Ojien kunnostuksella tavoitellaan puuston kasvua Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Lisääntynyt hapen saatavuus turpeessa vilkastuttaa orgaanisen aineen hajoamista, ja ravinteiden vapautumista puiden käyttöön Laurén, A., Palviainen, M., Launiainen, S. ym. 2021. Drainage and stand growth response in peatland forests. Description, testing, and application of mechanistic peatland simulator SUSI. Forests 12(3), 293.. Ojien kunnostuksen haittapuolena maaperän hiilidioksidipäästöt ilmakehään kasvavat ja vesistöön kohdistuva ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus lisääntyvät. Ennen ojien kunnostusta selvitetään, johtuuko puuston heikko kasvu ensisijaisesti märkyydestä vai ravinnepuutoksesta. Ravinnepuutoskohteilla tuhkalannoitus on ensisijainen toimenpide. Myös märillä kohteilla ravinnepuutokset on hoidettava lannoituksin, jotta puusto voi hyötyä ojien kunnostamisesta. Tärkeää on välttää suosituksia syvempien ojien kaivamista. Kunnostuksessa tavoiteltava ojasyvyys riippuu pohjaveden pinnan syvyyteen vaikuttavista tekijöistä ojitusalueella. Näitä ovat mm. puuston määrä, sarkaleveys, turvekerroksen paksuus, turpeen vedenjohtokyky ja alueen pinnanmuodot Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko. Havainnekuva ojitetun suometsän vedenpinnasta kasvukauden lopulla. Esimerkissä oja on 70 cm syvä ja kuivavara (vedenpinnan syvyys ojassa) on 50-60 cm, mikä on saran kuivatuksen kannalta yleensä riittävä. Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta Ojitustarve ja -kelpoisuus määritetään kohdekohtaisesti suunnitteluvaiheessa. Kohteita, joissa ojien kunnostuksen ei odoteta tuottavan riittävää hyötyä, ei pidä kunnostaa. Sekä taloudellisen kannattavuuden että tehokkaan vesiensuojelun kannalta on hyvä tarkastella yksittäisten kuvioiden lisäksi koko suoaluetta. Lisätietoa: Suometsän hoitohanke artikkelista. Ojien kunnostus voi tulla kysymykseen, kun ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään sopivaa pohjaveden pinnan tasoa tai kun märkyys kasvaa puuston hakkuun ja siitä aiheutuvan vähentyneen haihdutuksen seurauksena. Tavoiteltavaa on, että pohjaveden pinta on saralla 30–40 senttimetrin syvyydessä loppukesällä Sarkkola S., Hökkä, H., Jalkanen, R., Koivusalo, H. &amp;amp; Nieminen, M. 2013. Kunnostusojitustarpeen arviointi tarkentuu – puuston määrä tärkeä ojituskriteeri. Metsätieteen aikakauskirja 2: 159–166.Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Suositeltu ojasyvyys on tällöin yleensä 50-90 cm. Usein ei ole perusteltua kunnostaa alueen kaikkia vanhoja ojia. Liian korkea pohjaveden pinta voi toisinaan johtua vain yksittäisten ojien tai ojan osien huonosta kunnosta. Ojien kunnostukselle sopiva ajankohta riippuu käytännössä puuston määrästä ja laadusta, suunnitelluista hakkuista ja ojien kuivatustehosta. Kunnostusten väli voi pidentyä, jos puuston haihdunta ylläpitää kasvun kannalta riittävän kuivatuksen. Puustoisuus vähentää ojien kunnostuksen tarvetta Runsaspuustoisilla kohteilla voi ojien kunnostus olla turhaa. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä hyödyntämällä voi myös vähentää ojien kunnostuksen tarvetta Saarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372. Kasvava puusto edistää kuivatusta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateita latvustoon. Jos tehdään avohakkuu, puuston haihdutus lakkaa ja ojien kunnostus voi olla tarpeen, jotta taimikko ei kärsisi märkyydestä. Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.Sarkkola, S., Hökkä, H., Koivusalo, H., Nieminen, M., Ahti, E., Päivänen, J. &amp;amp; Laine, J. 2010. Role of tree stand evapotranspiration in maintaining satisfactory drainage conditions in drained peatlands. Canadian Journal of Forest Research 40: 1485–1496.Leppä, K., Sarkkola, S., Peltoniemi, M. &amp;amp; ym. .2020. Selection cuttings as a tool to control water table level in boreal drained peatland forests. Front Earth Sci 8, article id 576510.. Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa Vesiensuojelun toteutus riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Vesiensuojelun kannalta tärkeintä on välttää metsän kasvun kannalta turhaa ojien kunnostamista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön. Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta paikalliselle ELY-keskukselle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelma vastaa useassa tapauksessa ojitusilmoitusta. Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan tulee myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa. Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava, ettei ojituksella aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä. Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, jotka voivat rapautuessaan vapauttaa rikkiä ja muita haitallisia aineita. Lisätietoa:&nbsp;Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa. Vastuut ja valvonta ojien kunnostuksessa Ojien kunnostuksen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös varmistaa metsäkeskukselta- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain, ympäristösuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain mukaisesti. Kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään, jonka on oltava tarvittaessa yhteydessä myös valvontaviranomaiseen. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Merkittävistä muutoksista tulee ilmoittaa myös vesilain valvojalle (ELY-keskus). Ojien kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu-, ympäristösuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle ja niiden huomioon ottaminen toteutuksessa myös varmistetaan. Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa syntyvistä ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla eli maanomistajalla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä. Ojien kunnostuksen hyötyjä Ojien kunnostuksen keskeisin tavoiteltava hyöty on ylläpitää ja parantaa suometsän puuston kasvua. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Kunnostuksella voidaan myös parantaa kohteen korjuukelpoisuutta eli maaston kantavuutta puunkorjuussa. Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puustoisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojituksen kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva. Erityisesti, jos kohteen mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, jäävät ojien kunnostuksen hyödyt saamatta. Ojien kunnostuksen riskejä Ojien kunnostuksen keskeiset riskit liittyvät pääosin alapuolisen vesistön tilan heikkenemiseen. Haittavaikutuksia voidaan ensisijaisesti hillitä kunnostamalla vain kuivatuksen ylläpidon kannalta merkittävät ojat sekä välttämällä tarpeettoman syviä ojia. Olennaista on myös huolellinen vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus. Lisäksi ojien kunnostuksen seurauksena voivat turpeen hajoamisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt merkittävästi lisääntyä, erityisesti ravinteikkailla ja paksuturpeisilla kohteilla. Haitallisia ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä. Turvemailla puut voivat kärsiä liiallisesta märkyydestä. Ojien kunnostuksella pyritään siihen, että pohjaveden pinta saralla olisi loppukesän aikana 30–40 cm syvyydellä, joka on puuston kasvun kannalta riittävä. Kuva: © Tiina Ronkainen.

Eroosiota eli maanpinnan kulumista tapahtuu etenkin veden vaikutuksesta, esimerkiksi lumien sulamisen ja vesisateiden yhteydessä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen liikkeelle lähtö (huuhtoutuminen) ja kulkeutuminen.

Eroosion määrään vaikuttavat esimerkiksi maalaji, maanpinnan laatu ja käsittely, rinteen pituus ja kaltevuus, maan vedenläpäisykyky ja liikkuvan veden määrä. Metsätalous aiheuttaa eroosiota epäsuorasti, kun maanpintaa sitovaa pintakasvillisuutta ja humuskerrosta poistetaan tai pintavesien kulkureittejä muutetaan.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.

Kaivukatko (tai perkauskatko) on ojan osa, joka on jätetty ojaa kunnostaessa avaamatta. Kaivukatko hidastaa veden virtausnopeutta ja siten vähentää eroosiota ojassa sekä pidättää ojien kunnostamisessa liikkeelle lähtenyttä kiintoainetta. Se myös vähentää eroosiota kaivukatkon alueella.

Kaksitasouoma koostuu syvemmästä uomasta (alivesiuomasta) sekä sitä molemmin puolin tai toiselta puolelta reunustavasta tulvatasanteesta. Alivesiuoma säilyy vetisenä läpi vuoden. Tulvatilanteessa vesi nousee hallitusti tulvatasanteille. Kaksitasouoma hillitsee tulvia, parantaa veden laatua ja kohentaa luonnon tilaa.

Kaksitasouoman toteuttaminen on luonnonmukaista vesirakentamista, jolla tavoitellaan kuormituksen vähentämisen lisäksi luonto- ja maisema-arvojen säilymistä. Tulvahuippujen aikana vesi nousee tasanteelle, jolloin veden liike hidastuu, mikä mahdollistaa ravinteiden ja kiintoaineen pidättymisen tasanteelle.

Kasvihuonekaasupäästöllä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvaa kasvihuonekaasujen määrää ja nielulla vastaavasti ilmakehästä sitoutuvaa määrää. Päästöt lämmittävät ilmakehää ja nielut viilentävät sitä. Kasvihuonekaasutase lasketaan kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen erotuksena.

Laskennassa eri kaasut yhteismitallistetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2-ekv.), eli sellaiseksi määräksi hiilidioksidia, jolla olisi sama ilmastoa lämmittävä vaikutus. Yhteismitallistamisessa käytetään lukuarvona lämmityspotentiaalikertoimia (GWP, The global Global warming potential) usein tavallisesti 100 vuoden ajalle. Hiilidioksidille annettu kerroin (GWP(100)) on 1, metaanille 25 ja typpioksiduulille 298. Metsien kasvihuonekaasujen tarkastelussa huomioidaan yleensä hiilidioksidin (CO2) lisäksi myös metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O) CO2-ekvivalentteina.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Kokoojaoja on oja, johon sarkaojien tai salaojien tuomat vedet johdetaan. Kokoojaojaan voidaan tehdä vesiensuojelurakenteita, esimerkiksi ojien kunnostamisen yhteydessä.

Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

Kuormitus tarkoittaa vesistöön kulkeutuvien aineiden (kiintoaineet, ravinteet jne.) määrää. Esimerkiksi typpikuormitus tarkoittaa valuma-alueelta ja ilmasta vesistöön tulevien typpiyhdisteiden määrää.

Kuormitus jaetaan usein hajakuormitukseen ja pistekuormitukseen. Metsätaloudesta syntyvä vesistökuormitus on hajakuormitusta, ja se voidaan jakaa ravinne-, kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Osa vesiin kulkeutuvasta ainemäärästä on ns. luonnonhuuhtoumaa, joka on tarpeellista vesielämälle.

Lietekuoppa on ojien kunnostamisen yhteydessä toteutettava vesiensuojelurakenne. Se on sarkaojan levennetty ja syvennetty osa, tilavuudeltaan 1–2 m³. Lietekuoppa kerää ojituksen yhteydessä liikkeelle lähtevää kiintoainetta ja vähentää sen kulkeutumista alapuoliseen vesistöön. Lietekuoppien tehosta on vain vähän tutkimusnäyttöä ja niitä tulisikin käyttää vain rajoitetusti.

Liettymistä tapahtuu esimerkiksi metsätalousojan eroosion seurauksena, kun ojien pohjalta ja luiskista irronnutta ja virtaavan veden mukana kulkeutunutta ainesta kasautuu ojan tai vesistön pohjalle veden virtausnopeuden hidastuessa.

Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä sulfaattimaiden lisäksi myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla. Mustaliuskeen rapautuessa voi vapautua rikkiä ja muita haitallisia aineita. Rapautumisesta syntyviä haitallisia aineita voi olla myös esiintymän läheisessä maaperässä, jolloin maaperä käyttäytyy kuten happamat sulfaattimaat. Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä. Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa on vähän.

Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.

Metsätaloudessa ojitusilmoitus on ELY-keskukselle tehtävä ennakkoilmoitus ojitushankkeesta. Ilmoitus on pakollinen muusta kuin vähäisestä ojituksesta.

