Luonnonhoidon erityiskohteiksi soveltuvat kohteet Suometsän hoitoa suunniteltaessa on suositeltavaa aina kartoittaa käsittelyalueella tai sen välittömässä läheisyydessä olevat, luonnonhoidon erityiskohteiksi soveltuvat kohteet. Tarkoitus on, ettei suometsän hoitohankkeessa suunniteltavilla toimenpiteillä heikennetä luonnonhoitoon soveltuvan kohteen tilaa. Suometsissä voidaan toteuttaa niin sanottuina luonnonhoitohankkeina esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöitä, metsä- ja suoelinympäristöjen ennallistamista sekä metsäojituksen aiheuttamien vesistöhaittojen korjaamista tietyissä tilanteissa ja metsäluonnolle haitallisten vieraskasvilajien hävittämistä. Suon ja kankaan väliset vaihettumisvyöhykkeet (kuvassa keskellä) ovat luonnon monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Niiden huomioon ottaminen on osa metsien luonnonhoitoa. Kuva: Juha Varhi © Tapio.

# Suometsän hoitohanke - Luonto 

## Luonnonhoidon erityiskohteiksi soveltuvat kohteet

Suometsän hoitoa suunniteltaessa on suositeltavaa aina kartoittaa käsittelyalueella tai sen välittömässä läheisyydessä olevat, luonnonhoidon erityiskohteiksi soveltuvat kohteet. Tarkoitus on, ettei suometsän hoitohankkeessa suunniteltavilla toimenpiteillä heikennetä luonnonhoitoon soveltuvan kohteen tilaa.
Suometsissä voidaan toteuttaa niin sanottuina luonnonhoitohankkeina esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöitä, metsä- ja suoelinympäristöjen ennallistamista sekä metsäojituksen aiheuttamien vesistöhaittojen korjaamista tietyissä tilanteissa ja metsäluonnolle haitallisten vieraskasvilajien hävittämistä.

Monimuotoisuuden turvaaminen ja talousmetsien luonnonhoitoratkaisut otetaan huomioon myös ojitettuja suometsiä käsiteltäessä. Tämä koskee kaikkia suometsän hoitohankkeen yhteydessä tehtäviä toimenpiteitä. Alkuperäisen suon luontoarvot ovat vanhoista ojitusmetsistä yleensä hävinneet, mutta hieskoivikot, runsas pensaskerros ja lahopuukeskittymät voivat tarjota elinympäristöjä metsälajistolle.

Suometsän hoitohanke

Suometsän hoitohanke - Luonto 

Hirvieläintuhojen vaikutukset metsiin Hirvieläimet vaikuttavat sekä suoraan että epäsuorasti koko metsäekosysteemin rakenteeseen ja toimintaa muun muassa syömällä ja tallaamalla kasvillisuutta. Ne suosivat lehtipuita ravintonaan, mikä vähentää lehtipuiden osuutta ja heikentää luonnon monimuotoisuutta. Hirvieläimet ovat metsätaloudessa taimikkovaiheen suurin tuhonaiheuttaja erityisesti mänty- ja lehtipuuvaltaisissa metsissä. Tuhojen seurauksena puiden kasvu vähenee, puita kuolee ja metsiköiden puulajisuhteet muuttuvat ei-toivotuiksi. Hirvieläinten aiheuttamat vioitukset heikentävät myös puutavaran laatua.Matala, J., Nikula, A., Pellikka, J., ym. 2021. Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2021. Luon-nonvarakeskus. Helsinki. 142 s Hirvien vaikutus Hirvet aiheuttavat vahinkoja metsissä syömällä puuntaimien lehvästöä, kaluamalla ja hankaamalla puiden kuorta ja taittamalla isompien taimien latvuksia. Hirvi aiheuttaa syönnillään suurinta vahinkoa 1–3 metrisissä männyn- ja koivuntaimikoissaLöyttyniemi, K. &amp;amp; Lääperi, A. 1988. Hirvi ja metsätalous. Helsingin yliopisto. Maatalous- ja metsäeläintieteen laitos. Julkaisuja 13. 56 s. Heikkilä, R. 1993. Ravinnon määrän ja puulajikoostumuksen vaikutus hirven ravinnonkäyttöön ja taimituhoihin mäntytaimikoissa. Folia Forestalia 815. 18 s., mutta tuhoja voi olla pienemmissäkin taimikoissa. Vahingot keskittyvät keski- ja kevättalvelleMatala, J., Nikula, A., Pellikka, J., ym. 2021. Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2021. Luon-nonvarakeskus. Helsinki. 142 s, mutta hirvet syövät etenkin lehtipuun taimia myös kesällä ja syksyllä. Vaikka hirvi syö talvisin mieluiten pihlajaa, pajuja, haapaa ja katajaa, on metsätaloudelle haitallista, että myös rauduskoivu ja mänty maistuvat sille hyvin. Useimmat jalot lehtipuut sekä esimerkiksi lehtikuusikelpaavat hirven ravinnoksi. Leppää ja kuusta hirvi syö harvemmin. Hirvituhot aiheuttavat kasvunmenetyksiä ja laatuvikoja. Pahimmassa tapauksessa tuloksena on puuntuotannollisesti kehityskelvoton taimikko.Matala, J., Nikula, A., Pellikka, J., ym. 2021. Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2021. Luon-nonvarakeskus. Helsinki. 142 s Pienten hirvieläinten vaikutukset Pelto- ja metsämaisemissa viihtyvä metsäkauris on hirvieläimistämme pienin. Sitä suurempi valkohäntäpeura viihtyy rehevissä metsissä viljelymaiden läheisyydessä. Molemmat syövät kesäisin ruohoja, heiniä, viljelykasveja ja lehtipuiden lehtiä ja versoja. Syksyisin ja talvisin ravintona on enimmäkseen varvut mutta varsinkin paksun lumipeitteen aikaan myös lehti- ja havupuiden oksat ja vuosikasvaimet. Talviruokinnalla on suuri merkitys pienten hirvieläinten selviytymiseen lumisina pakkastalvina. Pienet hirvieläimet aiheuttavat vahinkoja taimikon varhaisvaiheessa syömällä pieniä puuntaimia. Tuhoja voi syntyä lehtipuu- ja mäntytaimikoiden lisäksi kuusentaimikoissa heti viljelyn jälkeisinä vuosina. Hirvieläintuhojen esiintyminen metsissä Hirvieläimiä esiintyy koko Suomessa, kuitenkin niin, että hirviä löytyy kaikkialta, mutta pienemmät hirvieläimet keskittyvät Etelä- ja Lounais-Suomeen. Hirvieläinten kantaa säädellään pääasiassa metsästyksellä. Metsäkauris-Matala J. 2020. Hirvieläintuhot muuttuvassa ilmastossa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10497. Tieteen tori: Metsien terveys nyt ja tulevaisuudessa. 6 s.&nbsp;ja valkohäntäpeurakannan ennustetaan vahvistuvan ja levittäytyvän pohjoisemmaksi ilmaston muuttuessa, mikä voi lisätä niiden aiheuttamien tuhojen määrää erityisesti taimikoissa. Talvien lauhtuminen, lumipeitteen oheneminenMystlerud, A., Bjørnsen, B.H. &amp;amp; Østbye, E. 1997. Effects of snow depth on food and habitat selection by roe deer Capreolus capreolus along an altitudinal gradient in south-central Norway. Wildlife Biology 3: 27–33.&nbsp;ja lumisen ajan lyheneminen edistää pienten hirvieläinten selviytymistä ja leviämistä uusille alueille. On arvioitu, että hirvieläinten aiheuttama tuhoriski saa metsänomistajat valitsemaan uudistettavaksi puulajiksi kuusen männyn sijaan.Härkönen, S. 2008. Metsäkauris, ilmastonmuutos ja metsävahingot. Kasvinsuojelulehti 3/2008. s. 78–81.&nbsp;Männylle sopivien karumpien kasvupaikkojen uudistaminen kuuselle aiheuttaa kasvutappioita. Väärä kasvupaikka myös altistaa kuusen kuivuus- ja hyönteistuhoille. Kuusen liika suosiminen uudistamisessa vähentää entisestään hirvieläinten ravinnon saatavuutta, mikä lisää tuhojen esiintyvyyttä männyn- ja koivuntaimikoissa. Hirvikannan suuruus Hirviä esiintyy koko maassa, mutta hirvikannan tiheys pienentyy kohti pohjoista. Suomen hirvikanta on ollut runsaimmillaan vuosituhannen alussa, mutta on nykyään vakiintunut selvästi alemmalle tasolle. Hirvikanta vaihtelee alueittain, hirvitiheyden ollen noin 0,5 – 6 yksilöä/1000 ha välillä eri hirvitalousalueilla. Suuressa osassa maata tavoiteltava hirvitiheys on noin 3,0 yksilöä/1000 ha, pohjoisessa hieman matalampi. Osa hirvistä vaihtaa elinpiiriä vuodenaikojen vaihtuessa kesä- ja talvilaitumien välillä. Kannan vaihteluun ovat vaikuttaneet paljon kannansäätely ja 1900-luvun alkupuolella myös ihmisten ruuan tarve.Matala, J., Nikula, A., Pellikka, J., ym. 2021. Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2021. Luon-nonvarakeskus. Helsinki. 142 s Hirvikannan kehitys 1946-2021 Suomessa. Lähde: Jyrki Pusenius, Luke Pienten hirvieläinten kantojen suuruus Metsäkauris on levinnyt suurimpaan osaan Suomea. Kuitenkin päälevinneisyysalueena on eteläinen ja läntinen Suomi, jossa lumipeitteen paksuus on korkeintaan 50 cm. Metsäkauriskanta on suurempi kuin aiemmin joskaan luotettavia kannanarvioita ei ole käytettävissä. Valkohäntäpeura on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva hirvieläin, joka on istutettu Suomeen 1930-luvulla. Lajin esiintymisen painopiste on Etelä- ja Lounais-Suomessa. Kanta on suurempi kuin koskaan aiemmin ja se on kasvanut nopeasti 2010-luvulta lähtien. Pienten hirvieläinten kantojen koko arvioidaan koko maan tasolla alueellisten tietojen ollessa puutteellisia. Valkohäntäpeurakannan arviointi on kuitenkin tarkentunut viime vuosina.Matala, J., Nikula, A., Pellikka, J., ym. 2021. Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2021. Luon-nonvarakeskus. Helsinki. 142 s Suomessa on myös pienet kannat istutettua kuusipeuraa ja luontaista metsäpeuraa. Lisäksi Lapissa on merkittävä määrä poroja. Lisätietoa hirvieläimistä on ajantasaisesti saatavilla Luonnonvarakeskuksen Luonnonvaratiedon Riista ja metsästys osiosta. Valkohäntäpeuran levinneisyys Suomessa 2021, talvikannan tiheys valkohäntäpeuroja/1000 hehtaaria. Lähde: Luke Hirvi voi aiheuttaa puustolle jalostusarvoa alentavia laatuvikoja sekä kasvun alentumista. Suurin riski taimituhoille on hirvien talvilaidunalueilla. Kuva: © Asko Hämäläinen.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.

Taimikon varhaisperkauksessa nuoresta taimikosta poistetaan kasvatettavien taimien kehittymistä haittaavaa puustoa ja vesakkoa joko reikä- tai täysperkauksena. Varhaisperkaus tehdään, kun männyntaimikon keskipituus on alle 1 metriä ja kuusentaimikon keskipituus alle 1,5 metriä.

Täydennysistutus voi olla tarpeen, jos taimia on huomattavasti tuhoutunut tai uudistusala on taimettunut epätasaisesti. Täydennysistutus tehdään kookkailla taimilla avoimeen muokkausjälkeen.

Täydennysistutusta voidaan käyttää liian harvan taimikon saattamiseksi riittävään kasvatustiheyteen. Taimimäärä ja mahdollinen täydennysistutustarve on syytä määrittää inventoimalla istutustaimikot heti ensimmäisen kasvukauden jälkeen sekä kylvetyt ja luontaisesti uudistetut alat kolmannen kasvukauden jälkeen.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Hirvieläintuhojen vaikutukset metsiin

**Hirvien vaikutus**

Hirvieläimet vaikuttavat sekä suoraan että epäsuorasti koko metsäekosysteemin rakenteeseen ja toimintaa muun muassa syömällä ja tallaamalla kasvillisuutta. Ne suosivat lehtipuita ravintonaan, mikä vähentää lehtipuiden osuutta ja heikentää luonnon monimuotoisuutta.
Hirvieläimet ovat metsätaloudessa taimikkovaiheen suurin tuhonaiheuttaja erityisesti mänty- ja lehtipuuvaltaisissa metsissä. Tuhojen seurauksena puiden kasvu vähenee, puita kuolee ja metsiköiden puulajisuhteet muuttuvat ei-toivotuiksi. Hirvieläinten aiheuttamat vioitukset heikentävät myös puutavaran laatua.

Hirvet aiheuttavat vahinkoja metsissä syömällä puuntaimien lehvästöä, kaluamalla ja hankaamalla puiden kuorta ja taittamalla isompien taimien latvuksia. Hirvi aiheuttaa syönnillään suurinta vahinkoa 1–3 metrisissä männyn- ja koivuntaimikoissa, mutta tuhoja voi olla pienemmissäkin taimikoissa. Vahingot keskittyvät keski- ja kevättalvelle, mutta hirvet syövät etenkin lehtipuun taimia myös kesällä ja syksyllä.
Vaikka hirvi syö talvisin mieluiten pihlajaa, pajuja, haapaa ja katajaa, on metsätaloudelle haitallista, että myös rauduskoivu ja mänty maistuvat sille hyvin. Useimmat jalot lehtipuut sekä esimerkiksi lehtikuusikelpaavat hirven ravinnoksi. Leppää ja kuusta hirvi syö harvemmin.
Hirvituhot aiheuttavat kasvunmenetyksiä ja laatuvikoja. Pahimmassa tapauksessa tuloksena on puuntuotannollisesti kehityskelvoton taimikko.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Hirvieläintuhojen vaikutukset metsiin

**Pienten hirvieläinten vaikutukset**

Pelto- ja metsämaisemissa viihtyvä **metsäkauris** on hirvieläimistämme pienin. Sitä suurempi **valkohäntäpeura** viihtyy rehevissä metsissä viljelymaiden läheisyydessä. Molemmat syövät kesäisin ruohoja, heiniä, viljelykasveja ja lehtipuiden lehtiä ja versoja. Syksyisin ja talvisin ravintona on enimmäkseen varvut mutta varsinkin paksun lumipeitteen aikaan myös lehti- ja havupuiden oksat ja vuosikasvaimet. Talviruokinnalla on suuri merkitys pienten hirvieläinten selviytymiseen lumisina pakkastalvina.
Pienet hirvieläimet aiheuttavat vahinkoja taimikon varhaisvaiheessa syömällä pieniä puuntaimia. Tuhoja voi syntyä lehtipuu- ja mäntytaimikoiden lisäksi kuusentaimikoissa heti viljelyn jälkeisinä vuosina.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Hirvieläintuhojen esiintyminen metsissä

**Hirvikannan suuruus**

Hirvieläimiä esiintyy koko Suomessa, kuitenkin niin, että hirviä löytyy kaikkialta, mutta pienemmät hirvieläimet keskittyvät Etelä- ja Lounais-Suomeen. Hirvieläinten kantaa säädellään pääasiassa metsästyksellä. Metsäkauris- ja valkohäntäpeurakannan ennustetaan vahvistuvan ja levittäytyvän pohjoisemmaksi ilmaston muuttuessa, mikä voi lisätä niiden aiheuttamien tuhojen määrää erityisesti taimikoissa. Talvien lauhtuminen, lumipeitteen oheneminen ja lumisen ajan lyheneminen edistää pienten hirvieläinten selviytymistä ja leviämistä uusille alueille.
On arvioitu, että hirvieläinten aiheuttama tuhoriski saa metsänomistajat valitsemaan uudistettavaksi puulajiksi kuusen männyn sijaan. Männylle sopivien karumpien kasvupaikkojen uudistaminen kuuselle aiheuttaa kasvutappioita. Väärä kasvupaikka myös altistaa kuusen kuivuus- ja hyönteistuhoille. Kuusen liika suosiminen uudistamisessa vähentää entisestään hirvieläinten ravinnon saatavuutta, mikä lisää tuhojen esiintyvyyttä männyn- ja koivuntaimikoissa.

Hirviä esiintyy koko maassa, mutta hirvikannan tiheys pienentyy kohti pohjoista. Suomen hirvikanta on ollut runsaimmillaan vuosituhannen alussa, mutta on nykyään vakiintunut selvästi alemmalle tasolle.
Hirvikanta vaihtelee alueittain, hirvitiheyden ollen noin 0,5 – 6 yksilöä/1000 ha välillä eri hirvitalousalueilla. Suuressa osassa maata tavoiteltava hirvitiheys on noin 3,0 yksilöä/1000 ha, pohjoisessa hieman matalampi.
Osa hirvistä vaihtaa elinpiiriä vuodenaikojen vaihtuessa kesä- ja talvilaitumien välillä. Kannan vaihteluun ovat vaikuttaneet paljon kannansäätely ja 1900-luvun alkupuolella myös ihmisten ruuan tarve.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Hirvieläintuhojen esiintyminen metsissä

**Pienten hirvieläinten kantojen suuruus**

**Metsäkauris** on levinnyt suurimpaan osaan Suomea. Kuitenkin päälevinneisyysalueena on eteläinen ja läntinen Suomi, jossa lumipeitteen paksuus on korkeintaan 50 cm. Metsäkauriskanta on suurempi kuin aiemmin joskaan luotettavia kannanarvioita ei ole käytettävissä.
**Valkohäntäpeura** on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva hirvieläin, joka on istutettu Suomeen 1930-luvulla. Lajin esiintymisen painopiste on Etelä- ja Lounais-Suomessa. Kanta on suurempi kuin koskaan aiemmin ja se on kasvanut nopeasti 2010-luvulta lähtien.
Pienten hirvieläinten kantojen koko arvioidaan koko maan tasolla alueellisten tietojen ollessa puutteellisia. Valkohäntäpeurakannan arviointi on kuitenkin tarkentunut viime vuosina.

Suomessa on myös pienet kannat istutettua kuusipeuraa ja luontaista metsäpeuraa. Lisäksi Lapissa on merkittävä määrä poroja.
Lisätietoa hirvieläimistä on ajantasaisesti saatavilla Luonnonvarakeskuksen[ Luonnonvaratiedon Riista ja metsästys osiosta.](https://luonnonvaratieto.luke.fi/)

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Tuhojen tunnistaminen

Tuhot kohdistuvat pääasiassa mänty- ja rauduskoivutaimikoihin, joissa syötyjen, riivittyjen kasvaimien ja katkottujen latvojen avulla tunnistus yleisimmin tapahtuu. Hirvieläinten syöntijälki näkyy revittyinä katkontoina isoistakin taimista.
Varttuneemmissa puustoissa hirvi aiheuttaa satunnaisesti vahinkoa kaluamalla puunrunkojen kuorta. Yleensä mäntyjen kuorta kalutaan varttuneissa taimikoissa tai ensiharvennusvaiheen metsiköissä, mutta pohjoisessa myös varttuneemmista männyistä. Myös kuusen kuoren kaluamista on havaittu. Siitä syntyy vakavia vaurioita, jotka johtavat lahovikoihin ja puutavaran laadun heikkenemiseen.

Talviaikaan hirvien ravintona on pajujen, haavan ja pihlajan lisäksi mänty, mutta myös rauduskoivuon merkittävä ravinnon lähde. Lumen määrän kasvaessa hirven elinpiiri pienenee, mikä vähentää helposti saatavilla olevaa ravintokasvivalikoimaa ja keskittää syöntiä pienemmälle alalle. Näillä kohteilla vahingot metsätaloudelle korostuvat.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Pienet hirvieläimet

Valkohäntäpeura aiheuttaa tuhoja yleisimmin istutettuihin männyn ja koivun taimikoihin, mutta myös kuusen taimikoissa on havaittu tuhoja. Metsäkaurista pidetään erityisesti pienten kuusen taimikoiden talviaikaisena vahingoittajana. Mänty on kuitenkin myös metsäkauriin eniten suosima puulaji. Metsäkauriin aiheuttamalle tuhoriskille on erityistä, että se koskee kaikkia puulajeja mutta erityisesti istutustaimia . Tämä riski rajoittuu muutamaan ensimmäiseen vuoteen heti uudistamisen jälkeen.

Hirvieläintuhot tunnistetaan puiden vaurioiden perusteella. Hirvieläimet aiheuttavat vahinkoa syödessään taimien lehvästöä ja latvakasvaimia sekä katkoessaan runkoja yltääkseen paremmin kasvaimiin.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Pienet hirvieläimet

##  [Keinoja hirvieläintuhojen ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan](/fi/node/2038)

Table
| Keino | Kuvaus |
| --- | --- |
| Kannansäätely | Hirvieläinkannan pitäminen metsästyksen avulla hallinnassa on tehokas keino vähentää hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja kokonaisuudessaan.Metsänomistaja edesauttaa metsästystä sopimalla maidensa vuokraamisesta metsästysseuralle, joka toteuttaa kannansäätelyä riistahallinnon ohjein. Metsänomistaja voi olla myös jäsenenä metsästysseurassa. |
| Metsänhoidon valinnat uudistamisessa ja taimikonhoidossa | Riittävän tiheät, oikea-aikaisesti ja hyvin hoidetut taimikot kestävät parhaiten hirvieläintuhoja.- Oikea puulajivalinta metsänuudistamisessa auttaa tuhojen ehkäisyssä ja torjunnassa. Laadukas maanmuokkaus edesauttaa täystiheän metsän syntymistä.- Männyntaimikon varhaishoidossa lehtipuuvesakon perkaaminen vähentää nuoren taimikon kiinnostavuutta hirvieläinten ruokailupaikkana. |
| Ravinnon määrän säätely | Tuhoja voi yrittää vähentää vaihtoehtoisen ravinnon lisäämisellä taimikkoalueiden ulkopuolella tai jättämällä raivaussahatöissä perkaamatta hirville sopivaa ravintoa pienemmän tuhoriskin alueilla. Tällä on myönteinen vaikutus myös luonnon monimuotoisuudelle. |
| Torjunta syönninestoaineella | Taimikoita voi suojata hirvieläintuhoilta syönninestoaineen levityksellä. Trico-valmistetta on metsänomistajille saatavilla tuettuun hintaan Suomen Riistakeskukselta aluetoimistojen kautta. Taimien käsittely on työlästä, mikä vähentää toimenpiteen kannattavuutta.Syönninestoaineella käsitellään taimia, joita halutaan suojata hirvieläinten syönniltä. Taimista ruiskutetaan ylimpiä vuosikasvaimia ja latvaa, joko koko taimikon alueelta tai sen reuna-alueilla. Suuremman tuhoriskin taimikoita voidaan käsitellä vuosittain.Suurin tuhoriski on talvilaidunalueilla. Niissä käsittely on perusteltua tehdä syksyllä kasvukauden päätyttyä.Lisätietoa Riistakeskuksen verkkosivuilta hirvieläinvahinkojen estäminen. |
| Aitaus | Aitaaminen on tehokas keino, mutta kalliina ja työläänä vaihtoehtona se tulee yleensä kysymykseen vain erityiskohteilla. Näitä ovat esimerkiksi jalojen lehtipuiden viljelmät ja visakoivuviljelmät. |

Erilaisia keinoja hirvieläintuhojen ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan:

Hirvieläimet voivat käyttää ravintonaan kaikkia kotimaisia puulajeja, joista saarni säästyy parhaiten. Metsän uudistamisessa on hirvieläintuhojen ehkäisyn ja torjunnan kannalta tärkeää saada aikaan tiheä taimikko, jota auttaa laadukas maanmuokkaus ja kasvupaikalle sopiva puulajien valinta. Luontaisella uudistamisella ja kylvöllä pienennetään taloudellista riskiä, mutta niiden käytön sopivuus kasvupaikan olosuhteisiin on huomioitava. Uudistamisessa on hyvä tietää sijaitseeko alue runsailla vai maltillisten hirvieläinkantojen alueella ja onko lähialueilla esiintynyt hirvieläinvahinkoja.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Taimikonhoito hirvieläintuhojen riskialueilla

**Taimikonharvennus**

Lehtipuuvesakon perkaaminen taimikon varhaisperkauksessa vähentää nuoren taimikon kiinnostavuutta hirvieläinten ruokailupaikkana. Hirvieläintuhojen riskialueilla tuhoja voi vähentää myös käyttämällä syönninestoainetta tai aitausta. Vahinkoja voidaan lisäksi hillitä jättämällä perkaamatta hirvieläimille sopivaa ravintoa vahinkoriskiltään pienemmillä alueilla.
Hirvieläintuhojen riskialueilla mänty- tai lehtipuuvaltaista taimikkoa on syytä kasvattaa vähintään viiden metrin pituuteen asti ennen taimikonharvennusta. Hirvieläintuhoja voidaan lisäksi hillitä jättämällä raivaamatta hirvieläimille sopivaa ravintoa tuhoriskiltään pienemmillä alueilla, kuten kuusentaimikoissa. Hirvieläintuhojen riskialueilla tuhoja voi vähentää myös käyttämällä syönninestoainetta tai aitausta.

Hirvet syövät mielellään myös ensiharvennuksessa syys- ja keskitalvella maahan jätettäviä männyn latvuksia. Jos on mahdollista ajoittaa tällainen hakkuu vaaravyöhykkeessä olevan taimikon lähistölle, se voi vähentää taimikkoon kohdistuvaa syöntiä.

Metsänhoidolla voidaan pienentää hirvieläintuhoriskiä taimikoissa. Oikea-aikaiset toimenpiteet auttavat vähentämään taimikoiden kiinnostavuutta hirvieläinten ravintoalueena.

# Hirvieläintuhojen torjunta

## Yleistä hirvieläinvahinkojen korvaamisesta

Hirvieläinten aiheuttamat maatalous- ja metsävahingot voidaan korvata yksityiselle viljelijälle tai maanomistajalle, yksityisen viljelijän tai maanomistajan kuolinpesälle tai kuolinpesän osakkeiden muodostamalle yhtymälle, yhteismetsän osakaskunnalle ja luonnollisten henkilöiden perustamille yhtiöille, joiden pääasiallisena tarkoituksena on maatilatalouden harjoittaminen.
Hirvieläimen aiheuttamasta metsävahingosta voidaan korvata metsänviljelyaineiston, taimikon tai sitä varttuneemman puuston arvon merkittävä aleneminen. Taimikkotuhon ollessa vakavakorvausta voi saada myös kuluista, jotka ovat aiheutuneet vahinkoalueen välttämättömästä täydennysviljelystä tai uudelleen metsityksestä. Vahingot korvataan, jos vahinkojen yhteenlaskettu määrä kalenterivuotta kohti on enemmän kuin 170 euroa kalenterivuodessa. Korvauksen saajan maksamat hirvieläinvahinkojen arviointikustannukset sisällytetään korvattavaan vahinkoon. Arviointikustannuksia ei korvata, jos arviointipyyntö on ollut selvästi aiheeton. Korvauksen saaminen edellyttää, että maanomistaja on pyrkinyt estämään vahingon syntymisen.

Riistavahinkolaissa hirvieläimellä tarkoitetaan kuusipeuraa, saksanhirveä, japaninpeuraa, hirveä, valkohäntäpeuraa ja metsäpeuraa. Näiden hirvieläinten aiheuttamat vahingot korvataan riistavahinkolain nojalla. Metsäkauriin aiheuttamia vahinkoja ei korvata.
Hirvieläinvahinkoja ovat hirvieläimen aiheuttamat viljelys-, eläin- ja metsävahingot. Hirvieläinten maataloudelle ja metsätaloudelle aiheuttamat vahingot korvataan valtion talousarvion rajoissa valtion varoista sen mukaan kuin riistavahinkolaissa säädetään. Yksityinen maanomistaja voi saada korvausta, jota voidaan korvata hirvieläimen aiheuttamasta metsävahingosta metsänviljelyaineistoon, taimikon tai sitä varttuneemman puuston arvon merkittävään alenemiseen. Lisätietoa korvausasiasta Metsäkeskuksen sivuilta [Hirvieläinvahingosta ilmoittaminen ja korvauksen hakeminen.](https://www.metsakeskus.fi/fi/palvelut/hirvielainvahingosta-ilmoittaminen-ja-korvauksen-hakeminen)
Korvauksiin käytettävät varat kertyvät valtion talousarvioon hirvieläinten metsästäjien maksamista pyyntilupamaksuista.

Hirvieläimet ovat osa metsäluontoa. Suomessa esiintyvistä hirvieläinlajeista suurin ja saalisarvoltaan samalla tärkein on hirvi. Vaikka hirvi on arvokas riistaeläin, se aiheuttaa vahinkoja metsätaloudelle. Lisäksi haittaa voivat tuottaa pienemmät hirvieläimet, kuten valkohäntäpeura ja metsäkauris. Hirvieläinten aiheuttamia tuhoja metsänkasvatukselle pyritään vähentämään erilaisin keinoin, johon sisältyy kannansäätely, taimikoiden suoja-aineiden ja -esteiden käyttö sekä metsänhoito.

Hirvieläintuhojen torjunta

Siemenen alkuperällä iso merkitys Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkauskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia. Metsänviljelymateriaalin laatu Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä. Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin. Lundqvist, L. 2017.Tamm Review: Selection system reduces long-term volume growth in Fennoscandic uneven-aged Norway spruce forests. Forest Ecology and Management. Vol. 391. Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän.Hynynen, J., Huuskonen, S., Kojola, S. (toim.) 2017. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 16/2017 METSÄ 150 – Metsänkasvatuksen keinot lisätä puuntuotantoa kestävästi ja kannattavasti. Asikainen, A., Ilvesniemi, H., Sievänen, R., Vapaavuori, E. &amp; Muhonen, T. (toim.) 2012. Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät. Metlan työraportteja 240. Metsäntutkimuslaitos. Haapanen, M., Hynynen, J., Ruotsalainen, S., Siipilehto, J., Kilpeläinen, M-L., 2016. Realised and projected gains in growth, quality and simulated yield of genetically improved Scots pine in southern Finland. Eur. J. For. Res. 135, 997. Keinoja metsätalouden sopeutumiseksi ilmastonmuutokseen Tarkastelu on tehty tilatasolla sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten näkökulmasta: metsänuudistaminen (luontainen tai viljely) ja alikasvoksen hyödyntäminen. Valitaan kasvatettava puulaji/kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan (esim. kuivuusriskiin varautuminen). Hyödynnetään mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta. Vältetään kuusen kasvatusta liian karuilla kasvupaikoilla. Käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia metsänviljelyssä. Käytetään viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia siemen- ja taimialkuperiä. Toimenpiteiden ajoituksessa hyödynnetään pitkän ajan sääennusteita, esim. kylvön ja istutuksen ajoitus. Käytetään hyväksi siemensatoennusteet luontaisessa uudistamisessa. Hyödynnetään luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma metsänuudistamisessa

## Siemenen alkuperällä iso merkitys

Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkauskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma metsänuudistamisessa

## Metsänviljelymateriaalin laatu

Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä.
Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin. Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma metsänuudistamisessa

## Keinoja metsätalouden sopeutumiseksi ilmastonmuutokseen

Tarkastelu on tehty tilatasolla sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten näkökulmasta: metsänuudistaminen (luontainen tai viljely) ja alikasvoksen hyödyntäminen.
- Valitaan kasvatettava puulaji/kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan (esim. kuivuusriskiin varautuminen).
- Hyödynnetään mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.
- Vältetään kuusen kasvatusta liian karuilla kasvupaikoilla.
- Käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia metsänviljelyssä.
- Käytetään viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia siemen- ja taimialkuperiä.
- Toimenpiteiden ajoituksessa hyödynnetään pitkän ajan sääennusteita, esim. kylvön ja istutuksen ajoitus.
- Käytetään hyväksi siemensatoennusteet luontaisessa uudistamisessa.
- Hyödynnetään luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan ottaa huomioon uudistamisessa puulajivalikoimaa eli sekapuustoisuutta lisäämällä. Eritoten lehtipuiden määrän lisääminen vähentää esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhoriskejä. Kuusen yksipuolinen viljely lisää tuhoriskejä varsinkin Etelä-Suomen karkeilla kasvupaikoilla ja muilla kuivuutta huonosti sietävillä kasvupaikoilla, joita voivat olla mm. savipohjaiset maat ja turvekankaat.
Ilmastonmuutos lisää kuivuustuhojen riskiä. Kuusi pintajuurisena kärsii eniten kuivuudesta, joten kuusen kasvattamista vältetään esimerkiksi karkeilla maalajeilla. Istuttaminen hyvään muokkausjälkeen riittävän syvälle parantaa taimien selviämistä kuivuusstressistä ja suojaa tukkimiehentäin tuhoilta.
Metsänviljelyssä tulee varmistaa siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset. Jalostetun viljelymateriaalin käyttö on suositeltavaa aina kun sitä on saatavilla. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen.

Turvemailla ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti kunnostusojituksen tarvetta. Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa ravinne- ja humuskuormituksen ja kiintoaineskuormituksen osalta.
Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta on tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun takaamiseksi välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava suositusten mukaisesta vesiensuojelusta.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan ottaa huomioon uudistamisessa puulajivalikoimaa eli sekapuustoisuutta lisäämällä. Eritoten lehtipuiden määrän lisääminen vähentää esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhoriskejä. Kuusen yksipuolinen viljely lisää tuhoriskejä varsinkin Etelä-Suomen karkeilla kasvupaikoilla ja muilla kuivuutta huonosti sietävillä kasvupaikoilla, joita voivat olla mm. savipohjaiset maat ja turvekankaat.

Ilmastonmuutos lisää kuivuustuhojen riskiä. Kuusi pintajuurisena kärsii eniten kuivuudesta, joten kuusen kasvattamista vältetään esimerkiksi karkeilla maalajeilla. Istuttaminen hyvään muokkausjälkeen riittävän syvälle parantaa taimien selviämistä kuivuusstressistä ja suojaa tukkimiehentäin tuhoilta.  

Metsänviljelyssä tulee varmistaa siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset.  Jalostetun viljelymateriaalin käyttö on suositeltavaa aina kun sitä on saatavilla. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. 

Turvemailla ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti kunnostusojituksen tarvetta. Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa ravinne- ja humuskuormituksen ja kiintoaineskuormituksen osalta.

Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta on tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun takaamiseksi välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava suositusten mukaisesta vesiensuojelusta.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma metsänuudistamisessa

Kasvua varttuneista metsistä Kivennäismailla taloudellisesti parhaita lannoituskohteita ovat kuivahkojen ja tuoreiden kankaiden hoidetut männiköt ja kuusikot, jotka ovat kehitysluokaltaan varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistushakkuuta lähestyviä metsiä. Lannoitus lisää kasvua eniten varttuneissa metsiköissä. Metsikön vesitalous tulee olla kunnossa ennen lannoitusta myös kivennäismailla. Koivikoissa lannoituksen vaikutus on lyhytaikainen ja kasvureaktio jää havupuustoa pienemmäksi. Typpi lisää kasvua Puuston kasvu paranee lisäämällä typpeä kerta-annoksena 100–200 kg hehtaaria kohden. Jos annos on suurempi, puusto ei kykene hyödyntämään kaikkea typpilannoitetta. Käyttösuosituksia noudattaen kivennäismailla voidaan toistaa lannoituksia 6–10 vuoden välein ja lannoittaa 1–4 kertaa kiertoajan aikana. Harvennuksen ja lannoituksen välillä kannattaa pitää muutama vuosi eroa, jotta tuuli- ja lumituhoriski ei kasva liiaksi. Boorista on puutetta metsitysaloilla ja entisillä kaskialueilla Kaikilla metsitysaloilla, jotka ovat entistä peltomaata, boorilannoitus on välttämätöntä puuston kehityksen turvaamiseksi. Puutos aiheuttaa kasvuhäiriöitä ja alentaa puuntuotosta. Boorinpuutos on tyypillistä entisillä kaskialueilla ja viljavimmilla kivennäismailla erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Näillä alueilla typpi ei ole kasvua rajoittava tekijä.Rikala, R. &amp;amp; Vuorinen, M. 2005. Boorin levitysajankohdan vaikutus kivennäismaan kuusikon
neulasten booripitoisuuteen. Metsätieteen aikakauskirja 1/2005: 51–56.Lehto, T., Ruuhola, T. &amp;amp; Dell, B. 2010. Boron in forest trees and forest ecosystems. Review.
Forest Ecology and Management 260: 2053–2069. Viljavien kivennäismaiden kuusikot etenkin entisillä kaskialueilla itäisen Suomen alueella kärsivät yleisesti boorinpuutoksen aiheuttamista kasvuhäiriöistä. Boorin lisäys vaikuttaa jo yhden kasvukauden jälkeen, ja puuston kasvu palautuu normaaliksi. Runkoon syntyneitä vikoja lannoitus ei kuitenkaan korjaa. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

### Lannoituskohteiden kohdentaminen kivennäismailla (typpilannoitus + tarvittaessa fosfori + boori).

##  [Lannoituskohteet kivennäismailla](/fi/node/847)

Table
| Parhaan tuoton antavat lannoituskohteet | Muut lannoitukseen soveltuvat kohteet |
| --- | --- |
| tuoreiden kankaiden kuusikot  ---kuivahkojen kankaiden männiköt  ---tuoreiden kankaiden männiköt  ---boorinpuutoksesta kärsivät kuusikot  ---pystykarsitut metsiköt | kuivahkojen kankaiden tukkipuukokoa lähellä olevat kuusikot  ---kuivan kankaan kasvuisimmat, päätehakkuuikää lähestyvät männiköt  ---lehtomaisen kankaan kuusikot, jos kasvu on alle 12 m³/ha ja kuvio liittyy hankealueeseen |
Lannoituskohteiden kohdentaminen kivennäismailla (typpilannoitus + tarvittaessa fosfori + boori).

# Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

## Kasvua varttuneista metsistä

Kivennäismailla taloudellisesti parhaita lannoituskohteita ovat kuivahkojen ja tuoreiden kankaiden hoidetut männiköt ja kuusikot, jotka ovat kehitysluokaltaan varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistushakkuuta lähestyviä metsiä. Lannoitus lisää kasvua eniten varttuneissa metsiköissä. Metsikön vesitalous tulee olla kunnossa ennen lannoitusta myös kivennäismailla.
Koivikoissa lannoituksen vaikutus on lyhytaikainen ja kasvureaktio jää havupuustoa pienemmäksi.

# Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

## Typpi lisää kasvua

Puuston kasvu paranee lisäämällä typpeä kerta-annoksena 100–200 kg hehtaaria kohden. Jos annos on suurempi, puusto ei kykene hyödyntämään kaikkea typpilannoitetta. Käyttösuosituksia noudattaen kivennäismailla voidaan toistaa lannoituksia 6–10 vuoden välein ja lannoittaa 1–4 kertaa kiertoajan aikana. Harvennuksen ja lannoituksen välillä kannattaa pitää muutama vuosi eroa, jotta tuuli- ja lumituhoriski ei kasva liiaksi.

# Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

## Boorista on puutetta metsitysaloilla ja entisillä kaskialueilla

Kaikilla metsitysaloilla, jotka ovat entistä peltomaata, boorilannoitus on välttämätöntä puuston kehityksen turvaamiseksi. Puutos aiheuttaa kasvuhäiriöitä ja alentaa puuntuotosta.
Boorinpuutos on tyypillistä entisillä kaskialueilla ja viljavimmilla kivennäismailla erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Näillä alueilla typpi ei ole kasvua rajoittava tekijä.

