Huomiota pääoman tuottoon Nuorissa kasvatusmetsissä pääoman tuottoaste pidetään korkeana ohjaamalla kasvu hyvälaatuisiin puihin eli parantamalla puuston arvokasvua. Kun metsikkö varttuu, siihen sitoutuu yhä enemmän pääomaa, mutta arvokasvu vakioituu ja lopulta laskee, kun kasvu taantuu puiden vanhetessa. Tämän takia pääoman tuottoprosentti on varttuneessa metsikössä laskeva. Varttuneen kasvatusmetsikön sitoman pääoman tuottoprosenttia voidaan nostaa harventamalla puustoa eli vähentämällä puustoon sitoutuneen pääoman määrää. Harvennuksen ajankohdan, harvennustavan ja voimakkuuden valinta vaikuttavat sekä välittömästi saataviin hakkuutuloihin että jäävän puuston kehitykseen. Päätöksenteon tueksi on harvennusmetsien käsittelyyn kehitetty puulaji- ja kasvupaikkakohtaisia harvennusmalleja. Harvennusmallien laadinnassa on otettu huomioon sekä ennustettujen kassavirtojen nykyarvo (laskentakorko 2–3 %) että eri riskitekijöitä. Mallit eivät kaikissa tilanteissa takaa taloudellisen optimin saavuttamista, mutta malleja voi turvallisesti soveltaa erilaisiin metsiköihin. Mallit ovat yleistyksiä metsiköiden kehityksestä ja samoja malleja käytetään sekä luontaisesti syntyneille että viljellyille metsille. Viljeltyjen metsiköiden kehitys on usein voimakasta ja niitä voi kasvattaa luontaisesti syntyneitä metsiköitä tiheämpinä. Kun tuottovaatimus on alhainen, voidaan enemmän pääomaa pitää puustoon sitoutettuna, mikä johtaa tiheämpiin metsikköihin. Tuottovaatimuksen noustessa pääoma kallistuu ja silloin on taloudellisempaa kasvattaa puusto harvempana sitoutuneen pääoman alentamiseksi. Optimaalinen pohjapinta-ala on suurimmillaan kiertoajan keskivaiheilla ja loppua kohti puustopääomaa kannattaa yleensä pienentää, ettei liiallinen puuston tiheys vähentäisi metsikköön sitoutuneen pääoman tuottoprosenttia Kuuluvainen, J. &amp; Valsta, L. 2009. Metsäekonomian perusteet. Gaudeamus Helsinki University Press. . Puunmyyntitulot  Harvennuksen taloudellinen kannattavuus riippuu välittömistä kantoraha- tai hankintatuloista ja harvennuksen vaikutuksesta tulevaisuuden puunmyyntituloihin. Käsittelyalan koko, kertymän määrä, tukkirunkojen keskikoko ja kohteen korjuukelpoisuus vaikuttavat oleellisesti puusta maksettavaan hintaan. Hakkuukertymältään pienten harvennusten kannattavuuden arvioinnin merkitys korostuu erityisesti metsätiloilla, joilla hakkuiden välinen aika on pitkä tai jotka ovat vaikeasti saavutettavissa. Esimerkiksi karuilla turvemailla ja heikkotuottoisilla mailla Pohjois-Suomessa yksittäiset harvennus- ja muut käsittelykohteet kannattaa hoitaa kerralla kuntoon osana suurempaa kokonaisuutta. Voimakas käsittely kasvattaa tuhoriskejä Harvennuksen jälkeen riski luonnontuhoille yleensä kasvaa. Nuorissa kasvatusmetsiköissä etenkin lumituhojen riski kasvaa ja varttuneissa metsiköissä tuulituhojen riski. Tuhoriski kasvaa mitä tiheämmäksi metsikkö on kasvanut ennen harvennusta ja mitä voimakkaampana harvennus tehdään. Lykkäämällä harvennusta voidaan tavoitella suurempia välittömiä puunmyyntituloja, mutta samalla kasvaa tuhoriski. Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajassa kaksi harvennusta. Kolmas harvennus kasvattaa tuhoriskiä eikä juuri lisää kasvatusohjelman tuottamaa nettotulojen nykyarvoa. Kuusta voi myös kasvattaa yhden harvennuksen kasvatusohjelmalla. Tällöin nettotulojen nykyarvo jää hieman alhaisemmaksi, mutta korjuuvauriot vähenevät ja juurikäävän leviämisen riski minimoidaan. Yhden harvennuksen kasvatus on huomioitava jo taimikonharvennuksessa, jolloin puusto jätetään normaalia harvemmaksi (1 200–1 400 puuta/ha). Männiköissä voimakkaat harvennukset aiheuttavat merkittäviä kasvutappioita, jolloin nettotulojen nykyarvo pienenee selvästi. Tämän vuoksi yhden harvennuksen kasvatusohjelma soveltuu huonosti männylle. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on perusteltua, kun sillä turvataan puuston korkea arvokasvu verrattuna puuston sitoutuneeseen pääomaan. Terve, elinvoimainen ja riittävän suuri latvusto takaa, että männyt järeytyvät sekä kestävät lumen painoa ja tuulta. Kuva: © Sami Karppinen. Esimerkki: Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon kuusikossa Esimerkissä verrataan istutuskuusikon tuottamaa paljaan maan arvoa yhden, kahden ja kolmen harvennuksen kasvatusohjelmilla Etelä-Suomen lehtomaisella kankaalla, esimerkki Hattulasta (1 235 d.d.). Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan puunkasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusohjelmien vertailuun. Erot kasvatusohjelmien tuottamissa paljaan maan arvoissa ovat suhteellisen pienet. Yhden harvennuksen ohjelman paljaan maan arvo on kolmen prosentin laskentakorolla noin 10 % muita alhaisempi ja neljän prosentin korolla noin 20 % alhaisempi. Kuusikon pohjapinta-alan kehitys eri kasvatusohjelmilla. Esimerkki: Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon männikössä Esimerkissä verrataan kylvömännikön puuntuotosta ja paljaan maan arvoa yhden, kahden ja kolmen harvennuksen kasvatusohjelmilla Pohjois-Suomen kuivalla kankaalla, esimerkki Paltamosta (992 d.d.).
Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan puunkasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusohjelmien vertailuun. Männiköissä erittäin voimakkaat harvennukset johtavat merkittäviin tuotostappioihin. Kahden prosentin tuottovaatimuksella kahden harvennuksen kasvatusohjelma on kannattavin. Yhden harvennuksen kasvatusohjelma tuottaa yli 20 % heikomman paljaan maan arvon. Kolmen ja neljän prosentin tuottovaatimuksella esimerkin kaikki kasvatusketjut tuottavat negatiivisen paljaan maan arvon. Kasvupaikan heikon puuntuotoksen takia myöhemmin syntyvät puunmyyntitulot eivät riitä kattamaan metsikön perustamiskuluja, joten metsänviljely ei ole taloudellisesti kannattavaa. Männikön pohjapinta-alan kehitys eri kasvatusohjelmilla.

# Kasvatushakkuut - Talous

## Huomiota pääoman tuottoon

Nuorissa kasvatusmetsissä pääoman tuottoaste pidetään korkeana ohjaamalla kasvu hyvälaatuisiin puihin eli parantamalla puuston arvokasvua. Kun metsikkö varttuu, siihen sitoutuu yhä enemmän pääomaa, mutta arvokasvu vakioituu ja lopulta laskee, kun kasvu taantuu puiden vanhetessa. Tämän takia pääoman tuottoprosentti on varttuneessa metsikössä laskeva. Varttuneen kasvatusmetsikön sitoman pääoman tuottoprosenttia voidaan nostaa harventamalla puustoa eli vähentämällä puustoon sitoutuneen pääoman määrää.
Harvennuksen ajankohdan, harvennustavan ja voimakkuuden valinta vaikuttavat sekä välittömästi saataviin hakkuutuloihin että jäävän puuston kehitykseen. Päätöksenteon tueksi on harvennusmetsien käsittelyyn kehitetty puulaji- ja kasvupaikkakohtaisia harvennusmalleja.
Harvennusmallien laadinnassa on otettu huomioon sekä ennustettujen kassavirtojen nykyarvo (laskentakorko 2–3 %) että eri riskitekijöitä. Mallit eivät kaikissa tilanteissa takaa taloudellisen optimin saavuttamista, mutta malleja voi turvallisesti soveltaa erilaisiin metsiköihin. Mallit ovat yleistyksiä metsiköiden kehityksestä ja samoja malleja käytetään sekä luontaisesti syntyneille että viljellyille metsille. Viljeltyjen metsiköiden kehitys on usein voimakasta ja niitä voi kasvattaa luontaisesti syntyneitä metsiköitä tiheämpinä.

Kun tuottovaatimus on alhainen, voidaan enemmän pääomaa pitää puustoon sitoutettuna, mikä johtaa tiheämpiin metsikköihin. Tuottovaatimuksen noustessa pääoma kallistuu ja silloin on taloudellisempaa kasvattaa puusto harvempana sitoutuneen pääoman alentamiseksi. Optimaalinen pohjapinta-ala on suurimmillaan kiertoajan keskivaiheilla ja loppua kohti puustopääomaa kannattaa yleensä pienentää, ettei liiallinen puuston tiheys vähentäisi metsikköön sitoutuneen pääoman tuottoprosenttia .

# Kasvatushakkuut - Talous

## Puunmyyntitulot

Harvennuksen taloudellinen kannattavuus riippuu välittömistä kantoraha- tai hankintatuloista ja harvennuksen vaikutuksesta tulevaisuuden puunmyyntituloihin. Käsittelyalan koko, kertymän määrä, tukkirunkojen keskikoko ja kohteen korjuukelpoisuus vaikuttavat oleellisesti puusta maksettavaan hintaan.
Hakkuukertymältään pienten harvennusten kannattavuuden arvioinnin merkitys korostuu erityisesti metsätiloilla, joilla hakkuiden välinen aika on pitkä tai jotka ovat vaikeasti saavutettavissa. Esimerkiksi karuilla turvemailla ja heikkotuottoisilla mailla Pohjois-Suomessa yksittäiset harvennus- ja muut käsittelykohteet kannattaa hoitaa kerralla kuntoon osana suurempaa kokonaisuutta.