Ojitusilmoituksen tarkoituksena on varmistaa, että viranomaisilla on mahdollisuus ennakolta arvioida, edellyttääkö suunniteltu ojitushanke vesilupaa tai ojitustoimitusta – vai voidaanko se toteuttaa ilman niitä, ja millaisin ehdoin ja rajoituksin. Ilmoitusvelvollisuus perustuu vesilakiin. Lain tavoitteena on muun muassa ehkäistä ja vähentää toiminnasta syntyviä haittoja ja parantaa vesiympäristön tilaa.
Ilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta on tehtävä ELY-keskukseen vähintään 60 vuorokautta ennen työhön ryhtymistä. Ojittamiseen sisältyy sekä uudis- että kunnostusojitus. Ojituksen merkittävyys arvioidaan sen ympäristövaikutusten, ei pelkästään alueen koon perusteella.
Ilmoitusvelvollisuus koskee aina ojien kunnostusta, jos työ tehdään happamilla sulfaattimailla tai toimittaessa pohjavesialueella.

Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.

Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.

Pohjavesi tarkoittaa kaikkea maanpinnan alla olevaa vettä, joka täyttää avoimet tilat maa- ja kallioperässä. Pohjavettä syntyy, kun sade- tai pintavesi imeytyy maakerrosten läpi tai virtaa kallioperän rakoihin.

Pohjavesialue on ympäristönsuojelulaissa määritelty geologisin perustein rajattavissa olevaksi maaperän muodostumaksi tai kallioperän vyöhykkeeksi, joka mahdollistaa merkittävän pohjaveden virtauksen tai vedenoton.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Ravinnekuormitus tarkoittaa vesistöön tulevien ravinteiden, pääasiassa typen ja fosforin määrää. Metsätaloudessa vesistöihin voi tulla ravinnekuormitusta esimerkiksi päätehakkuista, lannoituksesta sekä ojitetuilta alueilta. Liika ravinnekuormitus aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä.

Vesistöjen suojavyöhykkeet, eli suojakaistat, ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle.

Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Suojavyöhyke rajataan kohteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan. Rajauksessa huomioidaan vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, pintaveden liikkuminen ja määrä, maanpinnan kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeen keskimääräinen leveys voi olla esimerkiksi 10, 15 tai 30 metriä, riippuen metsänomistajan tavoitteista kyseisellä kohteella.

Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaiden ravinteisuuden hoitoon, jossa sillä saadaan pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Tuhkapohjaisten kierrätyslannoitteiden valmistuksessa käytetään bioenergian tuotannossa syntyviä tuhkia. Tuhkan lannoitekäyttökelpoisuutta valvotaan lannoiteasetuksen edellyttämillä analyyseillä.

Virtaama tarkoittaa vesimäärää, joka kulkee esimerkiksi uoman poikkileikkauksen tai jonkin vesistöalueen läpi tietyssä ajassa.

Suometsät poikkeavat metsäkasvatuksessa kivennäismaista. Suometsien hoitoon liittyy erityispiirteitä niiden maaperän ja vesitalouden vuoksi. Soilla puiden kasvua rajoittaa yleisesti liiallinen veden määrä, mutta myös kivennäisravinteiden puutos on tavallista.
Suometsien hoidossa korostuvat myös turpeen hiilivarastoon ja eri kasvihuonekaasuihin sekä puunkorjuun toteutukseen liittyvät kysymykset.

Vesiensuojelulla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla minimoidaan metsänkasvatuksen toimenpiteistä aiheutuvaa kuormitusta ja luonnontilan muutoksia pinta- ja pohjavesiin.
Vesiensuojelun tavoitteena on, että vesistöjen, pienvesien ja pohjavesien ekologinen tila sekä käyttömahdollisuudet säilyvät hyvinä. Vesistöistä huolehtiminen tuo hyvinvointia ihmisille ja muulle eliöstölle ja edistää kokonaiskestävyyttä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksella tavoitellaan puuston kasvua

Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Lisääntynyt hapen saatavuus turpeessa vilkastuttaa orgaanisen aineen hajoamista, ja ravinteiden vapautumista puiden käyttöön . Ojien kunnostuksen haittapuolena maaperän hiilidioksidipäästöt ilmakehään kasvavat ja vesistöön kohdistuva ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus lisääntyvät.
Ennen ojien kunnostusta selvitetään, johtuuko puuston heikko kasvu ensisijaisesti märkyydestä vai ravinnepuutoksesta. Ravinnepuutoskohteilla tuhkalannoitus on ensisijainen toimenpide. Myös märillä kohteilla ravinnepuutokset on hoidettava lannoituksin, jotta puusto voi hyötyä ojien kunnostamisesta.
Tärkeää on välttää suosituksia syvempien ojien kaivamista. Kunnostuksessa tavoiteltava ojasyvyys riippuu pohjaveden pinnan syvyyteen vaikuttavista tekijöistä ojitusalueella. Näitä ovat mm. puuston määrä, sarkaleveys, turvekerroksen paksuus, turpeen vedenjohtokyky ja alueen pinnanmuodot .

Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

Ojitustarve ja -kelpoisuus määritetään kohdekohtaisesti suunnitteluvaiheessa. Kohteita, joissa ojien kunnostuksen ei odoteta tuottavan riittävää hyötyä, ei pidä kunnostaa. Sekä taloudellisen kannattavuuden että tehokkaan vesiensuojelun kannalta on hyvä tarkastella yksittäisten kuvioiden lisäksi koko suoaluetta.
Lisätietoa: [Suometsän hoitohanke ](/fi/toimenpiteet/suometsan-hoitohanke)artikkelista.
Ojien kunnostus voi tulla kysymykseen, kun ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään sopivaa pohjaveden pinnan tasoa tai kun märkyys kasvaa puuston hakkuun ja siitä aiheutuvan vähentyneen haihdutuksen seurauksena. Tavoiteltavaa on, että pohjaveden pinta on saralla 30–40 senttimetrin syvyydessä loppukesällä . Suositeltu ojasyvyys on tällöin yleensä 50-90 cm.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

**Puustoisuus vähentää ojien kunnostuksen tarvetta**

Usein ei ole perusteltua kunnostaa alueen kaikkia vanhoja ojia. Liian korkea pohjaveden pinta voi toisinaan johtua vain yksittäisten ojien tai ojan osien huonosta kunnosta.
Ojien kunnostukselle sopiva ajankohta riippuu käytännössä puuston määrästä ja laadusta, suunnitelluista hakkuista ja ojien kuivatustehosta. Kunnostusten väli voi pidentyä, jos puuston haihdunta ylläpitää kasvun kannalta riittävän kuivatuksen.

Runsaspuustoisilla kohteilla voi ojien kunnostus olla turhaa. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä hyödyntämällä voi myös vähentää ojien kunnostuksen tarvetta .
- Kasvava puusto edistää kuivatusta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateita latvustoon.
- Jos tehdään avohakkuu, puuston haihdutus lakkaa ja ojien kunnostus voi olla tarpeen, jotta taimikko ei kärsisi märkyydestä.
Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi .

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

### Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm).

##  [Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla](/fi/node/1264)

Table
|   | Etelä- ja Väli-Suomi | Pohjois-Suomi |
| --- | --- | --- |
| Mäntyvaltaiset metsiköt | 70 m3/ha | 100 m3/ha |
| Kuusi- tai koivuvaltaiset metsiköt1 | 60 m3/ha | 80 m3/ha |
Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät, ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi.
1 Kuusi ja koivu käyttävät enemmän vettä kuin mänty, mutta tutkimusnäyttö riittävästä puustosta on vähäisempää kuin männiköissä.

# Ojien kunnostus

## Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa

Vesiensuojelun toteutus riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Vesiensuojelun kannalta tärkeintä on välttää metsän kasvun kannalta turhaa ojien kunnostamista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön.
Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta paikalliselle ELY-keskukselle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelma vastaa useassa tapauksessa ojitusilmoitusta.
Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan tulee myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa.

# Ojien kunnostus

## Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa

**Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa**

Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava, ettei ojituksella aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä.
Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, jotka voivat rapautuessaan vapauttaa rikkiä ja muita haitallisia aineita.

Lisätietoa: [Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-1117)

# Ojien kunnostus

## Vastuut ja valvonta ojien kunnostuksessa

Ojien kunnostuksen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös varmistaa metsäkeskukselta- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain, ympäristösuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain mukaisesti.
Kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään, jonka on oltava tarvittaessa yhteydessä myös valvontaviranomaiseen. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Merkittävistä muutoksista tulee ilmoittaa myös vesilain valvojalle (ELY-keskus).
Ojien kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu-, ympäristösuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle ja niiden huomioon ottaminen toteutuksessa myös varmistetaan.

Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa syntyvistä ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla eli maanomistajalla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen hyötyjä

Ojien kunnostuksen keskeisin tavoiteltava hyöty on ylläpitää ja parantaa suometsän puuston kasvua. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Kunnostuksella voidaan myös parantaa kohteen korjuukelpoisuutta eli maaston kantavuutta puunkorjuussa.
Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puustoisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojituksen kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva. Erityisesti, jos kohteen mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, jäävät ojien kunnostuksen hyödyt saamatta.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen riskejä

Ojien kunnostuksen keskeiset riskit liittyvät pääosin alapuolisen vesistön tilan heikkenemiseen. Haittavaikutuksia voidaan ensisijaisesti hillitä kunnostamalla vain kuivatuksen ylläpidon kannalta merkittävät ojat sekä välttämällä tarpeettoman syviä ojia. Olennaista on myös huolellinen vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus.
Lisäksi ojien kunnostuksen seurauksena voivat turpeen hajoamisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt merkittävästi lisääntyä, erityisesti ravinteikkailla ja paksuturpeisilla kohteilla. Haitallisia ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä.

# Ojien kunnostus

## Kannattavuuteen vaikuttavat tekijät

Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puulajista ja puuston määrästä, turpeen ominaisuuksista, vanhojen ojien kunnosta ja syvyydestä sekä maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojien kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva.
Puuston kasvua voi rajoittaa myös turpeen ravinnevarojen epätasapaino, mikä näkyy puuston ravinnehäiriönä, kuten kaliumin ja fosforin puutoksena. Jos mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, ojien kunnostuksen hyödyt jäävät saamatta. Mahdollinen lannoitus pitää ottaa huomioon kannattavuustarkastelussa.
Ojien kunnostuksella on eri tutkimuksissa saavutettu 15–20 vuoden aikana keskimääräinen 0,5–1,5 m³/ha/v kasvunlisäys verrattuna saman ikäiseen, ravinnetasoltaan samanlaiseen suopuustoon, jonka ojitusta ei ole kunnostettu .Tulokset vaihtelevat lähtöpuustosta sekä kasvupaikan lämpösummasta ja viljavuudesta riippuen.

Ojien kunnostus on investointi, jolla pyritään parantamaan puuston kasvua ja lisäämään tulevaisuuden hakkuutuloja. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston nopeammasta järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Keskeinen kysymys on, onko ojituksella saavutettava puunmyyntitulojen nykyarvon lisäys suurempi kuin ojituksesta aiheutuvat kustannukset. Ojien kunnostus ei ole kannattavaa kaikilla ojitusalueilla.

# Ojien kunnostus

## Vaikutukset hiilitaseeseen

Turpeen hajoaminen ja siitä johtuva ilmastoa lämmittävien hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu . Tämän takia kuivatusta on syytä tehostaa vain silloin, kun se parantaa merkittävästi puuston kasvua. Tällöin puuston vahvistuva hiilinielu voi lähivuosikymmenten aikana korvata turpeen lisääntyvän hajotuksen aiheuttamia päästöjä.
Toistuvat ojien kunnostukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä etenkin rehevillä ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla. Pitkällä aikavälillä turpeen hajoamisesta voi aiheutua huomattavasti enemmän päästöjä, kuin puuston ja puutuotteiden hiilivarasto voi sitoa ilmakehästä. Puuston ja puutuotteiden keskimääräinen hiilivarasto vastaa vain noin 10–15 cm paksuisen turvekerroksen hiilivarastoa. Siten rehevien soiden kuivattaminen lämmittää pitkällä aikavälillä ilmastoa, kun kasvupaikan turvekerros ohenee. Myös puuston haihdunta voi ylläpitää kuivatusta ilman ojien kunnostusta, jolloin turvekerros myös ohenee.
Jos ojia ei kunnosteta, puuston kasvuolosuhteet huononevat vähitellen kuivatuksen heiketessä ja puuston hiilinielu voi pienentyä vuosikymmenten kuluessa. Toisaalta kuivatuksen heikkeneminen voi myös vähentää turpeen hajoamisesta aiheutuvia päästöjä.