Kivennäismailla typpi on tärkein puuston kasvua rajoittava ravinne. Havupuuvaltaisessa puustossa parhaat kasvunlisäykset saadaan typpeä ja fosforia sisältävillä lannoitteilla. Keski-, Itä-, ja Pohjois-Suomessa voidaan tarpeen mukaan lisätä myös booria. Typpilannoitustarvetta ei ole metsitettäessä entisiä peltomaita.

Lannoitus kivennäismaalla

Metsitys

Kivennäismailla typpi on tärkein puuston kasvua rajoittava ravinne. Havupuuvaltaisessa puustossa parhaat kasvunlisäykset saadaan typpeä ja fosforia sisältävillä lannoitteilla. Keski-, Itä-, ja Pohjois-Suomessa voidaan tarpeen mukaan lisätä myös booria. Typpilannoitustarvetta ei ole metsitettäessä entisiä peltomaita.

Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

PEFC™-sertifioinnin vaatimukset energiapuun korjuulle kasvatusmetsissä Kasvatusmetsien energiapuun korjuussa tulee noudattaa samoja kriteereitä kuin muissakin hakkuissa. Lisäksi PEFC:llä on ohjeistus kokopuun korjuuseen soveltuville kohteille. PEFC:n mukaisia kasvatushakkuiden kokopuun korjuuseen sopivia kohteita ovat: kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat sekä vastaavat turvemaat. Kuitenkin jos kuusen osuus runkoluvusta on ennen harvennusta yli 75 %, kokopuun korjuuta ei tule tehdä. boorinpuutoksesta kärsivissä kuusikoissa voidaan tehdä kokopuun korjuuta, jos metsikön puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella. FSC®-sertifioinnin vaatimukset energiapuun korjuulle kasvatusmetsissä Energiapuun korjuun tulee noudattaa kaikkia sertifikaatin puunkorjuuta koskevia velvoitteita. Energiapuun korjuuta ei tehdä kuivahkoja kankaita ja niitä vastaavia turvekankaita karummilta kasvupaikoilta. Lisäksi energiapuun korjuussa tulee huomioida, että hakkuutähteitä on jätettävä metsään noin 30 % tasaisesti levitettynä kaikki yli 10 cm läpimitaltaan olevat pysty- ja maalahopuut tulee jättää korjaamatta ja niiden rikkomista vältetään ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset kasvatusmetsien energiapuun korjuussa

## PEFC™-sertifioinnin vaatimukset energiapuun korjuulle kasvatusmetsissä

Kasvatusmetsien energiapuun korjuussa tulee noudattaa samoja kriteereitä kuin muissakin hakkuissa. Lisäksi PEFC:llä on ohjeistus kokopuun korjuuseen soveltuville kohteille. PEFC:n mukaisia kasvatushakkuiden kokopuun korjuuseen sopivia kohteita ovat:
- kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat sekä vastaavat turvemaat. Kuitenkin jos kuusen osuus runkoluvusta on ennen harvennusta yli 75 %, kokopuun korjuuta ei tule tehdä.
- boorinpuutoksesta kärsivissä kuusikoissa voidaan tehdä kokopuun korjuuta, jos metsikön puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset kasvatusmetsien energiapuun korjuussa

## FSC®-sertifioinnin vaatimukset energiapuun korjuulle kasvatusmetsissä

Energiapuun korjuun tulee noudattaa kaikkia sertifikaatin puunkorjuuta koskevia velvoitteita.
Energiapuun korjuuta ei tehdä kuivahkoja kankaita ja niitä vastaavia turvekankaita karummilta kasvupaikoilta.
Lisäksi energiapuun korjuussa tulee huomioida, että

- hakkuutähteitä on jätettävä metsään noin 30 % tasaisesti levitettynä
kaikki yli 10 cm läpimitaltaan olevat pysty- ja maalahopuut tulee jättää korjaamatta ja niiden rikkomista vältetään ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi.

Mikäli energiapuun korjuukohde sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia. Sertifioinnissa on käytössä kaksi järjestelmää: PEFC™ ja FSC®.

Energiapuun korjuu hoidetuista ja hoitamattomista kasvatusmetsistä

Mikäli energiapuun korjuukohde sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia. Sertifioinnissa on käytössä kaksi järjestelmää: PEFC™ ja FSC®. 

Metsäsertifioinnin vaatimukset kasvatusmetsien energiapuun korjuussa

Hakkuussa huomioitavaa Ensiharvennus voidaan toteuttaa joko ala- tai laatuharvennuksena. Harvennuksen voimakkuus vaikuttaa seuraavan harvennuksen ajankohtaan. Jos harvennus tehdään voimakkaana, harvennusmallin alarajalle, puusto järeytyy nopeammin. Metsikkö harvennetaan silloin koko kiertoaikana yleensä kaksi kertaa. Jos harvennus tehdään lievempänä, harvennusmallin ylärajalle, harvennuksia saatetaan tarvita kolme, ja kiertoaika pitenee kahden harvennuksen malliin verrattuna 10–15 vuotta. Pääpuulajista, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta riippuen ensiharvennus tehdään yleensä silloin, kun puuston valtapituus on 12–15 metriä. Männiköissä ja rauduskoivikoissa puuston laadun turvaaminen edellyttää, että ensiharvennus tehdään ennen kuin oksaisiksi kehittyvät päävaltapuut ovat ehtineet liikaa heikentää parempilaatuisten lisävaltapuiden latvuksia. Sekapuustoisuuden edistämiseksi havupuuvaltaisissa kohteissa voidaan jättää lehtipuustoa sopiviin kohtiin. Samasta syystä on hyvä jättää kuusikkoon mäntyjä ja männikköön kuusia. Poista alaharvennuksena toteutettavassa ensiharvennuksessa: vialliset ja sairaat puut valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet valtapuut niin, että metsikköön jää mahdollisimman hyvälaatuista ja elinvoimaista puustoa harvennusmallien mukainen määrä. Täydennykseksi voi jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita, jotka eivät haittaa kasvatettavaa puustoa tai jotka soveltuvat esimerkiksi säästöpuiksi. Männikön ensiharvennus laatuharvennuksena Laatuharvennus on harvennusmenetelmä, jota suositellaan laadultaan keskinkertaisten tai taimikkovaiheessa puutteellisesti hoidettujen männiköiden ensiharvennukseen. Hyvin paksuoksaisissa ja huonolaatuisissa tai kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä se ei tuota merkittävää lisähyötyä. Laatuharvennus tehdään jo 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin oksikkaat tai muuten huonolaatuiset valtapuut eivät ole varjostuksellaan ehtineet vielä supistaa liikaa pienioksaisten lisävaltapuiden latvuksia ja heikentää niiden elinvoimaisuutta. Harvennuksessa poistetaan oksikkaita valtapuita ja tehdään tilaa ohutoksaisille lisävaltapuille. Harvennusvoimakkuudessa noudatetaan harvennusmallin mukaista jäävän puuston tiheyssuositusta. Laatuharvennus voi johtaa kahden harvennuksen sijasta kolmeen harvennuskertaan ja pidentää kiertoaikaa. Toisaalta sillä voidaan lisätä laadukkaan tukkipuun tuotosta, mikä tekee harvennustavasta kilpailukykyisen vaihtoehdon. Ensiharvennuksen aikaistaminen laadun vuoksi pienentää harvennuskertymää. Puunkorjuun yksikkökustannukset pysyvät kuitenkin kohtuullisina, koska laatuharvennuksessa poistetaan kookkaita valtapuita&nbsp;Kärhä, K. 2006. Ensiharvennusmännikön voimakas laatuharvennus. Metsätehon katsaus nro 22.. Joukkokäsittely mahdollistaa kahden tai useamman rungon karsinnan ja katkonnan yhdellä kertaa, mikä parantaa hakkuutyön tuottavuutta. Kuva: © Ponsse Oyj. Mikäli hakkuu on mahdollista tehdä sulan maan aikaan, leimikon kysyntä on parempaa. Haittana on, että sulan maan aikana kivennäismailla tehdyt hakkuut altistavat havupuuston juurikäävän leviämiselle. Sulan maan aikana tehtävien hakkuiden aikana tuleekin huolehtia juurikäävän torjunnasta. Kokopuun korjuussa on lisäksi huolehdittava maaperän ravinteisuuden hoidosta. Keinoja onnistuneeseen kasvatushakkuiden energiapuun korjuuseen Ennen hakkuuta Tee tarvittaessa ennakkoraivaus. Tunnista kohteen korjuukelpoisuus ja maaston kantavuus.&nbsp;Puunkorjuussa Ajoita puunkorjuu kohteen kantavuuden ja käytettävissä olevan kaluston mukaisesti.&nbsp;Puuston vaurioriski on suurimmillaan keväällä nila-aikana, jolloin koivun ja männyn kuori irtoaa helposti puita kolhittaessa.&nbsp;Seuraa jäävän puuston määrää pohjapinta-alan (m²/ha) tai runkoluvun (kpl/ha) mukaan. Pohjapinta-alaa seurataan varttuneissa kasvatusmetsissä (keskiläpimitta yli 16 cm), runkolukua seurataan tätä nuoremmissa metsissä (keskiläpimitta alle 16 cm). &nbsp;Tee ajourista mahdollisimman suoria, vältä erityisesti s-mutkia.&nbsp;Vahvista tarvittaessa ajouria havuttamalla ne huolellisesti.&nbsp;Katkaise ajouralle jäävät kannot mahdollisimman mataliksi. Se vähentää kuormatraktorin kallistelua.&nbsp;Kaada vesasyntyiset hieskoivuryhmät joko kokonaan tai jätä ryhmä koskematta. Yksittäisten puiden kaatamisesta syntyy helposti runkovaurioita jäljelle jääville puille. Älä jätä kokopuunkorjuussa kuormaan ylipitkiä latvoja piiskaamaan ajovaiheessa ajouran varressa olevia puita. Maaperän ravinteisuuden hoito kokopuun korjuussa  Kokopuun korjuussa suositellaan jätettäväksi korjaamatta noin 30&nbsp;%&nbsp;latvusmassan kokonaismäärästä&nbsp;Asikainen, A., Ilvesniemi, H., Sievänen, R., Vapaavuori, E. &amp; Muhonen, T. (toim.) 2012. Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät. Metlan työraportteja 240. Metsäntutkimuslaitos.&nbsp;. Korjuussa tulee mahdollisuuksien mukaan pyrkiä siihen, että jätettävä latvusmassa (hakkuutähde) jakaantuu mahdollisimman tasaisesti koko korjuualalle. Jäävän latvusmassan määrä voidaan varmistaa esimerkiksi seuraavin keinoin: Katkaise latvuksen&nbsp;viimeisin&nbsp;osa, noin 1–2 metriä, ja jätä&nbsp;se&nbsp;metsään.&nbsp;Karsi joka viidennen puun latvus kourakasojen ulkopuolelle ja jätä&nbsp;ne&nbsp;metsään. Hakkuualalle jää lisäksi aina latvusmassaa, joka koostuu raivauspuustosta, kourakasoista pudonneista neulasista, lehdistä ja oksista sekä puunkorjuussa katkenneista oksista ja latvuksista sekä havutukseen käytetystä latvusmassasta.Metsissä,&nbsp;joissa poistuma on pääasiassa kuusta tai lehtipuuta, kokopuu voidaan kuivattaa palstalla kourakasoissa, jolloin neulaset ja lehdet kuivuvat ja varisevat. Kuivattaminen parantaa raaka-aineen energiasisältöä (MWh/m³) ja on siksi suositeltavaa myös niissä korjuukohteissa, joissa poistumasta merkittävä&nbsp;osa on mäntyä. Männyn hakkuutähteen kuivattamisella ei kuitenkaan saavuteta yhtä suurta ravinnetaloudellista hyötyä kuin kuusen ja lehtipuiden.&nbsp;Poistuvien ravinteiden määrä voidaan edellä mainittujen toimenpiteiden&nbsp;lisäksi korvata lannoituksella, esimerkiksi puutuhkalla. Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaille. Joissakin tapauksissa siihen on saatavissa metka-tukea. Latvusten katkaisu on yksi tapa huolehtia maaperän ravinteisuudesta kokopuun korjuussa. Kuva: Olli Äijälä. Suorat ajourat, ajourien havutus ja hyvä näkyvyys ovat avaintekijöinä hyvään korjuujälkeen. Kuva: © Pertti Harstela /Vastavalo

#  Kasvatusmetsien energiapuun hakkuun toteutus 

## Hakkuussa huomioitavaa

Ensiharvennus voidaan toteuttaa joko ala- tai laatuharvennuksena. Harvennuksen voimakkuus vaikuttaa seuraavan harvennuksen ajankohtaan. Jos harvennus tehdään voimakkaana, harvennusmallin alarajalle, puusto järeytyy nopeammin. Metsikkö harvennetaan silloin koko kiertoaikana yleensä kaksi kertaa. Jos harvennus tehdään lievempänä, harvennusmallin ylärajalle, harvennuksia saatetaan tarvita kolme, ja kiertoaika pitenee kahden harvennuksen malliin verrattuna 10–15 vuotta.
Pääpuulajista, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta riippuen ensiharvennus tehdään yleensä silloin, kun puuston valtapituus on 12–15 metriä. Männiköissä ja rauduskoivikoissa puuston laadun turvaaminen edellyttää, että ensiharvennus tehdään ennen kuin oksaisiksi kehittyvät päävaltapuut ovat ehtineet liikaa heikentää parempilaatuisten lisävaltapuiden latvuksia.
Sekapuustoisuuden edistämiseksi havupuuvaltaisissa kohteissa voidaan jättää lehtipuustoa sopiviin kohtiin. Samasta syystä on hyvä jättää kuusikkoon mäntyjä ja männikköön kuusia.

Poista alaharvennuksena toteutettavassa ensiharvennuksessa:
- vialliset ja sairaat puut
- valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut
- mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet valtapuut niin, että metsikköön jää mahdollisimman hyvälaatuista ja elinvoimaista puustoa harvennusmallien mukainen määrä. Täydennykseksi voi jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita, jotka eivät haittaa kasvatettavaa puustoa tai jotka soveltuvat esimerkiksi säästöpuiksi.

#  Kasvatusmetsien energiapuun hakkuun toteutus 

## Männikön ensiharvennus laatuharvennuksena

Laatuharvennus on harvennusmenetelmä, jota suositellaan laadultaan keskinkertaisten tai taimikkovaiheessa puutteellisesti hoidettujen männiköiden ensiharvennukseen. Hyvin paksuoksaisissa ja huonolaatuisissa tai kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä se ei tuota merkittävää lisähyötyä.
Laatuharvennus tehdään jo 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin oksikkaat tai muuten huonolaatuiset valtapuut eivät ole varjostuksellaan ehtineet vielä supistaa liikaa pienioksaisten lisävaltapuiden latvuksia ja heikentää niiden elinvoimaisuutta. Harvennuksessa poistetaan oksikkaita valtapuita ja tehdään tilaa ohutoksaisille lisävaltapuille. Harvennusvoimakkuudessa noudatetaan harvennusmallin mukaista jäävän puuston tiheyssuositusta.
Laatuharvennus voi johtaa kahden harvennuksen sijasta kolmeen harvennuskertaan ja pidentää kiertoaikaa. Toisaalta sillä voidaan lisätä laadukkaan tukkipuun tuotosta, mikä tekee harvennustavasta kilpailukykyisen vaihtoehdon. Ensiharvennuksen aikaistaminen laadun vuoksi pienentää harvennuskertymää. Puunkorjuun yksikkökustannukset pysyvät kuitenkin kohtuullisina, koska laatuharvennuksessa poistetaan kookkaita valtapuita .

Mikäli hakkuu on mahdollista tehdä sulan maan aikaan, leimikon kysyntä on parempaa. Haittana on, että sulan maan aikana kivennäismailla tehdyt hakkuut altistavat havupuuston juurikäävän leviämiselle. Sulan maan aikana tehtävien hakkuiden aikana tuleekin huolehtia juurikäävän torjunnasta. Kokopuun korjuussa on lisäksi huolehdittava maaperän ravinteisuuden hoidosta.

#  Kasvatusmetsien energiapuun hakkuun toteutus 

## Keinoja onnistuneeseen kasvatushakkuiden energiapuun korjuuseen

Ennen hakkuuta
- Tee tarvittaessa ennakkoraivaus.
- Tunnista kohteen korjuukelpoisuus ja maaston kantavuus.
Puunkorjuussa

- Ajoita puunkorjuu kohteen kantavuuden ja käytettävissä olevan kaluston mukaisesti. Puuston vaurioriski on suurimmillaan keväällä nila-aikana, jolloin koivun ja männyn kuori irtoaa helposti puita kolhittaessa.
- Seuraa jäävän puuston määrää pohjapinta-alan (m²/ha) tai runkoluvun (kpl/ha) mukaan. Pohjapinta-alaa seurataan varttuneissa kasvatusmetsissä (keskiläpimitta yli 16 cm), runkolukua seurataan tätä nuoremmissa metsissä (keskiläpimitta alle 16 cm).
- Tee ajourista mahdollisimman suoria, vältä erityisesti s-mutkia.
- Vahvista tarvittaessa ajouria havuttamalla ne huolellisesti.
- Katkaise ajouralle jäävät kannot mahdollisimman mataliksi. Se vähentää kuormatraktorin kallistelua.
- Kaada vesasyntyiset hieskoivuryhmät joko kokonaan tai jätä ryhmä koskematta. Yksittäisten puiden kaatamisesta syntyy helposti runkovaurioita jäljelle jääville puille.
- Älä jätä kokopuunkorjuussa kuormaan ylipitkiä latvoja piiskaamaan ajovaiheessa ajouran varressa olevia puita.

#  Kasvatusmetsien energiapuun hakkuun toteutus 

## Maaperän ravinteisuuden hoito kokopuun korjuussa

Kokopuun korjuussa suositellaan jätettäväksi korjaamatta noin 30 % latvusmassan kokonaismäärästä . Korjuussa tulee mahdollisuuksien mukaan pyrkiä siihen, että jätettävä latvusmassa (hakkuutähde) jakaantuu mahdollisimman tasaisesti koko korjuualalle.
Jäävän latvusmassan määrä voidaan varmistaa esimerkiksi seuraavin keinoin:
- Katkaise latvuksen viimeisin osa, noin 1–2 metriä, ja jätä se metsään.
- Karsi joka viidennen puun latvus kourakasojen ulkopuolelle ja jätä ne metsään. Hakkuualalle jää lisäksi aina latvusmassaa, joka koostuu raivauspuustosta, kourakasoista pudonneista neulasista, lehdistä ja oksista sekä puunkorjuussa katkenneista oksista ja latvuksista sekä havutukseen käytetystä latvusmassasta.
- Metsissä, joissa poistuma on pääasiassa kuusta tai lehtipuuta, kokopuu voidaan kuivattaa palstalla kourakasoissa, jolloin neulaset ja lehdet kuivuvat ja varisevat. Kuivattaminen parantaa raaka-aineen energiasisältöä (MWh/m³) ja on siksi suositeltavaa myös niissä korjuukohteissa, joissa poistumasta merkittävä osa on mäntyä. Männyn hakkuutähteen kuivattamisella ei kuitenkaan saavuteta yhtä suurta ravinnetaloudellista hyötyä kuin kuusen ja lehtipuiden.

Poistuvien ravinteiden määrä voidaan edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi korvata lannoituksella, esimerkiksi puutuhkalla. Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaille. Joissakin tapauksissa siihen on saatavissa metka-tukea.

Energiapuuta korjataan kasvatusmetsistä yleensä ensiharvennusten yhteydessä. Korjuussa on syytä huomioida ensiharvennuksen laatua parantavat tekijät.

 Kasvatusmetsien energiapuun hakkuun toteutus 

Yleistä kasvupaikkatyypeistä Kasvupaikan puuntuotoskykyyn vaikuttavat maaperän ravinne-, vesi- ja lämpöolot sekä ilmavuus. Maaperän ominaisuudet, erityisesti viljavuus, vaikuttavat muun muassa puulajivalintaan. Suomen ilmasto on kylmä ja kostea. Valtaosa maamme metsistä kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Vain lounaisin rannikkoseutu on tammivyöhykettä. Puuntuotannollisesti olosuhteet ovat maan eri osissa hyvin erilaiset. Alueen lämpimyyttä kuvataan kasvukauden tehoisalla lämpösummalla. Kasvupaikkojen luokituksessa käytetään pintakasvillisuuteen perustuvaa metsä- ja suotyyppiluokitusta ,&nbsp;joka kuvaa välillisesti maaperän puuntuotoskykyä. Pintakasvillisuuteen perustuva luokitus on osoittautunut havainnolliseksi keinoksi määrittää kasvupaikan puuntuotoskyky. Kivennäismaiden kasvupaikkatyyppejä ovat lehtomaiset kankaat, tuoreet kankaat, kuivahkot kankaat, kuivat kankaat ja karukkokankaat. Lehdot luokitellaan omaksi luokakseen. Ojitettujen turvemaiden kasvupaikkaluokittelu perustuu kivennäismaiden metsätyyppeihin rinnastettaviin turvekangastyyppeihin. Lehtomaista kangasta vastaa ruohoturvekangas, tuoretta kangasta mustikkaturvekangas, kuivahkoa kangasta puolukkaturvekangas, kuivaa kangasta varputurvekangas ja karukkokangasta jäkäläturvekangas. Ojitettujen turvemaiden puuntuotoskykyä arvioitaessa tulee ottaa huomioon erityispiirteinä, että niiden vesi- ja ravinnetalouden tila voi muuttua. Metsätalousmaan maaperän luokittelu Metsätalousmaa voidaan luokitella kasvupaikan maaperän perusteella seuraaviin luokkiin: Kivennäismaa (eli kangas tai kangasmaa) on maata, jossa on podsolimaannos ja pinnalla kerros kangashumusta. Metsälain mukaan kivennäismaita ovat kohteet, joissa kivennäismaa on lähempänä kuin 30 cm syvyydellä maanpinnasta. Tarkennukset: Soistunut kivennäismaa on kivennäismaata, jossa märkyydestä johtuen yli 25 prosenttia pintakasvillisuudesta on suokasvillisuutta. Lehdot ovat runsasravinteisia, usein kalkkipitoisia, multapohjaisia maita (multakerros 10–30 cm). Maannos on ruskomaannosta. Siitä ylin osa on mururakenteista multaa, jossa kivennäisaines on sekoittunut orgaaniseen ainekseen. Suo (eli turvemaa) on kasvupaikka, joilla on suokasvien vallitsema turvetta kerryttävä&nbsp;kasviyhdyskunta. Metsälain tarkoittamaksi turvemaaksi katsotaan suot, joissa kivennäismaa on vähintään 30 cm syvyydellä. Tarkennukset: Turvekangas on ojitettu suo. Ohutturpeiseksi turvekankaaksi katsotaan ojitetut suot, joissa turvekerroksen paksuus on turvekerroksen painumisen myötä alle 30 cm. Metsälain mukaisesti nämä kohteet luetaan kivennäismaihin, vaikka ne ovat alkuaan soita.

# Kasvupaikkatyypin tunnistaminen

## Yleistä kasvupaikkatyypeistä

Kasvupaikan puuntuotoskykyyn vaikuttavat maaperän ravinne-, vesi- ja lämpöolot sekä ilmavuus. Maaperän ominaisuudet, erityisesti viljavuus, vaikuttavat muun muassa puulajivalintaan.
Suomen ilmasto on kylmä ja kostea. Valtaosa maamme metsistä kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Vain lounaisin rannikkoseutu on tammivyöhykettä. Puuntuotannollisesti olosuhteet ovat maan eri osissa hyvin erilaiset. Alueen lämpimyyttä kuvataan kasvukauden tehoisalla lämpösummalla.
Kasvupaikkojen luokituksessa käytetään pintakasvillisuuteen perustuvaa metsä- ja suotyyppiluokitusta , joka kuvaa välillisesti maaperän puuntuotoskykyä. Pintakasvillisuuteen perustuva luokitus on osoittautunut havainnolliseksi keinoksi määrittää kasvupaikan puuntuotoskyky.

Kivennäismaiden kasvupaikkatyyppejä ovat lehtomaiset kankaat, tuoreet kankaat, kuivahkot kankaat, kuivat kankaat ja karukkokankaat. Lehdot luokitellaan omaksi luokakseen.
Ojitettujen turvemaiden kasvupaikkaluokittelu perustuu kivennäismaiden metsätyyppeihin rinnastettaviin turvekangastyyppeihin. Lehtomaista kangasta vastaa ruohoturvekangas, tuoretta kangasta mustikkaturvekangas, kuivahkoa kangasta puolukkaturvekangas, kuivaa kangasta varputurvekangas ja karukkokangasta jäkäläturvekangas. Ojitettujen turvemaiden puuntuotoskykyä arvioitaessa tulee ottaa huomioon erityispiirteinä, että niiden vesi- ja ravinnetalouden tila voi muuttua.

# Kasvupaikkatyypin tunnistaminen

## Metsätalousmaan maaperän luokittelu

Metsätalousmaa voidaan luokitella kasvupaikan maaperän perusteella seuraaviin luokkiin:
**Kivennäismaa** (eli kangas tai kangasmaa) on maata, jossa on podsolimaannos ja pinnalla kerros kangashumusta. Metsälain mukaan kivennäismaita ovat kohteet, joissa kivennäismaa on lähempänä kuin 30 cm syvyydellä maanpinnasta.

Tarkennukset:
- Soistunut kivennäismaa on kivennäismaata, jossa märkyydestä johtuen yli 25 prosenttia pintakasvillisuudesta on suokasvillisuutta.
**Lehdot** ovat runsasravinteisia, usein kalkkipitoisia, multapohjaisia maita (multakerros 10–30 cm). Maannos on ruskomaannosta. Siitä ylin osa on mururakenteista multaa, jossa kivennäisaines on sekoittunut orgaaniseen ainekseen.

**Suo** (eli turvemaa) on kasvupaikka, joilla on suokasvien vallitsema turvetta kerryttävä kasviyhdyskunta. Metsälain tarkoittamaksi turvemaaksi katsotaan suot, joissa kivennäismaa on vähintään 30 cm syvyydellä.
Tarkennukset:
- Turvekangas on ojitettu suo.
- Ohutturpeiseksi turvekankaaksi katsotaan ojitetut suot, joissa turvekerroksen paksuus on turvekerroksen painumisen myötä alle 30 cm. Metsälain mukaisesti nämä kohteet luetaan kivennäismaihin, vaikka ne ovat alkuaan soita.

# Kasvupaikkatyypin tunnistaminen

## Kasvupaikan huomioiminen

Kasvupaikka on tarpeen ottaa huomioon lähes kaikissa metsätalouden toimenpiteissä. Keskeisiä ovat esimerkiksi uudistamistoimenpiteet, kasvatettavat puulajit sekä hakkuiden ajoitus.
Tarkemmat kasvupaikan tunnistusohjeet saa [Luonnonvarakeskuksen oppaasta.](https://metsatyypit.luke.fi/)

# Kasvupaikkatyypin tunnistaminen

## Kasvupaikan huomioiminen

### Kivennäismaiden kasvupaikkatyypit ja niihin luokitellut metsätyypit kasvillisuusvyöhykeittäin.

##  [Kivennäismaiden kasvupaikkatyypit](/fi/node/815)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Etelä-Suomi | Pohjanmaa-Kainuu | Perä-Pohjola | Metsä-Lappi |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas | OMT käenkaali-mustikkatyyppi  ---PyT talvikkityyppi | GOMT metsäkurjenpolvi-käenkaali-mustikkatyyppi  ---DMT metsäimarre-mustikkatyyppi | GMT metsäkurjenpolvi-mustikkatyyppi  ---CoDMT ruohokanukka-metsäimarre-mustikkatyyppi | GMT metsäkurjenpolvi-mustikkatyyppi  ---CoDMT ruohokanukka-metsäimarre-mustikkatyyppi  ---MaRht matalaruohotyyppi |
| Tuore kangas | MT mustikkatyyppi  ---PIT seinäsammaltyyppi | VMT puolukka-mustikkatyyppi  ---DeMT metsälauha-mustikkatyyppi  ---BaDeMT vaarapykälä-sammal-metsälauha-mustikkatyyppi  ---p.MT pohjoinen mustikkatyyppi | HMT kerrossammal-mustikkatyyppi  ---LUT suopursu-juolukkatyyppi  ---p.MT pohjoinen mustikkatyyppi | LMT suopursu-mustikkatyyppi |
| Kuivahko kangas | VT puolukkatyyppi  ---HyVT häränsilmä-puolukkatyyppi1 | EVT variksenmarja-puolukkatyyppi | EMT variksenmarja-mustikkatyyppi | UEMT juolukka-variksenmarja-mustikkatyyppi |
| Kuiva kangas | CT kanervatyyppi  ---HyCT häränsilmä-kanervatyyppi2 | ECT variksenmarja-kanervatyyppi | MCCIT mustikka-kanerva-jäkälätyyppi | UVET juolukka-puolukka-variksenmarjatyyppi |
| Karukkokangas | CIT jäkälätyyppi | CIT jäkälätyyppi | CIT jäkälätyyppi | CIT jäkälätyyppi |
rivit: kasvupaikkatyypit
Kivennäismaiden kasvupaikkatyypit ja niihin luokitellut metsätyypit kasvillisuusvyöhykeittäin.

Kasvupaikkatyypin tunnistaminen

Metsämaan ominaisuuksien kuvaamiseen on kehitetty kasvupaikkaluokitus. Kasvupaikalla tarkoitetaan kaikkia niitä ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat puuston ja kasvillisuuden kehitykseen. Tärkeimmät kasvupaikan ympäristötekijät ovat maaperä ja ilmasto.

Myös heikentyneet luontokohteet tärkeitä Luontokohteiden ja vesien turvaamisen näkökulmasta on tärkeää säästää myös luonnontilaltaan heikentyneiden pienvesien ja vesistöjen rantametsät, jotka eivät täytä metsälain 10 §:ssä tarkoitetun erityisen tärkeiden pienvesielinympäristön vaatimuksia. Erityisesti kalastoltaan arvokkaiden purojen rantametsillä on merkitystä kalastolle, vaikka ympäröivä metsä ei olisikaan luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen erityisen tärkeä elinympäristö. Suosituksia pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen huomioimiseen metsänkäsittelyssä: Rajaa pienveden ja vesistön lähiympäristön ympärille riittävä suojavyöhyke. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella maanpinnan kaltevuuden, maalajin, vesistön luonteen, rantametsän luonto- ja maisema-arvojen sekä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Huolehdi pienvesien ja vesistöjen lähiympäristön ominaispiirteiden säilymisestä. Olennaista on säilyttää rantapuuston ja pensaston vettä varjostava vaikutus.Keskitä säästöpuustoa hakkuissa suojavyöhykkeen yhteyteen.&nbsp;Jätä suojavyöhyke raivaamatta.Älä aja suojavyöhykkeellä koneella, älä riko maanpintaa, äläkä levitä sille lannoitteita tai torjunta-aineita.&nbsp;Älä kasaa hakkuutähteitä pienvesien suojavyöhykkeille. Poista veteen päätyneet hakkuutähteet.Jätä vesiuomaan kaatuneet puut, sillä ne ovat olennainen osa vesielinympäristön monimuotoisuutta.Jätä suojavyöhyke kokonaan käsittelemättä silloin, kun luontokohde on erityisiltä rakennepiirteiltään runsas tai kun jatkuvan varjostuksen säilyttäminen on pienilmaston säilymisen kannalta tärkeää.Tee tapauskohtaisesti suojavyöhykkeellä kevyitä poimintaluonteisia hakkuita, joiden keskeisiä tavoitteita ovat lehtipuuston suosiminen, riittävän varjostuksen säilyttäminen, puuston monikerroksisuus sekä järeiden vanhojen puiden sekä järeiden kuolleiden pysty- ja maapuiden säästäminen. Jätä suojavyöhykkeelle kasvamaan myös vähäarvoisia lehtipuita, pienikokoisia havupuita, rantapuita, pensaita ja alikasvospuita.&nbsp;Lisäksi kaivinkonetyössä Anna metsissä olevien uomien palautua mutkitteleviksi ja luonnontilaisiksi eli vältä tarpeetonta perkausta.Jätä perkaamatta lohikalakannan sisältävät uomat.Edistä vesistökohteeseen rajautuvalla kohteella lehtipuuston uusiutumista harventamalla havupuustoa, jolloin lehtipuusto saa tilaa kehittyä.Lisäksi taimikonhoidossa Jätä luontokohteeseen rajautuvalla taimikkokuviolla kohteen välitön lähiympäristö raivaamatta ja anna puuston kehittyä lehtipuuvaltaiseksi sekametsäksi.Levennä suojavyöhykettä, mikäli se on rajattu hyvin kapeaksi aikaisemmassa uudistushakkuussa. Suojavyöhykettä voidaan leventää suosimalla taimikonhoidossa lehtipuustoa rantavyöhykkeellä ja antamalla puuston kehittyä monikerroksiseksi.

# Pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen käsittely

## Myös heikentyneet luontokohteet tärkeitä

Luontokohteiden ja vesien turvaamisen näkökulmasta on tärkeää säästää myös luonnontilaltaan heikentyneiden pienvesien ja vesistöjen rantametsät, jotka eivät täytä metsälain 10 §:ssä tarkoitetun erityisen tärkeiden pienvesielinympäristön vaatimuksia.
Erityisesti kalastoltaan arvokkaiden purojen rantametsillä on merkitystä kalastolle, vaikka ympäröivä metsä ei olisikaan luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen erityisen tärkeä elinympäristö.

# Pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen käsittely

## Suosituksia pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen huomioimiseen metsänkäsittelyssä:

**Lisäksi kaivinkonetyössä**

- Rajaa pienveden ja vesistön lähiympäristön ympärille riittävä suojavyöhyke. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella maanpinnan kaltevuuden, maalajin, vesistön luonteen, rantametsän luonto- ja maisema-arvojen sekä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti.
- Huolehdi pienvesien ja vesistöjen lähiympäristön ominaispiirteiden säilymisestä. Olennaista on säilyttää rantapuuston ja pensaston vettä varjostava vaikutus.
- Keskitä säästöpuustoa hakkuissa suojavyöhykkeen yhteyteen.
- Jätä suojavyöhyke raivaamatta.
- Älä aja suojavyöhykkeellä koneella, älä riko maanpintaa, äläkä levitä sille lannoitteita tai torjunta-aineita.
- Älä kasaa hakkuutähteitä pienvesien suojavyöhykkeille. Poista veteen päätyneet hakkuutähteet.
- Jätä vesiuomaan kaatuneet puut, sillä ne ovat olennainen osa vesielinympäristön monimuotoisuutta.
- Jätä suojavyöhyke kokonaan käsittelemättä silloin, kun luontokohde on erityisiltä rakennepiirteiltään runsas tai kun jatkuvan varjostuksen säilyttäminen on pienilmaston säilymisen kannalta tärkeää.
- Tee tapauskohtaisesti suojavyöhykkeellä kevyitä poimintaluonteisia hakkuita, joiden keskeisiä tavoitteita ovat lehtipuuston suosiminen, riittävän varjostuksen säilyttäminen, puuston monikerroksisuus sekä järeiden vanhojen puiden sekä järeiden kuolleiden pysty- ja maapuiden säästäminen. Jätä suojavyöhykkeelle kasvamaan myös vähäarvoisia lehtipuita, pienikokoisia havupuita, rantapuita, pensaita ja alikasvospuita.
- Anna metsissä olevien uomien palautua mutkitteleviksi ja luonnontilaisiksi eli vältä tarpeetonta perkausta.
- Jätä perkaamatta lohikalakannan sisältävät uomat.
- Edistä vesistökohteeseen rajautuvalla kohteella lehtipuuston uusiutumista harventamalla havupuustoa, jolloin lehtipuusto saa tilaa kehittyä.

# Pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen käsittely

## Suosituksia pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen huomioimiseen metsänkäsittelyssä:

**Lisäksi taimikonhoidossa**

- Jätä luontokohteeseen rajautuvalla taimikkokuviolla kohteen välitön lähiympäristö raivaamatta ja anna puuston kehittyä lehtipuuvaltaiseksi sekametsäksi.
- Levennä suojavyöhykettä, mikäli se on rajattu hyvin kapeaksi aikaisemmassa uudistushakkuussa. Suojavyöhykettä voidaan leventää suosimalla taimikonhoidossa lehtipuustoa rantavyöhykkeellä ja antamalla puuston kehittyä monikerroksiseksi.

Pienvesien ja vesistöjen varsille on suositeltavaa jättää niiden rantametsän ja siihen mahdollisesti liittyvän muun luontokohteen sisältävä suojavyöhyke. Mitä leveämpi suojavyöhyke kohteelle jätetään, sitä suurempi hyöty saadaan luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöjen tilalle.

Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt

Pienvesien ja vesistöjen varsille on suositeltavaa jättää niiden rantametsän ja siihen mahdollisesti liittyvän muun luontokohteen sisältävä suojavyöhyke. Mitä leveämpi suojavyöhyke kohteelle jätetään, sitä suurempi hyöty saadaan luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöjen tilalle. 

Pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen käsittely

Text Kylvön onnistumisen edellytyksenä on uudistamista haittaavan puuston raivaaminen, hyvä maanmuokkaus ja maaperän riittävä kosteus. Kylvö on kustannustehokkainta tehdä maanmuokkauksen yhteydessä, jolloin siemenet leviävät tuoreeseen muokkausjälkeen. Kylvö tehdään yleensä koneellisesti metsä-äkeeseen liitetyn kylvölaitteen avulla. Siemenet itävät tasaisesti ja kylvö onnistuu hyvin, jos äestysjälkeen jää hieman humusta. Kuva: © Erkki Oksanen.

Metsänviljelyn toimenpide. Kylvöä käytetään männyn ja rauduskoivun viljelyssä.

Kylvön onnistumisen edellytyksenä on uudistamista haittaavan puuston raivaaminen, hyvä maanmuokkaus ja maaperän riittävä kosteus. Kylvö on kustannustehokkainta tehdä maanmuokkauksen yhteydessä, jolloin siemenet leviävät tuoreeseen muokkausjälkeen. Kylvö tehdään yleensä koneellisesti metsä-äkeeseen liitetyn kylvölaitteen avulla.

Kylvö

Ylispuuhakkuun toteutus Siemen- ja suojuspuut tai itsestään taimettuneen metsikön ylispuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Ylispuiden poistossa tuhoutuu lähes aina taimia. Vauriot ovat sitä suuremmat, mitä pidempään hakkuuta viivytetään. Taloudellisesti on kannattavinta poistaa ylispuut taimikon päältä yhdellä kerralla. Kaksijaksoisissa metsissä, joissa kuusi on alikasvoksena, ylispuut poistetaan kasvatustavoitteen mukaan yhdellä tai kahdella kertaa. Ylispuita voi poistaa, kun taimikko on vakiintunut. Myöhästyneessä ylispuuhakkuussa taimia vaurioituu helposti. Kuva: © Jari Salonen.

# Ylispuiden poisto

## Ylispuuhakkuun toteutus

Siemen- ja suojuspuut tai itsestään taimettuneen metsikön ylispuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Ylispuiden poistossa tuhoutuu lähes aina taimia. Vauriot ovat sitä suuremmat, mitä pidempään hakkuuta viivytetään. Taloudellisesti on kannattavinta poistaa ylispuut taimikon päältä yhdellä kerralla.
Kaksijaksoisissa metsissä, joissa kuusi on alikasvoksena, ylispuut poistetaan kasvatustavoitteen mukaan yhdellä tai kahdella kertaa.

Ylispuuhakkuu on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen alalta tai verhopuuston poistoa kaksijaksoisesta metsiköstä.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Suometsän hoitohanke - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Hirvieläintuhojen torjunta

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma metsänuudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsäsertifioinnin vaatimukset kasvatusmetsien energiapuun korjuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kasvatusmetsien energiapuun hakkuun toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kasvupaikkatyypin tunnistaminen

Pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kylvö

Ylispuiden poisto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko