Monimuotoisuus rantavyöhykkeellä Leveä, puustoinen suojavyöhyke säilyttää monimuotoisuutta ylläpitämällä rantavyöhykkeen olosuhteita, kuten pienilmastoa ja veden lämpötilaa Oldén, A., Peura, M., Saine, S., ym. 2019. The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate. Forest Ecology and Management, 453, Article 117623.. Erityisesti lehtipuuvaltaiset suojavyöhykkeet ovat monimuotoisuuden kannalta arvokkaita. Suojavyöhyke tuottaa vesieliöstölle tärkeää lehti- ja neulaskariketta sekä lahopuutaGundersen, P., Lauren, A., Fíner, L. ym. 2010. Environmental services provided from riparian forests in the nordic countries. Ambio 39(8): 555-566Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478Broadmeadow, S. and Nisbet, T.R. 2004. The effects of riparian forest management on the freswater environment: a literature review of best management practice. Hydrology and Earth System Sciences 8(3), 286-305 Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254. Suojavyöhyke on tärkeä elinympäristö myös monelle maaeliöstön lajille, erityisesti niille, jotka viihtyvät kosteissa olosuhteissaTolkkinen, M. J., Heino, J., Ahonen, S. H., Lehosmaa, K., &amp;amp; Mykrä, H. 2020. Streams and riparian forests depend on each other: A review with a special focus on microbes. Forest Ecology and Management, 462, 117962. Komonen, A., Niemi, M., Junninen, K. 2008. Lakeside riparian forests support diversity of wood fungi in managed boreal forests. Canadian Journal of Forest research 38: 2650–2659. Jos suojavyöhykkeen puusto on tiheää kuusikkoa, voidaan kevyillä poimintahakkuilla tehdä tilaa lehtipuille, mikä parantaa monimuotoisuutta. Lisätietoja: Hyvät käytännöt suojavyöhykkeiden muodostamiseen vesistöjen varsille Itämeren alueella -käsikirja. Suojavyöhykkeen leveydellä on merkitystä sen kykyyn ylläpitää monimuotoisuutta. Suojavyöhykkeet ovat tärkeitä erityisesti pienvesistöjen monimuotoisuuden ja veden tilan turvaamiseksi. Vähintään 30 metriä leveät koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät pitkälti ylläpitämään hakkuita edeltävät vesistön ympäristön olosuhteet: pienvesistön mikroilmasto ei juuri muutu&nbsp;Oldén, A., Peura, M., Saine, S., ym. 2019. The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate. Forest Ecology and Management, 453, Article 117623. pienvesistö ei juuri lämpene&nbsp;Oldén, A., Peura, M., Saine, S., ym. 2019. The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate. Forest Ecology and Management, 453, Article 117623.Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478 pienvesistöön päätyvän karikkeen ja lahopuun määrä on riittävä vesistön eliöstölle&nbsp;Sonesson, J., Ring, E., Högbom, L. et al. 2021. Costs and benefits of seven alternatives for riparian forest buffer management. Scandinavian Journal of Forest Research 36:2-3.Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254 sammal-, sieni-, ja lintulajistot säilyvät&nbsp;Peura, M., Oldén, A., Elo, M., ym. 2020. The effect of buffer strip width and selective logging on streamside polypore communities. Canadian Journal of Forest Research, 50(8), 717-725.Tolkkinen, M. J., Heino, J., Ahonen, S. H., Lehosmaa, K., &amp;amp; Mykrä, H. 2020. Streams and riparian forests depend on each other: A review with a special focus on microbes. Forest Ecology and Management, 462, 117962. tuulenkaatojen riski on vähäisempi kuin kapealla suojavyöhykkeellä&nbsp;Mäenpää, H., Peura, M., Halme, P.,ym. 2020. Windthrow in streamside key habitats : Effects of buffer strip width and selective logging. Forest Ecology and Management, 475, Article 118405. vesieliöstö säilyy muuttumattomana&nbsp;Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478 Keskimäärin 15 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät ylläpitämään joitakin vaateliaampien lajien elinympäristöjä ja rannan alueen virkistysarvoja sekä tuottamaan lehtikariketta sekä lahopuuta vesistöjen ja pienvesien eliöilleJyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478 Kuglerová, L., Nilsson, G. &amp;amp; Hasselquist, E.M. 2023. Too much, too soon? Two Swedish case studies of short-term deadwood recruitment in riparian buffers. Ambio 52, 440–452..&nbsp;Suojavyöhykkeet ovat kuitenkin herkkiä tuulenkaadoille Mäenpää, H., Peura, M., Halme, P.,ym. 2020. Windthrow in streamside key habitats : Effects of buffer strip width and selective logging. Forest Ecology and Management, 475, Article 118405., jotka vähentävät suojavyöhykkeen puustoisuutta. Keskimäärin 10 metriä leveät suojavyöhykkeet voivat ylläpitää yleisten lajien elinympäristöjä, mutta ovat pääsääntöisesti liian kapeita ylläpitämään vaateliaampien lajien elinympäristöjä Johansson, T., Hjältén, J., de Jong, J. et al. 2013. Environmental considerations from legislation and certification in managed forest stands: A review of their importance for biodiversity. Forest Ecology and Management 303, 98-112. Lisäksi ne ovat herkkiä tuulenkaadoille Mäenpää, H., Peura, M., Halme, P.,ym. 2020. Windthrow in streamside key habitats : Effects of buffer strip width and selective logging. Forest Ecology and Management, 475, Article 118405.. Vaikutukset vesistöön Suojavyöhyke vaikuttaa vesistöihin ja pienvesiin sekä estämällä metsänhoidon toimenpiteistä koituvien ravinne- ja kiintoainehuuhtoumien päätymistä vesistöön että ylläpitämällä vesistön ja pienveden rannan pienilmastoa ja ehkäisemällä veden lämpenemistä. Lisäksi suojavyöhykkeen puustosta tuleva karike muodostaa tärkeän ravintolähteen vesieliöstölle. Suojavyöhykkeen kyky pidättää ravinne- ja kiintoainehuuhtoumia riippuu maalajista, maaperän ravinteikkuudesta, maan kaltevuudesta, tulvahuippujen virtauksen voimakkuudesta sekä tehtävästä metsänhoidon toimenpiteestäValkama, E., Usva,K., Saarinen,M., and Uusi-Kämppä, J. 2019. A Meta-Analysis on Nitrogen Retention by Buffer Zones. J. Environ. Qual. 48:270–279Väänänen, R., Kenttämies, K., Nieminen, M. ym. 2007. Phosphorus retention properties of forest humus layer in buffer zones and clear-cut areas in southern Finland. Boreal Envrionment Research 12: 601-609Palviainen, M., Finer, L., Lauren, A. ym. 2014. Nitrogen, Phosphorus, Carbon, and Suspended Solids Loads from Forest Clear-Cutting and Site Preparation: Long-Term Paired Catchment Studies from Eastern Finland. Ambio 43:218-233 Sarkkola, S., Nieminen, M. &amp;amp; Piirainen, S. 2022. Vesistökuormitus metsätaloudessa – Uusia kuormitusmittareita Kansallisen metsästrategian seurantaan : Asiantuntijaselvitys. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 96/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 41 s.. Näin ollen myös tarvittava suojavyöhykkeen leveys vaihtelee kohteen ja tehtävän toimenpiteen mukaan. Esimerkiksi turvemailla aiheutuu suurempi vesistökuormitus kuin kivennäismailla toimenpiteestä riippumatta Sarkkola, S., Nieminen, M. &amp;amp; Piirainen, S. 2022. Vesistökuormitus metsätaloudessa – Uusia kuormitusmittareita Kansallisen metsästrategian seurantaan : Asiantuntijaselvitys. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 96/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 41 s.. Vähintään 15 metriä leveät, maanpinnaltaan ehjät suojavyöhykkeet pystyvät pääsääntöisesti estämään ravinne- ja kiintoainehuuhtoumien pääsyn vesistöön tai pienveteen kivennäismaillaBroadmeadow, S. and Nisbet, T.R. 2004. The effects of riparian forest management on the freswater environment: a literature review of best management practice. Hydrology and Earth System Sciences 8(3), 286-305Valkama, E., Usva,K., Saarinen,M., and Uusi-Kämppä, J. 2019. A Meta-Analysis on Nitrogen Retention by Buffer Zones. J. Environ. Qual. 48:270–279 Nieminen, M., Ahti, E., Nousiainen, H., ym. 2005. Does the use of riparian buffer zones in forest drainage sites to reduce the transport of solids simultaneously increase the export of solutes? Boreal Environment Research 10: 191-201..&nbsp;Eroosioriskialueilla 15 metriä leveätkään vyöhykkeet eivät kuitenkaan ole riittäviä ja ainesta voi kulkeutua merkittävästi myös mm. ojien ylityksistä. Turvemailla vesistökuormituksen määrään ja sitä myötä myös suojavyöhykkeen kykyyn pidättää ravinne- ja kiintoaineita vaikuttaa erityisesti toimenpiteen jälkeinen vedenpinnan nousu: jos vedenpinta nousee voimakkaasti, kuormituksen määrä lisääntyy Sarkkola, S., Nieminen, M. &amp;amp; Piirainen, S. 2022. Vesistökuormitus metsätaloudessa – Uusia kuormitusmittareita Kansallisen metsästrategian seurantaan : Asiantuntijaselvitys. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 96/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 41 s.. Tällöin leveämmät suojavyöhykkeet voivat olla tarpeellisia. Lehtipuuvaltaiset, leveät suojavyöhykkeet ovat tärkeitä monimuotoisuuden ja vesien hyvän tilan säilyttämiselle. Kuva © Leena Finér.

# Suojavyöhykkeet - Luonto

## Monimuotoisuus rantavyöhykkeellä

Leveä, puustoinen suojavyöhyke säilyttää monimuotoisuutta ylläpitämällä rantavyöhykkeen olosuhteita, kuten pienilmastoa ja veden lämpötilaa . Erityisesti lehtipuuvaltaiset suojavyöhykkeet ovat monimuotoisuuden kannalta arvokkaita. Suojavyöhyke tuottaa vesieliöstölle tärkeää lehti- ja neulaskariketta sekä lahopuuta . Suojavyöhyke on tärkeä elinympäristö myös monelle maaeliöstön lajille, erityisesti niille, jotka viihtyvät kosteissa olosuhteissa . Jos suojavyöhykkeen puusto on tiheää kuusikkoa, voidaan kevyillä poimintahakkuilla tehdä tilaa lehtipuille, mikä parantaa monimuotoisuutta. Lisätietoja: [Hyvät käytännöt suojavyöhykkeiden muodostamiseen vesistöjen varsille Itämeren alueella -käsikirja.](http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-715-2)
Suojavyöhykkeen leveydellä on merkitystä sen kykyyn ylläpitää monimuotoisuutta. Suojavyöhykkeet ovat tärkeitä erityisesti pienvesistöjen monimuotoisuuden ja veden tilan turvaamiseksi. Vähintään 30 metriä leveät koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät pitkälti ylläpitämään hakkuita edeltävät vesistön ympäristön olosuhteet:
- pienvesistön mikroilmasto ei juuri muutu
- pienvesistö ei juuri lämpene
- pienvesistöön päätyvän karikkeen ja lahopuun määrä on riittävä vesistön eliöstölle
- sammal-, sieni-, ja lintulajistot säilyvät
- tuulenkaatojen riski on vähäisempi kuin kapealla suojavyöhykkeellä
- vesieliöstö säilyy muuttumattomana

Keskimäärin 15 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät ylläpitämään joitakin vaateliaampien lajien elinympäristöjä ja rannan alueen virkistysarvoja sekä tuottamaan lehtikariketta sekä lahopuuta vesistöjen ja pienvesien eliöille . Suojavyöhykkeet ovat kuitenkin herkkiä tuulenkaadoille , jotka vähentävät suojavyöhykkeen puustoisuutta.
Keskimäärin 10 metriä leveät suojavyöhykkeet voivat ylläpitää yleisten lajien elinympäristöjä, mutta ovat pääsääntöisesti liian kapeita ylläpitämään vaateliaampien lajien elinympäristöjä . Lisäksi ne ovat herkkiä tuulenkaadoille .

# Suojavyöhykkeet - Luonto

## Vaikutukset vesistöön

Suojavyöhyke vaikuttaa vesistöihin ja pienvesiin sekä estämällä metsänhoidon toimenpiteistä koituvien ravinne- ja kiintoainehuuhtoumien päätymistä vesistöön että ylläpitämällä vesistön ja pienveden rannan pienilmastoa ja ehkäisemällä veden lämpenemistä. Lisäksi suojavyöhykkeen puustosta tuleva karike muodostaa tärkeän ravintolähteen vesieliöstölle.
Suojavyöhykkeen kyky pidättää ravinne- ja kiintoainehuuhtoumia riippuu maalajista, maaperän ravinteikkuudesta, maan kaltevuudesta, tulvahuippujen virtauksen voimakkuudesta sekä tehtävästä metsänhoidon toimenpiteestä . Näin ollen myös tarvittava suojavyöhykkeen leveys vaihtelee kohteen ja tehtävän toimenpiteen mukaan. Esimerkiksi turvemailla aiheutuu suurempi vesistökuormitus kuin kivennäismailla toimenpiteestä riippumatta .
Vähintään 15 metriä leveät, maanpinnaltaan ehjät suojavyöhykkeet pystyvät pääsääntöisesti estämään ravinne- ja kiintoainehuuhtoumien pääsyn vesistöön tai pienveteen kivennäismailla . Eroosioriskialueilla 15 metriä leveätkään vyöhykkeet eivät kuitenkaan ole riittäviä ja ainesta voi kulkeutua merkittävästi myös mm. ojien ylityksistä. Turvemailla vesistökuormituksen määrään ja sitä myötä myös suojavyöhykkeen kykyyn pidättää ravinne- ja kiintoaineita vaikuttaa erityisesti toimenpiteen jälkeinen vedenpinnan nousu: jos vedenpinta nousee voimakkaasti, kuormituksen määrä lisääntyy . Tällöin leveämmät suojavyöhykkeet voivat olla tarpeellisia.

Suojavyöhykkeillä on merkittävä vaikutus sekä vesistöjen ja pienvesien tilaan että luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Suojavyöhykkeet ovat tärkeä vesiensuojelun keino, jolla vähennetään kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöön toimenpidealueilta ja vähennetään metsänkäsittelyn vaikutusta vesistön olosuhteisiin. Leveillä suojavyöhykkeillä pystytään turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden vesistöjen ja pienvesien, kuten lähteiden, purojen ja norojen, ominaisen pienilmaston ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvan eliöstön säilyminen.

Suojavyöhykkeet ja rantametsät

Suojavyöhykkeillä on merkittävä vaikutus sekä vesistöjen ja pienvesien tilaan että luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Suojavyöhykkeet ovat tärkeä vesiensuojelun keino, jolla vähennetään kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöön toimenpidealueilta ja vähennetään metsänkäsittelyn vaikutusta vesistön olosuhteisiin. Leveillä suojavyöhykkeillä pystytään turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden vesistöjen ja pienvesien, kuten lähteiden, purojen ja norojen, ominaisen pienilmaston ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvan eliöstön säilyminen.

Suojavyöhykkeet - Luonto

Haketus ja kaukokuljetus huomioitava Tienvarsivarastoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kaukokuljetuksen ja haketuksen asettamat&nbsp;vaatimukset, kuten kääntöpaikat, kantavuus sekä kuormauksen ja haketuksen vaatima tila. Energiapuun tienvarsihaketukseen ja kuljetukseen käytettävä kalusto vaatii enemmän tilaa kuin ainespuun kuljetuskalusto. Rangan ja hakkuutähteiden tienvarsivarastot kannattaa yleensä peittää.&nbsp;Peittäminen vähentää tienvarsivaraston kostumista sekä estää lumen ja jään joutumisen hakkeeseen haketuksen yhteydessä. Peittämisen merkitys korostuu hakkuutähteiden varastoinnissa. Karsittu ranka ja kokopuu eivät kostu talvella yhtä herkästi kuin hakkuutähteet. Kuiva-ainetappiot voivat olla huomattavia hakkuutähteiden&nbsp;tienvarsivarastoinnissa.&nbsp;Routa, J., Kolström, M., Ruotsalainen, J., and Sikanen, L. 2015. Precision Measurement of Forest Harvesting Residue Moisture Change and Dry Matter Losses by Constant Weight Monitoring. International Journal of Forest Engineering, 26:71–83.&nbsp;Hakkuutähteitä ei kannata varastoida tienvarressa muutamaa kuukautta pidempään, mutta toimituksiin liittyvistä käytännön syistä varastointiajat ovat yleensä pidemmät. Rankapuuvarastoissa kuiva-ainetappiot eivät muodostu suuriksi noin vuoden mittaisessa tienvarsivarastoinnissa&nbsp;Erber, G., Routa, J., Wilhelmsson, L., Raitila, J., Toiviainen, M., Riekkinen, J. &amp; Sikanen, L. 2014. A prediction model prototype for estimating optimal storage duration and sorting. Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 297.&nbsp;.&nbsp;Kannot säilyttävät ominaisuutensa tienvarsivarastossa&nbsp;pisimpään. Tiealueiden käyttö Yleisillä teillä,&nbsp;valtateillä (tie nro: 1–39) ja kantateillä&nbsp;(tie nro: 40–99)&nbsp;kaikenlainen puutavaran käsittely, puutavaran varastointi tiealueelle sekä peruutusvarastojen tekeminen&nbsp;on kiellettyä.&nbsp;Valta- ja kantateiltä tehtävillä pistoilla on aina oltava puutavara-autolle kääntöpaikka. Poikkeaminen tästä ohjeesta&nbsp;edellyttää&nbsp;Elinvoimakeskuksen työlupaa tiealueella työskentelyyn. Myös alemman tieverkon osalta kannattaa olla yhteydessä alueen tiemestariin. Edellä mainittujen teiden lisäksi puutavaran kuormaus on kiellettyä tienkohdissa, joissa pysäyttäminen on kielletty, ja teillä, joilla suurin sallittu ajonopeus on enemmän kuin 80 km/h. Yleisille teille uusien, tilapäistenkin liittymien teko on aina luvanvaraista. Luvan myöntää Elinvoimakeskus, jonka ohjeen mukaan uusi liittymä rakennetaan tai olemassa oleva parannetaan. Varastopaikalla ja liittymässä on oltava riittävä näkymäalue ottaen huomioon liikennetiheys sekä liikenteen nopeus. Tämä koskee sekä yleisiä että yksityisteitä. Energiapuun haketus on kielletty yleisellä tiellä. Energiapuun varastopaikan valinta Varaston sijainnilla on merkittävä vaikutus energiapuun kosteuteen. Avoimella,&nbsp;tuulisella paikalla sijaitsevan varastopinon kosteus voi olla useita prosentteja&nbsp;alhaisempi&nbsp;kuin varjoisessa paikassa sijaitsevan pinon. Hyvän energiapuun varastopaikan ominaisuudet:&nbsp;• riittävä tila varastoinnille (taulukko alla)&nbsp;• tasainen ja kantava maasto • avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta, joka on kuivumisen kannalta hyvä&nbsp;• riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista (taulukko alla)&nbsp;• ei sijaitse kääntölenkin&nbsp;varressa, jossa kuormaaminen olisi vaikeaa • ei sijaitse jyrkässä mäessä tai mutkassa&nbsp;• kiviä, kantoja tai puita ei ole koneiden esteenä, eikä niitä jää varastopinon alle&nbsp;• ei sijaitse toimivien ojien päällä (ravinteiden huuhtoutumisriski vesistöihin vähenee). • paloturvallisuuden varmistamiseksi ja haketuksen meluhaittojen vähentämiseksi ei sijaitse rakennusten lähietäisyydellä. Haketus- ja kuljetuskaluston varastopaikalle asettamat vaatimukset Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät.&nbsp;Väistö- ja ohituspaikkoja on oltava muulle liikenteelle.&nbsp;Varasto on kuormaimen ulottuvilla, eli kasan kouraisukohta on enintään 7 metrin päässä ajotien reunasta.&nbsp;Jos varasto on sijoitettu pistotien varteen,&nbsp;varastokasan takapäähän&nbsp;on&nbsp;jätettävä&nbsp;vähintään 15 metriä tilaa hakkurille ja kasan etupään on oltava vähintään 6 metrin etäisyydellä päätiestä. Kasan tekeminen aloitetaan päätien suunnasta . Varastopinon leveys ja sijainti päätiehen nähden. Kuva: Juha Varhi, © Tapio Tienvarsivarastossa pitää olla riittävästi tilaa energiapuun haketus- ja kuljetuskalustolle. Kuva: © Hannu Niemelä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Haketus ja kaukokuljetus huomioitava

Tienvarsivarastoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kaukokuljetuksen ja haketuksen asettamat vaatimukset, kuten kääntöpaikat, kantavuus sekä kuormauksen ja haketuksen vaatima tila. Energiapuun tienvarsihaketukseen ja kuljetukseen käytettävä kalusto vaatii enemmän tilaa kuin ainespuun kuljetuskalusto.

Rangan ja hakkuutähteiden tienvarsivarastot kannattaa yleensä peittää. Peittäminen vähentää tienvarsivaraston kostumista sekä estää lumen ja jään joutumisen hakkeeseen haketuksen yhteydessä. Peittämisen merkitys korostuu hakkuutähteiden varastoinnissa. Karsittu ranka ja kokopuu eivät kostu talvella yhtä herkästi kuin hakkuutähteet.
Kuiva-ainetappiot voivat olla huomattavia hakkuutähteiden tienvarsivarastoinnissa. Hakkuutähteitä ei kannata varastoida tienvarressa muutamaa kuukautta pidempään, mutta toimituksiin liittyvistä käytännön syistä varastointiajat ovat yleensä pidemmät. Rankapuuvarastoissa kuiva-ainetappiot eivät muodostu suuriksi noin vuoden mittaisessa tienvarsivarastoinnissa . Kannot säilyttävät ominaisuutensa tienvarsivarastossa pisimpään.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Tiealueiden käyttö

Yleisillä teillä, valtateillä (tie nro: 1–39) ja kantateillä (tie nro: 40–99) kaikenlainen puutavaran käsittely, puutavaran varastointi tiealueelle sekä peruutusvarastojen tekeminen on kiellettyä. Valta- ja kantateiltä tehtävillä pistoilla on aina oltava puutavara-autolle kääntöpaikka. Poikkeaminen tästä ohjeesta edellyttää Elinvoimakeskuksen työlupaa tiealueella työskentelyyn.
Myös alemman tieverkon osalta kannattaa olla yhteydessä alueen tiemestariin. Edellä mainittujen teiden lisäksi puutavaran kuormaus on kiellettyä tienkohdissa, joissa pysäyttäminen on kielletty, ja teillä, joilla suurin sallittu ajonopeus on enemmän kuin 80 km/h.
Yleisille teille uusien, tilapäistenkin liittymien teko on aina luvanvaraista. Luvan myöntää Elinvoimakeskus, jonka ohjeen mukaan uusi liittymä rakennetaan tai olemassa oleva parannetaan. Varastopaikalla ja liittymässä on oltava riittävä näkymäalue ottaen huomioon liikennetiheys sekä liikenteen nopeus. Tämä koskee sekä yleisiä että yksityisteitä. Energiapuun haketus on kielletty yleisellä tiellä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Energiapuun varastopaikan valinta

Varaston sijainnilla on merkittävä vaikutus energiapuun kosteuteen. Avoimella, tuulisella paikalla sijaitsevan varastopinon kosteus voi olla useita prosentteja alhaisempi kuin varjoisessa paikassa sijaitsevan pinon.
**Hyvän energiapuun varastopaikan ominaisuudet:** • riittävä tila varastoinnille (taulukko alla) • tasainen ja kantava maasto • avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta, joka on kuivumisen kannalta hyvä • riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista (taulukko alla) • ei sijaitse kääntölenkin varressa, jossa kuormaaminen olisi vaikeaa • ei sijaitse jyrkässä mäessä tai mutkassa • kiviä, kantoja tai puita ei ole koneiden esteenä, eikä niitä jää varastopinon alle • ei sijaitse toimivien ojien päällä (ravinteiden huuhtoutumisriski vesistöihin vähenee). • paloturvallisuuden varmistamiseksi ja haketuksen meluhaittojen vähentämiseksi ei sijaitse rakennusten lähietäisyydellä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Energiapuun varastopaikan valinta

### Energiapuupinon tilantarve pituussuunnassa per hakkuuhehtaari. Lisäksi on otettava huomioon pinon sijaintiin ja muihin mittoihin liittyvät tekijät, jotka on esitetty jäljempänä.

##  [Energiapuupinon tilantarve](/fi/node/881)

Table
| Energiapuu | Pinon tarvitsema tila |
| --- | --- |
| Hakkuutähteet | n. 20 m/ha |
| Kokopuu | n. 12 m/ha |
| Karsittu ranka | n. 10 m/ha |
| Kannot | n. 15 m/ha |
Energiapuupinon tilantarve pituussuunnassa per hakkuuhehtaari. Lisäksi on otettava huomioon pinon sijaintiin ja muihin mittoihin liittyvät tekijät, jotka on esitetty jäljempänä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Energiapuun varastopaikan valinta

### Energiapuupinon vähimmäisetäisyys sähkölinjasta. Puutavaravarasto on sijoitettava niin etäälle sähkö- ja puhelinlinjoista, että sähköjohtojen ja kuormaajan välillä säilyy taulukon mukainen vähimmäisetäisyys taakka mukaan lukien. Turvallisuussyistä varastoa ei tehdä suurjännitelinjan (≥ 110 kV) alle eikä sivusuunnassa mitattuna 10 metriä lähemmäksi linjan lähintä virtajohdinta.

##  [Energiapuupinon vähimmäisetäisyys sähkölinjasta](/fi/node/880)

Table
| Nimellisjännite, kV | Avojohto, alla (m) | Avojohto, sivulla (m) | Riippujohto (m) |
| --- | --- | --- | --- |
| 1 | 2 | 2 | 0,5 |
| 20 | 2 | 3 | 1,5 |
| 110 | 3 | 5 |   |
| 220 | 4 | 5 |   |
| 400 | 5 | 5 |   |
Puutavaravarasto on sijoitettava niin etäälle sähkö- ja puhelinlinjoista, että sähköjohtojen ja kuormaajan välillä säilyy taulukon mukainen vähimmäisetäisyys taakka mukaan lukien. Turvallisuussyistä varastoa ei tehdä suurjännitelinjan (≥ 110 kV) alle eikä sivusuunnassa mitattuna 10 metriä lähemmäksi linjan lähintä virtajohdinta.
Yläotsikko 2.-4. sarakkeille: Vähimmäisetäisyys (m)

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Haketus- ja kuljetuskaluston varastopaikalle asettamat vaatimukset

1 . Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät.
2 . Väistö- ja ohituspaikkoja on oltava muulle liikenteelle.
3 . Varasto on kuormaimen ulottuvilla, eli kasan kouraisukohta on enintään 7 metrin päässä ajotien reunasta.
4 . Jos varasto on sijoitettu pistotien varteen, varastokasan takapäähän on jätettävä vähintään 15 metriä tilaa hakkurille ja kasan etupään on oltava vähintään 6 metrin etäisyydellä päätiestä. Kasan tekeminen aloitetaan päätien suunnasta .

Oikein tehdyllä tienvarsivarastoinnilla ja kuivattamisella pystytään parantamaan hakkeen laatua ja energiasisältöä. Olennaista on, että raaka-aine ei ole märkää. Näin voidaan vähentää myös kuljetuskustannuksia, sillä vettä ei kannata kuljettaa lämpö- tai voimalaitokseen.

Energiapuun mittaus ja varastointi

Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta

Oikein tehdyllä tienvarsivarastoinnilla ja kuivattamisella pystytään parantamaan hakkeen laatua ja energiasisältöä. Olennaista on, että raaka-aine ei ole märkää. Näin voidaan vähentää myös kuljetuskustannuksia, sillä vettä ei kannata kuljettaa lämpö- tai voimalaitokseen.

Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

Sekapuustoisuuden lisääminen erityisestiFelton, A., Lindbladh, M., Brunet, J. and Fritz, Ö. 2010. Replacing coniferous monocultures with mixed-species production stands: An assessment of the potential benefits for forest biodiversity in northern Europe. Forest Ecology and Management 260: 939-947&nbsp;havu-lehtipuumetsissä lisää niiden tuhonkestävyyttä verrattuna yhden puulajin metsiin. Tällöin tuho ei kohdistu kaikkiin puulajeihin, vaan osa metsikön puustosta voi välttyä siltä. Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla ja puulajien alttius eri tuhoille vaihtelee, joten riski puuston sieni-, hyönteis-, ja myrskytuhoriskeille pienenee sekapuustoisuuden kasvaessaHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Felton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.Baeten, L., Bruelheide, H., van Der Plas, F., et al. 2019. Identifying the tree species compositions that maximize ecosystem functioning in European forests. Journal of Applied Ecology, 56(3), 733-744.Felton, A., Lindbladh, M., Brunet, J. and Fritz, Ö. 2010. Replacing coniferous monocultures with mixed-species production stands: An assessment of the potential benefits for forest biodiversity in northern Europe. Forest Ecology and Management 260: 939-947. Esimerkiksi myrskyissä vahingoittunut lehtipuusto ei aiheuta hyönteistuhoriskiäKorhonen K.T. ym. 2020. Metsien monimuotoisuudelle merkittävien rakennepiirteiden muutokset Suomessa vuosina 1980– 2015. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10198. Tutkimusartikkeli. 26 s.&nbsp;. Erityisesti puhtaat kuusikot ovat tuhoalttiita. Sekapuustoiset metsät eivät ole täysin turvassa metsätuhoilta. Männyn juurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia ja mesisienen aiheuttamaa lahoa esiintyy lehti- ja havupuustossa. Männynversoruosteen aiheuttamat tuhot voivat yleistyä männyn taimikoissa, joissa esiintyy ruostesienen väli-isäntänä toimivaa haapavesakkoa. Havumetsissä havununnan toukat syövät sekä männyn että kuusen neulasia. Lehtipuuosuuden kasvattamisen myötä taimikoiden nisäkästuhoriski kasvaa, koska lehtipuiden, erityisesti haavan, pihlajan ja koivun, lisääntyminen saattaa houkutella hirvieläimiäHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Baeten, L., Bruelheide, H., van Der Plas, F., et al. 2019. Identifying the tree species compositions that maximize ecosystem functioning in European forests. Journal of Applied Ecology, 56(3), 733-744.Felton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.. Hirvet vioittavat yleensä suurempia taimia kuin kauriit ja peurat. Erityisesti lehtipuiden varjossa kasvaneiden mäntyjen latvakasvaimet kelpaavat hyvin hirvien ravinnoksi. Hirvituhoriskiä on mahdollista pienentää männyn ja kuusen sekaviljelyllä. Hirvi aiheuttaa tuhoja kuusen taimille melko harvoin. Hirvieläimistä kuusen taimien latvakasvaimia voivat tuhota kuitenkin metsäkauris sekä valkohäntäpeura. Sekametsä ei poista juurikääpää kasvupaikalta Juurikääpä pysyy sitkeästi kasvupaikalla niin kauan kuin siellä kasvaa isäntäpuulajia. Kuusenjuurikäävän vaivaamilla kasvupaikoilla kuusta kasvava sekametsä jatkaa juurikäävän tartuttamista uusiin kuusiin. Tällaisilla alueilla kuusen poistaminen ja muiden puulajien kasvatus on suositeltava vaihtoehto. Männynjuurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia esiintyy sekä havu- että lehtipuustossa. Näillä kohteilla on suositeltavaa kasvattaa yksi lehtipuusukupolvi, sillä lehtipuussa oleva männynjuurikääpä ei enää tartuta uutta puusukupolvea. Lisätietoa: Juurikääpätuhojen torjunta.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

Sekapuustoisuuden lisääminen erityisesti havu-lehtipuumetsissä lisää niiden tuhonkestävyyttä verrattuna yhden puulajin metsiin. Tällöin tuho ei kohdistu kaikkiin puulajeihin, vaan osa metsikön puustosta voi välttyä siltä. Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla ja puulajien alttius eri tuhoille vaihtelee, joten riski puuston sieni-, hyönteis-, ja myrskytuhoriskeille pienenee sekapuustoisuuden kasvaessa. Esimerkiksi myrskyissä vahingoittunut lehtipuusto ei aiheuta hyönteistuhoriskiä . Erityisesti puhtaat kuusikot ovat tuhoalttiita.
Sekapuustoiset metsät eivät ole täysin turvassa metsätuhoilta. Männyn juurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia ja mesisienen aiheuttamaa lahoa esiintyy lehti- ja havupuustossa. Männynversoruosteen aiheuttamat tuhot voivat yleistyä männyn taimikoissa, joissa esiintyy ruostesienen väli-isäntänä toimivaa haapavesakkoa. Havumetsissä havununnan toukat syövät sekä männyn että kuusen neulasia.
Lehtipuuosuuden kasvattamisen myötä taimikoiden nisäkästuhoriski kasvaa, koska lehtipuiden, erityisesti haavan, pihlajan ja koivun, lisääntyminen saattaa houkutella hirvieläimiä. Hirvet vioittavat yleensä suurempia taimia kuin kauriit ja peurat. Erityisesti lehtipuiden varjossa kasvaneiden mäntyjen latvakasvaimet kelpaavat hyvin hirvien ravinnoksi. Hirvituhoriskiä on mahdollista pienentää männyn ja kuusen sekaviljelyllä. Hirvi aiheuttaa tuhoja kuusen taimille melko harvoin. Hirvieläimistä kuusen taimien latvakasvaimia voivat tuhota kuitenkin metsäkauris sekä valkohäntäpeura.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

## Sekametsä ei poista juurikääpää kasvupaikalta

Juurikääpä pysyy sitkeästi kasvupaikalla niin kauan kuin siellä kasvaa isäntäpuulajia. Kuusenjuurikäävän vaivaamilla kasvupaikoilla kuusta kasvava sekametsä jatkaa juurikäävän tartuttamista uusiin kuusiin. Tällaisilla alueilla kuusen poistaminen ja muiden puulajien kasvatus on suositeltava vaihtoehto.
Männynjuurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia esiintyy sekä havu- että lehtipuustossa. Näillä kohteilla on suositeltavaa kasvattaa yksi lehtipuusukupolvi, sillä lehtipuussa oleva männynjuurikääpä ei enää tartuta uutta puusukupolvea.
Lisätietoa:[ Juurikääpätuhojen torjunta.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/juurikaapatuhojen-torjunta)

Sekametsän kasvatus

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

Lahopuun turvaamisen hyödyt monimuotoisuudelle Suomessa on noin 4000-5000 eliölajia, jotka tarvitsevat lahoavaa puuta elääkseenSiitonen, J., 2001. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecol. Bull. 49, 11–41.. Lahopuun määrän väheneminen on ensisijainen uhanalaisuuden syy viidesosalle uhanalaisista metsälajeista ja yksi uhanalaisuuden syistä kolmasosalle metsälajeistaHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.. Lahoava puuaines on runsas ravinnonlähde metsäluonnossa. Puuta lahottava eliöstö palauttaa puihin sitoutuneet ravinteet takaisin kiertoon. Lahopuusta riippuvaiseen eliöstöön kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Useat lahopuueliöt tarvitsevat juuri tietyn puulajin lahopuuta. Lahopuiden eliöstö muuttuu, kun lahoaminen etenee. Monimuotoinen lahopuueliöstö pitää myös osaltaan huolen siitä, etteivät yksittäiset tuholaislajit pääse runsastumaan liikaa. Lahopuun ominaisuuksien vaikutus monimuotoisuuteen Vaateliaiden ja uhanalaisten lajien esiintyminen metsikössä on riippuvaista lahopuun määrästä, mutta eri lajit vaativat lahopuulta myös erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi erilaiset lahopuukuoriaiset säilyvät pääosin kohteella, kun kuollutta puuta on vähintään 10–30 m³/haMartikanen, P., Siitonen, J., Punttila, P., Kaila, L., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland. Biological Conservation, 94, 199-209.,&nbsp;Ranius, T. &amp;amp; Jonsson, M. 2007: Theoretical expectations for thresholds in the relationship between number of wood-living species and amount of coarse woody debris: a case study in spruce forests. J. Nat. Conserv. 15: 120-130.. Uhanalaisten kääpien säännöllinen esiintyvyys kohteella puolestaan edellyttää vähintään 20–30 m³/ha&nbsp;Junninen, K. &amp;amp; Komonen, A. 2011: Conservation ecology of boreal polypores: a review. Biol. Conserv. 144: 11-20.,Ylisirniö, A. L., Penttilä, R., Berglund, H., ym. 2012: Dead wood and polypore diversity in natural post-fire succession forests and managed stands – lessons for biodiversity management in boreal forests. For. Ecol. Manage. 286: 16-27.,Ylisirniö, A.-L., Mönkkönen, M., Hallikainen, V., Ranta-Maunu, T. &amp;amp; Kouki, J. 2016: Woodland key habitats in preserving polypore diversity in boreal forests: Effects of patch size, stand structure and microclimate. Forest Ecology and Management 373: 138–148.. Kun lahopuuta on paljon, sitä on yleensä myös monenlaista: on eri puulajeja, järeyksiä ja lahoasteita erilaisissa ympäristöissä. Lahopuun puulaji, läpimitta ja lahoaste määrittävät sitä, mitkä uhanalaiset lajit siinä asustavat. Lisäksi pysty- ja maalahopuilla viihtyvät erilaiset eliöt, kovakuoriaisten viihtyessä pystypuissa ja kääpien maapuissaJunninen, K. &amp;amp; Komonen, A. 2011: Conservation ecology of boreal polypores: a review. Biol. Conserv. 144: 11-20.,Andersson, J., Hjältén, J. &amp;amp; Dynesius, M. 2015: Wood-inhabiting beetles in low stumps, high stumps and logs on boreal clear-cuts: implications for dead wood management. PLoS One 10: e0118896.. Kuolleen puun lajisto myös muuttuu lahoamisen edetessä, sillä eri lajit hyötyvät eri asteisesti lahonneesta puustaJonsell, M., Abrahamsson, M., Widenfalk, L. &amp;amp; Lindbladh, M. 2019: Increasing influence of the surrounding landscape on saproxylic beetle communities over 10 years succession in dead wood. For. Ecol. Manage. 440: 267-284.. Lajistoon vaikuttavat myös lahopuussa elävät muut lajiryhmät. Esimerkiksi sienet vaikuttavat lahoamisnopeuteen ja siten välillisesti siihen, miten kauan puu säilyy jollekin tietylle kovakuoriaislajille asumiskelpoisenaJonsell, M., Schroeder, M. &amp;amp; Weslien, J. 2005: Saproxylic beetles in high stumps of spruce: Fungal flora important for determining the species composition. Scandinavian Journal of Forest Research 20: 54-62.,Abrahamsson, M. &amp;amp; Lindbladh, M. 2006: A comparison of saproxylic beetle occurrence between man-made high- and low-stumps of spruce (Picea abies). For. Ecol. Manage. 226: 230-237.. Suurin osa kuolleella puulla elävistä lajeista elää läpimitaltaan yli 10 cm kuolleilla puilla, mutta osa lajeista on erikoistunut elämään hyvin järeillä yli 20 tai 30 cm paksuilla rungoillaTikkanen, O.-P. ym. 2006. Red-listed boreal forest species of Finland: associations with forest structure, tree species, and decaying wood. Annales Zoologici Fennici, 43, 373-383.. Esimerkiksi kääpälajien lukumäärä voi olla yli kaksinkertainen lahopuun järeyden kasvaessa yli 20 cm läpimittaluokkaanSippola, A.-L., Similä, M., Mönkkönen, M. &amp;amp; Jokimäki, J. 2004. Diversity of polyporous fungi (Polyporaceae) in northern boreal forests: effects of forest site type and logging intensity. Scandinavian Journal of Forest Research 19: 152–163.. Järeät lahopuut ovat olosuhteiltaan vakaampia ja niiden lahoaminen kestää kauemmin kuin ohuempien runkojen, minkä vuoksi niiden tarjoamat lahopuuelinympäristöt ovat pitkäikäisempiä. Lahoasteen luokittelu Lahoaminen jaetaan tyypillisesti neljään luokkaan niin, että ensimmäiseen lahoasteeseen kuuluvat tuoreet, juuri kuolleet puut ja viimeiseen luokkaan pehmeät ja pitkälle lahonneet puut. Kuolleen puun lahoasteen määrityksessä arvioidaan rungon keskimääräinen lahoaste tilavuudella painottaen. Apuna käytetään puukkoa, jota painellaan kohtalaisella voimalla puuhun eri kohdista. Aputuntomerkit ovat tärkeitä määrittelyssä, sillä yli 2 m korkeudella oleva puun osa joudutaan käytännössä arvioimaan silmävaraisesti. Lahoasteluokitusta hyödyntäen voidaan lisäksi arvioida lahopuujatkumo seuraavalla luokituksella: 1 = heikko lahopuujatkumo; valtaosa kuvion kuolleista puista joko kuollutta pystypuustoa tai kovia maapuita, vanhempia maapuita korkeintaan yksitellen. 2 = kohtalainen lahopuujatkumo; kuviolla kuolleen pystypuuston ja kovien maapuiden lisäksi vähintään noin kolmasosa kuolleesta puustosta pidemmälle lahonneita (keskilahoja ja pitkälle lahonneita) maapuita. 3 = hyvä lahopuujatkumo; kuviolla vähintään noin kolmasosa maapuurungoista on pitkälle lahonneita, vähintään noin kolmasosa keskilahoja ja korkeintaan noin kolmasosa vielä kovia, melko äskettäin kuolleita. Lahoasteen 1 puu on puuainekseltaan kova ja puukko tunkeutuu puuhun vain muutaman millimetrin. Kaarna ei ole yleensä vielä sanottavasti irronnut eivätkä oksat karisseet. Kuva: © Hannes Pasanen Lahoasteen 2 puu on vielä melko kova ja puukko tunkeutuu puuhun 1–2 cm. Oksat ovat alkaneet karista ja havupuilla kaarna on alkanut irrota. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahoasteen 3 puu on melko pehmeä ja puukko tunkeutuu puuhun 3–5 cm. Havupuu on menettänyt kaarnansa, mutta kaarnaa voi olla vielä tyvellä. Lehtipuilla kaarna/tuohi on vielä tavallisesti jäljellä, mutta runko on jo alkanut lahota. Puiden oksat ovat pääosin karisseet ja jäljellä on vain isoimpien oksien rankoja. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahoasteen 4 puun runko on pehmennyt ja puukko tunkeutuu puuhun helposti kahvaa myöten. Runko pysyy enää vain kaarnan/tuohen tukemana koossa. Lehtipuilla tavallisesti kaikki oksat karisseet. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahopuiden säästäminen Olemassa olevan maa- ja pystylahopuun säästäminen kaikissa metsänhoitotoimissa on tehokkain keino lisätä lahopuun määrää talousmetsissä ja auttaa lahopuusta riippuvaista lajistoa. Kuolleen puun korjuuta energiapuuksi tulisi välttää sekä pyrkiä säilyttämään olemassa olevat kuolleet puut ehjinä puunkorjuun ja maanmuokkauksen yhteydessä. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Eniten tulisi nähdä vaivaa järeiden, pitkälle lahonneiden puunrunkojen kiertämiseksi, jotka ovat luonnossa harvinaisia ja joiden kehittyminen on vienyt pitkän ajan. Talousmetsissä olemassa oleva kuolleen puun määrä ja laatu riippuvat metsien käsittelyhistoriasta, käytetystä kiertoajasta, toteutetusta puunkorjuusta sekä mahdollisista metsätuhoista. Lahopuumäärä on uudistuskypsissä talousmetsissä selvästi korkeampi kuin nuoremmissa ikäluokissaKorhonen, K.T., Ahola, A., Heikkinen, J., ym. 2021. Forests of Finland 2014–2018 and their development 1921–2018. Silva Fennica 55: 10662.. Vanhoissa talousmetsissä lahopuuta on ehtinyt kertyä harvennusten jälkeen yksittäisten puiden tai puuryhmien kuollessa erilaisten luontaisten häiriöiden seurauksena. Uudistushakkuissa lahopuumäärä vähenee sen tahattoman tuhoutumisen myötä puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa sekä, mikäli kuollutta puuta korjataan energiapuuna tai kotitarpeeksi. Talousmetsien lahopuusta suuri osa on kantoja tai pieniläpimittaisia hakkuutähdelatvuksia ja raivattuja runkoja. Pieniläpimittaista lahopuuta syntyy talousmetsissä runsaasti, minkä vuoksi niillä elävissä lajeissa ei ole merkittävästi uhanalaisia lajeja. Kuitenkin kantojen ja hakkuutähteiden osittainen säästäminen energiapuun korjuualoilla on suositeltavaa. Lahopuiden siirtäminen Lahopuita voi siirtää hakkuu- tai ajokoneen kouralla tai maanmuokkausta tehtäessä kaivinkoneella silloin, kun puut ovat ilmeisessä riskissä joutua yliajetuiksi. Lahopuista parhaiten siirtelyä kestävät vastikään kuolleet ja kaatuneet puut sekä sellaiset tuulenkaadot, joiden runko makaa vielä oksiensa varassa. Pidemmälle lahonneet havupuut sekä lehtipuut eivät kestä siirtelyä, ja ne tulisi pyrkiä kiertämään. Uudistusalalla lahopuita voidaan siirtää esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen yhteyteen, jolloin ne eivät haittaa tulevaa metsänkäsittelyä. Lahopuun lisäämisen keinot Olemassa olevan lahopuun säästämisen lisäksi muita keinoja lahopuumäärän lisäämiseen ovat mm. pysyvästi jätetyt elävät säästöpuut hakkuissa, luontokohteiden säästäminen käsittelyiden ulkopuolelle, tekopökkelöiden katkaiseminen elävistä puista hakkuissa sekä uudistamisen kiertoajan pidentäminen. Elävät säästöpuut kuolevat aikanaan joko pystyyn tai kaatuvat ja tulevat siten osaksi lahopuujatkumoa. Luontokohteiden rajaaminen käsittelyiden ulkopuolelle lisää lahopuumäärää itseharvenemisen ja luontaisten häiriöiden kautta. Tekopökkelöiden tekeminen tuottaa nopeasti lahopuuta. Pitkällä aikavälillä myös kiertoajan pidentäminen tuottavaa puuston itseharvenemisen ja kuolemisen kautta lahopuutaTikkanen, O.-P., Matero, J., Mönkkönen, M., Juutinen, A. &amp;amp; Kouki, J. 2012. To thin or not to thin: bio-economic analysis of two alternative practices to increase amount of coarse woody debris in managed forests. European Journal of Forest Research 131: 1411–1422.,Tikkanen, O.-P., Heinonen, T., Kouki, J. &amp;amp; Matero, J. 2007: Habitat suitability models of saproxylic red-listed boreal forest species in long-term matrix management: cost-effective measures for multi-species conservation. Biol. Conserv. 140: 359-372.. Lahopuuhun liittyvien riskien huomioiminen Lahopuun määrän lisäämisessä tulee huomioida, voivatko kuolleet puut aiheuttaa lisääntyneen hyönteis- tai sienituhoriskin. Runsas vaurioituneen ja tuoreen kuolleen puun määrä voivat lisätä riskejä. Kuitenkin vain pieni osa hyönteis- ja lahottajasienienilajeista on metsätaloudelle haitallisia, eläviin havupuihin iskeytyviä tuholaisia tai taudinaiheuttajia. Havupuista syntyneitä tuoreita tuulenkaatoja tai muita vaurioituneita eläviä havupuita koskee metsätuholain mukainen poisvientivelvoite siltä osin kuin niiden määrä ylittää laissa asetetun kynnysarvon. Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tuhokohteille on suositeltavaa jättää lain sallima määrä tuhon vaurioittamia puita ja korjata vain siitä ylimenevä osuus. Toisinaan taloudellisesta näkökulmasta suuremman kuolleen puun määrän korjaaminen on perusteltua. Lisäksi on suositeltavaa säästää kaikki jo kuolleet puut sekä vaurioituneet lehtipuut, joiden poistamista laki ei edellytä. Havupuussa, josta kaarna on irronnut tai on halkeilemassa irti, kirjanpainajat ja muut kaarnakuoriaiset eivät enää ruokaile ja lisäänny, eivätkä ne lisää hyönteistuhoriskiä. Päinvastoin, kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa tuhon leviämistä. Jo kuolleet puut voi jättää huoletta lahoamaan metsään. Kirjanpainajien jälkeen kuolleita puita asuttavat myös useat muut hyönteiset sekä lahottajasienet ja linnut.&nbsp;Melin, M., Laakso, T., Kärkkäinen, L., Packalen, T. &amp;amp; Viiri, H. 2021. Kirjanpainajatuhot, suojelualueet ja aluevaraukset – lainsäädäntö ja mahdolliset ongelmakohdat tuhojen levitessä. Metsätieteen aikakauskirja 2021-10522. Tieteen tori. 9 s. Näistä kaarnansa pudottaneista kuusista ei ole enää metsätuhoriskiä, joten ne voi huoletta jättää metsään lahopuuksi. Kuva: © Laura Nikinmaa. Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, jolla voi elää lahottajaeliöstöä. Metsänkäsittelyssä suositellaan säästämään lahopuut, erityisesti järeät rungot. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Kuva: © Manne Viljamaa.