Turvemaihin liittyy paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riski erityisesti ojitetuilla soilla.

Ojituksen kunnostuksen haittapuolena on kasvihuonekaasupäästöjen lisääntyminen turvemailla. Kunnostuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen ylimääräistä hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.

Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella.

Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina.
Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä .
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski.

# Ojien kunnostus

## Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana

Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja.
Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri.
Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta.

Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen [huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=a05acfe7056244af89a58776ce5cbd52) avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus.
Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä . Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus

## Ravinnekuormitus vesistöhaittana

Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta.
Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään

Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa. Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

# Ojien kunnostus

## Vaikutuksia virkistyskäyttöön

Ojituksen seurauksena esimerkiksi kerättävien marjojen lajisto ja runsaus muuttuvat tyypillisistä suolajeista (lakka, karpalo) kohti tyypillisiä metsälajeja (mustikka, puolukka) .
Ojien kunnostus heikentää alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia, jos ojat hankaloittavat liikkumista. Virkistyskäyttömahdollisuuksia voidaan edistää kaivamalla ojat loivaluiskaisiksi ja mataliksi, tai hyödyntämällä jatkuvan kasvatuksen menetelmiä ja välttäen näin ojien kunnostuksia.

Ojituksen suurimmat vaikutukset virkistyskäytölle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumiskehityksen ja lisännyt puuston kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää ja kiihdyttää tätä kehitystä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden arviointi

**Ojien kunnostustarve** arvioidaan puuston kasvulle riittävän kuivatustilanteen perusteella.
1 . Kohteella arvioidaan loppukesän aikaan silmävaraisesti puuston elinvoimaisuus, suokasvillisuuden esiintyminen ja ojien kunto. Pelkkä ojien umpeutuminen ei kuitenkaan vielä kerro kunnostustarpeesta.
2 . Tunnistetaan mahdolliset ravinnepuutokset puuston ja turvekangastyypin perusteella. Osalla turvekangastyypeistä ravinnepuutokset ovat tavallisia. Jos puuston heikko kasvu johtuu pääasiassa ravinnepuutoksesta, pelkkä tuhkalannoitus ilman ojien kunnostusta voi olla riittävä toimenpide.
3 . Tarve ojien kunnostamiseen on ilmeinen, jos puuston kasvu on taantunut maaperän liiallisen märkyyden vuoksi. Lisääntynyt suokasvillisuus saroilla on usein merkkinä heikosta kuivatuksesta.
**Ojien kunnostuskelpoisuus** arvioidaan kannattavuuden perusteella. Tarkastelussa
- huomioidaan käsittelyalueen koko, kasvupaikan ravinteisuus, lämpösumma ja alueella kasvavan puuston määrä sekä laatu
- arvioidaan vesiensuojelun toteutuksen kustannukset. Isot vesiensuojeluriskit tai happaman sulfaattimaan esiintyminen ojitusalueella vähentävät ojien kunnostuskelpoisuutta.

Ojitetussa suometsässä voi märkyyden vuoksi olla tarve ojien kunnostukselle, mutta esimerkiksi suon niukkaravinteisuuden takia toimenpiteen hyöty voi jäädä metsänomistajalle riittämättömäksi. Tällöin kohde on kunnostuskelvoton. Ojituskelvottomalla alueella olevat vanhat laskuojat voidaan avata, mikäli se on veden poisjohtamisen kannalta tarpeellista.

Kunnostettavat kohteet päätetään ojien kunnostustarpeen sekä ojituksen kunnostuskelpoisuuden perusteella. Lähtökohta on, että kohteen kuivatuksen ylläpito on teknisesti mahdollista toteuttaa, esimerkiksi kaltevuutta on riittävästi.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostusta ei suositella kannattavuus- tai ympäristösyistä seuraavilla kohteilla:

- kunnostusojituskelvottomat metsikkökuviot
- kitu- ja joutomaat sekä muut heikkotuottoiset kohteet, jotka soveltuvat ennallistettaviksi
- alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti
- vesiensuojeluun tarkoitetut alueet, kuten pintavalutuskentät ja suojavyöhykkeet
- luonnontilaisia soita reunustavat kangasmaiden ojat, jos kangasmaan vesitalouden hoito ei sitä edellytä
- vesistöjen tulva-alueet
- happamien sulfaattimaiden kohteet ja mustaliuskealueet, joilla kaivuusyvyys ylittää alkuperäisen ojitussyvyyden
- tärkeät pohjavesialueet (luokka 1) ja muut vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (luokka 2), mikäli ojat jouduttaisiin perkaamaan turvekerroksen alla olevaan kivennäismaakerrokseen.
Metsälain mukaan ojitusta ei saa toteuttaa erityisen tärkeissä elinympäristöissä. Ojien kunnostus ei myöskään saa heikentää erityisen tärkeäitä elinympäristöjä (10 § Monimuotoisuuden säilyttäminen ja erityisen tärkeät elinympäristöt).
FSC- ja PEFC-sertifioinneissa on myös listattu kohteita, jotka tulee jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostusta ei suositella kannattavuus- tai ympäristösyistä seuraavilla kohteilla:

**PEFC™-sertifiointi**

- Kunnostusojituksen ulkopuolelle jätetään:
- vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset pienialaiset - alle 0,3 ha kokoiset - suot, suon osat ja kausikosteikot silloin kun:
- ne erottuvat sekä puustoltaan että pintakasvillisuudeltaan ympäristöstään selkeästi, tai
- ne erottuvat pintakasvillisuudeltaan selkeästi ja havaitaan suunnittelun yhteydessä, tai erottuvat pintakasvillisuudeltaan selkeästi ja sijaitsevat alueella, joka on merkitty maastotietokannassa tai organisaation käyttämässä tietojärjestelmässä suoksi tai soistuneeksi alueeksi tai joka on maastotietokannassa näkyvän notkon pohja (karttamerkintöjen sijaintitarkkuus huomioon ottaen) tai
- ne täyttävät metsälain 10 § erityisen arvokkaan elinympäristön vaatimukset.
- alavien rantojen tulvavaikutteisille alueille ulottuvat ojat sekä syöpymiselle erityisen herkät ojat.
- pohjavesialueet (I ja II luokka).
- Kunnostusojituksessa ojia ei kaiveta alkuperäistä ojan pohjaa syvemmälle, poikkeuksena turvemaat, joilla aiemman ojituksen seurauksena turpeen pinta on painunut niin paljon, että suoveden pinta on jälleen lähellä maanpinnan tasoa, eikä riittävä kuivatus ole järjestettävissä pelkästään ojitusalueen purkupistettä syventämällä.
- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Organisaatio ennallistaa kunnostusojituksen yhteydessä kunnostusojitettavien kohteiden yhteydessä sijaitsevat äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) vuoden 2018 uhanalaisarviossa luokitellut ojitetut suot, mikäli tämä on luonnonsuojelullisesti tarkoituksenmukaista.
Luonnontilaisten soiden säilyminen turvataan. Suometsien hoidossa huolehditaan vesiensuojelusta sekä edistetään ilmastoystävällisiä käytäntöjä. Vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia soita ei uudisojiteta.

Kunnostusojituksia tehdään vain sellaisilla alueilla, joilla ojitus on lisännyt selvästi puuston kasvua. Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut suot jätetään ennallistumaan. Avosoiden sekä ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään selkeästi muusta maastosta erottuvilla vaihettumisvyöhykkeillä vähintään 10 metriä leveä suojakaista, jolla sallittuja ovat vain poimintahakkuut ja johdeojan kaivuu vesienpalauttamistarkoituksissa ojitusten vuoksi kuivahtaneelle suojelu- tai muulle luonnontilaiselle suolle.

# Ojien kunnostus

## Aineistojen käytön mahdollisuuksia

Korkeusmallin hyödyntäminen
- ojien suuntaaminen
- ojaverkoston suunnittelu
- vesiensuojelurakenteiden sijoittaminen ja mitoitus
- vesien johtaminen eri tilanteissa, vesien johtaminen erityisesti luonnontilaisille alueille, sekä ulkopuolisten heikkotuottoisten alueiden hyödyntäminen vesiensuojelussa
- ojien kunnostushankkeen koostaminen
- alustava suunnittelu ja markkinointi
- mahdollisuus tarkastella tarkinta käytettävissä olevaa maaperäaineistoa virtausverkon taustana
Suometsien kuivatusojien ja muiden uomien kytkeytyneisyyttä toisiinsa voidaan tarkastella laserkeilausaineiston avulla tuotetun ojien kuivavaran perusteella. Aineiston avulla voidaan keskittää tarkastelu sekä kunnostustoimenpiteet niihin ojaverkoston kohtiin, joissa toimenpiteet ovat kriittisimpiä alueen kuivatusolosuhteiden kannalta.

Maanmittauslaitoksen tuottama laserkeilausaineisto ja sen avulla laadittu tarkka korkeusmalli ovat hyödyllisiä apuvälineitä hankekokonaisuuden hahmottamisessa. Suomen metsäkeskuksen sivuilta löytyy kattava koonti paikkatietoaineistoista ojien kunnostamisen suunnitteluun.

Maastosuunnittelussa tarkastellaan
- ojien kunnostukseen kelpoisen alueen laajuus ja rajaus
- maaperän ominaisuudet, maaston kaltevuussuhteet, vesien johtaminen alueelta vesistöön
- vesiensuojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
- ojien kunnostusalueella mahdollisesti olevat metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit ja niiden ominaispiirteiden säilymisen edellyttämät toimenpiteet
- alueella tarvittavat muut metsänhoito- ja hakkuutarpeet
- pienvedet, pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
Ongelmallisissa kohteissa mm. ojien vaaitus tasolaserin tai tarkkuus-GPS:n avulla tuottaa usein luotettavimman ja toimivimman suunnitelman sekä toteutuksen.

# Ojien kunnostus

## Perkaustarve ojan tehtävän mukaan

Ojien perkaustarve arvioidaan ojan tehtävän perusteella. Näitä voivat olla kuivatusoja, sarkaoja, täydennysoja, kokoojaoja tai laskuoja.
**Kuivatusojien** tavoitteena on kuivattaa niiden välitöntä lähiympäristöä. Perkaustarve harkitaan metsänkäsittelykuvioittain, jolloin arvioidaan ojien kuivatusteho, hakkuutarpeet sekä hakkuun jälkeen jäljelle jäävän puuston haihdutus ja sen vaikutus kuivatukseen. Suunnittelun aikana valitaan perattavat ojat sekä suunnitellaan tarvittavat täydennysojat.
Kuivatusojina toimivia **sarkaojia** on keskimäärin 40 metrin välein. Täydennysojitus sarkoja halkomalla tulee kyseeseen yleensä silloin, kun ojien välinen etäisyys (saran leveys) on yli 60 metriä. Sarka voidaan halkaista myös savimaasoistumilla ja normaalia heikommin vettä läpäisevillä maaperillä. Ojituksen kunnostuksessa ojitusalueen pinta-alaa ei kasvateta. Täydennysojien kaivamisen riskinä on vesistöhaittojen lisääntyminen entisestään.

Ojaverkosto sijoitetaan alkuperäiseen verkostoon nähden uudelleen, mikäli ojitetun alueen kuivatusolosuhteet ovat muuttuneet tai vanhassa ojituksessa ojat on suunniteltu virheellisesti joko suoraan pääkaltevuuden suuntaisesti tai täysin kohtisuoraan pääkaltevuutta vastaan. Pääkaltevuuden suuntainen ojasto on kuitenkin edelleen tarkoituksenmukaisin, mikäli alueen kaltevuus on pieni.
**Kokoojaojalla** kootaan ja johdetaan tietyn sarkaojien muodostaman aluekokonaisuuden vedet laskuojaan. Kokoojaoja perataan tarpeen mukaan. Laskuojalla johdetaan vedet pois ojitusalueelta. Laskuojat perataan vain siltä osin, kuin se on tarpeellista kuivatusojien riittävän kuivatussyvyyden aikaansaamiseksi kasvukauden aikana. Aina kun kaltevuuden ja veden virtausolosuhteiden puolesta on mahdollista, laskuoja jätetään kokonaan perkaamatta tai perataan vain osittain. Jos laskuoja on perattava, perkaus suositellaan tehtäväksi 1–2 vuoden kuluttua sarkaojien kaivamisen jälkeen.
**Laskuojaksi** luokitellun ojan perkaustarvetta ei arvioida ojan kuivatukseen vaikuttavien ominaisuuksien, kuten syvyyden tai kasvillisuuden perusteella. Myöskään laskuojan vedenjohtokyvyn riittävyyttä ei arvioida hetkellisten virtaamahuippujen näkökulmasta. Vesi voi nousta tilapäisesti laskuojissa ja kuivatusojissa tulva-aikoina, kunhan vedenpinnan nousu ei ole kuivatusojissa pysyvää. Laskuojien perkaustarvetta tulee arvioida erityisen kriittisesti, sillä laskuojien kuivatusojia suurempi vesimäärä lisää niiden eroosioalttiutta ja hidastaa ojan pohjaa ja luiskia sitovan kasvillisuuden syntymistä ojan perkauksen jälkeen.

# Ojien kunnostus

## Perkaustarve ojan tehtävän mukaan

**Ojasuunnittelun perusvaihtoehdot ojien kunnostamisessa**

Laskuojien valuma-aluetasoinen tarkastelu on aina tarpeen. Voi olla tilanteita, joissa laskuojassa oleva padottava kohta on kriittinen koko yläpuolisen alueen kuivatuksen kannalta, jolloin perkaamalla kyseinen kohta voidaan välttää yläpuolisten kuivatusojien perkaaminen.

Ylin kuva: Ojitus on vaikuttanut riittävästi koko saralla ja puusto on kohtuullisen tasaista. Ojien kunnostukseksi riittää vanhojen ojien perkaus tarvittavilta osin.
Keskimmäinen kuva: Ojitus on vaikuttanut hyvin sarkojen reunavyöhykkeillä, mutta keskisaralla heikommin. Ojien kunnostuksessa voidaan jättää vanhat ojat perkaamatta ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja. Täydennysojia ei kaiveta alkuperäisen ojitusalueen ulkopuolelle.
Alin kuva: Ojitus on vaikuttanut kohtuullisesti vain sarkojen reunavyöhykkeillä. Ojien kunnostuksessa voidaan perata vanhat ojat tarvittavilta osin ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja. Täydennysojiksi voi riittää myös sarkojen katkominen poikkisuuntaisilla ojilla. Kuvan tilanne voi syntyä, jos alkuperäisten ojien suuntaus on virheellinen tai valuma-alueelta ojitetulle tuleva vesimäärä on erityisen suuri. Täydennysojia ei kaiveta alkuperäisen ojitusalueen ulkopuolelle.

Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelusta ja vesien johtamisesta. Suunnittelua voidaan tehdä karttatarkastelun perusteella jo pitkälle sisätyönä, mutta suunnitelma on syytä aina viimeistellä maastossa.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja niiden suunnittelu](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut).

# Ojien kunnostus

## Järeää ojitusta vältettävä

**Suositeltavat ojasyvyydet ojien kunnostuksessa**

Liian syvät ojat heikentävät vesiensuojelua ja kuivattavat aluetta yli tarpeen lisäten hiilidioksidipäästöjä, paloriskiä sekä mahdollisesti kuivuusriskiä. Lisäksi kuivatustarpeeseen nähden liian syviksi kaivetuilla ojilla heikennetään maaston kulkukelpoisuutta sekä vähennetään vesiensuojelun mahdollisuuksia esimerkiksi pintavalutuksen käytön osalta. Tarpeettoman syvät ojat myös kuivattavat maan pinnan turvekerrosta yli tarpeen – mitä syvemmällä pohjaveden pinta on, sitä suuremmat ovat kohteen maaperän kasvihuonepäästöt .
Ojituksella pyritään siihen, että saralla pohjaveden pinta olisi loppukesällä 30–40 cm:n syvyydellä . Tällöin kuivatusojien syvyys voi olla kohteen ominaisuuksista riippuen 50–90 cm. Ojasyvyyden määrittämiseen vaikuttavat lähinnä turve- ja maalaji, turpeen paksuus, sekä maaston kaltevuus ja kaltevuuden vaihtelut. Myös kohteen maantieteellinen sijainti, sarkaleveys sekä kohteella olevan puuston määrä vaikuttuvat ojien tarpeelliseen kunnostussyvyyteen.

Ojien kunnostuksessa suositellaan käyttämään taulukon mukaisia kaivusyvyyksiä. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä poistamalla puusto 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä.

# Ojien kunnostus

## Järeää ojitusta vältettävä

##  [Ojien suositussyvyydet ojien kunnostuksessa.](/fi/node/1284)

Table
| Turvekerroksen paksuus (cm) | Suositeltava ojasyvyys (cm) |
| --- | --- |
| Alle 30 | 50-60 |
| 30-80 | 60-80 |
| Yli 80 | 80-90 |

Kunnostamisen jälkeen ojat madaltuvat 20 vuodessa keskimäärin 20–40 cm . Nopeinta madaltuminen on ensimmäisen kymmenen vuoden aikana . Riippumatta kunnostuksen kaivuusyvyydestä ja kohteen ominaisuuksista ojasyvyys asettuu 40–60 cm:iin 20–40 vuotta kunnostamisen jälkeen .

Ojien kunnostuksen suunnittelussa määritellään ojien kaivusyvyys, jonka tulee vastata kuivatustarvetta. Ojia ei tule kaivaa tarpeettomasti liian syvälle tai kivennäismaahan asti. Toisaalta liian matalat ojat eivät anna tarvittavaa kuivatustehoa.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen maastomerkinnät

Ojalinjat ja tarvittavat vesiensuojelutoimenpiteet merkitään kartalle ja maastoon selkeästi ojalinjahakkuita ja ojankaivamista varten. Perattavat ojat merkitään alku- ja loppupaaluin sekä tarvittaessa kuitunauhoin. Täydennysojat merkitään linjakepein ja -paaluin. Maastomerkinnöistä voidaan luopua, mikäli tieto kaivettavista ojista tallennetaan paikkatiedoksi suunnittelun yhteydessä ja tallennettu tieto on myöhemmin käytettävissä sähköisessä muodossa myös hakkuiden ja ojan kaivun aikana.
Laskeutusaltaiden kaivussa ja tyhjennyksessä kertyvän maa-aineksen läjitysalueen paikat merkitään maastoon tai tieto on oltava käytettävissä muulla tavoin, jotta puusto voidaan etukäteen poistaa riittävän laajasti ojalinjahakkuiden yhteydessä. Laskeutusaltaiden kaivumaille ja tyhjennyslietteelle suositellaan varattavaksi kolminkertainen pinta-ala laskeutusaltaan pinta-alaan verrattuna.
Kaivukatkot ja pintavalutuskentät on syytä merkitä maastoon, jotta niillä ei liikuta koneilla ojitusalueella tehtävien töiden yhteydessä. Laskeutusaltaista ja pintavalutuskentistä laaditaan tarvittaessa selkeä, yksityiskohtainen mittakaavaan piirretty rakennepiirros ohjeeksi työn toteuttajalle.

# Ojien kunnostus

## Toteutusjärjestys ojien kunnostuksessa

Pintavalutuskentät ja laskeutusaltaat suositellaan tehtäväksi ennen kuivatusojien perkausta. Ojien kaivuun toteutusjärjestys suunnitellaan kohteen mukaan*.* Ojien kaivu pyritään ajoittamaan kesäkauteen, jolloin veden virtaama on pienimmillään ja ojien syöpymisriski vähäisempi kuin kevään tai syksyn runsasvetisinä ja sateisina aikoina. Kiintoaineen huuhtoutumista voidaan vähentää, kun ojien kaivu aloitetaan ojien kunnostusalueen latvaojista. Laskuojien kaivu ajoitetaan viimeiseksi, paras ajankohta on muuta ojitusta seuraava vuosi.
Mikäli valuma-alueella on laajoja ojituksia, niiden toteuttaminen pyritään ajoittamaan usean vuoden ajalle. Ojien kaivu- sekä vesiensuojelurakenteiden toteutusjärjestys merkitään suunnitelmaan, samoin kuin ojien kaivamisen mahdollinen jaksottaminen.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen toteutus

Työn teettäjä varmistaa ennen kaivutyön aloittamista, että suunnitelmassa avattavaksi aiotut ojalinjat on aukaistu ja että sovitut hakkuu- ja metsänhoitotyöt on tehty alueella. Hän myös varmistaa, että tarvittavat ojitusluvat on hankittu ja selvittää niihin liittyvät ehdot toteuttajalle.
Työn toteuttajan kanssa sovitaan ojien kunnostuksen työmäärästä, työskentelytavasta, kaivutyön ajoittamisesta ja hinnasta. Lisäksi sovitaan valtuuksista, vastuusta ja menettelytavoista, mikäli kaivutyössä tapahtuisi pienvesille, vesistöille tai pohjavesille vahinkoja tai aiheutettaisiin muuta vahinkoa eikä työn teettäjä ole paikalla.

# Ojien kunnostus

## Riistan huomioiminen ojien kunnostuksessa

Ojalinjoja avattaessa voidaan harvennuksessa jättää suoralinjaiseen ojastoon niin kutsuttuja nipistyskohtia, joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Niillä pystytään katkaisemaan ojalinjaa myöten kulkeva pitkä ja suora näköyhteys. Näin vähennetään petolintujen mahdollisuuksia havaita ojaa ylittävä kanalintupoikue.
Ojaston kaivuussa voidaan edistää riistanhoitoa muotoilemalla ojien, laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä veteen.

# Ojien kunnostus

## Kaivun toteuttajan muistilista

Vesiluonnonsuojelun kannalta on tärkeää, että:
- ojien kunnostussuunnitelmaan merkittyjä ohjeita ja työn teettäjän antamia työmaakohtaisia ohjeita noudatetaan
- mikäli toteutuksen aikana havaitaan tarve poiketa suunnitelmasta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä, ilmoitetaan poikkeamistarpeesta työn teettäjälle tai suunnittelijalle, joka ilmoittaa tiedon myös ELY-keskukselle
- suunnitellut vesiensuojelurakenteet tehdään mahdollisuuksien mukaan ensin
- eroosioherkkien ja muiden teknisesti vaikeiden kohteiden kaivu ajoitetaan mahdollisimman kuivaan ajankohtaan
- luonnontilaisten tai luonnontilaisten kaltaisten purojen tai pienvesien ylityksiä vältetään; purot ja norot ylitetään vain merkityistä kohdista sekä lähteet ja hetteet kierretään riittävän kaukaa. Ylitykset tehdään niin, ettei uoman luonnontilaa vaaranneta eikä uomaan muodostu painanteita
- ojien ylityspaikat puhdistetaan käytön jälkeen
- koneella ei liikuta pintavalutukseen varatuilla alueilla eikä vesistöjen suojakaistoilla
- jäteöljyt viedään pois metsästä asianmukaisesti hävitettäviksi
- työn teettäjään tai suunnitelman laatijaan otetaan yhteys, mikäli huomataan sellaisia vesiensuojeluun liittyviä puutteita, joita ei pystytä itse korjaamaan.

