Luonnonhoidolliset hakkuut talousmetsissä
Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää riistan elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua. Maanomistaja voi vapaaehtoisesti soveltaa luonnonhoidollisten hakkuiden keinovalikoimaa päästäkseen omiin metsäluontoa koskeviin tavoitteisiinsa.
Yleistä luonnonhoidollisista hakkuista
Hakkuun toteutus luonnonhoitoa painottaen käytännössä vähentää hakkualueelta saatavia kantorahatuloja verrattuna tavanomaiseen käsittelyyn, mutta korostaa metsän muita arvoja. Erityispiirteistä johtuen hakkuiden toteutus edellyttää tavallista huolellisempaa suunnittelua.
Luonnonhoidollisiin hakkuisiin liittyvät suositukset koskevat luontokohteita, jotka eivät ole nykytilassaan luonnontilaisia tai sen kaltaisia ja joihin ei liity lakisääteisiä käytönrajoituksia.
Luonnonhoidollisia hakkuita toteutetaan tyypillisesti rantametsissä, pellon ja metsän ja suon ja metsän vaihettumisvyöhykkeillä, korvissa, vähätuottoisilla ojitetuilla turvemailla, talousmetsälehdoissa, harjujen paahdeympäristöissä, puustoisissa perinneympäristöissä ja kulotuskohteilla.
Kasvatushakkuut - Ilmastonmuutoksen hillintä
Harvennushakkuut ovat jaksollisen metsänkasvatuksen ainespuuntuotantoon tähtäävä toimenpide. Harvennuksilla vaikutetaan mahdollisuuksiin hyödyntää puuta puutuotteissa ja ohjataan hiilensidonta kasvatettaviin puihin.
Harvennuksissa vähennetään puustoa, jotta jäljelle jäävät puut saavat lisää kasvutilaa ja järeytyminen nopeutuu. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Latvukset supistuvat nuorissa metsissä hyvinkin nopeasti metsän tihentyessä. Varttuneemmassa puustossa sekä karummilla kasvupaikoilla muutos on hitaampaa.
Varsinkin ensiharvennuksella vaikutetaan puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun ja sen oikea-aikaisuus on talouden kannalta tärkeää.
Harvennuksilla vaikutetaan metsän eri puulajien osuuksiin. Monipuolinen puusto on tärkeää puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Näin varmistetaan myös hiilensidontaa. Yläharvennuksilla voidaan tuottaa isompi osuus järeämpää puuta ja pidentää metsikön kiertoaikaa. Alaharvennuksilla puusto pyritään saamaan järeytymään nopeammin ja tuottamaan nopeammin tuloja.
Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa
Harvennushakkuun vuoksi puuston määrä ja hiilivarasto vähenevät hetkellisesti, samoin hiilensidonta.[Lähdeviite1] [Lähdeviite2]Puuston kasvun ja elinvoiman ylläpito harvennusten avulla edistää hiilensidontaa, mikä auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Harvennushakkuut parantavat jäävän puuston laatua ja vahvistavat järeytymistä. Tämä lisää tulevia hakkuutuloja ja puuston hyödyntäminen pitkäkestoisempiin puutuotteisiin on todennäköisempää kuin ilman harvennuksia.
Jos käytetään harvennusmallin mukaista lievempää harvennusvoimakkuutta ja/tai yläharvennusta sille sopivilla kohteilla, kiertoaikaa voi pidentää ja siten lisätä puuston hiilivarastoa. [Lähdeviite3]
Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen
Tutkimustulokset harvennuksen vaikutuksista metsämaan hiilivarastoon eivät ole yhdenmukaisia. Harvennus voi hetkellisesti lisätä metsämaan hiilivarastoa lisääntyneen kariketuotannon kautta. Kuitenkaan yleisesti harvennushakkuilla ei ole todettu olevan suurta vaikutusta maaperän hiilivaraston kehitykseen kivennäismailla. Harvennuksen vaikutus maaperään on joka tapauksessa pienempi ja lyhytaikaisempi kuin avohakkuun, joskin vaikutuksia tunnetaan huonosti. [Lähdeviite4][Lähdeviite5][Lähdeviite6]
Ojitetuilla turvemailla harvennuksen vaikutukset maaperän hiilivarastoon ja kasvihuonekaasupäästöihin ovat todennäköisesti vähäiset verrattuna avohakkuuseen[Lähdeviite7][Lähdeviite8], koska harvennuksen vaikutukset pohjaveden pinnan korkeuteen ovat yleensä vähäiset[Lähdeviite9] ja häiriö kasvillisuudessa huomattavasti vähäisempi kuin avohakkuun.
Luonnonhoidolliset hakkuut talousmetsälehdoissa
Lehdot ovat metsälajiston monimuotoisuuden kannalta tärkeitä runsasravinteisia kasvupaikkoja. Lehtotyypit vaihtelevat kuivista mäntyvaltaisista lehdoista kosteisiin kuusi- ja lehtipuuvaltaisiin lehtoihin. Kaikki lehtotyypit ovat uhanalaisia luontotyyppejä. Huomattava osa lehdoista sijaitsee maisemallisesti merkittävillä paikoilla, asutuksen lähellä, teiden varsilla, rannoilla tai peltojen reunoilla. Vaikka lehtometsiä on vain 1–2 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta, niissä elää noin puolet uhanalaisista metsälajeista. Monet lehtojen uhanalaisista lajeista ovat vanhoista elävistä puista ja lahopuusta riippuvaisia. Esimerkiksi lehtojen uhanalaisista kovakuoriaisista peräti neljä viidesosaa on lahopuulajeja.
Talousmetsälehtojen käsittely
Valtaosa, noin 90 prosenttia lehtojen pinta-alasta on metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää. Käsittelemällä talousmetsälehtoja luonto- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla voidaan vaikuttaa hyvin myönteisesti metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, eli touko-kesäkuun, ulkopuolella. Lehdot ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita.
- Jätä taimikonharvennuksessa lehtipuustoa vaihtelevan kokoisina ryhminä ja suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.
- Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulee olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta. Harvennuksessa ei tavoitella tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytetään puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua.
- Suosi erirakenteista kasvatusta ja huolehdi ettei lehto kuusetu.
- Säästä nuoret puustoryhmät ja poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.
- Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin. Erityisen suositeltavaa tämä on lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja puuston ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.
- Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.
- Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia.
- Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti.
- Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maata kuitenkin muokataan, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta.
- Talousmetsälehto saattaa soveltua myös metsälaidunnukseen tai lehdosta voidaan hakkuilla muodostaa vaihettumisvyöhyke pellolle tai niitylle.
Luonnonhoidolliset hakkuut vähätuottoisilla ojitetuilla turvemailla
Osa luonnontilaisten soiden ojituksista on ollut metsätaloudellisesti kannattamattomia. Yleisin syy on ollut ravinteisuudeltaan liian karujen kasvupaikkojen ojittaminen. Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan.
Vähätuottoiset turvemaat
Vähätuottoisiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle kuutiometrin vuodessa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mutta mahdollisessa hakkuussa niille on jätettävä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.
Alun perin avoimet ja harvapuustoiset suot
Edellä mainitun lisäksi on myös alun perin avoimia ja harvapuustoisia soita, jotka ovat viljavia ja puusto kasvaa ojituksen jälkeen hyvin. Tällaisia alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja karut nevat. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita ja niitä voidaan metsänomistajan niin halutessa ennallistaa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan metsäviranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella.
- Ennallistamisessa poistetaan ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolla säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta. Toteutuksessa huomioidaan avosuon rakenteeseen kuuluva mosaiikkimaisuus, jossa harvapuustoiset (kermit/jänteet) ja puuttomat vesialueet (kuljut/rimmet) esiintyvät.
- Vesitalouden palauttamiseksi ojien tukkiminen on yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Täystukkiminen on huomattavasti patoamista kalliimpaa, joten kustannustehokkain ratkaisu tulee pohtia tapauskohtaisesti.
- Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja.
- Ennallistettavalle suolle voidaan kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa alueen arvoa vesilintujen elinympäristönä.
Luonnonhoidolliset hakkuut korvissa
Korvet ovat arvokkaita luontokohteita, sillä niiden määrä on voimakkaasti vähentynyt. Kaikki luonnontilaiset tai sen kaltaiset korpityypit on luokiteltu uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Niitä korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeillä, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä.
Korpien käsittelyn toimintatapoja
Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, pääasiassa touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita.
- Korpia suositellaan käsiteltävän metsänkäsittelytavoilla, jotka säilyttävät niille ominaisen vesitalouden ja pienilmaston. Tällaisia ovat puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena poimintahakkuin sekä vähittäinen luontainen uudistuminen pienaukkohakkuiden avulla.
- Korven uudistaminen voidaan toteuttaa tasaikäisrakenteisessa metsässä suojuspuuhakkuulla tai kaksijaksoista metsänkasvatusta noudattaen. Tällöin alikasvos vapautetaan vaiheittain suojus- tai verhopuuston alta.
- Hakkuut suositellaan tehtäväksi silloin, kun maa on roudassa.
