Kaksijaksoinen varttunut koivu-kuusisekametsä. Kuva: © Varpu Kuutti. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot. Kuva: © Juha Varhi. Ylispuut: yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.Päävaltapuut: metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.Lisävaltapuut: puiden&nbsp;latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.Välipuut: puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.Aluspuut: Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.Ylempi jakso: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).Vallitseva jakso: puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.Alempi jakso: vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn. Metsän kasvillisuuskerrokset Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia&nbsp;sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut. Metsän kasvillisuuskerrokset. Kuva: © Juha Varhi. Puustokerros: elävän puuston muodostama kerros.Pensaskerros: pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.Kenttäkerros: varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.Pohjakerros: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.Maaperäkerros: maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Määrittelyt perustuvat Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Puuston latvuskerrokset ja puujaksot

Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta.

- **Ylispuut:** yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.
- **Päävaltapuut:** metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.
- **Lisävaltapuut:** puiden latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Välipuut:** puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.
- **Aluspuut:** Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.
- **Ylempi jakso**: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).
- **Vallitseva jakso:** puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.
- **Alempi jakso:** vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Metsän kasvillisuuskerrokset

Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut.

- **Puustokerros:** elävän puuston muodostama kerros.
- **Pensaskerros:** pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.
- **Kenttäkerros:** varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.
- **Pohjakerros**: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.
- **Maaperäkerros:** maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## \[H2\]

Määrittelyt perustuvat [Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön](https://www.metsakeskus.fi/fi/avoin-metsa-ja-luontotieto/sanastot-ja-standardit/metsasanasto/metsien-rakenne-ja-kehitys-sanasto).
**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Text Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla. Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla.
Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Metsälain 5b §:n mukainen hakkuu. Metsänkäyttöilmoituksella esiintyvä hakkuutapa.

Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla.
Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla. Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Erityishakkuu

Ensiharvennuksen toteutus Lievähkön taimikonharvennuksen jälkeen hieskoivikoissa riittää yleensä yksi harvennus 13–15 metrin valtapituudessa, koska kasvatuksessa keskitytään tukkipuun tuottamisen sijasta kuitu- ja energiapuun tuottamiseen. Tällöin kasvamaan jätetään 900–1 000 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Turvemaan koivutiheiköissä on taloudellisesti perusteltua tuottaa energiapuuta tai sen ohella myös kuitupuuta 40–50 vuoden kiertoajalla ilman taimikonhoitoa ja harvennuksia. Kaksi harvennusta tarvitaan, jos hieskoivikon sekapuuna kasvaa hyvälaatuisia havupuita tai hieskoivikon halutaan tuottavan myös tukkia. Tällöin kasvupaikan tulee Etelä- ja Väli-Suomessa olla vähintään tuore kangas tai vastaava turvemaa. Hieskoivu häviää tuotoksessa tosin tällöinkin männylle, kuuselle ja rauduskoivulle. Ensiharvennuksen tavoitetiheys on 900 – 1000 runkoa hehtaarilla. Harvennuksessa pyritään jättämään hyvät kasvuolosuhteet jäävälle sekapuulle.

# Ensiharvennus hoidetussa hieskoivuvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennuksen toteutus

Lievähkön taimikonharvennuksen jälkeen hieskoivikoissa riittää yleensä yksi harvennus 13–15 metrin valtapituudessa, koska kasvatuksessa keskitytään tukkipuun tuottamisen sijasta kuitu- ja energiapuun tuottamiseen. Tällöin kasvamaan jätetään 900–1 000 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Turvemaan koivutiheiköissä on taloudellisesti perusteltua tuottaa energiapuuta tai sen ohella myös kuitupuuta 40–50 vuoden kiertoajalla ilman taimikonhoitoa ja harvennuksia.
Kaksi harvennusta tarvitaan, jos hieskoivikon sekapuuna kasvaa hyvälaatuisia havupuita tai hieskoivikon halutaan tuottavan myös tukkia. Tällöin kasvupaikan tulee Etelä- ja Väli-Suomessa olla vähintään tuore kangas tai vastaava turvemaa. Hieskoivu häviää tuotoksessa tosin tällöinkin männylle, kuuselle ja rauduskoivulle. Ensiharvennuksen tavoitetiheys on 900 – 1000 runkoa hehtaarilla. Harvennuksessa pyritään jättämään hyvät kasvuolosuhteet jäävälle sekapuulle.

Luontaisesti syntyneissä hieskoivikoissa taloudellisesti kannattavin kasvatusohjelma riippuu kasvupaikan viljavuudesta. Usein pelkkä ensiharvennus riittää.

Ensiharvennus

Ensiharvennus hoidetussa hieskoivuvaltaisessa metsässä

Korkeiden alueiden metsät Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan. Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa. Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan. Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista Hyppönen, M., Varmola, M., Juntunen, V., ym. 2003. Metsien uudistuminen suojametsäalueella. Metsätieteen aikakauskirja 1/2003: 31–45.Hyppönen ym. 2012: Metsien uudistuminen suojametsäalueella ja Pohjois-Suomen korkeilla mailla. Metsätieteen aikakauskirja 3/2021: 195-199.Franke et al. 2015: Quantifying changes of the coniferous forest line in Finnish Lapland during 1983-2009. Silva Fennica 49(4): article id 1408.. Lakimetsät Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä. Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus Valkonen, S. 1992. Metsien uudistaminen korkeilla alueilla Pohjois-Suomessa. Folia Forestalia, 791. 84. Metsäntutkimuslaitos.. Tuntureilla metsän rajavyöhyke hoidetaan varovaisesti. Kuva: © Anita Toivonen / Vastavalo. Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella. Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi. Kuusi sietää tykkylumen painoa mäntyä paremmin. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan.
Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa.
Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

**Lakimetsät**

Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista .
Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä.

Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus .

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet

Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella.
Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi.

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.
Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.

Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

FSC®-sertifiointi Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat: Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.&nbsp;Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti: Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.&nbsp;Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha. PEFC™-sertifiointi PEFC-kriteerien mukaan&nbsp;jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan. Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä. Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta. PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

## FSC®-sertifiointi

Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi.
Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi.
Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat:

- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.
Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti:
- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

## PEFC™-sertifiointi

PEFC-kriteerien mukaan jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan.
Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa.
Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä.

Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta.
PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta.

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm. ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia.

Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm. ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia.

Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

Metsien monikäyttömuodoista tärkeitä ovat muun muassa metsästys, marjojen ja sienien keruu, terveysvaikutusten ammentaminen ja muu luonnossa liikkuminen. Kuva: © Erkki Oksanen. Metsän eri käyttötapojen yhteensovittaminen Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta. Metsiä voidaan hyödyntää kestävästi monenlaisista lähtökohdista, ja erilaisia tavoitteita painottaen. Metsien monikäyttö edellyttää puuntuotannolle rinnakkaisten tavoitteiden yhteensovittamista. Metsien monikäyttömuodot Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta. Esimerkiksi maisemaa voidaan hyödyntää kaupallisesti vuokraamalla sitä virkistysarvokaupan tapaan.&nbsp;Matila, A. &amp; Lindén, M. 2012. Talousmetsät sulautuvat maisemaan. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokamiehenoikeuksilla. Jopa 58 % suomalaisista marjastaa ja 40 % sienestää.&nbsp;Ulkoilutilastot 2010. Luonnonvarakeskuksen MetINFO -Metsätietopalvelut.&nbsp;Myös arki- ja kuntourheilu sijoittuvat usein metsiin. Suomalaiset ulkoilevat luonnossa keskimäärin 170 kertaa vuodessa. Metsästys on myös tärkeä osa metsien monikäyttöä. Suomessa on 212 000 aktiivista metsästäjää.&nbsp;Metsästystilastot 2013. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastoja. Kansallispuistot toimivat luontomatkailun perusinfrana, mutta myös yksityismetsien matkailumerkitys on korostumassa.&nbsp;Myös esimerkiksi julkisen sektorin kuntoutuspalveluissa voidaan hyödyntää metsäympäristöä.&nbsp;Metsien monikäytön merkitys osana metsistä saatavaa ansaintaa tulee etenemään metsien ekosysteemipalvelujen&nbsp;tuotteistamisen myötä. Metsien uudet tuotteet,&nbsp;kuten niin sanotut kompensaatiometsät ja hiljaisuus- tai elämysmatkailu,&nbsp;tarvitsevat tuekseen&nbsp;niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Metsän virkistys- ja hyvinvointikäyttö vaikuttaa ihmisen fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Kuva © Airi Matila. Jokaisenoikeudet Suomalaiset ovat tottuneet liikkumaan metsissä ja toimimaan jokaisenoikeuksiin perustuvilla tavoilla. Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen Suomessa asuvan tai oleskelevan oikeuksia käyttää luontoa riippumatta alueen omistajasta. Jokaisenoikeutta käyttävä vastaa itse siitä, ettei toiminnallaan vahingoita toisen omaisuutta tai haittaa maanomistajan maankäyttöä. Luonnon käyttämiseen jokaisenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa korvausta. Jokaisenoikeuksia voidaan rajoittaa lakeihin nojautuvin perustein. Virkistyskäyttö Metsien virkistyskäyttö tarkoittaa kaikenlaista oleskelua ja liikkumista metsissä vapaa-aikana. Metsänomistaja voi hoitaa metsiään omaa ja halutessaan myös muiden ihmisten virkistystä painottaen. Omatoiminen metsätyö merkitsee monelle metsänomistajalle ennen kaikkea virkistäytymistä ja vaihtelua arkeen ja työelämän paineisiin. Työn tuottavuuden sijasta tärkeämpää metsänomistajalle voi olla mahdollisuus saada liikuntaa ja ylläpitää terveyttä sekä nauttia luonnossa olemisesta. Ulkoilukäyttöön soveliaat metsät ovat monipuolisia, turvallisia, elämyksellisiä ja helposti saavutettavissa. Näitä piirteitä voidaan toteuttaa metsänkäsittelyssä esimerkiksi avaamalla maisemaa, suosimalla metsänkasvatuksessa eri puulajeja ja käyttämällä erilaisia metsänkasvatustapoja. Metsän vaihteleva rakenne lisää sen elämyksellisyyttä. Kysyntä metsien virkistyskäytölle voi tuoda metsänomistajalle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Metsänomistaja voisi tuottaa liiketoimintaperiaatteella ja erillisen sopimuksen mukaisesti metsässään virkistys- ja hyvinvointipalveluja. Tällöin luontoyrittäjä tai muu alueen käyttöä haluava taho sopii metsänomistajan kanssa kirjallisesti alueen määräaikaisesta hoidosta ja käytöstä, kuten rakennelmien pystytyksestä ja jätehuollosta sekä metsänkäsittelyn toteutuksesta. Metsät hyvinvoinnin lähteenä voivat tuoda metsänomistajalle liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi lomamökkivuokrauksen yhteydessä. Kuva: © Airi Matila. Marjat, sienet ja muut keruutuotteet Luonnonmarjojen, ruokasienten, jäkälien ja muiden luonnontuotteiden keruu on tärkeä osa metsien monikäyttöä. Puustoltaan ja rakenteeltaan monipuoliset metsät ylläpitävät hyviä keruumahdollisuuksia. Metsän keräilytuotteista saatavat tulot voivat olla yksityistaloudellisesti ja paikallisesti merkittäviä. Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään metsänhoidolla keruutuotteiden kehittymiseen ja satoisuuteen. Eri lajien kasvupaikkavaatimukset ovat erilaisia, jollekin lajille myönteinen metsänkäsittely voi olla toiselle epäedullista. Luonnonmarjoista kerätään eniten puolukkaa ja mustikkaa, jotka molemmat hyötyvät valoisuudesta sekä lämmöstä, joita voidaan edistää harvennushakkuilla. Uudistushakkuut parantavat hetkellisesti puolukan kasvuoloja, kun valoisuus ja lämpö lisääntyvät. Mustikka kestää yleensä huonosti uudistushakkuita, koska ne lisäävät liiaksi paisteisuutta ja kuivuutta. Uudistaminen ja maanmuokkaus sekä uudistamisen takia vahvistuneet heinät ja ruohot vähentävät mustikan ja puolukan määrää. Vadelma hyötyy uudistushakkuista. Rehevillä kasvupaikoilla sen määrä lisääntyy runsaasti valoisuuden ja typen määrän lisääntyessä. Vadelma säilyy aukoilla ja nuorissa taimikoissa, mutta sen määrä vähenee nopeasti, kun taimikko varttuu. Suomuurain voi sietää jossakin määrin soiden ojitusta ja marjoa vielä ojikko- ja muuttumavaiheen soilla. Sen sijaan puustoisten soiden hakkuut heikentävät muuraimen satoisuutta, sillä puiden poisto lisää sääolojen äärevyyttä, jolloin halla, rankkasateet ja tuulet vahingoittavat kukintoja helpommin. Karpalo ei kestä soiden ojitusta, vaan katoaa ojitetuilta soilta hyvin nopeasti, kun pohjaveden pinta laskee. Satoisimmat karpalosuot ovat usein puuttomia nevoja, jotka ovat jääneet ojituksen ulkopuolelle. Puuntuotannollisesti heikkotuottoisen suon ennallistaminen&nbsp;voi olla perusteltua myös marjasadon lisäämiseksi. Suomessa kasvaa monia syötäväksi kelpaavia sienilajeja. Ruokasienien soveliaat kasvupaikat ovat vaihtelevia ja metsän käsittelyn vaikutukset ovat siten sienilajikohtaisia. Taimikoissa ruokasieniä on vähän, mutta ensimmäisen harvennuksen aikoihin metsissä voi löytää poimittavaa. Kantarellille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat ajouran pohjat tai polut. Kauppasienistä erityisesti herkkutatti on noussut taloudellisesti merkittäväksi metsien tuotteeksi. Syötävien luonnonvaraisten kasvien markkinoiminen luonnonmukaisesti tuotettuna edellyttää sekä keruualueen että keruuta harjoittavan yrittäjän kuulumista luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään. Metsissä käytettäviä, luomualueella kiellettyjä aineita ovat mm. kemialliset lannoitteet, heinäntorjunnassa käytetyt torjunta-aineet, hirvien karkottamisessa käytetyt aineet ja urea juurikäävän torjunnassa. Sallittuja ovat muun muassa puutuhka maanparannusaineena, monisärmiövirus mäntypistiäisten torjunnassa ja harmaaorvakkasieni juurikäävän torjunnassa.&nbsp;Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet 5. Keruutuotanto. 2009. Eviran ohje 18221/1 Palleroporonjäkälä on taloudellisesti merkittävin Suomen metsistä saatava koristemateriaali. Sitä kerätään erityisesti Oulujokilaaksossa, Kainuussa ja Perämeren rannikolla. Palleroporonjäkälä kasvaa hiekkaisissa ja puustoissa metsissä. Palleroporonjäkälää poimitaan käsin ja valikoidaan kauneimmat yksilöt koristejäkäläksi. Samalle alueelle voidaan tulla poimimaan uudelleen noin seitsemän vuoden kuluttua. Poiminnasta, hinnasta ja määrästä tulee sopia maanomistajan kanssa. Metsissä ja soilla viihtyviä villiyrttejä ovat muun muassa ahomansikka, maitohorsma, vadelma, mesi- angervo ja käenkaali. Käytettäviä kasvinosia voivat olla lehdet, neulaset, kukat, siemenet, marjat, juuret tai koko kasvi. Niitä voidaan käyttää ravinnoksi, mausteeksi, juoman aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa. Koivunmahlaa on Suomessa totuttu käyttämään juomana, mutta sitä käytetään maailmalla myös hiushoito- ja kosmetiikkatuotteissa. Mahla on lehtipuiden johtosolukoissa kasvukauden alussa virtaavaa nestettä, jossa on sokereita, valkuaisaineita, aminohappoja, entsyymejä ja kivennäis- ja hivenaineita. Kevään mahla-aika on hyvin lyhyt. Kun koivun silmut puhkeavat, mahlan virtaus tyrehtyy ja mahlakausi päättyy. Pihka on havupuusta saatava eteeristen öljyjen ja hartsien seos, joka suojaa puuta bakteereilta ja tuholaisilta. Pihkalla on todettu olevan lääkeaineena myönteisiä vaikutuksia haavaumien, palovammojen ja tulehduksen hoitoon. Pihkaa voi käyttää myös suunhoitoa edistävänä purukumina. Pakurikääpä on varsin yleinen lehtipuiden ja erityisesti koivujen lahottajasieni koko maassa. Pakurikääpä muodostaa elävissä puissa mustan epämääräisen muotoisen lohkeilevan pahkan eli pakurin. Pakurikäävän käyttö kotitalouksissa ja kaupallisena tuotteena on kasvanut sen oletettujen terveysvaikutusten vuoksi. Keräämiseen tarvitaan erillinen lupa maanomistajalta. Keruutuotteet käytetään usein itse tai lähipiirissä, mutta poimijoilta myös ostetaan luonnonmarjoja ja ­sieniä. Esimerkiksi vuonna 2014 poimintatulo oli yhteensä 16,2 miljoonaa euroa, josta mustikan osuus oli 10 miljoonaa euroa ja puolukan osuus 2,8 miljoonaa euroa. Loppu jakaantuu muille marjoille ja sienille. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke. Monikäytön huomioiminen: ulkoilureitit Ulkoilureitit, polut sekä retkeilyrakenteet, kuten opasteet ja taukopaikat, lisäävät metsän virkistysarvoja. Niistä tehdyt sopimukset on otettava huomioon uudistushakkuussa, maanmuokkauksessa tai muussa metsänkäsittelyssä. Muutoinkin on suositeltavaa, ettei polkuja vaurioiteta eikä heikennetä niiden kulkukelpoisuutta. Riistanhoito metsänkäsittelyssä Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä. Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | Riistanhoito metsänkäsittelyssä Metsämaiseman hoito Maiseman suunnitteluun on suositeltavaa paneutua niissä kohteissa, jotka näkyvät lähi- tai kaukomaisemassa. Näkyviä kohteita ovat mäet, vaarat, harjut, kallioalueet, rantametsät, saaret ja teiden varret sekä viljelysmaiden reunametsät. Lähimaisemaa voidaan kaunistaa esimerkiksi korostamalla yksittäisiä järeitä puita, suuria kivenjärkäleitä, kallioita ja kulttuuriperintökohteita. Yksittäiset säästöpuina jätettävät maisemapuut erottuvat näyttävästi ja antavat katsojalle kiintopisteen maisemaan. Onnistuneet maisemanhoidolliset ratkaisut hyödyttävät myös monimuotoisuutta ja vesiensuojelua. Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | Metsämaiseman hoito Metsien käsittely poronhoitoalueella Poronhoito on Suomen pohjoisosissa merkittävä elinkeino sekä aluetaloudellisesti että alueen elinvoimaisuuden ja kulttuurin kannalta. Vaikka poronhoidon ja metsätalouden maankäytölle asettamat vaatimukset poikkeavat osin toisistaan, voidaan niitä harjoittaa samoilla alueilla. Oleellista on, että metsien käyttömuodoissa tunnistetaan eri elinkeinojen tarpeet. Poronhoidon huomioiminen metsänhoidossa Suositeltavaa on, että poronhoidon kannalta tärkeiden alueiden käsittelystä keskustellaan paikallisen paliskunnan kanssa ja poronhoidon edellytykset otetaan huomioon metsätalouden toimenpiteissä. Poronhoitolaissa (848/1990, 53§) säädetään, että valtion viranomaisilla on valtion mailla neuvotteluvelvollisuus poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavissa toimenpiteissä. Valtion maita koskien on poronhoidon ja Metsähallituksen toiminnan yhteen sovittamisesta ollut sopimus vuodesta 2002 lähtien. Lähes kaikilla metsätalouden toimenpiteillä on vaikutusta poronhoitoon, poroihin ja erityisesti niiden ravinnonsaantiin. Esimerkiksi hakkuut heikentävät poroille tärkeän ravinnonlähteen eli lupon saantia. Tästä syystä luppoa sisältävien kuusikoiden hakkuut suositellaan tehtäväksi kevättalvella, jolloin oksissa oleva luppo jää porojen ravinnoksi juuri ravinnon saannin kannalta tärkeimpään aikaan. Metsänkäsittelymenetelmien merkitys porotalouden kannalta korostuu erityisesti seuraavilla alueilla: talvilaitumet, joita ovat erityisesti jäkälänkaivualueet ja luppolaitumet vasomisalueet, joita ovat aikaisin keväällä sulavat rauhalliset tunturi-, harju- ja vaararinteet sekä suot porojen kuljetusreitit sekä laidunalueiden välillä että erotusaitoihin poroaitojen ja erotuspaikkojen ympäristöt. Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm.&nbsp;ulkoilureittien&nbsp;kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia&nbsp;sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia. FSC®-sertifiointi Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat: Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti: Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha.PEFC™-sertifiointi PEFC-kriteerien mukaan&nbsp;jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan. Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä. Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta. PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsien kestävä hoito ja käyttö Metsät tarjoavat metsänomistajille monia mahdollisuuksia. Puunmyyntitulojen ohella metsänomistajan on hyvä tunnistaa myös muut hyödyt, joita metsät tuottavat. Sopivilla kohteilla voi olla hyvä ratkaisu tinkiä puuntuotannosta ja suunnata metsänhoitoa virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämiseen.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

