Suoelinympäristöjen tunnistaminen Suolla mineraalimaata peittävä orgaaninen kerros on turvetta tai aluskasvillisuudesta yli 75 % on suokasvillisuutta. Korvet ja rämeet ovat puustoisia suokasvupaikkatyyppejä. Letot ja nevat ovat puolestaan puuttomia avosoita. Avoimet ja puustoiset suot muodostavat yhdessä monipuolisia suoyhdistymiä. Turvemaiden metsille ja puustoisille elinympäristöille tyypillistä lajiston monimuotoisuutta tavataan lähinnä korvissa ja rämeillä. Puustoisia suokasvupaikkatyyppejä on pienialaisina kuvioina kangasmetsien notkelmissa ja painanteissa sekä usein laajoina toisiinsa liittyneinä metsikköinä avosoiden reunoilla. Korvet Korville ominaista on kostea ja viileä pienilmasto, joka muodostuu alueen vesitaloudesta ja puuston latvuspeitosta. Korpiin voi lisäksi liittyä lähteisyyttä (pohjavesivaikutus) tai luhtaisuutta (pinta- ja tulvavesien vaikutus). Turvekerroksen paksuus vaihtelee muutamasta kymmenestä sentistä yli kahteen metriin. Korvet sijaitsevat usein soiden ja kangasmetsien vaihettumisvyöhykkeissä, pohjavesimuodostumien liepeillä sekä vesistöjen ja soiden vaihettumisvyöhykkeissä. Korpikohteiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, iältään ja rakenteeltaan vaihteleva puusto ja pensaskasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Korvet ovat puustoltaan useimmiten kuusivaltaisia, mutta ne voivat olla joskus lehtipuustoisia. Luonnontilaisissa korvissa puuston uudistuminen keskittyy paljolti kaatuneiden kookkaiden maapuiden rungoille ja elävien tai kuolleiden puiden tyvipaakuille. Viimeisimmässä luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa kaikki korpityypit arvioitiin uhanlaisiksi koko maan tasolla (Kaakinen ym. 2018). Kaikki vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korpityypit ovat luontokohteina arvokkaita. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset lehto- ja ruohokorvet, joiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, erirakenteinen puusto ja pensaskasvillisuus sekä yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet, joiden ominaispiirteitä ovat erirakenteinen puusto ja yhtenäisen metsäkorte- tai muurainkasvillisuuden vallitsevuus. Lehtokorpi on ravinteikas ja harvinainen korpityyppi. Lehtokorven turvekerros on ohut ja epäyhtenäinen. Kasvillisuus, joka koostuu sekä korpi- että lehtokasvillisuudesta, on rehevää, kookasta ja monilajista. Kaikille reheville korpityypeille on ominaista niiden vesitalouteen ja latvuspeittoon liittyvä kostea pienilmasto. Kosteassa pienilmastossa viihtyvät useat vaateliaatkin lajit. Kosteuden ansiosta korvet ovat voineet säilyä metsäpalojen ulottumattomissa, eli ne voivat olla niin sanottuja kulonkiertämiä alueita. Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Ruohokorvet vastaavat tai ainakin lähenevät ravinteisuudeltaan lehtokorpia. Ruohokorpien maapohja on suorastaan märkä ja upottava, eli vetisempi ja paksuturpeisempi kuin lehtokorven maapohja. Yleisilme on ryteikköinen. Lajistossa on vaateliaita korpi- ja lehtolajeja. Vähemmän rehevissä ruohokorvissa hallitsevia lajeja ovat vehka ja kastikat, jotka useimmiten kertovat alueen luhtaisuudesta. Myös hyönteis- ja sienilajisto on runsas ja omaleimainen. Lahopuu lisää korpikohteiden monimuotoisuutta entisestään: monet lahopuuta käyttävien uhanalaisten metsälajien esiintymät sijaitsevat korvissa. Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Metsäkortekorvet ovat keskimäärin hieman ohutturpeisempia kuin muut aitokorvet. Metsäkorte on kenttäkerroksen valtalaji. Mättäiden ympärillä on pienialaisia välipintoja ja rimpiä. Varpuja on niukemmin kuin muissa aitokorvissa. Kuva: © Hannu Nousiainen. Muurainkorvet ovat kosteampia ja karumpia kuin mustikkakorvet. Muurain on kenttäkerroksen valtalaji. Muurainkorvissa on selvää mosaiikkikasvustoisuutta, joka johtuu mätäs- ja välipintojen, jopa rimpipintojen, vaihtelusta. Kuva: © Hannu Nousiainen. Rämeet Rämeet ovat mäntyvaltaisia soita, joille ominaista on usein paksu turvekerros ja kookkaat suovarvut. Monesti rämeillä esiintyy rahkasammaleisia ja varvikkoisia mätäspintoja. Rämeiden monimuotoisuusarvot liittyvät osin iäkkääseen elävään ja kuolleeseen puustoon. Keloutuneissa rämemännyissä voi olla merkittävää lajistollista monimuotoisuutta. Rämeillä voi kasvaa mäntyjen lisäksi myös koivuja ja kuusia. Arvokkaiden rämekohteiden vesitalous on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen. Luonnontilaisilla rämeillä on merkitystä etenkin perhoslajistolle, joille rämevarvut ovat tärkeä ravinnonlähde. Tupasvillarämeillä kasvaa harvaa kituvaa männikköä. Turvekerros on paksu ja kenttäkerroksen valtalajina on tupasvilla. Rämeet ovat useiden perhoslajien tärkeitä elinympäristöjä. Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Nevat Nevat ovat puuttomia, väli- tai rimpipintaisia, pääosin paksuturpeisia ja märkiä avosoita. Nevoilla kasvaa tavallisesti paljon sara- ja ruohokasveja, mutta varpuja niukasti. Pohjakerroksen muodostavat rahkasammalet. Puut ja pensaat puuttuvat lähes tyystin vetisyyden vuoksi tai kasvavat vain metrin, parin mittaisiksi. Nevojen linnusto on runsas ja niillä on merkitystä esimerkiksi teeren soidinpaikkoina. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot. Letot Letot ovat harvinaisia, ravinteisia, vähäpuustoisia tai puuttomia avosoita, joiden kosteusolot vaihtelevat. Puustoisten lettojen valtapuuna voi olla joko kuusi, mänty tai koivu. Lettojen ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Kataja ilmentää suolla kasvaessaan lettoisuutta. Muita lettoisuutta ilmentäviä kasvilajeja ovat muun muassa järviruoko ja rätvänä. Märät, vetiset välipinnat vuorottelevat kuivempien mättäiden kanssa. Letoille on tyypillistä pohjaveden vaikutus eli lähteisyys tai pintaveden vaikutus eli luhtaisuus, mitkä lisäävät kohteen merkitystä monimuotoisuudelle. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset letot, joiden ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus. Letto on kosteusoloiltaan vaihteleva, vähäpuustoinen tai puuton avosuo. Ominaista letoille on maaperän runsasravinteisuus ja vaatelias kasvillisuus. Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Luhdat Luhta on vesistön rannalla oleva puustoinen, pensaikkoinen tai avoin tulvavaikutteinen märkä suo. Luhdan ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus, pintavesien pysyvä vaikutus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Luhdissa elää suolajien lisäksi vesi- ja rantakasveja. Metsäluhtien puulajeja ovat hieskoivu, terva- ja harmaaleppä, puumaiset pajut sekä joskus jopa saarni tai kynäjalava. Pensaikkoluhtien pensaslajisto koostuu pääasiassa erilaisista pajuista. Luhdat ovat kasvupaikkoina reheviä, mutta niille on tyypillistä huono puuntuotoskyky, joka on seurausta kasvupaikan märkyydestä. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset luhdat, joiden ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus sekä pintavesien pysyvä vaikutus. Avoluhta vaihettuu pensaikkoluhdaksi. Vyöhykkeinen rantaluhta on metsäluontomme monimuotoisimpia elinympäristöjä. Luhdat ovat tärkeitä elinympäristöjä monille uhanalaisille hyönteisille ja putkilokasveille sekä myös linnuille Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Soiden kangasmetsäsaarekkeet ja vaihettumisvyöhykkeet Soilla sijaitsevat kangasmetsäsaarekkeet ovat usein säilyneet metsänkäsittelyn ulkopuolella vaikean saavutettavuutensa vuoksi. Arvokkaimmille kohteille ominaista on ympäröivän suon luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Pitkään koskemattomina olleista kangasmetsäsaarekkeista löytyy usein vanhan metsän piirteitä. Puuston luonnontilaisuus ja lahopuun runsas esiintyminen lisäävät kohteiden arvoa. Kangasmetsäsaareketta ympäröivä suo voi olla joko avosuo tai puustoinen räme tai korpi. Myös kangasmetsäsaarekkeen ja suon reunavyöhyke on monimuotoisuuden ja lajiston suojelun kannalta merkittävä. Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuudessa on liukuma, jossa puuston koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Puustoiset vaihettumisvyöhykkeet ovat luonnon monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta arvokkaita kohteita toimien mm. pesimäympäristöinä petolinnuille sekä poikueympäristöinä metsäkanalinnuille. Erityisesti soiden, metsien ja metsäsaarekkeiden muodostamat vaihtelevat suo-metsämosaiikit vaihettumisvyöhykkeineen ovat arvokkaita luontokohdekokonaisuuksia. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat kangasmetsäsaarekkeet, jotka sijaitsevat ojittamattomilla soilla tai soilla, joissa luontainen vesitalous on pääosin säilynyt muuttumattomana. Kangasmetsäsaarekkeet ovat usein säilyneet pitkään koskemattomina ja niillä on monimuotoisuusarvojen lisäksi myös maisemallista arvoa. Niissä mahdollisesti olevat vanhat, vankkaoksaiset kilpikaarnamännyt soveltuvat erinomaisesti isojen petolintujen, kuten kalasääsken, pesäpuuksi. Kuva: © Vastavalo. Suoelinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle Suoluontotyypeistä hieman yli puolet on uhanalaisia ja viidennes silmälläpidettäviä. Uhanalaisimpia ovat letot, korvet sekä neva- ja lettokorvetKaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., ym. 2018. Suot. Teoksessa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1– tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5/2018: 117–170.. Suon luonnontilaisuuteen voi vaikuttaa kielteisesti vesitaloutta muuttava ihmistoiminta itse suolla tai suon valuma-alueella. Suoluontotyyppien ja suolajiston merkittävin uhanalaistumisen syy on soiden metsäojitus. Ojitus on vähentänyt soiden määrää ja heikentänyt niiden laatua. Myös kauempana tehtyjen ojitusten vaikutukset soiden vesitalouteen ovat aiheuttaneet kuivumista ja siten suoelinympäristöjen laadun heikentymistäRehell S., Päivinen J., Siikamäki P., Karjalainen J., Kalpio S. ja Haapalehto T. 2016. Kuinka laajasti ulkopuoliset toimet ovat muuttaneet suojelusoita? - Suo 67(1): 35-38.,Rehell, S. 2017. Ilmastotekijöiden ja vesitalouden vaikutus minerotrofisten rimpipintojen esiintymiseen boreaalisissa suosysteemeissä. Suo 68(2–3): 41–66.. Avosuot ja niiden reunaosien suometsät sekä kangasmaareunukset muodostavat ekologialtaan ja vesitaloudeltaan yhtenäisiä kokonaisuuksia. Luonnontilaisten soiden ja kangasmetsien väliset puustoiset reuna-alueet, eli vaihettumisvyöhykkeet, ovat merkittäviä alueita luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa. Reunusmetsien välityksellä suot kytkeytyvät vesitaloudellisesti yhteen niitä ympäröivän metsän kanssa, mikä usein vaikuttaa suolle tulevan veden määrään ja laatuunAapala K., Similä M. &amp;amp; Penttinen J. (toim.) 2013. Ojitettujen soiden ennallistamisopas. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 188. Metsähallitus.. Lähdekorpi sijaitsee pohjaveden vaikutuspiirissä. Se eroaa muista ruohokorvista lähteisyyttä suosivien lajien perusteella. Lähteisyyden vaikutus näkyy erityisesti kenttäkerroksen kasveissa ja pohjakerroksen sammalissa. Kuva: © Seppo Tuominen.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Merkittävimmät ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O). Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry (H2O), otsoni (O3) sekä freonit. Kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä haittaamalla maan pinnalta lähtevän lämpösäteilyn siirtymistä avaruuteen.

Kasvihuonekaasupäästöllä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvaa kasvihuonekaasujen määrää ja nielulla vastaavasti ilmakehästä sitoutuvaa määrää. Päästöt lämmittävät ilmakehää ja nielut viilentävät sitä. Kasvihuonekaasutase lasketaan kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen erotuksena.

Laskennassa eri kaasut yhteismitallistetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2-ekv.), eli sellaiseksi määräksi hiilidioksidia, jolla olisi sama ilmastoa lämmittävä vaikutus. Yhteismitallistamisessa käytetään lukuarvona lämmityspotentiaalikertoimia (GWP, The global Global warming potential) usein tavallisesti 100 vuoden ajalle. Hiilidioksidille annettu kerroin (GWP(100)) on 1, metaanille 25 ja typpioksiduulille 298. Metsien kasvihuonekaasujen tarkastelussa huomioidaan yleensä hiilidioksidin (CO2) lisäksi myös metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O) CO2-ekvivalentteina.

Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan metsän uudistamista käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää.

Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

Verhopuuhakkuu on hallanaroille kasvupaikoille tarkoitettu uudistushakkuu, jossa tähdätään kuusen luontaiseen uudistamiseen. Metsikköön jäävän mänty- tai lehtiverhopuuston on tarkoitus suojella kuusentaimia hallalta.

Jos luontaisesti syntynyttä taimiainesta ei ole riittävästi, taimikkoa täydennetään kuusen istutuksella. Tavallisesti verhopuustoa harvennetaan, kun kuusen taimet ovat 1–2 metrin pituisia. Loppu verhopuusto poistetaan, kun taimikko on 3–4-metristä.

Vettyminen tarkoittaa niin merkittävää pohjavedenpinnan nousua, että se muuttaa pintakasvillisuutta ja vaikuttaa puuston kasvuun.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Suoelinympäristöjen tunnistaminen

Suolla mineraalimaata peittävä orgaaninen kerros on turvetta tai aluskasvillisuudesta yli 75 % on suokasvillisuutta. Korvet ja rämeet ovat puustoisia suokasvupaikkatyyppejä. Letot ja nevat ovat puolestaan puuttomia avosoita. Avoimet ja puustoiset suot muodostavat yhdessä monipuolisia suoyhdistymiä. Turvemaiden metsille ja puustoisille elinympäristöille tyypillistä lajiston monimuotoisuutta tavataan lähinnä korvissa ja rämeillä. Puustoisia suokasvupaikkatyyppejä on pienialaisina kuvioina kangasmetsien notkelmissa ja painanteissa sekä usein laajoina toisiinsa liittyneinä metsikköinä avosoiden reunoilla.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Korvet

Korville ominaista on kostea ja viileä pienilmasto, joka muodostuu alueen vesitaloudesta ja puuston latvuspeitosta. Korpiin voi lisäksi liittyä lähteisyyttä (pohjavesivaikutus) tai luhtaisuutta (pinta- ja tulvavesien vaikutus). Turvekerroksen paksuus vaihtelee muutamasta kymmenestä sentistä yli kahteen metriin. Korvet sijaitsevat usein soiden ja kangasmetsien vaihettumisvyöhykkeissä, pohjavesimuodostumien liepeillä sekä vesistöjen ja soiden vaihettumisvyöhykkeissä.
Korpikohteiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, iältään ja rakenteeltaan vaihteleva puusto ja pensaskasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Korvet ovat puustoltaan useimmiten kuusivaltaisia, mutta ne voivat olla joskus lehtipuustoisia. Luonnontilaisissa korvissa puuston uudistuminen keskittyy paljolti kaatuneiden kookkaiden maapuiden rungoille ja elävien tai kuolleiden puiden tyvipaakuille.
Viimeisimmässä luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa kaikki korpityypit arvioitiin uhanlaisiksi koko maan tasolla (Kaakinen ym. 2018). Kaikki vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korpityypit ovat luontokohteina arvokkaita.

Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset lehto- ja ruohokorvet, joiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, erirakenteinen puusto ja pensaskasvillisuus sekä yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet, joiden ominaispiirteitä ovat erirakenteinen puusto ja yhtenäisen metsäkorte- tai muurainkasvillisuuden vallitsevuus.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Rämeet

Rämeet ovat mäntyvaltaisia soita, joille ominaista on usein paksu turvekerros ja kookkaat suovarvut. Monesti rämeillä esiintyy rahkasammaleisia ja varvikkoisia mätäspintoja.
Rämeiden monimuotoisuusarvot liittyvät osin iäkkääseen elävään ja kuolleeseen puustoon. Keloutuneissa rämemännyissä voi olla merkittävää lajistollista monimuotoisuutta. Rämeillä voi kasvaa mäntyjen lisäksi myös koivuja ja kuusia. Arvokkaiden rämekohteiden vesitalous on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen. Luonnontilaisilla rämeillä on merkitystä etenkin perhoslajistolle, joille rämevarvut ovat tärkeä ravinnonlähde.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Nevat

Nevat ovat puuttomia, väli- tai rimpipintaisia, pääosin paksuturpeisia ja märkiä avosoita. Nevoilla kasvaa tavallisesti paljon sara- ja ruohokasveja, mutta varpuja niukasti. Pohjakerroksen muodostavat rahkasammalet. Puut ja pensaat puuttuvat lähes tyystin vetisyyden vuoksi tai kasvavat vain metrin, parin mittaisiksi. Nevojen linnusto on runsas ja niillä on merkitystä esimerkiksi teeren soidinpaikkoina.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Letot

Letot ovat harvinaisia, ravinteisia, vähäpuustoisia tai puuttomia avosoita, joiden kosteusolot vaihtelevat. Puustoisten lettojen valtapuuna voi olla joko kuusi, mänty tai koivu. Lettojen ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Kataja ilmentää suolla kasvaessaan lettoisuutta. Muita lettoisuutta ilmentäviä kasvilajeja ovat muun muassa järviruoko ja rätvänä. Märät, vetiset välipinnat vuorottelevat kuivempien mättäiden kanssa. Letoille on tyypillistä pohjaveden vaikutus eli lähteisyys tai pintaveden vaikutus eli luhtaisuus, mitkä lisäävät kohteen merkitystä monimuotoisuudelle.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset letot, joiden ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luhdat

Luhta on vesistön rannalla oleva puustoinen, pensaikkoinen tai avoin tulvavaikutteinen märkä suo. Luhdan ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus, pintavesien pysyvä vaikutus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Luhdissa elää suolajien lisäksi vesi- ja rantakasveja.
Metsäluhtien puulajeja ovat hieskoivu, terva- ja harmaaleppä, puumaiset pajut sekä joskus jopa saarni tai kynäjalava. Pensaikkoluhtien pensaslajisto koostuu pääasiassa erilaisista pajuista. Luhdat ovat kasvupaikkoina reheviä, mutta niille on tyypillistä huono puuntuotoskyky, joka on seurausta kasvupaikan märkyydestä.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset luhdat, joiden ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus sekä pintavesien pysyvä vaikutus.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Soiden kangasmetsäsaarekkeet ja vaihettumisvyöhykkeet

Soilla sijaitsevat kangasmetsäsaarekkeet ovat usein säilyneet metsänkäsittelyn ulkopuolella vaikean saavutettavuutensa vuoksi. Arvokkaimmille kohteille ominaista on ympäröivän suon luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Pitkään koskemattomina olleista kangasmetsäsaarekkeista löytyy usein vanhan metsän piirteitä. Puuston luonnontilaisuus ja lahopuun runsas esiintyminen lisäävät kohteiden arvoa. Kangasmetsäsaareketta ympäröivä suo voi olla joko avosuo tai puustoinen räme tai korpi. Myös kangasmetsäsaarekkeen ja suon reunavyöhyke on monimuotoisuuden ja lajiston suojelun kannalta merkittävä.
Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuudessa on liukuma, jossa puuston koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Puustoiset vaihettumisvyöhykkeet ovat luonnon monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta arvokkaita kohteita toimien mm. pesimäympäristöinä petolinnuille sekä poikueympäristöinä metsäkanalinnuille. Erityisesti soiden, metsien ja metsäsaarekkeiden muodostamat vaihtelevat suo-metsämosaiikit vaihettumisvyöhykkeineen ovat arvokkaita luontokohdekokonaisuuksia.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat kangasmetsäsaarekkeet, jotka sijaitsevat ojittamattomilla soilla tai soilla, joissa luontainen vesitalous on pääosin säilynyt muuttumattomana.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Suoelinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle

Suoluontotyypeistä hieman yli puolet on uhanalaisia ja viidennes silmälläpidettäviä. Uhanalaisimpia ovat letot, korvet sekä neva- ja lettokorvet. Suon luonnontilaisuuteen voi vaikuttaa kielteisesti vesitaloutta muuttava ihmistoiminta itse suolla tai suon valuma-alueella. Suoluontotyyppien ja suolajiston merkittävin uhanalaistumisen syy on soiden metsäojitus. Ojitus on vähentänyt soiden määrää ja heikentänyt niiden laatua. Myös kauempana tehtyjen ojitusten vaikutukset soiden vesitalouteen ovat aiheuttaneet kuivumista ja siten suoelinympäristöjen laadun heikentymistä,.
Avosuot ja niiden reunaosien suometsät sekä kangasmaareunukset muodostavat ekologialtaan ja vesitaloudeltaan yhtenäisiä kokonaisuuksia. Luonnontilaisten soiden ja kangasmetsien väliset puustoiset reuna-alueet, eli vaihettumisvyöhykkeet, ovat merkittäviä alueita luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa. Reunusmetsien välityksellä suot kytkeytyvät vesitaloudellisesti yhteen niitä ympäröivän metsän kanssa, mikä usein vaikuttaa suolle tulevan veden määrään ja laatuun.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.
**Kiinnitä huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:**• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Vesitaloudeltaan ja puustoltaan luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset suot sekä ojittamattomat kitu- ja joutomaan suot on suositeltavaa jättää metsätaloustoiminnan ulkopuolelle. Ojittamattomien puustoisten soiden metsänkäsittely heikentää suoluontotyyppien laatua.
Nämä suositukset koskevat suoelinympäristöjen luontokohteita. Suometsien hoitoa koskevat metsänhoidon suositukset löydät [täältä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/suometsien-hoito).

Luontokohteina erityisen merkittäville suoelinympäristöille yhteinen ominaispiirre on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Soiden rajauksiin on suositeltavaa sisällyttää puustoisten soiden lisäksi avosuo-osuudet sekä ainakin kaistale kivennäismaan vaihettumisvyöhykkeen metsää. Myös ennallistamiskelpoisia suon osia ja luontoarvoiltaan kehittyviä kangasmetsälaiteita on usein mielekästä ottaa näihin rajauksiin mukaan.
- Rajaukseen on suositeltavaa sisällyttää varsinaisen suon lisäksi mahdollisuuksien mukaan vaihettumisvyöhykkeen metsää suoelinympäristön ja kivennäismaan rajakohdassa.
- Ennallistamiskelpoisia suon osia voi ottaa mukaan rajaukseen.

**Korvet** ja **rämeet** ovat arvokkaita luontokohteita. Kaikki luonnontilaiset tai sen kaltaiset korpityypit on luokiteltu uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Niitä korpia ja rämeitä, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeillä, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä.
Suositukset korpien ja rämeiden huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korvet ja rämeet on suositeltavaa jättää metsänkäsittelyn ulkopuolelle.
- Mikäli vesitaloudeltaan luonnontilaisissa korvissa tai rämeissä tehdään hakkuita, ne suositellaan toteutettavan tavoilla, jotka säilyttävät niille ominaisen vesitalouden ja pienilmaston. Tällaisia ovat puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena poimintahakkuin sekä vähittäinen luontainen uudistuminen pienaukkohakkuiden avulla.
- Kohteiden uudistaminen voidaan toteuttaa tasaikäisrakenteisessa metsässä suojuspuuhakkuulla tai kaksijaksoista metsänkasvatusta noudattaen. Tällöin alikasvos vapautetaan vaiheittain suojus- tai verhopuuston alta.
- Runsaan lehtipuusekoituksen säilyttäminen hakkuissa lisää puuston haihdutusta ja parantaa luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen elinvoimaisena säilymisen edellytyksiä.
- Avohakkuita ei tulisi tehdä kohteiden uudistamisessa. Avohakkuu muuttaa voimakkaasti pienilmastoa sekä aiheuttaa korven voimakkaan vettymisen ja siitä aiheutuvan kuivatustarpeen uudistamisen yhteydessä. Kohteilla ei suositella käytettäväksi ojitusta eikä ojitusmätästystä, koska ne johtavat kohteiden pysyvään kuivumiseen.
- Hakkuut suositellaan tehtäväksi silloin, kun maa on roudassa.
- Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, pääasiassa huhtikuun puolivälin ja kesäkuun lopun välisen ajan ulkopuolella.

**Suon ja kangasmaan vaihettumisvyöhykkeet** ovat luonnon monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta arvokkaita kohteita, joissa näitä arvoja voidaan painottaa seuraavasti:
- Soiden ja kangasmetsien väliin säästetään puustoinen vaihettumisvyöhyke, josta erityisesti metsäkanalintupoikueet hyötyvät.
- Luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet voidaan jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulkopuolelle. Sama koskee suolle työntyviä pienehköjä kangasmaaniemekkeitä.
- Käsittele luonnontilaltaan muuttuneen vaihettumisvyöhykkeen puustoa poimintahakkuin siten, että sillä toteutetaan vain kevyitä poimintaluonteisia hakkuita. Älä poista mitään puulajia täydellisesti.
- Jos vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, puustoa voidaan säästää vaihtelevan levyiselle kaistalle kivennäismaan puolelle.
- Vaihettumisvyöhykkeen tavoitekuva on, että puusto pienenee suota kohti mennessä.
- Mahdollisessa ennakkoraivauksessa säilytetään alikasvospuiden ja pensaiden antama suoja mahdollisimman hyvin. Erityisesti suon puoleisella reunalla on tärkeää säilyttää matalakasvuista suojaa riistalle.
- Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös puolukka- ja variksenmarjakasvustot.
- Palauta suon ja metsänreunan luontainen vesitalous, jos mahdollista.
- Jätä vaihettumisvyöhyke kunnostusojituksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle, jotta alueen varvikko pysyy ehjänä ja yhtenäisenä.
- Kunnostusojituksen yhteydessä kankaan puoleinen niskaoja jätetään perkaamatta ja mielellään ennallistetaan täyttämällä tai patoamalla, jolloin vaihettumisvyöhykkeen vesitalous voi palautua ja ojan varren puusto säilyä.

Ojittamattomiin suoelinympäristöihin kohdistuu jossain määrin edelleen metsätalouskäyttöä, mikä voi heikentää niiden laatua ja tilaa. Etenkin pienialaisten kohteiden turvaaminen metsätaloudentoimenpiteiden yhteydessä on haasteellista, sillä vaikka itse turvattavaan suoelinympäristöön ei kohdistuisi metsätaloustoimia, kuvion reunoilla ja viereisillä kuvioilla tehdyillä hakkuu- ja maanmuokkaustoimilla voi olla vaikutuksia kohteen vesitalouteen tai pienilmastoon.

**Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden** luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan. Osa luonnontilaisten soiden ojituksista on ollut metsätaloudellisesti kannattamattomia. Yleisin syy on ollut ravinteisuudeltaan liian karujen kasvupaikkojen ojittaminen.
**Vähätuottoisiksi turvemaiksi** luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle kuutiometrin vuodessa. Näillä kohteilla ei ole uudistamisvelvoitetta, ja ne voidaan hakkuun jälkeen jättää ennallistumaan. Hakkuun jälkeen kohteelle jätetään luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.
**Alun perin avoimilla ja harvapuustoisilla soilla** puusto kasvaa ojituksen jälkeen hyvin. Tällaisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja karut nevat. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita ja niitä voidaan metsänomistajan niin halutessa ennallistaa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan metsäviranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella.

- Ennallistamisessa poistetaan ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolla säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta.
- Toteutuksessa huomioidaan avosuon rakenteeseen kuuluva mosaiikkimaisuus, jossa harvapuustoiset (kermit/jänteet) ja puuttomat vesialueet (kuljut/rimmet) esiintyvät.
- Vesitalouden palauttamiseksi ojien tukkiminen on yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Täystukkiminen on huomattavasti patoamista kalliimpaa, joten kustannustehokkain ratkaisu tulee pohtia tapauskohtaisesti.
- Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja.
- Ennallistettavalle suolle voidaan kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa alueen arvoa vesilintujen elinympäristönä.

Metsätaloudellisesti heikkotuottoisia ojitettuja soita voidaan ennallistaa. Ennallistamisella tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden avulla ihmistoiminnan takia heikentynyt, vahingoittunut tai tuhoutunut suoelinympäristö pyritään palauttamaan mahdollisimman lähelle luonnontilaa. Ennallistamisen tavoite on lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien laadun parantaminen. Suoelinympäristön tilan parantamisessa ennallistamalla on tärkeintä pyrkiä palauttamaan vesitalouden toiminnallisuus. Ennallistamiseen on mahdollista saada rahoitusta METSO- ja Helmi-ohjelmista.
Lue lisää: [Soiden ennallistaminen](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/soiden-ennallistaminen).

Metsälain mukaan suoelinympäristöissä voidaan tehdä varovaisia poimintaluonteisia hakkuita, jotka säilyttävät puuston luonnontilaisena tai luonnontilaisen kaltaisena siten, ettei elinympäristön luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous muutu.
[Luonnonsuojelulain 64 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907) mukaisista suojelluista luontotyypeistä osa, ainakin tervaleppämetsät ja sisämaan tulvametsät, voi sisältää myös suoelinympäristöjä. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

[Metsälain 10 § ](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863)rajoittaa tiettyjen erityisen tärkeiden suoelinympäristöjen metsätalouskäyttöä. Suoluontotyypeistä näitä ovat luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset, ympäröivästä metsäluonnosta selvästi erottuvat lehto- ja ruohokorvet, yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet, letot, vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot ja luhdat. Erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat myös lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 ha:n suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt, joissa voi myös esiintyä suoluontotyyppejä.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi

PEFC:n kriteerit edellyttävät tiettyjen luonnonsuojelullisesti arvokkaiden elinympäristöjen biologista monimuotoisuutta luonnehtivien ominaispiirteiden säilyttämistä metsätalouden toimenpiteissä. Tällaisia elinympäristöjä ovat ojittamattomat korvet, ojittamattomat lettorämeet ja ruohoiset sararämeet sekä luonnontilaiset metsäluhdat. Elinympäristöjen on oltava tärkeimmiltä ominaispiirteiltään luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, selvästi maastossa havaittavia ja tunnistettavissa olevia.
Kriteerin tarkoittamiin elinympäristöihin sisältyvät ojittamattomat korvet, jotka eivät lukeudu metsälain 10 §:ssä erityisen tärkeisiin elinympäristöihin, ja jotka ovat puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia, eri-ikäisrakenteisia tai joissa kuollutta puustoa on vähintään 20 m3/ha. Alle puolen hehtaarin kohteella kuollutta puusto tulee olla vähintään 10 m3. Korpien tärkein säilytettävä ominaispiirre on vanha puusto, lahopuusto ja pohjaveden pinnan korkea taso, jota ylläpidetään jättämällä kohteet ojittamatta. Korpien puustoa voidaan käsitellä kasvatushakkuin sekä yksittäisiä puita poistamalla niin, että tärkeimmät ominaispiirteet säilytetään.
Ojittamattomien lettorämeiden ja ruohoisten sararämeiden säilytettävät ominaispiirteet ovat rimpi- ja mätäspintojen vaihtelu ja turpeen runsasravinteisuus. Näitä ylläpidetään jättämällä lettorämeet ja ruohoiset sararämeet ojittamatta ja metsänkäsittelyn ulkopuolelle.

Kriteerin tarkoittamia tulvametsiä ja metsäluhtia luonnehtii vuotuinen tulvarytmi. Meren, järvien, jokien ja purojen luontaisen tulvimisen ja pintaveden vaihtelujen aikaansaamien kangasmaiden tulvametsiköiden ja turvemaiden metsäluhtien tärkein ominaispiirre on pintaveden luonnollinen vaihtelu, jota säilytetään jättämällä alueet ojittamatta. Puustoa voidaan käsitellä kasvatus- ja suojuspuuhakkuin tai yksittäisiä puita poistamalla lahopuun säilyminen turvaten.
Lisäksi PEFC:n kriteeri edellyttävät, että puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut suot jätetään ennallistumaan. Tällaisia kohteita ovat puuntuotannollisesti vähätuottoiset turvemaat, joilla runkopuun vuotuinen kasvu on alle kuutiometrin hehtaaria kohden, ja joita ei koske metsälain 5a §:n mukainen uudistamisvelvoite.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## FSC®-sertifiointi

FSC edellyttää tunnistamaan ja jättämään määritellyt arvokkaat elinympäristöt ja eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisiin pysyvästi metsätalouden ulkopuolelle säästettäviin kohteisiin kuuluu vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korvet, rämeet, nevat, letot ja metsäluhdat. Säästämisvelvoite koskee niitä soita tai suon osia, joilla säästettävien suotyyppien yhtenäinen pinta-ala on vähintään 0,3 ha.
FSC edellyttää lisäksi näiden kohteiden ympärille jätettävää käsittelemätöntä suojavyöhykettä, jonka leveys on metsäluhdilla ja metsämaan korvilla 10 metriä ja muilla soilla 5 metriä. Lisäksi suojavyöhykkeen läheisyydessä ainespuuta pienempi puusto säästetään vähintään 5 metrin levyisellä vyöhykkeellä. Soistunut vaihettumisvyöhyke voidaan laskea mukaan suojavyöhykkeen leveyteen, mutta se on jätettävä kokonaisuudessaan uudistushakkuiden, ojituksen ja maanmuokkauksen ulkopuolelle, vaikka se olisi leveämpi kuin kohteella vaadittava suojavyöhyke.
FSC:n tarkoittamat vesitaloudeltaan luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset suot tai suon osat ovat sellaisia, joilla ojat mahdollisesta ojituksesta huolimatta eivät ole olennaisesti muuttaneet vesitaloutta tai suokasvillisuutta tai lisääntynyt puuston kasvu ei enää vaikuta suokasvillisuuden säilymiseen eli suon kuivatusaste ei ole muuttuma tai turvekangas.

FSC edellyttää lisäksi vesitaloudeltaan luonnontilaisten ja luonnontilaisen kaltaisten pienialaisten alle 0,3 ha kokoisten soiden, soiden osien ja kausikosteikoiden jättämistä hakkuiden ja muun metsänkäsittelyn ulkopuolelle silloin, kun ne erottuvat sekä puustoltaan että pintakasvillisuudeltaan ympäristöstä selkeästi tai erottuvat pintakasvillisuudeltaan ja ne havaitaan suunnittelun yhteydessä tai sijaitsevat alueella, joka on merkitty maastotietokannassa tietojärjestelmässä suoksi tai soistuneeksi alueeksi.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## HELMI-ohjelman soiden suojelu ja ennallistaminen

Soiden suojelu ja ennallistaminen vahvistaa suoluonnon monimuotoisuutta, hillitsee ilmastonmuutosta ja parantaa vesistöjen tilaa. HELMI-ohjelmalla edistetään erityisesti soidensuojelun täydennysehdotuksen mukaisten kohteiden suojelua, mutta myös muita monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kohteita turvataan. HELMI-ohjelmassa myös ennallistetaan ojitettuja soita ja palautetaan vesiä kuivuneille, monimuotoisuuden kannalta arvokkaille soille. Soiden suojelusta ja ennallistamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Elinvoimakeskukseen.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## METSO-kohteiksi sopivat suoelinympäristöt

METSO-ohjelma edistää osaltaan vapaaehtoista soidensuojelua. METSOon sopivat erilaisia puustoisia soita (kuten korpia ja rämeitä), niiden reunametsiä ja avosoita sisältävät alueet. Puustoiset suot sopivat ohjelmaan myös erillisinä kohteina. Puustoisista soista etenkin kuusikkoiset korvet ovat haluttuja ja myös ojitetut ennallistamiskelpoiset korvet voivat sopia ohjelmaan. Männikköisistä rämeistä suositaan ojittamattomia ja puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia kohteita. METSO-ohjelmaan voidaan ottaa myös ravinteisuudeltaan eritasoisia, vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia avosoita etenkin osana kokonaisuutta.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## METSO-kohteiksi sopivat suot

- Korvet, rämeet ja soiden reunusmetsät, joita luonnehtii luonnontilainen tai sen kaltainen vesitalous ja rakennepiirteiltään monipuolinen puusto (vanhoja puita, lahopuita, sekapuustoa).
- Suokokonaisuudet, jotka sisältävät vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai sen kaltaisia soita, soistuneita kankaita ja reunusmetsiä.
- Vesitaloudeltaan luonnontilaiset tai ennallistamiskelpoiset letot, lettorämeet ja ravinteiset nevat reunusmetsineen.

# Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat suot

- Ojitetut suot ja suokokonaisuudet reunusmetsineen, jotka sijaitsevat suojelualueiden välittömässä läheisyydessä ja jotka voidaan palauttaa vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaiseksi.
- Kaikki ennallistamiskelpoiset korvet.
- Muut ojitetut suot, joiden ennallistaminen parantaa uhanalaisen ja taantuneen lajiston elinmahdollisuuksia.

Suoelinympäristöinä arvokkaita ovat kohteet, joiden ominaispiirteisiin kuuluu luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Suoelinympäristöihin lukeutuu puustoisia soita, niiden reunametsiä ja avosoita sisältävät alueet. Arvokkaita suoluontokohteita ovat erilaiset vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korvet, rämeet, nevat, letot ja luhdat. Rämeiden ja korpien osalta arvokkuutta lisää puuston luonnontilaisen kaltaisuus, vanhojen ja kuolleiden puiden esiintyminen.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Harvennustapa tilanteen mukaan Tiheiköt on suositeltavinta alaharventaa, ja järeämmäksi kasvaneita puita voi myös poistaa yläharvennuksena. Tasaiseen kasvatustiheyteen pyrkiminen on työn toteutuksen ja suunnittelun kannalta helpointa, mutta vaihteleva kasvatustiheys voi palvella paremmin metsänkasvatuksen maiseman- ja luonnonhoidollisia tavoitteita. Huonolaatuiset puut, joita ei ole tarkoitus jättää säästöpuiksi, poistetaan. Esimerkki kasvatettavista ja poistettavista puista kuusikon alaharvennuksessa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Esimerkki kasvatettavista ja poistettavista puista kuusikon yläharvennuksessa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Alaharvennus Alaharvennus on harvennustapa, joka sopii kaikenikäisiin ja eri puulajien tasarakenteisin metsiköihin. Kasvamaan jätetään ensisijaisesti laadultaan metsikön parhaat valta- ja lisävaltapuut, joilla on rungon laadun puolesta mahdollisuus kasvaa tukkipuiksi. Alaharvennuksen tavoitteena on saada puusto järeytymään nopeasti ja tuottamaan nopeammin tuloja seuraavissa hakkuissa. Alaharvennuksessa poistetaan vialliset sekä sairaat puut&nbsp;valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut&nbsp;valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin että metsikköön jää harvennusmallien mukainen määrä mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa. Täydennykseksi voidaan jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita. Yläharvennus Yläharvennus on tasarakenteisen [jaksollisen kasvatuksen] varttuneen metsikön harvennustapa, jossa pienempien puiden lisäksi poistetaan myös osin kookkaimpia ja taloudellisesti arvokkaimpia puita. Hakkuu tehdään erityisesti hyvälaatuisten lisävaltapuiden hyväksi ja se tasaa puuston pituus- ja läpimittajakaumaa. Yläharvennus lisää laadukkaan tukkipuun tuotosta ja pidentää metsikön kiertoaikaa. Yläharvennuksessa poistetaan puun koosta riippumatta vialliset, sairaat, teknisesti huonolaatuiset ja erityisen paksuoksaiset sekä huonolatvuksiset puut, ellei niitä jätetä säästöpuiksi&nbsp;50–100 valtapuuta hehtaarilta. Kahdesta latvukseltaan yhtä hyvästä puusta poistetaan järeämpi.&nbsp;Yläharvennusta suunniteltaessa on varmistuttava kohteen sopivuudesta. Hakkuussa kasvamaan jätetään harvennusmallin mukaisesti hyvän latvuksen omaavia laadukkaita ja elpymiskykyisiä lisävaltapuita tilajärjestykseltään tasaisesti. Valtapuiden harvennus vaatii tekijältään ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta puuston tiheys pysyy harvennusmallin mukaisena. Yläharvennuksen etuna on, että sillä voidaan lisätä harvennushakkuiden välittömiä puunmyyntituloja ja koko kasvatusaikana saatavan tukkipuun määrää. Kannattavinta yläharvennus on sellaisessa metsän kasvatuksen vaiheessa, jossa yläharvennuksella poistetaan äskettäin tukkipuukoon saavuttaneita puita. Sopivimpia yläharvennettavia puita ovat sellaiset, joista saadaan vähintään kaksi tukkia tai yhden suuren. Riittävät mitat ovat tällöin 23 cm:n rinnankorkeusläpimitta ja 19 metrin pituus. Mitä suurempaa taloudellista tuottoa metsänomistaja edellyttää, sitä suositeltavampaa yläharvennuksen käyttö on sille soveltuvalla kohteella. Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Esimerkkimetsikön ollessa 50-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Tarkastelussa on keskisuomalainen lehtomaisen kankaan istutettu kuusikko, Lapinlahti (1 083 d.d.). Kiertoaikoina vertailussa ovat 67 ja 75 vuotta. Kuvassa esitetään kasvatusohjelmien toisen harvennushakkuun kertymät. Yläharvennuksen käyttö toisessa harvennuksessa lisää hakkuukertymää, etenkin tukkikertymää sekä lisää puunmyyntituloja. Poistuman keskijäreys kasvaa, mikä alentaa korjuukustannuksia. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö edellyttää hakkuun tekijältä hyvää ammattitaitoa. Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa noin kahdeksan vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa kuusikossa. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 15 %, kokonaistuotosta noin 4 % ja laskee kuitupuun tuotosta noin 20 %. Jos metsänomistaja tavoittelee hyvää puuntuotosta, korkeaa tukkiosuutta ja vahvaa kassavirtaa, suositusten mukaisen yläharvennuksen käyttö on hyvä metsänkäsittelyn vaihtoehto. Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 3 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 50 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 16 294 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 15 324 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin. Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä. Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä  Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Tarkastelussa on kainuulainen tuoreen kankaan istutusmännikkö, Paltamo (992 d.d.). Puusto kasvatetaan parempaa laatua ja tuotosta tavoitellen sekapuustoisena, männyn ohella lievä koivusekoitus ja merkittävästi luontaista kuusta. Esimerkkimetsikön ollessa 60-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Kiertoaikoina vertailussa ovat 82 ja 95 vuotta. Yläharvennuksen käyttö männikön toisessa harvennuksessa parantaa varsinkin tukkikertymää ja myös kokonaiskertymää runsaalla viidesosalla. Se lisää puunmyyntituloa alaharvennukseen verrattuna noin 80 %. Poistuman suurempi keskijäreys alentaa korjuukustannuksia, toisaalta päävaltapuita poistettaessa korjuuvaurioiden riski kasvaa. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö mäntyvaltaisessa sekametsässä edellyttää hakkuun tekijältä erityisen hyvää ammattitaitoa. Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa 13 vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa sekapuustoisessa männikössä. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 20 % ja laskee kuitupuun tuotosta runsaat 10 %. Yläharvennuksen käyttö sopii metsänomistajalle, joka tavoittelee hyvää puuntuotosta sekä hakkuukertymän korkeaa tukkiosuutta. Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 2 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 60 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 9 627 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 8 305 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin. Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä. Yläharvennuksella saadaan hyvin hoidetuista metsiköistä suurempi tukkikertymä kuin alaharvennuksella. Kuva: © Maria Lindén.

# Ala- ja yläharvennus

## Harvennustapa tilanteen mukaan

Tiheiköt on suositeltavinta alaharventaa, ja järeämmäksi kasvaneita puita voi myös poistaa yläharvennuksena. Tasaiseen kasvatustiheyteen pyrkiminen on työn toteutuksen ja suunnittelun kannalta helpointa, mutta vaihteleva kasvatustiheys voi palvella paremmin metsänkasvatuksen maiseman- ja luonnonhoidollisia tavoitteita. Huonolaatuiset puut, joita ei ole tarkoitus jättää säästöpuiksi, poistetaan.

Alaharvennus on harvennustapa, joka sopii kaikenikäisiin ja eri puulajien tasarakenteisin metsiköihin. Kasvamaan jätetään ensisijaisesti laadultaan metsikön parhaat valta- ja lisävaltapuut, joilla on rungon laadun puolesta mahdollisuus kasvaa tukkipuiksi. Alaharvennuksen tavoitteena on saada puusto järeytymään nopeasti ja tuottamaan nopeammin tuloja seuraavissa hakkuissa.
Alaharvennuksessa poistetaan
- vialliset sekä sairaat puut
- valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut
- valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin että metsikköön jää harvennusmallien mukainen määrä mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa. Täydennykseksi voidaan jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita.

# Ala- ja yläharvennus

## Yläharvennus

Yläharvennus on tasarakenteisen \[jaksollisen kasvatuksen\] varttuneen metsikön harvennustapa, jossa pienempien puiden lisäksi poistetaan myös osin kookkaimpia ja taloudellisesti arvokkaimpia puita. Hakkuu tehdään erityisesti hyvälaatuisten lisävaltapuiden hyväksi ja se tasaa puuston pituus- ja läpimittajakaumaa. Yläharvennus lisää laadukkaan tukkipuun tuotosta ja pidentää metsikön kiertoaikaa.
Yläharvennuksessa poistetaan
- puun koosta riippumatta vialliset, sairaat, teknisesti huonolaatuiset ja erityisen paksuoksaiset sekä huonolatvuksiset puut, ellei niitä jätetä säästöpuiksi
- 50–100 valtapuuta hehtaarilta. Kahdesta latvukseltaan yhtä hyvästä puusta poistetaan järeämpi.

Yläharvennusta suunniteltaessa on varmistuttava kohteen sopivuudesta. Hakkuussa kasvamaan jätetään harvennusmallin mukaisesti hyvän latvuksen omaavia laadukkaita ja elpymiskykyisiä lisävaltapuita tilajärjestykseltään tasaisesti. Valtapuiden harvennus vaatii tekijältään ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta puuston tiheys pysyy harvennusmallin mukaisena.
Yläharvennuksen etuna on, että sillä voidaan lisätä harvennushakkuiden välittömiä puunmyyntituloja ja koko kasvatusaikana saatavan tukkipuun määrää. Kannattavinta yläharvennus on sellaisessa metsän kasvatuksen vaiheessa, jossa yläharvennuksella poistetaan äskettäin tukkipuukoon saavuttaneita puita. Sopivimpia yläharvennettavia puita ovat sellaiset, joista saadaan vähintään kaksi tukkia tai yhden suuren. Riittävät mitat ovat tällöin 23 cm:n rinnankorkeusläpimitta ja 19 metrin pituus. Mitä suurempaa taloudellista tuottoa metsänomistaja edellyttää, sitä suositeltavampaa yläharvennuksen käyttö on sille soveltuvalla kohteella.

# Ala- ja yläharvennus

## Yläharvennus

### Ala- ja yläharvennuksen vertailua.

##  [Ala- ja yläharvennuksen vertailua](/fi/node/863)

Table
|   | Alaharvennus | Yläharvennus |
| --- | --- | --- |
| Tavoitteet | Saada puunmyyntituloja ja edistää kasvatettavan puuston nopeaa järeytymistä. Keskittää kasvu parhaisiin valta- ja lisävaltapuihin.  | Saada puunmyyntituloja ja parantaa kasvatettavan puuston suhteellista arvokasvua. Viivästyttää uudistushakkuuta 5-20 vuodella. Keskittää kasvu parhaisiin valta- ja lisävaltapuihin. |
| Toteutus ja valvonta | Helppo toteutustapa. | Edellyttää hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta.  |
| Soveltuvat kohteet | Soveltuu kaikkiin harvennuskohteisiin. | Hoidettujen varttuneiden havupuuvaltaisten metsiköiden sekä rauduskoivikoiden toinen tai kolmas harvennus. Ei sovellu hieskoivikoihin eikä ylitiheinä kasvaneisiin hoitamattomiin tasaikäisrakenteisiin metsiin. |
| Hakkuun taloudellinen kannattavuus | Hakkuukertymässä ei ole merkittävää eroa yläharvennukseen verrattuna. Tukkipuun saanto on kuitenkin pienempi kuin yläharvennuksessa, mikä vähentää välittömiä puunmyyntituloja. | Alaharvennukseen verrattuna suurempi tukkipuun saanto ja välittömät puunmyyntitulot. |
| Merkittävimmät riskit | Liian voimakas harvennus lisää tuuli- ja lumituhojen riskiä. | Hakkuussa voidaan poistaa liikaa isoja puita, mikä alentaa puuston kokonaistuotosta. Puustovaurioiden ja tuulituhojen riski voi hieman kasvaa alaharvennukseen verrattuna. |
Sekapuustoisuuden etuja ja haasteita.

# Ala- ja yläharvennus

## Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä

Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Esimerkkimetsikön ollessa 50-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Tarkastelussa on keskisuomalainen lehtomaisen kankaan istutettu kuusikko, Lapinlahti (1 083 d.d.). Kiertoaikoina vertailussa ovat 67 ja 75 vuotta.
Kuvassa esitetään kasvatusohjelmien toisen harvennushakkuun kertymät. Yläharvennuksen käyttö toisessa harvennuksessa lisää hakkuukertymää, etenkin tukkikertymää sekä lisää puunmyyntituloja. Poistuman keskijäreys kasvaa, mikä alentaa korjuukustannuksia. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö edellyttää hakkuun tekijältä hyvää ammattitaitoa.
Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa noin kahdeksan vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa kuusikossa. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 15 %, kokonaistuotosta noin 4 % ja laskee kuitupuun tuotosta noin 20 %. Jos metsänomistaja tavoittelee hyvää puuntuotosta, korkeaa tukkiosuutta ja vahvaa kassavirtaa, suositusten mukaisen yläharvennuksen käyttö on hyvä metsänkäsittelyn vaihtoehto.

Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 3 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 50 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 16 294 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 15 324 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin.

# Ala- ja yläharvennus

## Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä

### Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä.

##  [Nettotulojen nykyarvo ala- ja yläharvennuksessa kuusikossa](/fi/node/855)

Table
|   |   | Yläharvennus | Alaharvennus |
| Nettonykyarvo 50 v. iässä €/ha 3 % korolla |   | 16 294 | 15 324 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 75 v | 67 v |
| Toimenpide | Vuonna | Kassavirta | Kassavirta |
| --- | --- | --- | --- |
| Hallintokulut, €/ha |   | - 11/vuosi | - 11/vuosi |
| Uudistustyöt, €/ha |  | - 1 265 | - 1 265 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 5 | - 300 | - 300 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 12 | - 460 | - 460 |
| Ensiharvennus, €/ha | 32 | + 956 | + 956 |
| Toinen harvennus, €/ha | 50 | + 4 093 | + 2 437 |
| Uudistuhakkuu, €/ha |   | + 23 827 | + 19 831 |
| Paljaan maan arvo |   | + 1 720 | + 1 469 |
Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä.

# Ala- ja yläharvennus

## Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä

Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Tarkastelussa on kainuulainen tuoreen kankaan istutusmännikkö, Paltamo (992 d.d.). Puusto kasvatetaan parempaa laatua ja tuotosta tavoitellen sekapuustoisena, männyn ohella lievä koivusekoitus ja merkittävästi luontaista kuusta. Esimerkkimetsikön ollessa 60-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Kiertoaikoina vertailussa ovat 82 ja 95 vuotta.
Yläharvennuksen käyttö männikön toisessa harvennuksessa parantaa varsinkin tukkikertymää ja myös kokonaiskertymää runsaalla viidesosalla. Se lisää puunmyyntituloa alaharvennukseen verrattuna noin 80 %. Poistuman suurempi keskijäreys alentaa korjuukustannuksia, toisaalta päävaltapuita poistettaessa korjuuvaurioiden riski kasvaa. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö mäntyvaltaisessa sekametsässä edellyttää hakkuun tekijältä erityisen hyvää ammattitaitoa.
Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa 13 vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa sekapuustoisessa männikössä. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 20 % ja laskee kuitupuun tuotosta runsaat 10 %. Yläharvennuksen käyttö sopii metsänomistajalle, joka tavoittelee hyvää puuntuotosta sekä hakkuukertymän korkeaa tukkiosuutta.

Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 2 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 60 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 9 627 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 8 305 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin.

# Ala- ja yläharvennus

## Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä

### Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä.

##  [Nettotulojen nykyarvo ala- ja yläharvennuksessa männikössä](/fi/node/854)

Table
|   |   | Yläharvennus | Alaharvennus |
| Nettonykyarvo 60 v. iässä, €/ha 2 % korolla |   | 9 627 | 8 305 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 95 v | 82 v |
| Toimenpide | Vuonna | Kassavirta | Kassavirta |
| --- | --- | --- | --- |
| Hallintokulut, €/ha |   | - 11/vuosi | - 11/vuosi |
| Uudistustyöt, €/ha |  | - 1 100 | - 1 100 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 5 | - 300 | - 300 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 12 | - 460 | - 460 |
| Ensiharvennus, €/ha | 40 | + 682 | + 682 |
| Toinen harvennus, €/ha | 60 | + 2 368 | + 1 273 |
| Uudistushakkuu, €/ha |   | + 13 203 | +10 390 |
| Paljaan maan arvo |   | + 1 314 | + 482 |
Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä.
solujen otsikko kaksi viimeistä: kassavirta

Harvennustavalla tarkoitetaan periaatetta, jolla poistettavat puut valitaan. Kaikissa harvennustavoissa yleistavoitteena on parantaa kasvatettavan puuston laatua, nopeuttaa järeytymistä ja tuottaa puunmyyntituloja. Kasvamaan jätetään mahdollisimman laadukas ja tuottava puusto. Tasaikäisrakenteisten metsien harvennustavat ovat ala- ja yläharvennus. Harvennustapaa on hyödyllistä vaihtaa tilanteen mukaan myös metsikön sisällä.

Myöhempi harvennus

Ala- ja yläharvennus

# Ennakkoraivaus energiapuuharvennusta varten

Ennakkoraivauksessa poistetaan energiapuuksi kelpaamaton, puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä. Ennakkoraivauksen tarve arvioidaan kohteen ja korjuumenetelmän mukaan. Karsittua rankaa korjattaessa ennakkoraivaus on tarpeellinen, mikäli korjuuta haittaavaa alikasvosta on. Kokopuun korjuun kohteita taas ei yleensä ennakkoraivata.
Kivennäismailla ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta. Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Lisätietoa: [Ennakkoraivaus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ennakkoraivaus)

Energiapuuharvennus

Ennakkoraivauksessa poistetaan energiapuuksi kelpaamaton, puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä. Ennakkoraivauksen tarve arvioidaan kohteen ja korjuumenetelmän mukaan. Karsittua rankaa korjattaessa ennakkoraivaus on tarpeellinen, mikäli korjuuta haittaavaa alikasvosta on. Kokopuun korjuun kohteita taas ei yleensä ennakkoraivata.Kivennäismailla ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta. Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Lisätietoa: Ennakkoraivaus 

Ennakkoraivaus energiapuuharvennusta varten

Sekametsien lisäämisen vaikutus metsäluonnon monimuotoisuuteen Sekapuustoisessa metsikössä puusto ja aluskasvillisuus kehittyvät lajistoltaan runsaammaksi ja monipuolisemmaksi kuin yhden puulajin metsiköissä.Hedwall, P.-O., Holmström, E., Lindbladh, M. ja Felton. A. 2019. Concealed by darkness: How stand density can override the biodiversity benefits of mixed forests. Ecosphere 10(8):e02835.&nbsp;Erilaisten elinympäristöjen lisääntyessä myös lajimäärien on mahdollista kasvaa. Erityisesti lehtipuiden lajimäärän sekä vanhojen ja kuolleiden lehtipuiden lisääminen on monimuotoisuuden kannalta hyödyllistä, sillä useat uhanalaiset lajit tarvitsevat näitä. Lisäksi useiden eliöryhmien lajimäärät ovat lehti- tai sekametsissä suurempia kuin puhtaissa havupuumetsissä.Kuuluvainen, T. &amp;amp; Aakala, T. 2011. Natural forest dynamics in boreal Fennoscandia: a review and classification. Silva Fennica 45(5): 823–841.Axelsson, AL., Östlund, L. &amp;amp; Hellberg, E. 2002. Changes in mixed deciduous forests of boreal Sweden 1866–1999 based on interpretation of historical records. Landscape Ecol 17, 403–418 (2002).&nbsp;Näin voidaan parantaa metsän linnuston ja hyönteisten sekä riista-, kasvi-, sieni- ja kääpälajiston elinmahdollisuuksia&nbsp;Koivula, M., Louhi, P., Miettinen, J., ym. 2022. Talousmetsien luonnonhoidon ekologisten vaikutusten synteesi. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 60/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 83 sHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Felton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.. Lehtipuuosuutta lisäämällä voidaan myös kasvattaa monimuotoisuusarvoiltaan tärkeiden puiden kuten haavan, raidan ja eteläisimmässä Suomessa myös jalojen lehtipuiden osuutta. Metsikön monimuotoisuuden näkökulmasta jo muutamien vanhojen haapojen ja raitojen jättämisellä saadaan aikaan merkittäviä hyötyäSiitonen, J., 2001. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecol. Bull. 49, 11–41.Kouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.&nbsp;. Mahdollistamalla myös nuorien haapojen ja raitojen kasvua turvataan elinympäristön jatkumo. Ne on suositeltavaa säästää jo taimikonharvennuksessa. Sekapuustoisuudella varmistetaan monipuolisen lahopuuston syntymistä. Eri puulajeista muodostuva lahopuusto soveltuu monien lahopuusta riippuvaisten uhanalaisten lajien elinympäristöksi. Lahopuujatkumon turvaaminen ja uhanalaisten lajien elinolosuhteiden huomioiminen vaativat sekapuustoisissa metsissä vastaavaa huomioon ottamista kuin yhden puulajin metsissäSiitonen, J., 2001. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecol. Bull. 49, 11–41.. Sekametsien lisäämisen vaikutus vesiluontoon Lehtipuuosuuden lisääminen vesistöjen ja erityisesti pienvesien läheisyydessä on hyödyllistä vesieliöstön ja vesielinympäristön monimuotoisuuden sekä vedenlaadun kannalta&nbsp;Härkönen, L., Lepistö, A., Sarkkola, S. et al. 2023. Reviewing peatland forestry: Implications and mitigation measures for freshwater ecosystem browning. Forest Ecology and Management 531 (2023) 120776Kritzberg, E.S., Hasselquist, E.M., Škerlep, M. et al. Browning of freshwaters: Consequences to ecosystem services, underlying drivers, and potential mitigation measures. Ambio 49, 375–390 (2020).Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254Tolkkinen, M. J., Heino, J., Ahonen, S. H., Lehosmaa, K., &amp;amp; Mykrä, H. 2020. Streams and riparian forests depend on each other: A review with a special focus on microbes. Forest Ecology and Management, 462, 117962.. Tämän vuoksi erityisesti rantametsissä ja vesistöjen suojavyöhykkeillä on perusteltua suosia lehtipuita. Lehtipuuosuuden lisääminen vesistöjen valuma-alueella voi vähentää vesistöjen tummumista, mutta tutkimusta asiasta tarvitaan vielä lisää&nbsp;Härkönen, L., Lepistö, A., Sarkkola, S. et al. 2023. Reviewing peatland forestry: Implications and mitigation measures for freshwater ecosystem browning. Forest Ecology and Management 531 (2023) 120776Kritzberg, E.S., Hasselquist, E.M., Škerlep, M. et al. Browning of freshwaters: Consequences to ecosystem services, underlying drivers, and potential mitigation measures. Ambio 49, 375–390 (2020).. Lue lisää rantametsistä ja suojavyöhykkeistä täältä: Suojavyöhykkeet ja rantametsät.

# Sekametsän kasvatus — Luonto

## Sekametsien lisäämisen vaikutus metsäluonnon monimuotoisuuteen

Sekapuustoisessa metsikössä puusto ja aluskasvillisuus kehittyvät lajistoltaan runsaammaksi ja monipuolisemmaksi kuin yhden puulajin metsiköissä. Erilaisten elinympäristöjen lisääntyessä myös lajimäärien on mahdollista kasvaa. Erityisesti lehtipuiden lajimäärän sekä vanhojen ja kuolleiden lehtipuiden lisääminen on monimuotoisuuden kannalta hyödyllistä, sillä useat uhanalaiset lajit tarvitsevat näitä. Lisäksi useiden eliöryhmien lajimäärät ovat lehti- tai sekametsissä suurempia kuin puhtaissa havupuumetsissä. Näin voidaan parantaa metsän linnuston ja hyönteisten sekä riista-, kasvi-, sieni- ja kääpälajiston elinmahdollisuuksia .
Lehtipuuosuutta lisäämällä voidaan myös kasvattaa monimuotoisuusarvoiltaan tärkeiden puiden kuten haavan, raidan ja eteläisimmässä Suomessa myös jalojen lehtipuiden osuutta. Metsikön monimuotoisuuden näkökulmasta jo muutamien vanhojen haapojen ja raitojen jättämisellä saadaan aikaan merkittäviä hyötyä . Mahdollistamalla myös nuorien haapojen ja raitojen kasvua turvataan elinympäristön jatkumo. Ne on suositeltavaa säästää jo taimikonharvennuksessa.
Sekapuustoisuudella varmistetaan monipuolisen lahopuuston syntymistä. Eri puulajeista muodostuva lahopuusto soveltuu monien lahopuusta riippuvaisten uhanalaisten lajien elinympäristöksi. Lahopuujatkumon turvaaminen ja uhanalaisten lajien elinolosuhteiden huomioiminen vaativat sekapuustoisissa metsissä vastaavaa huomioon ottamista kuin yhden puulajin metsissä.

# Sekametsän kasvatus — Luonto

## Sekametsien lisäämisen vaikutus vesiluontoon

Lehtipuuosuuden lisääminen vesistöjen ja erityisesti pienvesien läheisyydessä on hyödyllistä vesieliöstön ja vesielinympäristön monimuotoisuuden sekä vedenlaadun kannalta . Tämän vuoksi erityisesti rantametsissä ja vesistöjen suojavyöhykkeillä on perusteltua suosia lehtipuita.
Lehtipuuosuuden lisääminen vesistöjen valuma-alueella voi vähentää vesistöjen tummumista, mutta tutkimusta asiasta tarvitaan vielä lisää .
Lue lisää rantametsistä ja suojavyöhykkeistä täältä: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)

Sekapuustoisuuden ja sekametsien lisäämisellä edistetään metsäluonnon monimuotoisuutta ja vesistöjen sekä pienvesien hyvää tilaa.

Sekametsän kasvatus

Sekapuustoisuuden ja sekametsien lisäämisellä edistetään metsäluonnon monimuotoisuutta ja vesistöjen sekä pienvesien hyvää tilaa. 

Sekametsän kasvatus — Luonto

Metsäkanalinnut riistametsänhoidon keskiössä Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa lajien elinympäristön laatuun. Metsänhoitokäytännöt suosivat hirvieläinten ravinnon hankintaa, minkä vuoksi metsänkäsittelyllä ei ole tarpeen edistää niiden ravinnon saantia. Sen sijaan tarvitaan menetelmiä, joilla hirven aiheuttamia taimikkovahinkoja voidaan vähentää. Metsänhoito ei ole tukenut metsäkanalintujen ja metsäjäniksen kannankehitystä, ja niiden metsästysmahdollisuudet ovat vähentyneet. Pääsyynä kantojen vähenemiseen pidetään metsien rakenteen muutosta sen suorine ja välillisine vaikutuksineen. Riistan elinympäristöjen kehitys on kuitenkin kääntynyt myönteiseen suuntaan, kun luonto- ja virkistysarvojen rooli metsätaloudessa on noussut 1990-luvulta lähtien ja metsänomistajat ovat monipuolistaneet metsiensä käsittelyä. Metsänomistajan tavoitteiden mukaisia ratkaisuja Metsänomistajan tavoitteet ja niiden painotukset voivat vaihdella eri metsätiloilla ja metsikkökuvioilla. Osalla alueista puuntuotantopainotus voi olla etusijalla, ja osalla metsiköistä korostuvat muut tavoitteet. Metsäammattilaisen tehtävänä on tarjota metsänomistajan tavoitteita edistäviä vaihtoehtoja. Lisäksi riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat voivat tarjota riistanhoidollista apua ja yhteistyötä. Puun myyntitulot ovat merkittävin metsistä saatava tulonlähde. Suosituksia toteuttamalla voi edistää riistan elinoloja ilman, että metsäomaisuuden taloudellinen tuotto alenee merkittävästi. Riistarikas metsä voi tuoda omistajalleen lisähyötyä, kuten suuremmat saalismahdollisuudet. Metsästyksen merkitys metsien hoidon valinnoissa on merkittävä, koska metsästäviä metsänomistajia on Suomessa noin 120 000. Metsälakiin vuoden 2014 alusta voimaan tulleet muutokset mahdollistavat metsäkanalinnuille suotuisien elinympäristöjen säilymisen ja kehittymisen laajoilla pinta-aloilla. Uudistuksella metsänomistajille annettiin entistä enemmän vaihtoehtoja metsien käsittelyyn, jotta he voisivat aiempaa paremmin ottaa huomioon metsäomaisuudelle asettamansa tavoitteet. Siten myös riistametsänhoitoon tarjoutuu entistä parempia mahdollisuuksia. Riistalle suotuisa talousmetsä luodaan metsänuudistamisessa ja taimikonhoidossa tehtävillä puulajivalinnoilla. Myös oikean metsänkäsittelymenetelmän valinnalla ja hoidon oikea-aikaisuudella on riistalle merkitystä.&nbsp;Kanalinnuille sopivat elinympäristöt tukevat myös muiden riistaeläinten elinvoimaa ja metsäluonnon monimuotoisuutta. Riistan elinympäristöjen muutokset Riistalle sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu vaikuttavat voimakkaimmin riistan runsauteen. Esimerkiksi metsäkanalintukantojen taantumisen pääsyynä viimeisen 50 vuoden aikana pidetään metsien rakenteen muutosta. Metsäkanalintujen elinympäristöt ovat pirstoutuneet ja niiden laatu on heikentynyt. Välillisesti metsien muutos on lisännyt metsäkanalintuihin kohdistuvaa saalistus- ja loispainetta. Metsäojitus on heikentänyt lisääntymis- menestystä ja vähentänyt riekolle sopivien elinympäristöjen määrää Suomen etelä- ja keskiosissa. Metsissämme on paljon hirven suosimaa elinympäristöä, nuoria metsiä. Avohakkuualat ja taimikkovaiheen metsät tarjoavat runsaat ravintovarat hirvelle.&nbsp;Monien riistalajien ja erityisesti metsäkanalintujen osalta elinympäristöjen ongelmat ovat metsiköiden vähäiset pensas- ja kenttäkerrokset. Parhaiten metsäkanalintujen ympäristövaatimukset täyttyvät rakenteeltaan vaihtelevassa sekametsässä. Metsäkanalintujen tarpeiden huomioon ottaminen eri hoitotoimenpiteissä, kuten taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa, on nopein tapa saada tuloksia aikaan. Kasvatushakkuissa on ollut tapana raivata alikasvos turhankin perusteellisesti. Kaikki metsäkanalinnut, monet muut riistalajit ja hirvieläimetkin tarvitsevat alikasvoksen tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Toista ääripäätä edustavat hoitamattomat nuoret metsät, jotka ovat liian tiheitä muille paitsi pyylle. Oikea-aikaiset, riistan elinympäristötarpeiden mukaan sovelletut harvennushakkuut ovat eduksi myös kanalinnuille. Riistaeläimet ja metsästysoikeus Suomessa metsästysoikeus on sidottu tiukasti alueiden omistukseen. Maanomistajalla on oikeus päättää hallinnoimansa alueen metsästysoikeuksista sekä niiden vuokraamisesta tai luovuttamisesta esimerkiksi paikalliselle metsästysseuralle. Metsästysoikeuksien vuokraamisesta on suositeltavaa laatia aina kirjallinen sopimus. Suomessa riistaeläimiä on 34 nisäkäslajia ja 28 lintulajia, jotka on lueteltu metsästyslain (615/1993) pykälässä 5. Kaikki muut eläimet ovat lain mukaisesti joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Jos säästöpuuryhmässä on alikasvospuustoa, riistaeläimet voivat hyödyntää sitä suojapaikkana. Kuva: © Timo Eskola.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeille, jotka ovat suuren osan vuodesta veden peitossa ja muinakin aikoina kosteita ja joissa on vesi- ja kosteikkokasvillisuutta. Kosteikon perustaminen on yksi vesiensuojelun menetelmistä. Kosteikoilla on sekä monimuotoisuus-, vesiensuojelu- että virkistysarvoja.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Haitallisen alikasvoksen, vesakon ja muun jätepuuston poistamista uudistusalalta ennen uudistamistoimenpiteitä. Ainoastaan taimettumista ja metsänviljelyä haittaava alikasvos raivataan. Raivauksen voi myös tehdä jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta. Ennakkoon tehtynä raivaus vähentää merkittävästi pienen lehtipuuston vesomista uudistusalalla ja helpottaa tulevien vuosien taimikonhoitoa.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Metsäkanalinnut riistametsänhoidon keskiössä

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa lajien elinympäristön laatuun. Metsänhoitokäytännöt suosivat hirvieläinten ravinnon hankintaa, minkä vuoksi metsänkäsittelyllä ei ole tarpeen edistää niiden ravinnon saantia. Sen sijaan tarvitaan menetelmiä, joilla hirven aiheuttamia taimikkovahinkoja voidaan vähentää.
Metsänhoito ei ole tukenut metsäkanalintujen ja metsäjäniksen kannankehitystä, ja niiden metsästysmahdollisuudet ovat vähentyneet. Pääsyynä kantojen vähenemiseen pidetään metsien rakenteen muutosta sen suorine ja välillisine vaikutuksineen. Riistan elinympäristöjen kehitys on kuitenkin kääntynyt myönteiseen suuntaan, kun luonto- ja virkistysarvojen rooli metsätaloudessa on noussut 1990-luvulta lähtien ja metsänomistajat ovat monipuolistaneet metsiensä käsittelyä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Metsänomistajan tavoitteiden mukaisia ratkaisuja

Metsänomistajan tavoitteet ja niiden painotukset voivat vaihdella eri metsätiloilla ja metsikkökuvioilla. Osalla alueista puuntuotantopainotus voi olla etusijalla, ja osalla metsiköistä korostuvat muut tavoitteet. Metsäammattilaisen tehtävänä on tarjota metsänomistajan tavoitteita edistäviä vaihtoehtoja. Lisäksi riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat voivat tarjota riistanhoidollista apua ja yhteistyötä.
Puun myyntitulot ovat merkittävin metsistä saatava tulonlähde. Suosituksia toteuttamalla voi edistää riistan elinoloja ilman, että metsäomaisuuden taloudellinen tuotto alenee merkittävästi. Riistarikas metsä voi tuoda omistajalleen lisähyötyä, kuten suuremmat saalismahdollisuudet. Metsästyksen merkitys metsien hoidon valinnoissa on merkittävä, koska metsästäviä metsänomistajia on Suomessa noin 120 000.
Metsälakiin vuoden 2014 alusta voimaan tulleet muutokset mahdollistavat metsäkanalinnuille suotuisien elinympäristöjen säilymisen ja kehittymisen laajoilla pinta-aloilla. Uudistuksella metsänomistajille annettiin entistä enemmän vaihtoehtoja metsien käsittelyyn, jotta he voisivat aiempaa paremmin ottaa huomioon metsäomaisuudelle asettamansa tavoitteet. Siten myös riistametsänhoitoon tarjoutuu entistä parempia mahdollisuuksia.

Riistalle suotuisa talousmetsä luodaan metsänuudistamisessa ja taimikonhoidossa tehtävillä puulajivalinnoilla. Myös oikean metsänkäsittelymenetelmän valinnalla ja hoidon oikea-aikaisuudella on riistalle merkitystä. Kanalinnuille sopivat elinympäristöt tukevat myös muiden riistaeläinten elinvoimaa ja metsäluonnon monimuotoisuutta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistan elinympäristöjen muutokset

Riistalle sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu vaikuttavat voimakkaimmin riistan runsauteen. Esimerkiksi metsäkanalintukantojen taantumisen pääsyynä viimeisen 50 vuoden aikana pidetään metsien rakenteen muutosta. Metsäkanalintujen elinympäristöt ovat pirstoutuneet ja niiden laatu on heikentynyt. Välillisesti metsien muutos on lisännyt metsäkanalintuihin kohdistuvaa saalistus- ja loispainetta. Metsäojitus on heikentänyt lisääntymis- menestystä ja vähentänyt riekolle sopivien elinympäristöjen määrää Suomen etelä- ja keskiosissa.
Metsissämme on paljon hirven suosimaa elinympäristöä, nuoria metsiä. Avohakkuualat ja taimikkovaiheen metsät tarjoavat runsaat ravintovarat hirvelle. Monien riistalajien ja erityisesti metsäkanalintujen osalta elinympäristöjen ongelmat ovat metsiköiden vähäiset pensas- ja kenttäkerrokset. Parhaiten metsäkanalintujen ympäristövaatimukset täyttyvät rakenteeltaan vaihtelevassa sekametsässä.
Metsäkanalintujen tarpeiden huomioon ottaminen eri hoitotoimenpiteissä, kuten taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa, on nopein tapa saada tuloksia aikaan. Kasvatushakkuissa on ollut tapana raivata alikasvos turhankin perusteellisesti. Kaikki metsäkanalinnut, monet muut riistalajit ja hirvieläimetkin tarvitsevat alikasvoksen tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Toista ääripäätä edustavat hoitamattomat nuoret metsät, jotka ovat liian tiheitä muille paitsi pyylle. Oikea-aikaiset, riistan elinympäristötarpeiden mukaan sovelletut harvennushakkuut ovat eduksi myös kanalinnuille.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistaeläimet ja metsästysoikeus

Suomessa metsästysoikeus on sidottu tiukasti alueiden omistukseen. Maanomistajalla on oikeus päättää hallinnoimansa alueen metsästysoikeuksista sekä niiden vuokraamisesta tai luovuttamisesta esimerkiksi paikalliselle metsästysseuralle. Metsästysoikeuksien vuokraamisesta on suositeltavaa laatia aina kirjallinen sopimus. Suomessa riistaeläimiä on 34 nisäkäslajia ja 28 lintulajia, jotka on lueteltu metsästyslain (615/1993) pykälässä 5. Kaikki muut eläimet ovat lain mukaisesti joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistatiheikön tavoitekuva

Riistatiheikkömetsän yleisilmettä leimaa hallittu hoitamattomuus. Tavoitekuva saadaan aikaan metsänhoitotoimin jättämällä paikoitellen pieniä alueita raivaamatta, niin kutsuttuja raivaus- tai harvennuskatkoja. Harvennus- tai hakkuukatkossa käsittely keskeytetään tai toteutetaan vähemmän voimakkaana. Tihentymiä jätetään tasaisin välein, mutta ne eivät välttämättä ole pysyviä.
Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin. Tiheikössä voi olla kasvatettavien puiden lisäksi alikasvoskuusia ja monipuolista lehtipuustoa sekä pensaita. Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa.
Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi:

- vesistöjen varsien suojakaistat ja pienvesien lähiympäristöt
- ojanvarret
- kosteat painanteet ja painanteiden reunat sekä pienet soistumat
- suon ja kankaan välinen vaihettumisvyöhyke, erityisesti korvet
- peltojen reunavyöhykkeet
- säästöpuuryhmät ja niiden laiteet
- leppä- ja haaparyhmät
- kohdat, joissa kasvavien kuusten alaoksat ulottuvat maahan
- kallionyppylät, kallioiden laiteet, suppakuopat ja rehevät painanteet
- kiviset ja muut hankalasti raivattavat ja hakattavat maastonkohdat
Tiheikköjä voidaan jättää myös uudistusaloille. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Raivauksissa ja hakkuissa on suositeltavaa jättää muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia riistatiheikköjä suojapaikoiksi kanalinnuille ja muulle riistalle esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen. Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa. Metsikön pienilmastoon tiheiköt vaikuttavat lisäämällä varjoisuutta ja vaimentamalla tuulisuutta. Tiheiköt ovat hyödyllisiä elementtejä myös maisemanhoidon kannalta.

Raivauksen yhteydessä voidaan linnustoa ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Koskematon maanpinta tärkeää

Riistalle ja monelle muullekin lajille tärkeän mustikan maavarret säilyvät koskemattomissa maankohdissa paremmin kuin muokatuissa maankohdissa. Jos muokkaus tehdään keväällä ennen juhannusta, uudistusalalla olevat metsäkanalintujen pesät on suositeltavaa paikantaa ja merkitä etukäteen, jolloin ne voidaan muokatessa kiertää.

Riistanhoitoa painottava metsänomistaja käyttää maanmuokkauksessa mahdollisimman keveitä ja varvustoa säästäviä, kullekin kasvupaikalle soveltuvia menetelmiä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Ojalinjojen avaamisessa huomioitavaa

Ojalinjoja avattaessa voidaan harvennuksessa jättää suoralinjaiseen ojastoon niin kutsuttuja nipistyskohtia, joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Niillä pystytään katkaisemaan ojalinjaa myöten kulkeva pitkä ja suora näköyhteys. Näin vähennetään petolintujen mahdollisuuksia havaita ojaa ylittävä kanalintupoikue.
Ojaston kaivuussa voidaan riistanhoitoa edistää muotoilemalla ojien, laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä veteen.

Jyrkkäreunaisten ojien tekoa on vältettävä, sillä ne ovat kanalintujen poikasille vaarallisia: Poikaset voivat joutua veteen eivätkä kykene ylittämään ojia.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistatiheiköllä monia hyötyjä

Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa. Metsikön pienilmastoon tiheiköt vaikuttavat lisäämällä varjoisuutta ja vaimentamalla tuulisuutta. Tiheiköt ovat hyödyllisiä elementtejä myös maisemanhoidon kannalta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistatiheikön jättäminen

Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin. Tiheikössä voi olla kasvatettavien puiden lisäksi alikasvoskuusia ja monipuolista lehtipuustoa sekä pensaita. Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa. Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi pienialaiset soistumat, kalliokot, avosuon ja kankaan väliset vaihettumisvyöhykkeet sekä muut metsikön reunaosat.
Tiheikköjä voidaan jättää myös uudistusaloille. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Raivauksissa ja hakkuissa on suositeltavaa jättää muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia riistatiheikköjä suojapaikoiksi kanalinnuille ja muulle riistalle esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Harvennusta edeltävä ennakkoraivaus

Lehtipuupensaat, pihlajat, katajat ja pajut ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle. Haavat, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut, pähkinäpensas ja muut lehtopensaat ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä suositellaan säästettävän raivauksessa.
Riistan suosimiseksi pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan jättää ennakkoraivauksessa käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Ennakkoraivaus voidaan jättää tekemättä myös taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

Ensiharvennusta edeltävän ennakkoraivauksen yhteydessä on tärkeää säilyttää mahdollisuus sille, että riista löytää tulevien vuosikymmenten ajan varttuvasta metsästä riittävän suojan. Siksi metsäkanalintujen kannalta on oleellista säästää riittävästi suojaa antavaa alikasvosta. Riistan elinolosuhteita edistetään jättämällä harvennusleimikolle suojapaikoiksi riistatiheikköjä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Väljennyshakkuun tavoitteet

Väljennyshakkuilla säilytetään metsän peitteisyys, mutta puustoa avataan sen verran, että vapautuva kasvutila ja valo mahdollistavat alikasvoksen nousemisen. Eri-ikäisrakenteisen metsän muodostaminen tasarakenteisesta metsästä voi olla haasteellista ja aikaa vievää. Kasvupaikat, joissa luontaista taimettumista tapahtuu nopeasti, voivat soveltua parhaiten eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuskohteiksi.

Siirtymävaiheessa tasaikäisrakenteisesta metsän kasvatuksesta eri-ikäisrakenteiseen metsänkasvatukseen edistetään alikasvoksen kehittymistä väljennyshakkuilla.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Uudistamisen ajankohta

Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito.
Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut.
Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä.

Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Uudistusalan rajaus

Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Uudistusalan valmistelu

Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen

Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille.
Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

**Säästöpuilla edistettävät riistanhoidon tavoitteet:**• säilytetään mustikanvarvikkoa • edistetään riistan ja linnuston elinoloja • turvataan haavan, raidan ja jalojen lehtipuiden lajistoa • säilytetään kolopuiden, palokoropuiden ja kääpäisten puiden lajistoa • monipuolistetaan metsikkörakennetta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Säästöpuuryhmän sijoittaminen

Riistaa painottavan metsänomistajan kannattaa hakkuun suunnittelussa pyrkiä löytämään säästöpuuryhmän paikka kohdasta, joissa on runsas mustikanvarvikko. Jos säästöpuuryhmässä on alikasvospuustoa, riistaeläimet voivat hyödyntää sitä suojapaikkana. Käsittelyalalle voi jättää useampia säästöpuuryhmiä runsasta mustikanvarvustoa kasvaviin kohtiin.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Säästöpuiden valinta

Säästöpuina suositaan haapaa, raitaa, leppää, pihlajaa ja jaloja lehtipuita. Säästöpuut pyritään aina jättämään ryhmittäin. Haapaa, jaloja lehtipuita ja raitaa sekä aiemman puusukupolven vanhoja puita jätetään myös yksittäin.
Säästöpuuryhmiin jätettävät järeät männyt ja haavat ovat metsolle mieluisia ruokapuita. Haavan lehdet kuuluvat metsokukon kesäiseen ravintovalikoimaan. Talvella teeret ruokailevat mieluiten isojen runsasurpuisten koivujen ryhmissä ja pyyt isoissa lepissä, joiden vieressä on kuusia suojapuina. Hyvin suunniteltu ja sijoitettu säästöpuuryhmä voi näin toimia riistan kannalta tärkeänä suoja- ja ruokailupaikkana.
Riistalle erityisen sopivia eläviä säästöpuita ovat:

- jalot lehtipuut sekä puumaiset pajut, raidat, tuomet, pihlajat ja lepät,
- suuret haavat,
- suurikokoiset koivut,
- sekä metson hakomismännyt.

Talousmetsien luonnonhoidon keinot edistävät monimuotoisuuden lisäksi usein myös riistalle tärkeitä elinympäristöjä. Talousmetsien luonnonhoidossa avainasemassa ovat säästöpuiden ja säästöpuuryhmien jättäminen sekä arvokkaiden elinympäristöjen huomioon ottaminen metsänhoidossa.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Hakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Mahdollisuuksien mukaan uudistusalalle voidaan jättää muutamia pieniä tiheikköjä raivaamatta. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Kaistalehakkuu

Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen uudistusalan raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan tekemättä. Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Suojuspuuhakkuu

Suojuspuuhakkuu on luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Luonnon- ja riistanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi suojuspuustosta erottuvina ryhminä. Monet riistalajit viihtyvät sekapuustoisessa suojuspuustossa, johon on kehittynyt tiheähkö kuusialikasvos. Mustikkavarvusto säästyy yleensä suojuspuuhakkuussa, mikä hyödyttää erityisesti metsäkanalintuja.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuussa voidaan ylläpitää riistan elinmahdollisuuksia mm. jättämällä riistatiheikköjä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä

Jatkuvan kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy peitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä ,,.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Tiheiköt tarjoavat eläimille suojaa ja pesäpaikkoja

Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa.

Eri-ikäisrakenteisen metsän vaihtelevuus on eduksi riistalle. Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa kohdentaa jatkuvan kasvatuksen käyttöä erityisesti kuusivaltaisille turvemaille. Niihin tavallisesti muodostuva kuusialikasvos tarjoaa hyviä poikueympäristöjä. Vesistöjen suojakaistoilla sekä soiden ja kankaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä on erityistä merkitystä riistan hyvinvoinnille ja usein näissä kohteissa on hyvät mahdollisuudet jatkuvaan kasvatukseen.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Hakkuissa säilytetään alikasvosta ja säästöpuuryhmiä

Tuoreella kankaalla kuusialikasvos hyödynnetään täysimääräisesti, mikä tukee hyvin riistan tarvitsemien olosuhteiden säilymistä. Riistan kannalta näiden siemenpuiden lisäksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Uudistusalalle riistaa painottava metsänomistaja voi jättää kuusialikasvosta raivaamatta myös tuoretta kangasta karummilla kasvupaikoilla. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.

Ylispuukasvatus on männyn luontaiseen uudistamiseen tähtäävä jatkuvan kasvatuksen tapa. Ylispuukasvatukseen kuuluvassa siemenpuuhakkuussa jätetään isoja puita 50–150 kpl/ha.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Poimintahakkuiden toteutus

Poimintahakkuussa erityistä huomiota on kiinnitettävä alempien latvuskerrosten, noin 5–15 metriä pitkien puiden säilymiseen vaurioitta. Seuraavien vuosikymmenten hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä. Alikasvoksen muodostamat riistatiheiköt edistävät eläimistön hyvinvointia tarjoamalla suojaa ja pesäpaikkoja. Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa. Monien lajien kannalta varpukasvillisuuden, erityisesti mustikkavarvuston, säilyminen on tärkeää.
Poimintahakkuuta voidaan käyttää myös riistatiheikkökohteissa, joissa pienempää puustoa jää riittäväksi suojaksi. Poimintahakkuu soveltuu hyvin myös vaihettumisvyöhykkeiden hakkuutavaksi. Esimerkiksi vesien- suojelun suojakaistoilta poimintahakkuita voidaan käyttää, kun riistan suojaksi ja vesiensuojelun varmistamiseksi jää riittävä määrä alikasvosta vyöhykkeelle.
Poimintahakkuukohteilla luonnonhoidon vuoksi on käsittelyalueelle jätettävä kookkaita puita, erityisesti lehtipuita, säästöpuiksi tai säästöpuuryhmiksi. Järeät lahopuut tulisi jättää metsään ehjinä. Kun kohteella painotetaan luonnonhoitoa, säästöpuita jätetään tavanomaista enemmän.

Poimintahakkuilla voidaan edistää metsän eri-ikäisrakennetta riistan kannalta suotuisaksi. Esimerkiksi pyy saavuttaa poiminta- ja pienaukkohakkuin käsitellyissä metsissä huomattavasti suurempia tiheyksiä kuin tasaikäisinä kasvatetuissa metsissä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Pienaukon suunnittelu ja rajaus

Pienaukkohakkuiden suunnittelussa ja aukkojen rajauksessa tulee riistan näkökulmasta huolehtia, että metsätilan metsäisyys kokonaisuudessaan säilyy riittävänä. Liian tiheästi sijoitetut ja hyvin usein toistuvat pienaukkohakkuut voivat heikentää metsän tilaa riistan näkökulmasta. Korpikuusikoissa jo läpimitaltaan 10–20 metrin aukot taimettuvat kuuselle. Tätä suurempiin aukkoihin syntyy helposti myös lehtipuustoa.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Pienaukkojen hyödyt riistalle

Muutaman aarin kokoiset aukot kuuluvat pyyn keskeisiin elinympäristövaatimuksiin. Pienissä aukoissa kasvaa pyylle mieluisia ravintokasveja, ja puuston läheisyys antaa turvaa saalistajia vastaan.

Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteet voivat olla riistan kannalta suotuisia. Tällaisia ovat esimerkiksi pienaukot metsikön sisällä. Kun halutaan painottaa riistanhoitoa, mustikkavarvustojen ja riistatiheikköjen säilymiseen ja kehittymiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Pienaukkohakkuussa kasvatuskelpoista alikasvosta ei raivata. Näin voidaan jättää myös alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä.

Jokaisella maanomistajalla on mahdollisuus edistää metsässään kannattavaa puuntuotantoa ja samalla säilyttää sekä lisätä riistalajeille soveliaita elinympäristöjä. Talousmetsästä voi metsänhoidon ja luonnonhoidon keinoin kehittää hyvän riistametsän, josta riistalajit löytävät tarvitsemaansa ravintoa ja suojaa sekä paikan soitimelle ja pesintään. Riistapainotteisen metsänhoidon eli riistametsänhoidon tavoitteena on kehittää tärkeimpien riistalajien kantoja tuottamalla talousmetsiin riistan tarvitsemia elinympäristöjä taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävillä keinoilla.

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Suomen olosuhteissa sekametsien ei ole todettu juurikaan lisäävän puuntuotostaHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479., mutta sekametsistä saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita&nbsp;Pukkala, T. 2018. Effect of species composition on ecosystem services in European boreal forest. J. For. Res. 29, 261–272 (2018).. Sekametsien oletetaan muuttuvassa ilmastossa olevan tuhonkestävämpiä verrattuna yhden puulajin metsiköihin&nbsp;Huuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Maltillisella sekapuustoisuudella ei ole suurta vaikutusta puuntuotokseenHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254. Metsänomistajan taloudellinen tulos riippuu sekametsässä kasvatettavista puulajeista, puutavaralajien hinnoista sekä sekametsäkasvatuksen mahdollisista lisäkustannuksista, kuten mahdollisesti lisääntyneistä uudistamis-, hoito- ja korjuukustannuksistaFelton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.. Sekapuuston osuuden lisääminen pienentää markkinariskiä, sillä uudistamispäätöstä tehtäessä ei tiedetä eri puulajien kysynnästä eikä puumarkkinoiden muusta kehityksestä kiertoajan kuluessa. Puulajiyhdistelmät vaikuttavat eri tavoin sekametsän puuntuotokseen. Sekapuustoisuuden maltillisella lisäämisellä ei arvioida olevan suurta vaikutusta puuntuotokseen.Hynynen, J., Repola, J. ja Mielikäinen, K. 2011. The effects of species mixture on the growth and yield of mid-rotation mixed stands of Scots pine and silver birch. Forest Ecology and Management 262, 1174–1175.Huuskonen, S et al. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Männyn ja kuusen sekakasvatus ei juuri vaikuta metsikön puuntuotokseen&nbsp;Lindén, M. &amp;amp; Agestam, E. 2003. Increment and Yield in Mixed and Monoculture Stands of Pinus sylvestris and Picea abies Based on an Experiment in Southern Sweden, Scandinavian Journal of Forest Research, 18:2, 155-162Mielikäinen, K. 1980. Mänty-koivusekametsiköiden rakenne ja kehitys. Summary: Structure and development of mixed pine and birch stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 99(3). 82 s.. Rauduskoivun ja havupuiden sekakasvatuksessa tutkimustuloksissa on enemmän eroja. Joidenkin tutkimustulosten mukaan kohtalaisella (20–30 %) koivuosuudella voidaan saavuttaa muutaman prosentin tuotoshyöty kiertoajan kokonaistuotoksesta yhden puulajin metsiin nähdenMielikäinen, K. 1980. Mänty-koivusekametsiköiden rakenne ja kehitys. Summary: Structure and development of mixed pine and birch stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 99(3). 82 s.Mielikäinen, K. 1985. Koivusekoituksen vaikutus kuusikon rakenteeseen ja kehitykseen. Summary: Effect of an admixture of birch on the structure and development of Norway spruce stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 133. 79 s.Agestam, E. 1985b. En produktionsmodell för blandbestånd av tall, gran och björk i Sverige. Summary: A growth simulator for mixed stands of pine, spruce and birch in Sweden. Sveriges lantbruksuniversitet. Institutionen för skogsproduktion. Rapport 115. 150 s.Pukkala, T. ym. 1994. Productivity of mixed species stands of Pinus sylvestris and Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 9(2): 143–153.. Myös kaksijaksoisissa rauduskoivu-kuusimetsissä puuntuotos voi olla korkeampi kuin puhtaissa kuusikoissa. Tulokset eroavat kasvupaikkojen viljavuuden ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Rauduskoivusekoituksen määrän noustessa yli 20 prosentin, kuusenkasvatuksen tulojen on havaittu vähenevän ja kustannusten nousevanMatthies, B. ja Valsta, L. 2016. Optimal forest species mixture with carbon storage and albedo effect for climate change mitigation. Ecological Economics 123:1, 95–105.. Koivun laatu paranee sekapuustona kasvatettuna johtuen pienemmästä oksikkuudestaMielikäinen, K. &amp;amp; Valkonen, S. 1995. Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Folia Forestalia – Metsätieteen aikakauskirja 1995(2), 81–97.sekä vähäisemmistä hyönteisten aiheuttamista värivioista. Männikössä koivun sekapuustovaikutus puuntuotokseen on hyvin lievä. Sekametsä antaa metsänomistajalla erilaisia mahdollisuuksia metsän jatkokasvatukseen. Kuva: © Pentti Väisänen.

Sekametsien kasvatuksella saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita enemmän kuin puutuotoksen kehittämistä.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Suoelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Ala- ja yläharvennus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ennakkoraivaus energiapuuharvennusta varten

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän kasvatus — Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa

Sekametsän kasvatus — Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuva kasvatus- Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suojatiheikköjen jättäminen

Luontokohteet ja lajien turvaaminen

Tekopökkelöiden tekeminen

Haku ja valikko