# Ojien kunnostus

## Hankekohtainen otanta

Tarkastus perustuu hankekohtaiseen otantaan. Otantatarkastuksessa arvioidaan kunakin vuonna valmistuneita ja valmistuvia kunnostusojitushankkeita.
Hankkeen arviointi perustuu koeala-arviointiin. Pienillä hankkeilla koealaotanta voi kohdistua koko hankkeen alueelle. Suurilla hankkeilla ja hajallaan olevista käsittelykuvioista koostuvilla hankkeilla tarkastus kohdistuu vain osaan hankkeesta.
Kunnostusojituksen työn laadun jatkuvan kehittämisen päämääränä on, että tuotteen ja palvelun laatu vastaa tilaajan odotuksia ja täyttää kunnostusojitusta koskevan metsä-, ympäristö- ja vesilainsäädännön ja määräysten sekä muiden sopimusten edellytykset.

Kunnostusojituksen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden osaamista kehitetään ja pidetään yllä jatkuvalla koulutuksella. Samoin on tärkeää pitää kunnostusojituksen suunnittelua ja toteutusta koskevat suositukset ja ohjeet ajan tasalla. Työnlaadun seurannasta kertyvä aineisto on erinomainen väline tässä työssä. Ojituksen suunnittelijoilta ja urakoitsijoilta kerätään myös palautetta kunnostusojituksen eri työvaiheissa ilmenneiden ongelmien välitöntä poistamista varten.

# Ojien kunnostus

## Ojituksen kunnostuksen vastuut ja valvonta

Ojituksen kunnostushankkeen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös tarkistaa ja tarvittaessa varmistaa metsä- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain ja vesitalousasetuksen mukaisesti.
Lähtökohtana on, että kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään.
Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin.

Itse ojituksen kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle.
Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä.

Metsäkeskus seuraa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisen kunnostusojituksen työn laatua otannalla tehtävin maastotarkastuksin. Yhtenäisellä tarkastus- ja arviointimenetelmällä saadaan aiempaa parempaa tietoa kunnostusojitushankkeiden suunnittelun ja toteutuksen laadusta, vesiensuojelun onnistumisesta sekä kunnostusojituksen ympäristövaikutuksista.

Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa niin ravinne- ja humuskuormituksen kuin kiintoaineskuormituksen osalta. Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta onkin tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun kannalta välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava tehokkaasta vesiensuojelusta.

Ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti ojien kunnostuksen tarvetta. Ilmastonmuutos myös lisää ojitetun suon turpeen häviämisen riskiä. Ilmaston lämpeneminen, ja ojien ylläpito, kiihdyttävät turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä erityisesti ojitetuilla soilla.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

Uudisojitusvaiheessa ilmenneet eroosioherkät kohdat ovat ojien kunnostuksen maastosuunnittelussa yleensä helposti nähtävissä. Tällaisilla kohdilla vältetään ojien perkaamista.
Eroosioalttiuden arvioimisessa voidaan hyödyntää alla olevaa taulukkoa, jossa on kuvattu perattavan ojan suurin suositeltava kaltevuus valuma-alueen pinta-alan sekä maalajin perusteella.
Suurin suositeltu kaltevuus (m/100 m) eri maalajeille suhteessa valuma-alueen kokoon.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

##  [Ojien suurin kaltevuus suhteessa valuma-alueen kokoon](/fi/node/829)

Table
| Valuma-alue, ha | Savi | Hiesu | Hieta | Hieno hiekka | Karkea hiekka | Hieno sora | Karkea sora | Maatunut turve | Maatumaton turve | Keskiylivirtaama, HQ l/s |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| 10 | 2,00 | 0,70 | 0,40 | 0,40 | 0,90 | 5,00 | 26,90 | 1,50 | 5,00 | 0,021 |
| 25 | 0,95 | 0,34 | 0,22 | 0,22 | 0,42 | 2,50 | 11,65 | 0,60 | 2,50 | 0,053 |
| 50 | 0,52 | 0,17 | 0,12 | 0,12 | 0,25 | 1,30 | 6,05 | 0,34 | 1,30 | 0,105 |
| 100 | 0,30 | 0,10 | 0,07 | 0,07 | 0,13 | 0,70 | 3,50 | 0,15 | 0,70 | 0,210 |
| 150 | 0,21 | 0,07 | 0,05 | 0,05 | 0,09 | 0,50 | 2,35 | 0,12 | 0,50 | 0,315 |
| 200 | 0,17 | 0,06 | 0,04 | 0,04 | 0,08 | 0,35 | 1,80 | 0,10 | 0,35 | 0,420 |
| 300 | 0,13 | 0,05 | 0,04 | 0,04 | 0,06 | 0,27 | 1,30 | 0,08 | 0,27 | 0,630 |
| Rajanopeus, m/s | 0,60 | 0,4 | 0,35 | 0,35-0,45 | 0,45-0,8 | 0,8-1,4 | 1,4-2,3 | 0,5 | 0,8 |   |
Rajanopeudella tarkoitetaan suurinta veden virtausnopeutta, jolloin maalajite ei vielä lähde liikkeelle eli ei synny eroosiota.
Yläotsikko ensimmäinen sarake: Valuma-alue, ha

Viimeisen rivin otsikko: rajanopeus m/s
Maalajisarakkeiden yläotsikko: lajite
viimeisen sarakkeen yläotsikko: keskiylivirtaama Hq l/s

lajitesolut: Suurin suositeltu kaltevuus (m/100 m) eri maalajeille suhteessa valuma-alueen kokoon.
Rajanopeudella tarkoitetaan suurinta veden virtausnopeutta, jolloin maalajite ei vielä lähde liikkeelle eli ei synny eroosiota.

Ojien kunnostuksen suunnittelussa on suositeltavaa hyödyntää paikkatietojärjestelmillä tuotettuja teemakarttoja (esim. Suometsänhoidon paikkatietoaineistot [Metsäkeskuksen verkkosivuilla](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=7780901202ba492ba347a2f8d663fe0b)).
Ojaluiskien määrittämisessä on huomioitava maalajin routivuus. Mikäli maalaji on helposti routivaa ainesta, ojat kaivetaan loivaluiskaisiksi.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

##  [Kivennäismaan routivuus maalajin mukaan](/fi/node/830)

Table
| Routivuus | Maa-aines |
| --- | --- |
| Routimaton | Kallio, lohkareet ja kivikko |
| Routimaton | Sora ja soramoreeni |
| Routimaton | Hiekat ja hiekkamoreenit (karkeat) |
| Routimaton | Hiekat ja hiekkamoreenit (hienot) |
| Routiva | Siltit ja silttimoreenit (karkeat) |
| Routiva | Savi, siltit ja silttimoreenit (hienot) |
Kivennäismaan routivuus.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

### Maaperän vaikutus suositeltavaan luiskan kaltevuuteen.

##  [Maaperän vaikutus suositeltavaan luiskan kaltevuuteen](/fi/node/804)

Table
| Maalaji | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa |
| Maalaji | 1,0 m | 1,5 m | 2,0 m | 2,5 m |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Maatumaton turve | 1:0,75 | 1:1,00 | 1:1,50 | 1:1,50 |
| Maatunut turve | 1:1,00 | 1:1,50 | 1:2,00 | 1:2,00 |
| Savi | 1:1,50 | 1:1,75 | 1:2,00 | 1:2,00 |
| Siltti ja hiekka | 1:1,75 | 1:2,00 | 1:2,25 | 1:2,25 |
rivit: maalaji
sarakkeet: Kaivusyvyys

Ojien kunnostus

Ojien kunnostuksella (myös kunnostusojitus) tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

Metsätalousyrityksen kannattavuudesta saa kuvan seuraamalla sen taloudellista toimintaa kirjanpidon avulla. Kannattavuuden arviointi edellyttää, että tunnetaan metsästä saatavat tulot, metsänhoidon ja -omistuksen kustannukset sekä metsään sijoitetun tai sitoutuneen pääoman määrä.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Metsätalouden kirjanpito kannattavuuden seuraamisessa

Metsätalousyrityksen kannattavuudesta saa kuvan vain seuraamalla sen taloudellista toimintaa kirjanpidon avulla. Pelkkä verokirjanpito ei silloin ole riittävä. Metsäsuunnitelmakaan ei yksinään anna riittävästi tietoja taloudellisten päätösten pohjaksi, kun tavoitellaan kannattavuutta.

Kirjanpidolla tarkoitetaan liiketapahtumien, kuten ostojen ja tulojen, rahamääräistä kirjaamista. Yksityismetsänomistajat eivät ole kirjanpitovelvollisia, koska yksityisen metsänomistajan harjoittamaa metsätaloutta ei Suomessa katsota yritystoiminnaksi verotuksessa. Metsätalouden tulot ja menot on kirjattava kuitenkin veromuistiinpanoihin. Varsinainen kannattavuuskirjanpito jää metsänomistajan oman viitseliäisyyden varaan. Kirjanpito on kuitenkin välttämätön, jos halutaan tietoja talouslaskelmien pohjaksi ja metsätalouden päätöksenteon tueksi. Asianmukainen kirjanpito on avaintekijä metsätalouden kannattavuuden seurannassa ja parantamisessa.
Metsätalouden tulot muodostuvat pääosin kantorahatuloista eli pysty- tai hankintakaupoista. Pystykaupassa puun ostaja vastaa puunkorjuusta ja hankintakaupassa vastaavasti puun myyjä. Puusta saatavat tulot ovat pääomatuloja, mutta hankintakaupan omatoimisesta puunkorjuusta saatavat tulot ovat ansiotuloja. Lisäksi tuloja voi kertyä valtion maksamista metsätalouden tuista, suojelukorvauksista sekä vakuutus- ja hirvituhokorvauksista.
Metsätaloudessa syntyy kustannuksia, kun metsää uudistetaan ja hoidetaan tai huolehditaan muista metsätaloudelle tarpeellisista töistä kuten metsäteiden kunnossapidosta ja perusparannuksesta tai kunnostusojituksesta. Niitä tulee myös hallinnosta ja mahdollisista vakuutuksista. Rahoituksesta syntyy korkokustannuksia, jos metsän ostoa tai metsätalouden hankintoja on rahoitettu lainarahalla. Omatoimisessa työssä käytettävien erilaisten koneiden ja laitteiden hankinta, käyttö ja huolto synnyttävät myös kustannuksia.

Pelkkien veromuistiinpanojen suurin puute on se, etteivät metsään sitoutuneen pääoman määrä ja sen muutokset ilmene mitenkään. Siksi veromuistiinpanojen perusteella ei pysty selvittämään toiminnan kannattavuutta tai metsätilan taloudellista tilannetta.
Lisäksi on huomattava, että verotus on kassaperusteinen eli menot ja tulot kirjataan veromuistiinpanoihin silloin, kun ne maksetaan. Sen sijaan tilinpäätös laaditaan suoriteperusteisesti, jolloin menot ja tulot kirjataan, kun palvelus tai tavara luovutetaan. Kassaperusteiset kirjaukset on pystyttävä muuttamaan tilinpäätöksessä suoriteperusteisiksi, mikä merkitsee eri tilikausille kuuluvien kirjausten täsmällistä määrittelyä. Esimerkiksi puutavaran luovutus- ja maksuajankohdat on määriteltävä tarkasti, koska samassakin puukaupassa ne voivat ajoittua eri tilikausille. Tilikauden välittömiä veroja ei välttämättä voida laskea suoraan tuloslaskelman eristä, vaan niiden määräytymistä on tarkennettava erillisillä laskelmilla.
Metsätalouden kirjanpidolle ei ole määrämuotoisuutta. Pitkän aikavälin kehityksen seuraamiseksi kirjanpidon on kuitenkin oltava johdonmukaista eli vuosittaisissa kirjauksissa on noudatettava samoja periaatteita. Metsänhoidon suosituksissa on sovellettu PTT:n kehittämässä metsäliiketoiminnan kannattavuuslaskurissa käytettyä kirjanpitomenettelyä. Tämä helpottaa myös mahdollista laskurin hyödyntämistä.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Metsätalouden kannattavuuden mittaaminen

Metsätalouden kannattavuuden arviointi edellyttää, että tunnetaan metsästä saatavat tulot, metsänhoidon ja -omistuksen kustannukset sekä metsään sijoitetun tai sitoutuneen pääoman määrä.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Metsätalouden kannattavuuden mittaaminen

**Pitkä aikajänne huomioitava**

Metsätalouden aikajänne on pitkä ja useiden investointien tuotto realisoituu vasta vuosikymmenien kuluttua. Tämän takia on syytä tarkastella kannattavuutta pidemmältä aikajaksolta. Kannattavuustarkastelussa voidaan käyttää erilaisia talouden tunnuslukuja.
Absoluuttista kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut kertovat tietyn ajanjakson todellisen rahamääräisen tuloksen. Suhteellista kannattavuutta kuvaavilla tunnusluvuilla voidaan tarkastella tulojen ja menojen suhdetta liikevaihtoon tai pääomaan.
Huolellinen kirjanpito luo hyvän perustan oman metsätalouden kannattavuuden arvioinnille ja kannattavuuden kehityksen seurannalle.