- Korpien luontaisen uudistamisen edellytykset ovat hyvät, sillä taimettuminen on yleensä runsasta kosteilla rahkasammalpinnoilla. Kun puuston tilavuus hakkuiden jälkeen pidetään Etelä-Suomessa yli 125 m³/ha, puiden haihdutus ylläpitää puuston kasvun kannalta riittävää kuivatusta, eikä kunnostusojitus ole välttämätöntä. Haihduttavaa puustoa tulisi Pohjois-Suomen oloissa olla yli 150 m³/ha. Pienempi määrä voi myös riittää, mutta tällöin riski puuston kasvutappioille suurenee. Aihepiiristä ei ole vesiensuojelutarkoituksissa toistaiseksi tarkempia tutkimustuloksia.
- Runsaan lehtipuusekoituksen säilyttäminen hakkuissa lisää puuston haihdutusta ja parantaa luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen elinvoimaisena säilymisen edellytyksiä.
- Avohakkuita ei tulisi tehdä korpien uudistamisessa. Avohakkuu muuttaa voimakkaasti korven pienilmastoa sekä aiheuttaa korven voimakkaan vettymisen ja siitä aiheutuvan kuivatustarpeen uudistamisen yhteydessä. Korvissa ei suositella käytettäväksi ojitusta eikä ojitusmätästystä, koska ne voivat aiheuttaa korven pysyvän kuivumisen.
Luonnonhoidolliset hakkuut suon ja kangasmaan välisillä vaihettumisvyöhykkeillä
Soiden ja metsien vaihettumisvyöhykkeet ovat luonnon monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta arvokkaita kohteita.
Suon ja kangasmaametsän välisen vaihettumisvyöhykkeen käsittely
Suon ja kangasmaan vaihettumisvyöhykkeen hoidossa monimuotoisuutta tai riistaa painottava metsänomistaja voi toimia seuraavasti:
- Säästä soiden ja kangasmetsien väliin puustoinen vaihettumisvyöhyke, josta erityisesti metsäkanalintupoikueet hyötyvät.
- Luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet voidaan jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulkopuolelle. Sama koskee suolle työntyviä pienehköjä kangasmaaniemekkeitä.
- Käsittele luonnontilaltaan muuttuneen vaihettumisvyöhykkeen puustoa poimintahakkuin siten, että siltä poistetaan vain taloudellisesti arvokkaimpia puuyksilöitä. Älä poista mitään puulajia täydellisesti.
- Jos vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, puustoa voidaan säästää vaihtelevan levyiselle kaistalle kivennäismaan puolelle.
- Vaihettumisvyöhykkeen tavoitekuva on, että puusto pienenee suota kohti mennessä.
- Jos poimintahakkuu edellyttää raivausta, säilytä alikasvospuiden ja pensaiden antama suoja mahdollisimman hyvin. Erityisesti suon puoleisella reunalla on tärkeää säilyttää matalakasvuista suojaa riistalle.
- Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös puolukka- ja variksenmarjakasvustot.
- Palauta suon ja metsänreunan luontainen vesitalous, jos mahdollista.
Luonnonhoidolliset hakkuut pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä
Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeitä voidaan käsitellä monimuotoisuus-, riista- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla. Vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee pääsääntöisesti 5–30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.
Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen käsittely
Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:
- Korosta vaihettumisvyöhykkeen hoidossa puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
- Suosi pellon reunalla matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeää on suosia marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta.
- Harvenna pellon reunapuustoa voimakkaasti ja poista peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita.
- Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.
- Ylläpidä riistan suojapaikkoja säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta.
- Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Luonnonhoidolliset hakkuut rantametsissä
Rantametsillä on suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden, riistan, maiseman ja vesiensuojelun kannalta. Rantametsät pidättävät kiintoaineita ja ravinteita valumavesistä, ylläpitävät vesistölle ja rantametsälle ominaista kosteaa ja varjoista pienilmastoa, tuottavat kariketta ja hyönteisiä muiden eläinten ravinnoksi. Lisäksi rantametsät vakauttavat rantapenkkoja juurillaan vähentäen niiden eroosiota sekä tuottavat kuollutta puuta vesistöön ja rantakaistalle.
Rantametsän käsittely
Rantametsän käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:
- Keskitä säästöpuustoa hakkuissa vesistöjen ja pienvesien rannoille tai valitse rantametsiä luontokohteiksi.
- Suojakaistan leveys voi vaihdella maanpinnan kaltevuuden, maalajin, vesistön luonteen sekä rantametsän luonto- ja maisema-arvojen mukaisesti.
- Jätä suojakaista raivaamatta.
- Suojakaistalla voidaan tehdä harvennushakkuita ja siltä voidaan korjata poimintahakkuilla taloudellisesti arvokkaimpia puita. Kaistalle jätetään kasvamaan myös vähäarvoisia lehtipuita, pienikokoisia havupuita, rantapuita, pensaita ja alikasvospuita.
- Jätä erityisesti vanhat puuyksilöt, runsasnaavaiset kuuset, kolopuut ja lahopuut korjaamatta. Myös kuusi- ja leppäryhmät sekä kukkivat ja marjovat puut ja pensaat ovat sopivia säästöpuita.
- Vältä koneella ajoa suojakaistalla, jotta aluskasvillisuus ja pensasto eivät vaurioidu.
- Suojavyöhykkeellä ei rikota maanpintaa eikä sille levitetä lannoitteita tai torjunta-aineita.
- Mikäli rantametsän suojakaista on rajattu hyvin kapeaksi aikaisemmassa uudistushakkuussa, sitä voidaan leventää suosimalla taimikonhoidossa lehtipuustoa rantavyöhykkeellä ja antamalla puuston kehittyä monikerroksiseksi.
- Norojen, purojen, jokien ja lähteiden ympärillä on olennaista säilyttää rantapuuston vettä varjostava vaikutus. Hoidon keskeisiä tavoitteita ovat lehtipuuston suosiminen, riittävän varjostuksen säilyttäminen, puuston monikerroksisuus sekä järeiden vanhojen puiden sekä järeiden kuolleiden pysty- ja maapuiden esiintyminen. Vesiuomaan kaatuneet puut ovat olennainen osa monimuotoisuutta.
- Rantametsien käsittelyyn soveltuvat hyvin metsän peitteellisyyttä ja varjostusta ylläpitävät metsänkasvatusmenetelmät, joissa metsä uudistetaan vähitellen alikasvoksesta.
Luonnonhoidolliset hakkuut harjujen paahdeympäristöissä
Harjujen paahdeympäristöt ovat jyrkillä harjurinteillä ja hiekkaisilla kankailla sijaitsevia kasvillisuudeltaan ja hyönteislajistoltaan monimuotoisia pienialaisia kohteita. Niiden hoidon tavoitteena on lisätä kohteiden valoisuutta ja paahteisuutta. Tämä toteutuu puustoa ja aluskasvillisuutta poistamalla sekä paljastamalla kivennäismaalaikkuja. Hoitotoimia tulisi suunnata kohteille, joilla vielä kasvaa harjujen paahdeympäristöille tyypillisiä kasvilajeja, kuten kangasajuruohoa ja kissankäpälää. Lajit sietävät huonosti muiden kasvilajien kilpailua ja etenkin varjostusta.
Harjujen paahdeympäristöjen käsittely
Harjujen paahdeympäristöissä luonnonhoidollisissa hakkuissa suositellaan seuraavia toimintatapoja:
- Hakkuissa tavoitteena on lisätä valon ja varjon vaihtelua tekemällä aukkoja ja jättämällä puuryhmiä. Hoitotoimenpiteiden onnistumiseen on parhaat edellytykset karuilla kasvupaikoilla, koska rehevät kohteet pyrkivät heinittymään. Varjostuksen vähentämiseksi puita on hyvä poistaa ylärinteen sijaan erityisesti hoidettavan kohteen alapuolelta.
- Hakkuun jälkeen huolehditaan, ettei heinäkasvillisuus ja taimikko tukahduta olemassa olevaa harjukasvillisuutta. Taimikonharvennus ja harvennukset tehdään ajallaan ja riittävän voimakkaina, jotta kenttäkerros saa jatkuvasti suoraa auringonpaistetta.
- Hakkuutähteiden korjaaminen ja muun rehevöittävän orgaanisen aineksen poistaminen parantaa paahdeympäristön lajiston elinoloja. Hakkuutähteet voidaan karsia hakkuukoneella kasoihin ja viedä pois tai polttaa paikan päällä.
- Kivennäismaan paljastaminen hakkuun yhteydessä on tärkeää. Karuilla kohteilla maanpintaa rikkoutuu esimerkiksi hakkuukoneen työskentelyn yhteydessä.
- Kulotus yhdistettynä siemenpuuhakkuuseen on harjulajistoa suosiva toimenpide.
Luonnonhoidolliset hakkuut puustoisissa perinneympäristöissä
Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan luomia puustoisia perinneympäristöjä. Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.
Puustoisten perinneympäristöjen hoito ja käsittely
Arvokkaan puustoisen perinnebiotoopin tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.
- Hoidon tavoitteena on vaalia monipuolista lajistoa sekä karjan luomaa maisemaa. Lisäksi tavoitteena on palauttaa ja säilyttää pala perinteikästä maaseutua.
- Puustoisen perinneympäristön kunnostus ja hoito kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen. Umpeenkasvaneen kohteen kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa sekä poistetaan puita. Tällöin tulisi säästää monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet. Vanhat elävät, lahovikaiset ja kuolleet lehti- ja havupuut ovat tärkeä elinympäristö kääville, hyönteisille ja linnuille.
- Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan laiduntamalla ja niittämällä.
- Puustoiset perinneympäristöt voivat esiintyä lehdoissa tai ne voivat rajautua lehtoon.
Luonnonhoidolliset hakkuut kulotusalueilla
Uudistusalojen kulotuksesta on hyötyä sekä metsän uudistumiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Monimuotoisuuden kannalta keskeistä on kulotuksen yhteydessä syntyvä palon vaurioittama puuaines, joka on tärkeää monille siitä riippuvaisille uhanalaisille lajeille. Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Vaihtoehtoisesti tuli voidaan rajata pelkästään säästöpuuryhmän alueelle, jolloin puhutaan säästöpuuryhmän poltosta. Kulotuksen luonnonhoidollista merkitystä parantaa se, että kulotusalalle ja/tai säästöpuuryhmään jätetään puita useista eri puulajeista ja puut ovat erikokoisia.
Kulotusalueiden käsittely
Kulotus ja sen yhteydessä tehty kevyt maanpinnan muokkaus on yhdistelmä maaperän hoitoa, maanpinnan käsittelyä ja luonnonhoitoa. Kulotus soveltuu moreenimaiden kuusivaltaisten metsiköiden uudistamiseen tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Kulotusalat muokataan äestämällä tai laikuttamalla sekä uudistetaan yleensä kylväen männylle. Kulotuksessa vapautuu ravinteita puiden käyttöön ja maaperän happamuus vähenee. Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä.
Kulotus vaatii runsaasti ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellista kulottaa. Kulotus lisää palon vaurioittaman ja hiiltyneen puun määrää paikallisesti. Kulotettavalle alueelle suositellaan jättämään säästöpuuryhmä tai mahdollisimman runsaasti laho- ja pystypuuta lisäämään kohteen luonnonhoidollista arvoa.
Luonnonhoidolliseen kulotukseen valmistavassa hakkuussa voidaan toimia seuraavalla tavalla:
- Kulotusalueen suunnittelu on aloitettava viimeistään leimikon suunnittelun yhteydessä. Alue rajataan kulotuksen kannalta muodoltaan, kooltaan ja rajoiltaan tarkoituksenmukaiseksi, joten kulotettavan alueen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin hakkuualueen. Luonnollisia rajoja kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. On myös mahdollista rajata kulotettava alue pienemmäksi kuin hakkuualue, jolloin kulottamattomaksi aiottu kaistale alue toimii levennettynä palokäytävänä eli puskuroivana vaippana ympäröivään metsään. Suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon kulotusmenetelmä sekä todennäköisin sytytyspaikka sekä tulen etenemissuunta, jotta mahdollisiin riskipaikkoihin voidaan jättää edellä kuvatun kaltainen suojakaistale.
- Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon kulotusalueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa. Turvallisinta on polttaa muusta alueesta koholla olevia kumpareita. Suunnittelun yhteydessä tulee pohtia myös sammutusveden saantialuetta.
- Hakkuussa ja korjuussa pyritään hakkuutähteiden tasaiseen jakautumiseen alueelle.
- Reunojen läheisyydessä puut suositellaan kaadettavaksi alueen sisälle ja hakkuutähteet jätettäväksi mahdollisimman kauaksi reunoista, millä voidaan haluttaessa aikaansaada myös leveämpiä puskurivyöhykkeitä.
- Kannot ja latvusmassa jätetään korjaamatta kulotusalueelta.
- Säästöpuuryhmien alueella tavoitellaan puiden vaurioitumista palossa, joten säästöpuuryhmiin voidaan puida tai siirtää palointensiteettiä nostavia hakkutähteitä, etenkin jos palokuormaa on ryhmässä alun perin vähän. Liian voimakasta, runkoa yksipuolisesti hiillyttävää paloa on kuitenkin vältettävä, mikä on perusteltua myös turvallisuussyistä.
- Ympyräkulotusmenetelmää voidaan edelleen pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.
- Säästöpuuryhmien kulotuksissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.
- Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.
Luonnonhoitoa painottava ensiharvennus
Luonnon- ja riistanhoitoa painottava metsänomistaja voi tinkiä puuntuotannosta ja toteuttaa ensiharvennuksen monipuolista metsänrakennetta ja monimuotoisuutta edistävällä tavalla. Tällöin harvennus tehdään vaihtelevaan tiheyteen sekä suosimalla sekapuustoisuutta. Siinä edistetään puuston rakenteellista vaihtelua sekä parannetaan pinta- ja pensaskasvillisuuden kasvuoloja valoisuutta lisäämällä.