# Kasvatushakkuut - Talous

## Voimakas käsittely kasvattaa tuhoriskejä

Harvennuksen jälkeen riski luonnontuhoille yleensä kasvaa. Nuorissa kasvatusmetsiköissä etenkin lumituhojen riski kasvaa ja varttuneissa metsiköissä tuulituhojen riski. Tuhoriski kasvaa mitä tiheämmäksi metsikkö on kasvanut ennen harvennusta ja mitä voimakkaampana harvennus tehdään. Lykkäämällä harvennusta voidaan tavoitella suurempia välittömiä puunmyyntituloja, mutta samalla kasvaa tuhoriski.
Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajassa kaksi harvennusta. Kolmas harvennus kasvattaa tuhoriskiä eikä juuri lisää kasvatusohjelman tuottamaa nettotulojen nykyarvoa.
Kuusta voi myös kasvattaa yhden harvennuksen kasvatusohjelmalla. Tällöin nettotulojen nykyarvo jää hieman alhaisemmaksi, mutta korjuuvauriot vähenevät ja juurikäävän leviämisen riski minimoidaan. Yhden harvennuksen kasvatus on huomioitava jo taimikonharvennuksessa, jolloin puusto jätetään normaalia harvemmaksi (1 200–1 400 puuta/ha).

Männiköissä voimakkaat harvennukset aiheuttavat merkittäviä kasvutappioita, jolloin nettotulojen nykyarvo pienenee selvästi. Tämän vuoksi yhden harvennuksen kasvatusohjelma soveltuu huonosti männylle. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on perusteltua, kun sillä turvataan puuston korkea arvokasvu verrattuna puuston sitoutuneeseen pääomaan.

# Kasvatushakkuut - Talous

## Esimerkki: Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon kuusikossa

Esimerkissä verrataan istutuskuusikon tuottamaa paljaan maan arvoa yhden, kahden ja kolmen harvennuksen kasvatusohjelmilla Etelä-Suomen lehtomaisella kankaalla, esimerkki Hattulasta (1 235 d.d.).
Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan puunkasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusohjelmien vertailuun.
Erot kasvatusohjelmien tuottamissa paljaan maan arvoissa ovat suhteellisen pienet. Yhden harvennuksen ohjelman paljaan maan arvo on kolmen prosentin laskentakorolla noin 10 % muita alhaisempi ja neljän prosentin korolla noin 20 % alhaisempi.

# Kasvatushakkuut - Talous

## Esimerkki: Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon kuusikossa

### Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon kuusikossa.

##  [Kasvatusohjelman vaikutus kannattavuuteen kuusikossa](/fi/node/859)

Table
| Laskentakorko |   | 2 % | 2 % | 2 % | 3 % | 3 % | 3 % | 4 % | 4 % | 4 % |
|   |   | 1 harv. | 2 harv. | 3 harv. | 1 harv. | 2 harv. | 3 harv. | 1 harv. | 2 harv. | 3 harv. |
| Paljaan maan arvo, €/ha |   | 7455 | 7968 | 7984 | 3096 | 3362 | 3387 | 932 | 1158 | 1179 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 86 | 86 | 86 | 66 | 71 | 71 | 66 | 66 | 66 |
| Toimenpide | Vuosi | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Hallintokulut, €/ha |   | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v |
| Uudistustyöt, €/ha |  | - 1 272 | - 1 272 | - 1 272 | - 1 272 | - 1 272 | - 1 272 | - 1 272 | - 1 272 | - 1 272 |
| Varhaisperkaus, €/ha  | 4 | - 319 | - 319 | - 319 | - 319 | - 319 | - 319 | - 319 | - 319 | - 319 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 9 | - 465 |   |   | - 465 |   |   | - 465 |   |   |
|   | 13 |   | - 465 | - 465 |   | - 465 | - 465 |   | - 465 | - 465 |
| Ensiharvennus, €/ha | 36 |   | 3200 | 2975 |   | 3200 | 2975 |   | 3200 | 2975 |
|   | 41 | 5545 |   |   | 5545 |   |   | 5545 |   |   |
| Toinen harvennus, €/ha | 46 |   |   | 3155 |   |   | 3155 |   |   | 3155 |
|   | 51 |   | 5590 |   |   | 5590 |   |   | 5590 |   |
| Kolmas harvennus, €/ha | 56 |   |   | 4650 |   |   | 4650 |   |   | 4650 |
| Päätehakkuu, €/ha | kiertoaikana | 41180 | 37520 | 34010 | 26205 | 26515 | 23600 | 26205 | 22770 | 20055 |
Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon kuusikossa.
solut: kassavirta

# Kasvatushakkuut - Talous

## Esimerkki: Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon männikössä

Esimerkissä verrataan kylvömännikön puuntuotosta ja paljaan maan arvoa yhden, kahden ja kolmen harvennuksen kasvatusohjelmilla Pohjois-Suomen kuivalla kankaalla, esimerkki Paltamosta (992 d.d.). Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan puunkasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusohjelmien vertailuun.
Männiköissä erittäin voimakkaat harvennukset johtavat merkittäviin tuotostappioihin. Kahden prosentin tuottovaatimuksella kahden harvennuksen kasvatusohjelma on kannattavin. Yhden harvennuksen kasvatusohjelma tuottaa yli 20 % heikomman paljaan maan arvon.
Kolmen ja neljän prosentin tuottovaatimuksella esimerkin kaikki kasvatusketjut tuottavat negatiivisen paljaan maan arvon. Kasvupaikan heikon puuntuotoksen takia myöhemmin syntyvät puunmyyntitulot eivät riitä kattamaan metsikön perustamiskuluja, joten metsänviljely ei ole taloudellisesti kannattavaa.

# Kasvatushakkuut - Talous

## Esimerkki: Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon männikössä

### Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon männikössä.

##  [Harvennuksen kannattavuustarkastelu männikössä 2 3 4](/fi/node/856)

Table
| Laskentakorko |   | 2 % | 2 % | 2 % | 2 % | 3 % | 3 % | 3 % | 4 % | 4 % | 4 % |
|   |   | 1 harv. | 2 harv. | 3 harv. | 3 harv. | 1 harv. | 2 harv. | 3 harv. | 1 harv. | 2 harv. | 3 harv. |
| Paljaan maan arvo, €/ha |   | 659 | 839 | 727 | 727 | -188 | -97 | -176 | -496 | -455 | -493 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 97 | 102 | 102 | 102 | 87 | 92 | 97 | 77 | 87 | 77 |
| Toimenpide | Vuosi | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Hallintokulut, €/ha |   | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v | - 11/v |
| Uudistustyöt, €/ha |  | - 393 | - 393 | - 393 | - 393 | - 393 | - 393 | - 393 | - 393 | - 393 | - 393 |
| Taimikonharvennus,  --- €/ha | 15 | - 465 | - 465 | - 465 | - 465 | - 465 | - 465 | - 465 | - 465 | - 465 | - 465 |
| Ensiharvennus, €/ha | 47 |   | 520 | 520 | 520 |   | 520 | 520 |   | 520 | 520 |
|   | 52 | 910 |   |   |   | 910 |   |   | 910 |   |   |
| Toinen harvennus, €/ha | 62 |   | 1710 | 1550 | 1550 |   | 1710 |   |   | 1710 | 1550 |
| Kolmas harvennus, €/ha | 77 |   |   | 2000 | 2000 |   |   | 2000 |   |   | - |
| Päätehakkuu, €/ha | kiertoaikana | 11090 | 10725 | 8130 | 8130 | 8850 | 8480 | 7175 | 6420 | 7260 | 4920 |
Eri kasvatusohjelmien vaikutus paljaan maan arvoon männikössä.

Harvennuksella tuloutetaan osa puuston jo tuottamasta arvosta, parannetaan jäävän puuston arvotuottoa ja säädetään puustoon sitoutuneen pääoman määrää. Tavoitteena on ohjata metsiköiden kehitystä niin, että puuntuotannon nettonykyarvo on mahdollisimman suuri. Harvennuksen jälkeen riski luonnontuhoille yleensä kasvaa.

Ensiharvennus

Myöhempi harvennus

Harvennuksella tuloutetaan osa puuston jo tuottamasta arvosta, parannetaan jäävän puuston arvotuottoa ja säädetään puustoon sitoutuneen pääoman määrää. Tavoitteena on ohjata metsiköiden kehitystä niin, että puuntuotannon nettonykyarvo on mahdollisimman suuri. Harvennuksen jälkeen riski luonnontuhoille yleensä kasvaa.

Kasvatushakkuut - Talous

Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut. Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina METSO – petolintuhanke.. Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa. 10 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Tiheän siemenpuuasennon alle on syntynyt sekapuustoinen taimikko. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 40 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Taimikko on varttunut nuoreksi puustoksi. Sitä on käsitelty taimikonhoidolla. Osa siemenpuista on poistettu, osa säästetty. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 80 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Nuorempi sukupolvi on varttumassa hakkuukypsäksi. Muutamia vanhoja siemenpuita on vielä jäljellä säästöpuina. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Kun siemenpuita on jätetty tavallista enemmän, maisema säilyy metsäisenä. Kuva: © Johnny Sved.

# Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

## Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen

Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa.
Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.
Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina . Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille   Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

Metsikön puuston, maaperän ja ympäristön tila korjuun jälkeen. Korjuujälkeä tarkkaillaan kasvatushakkuissa, mutta myös jatkuvan kasvatuksen hakkuissa on tärkeää huomioida korjuujäljen laatu.

Korjuujälki

Metsikön puuston, maaperän ja ympäristön tila korjuun jälkeen. Korjuujälkeä tarkkaillaan kasvatushakkuissa, mutta myös jatkuvan kasvatuksen hakkuissa on tärkeää huomioida korjuujäljen laatu. 