Alla olevaan taulukkoon on koottu taloudellisia mittareita. Ks. tarkemmin

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Metsätalouden kannattavuuden mittaaminen

### Taloudellisia mittareita.

##  [Ekonomiska indikatorer](/sv/node/822)

Table
| Periodens resultat | Beskrivning | Indikatorns egenskaper |
| --- | --- | --- |
| Kassaflöde (€) | Intäkterna under en viss period, från vilka kostnaderna är avdragna. | Beaktar inte förändringar i det bundna kapitalet. Intäkter och kostnader varierar ofta avsevärt från år till år. |
| Resultatet korrigerat med förändringen i virkeskapitalets värde (€) | Förändringen i virkeskapitalets värde under en viss period  ---+intäkterna för virkesförsäljning från vilka avdragits skogsvårdskostnaderna. | Beaktar förändringar i det bundna kapitalet (tillväxt, avverkningar och virkesanskaffning). |
| Kapitalavkastning | Kapitalavkastning | Kapitalavkastning |
| Årlig kapitalavkastning (%) | Årlig nettointäkt dividerad med det kapital som är bundet i skogsegendomen. | Ett år är en kort granskningsperiod eftersom intäkter och kostnader ofta varierar betydligt från år till år. Lämpar sig väl för uppföljning av en mer företagsinriktad uppföljning av lönsamheten. |
| Investeringens lönsamhet | Investeringens lönsamhet | Investeringens lönsamhet |
| Nettointäkternas nuvärde (€) | Intäkter och kostnader som uppstår vid olika tidpunkter diskonteras till nutid. | Lämpar sig väl för lönsamhetsjämförelser inom skogsbruket. På grund av de långa omloppstiderna har den valda räntesatsen stor betydelse för nuvärdet. |
| Intern ränta (%) | Räntesats vid vilken nettonuvärdet för investeringen och dess avkastning är noll. | Lämpar sig för jämförelse av investeringar vars verkningstider är lika långa. Kan i vissa fall ge en felaktig bild av lönsamheten i en viss investering. 1 |
| Jämförelse av avkastningen beståndsfigurer emellan | Jämförelse av avkastningen beståndsfigurer emellan | Jämförelse av avkastningen beståndsfigurer emellan |
| Visarprocent (%) | Visaprocenten anger förhållandet mellan värdetillväxten och det kapital som är bundet i skogen (virkesförråd och mark). Visarprocenten ger en bild av vilken avkastningen på skogsegendomens värde är för tillfället. | Lämpar sig väl för att bedöma om ett bestånd är förnyelsemoget.  ---Underlättar valet av ordningsföljd för förnyelser på kortare sikt. |
Ekonomiska indikatorer.
Rivin Investointien kannattavuus -otsikon solun voi yhdistää yhteen soluun Nettotulojen nykyarvo (€) ja Sisäinen korko (%) eteen. Samoin jakson tulos kahden ensimmäisen rivin yhteinen otsikko.
1 Se s. 65–66 i ovan nämnda publikation.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Verojen huomioiminen kannattavuustarkasteluissa

Pääomatuloja verotetaan yhtenä kokonaisuutena, joten esimerkiksi mahdolliset metsätalouden tappiot on mahdollista vähentää muista pääomatuloista. Vastaavasti muiden pääomatulolähteiden tappiot voi vähentää metsätalouden positiivisesta tuloksesta Kannattavuustarkasteluissa on otettava kuitenkin huomioon pelkästään metsätalouteen kohdistuva verorasitus.
Kirjanpidossa tulo- ja menoerät merkitään ilman arvonlisäveroa, josta pidetään erikseen kirjaa. metsänomistajan on syytä olla arvonlisäverovelvollinen, jolloin arvonlisäverolla ei hänen kannaltaan ole taloudellisia vaikutuksia.
Ajantasaiset, yksityiskohtaiset tiedot verotuksesta ovat saatavissa [vero.fi](https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/metsa/) -verkkopalvelun Metsänomistajan verotus -osiosta.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Sijoitettu pääoma metsätaloudessa

Pääoma on erittäin keskeinen metsätalouden kannattavuustarkastelujen näkökulmasta.
Metsätalouteen sijoitettu pääoma muodostuu metsälön hankkimiseen käytetyistä varoista, hankinnan jälkeen metsälössä tapahtuneista arvonmuutoksista sekä oman vastikkeetta tehdyn työn arvosta.
Yhteismetsissä ja yhtiöissä kertyneet, omistajille jakamattomat voitot kasvattavat oman pääoman määrää. Yksityismetsänomistajille voitto jaetaan täysimääräisenä joka vuosi.

Sijoitettu pääoma jakautuu omaan ja vieraaseen pääomaan. Omaksi pääomaksi luetaan metsänomistajan sijoittama pääoma, toimintaan sijoitetun oman työn arvo sekä toiminnan aikaansaama arvonlisäys. Vieras pääoma on ulkopuolisten tahojen sijoittamaa pääomaa, josta on takaisinmaksuvelvollisuus. Hyvä esimerkki vieraasta pääomasta on metsäkiinteistön hankinnan rahoittamiseksi otettu laina.
Lainaa on kannattavaa ottaa metsätalouden rahoittamiseksi, jos sijoitetun pääoman tuotto on korkeampi kuin lainan korko. Tällöin velkarahoituksella voidaan nostaa oman pääoman tuottoa. Mikäli vieraasta pääomasta maksettava korko kasvaa tuottoa suuremmaksi, vähentyy oman pääoman tuotto välittömästi. Mitä suurempi vieraan pääoman osuus on sijoitetusta pääomasta, sitä suurempi on riski, että toiminta kääntyy tappiolliseksi kannattavuuden laskiessa tai lainakorkojen noustessa.
Erittäin vakavaraiseksi katsotaan yleensä liiketoimi, jonka **omavaraisuusaste** on yli 50 % eli missä omaa pääomaa on enemmän kuin puolet sijoitetusta pääomasta. Metsätalous on pääomavaltaista ja sijoitetun pääoman tuottoprosentti on usein lähellä vieraan pääoman korkoa. Näistä syistä on metsätaloudessa pidettävä erityistä huolta vakavaraisuudesta ja omavaraisuusasteen pitäminen korkeana on perusteltua.

Monessa tapauksessa metsäkiinteistöt vaihtavat omistajaa perinnön tai lahjoituksen kautta. Varsinaista hankintamenoa ei silloin synny, mutta uudella omistajalla on mahdollisuus myydä metsäkiinteistö eteenpäin. Pitämällä kiinteistön hän jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä ja näin voidaan katsoa, että hänen sijoituksensa metsätalouteen vastaa sen todennäköistä myyntihintaa tai sen vahvistettua verotusarvoa.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Sitoutunut pääoma metsätaloudessa

Metsätalouteen sitoutunut pääoma on määrältään sama kuin sijoitettu pääoma, mikäli varallisuuserät ovat oikein arvotettuja ja arvonmuutokset on huomioitu oman pääoman määrässä. Metsätaloudessa valtaosa pääomasta on sitoutunut puustoon. Sen lisäksi pääomaa on sitoutunut muun muassa metsämaahan, tiestöön ja koneisiin. Pääoman määrään vaikuttavat ennen kaikkea puuston kasvu ja hakkuut sekä puutavaralajien hinnanmuutokset.
Metsätalouden kannattavuustarkasteluissa tuottoa verrataan usein sitoutuneeseen pääomaan. Kun tarkastelun kohteena on erillinen metsikkökuvio, on käytännöllistä arvioida metsikköön sitoutunutta pääomaa kuvion puuston ja maaperän tuotoskyvyn perusteella.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Tuottovaatimuksen määrittely metsätaloudessa

**Tuottovaatimus ei ole vakio**

Pääomalle löytyy aina vaihtoehtoisia sijoituskohteita, joten siitä syntyy kilpailua. Pääoman hinta eli korko määräytyy markkinoilla ja pääoma hakeutuu sijoituskohteisiin, joissa siitä saadaan parhaiten tuottoa riskiin nähden.
Millä tuottovaatimuksella metsänomistaja on valmis sijoittamaan metsäomaisuuteen ja pitämään pääomansa sidottuna siinä riippuu siitä, mitä vaihtoehtoja hän kohtaa pääomamarkkinoilla. Metsänomistajan punnitessa tarjolla olevien sijoitusvaihtoehtojen odotettua tuottoa tai eri rahoituslähteiden kokonaishintaa hänelle muodostuu käsitys, millaista korkoa hänen pitää vähimmillään vaatia. Tuloksena on hänen metsätaloudelle asettamansa pienin hyväksyttävä korko.

Pienin metsätaloudesta hyväksyttävissä oleva korkokanta ei ole kaikilla metsänomistajilla sama heidän erilaisen kokonaistaloutensa ja riskinsietokykynsä vuoksi. Yksittäisenkin metsänomistajan tuottovaatimus voi muuttua hänen elämäntilanteensa ja vakavaraisuutensa muutosten myötä.
Määrittäessään pienimmän hyväksyttävän koron metsänomistajan on huomioitava, kuinka suuri riski pääoman tai sen osan menettämiselle on eri vaihtoehdoissa. Pääomamarkkinoilla eri riskitasot heijastuvat korkovaatimuksiin. Mitä korkeampi riski on, sitä suurempaa korvausta sijoittaja pyytää sijoittamalleen rahalle. Metsäomaisuus säilyttää hyvin arvonsa ja sen tuotto on suhteellisen vakaa ja ennustettava.
Koska metsänhoidon investoinnit ovat erittäin pitkäaikaisia, metsätalouden kannattavuusarvioinneissa on syytä käyttää reaalikorkoa, jossa on otettu huomioon rahan arvon muutokset.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Nettonykyarvotarkastelu metsätaloudessa

**Nettonykyarvo diskonttaamalla**

Metsätalouden toimenpiteiden kannattavuuden tarkasteluissa käytetään yleensä kassavirta-analyysiä. Kassavirta-analyysissä eri aikoina syntyvät tulot ja menot yhteismitallistetaan eli diskontataan nykyhetkeen ottamalla huomioon metsänomistajan tuottovaatimus. Diskontattujen tulojen ja menojen nykyarvojen erotus muodostaa kassavirran nettonykyarvon.
Diskonttaus vastaa kysymykseen, minkä arvoinen tulevaisuudessa syntyvä tulo tai meno on nykyhetkellä. Investointi tai toimenpideketju, jonka nettonykyarvo on positiivinen, antaa tuottovaatimusta suuremman tuoton ja katsotaan tämän perusteella kannattavaksi. Negatiivinen nykyarvo ilmaisee vastaavasti, että käytetyllä tuottovaatimuksella investointi tai toimenpideketju ei ole kannattava, koska vaihtoehtoisesta sijoituksesta olisi mahdollista saada parempi tuotto.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Nettonykyarvotarkastelu metsätaloudessa

### Diskonttaus: Esimerkkinä lehtomaisen kankaan kuusikon kasvatusketju Etelä-Suomessa.

##  [Nuvärdeskalkyler i skogsbruket](/sv/node/821)

Table
| Åtgärd | År | Kassaflöde | Diskonterat till nutid med 3 % räntesats |
| --- | --- | --- | --- |
| Hyggesrensning, högläggning och plantering, €/ha |  | - 1 272 | - 1 272 |
| Slyröjning | 5 | - 319 | - 275 |
| Plantskogsröjning | 10 | - 465 | - 346 |
| Första gallring | 32 | + 950 | + 368 |
| Andra gallring | 50 | + 2 500 | + 570 |
| Slutavverkning | 70 | + 20 000 | + 2 525 |
| Sammanlagt |   | + 21 395 | + 1 570 |
Diskontering: Exempel baserat på en skötselprogram för gran på lundartad mo i södra Finland.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Nettonykyarvotarkastelu metsätaloudessa

### Diskonttaus: Esimerkkinä lehtomaisen kankaan kuusikon kasvatusketju Etelä-Suomessa.

##  [Nuvärdeskalkyler i skogsbruket](/sv/node/821)

**Paljaan maan arvo**

Yhden kiertoajan nettonykyarvotarkastelu soveltuu vain samanpituisten kasvatusketjujen vertailuun. Eripituisten kasvatusketjujen kannattavuuden vertailussa on syytä käyttää ns. paljaan maan arvoa.
Paljaan maan arvo (PMA) on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan kasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Se lasketaan Faustmannin kaavalla. Kaava voidaan esittää yksinkertaistetusti siten, että puunmyyntitulot ja metsänkasvatuksen kustannukset diskontataan suoraan ensimmäisen kiertoajan alkuun.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Metsänhoidon suosituksissa tuottovaatimus 2–3 %

Suositellut metsänhoidon toimenpiteet, kasvatustiheydet ja harvennusmallit sekä uudistamisjäreydet, perustuvat kassavirta-analyyseihin. Analyysit on tehty 2–3 %:n tuottovaatimuksella. Kasvumallien avulla on voitu simuloida eri kasvatusketjujen synnyttämiä kassavirtoja ja verrata niiden kannattavuutta keskenään.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Metsätalousyrityksen tilinpäätösanalyysi

Kirjanpidosta saatavien tilinpäätöstietojen perusteella voidaan analysoida metsätalousyrityksen kannattavuutta. Analyysit perustuvat taloudellisiin tunnuslukuihin kuten sitoutuneen pääoman tuotto, reaalituotto ja omavaraisuusaste.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Pääoman tuotto on keskeinen mittari

Tunnuslukuanalyysissä laskelmat on pidettävä johdonmukaisina vuodesta toiseen samalla tavoin kuin tilinpäätöksen muodostamisessa, jotta eri vuosien luvut ovat vertailukelpoisia.
**Sitoutuneen pääoman tuotto** lasketaan jakamalla puuston arvonmuutoksella korjattu nettotulos taseesta saatavalla metsän ja käyttöomaisuuden edellisen tilikauden yhteisarvolla. Tuloslaskelmasta poiketen rahoituskustannuksia ja -tuloja ei sisällytetä nettotulokseen. Tuottoa voidaan verrata vaihtoehtoisten sijoitusten tuottoihin ottaen huomioon erot riskeissä. Tuoton tulee olla vähintään vieraan pääoman kustannuksen suuruinen.
**Nimellistuotto** saadaan käyttämällä laskentavuoden hintoja. Eri vuosia vertailtaessa käytetään **reaalituottoa**, jota laskettaessa otetaan huomioon rahanarvon muutokset. Pääoman tuotto voidaan muuttaa nimellisestä reaaliseksi esimerkiksi elinkustannusindeksillä.

Nimellistuotto voidaan jaotella realisoituneeseen ja realisoitumattomaan tuottoon. Realisoitunut tuotto kuvastaa puunmyynnin ja metsänhoitotöiden kautta syntyvää tuottoa. Siinä otetaan huomioon myös näiltä osin kantohinnan muutokset ja valtion tuet. Realisoimaton tuotto sisältää loppuosa puuston arvonmuutoksesta syntyvästä tuotosta. Arvonmuutos koostuu puutavaralajien määrän ja kantohintojen muutoksista. Summa-arvoa käytettäessä realisoitumaton tuotto sisältää myös muut metsän arvon muutokset.
(Kaava "Pääoman tuottoprosentti")

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Riski huomioitava sijoitusten vertailussa

Sitoutuneelle pääomalle saatavaa tuottoa kutsutaan myös **sijoitustuotoksi**. Luonnonvarakeskus koostaa valtakunnalliset tiedot vuosittaisista metsätalouden sijoitustuotosta tilastotietojen perusteella. Metsäomaisuuden sijoitustuotto voidaan jaotella seuraavasti: puunmyyntitulot, puuntuotannon kustannukset, pystypuuston määrän arvonmuutos, puutavaran hinnanmuutos sekä valtion tuet.
Sijoittamisen yhteydessä **riski** tarkoittaa epävarmuutta tulevasta tuotosta. Riskiä arvioidaan mm. tuottojen vaihteluiden keskihajonnan (volatiliteetin) perusteella.
Metsätalouden sijoitustuottoa voi vertailla suoraan muihin sijoituksiin, joiden tuotto on laskettu samoin menetelmin. Tällaisia sijoituksia ovat mm. asunnot, obligaatiot, joukkovelkakirjat ja osakkeet. Metsätalous on yleisesti ottaen antanut muihin sijoituskohteisiin verrattuna melko matalan tai keskitasoisen reaalituoton pitkällä aikavälillä. Metsänomistuksen sijoitusriski on kuitenkin vastaavasti ollut pieni muihin sijoituksiin nähden. Luonnonvarakeskus ([www.luke.fi](http://www.luke.fi)) julkaisee ajantasaisia vertailuja sijoitustuotoista.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Omavaraisuusaste

Omavaraisuusaste mittaa yrityksen vakavaraisuutta, tappion sietokykyä sekä kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäimellä. Tunnusluvun arvo kertoo, kuinka suuri osuus yhtiön varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla.
Yrityksen lyhyen ajan maksuvalmiutta kuvaa **current ratio**. Luvun ideana on verrata nopeasti rahaksi muutettavien erien suhdetta lyhytaikaisiin velkoihin. Current ratiota varten lasketaan yhteen vaihto-omaisuus (pystypuusto), lyhytaikaiset saamiset, rahat ja pankkisaamiset sekä rahoitusomaisuusarvopaperit. Saatu summa jaetaan lyhytaikaisen vieraan pääoman määrällä. Viitteellisenä ohjearvona yli 2,5 merkitsee erinomaista ja alle 1 heikkoa lyhyen ajan maksuvalmiutta. Metsätaloudessa current ratioon sisältyy pystypuusto, joten luku voi antaa liian myönteisen kuvan maksuvalmiudesta.
Kannattavuutta laskettaessa on metsätaloudessa vakiintunut tapa suhteuttaa liiketulos metsämaan pinta-alaan (euroa/hehtaari). Tämä mahdollistaa vertailun suuralueittaisiin kannattavuuksiin. Tähän mittariin on suhtauduttava varauksellisesti, sillä liiketulos sisältää ainoastaan metsän realisoituneen tuoton. Laskemalla liiketuloksen pidemmän ajan, esimerkiksi viisi- tai kymmenvuotiskauden, keskiarvo saadaan tilatasolla luotettavampi kuva kannattavuudesta.

(Metsäliiketoiminnan kannattavuuslaskuri)

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Omavaraisuusaste

### Metsätalousyrityksen taloudelliset tunnusluvut metsäliiketoiminnan kannattavuuslaskurin mukaan (esimerkki).

##  [Ekonomiska nyckeltal för en skogsfastighet](/sv/node/820)

Table
| Ekonomiska nyckeltal för en skogsfastighet | 2009–2013 | 2014–2018 | 2009–2018 |
| --- | --- | --- | --- |
| + Realiserad avkastning, %/år | 0,6 % | 2,2 % | 1,4 % |
| + Orealiserad avkastning, %/år | 4,2 % | 5,3 % | 4,8 % |
| + Rotprisförändring | 0,3 % | 3,0 % | 1,6 % |
| + Annat värde av skogen | 0,0 % | 0,0 % | 0,0 % |
| + Värdet av virkesförrådets nettotillväxt | 1,2 % | -0,2 % | 0,5 % |
| + Intäkter från virkesförsäljning | 4,4 % | 5,6 % | 5,0 % |
| + Nettokostnader för virkesproduktionen | -1,0 % | -0,9 % | -1,0 % |
| Reell avkastning av bundet kapital, %/år | 3,1 % | 5,5 % | 4,3 % |
| Soliditetsgrad, % | 80,7 % | 89,8 % | 85,5 % |
| Current ratio | 5,3 | 2,5 | 3,4 |
| Rörelseresultat, €/ha | 209 | 359 | 284 |
| Virkesförsäljningsintäkter, sammanlagt | 67 904 € | 107 403 € | 175 306 € |
| Nuvärdet av virkesförsäljningsintäkter, sammanlagt | 59 239 € | 76 191 € | 135 430 € |
| Skogsvårdskostnader, sammanlagt | 13 680 € | 18 973 € | 32 653 € |
| Nuvärdet av skogsvårdskostnader, sammanlagt | 12 587 € | 13 898 € | 26 484 € |
| Värdet av virkesförrådet i medeltal | 266 350 € | 317 151 € | 291 750 € |
Exempel på ekonomiska nyckeltal för ett skogsbruksföretag enligt lönsamhetskalkylatorn för skogsbrukets affärsverksamhet.

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## Metsätalousyrityksen tilikartta

Kirjanpito ja tilinpäätösmallin tilikartta sisältää metsätalousyrityksen kirjanpidossa tarvittavat tilit. Metsätalouden laajuus ja toimintatavat vaikuttavat tarvittavien tilien määrään. Useimmiten tarvitaan vain pieni osa mallin kartassa esitetyistä.
1 VASTAAVAA
1 0 Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet
- 1000 Maa- ja vesialueet
- 1010 Rakennukset ja rakennelmat
- 1020 Koneet ja kalusto
- 1030 Osakeet ja osuudet
- 1040 Metsänparannukset
- 1050 Muut aineelliset hyödykkeet
- 1060 Mut pitkävaikutteiset menot
- 1070 Kertynyt poistoero
1 1 Muut pitkäaikaiset sijoitukset ja saamiset
- 1100 Osakkeet ja osuudet
- 1110 Saamiset omistajilta ja \[Rivityskohta\]omistusyhteysyrityksiltä
- 1180 Muut pitkäaikaiset sijoitukset
- 1190 Muut pitkäaikaiset saamiset
1 2 Leasingvastuukanta
1 3 Vaihto-omaisuus

- 1300 Puutavaravarasto
- 1310 Puusto
- 1320 Ennakkomaksut
- 1390 Muu vaihto-omaisuus
1 4 Lyhytaikaiset saamiset
- 1400 Pystymyynnin saamiset
- 1410 Hankintamyynnin saamiset
- 1430 Muut puunmyyntisaamiset
- 1440 Lainasaamiset
- 1450 Sisäiset saamiset
- 1460 Siirtosaamiset
- 1480 Alv-saamiset
- 1490 Muut saamiset
1 5 Rahat ja rahoitusarvopaperit
- 1500 Kassatili
- 1510 Pankkitili
- 1590 Muut rahoitussaatavat
2 VASTATTAVAA
2 0 Taseen oma pääoma