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun turvaamisen hyödyt monimuotoisuudelle

Suomessa on noin 4000-5000 eliölajia, jotka tarvitsevat lahoavaa puuta elääkseen. Lahopuun määrän väheneminen on ensisijainen uhanalaisuuden syy viidesosalle uhanalaisista metsälajeista ja yksi uhanalaisuuden syistä kolmasosalle metsälajeista. Lahoava puuaines on runsas ravinnonlähde metsäluonnossa. Puuta lahottava eliöstö palauttaa puihin sitoutuneet ravinteet takaisin kiertoon. Lahopuusta riippuvaiseen eliöstöön kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Useat lahopuueliöt tarvitsevat juuri tietyn puulajin lahopuuta. Lahopuiden eliöstö muuttuu, kun lahoaminen etenee. Monimuotoinen lahopuueliöstö pitää myös osaltaan huolen siitä, etteivät yksittäiset tuholaislajit pääse runsastumaan liikaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun ominaisuuksien vaikutus monimuotoisuuteen

Vaateliaiden ja uhanalaisten lajien esiintyminen metsikössä on riippuvaista lahopuun määrästä, mutta eri lajit vaativat lahopuulta myös erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi erilaiset lahopuukuoriaiset säilyvät pääosin kohteella, kun kuollutta puuta on vähintään 10–30 m³/ha, . Uhanalaisten kääpien säännöllinen esiintyvyys kohteella puolestaan edellyttää vähintään 20–30 m³/ha ,,. Kun lahopuuta on paljon, sitä on yleensä myös monenlaista: on eri puulajeja, järeyksiä ja lahoasteita erilaisissa ympäristöissä.
Lahopuun puulaji, läpimitta ja lahoaste määrittävät sitä, mitkä uhanalaiset lajit siinä asustavat. Lisäksi pysty- ja maalahopuilla viihtyvät erilaiset eliöt, kovakuoriaisten viihtyessä pystypuissa ja kääpien maapuissa,. Kuolleen puun lajisto myös muuttuu lahoamisen edetessä, sillä eri lajit hyötyvät eri asteisesti lahonneesta puusta. Lajistoon vaikuttavat myös lahopuussa elävät muut lajiryhmät. Esimerkiksi sienet vaikuttavat lahoamisnopeuteen ja siten välillisesti siihen, miten kauan puu säilyy jollekin tietylle kovakuoriaislajille asumiskelpoisena,.
Suurin osa kuolleella puulla elävistä lajeista elää läpimitaltaan yli 10 cm kuolleilla puilla, mutta osa lajeista on erikoistunut elämään hyvin järeillä yli 20 tai 30 cm paksuilla rungoilla. Esimerkiksi kääpälajien lukumäärä voi olla yli kaksinkertainen lahopuun järeyden kasvaessa yli 20 cm läpimittaluokkaan. Järeät lahopuut ovat olosuhteiltaan vakaampia ja niiden lahoaminen kestää kauemmin kuin ohuempien runkojen, minkä vuoksi niiden tarjoamat lahopuuelinympäristöt ovat pitkäikäisempiä.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahoasteen luokittelu

Lahoaminen jaetaan tyypillisesti neljään luokkaan niin, että ensimmäiseen lahoasteeseen kuuluvat tuoreet, juuri kuolleet puut ja viimeiseen luokkaan pehmeät ja pitkälle lahonneet puut. Kuolleen puun lahoasteen määrityksessä arvioidaan rungon keskimääräinen lahoaste tilavuudella painottaen. Apuna käytetään puukkoa, jota painellaan kohtalaisella voimalla puuhun eri kohdista. Aputuntomerkit ovat tärkeitä määrittelyssä, sillä yli 2 m korkeudella oleva puun osa joudutaan käytännössä arvioimaan silmävaraisesti.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahoasteen luokittelu

### Kuolleen puun lahoasteen luokittelu käyttäen neliportaista järjestelmää.

##  [Kuolleen puun lahoasteen luokittelu käyttäen neliportaista järjestelmää.](/fi/node/2207)

Table
| Lahoasteluokka | Tuntomerkit | Aputuntomerkit |
| 1 | Puuainekseltaan kova. Puukko tunkeutuu puuhun vain muutaman millimetrin. | Yleensä kaarna ei ole vielä sanottavasti irronnut eivätkä oksat karisseet. Luokkaan kuuluvat myös kovat kelopuut, joissa puuaines ei ole alkanut lahota. |
| 2 | Pintalaho. Puukko tunkeutuu puuhun 1-2 cm. | Oksat ovat alkaneet karista, havupuilla kaarna on alkanut irrota. Lehtipuilla on kääpien itiöemiä puun yläosassa usein runsaasti. |
| 3 | Melko pehmeä. Puukko tunkeutuu puuhun 3-5 cm. | Havupuu menettänyt kaarnansa, mutta kaarnaa usein tyvellä. Lehtipuilla kaarna/ tuohi on tavallisesti jäljellä, mutta runko on alkanut lahota. Puiden oksat ovat pääosin karisseet ja jäljellä on vain isoimpien oksien rankoja. Osa latvasta on usein pudonnut. |
| 4 | Runko pehmennyt. Puukko tunkeutuu puuhun helposti kahvaa myöten. | Runko pysyy vain kaarnan/tuohen tukemana koossa. Lehtipuilla tavallisesti kaikki oksat karisseet. Puu on useimmiten katkennut, vain tyvipökkelö on pystyssä. |

Lahoasteluokitusta hyödyntäen voidaan lisäksi arvioida **lahopuujatkumo** seuraavalla luokituksella:
1 = heikko lahopuujatkumo; valtaosa kuvion kuolleista puista joko kuollutta pystypuustoa tai kovia maapuita, vanhempia maapuita korkeintaan yksitellen.
2 = kohtalainen lahopuujatkumo; kuviolla kuolleen pystypuuston ja kovien maapuiden lisäksi vähintään noin kolmasosa kuolleesta puustosta pidemmälle lahonneita (keskilahoja ja pitkälle lahonneita) maapuita.
3 = hyvä lahopuujatkumo; kuviolla vähintään noin kolmasosa maapuurungoista on pitkälle lahonneita, vähintään noin kolmasosa keskilahoja ja korkeintaan noin kolmasosa vielä kovia, melko äskettäin kuolleita.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuiden säästäminen

Olemassa olevan maa- ja pystylahopuun säästäminen kaikissa metsänhoitotoimissa on tehokkain keino lisätä lahopuun määrää talousmetsissä ja auttaa lahopuusta riippuvaista lajistoa. Kuolleen puun korjuuta energiapuuksi tulisi välttää sekä pyrkiä säilyttämään olemassa olevat kuolleet puut ehjinä puunkorjuun ja maanmuokkauksen yhteydessä. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Eniten tulisi nähdä vaivaa järeiden, pitkälle lahonneiden puunrunkojen kiertämiseksi, jotka ovat luonnossa harvinaisia ja joiden kehittyminen on vienyt pitkän ajan.
Talousmetsissä olemassa oleva kuolleen puun määrä ja laatu riippuvat metsien käsittelyhistoriasta, käytetystä kiertoajasta, toteutetusta puunkorjuusta sekä mahdollisista metsätuhoista. Lahopuumäärä on uudistuskypsissä talousmetsissä selvästi korkeampi kuin nuoremmissa ikäluokissa. Vanhoissa talousmetsissä lahopuuta on ehtinyt kertyä harvennusten jälkeen yksittäisten puiden tai puuryhmien kuollessa erilaisten luontaisten häiriöiden seurauksena. Uudistushakkuissa lahopuumäärä vähenee sen tahattoman tuhoutumisen myötä puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa sekä, mikäli kuollutta puuta korjataan energiapuuna tai kotitarpeeksi.
Talousmetsien lahopuusta suuri osa on kantoja tai pieniläpimittaisia hakkuutähdelatvuksia ja raivattuja runkoja. Pieniläpimittaista lahopuuta syntyy talousmetsissä runsaasti, minkä vuoksi niillä elävissä lajeissa ei ole merkittävästi uhanalaisia lajeja. Kuitenkin kantojen ja hakkuutähteiden osittainen säästäminen energiapuun korjuualoilla on suositeltavaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuiden siirtäminen

Lahopuita voi siirtää hakkuu- tai ajokoneen kouralla tai maanmuokkausta tehtäessä kaivinkoneella silloin, kun puut ovat ilmeisessä riskissä joutua yliajetuiksi. Lahopuista parhaiten siirtelyä kestävät vastikään kuolleet ja kaatuneet puut sekä sellaiset tuulenkaadot, joiden runko makaa vielä oksiensa varassa. Pidemmälle lahonneet havupuut sekä lehtipuut eivät kestä siirtelyä, ja ne tulisi pyrkiä kiertämään. Uudistusalalla lahopuita voidaan siirtää esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen yhteyteen, jolloin ne eivät haittaa tulevaa metsänkäsittelyä.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun lisäämisen keinot

Olemassa olevan lahopuun säästämisen lisäksi muita keinoja lahopuumäärän lisäämiseen ovat mm. pysyvästi jätetyt elävät [säästöpuut ](/fi/toimenpiteet/saastopuiden-jattaminen)hakkuissa, [luontokohteiden ](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/luontokohteiden-turvaaminen)säästäminen käsittelyiden ulkopuolelle, [tekopökkelöiden ](/fi/toimenpiteet/tekopokkeloiden-tekeminen)katkaiseminen elävistä puista hakkuissa sekä uudistamisen [kiertoajan pidentäminen](/fi/toimenpiteet/puuston-kiertoajan-pidentaminen).
Elävät säästöpuut kuolevat aikanaan joko pystyyn tai kaatuvat ja tulevat siten osaksi lahopuujatkumoa. Luontokohteiden rajaaminen käsittelyiden ulkopuolelle lisää lahopuumäärää itseharvenemisen ja luontaisten häiriöiden kautta. Tekopökkelöiden tekeminen tuottaa nopeasti lahopuuta. Pitkällä aikavälillä myös kiertoajan pidentäminen tuottavaa puuston itseharvenemisen ja kuolemisen kautta lahopuuta,.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuuhun liittyvien riskien huomioiminen

Lahopuun määrän lisäämisessä tulee huomioida, voivatko kuolleet puut aiheuttaa lisääntyneen hyönteis- tai sienituhoriskin. Runsas vaurioituneen ja tuoreen kuolleen puun määrä voivat lisätä riskejä. Kuitenkin vain pieni osa hyönteis- ja lahottajasienienilajeista on metsätaloudelle haitallisia, eläviin havupuihin iskeytyviä tuholaisia tai taudinaiheuttajia.
Havupuista syntyneitä tuoreita tuulenkaatoja tai muita vaurioituneita eläviä havupuita koskee metsätuholain mukainen poisvientivelvoite siltä osin kuin niiden määrä ylittää laissa asetetun kynnysarvon. Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tuhokohteille on suositeltavaa jättää lain sallima määrä tuhon vaurioittamia puita ja korjata vain siitä ylimenevä osuus. Toisinaan taloudellisesta näkökulmasta suuremman kuolleen puun määrän korjaaminen on perusteltua. Lisäksi on suositeltavaa säästää kaikki jo kuolleet puut sekä vaurioituneet lehtipuut, joiden poistamista laki ei edellytä.
Havupuussa, josta kaarna on irronnut tai on halkeilemassa irti, kirjanpainajat ja muut kaarnakuoriaiset eivät enää ruokaile ja lisäänny, eivätkä ne lisää hyönteistuhoriskiä. Päinvastoin, kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa tuhon leviämistä. Jo kuolleet puut voi jättää huoletta lahoamaan metsään. Kirjanpainajien jälkeen kuolleita puita asuttavat myös useat muut hyönteiset sekä lahottajasienet ja linnut.

# Lahopuun turvaaminen

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Lahopuun turvaaminen

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Lahopuun turvaaminen

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

# Lahopuun turvaaminen

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Lahopuun turvaaminen

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Lahopuun turvaaminen

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Lahopuun turvaaminen

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Lahopuun turvaaminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

**Lahopuun määrän ylläpitämisen ja lisäämisen keinot metsänkäsittelyssä:**• Lahopuuston tahattoman tuhoutumisen välttäminen hakkuissa.• Häiriöiden tai kilpailun vuoksi kuolleiden runkojen korjaamatta jättäminen, metsätuholain vaatimukset huomioiden.• Järeän kuolleen puun energiakäytöstä pidättäytyminen.• Aktiivinen lahopuun tuottaminen tekemällä tekopökkelöitä hakkuissa.• Normaalia suuremman elävän säästöpuumäärän jättäminen hakkuualoille.• Arvokkaiden luontokohteiden ja suojavyöhykkeiden jättäminen kokonaan käsittelyn ulkopuolelle.• Kiertoaikojen pidentäminen.

Olemassa olevan, eri asteisesti lahonneen puuston säästäminen hakkuussa on merkittävin ja kustannustehokkain keino ylläpitää lahopuun määrää talousmetsissä. Olemassa olevan lahopuun tuhoutumista vältetään hakkuiden ja maanmuokkauksen yhteydessä. Lahopuusta riippuvaisten lajien ylläpitäminen edellyttää uusien lahopuiden jatkuvaa muodostumista eli lahopuujatkumoa, minkä vuoksi lahopuumäärää voidaan tarvittaessa lisätä myös muilla keinoilla.

**Kasvatushakkuut ja uudistushakkuut:**• Hakkuissa säästetään kuolleet puut, erityisesti järeät rungot. • Maalahopuiden tuhoutumista vältetään. Järeät pitkälle lahonneet rungot kierretään. Tuoreet järeät lahopuut voidaan myös siirtää pois tieltä. • Lahopuukeskittymään on suositeltavaa sijoittaa säästöpuuryhmä, jolloin olemassa oleva lahopuu säästyy varmemmin hakkuissa sekä kohteeseen muodostuu luontainen lahopuujatkumo. • Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuollutta puuta ei korjata energiapuuksi. Lahonneella puulla ei ole juuri arvoa energiapuuna.• Pystyyn kuolleet puut voi kaataa, jos puun mahdollinen myöhempi kaatuminen voisi aiheuttaa turvallisuusriskin.

**Maanmuokkaus:**• Maalahopuiden tuhoutumista vältetään. Järeät pitkälle lahonneet rungot kierretään. Tuoreet järeät lahopuut siirretään pois tieltä sellaiseen kohtaan, jota ei muokata, esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen sisälle. • Maanmuokkauksessa on suositeltavaa käyttää mätästystä ja laikutusta äestyksen tai aurauksen sijaan kohteilla, joilla lahopuuta on tavallista enemmän. Jatkuvaa muokkausjälkeä tekevä maanmuokkaus vaikeuttaa lahopuun tuhoutumisen välttämistä.

**Jatkuva kasvatus:**• Hakkuissa säästetään kuolleet puut, erityisesti järeät rungot. • Jatkuva kasvatus voi säästää kuollutta puuta paremmin kuin tasaikäisrakenteinen kasvatus, koska siinä ei tehdä päätehakkuuta tai maanmuokkausta, eikä yleensä korjata energiapuuta.• Toistuvat poimintahakkuut voivat ehkäistä kuolleiden puiden muodostumista, minkä vuoksi aktiivinen lahopuun tuottaminen tekopökkelöillä on suositeltavaa.

# Lahopuun turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Indikaattorit**

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

# Lahopuun turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Määritelmät**

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita
- metson havaittuja hakomispuita.
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.
Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

# Lahopuun turvaaminen

## FSC®-sertifiointi (2023)

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.
- Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
- Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.
- Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
- Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.
Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm.

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm.
Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:
- rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)
- yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:
- mänty, kuusi ja koivu: 60 cm
- muut kotimaiset puulajit: 40 cm.
- puumaiset ja pylväsmäiset katajat
- haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän
- kolopuut
- petolintujen tiedossa olevat pesäpuut
- palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:
- tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
- hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
- muualla Suomessa vähintään 10 cm.
- sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.
Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.
Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.
Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC**™** ja FSC**®**) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, mikä voi olla vastikään kuollutta kovaa puuta tai jo pitkälle lahonnutta puuta. Neljännes suomalaisen metsän lajeista on jossain elämänsä vaiheessa riippuvainen lahopuusta. Erityisesti järeän lahopuun vähäinen määrä talousmetsissä on merkittävin metsälajien uhanalaisuuden syy ja uhkatekijä. Lahopuueliöstön kannan ylläpitäminen edellyttää uusien, eri puulajien lahopuiden jatkuvaa muodostumista eli lahopuujatkumoa, koska yksittäinen puu on jatkuvan lahoamisensa takia eliöille vain tilapäinen elinympäristö.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Lahopuun turvaaminen

Suojavyöhykkeen keskeiset hyödyt luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden sekä maiseman kannalta. Rantametsien olosuhteet ja lajisto poikkeavat yleensä selvästi ympäröivästä metsästä, jolloin suojavyöhykkeellä säilytetään näitä erityispiirteitä.&nbsp;Mykrä, H., Annala, M., Hilli, A., ym. 2023. GIS-based planning of buffer zones for protection of boreal streams and their riparian forests. Forest Ecology and Management, 528, 120639.Komonen, A., Niemi, M., Junninen, K. 2008. Lakeside riparian forests support diversity of wood fungi in managed boreal forests. Canadian Journal of Forest research 38: 2650–2659Annala, M. ym. 2023. Paikkatietoon ja luontoarvoihin perustuva metsäpurojen suojavyöhykkeiden suunnittelu – GIS-SUS -hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 47 / 2022 Suojavyöhykkeen kasvillisuus toimii ravintolähteenä vesieliöstölle. Leveät suojavyöhykkeet edistävät luonnon monimuotoisuutta turvaamalla vesi- ja rantalajiston elinympäristön säilymisen. Puustoisen suojavyöhykkeen hyöty on suurimmillaan, kun maanpintaa ei rikota, pensaskerros ja varjostavaa puustoa säästetään ja kasvinsuojeluaineita ei käytetä. Puustoinen suojavyöhyke on tärkeä veden lämpötilan säätelyssä&nbsp;Turunen, J., Elbrecht, V., Steinke, D., &amp;amp; Aroviita, J. 2021. Riparian forests can mitigate warming and ecological degradation of agricultural headwater streams. Freshwater Biology, 66(4), 785-798.Tolkkinen, M. J., Heino, J., Ahonen, S. H., Lehosmaa, K., &amp;amp; Mykrä, H. 2020. Streams and riparian forests depend on each other: A review with a special focus on microbes. Forest Ecology and Management, 462, 117962. sekä lehti- ja neulaskarikkeen ja lahopuun tuotannossa vesistön eliöille, Koivula, M., Louhi, P., Miettinen, J., ym. 2022. Talousmetsien luonnonhoidon ekologisten vaikutusten synteesi. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 60/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 83 s, kuten pohjaeläimille ja kalastolle. Myös uomaan luonnollisesti kaatunut ja sinne jätettävä puu lisää luonnon monimuotoisuutta. Suojavyöhykkeen varjostava vaikutus laskee veden lämpötilaa ja antaa siten elinmahdollisuuksia viileissä vesissä viihtyville kalalajeille, kuten taimenelle ja harjukselle ja muille lohikaloille. Suojavyöhyke toimii myös ekologisena käytävänä, joita pitkin lajit pystyvät liikkumaan eri alueilleKoivula, M., Louhi, P., Miettinen, J., ym. 2022. Talousmetsien luonnonhoidon ekologisten vaikutusten synteesi. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 60/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 83 s Gundersen, P., Lauren, A., Fíner, L. ym. 2010. Environmental services provided from riparian forests in the nordic countries. Ambio 39(8): 555-566. Suojavyöhykkeen leveyttä vaihtelemalla ja maaston muotoja seuraamalla voidaan pehmentää metsänkäsittelyalueen vaikutuksia vesistön maisemaan. Taimenen kannalta on tärkeä jättää taimenpurojen varteen varjostava suojavyöhyke, jossa on mahdollisuuksien mukaan myös lehtipuuta. Lehtipuukarike tarjoaa myös ravintoa vesihyönteisille. Kuva: Sami Säily, Vastavalo Suojavyöhykkeen rajaus valitaan kohteen mukaan Vesiensuojelun edellyttämän suojavyöhykkeen leveys riippuu vesistön tai pienveden tyypistä ja luonnontilaisuudesta, pintaveden liikkumisesta ja määrästä, maanpinnan kaltevuudesta ja maalajista. Veteen päin voimakkaasti kaltevilla metsän uudistusaloilla ja hienojakoisilla maalajeilla (hiekka, hieta, hiesu, savi ja vastaavat moreenit) tarvitaan tasaisia ja karkeajakoisia maita leveämpi suojavyöhyke erityisesti pintavesien purkautumiskohdissa. Vesistön tulviminen tulee ottaa huomioon suojavyöhykkeen leveyttä mitoitettaessa, jotta kiintoaine ja ravinteet eivät huuhtoutuisi vesistöön tulvan sattuessa. Säännöllisesti tulvivaa alaa ei lasketa mukaan suojavyöhykkeeseen. Vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeillä liikutaan metsätyökoneilla vain, kun se on välttämätöntä. Periaatteena voidaan pitää, että koneella liikutaan aina mahdollisimman kaukana uomista ja vesistöistä. Koneiden suojavyöhykkeelle aiheuttamat ajourapainanteet voivat aiheuttaa kemikaalipäästöjä vesistöön, toimia virtausuomina ja heikentää oleellisesti suojavyöhykkeen tehokkuutta. Suojavyöhykkeen leveyden vaikutukset ympäristöön ja talouteen Suojavyöhykkeen leveys ja käsittely vaikuttavat oleellisesti sen kykyyn tuottaa ekosysteemipalveluita, kuten kykyä ylläpitää vesistön hyvää tilaa ja veden hyvää laatua. Leveys vaikuttaa myös suojavyöhykkeen monimuotoisuus- ja virkistysarvoihin. Vähintään 30 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät pitkälti ylläpitämään hakkuita edeltäviä vesistön ympäristön olosuhteita: pienvesistön mikroilmasto ei juuri muutu&nbsp;Oldén, A., Peura, M., Saine, S., ym. 2019. The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate. Forest Ecology and Management, 453, Article 117623.pienvesistö ei juuri lämpene&nbsp;Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478Oldén, A., Peura, M., Saine, S., ym. 2019. The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate. Forest Ecology and Management, 453, Article 117623.vesistöön ja pienvesistöön päätyvän karikkeen ja lahopuun määrä säilyy riittävänä vesistöjen eliöstölle&nbsp;Sonesson, J., Ring, E., Högbom, L. et al. 2021. Costs and benefits of seven alternatives for riparian forest buffer management. Scandinavian Journal of Forest Research 36:2-3.Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478sammal-, sieni-, ja lintulajistot säilyvät&nbsp;Peura, M., Oldén, A., Elo, M., ym. 2020. The effect of buffer strip width and selective logging on streamside polypore communities. Canadian Journal of Forest Research, 50(8), 717-725.Tolkkinen, M. J., Heino, J., Ahonen, S. H., Lehosmaa, K., &amp;amp; Mykrä, H. 2020. Streams and riparian forests depend on each other: A review with a special focus on microbes. Forest Ecology and Management, 462, 117962.Gundersen, P., Lauren, A., Fíner, L. ym. 2010. Environmental services provided from riparian forests in the nordic countries. Ambio 39(8): 555-566tuulenkaatojen riski on vähäisempi kuin kapealla suojavyöhykkeellä&nbsp;Mäenpää, H., Peura, M., Halme, P.,ym. 2020. Windthrow in streamside key habitats : Effects of buffer strip width and selective logging. Forest Ecology and Management, 475, Article 118405.rannan maisema säilyyrannan ja rantavyöhykkeen rakenteelliset ominaisuudet säilyvätkiintoaine- ja ravinnehuuhtoumat hakkuulta pysyvät alhaisina&nbsp;Broadmeadow, S. and Nisbet, T.R. 2004. The effects of riparian forest management on the freswater environment: a literature review of best management practice. Hydrology and Earth System Sciences 8(3), 286-305Valkama, E., Usva,K., Saarinen,M., and Uusi-Kämppä, J. 2019. A Meta-Analysis on Nitrogen Retention by Buffer Zones. J. Environ. Qual. 48:270–279Nieminen, M., Ahti, E., Nousiainen, H., ym. 2005. Does the use of riparian buffer zones in forest drainage sites to reduce the transport of solids simultaneously increase the export of solutes? Boreal Environment Research 10: 191-201.vesieliöstö säilyy muuttumattomana&nbsp;Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478Vähintään 30 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöjen hyvän tilan ylläpitämiselle. Suojavyöhykkeellä voidaan tehdä myös poimintahakkuita ilman, että merkittävästi vähennetään myönteisiä vaikutuksia vesiensuojelulleDaoust, K., Kreutzweiser, D., Guo,J. etc. 2019. Climate-influenced catchment hydrology overrides forest management effects on stream benthic macroinvertebrates in a northern hardwood forest. Forest Ecology and Management 452Kreutzweiser, D., Muto, E., holmes, S. etc. 2010. Effects of upland clearcutting and riparian partial harvesting on leaf pack breakdown and aquatic invertebrates in boreal forest streams. Fresh Water Biology 55, 2238-2252. Poimintahakkuilla voi kuitenkin olla haitallisia vaikutuksia suojavyöhykkeen lajistolleOldén, A., Peura, M., Saine, S., ym. 2019. The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate. Forest Ecology and Management, 453, Article 117623.Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478. Poikkeuksena ovat kuusivaltaiset suojavyöhykkeet, joissa poimintahakkuilla voidaan edesauttaa vesistöjen tilan kannalta tärkeää lehtipuuston uudistumistaRing ym. 2019. Hyvät käytännöt suojavyöhykkeiden muodostamiseen vesistöjen varsille Itämeren alueella–Käsikirja. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 10, 24 s.Sonesson, J., Ring, E., Högbom, L. et al. 2021. Costs and benefits of seven alternatives for riparian forest buffer management. Scandinavian Journal of Forest Research 36:2-3.Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254. Poimintahakkuun suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota ajourapainumien estämiseen suojavyöhykkeellä. Metsätyökoneella ajetaan suojavyöhykkeellä vain välttämättömissä tilanteissa. Keskimäärin 15 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät pääsääntöisesti estämään kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumien päätymisen hakkuualueelta vesistöönNieminen, M., Ahti, E., Nousiainen, H., ym. 2005. Capacity of riparian buffer zones to reduce sediment concentrations in discharge from peatlands drained for forestry. Silva Fennica 39(3): 331–339.Gundersen, P., Lauren, A., Fíner, L. ym. 2010. Environmental services provided from riparian forests in the nordic countries. Ambio 39(8): 555-566. Lisäksi ne pystyvät ylläpitämään joitakin vaateliaampien lajien elinympäristöjä ja rannan alueen virkistysarvoja sekä tuottamaan lehtikariketta sekä lahopuuta vesistöjen eliöilleJyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478Kuglerová, L., Nilsson, G. &amp;amp; Hasselquist, E.M. 2023. Too much, too soon? Two Swedish case studies of short-term deadwood recruitment in riparian buffers. Ambio 52, 440–452.. Kapeamman suojavyöhykkeen puusto on kuitenkin altis tuulen aiheuttamille puiden kaatumiselle. Keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä leveät suojavyöhykkeet ovat PEFC-metsäsertifioinnin (2022) vähimmäisvaatimus suojavyöhykkeille. Tämän levyisten suojavyöhykkeiden kyky pidättää kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia päätymästä vesistöön riippuu maalajista, maaperän ravinteikkuudesta, maan kaltevuudesta sekä tulvahuippujen virtauksen voimakkuudestaValkama, E., Usva, K., Saarinen, M. ym. 2019. A Meta-Analysis on Nitrogen Retention by Buffer Zones. J. Environ. Qual. 48:270–279Väänänen, R., Kenttämies, K., Nieminen, M. ym. 2007. Phosphorus retention properties of forest humus layer in buffer zones and clear-cut areas in southern Finland. Boreal Envrionment Research 12: 601-609Palviainen, M., Finer, L., Lauren, A. ym. 2014. Nitrogen, Phosphorus, Carbon, and Suspended Solids Loads from Forest Clear-Cutting and Site Preparation: Long-Term Paired Catchment Studies from Eastern Finland. Ambio 43:218-233. Esimerkiksi turvemailla 10-metrinen suojavyöhyke voi olla riittämätön pidättämään huuhtoumia&nbsp;Nieminen, M., Ahti, E., Nousiainen, H., ym. 2005. Capacity of riparian buffer zones to reduce sediment concentrations in discharge from peatlands drained for forestry. Silva Fennica 39(3): 331–339.Gundersen, P., Lauren, A., Fíner, L. ym. 2010. Environmental services provided from riparian forests in the nordic countries. Ambio 39(8): 555-566Hynninen, A., Sarkkola, S., Laurén, A., Koivusalo, H. &amp;amp; Nieminen, M. 2011: Capacity of riparian buffer areas to reduce ammonium export originating from ditch network maintenance areas in peatlands drained for forestry. Boreal Env. Res. 16: 430–440.. Tämän levyinen suojavyöhyke voi ylläpitää yleisten lajien elinympäristöjä, mutta on pääsääntöisesti liian kapea ylläpitämään vaateliaampien lajien elinympäristöjäOldén, A., Peura, M., Saine, S., ym. 2019. The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate. Forest Ecology and Management, 453, Article 117623.&nbsp;Jyväsjärvi, J. Koivunen, I. and Muotka, T. 2020. Does the buffer width matter: Testing the effectiveness of forest certificates in the protection of headwater stream ecosystems. Forest Ecology and Management 478. Kapea suojavyöhyke on myös kaikkein alttein tuulituhoilleJohansson, T., Hjältén, J., de Jong, J. et al. 2013. Environmental considerations from legislation and certification in managed forest stands: A review of their importance for biodiversity. Forest Ecology and Management 303, 98-112&nbsp;Mäenpää, H., Peura, M., Halme, P.,ym. 2020. Windthrow in streamside key habitats : Effects of buffer strip width and selective logging. Forest Ecology and Management, 475, Article 118405.. Rantaan jätetty riittävän leveä suojavyöhyke on tärkeä vesiensuojelulle, maisemalle ja luonnon monimuotoisuudelle. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

Flada on maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuva murtovesiallas, jolla on vielä kapea yhteys mereen. Ajan myötä flada muuttuu kluuviksi, jolla ei ole meriyhteyttä.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Lähteellä tarkoitetaan pohjaveden geomorfologista muodostumaa, joka syntyy, kun pohjaveden pinta leikkaa maanpinnan tason.
Lähde on paikka, jossa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistöön. Avovesipintaisissa lähteissä on avoin, selvärajainen pohjaveden purkautumispaikka. Tihkupinnoissa pohjavesi purkautuu tihkumalla maanpintaan, eikä selvää purkautumispaikkaa ole silmin havaittavissa. Tihkupinnat ovat usein pienialaisia, märkiä ja niiden kasvillisuus erottuu ympäristöstä. Lähteikkö on kokonaisuus, jossa on toisiinsa liittyviä lähteitä ja/tai tihkupintoja.

Lähteikkö tarkoittaa yhtenäistä lähdevaikutteista aluetta, johon voi sisältyä avovetisiä lähteensilmäkkeitä, lähdepuroja ja -noroja sekä tihkupintoja.

Noro määritellään vesilaissa sellaiseksi puroa pienemmäksi vesiuomaksi, jonka valuma-alue on alle kymmenen neliökilometriä ja jossa ei virtaa jatkuvasti vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Pienvesiä ovat purot, lammet, norot, ojat ja lähteet sekä pienet kluuvijärvet ja fladat. Pienvedet ylläpitävät erityistä pienilmastoa niiden rantavyöhykkeillä ja ne ovat merkittäviä elinympäristöjä sekä maalla että vesistöissä eläville lajeille.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Puro määritellään vesilaissa jokea pienemmäksi virtaavan veden vesistöksi, jonka valuma-alue on alle 100 neliökilometriä. Purossa on oltava jatkuva veden virtaus ja kalan kulkeminen mahdollista. Purossa on vettä ympäri vuoden, mikä erottaa sen norosta. Purotkin voivat kuitenkin pitkinä hellejaksoina kuivua kokonaan. Aiemman metsätalouskäytön myötä purot voivat olla myös ojamaisia, pohjaltaan tasaisia ja perattuja. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Ravinnekuormitus tarkoittaa vesistöön tulevien ravinteiden, pääasiassa typen ja fosforin määrää. Metsätaloudessa vesistöihin voi tulla ravinnekuormitusta esimerkiksi päätehakkuista, lannoituksesta sekä ojitetuilta alueilta. Liika ravinnekuormitus aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä.

Vesistöjen suojavyöhykkeet, eli suojakaistat, ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle.

Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Suojavyöhyke rajataan kohteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan. Rajauksessa huomioidaan vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, pintaveden liikkuminen ja määrä, maanpinnan kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeen keskimääräinen leveys voi olla esimerkiksi 10, 15 tai 30 metriä, riippuen metsänomistajan tavoitteista kyseisellä kohteella.

Uudistushakkuissa korjataan nykyisen puusukupolven tuottamaan puuta ja valmistellaan uuden puusukupolven syntyä uudistamalla metsä joko luontaisesti tai viljellen. Uudistushakkuulla tarkoitetaan puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan avoimeksi uuden puuston aikaansaamiseksi. Uudistusalalle voidaan jättää tarvittaessa säästö-, siemen- tai suojuspuita.

Alue, jolta sadevesi ohjautuu vesistöön maanpinnan muotojen ohjaamana, on kyseisen vesistön valuma-alue.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeen keskeiset hyödyt luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle

Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden sekä maiseman kannalta. Rantametsien olosuhteet ja lajisto poikkeavat yleensä selvästi ympäröivästä metsästä, jolloin suojavyöhykkeellä säilytetään näitä erityispiirteitä.
Suojavyöhykkeen kasvillisuus toimii ravintolähteenä vesieliöstölle. Leveät suojavyöhykkeet edistävät luonnon monimuotoisuutta turvaamalla vesi- ja rantalajiston elinympäristön säilymisen. Puustoisen suojavyöhykkeen hyöty on suurimmillaan, kun maanpintaa ei rikota, pensaskerros ja varjostavaa puustoa säästetään ja kasvinsuojeluaineita ei käytetä.
Puustoinen suojavyöhyke on tärkeä veden lämpötilan säätelyssä sekä lehti- ja neulaskarikkeen ja lahopuun tuotannossa vesistön eliöille, , kuten pohjaeläimille ja kalastolle. Myös uomaan luonnollisesti kaatunut ja sinne jätettävä puu lisää luonnon monimuotoisuutta. Suojavyöhykkeen varjostava vaikutus laskee veden lämpötilaa ja antaa siten elinmahdollisuuksia viileissä vesissä viihtyville kalalajeille, kuten taimenelle ja harjukselle ja muille lohikaloille. Suojavyöhyke toimii myös ekologisena käytävänä, joita pitkin lajit pystyvät liikkumaan eri alueille .

Suojavyöhykkeen leveyttä vaihtelemalla ja maaston muotoja seuraamalla voidaan pehmentää metsänkäsittelyalueen vaikutuksia vesistön maisemaan.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeen rajaus valitaan kohteen mukaan

Vesiensuojelun edellyttämän suojavyöhykkeen leveys riippuu vesistön tai pienveden tyypistä ja luonnontilaisuudesta, pintaveden liikkumisesta ja määrästä, maanpinnan kaltevuudesta ja maalajista.
Veteen päin voimakkaasti kaltevilla metsän uudistusaloilla ja hienojakoisilla maalajeilla (hiekka, hieta, hiesu, savi ja vastaavat moreenit) tarvitaan tasaisia ja karkeajakoisia maita leveämpi suojavyöhyke erityisesti pintavesien purkautumiskohdissa. Vesistön tulviminen tulee ottaa huomioon suojavyöhykkeen leveyttä mitoitettaessa, jotta kiintoaine ja ravinteet eivät huuhtoutuisi vesistöön tulvan sattuessa. Säännöllisesti tulvivaa alaa ei lasketa mukaan suojavyöhykkeeseen.
Vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeillä liikutaan metsätyökoneilla vain, kun se on välttämätöntä. Periaatteena voidaan pitää, että koneella liikutaan aina mahdollisimman kaukana uomista ja vesistöistä. Koneiden suojavyöhykkeelle aiheuttamat ajourapainanteet voivat aiheuttaa kemikaalipäästöjä vesistöön, toimia virtausuomina ja heikentää oleellisesti suojavyöhykkeen tehokkuutta.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeen leveyden vaikutukset ympäristöön ja talouteen

Suojavyöhykkeen leveys ja käsittely vaikuttavat oleellisesti sen kykyyn tuottaa ekosysteemipalveluita, kuten kykyä ylläpitää vesistön hyvää tilaa ja veden hyvää laatua. Leveys vaikuttaa myös suojavyöhykkeen monimuotoisuus- ja virkistysarvoihin.
**Vähintään 30 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet** pystyvät pitkälti ylläpitämään hakkuita edeltäviä vesistön ympäristön olosuhteita:
- pienvesistön mikroilmasto ei juuri muutu
- pienvesistö ei juuri lämpene
- vesistöön ja pienvesistöön päätyvän karikkeen ja lahopuun määrä säilyy riittävänä vesistöjen eliöstölle
- sammal-, sieni-, ja lintulajistot säilyvät
- tuulenkaatojen riski on vähäisempi kuin kapealla suojavyöhykkeellä
- rannan maisema säilyy
- rannan ja rantavyöhykkeen rakenteelliset ominaisuudet säilyvät
- kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumat hakkuulta pysyvät alhaisina
- vesieliöstö säilyy muuttumattomana

Vähintään 30 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöjen hyvän tilan ylläpitämiselle. Suojavyöhykkeellä voidaan tehdä myös poimintahakkuita ilman, että merkittävästi vähennetään myönteisiä vaikutuksia vesiensuojelulle. Poimintahakkuilla voi kuitenkin olla haitallisia vaikutuksia suojavyöhykkeen lajistolle. Poikkeuksena ovat kuusivaltaiset suojavyöhykkeet, joissa poimintahakkuilla voidaan edesauttaa vesistöjen tilan kannalta tärkeää lehtipuuston uudistumista. Poimintahakkuun suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota ajourapainumien estämiseen suojavyöhykkeellä. Metsätyökoneella ajetaan suojavyöhykkeellä vain välttämättömissä tilanteissa.
**Keskimäärin 15 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet** pystyvät pääsääntöisesti estämään kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumien päätymisen hakkuualueelta vesistöön. Lisäksi ne pystyvät ylläpitämään joitakin vaateliaampien lajien elinympäristöjä ja rannan alueen virkistysarvoja sekä tuottamaan lehtikariketta sekä lahopuuta vesistöjen eliöille. Kapeamman suojavyöhykkeen puusto on kuitenkin altis tuulen aiheuttamille puiden kaatumiselle.
**Keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä leveät suojavyöhykkeet** ovat PEFC-metsäsertifioinnin (2022) vähimmäisvaatimus suojavyöhykkeille. Tämän levyisten suojavyöhykkeiden kyky pidättää kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia päätymästä vesistöön riippuu maalajista, maaperän ravinteikkuudesta, maan kaltevuudesta sekä tulvahuippujen virtauksen voimakkuudesta. Esimerkiksi turvemailla 10-metrinen suojavyöhyke voi olla riittämätön pidättämään huuhtoumia . Tämän levyinen suojavyöhyke voi ylläpitää yleisten lajien elinympäristöjä, mutta on pääsääntöisesti liian kapea ylläpitämään vaateliaampien lajien elinympäristöjä . Kapea suojavyöhyke on myös kaikkein alttein tuulituhoille .

Myyntitulojen vähenemä riippuu suojavyöhykkeellä olevan puuston laadusta. Jos suojavyöhykkeellä kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esim. haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tappio ei välttämättä ole suuri. Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan kannattaa keskittää säästöpuut suojavyöhykkeelle.
Suojavyöhykkeillä on mahdollista toteuttaa poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava mahdollisen sertifioinnin asettamat rajoitteet. Metsäsertifioinneista PEFC sallii poimintahakkuiden tekemisen suojavyöhykkeillä, kun taas FSC kieltää muut paitsi selkeästi ennallistavat tai luonnonhoidolliset hakkuut sertifikaattistandardin mukaisilla suojavyöhykkeillä.
Myös suojavyöhykkeen suunnittelulla voidaan vaikuttaa sen taloudellisiin vaikutuksiin. Maaston vesitalouden ja eroosioherkkyyden mukaan vaihtelevan levyinen suojavyöhyke on tasalevyistä suojavyöhykettä kustannustehokkaampi vaihtoehto .

Suojavyöhykkeen vaikutukset talouteen riippuvat sekä suojavyöhykkeen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Käsittelemätön, leveä suojavyöhyke vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa alaa ja korjattavan puuston määrää, mikä vähentää puunmyyntituloja. Toisaalta hakkaamattomalle alueelle ei muodostu uudistamiskustannuksia.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Monimuotoisuus rantavyöhykkeellä

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Vaikutukset vesistöön

Suojavyöhykkeet hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä ilmakehästä puustoon, maaperään ja muuhun kasvillisuuteen . Jättämällä suojavyöhykkeillä olevan puuston ja lahopuun metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän puuston ja lahopuun määrä ja laatu, sillä lahopuulla on tärkeä merkitys metsän hiilivaraston ylläpidossa.

Suojavyöhykkeillä edesautetaan ilmastonmuutoksen hillintää.

Suojavyöhykkeellä säilytetään pensaskerros ja varjostavaa puustoa. Suojavyöhykkeen leveyteen ja käsittelyyn vaikuttavat se vesistö tai pienvesi, johon metsikkö rajoittuu, metsänkäsittelymenetelmä, metsänomistajan tavoitteet, kohteella käytössä oleva metsäsertifiointijärjestelmä sekä metsälaki ja vesilaki.
Suojavyöhykkeen suunnittelussa arvioidaan metsänkäsittelyn vaikutusta vesistön tilaan. Erityisesti pienvesien varsilla, eroosioherkillä alueilla ja voimakkaasti viettävillä kohteilla suositellaan leveämpiä suojavyöhykkeitä.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Vaikutukset vesistöön

##  [Suojavyöhykkeen leveyden suunnittelun apukysymykset](/fi/node/1550)

Table
| Minkälaiseen vesistöön tai pienveteen metsikkö rajoittuu? | • Huomioi vesistön tai pienveden ominaisuudet, jotka vaikuttavat tarvittavaan suojavyöhykkeen leveyteen.• Pienvedet ovat isoja vesistöjä herkempiä ja tarvitsevat suojakseen leveämmät suojavyöhykkeet. Pienvesistä norot voivat olla maastossa vaikeasti havaittavia, jolloin myös suojavyöhykkeen rajaaminen on vaikeaa. Tärkeintä on tunnistaa ne norot, joiden varrella on metsälain mukaisia pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavia osia, ja rajata niille suojavyöhyke. |
| Minkälaiset lähtökohdat lainsäädäntö tai metsäsertifioinnit asettavat? | • Huomioi vesi- ja metsälain asettamat vaatimukset. Suunnittelussa kartoitetaan, kuuluvatko alueen vesistöjen tai pienvesien lähiympäristöt metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää. Esimerkiksi luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset lähteiden, norojen, purojen sekä enintään 0,5 ha suuruisten lampien välitön lähiympäristö ovat metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä.• Suunnittelussa otetaan huomioon alueen mahdollinen metsäsertifiointi. Metsäsertifioinnin piirissä olevilla hakkuualueilla tulee noudattaa vähintään metsäsertifikaattien ohjeistusta suojavyöhykkeistä.-Lisätietoa pienvesien tunnistamisesta ja pienvesiin liittyvästä lainsäädännöstä löytyy Suomen Ympäristökeskuksen Pienvesioppaasta. |
| Mitä erityispiirteitä tulisi huomioida erilaisissa kohteissa? | • Huomioi kohteen ominaisuudet, kuten topografialla ja maalaji. Keskeisiä ominaisuuksia ovat:Alueen vesitalous: kosteat rantametsän alueet ovat merkittävimpiä kuormituksen lähteitä. Tämän vuoksi suojavyöhyke on suositeltavaa rajata siten, että kosteat rantametsän alueet määrittelevät suojavyöhykkeen rajauksen. Suunnitteluun kannattaa käyttää apuna kosteusindeksikarttoja (Syke raportti). Tulva-aluetta ei lasketa mukaan suojavyöhykkeen leveyteen. Rajauksessa hyödynnetään puuston ja muun kasvillisuuden luonnollisia vaihettumiskohtia.Maalaji: hienojakoisilla maalajeilla tarvitaan leveämpi suojavyöhyke kuin karkeilla maalajeilla. Eroosioherkillä alueilla puustoisuuden ja pintakasvillisuuden säilyminen on tärkeää eroosion välttämiseksi. Turvemailla kannattaa jättää leveämmät suojavyöhykkeet kuin kivennäismailla, sillä turpeen kyky pidättää ravinteita ja kiintoainesta on alhaisempi. Suunnitteluun voi käyttää apuna esimerkiksi maalaji- ja eroosiokarttoja.Maaperän ravinteikkuus: ravinteikkailla mailla vesistöön liukenevia ravinteita on enemmän kuin karuilla mailla, jolloin tarvitaan myös leveämpi suojavyöhyke.Maanpinnan kaltevuus: jyrkillä, vesistöä kohti viettävillä uudistusaloilla tarvitaan leveämpi suojavyöhyke kuin tasaisilla uudistusaloilla. |
| Mitä työkaluja suojavyöhykkeiden suunnitteluun on? | • Suojavyöhyke suunnitellaan alueen vesitalouden ja pinnanmuotojen mukaan vaihtelevaksi.• Suunnittelussa suositellaan käytettävän apuna eri paikkatietotyökaluja. Esimerkiksi kosteusindeksikarttojen, jotka kertovat pohjavedenpinnan tason, sekä eroosioriskikarttojen avulla voidaan tunnistaa alueet, jotka vaativat leveämmät suojavyöhykkeet.• Vaihteleva, kosteusindeksikarttojen avulla suunniteltu suojavyöhyke voi myös olla tasalevyistä suojavyöhykettä kustannustehokkaampi vaihtoehto. Lisätietoa vaihtelevan levyisen suojavyöhykkeen suunnitteluun löytyy mm. Suomen ympäristökeskuksen julkaisusta ja Metsäkeskuksen sivuilta. |

Vesistöjen (järvi, lampi, joki, puro) ja pienvesien (noro, lähde, lähteikkö, flada, kluuvijärvi) varsille on suositeltavaa jättää suojavyöhyke. Mitä leveämpi suojavyöhyke voidaan jättää, sitä suurempi hyöty saadaan monimuotoisuudelle ja vesistöjen tilan laadulle.

Kaiken levyisillä suojavyöhykkeillä taloudellisia menetyksiä voi vähentää keskittämällä säästöpuut suojavyöhykkeelle ja sen lähistölle sekä suojavyöhykkeiden poimintahakkuilla. Suojavyöhykkeen puustoa voidaan kehittää hakkuilla kohti lehtipuuvaltaista, eri-ikäisrakenteista ja lahopuuta sisältävää sekametsää.
- **Tavoitteiden tasapainoa** haettaessa metsänomistaja voi jättää keskimäärin vähintään 15 metriä leveän puustoisen suojavyöhykkeen. Mitä leveämpi vyöhyke on, sitä paremmin se ehkäisee vesistöhaittoja ja hyödyttää enemmän vesi- ja metsäluonnon monimuotoisuutta.
- **Luonnonhoitoa painottaessa** metsänomistaja turvaa vesistöjä ja rantaluontoa jättämällä kohteen ominaispiirteiden mukaan vaihtelevan levyisen, mutta vähimmäisvaatimusta selvästi leveämmän, keskimäärin 30 metriä leveän puustoisen suojavyöhykkeen. Luonnonhoitoa painottaessa on perusteltua pidättäytyä poimintahakkuista suojavyöhykkeellä, sillä ne voivat heikentää kohteen monimuotoisuusarvoja, kuten pienilmaston ylläpitoa.
- **Taloutta painottaessa** metsänomistaja voi jättää vähintään minimivaatimusten mukaisen suojavyöhykkeen. Myös taloutta painottavan metsänomistajan kannattaa jättää tavanomaista leveämmät suojavyöhykkeet eroosioherkille ja voimakkaasti viettäville kohteille.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Vaikutukset vesistöön

##  [Esimerkkejä suojavyöhykkeen leveyden vaikutuksista asetettuihin tavoitteisiin. Taulukon vertailukohtana on tasalevyinen suojavyöhyke, jonka leveys on 5 metriä. ](/fi/node/1551)

Table
| Puustoisen suojavyöhykkeen leveys vesistöön tai pienveteen keskimäärin | Vesiensuojelullinen tehokkuus: ravinteet | Vesiensuojelullinen tehokkuus: kiintoaine | Monimuotoisuus: vesi- ja maaeliöstö | Vaikutus puunmyyntituloihin | Ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventäminen pienvesissä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Keskimäärin 10 metriä | + | Vaikutus riippuu useammasta tekijästä | Vaikutus riippuu useammasta tekijästä | - | Ei vahvaa tutkimusnäyttöä |
| Keskimäärin 15 metriä  | + | + | Vaikutus riippuu useammasta tekijästä | - | + |
| Keskimäärin 30 metriä | ++ | ++ | ++ | -- | ++ |
++ selvästi positiivinen vaikutus

\+ positiivinen vaikutus
\- negatiivinen vaikutus
\-- selvästi negatiivinen vaikutus

Metsänomistaja valitsee vesien suojavyöhykkeen leveyden ja käsittelyn. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön ja mahdollisen sertifioinnin asettamat lähtökohdat.

PEFC™-sertifiointi
Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. Puroja ovat myös pienet uomat, jossa on vettä ympäri vuoden ja kalan kulku on mahdollista. Suojavyöhykkeen leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojavyöhykkeellä tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Avosoiden ja ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään vähintään 10 metriä leveä suojavyöhyke, jotka tulee jättää raivaamatta ja joilla sallitaan vain poimintahakkuutyyppiset käsittelyt.
PEFC:n mukaisella suojavyöhykkeellä ei tehdä:

- maanmuokkausta
- lannoitusta
- kantojen korjuuta
- pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta
- kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla
FSC®-sertifiointi
- Suojavyöhykkeen leveys on kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä.
- Ojien reunaan jätetään vähintään metrin levyinen ehjä piennar.
- Leveämmät suojavyöhykkeet ovat tarpeen hienojakoisilla ja viettävillä mailla, joilla maaperän syöpymisvaara on suuri, ja silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja.
- Tulva-aluetta ei lasketa mukaan suojavyöhykkeen leveyteen, joten vesistöjen tavanomainen tulviminen on huomioitava suojavyöhykkeen sijaintia määriteltäessä.
- Suojavyöhykkeet jätetään metsän käsittelyn ulkopuolelle. Vain selkeästi ennallistavat tai luonnonhoidolliset hakkuut ovat sallittuja.
- Lannoitetun alueen ja vesistöjen väliin jätetään leveydeltään vähintään seuraavanlaiset lannoittamattomat suojavyöhykkeet:
- vesistöt (meri, järvi, joki tai lampi): lentolevitys 50 m; maakonelevitys 30 m
- purot: 20 m
- ojat: 5 m.

Metsäsertifioinnin piirissä olevilla hakkuualueilla tulee noudattaa vähintään metsäsertifikaattien ohjeistusta suojavyöhykkeistä.
Metsänomistaja voi halutessaan jättää myös leveämmät suojavyöhykkeet, jolloin positiiviset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja veden tilaan ovat suuremmat.

Toimenpiteissä on säilytettävä elinympäristölle erityinen vesitalous, puuston rakenne, vanhat ylispuut, kuolleet ja lahot puut sekä otettava huomioon kasvillisuus, maaston vaihtelevaisuus ja maaperä. Suomen Metsäkeskus on antanut [ohjeet](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsalain-10-pykalan-kohteiden-tulkintasuositus.pdf) lain tulkintaan.
Vesilailla (587/2011) säännellään kattavasti eri vesienkäyttömuotoja ja sen tavoitteena on parantaa vesiympäristöjen tilaa (1 §). Vesilaki kieltää luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan, kluuvijärven tai lähteen taikka muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron tai enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan vaarantamisen (11 §).
Vesilaissa purolla tarkoitetaan jokea pienempää virtaavan veden vesistöä, jonka valuma-alue on alle 100 km2. Purossa on vettä ympäri vuoden, mikä erottaa sen norosta. Purotkin voivat kuitenkin esimerkiksi pitkinä hellejaksoina olla poikkeuksellisesti kuivillaan. Purot voivat olla myös ojamaisia, pohjaltaan tasaisia ja perattuja. Norolla tarkoitetaan sellaista puroa pienempää vesiuomaa, jonka valuma-alue on vähemmän kuin 10 km2 ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista.

Lisätietoa lainsäädännöstä: [Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen.](/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen)
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) säätelee ympäristön pilaantumista ja siihen liittyviä velvoitteita sekä määräyksiä. Laki edellyttää, että toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (6 §). Laki asettaa toiminnanharjoittajalle velvollisuuden ehkäistä ennakolta ja rajoittaa ympäristön pilaantumista (7 §).
Lainsäädännössä ei oteta kantaa suojavyöhykkeen leveyden metrimäärään, mutta vesistöjen ja pienvesien tai niiden välittömän luonnontilaisen lähiympäristön tilaa ei saa heikentää.

Lisätietoa pienvesien tunnistamisesta ja pienvesiin liittyvästä lainsäädännöstä löytyy Suomen Ympäristökeskuksen [Pienvesioppaasta](http://hdl.handle.net/10138/306503).