Luonnonhoitoa painottavan ensiharvennuksen toteutus
Näin painotat luonnon- ja riistanhoitoa harvennuksessa:
- Tee tasaisen harvennuksen sijaan tiheydeltään vaihtelevaa harvennusta. Jätä muutamia harventamattomia ja raivaamattomia kohtia. Puuryhmien korjuulla voidaan vapauttaa alikasvoksena tai välipuina kasvavia monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita.
- Tavoittele harvennuksessa sekametsärakennetta. Kasvupaikasta riippuen hyvä tavoite on 20–30 prosentin lehtipuusekoitus.
- Tee harvennuksessa lisää kasvutilaa erityisesti luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puille, kuten jaloille lehtipuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille.
- Jos käsittelyalueella on niukasti lahopuustoa, sitä voi lisätä tekemällä tekopökkelöitä. Seuraavat harvennukset voidaan toteuttaa samoilla periaatteilla luonnonhoitoa painottaen ja tehdä uudistushakkuu normaalisti puuston saavutettua uudistamiskypsyyden. Menettely voi myös toimia siirtymävaiheena kohti eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatusta.
Riistaa suosiva käsittely pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä
Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.
Vaihettumisvyöhykkeen käsittely
Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.
Riistaa suosiva käsittely suon ja metsän välisellä vaihettumisvyöhykkeellä
Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuudessa on liukuma, jossa puuston koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Kivennäismaan puolella vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuus on riistan näkökulmasta parhaimmillaan puustoltaan erirakenteisena varvikkona, jossa suojaavat puut ja pensaat sekä marjakasvit auttavat riistan selviytymistä.
Ennallistaminen
Metsätaloudellisesti heikkotuottoisia ojitettuja soita kannattaa ennallistaa. Usein jo pelkkä ojien tukkiminen riittää. Ennallistamisessa poistetaan ojituksen myötä tullutta puustoa ja jätetään pystyyn alkuperäisen oloisia käkkyrämäntyjä. Ojia voi padota ojapenkoista saatavalla maa-aineksella ja ojien pohjia voi täyttää puustolla, välttäen kuitenkin salaojavaikutusta, joka voi muodostua, kun oja täytetään puunrungoilla ojansuuntaisesti.
Kunnostusojitus
Suon ja kangasmaan välinen vaihettumisvyöhyke kannatta mahdollisuuksien mukaan jättää toimenpiteiden ulkopuolelle kunnostusojituksessa ja kantojen korjuussa, jotta alueen varvikko pysyy ehjänä ja yhtenäisenä.
Kunnostusojituksen yhteydessä kankaan puoleinen niskaoja kannattaa jättää perkaamatta. Harkinnan mukaan vaihettumisvyöhykkeessä oleva oja voidaan jättää kunnostusojittamatta ja tehdä uusi oja hieman kauemmaksi. Tällöin vaihettumisvyöhykkeen vesitalous voisi palautua ja ojan varren puusto säilyä.
Vaihettumisvyöhykkeen käsittely
Metsänkäsittelyn yhteydessä suojaa ja tarjolla olevan ravinnon määrää lisätään jättämällä alikasvosta ja pensaita kuten katajat, pajut sekä marjovat puut ja pensaat. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää luoda matalakasvuista suojaa riistalle. Kitumaan ja metsämaan reunalla voi esimerkiksi latvoa kuusia. Vaihettumisvyöhykettä ei raivata, vaan alikasvospuiden ja pensaiden antama suoja säilytetään mahdollisimman hyvin. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää säilyttää matalakasvuista suojaa riistalle. Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös juolukka-, puolukka- ja variksenmarjakasvustot. Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Palauta suon ja metsänreunan luontainen vesitalous, jos mahdollista.
Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet voidaan jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulko- puolelle. Sama koskee suolle työntyviä pienehköjä kangasmaaniemekkeitä.
Luo luonnollista vaihettumisvyöhykettä hakkuiden avulla säästämällä puustoa vaihtelevan levyiselle vyöhykkeelle kivennäismaan puolelle, jos suon ja kankaan raja on jyrkkä. Säästä ja luo vaihtelevan levyisiä vaihettumisvyöhykkeitä 5–50 metriä, jopa leveämpiä, sillä luontaiset vyöhykkeet voivat paikoitellen olla jopa satoja metrejä leveitä. Merkittäviä pinta-aloja koskevissa päätöksissä toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset on syytä ottaa huomioon.
Luonnontilaltaan muuttuneen vaihettumisvyöhykkeen puustoa voidaan käsitellä poimintahakkuin siten, että siltä poistetaan vain taloudellisesti arvokkaimpia puuyksilöitä. Jos vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, puustoa voidaan säästää vaihtelevan levyiselle kaistalle kivennäismaan puolelle.
Kemera-tuki luonnonhoitohankkeessa
Luonnontilaa voidaan palauttaa, metsätalouden vesiensuojelua parantaa ja metsien monikäyttöä edistää usean metsätilan alueelle ulottuvan luonnonhoitohankkeen avulla.
Luonnonhoitohankkeisiin on yksityisen maanomistajan, yhteisön tai ammatinharjoittajan mahdollista saada Suomen metsäkeskuksen myöntämää kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista tukea. Luonnonhoitohankkeisiin osallistuminen on metsänomistajalle vapaaehtoista ja maksutonta.
Metsäkeskus suunnittelee ja rahoittaa luonnonhoitohankkeita. Töiden toteuttajat valitaan avoimella hankehaulla, johon voivat osallistua metsä- ja luontopalveluita liiketoimintana tarjoavat toimijat, yritykset ja yhdistykset. Hankevalintaa ohjataan alueellisilla luonnonhoidon toteutusohjelmilla. Hankehaut julkaistaan metsäkeskuksen verkkopalvelussa(ulkoinen linkki).
Luonnonhoitohankkeen eteneminen: aloite → yhteys metsäkeskukseen → kohdevalinta → suunnittelu → hankehaku → toteutus.
Kestävän metsätalouden rahoituslain nojalla tukea voidaan myöntää
- usean tilan alueelle ulottuviin, monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöihin sekä metsä- että suoelinympäristöjen ennallistamiseen
- metsäojituksista aiheutuneiden vesistöhaittojen estämiseen ja korjaamiseen, jos toimenpiteellä on tavanomaista laajempi merkitys vesien ja vesiluonnon hoidon kannalta eikä kustannuksia voida osoittaa tietylle aiheuttajalle
- metsien monimuotoisuutta edistävään kulotukseen
- metsäluonnolle haitallisten vieraskasvilajien hävittämiseen ja niiden leviämisen estämiseen metsätalousmaalla, sekä
- muihin 1–4 kohdassa tarkoitettuja hankkeita vastaaviin metsäluonnon hoitoa ja metsien monikäyttöä sekä maisema-, kulttuuri- ja virkistysarvoja korostaviin alueellisesti merkittäviin hankkeisiin.
Metsien käsittely maankohoamisrannikolla
Maankohoaminen on maankuoren palautumista jääkauden aikaisesta painumisesta. Ilmiö on voimakkainta Merenkurkussa ja Perämeren rannikolla, mutta se vaikuttaa rannikon metsien ja soiden rakenteeseen Saaristomerta ja Suomenlahtea myöten.
Maankohoamisrannikon metsien yleispiirteitä
Kasvillisuus seuraa rantaviivan siirtymistä vyöhykkeisinä kehityssarjoina. Kivennäismaat muuttuvat avoimista niittymäisistä rannoista, rehevien pensasto- ja lehtimetsävaiheiden kautta kuusi- ja mäntyvaltaisiksi metsiksi. Vettä keräävät luhtaiset painanteet kehittyvät turvepohjaisiksi soiksi. Maan kohotessa metsien puulajisuhteet, pohjakasvillisuus sekä myös kasvupaikkatyypit muuttuvat voimakkaasti. Ominainen piirre maankohoamisrannikon metsien ja soiden kehitykselle on, että pitkän ajan kuluessa maaperä karuuntuu huuhtoutumisen tai turvekerroksen paksuuntumisen myötä.
Metsänhoitoa luontoa mukaillen
Yleisimmin rantaniityn ja pensaikon taakse kehittyy rehevä leppä- tai hieskoivuvaltainen rantametsä. Sen takana on kuusikko. Vyöhykkeet ovat joskus kapeita etenkin karuimmilla paikoilla, kuten rantahietikoilla tai kallioilla, tai ne puuttuvat kokonaan ja rantametsät ovat mäntyvaltaisia.
Ranta-alueilla metsien hoidossa suositellaan noudatettavaksi luonnon kehityskulkua. Luonnon kannalta tärkeitä lehtimetsävaiheen metsävyöhykkeitä ei kavenneta, vaan tavanomainen metsien hoito voidaan aloittaa vasta leppä- ja koivuvaiheen jälkeen.
Kasvukuntonsa menettänyt lepikko tai hieskoivikko on suositeltavaa uudistaa kuusialikasvoksen avulla. Lehtipuiden alta vapautettua kuusialikasvosta voidaan tarvittaessa täydentää istuttamalla. Parhaita leppiä ja koivuja suositellaan jätettävän verho- ja maisemapuiksi. Kuusivaiheen jälkeen metsänhoito noudattelee tavanomaisten talousmetsien käsittelyä. Karuimmat rantametsät on suositeltavaa uudistaa luontaisesti männylle, jos siementävää puustoa on riittävästi.
Vaihtoehtona vapaaehtoinen suojelu
Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteisiin luetaan kuuluviksi metsien ja soiden kehityssarjat, merestä kuroutuvat lahdet ja pikkujärvet lähimetsineen, rantaniityt ja luhdat sekä puustoiset perinneympäristöt. Metsänomistaja voi suojella nämä kohteet omalla päätökseen sekä tarjota niitä METSO-ohjelmaan.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma kasvatushakkuissa
Elinvoimainen puusto on kestävä tuhonaiheuttajia vastaan. Yleensä riski luonnontuhoille kasvaa kuitenkin hetkellisesti harvennuksen jälkeen. Tämä koskee eritoten tuulituhoja. Pidemmällä aikavälillä harvennushakkuut parantavat metsikön tuhonkestävyyttä.
Harvennushakkuissa sekapuustoisuuden ylläpitäminen parantaa puuston kykyä vastata ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin[Lähdeviite10]. Viivästyneet ja/tai voimakkaat harvennukset sekä samanaikainen puuston lannoittaminen lisäävät tuulituhoriskiä. Samoin varttuneissa metsissä kannattaa välttää tarpeettomia harvennuksia kasvavan tuulituhoriskin vuoksi. Harvennuksilla on positiivinen vaikutus jäävän puuston kuivuudensietokykyyn[Lähdeviite11].
Lykkäämällä harvennusta voidaan tavoitella suurempia yhdellä kertaa saatavia puunmyyntituloja, mutta samalla kasvaa tuhoriski. Tuhoriski kasvaa sitä enemmän mitä tiheämmäksi metsikkö on kasvanut ennen harvennusta ja mitä voimakkaampana harvennus tehdään. Nuorissa kasvatusmetsiköissä kasvaa etenkin lumituhojen riski ja varttuneissa metsiköissä tuulituhojen riski.
Juurikääpätuhoriskin vuoksi tarpeettomien harvennuskertojen välttäminen kuusikoissa on perusteltua.
Kirjallisuus
- Mäkipää, R.,et al. 2011. How Forest Management and Climate Change Affect the Carbon Sequestration of a Norway Spruce Stand? Multipurpose Forest Management). Journal of Forest Planning 16: 107–120.
https://doi.org/10.20659/jfp.16.Special_Issue_107.(ulkoinen linkki) - Lehtonen, A. et al. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.
- Saksa, T. (toim.) 2020. Ilmastonmuutos ja metsänhoito : Yhteenveto ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsänhoitoon. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 98/2020. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 48 s.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-115-8(ulkoinen linkki) - Jandl, R. et al. 2017. Byrne How strongly can forest management influence soil carbon sequestration? Geoderma, 137 (2007), pp. 253-268.
- Mayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.
- Saksa Timo toim. 2020. Ilmastonmuutos ja metsänhoito.
- Korkiakoski, M., Ojanen, P., Penttilä, T., Minkkinen, K., Sarkkola, S., Rainne, J., Laurila, T., Lohila, A. 2020. Impact of partial harvest on CH4 and N2O balances of a drained boreal peatland forest. Agricultural and Forest Meteorology, Vol. 295.
https://doi.org/10.1016/j.agrformet.2020.108168(ulkoinen linkki) - Korkiakoski M., 2020. The short-term effect of partial harvesting and clearcutting on greenhouse gas fluxes and evapotranspiration in a nutrient-rich peatland forest. Ilmatieteen laitos Helsingin yliopisto, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Ilmakehätieteiden tohtoriohjelma. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-336-130-0
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-336-130-0(ulkoinen linkki) - Leppä K., Korkiakosk M, Nieminen M., Laiho R., Hotanen J-P., Kieloaho A-J., Korpela K., Laurila T., Lohila A., Minkkinen K., Mäkipää R., Ojanen P., Pearson M., Penttilä T., Tuovinen J-P., Launiainen S., 2020. Vegetation controls of water and energy balance of a drained peatland forest: Responses to alternative harvesting practices. Agricultural and Forest Meteorology, 295. https://doi.org/10.1016/j.agrformet.2020.108198
https://doi.org/10.1016/j.agrformet.2020.108198(ulkoinen linkki) - Huuskonen, S et al. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to
enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management
479.
https://doi.org/10.1016/j.foreco.2020.118558(ulkoinen linkki) - Sohn, J et al. 2016. Potential of forest thinning to mitigate drought stress: A meta-analysis, Forest Ecology and Management, Volume 380, 2016, Pages 261-273.
https://doi.org/10.1016/j.foreco.2016.07.046(ulkoinen linkki)