Metsät tarjoavat metsänomistajille monia mahdollisuuksia. Puunmyyntitulojen ohella metsänomistajan on hyvä tunnistaa myös muut hyödyt, joita metsät tuottavat. Sopivilla kohteilla voi olla hyvä ratkaisu tinkiä puuntuotannosta ja suunnata metsänhoitoa virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämiseen.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsän eri käyttötapojen yhteensovittaminen

Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta. Metsiä voidaan hyödyntää kestävästi monenlaisista lähtökohdista, ja erilaisia tavoitteita painottaen. Metsien monikäyttö edellyttää puuntuotannolle rinnakkaisten tavoitteiden yhteensovittamista.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsien monikäyttömuodot

Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta. Esimerkiksi maisemaa voidaan hyödyntää kaupallisesti vuokraamalla sitä virkistysarvokaupan tapaan.
Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokamiehenoikeuksilla. Jopa 58 % suomalaisista marjastaa ja 40 % sienestää. Myös arki- ja kuntourheilu sijoittuvat usein metsiin. Suomalaiset ulkoilevat luonnossa keskimäärin 170 kertaa vuodessa. Metsästys on myös tärkeä osa metsien monikäyttöä. Suomessa on 212 000 aktiivista metsästäjää.
Kansallispuistot toimivat luontomatkailun perusinfrana, mutta myös yksityismetsien matkailumerkitys on korostumassa. Myös esimerkiksi julkisen sektorin kuntoutuspalveluissa voidaan hyödyntää metsäympäristöä. Metsien monikäytön merkitys osana metsistä saatavaa ansaintaa tulee etenemään metsien ekosysteemipalvelujen tuotteistamisen myötä. Metsien uudet tuotteet, kuten niin sanotut kompensaatiometsät ja hiljaisuus- tai elämysmatkailu, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Jokaisenoikeudet

Suomalaiset ovat tottuneet liikkumaan metsissä ja toimimaan jokaisenoikeuksiin perustuvilla tavoilla. Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen Suomessa asuvan tai oleskelevan oikeuksia käyttää luontoa riippumatta alueen omistajasta. Jokaisenoikeutta käyttävä vastaa itse siitä, ettei toiminnallaan vahingoita toisen omaisuutta tai haittaa maanomistajan maankäyttöä. Luonnon käyttämiseen jokaisenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa korvausta. Jokaisenoikeuksia voidaan rajoittaa lakeihin nojautuvin perustein.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Virkistyskäyttö

Metsien virkistyskäyttö tarkoittaa kaikenlaista oleskelua ja liikkumista metsissä vapaa-aikana. Metsänomistaja voi hoitaa metsiään omaa ja halutessaan myös muiden ihmisten virkistystä painottaen.
Omatoiminen metsätyö merkitsee monelle metsänomistajalle ennen kaikkea virkistäytymistä ja vaihtelua arkeen ja työelämän paineisiin. Työn tuottavuuden sijasta tärkeämpää metsänomistajalle voi olla mahdollisuus saada liikuntaa ja ylläpitää terveyttä sekä nauttia luonnossa olemisesta.
Ulkoilukäyttöön soveliaat metsät ovat monipuolisia, turvallisia, elämyksellisiä ja helposti saavutettavissa. Näitä piirteitä voidaan toteuttaa metsänkäsittelyssä esimerkiksi avaamalla maisemaa, suosimalla metsänkasvatuksessa eri puulajeja ja käyttämällä erilaisia metsänkasvatustapoja. Metsän vaihteleva rakenne lisää sen elämyksellisyyttä.

Kysyntä metsien virkistyskäytölle voi tuoda metsänomistajalle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Metsänomistaja voisi tuottaa liiketoimintaperiaatteella ja erillisen sopimuksen mukaisesti metsässään virkistys- ja hyvinvointipalveluja. Tällöin luontoyrittäjä tai muu alueen käyttöä haluava taho sopii metsänomistajan kanssa kirjallisesti alueen määräaikaisesta hoidosta ja käytöstä, kuten rakennelmien pystytyksestä ja jätehuollosta sekä metsänkäsittelyn toteutuksesta.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Marjat, sienet ja muut keruutuotteet

Luonnonmarjojen, ruokasienten, jäkälien ja muiden luonnontuotteiden keruu on tärkeä osa metsien monikäyttöä. Puustoltaan ja rakenteeltaan monipuoliset metsät ylläpitävät hyviä keruumahdollisuuksia. Metsän keräilytuotteista saatavat tulot voivat olla yksityistaloudellisesti ja paikallisesti merkittäviä.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään metsänhoidolla keruutuotteiden kehittymiseen ja satoisuuteen. Eri lajien kasvupaikkavaatimukset ovat erilaisia, jollekin lajille myönteinen metsänkäsittely voi olla toiselle epäedullista.
Luonnonmarjoista kerätään eniten puolukkaa ja mustikkaa, jotka molemmat hyötyvät valoisuudesta sekä lämmöstä, joita voidaan edistää harvennushakkuilla. Uudistushakkuut parantavat hetkellisesti puolukan kasvuoloja, kun valoisuus ja lämpö lisääntyvät. Mustikka kestää yleensä huonosti uudistushakkuita, koska ne lisäävät liiaksi paisteisuutta ja kuivuutta. Uudistaminen ja maanmuokkaus sekä uudistamisen takia vahvistuneet heinät ja ruohot vähentävät mustikan ja puolukan määrää.

Vadelma hyötyy uudistushakkuista. Rehevillä kasvupaikoilla sen määrä lisääntyy runsaasti valoisuuden ja typen määrän lisääntyessä. Vadelma säilyy aukoilla ja nuorissa taimikoissa, mutta sen määrä vähenee nopeasti, kun taimikko varttuu.
Suomuurain voi sietää jossakin määrin soiden ojitusta ja marjoa vielä ojikko- ja muuttumavaiheen soilla. Sen sijaan puustoisten soiden hakkuut heikentävät muuraimen satoisuutta, sillä puiden poisto lisää sääolojen äärevyyttä, jolloin halla, rankkasateet ja tuulet vahingoittavat kukintoja helpommin. Karpalo ei kestä soiden ojitusta, vaan katoaa ojitetuilta soilta hyvin nopeasti, kun pohjaveden pinta laskee. Satoisimmat karpalosuot ovat usein puuttomia nevoja, jotka ovat jääneet ojituksen ulkopuolelle. Puuntuotannollisesti heikkotuottoisen suon ennallistaminen voi olla perusteltua myös marjasadon lisäämiseksi.
Suomessa kasvaa monia syötäväksi kelpaavia sienilajeja. Ruokasienien soveliaat kasvupaikat ovat vaihtelevia ja metsän käsittelyn vaikutukset ovat siten sienilajikohtaisia. Taimikoissa ruokasieniä on vähän, mutta ensimmäisen harvennuksen aikoihin metsissä voi löytää poimittavaa. Kantarellille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat ajouran pohjat tai polut. Kauppasienistä erityisesti herkkutatti on noussut taloudellisesti merkittäväksi metsien tuotteeksi.

Syötävien luonnonvaraisten kasvien markkinoiminen luonnonmukaisesti tuotettuna edellyttää sekä keruualueen että keruuta harjoittavan yrittäjän kuulumista luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään. Metsissä käytettäviä, luomualueella kiellettyjä aineita ovat mm. kemialliset lannoitteet, heinäntorjunnassa käytetyt torjunta-aineet, hirvien karkottamisessa käytetyt aineet ja urea juurikäävän torjunnassa. Sallittuja ovat muun muassa puutuhka maanparannusaineena, monisärmiövirus mäntypistiäisten torjunnassa ja harmaaorvakkasieni juurikäävän torjunnassa.
Palleroporonjäkälä on taloudellisesti merkittävin Suomen metsistä saatava koristemateriaali. Sitä kerätään erityisesti Oulujokilaaksossa, Kainuussa ja Perämeren rannikolla. Palleroporonjäkälä kasvaa hiekkaisissa ja puustoissa metsissä. Palleroporonjäkälää poimitaan käsin ja valikoidaan kauneimmat yksilöt koristejäkäläksi. Samalle alueelle voidaan tulla poimimaan uudelleen noin seitsemän vuoden kuluttua. Poiminnasta, hinnasta ja määrästä tulee sopia maanomistajan kanssa.
Metsissä ja soilla viihtyviä villiyrttejä ovat muun muassa ahomansikka, maitohorsma, vadelma, mesi- angervo ja käenkaali. Käytettäviä kasvinosia voivat olla lehdet, neulaset, kukat, siemenet, marjat, juuret tai koko kasvi. Niitä voidaan käyttää ravinnoksi, mausteeksi, juoman aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa.

Koivunmahlaa on Suomessa totuttu käyttämään juomana, mutta sitä käytetään maailmalla myös hiushoito- ja kosmetiikkatuotteissa. Mahla on lehtipuiden johtosolukoissa kasvukauden alussa virtaavaa nestettä, jossa on sokereita, valkuaisaineita, aminohappoja, entsyymejä ja kivennäis- ja hivenaineita. Kevään mahla-aika on hyvin lyhyt. Kun koivun silmut puhkeavat, mahlan virtaus tyrehtyy ja mahlakausi päättyy.
Pihka on havupuusta saatava eteeristen öljyjen ja hartsien seos, joka suojaa puuta bakteereilta ja tuholaisilta. Pihkalla on todettu olevan lääkeaineena myönteisiä vaikutuksia haavaumien, palovammojen ja tulehduksen hoitoon. Pihkaa voi käyttää myös suunhoitoa edistävänä purukumina.
Pakurikääpä on varsin yleinen lehtipuiden ja erityisesti koivujen lahottajasieni koko maassa. Pakurikääpä muodostaa elävissä puissa mustan epämääräisen muotoisen lohkeilevan pahkan eli pakurin. Pakurikäävän käyttö kotitalouksissa ja kaupallisena tuotteena on kasvanut sen oletettujen terveysvaikutusten vuoksi. Keräämiseen tarvitaan erillinen lupa maanomistajalta.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Monikäytön huomioiminen: ulkoilureitit

Ulkoilureitit, polut sekä retkeilyrakenteet, kuten opasteet ja taukopaikat, lisäävät metsän virkistysarvoja. Niistä tehdyt sopimukset on otettava huomioon uudistushakkuussa, maanmuokkauksessa tai muussa metsänkäsittelyssä. Muutoinkin on suositeltavaa, ettei polkuja vaurioiteta eikä heikennetä niiden kulkukelpoisuutta.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Riistanhoito metsänkäsittelyssä

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.
Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | [Riistanhoito metsänkäsittelyssä](/fi/kategoriat/riistanhoito-metsankasittelyssa)

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsämaiseman hoito

Maiseman suunnitteluun on suositeltavaa paneutua niissä kohteissa, jotka näkyvät lähi- tai kaukomaisemassa. Näkyviä kohteita ovat mäet, vaarat, harjut, kallioalueet, rantametsät, saaret ja teiden varret sekä viljelysmaiden reunametsät. Lähimaisemaa voidaan kaunistaa esimerkiksi korostamalla yksittäisiä järeitä puita, suuria kivenjärkäleitä, kallioita ja kulttuuriperintökohteita. Yksittäiset säästöpuina jätettävät maisemapuut erottuvat näyttävästi ja antavat katsojalle kiintopisteen maisemaan. Onnistuneet maisemanhoidolliset ratkaisut hyödyttävät myös monimuotoisuutta ja vesiensuojelua.
Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | [Metsämaiseman hoito](/fi/toimenpiteet/metsamaiseman-hoito)

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsien käsittely poronhoitoalueella

**Poronhoidon huomioiminen metsänhoidossa**

Poronhoito on Suomen pohjoisosissa merkittävä elinkeino sekä aluetaloudellisesti että alueen elinvoimaisuuden ja kulttuurin kannalta. Vaikka poronhoidon ja metsätalouden maankäytölle asettamat vaatimukset poikkeavat osin toisistaan, voidaan niitä harjoittaa samoilla alueilla. Oleellista on, että metsien käyttömuodoissa tunnistetaan eri elinkeinojen tarpeet.
Suositeltavaa on, että poronhoidon kannalta tärkeiden alueiden käsittelystä keskustellaan paikallisen paliskunnan kanssa ja poronhoidon edellytykset otetaan huomioon metsätalouden toimenpiteissä. Poronhoitolaissa (848/1990, 53§) säädetään, että valtion viranomaisilla on valtion mailla neuvotteluvelvollisuus poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavissa toimenpiteissä. Valtion maita koskien on poronhoidon ja Metsähallituksen toiminnan yhteen sovittamisesta ollut sopimus vuodesta 2002 lähtien.

Lähes kaikilla metsätalouden toimenpiteillä on vaikutusta poronhoitoon, poroihin ja erityisesti niiden ravinnonsaantiin. Esimerkiksi hakkuut heikentävät poroille tärkeän ravinnonlähteen eli lupon saantia. Tästä syystä luppoa sisältävien kuusikoiden hakkuut suositellaan tehtäväksi kevättalvella, jolloin oksissa oleva luppo jää porojen ravinnoksi juuri ravinnon saannin kannalta tärkeimpään aikaan.
Metsänkäsittelymenetelmien merkitys porotalouden kannalta korostuu erityisesti seuraavilla alueilla:
1 . talvilaitumet, joita ovat erityisesti jäkälänkaivualueet ja luppolaitumet
2 . vasomisalueet, joita ovat aikaisin keväällä sulavat rauhalliset tunturi-, harju- ja vaararinteet sekä suot
3 . porojen kuljetusreitit sekä laidunalueiden välillä että erotusaitoihin
4 . poroaitojen ja erotuspaikkojen ympäristöt.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

**FSC®-sertifiointi**

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm. ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia.
Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi.

Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi.
Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat:
- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

**PEFC™-sertifiointi**

Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti:
- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsien kestävä hoito ja käyttö**](/fi/kategoriat/metsien-kestava-hoito-ja-kaytto)

Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

METSO-ohjelman puustoiset elinympäristöt METSO ohjelma edistää suojelua ja luonnonhoitoa monimuotoisuuden kannalta merkittävissä puustoisissa elinympäristöissä, joita ovat: Lehdot Runsaslahopuustoiset kangasmetsät Pienvesien lähimetsät Puustoiset suot ja soiden metsäiset reunat Metsäluhdat ja tulvametsät Harjujen paahdeympäristöt Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteet Puustoiset perinnebiotoopit Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden metsäiset elinympäristöt Muut monimuotoisuudelle merkittävät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle METSO-ohjelman tarjoamat vaihtoehdot metsänomistajalle ovat pysyvä suojelu, määräaikainen suojelu ja metsäluonnonhoito. Sopiva vaihtoehto mietitään yhdessä metsänomistajan kanssa alueen luonnonarvojen ja metsänomistajan tavoitteiden pohjalta.&nbsp;METSO-ohjelman valintaperusteet on päivitetty vuonna 2016. Pysyvä suojelu. Kun metsäalue suojellaan pysyvästi, se on poissa metsätalouskäytöstä, mutta esimerkiksi jokamiehenoikeuksia suojelu ei yleensä rajoita. Metsän pysyvän suojelun vaihtoehtoja on kolme: Yksityisen suojelualueen perustaminen. Alueen myyminen valtiolle. Alueen vaihto valtion maahan. Määräaikainen suojelu ja ympäristötukisopimus. Metsätalouden määräaikaisen kannustejärjestelmälain (metka) mukainen ympäristötukisopimus tehdään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Tyypillisiä ympäristötukikohteita ovat esimerkiksi metsälain suojaamat arvokkaat elinympäristöt, jotka voidaan tuen avulla turvata lain antamaa suojaa laajempina kokonaisuuksina. Myös muita luonnonarvoiltaan merkittäviä METSO-ohjelman elinympäristöjä voidaan perustaa ympäristötukialueiksi. Luonnonsuojelulain nojalla toteutettavan määräaikaisen suojelujakson pituus määritellään kohteen luonnonarvojen ja maanomistajan toiveiden perusteella. Pisimmillään se voi olla 20 vuotta. Määräaikaisen luonnonsuojelualueen perustaminen soveltuu kohteille, joiden luonnonarvot muuttuvat verrattain nopeasti. Metsäluonnonhoito voi olla luonnonarvojen ylläpitämistä, lisäämistä tai metsän palauttamista luonnontilaisemmaksi. Luonnonhoitotyöt suunnitellaan yhdessä metsänomistajan kanssa eikä metsänomistajalle aiheudu hoidosta kuluja. Lisätietoa METSO-ohjelmasta: Metsonpolku-sivusto

# METSO-ohjelman keinot metsien suojelussa

## METSO-ohjelman puustoiset elinympäristöt

METSO ohjelma edistää suojelua ja luonnonhoitoa monimuotoisuuden kannalta merkittävissä puustoisissa elinympäristöissä, joita ovat:
- Lehdot
- Runsaslahopuustoiset kangasmetsät
- Pienvesien lähimetsät
- Puustoiset suot ja soiden metsäiset reunat
- Metsäluhdat ja tulvametsät
- Harjujen paahdeympäristöt
- Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteet
- Puustoiset perinnebiotoopit
- Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden metsäiset elinympäristöt
- Muut monimuotoisuudelle merkittävät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot

# METSO-ohjelman keinot metsien suojelussa

## METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle

METSO-ohjelman tarjoamat vaihtoehdot metsänomistajalle ovat pysyvä suojelu, määräaikainen suojelu ja metsäluonnonhoito. Sopiva vaihtoehto mietitään yhdessä metsänomistajan kanssa alueen luonnonarvojen ja metsänomistajan tavoitteiden pohjalta. METSO-ohjelman valintaperusteet on päivitetty vuonna 2016.
**Pysyvä suojelu.** Kun metsäalue suojellaan pysyvästi, se on poissa metsätalouskäytöstä, mutta esimerkiksi jokamiehenoikeuksia suojelu ei yleensä rajoita. Metsän pysyvän suojelun vaihtoehtoja on kolme:
1 . Yksityisen suojelualueen perustaminen.
2 . Alueen myyminen valtiolle.
3 . Alueen vaihto valtion maahan.
**Määräaikainen suojelu ja ympäristötukisopimus.** Metsätalouden määräaikaisen kannustejärjestelmälain (metka) mukainen ympäristötukisopimus tehdään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Tyypillisiä ympäristötukikohteita ovat esimerkiksi metsälain suojaamat arvokkaat elinympäristöt, jotka voidaan tuen avulla turvata lain antamaa suojaa laajempina kokonaisuuksina. Myös muita luonnonarvoiltaan merkittäviä METSO-ohjelman elinympäristöjä voidaan perustaa ympäristötukialueiksi.

# METSO-ohjelman keinot metsien suojelussa

## METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle

**Lisätietoa METSO-ohjelmasta:**

Luonnonsuojelulain nojalla toteutettavan määräaikaisen suojelujakson pituus määritellään kohteen luonnonarvojen ja maanomistajan toiveiden perusteella. Pisimmillään se voi olla 20 vuotta. Määräaikaisen luonnonsuojelualueen perustaminen soveltuu kohteille, joiden luonnonarvot muuttuvat verrattain nopeasti.
**Metsäluonnonhoito** voi olla luonnonarvojen ylläpitämistä, lisäämistä tai metsän palauttamista luonnontilaisemmaksi. Luonnonhoitotyöt suunnitellaan yhdessä metsänomistajan kanssa eikä metsänomistajalle aiheudu hoidosta kuluja.

[Metsonpolku-sivusto](https://www.metsonpolku.fi/fi-FI)

METSO-ohjelman kautta metsänomistaja voi vapaaehtoisesti ja valtion maksamaa korvausta vastaan suojella metsänsä monimuotoisuutta. Metsänomistaja voi tarjota kohdettaan METSO-ohjelmaan ottamalla yhteyttä alueelliseen ELY-keskukseen tai Suomen metsäkeskukseen.

Metsän suojelu

METSO-ohjelman kautta metsänomistaja voi vapaaehtoisesti ja valtion maksamaa korvausta vastaan suojella metsänsä monimuotoisuutta. Metsänomistaja voi tarjota kohdettaan METSO-ohjelmaan ottamalla yhteyttä alueelliseen ELY-keskukseen tai Suomen metsäkeskukseen. 

METSO-ohjelman keinot metsien suojelussa

Puuston rakenteen kehittäminen ja ylläpito  Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen. Puustoltaan harvemmat kohdat ovat tarpeen taimettumiselle. Tiheämmissäkin kohdissa erikokoiset puut voivat sijoittua enemmän tai vähemmän ryhmittäin. Metsänkasvatuksen tavoitteesta riippuu, kuinka suuriksi yksittäisten puiden annetaan varttua ennen niiden hakkuuta, kuinka suuri on pysyvien säästöpuiden määrä ja mikä on hakkuussa jäävän puuston tiheys ja rakenne. Jatkuvassa kasvatuksessa puuston rakenteen kehittämiseen ja ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita&nbsp;ks. esim. Valkonen, S., Sirén, M. &amp; Piri, T. 2010. Poiminta- ja pienaukkohakkuut – vaihtoehtoja avohakkuulle. Metsäkustannus Oy.&nbsp;sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita&nbsp;ks. Valkonen, S. 2017. Metsän jatkuvasta kasvatuksesta. Metsäkustannus Oy ja Luonnonvarakeskus. 125 s. (376). Monipuolisia, puuston kehitystä tukevia hakkuita tarvitaan erityisesti pyrittäessä muuttamaan tasarakenteista jaksollisen kasvatuksen metsää erirakenteiseksi. Jatkuvan kasvatuksen hakkuita koskevat samat metsän- ja luonnonhoidon laatuvaatimukset kuin tasaikäisrakenteisen metsän hakkuita. Jatkuvassa kasvatuksessa on vaarana puuston kuusettuminen. Ilmaston lämpeneminen lisää kuusten tuhoriskiä kuivumiselle alttiilla paikoilla. Valoa tarvitsevat puut eivät menesty alikasvoksena, mutta kuusi sietää varjoisuutta. Lehtipuiden ja männyn uudistuminen edellyttää käytännössä siemenpuuasentoa tai pienaukkoja.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Puuston rakenteen kehittäminen ja ylläpito

Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen. Puustoltaan harvemmat kohdat ovat tarpeen taimettumiselle. Tiheämmissäkin kohdissa erikokoiset puut voivat sijoittua enemmän tai vähemmän ryhmittäin.
Metsänkasvatuksen tavoitteesta riippuu, kuinka suuriksi yksittäisten puiden annetaan varttua ennen niiden hakkuuta, kuinka suuri on pysyvien säästöpuiden määrä ja mikä on hakkuussa jäävän puuston tiheys ja rakenne.
Jatkuvassa kasvatuksessa puuston rakenteen kehittämiseen ja ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita . Monipuolisia, puuston kehitystä tukevia hakkuita tarvitaan erityisesti pyrittäessä muuttamaan tasarakenteista jaksollisen kasvatuksen metsää erirakenteiseksi. Jatkuvan kasvatuksen hakkuita koskevat samat metsän- ja luonnonhoidon laatuvaatimukset kuin tasaikäisrakenteisen metsän hakkuita.

Jatkuvassa kasvatuksessa on vaarana puuston kuusettuminen. Ilmaston lämpeneminen lisää kuusten tuhoriskiä kuivumiselle alttiilla paikoilla. Valoa tarvitsevat puut eivät menesty alikasvoksena, mutta kuusi sietää varjoisuutta. Lehtipuiden ja männyn uudistuminen edellyttää käytännössä siemenpuuasentoa tai pienaukkoja.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Korjuuvaurioiden välttäminen

Taimet vaurioituvat sitä helpommin mitä kovempi pakkanen on. Jos taimet näkyvät lumipinnan yläpuolelle, korjuu on suositeltavaa ajoittaa suojasäälle tai pienelle pakkaselle. Alkukesää on myös syytä välttää etenkin havupuuvaltaisten metsien korjuussa, sillä jäävien puiden kuori irtoaa silloin helposti vähäisestäkin kolhusta.
Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10-metrisiä puita. Erityisesti alempien latvuskerrosten noin viisimetristen ja sitä pitempien puiden vaurioittamista on vältettävä, sillä seuraavien vuosikymmenten kasvu ja hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Kasvatettavien puiden valinnassa huomio arvokynnykseen

Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen myös jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan järeimpiä tukkipuita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi.
Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti hyväkasvuiset puut, jotka seuraavaan hakkuuseen mennessä ylittävät arvokynnyksen eli kasvavat kuitupuukokoisesta tukkipuukokoiseksi. Tämä nostaa puustoon sitoutuneelle pääomalle saatavaa tuottoa. Hakkuussa huolehditaan myös, että siementävää suurta puustoa säilyy tarvittava määrä.

Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta.
Jatkuvassa kasvatuksessa puunkorjuun laadukas toteutus edellyttää erityistä huolellisuutta ja oikeaa ajoitusta. Sopivin hakkuiden ajankohta on talvi puustovaurioiden määrän ja juurikääpäriskin hillitsemiseksi.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen

Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa.
Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.
Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina . Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Kuusikoihin ja karuihin männiköihin

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Pääpuulajeistamme kuusi menestyy alikasvoksena parhaiten ja latvukseltaan hyväkuntoinen puu toipuu saadessaan kasvutilaa hakkuun jälkeen.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Poimintahakkuun periaatteita

Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisessa kasvatuksessa käytettävää yläharvennusta. Jatkuvassa kasvatuksessa kiinnitetään kuitenkin huomiota taimettumiseen. Siksi hakkuussa jätetään myös suuria hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä.
Poimintahakkuuta voidaan täydentää tekemällä pienaukkoja, jotka lisäävät taimettumista ja tukevat luonnon monimuotoisuutta ylläpitämällä sekapuustoisuutta.
Poimintahakkuussa lähtökohtana on harvennus pohjapinta-alatavoitteen mukaiseksi. Hakkuuvoimakkuus voi vaihdella käsittelyalueen sisällä. Puuston järeytymistä ja tuhonkestävyyttä voidaan tarvittaessa parantaa harventamalla metsikössä olevia tiheämpiä kohtia.

Pienempiä puita poistetaan, jos ne ovat viallisia tai sairaita tai jos ylitiheitä ryhmiä halutaan harventaa. Tiheät pienpuuryhmät harventuvat myös luontaisesti.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Poimintahakkuun toteutus

- Ajourat sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan kohtiin, joissa on eniten hakattavaa tukkipuustoa. Kasvatuskelpoista alikasvosta tai nuorta puustoa kasvavat kohdat pyritään kiertämään. Näin toimien ajouravälistä tulee vaihteleva ja se on tyypillisesti suurempi kuin 20 metriä.
- Hakkuussa poistetaan:
1. vaurioituneet ja sairaat puut
2. mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosuudeltaan haaroittuneet puut lukuun ottamatta säästöpuiksi jääviä
3. suurimpia tukkipuun kokoisia puita niin, että metsään jää tavoitteen mukainen määrä puustoa.
- Tiheitä pienempien puiden ryhmiä harvennetaan, jos kasvatettavien puiden järeytymistä halutaan nopeuttaa. Hyvin tiheinä kasvaneet ryhmät harvennetaan kahdessa vaiheessa, jolloin puilla on paremmat edellytykset sopeutua muutokseen.

- Hakkuussa säilytetään:
1. jonkin verran suurimpia puita (esimerkiksi Etelä-Suomessa rinnankorkeusläpimitta yli 25 cm) tuottamaan siemeniä
2. hyväkuntoiset puut, joilla on edellytykset kehittyä hyvälaatuisiksi tukkipuiksi
3. monipuolinen puulajisekoitus, kun siihen on luontaiset edellytykset.
4. säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Säästöpuuryhmät on syytä merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.
5. lintujen pesäpuita. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina .
- Huolehditaan mahdollisimman hyvin, että jäävä puusto säästyy vaurioilta hakkuussa ja metsäkuljetuksessa. Hakkuutähde käytetään ajouran reunapuiden juurenniskojen suojaamiseen ja maaston kantavuuden parantamiseen. Hyvässäkin toteutuksessa osa pienemmistä puista ja alikasvoksesta vaurioituu.
- Huolehditaan jatkuvalla työjäljen seurannalla, ettei puustoa hakata liian harvaksi.

Poimintahakkuussa pyritään edistämään metsän luontaista uudistumista poistamalla metsikön suurimpia puita, tekemällä tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisäämällä kasvutilaa kenttäkerroksessa uusien taimien syntymiseksi .

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Jyrkkärajaisia aukkoja vältettävä

Kapeiksi kaistoiksi jäänyt pienaukkojen välialue on altis tuulituhoille. Pienaukkojen reunakuuset kärsivät myös jonkin verran runkojen kuivumisesta, jolloin osa niistä voi kuolla.
Pienaukot suositellaan hakattavaksi niin, että aukon reunat pehmennetään tarvittaessa varovaisella harvennuksella. Näin ympäröivän puuston aiheuttama juuristokilpailu pienenee, jolloin alikasvoksella on paremmat edellytykset menestyä myös aukon reunassa. Suurten puiden poimiminen reuna-alueelta lisää tuulituhojen riskiä erityisesti, jos jäljelle jääneet puut ovat kasvaneet tiheässä. Reunapuuston runkojen ja juuriston vahvistuessa tuulituhojen riski vähenee. Jyrkkärajaisia, tiheän metsän ympäröimiä aukkoja ei suositella tehtäväksi.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Pienaukon koko ja muoto vaikuttavat taimettumiseen

Aukon koko vaikuttaa olennaisesti puuston uudistumiseen. Läpimitaltaan alle 20 metrin aukot taimettuvat kivennäismailla heikosti, koska reunapuuston varjostus ja juuristokilpailu ovat voimakkaita koko aukossa. Jos pienaukon läpimitta on vähintään 40 metriä, aukon keskiosassa taimet kasvavat nopeammin ja valopuulajeilla, männyllä ja koivulla, on paremmat edellytykset menestyä.
Etelä-Suomen rehevillä kasvupaikoilla, kuten OMT, pienaukkojen läpimitan on syytä olla korkeintaan 30–40 metriä, jotta pintakasvillisuuden rehevöityminen pysyy kohtuullisena. Tuolloin aukossa on enemmän reunametsän kilpailuvaikutuksen alaista osuutta, jolloin rehevöityminen on heikompaa. Aukkoja voi laajentaa, kun taimikko on vakiintunut ja tarvitsee lisää kasvutilaa.
Ojitetuilla turvemailla, joilla on usein jo luonnostaan paljon kuusen alikasvostaimia, metsä uudistuu pienissäkin aukoissa hyvin. Jo läpimitaltaan 10–20 metrin aukot taimettuvat kuuselle. Taimien kehitys on kuitenkin nopeinta vähintään puuston valtapituuden kokoisissa pienaukoissa. Tätä suurempiin aukkoihin syntyy tavallisesti lehtipuustoa.

