Lähtötilanteen selvittäminen Kun kiertoajan pidentämistä suunnitellaan varttuneeseen metsään, on syytä tarkastella kohteen kelpoisuutta eri näkökulmista. Kun kiertoaikaa on päätetty pidentää, on jatkossa seurattava erityisesti puuston terveyden säilymistä. Puusto on syytä uudistaa suunniteltua aikaisemmin, jos merkittävä metsätuho on tapahtunut tai se on leviämässä. Männiköissä voidaan kiertoaikaa pidentämällä tuottaa korkeampi määrä puuta, mutta taloudellinen kannattavuus kärsii. Männiköissä tuhoriski on yleensä pienempi kuin kuusikoissa. Kuvassa kainuulainen 115-vuotias männikkö kasvaa kuivahkolla kasvupaikalla, puuston pohjapinta-ala on 27 m²/ha, keskiläpimitta on 30 cm ja pituus 22 m. Puusto on keskimääräistä pidemmällä kiertoajalla kasvavaa. Kuva: © Valtteri Heino.

# Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

## Lähtötilanteen selvittäminen

Kun kiertoajan pidentämistä suunnitellaan varttuneeseen metsään, on syytä tarkastella kohteen kelpoisuutta eri näkökulmista.

# Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

## Lähtötilanteen selvittäminen

##  [Kiertoajan pidentämisen suunnittelu](/sv/node/1383)

Table
| Frågeställning | Bättre lämpad | Sämre lämpad |
| --- | --- | --- |
| Visar kronornas utseende att beståndet är friskt och växtligt? | Livskraftiga kronor vittnar om att skogen är växtlig.Beståndet är gallrat i enlighet med rekommendationerna för skogsvård. | Om trädbeståndet växer dåligt till exempel på grund av att trädslaget är olämpligt för ståndorten eller på grund av en skogsskada, är det ingen större nytta med överhållningOm beståndet är tätt behöver en svag gallring utföras för att ge tillräckligt växtutrymme. Den ökade risken för skador behöver beaktas, särskilt i granbestånd. |
| Lämpar sig trädslaget på objektet för överhållning? | Tallen är långlivad. Omloppstiden för en frisk, talldominerad skog kan förlängas med flera decennier utan några betydande risker.Granen är mer långlivad än de flesta lövträd, men är känslig för skogsskador då den blir äldre. | Lövträden är mestadels kortlivade och får lätt röta redan som unga.I bestånd av odlad björk avtar tillväxten och rötskadorna blir vanligare redan då beståndet närmar sig 60 års ålder, och beståndets värde börjar därefter sjunka |
| Är ståndorten sådan att där finns akuta skaderisker, som till exempel grandominerade bestånd på ståndorter som är utsatta för torka? | Objektet lämpar sig för det tilltänkta trädslaget.Objektet gränsar inte mot en kalyta. | Rottickan är allmän i granbestånd, särskilt i södra Finland, och det lönar sig inte att överhålla bestånd som är drabbade av rotticka.Det är också klokt att göra en bedömning av vilka andra skogsskador beståndet kan utsättas för då det blir äldre. |

Kun kiertoaikaa on päätetty pidentää, on jatkossa seurattava erityisesti puuston terveyden säilymistä. Puusto on syytä uudistaa suunniteltua aikaisemmin, jos merkittävä metsätuho on tapahtunut tai se on leviämässä.

Puuston laatu ja elinvoimaisuus ratkaisevat, millaiset mahdollisuudet kiertoajan pidentämiseen on. Metsän historia ja aiempi käsittely näkyvät puuston tilanteessa kuten järeydessä ja tiheydessä.

Puuston kiertoajan pidentäminen

Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

Ojien kunnostuksella tavoitellaan puuston kasvua Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Lisääntynyt hapen saatavuus turpeessa vilkastuttaa orgaanisen aineen hajoamista, ja ravinteiden vapautumista puiden käyttöön Laurén, A., Palviainen, M., Launiainen, S. ym. 2021. Drainage and stand growth response in peatland forests. Description, testing, and application of mechanistic peatland simulator SUSI. Forests 12(3), 293.. Ojien kunnostuksen haittapuolena maaperän hiilidioksidipäästöt ilmakehään kasvavat ja vesistöön kohdistuva ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus lisääntyvät. Ennen ojien kunnostusta selvitetään, johtuuko puuston heikko kasvu ensisijaisesti märkyydestä vai ravinnepuutoksesta. Ravinnepuutoskohteilla tuhkalannoitus on ensisijainen toimenpide. Myös märillä kohteilla ravinnepuutokset on hoidettava lannoituksin, jotta puusto voi hyötyä ojien kunnostamisesta. Tärkeää on välttää suosituksia syvempien ojien kaivamista. Kunnostuksessa tavoiteltava ojasyvyys riippuu pohjaveden pinnan syvyyteen vaikuttavista tekijöistä ojitusalueella. Näitä ovat mm. puuston määrä, sarkaleveys, turvekerroksen paksuus, turpeen vedenjohtokyky ja alueen pinnanmuodot Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko. Havainnekuva ojitetun suometsän vedenpinnasta kasvukauden lopulla. Esimerkissä oja on 70 cm syvä ja kuivavara (vedenpinnan syvyys ojassa) on 50-60 cm, mikä on saran kuivatuksen kannalta yleensä riittävä. Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta Ojitustarve ja -kelpoisuus määritetään kohdekohtaisesti suunnitteluvaiheessa. Kohteita, joissa ojien kunnostuksen ei odoteta tuottavan riittävää hyötyä, ei pidä kunnostaa. Sekä taloudellisen kannattavuuden että tehokkaan vesiensuojelun kannalta on hyvä tarkastella yksittäisten kuvioiden lisäksi koko suoaluetta. Lisätietoa: Suometsän hoitohanke artikkelista. Ojien kunnostus voi tulla kysymykseen, kun ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään sopivaa pohjaveden pinnan tasoa tai kun märkyys kasvaa puuston hakkuun ja siitä aiheutuvan vähentyneen haihdutuksen seurauksena. Tavoiteltavaa on, että pohjaveden pinta on saralla 30–40 senttimetrin syvyydessä loppukesällä Sarkkola S., Hökkä, H., Jalkanen, R., Koivusalo, H. &amp;amp; Nieminen, M. 2013. Kunnostusojitustarpeen arviointi tarkentuu – puuston määrä tärkeä ojituskriteeri. Metsätieteen aikakauskirja 2: 159–166.Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Suositeltu ojasyvyys on tällöin yleensä 50-90 cm. Usein ei ole perusteltua kunnostaa alueen kaikkia vanhoja ojia. Liian korkea pohjaveden pinta voi toisinaan johtua vain yksittäisten ojien tai ojan osien huonosta kunnosta. Ojien kunnostukselle sopiva ajankohta riippuu käytännössä puuston määrästä ja laadusta, suunnitelluista hakkuista ja ojien kuivatustehosta. Kunnostusten väli voi pidentyä, jos puuston haihdunta ylläpitää kasvun kannalta riittävän kuivatuksen. Puustoisuus vähentää ojien kunnostuksen tarvetta Runsaspuustoisilla kohteilla voi ojien kunnostus olla turhaa. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä hyödyntämällä voi myös vähentää ojien kunnostuksen tarvetta Saarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372. Kasvava puusto edistää kuivatusta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateita latvustoon. Jos tehdään avohakkuu, puuston haihdutus lakkaa ja ojien kunnostus voi olla tarpeen, jotta taimikko ei kärsisi märkyydestä. Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.Sarkkola, S., Hökkä, H., Koivusalo, H., Nieminen, M., Ahti, E., Päivänen, J. &amp;amp; Laine, J. 2010. Role of tree stand evapotranspiration in maintaining satisfactory drainage conditions in drained peatlands. Canadian Journal of Forest Research 40: 1485–1496.Leppä, K., Sarkkola, S., Peltoniemi, M. &amp;amp; ym. .2020. Selection cuttings as a tool to control water table level in boreal drained peatland forests. Front Earth Sci 8, article id 576510.. Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa Vesiensuojelun toteutus riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Vesiensuojelun kannalta tärkeintä on välttää metsän kasvun kannalta turhaa ojien kunnostamista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön. Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta paikalliselle ELY-keskukselle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelma vastaa useassa tapauksessa ojitusilmoitusta. Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan tulee myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa. Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava, ettei ojituksella aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä. Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, jotka voivat rapautuessaan vapauttaa rikkiä ja muita haitallisia aineita. Lisätietoa:&nbsp;Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa. Vastuut ja valvonta ojien kunnostuksessa Ojien kunnostuksen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös varmistaa metsäkeskukselta- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain, ympäristösuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain mukaisesti. Kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään, jonka on oltava tarvittaessa yhteydessä myös valvontaviranomaiseen. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Merkittävistä muutoksista tulee ilmoittaa myös vesilain valvojalle (ELY-keskus). Ojien kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu-, ympäristösuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle ja niiden huomioon ottaminen toteutuksessa myös varmistetaan. Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa syntyvistä ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla eli maanomistajalla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä. Ojien kunnostuksen hyötyjä Ojien kunnostuksen keskeisin tavoiteltava hyöty on ylläpitää ja parantaa suometsän puuston kasvua. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Kunnostuksella voidaan myös parantaa kohteen korjuukelpoisuutta eli maaston kantavuutta puunkorjuussa. Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puustoisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojituksen kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva. Erityisesti, jos kohteen mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, jäävät ojien kunnostuksen hyödyt saamatta. Ojien kunnostuksen riskejä Ojien kunnostuksen keskeiset riskit liittyvät pääosin alapuolisen vesistön tilan heikkenemiseen. Haittavaikutuksia voidaan ensisijaisesti hillitä kunnostamalla vain kuivatuksen ylläpidon kannalta merkittävät ojat sekä välttämällä tarpeettoman syviä ojia. Olennaista on myös huolellinen vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus. Lisäksi ojien kunnostuksen seurauksena voivat turpeen hajoamisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt merkittävästi lisääntyä, erityisesti ravinteikkailla ja paksuturpeisilla kohteilla. Haitallisia ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä. Turvemailla puut voivat kärsiä liiallisesta märkyydestä. Ojien kunnostuksella pyritään siihen, että pohjaveden pinta saralla olisi loppukesän aikana 30–40 cm syvyydellä, joka on puuston kasvun kannalta riittävä. Kuva: © Tiina Ronkainen.

Eroosiota eli maanpinnan kulumista tapahtuu etenkin veden vaikutuksesta, esimerkiksi lumien sulamisen ja vesisateiden yhteydessä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen liikkeelle lähtö (huuhtoutuminen) ja kulkeutuminen. Eroosion määrään vaikuttavat esimerkiksi maalaji, maanpinnan laatu ja käsittely, rinteen pituus ja kaltevuus, maan vedenläpäisykyky ja liikkuvan veden määrä. Metsätalous aiheuttaa eroosiota epäsuorasti, kun maanpintaa sitovaa pintakasvillisuutta ja humuskerrosta poistetaan tai pintavesien kulkureittejä muutetaan.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.

Kaivukatko (tai perkauskatko) on ojan osa, joka on jätetty ojaa kunnostaessa avaamatta. Kaivukatko hidastaa veden virtausnopeutta ja siten vähentää eroosiota ojassa sekä pidättää ojien kunnostamisessa liikkeelle lähtenyttä kiintoainetta. Se myös vähentää eroosiota kaivukatkon alueella.

Kaksitasouoma koostuu syvemmästä uomasta (alivesiuomasta) sekä sitä molemmin puolin tai toiselta puolelta reunustavasta tulvatasanteesta. Alivesiuoma säilyy vetisenä läpi vuoden. Tulvatilanteessa vesi nousee hallitusti tulvatasanteille. Kaksitasouoma hillitsee tulvia, parantaa veden laatua ja kohentaa luonnon tilaa.

Kaksitasouoman toteuttaminen on luonnonmukaista vesirakentamista, jolla tavoitellaan kuormituksen vähentämisen lisäksi luonto- ja maisema-arvojen säilymistä. Tulvahuippujen aikana vesi nousee tasanteelle, jolloin veden liike hidastuu, mikä mahdollistaa ravinteiden ja kiintoaineen pidättymisen tasanteelle.

Kasvihuonekaasupäästöllä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvaa kasvihuonekaasujen määrää ja nielulla vastaavasti ilmakehästä sitoutuvaa määrää. Päästöt lämmittävät ilmakehää ja nielut viilentävät sitä. Kasvihuonekaasutase lasketaan kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen erotuksena.

Laskennassa eri kaasut yhteismitallistetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2-ekv.), eli sellaiseksi määräksi hiilidioksidia, jolla olisi sama ilmastoa lämmittävä vaikutus. Yhteismitallistamisessa käytetään lukuarvona lämmityspotentiaalikertoimia (GWP, The global Global warming potential) usein tavallisesti 100 vuoden ajalle. Hiilidioksidille annettu kerroin (GWP(100)) on 1, metaanille 25 ja typpioksiduulille 298. Metsien kasvihuonekaasujen tarkastelussa huomioidaan yleensä hiilidioksidin (CO2) lisäksi myös metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O) CO2-ekvivalentteina.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Kokoojaoja on oja, johon sarkaojien tai salaojien tuomat vedet johdetaan. Kokoojaojaan voidaan tehdä vesiensuojelurakenteita, esimerkiksi ojien kunnostamisen yhteydessä.

Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

Kuormitus tarkoittaa vesistöön kulkeutuvien aineiden (kiintoaineet, ravinteet jne.) määrää. Esimerkiksi typpikuormitus tarkoittaa valuma-alueelta ja ilmasta vesistöön tulevien typpiyhdisteiden määrää.

Kuormitus jaetaan usein hajakuormitukseen ja pistekuormitukseen. Metsätaloudesta syntyvä vesistökuormitus on hajakuormitusta, ja se voidaan jakaa ravinne-, kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Osa vesiin kulkeutuvasta ainemäärästä on ns. luonnonhuuhtoumaa, joka on tarpeellista vesielämälle.

Lietekuoppa on ojien kunnostamisen yhteydessä toteutettava vesiensuojelurakenne. Se on sarkaojan levennetty ja syvennetty osa, tilavuudeltaan 1–2 m³. Lietekuoppa kerää ojituksen yhteydessä liikkeelle lähtevää kiintoainetta ja vähentää sen kulkeutumista alapuoliseen vesistöön. Lietekuoppien tehosta on vain vähän tutkimusnäyttöä ja niitä tulisikin käyttää vain rajoitetusti. Kivennäismaapohjaisten ojien lietekuopista ei ole lainkaan tutkimustuloksia.

Liettymistä tapahtuu esimerkiksi metsätalousojan eroosion seurauksena, kun ojien pohjalta ja luiskista irronnutta ja virtaavan veden mukana kulkeutunutta ainesta kasautuu ojan tai vesistön pohjalle veden virtausnopeuden hidastuessa.

Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä sulfaattimaiden lisäksi myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla. Mustaliuskeen rapautuessa voi vapautua rikkiä ja muita haitallisia aineita. Rapautumisesta syntyviä haitallisia aineita voi olla myös esiintymän läheisessä maaperässä, jolloin maaperä käyttäytyy kuten happamat sulfaattimaat. Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä. Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa on vähän.

Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.

Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.

Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.

Pohjavesi tarkoittaa kaikkea maanpinnan alla olevaa vettä, joka täyttää avoimet tilat maa- ja kallioperässä. Pohjavettä syntyy, kun sade- tai pintavesi imeytyy maakerrosten läpi tai virtaa kallioperän rakoihin.

Pohjavesialue on ympäristönsuojelulaissa määritelty geologisin perustein rajattavissa olevaksi maaperän muodostumaksi tai kallioperän vyöhykkeeksi, joka mahdollistaa merkittävän pohjaveden virtauksen tai vedenoton.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Ravinnekuormitus tarkoittaa vesistöön tulevien ravinteiden, pääasiassa typen ja fosforin määrää. Metsätaloudessa vesistöihin voi tulla ravinnekuormitusta esimerkiksi päätehakkuista, lannoituksesta sekä ojitetuilta alueilta. Liika ravinnekuormitus aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä.

Vesistöjen suojavyöhykkeet, eli suojakaistat, ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle.

Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Suojavyöhyke rajataan kohteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan. Rajauksessa huomioidaan vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, pintaveden liikkuminen ja määrä, maanpinnan kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeen keskimääräinen leveys voi olla esimerkiksi 10, 15 tai 30 metriä, riippuen metsänomistajan tavoitteista kyseisellä kohteella.

Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaiden ravinteisuuden hoitoon, jossa sillä saadaan pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Tuhkapohjaisten kierrätyslannoitteiden valmistuksessa käytetään bioenergian tuotannossa syntyviä tuhkia. Tuhkan lannoitekäyttökelpoisuutta valvotaan lannoiteasetuksen edellyttämillä analyyseillä.

Virtaama tarkoittaa vesimäärää, joka kulkee esimerkiksi uoman poikkileikkauksen tai jonkin vesistöalueen läpi tietyssä ajassa.

Suometsät poikkeavat metsäkasvatuksessa kivennäismaista. Suometsien hoitoon liittyy erityispiirteitä niiden maaperän ja vesitalouden vuoksi. Soilla puiden kasvua rajoittaa yleisesti liiallinen veden määrä, mutta myös kivennäisravinteiden puutos on tavallista.
Suometsien hoidossa korostuvat myös turpeen hiilivarastoon ja eri kasvihuonekaasuihin sekä puunkorjuun toteutukseen liittyvät kysymykset.

Vesiensuojelulla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla minimoidaan metsänkasvatuksen toimenpiteistä aiheutuvaa kuormitusta ja luonnontilan muutoksia pinta- ja pohjavesiin.
Vesiensuojelun tavoitteena on, että vesistöjen, pienvesien ja pohjavesien ekologinen tila sekä käyttömahdollisuudet säilyvät hyvinä. Vesistöistä huolehtiminen tuo hyvinvointia ihmisille ja muulle eliöstölle ja edistää kokonaiskestävyyttä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksella tavoitellaan puuston kasvua

Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Lisääntynyt hapen saatavuus turpeessa vilkastuttaa orgaanisen aineen hajoamista, ja ravinteiden vapautumista puiden käyttöön . Ojien kunnostuksen haittapuolena maaperän hiilidioksidipäästöt ilmakehään kasvavat ja vesistöön kohdistuva ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus lisääntyvät.
Ennen ojien kunnostusta selvitetään, johtuuko puuston heikko kasvu ensisijaisesti märkyydestä vai ravinnepuutoksesta. Ravinnepuutoskohteilla tuhkalannoitus on ensisijainen toimenpide. Myös märillä kohteilla ravinnepuutokset on hoidettava lannoituksin, jotta puusto voi hyötyä ojien kunnostamisesta.
Tärkeää on välttää suosituksia syvempien ojien kaivamista. Kunnostuksessa tavoiteltava ojasyvyys riippuu pohjaveden pinnan syvyyteen vaikuttavista tekijöistä ojitusalueella. Näitä ovat mm. puuston määrä, sarkaleveys, turvekerroksen paksuus, turpeen vedenjohtokyky ja alueen pinnanmuodot .

Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

Ojitustarve ja -kelpoisuus määritetään kohdekohtaisesti suunnitteluvaiheessa. Kohteita, joissa ojien kunnostuksen ei odoteta tuottavan riittävää hyötyä, ei pidä kunnostaa. Sekä taloudellisen kannattavuuden että tehokkaan vesiensuojelun kannalta on hyvä tarkastella yksittäisten kuvioiden lisäksi koko suoaluetta.
Lisätietoa: [Suometsän hoitohanke ](/fi/toimenpiteet/suometsan-hoitohanke)artikkelista.
Ojien kunnostus voi tulla kysymykseen, kun ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään sopivaa pohjaveden pinnan tasoa tai kun märkyys kasvaa puuston hakkuun ja siitä aiheutuvan vähentyneen haihdutuksen seurauksena. Tavoiteltavaa on, että pohjaveden pinta on saralla 30–40 senttimetrin syvyydessä loppukesällä . Suositeltu ojasyvyys on tällöin yleensä 50-90 cm.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

**Puustoisuus vähentää ojien kunnostuksen tarvetta**

Usein ei ole perusteltua kunnostaa alueen kaikkia vanhoja ojia. Liian korkea pohjaveden pinta voi toisinaan johtua vain yksittäisten ojien tai ojan osien huonosta kunnosta.
Ojien kunnostukselle sopiva ajankohta riippuu käytännössä puuston määrästä ja laadusta, suunnitelluista hakkuista ja ojien kuivatustehosta. Kunnostusten väli voi pidentyä, jos puuston haihdunta ylläpitää kasvun kannalta riittävän kuivatuksen.

Runsaspuustoisilla kohteilla voi ojien kunnostus olla turhaa. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä hyödyntämällä voi myös vähentää ojien kunnostuksen tarvetta .
- Kasvava puusto edistää kuivatusta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateita latvustoon.
- Jos tehdään avohakkuu, puuston haihdutus lakkaa ja ojien kunnostus voi olla tarpeen, jotta taimikko ei kärsisi märkyydestä.
Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi .

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

### Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm).

##  [Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla](/fi/node/1264)

Table
|   | Etelä- ja Väli-Suomi | Pohjois-Suomi |
| --- | --- | --- |
| Mäntyvaltaiset metsiköt | 70 m3/ha | 100 m3/ha |
| Kuusi- tai koivuvaltaiset metsiköt1 | 60 m3/ha | 80 m3/ha |
Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät, ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi.
1 Kuusi ja koivu käyttävät enemmän vettä kuin mänty, mutta tutkimusnäyttö riittävästä puustosta on vähäisempää kuin männiköissä.

# Ojien kunnostus

## Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa

Vesiensuojelun toteutus riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Vesiensuojelun kannalta tärkeintä on välttää metsän kasvun kannalta turhaa ojien kunnostamista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön.
Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta paikalliselle ELY-keskukselle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelma vastaa useassa tapauksessa ojitusilmoitusta.
Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan tulee myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa.

# Ojien kunnostus

## Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa

**Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa**

Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava, ettei ojituksella aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä.
Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, jotka voivat rapautuessaan vapauttaa rikkiä ja muita haitallisia aineita.

Lisätietoa: [Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-1117)

# Ojien kunnostus

## Vastuut ja valvonta ojien kunnostuksessa

Ojien kunnostuksen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös varmistaa metsäkeskukselta- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain, ympäristösuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain mukaisesti.
Kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään, jonka on oltava tarvittaessa yhteydessä myös valvontaviranomaiseen. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Merkittävistä muutoksista tulee ilmoittaa myös vesilain valvojalle (ELY-keskus).
Ojien kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu-, ympäristösuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle ja niiden huomioon ottaminen toteutuksessa myös varmistetaan.

Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa syntyvistä ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla eli maanomistajalla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen hyötyjä

Ojien kunnostuksen keskeisin tavoiteltava hyöty on ylläpitää ja parantaa suometsän puuston kasvua. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Kunnostuksella voidaan myös parantaa kohteen korjuukelpoisuutta eli maaston kantavuutta puunkorjuussa.
Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puustoisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojituksen kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva. Erityisesti, jos kohteen mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, jäävät ojien kunnostuksen hyödyt saamatta.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen riskejä

Ojien kunnostuksen keskeiset riskit liittyvät pääosin alapuolisen vesistön tilan heikkenemiseen. Haittavaikutuksia voidaan ensisijaisesti hillitä kunnostamalla vain kuivatuksen ylläpidon kannalta merkittävät ojat sekä välttämällä tarpeettoman syviä ojia. Olennaista on myös huolellinen vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus.
Lisäksi ojien kunnostuksen seurauksena voivat turpeen hajoamisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt merkittävästi lisääntyä, erityisesti ravinteikkailla ja paksuturpeisilla kohteilla. Haitallisia ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä.

Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella.

Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina.
Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä .
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski.

# Ojien kunnostus

## Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana

Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja.
Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri.
Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta.

Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen [huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=a05acfe7056244af89a58776ce5cbd52) avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus.
Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä . Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus

## Ravinnekuormitus vesistöhaittana

Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta.
Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään

Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa. Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

# Ojien kunnostus

## Kannattavuuteen vaikuttavat tekijät

Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puulajista ja puuston määrästä, turpeen ominaisuuksista, vanhojen ojien kunnosta ja syvyydestä sekä maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojien kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva.
Puuston kasvua voi rajoittaa myös turpeen ravinnevarojen epätasapaino, mikä näkyy puuston ravinnehäiriönä, kuten kaliumin ja fosforin puutoksena. Jos mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, ojien kunnostuksen hyödyt jäävät saamatta. Mahdollinen lannoitus pitää ottaa huomioon kannattavuustarkastelussa.
Ojien kunnostuksella on eri tutkimuksissa saavutettu 15–20 vuoden aikana keskimääräinen 0,5–1,5 m³/ha/v kasvunlisäys verrattuna saman ikäiseen, ravinnetasoltaan samanlaiseen suopuustoon, jonka ojitusta ei ole kunnostettu .Tulokset vaihtelevat lähtöpuustosta sekä kasvupaikan lämpösummasta ja viljavuudesta riippuen.

Ojien kunnostus on investointi, jolla pyritään parantamaan puuston kasvua ja lisäämään tulevaisuuden hakkuutuloja. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston nopeammasta järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Keskeinen kysymys on, onko ojituksella saavutettava puunmyyntitulojen nykyarvon lisäys suurempi kuin ojituksesta aiheutuvat kustannukset. Ojien kunnostus ei ole kannattavaa kaikilla ojitusalueilla.

# Ojien kunnostus

## Vaikutuksia virkistyskäyttöön

Ojituksen seurauksena esimerkiksi kerättävien marjojen lajisto ja runsaus muuttuvat tyypillisistä suolajeista (lakka, karpalo) kohti tyypillisiä metsälajeja (mustikka, puolukka) .
Ojien kunnostus heikentää alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia, jos ojat hankaloittavat liikkumista. Virkistyskäyttömahdollisuuksia voidaan edistää kaivamalla ojat loivaluiskaisiksi ja mataliksi, tai hyödyntämällä jatkuvan kasvatuksen menetelmiä ja välttäen näin ojien kunnostuksia.

Ojituksen suurimmat vaikutukset virkistyskäytölle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumiskehityksen ja lisännyt puuston kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää ja kiihdyttää tätä kehitystä.

# Ojien kunnostus

## Vaikutukset hiilitaseeseen

Turpeen hajoaminen ja siitä johtuva ilmastoa lämmittävien hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu . Tämän takia kuivatusta on syytä tehostaa vain silloin, kun se parantaa merkittävästi puuston kasvua. Tällöin puuston vahvistuva hiilinielu voi lähivuosikymmenten aikana korvata turpeen lisääntyvän hajotuksen aiheuttamia päästöjä.
Toistuvat ojien kunnostukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä etenkin rehevillä ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla. Pitkällä aikavälillä turpeen hajoamisesta voi aiheutua huomattavasti enemmän päästöjä, kuin puuston ja puutuotteiden hiilivarasto voi sitoa ilmakehästä. Puuston ja puutuotteiden keskimääräinen hiilivarasto vastaa vain noin 10–15 cm paksuisen turvekerroksen hiilivarastoa. Siten rehevien soiden kuivattaminen lämmittää pitkällä aikavälillä ilmastoa, kun kasvupaikan turvekerros ohenee. Myös puuston haihdunta voi ylläpitää kuivatusta ilman ojien kunnostusta, jolloin turvekerros myös ohenee.
Jos ojia ei kunnosteta, puuston kasvuolosuhteet huononevat vähitellen kuivatuksen heiketessä ja puuston hiilinielu voi pienentyä vuosikymmenten kuluessa. Toisaalta kuivatuksen heikkeneminen voi myös vähentää turpeen hajoamisesta aiheutuvia päästöjä.

Turvemaihin liittyy paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riski erityisesti ojitetuilla soilla.

Ojituksen kunnostuksen haittapuolena on kasvihuonekaasupäästöjen lisääntyminen turvemailla. Kunnostuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen ylimääräistä hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden arviointi

**Ojien kunnostustarve** arvioidaan puuston kasvulle riittävän kuivatustilanteen perusteella.
1 . Kohteella arvioidaan loppukesän aikaan silmävaraisesti puuston elinvoimaisuus, suokasvillisuuden esiintyminen ja ojien kunto. Pelkkä ojien umpeutuminen ei kuitenkaan vielä kerro kunnostustarpeesta.
2 . Tunnistetaan mahdolliset ravinnepuutokset puuston ja turvekangastyypin perusteella. Osalla turvekangastyypeistä ravinnepuutokset ovat tavallisia. Jos puuston heikko kasvu johtuu pääasiassa ravinnepuutoksesta, pelkkä tuhkalannoitus ilman ojien kunnostusta voi olla riittävä toimenpide.
3 . Tarve ojien kunnostamiseen on ilmeinen, jos puuston kasvu on taantunut maaperän liiallisen märkyyden vuoksi. Lisääntynyt suokasvillisuus saroilla on usein merkkinä heikosta kuivatuksesta.
**Ojien kunnostuskelpoisuus** arvioidaan kannattavuuden perusteella. Tarkastelussa
- huomioidaan käsittelyalueen koko, kasvupaikan ravinteisuus, lämpösumma ja alueella kasvavan puuston määrä sekä laatu
- arvioidaan vesiensuojelun toteutuksen kustannukset. Isot vesiensuojeluriskit tai happaman sulfaattimaan esiintyminen ojitusalueella vähentävät ojien kunnostuskelpoisuutta.

Ojitetussa suometsässä voi märkyyden vuoksi olla tarve ojien kunnostukselle, mutta esimerkiksi suon niukkaravinteisuuden takia toimenpiteen hyöty voi jäädä metsänomistajalle riittämättömäksi. Tällöin kohde on kunnostuskelvoton. Ojituskelvottomalla alueella olevat vanhat laskuojat voidaan avata, mikäli se on veden poisjohtamisen kannalta tarpeellista.

Kunnostettavat kohteet päätetään ojien kunnostustarpeen sekä ojituksen kunnostuskelpoisuuden perusteella. Lähtökohta on, että kohteen kuivatuksen ylläpito on teknisesti mahdollista toteuttaa, esimerkiksi kaltevuutta on riittävästi.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostusta ei suositella kannattavuus- tai ympäristösyistä seuraavilla kohteilla:

- kunnostusojituskelvottomat metsikkökuviot
- kitu- ja joutomaat sekä muut heikkotuottoiset kohteet, jotka soveltuvat ennallistettaviksi
- alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti
- vesiensuojeluun tarkoitetut alueet, kuten pintavalutuskentät ja suojavyöhykkeet
- luonnontilaisia soita reunustavat kangasmaiden ojat, jos kangasmaan vesitalouden hoito ei sitä edellytä
- vesistöjen tulva-alueet
- happamien sulfaattimaiden kohteet ja mustaliuskealueet, joilla kaivuusyvyys ylittää alkuperäisen ojitussyvyyden
- tärkeät pohjavesialueet (luokka 1) ja muut vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (luokka 2), mikäli ojat jouduttaisiin perkaamaan turvekerroksen alla olevaan kivennäismaakerrokseen.
Metsälain mukaan ojitusta ei saa toteuttaa erityisen tärkeissä elinympäristöissä. Ojien kunnostus ei myöskään saa heikentää erityisen tärkeäitä elinympäristöjä (10 § Monimuotoisuuden säilyttäminen ja erityisen tärkeät elinympäristöt).
FSC- ja PEFC-sertifioinneissa on myös listattu kohteita, jotka tulee jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostusta ei suositella kannattavuus- tai ympäristösyistä seuraavilla kohteilla:

**PEFC™-sertifiointi**

- Kunnostusojituksen ulkopuolelle jätetään:
- vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset pienialaiset - alle 0,3 ha kokoiset - suot, suon osat ja kausikosteikot silloin kun:
- ne erottuvat sekä puustoltaan että pintakasvillisuudeltaan ympäristöstään selkeästi, tai
- ne erottuvat pintakasvillisuudeltaan selkeästi ja havaitaan suunnittelun yhteydessä, tai erottuvat pintakasvillisuudeltaan selkeästi ja sijaitsevat alueella, joka on merkitty maastotietokannassa tai organisaation käyttämässä tietojärjestelmässä suoksi tai soistuneeksi alueeksi tai joka on maastotietokannassa näkyvän notkon pohja (karttamerkintöjen sijaintitarkkuus huomioon ottaen) tai
- ne täyttävät metsälain 10 § erityisen arvokkaan elinympäristön vaatimukset.
- alavien rantojen tulvavaikutteisille alueille ulottuvat ojat sekä syöpymiselle erityisen herkät ojat.
- pohjavesialueet (I ja II luokka).
- Kunnostusojituksessa ojia ei kaiveta alkuperäistä ojan pohjaa syvemmälle, poikkeuksena turvemaat, joilla aiemman ojituksen seurauksena turpeen pinta on painunut niin paljon, että suoveden pinta on jälleen lähellä maanpinnan tasoa, eikä riittävä kuivatus ole järjestettävissä pelkästään ojitusalueen purkupistettä syventämällä.
- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Organisaatio ennallistaa kunnostusojituksen yhteydessä kunnostusojitettavien kohteiden yhteydessä sijaitsevat äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) vuoden 2018 uhanalaisarviossa luokitellut ojitetut suot, mikäli tämä on luonnonsuojelullisesti tarkoituksenmukaista.
Luonnontilaisten soiden säilyminen turvataan. Suometsien hoidossa huolehditaan vesiensuojelusta sekä edistetään ilmastoystävällisiä käytäntöjä. Vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia soita ei uudisojiteta.

Kunnostusojituksia tehdään vain sellaisilla alueilla, joilla ojitus on lisännyt selvästi puuston kasvua. Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut suot jätetään ennallistumaan. Avosoiden sekä ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään selkeästi muusta maastosta erottuvilla vaihettumisvyöhykkeillä vähintään 10 metriä leveä suojakaista, jolla sallittuja ovat vain poimintahakkuut ja johdeojan kaivuu vesienpalauttamistarkoituksissa ojitusten vuoksi kuivahtaneelle suojelu- tai muulle luonnontilaiselle suolle.

# Ojien kunnostus

## Aineistojen käytön mahdollisuuksia

Korkeusmallin hyödyntäminen
- ojien suuntaaminen
- ojaverkoston suunnittelu
- vesiensuojelurakenteiden sijoittaminen ja mitoitus
- vesien johtaminen eri tilanteissa, vesien johtaminen erityisesti luonnontilaisille alueille, sekä ulkopuolisten heikkotuottoisten alueiden hyödyntäminen vesiensuojelussa
- ojien kunnostushankkeen koostaminen
- alustava suunnittelu ja markkinointi
- mahdollisuus tarkastella tarkinta käytettävissä olevaa maaperäaineistoa virtausverkon taustana
Suometsien kuivatusojien ja muiden uomien kytkeytyneisyyttä toisiinsa voidaan tarkastella laserkeilausaineiston avulla tuotetun ojien kuivavaran perusteella. Aineiston avulla voidaan keskittää tarkastelu sekä kunnostustoimenpiteet niihin ojaverkoston kohtiin, joissa toimenpiteet ovat kriittisimpiä alueen kuivatusolosuhteiden kannalta.

Maanmittauslaitoksen tuottama laserkeilausaineisto ja sen avulla laadittu tarkka korkeusmalli ovat hyödyllisiä apuvälineitä hankekokonaisuuden hahmottamisessa. Suomen metsäkeskuksen sivuilta löytyy kattava koonti paikkatietoaineistoista ojien kunnostamisen suunnitteluun.

Maastosuunnittelussa tarkastellaan
- ojien kunnostukseen kelpoisen alueen laajuus ja rajaus
- maaperän ominaisuudet, maaston kaltevuussuhteet, vesien johtaminen alueelta vesistöön
- vesiensuojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
- ojien kunnostusalueella mahdollisesti olevat metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit ja niiden ominaispiirteiden säilymisen edellyttämät toimenpiteet
- alueella tarvittavat muut metsänhoito- ja hakkuutarpeet
- pienvedet, pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
Ongelmallisissa kohteissa mm. ojien vaaitus tasolaserin tai tarkkuus-GPS:n avulla tuottaa usein luotettavimman ja toimivimman suunnitelman sekä toteutuksen.

# Ojien kunnostus

## Perkaustarve ojan tehtävän mukaan

Ojien perkaustarve arvioidaan ojan tehtävän perusteella. Näitä voivat olla kuivatusoja, sarkaoja, täydennysoja, kokoojaoja tai laskuoja.
**Kuivatusojien** tavoitteena on kuivattaa niiden välitöntä lähiympäristöä. Perkaustarve harkitaan metsänkäsittelykuvioittain, jolloin arvioidaan ojien kuivatusteho, hakkuutarpeet sekä hakkuun jälkeen jäljelle jäävän puuston haihdutus ja sen vaikutus kuivatukseen. Suunnittelun aikana valitaan perattavat ojat sekä suunnitellaan tarvittavat täydennysojat.
Kuivatusojina toimivia **sarkaojia** on keskimäärin 40 metrin välein. Täydennysojitus sarkoja halkomalla tulee kyseeseen yleensä silloin, kun ojien välinen etäisyys (saran leveys) on yli 60 metriä. Sarka voidaan halkaista myös savimaasoistumilla ja normaalia heikommin vettä läpäisevillä maaperillä. Ojituksen kunnostuksessa ojitusalueen pinta-alaa ei kasvateta. Täydennysojien kaivamisen riskinä on vesistöhaittojen lisääntyminen entisestään.

Ojaverkosto sijoitetaan alkuperäiseen verkostoon nähden uudelleen, mikäli ojitetun alueen kuivatusolosuhteet ovat muuttuneet tai vanhassa ojituksessa ojat on suunniteltu virheellisesti joko suoraan pääkaltevuuden suuntaisesti tai täysin kohtisuoraan pääkaltevuutta vastaan. Pääkaltevuuden suuntainen ojasto on kuitenkin edelleen tarkoituksenmukaisin, mikäli alueen kaltevuus on pieni.
**Kokoojaojalla** kootaan ja johdetaan tietyn sarkaojien muodostaman aluekokonaisuuden vedet laskuojaan. Kokoojaoja perataan tarpeen mukaan. Laskuojalla johdetaan vedet pois ojitusalueelta. Laskuojat perataan vain siltä osin, kuin se on tarpeellista kuivatusojien riittävän kuivatussyvyyden aikaansaamiseksi kasvukauden aikana. Aina kun kaltevuuden ja veden virtausolosuhteiden puolesta on mahdollista, laskuoja jätetään kokonaan perkaamatta tai perataan vain osittain. Jos laskuoja on perattava, perkaus suositellaan tehtäväksi 1–2 vuoden kuluttua sarkaojien kaivamisen jälkeen.
**Laskuojaksi** luokitellun ojan perkaustarvetta ei arvioida ojan kuivatukseen vaikuttavien ominaisuuksien, kuten syvyyden tai kasvillisuuden perusteella. Myöskään laskuojan vedenjohtokyvyn riittävyyttä ei arvioida hetkellisten virtaamahuippujen näkökulmasta. Vesi voi nousta tilapäisesti laskuojissa ja kuivatusojissa tulva-aikoina, kunhan vedenpinnan nousu ei ole kuivatusojissa pysyvää. Laskuojien perkaustarvetta tulee arvioida erityisen kriittisesti, sillä laskuojien kuivatusojia suurempi vesimäärä lisää niiden eroosioalttiutta ja hidastaa ojan pohjaa ja luiskia sitovan kasvillisuuden syntymistä ojan perkauksen jälkeen.

# Ojien kunnostus

## Perkaustarve ojan tehtävän mukaan

**Ojasuunnittelun perusvaihtoehdot ojien kunnostamisessa**

Laskuojien valuma-aluetasoinen tarkastelu on aina tarpeen. Voi olla tilanteita, joissa laskuojassa oleva padottava kohta on kriittinen koko yläpuolisen alueen kuivatuksen kannalta, jolloin perkaamalla kyseinen kohta voidaan välttää yläpuolisten kuivatusojien perkaaminen.

Ylin kuva: Ojitus on vaikuttanut riittävästi koko saralla ja puusto on kohtuullisen tasaista. Ojien kunnostukseksi riittää vanhojen ojien perkaus tarvittavilta osin.
Keskimmäinen kuva: Ojitus on vaikuttanut hyvin sarkojen reunavyöhykkeillä, mutta keskisaralla heikommin. Ojien kunnostuksessa voidaan jättää vanhat ojat perkaamatta ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja. Täydennysojia ei kaiveta alkuperäisen ojitusalueen ulkopuolelle.
Alin kuva: Ojitus on vaikuttanut kohtuullisesti vain sarkojen reunavyöhykkeillä. Ojien kunnostuksessa voidaan perata vanhat ojat tarvittavilta osin ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja. Täydennysojiksi voi riittää myös sarkojen katkominen poikkisuuntaisilla ojilla. Kuvan tilanne voi syntyä, jos alkuperäisten ojien suuntaus on virheellinen tai valuma-alueelta ojitetulle tuleva vesimäärä on erityisen suuri. Täydennysojia ei kaiveta alkuperäisen ojitusalueen ulkopuolelle.

Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelusta ja vesien johtamisesta. Suunnittelua voidaan tehdä karttatarkastelun perusteella jo pitkälle sisätyönä, mutta suunnitelma on syytä aina viimeistellä maastossa.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja niiden suunnittelu](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut).

# Ojien kunnostus

## Järeää ojitusta vältettävä

**Suositeltavat ojasyvyydet ojien kunnostuksessa**

Liian syvät ojat heikentävät vesiensuojelua ja kuivattavat aluetta yli tarpeen lisäten hiilidioksidipäästöjä, paloriskiä sekä mahdollisesti kuivuusriskiä. Lisäksi kuivatustarpeeseen nähden liian syviksi kaivetuilla ojilla heikennetään maaston kulkukelpoisuutta sekä vähennetään vesiensuojelun mahdollisuuksia esimerkiksi pintavalutuksen käytön osalta. Tarpeettoman syvät ojat myös kuivattavat maan pinnan turvekerrosta yli tarpeen – mitä syvemmällä pohjaveden pinta on, sitä suuremmat ovat kohteen maaperän kasvihuonepäästöt .
Ojituksella pyritään siihen, että saralla pohjaveden pinta olisi loppukesällä 30–40 cm:n syvyydellä . Tällöin kuivatusojien syvyys voi olla kohteen ominaisuuksista riippuen 50–90 cm. Ojasyvyyden määrittämiseen vaikuttavat lähinnä turve- ja maalaji, turpeen paksuus, sekä maaston kaltevuus ja kaltevuuden vaihtelut. Myös kohteen maantieteellinen sijainti, sarkaleveys sekä kohteella olevan puuston määrä vaikuttuvat ojien tarpeelliseen kunnostussyvyyteen.

Ojien kunnostuksessa suositellaan käyttämään taulukon mukaisia kaivusyvyyksiä. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä poistamalla puusto 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä.

# Ojien kunnostus

## Järeää ojitusta vältettävä

##  [Ojien suositussyvyydet ojien kunnostuksessa.](/fi/node/1284)

Table
| Turvekerroksen paksuus (cm) | Suositeltava ojasyvyys (cm) |
| --- | --- |
| Alle 30 | 50-60 |
| 30-80 | 60-80 |
| Yli 80 | 80-90 |

Kunnostamisen jälkeen ojat madaltuvat 20 vuodessa keskimäärin 20–40 cm . Nopeinta madaltuminen on ensimmäisen kymmenen vuoden aikana . Riippumatta kunnostuksen kaivuusyvyydestä ja kohteen ominaisuuksista ojasyvyys asettuu 40–60 cm:iin 20–40 vuotta kunnostamisen jälkeen .

Ojien kunnostuksen suunnittelussa määritellään ojien kaivusyvyys, jonka tulee vastata kuivatustarvetta. Ojia ei tule kaivaa tarpeettomasti liian syvälle tai kivennäismaahan asti. Toisaalta liian matalat ojat eivät anna tarvittavaa kuivatustehoa.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

Uudisojitusvaiheessa ilmenneet eroosioherkät kohdat ovat ojien kunnostuksen maastosuunnittelussa yleensä helposti nähtävissä. Tällaisilla kohdilla vältetään ojien perkaamista.
Eroosioalttiuden arvioimisessa voidaan hyödyntää alla olevaa taulukkoa, jossa on kuvattu perattavan ojan suurin suositeltava kaltevuus valuma-alueen pinta-alan sekä maalajin perusteella.
Suurin suositeltu kaltevuus (m/100 m) eri maalajeille suhteessa valuma-alueen kokoon.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

##  [Ojien suurin kaltevuus suhteessa valuma-alueen kokoon](/fi/node/829)

Table
| Valuma-alue, ha | Savi | Hiesu | Hieta | Hieno hiekka | Karkea hiekka | Hieno sora | Karkea sora | Maatunut turve | Maatumaton turve | Keskiylivirtaama, HQ l/s |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| 10 | 2,00 | 0,70 | 0,40 | 0,40 | 0,90 | 5,00 | 26,90 | 1,50 | 5,00 | 0,021 |
| 25 | 0,95 | 0,34 | 0,22 | 0,22 | 0,42 | 2,50 | 11,65 | 0,60 | 2,50 | 0,053 |
| 50 | 0,52 | 0,17 | 0,12 | 0,12 | 0,25 | 1,30 | 6,05 | 0,34 | 1,30 | 0,105 |
| 100 | 0,30 | 0,10 | 0,07 | 0,07 | 0,13 | 0,70 | 3,50 | 0,15 | 0,70 | 0,210 |
| 150 | 0,21 | 0,07 | 0,05 | 0,05 | 0,09 | 0,50 | 2,35 | 0,12 | 0,50 | 0,315 |
| 200 | 0,17 | 0,06 | 0,04 | 0,04 | 0,08 | 0,35 | 1,80 | 0,10 | 0,35 | 0,420 |
| 300 | 0,13 | 0,05 | 0,04 | 0,04 | 0,06 | 0,27 | 1,30 | 0,08 | 0,27 | 0,630 |
| Rajanopeus, m/s | 0,60 | 0,4 | 0,35 | 0,35-0,45 | 0,45-0,8 | 0,8-1,4 | 1,4-2,3 | 0,5 | 0,8 |   |
Rajanopeudella tarkoitetaan suurinta veden virtausnopeutta, jolloin maalajite ei vielä lähde liikkeelle eli ei synny eroosiota.
Yläotsikko ensimmäinen sarake: Valuma-alue, ha

Viimeisen rivin otsikko: rajanopeus m/s
Maalajisarakkeiden yläotsikko: lajite
viimeisen sarakkeen yläotsikko: keskiylivirtaama Hq l/s

lajitesolut: Suurin suositeltu kaltevuus (m/100 m) eri maalajeille suhteessa valuma-alueen kokoon.
Rajanopeudella tarkoitetaan suurinta veden virtausnopeutta, jolloin maalajite ei vielä lähde liikkeelle eli ei synny eroosiota.

Ojien kunnostuksen suunnittelussa on suositeltavaa hyödyntää paikkatietojärjestelmillä tuotettuja teemakarttoja (esim. Suometsänhoidon paikkatietoaineistot [Metsäkeskuksen verkkosivuilla](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=7780901202ba492ba347a2f8d663fe0b)).
Ojaluiskien määrittämisessä on huomioitava maalajin routivuus. Mikäli maalaji on helposti routivaa ainesta, ojat kaivetaan loivaluiskaisiksi.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

##  [Kivennäismaan routivuus maalajin mukaan](/fi/node/830)

Table
| Routivuus | Maa-aines |
| --- | --- |
| Routimaton | Kallio, lohkareet ja kivikko |
| Routimaton | Sora ja soramoreeni |
| Routimaton | Hiekat ja hiekkamoreenit (karkeat) |
| Routimaton | Hiekat ja hiekkamoreenit (hienot) |
| Routiva | Siltit ja silttimoreenit (karkeat) |
| Routiva | Savi, siltit ja silttimoreenit (hienot) |
Kivennäismaan routivuus.

# Ojien kunnostus

## Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa

### Maaperän vaikutus suositeltavaan luiskan kaltevuuteen.

##  [Maaperän vaikutus suositeltavaan luiskan kaltevuuteen](/fi/node/804)

Table
| Maalaji | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa |
| Maalaji | 1,0 m | 1,5 m | 2,0 m | 2,5 m |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Maatumaton turve | 1:0,75 | 1:1,00 | 1:1,50 | 1:1,50 |
| Maatunut turve | 1:1,00 | 1:1,50 | 1:2,00 | 1:2,00 |
| Savi | 1:1,50 | 1:1,75 | 1:2,00 | 1:2,00 |
| Siltti ja hiekka | 1:1,75 | 1:2,00 | 1:2,25 | 1:2,25 |
rivit: maalaji
sarakkeet: Kaivusyvyys

Erilaiset maalajit liikkuvat veden virtauksen mukana eri lailla. Eroosioalttiuteen vaikuttaa maalajin lisäksi ojitusalueen kaltevuus ja se kuinka paljon ojissa virtaa vettä. Sellaisilla osilla ojastoa, jossa eroosioriski on suuri, ensisijaisena vesiensuojelukeinona on syöpyvän ojan jättäminen kunnostamatta.

Metsänkasvun ja kasvihuonekaasupäästöjen hallinnan kannalta sopiva kuivatussyvyys on loppukasvukaudella saralla 30-40 cm, jolloin ojasyvyydeksi riittää kohteen ominaisuuksista riippuen 50-90 cm. Turvemailla ojien kunnostustarvetta voidaan vähentää tuhkalannoituksella tai siirtymällä jatkuvaan kasvatukseen.
Jokaisella ojituksen kunnostushankkeella on laadittava vesiensuojelusuunnitelma ja käytettävä alueelle soveltuvaa parasta käyttökelpoista vesiensuojelutekniikkaa. Vesistökuormitusriski korostuu, kun ojituksen kunnostushanke on lähellä vesistöä tai vesistö on erityisen herkkä ojituksen vaikutuksille.
Vesiensuojelun toteutus ojien kunnostuksen yhteydessä riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön. Jouto- ja kitumaita ei tule ojittaa.

Ojituksen kunnostuksessa käytettäviä vesiensuojelumenetelmiä:
- metsän kuivatustarpeen ja ojien kunnostustarpeen huolellinen arviointi
- [Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden määrittäminen](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-637)
- [Vesitalousisännöitsijän opas: Metsänojitustarpeen arviointi](https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/186084/Opas%2010%202022.pdf?sequence=1&isAllowed=y)
- huolellinen ojien kunnostuksen suunnittelu, kaivujärjestys
- toimenpiteen ajankohdan oikea valinta
- tarvittaessa toteutuksen jaksotus usealle vuodelle
- kaivu- ja muokkaussyvyyden ojakohtainen säätö
- suojavyöhykkeet
- pintavalutus
- vesien johtaminen tai vedenpalautus suolle
- kosteikot
- perkaus- ja kaivukatkot
- pohja-, säätö-, setti- ja putkipadot
- harkiten hyödynnettävät: lietekuopat, laskeutusaltaat, kaksitasouomat.
Lisätietoa vesiensuojelurakenteiden ja – ratkaisuiden suunnittelusta ja toteutuksesta: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut), [Vedenpalautus suolle](/fi/toimenpiteet/vedenpalautus-suolle), [Kosteikot](/fi/toimenpiteet/rakennetun-kosteikon-perustaminen), [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)

Ojien kunnostuksen yhteydessä on suositeltavaa käyttää ojakohtaisten menetelmien lisäksi myös hankekohtaisia, kohteelle parhaiten sopivia ratkaisuja ja niiden yhdistelmiä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostus pohjavesialueella

Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava ettei toimenpiteellä aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä.
Ojitukset saattavat vaarantaa pohjaveden laatua, alentaa pohjaveden pintaa tai aiheuttaa haitallista pohjaveden purkautumista etenkin alueilla, joilla pohjaveden pinta on lähellä maanpintaa. Pohjaveden määrä voi muuttua haitallisesti myös pohjavesialueiden reunalla tehtävien ojitusten seurauksena. Pohjavesialueilla ojan kaivaminen saattaa aiheuttaa pohjaveden purkautumista, vaikka oja ei ulottuisi kivennäismaahan saakka. Paineellinen vesi voi löytää eristävän maakerroksen läpi kulkureitin ojaan, jolloin ojan kuivattava vaikutus kohdistuu haitallisesti pohjavesimuodostumaan ja vedenpinnan nousu haittaa metsän kuivatusta.
Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla, etenkin reuna-alueilla, voidaan pohjavesialueen ja maaperän ominaisuuksista riippuen mahdollisesti perata ojia alkuperäisen ojan pohjan tasalle aiheuttamatta pohjavesihaittoja. Tällöin tulee varmistaa ensin, että vanha kuivatus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista. Mikäli ojasyvyyden lisääminen olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua. Pohjavesialueella tulee tehdä aina ojitusilmoitus ELY-keskukseen pienialaisestakin ojituksesta tai ojan kunnostamisesta. ELY-keskukseen voi olla yhteydessä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Pohjavesialueella ojien kunnostus saattaa vaatia vesilain mukaisen luvan.

Mikäli ojien kunnostusalueeseen kuuluu pohjavesiluokkaan E kuuluvia alueita, lähialueilla saattaa olla muuhun lainsäädäntöön perustuvia suojelukohteita, kuten esimerkiksi vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä.

# Ojien kunnostus

## Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa

Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, joiden rapautumistuotteista muodostuu hapettumisen yhteydessä rikkihappoa. Näillä alueilla on riski happamuuden ja metallien huuhtoutumisesta.
Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia happamilla sulfaattimailla tehtäviä ojien kunnostuksia.
Lisätietoa: [Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-1117)

# Ojien kunnostus

## Vesiensuojelun suunnittelu ojien kunnostuksessa

Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta paikalliselle ELY-keskukselle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Pohjavesialueilla ja happamilla sulfaattimailla ojitusilmoitus tulee tehdä myös vähäisestä ojituksesta. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelmassa on yleensä pääosin ojitusilmoituksessa vaadittavat tiedot.
Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan on tärkeää myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa.
Paikkatietopohjaisen suunnittelun avulla tehdään ennakkosuunnitelma oja- ja hankekohtaisista vesiensuojeluratkaisuista.

Maastosuunnittelussa tarkistetaan vesiensuojelun kannalta tärkeät seikat:
- kivennäismaan lajitekoostumus ja turpeen ominaisuudet
- maaston kaltevuus ja vesien johtaminen alueelta vesistöön
- valta- ja kokoojaojien kautta kulkeva vesimäärä ja veden virtausnopeus
- vesiensuojelurakenteiden sijoittaminen, varsinkin hankekohtaiset menetelmät
- happamat sulfaattimaat ja niiden esiintymissyvyys maaperässä
- vesilain mukaiset pienvedet, purot, lähteet sekä pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpiteet
- metsä- ja luonnonsuojelulain kohteet.

# Ojien kunnostus

## Hanke- ja ojakohtaiset vesiensuojelumenetelmät ojien kunnostuksessa

Ojituksen kunnostuksessa suositellaan jättämään vesistöön johtavat vanhat ojat perkaamatta mahdollisimman pitkältä, vähintään muutaman kymmenen metrin matkalta ennen vesistöä. Näin muodostetaan kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä puuston ja kasvillisuuden myötä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke. Suojavyöhykkeellä olevat vanhat ojat suositellaan padottavaksi oikovirtausten estämiseksi. Vesi voidaan ohjata suojavyöhykkeelle kääntämällä ojia vanhan uoman ulkopuolelle. Ojat tulisi sijoittaa niin kauas vesistöstä, että niiden pohja jää keskivedenkorkeuden yläpuolelle. Tällöin vesi ei pääse nousemaan niihin vesistön vedenpinnan korkeuden vaihdellessa.
Ojakohtaisilla menetelmillä, kuten perkaus- ja kaivukatkoilla sekä lietekuopilla pystytään melko tehokkaasti pidättämään keskikarkeaa ja sitä karkeampaa kivennäismaa-ainesta. Perkaus- ja kaivukatkot vähentävät myös ojaeroosiota. Ojakohtaisten menetelmien käyttö on edullista, koska ne eivät merkittävästi hidasta kaivutyötä. Ojakohtaisia menetelmiä, erityisesti perkaus- ja kaivukatkoja, on suositeltavaa käyttää aina ojia kaivettaessa tai perattaessa. Sarkaojissa perkaus- ja kaivukatkot ennaltaehkäisevät eroosiota ja suodattavat kiintoainesta. Ne eivät kuitenkaan pidätä hienojakoisia tai liukoisia aineita, kuten silttiä, savea tai humusta.
Sekä ojien kunnostus- että ojitusmätästyskohteilla on lisäksi suositeltavaa käyttää hankekohtaisia menetelmiä, kuten pintavalutuskentät, kosteikot, vedenpalautus ja putkipadot. Menetelmillä on mahdollista hillitä hienojakoisen kivennäismaa-aineksen, veteen liuenneiden ravinteiden ja turpeen kiintoaineksen kulkeutumista vesistöön. Suojavyöhykkeet, pintavalutuskentät ja veden johtaminen ovat parhaita menetelmiä. Ne pidättävät tehokkaasti kiintoainesta ja voivat pidättää myös liuenneita ravinteita, joten niitä on suositeltavaa hyödyntää, jos kohteen ominaisuudet ne mahdollistavat*.* Patorakenteet voivat vähentää hyvin ja kustannustehokkaasti kiintoaineskuormitusta. Laskeutusaltaita suositellaan käyttämään harkiten, koska ne eivät ole kovin tehokkaita. Puuaineksen käytöstä laskeutusaltaissa on saatu hyviä kokemuksia ravinteiden ja kiintoaineen pidättäjänä. Hankekohtaisten menetelmien toteutuskustannus on ojakohtaisia suurempi, mutta vesiensuojelullinen teho huomioon ottaen ne ovat kustannustehokkaita. Tärkeää on, että ojien kunnostussuunnitelmassa yhtenä lähtökohtana on tehokas, oikein suunniteltu ja toteutettu vesiensuojelu ja sen kustannustehokas toteutus.

Lisätietoa suunnittelusta ja toteutuksesta: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

Ojitukset aiheuttavat vesistöihin aina kiintoaine-, ravinne ja humuskuormitusta, joka on vain osin hallittavissa vesiensuojelurakenteilla. Kaikkein tärkein vesiensuojelukeino on ojitusten tarveharkinta ja toteuttaminen vain silloin ja siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä.

Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia pohjavesialueilla tehtäviä ojien kunnostuksia.
Turvemaan ensimmäinen ojitus on voinut muuttaa pohjavesien purkautumisreittejä ja laskea pohjaveden pinnan tasoa tai muuttaa pohjaveden laatua. Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla voidaan yleensä perata ojia aiheuttamatta pohjavesihaittoja, kunhan perkausta ei uloteta alkuperäistä kuivatussyvyyttä syvemmälle eikä kivennäismaahan. Tulee kuitenkin varmistaa, että ensimmäinen ojitus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista, eikä sitä aiheuteta ojien kunnostuksella.
Mikäli ojasyvyyden lisääminen kuitenkin olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan maaperäselvityksiin perustuvalla asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua, eikä toimenpide heikennä pohjavesimuodostuman veden laatua. Arviointiapua voi kysyä esimerkiksi alueellisesta ELY-keskuksesta.

Pohjavesialueiden E-luokka kertoo lakisääteisestä suojelusta. Jos ojien kunnostusalue tai sen osa on pohjavesiluokassa E, eli alueen pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen pohjavedestä, lähialueilla saattaa olla lain suojaamia kohteita, esimerkiksi vesilain nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä. Asiasta kannattaa olla yhteydessä paikalliseen ELY-keskukseen.

Ojien kunnostus

Ojien kunnostuksella (myös kunnostusojitus) tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle.

Uudistamisesta aiheutuva muutos tapahtuu harvemmin Kiertoajan pidentäminen lisää kuolleen puun määrää, jolloin luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä kasvaaMartikanen, P., Siitonen, J., Punttila, P., Kaila, L., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland. Biological Conservation, 94, 199-209.Siitonen, J., Martikainen, P., Punttila, P., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Coarse woody debris and stand characteristics in mature managed and old-growth boreal mesic forests in southern Finland. Forest Ecology and Management, 128, 211-225..&nbsp;Tässä oletuksena on, että kuollutta puuta ei korjata pois. Metsäluonto voi kehittyä kiertoajan pidentämisen ansiosta pitempään ilman uudistushakkuiden ja sitä seuraavien metsänuudistamistoimien aiheuttamia muutoksia. Puuston peitteisyyttä vaativat lajit, kuten metso, kuukkeli ja liito-orava, hyötyvät. Niukasta peitteisyydestä hyötyvät kasvilajit voivat taantua, mutta ne ovat harvoin uhanalaisia lukuun ottamatta esimerkiksi paahderinteiden lajeja.

# Kiertoajan pidentäminen - Luonto

## Uudistamisesta aiheutuva muutos tapahtuu harvemmin

Kiertoajan pidentäminen lisää kuolleen puun määrää, jolloin luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä kasvaa. Tässä oletuksena on, että kuollutta puuta ei korjata pois. Metsäluonto voi kehittyä kiertoajan pidentämisen ansiosta pitempään ilman uudistushakkuiden ja sitä seuraavien metsänuudistamistoimien aiheuttamia muutoksia. Puuston peitteisyyttä vaativat lajit, kuten metso, kuukkeli ja liito-orava, hyötyvät. Niukasta peitteisyydestä hyötyvät kasvilajit voivat taantua, mutta ne ovat harvoin uhanalaisia lukuun ottamatta esimerkiksi paahderinteiden lajeja.

Kiertoajan pidentäminen on luonnon monimuotoisuudelle eduksi, koska monille lajeille tärkeä metsän peitteisyys säilyy pidempään ja lahopuuta syntyy aiempaa enemmän. Puuston kasvatus vanhemmaksi tarjoaa elinympäristöjä lajeille, jotka eivät menesty nuoremmissa metsissä.

Kiertoajan pidentäminen - Luonto

Media Image Caption Mänty tarvitsee menestyäkseen ja taimettuakseen valoa ja kasvutilaa. Männyn ylispuukasvatus ja sen toteuttamiseksi tehtävät siemenpuu-, kaistale- ja poimintahakkuut luovat edellytykset taimiaineksen synnylle ja taimien kasvulle valtaosalla männyn kasvupaikoista. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Jatkuvassa kasvatuksessa tavoitteena on puuston laaja ikä- ja kokojakauma, joka saadaan aikaan luontaista uudistumista ja alikasvosta hyödyntämällä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä ja metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen, jonka ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita.

Jatkuva kasvatus

Hiilivarasto

Text Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät. Poimintahakkuussa on poistettu suurimpia puita ja varottu nuoremman puuston vaurioittamista. Kuva: © Erkki Oksanen.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Poimintahakkuu

​​​​​​​1. Mitä metsänhoidon suositukset ovat? Metsänhoidon suositukset ovat metsänhoidon käytännön opas ja päätöksenteon apuväline. Suositukset kertovat metsänhoidon vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Suosituksilla kannustetaan metsänomistajia metsien monipuoliseen hyödyntämiseen. Suositusten tarjoaman tiedon avulla he voivat tavoitella metsiensä käytön kokonaiskestävyyttä tai painottaa valitsemiaan päämääriä, kuten taloudellista tulosta, luonnon monimuotoisuutta, virkistyskäyttöä ja ilmastonmuutoksen hillintää. Metsänhoidon suositukset ovat maa- ja metsätalousministeriön tarjoama palvelu suomalaisille metsänomistajille&nbsp;ja -ammattilaisille ja osa kansallisen metsästrategian toteutusta. Metsänhoidon suosituksilla tavoitellaan kansallisen metsästrategian mukaisesti kokonaiskestävyyttä ja kasvavaa hyvinvointia metsistä ja metsille. Metsänhoidon suosituksia pidetään jatkuvasti ajantasaisina verkkopalvelussa. 2. Kenelle suositukset on tehty? Metsänhoidon suositusten tiedot ja työkalut on tehty metsänomistajien ja heitä palvelevien ammattilaisten käyttöön. Suositusten laadinnassa näkökulmana on metsänomistaja ja hänen monipuoliset tavoitteensa. Metsää omistavat Suomessa yksityishenkilöiden lisäksi muun muassa kunnat, seurakunnat, yhteismetsät, rahastot ja yritykset. Suositukset on tehty kaikkien metsänomistajien käyttöön riippumatta omistuksen muodosta. Valtion metsiä hoitava Metsähallitus hyödyntää metsänhoidon suosituksia osana omia ohjeistuksiaan. Metsäammattilaiset käyttävät suosituksia metsänomistajille tarjottavissa palveluissa ja työohjeina. Suositukset ovat alan tietopohjaisen koulutuksen perusta. 3. Mihin metsänhoidon suosituksia tarvitaan? Metsänhoidon suositusten tehtävänä on kertoa, miten metsänomistaja voi toteuttaa metsien hoidossa omia tavoitteitaan. Suositukset kertovat, millaisilla toimenpiteillä voidaan saada aikaan halutunlainen metsä. 4. Onko suosituksia pakko noudattaa? Suositukset eivät ole sitovia, eli niiden noudattaminen on täysin vapaaehtoista. Vaihtoehdot varmistavat, että jokainen metsänomistaja voi löytää itselleen sopivat keinot. Vapaaehtoisuudesta huolimatta metsänhoidon suositukset ovat laajasti käytössä suomalaisessa metsätaloudessa. 5. Miten metsänhoidon suosituksia käytetään? Suositukset auttavat metsänomistajaa tekemään linjauksia metsäomaisuutensa käytöstä. Metsänhoidon suositukset auttavat valitsemaan eri metsäkohteille hoidon ja käytön tavat, jotka johtavat hänen omien arvostustensa mukaiseen lopputulokseen; hyvinvointia tuottavaan metsään. Arvovalinnat ja metsänhoidon perusteiden tunteminen sujuvoittaa myös asiointia ammattilaisten kanssa. Metsäammattilaisen tehtävä on arvioida metsänomistajan kanssa hänen tavoitteitaan sekä&nbsp;metsän tilannetta, mahdollisuuksia ja riskejä ja tarjota toimenpide-ehdotuksia. Ehdotusten perusteluina on tarpeen kertoa&nbsp;myös toiminnan hyödyistä&nbsp;ja haitoista, joita löytyy metsänhoidon suosituksista. Yhdessä laadukkaan metsästä kerätyn tiedon kanssa suositukset ovat vahva pohja palveluiden tarjontaan. Neuvontatyötä tekevät pitävät suosituksia omien sanojensa mukaan “selkänojana, johon voi aina tukeutua”. Metsätyöntekijät tekevät satoja yksittäisiä päätöksiä metsien, puiden ja maaperän käsittelystä työpäivänsä aikana. Metsänhoidon suositukset antavat käytännön ohjeita, kuten harvennusmalleja, joiden avulla työ sujuu jouhevasti. Usein suositukset ovat sisäänrakennettuina metsäalan tietojärjestelmiin, jotka ohjaavat työn tekemistä. Digitaaliset palvelut yleistyvät metsänomistajien päätöstuen välineenä ja metsänomistajien asiakaspalvelussa. Metsänhoidon suositusten tietoja voi siirtää ajantasaisesti metsäalan sähköisiin järjestelmiin rajapintapalvelun kautta. Suositustiedot ovat avoimesti ja maksutta kaikkien käytettävissä. 6. Ketkä laativat ja hyväksyvät metsänhoidon suositukset? Metsänhoidon suositukset valmistellaan laajassa yhteistyössä metsä-, ympäristö- ja ilmastoalan tutkijoiden, asiantuntijoiden ja tiedon käyttäjien kanssa. Työtä tehdään avoimessa vuoropuhelussa ja parhaaseen tutkimustietoon sekä käytännön kokemukseen pohjautuen. Metsänhoidon suositusten valmistelua ja ylläpitoa koordinoi Tapio. Metsänhoidon suositusten johtoryhmä toimii metsänhoidon suositusten strategisena suunnannäyttäjä. Ryhmä käy aktiivista vuoropuhelua kokonaiskestävästä metsien käytöstä ja metsänhoidosta sekä päättää periaatteista ja linjauksista, joiden pohjalta metsänhoidon suosituksia laaditaan ja ylläpidetään. Se myös määrittelee aihekokonaisuuksia, joiden osalta suosituksia erityisesti tarkastellaan ja päivitetään. Metsänhoidon suositusten ohjausryhmä ohjaa suositusten laadintaa ja kommentoi sisältöjä. Ohjausryhmä hyväksyy suositukset johtoryhmän laatimien periaatteiden pohjalta. Projekti- ja asiantuntijaryhmiä hyödynnetään laajasti. Tapion projektiryhmä tuottaa vuosittain tilannekatsauksen metsänhoidon suositusten muutostarpeista ja perusteluista. Kun suosituksia ryhdytään päivittämään, Tapio kokoaa tutkija- ja asiantuntijaryhmän. Ryhmä koostaa tarvittavan tutkimustiedon ja liittää siihen käytännön kokemukset käsiteltävästä aiheesta. Myös suositusten käyttäjät vaikuttavat suositusten laadintaan kertomalla maakuntien erityispiirteistä sekä suositustiedon käyttötarpeista. Ajantasaiset tiedot suositusten johto- ja ohjausryhmien jäsenistä löytyvät sivulta Metsänhoidon suositusten tekijät. 7. Mikä takaa, että suositukset tarjoavat parasta saatavilla olevaa tietoa? Metsänhoidon suositukset perustuvat pitkäjänteiseen tutkimukseen, ja niissä hyödynnetään uutta ja luotettavaa tutkimustietoa. ​ Uutta tutkimustietoa valmistuu jatkuvasti ja metsänhoidon suositusten laadinnassa uusi tieto yhdistetään aiempaan tutkimusnäyttöön – luodaan ns. tutkimussynteesi. Suositusten laadinnassa otetaan huomioon myös käytännön kokemukset ja yhteiskunnassa tärkeiksi koetut tavoitteet. Metsänomistaja saa suosituksista tietoa metsänhoidon vaikutuksista kestävyyden eri osa-alueisiin, mutta hän voi tiedon perusteella itse päättää, mitä tavoitteita painottaa omissa metsissään. Laaja-alainen valmistelijoiden joukko takaa, että suosituksista käydään valmisteluvaiheessa monipuolinen ja moniarvoinen keskustelu. Vuoropuhelun pohjana on synteesi tutkitusta tiedosta. Vuoropuhelulla muodostetaan toimintalinjoja ja määritellään metsänhoitoon ja metsien käyttöön vaihtoehtoja, joilla on mahdollisimman laaja hyväksyntä. Riippumattoman Tapion koordinoima prosessi tuottaa metsänhoidon suosituksia on osallistava ja läpinäkyvä. Voimassa olevat suositukset ovat kaikkien saatavilla verkkopalvelussa metsanhoidonsuositukset.fi. Suositustietoa voi myös siirtää ajantasaisina suoraan metsäalan tietojärjestelmiin. Suositusten eri osa-alueita päivitetään, kun metsien käsittelystä ja hoidosta saadaan uutta tutkimusnäyttöä ja käytännön kokemuksia tai kun toimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Suositusten laadintaa linjaavat periaatteet ja perusteellinen laadintaprosessi on kuvattu tarkemmin dokumentissa Metsänhoidon suositukset – Metsien kestävän hoidon ja käytön periaatteet. Kuva: Kokonaiskestävä metsänhoito muodostuu ekologisen, taloudellisen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden osa-alueista. Ilmastokestävyydellä on vuorovaikutus kuhunkin näistä. 8. Mitä tarkoittaa, että metsänhoidon suositukset edistävät kokonaiskestävää metsänhoitoa? Kestävyyden periaate tarkoittaa sitä, että turvataan tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Kokonaiskestävä metsänhoito huomioi kaikkien metsäluonnon tarjoamien ekosysteemipalveluiden kestävän tuotannon ja tilan. Metsänhoidon suosituksilla edistetään kokonaiskestävän ja monipuolisen metsien käytön toteutumista. Suositusten tehtävänä on antaa metsänomistajalle tietoa, miten hän voi metsänhoidon valinnoillaan vaikuttaa kestävyyden eri osa-alueisiin, ja miten valinnat vaikuttavat hänen asettamiensa tavoitteiden toteutumiseen. Tavoitteiden asettamisessa metsänomistajan tulee ottaa huomioon reunaehdot, kuten metsä- ja ympäristölainsäädäntö tai vapaaehtoisen metsäsertifiointijärjestelmän rajoitteet. Metsäomaisuuden laajuudesta ja rakenteesta riippuu, millaiset mahdollisuudet omistajalla on huolehtia kokonaiskestävyyden toteutumisesta omissa metsissään. Suositukset kannustavat metsänomistajaa asettamaan tavoitteensa rajoitteiden määrittämää minimitasoa korkeammalle ja tukevat niiden saavuttamista käytännössä. Suositukset auttavat metsänomistajaa tekemään perusteltuja, vastuullisia ja kokonaiskestävyyttä edistäviä ratkaisuja metsiensä hoidossa. Tavoitteiden yhteensovittaminen voi edellyttää kompromissien tekemistä tilatasolla. 9. Mitä hyötyä metsänhoidon suosituksista on? Metsät tuottavat hyvinvointia kaikille suomalaisille. Suosituksia hyödyntämällä Suomen metsät voivat kehittyä elinvoimaisina, tuottavina ja luonnoltaan monimuotoisina. Moniarvoisesti hoidetut metsät sopivat niin puuntuotantoon, virkistykseen, luonnon monimuotoisuuden varjeluun kuin tueksi ilmastonmuutoksen hillintään. Luonnonhoitoon ja vesiensuojeluun suosituksista löytyy runsaasti vaikuttavia keinoja.&nbsp;Suunnitelmallisella ja oikein kohdennetulla&nbsp;metsänhoidolla lisäämme&nbsp;metsistä saatavaa hyvinvointia kestävällä tavalla. Yksittäiselle metsänomistajalle hyöty on konkreettinen, kun hän saa suosituksista tai suositukset hallitsevalta ammattilaiselta perusteltua tietoa siitä, miten hänen haluamansa tulos saadaan aikaan ja mitä riskejä ja etuja valittavilla ratkaisuilla on. Metsätiedon digitalisoituminen on vahvistanut metsäorganisaatioiden työn tuottavuutta. Yhdessä laaditut ja sähköisesti jaetut metsänhoidon suositukset ovat merkittävä osa tuottavuuden lisäämistä. Suosituksia noudatetaan hyvin laajasti, sillä ne ovat ammattilaisten koulutuksen perusta ja osa useita metsätyötä ohjaavia tietojärjestelmiä. Metsänomistajat arvostavat metsänhoidon suosituksia. Esimerkiksi MTK:n Metsätutka-selvityksessä (Kantar TNS, 2020) kysyttiin parhaista ohjauskeinoista metsien monimuotoisuuden edistämiseksi. Lähes 90 % metsänomistajista piti neuvontaa ja metsänhoidon suosituksia erittäin tai melko tärkeänä. Neuvontaa suosivat pienehköjen tilojen omistajat ja suurten tilojen omistajat luottivat omaan kykyynsä löytää tieto metsänhoidon suosituksista. 10. Milloin suosituksia on alettu laatia? Ensimmäiset metsänhoidon suositukset – Metsänhoitosuositukset – ovat vuodelta 1989. Niiden laadinta koettiin tarpeelliseksi, koska metsänomistajien tavoitteet olivat muuttuneet entistä monipuolisemmiksi, metsäntutkimuksen avulla saatiin jatkuvasti uutta tietoa, metsänhoidon kustannusrakenne oli muutoksessa ja oli yleinen tarve esitellä perusteluita annetuille suosituksille. Metsien käsittelyohjeita oli ollut käytössä jo vuosikymmenten ajan ennen ensimmäisiä metsänhoidon suosituksia. Tapion ja Suomen metsäkeskusta edeltäneiden metsälautakuntien tehtävänä oli käytännössä valvoa käsittelyohjeiden noudattamista. Ohjeiden muuttuminen suosituksiksi oli merkittävä askel kohti nykyaikaisia metsänomistajan palveluita ja metsänhoidon vaihtoehtojen kirjoa. 11. Mistä löydän ajankohtaista tietoa suosituksista ja keinoista vaikuttaa niihin? Ajankohtaista tietoa löytyy Tapion verkkosivuilta Metsänhoidon suositukset.&nbsp;Sivuilla kerrotaan muun muassa käynnissä olevista hankkeista ja tapahtumista, joissa käydään avointa vuoropuhelua suositusten kehittämiseksi. Metsänhoidon suositusten pyöreä pöytä on käyttäjäyhteisö, jonka rooli on varmistaa, että laadittavat suositukset ovat helposti käytettäviä ja tarpeiden mukaisia. Pyöreän pöydän jäsenet kertovat myös alueellisista erityispiirteistä, jotka olisi hyvä ottaa huomioon. Liittyminen pyöreään pöytään on avoin kaikille metsänomistajille ja luonnonvara-alan ammattilaisille. Lue lisää Tapio.fi:n sivulta Metsänhoidon suositusten pyöreä pöytä. Metsänhoidon suositusten kehittämisehdotuksia voi lähettää avoimella palautelomakkeella tai jokaiselta suositussivulta löytyvän palaute-painikkeen kautta. Voit myös osallistua keskusteluun Facebookissa sivulla Metsänhoidon suositukset. Päivitetty viimeksi 21.11.2023.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## ​​​​​​​1. Mitä metsänhoidon suositukset ovat?

Metsänhoidon suositukset ovat metsänhoidon käytännön opas ja päätöksenteon apuväline. Suositukset kertovat metsänhoidon vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.
Suosituksilla kannustetaan metsänomistajia metsien monipuoliseen hyödyntämiseen. Suositusten tarjoaman tiedon avulla he voivat tavoitella metsiensä käytön kokonaiskestävyyttä tai painottaa valitsemiaan päämääriä, kuten taloudellista tulosta, luonnon monimuotoisuutta, virkistyskäyttöä ja ilmastonmuutoksen hillintää.
Metsänhoidon suositukset ovat maa- ja metsätalousministeriön tarjoama palvelu suomalaisille metsänomistajille ja -ammattilaisille ja osa [kansallisen metsästrategian](https://mmm.fi/kms) toteutusta. Metsänhoidon suosituksilla tavoitellaan kansallisen metsästrategian mukaisesti kokonaiskestävyyttä ja kasvavaa hyvinvointia metsistä ja metsille.

Metsänhoidon suosituksia pidetään [jatkuvasti ajantasaisina](/fi/viimeisimmat-suositusten-paivitykset/viimeisimmat-paivitykset) verkkopalvelussa.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 2. Kenelle suositukset on tehty?

Metsänhoidon suositusten tiedot ja työkalut on tehty metsänomistajien ja heitä palvelevien ammattilaisten käyttöön. Suositusten laadinnassa näkökulmana on metsänomistaja ja hänen monipuoliset tavoitteensa.
Metsää omistavat Suomessa yksityishenkilöiden lisäksi muun muassa kunnat, seurakunnat, yhteismetsät, rahastot ja yritykset. Suositukset on tehty kaikkien metsänomistajien käyttöön riippumatta omistuksen muodosta. Valtion metsiä hoitava Metsähallitus hyödyntää metsänhoidon suosituksia osana omia ohjeistuksiaan.
Metsäammattilaiset käyttävät suosituksia metsänomistajille tarjottavissa palveluissa ja työohjeina. Suositukset ovat alan tietopohjaisen koulutuksen perusta.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 3. Mihin metsänhoidon suosituksia tarvitaan?

Metsänhoidon suositusten tehtävänä on kertoa, miten metsänomistaja voi toteuttaa metsien hoidossa omia tavoitteitaan. Suositukset kertovat, millaisilla toimenpiteillä voidaan saada aikaan halutunlainen metsä.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 4. Onko suosituksia pakko noudattaa?

Suositukset eivät ole sitovia, eli niiden noudattaminen on täysin vapaaehtoista. Vaihtoehdot varmistavat, että jokainen metsänomistaja voi löytää itselleen sopivat keinot.
Vapaaehtoisuudesta huolimatta metsänhoidon suositukset ovat laajasti käytössä suomalaisessa metsätaloudessa.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 5. Miten metsänhoidon suosituksia käytetään?

Suositukset auttavat metsänomistajaa tekemään linjauksia metsäomaisuutensa käytöstä. Metsänhoidon suositukset auttavat valitsemaan eri metsäkohteille hoidon ja käytön tavat, jotka johtavat hänen omien arvostustensa mukaiseen lopputulokseen; hyvinvointia tuottavaan metsään. Arvovalinnat ja metsänhoidon perusteiden tunteminen sujuvoittaa myös asiointia ammattilaisten kanssa.
Metsäammattilaisen tehtävä on arvioida metsänomistajan kanssa hänen tavoitteitaan sekä metsän tilannetta, mahdollisuuksia ja riskejä ja tarjota toimenpide-ehdotuksia. Ehdotusten perusteluina on tarpeen kertoa myös toiminnan hyödyistä ja haitoista, joita löytyy metsänhoidon suosituksista. Yhdessä laadukkaan metsästä kerätyn tiedon kanssa suositukset ovat vahva pohja palveluiden tarjontaan. Neuvontatyötä tekevät pitävät suosituksia omien sanojensa mukaan “selkänojana, johon voi aina tukeutua”.
Metsätyöntekijät tekevät satoja yksittäisiä päätöksiä metsien, puiden ja maaperän käsittelystä työpäivänsä aikana. Metsänhoidon suositukset antavat käytännön ohjeita, kuten harvennusmalleja, joiden avulla työ sujuu jouhevasti. Usein suositukset ovat sisäänrakennettuina metsäalan tietojärjestelmiin, jotka ohjaavat työn tekemistä.

Digitaaliset palvelut yleistyvät metsänomistajien päätöstuen välineenä ja metsänomistajien asiakaspalvelussa. Metsänhoidon suositusten tietoja voi siirtää ajantasaisesti metsäalan sähköisiin järjestelmiin rajapintapalvelun kautta. Suositustiedot ovat avoimesti ja maksutta kaikkien käytettävissä.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 6. Ketkä laativat ja hyväksyvät metsänhoidon suositukset?

Metsänhoidon suositukset valmistellaan laajassa yhteistyössä metsä-, ympäristö- ja ilmastoalan tutkijoiden, asiantuntijoiden ja tiedon käyttäjien kanssa. Työtä tehdään avoimessa vuoropuhelussa ja parhaaseen tutkimustietoon sekä käytännön kokemukseen pohjautuen. Metsänhoidon suositusten valmistelua ja ylläpitoa koordinoi [Tapio](https://tapio.fi/projektit/metsanhoidon-suositukset/).
Metsänhoidon suositusten johtoryhmä toimii metsänhoidon suositusten strategisena suunnannäyttäjä. Ryhmä käy aktiivista vuoropuhelua kokonaiskestävästä metsien käytöstä ja metsänhoidosta sekä päättää periaatteista ja linjauksista, joiden pohjalta metsänhoidon suosituksia laaditaan ja ylläpidetään. Se myös määrittelee aihekokonaisuuksia, joiden osalta suosituksia erityisesti tarkastellaan ja päivitetään.
Metsänhoidon suositusten ohjausryhmä ohjaa suositusten laadintaa ja kommentoi sisältöjä. Ohjausryhmä hyväksyy suositukset johtoryhmän laatimien periaatteiden pohjalta.

Projekti- ja asiantuntijaryhmiä hyödynnetään laajasti. Tapion projektiryhmä tuottaa vuosittain tilannekatsauksen metsänhoidon suositusten muutostarpeista ja perusteluista. Kun suosituksia ryhdytään päivittämään, Tapio kokoaa tutkija- ja asiantuntijaryhmän. Ryhmä koostaa tarvittavan tutkimustiedon ja liittää siihen käytännön kokemukset käsiteltävästä aiheesta. Myös suositusten käyttäjät vaikuttavat suositusten laadintaan kertomalla maakuntien erityispiirteistä sekä suositustiedon käyttötarpeista.
Ajantasaiset tiedot suositusten johto- ja ohjausryhmien jäsenistä löytyvät sivulta [Metsänhoidon suositusten tekijät](/fi/metsanhoidon-suositusten-tekijat).

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 7. Mikä takaa, että suositukset tarjoavat parasta saatavilla olevaa tietoa?

Metsänhoidon suositukset perustuvat pitkäjänteiseen tutkimukseen, ja niissä hyödynnetään uutta ja luotettavaa tutkimustietoa. ​
Uutta tutkimustietoa valmistuu jatkuvasti ja metsänhoidon suositusten laadinnassa uusi tieto yhdistetään aiempaan tutkimusnäyttöön – luodaan ns. tutkimussynteesi. Suositusten laadinnassa otetaan huomioon myös käytännön kokemukset ja yhteiskunnassa tärkeiksi koetut tavoitteet.
Metsänomistaja saa suosituksista tietoa metsänhoidon vaikutuksista kestävyyden eri osa-alueisiin, mutta hän voi tiedon perusteella itse päättää, mitä tavoitteita painottaa omissa metsissään.

Laaja-alainen valmistelijoiden joukko takaa, että suosituksista käydään valmisteluvaiheessa monipuolinen ja moniarvoinen keskustelu. Vuoropuhelun pohjana on synteesi tutkitusta tiedosta. Vuoropuhelulla muodostetaan toimintalinjoja ja määritellään metsänhoitoon ja metsien käyttöön vaihtoehtoja, joilla on mahdollisimman laaja hyväksyntä. Riippumattoman Tapion koordinoima prosessi tuottaa metsänhoidon suosituksia on osallistava ja läpinäkyvä.
Voimassa olevat suositukset ovat kaikkien saatavilla verkkopalvelussa metsanhoidonsuositukset.fi. Suositustietoa voi myös siirtää ajantasaisina suoraan metsäalan tietojärjestelmiin.
Suositusten eri osa-alueita päivitetään, kun metsien käsittelystä ja hoidosta saadaan uutta tutkimusnäyttöä ja käytännön kokemuksia tai kun toimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia.

Suositusten laadintaa linjaavat periaatteet ja perusteellinen laadintaprosessi on kuvattu tarkemmin dokumentissa [Metsänhoidon suositukset – Metsien kestävän hoidon ja käytön periaatteet](/fi/metsanhoidon-suositukset-metsien-kestavan-hoidon-ja-kayton-perusteet).

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 8. Mitä tarkoittaa, että metsänhoidon suositukset edistävät kokonaiskestävää metsänhoitoa?

Kestävyyden periaate tarkoittaa sitä, että turvataan tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Kokonaiskestävä metsänhoito huomioi kaikkien metsäluonnon tarjoamien ekosysteemipalveluiden kestävän tuotannon ja tilan.
Metsänhoidon suosituksilla edistetään kokonaiskestävän ja monipuolisen metsien käytön toteutumista. Suositusten tehtävänä on antaa metsänomistajalle tietoa, miten hän voi metsänhoidon valinnoillaan vaikuttaa kestävyyden eri osa-alueisiin, ja miten valinnat vaikuttavat hänen asettamiensa tavoitteiden toteutumiseen. Tavoitteiden asettamisessa metsänomistajan tulee ottaa huomioon reunaehdot, kuten metsä- ja ympäristölainsäädäntö tai vapaaehtoisen metsäsertifiointijärjestelmän rajoitteet.
Metsäomaisuuden laajuudesta ja rakenteesta riippuu, millaiset mahdollisuudet omistajalla on huolehtia kokonaiskestävyyden toteutumisesta omissa metsissään. Suositukset kannustavat metsänomistajaa asettamaan tavoitteensa rajoitteiden määrittämää minimitasoa korkeammalle ja tukevat niiden saavuttamista käytännössä. Suositukset auttavat metsänomistajaa tekemään perusteltuja, vastuullisia ja kokonaiskestävyyttä edistäviä ratkaisuja metsiensä hoidossa. Tavoitteiden yhteensovittaminen voi edellyttää kompromissien tekemistä tilatasolla.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 9. Mitä hyötyä metsänhoidon suosituksista on?

Metsät tuottavat hyvinvointia kaikille suomalaisille. Suosituksia hyödyntämällä Suomen metsät voivat kehittyä elinvoimaisina, tuottavina ja luonnoltaan monimuotoisina. Moniarvoisesti hoidetut metsät sopivat niin puuntuotantoon, virkistykseen, luonnon monimuotoisuuden varjeluun kuin tueksi ilmastonmuutoksen hillintään. Luonnonhoitoon ja vesiensuojeluun suosituksista löytyy runsaasti vaikuttavia keinoja. Suunnitelmallisella ja oikein kohdennetulla metsänhoidolla lisäämme metsistä saatavaa hyvinvointia kestävällä tavalla.
Yksittäiselle metsänomistajalle hyöty on konkreettinen, kun hän saa suosituksista tai suositukset hallitsevalta ammattilaiselta perusteltua tietoa siitä, miten hänen haluamansa tulos saadaan aikaan ja mitä riskejä ja etuja valittavilla ratkaisuilla on.
Metsätiedon digitalisoituminen on vahvistanut metsäorganisaatioiden työn tuottavuutta. Yhdessä laaditut ja sähköisesti jaetut metsänhoidon suositukset ovat merkittävä osa tuottavuuden lisäämistä.

Suosituksia noudatetaan hyvin laajasti, sillä ne ovat ammattilaisten koulutuksen perusta ja osa useita metsätyötä ohjaavia tietojärjestelmiä. Metsänomistajat arvostavat metsänhoidon suosituksia. Esimerkiksi MTK:n Metsätutka-selvityksessä (Kantar TNS, 2020) kysyttiin parhaista ohjauskeinoista metsien monimuotoisuuden edistämiseksi. Lähes 90 % metsänomistajista piti neuvontaa ja metsänhoidon suosituksia erittäin tai melko tärkeänä. Neuvontaa suosivat pienehköjen tilojen omistajat ja suurten tilojen omistajat luottivat omaan kykyynsä löytää tieto metsänhoidon suosituksista.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 10. Milloin suosituksia on alettu laatia?

Ensimmäiset metsänhoidon suositukset – Metsänhoitosuositukset – ovat vuodelta 1989. Niiden laadinta koettiin tarpeelliseksi, koska metsänomistajien tavoitteet olivat muuttuneet entistä monipuolisemmiksi, metsäntutkimuksen avulla saatiin jatkuvasti uutta tietoa, metsänhoidon kustannusrakenne oli muutoksessa ja oli yleinen tarve esitellä perusteluita annetuille suosituksille.
Metsien käsittelyohjeita oli ollut käytössä jo vuosikymmenten ajan ennen ensimmäisiä metsänhoidon suosituksia. Tapion ja Suomen metsäkeskusta edeltäneiden metsälautakuntien tehtävänä oli käytännössä valvoa käsittelyohjeiden noudattamista. Ohjeiden muuttuminen suosituksiksi oli merkittävä askel kohti nykyaikaisia metsänomistajan palveluita ja metsänhoidon vaihtoehtojen kirjoa.

# Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

## 11. Mistä löydän ajankohtaista tietoa suosituksista ja keinoista vaikuttaa niihin?

Ajankohtaista tietoa löytyy Tapion verkkosivuilta [Metsänhoidon suositukset](https://tapio.fi/metsanhoidon-suositukset/). Sivuilla kerrotaan muun muassa käynnissä olevista hankkeista ja tapahtumista, joissa käydään avointa vuoropuhelua suositusten kehittämiseksi.
Metsänhoidon suositusten pyöreä pöytä on käyttäjäyhteisö, jonka rooli on varmistaa, että laadittavat suositukset ovat helposti käytettäviä ja tarpeiden mukaisia. Pyöreän pöydän jäsenet kertovat myös alueellisista erityispiirteistä, jotka olisi hyvä ottaa huomioon. Liittyminen pyöreään pöytään on avoin kaikille metsänomistajille ja luonnonvara-alan ammattilaisille. Lue lisää [Tapio.fi:n sivulta Metsänhoidon suositusten pyöreä pöytä](https://tapio.fi/projektit/metsanhoidon-suositukset/metsanhoidon-suositusten-pyorea-poyta/).
Metsänhoidon suositusten kehittämisehdotuksia voi lähettää [avoimella palautelomakkeella](https://zef.fi/s/gz5p2yq7/) tai jokaiselta suositussivulta löytyvän palaute-painikkeen kautta. Voit myös osallistua keskusteluun Facebookissa sivulla [Metsänhoidon suositukset](https://www.facebook.com/metsanhoidonsuositukset/).

Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut turvemaat Metsälain mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi. Niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset turvemaat voidaan jättää ilman aktiivisia toimenpiteitä ennallistumaan. Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Tämä edellyttää kuitenkin aktiivisia ennallistamistoimenpiteitä ja Suomen metsäkeskuksen hyväksymän ennallistamissuunnitelman. Turvemaiden ennallistamistoimenpiteisiin sisältyy haihduttavan puuston poistoa ja luontaisen vesitalouden palauttamista ojia tukkimalla. Taloudelliset edellytykset sille, että heikkotuottoiselta ojitetulta turvemaalta on perusteltua korjata puut:&nbsp;Kojola S., Niemistö P., Ihalainen A., Penttilä T. &amp; Laiho R. 2013. Metsätaloudellisesti kannattamattomien ojitettujen suometsien tunnistaminen ja jatkokäytön arvioimisperusteet. Maa-ja metsätalousministeriölle laaditun selvityksen loppuraportti 10.10.2013 hakkuukertymä on yli 20 m³/ha (ainespuu) tai yli 30 m³/ha (aines+energiapuu) edellä mainitulla vähimmäiskertymillä leimikon koko vähintään 5 ha, 40 m³/ha kertymällä 3 ha rungon keskikoko on hakkuukertymästä riippuen vähintään 20–60 litraa.

# Lain vaatimukset metsänuudistamisessa

### Metsälain mukaiset määräajat taimikon syntymiselle ja taimien vähimmäismäärät.

##  [Uudistamisvelvoitteen täyttyminen ](/fi/node/891)

Table
|   | Aika hakkuun päättymisestä, enintään vuotta | Havupuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha | Lehtipuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha |
| --- | --- | --- | --- |
| Eteläinen Suomi | 10 | 1 500 | 1 100 |
| Keskinen Suomi | 15 | 1 500 | 1 100 |
| Pohjoinen Suomi | 20 | 1 200 | 1 100 |
| Suojametsäalue | 25 | 1 200 | 1 100 |
Uudistamisvelvoitteen edellyttämät taimimäärät alueittain.

# Lain vaatimukset metsänuudistamisessa

## Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut turvemaat

Metsälain mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi. Niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset turvemaat voidaan jättää ilman aktiivisia toimenpiteitä ennallistumaan.
Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Tämä edellyttää kuitenkin aktiivisia ennallistamistoimenpiteitä ja Suomen metsäkeskuksen hyväksymän ennallistamissuunnitelman. Turvemaiden ennallistamistoimenpiteisiin sisältyy haihduttavan puuston poistoa ja luontaisen vesitalouden palauttamista ojia tukkimalla.
Taloudelliset edellytykset sille, että heikkotuottoiselta ojitetulta turvemaalta on perusteltua korjata puut:

- hakkuukertymä on yli 20 m³/ha (ainespuu) tai yli 30 m³/ha (aines+energiapuu)
- edellä mainitulla vähimmäiskertymillä leimikon koko vähintään 5 ha, 40 m³/ha kertymällä 3 ha
- rungon keskikoko on hakkuukertymästä riippuen vähintään 20–60 litraa.

Metsälaki ei aseta rajoitetta sille, milloin metsän uudistushakkuu voidaan tehdä. Metsälaki kuitenkin velvoittaa, että metsä uudistetaan uudistushakkuun jälkeen. Velvoite täyttyy, kun määräaikaan mennessä (taulukko) uudistusalalla on ainakin vähimmäismäärä keskipituudeltaan vähintään 50 cm:n mittaisia kasvatuskelpoisia taimia.

Metsän uudistamisen ajoitus

Täydennysistutus

Lain vaatimukset metsänuudistamisessa

Korjuun suunnittelun muistilista Uudistusalojen energiapuun korjuussa voidaan vaikuttaa korjuun laatuun huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään: metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet lainsäädännön ja metsäsertifioinnin asettamat lähtökohdatkohdevalinnan rajoitteet, kuten luontokohteet ja suojavyöhykkeetvesiensuojelun ja luonnonhoidon toimenpiteiden suunnitteluuudistusalan ennakkoraivauksen tarvekantokäsittelyn tarve korjuuajankohta hakkuutähteelle ja kannoille erikseen hakkuutähteen ja kantojen kuivumisaika palstalla varastopaikkojen sijainti ja tilantarve maanmuokkauksen ja viljelyn ajankohta. Ennakkoraivauksen tarpeen arviointi Tiheän alikasvoksen peittämälle uudistushakkuualalle on syytä harkita ennakkoraivausta. Se helpottaa korjuun toteutusta ja vähentää maa-aineksen kulkeutumista alikasvoksen mukana varastoon metsäkuljetuksessa. Korjuun aikataulutus Hakkuutähteen ja kantojen korjuu kasvattaa metsäkuljetuskuormien määrää verrattuna pelkkään ainespuunkorjuuseen. Etenkin kokoojauraverkoston käyttö kasvaa. Maastovaurioiden ehkäisemiseksi energiapuun&nbsp;metsäkuljetus ajoitetaan maanpinnan kantavuuden mukaan joko kuivana ajanjaksona, sulan maan tai roudan aikana tehtäväksi. Hakkuutähteitä ei ole perusteltua korjata leimikon huonosti kantavista maastonkohdista. Energiapuun varastoinnin suunnittelussa on otettava huomioon se, että hakkuutähdekasat ja etenkin kantokasat voivat olla tienvarsivarastossa jopa kaksi vuotta. Metsätuholaki rajoittaa energiapuun varastointia metsissä ja tienvarsivarastoissa. Varastopaikan suunnittelussa tulee myös ottaa huomioon hakkuutähteiden ja kantojen tilantarve sekä soveltuvuus varastointiin ja haketukseen. Varastoinnin vaatimukset on esitelty tarkemmin luvussa Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu. Hakkuutähteen ja kantojen korjuu vaikuttaa uudistamistoimenpiteiden ajankohtaan.&nbsp;Maanmuokkaus&nbsp;ja viljelytoimet tehdään vasta sen jälkeen, kun uudistusalalla ei ole enää palstavarastoituna hakkuutähteitä tai kantoja. Korjuun aikataulutus Hakkuutähteet&nbsp;korjataan ensin palstakasoihin kuivumaan. Kuivattaminen kestää sadannan määrästä riippuen yleensä 4–8 viikkoa. Syys–toukokuussa hakatun kohteen hakkuutähteiden metsäkuljetus on syytä tehdä vasta kesäkuussa kuivumisen&nbsp;takaamiseksi.&nbsp;Kuivattamisen jälkeen hakkuutähteet siirretään kuivumisen kannalta otolliseen paikkaan sijoitettuun tienvarsivarastoon suojaan sateilta. Palstakasat kostuvat helpommin kuin suuret, peitetyt tienvarsikasat. Kannot&nbsp;nostetaan sen jälkeen, kun hakkuutähteet on siirretty tienvarsivarastoon. Syys–toukokuussa hakatun kohteen kannot&nbsp;nostetaan yleensä aikaisintaan heinäkuussa. Tällöin kantojen pienjuuret ovat ehtineet kuolla, jolloin nostettaessa mukaan tulee vähemmän maa-ainesta.&nbsp;Myös kannot suositellaan kuivatettavaksi palstakasoilla ennen tienvarteen kuljetusta. Kuivumisen lisäksi palstakuivatus&nbsp;edistää kantojen puhtautta hiekasta ja kivistä. Toimenpideketju hakkuutähteiden ja/tai kantojen korjuussa. Esimerkkejä korjuukohteiden aikatauluista Tässä esitetyt esimerkkitilanteet sisältävät lähtöoletuksen, että toimenpideketjun työt toteutuvat tavoitteen mukaisesti. Käytännössä ketjutuksessa on usein viivettä, jolloin esimerkiksi uudistamistyöt voivat siirtyä seuraavaan kevääseen. Esimerkit kuvaavat eri aikaan hakattavia, kuusivaltaisia hakkuualoja.

# Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

## Korjuun suunnittelun muistilista

Uudistusalojen energiapuun korjuussa voidaan vaikuttaa korjuun laatuun huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään:
1 . metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet
2 . lainsäädännön ja metsäsertifioinnin asettamat lähtökohdat
3 . kohdevalinnan rajoitteet, kuten luontokohteet ja suojavyöhykkeet
4 . vesiensuojelun ja luonnonhoidon toimenpiteiden suunnittelu
5 . uudistusalan ennakkoraivauksen tarve
6 . kantokäsittelyn tarve
7 . korjuuajankohta hakkuutähteelle ja kannoille erikseen
8 . hakkuutähteen ja kantojen kuivumisaika palstalla
9 . varastopaikkojen sijainti ja tilantarve
1 0. maanmuokkauksen ja viljelyn ajankohta.

# Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

## Ennakkoraivauksen tarpeen arviointi

Tiheän alikasvoksen peittämälle uudistushakkuualalle on syytä harkita ennakkoraivausta. Se helpottaa korjuun toteutusta ja vähentää maa-aineksen kulkeutumista alikasvoksen mukana varastoon metsäkuljetuksessa.

Hakkuutähteen ja kantojen korjuun peruslähtökohtana on, että korjuu vastaa metsänomistajan tavoitteita kohteella. Toteutus edellyttää, että myös taloudelliset ja ekologiset edellytykset korjuulle ovat olemassa. Uudistusalojen hakkuutähteen tai kantojen korjuun suunnittelussa korostuvat lisäksi metsän uudistamistavoitteet. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ojien kunnostus

Kiertoajan pidentäminen - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuva kasvatus

Hiilivarasto

Poimintahakkuu

Usein kysytyt kysymykset metsänhoidon suosituksista

Lain vaatimukset metsänuudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Pienaukkohakkuu

Haku ja valikko