- 2000 Oma pääoma tilikauden alussa
- 2010 Oman pääoman arvonmuutokset
- 2020 Pääoman sijoitus
- 2030 Tilikauden tulos
- 2040 Oman työn arvo
- 2050 Pääoman palautus
- 2060 Yksityisotto
2 1 Tilinpäätössiirtojen kertymä
- 2100 Kertynyt poistoero
- 2110 Metsänuudistamisvaraus
- 2120 Menovaraus
- 2130 Tuhovaraus
2 2 Investointiavustukset
2 3 Pitkäaikainen vieras pääoma
- 2300 Korkotukilainat
- 2310 Muut korolliset lainat
- 2390 Muut pitkäaikaiset velat
2 4 Laskennallinen verovelka
2 5 Leasingvastuukanta
2 6 Lyhytaikainen vieraspääoma

- 2600 Ostovelat
- 2610 Pystymyynnin ennakkomaksut
- 2620 Hankintamyynnin ennakkomaksut
- 2630 Muun puunmyynnin ennakkomaksut
- 2640 Muun myynnin ennakkomaksut
- 2650 Korottomat velat
- 2680 Alv-velat
- 2690 Muut lyhytaikaiset velat
3 MENOT
3 0 Puutavaran myyntimenot
- 3000 Puutavaran myynnin korvaukset ulkopuolisille
- 3030 Puutavaran myynnin matkat
- 3050 Puutavaran myynnin materiaalit
- 3060 Puutavaran myynnin oma työ
- 3090 Muut puutavaran myyntimenot
3 1 Puutavaran hakkuumenot
- 3100 Puutavaran hakkuun korvaukset urakoitsijoille
- 3110 Puutavaran hakkuun palkat
- 3120 Puutavaran hakkuun sosiaalimaksut
- 3130 Puutavaran hakkuun matkat
- 3140 Puutavaran hakkuun konemenot
- 3150 Puutavaran hakkuun materiaalit
- 3160 Puutavaran hakkuun oma työ
- 3190 Muut puutavaran hakkuumenot
3 2 Puutavaran lähikuljetus- ja varastointimenot

- 3200 Puutavaran lähikuljetuksen korvaukset urakoitsijoille
- 3210 Puutavaran lähikuljetuksen palkat
- 3220 Puutavaran lähikuljetuksen sosiaalimaksut
- 3230 Puutavaran lähikuljetuksen matkat
- 3240 Puutavaran lähikuljetuksen konemenot
- 3250 Puutavaran lähikuljetuksen materiaalit
- 3260 Puutavaran lähikuljetuksen oma työ
- 3270 Puutavaran varastoinnin erillismenot
- 3290 Muut puutavaran lähikuljetus- ja varastointimenot
3 3 Metsänuudistamiskulut
- 3300 Metsänuudistamisen korvaukset urakoitsijoille
- 3310 Metsänuudistamisen palkat
- 3320 Metsänuudistamisen sosiaalimaksut
- 3330 Metsänuudistamisen matkat
- 3340 Metsänuudistamisen konemenot
- 3350 Metsänuudistamisen materiaalit
- 3360 Metsänuudistamisen oma työ
- 3390 Muut metsänuudistamismenot
3 4 Muut metsänhoitomenot
- 3400 Metsänhoidon korvaukset urakoitsijoille
- 3410 Metsänhoidon palkat
- 3420 Metsänhoidon sosiaalimaksut
- 3430 Metsänhoidon matkat
- 3440 Metsänhoidon konemenot
- 3450 Metsänhoidon materiaalit
- 3460 Metsänhoidon oma työ
- 3490 Muut metsänhoitomenot
3 5 Kunnossapitomenot

- 3500 Kunnossapidon korvaukset urakoitsijoille
- 3510 Kunnossapidon palkat
- 3520 Kunnossapidon sosiaalimaksut
- 3530 Kunnossapidon matkat
- 3540 Kunnossapidon konemenot
- 3550 Kunnossapidon materiaalit
- 3560 Kunnossapidon oma työ
- 3590 Muut kunnossapitomenot
3 6 Metsänparannusmenot
- 3600 Metsänparannuksen korvaukset urakoitsijoille
- 3610 Metsänparannuksen palkat
- 3620 Metsänparannuksen sosiaalimaksut
- 3630 Metsänparannuksen matkat
- 3640 Metsänparannuksen konemenot
- 3650 Metsänparannuksen materiaalit
- 3660 Metsänparannuksen oma työ
- 3690 Muut metsänparannusmenot
3 7 Monikäytön menot
- 3700 Monikäytön korvaukset urakoitsijoille
- 3710 Monikäytön palkat
- 3720 Monikäytön sosiaalimaksut
- 3730 Monikäytön matkat
- 3740 Monikäytön konemenot
- 3750 Monikäytön materiaalit
- 3760 Monikäytön oma työ
- 3790 Muut monikäyttömenot
3 8 Hallinnon menot

- 3800 Hallinnon korvaukset ulkopuolisille
- 3830 Hallinnon matkat
- 3850 Hallinnon materiaalit
- 3860 Hallinnon oma työ
- 3890 Muut hallintomenot
3 9 Metsätalouden muut menot
- 3900 Metsätalouden sivuansiomenot
- 3910 Korvaukset ammattiavusta ja neuvontapalveluista
- 3920 Vuokra- ja leasingmenot
- 3930 Kurssi- ja koulutusmenot
- 3940 Jäsenmaksut
- 3950 Sertifointimaksut
- 3960 Muu oma työ
- 3970 Tieyksikkömaksut
- 3980 Vakuutusmaksut
- 3990 Muut metsätalouden menot
4 ERILLISET TULOSLASKELMAERÄT
4 0 Poistot
- 4000 Poistot maa-alueista
- 4010 Poistot rakennuksista ja rakennelmista
- 4020 Poistot koneista ja kalustosta
- 4030 Poistot metsänparannuksista
- 4090 Poistot muista pitkävaikutteisista menoista
4 1 Kertynyt poistoero

- 4100 Yli-/alipoistot maa-alueista
- 4110 Yli-/alipoistot rakennuksista ja rakennelmista
- 4120 Yli-/alipoistot koneista ja kalustosta
- 4130 Yli-/alipoistot metsänparannuksista
- 4190 Yli-/alipoistot muista pitkävaikutteisista menoista
4 2 Vieraan pääoman menot
- 4200 Korkotukilainojen korkomenot
- 4210 Muiden lainojen korkomenot
- 4290 Muut vieraan pääoman verot
4 3 Varausten muutokset
- 4300 Metsänuudistamisvarauksen muutos
- 4310 Menovarauksen muutos
- 4320 Tuhovarauksen muutos
4 4 Verot ja veroluonteiset maksut

- 4400 Välittömät verot (säännölliset verot)
- 4401 Pääomatuloverot
- 4402 Valtion verot ansiotuloista
- 4403 Kunnallisverot ansiotuloista
- 4409 Muut välittömät verot
- 4420 Omaisuuden siirtoverot (satunnaiset verot)
- 4421 Perintöverot
- 4422 Lahjaverot
- 4423 Varainsiirtoverot
- 4429 Muut omaisuuden siirtoverot
- 4430 Kiinteistöverot
- 4450 Verovähennykset välittömistä veroista
- 4451 Alijäämähyvitys
- 4452 Metsävähennys
- 4453 Muut ylimääräiset vähennykset
4 5 Arvonmuutokset
- 4500 Puutavaravaraston arvonmuutos
- 4510 Puuston arvonmuutos
- 4520 Muun vaihto-omaisuuden arvonmuutos
- 4530 Maan arvonmuutos
- 4540 Muun käyttöomaisuuden arvonmuutos
4 6 Arvonalentumiset pysyvien vastaavien hyödykkeistä
4 7 Vaihtuvien vastaavien poikkeukselliset arvonalentumiset
4 8 Satunnaiset menot
5 TULOT
5 0 Puun myyntitulot
- 5000 Pystymyyntitulot (kantorahatulot)
- 5010 Hankintamyyntitulot
- 5190 Muut puunmyyntitulot
5 1 Puun oma käyttö

- 5100 Puun veronalainen oma käyttö
- 5110 Puun verovapaa oma käyttö
5 2 Metsätalouden muut tulot
- 5200 Maa-alueiden vuokratulot
- 5210 Koneiden ja kaluston vuokratulot
- 5220 Metsästys- ja kalastusoikeuksien vuokratulot
- 5230 Käyttöomaisuuden myyntivoitot
- 5240 Veronalaiset avustukset
- 5290 Muut myyntitulot
5 3 Sijoitustulot
- 5300 Korkotulot
- 5310 Osinko- ja osuustulot
- 5390 Muut sijoitustulot
5 5 Satunnaiset tulot

- 5500 Vakuutus- ja vahingonkorvaukset
- 5510 Veronpalautukset
- 5511 Pääomatulojen veronpalautukset
- 5512 Ansiotulojen veronpalautukset
- 5513 Muiden säännöllisten verojen veronpalautukset
- 5515 Omaisuuden siirtoverojen veronpalautukset
- 5516 Kiinteistöverojen veronpalautukset
- 5519 Muut veronpalautukset
- 5590 Muut satunnaiset tulot
5 6 Saadut avustukset
- 5610 Verovapaat tuet ja avustukset
- 5620 Investointiavustusten tuloutukset

# Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Talous, laatu ja riskienhallinta**](/fi/kategoriat/talous-laatu-ja-riskienhallinta)

Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

# Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen 

Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen metsätaloudessa tarkoittaa vesiensuojelun huomioimista kaikessa metsänkäsittelyssä. Vesiensuojelun tavoitteena on estää vesien tilan heikkeneminen ja turvata puhtaat vedet, sekä ylläpitää ja lisätä monimuotoisia metsä- ja vesielinympäristöjä.

Pienvedet ja vesistöt ovat sekä vesiluonnon, puhtaiden vesien että virkistyskäytön kannalta tärkeitä kohteita. Metsätalouden toimenpiteistä aiheutuu vesistöille erilaista kuormitusta (mm. ravinne-, kiintoaine-, humus- ja metallikuormitusta). Tämä korostuu etenkin latvavesistöissä eli pienissä puroissa, lammissa ja järvissä, joihin ei tule muuta kuormitusta. Myös vanhoilta ojitusalueilta aiheutuu vesistökuormitusta, niin sanottua ojituslisää.
Metsänhoidon suositusten mukaisella toiminnalla voidaan olennaisesti vähentää metsätalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta ja muita haittoja, kuten vesielinympäristöjen tilan heikkenemistä. Vesiensuojelun tärkeys korostuu toimittaessa turvemailla, vesistöjen läheisyydessä, pohjavesialueilla, latvavesistöissä ja erityisesti metsätalouden vaikutuksille herkkien vesien valuma-alueilla. Lue lisää Metsänhoidon suositusten [Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteista](<https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsanhoidon-suositukset-metsien-kestavan-hoidon-ja-kayton-perusteet >).

# Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen 

## Metsien käsittelystä aiheutuu vesistöhaittoja

Metsätalouden aiheuttama kuormitus voidaan jakaa ravinne- (pääasiassa fosfori ja typpi), kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Ravinteet voivat aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä ja humus tummumista (ruskettumista). Happamoitumisongelmat liittyvät etenkin sulfaattimailla toimimiseen.
Ravinnekuormituksen ja myös ympäristölle haitallisen elohopean huuhtoutumisen riski on suurempi turvemailla kuin kivennäismailla toimittaessa.
Turvemailla puuston kasvatukselle suotuisaa vedenpinnan tasoa voidaan hallita eri tavoin: ylläpitämällä riittävää haihduttavaa puustoa, lisäämällä puuston kasvua ja haihdutusta lannoituksin, tai tarvittaessa laskemalla pohjavedenpinnan tasoa ojia kunnostamalla. Ojien kunnostaminen ja erityisesti siitä johtuva kiintoainekuormitus on merkittävin vesistöjä kuormittava metsänkäsittelyn toimenpide.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “suositukset luonnonhoito”

Ojien kunnostus

Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen

Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen

Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

Metsätalouden kannattavuus

Haku ja valikko