Riskien hallinta metsätaloudessa

Sitoutunut pääoma koostuu kasvavan puuston ja maan arvosta. Puuston arvo määritetään arvioimalla eri puutavaralajien määrät ja niiden yksikköhinnat. Maan arvona käytetään laskennallista niin sanottua paljaan maan arvoa, joka on arvio uudistushakkuun jälkeen syntyneestä puunkasvatuksen tulevaisuuden tulojen ja menojen nettonykyarvosta.

Arvokasvuksi kutsutaan puuston arvon muutosta tietyn kasvatusjakson aikana. Siihen vaikuttavat puuston määrän lisäys ja puun yksikköhinnan muutos. Yksittäisen puun arvo nousee voimakkaasti sen kasvaessa kuitupuusta tukkipuukokoiseksi, koska tukkipuun arvo on kuitupuuhun verrattuna noin kolminkertainen. Puuston arvokasvun arvioinnissa on siis tärkeää ottaa kasvun rinnalla huomioon siirtymät puutavaralajien välillä. 

Eri metsikkökuvioiden taloudellista tuottoa voidaan vertailla suhteellisen arvokasvun  avulla. Tämä auttaa päättämään eri kuvioiden uudistamisjärjestyksen tilatasolla.

Suhteellisen arvokasvun arvioinnissa voi hyödyntää laskentaohjelmia, esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen Motti-ohjelmistoa. Ohjelmistot tuottavat puuston kehitysennusteita pitkäaikaisiin tutkimuksiin perustuvien kasvumallien avulla. Ohjelmistoja hyödyntäen voidaan tarkastella metsikön erilaisten hakkuiden toteutustavan ja ajoituksen vaikutuksia puuston kehitykseen, hakkuukertymään ja taloudelliseen tulokseen.

Metsänomistaja voi kasvattaa metsiään tai osaa metsistään suositusta pidemmillä kiertoajoilla. Kiertoajan pidentäminen saattaa edistää luonnonhoitoa, mutta se voi heikentää taloudellista kannattavuutta.

Lisätietoja: Kiertoajan pidentäminen(ulkoinen linkki)

Kuvassa ja taulukossa verrataan istutuskuusikon puuntuotosta ja paljaan maan arvoa 70 ja 55 vuoden kiertoajoilla Väli-Suomen tuoreella kankaalla, esimerkki Siilinjärveltä (1 126 d.d.).Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan kasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusvaihtoehtojen vertailuun.

70 vuoden kiertoaika yhden alaharvennuksen ja yhden yläharvennuksen kasvatusohjelmalla tuottaa paremman tuotoksen ja taloustuloksen kuin lyhyt kiertoaika yhden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla. Kokonaistuotos on yli 40 % parempi ja tukin tuotos lähes kaksinkertainen.
Pidemmällä kiertoajalla tuotettu tukki on järeämpää ja jalostusarvoltaan parempaa.

Lyhyt kiertoaika voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen ratkaisu, jos hän saa pääomalle muusta kohteesta paremman tuoton kuin puustosta tai se on hänen kokonaistaloutensa kannalta muutoin tarkoituksenmukaista. Esimerkkikuusikon arvokasvu on 55-vuotiaana 7,1 % ja 70-vuotiaana 3,3 %.

Tuottovaatimuksen noustessa aikaisten tulojen merkitys kasvaa ja optimaalinen kiertoaika lyhenee. Taulukossa esitetään esimerkkimetsikön kassavirrat ja niiden
perusteella lasketut paljaan maan arvot eri laskentakoroilla.

Kuvassa ja taulukossa verrataan kylvetyn männikön puuntuotosta ja paljaan maan arvoa 90 ja 70 vuoden kiertoajoilla Väli-Suomen kuivahkolla kankaalla, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.).

90 vuoden kiertoaika kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla tuottaa paremman tuotoksen ja taloustuloksen kuin lyhyt kiertoaika yhden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla. Kokonaistuotos on kolmanneksen suurempi ja tukin tuotos noin kaksinkertainen. Pidemmällä kiertoajalla tuotettu tukki on järeämpää ja jalostusarvoltaan parempaa.

Lyhyt kiertoaika voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen ratkaisu, jos hän saa pääomalle muusta kohteesta paremman tuoton kuin puustosta tai se on hänen kokonaistaloutensa kannalta muutoin tarkoituksenmukaista. Esimerkkimännikön arvokasvu on 70-vuotiaana 4,1 % ja 90-vuotiaana 2,1 %.

Uudistamista on syytä ennakoida jo hyvissä ajoin ennen päätehakkuuta, koska valittu uudistamistapa vaikuttaa päätehakkuun toteutukseen. Uudistamisketjua valittaessa on syytä ottaa huomioon koko kasvatusketju. Metsänhoitosuositusten mukaiset menetelmät ovat yleensä myös kannattavuudeltaan parhaita. 

Karuilla kohteilla puuston kehitys on hidasta. Koska hakkuista saatavat tulot ajoittuvat kauaksi uudistamishetkestä, kalliiden menetelmien, kuten istutuksen, käyttö ei ole kannattavaa. Tavallisesti karut kasvupaikat uudistuvat luontaisesti hyvin. 

Metsänviljely on osoittautunut varmaksi metsänuudistamistavaksi, joka tuottaa nopeasti uuden puuston. Viljavilla kohteilla viljely lisää puun tuotosta ja lyhentää uudistamisvaiheen kestoa niin paljon, että suurempi investointi on perusteltua. Viljelyssä kannattaa käyttää jalostettua siementä, kun sitä on saatavilla. Esimerkiksi jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna yli 25 prosenttia korkeamman nettotulojen nykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö.

Halpa mutta sopimaton menetelmä lisää kustannuksia. Esimerkiksi rehevämmillä kohteilla äestys aiheuttaa kokonaisuudessaan mätästystä suuremmat kustannukset, koska se lisää merkittävästi taimikonhoitotarvetta. Menetelmän sopivuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös siihen liittyvät epäonnistumisriskit kyseisellä kasvupaikalla. 

• Valitse kohteelle parhaiten sopiva metsänuudistamismenetelmä metsänhoidon suositusten mukaisesti.
• Hyödynnä olemassa oleva alikasvos, kun se on hyvälaatuista ja sitä on riittävästi.
• Pyri uudistamaan heti päätehakkuun jälkeen, jotta uusi kasvuisa metsä syntyy nopeasti eikä pintakasvillisuus ehdi vallata alaa.
• Seuraa uuden taimikon kehitystä ja huolehdi taimikon varhaishoidosta.

Kuivahkon kankaan männikkö suositellaan uudistettavaksi kylväen tai luontaisesti, jolloin taimikko muodostuu tiheäksi ja mäntyjen oksat jäävät ohuiksi. Istutustaimikko jää yleensä heikkolaatuisemmaksi ja harvemmaksi luontaisesta taimitäydennyksestä huolimatta. Alla olevassa esimerkkilaskelmassa ei ole otettu huomioon puustojen välisiä laatueroja.

Luontaisessa uudistamisessa siemenpuut jäävät kasvamaan muutamaksi vuodeksi uudistusalalle. Siemenpuihin sitoutuu pääomaa, mutta toisaalta ne tuottavat myös arvokasta tukkipuuta. Esimerkkilaskelmassa on oletettu, että tuuli kaataa 20 % siemenpuista ja että ne jäävät korjaamatta. Kasvatusketjun tuottama nettotulojen nykyarvo on laskettu toistamalla toimenpideketjua, joka alkaa uudistusalan raivauksesta ja päättyy siemenpuuhakkuuna tehtävään päätehakkuuseen.
Esimerkissä tarkastellaan kuivahkon kankaan männikköä Saarijärvellä, jonka metsänomistaja on päättänyt uudistaa. Pystypuuston arvo on 13 000 euroa/ha, joka saadaan välittömänä puunmyyntitulona, jos alue avohakataan. Siemenpuuhakkuussa välittömät puunmyyntitulot jäävät avohakkuuta pienemmiksi. Jätettävien siemenpuiden arvoksi on arvioitu 1 380 euroa/ha, joten tuloksi jää 11 620 euroa/ha.

Päätöshetkellä arvioidaan kaikki päätöksen jälkeen syntyvät tulot ja menot, myös päätehakkuusta saatavat tulot, ja etsitään ratkaisu, joka tuottaa mahdollisimman korkean nettotulojen nykyarvon. Välittömät puunmyyntitulot ovat luontaisessa uudistamisessa pienemmät ja siksi metsänviljelystä muodostuu kannattavampi vaihtoehto vaikkakin siemenpuuhakkuu tuottaa korkeamman paljaan maan arvon kolmen ja neljän prosentin tuottovaatimuksella.

Siemenpuuhakkuu on onnistuessaan edullinen tapa uudistaa metsä. Toisaalta puunkorjuun kustannukset ovat jonkin verran avohakkuuta suuremmat, koska puuta joudutaan korjaamaan siemenpuiden poiston vuoksi kahdessa vaiheessa. Puustoon on sitoutunut pääomaa pitemmäksi aikaa kuin avohakkuussa. Hidas ja epätasainen taimettuminen voi alentaa siemenpuuhakkuulla tuotetun uuden puuston tuottoa. Menetelmään liittyy myös tuulituhojen riski.

Sopivissa oloissa luontainen uudistaminen kaistalehakkuun avulla on edullinen tapa uudistaa metsää. Menetelmän riskit ovat samat kuin muissa luontaisen uudistamisen menetelmissä. Esimerkiksi taimettuminen voi viivästyä, jolloin tuloksena on epätasainen taimikko. Myös tuulituhot reunametsässä voivat osaltaan heikentää menetelmän kannattavuutta.

Sopivissa kohteissa ja oikein tehtynä luontainen uudistaminen suojuspuuhakkuun avulla on edullinen tapa uudistaa metsää. Metsään jo syntyneen taimiaineksen hyödyntäminen alentaa uudistamiskustannuksia. Menetelmän riskit ovat samat kuin muissa luontaisen uudistamisen menetelmissä. Esimerkiksi taimettuminen voi viivästyä, jolloin tuloksena on epätasainen taimikko. Suojuspuustoon liittyy myös merkittävä tuulituhoriski.

Hakkuukertymä suojuspuuhakkuussa ja suojuspuiden poistossa on huomattavasti pienempi kuin avohakkuussa, mikä kasvattaa puunkorjuun yksikkökustannuksia. Jos suojuspuustoa poistetaan vaiheittain, puunkorjuun kustannukset nousevat. Suojuspuiden poistossa osa taimista todennäköisesti vaurioituu tai tuhoutuu.

Kun kohde on rehevä, äestys lisää heinittymistä ja vesoittumista paljon enemmän kuin mätästys. Tarpeetonta maanpinnan rikkomista on aina syytä välttää myös vesiensuojelun vuoksi.

Nopea ja kerralla onnistunut uudistaminen tuottaa varmimmin täystiheän ja terveen taimikon. Siitä kehittyvä kasvuisa metsikkö antaa jo varhain hyvän hakkuukertymän ja runsaat puunmyyntitulot.

Mätästys on äestystä kalliimpaa, mutta se vähentää varhaishoidon tarvetta ja antaa varmemmin onnistuneen uudistumistuloksen rehevissä kohteissa. Karummilla kohteilla äestyksen avulla saadaan yleensä toivottu tulos. Ks. esimerkki alla (pystyakseli: €/ha) [Lähdeviite1]. 

Käyttämällä männyn jalostettua siemenviljelysiementä saavutetaan tilavuuskasvussa 10–15 %:n lisäys ensimmäisen sukupolven siemenviljelmiltä ja 25–30 %:n lisäys 1,5 sukupolven viljelmiltä.[Lähdeviite2] Lisäksi puun laatu on parempi ohuempien oksien ansiosta. Nopea kasvu lyhentää puuston kiertoaikaa useilla vuosilla.[Lähdeviite3] 

Rauduskoivulla on koeolosuhteissa mitattu 20–26 %:n luokkaa olevia lisäyksiä rungon tilavuuskasvussa [Lähdeviite4] ja merkittävä laadun paraneminen käytettäessä jalostettua siementä. Kuusen siemenviljelysten jalostushyödyistä ei ole yhtä paljon tuloksia kuin männyllä ja koivulla. Kuitenkin siemenviljelyssiemenestä kasvatetun kuusikon pituuskasvun on todettu olevan Pohjois-Suomessa 10 % parempi kuin metsikkösiemenestä kasvatetun. [Lähdeviite5] [Lähdeviite6]

Jotta viljely onnistuisi, on valittava kohteelle sopiva uudistamistapa ja sen mukainen hoitoketju. Sopimaton muokkaus voi lisätä erittäin paljon heinäämisen ja taimikonperkauksen tarvetta. Etenkin tällöin varhaishoidon laiminlyöminen pilaa koko uudistamistuloksen.

Kilpailu vedestä ja ravinteista sekä pintakasvillisuuden varjostus voivat hidastaa taimien kehitystä usean vuoden ajan ja jopa tuhota suuren osan taimista. Riittävä ja oikein tehty maanmuokkaus sekä uudistusalan raivaus muutama vuosi ennen uudistushakkuuta vähentävät merkittävästi mahdollisen varhaishoidon tarvetta. 

Taimikon varhaishoitotarvetta on seurattava aktiivisesti muutaman ensimmäisen kasvukauden ajan. Laiminlyönnistä aiheutuu vaara, että erityisesti vesasyntyinen lehtipuusto tukahduttaa havupuiden taimet. Pahimmassa tapauksessa metsänuudistamiseen tehty investointi valuu kokonaan hukkaan. Vesakon kasvua hillitään varhaisperkauksella. 

Heinittymistä ja vesoittumista voi ehkäistä jo ennalta käyttämällä kohteelle parhaiten sopivia maanmuokkausmenetelmiä. 

Esimerkiksi rehevissä kohteissa äestys lisää heinittymistä ja vesoittumista paljon enemmän kuin mätästys. Mätästys on äestystä kalliimpaa, mutta se vähentää varhaishoidon tarvetta ja antaa varmemmin onnistuneen uudistumistuloksen. Karummilla kohteilla äestyksen avulla saadaan yleensä toivottu tulos. Tarpeetonta maanpinnan rikkomista on aina syytä välttää myös vesiensuojelun vuoksi. 

Hieskoivu voi alkukehitykseltään nopeana vallata kasvupaikan arvokkaammilta puulajeilta. Hieskoivu sopii pääpuulajiksi vain paikoille, joilla mänty, kuusi ja rauduskoivu eivät menesty. Näitä ovat mm. eräät turvemaiden kohteet sekä kosteuden vaivaamat savikot. Muilla kasvupaikoilla mänty, kuusi ja rauduskoivu tuottavat kasvuisamman ja laadukkaamman puuston. 

Puulajin vaihtuminen vähäarvoisemmaksi metsän hoitamattomuuden vuoksi aiheuttaa huomattavia taloudellisia menetyksiä. Koko kiertoajan tulot voivat pudota alle puoleen. 

• Varhaishoito on osa uudistamisketjua. Väärin valittu uudistamismenetelmä voi moninkertaistaa hoidon kustannukset.
• Suurimmat taloudelliset menetykset syntyvät, kun kalliisti uudistetun alan hoito laiminlyödään.
• Varhaishoidossa ei saa viivytellä. Jo yksi kasvukausi voi riittää, että heinikko ja/tai vesakko kehittyy taimikolle haitalliseksi.
• Myös tarpeetonta hoitoa on vältettävä. Usein taimikon varhaishoidossa riittää taimia haittaavan vesakon kaataminen koko alueen käsittelyn sijasta.
• Varhaisperkauksen tuoma kasvutila lisää jo parin vuoden kuluttua toimenpiteestä kasvatettavien havupuiden paksuuskasvua 20–30 % ja hieman myöhemmin myös pituuskasvua merkittävästi.[Lähdeviite7] 

Esimerkkinä eteläsuomalainen kuusikko (seuraava taulukko).

• Hoidettu-vaihtoehdossa varhaisperkaus tehdään suositellussa 5 vuoden iässä ja taimikon harvennus kahdeksan vuotta myöhemmin.
• Hoitamaton-vaihtoehdossa varhaisperkaus jätetään tekemättä eli taimikko on hoitamaton. Lisäksi taimikonharvennus myöhästyy viisi vuotta.
• Harvennukset tehdään harvennusmallien mukaisesti. Kiertoaika on molemmissa tapauksissa 63 vuotta.

Jos varhaisperkaus jää tekemättä ja taimikonharvennus lykkääntyy:

• hieskoivun osuus kasvaa huomattavasti ja puusto järeytyy hitaasti
• erityisesti ensiharvennus tuottaa vähemmän puunmyyntituloja
• hakkuiden tulot jäävät kokonaisuudessaan vähäisemmiksi
• kiertoaikaa on pidennettävä, jos halutaan saavuttaa sama rahamääräinen tulo päätehakkuussa kuin hoidetussa metsässä.

Hoidetun taimikon nettonykyarvo on kaikilla esimerkin laskentakoroilla korkeampi kuin
hoitamattoman (seuraava taulukko). Arvo on laskettu ajankohtaan, jolloin on päätetty varhaishoidon tekemisestä (puuston ikä 5 vuotta).

Lyhentyneen kiertoajan ansiosta tulot myöhemmistä harvennuksista ja uudistushakkuusta aikaistuvat. Myös tuhoriskit pienenevät. Hoitamatonta ylitiheää puustoa uhkaavat lumituhot. Etenkin männiköissä nuorten puiden kasvua haittaava runsas lehtipuusto lisää hirvituhojen riskiä. 

Kuvissa esitetään taimikonhoidon vaikutus metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen. Esimerkkinä on kuusen istutustaimikko tuoreella kankaalla Etelä-Suomessa, Padasjoki (1 235 d.d.). Ensimmäisessä vaihtoehdossa taimikon varhaisperkaus tehdään suositusten mukaisesti viiden vuoden iässä ja taimikonharvennus kahdeksan vuotta myöhemmin. Toisessa vaihtoehdossa varhaisperkaus jätetään tekemättä ja taimikonharvennus myöhästyy viisi vuotta. Kummassakin tapauksessa kiertoaika on 63 vuotta ja harvennushakkuut tehdään harvennusmallien mukaisina.

Istutetun kuusentaimikon varhaisperkaus ja taimikonharvennus ovat kannattavia toimenpiteitä ja varmistavat hyvän tuoton metsänuudistamiseen tehdylle investoinnille. Hoidetun taimikon nettonykyarvo on korkeampi kaikilla esimerkin laskentakoroilla.

• Kun taimikko on hoidettu ajallaan, saadaan jo metsikön ensiharvennuksessa merkittävästi tuloja ainespuusta, koska hakkuussa kertyvä puu on hoidon ansiosta järeämpää.
• Taimikonharvennuksen ansiosta puumyyntitulot ovat esimerkissä runsaat 600 €/ha korkeammat ensiharvennuksessa. Jos taimikonharvennuksen hinta on 460 €/ha, sen arvo on 2 %:n laskentakorolla ensiharvennushetkellä (20 vuoden kuluttua) 683 €/ha.

Hyvä näkyvyys auttaa hakkuukoneen kuljettajaa tekemään oikeita ratkaisuja poistettavien puiden valinnassa sekä parantaa korjuujälkeä. Toisaalta hyvälaatuisella kasvatuskelpoisella alikasvoksella on taloudellista arvoa kasvatettavana puustona kaksijakoisen metsän kasvatuksessa. 

Ennakkoraivaus on suositeltavaa jättää tekemättä taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa.   

Ensiharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti huonolaatuisia puita, jotka eivät myöhemmin tuota hyvälaatuista tukkia. Sen lisäksi puuston tiheyttä säädellään niin, että seuraavassa harvennuksessa poistettavat puut voivat järeytyä tukkipuun mittaisiksi. 

Ensiharvennuksessa puunkorjuun yksikkökustannukset riippuvat vahvasti poistettavien puiden runkotilavuudesta. Ajallaan ja riittävän voimakkaana tehty taimikonharvennus varmistaa, että jäljelle jäävät puut järeytyvät ja muodostavat vahvoja runkoja sekä tasapainoisia latvuksia. 

Ensiharvennuksen puunmyyntituloihin vaikuttaa merkittävästi se, miten puustoa on hoidettu uudistamis- ja taimikkovaiheessa. Hoidetussa metsikössä puut järeytyvät ennen harvennusta. Näin saadaan puista parempi yksikköhinta ja suurempi hakkuukertymä. Molemmat seikat kasvattavat puunmyyntituloja.

Hoitamattomissa metsiköissä hakkuu on kallista ja edellytykset hyvään korjuujälkeen ovat huonommat kuin hoidetuissa metsissä.

Ensiharvennuksen taloudellista kannattavuutta voidaan hoidetuissa metsissä parantaa viivästämällä harvennusta 12 metrin valtapituudesta jopa 15 metriin, mutta tällöin puiden laatuvalinta on rajoitetumpaa. [Lähdeviite8]Harvennusta ei kuitenkin saa lykätä niin pitkään, että latvukset alkavat supistua, koska tällöin puiden kyky harvennuksen jälkeiseen kasvun lisäykseen heikkenee ja lumituhojen riski erityisesti männiköissä ja koivikoissa lisääntyy. 

Ensiharvennuksen teettäminen saattaa edellyttää, että se yhdistetään paremman hakkuukertymän tuottavaan hakkuukohteeseen. Näin ensiharvennus saadaan tehdyksi ajallaan ja vältetään ne lisäkustannukset sekä mahdolliset menetykset puuntuotannossa, jotka syntyvät harvennuksen laiminlyönnistä.

Nuorissa kasvatusmetsissä pääoman tuottoaste pidetään korkeana ohjaamalla kasvu hyvälaatuisiin puihin eli parantamalla puuston arvokasvua. Kun metsikkö varttuu, siihen sitoutuu yhä enemmän pääomaa, mutta arvokasvu vakioituu ja lopulta laskee, kun kasvu taantuu puiden vanhetessa. Tämän takia pääoman tuottoprosentti on varttuneessa metsikössä laskeva. Varttuneen kasvatusmetsikön sitoman pääoman tuottoprosenttia voidaan nostaa harventamalla puustoa eli vähentämällä puustoon sitoutuneen pääoman määrää.  

Harvennuksen ajankohdan, harvennustavan ja voimakkuuden valinta vaikuttavat sekä välittömästi saataviin hakkuutuloihin että jäävän puuston kehitykseen. Päätöksenteon tueksi on harvennusmetsien käsittelyyn kehitetty puulaji- ja kasvupaikkakohtaisia harvennusmalleja. 

Harvennusmallien laadinnassa on otettu huomioon sekä ennustettujen kassavirtojen nykyarvo (laskentakorko 2–3 %) että eri riskitekijöitä. Mallit eivät kaikissa tilanteissa takaa taloudellisen optimin saavuttamista, mutta malleja voi turvallisesti soveltaa erilaisiin metsiköihin. Mallit ovat yleistyksiä metsiköiden kehityksestä ja samoja malleja käytetään sekä luontaisesti syntyneille että viljellyille metsille. Viljeltyjen metsiköiden kehitys on usein voimakasta ja niitä voi kasvattaa luontaisesti syntyneitä metsiköitä tiheämpinä.  

Kun tuottovaatimus on alhainen, voidaan enemmän pääomaa pitää puustoon sitoutettuna, mikä johtaa tiheämpiin metsikköihin. Tuottovaatimuksen noustessa pääoma kallistuu ja silloin on taloudellisempaa kasvattaa puusto harvempana sitoutuneen pääoman alentamiseksi. Optimaalinen pohjapinta-ala on suurimmillaan kiertoajan keskivaiheilla ja loppua kohti puustopääomaa kannattaa yleensä pienentää, ettei liiallinen puuston tiheys vähentäisi metsikköön sitoutuneen pääoman tuottoprosenttia [Lähdeviite9]. 

Harvennuksen taloudellinen kannattavuus riippuu välittömistä kantoraha- tai hankintatuloista ja harvennuksen vaikutuksesta tulevaisuuden puunmyyntituloihin. Käsittelyalan koko, kertymän määrä, tukkirunkojen keskikoko ja kohteen korjuukelpoisuus vaikuttavat oleellisesti puusta maksettavaan hintaan. 

Hakkuukertymältään pienten harvennusten kannattavuuden arvioinnin merkitys korostuu erityisesti metsätiloilla, joilla hakkuiden välinen aika on pitkä tai jotka ovat vaikeasti saavutettavissa. Esimerkiksi karuilla turvemailla ja heikkotuottoisilla mailla Pohjois-Suomessa yksittäiset harvennus- ja muut käsittelykohteet kannattaa hoitaa kerralla kuntoon osana suurempaa kokonaisuutta. 

Harvennuksen jälkeen riski luonnontuhoille yleensä kasvaa. Nuorissa kasvatusmetsiköissä etenkin lumituhojen riski kasvaa ja varttuneissa metsiköissä tuulituhojen riski. Tuhoriski kasvaa mitä tiheämmäksi metsikkö on kasvanut ennen harvennusta ja mitä voimakkaampana harvennus tehdään. Lykkäämällä harvennusta voidaan tavoitella suurempia välittömiä puunmyyntituloja, mutta samalla kasvaa tuhoriski. 

Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajassa kaksi harvennusta. Kolmas harvennus kasvattaa tuhoriskiä eikä juuri lisää kasvatusohjelman tuottamaa nettotulojen nykyarvoa. 

Kuusta voi myös kasvattaa yhden harvennuksen kasvatusohjelmalla. Tällöin nettotulojen nykyarvo jää hieman alhaisemmaksi, mutta korjuuvauriot vähenevät ja juurikäävän leviämisen riski minimoidaan. Yhden harvennuksen kasvatus on huomioitava jo taimikonharvennuksessa, jolloin puusto jätetään normaalia harvemmaksi (1 200–1 400 puuta/ha). 

Männiköissä voimakkaat harvennukset aiheuttavat merkittäviä kasvutappioita, jolloin nettotulojen nykyarvo pienenee selvästi. Tämän vuoksi yhden harvennuksen kasvatusohjelma soveltuu huonosti männylle. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on perusteltua, kun sillä turvataan puuston korkea arvokasvu verrattuna puuston sitoutuneeseen pääomaan. 

Esimerkissä verrataan istutuskuusikon tuottamaa paljaan maan arvoa yhden, kahden ja kolmen harvennuksen kasvatusohjelmilla Etelä-Suomen lehtomaisella kankaalla, esimerkki Hattulasta (1 235 d.d.).

Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan puunkasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusohjelmien vertailuun.

Erot kasvatusohjelmien tuottamissa paljaan maan arvoissa ovat suhteellisen pienet. Yhden harvennuksen ohjelman paljaan maan arvo on kolmen prosentin laskentakorolla noin 10 % muita alhaisempi ja neljän prosentin korolla noin 20 % alhaisempi.

Esimerkissä verrataan kylvömännikön puuntuotosta ja paljaan maan arvoa yhden, kahden ja kolmen harvennuksen kasvatusohjelmilla Pohjois-Suomen kuivalla kankaalla, esimerkki Paltamosta (992 d.d.).
Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan puunkasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusohjelmien vertailuun.

Männiköissä erittäin voimakkaat harvennukset johtavat merkittäviin tuotostappioihin. Kahden prosentin tuottovaatimuksella kahden harvennuksen kasvatusohjelma on kannattavin. Yhden harvennuksen kasvatusohjelma tuottaa yli 20 % heikomman paljaan maan arvon.

Kolmen ja neljän prosentin tuottovaatimuksella esimerkin kaikki kasvatusketjut tuottavat negatiivisen paljaan maan arvon. Kasvupaikan heikon puuntuotoksen takia myöhemmin syntyvät puunmyyntitulot eivät riitä kattamaan metsikön perustamiskuluja, joten metsänviljely ei ole taloudellisesti kannattavaa.
 

Metsänomistaja päättää omien tavoitteidensa mukaisesti energiapuun korjuusta ja siitä, mitä energiapuulajiketta korjataan. Metsikön tila ohjaa päätöksentekoa. Energiapuun korjuulla voidaan esimerkiksi parantaa hoitamattoman nuoren metsän laatua kattaen samalla nuoren metsän kunnostuksesta aiheutuvia kuluja sekä parantaen metsikön arvokehitystä.  

Energiapuun korjuu tehdään kasvatusmetsissä usein harvennuksen yhteydessä. Harvennuksella parannetaan kasvatettavan puuston laatua, nopeutetaan järeytymistä ja tuotetaan puunmyyntituloja. Maaston ominaisuudet ja puuston järeys vaikuttavat korjuun toteutukseen ja kannattavuuteen. Kasvamaan jätetään mahdollisimman laadukas ja tuottava puusto. Huonolaatuiset puut poistetaan, mikäli niitä ei jätetä säästöpuiksi.

Pienpuuta korjataan energiakäyttöön tyypillisesti nuoren metsän kunnostuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä. Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää ja -tuloja energiapuuta korjaamalla. Hoitamattomissa metsissä, eli nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoitoa ei ole tehty tai kohde on jätetty suosituksia tiheämmäksi, ensiharvennus on tarpeellista tehdä varhaisemmassa vaiheessa kuin hoidetuissa metsissä. Näissä metsissä pieniläpimittaisen ja usein ylitiheän puuston ainespuuhakkuu on kallista, ja energiapuun korjuu voi vähentää metsänhoitotyön nettokustannuksia.  

Energiapuun korjuu on hoitamattomissa nuorissa metsissä useimmiten taloudellisin keino saada metsästä tuottavampi. Kuitenkin pieniläpimittaisissa, eli läpimitaltaan alle 7 cm:n tiheissä taimikoissa energiapuun korjuu ei yleensä ole metsänomistajalle taloudellisesti kannattavaa, vaan hoitotyö on suositeltavampaa toteuttaa taimikon harvennuksena. Korjuu voi olla taloudellisesti järkevä, jos puuston keskijäreys on yli 40 litraa per runko ja energiapuun hehtaarikohtainen poistuma on vähintään 40–50 m³/ha.  

Kokopuun korjuuna toteutettu energiapuun korjuu vähentää jonkin verran ravinteiden määrää. Siksi se ei sovellu karuille kohteille tai aloille, joilla on ravinteiden epätasapainon riski. Ravinteiden väheneminen johtuu siitä, että merkittävä osa puun ravinteista on neulasissa ja lehdissä. 

Korjuukustannukset vaikuttavat metsänomistajan harvennuksista saamiin puunmyyntituloihin. Hakkuu, sitä edeltävä ennakkoraivaus ja metsäkuljetus ovat pienpuun hankintaketjun kalleimmat työvaiheet. Työn tuottavuuteen ja siten korjuukustannuksiin vaikuttavat poistettavien puiden järeys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, hakkuutapa, lähikuljetusmatka sekä kohteen korjuukelpoisuus, eli maasto-olosuhteet ja pinta-ala. Energiapuun korjuu harvennushakkuussa voi parantaa puunkorjuun kannattavuutta esimerkiksi silloin, kun puu korjataan joukkokäsittelyllä yhdeksi tavaralajiksi.  

Metsikön hoitohistoria ja hyvä saavutettavuus vaikuttavat merkittävästi hakkuun kannattavuuteen ja korjuun laatuun. Metsänomistaja voi vaikuttaa näihin huolehtimalla taimikonhoidosta sekä pitämällä metsätiet hyvässä, ympärivuotisesti liikennöitävässä kunnossa. Hakkuukohteen korjuukelpoisuutta ja työn laatua voidaan parantaa myös ennakkoraivauksella. 

Jos metsänomistajan tavoitteena on kasvattaa metsää jatkuvan kasvatuksen menetelmin, kohde ei yleensä sovellu edellä kuvattuun kasvatusmetsän energiapuun korjuuseen. Jatkuvan kasvatuksen metsässä pienpuusto on kasvatettavaa puustoa, jonka säilymisestä on huolehdittava.

Kaikissa metsätalouden investoinneissa kannattavuuden perusta on toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus ja oikea-aikaisuus. Metsänomistajan harjoittaman puuntuotannon kannattavuuteen vaikuttavat metsään sitoutuneen pääoman määrä, puuston kasvu ja hakkuumahdollisuudet, puun hinta, metsänhoidon kustannukset sekä verotus. Metsän käsittelyä koskevien päätösten tekijän on tarpeen tuntea metsänkasvatuksen biologiset ja taloudelliset perusteet. 

Metsänomistaja voi lisätä metsänhoitotöillä puuntuotosta ja puuston arvokasvua, mutta hoitotöistä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vähentävät kannattavuutta. Osaan suometsien investoinneista on mahdollista saada valtion tukea. Paras tuotto investoinneille saadaan viljavimmilta kasvupaikoilta, kun taas heikoimmilla moni metsänhoitotyö voi käydä kannattamattomaksi. Osalla nykyisistä suometsistä puuntuotannon jatkaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.  

(jatkoa edelliseen kuvaan)

Kohdan 1A. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuntuotanto on metsänomistajalle kannattavaa puusukupolvesta toiseen ja metsänkasvatukseen kannattaa investoida. Investointien kannattavuus heikkenee, kun tuottovaatimus suurenee tai kun kasvupaikka muuttuu karummaksi.  

Kohdan 1B. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa metsänomistajan ei kannata investoida puuntuotantoon, mutta puuston kasvu riittää tuottamaan kannattavasti korjuukelpoista puuta puusukupolvesta toiseen. Näissä kohteissa on uudistamisessa perusteltua käyttää vain luontaista uudistamista tai vaihtoehtoisesti käsitellä metsää ainoastaan jatkuvan kasvatuksen menetelmillä.  

Kohdan 1C. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuston kasvu on niin vähäinen, että ainoastaan ensimmäinen ojituksen jälkeen kehittynyt puusukupolvi on kannattavaa korjata talteen. Päätehakkuun jälkeen puuntuotantoa ei ole kannattavaa jatkaa maapohjan heikon tuottokyvyn takia.  

Kohdan 2. puuntuotannollisesti kannattamattomiksi kohteiksi määrittyvät sellaiset, jotka tuottavat vähemmän kuin metsänomistajan hyväksymä pienin tuottovaatimus on. Tuottovaatimukseen vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet, vaihtoehtoisen sijoituksen tuotto ja sijoituksen riski.  

Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta kokonaistaloutensa lähtökohtien mukaisesti.  

Tulevaan metsänkäyttöön, puutavaran kysyntään ja hintoihin sekä ilmastoon liittyy epävarmuustekijöitä. Sen vuoksi on perusteltua käsitellä metsää monipuolisesti niin, että erilaisten valintojen mahdollisuus säilyy. Esimerkiksi suometsän kasvatus eri-ikäisrakenteisena tuo tasaikäisrakenteisena kasvattamisen rinnalle uusia mahdollisuuksia. 

Suometsän uudistamisinvestoinnin kannattavuutta voi arvioida oheisen taulukon avulla. Mitä suurempi on metsänomistajan investoinnille edellyttämä tuottovaatimus, sitä viljavampi kasvupaikan tulee olla ja sitä suuremman lämpösumman alueella sen tulee sijaita. Tuottovaatimus vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon uudistamiseen on kannattavaa investoida.   

Taulukon laskelmat on tehty turvemaiden puustojen kehitystä kuvaavilla kasvumalleilla ja ne perustuvat sellaisiin lähtöpuustoihin, jotka ovat kehittyneet 15–20 vuotta ensimmäisen ojituksen jälkeen. Laskelmat on tehty kahdella eri taimikon perustamiskustannuksella: 400 €/ha ja 900 €/ha. Kunnostusojituksen kustannuksena on käytetty 240 €/ha. Kantohintoina on käytetty vuoden 2012 keskimääräisiä kantohintoja. Hyvä kannattavuus edellyttää, että uudistamisen tuloksena syntyy täyspuustoinen metsä, jossa voidaan tehdä vähintään yksi hakkuutuloja tuottava harvennushakkuu kiertoaikana.

Jos paljaan maan arvo valitulla uudistamismenetelmällä ja laskentakorolla jää negatiiviseksi, ei investointi uuden puusukupolven kasvattamiseksi ole kannattavaa. Päätöksenteossa on syytä ottaa huomioon myös toiminnan aiheuttamat mahdolliset vesistöhaitat.

Alla olevan taulukon lähde [Lähdeviite10]  

Vähätuottoiset ojitetut turvemaat on suositeltavaa jättää mahdollisen puunkorjuun jälkeen ennallistumaan takaisin turvetta kerryttäviksi suoekosysteemeiksi . Tyypillisimmillään nämä kohteet ovat jäkälä- ja varputurvekankaita ja niistä valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Jos vähätuottoista kohdetta koskee uudistamisvelvoite, taloudellisin vaihtoehto on jättää alue taimettumaan luontaisesti.

Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä.  

Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Niitä ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella.    

Suometsille tyypillistä on hieskoivun suuri osuus sekapuuna. Hieskoivun arvokasvu on ensiharvennusiän jälkeen vähäistä, koska sen laatu ei yleensä riitä vaneripuuksi. Tästä syystä sen vähentäminen harvennuksissa on perusteltua, jolloin kasvu voidaan keskittää arvokasvultaan parhaisiin havupuihin.  

Havupuuvaltaisissa metsissä on kuitenkin suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. 

Runsaasti koivua sekapuuna kasvavat männiköt ja kuusikot voidaan harventaa havupuiden harvennusmallien jäävän puuston alarajalle tai hieman sen alle havupuita suosien. Hieskoivuista jätetään laadultaan parhaat ja aukkopaikkoja täydentävät puut. 

Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puulajista ja puuston määrästä, turpeen ominaisuuksista, vanhojen ojien kunnosta ja syvyydestä sekä maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojien kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva.

Puuston kasvua voi rajoittaa myös turpeen ravinnevarojen epätasapaino, mikä näkyy puuston ravinnehäiriönä, kuten kaliumin ja fosforin puutoksena. Jos mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, ojien kunnostuksen hyödyt jäävät saamatta. Mahdollinen lannoitus pitää ottaa huomioon kannattavuustarkastelussa.

Ojien kunnostuksella on eri tutkimuksissa saavutettu 15–20 vuoden aikana keskimääräinen 0,5–1,5 m³/ha/v kasvunlisäys verrattuna saman ikäiseen, ravinnetasoltaan samanlaiseen suopuustoon, jonka ojitusta ei ole kunnostettu [Lähdeviite11][Lähdeviite12].Tulokset vaihtelevat lähtöpuustosta sekä kasvupaikan lämpösummasta ja viljavuudesta riippuen.

Lannoituksilla lisätään puuston kasvua, nopeutetaan puiden järeytymistä, jolloin hakkuiden aikaistaminen mahdollistuu. Lannoituksella aikaansaadusta hiilensidonnan lisäyksestä on mahdollista saada myös korvausta.

Lannoitukseen liittyy myös taloudellisia riskejä. Puuston kasvureaktion määrää ei voi ennustaa kuten ei myöskään tulevaa raakapuun hintatasoa. Lannoitteen ja lannoituksen hinta vaikuttaa myös kannattavuuteen. Lannoituksen aikaansaama, lisääntynyt puuston neulasmassa voi joissakin tapauksissa lisätä puuston tuuli- ja lumituhoriskiä.

Hyvin kasvavien taimikoiden lannoittaminen ei ole kannattavaa, koska lannoitus ei merkittävästi paranna taimien alkukehitystä ja lannoitukseen sijoitettu pääoma ei ole nopeasti realisoitavissa. Pienten puiden ravinnetarve on suhteellisen matala[Lähdeviite13][Lähdeviite14].

Poikkeuksena ovat ravinne-epätasapainosta kärsivät taimikot, joissa lannoituksella voidaan ehkäistä kasvun taantumista sekä puuaineksen vikaisuutta. Näitä ovat esimerkiksi boorinpuutoksesta kärsivät kuusen taimikot[Lähdeviite15].

Toisaalta jos taloudellisena tavoitteena on maan hiilinielun kasvattaminen, nuorten metsien lannoittaminen typellä voi muodostua kannattavaksi[Lähdeviite16].

Lannoitukset on kannattavinta toteuttaa yhteishankkeina tai suurialaisina erillishankkeina, jolloin lannoitteiden hehtaarikohtaiset hankkimis- ja levityskustannukset pysyvät kohtuullisina. Omatoiminen metsänomistaja voi toteuttaa lannoituksia myös pienemmillä aloilla itse. 

Karsinnasta voi aiheutua värivikaa, lahoa ja koroja, jos työtä ei tehdä oikein tai se toteutetaan väärään vuodenaikaan. Esimerkiksi loppusyksyllä ja alkutalvesta pystykarsitun männyn kuorivioituksiin voi iskeytyä koroja aiheuttava syyshaavakkasieni. 

Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla. Kuivahkolla kankaalla pystykarsituista männyistä tulee laadultaan hyviä, mutta kannattavuus ei ole pitemmän kiertoajan ja alhaisemman kasvun vuoksi yhtä hyvä kuin tuoreella kankaalla.

Karsitun puuston kiertoaikaa voi olla syytä hieman pidentää, sillä suurin arvonlisäys saadaan vasta kiertoajan lopulla. Pystykarsinnan kannattavuutta voi myös parantaa lannoittamalla 1–2 kertaa ennen uudistushakkuuta, mikä nopeuttaa puuston järeytymistä.

Jos männikön karsintakustannukseksi oletetaan 500 €/ha, tulisi päätehakkuussa (50 vuoden kuluttua karsinnasta) leimikosta saada nykyhinnoin yli 3 550 €/ha enemmän (4 %:n reaalikorolla) kuin karsimattomasta, jotta työ olisi ollut kannattavaa. Kun tukkipuuta kertyy 250 m³, tämä merkitsee noin 14 €/m³ lisähintaa. Se tarkoittaisi 25 %:n lisäystä mäntytukin hintaan, kun lähtökohtana on vuoden 2015 alun keskihinta (56 €/m³).

Koska koivun kiertoaika on mäntyä lyhempi, koivikon karsintaan tehty investointi realisoituu aiemmin. Koivikon karsiminen on halvempaa kuin männikön, mutta puuta myös kertyy vastaavasti vähemmän hakkuussa. Jos karsintakustannukseksi oletetaan 300 €/ha, tulisi päätehakkuussa (35 vuoden kuluttua karsinnasta) leimikosta saada nykyhinnoin yli 1 180 €/ha enemmän (4 %:n reaalikorolla) kuin karsimattomasta, jotta työ olisi ollut kannattavaa. Kun tukkipuuta kertyy 180 m³, tämä merkitsee noin 6,50 €/m³ lisähintaa. Se tarkoittaisi 15 %:n lisäystä koivutukin hintaan, kun lähtökohtana on vuoden 2015 alun keskihinta (43 €/m³).  

Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä. Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa [Lähdeviite17]. 

Puuston koon ja lajiston suuri vaihtelu vähentävät laajan metsätuhon riskiä. Yksipuolinen puulajirakenne lisää esimerkiksi riskiä puulajikohtaisten tuhohyönteisten ja kasvitautien leviämiselle. Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Metsätuhojen riskien on arvioitu olevan jatkuvassa kasvatuksessa pienempiä kuin jaksollisessa kasvatuksessa[Lähdeviite18].  

Juurikääpäriski on otettava huomioon hakkuun toteutuksessa ja alikasvoksen hyödyntämisessä. Jos metsikössä on jo paljon juurikääpää, monet alikasvospuut ovat saaneet tartunnan juuriyhteyksien kautta. Kuusikoissa jatkuva kasvatus edistää kuusen juurikäävän sekundääristä leviämistä eri kokoluokan puiden välillä [Lähdeviite19].  

Tukkimiehentäi on merkittävin havupuiden pienten taimien kasvua uhkaava tekijä. Tukkimiehentäi syö puiden nilaa, mikä vioittaa ja jopa tappaa taimia. Tuoreiden kantojen pihkantuoksu houkuttelee niitä hakkuualueelle, jossa ne käyttävät kantoja lisääntymisalustana. Taimiin kohdistuva syönti on vähäisempää, kun ympärillä on järeiden puiden latvuksia ravinnoksi. Tukkimiehentäi vioittaa usein taimia avohakkuualojen taimikoissa, mutta vain harvoin eri-ikäismetsissä. 

Jatkuvan kasvatuksen metsät, joissa on monipuolinen puulajikoostumus, kestävät yleisesti ottaen hyönteistuhoja parhaiten. Tämä vähentää myös taloudellista riskiä [Lähdeviite20]. Kirjanpainajatuhoja on eniten lämpimissä, paahteisissa oloissa, joissa on vastustuskyvyltään heikentyneitä puita, kuten tuulenkaatoja. Kirjanpainaja iskeytyy vain suuriin kuusiin ja säästää pienet, joten eri-ikäismetsä ei koskaan tuhoudu täysin, vaikka tuhoja esiintyisikin. 

Puuston hirvi-, myyrä- ja tuulituhoriskit vaihtelevat puuston käsittelystä ja paikallisista oloista riippuen. Jatkuva kasvatus vähentää useimmissa tapauksissa näiden riskiä verrattuna jaksolliseen kasvatukseen. [Lähdeviite18]

Tuulituhoriskit on todettu pienimmiksi, kun käsittelytapana on poimintahakkuu eri-ikäismetsiköissä [Lähdeviite21] . Pienaukkohakkuun jälkeinen tuulituhoriski on myös yleensä vähäinen [Lähdeviite22]. Kaikissa hakkuissa on kuitenkin otettava huomioon puuston tila ja paikalliset tuuliolot. Voimakkaat poiminta- ja harvennushakkuut lisäävät tuhojen riskiä erityisesti riukuuntuneessa puustossa ja tuulelle avoimissa maaston kohdissa. 

Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta. 

Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena. Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10 metrisiä puita. 

Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan jo tärkeimmän arvokynnyksen ylittäneitä eli tukin mitat saavuttaneita puita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi. Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti puut, jotka seuraavan hakkuukierron aikana ylittävät arvokynnyksen. Näin puustoon sitoutuneelle pääomalle saadaan korkea tuotto. 

Puun laadulla on myös vaikutusta metsänomistajan puusta saamaan hintaan, vaikka varsinaista laatuhinnoittelua ei juuri käytetä. Jatkuvan kasvatuksen metsistä korjatun puun laadusta on erilaisia näkemyksiä. Yläharvennusten ja poimintahakkuiden on esitetty parantavan puuston laatua. Niissä jätettävien lisävaltapuiden oksat ovatkin yleensä ohuempia kuin hakattavien valtapuiden. 

On myös ilmennyt, että puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena voi huonontaa puun laatua. Eri-ikäisrakenteisissa kuusikoissa taimien kasvu on tavallisesti hidasta, jolloin tyvitukin ydinsahatavaraan muodostuu laatua huonontavia oksatihentymiä. [Lähdeviite7]Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat enemmän kuin tasarakenteisessa puustossa. Männyn ylispuukasvatus antaa toisaalta mahdollisuuden kasvattaa hyvälaatuista, järeää tukkipuuta. 

Tällä hetkellä poiminta- ja pienaukkohakkuin käsiteltävät metsät ovat useimmiten kehittyneet alun perin tasarakenteisina, joten niiden puuston laatu voi olla erilainen kuin jo alun perin eri-rakenteisena kasvatettujen metsien. Nykytiedon valossa voidaan olettaa, ettei männylle sopivilla kasvupaikoilla kasvatustapa juurikaan vaikuta puun laatuun.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutuneista puun hinnoista ei ole vielä koottuna tietoja samalla tavoin kuin tavanomaisista harvennus- ja päätehakkuista. 

Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuualoilta voidaan korjata hakkuutähdettä ja kantoja energiapuuksi, mikä ei ole suositeltavaa jatkuvan kasvatuksen hakkuissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa voidaan korjata runkopuuta energiaksi, jos käyttö ainespuuna ei ole kannattavaa tai mahdollista. 

Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä.

Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa [Lähdeviite17].