Aukon muodolla on vaikutusta taimettumiseen erityisesti kivennäismailla. Pitkänomainen, kapea aukko on taimille huono kasvupaikka, koska ympäröivän puuston reunavaikutus on suuri koko alalla.
Ojitetuissa korvissa pienetkin aukot taimettuvat ainakin Pohjois-Suomessa yleensä hyvin. Taimettuminen on ollut runsasta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Lapin etelä- ja keskiosissa tehdyissä kokeissa ,  . Vakiintunut, riittävän tiheä taimikko syntyy yleensä jo 10 vuodessa.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Pienaukot käsittelyalueella

Sama puuston tiheys voidaan saavuttaa erikokoisilla pienaukoilla. Aukon koko valitaan olosuhteiden ja tavoitteiden mukaan. Käytännössä koko ja jossain määrin myös muoto vaihtelevat käsittelyalueella.
Luonnonvarakeskuksen kuvassa on esimerkit kahdesta eri pienaukkohakkuun toteutuksesta. Välialueiden (vihreä) puuston pohjapinta-ala on kummassakin hakkuun jälkeen 17 m² ja aukkojen (oranssi) osuus on 30 % käsittelyalueen pinta-alasta. Tällöin koko käsittelyalueen puuston pohjapinta-ala on 12 m².

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Pienaukkohakkuut sopivat ojitettuihin korpiin

Pienaukkojen välialueiden harventaminen on tehtävä varovaisesti, koska harvennus lisää tuulituhoriskiä etenkin, jos jäljelle jääneet puut ovat kasvaneet tiheässä eivätkä ole kehittyneet tuulenkestäviksi. Puuston kasvatus käyttämällä yksinomaan pienaukkohakkuuta on osoittautunut hankalaksi. Kun pienaukkohakkuut toistuvat, välialueesta tulee helposti rikkonainen, jolloin hakkuu ja hoito vaikeutuvat ja tuulituhoriski kasvaa.
Pienaukkohakkuu sopii kuitenkin hyvin korpikuusikoihin, joissa jo pienet aukot ja kapeat kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin. Tällaista kaistalehakkuuta voi soveltaa myös männiköihin, joissa sillä saadaan vyöhykkeittäistä puuston koon vaihtelua käsittelyalueelle. Kaistaleelle voi jättää säästö- ja siemenpuita sekä puuryhmiä vähentämään väylämäistä vaikutelmaa. Korpikuusikoissa pienaukon on todettu uudistuvan ennen hakkuuta kehittyneestä alikasvoksesta jo 10 vuodessa. Pienaukkoja yhdestä kahteen kertaa laajentamalla koko alue saadaan silloin uudistettua 20–30 vuodessa.
Ojitetuilla turvemailla on huolehdittava, että puustoa jää välialueelle riittävästi ylläpitämään riittävää kuivatusta ja että pienaukot ovat kooltaan maltillisia kooltaan. Näin alue ei ala vettyä siinä määrin, että puuston kasvu heikkenisiee merkittävästi. Puuston riittävän määrän arvioinnissa on huomioitava puulajien erilainen kyky vaikuttaa kuivatukseen.

Pienaukkohakkuut ovat periaatteessa pienialaisia avohakkuita, joista muodostuu enintään 0,3 ha aukkoja. Myös pienaukkoa ympäröivää puustoa eli aukkojen välialuetta harvennetaan tarvittaessa poimintahakkuin. Tämä vähentää juuristokilpailua aukon reuna-alueella.
Pienaukkoja on suositeltavaa tehdä vain varttuneeseen puustoon. Pienaukot on suunniteltava ja jaksotettava siten, ettei lopputuloksena ole kapeiksi kaistoiksi jääviä varttuneiden puiden muodostamia välialueita.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Tavoiteltu tulos varmistettava ennalta

Jotta poimintahakkuu onnistuu, hakkuukoneen kuljettajan on hallittava alempien latvuskerrosten puita korjuuvaurioilta säästävä työtekniikka. Jos kokemus poimintahakkuusta on vasta vähäinen, korjuun aloituksessa hakataan ennalta leimattu mallialue. Metsänomistaja tai hänen edustajansa arvioi, vastaako tulos tavoiteltua.

Poimintahakkuussa jäävän puuston määrää voi arvioida hakkuukoneen puomin rajaaman puoliympyrän avulla kuten tässä esimerkissä. Korjuujäljen automaattista mittaamista kehitetään ja nykyistä kehittyneempi tekniikka tullee jatkossa helpottamaan tavoitepohjapinta-alan seuraamista.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Puuston määrä käsittelyalueella jatkuvassa kasvatuksessa

Seuraavassa taulukossa on esitetty viitteellisiä puuston pohjapinta-aloja ennen ja jälkeen jatkuvan kasvatuksen hakkuuta. Männyn ylispuukasvatuksessa tehtävissä siemenpuuhakkuissa ei pyritä tiettyyn puuston pohjapinta-alaan, vaan puuston tiheyden mittarina käytetään siemenpuiden runkolukua.
Suositellut jäävän puuston pohjapinta-alat sisältävät yhden neliömetrin (1 m²) varmuusrajan säännösten vähimmäispohjapinta-aloihin nähden. Näin metsänhoidon suosituksissa halutaan varmistaa, ettei metsää hakata vahingossa liian harvaksi. Luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen kasvun edistämiseksi on jäävän puuston pohjapinta-alan oltava varsin alhainen.
Pienaukkojen koko ja määrä ja välialueiden käsittely tulee sovittaa olosuhteisiin ja tavoitteisiin. Tällöin otettava huomioon esimerkiksi pintakasvillisuuden rehevöitymisen tai tuulituhojen riski.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Puuston määrä käsittelyalueella jatkuvassa kasvatuksessa

### Viitteellinen puuston pohjapinta-ala (PPA) ennen jatkuvan kasvatuksen hakkuuta ja sen jälkeen. Jos lähtökohtana on tiheä metsä, ei hakkuuta tule tehdä metsätuhoriskin vuoksi kerralla liian voimakkaasti.

##  [Puuston pohjapinta-ala jatkuvassa kasvatuksessa](/fi/node/851)

Table
|   |   | PPA ennen hakkuuta, m²/ha | PPA hakkuun jälkeen eteläisessä Suomessa, m²/ha | PPA hakkuun jälkeen keskisessä Suomessa, m²/ha | PPA hakkuun jälkeen pohjoisessa Suomessa, m²/ha |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Kuusivaltaiset metsät, suositus | Tuore kangas1 | ≥ 20 | n. 11 | n. 10 | n. 9 |
| Kuusivaltaiset metsät, suositus | Lehtomainen kangas1 | ≥ 22 | n. 12 | n. 11 | n. 10 |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Tuoreet tai sitä ravinteikkaammat kankaat |   | 10 | 9 | 8 (72) |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Mustikka- ja sitä ravinteikkaammat ojitetut turvekankaat  |   | 8 | 7,2 | 6,4(5,62) |
| Mäntyvaltaiset metsät, suositus | Kuiva kangas1 |   | *** | *** | *** |
| Mäntyvaltaiset metsät, suositus | Kuivahko kangas1 |   | *** | *** | *** |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Kuivahkot tai sitä karummat kankaat |   | 9 | 8 | 6(52) |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Puolukka- ja sitä karummat ojitetut turvekankaat |   | 7,2 | 6,4 | 4,8(42) |
solut: säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja.
1 ja vastaavat turvemaat. Ojitetuilla turvemailla ojien osuus otetaan huomioon, jolloin PPA on alhaisempi. Ojitettujen turvekankaiden lakirajaan nähden suositellaan kuitenkin jätettäväksi noin 1 m²/ha korkeampi PPA.
2 Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä ja Muonio, Salla, Savukoski, ja Sodankylä
\*\*\*Männikön siemenpuuhakkuussa jätetään 50*–*100 runkoa/ha. Puuston pohjapinta-alalle ei ole määritelty tavoitetta. Jos puuston määrä alittaa taulukossa esitetyn vähimmäis-PPA:n, metsälain mukaan kyse on uudistushakkuusta.

Männikön ylispuukasvatuksessa ei ole tarkoituksenmukaista tähdätä tiettyyn puuston pohjapinta-alaan. Siihen tähtäävässä siemenpuuhakkuussa jätetään kivennäismailla 50–150 runkoa hehtaarille. Kun puuston pohjapinta-ala alittaa taulukossa mainitun säännösten mukaisen vähimmäismäärän, merkitään siemenpuuhakkuu metsänkäyttöilmoituksessa uudistushakkuuksi.
Jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä männyn ylispuukasvatus on turvemailla syytä toteuttaa pienaukoittain tai kaistaleittain. Peitteellisyys ja puuston haihdutuksen korkea taso säilytetään yhdistämällä siemenpuuhakkuu kaistale- tai pienaukkohakkuun kanssa. Pelkkä männyn siemenpuuasento on todennäköisesti liian harva ylläpitämään puuston kasvun kannalta riittävää haihduntaa.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Uudistamisvelvoite voi tulla kyseeseen

Poiminta- ja pienaukkohakkuut luetaan lainsäädännössä kasvatushakkuisiin, mutta hakkuun jälkeisen puuston vähimmäismäärät poikkeavat muista kasvatushakkuista. Jos puuston pohjapinta-ala (m²/ha) alittaa hakkuun jälkeen säännösten mukaisen vähimmäismäärän käsittelyalueella, on metsänuudistumisesta huolehdittava lain mukaisesti. Pohjapinta-alaa laskettaessa mukaan ei oteta yhtenäistä aluetta, jossa on jo säännösten vaatimukset täyttävä taimikko.
Metsälain mukainen uudistamisvelvoite on otettava huomioon myös, jos hakkuussa syntyy yli 0,3 hehtaarin kokoinen aukko. Jatkuvassa kasvatuksessa voi olla tarkoituksenmukaista tehdä tätä suurempia aukkoja etenkin Pohjois-Suomessa. Näistä lakirajan enimmäiskoon ylittävistä aukoista ei kuitenkaan käytännössä aiheudu juuri ongelmia, koska ne uudistuvat luontaisesti varsin hyvin. Pohjois-Suomen paksukunttaiset kohteet ovat tästä poikkeus. Metsänkäyttöilmoitukseen yli 0,3 hehtaarin aukkoja sisältävä hakkuu on merkittävä uudistushakkuuksi.
Lain edellyttämät taimikon perustamistoimenpiteet on tehtävä kolmen vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä. Uudistamisvelvoite täyttyy, kun määräaikaan mennessä uudistusalalla on taulukon mukainen vähimmäismäärä keskipituudeltaan vähintään 50 cm:n mittaisia kasvatuskelpoisia taimia.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

## Uudistamisvelvoite voi tulla kyseeseen

### Uudistamisvelvoitteen edellyttämät taimimäärät alueittain.

##  [Uudistamisvelvoitteen täyttyminen ](/fi/node/891)

Table
|   | Aika hakkuun päättymisestä, enintään vuotta | Havupuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha | Lehtipuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha |
| --- | --- | --- | --- |
| Eteläinen Suomi | 10 | 1 500 | 1 100 |
| Keskinen Suomi | 15 | 1 500 | 1 100 |
| Pohjoinen Suomi | 20 | 1 200 | 1 100 |
| Suojametsäalue | 25 | 1 200 | 1 100 |
Uudistamisvelvoitteen edellyttämät taimimäärät alueittain.

Jatkuvan kasvatuksen käsittelyalue on yhdestä tai useammasta metsikkökuviosta koostuva kokonaisuus tai kartalle rajattu alue, jolla tehdään hakkuita tai metsänhoitotoimenpiteitä pääasiassa koko alueella. Käsittelyalue muodostuu siten mahdollisista pienaukoista ja niiden välialueista. Käsittelyalueelle on jäätävä kokonaisuudessaan riittävästi puustoa.

**Jatkuva kasvatus**• Jatkuvan kasvatuksen yhteydessä on huolehdittava lehtipuiden uudistumisesta tekemällä riittävän kokoisia aukkoja hakkuiden yhteydessä tai tarvittaessa istuttamalla. • Jatkuvassa kasvatuksessa lehtipuusekoitukselle on suositeltavaa tavoitella kasvupaikasta riippuen vähintään 10 prosentin osuutta.• Yhtään puulajia ei hakata käsittelyalueelta kokonaan pois.• Säästöpuina suositaan lehtipuita.

**Jatkuva kasvatus**• Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.• Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.• Säästöpuiksi voi jättää myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.• Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.• Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.• Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun ja uudistamisen kannalta vaikeaan kohtaan.• Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

**Jatkuva kasvatus:**• Hakkuissa säästetään kuolleet puut, erityisesti järeät rungot. • Jatkuva kasvatus voi säästää kuollutta puuta paremmin kuin tasaikäisrakenteinen kasvatus, koska siinä ei tehdä päätehakkuuta tai maanmuokkausta, eikä yleensä korjata energiapuuta.• Toistuvat poimintahakkuut voivat ehkäistä kuolleiden puiden muodostumista, minkä vuoksi aktiivinen lahopuun tuottaminen tekopökkelöillä on suositeltavaa.

**Kasvatushakkuut ja jatkuva kasvatus**• Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä. • Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.• Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.• Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja.• Tekopökkelöillä voidaan merkitä kasvatushakkuissa jätetyt säästöpuuryhmät tai riistatiheiköt.• Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään.**Uudistushakkuut**• Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä. • Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.• Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.• Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja. Uudistushakkuilla puuntuotannollisesti huonolaatuiset puut ovat myös hyviä vaihtoehtoja tekopökkelöiksi. • Tekopökkelöitä kannattaa tehdä sekä uudistusalan paisteiseen keskiosaan, että varjoisampaan metsän reunaan tai säästöpuuryhmään.• Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään.

**Kasvatushakkuut**• Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.• Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata tai harvenneta hakkuussa. • Suojatiheiköissä kasvanut korjuukelpoinen puusto voidaan hyödyntää myöhemmissä hakkuissa normaaliin tapaan. • Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.• Suojatiheikön voi halutessaan jättää kehittymään tulevaisuuden säästöpuuryhmäksi.**Uudistushakkuut**• Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.• Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata.• Hakkuussa tiheikköjen alueelta voidaan korjata järeä puusto, ellei kyseessä ole säästöpuuryhmä.• Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi. • Säästöpuuryhmissä oleva alikasvos toimii myös suojatiheikkönä.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuussa tulee suosia hyvälaatuista ja elinvoimaista puustoa ja huolehtia eri-ikäisrakenteen säilymisestä. Luontainen uudistuminen on keskeistä, joten taimettumisen edellytykset ja valon määrä on huomioitava. Myös korjuuvauriot maaperälle ja jäävälle puustolle on pidettävä mahdollisimman vähäisinä.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on: kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta. turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa. Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Metsän hakkaajalla tarkoitetaan metsälain mukaan maanomistajaa tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä. Kaikki läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot on säädösten mukaan käsiteltävä. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta. Säädösten mukaan torjuntaa ei tarvitse tehdä, jos jokin seuraavista toteutuu: terminen kasvukausi ei ole alkanut hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0°C maassa on yhtenäinen lumipeite hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 °C. Kuusenjuurikääpää suositellaan torjuttavaksi kuusen koko esiintymisalueella. Männynjuurikääpää suositellaan torjuttavaksi Lapin maakunnan eteläpuolella.

# Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on:
1 . kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta
2 . turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta.
3 . turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa.
Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Metsän hakkaajalla tarkoitetaan metsälain mukaan maanomistajaa tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa.
Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Kaikki läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot on säädösten mukaan käsiteltävä. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta.
Säädösten mukaan torjuntaa ei tarvitse tehdä, jos jokin seuraavista toteutuu:
- terminen kasvukausi ei ole alkanut
- hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0°C
- maassa on yhtenäinen lumipeite
- hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 °C.

Metsätuholaki velvoittaa monissa tapauksissa juurikäävän torjuntaan. Juurikäävän torjunta on kuitenkin suositeltavaa maantieteellisesti laajemmalla alueella kuin mihin metsätuholaki velvoittaa.
Metsätuholain velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Nämä alueet ovat keskinen ja eteläinen Suomi (ks. kartta alla). Torjuntavelvoite koskee myös ei-metsänhoidollisia havupuuvaltaisia hakkuita, kuten sähkölinjojen sekä teiden ja rautateiden varsien käsittelyä.

Juurikääpätuhojen torjunta

Metsätuholaki  velvoittaa monissa tapauksissa juurikäävän torjuntaan. Juurikäävän torjunta on kuitenkin suositeltavaa maantieteellisesti laajemmalla alueella kuin mihin metsätuholaki velvoittaa.

Metsätuholain velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Nämä alueet ovat keskinen ja eteläinen Suomi (ks. kartta alla). Torjuntavelvoite koskee myös ei-metsänhoidollisia havupuuvaltaisia hakkuita, kuten sähkölinjojen sekä teiden ja rautateiden varsien käsittelyä.

Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Harvennuksella vaihtelevuutta maisemaan Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa.&nbsp;Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin.

# Ensiharvennus - Virkistys

## Harvennuksella vaihtelevuutta maisemaan

Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa. Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin.

Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa. Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Erityishakkuu

Ensiharvennus hoidetussa hieskoivuvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

METSO-ohjelman keinot metsien suojelussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko