Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa
Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa
Monen lajin kannalta metsäpeitteen yhtenäisyys on ensiarvoista. Tällaisia ovat esimerkiksi metso, pyy, kuukkeli ja liito-orava. Eri-ikäisrakenteisella metsänkäsittelyllä voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä.
Jatkuva kasvatus hyödyttää varjoisuutta vaativia lajeja
Eri-ikäisrakenteisessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Tällä voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää.
Eri-ikäisrakenteinen metsikkö säilyttää vakaat kasvuolot, joista osa kasveista hyötyy. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille.
Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää.
Lahopuu tärkeää monimuotoisuudelle
Eri-ikäisrakenteiseen metsään liittyvä vaihtelevuus on eduksi luonnon monimuotoisuudelle, mutta se ei sinällään vielä takaa rakennepiirteiden säilymistä tai muodostumista. Lisäksi tarvitaan säästöpuita, lahopuita ja luontokohteiden huomioon ottamista.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa jättää käsittelyalueelle kookkaita puita, erityisesti lehtipuita, säästöpuiksi tai säästöpuuryhmiksi.
Siemenpuuhakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Latvasta haaroittuneet, järeät puut ovat petolinnuille tärkeitä pesäpuita. Kun aluetta käsitellään pienaukkohakkuulla, aukkojen rajauksessa on syytä huolehtia, että niiden välialueille jää säästöpuuryhmiä.
Aiemmissa hakkuissa jätettyjä säästöpuita ei kaadeta ja kuollut puusto säästetään. Järeät lahopuut on pyrittävä jättämään metsään ehjinä. Monimuotoisuussyistä on suositeltavaa jättää korjaamatta pökkelöt ja etenkin yli 20 cm läpimittaiset lahopuut. Kohteissa, joissa painotetaan luonnon monimuotoisuutta ja luonnonhoitoa, säästöpuita ja lehtipuustoa jätetään tavanomaista enemmän.
Puolivarjossa ja varjossa viihtyvät lajit hyötyvät puuston peitteisyydestä. Pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä. Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa.
Jatkuva kasvatus turvaa suoluonnon monimuotoisuutta
Suoluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa eri-ikäisrakenteisesta metsänkäsittelystä voi olla merkittävää hyötyä. Osa suometsistä uudistuu luontaisesti hyvin alikasvoksesta. Mikäli puuston kasvatus voidaan perustaa luontaiseen uudistumiseen ilman, että vesitalouteen vaikutetaan ojituksella, voidaan puuntuotannon rinnalla ylläpitää luontaisen kaltaista suoelinympäristöä.
Vesien laadun turvaaminen jatkuvassa kasvatuksessa
Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Ojitetuilla turvemailla puustoisuuden ylläpitäminen vähentää ojituksen kunnostustarvetta.
Turvemailla vesitalouden säätely keskeisintä
Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuu ja maanmuokkaus edistävät maaperän ravinteiden vapautumista ja lisäävät ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutumista vesistöihin[Lähdeviite3]. Vesistökuormituksen merkitys on suurin ojitusalueilla.
Haihduttava puusto vähentää pohjavedenpinnan nousua erityisesti turvemailla ja soistuneilla kankailla. Hyvin toimiva haihdutus riittää usein pitämään pohjavesipinnan riittävän alhaalla, jolloin vältytään ojien kunnostukselta. Jos tehdään avohakkuu, haihdutus lakkaa ja ojat on tarpeen kunnostaa, jotta taimikko ei kärsisi liiasta vedestä. Ojitusaluemetsissä jatkuva kasvatus voi siksi vähentää ojaston kunnostustarvetta ja siitä syntyvää vesistökuormitusta.
Vesitalouden säätelyllä on suuri merkitys myös turvemaiden kasvihuonekaasupäästöjen ehkäisyssä. Tällä hetkellä ei pystytä vielä määrittelemään, millainen puuston määrä olisi pohjavedenpinnan säätelyn kannalta riittävä erityyppisillä kasvupaikoilla, mutta tutkimustyö on käynnissä [Lähdeviite2]. Pohjavedenpinnan säätelyllä on vaikutusta turvemaiden kasvihuonekaasujen päästöihin.
Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa
Eri-ikäisrakenteisessa metsässä ylläpidetään sekoitusta kaikista eri kehitysvaiheen puista – pieniä taimia, nuoria, varttuneita ja myös järeitä puita. Lisäksi luodaan erikokoisten puiden ryhmittäisyyttä ja jätetään säästöpuita, joko yksittäin tai ryhmissä. Eri-ikäisrakenteiseen metsään liittyvä vaihtelevuus on eduksi riistalle, mutta se ei sinänsä vielä takaa olennaisten rakennepiirteiden säilymistä tai muodostumista. Eri-ikäisrakenteisen kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy jatkuvapeitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi.
Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä
Monen riistalajin kannalta yhtenäinen metsäpeite tai peitteisen alueen riittävä osuus reviiristä on ensiarvoista. Eri-ikäisrakenteisessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin esimerkiksi riistalle tärkeä mustikka menestyy eri-ikäisrakenteiseen metsään tähtäävän käsittelyn alalla. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä [Lähdeviite4],[Lähdeviite5],[Lähdeviite6]. Monien lajien kannalta tärkeä varpukasvillisuus, erityisesti mustikkavarvusto, säilyy yleensä hyvin etenkin poimintahakkuussa, jossa ei tehdä maanmuokkausta. Vesistöjen suojakaistoilla sekä soiden ja kankaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä on erityistä merkitystä riistan hyvinvoinnille [Lähdeviite7] ja usein näissä kohteissa on hyvät mahdollisuudet jatkuvaan kasvatukseen.
Jatkuva kasvatus sopii hyvin korpiin
Korvet ovat monesti luontaisesti eri-ikäisrakenteisia, koska erityisesti kuusi muodostaa siellä usein riistan suosiman alikasvoksen. Korvet ovat riistan kannalta erityisen tärkeitä, sillä ne ovat hyviä poikueympäristöjä. Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa kohdentaa eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen käyttöä erityisesti korpiin. Korvet ovat metsäkanalinnuille avainympäristöjä ja niillä on kerroksellisen kasvustorakenteensa myötä hyvät edellytykset taloudellisesti kannattavaan eri-ikäisrakenteisena kasvatukseen.
Myös jatkuvassa kasvatuksessa tulee huolehtia luonnonhoidosta
Jatkuvassa kasvatuksessa alikasvoksen muodostamat riistatiheiköt edistävät eläinten hyvinvointia tarjoamalla suojaa ja pesäpaikkoja. Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa.
Erityisesti riistalle tärkeiden lehtipuiden jättäminen säästöpuina eri-ikäisrakenteiseen metsään on tärkeää, sillä lehtipuuston uudistuminen on peitteisessä metsässä epävarmaa.
Maiseman huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa
Maisema-arvojen ylläpidossa jatkuva kasvatus sopii alueille, joiden maisema halutaan pitää jatkuvasti puustoisena ja vaihtelevana.
Maisemavaikutukset hallintaan hakkuutapoja vaihtelemalla
Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät saattavat toimia parhaiten, ja niistä on jo kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla. Esimerkiksi kaistalehakkuilla voidaan minimoida haitallisia maisemavaikutuksia. Maisemanhoidossa voidaan tilanteen mukaan tavoitella esimerkiksi maiseman avaamista tai puuston pitämistä näkösuojana. Jatkuvassa kasvatuksessa maisemaan saadaan vaihtelevuutta säätämällä hakkuun voimakkuutta sekä jättämällä monipuolinen puulajisekoitus.
Hakkuu sopeutetaan maisemaan
Poimintahakkuin käsiteltävässä metsässä maisema säilyy puustoisena. Maisemanhoitoa painotettaessa kasvatetaan osa puista järeämmiksi kuin taloudellista tuottoa korostettaessa. Myös puusto voi olla tarkoituksenmukaista jättää hieman tiheämmäksi, mutta ei kuitenkaan niin tiheäksi, että uudistuminen ja alikasvoksen kehitys vaarantuvat. Säästöpuiden määrää voi myös monissa tapauksissa lisätä. Säästöpuiksi on hyvä valita maisemallisesti näyttäviä puuyksilöitä.
Pienaukoilla voidaan parantaa valoa vaativien puiden menestymistä, jolloin eri puulajit tuovat vaihtelua maisemaan. Niiden maisemavaikutukset riippuvat suuresti pienaukkojen sijoittelusta ja määrästä. Maisemaa rikkovan aukkoisuuden välttämiseksi pienaukkoja ei pidä sijoittaa liian lähekkäin. Ennen uusien hakkaamista tai aiempien laajentamista on syytä odottaa, että pienaukoilla kasvaa kookkaampaa puustoa. Käsittelyalue on rajattava maaston luonnollisten muotojen tai rajojen mukaisesti.
Kaistalehakkuu muuttaa maisemaa maltillisesti oikein suunniteltuna. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.
Jatkuva kasvatuksen siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuuta enemmän. Maiseman puustoisuus säilyy, kun siemenpuita poistetaan asteittain. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on perusteltua jättää osa siemenpuista kokonaan korjaamatta.
Talous ja riskien huomioiminen jatkuvan kasvatuksen hakkuissa
Poiminta- ja pienaukkohakkuissa korjataan pääasiassa tukkipuukokoista puustoa. Puun hinnan voidaan arvioida olevan korkeampi kuin harvennushakkuussa mutta kuitenkin alempi kuin tavanomaisessa päätehakkuussa. Tämä arvio perustuu siihen, että korjuu erirakenteisessa metsässä on vaikeampaa kuin tasarakenteisessa, mutta toisaalta korjattavien runkojen järeys nostaa puun hintaa.
Riittävällä hakkuukertymällä kannattavuutta
Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta.
Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena. Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10 metrisiä puita.
Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan jo tärkeimmän arvokynnyksen ylittäneitä eli tukin mitat saavuttaneita puita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi. Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti puut, jotka seuraavan hakkuukierron aikana ylittävät arvokynnyksen. Näin puustoon sitoutuneelle pääomalle saadaan korkea tuotto.
Puun laatu ja hinta voi poiketa totutusta
Puun laadulla on myös vaikutusta metsänomistajan puusta saamaan hintaan, vaikka varsinaista laatuhinnoittelua ei juuri käytetä. Jatkuvan kasvatuksen metsistä korjatun puun laadusta on erilaisia näkemyksiä. Yläharvennusten ja poimintahakkuiden on esitetty parantavan puuston laatua. Niissä jätettävien lisävaltapuiden oksat ovatkin yleensä ohuempia kuin hakattavien valtapuiden.
On myös ilmennyt, että puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena voi huonontaa puun laatua. Eri-ikäisrakenteisissa kuusikoissa taimien kasvu on tavallisesti hidasta, jolloin tyvitukin ydinsahatavaraan muodostuu laatua huonontavia oksatihentymiä. [Lähdeviite8]Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat enemmän kuin tasarakenteisessa puustossa. Männyn ylispuukasvatus antaa toisaalta mahdollisuuden kasvattaa hyvälaatuista, järeää tukkipuuta.
Tällä hetkellä poiminta- ja pienaukkohakkuin käsiteltävät metsät ovat useimmiten kehittyneet alun perin tasarakenteisina, joten niiden puuston laatu voi olla erilainen kuin jo alun perin eri-rakenteisena kasvatettujen metsien. Nykytiedon valossa voidaan olettaa, ettei männylle sopivilla kasvupaikoilla kasvatustapa juurikaan vaikuta puun laatuun.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutuneista puun hinnoista ei ole vielä koottuna tietoja samalla tavoin kuin tavanomaisista harvennus- ja päätehakkuista.
Energiapuun korjuuseen niukasti mahdollisuuksia
Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuualoilta voidaan korjata hakkuutähdettä ja kantoja energiapuuksi, mikä ei ole suositeltavaa jatkuvan kasvatuksen hakkuissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa voidaan korjata runkopuuta energiaksi, jos käyttö ainespuuna ei ole kannattavaa tai mahdollista.
Korjuuvauriot
Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä.
Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa [Lähdeviite9].