Lehtipuusekoituksen hyödyt monimuotoisuudelle Lehtipuulajeilla elää hyvin suuri joukko lajeja, joista suuri osa ei pysty hyödyntämään havupuita eikä siten elämään sellaisissa metsissä, joista niiden vaatimat lehtipuulajit puuttuvat. Vanhojen, järeiden lehtipuiden vähyys ovatkin merkittävimpiä syitä metsälajien uhanalaisuudelle ja metsäluontotyyppien laadun heikentymiselleHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhan-alaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.,Kouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.. Lehtipuista riippuvaiset taantuneet ja uhanalaistuneet lajit ovat nimenomaan vanhoista, elävistä lehtipuista ja järeästä lehtilahopuusta riippuvaisia lajejaHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhan-alaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.,Huuskonen, S et al. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to
enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management
479.. Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen kasvatusmetsissä on suositeltavaa monimuotoisuuden säilymisen kannalta. Lehtipuuosuuden säilyttäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa useiden lajien elinmahdollisuuksia. Sekapuustoiset metsät ylläpitävät monipuolisempaa lajistoa kuin yhdestä puulajista koostuva metsä, koska ne tarjoavat useammille lajeille sopivaa ravintoa ja elinpaikkojaCavard, X., Macdonald, S.E., Bergeron, Y. &amp;amp; Chen, H.Y.H. 2011: Importance of mixedwoods for biodiversity conservation: evidence for understory plants, songbirds, soil fauna, and ectomycorrhizae in northern forests. Environ. Rev. 19: 142-161.. Kaikilla kotimaisilla puulajeillamme on vähintään kymmeniä juuri kyseiselle puulajille erikoistuneita lajeja, joten sekapuustoisuus lisää metsälajien monimuotoisuuttaKeto-Tokoi, P. &amp;amp; Siitonen, J. 2021. Puiden asukkaat. Suomen puiden seuralaislajit. Gaudeamus. 495 s.. Metsän eläimille, kasveille ja sienille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuut lisäävät pintakasvillisuuden monimuotoisuutta, sienien, kääpien, sekä puilla kasvavien sammalten ja jäkälien lajimäärää. Useiden eliöryhmien lajeja on lehtimetsissä tai lehtipuusekametsissä enemmän kuin havumetsissä. Ensisijaisesti tämä on seurausta suuremmasta puulajien määrästä sekä lahoavasta lehtipuusta. Tikat hakkaavat lahoavien lehtipuiden runkoihin koloja, joista tulee pesäpaikkoja muille linnuille ja nisäkkäille. Lehtipuiden urvut ovat monien lintujen, kuten pyyn ja teeren, talviaikainen ravinnon lähde. Lehtipuiden lehdet ovat tärkeää ravintoa monille hyönteisille, muun muassa perhosten toukille. Lehtipuusekoitus vaikuttaa myönteisesti myös metsien terveyteen ja hyvinvointiin sekä maaperän viljavuuteen. Lehtipuiden karike vähentää maan happamoitumista, parantaa ravinteiden kiertoa ja lisää maaperän tuotoskykyä sekä maaperän lajiston monipuolisuutta. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä metsikön taloudellisen tuoton että luonnonhoidon näkökulmasta. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka monipuolistaa metsikköä ja antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin. Lehtipuusekoituksen ylläpito havupuuvaltaisessa metsässä Metsänhoidossa on suositeltavaa pyrkiä useamman puulajin sekoitukseen, vaikka metsän uudistamisessa käytettäisiin vain yhtä puulajia. Muita puulajeja syntyy luontaisesti uudistetulle alalle, ja niiden säästäminen sopivassa suhteessa on suositeltavaa jo metsän parhaan kasvun takaamiseksi. Yhdenkin puulajin lisääminen metsään rikastuttaa luontoa, sillä sen mukana tulee suuri joukko seuralaislajeja. Lehtipuiden määrän lisääminen talousmetsissä onnistuu suosimalla lehtipuita metsän eri hoitovaiheissa sekä valitsemalla säästöpuiksi taloudellisesti vähäarvoiset, mutta monimuotoisuuden kannalta merkittävät lehtipuut. Tehokkain ja kustannuksiltaan pienin keino puustorakenteiden monipuolistamiseksi ja lehtipuiden osuuden nostamiseksi on säästää mahdollisuuksien mukaan metsänhoidossa taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut, kuten pihlajat, lepät, haavat ja raidat. Puulajiston monipuolistamista voi edistää aina taimikonhoito- ja harvennusvaiheista uudistushakkuisiin. Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden edistäminen on suositeltava keino parantaa metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen, parantaa taloudellista kannattavuutta rehevillä kasvupaikoilla, vähentää hyönteis- ja sienituhojen riskiä verrattuna yhden puulajin metsikköön, sekä vähentää markkinariskiä, kun samasta metsiköstä voidaan korjata eri puutavaralajejaFelton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.,Huuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to
enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management
479.. Hoidettua sekapuustoista metsää on helppoa kasvattaa metsänomistajan haluamaan suuntaan. Monipuolinen puusto on kestävä myös erilaisia tuhoja vastaan. Kuva: © Pentti Väisänen. Lehtipuusto vaatii kasvutilaa Lehtipuuston elinvoimaisena pitäminen edellyttää väljempää kasvutilaa, minkä vuoksi harvennusten tulee olla hieman voimakkaampia kuin puhtaissa havupuumetsiköissä. Jos metsänkasvatuksessa painavat enemmän muut arvot kuin puuntuotanto, voidaan havupuuvaltaisessa metsikössä ylläpitää hyvinkin suurta lehtipuuosuutta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi tulee ottaa huomioon kaikissa kasvatusvaiheissa. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaat lehtipuulajit Rauduskoivu ja hieskoivu ovat metsiemme yleisimmät lehtipuulajit. Ne ovat myös puuta jalostavalle teollisuudelle tärkeää raaka-ainetta. Harvalukuisemmilla lehtipuulajeilla, kuten haavalla, pihlajalla, harmaalepällä, tervalepällä, raidalla ja jaloilla lehtipuilla ei ole samanlaista laajaa teollista käyttöä ja taloudellista merkitystä, mutta ne ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle. Monet metsien lajeista ovat erikoistuneet elämään juuri tietyn puulajin yhteydessä. Metsän uhanalaisille lajeille tärkeimmät puulajit ovatkin juuri haapa ja raita, mutta myös muut puulajit ovat tärkeitäKuusinen, M. 1994. Epiphytic lichen diversity on Salix caprea in old-growth southern and middle boreal forests of Finland. Ann. Bot. Fenn. 31: 77–92.,Kuusinen, M. 1994. Pihlajan epifyyttijäkälät ja -sammalet. Sorbifolia 25: 137–160.,Kuusinen, M. 1996. Epiphyte flora and diversity on basal trunks of six old-growth forest tree species in southern and middle boreal Finland. Lichenologist 28: 443–463.,Kuusinen, M. 1996. Haavan epifyyttiset jäkälät. Sorbifolia 27: 159–163.. Runsaasti haapaa sisältävissä metsissä elää keskimääräistä enemmän kyseiselle puulajille erikoistunutta kovakuoriaislajistoa, kääpiä ja jäkäliäSahlin, E. &amp;amp; Ranius, T. 2009. Habitat availability in forests and clearcuts for saproxylic beetles associated with aspen. Biodivers. Conserv. 18: 621-638.,Ruokolainen, A., Shorohova, E., Penttilä, R., Kotkova, V. &amp;amp; Kushnevskaya, H. 2018: A continuum of dead wood with various habitat elements maintains the diversity of wood-inhabiting fungi in an old-growth boreal forest. Eur. J. For. Res. 137: 707-718.,Hedenås, H. &amp;amp; Ericson, L. 2003. Response of epiphytic lichens on Populus tremula in a selective cutting experiment. Ecol. Appl. 13: 1124-1134.. Metsänhoidon toimenpiteiden yhteydessä onkin suositeltavaa säästää tavanomaista enemmän monimuotoisuudelle arvokkaita lehtipuita sekä erityisesti järeitä haapoja siellä, missä niitä on jo entuudestaan runsaammin. Myös jaloja lehtipuita sisältävät lehdot on suositeltavaa huomioida luontokohteina. Talousmetsien luonnonhoidon näkökulmasta on myös tärkeää antaa lehtipuiden ikääntyä ja järeytyä sekä edelleen muodostaa järeää lehtilahopuuta. Valitsemalla lehtipuita säästöpuiksi voidaan lisätä järeiden lehtipuiden määrää talousmetsissä lehtipuusta riippuvaisen uhanalaisen lajiston kannalta riittävän tehokkaastiRoberge, J.-M., Lämås, T., Lundmark, T., ym. 2015. Relative contributions of set-asides and tree retention to the long-term availability of key forest biodiversity structures at the landscape scale. Journal of Environmental Management 154: 284–292.. Vaikka lehtipuista tehdyissä tekopökkelöissä voikin elää uhanalaista lajistoa, on suositeltavaa jättää järeät lehtipuut uudistettavaan kohteeseen elävinä, sillä ne ylläpitävät puuston monipuolisuutta ja kuolevat omia aikojaan turvaten näin myös lahopuujatkumoa. Puulajisekoituksella riskinsietokykyä Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla, kuten kirjanpainaja kuusella, joten lehtipuusekoitus havumetsässä lisää metsän sietokykyä tuhoja vastaan. Samasta syystä sekapuustoisuus edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista. Mahdollisen tuhon tapahtuessa sekapuustoisessa metsässä esiintyy vähemmän sieni- tai hyönteistuholle alttiita puita. Lisäksi muiden puulajien puut toimivat esteinä tuhon leviämiselle, esimerkiksi kuusenjuurikäävälle. Sekapuustoisissa metsissä koko metsikön puustoa ei menetetä, vaikka yksi puulaji kohtaisikin tuhon. Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisten metsien lisääminen edellyttää myös riskien tunnistamista, sillä sekapuustoiset metsätkään eivät ole automaattisesti suojassa metsätuhoilta. Männyn tyvitervastautia ja mesisienten aiheuttamaa lahoa esiintyy niin lehti- kuin havupuillakin. Männynversoruoste voi aiheuttaa tuhoja männyn taimikoissa, joissa on seassa haapaa. Runsaasti erityisesti hirvieläinten suosimia lehtipuulajeja, kuten haapaa, pihlajaa ja koivua kasvavat taimikot ovat alttiina hirvieläinten aiheuttamille vahingoille. Uudistaminen lehtipuulle Metsätilan luontoa monipuolistaa kokonaan lehtipuulle uudistettu metsikkö. Rauduskoivu menestyy lehdoissa ja lehtomaisilla kankailla sekä tuoreilla moreenimailla, joilla vesitalous on kunnossa. Hieskoivu sietää vähähappisempia olosuhteita ja menestyy soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kotimaisia puulajeja ovat haapa, tervaleppä, tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera. Lehtipuille uudistamista voitaisiin lisätä erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla. Tällä hetkellä hirvieläintuhoriski on merkittävin syy siihen, miksi rauduskoivun viljelyä näillä alueilla vältetään. Useimmat lehtipuulajit ovat hirvieläinten suosimaa ravintoa. Hirvieläimet suosivat ravintonaan rauduskoivua, jolloin jäljelle jää tuoton kannalta heikompaa hieskoivua. Monimuotoisuuden näkökulmasta tärkeiden, mutta hirvieläinten erityisesti suosimien haapojen, pihlajien ja tammien kasvattaminen on vielä koivujakin haastavampaaKunttu, P., Mussaari, M. &amp;amp; Ryttäri, T. 2021. Kauriiden vaikutus luonnonkasveihin. Mitä tiedetään? Lutukka 37: 92–112.,Matala, J., Nikula, A., Pellikka, J., ym. 2021. Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 142 s. Hirvieläintuhoriskien hallinnan kannalta on tehokasta pitää hirvieläinkannat sellaisella tasolla, että taloudellisesti tärkeiden mäntyvaltaisten taimikoiden tuhot pysyvät kohtuullisina ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden lehtipuiden uudistuminen ja kasvatus onnistuvat. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen tuo väriä ja vaihtelua maisemaan. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke.

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita ja sinne syntyy tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

Taimikonharvennuksessa kasvatettavan puuston tiheys ja puulajisuhteet harvennetaan tavoitteen mukaiseksi. Taimikonharvennuksen tavoitteena on, että ensiharvennuksessa korjattavat puut ovat järeydeltään myyntiin kelpaavia. Pääsääntöisesti työ tehdään varttuneessa taimikossa.

Taimikonharvennusta tehdään varttuneissa taimikoissa, joissa on tarve säätää puuston tiheyttä ja puulajisuhteita. Taimikonhoidon tarpeeseen vaikuttavat kasvupaikan ominaisuudet sekä kohteen aikaisempi käsittely kuten metsän uudistamistapa ja mahdollisen varhaisperkauksen toteutus.
Taimikonharvennus tehdään laadullisesti parhaiden ja hyväkasvuisten puiden hyväksi, riippumatta siitä, ovatko ne viljeltyjä tai luontaisesti syntyneitä. Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusekoituksen hyödyt monimuotoisuudelle

Lehtipuulajeilla elää hyvin suuri joukko lajeja, joista suuri osa ei pysty hyödyntämään havupuita eikä siten elämään sellaisissa metsissä, joista niiden vaatimat lehtipuulajit puuttuvat. Vanhojen, järeiden lehtipuiden vähyys ovatkin merkittävimpiä syitä metsälajien uhanalaisuudelle ja metsäluontotyyppien laadun heikentymiselle,. Lehtipuista riippuvaiset taantuneet ja uhanalaistuneet lajit ovat nimenomaan vanhoista, elävistä lehtipuista ja järeästä lehtilahopuusta riippuvaisia lajeja,.
Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen kasvatusmetsissä on suositeltavaa monimuotoisuuden säilymisen kannalta. Lehtipuuosuuden säilyttäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa useiden lajien elinmahdollisuuksia. Sekapuustoiset metsät ylläpitävät monipuolisempaa lajistoa kuin yhdestä puulajista koostuva metsä, koska ne tarjoavat useammille lajeille sopivaa ravintoa ja elinpaikkoja. Kaikilla kotimaisilla puulajeillamme on vähintään kymmeniä juuri kyseiselle puulajille erikoistuneita lajeja, joten sekapuustoisuus lisää metsälajien monimuotoisuutta. Metsän eläimille, kasveille ja sienille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa.
Lehtipuut lisäävät pintakasvillisuuden monimuotoisuutta, sienien, kääpien, sekä puilla kasvavien sammalten ja jäkälien lajimäärää. Useiden eliöryhmien lajeja on lehtimetsissä tai lehtipuusekametsissä enemmän kuin havumetsissä. Ensisijaisesti tämä on seurausta suuremmasta puulajien määrästä sekä lahoavasta lehtipuusta. Tikat hakkaavat lahoavien lehtipuiden runkoihin koloja, joista tulee pesäpaikkoja muille linnuille ja nisäkkäille. Lehtipuiden urvut ovat monien lintujen, kuten pyyn ja teeren, talviaikainen ravinnon lähde. Lehtipuiden lehdet ovat tärkeää ravintoa monille hyönteisille, muun muassa perhosten toukille.

Lehtipuusekoitus vaikuttaa myönteisesti myös metsien terveyteen ja hyvinvointiin sekä maaperän viljavuuteen. Lehtipuiden karike vähentää maan happamoitumista, parantaa ravinteiden kiertoa ja lisää maaperän tuotoskykyä sekä maaperän lajiston monipuolisuutta. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä metsikön taloudellisen tuoton että luonnonhoidon näkökulmasta. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka monipuolistaa metsikköä ja antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusekoituksen ylläpito havupuuvaltaisessa metsässä

Metsänhoidossa on suositeltavaa pyrkiä useamman puulajin sekoitukseen, vaikka metsän uudistamisessa käytettäisiin vain yhtä puulajia. Muita puulajeja syntyy luontaisesti uudistetulle alalle, ja niiden säästäminen sopivassa suhteessa on suositeltavaa jo metsän parhaan kasvun takaamiseksi. Yhdenkin puulajin lisääminen metsään rikastuttaa luontoa, sillä sen mukana tulee suuri joukko seuralaislajeja.
Lehtipuiden määrän lisääminen talousmetsissä onnistuu suosimalla lehtipuita metsän eri hoitovaiheissa sekä valitsemalla säästöpuiksi taloudellisesti vähäarvoiset, mutta monimuotoisuuden kannalta merkittävät lehtipuut. Tehokkain ja kustannuksiltaan pienin keino puustorakenteiden monipuolistamiseksi ja lehtipuiden osuuden nostamiseksi on säästää mahdollisuuksien mukaan metsänhoidossa taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut, kuten pihlajat, lepät, haavat ja raidat. Puulajiston monipuolistamista voi edistää aina taimikonhoito- ja harvennusvaiheista uudistushakkuisiin.
Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden edistäminen on suositeltava keino parantaa metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen, parantaa taloudellista kannattavuutta rehevillä kasvupaikoilla, vähentää hyönteis- ja sienituhojen riskiä verrattuna yhden puulajin metsikköön, sekä vähentää markkinariskiä, kun samasta metsiköstä voidaan korjata eri puutavaralajeja,.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusto vaatii kasvutilaa

Lehtipuuston elinvoimaisena pitäminen edellyttää väljempää kasvutilaa, minkä vuoksi harvennusten tulee olla hieman voimakkaampia kuin puhtaissa havupuumetsiköissä. Jos metsänkasvatuksessa painavat enemmän muut arvot kuin puuntuotanto, voidaan havupuuvaltaisessa metsikössä ylläpitää hyvinkin suurta lehtipuuosuutta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi tulee ottaa huomioon kaikissa kasvatusvaiheissa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Monimuotoisuuden kannalta arvokkaat lehtipuulajit

Rauduskoivu ja hieskoivu ovat metsiemme yleisimmät lehtipuulajit. Ne ovat myös puuta jalostavalle teollisuudelle tärkeää raaka-ainetta. Harvalukuisemmilla lehtipuulajeilla, kuten haavalla, pihlajalla, harmaalepällä, tervalepällä, raidalla ja jaloilla lehtipuilla ei ole samanlaista laajaa teollista käyttöä ja taloudellista merkitystä, mutta ne ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle.
Monet metsien lajeista ovat erikoistuneet elämään juuri tietyn puulajin yhteydessä. Metsän uhanalaisille lajeille tärkeimmät puulajit ovatkin juuri haapa ja raita, mutta myös muut puulajit ovat tärkeitä,,,. Runsaasti haapaa sisältävissä metsissä elää keskimääräistä enemmän kyseiselle puulajille erikoistunutta kovakuoriaislajistoa, kääpiä ja jäkäliä,,. Metsänhoidon toimenpiteiden yhteydessä onkin suositeltavaa säästää tavanomaista enemmän monimuotoisuudelle arvokkaita lehtipuita sekä erityisesti järeitä haapoja siellä, missä niitä on jo entuudestaan runsaammin. Myös jaloja lehtipuita sisältävät lehdot on suositeltavaa huomioida luontokohteina.
Talousmetsien luonnonhoidon näkökulmasta on myös tärkeää antaa lehtipuiden ikääntyä ja järeytyä sekä edelleen muodostaa järeää lehtilahopuuta. Valitsemalla lehtipuita säästöpuiksi voidaan lisätä järeiden lehtipuiden määrää talousmetsissä lehtipuusta riippuvaisen uhanalaisen lajiston kannalta riittävän tehokkaasti. Vaikka lehtipuista tehdyissä tekopökkelöissä voikin elää uhanalaista lajistoa, on suositeltavaa jättää järeät lehtipuut uudistettavaan kohteeseen elävinä, sillä ne ylläpitävät puuston monipuolisuutta ja kuolevat omia aikojaan turvaten näin myös lahopuujatkumoa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Puulajisekoituksella riskinsietokykyä

Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla, kuten kirjanpainaja kuusella, joten lehtipuusekoitus havumetsässä lisää metsän sietokykyä tuhoja vastaan. Samasta syystä sekapuustoisuus edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista. Mahdollisen tuhon tapahtuessa sekapuustoisessa metsässä esiintyy vähemmän sieni- tai hyönteistuholle alttiita puita. Lisäksi muiden puulajien puut toimivat esteinä tuhon leviämiselle, esimerkiksi kuusenjuurikäävälle. Sekapuustoisissa metsissä koko metsikön puustoa ei menetetä, vaikka yksi puulaji kohtaisikin tuhon.
Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisten metsien lisääminen edellyttää myös riskien tunnistamista, sillä sekapuustoiset metsätkään eivät ole automaattisesti suojassa metsätuhoilta. Männyn tyvitervastautia ja mesisienten aiheuttamaa lahoa esiintyy niin lehti- kuin havupuillakin. Männynversoruoste voi aiheuttaa tuhoja männyn taimikoissa, joissa on seassa haapaa. Runsaasti erityisesti hirvieläinten suosimia lehtipuulajeja, kuten haapaa, pihlajaa ja koivua kasvavat taimikot ovat alttiina hirvieläinten aiheuttamille vahingoille.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Uudistaminen lehtipuulle

Metsätilan luontoa monipuolistaa kokonaan lehtipuulle uudistettu metsikkö. Rauduskoivu menestyy lehdoissa ja lehtomaisilla kankailla sekä tuoreilla moreenimailla, joilla vesitalous on kunnossa. Hieskoivu sietää vähähappisempia olosuhteita ja menestyy soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kotimaisia puulajeja ovat haapa, tervaleppä, tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera.
Lehtipuille uudistamista voitaisiin lisätä erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla. Tällä hetkellä hirvieläintuhoriski on merkittävin syy siihen, miksi rauduskoivun viljelyä näillä alueilla vältetään. Useimmat lehtipuulajit ovat hirvieläinten suosimaa ravintoa. Hirvieläimet suosivat ravintonaan rauduskoivua, jolloin jäljelle jää tuoton kannalta heikompaa hieskoivua. Monimuotoisuuden näkökulmasta tärkeiden, mutta hirvieläinten erityisesti suosimien haapojen, pihlajien ja tammien kasvattaminen on vielä koivujakin haastavampaa,.
Hirvieläintuhoriskien hallinnan kannalta on tehokasta pitää hirvieläinkannat sellaisella tasolla, että taloudellisesti tärkeiden mäntyvaltaisten taimikoiden tuhot pysyvät kohtuullisina ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden lehtipuiden uudistuminen ja kasvatus onnistuvat.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

Havupuuvaltaisissa metsissä on suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Lehtipuuston ja sekapuustoisuuden lisääminen voidaan toteuttaa jättämällä taimikonhoidossa aukkopaikkoihin lehtipuita, jotka eivät vaaranna havupuiden taimien kehitystä sekä ylläpitämällä sekapuustoista metsärakennetta kasvatushakkuissa. Suositeltavaa on myös, että käsittelyn jälkeen metsikköön jää kasvamaan yhtä monta puulajia kuin siellä oli ennen taimikonhoidon tai kasvatushakkuun aloitusta.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Metsän uudistaminen

- Lehtipuille uudistaminen on suositeltavaa erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla.
- On suositeltavaa monipuolistaa metsien uudistamisessa käytettävää kotimaisten puulajien valikoimaa viljelemällä esimerkiksi haapaa, tervaleppää ja jaloja lehtipuita niille sopivilla kasvupaikoilla.
- Taimikoissa on suositeltavaa hyödyntää luontaisesti syntyvää lehtipuustoa sekapuustona.
- Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Taimikon varhaisperkaus ja taimikon harvennus

- Taimikon varhaisperkauksessa vesasyntyinen lehtipuusto poistetaan kokonaan, mutta siemensyntyisistä lehtipuista poistetaan vain selvästi etukasvuiset yksilöt. Kasvatettavien taimien ympäriltä poistetaan kilpaileva kasvusto metrin säteeltä.
- Taimikonharvennuksessa lehtipuusekoitukselle on suositeltavaa tavoitella kasvupaikasta riippuen vähintään 10 prosentin osuutta.
- Harvapuustoisiin kohtiin on suositeltavaa jättää koivujen lisäksi myös muita lehtipuun taimia, kuten haapaa, raitaa, leppää ja pihlajaa sekä katajia.
- Sekapuustoiseen metsään tähtäävässä taimikon varhaisperkauksessa ja taimikon harvennuksessa säästetään lisäksi kuusentaimikoissa mäntyä ja männyntaimikoissa kuusta.
- Yhtään puulajia ei raivata metsikön alueelta kokonaan pois. Tavoitteena on, että säilytetään myös niitä puulajeja, joita ei aiota hyödyntää taloudellisesti. Toteutuksessa on suositeltavaa pyrkiä siihen, että metsikön puulajimäärän säilyttäminen onnistuu säästöpuuryhmissä ja suojatiheiköissä.
- Vältetään turhaa perkaamista. Kasvatettavaa puustoa haittaamattomien puiden perkaus on turhaa työtä ja tuottaa ylimääräisiä kustannuksia.
- Hirvivahingoille alttiilla alueilla männiköissä taimikoihin jätetään tavanomaista enemmän mäntyjä. Pusikoituneet lehtipuuryhmät ja etukasvuiset lehtipuut männyntaimien vierestä poistetaan. Etenkin pihlajan ja pajun määrä pidetään alhaisena.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Kasvatushakkuut

- Harvennuksessa on suositeltavaa pyrkiä sekapuustoisen metsärakenteen säilyttämiseen tai voimistamiseen. Kasvupaikasta riippuen säilytetään vähintään 10 prosentin lehtipuusekoitus.
- Tasaiseen harvennusjälkeen voidaan luoda vaihtelevuutta harventamalla pääpuulajia tavallista voimakkaammin säästöpuuryhmän ja kasvatettavan lehtipuuston ympäriltä.
- Ennakkoraivauksessa säästetään alikasvoksena kasvavia monimuotoisuudelle tärkeitä puita ja pensaita, kuten haapaa, pihlajia, terva- ja harmaaleppiä, raitoja, jaloja lehtipuita ja lehtopensaita.
- Yhtään puulajia ei harvenneta käsittelyalueelta kokonaan pois.
- Kasvatusmetsän puulajimäärän säilyminen varmistetaan lisäämällä harvennuksessa kasvutilaa myös luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puille, kuten jaloille lehtipuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Jatkuva kasvatus

- Jatkuvan kasvatuksen yhteydessä on huolehdittava lehtipuiden uudistumisesta tekemällä riittävän kokoisia aukkoja hakkuiden yhteydessä tai tarvittaessa istuttamalla.
- Jatkuvassa kasvatuksessa lehtipuusekoitukselle on suositeltavaa tavoitella kasvupaikasta riippuen vähintään 10 prosentin osuutta.
- Yhtään puulajia ei hakata käsittelyalueelta kokonaan pois.
- Säästöpuina suositaan lehtipuita.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Indikaattorit**

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Määritelmät**

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita
- metson havaittuja hakomispuita.
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.
Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## FSC®-sertifiointi (2023)

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.
- Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
- Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.
- Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
- Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.
Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm.

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm.
Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:
- rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)
- yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:
- mänty, kuusi ja koivu: 60 cm
- muut kotimaiset puulajit: 40 cm.
- puumaiset ja pylväsmäiset katajat
- haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän
- kolopuut
- petolintujen tiedossa olevat pesäpuut
- palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:
- tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
- hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
- muualla Suomessa vähintään 10 cm.
- sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.
Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.
Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.
Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC**™** ja FSC**®**) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Havupuuvaltaisissa metsissä on suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Lehtipuusekoitus johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin kuusikoihin tai männiköihin. Lehti- ja sekapuustoisuus myös monipuolistavat maisemaa.

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Maisemavaikutukset huomioitava Uudistushakkuu vaikuttaa&nbsp;voimakkaasti metsäympäristöön ja maisemaan, vaikka alueelle jätetään&nbsp;siementävää puustoa. Vaikutuksia voidaan lieventää rajaamalla hakkuuala maaston muotoja myötäillen ja jättämällä säästöpuuryhmiä, lahopuustoa sekä suojakaistoja vesistöihin ja pienvesiin. Kuiva kangas uudistuu helposti luontaisesti. Kuva: © Airi Matila.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

Kaistalehakkuu on uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Menetelmä sopii luontaisesti hyvin taimettuville kohteille, joilla reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.

Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan metsän uudistamista käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää.

Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuu. Männikössä siemenpuiksi jätetään 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivikon uudistamisessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuu tehdään ennen hyvää siemensatoa. Siemenpuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

**Männyn siemenpuuhakkuu (jatkuvan kasvatuksen hakkuu)**

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaisen uudistamisen hakkuu. Se tehdään kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa suojuspuita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille, mahdollisuuksien mukaan myös mäntyjä ja koivuja.

Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään kuusen luontaista taimettumista ja vahvistetaan varttuneen puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Suojuspuiden poisto on ylispuiden poistoa, ja siinä suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.

Säästöpuut ovat talousmetsään pysyvästi jätettäviä eläviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Jättämällä säästöpuita talousmetsiin saadaan vanhoja ja kookkaita eläviä puita, monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja sekä ajan myötä lahopuuta.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
- Monipuolistavat metsikön rakennetta
- Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
- Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
- Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
- Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
- Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
- Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
- Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
- Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

Haitallisen alikasvoksen, vesakon ja muun jätepuuston poistamista uudistusalalta ennen uudistamistoimenpiteitä. Ainoastaan taimettumista ja metsänviljelyä haittaava alikasvos raivataan. Raivauksen voi myös tehdä jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta. Ennakkoon tehtynä raivaus vähentää merkittävästi pienen lehtipuuston vesomista uudistusalalla ja helpottaa tulevien vuosien taimikonhoitoa.

Uudistushakkuissa korjataan nykyisen puusukupolven tuottamaan puuta ja valmistellaan uuden puusukupolven syntyä uudistamalla metsä joko luontaisesti tai viljellen. Uudistushakkuulla tarkoitetaan puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan avoimeksi uuden puuston aikaansaamiseksi. Uudistusalalle voidaan jättää tarvittaessa säästö-, siemen- tai suojuspuita.

Verhopuuhakkuu on hallanaroille kasvupaikoille tarkoitettu uudistushakkuu, jossa tähdätään kuusen luontaiseen uudistamiseen. Metsikköön jäävän mänty- tai lehtiverhopuuston on tarkoitus suojella kuusentaimia hallalta.

Jos luontaisesti syntynyttä taimiainesta ei ole riittävästi, taimikkoa täydennetään kuusen istutuksella. Tavallisesti verhopuustoa harvennetaan, kun kuusen taimet ovat 1–2 metrin pituisia. Loppu verhopuusto poistetaan, kun taimikko on 3–4-metristä.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Ylispuiden poisto (ylispuuhakkuu) on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen alalta. Myös verhopuuston poisto kaksijaksoisesta metsiköstä on ylispuiden poistoa.

Siemen- ja suojuspuut tai itsestään taimettuneen metsikön ylispuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Ylispuiden poistossa tuhoutuu lähes aina taimia. Vauriot ovat sitä suuremmat, mitä pidempään hakkuuta viivytetään. Taloudellisesti on kannattavinta poistaa ylispuut taimikon päältä yhdellä kerralla.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

Uudistushakkuu on tasaikäisenä kasvatettavan metsikön viimeinen toimenpide, jossa valtaosa puustosta hakataan ja tilalle perustetaan uusi puusukupolvi. Uudistushakkuu voidaan tehdä uudistuskypsälle metsikölle, jonka jatkokasvattaminen ei ole metsänomistajalle enää perusteltua.
Uudistushakkuun toteutukseen on erilaisia vaihtoehtoja. Uudistushakkuussa poistetaan alalta lähes kaikki puusto, mutta samalla huolehditaan myös maiseman- ja luonnonhoidon toteutuksesta.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Maisemavaikutukset huomioitava

Uudistushakkuu vaikuttaa voimakkaasti metsäympäristöön ja maisemaan, vaikka alueelle jätetään siementävää puustoa. Vaikutuksia voidaan lieventää rajaamalla hakkuuala maaston muotoja myötäillen ja jättämällä säästöpuuryhmiä, lahopuustoa sekä suojakaistoja vesistöihin ja pienvesiin.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Ennakointi hyödyllistä

Uudistamista on syytä ennakoida jo hyvissä ajoin ennen päätehakkuuta, koska valittu uudistamistapa vaikuttaa päätehakkuun toteutukseen. Uudistamisketjua valittaessa on syytä ottaa huomioon koko kasvatusketju. Metsänhoitosuositusten mukaiset menetelmät ovat yleensä myös kannattavuudeltaan parhaita.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Menetelmä kasvupaikan mukaan

Karuilla kohteilla puuston kehitys on hidasta. Koska hakkuista saatavat tulot ajoittuvat kauaksi uudistamishetkestä, kalliiden menetelmien, kuten istutuksen, käyttö ei ole kannattavaa. Tavallisesti karut kasvupaikat uudistuvat luontaisesti hyvin.
Metsänviljely on osoittautunut varmaksi metsänuudistamistavaksi, joka tuottaa nopeasti uuden puuston. Viljavilla kohteilla viljely lisää puun tuotosta ja lyhentää uudistamisvaiheen kestoa niin paljon, että suurempi investointi on perusteltua. Viljelyssä kannattaa käyttää jalostettua siementä, kun sitä on saatavilla. Esimerkiksi jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna yli 25 prosenttia korkeamman nettotulojen nykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö.
Halpa mutta sopimaton menetelmä lisää kustannuksia. Esimerkiksi rehevämmillä kohteilla äestys aiheuttaa kokonaisuudessaan mätästystä suuremmat kustannukset, koska se lisää merkittävästi taimikonhoitotarvetta. Menetelmän sopivuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös siihen liittyvät epäonnistumisriskit kyseisellä kasvupaikalla.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Metsänuudistamisen kannattavuutta varmistavia keinoja

- Valitse kohteelle parhaiten sopiva metsänuudistamismenetelmä metsänhoidon suositusten mukaisesti.
- Hyödynnä olemassa oleva alikasvos, kun se on hyvälaatuista ja sitä on riittävästi.
- Pyri uudistamaan heti päätehakkuun jälkeen, jotta uusi kasvuisa metsä syntyy nopeasti eikä pintakasvillisuus ehdi vallata alaa.
- Seuraa uuden taimikon kehitystä ja huolehdi taimikon varhaishoidosta.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Kuivahkon kankaan eri uudistamistapojen kannattavuus, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.)

Kuivahkon kankaan männikkö suositellaan uudistettavaksi kylväen tai luontaisesti, jolloin taimikko muodostuu tiheäksi ja mäntyjen oksat jäävät ohuiksi. Istutustaimikko jää yleensä heikkolaatuisemmaksi ja harvemmaksi luontaisesta taimitäydennyksestä huolimatta. Alla olevassa esimerkkilaskelmassa ei ole otettu huomioon puustojen välisiä laatueroja.
Luontaisessa uudistamisessa siemenpuut jäävät kasvamaan muutamaksi vuodeksi uudistusalalle. Siemenpuihin sitoutuu pääomaa, mutta toisaalta ne tuottavat myös arvokasta tukkipuuta. Esimerkkilaskelmassa on oletettu, että tuuli kaataa 20 % siemenpuista ja että ne jäävät korjaamatta. Kasvatusketjun tuottama nettotulojen nykyarvo on laskettu toistamalla toimenpideketjua, joka alkaa uudistusalan raivauksesta ja päättyy siemenpuuhakkuuna tehtävään päätehakkuuseen. Esimerkissä tarkastellaan kuivahkon kankaan männikköä Saarijärvellä, jonka metsänomistaja on päättänyt uudistaa. Pystypuuston arvo on 13 000 euroa/ha, joka saadaan välittömänä puunmyyntitulona, jos alue avohakataan. Siemenpuuhakkuussa välittömät puunmyyntitulot jäävät avohakkuuta pienemmiksi. Jätettävien siemenpuiden arvoksi on arvioitu 1 380 euroa/ha, joten tuloksi jää 11 620 euroa/ha.
Päätöshetkellä arvioidaan kaikki päätöksen jälkeen syntyvät tulot ja menot, myös päätehakkuusta saatavat tulot, ja etsitään ratkaisu, joka tuottaa mahdollisimman korkean nettotulojen nykyarvon. Välittömät puunmyyntitulot ovat luontaisessa uudistamisessa pienemmät ja siksi metsänviljelystä muodostuu kannattavampi vaihtoehto vaikkakin siemenpuuhakkuu tuottaa korkeamman paljaan maan arvon kolmen ja neljän prosentin tuottovaatimuksella.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Kuivahkon kankaan eri uudistamistapojen kannattavuus, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.)

### Esimerkki Saarijärveltä

##  [Uudistamistapojen kannattavuusvertailu taulukkona](/fi/node/1446)

Table
| Laskentakorko |   | 2 % | 2 % | 2 % | 3 % | 3 % | 3 % | 4 % | 4 % | 4 % |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
|   |   | Istutus | Kylvö | Luont. | Istutus | Kylvö | Luont. | Istutus | Kylvö | Luont. |
| Paljaan maan arvo, €/ha |   | 1998 | 2168 | 1573 | 204 | 449 | 714 | -645 | -320 | 381 |
| Välitön puunmyyntitulo |   | 13000 | 13000 | 11620 | 13000 | 13000 | 11620 | 13000 | 13000 | 11620 |
| Summa |   | 14998 | 15168 | 13193 | 13204 | 13449 | 12334 | 12355 | 12680 | 12001 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 78 | 94 | 115 | 73 | 84 | 100 | 68 | 79 | 95 |
| Toimenpide | Vuosi | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta |
| Hallintokulut, €/ha |   | -11/v |   |   | -11/v |   |   | -11/v |   |   |
| Uudistustyöt, €/ha |  | -1112 | -567 | -369 | -1112 | -567 | -369 | -1112 | -567 | -369 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 4 | -319 |   |   | -319 |   |   | -319 |   |   |
|   | 5 |   | -319 | -319 |   | -319 | -319 |   | -319 | -319 |
| Ylispuiden poisto | 5 |   |   | 1379 |   |   | 1379 |   |   | 1379 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 14 | -465 |   |   | -465 |   |   | -465 |   |   |
|   | 15 |   | -465 |   |   | -465 |   |   | -465 |   |
|   | 20 |   |   | -465 |   |   | -465 |   |   | -465 |
| Ensiharvennus, €/ha | 33 | 555 |   |   | 555 |   |   | 555 |   |   |
|   | 39 |   | 785 |   |   | 785 |   |   | 785 |   |
|   | 50 |   |   | 745 |   |   | 745 |   |   | 745 |
| Toinen harvennus, €/ha | 48 | 2445 |   |   | 2445 |   |   | 2445 |   |   |
|   | 54 |   | 2470 |   |   | 2470 |   |   | 2470 |   |
|   | 80 |   |   | 3040 |   |   | 3040 |   |   | 3040 |
| Kolmas harvennus, €/ha | 69 |   | 2830 |   |   | 2830 |   |   | 2830 |   |
| Päätehakkuu, €/ha | kiertoaikana | 14345 | 12790 | 9225 | 12680 | 10700 | 6520 | 10850 | 8575 | 5440 |

Metsänuudistaminen on yleensä koko kiertoajan kallein investointi jaksollisessa kasvatuksessa. Sillä on myös pitkäaikaiset vaikutukset puuston koko kiertoajan kehitykseen ja metsästä saataviin tuloihin. Uudistamisella pyritään saamaan aikaan taimikko, josta kehittyy hyvälaatuinen, kasvupaikan kasvuedellytykset hyödyntävä puusto. Uudistamisen jälkeen ensimmäiset tulot saadaan vasta 25–50 vuoden kuluttua.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuu on onnistuessaan edullinen tapa uudistaa metsä. Toisaalta puunkorjuun kustannukset ovat jonkin verran avohakkuuta suuremmat, koska puuta joudutaan korjaamaan siemenpuiden poiston vuoksi kahdessa vaiheessa. Puustoon on sitoutunut pääomaa pitemmäksi aikaa kuin avohakkuussa. Hidas ja epätasainen taimettuminen voi alentaa siemenpuuhakkuulla tuotetun uuden puuston tuottoa. Menetelmään liittyy myös tuulituhojen riski.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Kaistalehakkuu

Sopivissa oloissa luontainen uudistaminen kaistalehakkuun avulla on edullinen tapa uudistaa metsää. Menetelmän riskit ovat samat kuin muissa luontaisen uudistamisen menetelmissä. Esimerkiksi taimettuminen voi viivästyä, jolloin tuloksena on epätasainen taimikko. Myös tuulituhot reunametsässä voivat osaltaan heikentää menetelmän kannattavuutta.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Suojuspuuhakkuu

Sopivissa kohteissa ja oikein tehtynä luontainen uudistaminen suojuspuuhakkuun avulla on edullinen tapa uudistaa metsää. Metsään jo syntyneen taimiaineksen hyödyntäminen alentaa uudistamiskustannuksia. Menetelmän riskit ovat samat kuin muissa luontaisen uudistamisen menetelmissä. Esimerkiksi taimettuminen voi viivästyä, jolloin tuloksena on epätasainen taimikko. Suojuspuustoon liittyy myös merkittävä tuulituhoriski.
Hakkuukertymä suojuspuuhakkuussa ja suojuspuiden poistossa on huomattavasti pienempi kuin avohakkuussa, mikä kasvattaa puunkorjuun yksikkökustannuksia. Jos suojuspuustoa poistetaan vaiheittain, puunkorjuun kustannukset nousevat. Suojuspuiden poistossa osa taimista todennäköisesti vaurioituu tai tuhoutuu.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuussa uudistuminen tapahtuu luontaisesti. Uudistamiskustannukset ovat tällöin varsin pienet. Toisaalta uudistumiseen kuluu aikaa ja siihen liittyy epävarmuustekijöitä.

Siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin. Maisemahyöty jää tosin lyhytaikaiseksi, jos siemenpuut poistetaan heti taimettumisen jälkeen. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi voi olla perusteltua viivyttää siemenpuiden poistoa ja jättää osa siemenpuista korjaamatta.

Kaistalehakkuu sopivilla kasvupaikoilla ja maastoon oikein suunniteltuna muuttaa maisemaa maltillisesti. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.

Suojuspuuhakkuun aiheuttama välitön maisemanmuutos on lievä. Maisema muuttuu edelleen suojuspuiden poiston yhteydessä. Suojuspuualoilla ylispuustoinen vaihe kestää pitempään kuin siemenpuualoilla. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi voi olla perusteltua jättää osa suojuspuista korjaamatta.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu säilyttävät jossain määrin peitteisyyttä. Näin muutokset maisemassa ovat pienempiä kuin avohakkuun jälkeen. Puusto maisemassa lisää alueen viihtyisyyttä, millä on merkitystä erityisesti virkistyskäytölle.

Siemenpuuhakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Mahdollisuuksien mukaan uudistusalalle voidaan jättää muutamia pieniä tiheikköjä raivaamatta. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.

Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen uudistusalan raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan tekemättä.

Luonnon- ja riistanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi suojuspuustosta erottuvina ryhminä. Monet riistalajit viihtyvät sekapuustoisessa suojuspuustossa, johon on kehittynyt tiheähkö kuusialikasvos. Mustikkavarvusto säästyy yleensä suojuspuuhakkuussa, mikä hyödyttää erityisesti metsäkanalintuja.

Siemenpuu-, kaistale ja suojuspuuhakkuussa luonnon monimuotoisuuden ylläpidon keinoina ovat tilanteesta riippuen mm. säästöpuiden ja/tai tiheikköjen jättäminen.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistushakkuissa pääosa puustosta korjataan pois hakkuualalta, jolloin metsän hiilensidonta vähenee voimakkaasti. Korjatun puun hiili säilyy puutuotteissa niiden elinkaaren ajan. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta on keskeistä, että mahdollisimman suuri osa puuaineksesta voidaan hyödyntää pitkäikäisissä tuotteissa. Lyhytikäiset tuotteet hillitsevät ilmastonmuutosta, mikäli ne auttavat vähentämään uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä.
Monimuotoisuuden vuoksi jätettävät säästöpuut ja lahopuut ovat pitkäaikainen hiilenvarasto. Myös hakkuussa korjaamaton puuaines eli hakkuutähteet ja kannot sitovat ja varastoivat hiiltä maaperään.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde hakkuutähteiden hajoamisen ja karikesyötteen puuttumisen takia. Maanpinta altistuu korkeille lämpötiloille sekä maanmuokkauksen vaikutuksille, mikä voi lisätä hiilihävikkiä kangasmailla.
Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde 15-20 vuoden ajan. Nykyisillä viljelymenetelmillä ja materiaaleilla sama puustomäärä voidaan saavuttaa nopeammin edelliseen puusukupolveen verrattuna.

Turvemailla pohjaveden pinta nousee uudistushakkuun seurauksena, kun haihduttava puusto poistetaan. Avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä. Turvemaametsän uudistushakkuun yhteydessä kuivatusojia on usein kunnostettava, jotta pohjaveden pinta olisi puuston kasvatukselle suotuisa. Toimenpide lisää kuormitusta vesistöihin.

Uudistushakkuussa uudistuskypsä puusto poistetaan lukuun ottamatta säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, riistatiheikköjä ja luontokohteita sekä mahdollisia siemenpuita. Tällöin pääosa puustossa olevasta hiilestä poistuu metsästä ja siirtyy puutuotteisiin tai vapautuu ilmakehään. Myös maaperästä vapautuu enemmän hiiltä kuin ennen hakkuuta.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Väljennyshakkuun käyttökohteet

Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen varsinaista luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta. Sen tavoitteena on lisätä latvusten elinvoimaa sekä parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä ja puiden siementuotantoa. Se edistää myös kasvatettavan puuston järeytymistä.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Rajauksessa huomioitavaa

Uudistettava alue on suositeltavaa rajata kasvupaikkojen ja maaston muotojen mukaan. Luontaisia metsiköiden rajoja ovat etenkin purot, notkot, suot, louhikot ja kalliot sekä uudistettaviin metsiköihin rajautuvat taimikot ja nuoret kasvatusmetsät. Jos uudistushakkuualan rajat ovat epäselvät tai alueella on turvattavia erityiskohteita, niiden merkintä maastoon siihen tarkoitetuilla värikkäillä nauhoilla on erityisen tärkeää.
Turvemaiden laitamilla sekä metsän ja aukeiden reunoilla on hyvä toteuttaa hakkuut niin, että vaihettumisvyöhykkeiden arvo riistalle, metsän monimuotoisuudelle ja maisemalle säilyy. Vaihettumisvyöhykkeet elävöittävät maisemaa ja ovat tärkeitä elinympäristöjä monelle riistalajille.
Mikäli on mahdollista, rinnemailla sijaitseva uudistushakkuuala rajataan rinteeseen nähden poikittain, jotta yhtenäinen puustoinen horisontti säilyisi. Jyrkkien tilanrajojen maisemaa heikentävää vaikutusta voi lieventää esimerkiksi jättämällä rajan pintaan säästöpuuryhmiä.

Metsänuudistaminen maanmuokkauksineen voi aiheuttaa vesistöjen kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Siksi vesistöjen ja pienvesien rannoille on syytä jättää ravinteita ja kiintoaineita sitova riittävän leveä suojakaista. Suojakaistan maaperää ei rikota hakkuissa eikä muussakaan metsänkäsittelyssä. Suojakaistalle on suositeltavaa jättää kasvamaan monimuotoisuudelle arvokkaita puita ja pensaita. Monimuotoisuuden kannalta suositeltavin vaihtoehto on jättää suojakaistat käsittelemättä.
Uudistushakkuuala on suositeltavaa rajata niin, että reunametsät eivät uudistushakkuun jälkeen altistuisi tuulituhoille. Siemen- ja suojuspuuhakkuut eivät sovellu tuulituhoille alttiisiin paikkoihin. Uudistushakkuualaa rajattaessa on syytä huolehtia siitä, ettei sähkö- tai puhelinlinjojen ja liikenneväylien varteen jätetä siemen- tai suojuspuita, kapeita puustokaistaleita tai säästöpuita, jotka kaatuessaan aiheuttaisivat vahinkoa.

Uudistusalan rajauksella luodaan käsittelyalue useiksi kymmeniksi vuosiksi. Uudistettavat kuviot onkin syytä rajata pinta-alaltaan riittävän isoiksi, mikä varmistaa tulevien hoito- ja hakkuutöiden kustannustehokkuutta. Varsinaisen uudistusalan viereltä voi olla tarkoituksenmukaista liittää mukaan pienialaisia varttuneen kasvatusmetsän kuvioita. Isomman uudistusalan sisällä uudistamismenetelmää voi olla tarpeen vaihdella kasvupaikan ominaisuuksien mukaan.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille.
Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely.

Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.
Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.
Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä.

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Ylispuuhakkuun toteutus

Siemen- ja suojuspuut tai itsestään taimettuneen metsikön ylispuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Ylispuiden poistossa tuhoutuu lähes aina taimia. Vauriot ovat sitä suuremmat, mitä pidempään hakkuuta viivytetään. Taloudellisesti on kannattavinta poistaa ylispuut taimikon päältä yhdellä kerralla.
Kaksijaksoisissa metsissä, joissa kuusi on alikasvoksena, ylispuut poistetaan kasvatustavoitteen mukaan yhdellä tai kahdella kertaa.

Ylispuuhakkuu on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen alalta tai verhopuuston poistoa kaksijaksoisesta metsiköstä.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Suojavyöhykkeet puunkorjuussa

Ennen hakkuita toimenpiteen toteuttajalle annetaan tiedoksi suojavyöhykkeen rajaus laaditun suunnitelman mukaisesti. Tarvittaessa suojavyöhykkeen rajaus merkitään maastoon. Metsänomistajan valinnan mukaan suojavyöhykkeellä ei tehdä hakkuita lainkaan tai hakkuu tehdään poimintana.
Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden kannalta, sillä puustoinen suojavyöhyke tarjoaa suojaa, elinympäristön ja kulkuyhteyksiä lukuisille vesi- ja metsälajeille. Säästöpuiden ja muiden monimuotoisuustoimien keskittäminen vesien varteen on taloudellisesti ja ekologisesti järkevää.
Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat), [Suojavyöhykkeen suunnittelu](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat/toteutus).

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Suojavyöhykkeet puunkorjuussa

**Huomioitavia tekijöitä suojavyöhykkeen mahdolliseen poimintahakkuuseen:**

- Selvitetään metsäsertifioinnin kohteelle asettamat rajoitteet.
- Hakkuut pyritään tekemään suojavyöhykkeen ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta. Jos suojavyöhykkeen leveys on niin suuri, että hakkuu ulkopuolelta ei ole mahdollista, hakkuu suositellaan tekemään mahdollisimman kantavaan aikaan.
- Suojavyöhykkeelle suositellaan jätettävän erityisesti lehtipuita ja muita arvokkaita säästöpuita, kuten vanhoja puuyksilöitä sekä kolo- ja lahopuita.
- Hakkuutähteiden jättämistä suojavyöhykkeelle vältetään
Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Vesiuomien ylitykset

- Puunkorjuussa vältetään kaikkien uomien, purojen, norojen ja ojien ylityksiä turhan kuormituksen ehkäisemiseksi.
- Ellei kiertäminen ole mahdollista, tulee ylityspaikan olla maaperältään mahdollisimman kantava ja suojata se tarvittaessa hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla. Ylityspaikan suoja poistetaan uomasta hakkuun päätyttyä.
- Luonnontilaisilla tai sen kaltaisilla uomilla kannattaa kiinnittää erityishuomio siihen, ettei uoman tai sen lähialueen luonnontilaa vaaranneta.

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Arvokkaat elinympäristöt

Puunkorjuussa sellainen leimikon rajaus, joka säilyttää arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet, on yleensä riittävä myös vesiensuojelullisesti. Erityisesti kosteiden ja maapohjaltaan upottavien elinympäristöjen välittömässä läheisyydessä vältetään liikkumista metsätyökoneilla, jotta elinympäristön vesitalous ja ominaispiirteet säilyvät muuttumattomana.
Lue lisää: [Luontokohteiden huomioon ottaminen.](/fi/toimenpiteet/luontokohteiden-huomioon-ottaminen)
Lue lisää: [Lain vaatimukset vesiensuojelussa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/vesiensuojelu-metsankasittelyssa#section-p2873)

Muut arvokkaat elinympäristöt ovat kohteita, jotka eivät täytä metsä- ja luonnonsuojelulain vaatimuksia. Kohteilla on yleensä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä kuten lahopuuta, vanhoja lehti- ja havupuita, jaloja lehtipuita, palanutta puuta, puuston erirakenteisuutta, lehtoisuutta, pohjavesivaikutusta tai soistuneisuutta.
Lue lisää Metsäkeskuksen verkkosivulta: [Muut arvokkaat elinympäristöt ja luontokohteet.](https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/metsien-suojelu-ja-elinymparistojen-hoito/muut-arvokkaat-elinymparistot-ja-luontokohteet)

# Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

## Juurikäävän torjunta

Suomessa voidaan käyttää ainoastaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:n hyväksymiä kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden ammattikäytössä on työntekijällä ja yrittäjällä oltava aina kasvinsuojelututkinto (Laki kasvinsuojeluaineista 1563/2011). Tämä koskee myös juurikäävän torjuntaa urealla tai harmaaorvakkasienellä.
Kasvinsuojeluaineiden käytössä on noudatettava käyttöohjeen mukaista suojaetäisyyttä vesistöihin, joka esimerkiksi urealla on kymmenen metriä. Lisäksi on huomioitava metsäsertifioinnin vaatimus, jonka mukaan vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilla ei saa käyttää kasvinsuojeluaineita.

Puunkorjuun onnistunut ajoitus vähentää haitallista maanpinnan rikkoutumista, puun juurien vaurioitumista ja syöpymiselle alttiiden ajourapainaumien muodostumista. Kantavaan aikaan ja kohteelle soveltuvalla korjuukalustolla tehty korjuu on osa puunkorjuun vesiensuojelutoimenpiteitä. Tämä korostuu erityisesti turvemailla.
Puunkorjuun suunnittelussa on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota ajourien suunnitteluun ja vältettävä samalla uralla ajamista useampaan kertaan. Näin vältetään muodostamasta valmiita veden virtausreittejä hakkuualalle. Ajourien suunnittelussa suositellaan käyttämään apuna kosteusindeksikarttoja. Niiltä voi tunnistaa mm. mahdolliset norot.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Hakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Mahdollisuuksien mukaan uudistusalalle voidaan jättää muutamia pieniä tiheikköjä raivaamatta. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.

Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen uudistusalan raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan tekemättä. Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Luonnon- ja riistanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi suojuspuustosta erottuvina ryhminä. Monet riistalajit viihtyvät sekapuustoisessa suojuspuustossa, johon on kehittynyt tiheähkö kuusialikasvos. Mustikkavarvusto säästyy yleensä suojuspuuhakkuussa, mikä hyödyttää erityisesti metsäkanalintuja.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuussa voidaan ylläpitää riistan elinmahdollisuuksia mm. jättämällä riistatiheikköjä.

Uudistushakkuu on tavallisesti ainoa vaihtoehto, jos puustoa on kohdannut merkittävä metsätuho. Uudistushakkuu mahdollistaa kasvatettavan puulajin vaihtamisen esimerkiksi juurikääpäisessä metsikössä.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta sekametsien perustaminen on vähemmän riskialtista kuin yhden puulajin metsien, eteläisessä Suomessa varsinkin kuusikoiden.
Mahdollinen tuulituhoriski on otettava huomioon, jos alueelle on tarkoitus jättää siemenpuita.

Luontaiseen uudistumiseen tähtäävissä jaksollisen kasvatuksen hakkuissa voidaan käyttää siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuuta. Luontainen uudistaminen on halvin tapa uudistaa metsikkö, mutta hyvän tuloksen saaminen edellyttää, että menetelmä sopii kohteelle.

Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

Luontaiseen uudistumiseen tähtäävissä jaksollisen kasvatuksen hakkuissa voidaan käyttää siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuuta. Luontainen uudistaminen on halvin tapa uudistaa metsikkö, mutta hyvän tuloksen saaminen edellyttää, että menetelmä sopii kohteelle.  

Ensiharvennuksen tavoitteet Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön. Metsänhoidollinen tila ratkaisevaa Kasvatettavan puuston elinvoimaisuuden säilymiseksi ensiharvennus on suositeltavaa tehdä ensisijaisesti puuston metsänhoidollisen tilan mukaan. Ensiharvennuksesta suoraan saatavien tulojen osuus koko kiertoajan tuloista on vähäinen, mutta myöhempiin puunmyyntituloihin ja kiertoajan lyhentymiseen ensiharvennuksella on suuri merkitys. Erityisesti männiköiden ja rauduskoivikoiden ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi. Huonompilaatuisia puita voidaan jättää täydennykseksi ja säästöpuiksi. Sekapuustoisuuden edistämiseksi havupuuvaltaisissa kohteissa voidaan jättää lehtipuustoa sopiviin kohtiin. Puuston kehityksen kannalta on tärkeää, että ensiharvennus tehdään ajoissa. Näin toimien puiden latvukset eivät pääse kilpailun myötä supistumaan liian pieniksi. Nuorissa kasvatusmetsissä hyvä elinvoimaisuuden mittari on puuston elävän latvuksen osuus eli latvussuhde, jota voidaan käyttää harvennustarpeen määrityksessä. Riukuuntuneet ja tupsulatvaiset puut kasvavat heikosti, reagoivat harvennukseen hitaasti, kestävät huonosti lumikuormaa ja tuulta sekä altistuvat myös muille tuhoille. Pääpuulajista, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta riippuen ensiharvennus tehdään yleensä 12–15 metrin valtapituudessa. Ensiharvennuksen ajankohta Ensiharvennuksen oikea ajankohta on kompromissi hakkuukertymän, korjuukustannusten ja puuston latvusten elinvoiman säilymisen välillä. Harvennuksen ajankohtaan voivat vaikuttaa myös metsätilan muiden metsiköiden hakkuutarpeet. Kasvatettavan puuston laadun turvaaminen edellyttää, että ensiharvennus tehdään ennen kuin oksaisiksi kehittyvät päävaltapuut ovat ennättäneet liikaa heikentää parempilaatuisten lisävaltapuiden latvuksia. Yksittäisen metsikön ensiharvennuksen ajankohta voidaan arvioida kahdella eri tavalla:
• ensisijaisesti harvennusmallin avulla (valtapituus/runkoluku) leimausrajan perusteella
• toissijaisesti kasvatettavan puuston latvussuhteen perusteella. Taimikkovaiheessa tehdyt toimenpiteet vaikuttavat puiden latvusten kuntoon, ensiharvennuksen ajoitukseen sekä puunmyyntitulojen määrään. Hoitamattomissa kohteissa ensiharvennus joudutaan tekemään aikaisemmin kuin hoidetuissa, jolloin hakkuukertymä jää alhaiseksi ja puunmyyntitulot vähäisiksi. Kasvatettavan puuston latvussuhde ensiharvennuksen jälkeen • männiköissä vähintään 40 %
• koivikoissa vähintään 50 %
• kuusikoissa vähintään 60 % Turvemailla yksi harvennus voi riittää Haastavien korjuuolosuhteiden vuoksi suometsissä on syytä rajoittaa harvennuskertoja. Mäntyvaltaisissa metsissä riittää karummilla turvemailla useimmiten yksi harvennus ja viljavilla kaksi. Kuusivaltaisissa metsissä on puustovaurioriskin takia hyvä pitäytyä 1–2 harvennuksessa. Kasvatettaessa viljavilla turvemailla hieskoivua riittää yksi harvennuskerta tai vaihtoehtoisesti voidaan kasvattaa kuitu- ja energiapuuta ilman harvennuksia. Nyrkkisääntöjä suometsien ensiharvennukseen  Hieskoivua poistetaan kasvatushakkuissa sekä rämeillä että korvissa, jos ne haittaavat taloudellisesti arvokkaamman puuston kehitystä. Rämeillä normaalit ja voimakkaat harvennukset ovat tuottavimpia (poistuman osuus 35–50 %). Rämemänniköiden ensiharvennukset tehdään jäävän puuston laatua painottaen, laatuharvennuksena. Korpien nuorissa puustoissa tehdään voimakas, varttuneissa normaali harvennus. Pohjois-Suomessa harvennukset tehdään lievempinä. Tarvittaessa tehdään kunnostusojitus ensiharvennuksen yhteydessä ja mahdollinen lannoitus ennen kunnostusojitusta. Nuoren metsikön harvennus tuottaa vaatimattomat tulot, mutta on puuston hyvälle kehitykselle välttämätön. Kuva: © Pentti Väisänen.

Alaharvennus on harvennustapa, joka sopii kaikenikäisiin ja eri puulajien tasarakenteisin metsiköihin. Kasvamaan jätetään ensisijaisesti laadultaan metsikön parhaat valta- ja lisävaltapuut, joilla on rungon laadun puolesta mahdollisuus kasvaa tukkipuiksi. Alaharvennuksen tavoitteena on saada puusto järeytymään nopeasti ja tuottamaan nopeammin tuloja seuraavissa hakkuissa.

Alaharvennuksessa poistetaan
- vialliset sekä sairaat puut
- valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut
- valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin että metsikköön jää harvennusmallien mukainen määrä mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa. Täydennykseksi tai säästöpuiksi voidaan jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita.

Harvennusalan ennakkoraivauksessa poistetaan puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä.

Ennakkoraivaus voi merkittävästi helpottaa koneellista korjuuta, vähentää puustovaurioita ja tehdä kohteen houkuttelevammaksi puunostajalle. Raivauksessa tavoitteena on poistaa alikasvos, joka haittaa näkyvyyttä sekä hakkuulaitteen vientiä poistettavien puiden tyville. Korjuuta haittaamatonta alikasvosta ei suositella raivattavaksi, koska se lisää kustannuksia ja heikentää monimuotoisuutta sekä riistan elinolosuhteita.

Ensiharvennus on ensimmäinen kasvatushakkuu, ja se tuottaa myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta. Ensiharvennuksen tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata puuston järeytymistä.

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.
Ensiharvennus tehdään yleensä, kun puuston valtapituus on 12–15. metriä Ajankohta riippuu pääpuulajista, runkojen koosta, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta. Ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja -kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi.

Kasvatushakkuilla (harvennushakkuilla) turvataan hyvälaatuisen ja arvokkaan puuston kasvuedellytykset ja tuotetaan puunmyyntituloa sekä parannetaan kasvatuksen taloudellista kannattavuutta. Kasvatushakkuut ovat jaksollisen metsänkasvatuksen ainespuuntuotantoon tähtäävä toimenpide. Ensiharvennukset ja myöhemmät harvennukset ovat kasvatushakkuita. Harvennuksissa vähennetään puustoa, jotta jäljelle jäävät puut saavat lisää kasvutilaa ja järeytyminen nopeutuu. Tasaikäisrakenteisten metsien harvennustavat ovat ala- ja yläharvennus.

Ensiharvennus on ensimmäinen myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta tuottava kasvatushakkuu. Se on ensisijaisesti metsänhoidollinen toimenpide, jonka tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata niiden järeytymistä. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “jatkuva kasvatus”

Kasvatushakkuut - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Korjuujälki

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

Ensiharvennus

Jatkuvan kasvatuksen hakkuut - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko