Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuutta[Lähdeviite2].

Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa.

Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta [Lähdeviite3][Lähdeviite4][Lähdeviite5]. Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja. Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä.

Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa.  Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä.

Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille. 

Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää.

Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää. 

Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin.

Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi[Lähdeviite6]. Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin.

Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvetta[Lähdeviite7]. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonosti[Lähdeviite8].

Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa.

Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta.

Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.

Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen.

Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille. Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota korjuuvaurioiden välttämiseen ja juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen sekä luontaisesti huonosti taimettuvien kasvupaikkojen tunnistamiseen.

Taloudellista kannattavuutta ei voi arvioida pelkän puuntuotoksen perusteella. Merkittävimmin kannattavuuteen vaikuttavat puuntuotantoon tarvittujen investointien määrä suhteessa puunmyyntituloihin ja niiden ajoittumiseen sekä puustopääoman arvon muutos.

Jos kuusikon eri-ikäiskasvatus onnistuu hyvin, se voi mahdollisesta pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta olla viljelymetsätaloutta kannattavampaa [Lähdeviite9]. Jatkuvaan kasvatukseen on kannattavampaa tähdätä silloin, kun jaksollisen kasvatuksen metsikkö ei ole vielä saavuttanut uudistuskypsyyttä ja alikasvos on jo syntynyt tai alikasvoksella on edellytykset syntyä kohtuullisessa ajassa [Lähdeviite10].

Poiminta- ja pienaukkohakkuissa korjataan pääasiassa tukkipuukokoista puustoa. Puun hinnan voidaan arvioida olevan korkeampi kuin alaharvennustyyppisessä harvennushakkuussa, mutta kuitenkin alempi kuin tavanomaisessa päätehakkuussa. Tämä arvio perustuu siihen, että korjuu erirakenteisessa metsässä on vaikeampaa kuin tasarakenteisessa, mutta toisaalta korjattavien runkojen suuri keskijäreys nostaa puun hintaa.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuut tähtäävät siihen, että ne edistävät taimettumista ja olemassa olevan alikasvoksen kehitystä[Lähdeviite11]. Investoinnit uuden metsän aikaansaamiseksi ovat vähäiset toisin kuin jaksollisessa kasvatuksessa, joka edellyttää investointeja metsän uudistamiseen erityisesti, jos alue uudistetaan viljellen.

Jaksollisessa kasvatuksessa on riskinä, ettei metsänhoidon investoinneille synny metsänomistajan tavoittelemaa korkotuottoa. Sen sijaan jatkuvassa kasvatuksessa ei vastaavaa riskiä juuri ole. Myös jaksollisessa kasvatuksessa kustannuksia voidaan pienentää hyödyntämällä luontaista uudistumista, mutta samalla menetetään viljelystä saatavia hyötyjä.

Ojitetuissa suometsissä voidaan jatkuvaan kasvatukseen siirtymällä välttyä ojien kunnostamiselta, kun jäljelle jäävä puusto ylläpitää haihdutuksen avulla puuston kasvun kannalta riittävää veden pinnan tasoa[Lähdeviite12].

Jatkuvassa kasvatuksessa metsää on kasvatettava melko harvana, jotta taimia syntyisi ja niillä olisi edellytykset kasvuun. Puusto voi olla tiheämpi, kun varjostusta kestävän kuusialikasvoksen ylispuustona kasvaa mänty-, koivu- tai sekametsää.

Jatkuvassa kasvatuksessa tavoitteena on korjata hakkuissa pääasiassa tukkipuun koon saavuttaneita puita. Tulovirta on jatkuvassa kasvatuksessa melko tasainen hakkuusta toiseen[Lähdeviite13]. Pitkän aikavälin hakkuumahdollisuudet riippuvat kuitenkin uudistumisen ja kasvatuksen onnistumisesta. Jaksollisessa kasvatuksessa yhdestä metsiköstä saatavat tulot painottuvat voimakkaasti uudistushakkuuseen ja metsänhoitoon sijoitettujen investointien tuotot kertyvät vasta vuosikymmenten kuluessa.

Uudistushakkuiden vaihtuessa eri-ikäiskasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuiksi hakkuumahdollisuudet voivat tilapäisesti pienentyä.

Puun laadulla on myös vaikutusta metsänomistajan puusta saamaan hintaan, vaikka varsinaista laatuhinnoittelua ei juuri käytetä. Jatkuvan kasvatuksen metsistä korjatun puun laadusta on erilaisia näkemyksiä. Yläharvennusten ja poimintahakkuiden on esitetty parantavan puuston laatua. Niissä jätettävien lisävaltapuiden oksat ovatkin yleensä ohuempia kuin poistettavien valtapuiden.

Puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena voi myös huonontaa puun laatua.

Eri-ikäisrakenteisissa kuusikoissa taimien kasvu on tavallisesti hidasta, jolloin tyvitukin ydinsahatavaraan voi muodostua laatua huonontavia oksatihentymiä[Lähdeviite14]. Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat enemmän kuin tasarakenteisessa puustossa. Männyn ylispuukasvatus antaa toisaalta mahdollisuuden kasvattaa hyvälaatuista, järeää tukkipuuta.

Tällä hetkellä poiminta- ja pienaukkohakkuin käsiteltävät metsät ovat useimmiten kehittyneet alun perin tasarakenteisina, joten niiden puuston laatu voi olla erilainen kuin jo alun perin erirakenteisena kasvatettujen metsien. Nykytiedon valossa voidaan olettaa, ettei männylle sopivilla kasvupaikoilla kasvatustapa juurikaan vaikuta puun laatuun.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutuneista puun hinnoista ei ole vielä koottuna tietoja samalla tavoin kuin tavanomaisista harvennus- ja päätehakkuista.

Laskentamenetelmät ja tiedot jatkuvan kasvatuksen onnistumisesta ja puuntuotoksesta eri olosuhteissa ovat yleisen näkemyksen mukaan epävarmemmalla pohjalla kuin jaksollista kasvatusta tarkasteltaessa.[Lähdeviite14]

Puuston kehityksen, hakkuukertymän ja taloudellisen tuloksen arvioinnissa voi hyödyntää laskentaohjelmia. Tällä hetkellä vapaasti käytettävissä olevia laskentaohjelmistoja on kuitenkin niukasti tarjolla. Metsänkasvatukseen liittyy useita epävarmuustekijöitä, joiden tasapuolinen huomioiminen kannattavuustarkasteluissa on vaikeaa. 

Jatkuvan kasvatuksen metsän kehitystä ei pystytä ennustamaan nykyisten kasvu- ja tuotosmallien pohjalta yhtä hyvin kuin tasaikäisrakenteisen metsän. Myös jatkuvan kasvatuksen metsänuudistumiseen ja tuhojen esiintymiseen liittyvät riskit ja toisaalta kasvatustavan tuottamat hyödyt tunnetaan jossain määrin jaksollista kasvatusta puutteellisemmin [Lähdeviite15]. Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille. 

Jalostushyöty — parantunut puun kasvu ja laatu — jää saamatta, jos uudistuminen perustuu luontaisesti syntyneeseen taimiainekseen kuten jaksollisessa kasvatuksessa käytettäessä luontaisesta uudistamisesta tai jatkuvassa kasvatuksessa. Toisaalta luontaisen uudistumisen onnistuessa saadaan yleensä paljon taimia ja suuri tiheys parantaa puuston laatua. Parhaat taimet valikoituvat tai valitaan taimikonhoidossa jatkamaan kasvuaan.  

Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Jalostettua viljelymateriaalia käyttämällä saadaan tasaikäiskasvatuksella kuusikoissa suurempi puuntuotos kuin eri-ikäiskasvatuksella [Lähdeviite16]. Jalostetulla siemen- tai taimimateriaalilla on laskettu saatavan 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin [Lähdeviite17]. Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän. Jalostettua siementä ei ole vielä käytettävissä kaikkialle. 

Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuualoilta voidaan korjata hakkuutähdettä ja kantoja energiapuuksi, mikä ei ole suositeltavaa jatkuvan kasvatuksen hakkuissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa voidaan korjata runkopuuta energiaksi, jos käyttö ainespuuna ei ole kannattavaa tai mahdollista. 

Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä.

Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa[Lähdeviite18].

Ajourapainaumien riski on suuri etenkin turvemaiden poimintahakkuissa, joissa käytetään samaa ajouraverkostoa perättäisissä hakkuissa. Turvemaan urapainauma ei ehdi korjaantua hakkuiden välillä. Tiheä alikasvos vaikeuttaa usein uran vahvistamista havuttamalla.

Turvemaiden metsänkasvatuksen kannattavuutta heikentävät kivennäismaita vaikeampi puunkorjuu ja pienempi hehtaarikohtainen hakkuukertymä. Usein myös tukkipuun laatu erityisesti männyn osalta on huonompi kuin kivennäismailla. Nämä kaikki heikentävät kohteiden haluttavuutta markkinoilla ja voivat alentaa puusta tarjottua hintaa. Lisäksi ojituksen kunnostaminen vesiensuojelutoimenpiteineen on huomattava kustannuserä.

Etenkin heikkotuottoisilla turvemailla on vaikeaa saada investoinneille katetta, jolloin jatkuva kasvatus voi olla jopa ainut kannattava vaihtoehto puuntuottamiseen.

Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät saattavat toimia parhaiten, ja niistä on jo kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla.

Maisemanhoidossa voidaan tilanteen mukaan tavoitella esimerkiksi maiseman avaamista tai puuston pitämistä näkösuojana. Jatkuvassa kasvatuksessa maisemaan saadaan vaihtelevuutta säätämällä hakkuun voimakkuutta sekä jättämällä monipuolinen puulajisekoitus.

Maisemanhoitoa painotettaessa kasvatetaan osa puista järeämmiksi kuin taloudellista tuottoa korostettaessa. Myös puusto voi olla tarkoituksenmukaista jättää hieman tiheämmäksi, mutta ei kuitenkaan niin tiheäksi, että uudistuminen ja alikasvoksen kehitys vaarantuvat. Säästöpuiden määrää voi myös monissa tapauksissa lisätä. Säästöpuiksi on hyvä valita maisemallisesti näyttäviä puuyksilöitä.

Pienaukoilla voidaan parantaa valoa vaativien puiden menestymistä, jolloin eri puulajit tuovat vaihtelua maisemaan. Niiden maisemavaikutukset riippuvat suuresti pienaukkojen sijoittelusta ja määrästä. Maisemaa rikkovan aukkoisuuden välttämiseksi pienaukkoja ei pidä sijoittaa liian lähekkäin. Ennen uusien hakkaamista tai aiempien laajentamista on syytä odottaa, että pienaukoilla kasvaa kookkaampaa puustoa. Käsittelyalue on rajattava maaston luonnollisten muotojen tai rajojen mukaisesti. 

Kaistalehakkuu muuttaa maisemaa maltillisesti oikein suunniteltuna. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuuta enemmän. Maiseman puustoisuus säilyy, kun siemenpuita poistetaan asteittain. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on perusteltua jättää osa siemenpuista kokonaan korjaamatta.

Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Lisäksi metsikössä säilyvät vakaammat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille. 

Metsän käsittely vaikuttaa marja- ja sienisatoihin [Lähdeviite19]. Vaikutukset riippuvat hakkuun voimakkuudesta. Jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuu ei aiheuta jyrkkää muutosta satoihin. Sen sijaan avohakkuu muuttaa kasvi- ja sienilajistoa merkittävästi. Mustikan ja puolukan esiintyminen vähenee jyrkästi avohakkuun vuoksi, mutta toisaalta puolukan esiintyminen voi lisääntyä jo taimikkovaiheessa. Vadelma on runsaimmillaan muutama vuosi avohakkuun jälkeen. 

Jatkuvan kasvatuksen tarjoama peitteisyys antaa riistalle suojaa ja ylläpitää monipuolista lajistoa riistan ravinnoksi. Mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy peitteisenä säilyvällä alueella. [Lähdeviite5] Kasvinsyöjähyönteiset ovat taas tärkeä osa ravintoa muun muassa metsonpoikasille. Riista hyötyy puuston tiheyden vaihtelusta. [Lähdeviite20]

Etenkin tiheät viljelytaimikot tarjoavat niukasti ravinnonlähteitä poroille. Porojen elinolojen kannalta on tämän vuoksi eduksi, että käytetään jatkuvaa kasvatusta tai luontaista uudistamista. [Lähdeviite21]

Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa tuottaa järeää, hyvälaatuista puutavaraa pitkäikäisiin puutuotteisiin, mikä lisää hiilen pitkäaikaista varastoitumista.[Lähdeviite22][Lähdeviite23][Lähdeviite24] Kokonaisvaikutuksista on vielä niukasti tutkimustietoa. [Lähdeviite25]

Eri-ikäiskasvatuksena toteutetussa kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa puunkasvu jää kuutiomääräisesti 15–25 prosenttia alhaisemmaksi kuin jaksollisessa ja puuston keskimääräisen tilavuuden arvioidaan olevan pienempi. [Lähdeviite26] Näin arvioituna myös puustoon sitoutuneen hiilen määrä on keskimäärin pienempi. Pitkällä aikavälillä hakattavissa oleva puumäärä on kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa tämänhetkisen käsityksen mukaan 20–25 % pienempi kuin jaksollisessa. Jatkuvan kasvatuksen hiilikertymä on pitkälti luontaisen uudistumisen varassa. [Lähdeviite27] Erot kasvatustapojen taloudellisessa kannattavuudessa saattavat kuitenkin olla vähäiset. [Lähdeviite28]

Pitkillä tarkastelujaksoilla jatkuvan kasvatuksen on esitetty kasvattavan maaperän hiilivarastoa, koska karikesyöte maaperään pysyy jatkuvana eikä maanpinta altistu korkeille lämpötiloille tai maanmuokkauksen vaikutuksille päätehakkuun uudistushakkuun jälkeisen avoimen vaiheen puuttuessa. Siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voi kuitenkin myös pienentää maaperän hiilivarastoa, jos käsittely on voimakasta.[Lähdeviite29]   

Jatkuvassa kasvatuksessa maanmuokkaus on harvinaisempaa kuin jaksollisessa kasvatuksessa, eivätkä etenkään poimintahakkuut vaikuta juuri humukseen ja hiilen vapautumiseen. Jatkuvassa kasvatuksessa maaperään voi olla tämän vuoksi sitoutuneena jonkin verran enemmän hiiltä kuin jaksollisessa kasvatuksessa.[Lähdeviite28]

Turvemailla jatkuvalla kasvatuksella voidaan mahdollisesti edistää ilmastonmuutoksen hillintää  [Lähdeviite7] jos pohjaveden pinta pystytään haihduttavan puuston määrää säätelemällä pitämään tavanomaista korkeammalla. Turpeesta vapautuu hiilidioksidia sitä enemmän, mitä syvemmällä pohjaveden pinta on. Lisäksi avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä, joita avohakkuista luopuminen voi vähentää.[Lähdeviite30][Lähdeviite31][Lähdeviite32][Lähdeviite33]