Metsälaki (1093/1996) 10 § velvoittaa säilyttämään luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaisten lähteiden, norojen, purojen sekä enintään 0,5 ha suuruisten lampien välittömien elinympäristöjen ominaispiirteet. Erityisen tärkeissä elinympäristöissä voidaan tehdä varovaisia hoito- ja käyttötoimenpiteitä, joissa elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet kasvatushakkuissa

Kasvatushakkuissa noudatetaan samoja suosituksia kuin muussakin puunkorjuussa. Suojavyöhykkeen muoto kannattaa suunnitella mahdollisimman aikaisessa metsänhoidon vaiheessa, jolloin sitä voidaan noudattaa myös kasvatushakkuissa. Mikäli hakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava vähintään kyseisen sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet uudistusalojen energiapuun korjuussa

Energiapuun korjuuta suunniteltaessa on otettava huomioon korjattava energiapuujae. Kannonnosto on maanpintaa laajasti rikkova toimenpide, jolloin myös suojavyöhykkeen tulee olla leveämpi kuin muiden energiapuujakeiden korjuussa. Muuten energiapuun korjuussa noudatetaan samoja periaatteita kuin muussa puunkorjuussa.
Energiapuun korjuussa tulee huomioida, että suojavyöhykkeen maanpinnan tulee pysyä rikkoutumattomana. Kannonnostossa on huomioitava, että nostovaiheessa maanpinta yleensä rikkoutuu useamman metrin säteellä kannon ympäriltä, joten kantoja ei ole suositeltavaa nostaa suojavyöhykkeen välittömästä läheisyydestä. Korjattua energiapuuta ei myöskään suositella säilytettävän suojavyöhykkeellä ei tule myöskään säilyttää suojavyöhykkeellä edes väliaikaisesti. Mikäli hakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava metsä- ja vesilain lisäksi vähintään kyseisen sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvassa kasvatuksessa ei muodostu vastaavaa puuston poistumasta ja maanmuokkauksesta aiheutuvaa vesistökuormitusta tai vesielinympäristön luontoarvojen heikkenemistä kuin jaksollisen kasvatuksen uudistushakkuissa, jolloin suojavyöhykkeen merkitys vesiensuojelun toimenpiteenä pienenee. Kuitenkin myös jatkuvassa kasvatuksessa tulee olla rikkomatta maanpintaa lähellä vesistöjä sekä pitää huolta siitä, että metsälain mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet eivät muutu. Tämä tulee huomioida esimerkiksi ajolinjoja suunniteltaessa. Jatkuvassa kasvatuksessa voidaan myös jättää suojavyöhyke kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Lisäksi myös jatkuvassa kasvatuksessa voidaan painottaa luonnonhoitoa jättämällä vähimmäisvaatimuksia selvästi leveämpi suojavyöhyke.
Metsäsertifioiduilla alueilla tulee huomioida vähintään metsäsertifioinnin vaatimukset, jotka pätevät myös jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä voi rajoittaa pienaukko- tai poimintahakkuita vesistöjen läheisyydessä.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeiden poimintahakkuun toteutus

Jos suojavyöhykkeellä halutaan toteuttaa poimintahakkuu, tulee seuraavat seikat ottaa huomioon:
- Mahdollinen voimassa oleva metsäsertifikaatti ja sen vaatimukset. Esim. FSC-sertifikaatti sallii vain selvästi luonnonhoidollisten tai ennallistavien hakkuiden toteuttamisen suojavyöhykkeellä.
- Hakkuut pyritään tekemään suojavyöhykkeen ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta.
- Jos suojavyöhykkeen leveys on niin suuri, että hakkuu ulkopuolelta ei ole mahdollista, hakkuu suositellaan tekemään mahdollisimman kantavaan aikaan.
- Ajoreitit kannattaa suunnitella huolella ja suunnata aina rannan suuntaisesti, ei kohti vesistöä.
- Metsäkoneella suositellaan ajettavan mahdollisimman kaukana vesistöstä tai pienvedestä.
- Kostealla maaperällä ajamista ja kaikkien uomien, purojen, norojen ja ojien ylityksiä vältetään.
- Jos kiertäminen ei ole mahdollista, valitaan maaperältään mahdollisimman kantava ylityspaikka ja tarvittaessa suojataan se hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla.
- Ylityspaikan suoja uomasta poistetaan hakkuun päätyttyä.
- Suojavyöhykkeelle suositellaan jätettävän erityisesti lehtipuita ja muita arvokkaita säästöpuita, kuten vanhoja puuyksilöitä sekä kolo- ja lahopuita.
- Hakkuutähteitä ei jätetä suojavyöhykkeelle.

Ennen hakkuita toimenpiteen toteuttajalle annetaan tiedoksi [suojavyöhykkeen rajaus laaditun suunnitelman mukaisesti](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat/toteutus#section-1549). Tarvittaessa suojavyöhykkeen rajaus merkitään maastoon. Metsänomistajan valinnan mukaan suojavyöhykkeellä ei tehdä hakkuita lainkaan tai hakkuu tehdään poimintana.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet maanmuokkauksessa

Ennen muokkausta toimenpiteen toteuttajalle annetaan tiedoksi [suojavyöhykkeen rajaus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat/toteutus#section-1549) laaditun suunnitelman mukaisesti. Tarvittaessa suojavyöhykkeen rajaus merkitään maastoon. Maanmuokkauksessa suojavyöhykkeen suositeltuun leveyteen vaikuttavat maalaji sekä maan kaltevuus. Esimerkiksi hienojakoisilla ja viettävillä mailla, sekä silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja, on suositeltavaa käyttää kosteusindeksikarttoja ja eroosiomalleja tarvittavan suojavyöhykkeen leveyden määrittämiseen.
Maanmuokkausalueella ojien reunaan suositellaan jätettäväksi noin metrin levyinen muokkaamaton piennar. Purojen ja norojen tarpeetonta ylitystä vältetään ja ylityspaikat valitaan siten, että niihin ei synny maastovaurioita..
Vesien johtamisella ei saa vaikuttaa heikentävästi metsälaissa määriteltyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteisiin. Tämän vuoksi tällaisiin kohteisiin ei saa johtaa vesiä suoraan ilman vesiensuojelurakenteita eikä niitä saa kuivattaa. Suositeltavaa on, että myös muiden luontokohteiden vesitalous säilytetään ennallaan. Pohjavesialueille suositellaan vain kevennettyä maanmuokkausta. E-luokan pohjavesialueilla tulee erityisen tarkasti huolehtia, ettei pohjavedestä riippuvaista elinympäristöä tuhota tai heikennetä.

Mikäli muokkaushakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava vähintään kyseisen [sertifioinnin vaatimuksia](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat/toteutus#section-1553).

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet taimikonhoidossa

Vesistön välitön rantavyöhyke suositellaan jätettävän taimikonhoidon ulkopuolelle. Mahdollisessa taimikonhoidossa suojavyöhykkeellä säästetään lehtipuustoa ja muuta monimuotoisuudelle arvokasta puustoa tavanomaista runsaammin. Metsäsertifioiduilla alueilla tulee huomioida vähintään metsäsertifioinnin vaatimukset.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet lannoituksessa

Suojavyöhykkeet tulee jättää lannoituksen ulkopuolelle. Lannoituksissa tulee huomioida myös ojat ehkäisemällä lannoitteiden pääsy niihin.
Mikäli lannoitusalue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava vähintään kyseisen sertifioinnin vaatimuksia lannoittamattomien suojavyöhykkeiden leveydestä.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet kulotuksessa

Vesistövaikutuksien vähentämiseksi vesistöjen ja pienvesien varteen suositellaan jätettäväksi vähintään kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jota ei raivata, muokata eikä kuloteta. Suojavyöhykkeellä ehkäistään poltossa vapautuneiden ja veteen liuenneiden ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, pääsyä vesistöön.

# Suojavyöhykkeet ja rantametsät

## Suojavyöhykkeet ojien kunnostuksessa

Ojituksen kunnostuksessa suositellaan jättämään vesistöön johtavat vanhat ojat perkaamatta mahdollisimman pitkältä, vähintään muutaman kymmenen metrin matkalta ennen vesistöä. Näin muodostetaan kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä puuston ja kasvillisuuden myötä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke. Suojavyöhykkeellä olevat vanhat ojat suositellaan padottavaksi oikovirtausten estämiseksi. Vesi voidaan ohjata suojavyöhykkeelle kääntämällä ojia vanhan uoman ulkopuolelle. Ojat tulisi sijoittaa niin kauas vesistöstä, että niiden pohja jää keskivedenkorkeuden yläpuolelle. Tällöin vesi ei pääse nousemaan niihin vesistön vedenpinnan korkeuden vaihdellessa.

Vesistöjen suojavyöhykkeet ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle. Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Metsänhoidon suosituksissa käytetään vesilain mukaista jaottelua vesistöihin ja pienvesiin. Vesistöjä ovat mm. järvet, joet, lammet ja purot. Pienvesiä ovat mm. lähteet ja norot.

Vesistöjen suojavyöhykkeet ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle. Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.Metsänhoidon suosituksissa käytetään vesilain mukaista jaottelua vesistöihin ja pienvesiin. Vesistöjä ovat mm. järvet, joet, lammet ja purot. Pienvesiä ovat mm. lähteet ja norot.

Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Kulotus parantaa maan lämpöoloja, vapauttaa ravinteita puiden kasvuun ja vähentää maanmuokkauksen tarvetta metsänuudistamisessa sekä helpottaa metsänviljelyä. Luonnonhoidollisena tavoitteena on luoda elinympäristöjä paloriippuvaisille lajeille kuten kääville ja kovakuoriaisille.&nbsp;Nykyään kulotusten tavoitteisiin on enenevässä määrin sisällytetty monimuotoisuuden edistäminen, koska kulotuksella voidaan turvata palosidonnaisia luontotyyppejä ja niiden eliölajistoa. Monimuotoisuutta edistävien uudistusalan kulotusten ohella kulotukset voivat olla tavoitteeltaan myös ainoastaan luonnonhoidollisia. Tällaisia kulotuksia ovat pelkkien säästöpuuryhmien poltot, ennallistamispoltot sekä elinympäristöjen hoitopoltot, kuten paahdeympäristöjen karuunnuttamiskulotukset.&nbsp;Viime aikoina kulotus ja poltto ovat käsitteinä alkaneet eriytyä siten, että kulotus tarkoittaa etenkin aukeiden alueiden, kuten hakkualojen polttamista ja poltto taas puustoisten kohteiden polttamista. Tulen merkitys metsissä Metsäpalot ovat aiemmin olleet boreaalisissa metsissä tärkeä rakenteelliseen monimuotoisuuteen ja lajistoon vaikuttava tekijä. Kangasmetsien paloväli on vaihdellut eri aikoina riippuen ilmastovaiheesta, kasvupaikasta ja ihmisvaikutuksesta, mutta nykytilaan verrattuna viime vuosisatojen vuotuiset metsäpaloalat ovat olleet huomattavasti suurempia. Nykyisen vuotuisen metsäpaloalan on arvioitu olevan vain noin 5 % verrattuna esimerkiksi 1920- ja 30-lukuihin&nbsp;Lindberg et al., 2020. The challenge of combining variable retention and prescribed burning in Finland. Ecological Processes 9.. Erityisesti 1960- luvulla metsäpaloalat vähenivät nopeasti tehostuneen palontorjunnan, metsänhoidon muutosten sekä tihentyneen metsäautotieverkoston ansiosta. Metsäpalojen vähenemisen myötä tulen ekologinen merkitys Suomen metsissä on vähentynyt merkittävästi.&nbsp;Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen – metsäpaloympäristöjen ja karujen luontotyyppien, kuten karukkokankaiden ja harjujen paahderinteiden – että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseenKouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus.. Kulottaminen ja poltot onkin nostettu tärkeäksi ja tehokkaaksi keinoksi ylläpitää palovaikutteisia elinympäristöjä ja turvata niistä riippuvaista lajistoa&nbsp;Keto-Tokoi 2018. Tutkimustietoon perustuvia suosituksia vastuullisen metsänhoidon kehittämiseksi. WWF Suomen Raportteja 37.Lindberg et al., 2020. The challenge of combining variable retention and prescribed burning in Finland. Ecological Processes 9.Koivula, M. &amp;amp; Vanha-Majamaa, I. 2020. Experimental evidence on biodiversity impacts of variable retention forestry, prescribed burning, and deadwood manipulation in Fennoscandia. Ecological Processes 9: 11.. Tulen hallitulla käytöllä pystytään lisäämään useita ekologisesti tärkeitä rakennepiirteitä, kuten palanutta maata ja palonvaurioittamaa puuta, kuorta ja nilaa. Lisäksi tulen käytöllä voidaan käynnistää metsän luontainen sukkessiokehitys sekä muokata kuivia metsätyyppejä karumpaan ja paahteisempaan suuntaan. Kulotuksen hyödyt Kulotuksesta on hyötyä sekä metsänuudistamiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Onnistuneen kulotuksen jälkeen maan ravinne- ja lämpöolosuhteet muuttuvat nopeasti otollisiksi taimettumiselle ja uuden puusukupolven kasvulle. Tuhkassa ravinteet ovat puiden helposti hyödynnettävissä ja kivennäismaan lämpötila on korkeampi kulottamattomaan alueeseen verrattuna. Tuhkan vuoksi myös maan happamuus vähenee, mikä tehostaa typen mineralisaatiota ja yleistä ravinteiden kiertoa. Lisäksi taimien kanssa kilpaileva kasvillisuus vähenee.&nbsp;Kulotus on erityisen tärkeää niille harvinaisille, taantuneille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa sekä hiiltyneessä tai muuten palon vaurioittamassa puu- ja nila-aineksessa. Palonvaatija- ja palonsuosijahyönteiset hyötyvät kulotuksesta välittömästiHeikkala, O., Martikainen, P. &amp;amp; Kouki, J. 2017. Prescribed burning is an effective and quick method to conserve rare pyrophilous forest-dwelling flat bugs. Insect Conservation and Diversity 10: 32–41.Toivanen, T. &amp;amp; Kotiaho, J. 2007a. Mimicking natural disturbances of boreal forests: the effects of controlled burning and creating dead wood on beetle diversity. Biodiversity and Conservation 16: 3193–3211.Hjältén ym. 2017. Forest restoration by burning and gap cutting of voluntary set-asides yield distinct immediate effects on saproxylic beetles. Biodiversity and Conservation 26: 1623–1640.. Linnuista erityisesti tikat hyötyvät runsaasta säästöpuustosta ja poltostaVersluijs ym. 2017. Ecological restoration in boreal forest modifies the structure of bird assemblages. Forest Ecology and Management 401: 75–188.. Harvinaiset ja uhanalaiset lahopuusta riippuvaiset lajit tarvitsevat runsaasti järeää kuollutta puuta paloaloillaToivanen, T. &amp;amp; Kotiaho, J.S. 2007b. Burning of logged sites to protect beetles in managed boreal forests. Conservation Biology 21: 1562–1572.. Kulotuksen kohdevalinta Kulotukseen soveltuvat kohteet:• Parhaita kohteita ovat moreenimaiden kuivahkot ja tuoreet kangasmetsät, joiden vesitalous on kunnossa.• Helposti saavutettava eli rajautuminen tiehen, vesistöön tai peltoon• Runsaasti kuivunutta hakkuutähdettä• Vanhan metsäpaloalueen läheiset alueet Kulotus ei sovi seuraaville kohteille:• Kohteet, joiden lähellä on paloherkkää maastoa, rakennuksia, asutusta, sähkölinjoja, turvatuotantoalueita, arvokkaita elinympäristöjä tai muiden kuin paloriippuvaisten uhanalaisten lajien esiintymiä.• Kiviset ja karut maat, joilla humuskerros on ohut.• Turvemaat. Kulotusta ei tule toteuttaa vaikean sammutettavuuden ja turvepaloriskin takia.• Pohjavesialueilla ei suositella kulotusta metsänhoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen. Kulotukseen on saatavissa valtion tukea Kulotukseen on mahdollista saada metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Tutustu ehtoihin Suomen metsäkeskuksen kulotustuki sivuilta. Kulotus parantaa maaperän lämpö- ja ravinneolosuhteita, jotka hyödyttävät uutta puustoa. Kulotus on myös erinomainen luonnonhoitokeino, joka hyödyttää paloista riippuvaista eliölajistoa. Kuva: © Tapio.

Metsänuudistamisen yhteydessä tai erillisenä toimenpiteenä toteutettava hakkuutähteiden ja pintakasvillisuuden polttaminen. Kulotuksen metsänhoidollisena tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.

Kulotus parantaa kasvupaikan lämpöoloja ja vapauttaa ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Menetelmällä voidaan helpottaa kunttaantuneiden kasvupaikkojen metsänuudistamista ja siten vähentää maaperän mekaanisen muokkauksen tarvetta. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden tuoreet ja kuivahkot kankaat, joiden vesitalous on kunnossa. Turvemailla kulotus on kielletty turvepaloriskin takia.
Kulotus tukee luonnon monimuotoisuutta. Se on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Kulotus parantaa maan lämpöoloja, vapauttaa ravinteita puiden kasvuun ja vähentää maanmuokkauksen tarvetta metsänuudistamisessa sekä helpottaa metsänviljelyä. Luonnonhoidollisena tavoitteena on luoda elinympäristöjä paloriippuvaisille lajeille kuten kääville ja kovakuoriaisille. Nykyään kulotusten tavoitteisiin on enenevässä määrin sisällytetty monimuotoisuuden edistäminen, koska kulotuksella voidaan turvata palosidonnaisia luontotyyppejä ja niiden eliölajistoa. Monimuotoisuutta edistävien uudistusalan kulotusten ohella kulotukset voivat olla tavoitteeltaan myös ainoastaan luonnonhoidollisia. Tällaisia kulotuksia ovat pelkkien säästöpuuryhmien poltot, ennallistamispoltot sekä elinympäristöjen hoitopoltot, kuten paahdeympäristöjen karuunnuttamiskulotukset. Viime aikoina kulotus ja poltto ovat käsitteinä alkaneet eriytyä siten, että kulotus tarkoittaa etenkin aukeiden alueiden, kuten hakkualojen polttamista ja poltto taas puustoisten kohteiden polttamista.

Metsäpalot ovat aiemmin olleet boreaalisissa metsissä tärkeä rakenteelliseen monimuotoisuuteen ja lajistoon vaikuttava tekijä. Kangasmetsien paloväli on vaihdellut eri aikoina riippuen ilmastovaiheesta, kasvupaikasta ja ihmisvaikutuksesta, mutta nykytilaan verrattuna viime vuosisatojen vuotuiset metsäpaloalat ovat olleet huomattavasti suurempia. Nykyisen vuotuisen metsäpaloalan on arvioitu olevan vain noin 5 % verrattuna esimerkiksi 1920- ja 30-lukuihin . Erityisesti 1960- luvulla metsäpaloalat vähenivät nopeasti tehostuneen palontorjunnan, metsänhoidon muutosten sekä tihentyneen metsäautotieverkoston ansiosta. Metsäpalojen vähenemisen myötä tulen ekologinen merkitys Suomen metsissä on vähentynyt merkittävästi. Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen – metsäpaloympäristöjen ja karujen luontotyyppien, kuten karukkokankaiden ja harjujen paahderinteiden – että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseen. Kulottaminen ja poltot onkin nostettu tärkeäksi ja tehokkaaksi keinoksi ylläpitää palovaikutteisia elinympäristöjä ja turvata niistä riippuvaista lajistoa . Tulen hallitulla käytöllä pystytään lisäämään useita ekologisesti tärkeitä rakennepiirteitä, kuten palanutta maata ja palonvaurioittamaa puuta, kuorta ja nilaa. Lisäksi tulen käytöllä voidaan käynnistää metsän luontainen sukkessiokehitys sekä muokata kuivia metsätyyppejä karumpaan ja paahteisempaan suuntaan.

Kulotuksesta on hyötyä sekä metsänuudistamiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Onnistuneen kulotuksen jälkeen maan ravinne- ja lämpöolosuhteet muuttuvat nopeasti otollisiksi taimettumiselle ja uuden puusukupolven kasvulle. Tuhkassa ravinteet ovat puiden helposti hyödynnettävissä ja kivennäismaan lämpötila on korkeampi kulottamattomaan alueeseen verrattuna. Tuhkan vuoksi myös maan happamuus vähenee, mikä tehostaa typen mineralisaatiota ja yleistä ravinteiden kiertoa. Lisäksi taimien kanssa kilpaileva kasvillisuus vähenee. Kulotus on erityisen tärkeää niille harvinaisille, taantuneille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa sekä hiiltyneessä tai muuten palon vaurioittamassa puu- ja nila-aineksessa. Palonvaatija- ja palonsuosijahyönteiset hyötyvät kulotuksesta välittömästi. Linnuista erityisesti tikat hyötyvät runsaasta säästöpuustosta ja poltosta. Harvinaiset ja uhanalaiset lahopuusta riippuvaiset lajit tarvitsevat runsaasti järeää kuollutta puuta paloaloilla.

**Kulotukseen soveltuvat kohteet:**• Parhaita kohteita ovat moreenimaiden kuivahkot ja tuoreet kangasmetsät, joiden vesitalous on kunnossa.• Helposti saavutettava eli rajautuminen tiehen, vesistöön tai peltoon• Runsaasti kuivunutta hakkuutähdettä• Vanhan metsäpaloalueen läheiset alueet
**Kulotus ei sovi seuraaville kohteille:**• Kohteet, joiden lähellä on paloherkkää maastoa, rakennuksia, asutusta, sähkölinjoja, turvatuotantoalueita, arvokkaita elinympäristöjä tai muiden kuin paloriippuvaisten uhanalaisten lajien esiintymiä.• Kiviset ja karut maat, joilla humuskerros on ohut.• Turvemaat. Kulotusta ei tule toteuttaa vaikean sammutettavuuden ja turvepaloriskin takia.• Pohjavesialueilla ei suositella kulotusta metsänhoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen.

# Kulotus

## Kulotukseen on saatavissa valtion tukea

Kulotukseen on mahdollista saada metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Tutustu ehtoihin Suomen metsäkeskuksen [kulotustuki sivuilta](https://www.metsakeskus.fi/fi/palvelut/kulotustuki).

Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseen. Suomen uhanalaisista metsälajeista 3 % on ensisijaisia paloalueiden lajeja, ja metsäpaloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on ollut yksi taantumisen syy vajaalle kahdeksalle prosentille uhanalaisista ja silmälläpidettävistä metsälajeista. Metsäluontotyyppien uhanalaistumisen syynä kuloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on painoarvoltaan neljänneksi merkittävin uhanalaistumisen syy lahopuun vähenemisen, vanhojen metsien ja vanhojen, järeiden puuyksilöiden vähenemisen sekä metsien puulajisuhteiden muutosten jälkeen. Paloympäristöjen ja paloista riippuvaisen lajiston turvaamiseksi on esitetty palojatkumoalueita, joilla tehtävillä säännöllisillä poltoilla pyritään turvaamaan näiden lajien esiintymistä. Palonvaatijalajien esiintyminen riippuu sopivan elinympäristön esiintymisestä (palohistoriasta) maisematasolla, ja niiden esiintymistodennäköisyys on sitä suurempi, mitä isompia kulotusalat ovat, mitä vähemmän aikaa kulotuksesta on kulunut ja mitä parempi kytkeytyvyys kuloalojen välillä. Kulotusten määrää on myös suositeltu kasvatettavaksi lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa sekä elinympäristöjen tilan edistämistyössä. Luontaisten metsäpaloalueiden säästäminen puustoineen luontokohteina tai niistä perustettavat suojelualueet hyödyttävän luonnon monimuotoisuutta.

Paloympäristöjen ja palaneen puuaineksen lisäämisen positiiviset vaikutukset uhanalaiseen metsälajistoon ja metsäluontotyyppeihin on keskeinen peruste kulotuksen käytölle luonnonhoitokeinona.

Kulotuksen hehtaarikustannus vaihtelee paljon esimerkiksi kohteen koon ja muiden ominaisuuksien (muoto, veden saatavuus, palokujien tarve), säätilan, työvoiman määrän ja ammattitaidon mukaan. Myös kulotettavan alueen jäävästä säästöpuustosta muodostuu kustannuksia tulonmenetyksen muodossa.Metsänomistaja voi hakea kulotukseen metka-tukea, joka muodostuu hehtaarikohtaisesta korvauksesta sekä poltettavien säästöpuiden korvauksesta.

Kulotuksen kustannukset muodostuvat pääosin työhön osallistuvan henkilöstön. Kulotuksen suunnittelu, valmistelu, itse kulotus ja jälkivartiointi vievät työaikaa. Muita mahdollisia kustannuksia ovat kaivinkonetyöt ja sammutusveden jako.

Virkistyskäytön näkökulmasta kulotuksen vaikutukset ovat ainakin jonkin aikaa negatiivisia. Kulotukseen liittyy savuhaittoja, jotka voivat rajoittaa tai haitata virkistyskäyttömahdollisuuksia hetkellisesti.

Luonnonhoidon näkökulmasta kulotus kuitenkin korvaa metsäpaloja ja sen merkitys monimuotoisuuden turvaamisessa on huomattavasti suurempi. Kulotuksen työmäärät ovat kuitenkin maltillisia, jolloin kokonaisuudessaan hyötyjen voidaan arvioida olevan haittoja suuremmat.

Metsäpaloissa vapautuu hiiltä puustosta ja maaperästä ilmakehään. Suomessa metsäpalojen merkitys kasvihuonekaasujen päästölähteenä on kuitenkin vähäinen ja kulotusten merkitys on vielä pienempi.

Kulotus vaatii lukuisia ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa kulottaa. Kulotusalueen suunnittelu on syytä aloittaa viimeistään leimikon suunnittelun yhteydessä.
- Alue rajataan kulotuksen kannalta muodoltaan, kooltaan ja rajoiltaan tarkoituksenmukaiseksi, joten kulotettavan alueen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin hakkuualueen.
- Jos kulotettava alue rajataan pienemmäksi kuin hakkuualue, niin kulottamattomaksi aiottu kaistale toimii levennettynä palokäytävänä eli puskuroivana vyöhykkeenä ympäröivään metsään.
- Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon kulotusalueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa. Turvallisinta on polttaa muusta alueesta koholla olevia kumpareita. Suunnittelun yhteydessä tulee pohtia myös sammutusveden saantialuetta.
- Suunnittelussa on tärkeä tunnistaa mahdolliset riskipaikat tulen hallitsemattomalle leviämiselle. Niihin vaikuttavat myös tulen sytytyspaikka ja todennäköisin tulen etenemissuunta.
- Kohteen valinnassa ja suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon mahdollisten palokujien tarve ja sijoittelu, sammutusveden saanti sekä alueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa.

Uudistusalan kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet sekä osa sammalkerroksen ja kangashumuksen muodostamasta pintamaan orgaanisesta kerroksesta. Tulen pitäisi kulkea säästöpuuryhmien läpi, jolloin tuli vaurioittaa säästöpuita. Tuli voidaan rajata myös pelkästään säästöpuuryhmän tai -ryhmien alueelle, jolloin kyse on säästöpuuryhmän poltosta. Kulotettavalle alalle jätettävien säästöpuiden tulisi olla järeitä ja niiden olisi suotava sisältää monipuolisesti eri puulajeja.
Metsänhoidon suositukset esittelevät kulotukseen liittyvät pääkohdat tiivistetysti. Tarkemmin kulotukseen voi perehtyä esimerkiksi [Suomen metsäkeskuksen Kulotusoppaan](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-kulotus.pdf) tai [Metsätehon Kulotusoppaan](https://www.metsateho.fi/wp-content/uploads/2015/03/Kulotusopas.pdf) avulla.

# Kulotus

## Kulotukseen valmistavassa hakkuussa huomioitavaa

- Kulotusalueet hakataan kulotusta edeltävänä syksynä, jotta hakkuutähteet ehtivät kuivua.
- Hakkuussa ja korjuussa pyritään hakkuutähteiden tasaiseen jakautumiseen alueelle, jotta alue palaa kauttaaltaan. Hakkuutähteen yliajamista raskailla koneilla on vältettävä.
- Reunojen läheisyydessä puut suositellaan kaadettavaksi alueen sisälle ja hakkuutähteet jätettäväksi mahdollisimman kauaksi reunoista, millä voidaan haluttaessa aikaansaada myös leveämpiä puskurivyöhykkeitä. Reunoilla on hyvä olla 5-15 metrin hakkuutähteetön vyöhyke.
- Kannot ja latvusmassa jätetään korjaamatta kulotusalueelta.
- Säästöpuuryhmä tai -ryhmiä jätetään alueen keskiosaan tai kohtiin, missä ne voidaan turvallisesti polttaa. Ryhmissä on hyvä olla mahdollisimman järeitä puita sekä mahdollisuuksien mukaan, alikasvosta sekä pysty- ja maalahopuita.
- Säästöpuuryhmien alueella tavoitellaan puiden vaurioitumista palossa, joten säästöpuuryhmiin voidaan siirtää palointensiteettiä nostavia hakkutähteitä, etenkin jos palokuormaa on ryhmässä alun perin vähän. Liian voimakasta, runkoa yksipuolisesti hiillyttävää paloa on kuitenkin vältettävä, mikä on perusteltua myös turvallisuussyistä.

# Kulotus

## Muut ennen varsinaista kulotusta tehtävät toimenpiteet

- Ennen kulotusta tulee arvioida mahdollisten palokujien kaivamisen tarve. Palokujalla tarkoitetaan kaivinkoneella alueen reunoille tehtyä n. 1-3 metrin levyistä uraa, jossa kivennäismaa on paljastettu. Palokujien käyttö on suositeltavaa etenkin alueilla, jossa kaivutyö on helposti toteutettavissa.
- Kulotus voidaan tehdä myös kokonaan ilman palokujia, mikä vaatii kokemusta ja perustuu huolelliseen kasteluun ja hakkuutähteiden siirtelyyn pois reunoilta.
- Riittävä sammutusveden saanti eli vedenkuljetus tulee suunnitella hyvissä ajoin ennen kulotusta. Riittävän virtaaman ja paineen varmistamiseksi pumppujen teho on tiedettävä. Tämä on tärkeää etenkin, jos vedenkuljetusmatka on pitkä (useita satoja metrejä) ja/tai siihen sisältyy runsaasti nousua (kymmeniä metrejä).
- Mikäli ns. ehtymätöntä vesilähdettä ei ole käytettävissä riittävän lähellä aluetta, suositellaan vesikuoppien tekoa. Mahdolliset vesikuopat kannattaa kaivaa palokujien teon yhteydessä. Jos sammutusvesi hoidetaan ensisijaisesti vesikuopilla, kannattaa kiinnittää huomiota veden riittävyyteen, koska vesikuoppien sammutusvesimäärä on rajallinen.
- Kulotuksesta on ilmoitettava ennakolta pelastuslaitokselle (pelastuslaki 8 §). Ilmoitus tehdään 1-2 viikkoa ennen kulotusta pelastustoimen sähköisellä [tulentekoilmoituslomakkeella](https://pelastustoimi.fi/asiointi/lomakkeet/ilmoitus-tulenteko). Ilmoituksesta tulee käydä ilmi kuka käyttää tulta, mitä poltetaan, missä tuli sytytetään ja milloin tulta käytetään.
- Kulotuksen suorittajalla tulee olla vastuuvakuutus, joka on myös edellytyksenä metka-tukijärjestelmän kulotustuen saamiselle.
- Kulotukseen on varattava riittävä työvoima ja toimiva, ehjä kalusto. Kulotuksella tulee olla nimetty vastuuhenkilö, joka yleensä toimii polton johtajana. Vastuuhenkilön tulee olla kulotuksen käytännön työhön perehtynyt metsäammattilainen (pelastuslaki 7 §).

- Paras ajankohta kulotuksen toteutukseen on alku- tai loppukesästä maaston ollessa kuivaa. Kulotusta ei kuitenkaan suositella toteutettavaksi pitkän hellejakson loppupuolella.
- Kulotuspäivänä tulisi olla poutainen sää, tuulen suunta vakaa ja tuulen voimakkuus enintään 5 metriä sekunnissa. Kulotuksen jälkeisinä päivinä ei saisi olla voimakasta tuulta uudelleen syttymisen estämiseksi.
- Yleisin kulotustekniikka Suomessa on ympyräkulotus. Siinä sytytys aloitetaan siltä alueen reunalta, jolta palaminen voi edetä vastatuuleen tai alarinteeseen. Reunasytytystä laajennetaan vaiheittain, kunnes ympyrä sulkeutuu.
- Ympyräkulotusmenetelmää voidaan pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.
- Säästöpuuryhmien poltoissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.
- Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.

Maasto ja tuuliolosuhteet vaikuttavat käytettävään kulotustekniikkaan ja polton aloituskohtaan. Kulotuksen toteutuksen yhteydessä tarkennetaan sää- ja kuivuusolosuhteiden perusteella lopulliset ohjeet kulotuksen toteutustavasta, polttosuunnasta, ja ne voivat poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta.

- Varsinaisen polton jälkeen alkaa välittömästi jälkisammutus, jolloin kulotetun alueen reunat kastellaan kauttaaltaan ja palopesäkkeet pyritään sammuttamaan.
- Tämän jälkeen siirrytään jälkivartiointiin, jolloin aluetta tarkkaillaan mahdollisten uudelleensyttymisten varalta. Uudelleensyttymisiä voi tapahtua vielä useita päiviä kulotuksen jälkeen, joten aluetta tulee vartioida seuraavaan maaston kunnolla kastelevaan sateeseen asti.

# Kulotus

## Kulotuksen vesistövaikutusten vähentäminen

Vesistövaikutuksien vähentämiseksi vesistöjen ja pienvesien rannoille suositellaan jätettäväksi vähintään kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jota ei raivata, muokata eikä kuloteta. Suojavyöhykkeellä ehkäistään poltossa vapautuneiden ja veteen liuenneiden ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, pääsyä vesistöön.
Kulotusalueen rajaava palokuja ja sammutusveden ottoon tarkoitetut vesikuopat sijoitetaan niin, ettei niistä ole suoraa yhteyttä vesistöön tai pienvesiin.

Kulotuksella tarkoitetaan maaston tarkoituksellista ja hallittua polttamista. Kulotus on perinteinen metsänhoitomenetelmä, jonka tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “mmoga credit fut Visitez le site Buyfc26coins.com Site sûr pour acheter des FC 26 coins.LGRA”

Suojavyöhykkeet - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lahopuun turvaaminen

Suojavyöhykkeet ja rantametsät

Kulotus

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

Riistaeläinten yleiskuvaukset

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Luonnon monimuotoisuuden ja riistan huomioiminen taimikonhoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko