Hirvien aiheuttamien tuhojen erottaminen muista tuhonaiheuttajista on tärkeää. Hirvien aiheuttamat vahingot kohdistuvat pääasiassa mänty- ja rauduskoivutaimikoihin, joissa syötyjen, riivittyjen kasvaimien ja katkottujen latvojen avulla tunnistus yleisimmin tapahtuu.Edenius, L., Bergman, M., Ericsson, G. &amp;amp; Danell, K. 2002: The role of moose as a disturbance factor in managed boreal forests. Silva Fennica 36(1): 57–67.&nbsp;Hirvieläinten syöntijälki näkyy revittyinä katkontoina isoistakin taimista. Varttuneemmissa puustoissa hirvi aiheuttaa satunnaisesti vahinkoa kaluamalla puunrunkojen kuorta. Yleensä mäntyjen kuorta kalutaan varttuneissa taimikoissa tai ensiharvennusvaiheen metsiköissä, mutta pohjoisessa myös varttuneemmista männyistäFaber, W.E. &amp;amp; Edenius, L. 1998. Bark stripping by moose in commercial forests of Fennoscandia– a review. Alces 34(2): 261–268.. Myös kuusen kuoren kaluamista on havaittu. Siitä syntyy vakavia vaurioita, jotka johtavat lahovikoihin ja puutavaran laadun heikkenemiseen.Randveer, T. &amp;amp; Heikkilä, R. 1996. Damage caused by moose (Alces alces L.) by bark stripping of Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 11(2): 153–158. Hirvieläimet syövät mielellään männyn kasvavia versoja. Kuva: ©Tommi Tenhola. Hirvet Talviaikaan hirvien ravintona on pajujen, haavan ja pihlajan lisäksi mäntyBergström, R. &amp;amp; Hjeljord, O. 1987. Moose and vegetation interactions in northwestern Europe and Poland. Swedish Wildlife Research Supplementi 1: 213–228., mutta myös rauduskoivuDanell, K. &amp;amp; Ericson, L. 1986. Foraging by moose on two species of birch when these occur in different proportions. Holoarctic Ecology 9: 79–84.Bergström, R. &amp;amp; Hjeljord, O. 1987. Moose and vegetation interactions in northwestern Europe and Poland. Swedish Wildlife Research Supplementi 1: 213–228.Bergqvist G., Bergström R. &amp;amp; Wallgren M. 2014. Recent browsing damage by moose on Scots pine, birch and aspen in young commercial forests – effects of forage availability, moose population density and site productivity. Silva Fennica vol. 48 no. 1. 13 p.on merkittävä ravinnon lähde. Lumen määrän kasvaessa hirven elinpiiri pienenee, mikä vähentää helposti saatavilla olevaa ravintokasvivalikoimaa ja keskittää syöntiä pienemmälle alalle. Näillä kohteilla vahingot metsätaloudelle korostuvat.Matala, J. 2015. Hirvi metsätalouden säätelijänä. Kirjassa: Salo, K. (toim.) Metsä : monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Luonnonvarakeskus (Luke), 2015. s. 247–250. Pahimmillaan hirvet voivat vahingoittaa taimikkoa erittäin pahasti heikentäen kasvua ja laatua. Kuva: ©Juha-Pekka Hotanen, Luke. Pienet hirvieläimet Valkohäntäpeura aiheuttaa tuhoja yleisimmin istutettuihin männyn ja koivun taimikoihin, mutta myös kuusen taimikoissa on havaittu tuhoja.Löyttyniemi, K. &amp;amp; Repo, S. 1983. Hirven ja valkohäntäpeuran aiheuttamat metsävahingot -Tiedustelun tuloksia 1976 ja 1982. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 103. Metsänsuojelun tutkimusosasto, Metsäntutkimuslaitos, ISSN 0358-4283. 13 s. Metsäkaurista pidetään erityisesti pienten kuusen taimikoiden talviaikaisena vahingoittajana. Mänty on kuitenkin myös metsäkauriin eniten suosima puulajiGill, R.M.A. 1992. A Review of Damage by Mammals in Northern Temperate Forests: 1. Deer. Forestry 65(2): 145–169..Bergström, R. &amp;amp; Bergqvist, G. 1997. Frequencies and Patterns of Browsing by Large Herbivores on Conifer Seedlings. Scandinavian Journal of Forest Research 12: 288–294.Bergquist, J., Löf, M. &amp;amp; Örlander, G. 2009. Effects of roe deer browsing and site preparation on performance of planted broadleaved and conifer seedlings when using temporary fences. Scandinavian Journal of Forest Research 24: 308–317. Metsäkauriin aiheuttamalle tuhoriskille on erityistä, että se koskee kaikkia puulajeja mutta erityisesti istutustaimia Bergström, R. &amp;amp; Bergqvist, G. 1997. Frequencies and Patterns of Browsing by Large Herbivores on Conifer Seedlings. Scandinavian Journal of Forest Research 12: 288–294.Bergquist, J., Löf, M. &amp;amp; Örlander, G. 2009. Effects of roe deer browsing and site preparation on performance of planted broadleaved and conifer seedlings when using temporary fences. Scandinavian Journal of Forest Research 24: 308–317.Kullberg, Y. &amp;amp; Bergström, R. 2001. Winter Browsing by Large Herbivores on Planted Deciduous Seedlings in Southern Sweden. Scandinavian Journal of Forest Research 16: 371–378.. Tämä riski rajoittuu muutamaan ensimmäiseen vuoteen heti uudistamisen jälkeenHeikkilä, R., Annala, M.-L. &amp;amp; Härkönen, S. 2003a. Metsäkauris taimikoiden vahinkoeläimenä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 906. ISBN 951-40-1900-8, ISSN 0358-4283. 20 s..

Hirvien aiheuttamien tuhojen erottaminen muista tuhonaiheuttajista on tärkeää. Hirvien aiheuttamat vahingot kohdistuvat pääasiassa mänty- ja rauduskoivutaimikoihin, joissa syötyjen, riivittyjen kasvaimien ja katkottujen latvojen avulla tunnistus yleisimmin tapahtuu. Hirvieläinten syöntijälki näkyy revittyinä katkontoina isoistakin taimista.
Varttuneemmissa puustoissa hirvi aiheuttaa satunnaisesti vahinkoa kaluamalla puunrunkojen kuorta. Yleensä mäntyjen kuorta kalutaan varttuneissa taimikoissa tai ensiharvennusvaiheen metsiköissä, mutta pohjoisessa myös varttuneemmista männyistä. Myös kuusen kuoren kaluamista on havaittu. Siitä syntyy vakavia vaurioita, jotka johtavat lahovikoihin ja puutavaran laadun heikkenemiseen.

# Hirvieläintuhojen tunnistaminen

## Hirvet

Talviaikaan hirvien ravintona on pajujen, haavan ja pihlajan lisäksi mänty, mutta myös rauduskoivuon merkittävä ravinnon lähde. Lumen määrän kasvaessa hirven elinpiiri pienenee, mikä vähentää helposti saatavilla olevaa ravintokasvivalikoimaa ja keskittää syöntiä pienemmälle alalle. Näillä kohteilla vahingot metsätaloudelle korostuvat.

# Hirvieläintuhojen tunnistaminen

## Pienet hirvieläimet

Valkohäntäpeura aiheuttaa tuhoja yleisimmin istutettuihin männyn ja koivun taimikoihin, mutta myös kuusen taimikoissa on havaittu tuhoja. Metsäkaurista pidetään erityisesti pienten kuusen taimikoiden talviaikaisena vahingoittajana. Mänty on kuitenkin myös metsäkauriin eniten suosima puulaji. Metsäkauriin aiheuttamalle tuhoriskille on erityistä, että se koskee kaikkia puulajeja mutta erityisesti istutustaimia . Tämä riski rajoittuu muutamaan ensimmäiseen vuoteen heti uudistamisen jälkeen.

Hirvieläintuhot tunnistetaan puiden vaurioiden perusteella. Hirvieläimet aiheuttavat vahinkoa syödessään taimien lehvästöä ja latvakasvaimia sekä katkoessaan runkoja yltääkseen paremmin kasvaimiin.

Hirvieläintuhojen torjunta

Hirvieläintuhojen tunnistaminen

Piennartiet  Piennarteillä voidaan parantaa varsinkin laajempien kunnostusojitusalueiden kulkuyhteyksiä. Tavallisesti niitä käytetään talvitien pohjina puutavaran kaukokuljetuksessa. Vaihtoehtoisesti piennarteitä voidaan käyttää jatkettuun metsäkuljetukseen, jolloin puutavara ajetaan kuormatraktorilla tietä pitkin varastopaikalle. Se vähentää palstalle syntyviä maastovaurioita. Parhaimmillaan hyvin sijoitettu piennartie voi lyhentää metsäkuljetusmatkaa sadoilla metreillä, mikä vähentää puunkorjuun kustannuksia. Puutavaran kaukokuljetus voidaan siirtää talveksi, jos hakkuu tehdään loppukesästä (elokuusta alkaen) ja puutavaran pilaantuminen estetään oikeaoppisella varastoinnilla. Piennartiestä on iloa&nbsp;myös&nbsp;liikuttaessa alueella muissa metsänhoitotöissä tai virkistyskäyttömielessä. Tiepohjaa voidaan käyttää tarvittaessa riistapeltona, mikä auttaa pitämään tiepohjaa avoimena.&nbsp;Lisätietoja piennarteistä löytyy Piennartieoppaasta Jokinen, J. 2009. Piennartieopas – Kulkuyhteyksien parantaminen osana turvemaiden puun hankintaa ja metsien hoitoa. Metsäliitto ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu. 15 s. Piennartien kantavuutta voidaan parantaa polkemalla ja jäädyttämällä. Kuva: © Pasi Arkko. Hyvän piennartien ominaisuuksia  Tiepohja on tasoitettu ja tiivistetty huolellisesti. Tietasanteen leveys on vähintään 4 metriä. Yhdessä ojan kanssa leveys on vähintään 8 metriä. Piennarteille ojan ja tien väliin on jätetty noin puoli metriä leveä tasanne, ns. jätkänpolku, estämään tienreunan murtumista ojaan. Tiepohjan jäädytyksestä on huolehdittu talvella polkemalla sekä mahdollisesti kastelemalla. Käännökset ovat loivia. Kääntöpaikka on riittävä puutavara-autolle. Varastopaikkojen valinta  Suometsien puunkorjuussa varastot suunnitellaan ja sijoitetaan käsittelyalueen koko, muoto ja kantavuus huomioon ottaen niin, että metsäkuljetusmatkat olisivat mahdollisimman lyhyitä. Lisäksi varastojen sijoitteluun vaikuttaa puutavaralajien varastointiajankohdat ja suojaustarpeet. Varastojen tilantarve määritetään hakkuukertymäarvion ja puutavaralajien määrän perusteella. Varastopaikat toimivat korjuujäljen näyteikkunana. Niiden läheisyydessä riskit maastovaurioille ovat suuret, joten kantavuuden parantamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Hajautettu varastointi mahdollistaa toimivan ajouraverkon ja vähentää korjuu-uriin kohdistuvaa rasitusta. Jos jälkiä pääsee kuitenkin syntymään, voidaan niitä maisemoida kuormaimella tai myöhemmin kaivinkoneella Hyvän varastopaikan kriteerit ja varastotilan tarve on esitetty tarkemmin mm. Metsätehon Korjuun suunnittelu -oppaassa. Ojamaat on läjitetty ja tasoitettu piennartieksi. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Varastopaikat ja tiet turvemaiden puunkorjuussa

## Piennartiet

Piennarteillä voidaan parantaa varsinkin laajempien kunnostusojitusalueiden kulkuyhteyksiä. Tavallisesti niitä käytetään talvitien pohjina puutavaran kaukokuljetuksessa. Vaihtoehtoisesti piennarteitä voidaan käyttää jatkettuun metsäkuljetukseen, jolloin puutavara ajetaan kuormatraktorilla tietä pitkin varastopaikalle. Se vähentää palstalle syntyviä maastovaurioita.
Parhaimmillaan hyvin sijoitettu piennartie voi lyhentää metsäkuljetusmatkaa sadoilla metreillä, mikä vähentää puunkorjuun kustannuksia. Puutavaran kaukokuljetus voidaan siirtää talveksi, jos hakkuu tehdään loppukesästä (elokuusta alkaen) ja puutavaran pilaantuminen estetään oikeaoppisella varastoinnilla.
Piennartiestä on iloa myös liikuttaessa alueella muissa metsänhoitotöissä tai virkistyskäyttömielessä. Tiepohjaa voidaan käyttää tarvittaessa riistapeltona, mikä auttaa pitämään tiepohjaa avoimena. Lisätietoja piennarteistä löytyy Piennartieoppaasta .

# Varastopaikat ja tiet turvemaiden puunkorjuussa

## Hyvän piennartien ominaisuuksia

- Tiepohja on tasoitettu ja tiivistetty huolellisesti.
- Tietasanteen leveys on vähintään 4 metriä. Yhdessä ojan kanssa leveys on vähintään 8 metriä.
- Piennarteille ojan ja tien väliin on jätetty noin puoli metriä leveä tasanne, ns. jätkänpolku, estämään tienreunan murtumista ojaan.
- Tiepohjan jäädytyksestä on huolehdittu talvella polkemalla sekä mahdollisesti kastelemalla.
- Käännökset ovat loivia.
- Kääntöpaikka on riittävä puutavara-autolle.

# Varastopaikat ja tiet turvemaiden puunkorjuussa

## Varastopaikkojen valinta

Suometsien puunkorjuussa varastot suunnitellaan ja sijoitetaan käsittelyalueen koko, muoto ja kantavuus huomioon ottaen niin, että metsäkuljetusmatkat olisivat mahdollisimman lyhyitä. Lisäksi varastojen sijoitteluun vaikuttaa puutavaralajien varastointiajankohdat ja suojaustarpeet. Varastojen tilantarve määritetään hakkuukertymäarvion ja puutavaralajien määrän perusteella.
Varastopaikat toimivat korjuujäljen näyteikkunana. Niiden läheisyydessä riskit maastovaurioille ovat suuret, joten kantavuuden parantamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Hajautettu varastointi mahdollistaa toimivan ajouraverkon ja vähentää korjuu-uriin kohdistuvaa rasitusta. Jos jälkiä pääsee kuitenkin syntymään, voidaan niitä maisemoida kuormaimella tai myöhemmin kaivinkoneella
Hyvän varastopaikan kriteerit ja varastotilan tarve on esitetty tarkemmin mm. [Metsätehon Korjuun suunnittelu -oppaassa](http://www.metsateho.fi/korjuun-suunnittelu/).

Tiestön käytettävyyden arviointi ja varastopaikkojen sijoittelu ovat osa suometsän hoitohankkeen ennakkosuunnittelua. Myös teiden ja varastopaikkojen käyttöoikeudet ja -rajoitukset tulee selvittää etukäteen. Teiden kantavuus sekä rakentamis- ja kunnostustarpeet arvioidaan niin työkoneiden siirtoja kuin puutavaran kaukokuljetustakin ajatellen. Varasto- ja huoltopaikkojen suunnittelussa korostuu niiden riittävä tilantarve ja kulkuyhteyksien toimivuus.

Turvemaiden puunkorjuu

Tiestön käytettävyyden arviointi ja varastopaikkojen sijoittelu ovat osa suometsän hoitohankkeen ennakkosuunnittelua. Myös teiden ja varastopaikkojen käyttöoikeudet ja -rajoitukset tulee selvittää etukäteen. Teiden kantavuus sekä rakentamis- ja kunnostustarpeet arvioidaan niin työkoneiden siirtoja kuin puutavaran kaukokuljetustakin ajatellen. Varasto- ja huoltopaikkojen suunnittelussa korostuu niiden riittävä tilantarve ja kulkuyhteyksien toimivuus. 

Varastopaikat ja tiet turvemaiden puunkorjuussa

Luonnon monimuotoisuus Uhanalaisimpia ovat ravinteikkaat ja puustoiset suot, eli letot ja korvet. Ne ovat myös uhanalaisen suolajiston tärkein elinympäristö. Koska lajiston elinvoimaisuudelle on tärkeää myös elinympäristöjen kytkeytyneisyys ja pinta-ala, tärkeitä ennallistamiskohteita ovat luonnontilaisten soiden läheisyydessä ja osittain ojittamattomilla soilla sijaitsevat ojitusalueet. Erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa on jäljellä vain vähän luonnontilaisia soita, minkä takia monien suolajien populaatiot ovat heikentyneet. Erityisesti korpien ennallistamisesta on hyötyä myös monille metsien eliölajeille. Ennallistettu korpi voi tarjota elinympäristön esimerkiksi lajeille, jotka viihtyvät lahopuulla ja kosteassa mikroilmastossa. Suon ennallistamiseen voi liittää myös suolla tai sen yhteydessä olevien lähteiden ja pienvesien ennallistamista, jolloin ennallistaminen edistää myös näiden elinympäristöjen lajiston olosuhteita. Suokasvillisuus valtaa ennallistetun suon noin kymmenessä vuodessa, ja esimerkiksi riekko voi palata avoimeksi palautettuun suomaisemaan jo parissa vuodessa. Nopeimmin palautuu tavanomainen soiden yleislajisto. Harvinaiset eliölajit levittäytyvät ennallistetulle suolle hitaammin.Kareksela, S., Ojanen, P., Aapala, K., Haapalehto, T., Ilmonen, J., Koskinen, M., Laiho, R., Laine, A., Maanavilja, L., Marttila, H., Minkkinen, K., Nieminen, M., Ronkanen, A.-K., Sallantaus, T., Sarkkola, S., Tolvanen, A., Tuittila, E.-S. ja Vasander, H. 2021. Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö- ja ilmastovaikutukset. Vertaisarvioitu raportti. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 3b/2021. Ennallistaminen vesiensuojelumenetelmänä Soiden ennallistaminen voi parantaa vesistöjen tilaa. Ennallistettu suo poistaa valumavedestä tehokkaasti kiintoainesta ja aikaa myöten myös liuenneita ravinteita. Jos ennallistettavan suon yläpuolisella valuma-alueella on metsäojitettuja soita, ennallistettu suo voi vähentää niiltä tulevaa kuormitusta pintavalutuskentän tavoin. Ennallistamistoimia seuraavien noin kymmenen vuoden ajan liuenneiden ravinteiden kuormitus voi kuitenkin kasvaa, koska vedenpinnan nosto edistää maaperään sitoutuneiden ravinteiden liukenemista veteen. Erityisen suuri lyhyen aikajänteen ravinnekuormitusriski on rehevien korpien ennallistamisalueilla. Pitkällä aikajänteellä ennallistettu suo kuitenkin kuormittaa vesistöjä vähemmän kuin ojitettu suo.Kareksela, S., Ojanen, P., Aapala, K., Haapalehto, T., Ilmonen, J., Koskinen, M., Laiho, R., Laine, A., Maanavilja, L., Marttila, H., Minkkinen, K., Nieminen, M., Ronkanen, A.-K., Sallantaus, T., Sarkkola, S., Tolvanen, A., Tuittila, E.-S. ja Vasander, H. 2021. Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö- ja ilmastovaikutukset. Vertaisarvioitu raportti. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 3b/2021.

# Soiden ennallistaminen - Luonto

## Luonnon monimuotoisuus

Uhanalaisimpia ovat ravinteikkaat ja puustoiset suot, eli letot ja korvet. Ne ovat myös uhanalaisen suolajiston tärkein elinympäristö. Koska lajiston elinvoimaisuudelle on tärkeää myös elinympäristöjen kytkeytyneisyys ja pinta-ala, tärkeitä ennallistamiskohteita ovat luonnontilaisten soiden läheisyydessä ja osittain ojittamattomilla soilla sijaitsevat ojitusalueet. Erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa on jäljellä vain vähän luonnontilaisia soita, minkä takia monien suolajien populaatiot ovat heikentyneet.
Erityisesti korpien ennallistamisesta on hyötyä myös monille metsien eliölajeille. Ennallistettu korpi voi tarjota elinympäristön esimerkiksi lajeille, jotka viihtyvät lahopuulla ja kosteassa mikroilmastossa. Suon ennallistamiseen voi liittää myös suolla tai sen yhteydessä olevien lähteiden ja pienvesien ennallistamista, jolloin ennallistaminen edistää myös näiden elinympäristöjen lajiston olosuhteita.
Suokasvillisuus valtaa ennallistetun suon noin kymmenessä vuodessa, ja esimerkiksi riekko voi palata avoimeksi palautettuun suomaisemaan jo parissa vuodessa. Nopeimmin palautuu tavanomainen soiden yleislajisto. Harvinaiset eliölajit levittäytyvät ennallistetulle suolle hitaammin.

# Soiden ennallistaminen - Luonto

## Ennallistaminen vesiensuojelumenetelmänä

Soiden ennallistaminen voi parantaa vesistöjen tilaa. Ennallistettu suo poistaa valumavedestä tehokkaasti kiintoainesta ja aikaa myöten myös liuenneita ravinteita. Jos ennallistettavan suon yläpuolisella valuma-alueella on metsäojitettuja soita, ennallistettu suo voi vähentää niiltä tulevaa kuormitusta pintavalutuskentän tavoin.
Ennallistamistoimia seuraavien noin kymmenen vuoden ajan liuenneiden ravinteiden kuormitus voi kuitenkin kasvaa, koska vedenpinnan nosto edistää maaperään sitoutuneiden ravinteiden liukenemista veteen. Erityisen suuri lyhyen aikajänteen ravinnekuormitusriski on rehevien korpien ennallistamisalueilla. Pitkällä aikajänteellä ennallistettu suo kuitenkin kuormittaa vesistöjä vähemmän kuin ojitettu suo.

Kun tavoitteena on suoluonnon monimuotoisuuden turvaaminen, ennallistettavaksi valitaan kohteita, joilla voidaan parhaiten palauttaa uhanalaista suoluontoa ja tarjota elinympäristöjä uhanalaisille eliölajeille.

Soiden ennallistaminen

Soiden ennallistaminen - Luonto

Harvennusmallien käyttö Metsänhoidon harvennusmallit on laadittu avuksi harvennusten suunnitteluun ja toteutukseen. Harvennusmallit perustuvat pitkäaikaisista harvennuskokeista saatuihin tutkimustuloksiin ja niillä tavoitellaan hyvää kannattavuutta, puuntuotosta ja korjuukelpoisia leimikoita. Harvennusmallit on laadittu puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Niiden avulla voidaan määrittää hoidetun metsikön harvennustarve ja hakkuussa jätettävän, kasvatettavan puuston suositeltava määrä. Soveltaminen kohteen ominaispiirteet huomioiden Harvennusmalleissa on kuvattu valtapituuden ja puuston tiheyden perusteella rajat, joiden sisällä metsikön käsittelyssä on turvallista pysyä, kun tavoitteena on hyvä puuntuotannollinen ja taloudellinen tulos. Suosituksessa on esitetty kahdenlaisia harvennusmalleja: puuston valtapituuteen ja pohjapinta-alaan perustuvat sekä valtapituuteen ja runkolukuun perustuvat. Ensiharvennuksissa suositellaan ensisijaisesti käyttämään valtapituuteen ja runkolukuun perustuvia harvennusmalleja. Myöhemmissä harvennuksissa suositellaan käyttämään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvia malleja. Hoitamattomien metsien hoitoon on kehitetty omat runkolukuun perustuvat harvennusmallit. Mallia voimakkaampi harvennus lisää välittömiä puunmyyntituloja, mutta voi aiheuttaa puuston kasvutappioita ja nostaa lumi- ja tuulituhojen riskiä. Toisaalta useat, hyvin lievät harvennukset, joissa poistuma on pieni, eivät yleensä ole perusteltuja korjuun heikon kannattavuuden ja korjuuvaurioiden kasvavan riskin vuoksi. Ylitiheydestä kärsineissä, tuuli- ja lumituhoille alttiissa metsiköissä puuston määrä on syytä jättää harvennusmallien jäävää puustoa kuvaavan vyöhykkeen yläpuoliskoon, mikä pienentää tuhoriskiä. Vyöhykkeen alapuoliskoon voidaan harventaa pystykarsitut metsiköt, sekametsiköt, erittäin kivisten maiden metsiköt sekä koivikot, joihin on syntynyt kehityskelpoinen kuusialikasvos. Harvennusmallien käyttö turvemailla Turvemailla sovelletaan samoja harvennusmalleja kuin kivennäismailla. Kivennaismaiden puustoihin verrattuna turvemaiden metsiköitä voidaan kasvattaa hieman tiheämpänä. Hoidetuilla mäntyvaltaisilla turvemailla voidaan käyttää 2–3 m²/ha korkeampia leimausrajoja kuin näissä harvennusmalleissa esitetään. Vastaavasti jäävän puuston määrä voi turvemailla olla 1–2 m²/ha korkeampi kuin kivennäismailla. Harvennusmallien lukuohje Harvennustarvetta ilmaiseva harvennusraja, eli leimausraja, on piirretty malleihin katkoviivalla. Kun puuston määrä nousee alimman katkoviivan yläpuolelle, on syytä harkita harvennusta. Hakkuussa puuston määrä vähennetään harvennuksen jälkeistä puustoa kuvaavalle pohjapinta- alavyöhykkeelle. Ajourien vaikutus on otettu huomioon jäävän puuston määrässä. Mikäli puustotunnuksia mitataan vain ajourien välistä, harvennusmalleja vastaava pohjapinta-ala on 1–2 m² ja runkoluku 100–300 runkoa/ha suurempi. Ero on suurin silloin kun jäävän puuston määrä on yli 1 200 runkoa/ha ja/tai ajourien väli lähellä 20 m. Erolla ei ole enää merkitystä, kun jäävän puuston määrä on alle 800 runkoa/ha. Aluejako Etelä-Suomi, Väli-Suomi ja Pohjois-Suomi. Jako perustuu keskimääräiseen tehoisan lämpötilan summaan jaksolla 1981-2010. Havupuiden harvennusmallit, Etelä-Suomi Havupuiden harvennusmallit, Etelä-Suomi. Havupuiden harvennusmallit, Väli-Suomi Havupuiden harvennusmallit, Väli-Suomi. Havupuiden harvennusmallit, Pohjois-Suomi Havupuiden harvennusmallit, Pohjois-Suomi. Koivun harvennusmallit Koivun harvennusmallit.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

**Uudistuneet hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallit**

Hoidettujen tasaikäisten kasvatusmetsien harvennusmallit uudistuivat vuosien 2023-2024 aikana. Uudistuvista malleista kerrotaan erilliseltä sivultaan, jonka löydät tästä [linkistä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/hoidettujen-kasvatusmetsien-harvennusmallit).
Voit myös siirtyä suoraan harvennusmallihakuun tästä [linkistä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/harvennusmallihaku). Hausta saat haluamiesi parametrien mukaan sopivan harvennusmallin kuvaajan käyttöösi.
Tältä sivulta löydät aikaisemmat vuonna 2006 tuotetut harvennusmallien kuvaajat. Vanhoja harvennusmalleja käytetään silloin kun siirtyminen uudistettuihin harvennusmalleihin ei ole mahdollista tai se ei ole metsänhoidollisesti järkevää. Varsinkin karuilla kasvupaikoilla ja pohjoisessa Suomessa, ja jos ensiharvennus on toteutettu voimakkaana, voi olla vaikeaa saavuttaa uusien harvennusmallien leimausrajaa enää uudelleen. Näissä tilanteissa voidaan harvennusten suunnittelu ja toteutus tehdä edelleen vanhojen harvennusmallien mukaisesti.

Ensiharvennuksissa ei suositella käytettävän vanhoja harvennusmalleja, vaan ensiharvennuksissa käytetään aina uudistettuja harvennuksen jälkeisiä runkolukusuosituksia, jotka löytyvät [Ensiharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus/toteutus#section-387)-artikkelista. Tämän jälkeen myöhemmissä harvennuksissa käytetään uudistettuja harvennusmalleja.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

Metsänhoidon harvennusmallit on laadittu avuksi harvennusten suunnitteluun ja toteutukseen. Harvennusmallit perustuvat pitkäaikaisista harvennuskokeista saatuihin tutkimustuloksiin ja niillä tavoitellaan hyvää kannattavuutta, puuntuotosta ja korjuukelpoisia leimikoita. Harvennusmallit on laadittu puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Niiden avulla voidaan määrittää hoidetun metsikön harvennustarve ja hakkuussa jätettävän, kasvatettavan puuston suositeltava määrä.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

**Soveltaminen kohteen ominaispiirteet huomioiden**

Harvennusmalleissa on kuvattu valtapituuden ja puuston tiheyden perusteella rajat, joiden sisällä metsikön käsittelyssä on turvallista pysyä, kun tavoitteena on hyvä puuntuotannollinen ja taloudellinen tulos. Suosituksessa on esitetty kahdenlaisia harvennusmalleja: puuston valtapituuteen ja pohjapinta-alaan perustuvat sekä valtapituuteen ja runkolukuun perustuvat.
Ensiharvennuksissa suositellaan ensisijaisesti käyttämään valtapituuteen ja runkolukuun perustuvia harvennusmalleja. Myöhemmissä harvennuksissa suositellaan käyttämään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvia malleja. Hoitamattomien metsien hoitoon on kehitetty omat runkolukuun perustuvat harvennusmallit.
Mallia voimakkaampi harvennus lisää välittömiä puunmyyntituloja, mutta voi aiheuttaa puuston kasvutappioita ja nostaa lumi- ja tuulituhojen riskiä. Toisaalta useat, hyvin lievät harvennukset, joissa poistuma on pieni, eivät yleensä ole perusteltuja korjuun heikon kannattavuuden ja korjuuvaurioiden kasvavan riskin vuoksi.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

**Harvennusmallien käyttö turvemailla**

Ylitiheydestä kärsineissä, tuuli- ja lumituhoille alttiissa metsiköissä puuston määrä on syytä jättää harvennusmallien jäävää puustoa kuvaavan vyöhykkeen yläpuoliskoon, mikä pienentää tuhoriskiä. Vyöhykkeen alapuoliskoon voidaan harventaa pystykarsitut metsiköt, sekametsiköt, erittäin kivisten maiden metsiköt sekä koivikot, joihin on syntynyt kehityskelpoinen kuusialikasvos.
Turvemailla sovelletaan samoja harvennusmalleja kuin kivennäismailla. Kivennaismaiden puustoihin verrattuna turvemaiden metsiköitä voidaan kasvattaa hieman tiheämpänä. Hoidetuilla mäntyvaltaisilla turvemailla voidaan käyttää 2–3 m²/ha korkeampia leimausrajoja kuin näissä harvennusmalleissa esitetään. Vastaavasti jäävän puuston määrä voi turvemailla olla 1–2 m²/ha korkeampi kuin kivennäismailla.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

**Harvennusmallien lukuohje**

Harvennustarvetta ilmaiseva harvennusraja, eli leimausraja, on piirretty malleihin katkoviivalla. Kun puuston määrä nousee alimman katkoviivan yläpuolelle, on syytä harkita harvennusta. Hakkuussa puuston määrä vähennetään harvennuksen jälkeistä puustoa kuvaavalle pohjapinta- alavyöhykkeelle. Ajourien vaikutus on otettu huomioon jäävän puuston määrässä. Mikäli puustotunnuksia mitataan vain ajourien välistä, harvennusmalleja vastaava pohjapinta-ala on 1–2 m² ja runkoluku 100–300 runkoa/ha suurempi. Ero on suurin silloin kun jäävän puuston määrä on yli 1 200 runkoa/ha ja/tai ajourien väli lähellä 20 m. Erolla ei ole enää merkitystä, kun jäävän puuston määrä on alle 800 runkoa/ha.

Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

Uudistuneet hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallitHoidettujen tasaikäisten kasvatusmetsien harvennusmallit uudistuivat vuosien 2023-2024 aikana. Uudistuvista malleista kerrotaan erilliseltä sivultaan, jonka löydät tästä linkistä.Voit myös siirtyä suoraan harvennusmallihakuun tästä linkistä. Hausta saat haluamiesi parametrien mukaan sopivan harvennusmallin kuvaajan käyttöösi. Tältä sivulta löydät aikaisemmat vuonna 2006 tuotetut harvennusmallien kuvaajat. Vanhoja harvennusmalleja käytetään silloin kun siirtyminen uudistettuihin harvennusmalleihin ei ole mahdollista tai se ei ole metsänhoidollisesti järkevää. Varsinkin karuilla kasvupaikoilla ja pohjoisessa Suomessa, ja jos ensiharvennus on toteutettu voimakkaana, voi olla vaikeaa saavuttaa uusien harvennusmallien leimausrajaa enää uudelleen. Näissä tilanteissa voidaan harvennusten suunnittelu ja toteutus tehdä edelleen vanhojen harvennusmallien mukaisesti. Ensiharvennuksissa ei suositella käytettävän vanhoja harvennusmalleja, vaan ensiharvennuksissa käytetään aina uudistettuja harvennuksen jälkeisiä runkolukusuosituksia, jotka löytyvät Ensiharvennus-artikkelista. Tämän jälkeen myöhemmissä harvennuksissa käytetään uudistettuja harvennusmalleja.

Jyrkänteet ja niiden alusmetsät Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät useimmiten jyrkänteen tyveltä. Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien ominaispiirteisiin kuuluu jyrkänteen rapautumistuotteiden, jyrkänteeltä valuvan veden ja varjostuksen vaikutus maaperän ominaisuuksiin, kasvillisuuteen ja puustoon. Kohteen rajaus sisältää varsinaisen jyrkänteen ja sen alusmetsän, joka erottuu ympäröivästä metsäluonnosta jyrkänteen rapautumistuotteiden, rehevämmän kasvillisuuden, pienilmaston tai jonkin muun jyrkänteeseen liittyvän piirteen perusteella.Jyrkänteet ja niiden alusmetsät vaativat huomiointia eri tavoin niiden ominaisuuksista riippuen. Jyrkänteiden monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät on suositeltavaa rajata metsänkäsittelyn ulkopuolelle, jottei alueen pienilmastoa tai varjostusta muuteta liian voimakkailla hakkuilla. Suositukset jyrkänteiden ja niiden alusmetsien huomioimiseen ja käsittelyyn: Metsänhoidon toimenpiteissä huomioidaan jyrkänteet, joilla on rikkonaisia ja ylikaltevia pintoja, halkeamia ja onkaloita. Tällaisten jyrkänteiden ympärille jätetään riittävä suojavyöhyke, jonka leveys määräytyy tapauskohtaisesti.Pohjoissuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän pienilmasto-olot turvataan karkeasti n. 30–50 m levyisellä suojavyöhykkeellä. Eteläsuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän riittävä suojavyöhyke on karkeasti n. 60–100 m.Kohteilla, joilla esiintyy uhanalaisia sammalia ja jäkäliä, kasvupaikkojen ympäristö tulee turvata suojaavan puuston ja siten suotuisan pienilmaston säilyttämisellä.Osa jyrkänteistä voi olla metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteiden muuttaminen on kiellettyä.Jyrkänteen alapuolelle kehittyneen lehdon pienilmastoa tai varjostusta ei tule muuttaa liian voimakkailla hakkuilla. Alusmetsän lehtomaisuutta voidaan ylläpitää varovaisilla poimintahakkuilla, joissa poistetaan yksittäisiä, lehdon luontoarvojen säilymistä uhkaavia kuusia ja kuusen hakkuutähteitä.Luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät rajataan metsänkäsittelyn ulkopuolelle.&nbsp;Mikäli jyrkänne jää päätehakkuuleimikon sisälle, suositellaan jyrkänteen ja sen alusmetsän rajaamista pois leimikosta.Selvitetään vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet.Avohakkuulla jo käsitellyn jyrkänteen alusmetsän osalta on suositeltavaa, että alusmetsä saa kehittyä uudelleen luonnontilaiseksi, jolloin sen erityispiirteet tukevat tulevaisuudessa jyrkänne-elinympäristön monimuotoisuutta.Maanmuokkauksen yhteydessä suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jonka maanpintaa ei rikota lainkaan.Taimikon perustamisvaiheessa suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jolle puuston annetaan syntyä täysin luontaisesti. Kuusen istuttamista jyrkänneseinämän läheisyyteen tulisi välttää sen vaateliaille lajeille haitallisen happaman karikkeen vuoksi.&nbsp;Taimikonhoidossa alusmetsävyöhyke suositellaan jätettäväksi toimenpiteiden ulkopuolelle, jolloin metsästä muodostuu luonnostaan sekapuustoinen, ja sen pensaskerros säilyy. Taimikonhoitovaiheessa jätettävät suojatiheiköt voidaan keskittää jyrkänteen läheisyyteen.Kasvatushakkuissa jyrkänteen välitön alusmetsä suositellaan rajattavaksi pääsääntöisesti käsittelyiden ulkopuolelle. Harvennusvaiheessa yksittäisiä puita, lähinnä kuusia voidaan poistaa poimintahakkuin. Jyrkänteiden luonnontilaiset monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät rajataan metsänkäsittelyn ulkopuolelle riittävällä suojavyöhykkeellä. Alusmetsän varjostusta tai pienilmasto-oloja ei tule muuttaa liian lähelle ulottuvilla tai liian voimakkailla hakkuilla. Kuva: © Teuvo Salmenjoki / Vastavalo.net Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat tavallisesti muusta metsäluonnosta erottuvia, luonnontilaisia tai sen kaltaisia sekä puuntuotoskyvyltään heikkoja. Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat ilmeeltään vaihtelevia elinympäristöjä, joissa maaperän pinnanmuodot ja pienelinympäristöjen vaihtelu luovat mosaiikkimaisuutta. Kohteen rajaus sisältää ominaispiirteet täyttävät vähätuottoisen tai metsäisen kallion.Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat kohteita, joissa puuston heikon kasvun seurauksena metsätalous ei ole kannattavaa. Harvapuustoisten kalliometsien puunkorjuu on haastavaa ja hakkuista saatavan ainespuun määrä on alhainen. Kaikenlaisten vähäpuustoisten kalliometsien rajaaminen kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle on suositeltavaa. Suositukset vähätuottoisten ja metsäisten kallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn: Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot, joissa puunkorjuu on haastavaa eikä taloudellisesti kannattavaa, on suositeltavaa jättää kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle.Karumman ravinteisuustason metsäisille kallioille ei suositella voimakkaita uudistamisen toimenpiteitä, vaan siellä tulisi hyödyntää luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia.Metsätalouden toimenpiteissä metsäisten kalliokohteiden vanhat, lahot ja kuolleet puut sekä lehtipuustoa säästetään.Säästöpuustoa on suositeltavaa kohdentaa kallioalueille. Vanhapuustoiset kallioiset alueet on suositeltavaa jättää metsätalouskäytön ulkopuolelle.Mikäli kallioisten osien välisissä notkelmissa esiintyy korpisuutta tai sinne on muodostunut korpi, on sellainen monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tarkoituksenmukaista jättää hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellä korkeintaan poimintahakkuilla.Kohteisiin rajautuvien metsikkökuvioiden säästöpuuryhmiä voi sijoittaa rajautumaan karuihin ja harvapuustoisiin kalliometsiin. Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot on suositeltavaa jättää kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle. Puunkorjuu on monesti kohteilla haastavaa ja taloudellisesti kannattamatonta. Kuva: © Lauri Saaristo. Kalkkikalliot Kalkkikallioiden tunnistaminen on haastavaa ja vaatii asiantuntijan erityisosaamista. Kalkkikalliolla kasvillisuuden muodostavat suurelta osin kalkkia suosivat ja vaativat jäkälät, sammalet ja putkilokasvit. Kohteen rajaus perustuu kallion kalkkivaikutteisen osan rajaamiseen.Kalkkikallioille ei voida antaa kaavamaisia ohjeita metsänkäsittelyjen toteuttamiseksi kalkkikallioesiintymien ja niiden tilojen monimuotoisuuden vuoksi. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kokonaan vältettäviä toimenpiteitä millä tahansa kalkkikalliolla ovat avohakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen. Suositukset kalkkikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn: Kalkkikallioilla suositellaan vältettäväksi avohakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista.Osa kalkkikallioista tarvitsee luonnonhoitoa, jonka toteuttamiseen tulee käyttää asiantuntija-apua. Hoitotoimenpiteitä voivat olla harvennus- tai poimintahakkuut, kalkkikalliolajistoa uhkaavan muun kasvillisuuden hallittu poisto sekä laidunnuksen järjestäminen kalkkikallioalueelle.Luonnonsuojelulain mukaiset suojellut kalkkikalliot ohjataan suojeluun. Serpentiinikalliot Serpentiinikallio muodostuu serpentiinimineraalia sisältävästä kivilajista. Sillä tavataan niin sanottua serpentiinikasvillisuutta. Kohteen rajaus perustuu kallion serpentiinivaikutteisen osan rajaamiseen.Serpentiinikallioilla ja niiden reunoilla vältettäviä toimenpiteitä ovat kaikenlaiset hakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen. Syynä tähän ovat voimakkaiden pienilmastomuutosten sekä umpeenkasvun välttäminen. Suositukset serpentiinikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn: Serpentiinikallioiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulailla.Serpentiinikallioiden reunoilla suositellaan vältettäväksi kaikkia hakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista. Tarkempaa ohjeistusta voi kysyä Lupa- ja valvontavirastosta. Kivikot ja louhikot Kivikot ja louhikot koostuvat erilaisista kivistä ja lohkareista. Ne voivat olla laajoja ja paljaita tai pienempiä ja peitteisempiä. Kivikot ja louhikot erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta tavallisesti myös harvemman puustonsa vuoksi. Kohde rajataan kivien ja lohkareiden perusteella ympäröivästä alueesta.Suositukset kivikoiden ja louhikoiden huomioimiseen ja käsittelyyn: Kivikot ja louhikot on suositeltavaa jättää pääsääntöisesti metsänkäsittelyjen ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti.Avoimia kivikkoja ympäröivä puusto tai ainakin niiden metsäsaarekkeiden puusto suositellaan jätettäväksi metsätalouden ulkopuolelle niiden heikkotuottoisuuden vuoksi.&nbsp;Hakkuita on suositeltavaa välttää uhanalaisten lajien kasvupaikkojen lisäksi etenkin kosteiden purolouhikoiden sekä jyrkänteiden aluslohkareikkojen lähiympäristössä, jotta näiden elinympäristöjen pienilmasto pysyisi vakaana.Metsänkäsittelyn yhteydessä on suositeltavaa välttää kivikoiden yli ajamista tilanteissa, joissa ajamisesta aiheutuu urapainaumia. Rotkot ja kurut Rotkot ja kurut voivat halkoa korkokuvaltaan tasaista kallioaluetta jyrkkärinteisinä uurtumina kallioperässä tai kivennäismaassa. Rotko on jyrkkäpiirteinen, kapeahko kallioperän ruhjemuodostuma. Kuru on rotkoa loivapiirteisempi kallioperään tai kivennäismaahan uurtunut jyrkkärinteinen laakso. Rotkot ja kurut rajataan ympäröivistä alueista maaston taittumiskohdan perusteella.Rotkot ja kurut jätetään yleensä hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista. Rotkot ja kurut ovat puuntuotannollisesti vähäarvoisia alueita ja korjuukohteina hankalia, joten niiden jättäminen käsittelyn ulkopuolelle on perusteltua, vaikka kohde ei täyttäisi metsälain vaatimuksia. Piirteidensä vuoksi ne toimivat hyvin luonnonhoidon toimenpiteiden keskittämispaikkana. Suositukset rotkojen ja kurujen huomioimiseen ja käsittelyyn: Rotkot ja kurut suositellaan jätettäväksi hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista.Kohteita voidaan hyödyntää luonnonhoidon toimenpiteiden, kuten säästö- ja lahopuuston, keskittämispaikkana.

# Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

## Jyrkänteet ja niiden alusmetsät

Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät useimmiten jyrkänteen tyveltä. Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien ominaispiirteisiin kuuluu jyrkänteen rapautumistuotteiden, jyrkänteeltä valuvan veden ja varjostuksen vaikutus maaperän ominaisuuksiin, kasvillisuuteen ja puustoon.
- Kohteen rajaus sisältää varsinaisen jyrkänteen ja sen alusmetsän, joka erottuu ympäröivästä metsäluonnosta jyrkänteen rapautumistuotteiden, rehevämmän kasvillisuuden, pienilmaston tai jonkin muun jyrkänteeseen liittyvän piirteen perusteella.
Jyrkänteet ja niiden alusmetsät vaativat huomiointia eri tavoin niiden ominaisuuksista riippuen. Jyrkänteiden monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät on suositeltavaa rajata metsänkäsittelyn ulkopuolelle, jottei alueen pienilmastoa tai varjostusta muuteta liian voimakkailla hakkuilla.

Suositukset jyrkänteiden ja niiden alusmetsien huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Metsänhoidon toimenpiteissä huomioidaan jyrkänteet, joilla on rikkonaisia ja ylikaltevia pintoja, halkeamia ja onkaloita. Tällaisten jyrkänteiden ympärille jätetään riittävä suojavyöhyke, jonka leveys määräytyy tapauskohtaisesti.
- Pohjoissuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän pienilmasto-olot turvataan karkeasti n. 30–50 m levyisellä suojavyöhykkeellä. Eteläsuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän riittävä suojavyöhyke on karkeasti n. 60–100 m.
- Kohteilla, joilla esiintyy uhanalaisia sammalia ja jäkäliä, kasvupaikkojen ympäristö tulee turvata suojaavan puuston ja siten suotuisan pienilmaston säilyttämisellä.
- Osa jyrkänteistä voi olla metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteiden muuttaminen on kiellettyä.
- Jyrkänteen alapuolelle kehittyneen lehdon pienilmastoa tai varjostusta ei tule muuttaa liian voimakkailla hakkuilla. Alusmetsän lehtomaisuutta voidaan ylläpitää varovaisilla poimintahakkuilla, joissa poistetaan yksittäisiä, lehdon luontoarvojen säilymistä uhkaavia kuusia ja kuusen hakkuutähteitä.
- Luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät rajataan metsänkäsittelyn ulkopuolelle.
- Mikäli jyrkänne jää päätehakkuuleimikon sisälle, suositellaan jyrkänteen ja sen alusmetsän rajaamista pois leimikosta.
- Selvitetään vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet.
- Avohakkuulla jo käsitellyn jyrkänteen alusmetsän osalta on suositeltavaa, että alusmetsä saa kehittyä uudelleen luonnontilaiseksi, jolloin sen erityispiirteet tukevat tulevaisuudessa jyrkänne-elinympäristön monimuotoisuutta.
- Maanmuokkauksen yhteydessä suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jonka maanpintaa ei rikota lainkaan.
- Taimikon perustamisvaiheessa suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jolle puuston annetaan syntyä täysin luontaisesti. Kuusen istuttamista jyrkänneseinämän läheisyyteen tulisi välttää sen vaateliaille lajeille haitallisen happaman karikkeen vuoksi.
- Taimikonhoidossa alusmetsävyöhyke suositellaan jätettäväksi toimenpiteiden ulkopuolelle, jolloin metsästä muodostuu luonnostaan sekapuustoinen, ja sen pensaskerros säilyy. Taimikonhoitovaiheessa jätettävät suojatiheiköt voidaan keskittää jyrkänteen läheisyyteen.
- Kasvatushakkuissa jyrkänteen välitön alusmetsä suositellaan rajattavaksi pääsääntöisesti käsittelyiden ulkopuolelle. Harvennusvaiheessa yksittäisiä puita, lähinnä kuusia voidaan poistaa poimintahakkuin.

# Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

## Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot

Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat tavallisesti muusta metsäluonnosta erottuvia, luonnontilaisia tai sen kaltaisia sekä puuntuotoskyvyltään heikkoja. Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat ilmeeltään vaihtelevia elinympäristöjä, joissa maaperän pinnanmuodot ja pienelinympäristöjen vaihtelu luovat mosaiikkimaisuutta.
- Kohteen rajaus sisältää ominaispiirteet täyttävät vähätuottoisen tai metsäisen kallion.
Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat kohteita, joissa puuston heikon kasvun seurauksena metsätalous ei ole kannattavaa. Harvapuustoisten kalliometsien puunkorjuu on haastavaa ja hakkuista saatavan ainespuun määrä on alhainen. Kaikenlaisten vähäpuustoisten kalliometsien rajaaminen kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle on suositeltavaa.

Suositukset vähätuottoisten ja metsäisten kallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot, joissa puunkorjuu on haastavaa eikä taloudellisesti kannattavaa, on suositeltavaa jättää kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle.
- Karumman ravinteisuustason metsäisille kallioille ei suositella voimakkaita uudistamisen toimenpiteitä, vaan siellä tulisi hyödyntää luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia.
- Metsätalouden toimenpiteissä metsäisten kalliokohteiden vanhat, lahot ja kuolleet puut sekä lehtipuustoa säästetään.
- Säästöpuustoa on suositeltavaa kohdentaa kallioalueille. Vanhapuustoiset kallioiset alueet on suositeltavaa jättää metsätalouskäytön ulkopuolelle.
- Mikäli kallioisten osien välisissä notkelmissa esiintyy korpisuutta tai sinne on muodostunut korpi, on sellainen monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tarkoituksenmukaista jättää hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellä korkeintaan poimintahakkuilla.
- Kohteisiin rajautuvien metsikkökuvioiden säästöpuuryhmiä voi sijoittaa rajautumaan karuihin ja harvapuustoisiin kalliometsiin.

# Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

## Kalkkikalliot

Kalkkikallioiden tunnistaminen on haastavaa ja vaatii asiantuntijan erityisosaamista. Kalkkikalliolla kasvillisuuden muodostavat suurelta osin kalkkia suosivat ja vaativat jäkälät, sammalet ja putkilokasvit.
- Kohteen rajaus perustuu kallion kalkkivaikutteisen osan rajaamiseen.
Kalkkikallioille ei voida antaa kaavamaisia ohjeita metsänkäsittelyjen toteuttamiseksi kalkkikallioesiintymien ja niiden tilojen monimuotoisuuden vuoksi. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kokonaan vältettäviä toimenpiteitä millä tahansa kalkkikalliolla ovat avohakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen.

Suositukset kalkkikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Kalkkikallioilla suositellaan vältettäväksi avohakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista.
- Osa kalkkikallioista tarvitsee luonnonhoitoa, jonka toteuttamiseen tulee käyttää asiantuntija-apua. Hoitotoimenpiteitä voivat olla harvennus- tai poimintahakkuut, kalkkikalliolajistoa uhkaavan muun kasvillisuuden hallittu poisto sekä laidunnuksen järjestäminen kalkkikallioalueelle.
- Luonnonsuojelulain mukaiset suojellut kalkkikalliot ohjataan suojeluun.

# Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

## Serpentiinikalliot

Serpentiinikallio muodostuu serpentiinimineraalia sisältävästä kivilajista. Sillä tavataan niin sanottua serpentiinikasvillisuutta.
- Kohteen rajaus perustuu kallion serpentiinivaikutteisen osan rajaamiseen.
Serpentiinikallioilla ja niiden reunoilla vältettäviä toimenpiteitä ovat kaikenlaiset hakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen. Syynä tähän ovat voimakkaiden pienilmastomuutosten sekä umpeenkasvun välttäminen.

Suositukset serpentiinikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Serpentiinikallioiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulailla.
- Serpentiinikallioiden reunoilla suositellaan vältettäväksi kaikkia hakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista. Tarkempaa ohjeistusta voi kysyä Lupa- ja valvontavirastosta.

# Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

## Kivikot ja louhikot

Kivikot ja louhikot koostuvat erilaisista kivistä ja lohkareista. Ne voivat olla laajoja ja paljaita tai pienempiä ja peitteisempiä. Kivikot ja louhikot erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta tavallisesti myös harvemman puustonsa vuoksi.
- Kohde rajataan kivien ja lohkareiden perusteella ympäröivästä alueesta.
Suositukset kivikoiden ja louhikoiden huomioimiseen ja käsittelyyn:

- Kivikot ja louhikot on suositeltavaa jättää pääsääntöisesti metsänkäsittelyjen ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti.
- Avoimia kivikkoja ympäröivä puusto tai ainakin niiden metsäsaarekkeiden puusto suositellaan jätettäväksi metsätalouden ulkopuolelle niiden heikkotuottoisuuden vuoksi.
- Hakkuita on suositeltavaa välttää uhanalaisten lajien kasvupaikkojen lisäksi etenkin kosteiden purolouhikoiden sekä jyrkänteiden aluslohkareikkojen lähiympäristössä, jotta näiden elinympäristöjen pienilmasto pysyisi vakaana.
- Metsänkäsittelyn yhteydessä on suositeltavaa välttää kivikoiden yli ajamista tilanteissa, joissa ajamisesta aiheutuu urapainaumia.

# Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

## Rotkot ja kurut

Rotkot ja kurut voivat halkoa korkokuvaltaan tasaista kallioaluetta jyrkkärinteisinä uurtumina kallioperässä tai kivennäismaassa. Rotko on jyrkkäpiirteinen, kapeahko kallioperän ruhjemuodostuma. Kuru on rotkoa loivapiirteisempi kallioperään tai kivennäismaahan uurtunut jyrkkärinteinen laakso.
- Rotkot ja kurut rajataan ympäröivistä alueista maaston taittumiskohdan perusteella.
Rotkot ja kurut jätetään yleensä hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista. Rotkot ja kurut ovat puuntuotannollisesti vähäarvoisia alueita ja korjuukohteina hankalia, joten niiden jättäminen käsittelyn ulkopuolelle on perusteltua, vaikka kohde ei täyttäisi metsälain vaatimuksia. Piirteidensä vuoksi ne toimivat hyvin luonnonhoidon toimenpiteiden keskittämispaikkana.

Suositukset rotkojen ja kurujen huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Rotkot ja kurut suositellaan jätettäväksi hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista.
- Kohteita voidaan hyödyntää luonnonhoidon toimenpiteiden, kuten säästö- ja lahopuuston, keskittämispaikkana.

Metsäsuunnittelussa suositellaan huomioimaan toimenpiteet, joilla turvataan kallioelinympäristöjen säilymistä tai kehittymistä uudelleen luonnontilaiseksi. Erityisarvoja omaavissa kallioelinympäristöissä tulisi suosia vapaaehtoisen suojelun keinoja.
Mikäli kallioelinympäristöjen läheisyydessä tehdään hakkuita, ne on suositeltavaa tehdä poimintaluontoisesti elinympäristön erityispiirteiden säilyttämiseksi. Hakkuissa säilytetään erityisesti vanhat lehtipuut, kuollut pysty- ja maalahopuu, eikä ennakkoraivausta suositella tehtäväksi.

Kallioelinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Metsäsuunnittelussa suositellaan huomioimaan toimenpiteet, joilla turvataan kallioelinympäristöjen säilymistä tai kehittymistä uudelleen luonnontilaiseksi. Erityisarvoja omaavissa kallioelinympäristöissä tulisi suosia vapaaehtoisen suojelun keinoja. Mikäli kallioelinympäristöjen läheisyydessä tehdään hakkuita, ne on suositeltavaa tehdä poimintaluontoisesti elinympäristön erityispiirteiden säilyttämiseksi. Hakkuissa säilytetään erityisesti vanhat lehtipuut, kuollut pysty- ja maalahopuu, eikä ennakkoraivausta suositella tehtäväksi.

Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

Lue myös: Vedenpalautus suolle Soiden ennallistamiseen sopivat kohteet Keskeisiä ennallistamiskohteita ovat sellaiset suot, joita ennallistamalla voidaan lisätä uhanalaisten suotyyppien pinta-alaa ja luoda elinympäristöä soiden eliölajistolle. Ennallistamalla voidaan myös etsiä uutta käyttöä ojitusalueille, joita ei haluta pitää puuntuotannossa esimerkiksi puuston vähäisen kasvun, vaikeiden korjuu- ja kuljetusolojen tai suuren vesistökuormitusriskin takia. Ennallistaminen voi olla hyvä vaihtoehto myös alueille, joilla halutaan edistää virkistyskäyttöä tai esimerkiksi riistan elinympäristöjä. Näkökulmia ennallistamiskohteiden valintaan Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta otollisimpia ennallistamiskohteita ovat paksuturpeiset suot. Niillä turpeen hiilivarasto on moninkertainen puuston hiilivarastoon nähden. Korpien ennallistamisella voidaan edistää myös metsien lajiston monimuotoisuutta ja usein ennallistaa samalla pienvesiä. Ennallistettua suota voidaan hyödyntää myös pintavalutuskentän kaltaisena vesiensuojelurakenteena, jos suon sijainti on sellainen, että sen läpi suodattuu yläpuoliselta valuma-alueelta valuvia vesiä. Lisätietoa: Metsätilan hoito, suometsän kehittämisen vaihtoehdot Soiden jättäminen ennallistumaan Soita voidaan jättää myös ennallistumaan itsekseen. Erityisesti kitu- ja joutomaiden suot voivat ennallistua vähitellen itsekseen, jos ojat ovat jo valmiiksi tukkeutuneita ja puusto vähäistä. Sen sijaan tehokkaasti ojitetut ja hyvin metsittyneet suot eivät todennäköisesti ennallistu itsestään lyhyellä tai keskipitkällä aikajänteellä. Ennallistuminen ei myöskään onnistu, jos luontaisesti suolle kuuluvat vedet on johdettu suon ohi, eikä niitä ohjata suolle. Kitu- ja joutomailla ennallistumista voi edistää poistamalla puustoa, koska niillä ei ole metsälain mukaista uudistamisvelvoitetta. Maijannevan ennallistamisalue ennen ennallistamistoimenpiteitä. Kuva: © Timo Eskola. Maijannevan ennallistamisalue ennallistamistoimenpiteiden jälkeen. Esimerkiksi riekko hyötyy avoimen suoelinympäristön palauttamisesta. Kuva: © Timo Eskola Uudistamisvelvoitetta ei ole heikkotuottoisimmilla kasvupaikoilla. Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä. Kun suo ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella, uudistamisvelvoite ei aseta rajoituksia puuston käsittelylle. Puusto voidaan poistaa tai harventaa hyvin harvaksi ilman uudistamisvelvoitetta, kun tavoitteena on ennallistaa alun perin puuton tai harvapuustoinen suo. Tällaisia ovat esimerkiksi letot ja nevat. Soiden ennallistamisen hyötyjä Ennallistamisen keskeisin hyöty on suoluonnon monimuotoisuuden edistyminen. Sopivilla kohteilla voidaan parantaa myös pienvesien tilaa. Ennallistamalla voidaan myös pitkällä aikajänteellä hillitä ilmastonmuutosta. Ennallistaminen edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista vähentämällä turvemaiden paloriskiä. Toimenpide voi jossain määrin parantaa myös vedenlaatua valuma-alueella, kun veden, ravinteiden ja kiintoaineksen pidätyskyky paranee. Lisäksi ennallistaminen tarjoaa uutta käyttöä puuntuotannosta pois jääville ojitusalueille. Ennallistaminen voi parantaa esimerkiksi metsäkanalintujen, etenkin riekon, elinoloja tai luoda virkistykseen soveltuvaa suomaisemaa. Soiden ennallistamisen riskejä Ennallistamisen merkittävimmät riskit ovat yläpuolisen valuma-alueen vettyminen ja alapuoliseen vesistöön aiheutuva ravinnekuormitus. Ennallistamisesta aiheutuva ravinnekuormituksen kasvu on tilapäistä ja sen suuruus ja kesto vaihtelee. Vettyminen vältetään ja ravinnekuormitusriskiä voidaan hallita ennallistamisen huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella. Ojituksen vaikutuksesta metsittynyt avosuo on ennallistettu hakkaamalla puusto ja tukkimalla ojat. Luontaisen vesitalouden palautuminen näkyy jo muutaman vuoden sisällä toimenpiteistä. Kuva: © Airi Matila

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Kasvihuonekaasupäästöllä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvaa kasvihuonekaasujen määrää ja nielulla vastaavasti ilmakehästä sitoutuvaa määrää. Päästöt lämmittävät ilmakehää ja nielut viilentävät sitä. Kasvihuonekaasutase lasketaan kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen erotuksena.

Laskennassa eri kaasut yhteismitallistetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2-ekv.), eli sellaiseksi määräksi hiilidioksidia, jolla olisi sama ilmastoa lämmittävä vaikutus. Yhteismitallistamisessa käytetään lukuarvona lämmityspotentiaalikertoimia (GWP, The global Global warming potential) usein tavallisesti 100 vuoden ajalle. Hiilidioksidille annettu kerroin (GWP(100)) on 1, metaanille 25 ja typpioksiduulille 298. Metsien kasvihuonekaasujen tarkastelussa huomioidaan yleensä hiilidioksidin (CO2) lisäksi myös metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O) CO2-ekvivalentteina.

Kuormitus tarkoittaa vesistöön kulkeutuvien aineiden (kiintoaineet, ravinteet jne.) määrää. Esimerkiksi typpikuormitus tarkoittaa valuma-alueelta ja ilmasta vesistöön tulevien typpiyhdisteiden määrää.

Kuormitus jaetaan usein hajakuormitukseen ja pistekuormitukseen. Metsätaloudesta syntyvä vesistökuormitus on hajakuormitusta, ja se voidaan jakaa ravinne-, kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Osa vesiin kulkeutuvasta ainemäärästä on ns. luonnonhuuhtoumaa, joka on tarpeellista vesielämälle.

Pienvesiä ovat purot, lammet, norot, ojat ja lähteet sekä pienet kluuvijärvet ja fladat. Pienvedet ylläpitävät erityistä pienilmastoa niiden rantavyöhykkeillä ja ne ovat merkittäviä elinympäristöjä sekä maalla että vesistöissä eläville lajeille.

Ravinnekuormitus tarkoittaa vesistöön tulevien ravinteiden, pääasiassa typen ja fosforin määrää. Metsätaloudessa vesistöihin voi tulla ravinnekuormitusta esimerkiksi päätehakkuista, lannoituksesta sekä ojitetuilta alueilta. Liika ravinnekuormitus aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä.

Vettyminen tarkoittaa niin merkittävää pohjavedenpinnan nousua, että se muuttaa pintakasvillisuutta ja vaikuttaa puuston kasvuun.

Suometsät poikkeavat metsäkasvatuksessa kivennäismaista. Suometsien hoitoon liittyy erityispiirteitä niiden maaperän ja vesitalouden vuoksi. Soilla puiden kasvua rajoittaa yleisesti liiallinen veden määrä, mutta myös kivennäisravinteiden puutos on tavallista.
Suometsien hoidossa korostuvat myös turpeen hiilivarastoon ja eri kasvihuonekaasuihin sekä puunkorjuun toteutukseen liittyvät kysymykset.

Lue myös: [Vedenpalautus suolle](/fi/toimenpiteet/vedenpalautus-suolle)

# Soiden ennallistaminen

## Soiden ennallistamiseen sopivat kohteet

Keskeisiä ennallistamiskohteita ovat sellaiset suot, joita ennallistamalla voidaan lisätä uhanalaisten suotyyppien pinta-alaa ja luoda elinympäristöä soiden eliölajistolle. Ennallistamalla voidaan myös etsiä uutta käyttöä ojitusalueille, joita ei haluta pitää puuntuotannossa esimerkiksi puuston vähäisen kasvun, vaikeiden korjuu- ja kuljetusolojen tai suuren vesistökuormitusriskin takia. Ennallistaminen voi olla hyvä vaihtoehto myös alueille, joilla halutaan edistää virkistyskäyttöä tai esimerkiksi riistan elinympäristöjä.
Näkökulmia ennallistamiskohteiden valintaan
- Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta otollisimpia ennallistamiskohteita ovat paksuturpeiset suot. Niillä turpeen hiilivarasto on moninkertainen puuston hiilivarastoon nähden.
- Korpien ennallistamisella voidaan edistää myös metsien lajiston monimuotoisuutta ja usein ennallistaa samalla pienvesiä.
- Ennallistettua suota voidaan hyödyntää myös pintavalutuskentän kaltaisena vesiensuojelurakenteena, jos suon sijainti on sellainen, että sen läpi suodattuu yläpuoliselta valuma-alueelta valuvia vesiä.

Lisätietoa: Metsätilan hoito, [suometsän kehittämisen vaihtoehdot](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/suometsien-hoidon-erityispiirteet#section-p2710)

# Soiden ennallistaminen

## Soiden jättäminen ennallistumaan

Soita voidaan jättää myös ennallistumaan itsekseen. Erityisesti kitu- ja joutomaiden suot voivat ennallistua vähitellen itsekseen, jos ojat ovat jo valmiiksi tukkeutuneita ja puusto vähäistä. Sen sijaan tehokkaasti ojitetut ja hyvin metsittyneet suot eivät todennäköisesti ennallistu itsestään lyhyellä tai keskipitkällä aikajänteellä. Ennallistuminen ei myöskään onnistu, jos luontaisesti suolle kuuluvat vedet on johdettu suon ohi, eikä niitä ohjata suolle. Kitu- ja joutomailla ennallistumista voi edistää poistamalla puustoa, koska niillä ei ole metsälain mukaista uudistamisvelvoitetta.

**Uudistamisvelvoitetta ei ole heikkotuottoisimmilla kasvupaikoilla.** Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä. Kun suo ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella, uudistamisvelvoite ei aseta rajoituksia puuston käsittelylle. Puusto voidaan poistaa tai harventaa hyvin harvaksi ilman uudistamisvelvoitetta, kun tavoitteena on ennallistaa alun perin puuton tai harvapuustoinen suo. Tällaisia ovat esimerkiksi letot ja nevat.

# Soiden ennallistaminen

## Soiden ennallistamisen hyötyjä

Ennallistamisen keskeisin hyöty on suoluonnon monimuotoisuuden edistyminen. Sopivilla kohteilla voidaan parantaa myös pienvesien tilaa. Ennallistamalla voidaan myös pitkällä aikajänteellä hillitä ilmastonmuutosta. Ennallistaminen edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista vähentämällä turvemaiden paloriskiä. Toimenpide voi jossain määrin parantaa myös vedenlaatua valuma-alueella, kun veden, ravinteiden ja kiintoaineksen pidätyskyky paranee. Lisäksi ennallistaminen tarjoaa uutta käyttöä puuntuotannosta pois jääville ojitusalueille.
Ennallistaminen voi parantaa esimerkiksi metsäkanalintujen, etenkin riekon, elinoloja tai luoda virkistykseen soveltuvaa suomaisemaa.

# Soiden ennallistaminen

## Soiden ennallistamisen riskejä

Ennallistamisen merkittävimmät riskit ovat yläpuolisen valuma-alueen vettyminen ja alapuoliseen vesistöön aiheutuva ravinnekuormitus. Ennallistamisesta aiheutuva ravinnekuormituksen kasvu on tilapäistä ja sen suuruus ja kesto vaihtelee. Vettyminen vältetään ja ravinnekuormitusriskiä voidaan hallita ennallistamisen huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella.

# Soiden ennallistaminen

## Luonnon monimuotoisuus

# Soiden ennallistaminen

## Ennallistaminen vesiensuojelumenetelmänä

Suon ennallistamisen kustannukset koostuvat suunnittelusta ja toteutuksesta, eli ojalinjojen avaamisesta ja ojien tukkimisesta. Toteutuskustannukset ovat tyypillisesti 500–1000 €/ha luokkaa, riippuen siitä saadaanko ennallistamisessa poistettavan puuston myynnistä tuloja. Ennallistamiseen on mahdollista saada rahoitusta METSO- ja Helmi-ohjelmista.
Joissain tapauksissa ennallistetulla suolla voi olla taloudellista arvoa maanomistajalle, esimerkiksi virkistyskäyttö- tai metsästysalueena. Suon ennallistamisesta voi olla taloudellista hyötyä myös luonnon monimuotoisuuden vahvistumisen, vesiensuojelun tai hiilensidonnan ansiosta.

Kun painotetaan taloutta, ennallistettavaksi valitaan kohteita, joiden metsätaloudellinen arvo on vähäinen tai ennallistamiskustannukset ovat alhaiset. Ennallistaminen voidaan myös ajoittaa puuston kehityksen mukaan niin, että ennallistamisen yhteydessä saadaan mahdollisimman paljon hakkuutuloja.

Kun painotetaan virkistyskäyttöä, pyritään ennallistamaan sellaisia soita, jotka ennallistettuina tarjoavat esimerkiksi luontaisia suomaisemia tai mahdollisuuksia marjanpoimintaan ja metsästykseen. Lakka, karpalo ja riekko hyötyvät luonnontilaisemmasta suoympäristöstä. Ennallistaminen voi myös vaikeuttaa virkistyskäyttöä silloin, kun ennallistettu suo on erityisen vaikeakulkuinen märkyyden ja runsaan kuolleen puuston takia.

Suon ennallistaminen hillitsee ilmastonmuutosta, koska se vähentää turpeen hajoamista ja turvaa siten turpeen hiilivaraston säilymistä. Tällä on pitkällä aikajänteellä suuri merkitys: metsäojitettujen soiden turpeen hiilivarasto on keskimäärin noin kymmenkertainen niiden puuston hiilivarastoon verrattuna.
Ilmaston lämpeneminen ja kuivuuskausien yleistyminen lisää vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Ennallistamisella riskiä voidaan vähentää.
Lyhyellä aikajänteellä suon ennallistamisella on myös ilmastonmuutosta kiihdyttäviä vaikutuksia, koska ennallistaminen lisää suon metaanipäästöä. Ennallistaminen myös heikentää puuston kasvuoloja ja hiilensidontaa.

Ennallistamisen kokonaisvaikutus on useimmissa tapauksissa lyhyellä aikajänteellä ilmastoa lämmittävä, kun otetaan huomioon sekä maaperän kasvihuonekaasupäästöt että puuston hiilinielu. Pitkällä aikajänteellä vaikutus kehittyy ilmastoa viilentäväksi erityisesti sellaisilla rehevillä soilla, joilla on paksu turvekerros.

Kun painotetaan ilmastonmuutoksen hillintää, pyritään valitsemaan ennallistettaviksi erityisesti ravinteikkaita paksuturpeisia soita. Niillä on suuri turpeen hiilivarasto, joka ojitetussa tilanteessa hupenee. Ilmastonmuutoksen hillintää edistää myös, jos suo pystytään ennallistamaan aitojen puustoisten suotyyppien kaltaiseksi. Tällöin kasvava puusto voi varastoida ja sitoa hiiltä ennallistamisen jälkeenkin ja metaanipäästöt jäävät yleensä maltillisiksi. Paksuturpeisilla karuilla soilla ennallistumaan jättäminen on usein hyvä vaihtoehto, sillä aktiivisilla ennallistamistoimilla on vaikea saada aikaan merkittäviä ilmastonmuutosta hillitseviä lisähyötyjä.

Yläpuolisten alueiden vettyminen voidaan välttää, kun tarkastellaan maanpinnan korkeusmallien avulla ennallistamisalueen sijaintia viereisiin alueisiin nähden. Tarvittaessa jätetään ojia tukkimatta niin, ettei vesi nouse esimerkiksi teille, viereisiin talousmetsiin tai viereisen maanomistajan maalle.
Erityisesti ravinteikkailla soilla nopea ja suuri vedenpinnan nousu voi aiheuttaa useita vuosia kestävää ravinnekuormitusta. Jos on riski, että alapuolisen vesistön ekologinen tila heikkenee, ojat tukitaan maltillisesti, jolloin vedenpinta ei nouse liian voimakkaasti. Jos riski todetaan, tulee suunnittelijan tai maanomistajan olla yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon. Suo voidaan myös ennallistaa vaiheittain, niin että ensin ennallistetaan lähimpänä vesistöä sijaitseva osa. Se toimii pintavalutuskenttänä myöhemmin ennallistettavalta suon loppuosalta valuville vesille.
Ennallistamisen suunnittelussa hyödyllistä paikkatietoa ovat esimerkiksi puusto- ja kasvupaikkatiedot sekä maanpinnan korkeusmalli. Historiallisten ilmakuvien ja karttojen avulla voi tarkastella esimerkiksi suon puustoisuutta ja ennen ojitusta suolla olleita veden kulku-uomia.

Ennallistamiseen on mahdollista saada rahoitusta METSO- ja Helmi-ohjelmista.

**Muistilista ennallistamisen suunnitteluun:**• Arvioi, miten ojitus on muuttanut vesien virtausta suolla. Suunnittele, miten ojat täytetään tai padotaan niin, että vesien kulku suolla palautuu luonnontilaisen kaltaiseksi.• Arvioi, miten ojitus ja metsänkasvatus ovat muuttaneet puustoa. Suunnittele, minkä verran puustoa poistetaan.• Tarkastele, aiheuttaako ennallistaminen vettymisriskin yläpuolisille alueille. Suunnittele toimet riskin vähentämiseksi.• Tarkastele, aiheuttaako ennallistaminen merkittävän ravinnekuormitusriskin ennallistamisalueen vedet vastaanottavalle vesistölle. Riskikohteella ole yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon.

Ojien kuivattavan vaikutuksen estäminen on edellytys sille, että luonnontilaisen suon keskeisin ominaisuus eli märkyys voi palautua. Luonnontilaiset suot ovat usein vähäpuustoisia ja ojitus on yleensä lisännyt merkittävästi suota kuivattavaa puustoa. Jotta märkyys palautuu, puustoa voi olla tarve vähentää tai poistaa kokonaan.

Ennallistaminen aloitetaan hakkaamalla puusto kaivinkoneen tarvitsemilta kulkureiteiltä ja työskentelyalueilta. Useimmiten ojat täytetään, joten kaikki kaivinkoneen työskentelyä haittaava puusto hakataan ojan penkoilta. Mikäli ojat vain padotaan, avataan kulkureitit patoamiskohtiin. Samassa yhteydessä toteutetaan muut suunnitellut hakkuut.
Ojien täyttämiseen ja patoamiseen käytetään vanhoja ojamaita sekä ojien läheisyydestä kaivettavaa turvetta tai ohutturpeisilla kohteilla kivennäismaata. Kun kaivetaan ojientäyttöainesta ojan läheltä, varotaan luomasta uusia veden kulku-uria tukittavan ojan viereen. Padot ja täytettävien ojien poikki rakennettavat pintavallit tehdään selvästi ojan penkkaa korkeammiksi ja ulotetaan muutama metri ojalta saran keskelle päin. Tällä estetään veden virtaus ojalinjaa pitkin ja edistetään veden leviämistä sarkojen keskiosiin, koska ojalinja on yleensä painunut sarkojen keskiosia alemmaksi.
Ennallistamistoimien onnistumisen mittari on vedenpinnan nousu. Toimenpiteiden toteutuksen laatu on parhaiten nähtävissä seuraavan kevään lumien sulamisen tai muun runsassateisen jakson jälkeen. Tällöin havainnoidaan, nouseeko vedenpinta ojalinjojen lisäksi saroilla, pitävätkö padot ja pintavallit ja ohjaavatko ne vettä ojalinjoilta saroille. Tarvittaessa ojien täyttöä, patoja ja pintavalleja parannetaan. Kun vedenpinta nousee ojittamatonta suota vastaavalle tasolle, suokasvillisuus alkaa palautua. Tyypillisesti suokasvillisuus palautuu noin kymmenen vuoden kuluessa ennallistamistoimista.

Valtioneuvoston asetuksen metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) mukaisesti alun perin avointa tai harvapuustoista suota ennallistettaessa maanomistajan tai suunnittelijan on ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä toimitettava Suomen metsäkeskukselle tai Lupa- ja valvontavirastolle ennallistettavaa aluetta koskevat tarvittavat tiedot, joilla varmistetaan ennallistettavaksi ilmoitettavan alueen aiempi tila, ja selvitys suunnitelluista toimenpiteistä ennallistamisen toteuttamiseksi.

Suon ennallistamisella pyritään palauttamaan ojitettu suo rakenteeltaan ja toiminnaltaan luonnontilaisen suon kaltaiseksi. Tärkein ennallistamistoimenpide on ojien tukkiminen täyttämällä tai patoamalla. Ennallistamisen tavoitteena on useimmiten suoluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen. Ennallistamisella voidaan tavoitella myös esimerkiksi vesiensuojelua, turpeen hiilivaraston säilyttämistä tai virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämistä.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Suon ennallistamisella pyritään palauttamaan ojitettu suo rakenteeltaan ja toiminnaltaan luonnontilaisen suon kaltaiseksi. Tärkein ennallistamistoimenpide on ojien tukkiminen täyttämällä tai patoamalla. Ennallistamisen tavoitteena on useimmiten suoluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen. Ennallistamisella voidaan tavoitella myös esimerkiksi vesiensuojelua, turpeen hiilivaraston säilyttämistä tai virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämistä. 

Männyn kasvatuksesta Mänty on valopuu ja kasvaa laadukkaaksi tukkipuuksi kuivahkoilla ja sitä karummilla kankailla sekä turvemaiden rämeillä ja karuissa korvissa. Näillä kasvupaikoilla suositellaan metsikön pääpuulajiksi mäntyä. Mänty sopii pääpuulajiksi myös tuoreille kankaille sekä kasvatettavaksi yhdessä kuusen ja koivun kanssa sekametsikköinä. Ojitetuilla turvemailla ensimmäisen puusukupolven männiköiden laatu vaihtelee, joten kasvatus pitää niissä ratkaista metsikkökohtaisesti. Mäntytukin laatu riippuu pitkälti puun oksikkuudesta ja oksien paksuudesta sekä lustojen leveydestä. Kasvaessaan harvassa tai liian viljavalla maalla, mänty kehittyy paksuoksaiseksi. Hyvälaatuisen männyn kasvattaminen edellyttääkin, että puusto kasvaa nuoruusvaiheessaan riittävän tiheänä ja hitaasti. Laadukkaan männikön kasvatuksessa puuston riittävällä taimivaiheen tiheydellä pyritään rajoittamaan oksien paksuuskasvua. Toisaalta on otettava huomioon, että mänty ei valopuulajina menesty muiden puiden varjostuksessa. Männyn kylvö Viljeltäessä&nbsp;mänty&nbsp;uudistetaan&nbsp;yleisimmin&nbsp;kylväen.&nbsp;Näin&nbsp;taimikkoon&nbsp;saadaan&nbsp;edullisesti korkealaatuisen tukkipuun kasvatuksen edellyttämät 4 000–5 000 tainta hehtaarille.&nbsp;Kylvö&nbsp;sopii kuivahkoille ja kuiville kivennäismaille&nbsp;sekä&nbsp;puolukka-&nbsp;ja&nbsp;varputurvekankaille.&nbsp;Jos&nbsp;uudistettavassa&nbsp;puustossa&nbsp;on&nbsp;merkittävästi koivua tai haapaa, joka hakkuun jälkeen vesoittuu voimakkaasti, suositellaan&nbsp;istutusta. Männyn jalostettua siementä on saatavissa sekä taimitarhoille että metsäkylvöihin Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Korkeammasta hinnastaan huolimatta sitä suositellaan käytettäväksi aina, kun se on mahdollista. Jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna kiertoajan kuluessa yli 25 % korkeamman nettonykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö. Ahtikoski, A., Ojansuu, R., Haapanen, M., Hynynen, J. &amp; Kärkkäinen. K. 2012. Financial performance of using genetically improved regeneration material of Scots pine (Pinus sylvestris L.) in Finland. New Forests 3(3): 335–348. Pohjois-Suomessa uudistusalojen heinittyminen on hitaampaa, joten siellä voidaan kylvää myös maalajiltaan karkeita ja keskikarkeita tuoreita kankaita. Todennäköisesti syntyy myös runsaasti siemensyntyistä lehtipuuta. Taimikon varhaishoito on tällaisella kohteella välttämätöntä tehdä riittävän varhain, yleensä jo viiden vuoden kuluessa kylvöstä. Hienojakoisille maille kylvö ei sovi, koska siellä toistuva pintarousteen muodostuminen nostaa sirkkataimia maasta. Kylvetty&nbsp;siemen itää&nbsp;muokkaamattomassa&nbsp;maassa&nbsp;huonosti, lukuun ottamatta&nbsp;turvemaiden märkiä rahkasammalpintoja.&nbsp;Sen&nbsp;vuoksi kylvöala on&nbsp;yleensä&nbsp;syytä&nbsp;muokata. Maanmuokkauksella parannetaan&nbsp;olennaisesti&nbsp;siemenen itämisen ja sirkkataimien juurtumisen edellytyksiä.&nbsp;Kylvöä&nbsp;edeltävä muokkaus paljastaa kevyesti kivennäismaata tai pintaturvetta. Kivennäismaiden muokkausmenetelmäksi sopivat parhaiten äestys ja laikutus, turvemaille soveltuvimpia&nbsp;ovat&nbsp;kääntömätästys, laikutus tai pintaturpeen jyrsintä.&nbsp;Kylvö&nbsp;tehdään useimmiten koneellisesti maanmuokkauksen yhteydessä. Männyn istutus Männyn istutusta suositellaan viljelymenetelmäksi hienojakoisille kuivahkoille kangasmaille sekä keskikarkeille ja karkeille tuoreille kankaille erityisesti vaihdettaessa puulajia. Samoin mäntyä voidaan viljellä istuttamalla puolukkaturvekankaille ja ohutturpeisille mustikkaturvekankaille. Istutustiheydeksi suositellaan 2 200 tainta hehtaarille, mutta se voi olla 200 tainta suurempi tai pienempi. Viljavuudeltaan heikommilla ja kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Hyvää laatua ja suurta puuntuotosta tavoiteltaessa voi istutustiheytenä käyttää 2 400 tainta hehtaarilla. Istutusmännikön laatu kehittyy paremmaksi, jos puusto on taimikkovaiheessa tiheä. Tiheyttä voidaan lisätä luontaisesti syntyneiden männyn tai muiden puulajien taimien avulla. Hienojakoiset kivennäismaat ja turvekankaat suositellaan mätästettäväksi. Hyvin vettä läpäisevillä mailla kevyempi, maata paljastava muokkaus sopii paremmin. Äestyksessä ja laikutuksessa muokkausjäljen pitää olla puhdas humuksesta ja vähintään puolen metrin levyinen, jotta saadaan riittävä suoja tukkimiehentäitä vastaan. Männyn luontainen uudistaminen Luontainen uudistaminen&nbsp;sopii karkearakeisille kuivahkoille ja sitä karummille kankaille. Edellytykset onnistua ovat parhaat maan ollessa lajittunutta ja kunttakerroksen ollessa ohut. Männyn luontainen uudistaminen soveltuu myös varpu- ja puolukkaturvekankaille silloin, kun ne ovat ojaston heikon kuivatustehon vuoksi märkiä ja huomattavalta osin rahkasammalpeitteisiä ja kun koivun osuus uudistettavasta puustosta on vähäinen. Viljavilla kasvupaikoilla kilpaileva pintakasvillisuus ja lehtipuusto kehittyvät nopeasti tukahduttaen syntynyttä männyntaimikkoa, ja riski epäonnistua on sen vuoksi suuri. Luontainen uudistaminen edellyttää, että alueella on riittävästi hyvälaatuisia ja siemennyskykyisiä mäntyjä. Erityisesti pohjoisessa Suomessa, mutta myös eteläisen Suomen lajittuneilla hieta- ja hiekkamailla, kasvaa yleisesti männiköitä, joiden alle syntyy tiheä mäntyalikasvos. Alikasvokset ovat useimmiten kasvatuskelpoisia eivätkä juuri poikkea systemaattisen uudistamisen tuloksena syntyneistä taimikoista.&nbsp;Hyppönen, M. &amp; Hyvönen, J. 2000. Ylispuustoisten mäntytaimikoiden syntyhistoria, rakenne ja alkukehitys Lapin yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja 4/2000: 589–602; Moilanen, M. &amp; Saksa, T. (toim.) 1998. Alikasvokset metsänuudistamisessa – varjosta valoon. Metsälehti Kustannus.Näiden taimikoiden vapauttaminen ylispuustosta joko suoraan ylispuuhakkuulla tai siemenpuuhakkuun kautta on erittäin kustannustehokasta metsänuudistamista. Metsänomistaja voi halutessaan kehittää tällaista kohdetta eri-ikäisrakenteiseksi. Siemenpuuhakkuussa valitaan hehtaarille 50–100 tervettä, hyvälaatuista ja hyvälatvuksista valtapuuta siemenpuiksi. Siemenpuut jätetään uudistettavalle alalle mielellään ryhmissä. Jo ennen siemenpuuhakkuuta tai viimeistään sen yhteydessä on hyvä suunnitella tulevat säästöpuuryhmät, jotta ne osataan jättää käsittelemättä uudistusalan raivauksessa ja maanmuokkauksessa. Hakkuun jälkeen siemenpuut sopeutuvat uuteen kasvutilaan. Niiden kukinta runsastuu, mutta kasvanut siemensato tulee vasta 3–5 vuotta siemenpuuhakkuusta. Männyllä hyvät siemenvuodet toistuvat Etelä- Suomessa 6–7 vuoden välein, Pohjois-Suomessa harvemmin. Yleensä välivuosinakin saadaan tyydyttävä sato 2–3 vuoden välein. Männyllä siemenen kehittyminen vie kaksi vuotta ja alustavia siemensatoennusteita pystytään tekemään kahden vuoden päähän. Muokkaus parantaa luontaisen uudistamisen aloilla siementen itämistä ja sirkkataimien juurtumista. Sopiva muokkaus on kevyt, kivennäismaata tai pintaturvetta paljastava. Kangasmaille sopivat äestys ja laikutus, turvemaille laikutus tai kääntömätästys. Maanmuokkaus tulee ajoittaa niin, että hyvä siemensato varisee mahdollisimman tuoreeseen jälkeen. Suurin osa männyn siemenistä varisee touko- ja kesäkuussa. Tuoreessa muokkausjäljessä siemenet itävät parhaiten. Jo yhden kasvukauden jälkeen muokkausjälki on kovettunut sirkkataimien juurtumista haittaavasti. Sammalet ja kilpaileva pintakasvillisuus valloittavat pikkuhiljaa muokkausjäljen. Sen taimettumiskyky on huono jo neljän kasvukauden jälkeen. Uudistamistulosta voidaan parantaa&nbsp;yhdistämällä&nbsp;männyn&nbsp;luontainen&nbsp;uudistaminen&nbsp;ja&nbsp;kylvö.&nbsp;Näin toimien&nbsp;voidaan hyödyntää jalostetun kylvösiemenen tuottama puuston parempi kasvu ja laatu sekä&nbsp;useampana vuonna tapahtuvan luonnonsiemennyksen tuottama taimettumisvarmuus. Yhdistettyä menetelmää käytettäessä siementä voi kylvää noin kolmasosan tavanomaista suositusmäärää vähemmän. Siemensatoennustetta seuraamalla luontaiseen uudistamiseen tähtäävät hakkuut voi helpommin ajoittaa hyvän siemenvuoden alle. Siemensatoennusteiden lähde: Luonnonvarakeskus. Männyn uudistaminen ankarassa ilmastossa (&lt;700 d.d.) Männyn luontaisesti syntyneitä taimia pyritään saamaan väljennyshakkuilla jo edellisen mäntysukupolven alle. Siemenpuualat äestetään karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta, ja ne voidaan samalla kylvää uudistamisen varmistamiseksi. Siemenpuut poistetaan heti, kun taimia on syntynyt riittävästi. Jos luontainen uudistaminen ei näytä onnistuvan kohtuullisessa ajassa, metsä uudistetaan viljellen. Luontaisen taimiaineksen varmistamiseksi viljelyaloille jätetään pienehköjä mäntyryhmiä ja yksittäisiä siemenpuita. Hirvieläintuhojen huomiointi männyn uudistamisessa Hirvituhojen riskialueilla on männylle uudistettaessa suositeltavaa käyttää kylvöä tai luontaista uudistamista. Alkuvuosinaan tiheänä kasvava kylvötaimikko kestää hirvivahinkoja istutustaimikkoa paremmin. Istutetut taimet yleensä myös maistuvat hirville luonnontaimia paremmin.Bergström, R. &amp;amp; Bergqvist, G. 1999. Large herbivore browsing on conifer seedlings related to seedling morphology. Scandinavian journal of forest research 14: 361–367.Heikkilä, R. &amp;amp; Härkönen, S. 2007. Hirvivahingot ja hirvikanta. Metsätieteen aikakauskirja 2007(2): 122–126. Riskialueilla voi estokeinoina voi käyttää syönninestoainetta. Kuva: © Johnny Sved. 

# Uudistaminen männylle

## Männyn kasvatuksesta

Mänty on valopuu ja kasvaa laadukkaaksi tukkipuuksi kuivahkoilla ja sitä karummilla kankailla sekä turvemaiden rämeillä ja karuissa korvissa. Näillä kasvupaikoilla suositellaan metsikön pääpuulajiksi mäntyä. Mänty sopii pääpuulajiksi myös tuoreille kankaille sekä kasvatettavaksi yhdessä kuusen ja koivun kanssa sekametsikköinä. Ojitetuilla turvemailla ensimmäisen puusukupolven männiköiden laatu vaihtelee, joten kasvatus pitää niissä ratkaista metsikkökohtaisesti.
Mäntytukin laatu riippuu pitkälti puun oksikkuudesta ja oksien paksuudesta sekä lustojen leveydestä. Kasvaessaan harvassa tai liian viljavalla maalla, mänty kehittyy paksuoksaiseksi. Hyvälaatuisen männyn kasvattaminen edellyttääkin, että puusto kasvaa nuoruusvaiheessaan riittävän tiheänä ja hitaasti. Laadukkaan männikön kasvatuksessa puuston riittävällä taimivaiheen tiheydellä pyritään rajoittamaan oksien paksuuskasvua. Toisaalta on otettava huomioon, että mänty ei valopuulajina menesty muiden puiden varjostuksessa.

# Uudistaminen männylle

## Männyn kasvatuksesta

### Männikön uudistamistavat, eteläinen ja keskinen Suomi

##  [Männikön uudistamistavat Eteläinen ja Keskinen Suomi](/fi/node/912)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus | Kylvö | Siemenpuu |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Keskikarkea | P/K |   |   |
| Tuore kangas | Karkea | P |   |   |
| Kuivahko kangas | Hieno | K |   |   |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea |   | P | P |
| Kuivahko kangas | Karkea |   | P | P |
| Kuiva kangas | Keskikarkea |   | P | P/0 |
| Kuiva kangas | Karkea |   |   |  |
| Mustikka-tkg I |   | K |   |   |
| Puolukka-tkg I |   | K | P/K | P/K |
| Puolukka-tkg II |   | K | P/K | P/K |
| Varpu-tkg I ja II |   |   | P/K | 01/P |
Selite: vihreä=suositellaan, keltainen= suositellaan varauksin, 0=muokkaamaton, P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus, K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Vain kohteilla, joissa runsaasti rahkasammalpintoja.

Vihreä=suositellaan
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Vain kohteilla, joissa runsaasti rahkasammalpintoja.

# Uudistaminen männylle

## Männyn kasvatuksesta

### Männikön uudistamistavat, pohjoinen Suomi

##  [Männikön uudistamistavat Pohjoinen Suomi](/fi/node/913)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus | Kylvö | Siemenpuu |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Keskikarkea | P/K | P2 |   |
| Tuore kangas | Karkea | P | P | P |
| Kuivahko kangas | Hieno | K |   |   |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea |   | P | P |
| Kuivahko kangas | Karkea |   | P | P |
| Kuiva kangas | Keskikarkea |   | P |  |
| Kuiva kangas | Karkea |   |   |  |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | P/K |   |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | P2/K2 |   |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K1 | P1/K1 | P/K |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K | P/K | P/K |
| Varpu-tkg I ja II | Varpu-tkg I ja II |   | P1/K1 |  |
| Varpu-tkg I ja II | Varpu-tkg I ja II |   | P1/K1 | P1 |
Vihreä=suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Sijoituksen tuotto jää alhaiseksi.
2 Heinittymisen riski.

# Uudistaminen männylle

## Männyn kylvö

Viljeltäessä mänty uudistetaan yleisimmin kylväen. Näin taimikkoon saadaan edullisesti korkealaatuisen tukkipuun kasvatuksen edellyttämät 4 000–5 000 tainta hehtaarille. Kylvö sopii kuivahkoille ja kuiville kivennäismaille sekä puolukka- ja varputurvekankaille. Jos uudistettavassa puustossa on merkittävästi koivua tai haapaa, joka hakkuun jälkeen vesoittuu voimakkaasti, suositellaan istutusta.
Männyn jalostettua siementä on saatavissa sekä taimitarhoille että metsäkylvöihin Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Korkeammasta hinnastaan huolimatta sitä suositellaan käytettäväksi aina, kun se on mahdollista. Jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna kiertoajan kuluessa yli 25 % korkeamman nettonykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö.
Pohjois-Suomessa uudistusalojen heinittyminen on hitaampaa, joten siellä voidaan kylvää myös maalajiltaan karkeita ja keskikarkeita tuoreita kankaita. Todennäköisesti syntyy myös runsaasti siemensyntyistä lehtipuuta. Taimikon varhaishoito on tällaisella kohteella välttämätöntä tehdä riittävän varhain, yleensä jo viiden vuoden kuluessa kylvöstä. Hienojakoisille maille kylvö ei sovi, koska siellä toistuva pintarousteen muodostuminen nostaa sirkkataimia maasta.

Kylvetty siemen itää muokkaamattomassa maassa huonosti, lukuun ottamatta turvemaiden märkiä rahkasammalpintoja. Sen vuoksi kylvöala on yleensä syytä muokata. Maanmuokkauksella parannetaan olennaisesti siemenen itämisen ja sirkkataimien juurtumisen edellytyksiä. Kylvöä edeltävä muokkaus paljastaa kevyesti kivennäismaata tai pintaturvetta. Kivennäismaiden muokkausmenetelmäksi sopivat parhaiten äestys ja laikutus, turvemaille soveltuvimpia ovat kääntömätästys, laikutus tai pintaturpeen jyrsintä. Kylvö tehdään useimmiten koneellisesti maanmuokkauksen yhteydessä.

# Uudistaminen männylle

## Männyn istutus

Männyn istutusta suositellaan viljelymenetelmäksi hienojakoisille kuivahkoille kangasmaille sekä keskikarkeille ja karkeille tuoreille kankaille erityisesti vaihdettaessa puulajia. Samoin mäntyä voidaan viljellä istuttamalla puolukkaturvekankaille ja ohutturpeisille mustikkaturvekankaille. Istutustiheydeksi suositellaan 2 200 tainta hehtaarille, mutta se voi olla 200 tainta suurempi tai pienempi. Viljavuudeltaan heikommilla ja kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Hyvää laatua ja suurta puuntuotosta tavoiteltaessa voi istutustiheytenä käyttää 2 400 tainta hehtaarilla. Istutusmännikön laatu kehittyy paremmaksi, jos puusto on taimikkovaiheessa tiheä. Tiheyttä voidaan lisätä luontaisesti syntyneiden männyn tai muiden puulajien taimien avulla.
Hienojakoiset kivennäismaat ja turvekankaat suositellaan mätästettäväksi. Hyvin vettä läpäisevillä mailla kevyempi, maata paljastava muokkaus sopii paremmin. Äestyksessä ja laikutuksessa muokkausjäljen pitää olla puhdas humuksesta ja vähintään puolen metrin levyinen, jotta saadaan riittävä suoja tukkimiehentäitä vastaan.

# Uudistaminen männylle

## Männyn luontainen uudistaminen

Luontainen uudistaminen sopii karkearakeisille kuivahkoille ja sitä karummille kankaille. Edellytykset onnistua ovat parhaat maan ollessa lajittunutta ja kunttakerroksen ollessa ohut. Männyn luontainen uudistaminen soveltuu myös varpu- ja puolukkaturvekankaille silloin, kun ne ovat ojaston heikon kuivatustehon vuoksi märkiä ja huomattavalta osin rahkasammalpeitteisiä ja kun koivun osuus uudistettavasta puustosta on vähäinen. Viljavilla kasvupaikoilla kilpaileva pintakasvillisuus ja lehtipuusto kehittyvät nopeasti tukahduttaen syntynyttä männyntaimikkoa, ja riski epäonnistua on sen vuoksi suuri. Luontainen uudistaminen edellyttää, että alueella on riittävästi hyvälaatuisia ja siemennyskykyisiä mäntyjä.
Erityisesti pohjoisessa Suomessa, mutta myös eteläisen Suomen lajittuneilla hieta- ja hiekkamailla, kasvaa yleisesti männiköitä, joiden alle syntyy tiheä mäntyalikasvos. Alikasvokset ovat useimmiten kasvatuskelpoisia eivätkä juuri poikkea systemaattisen uudistamisen tuloksena syntyneistä taimikoista. Näiden taimikoiden vapauttaminen ylispuustosta joko suoraan ylispuuhakkuulla tai siemenpuuhakkuun kautta on erittäin kustannustehokasta metsänuudistamista. Metsänomistaja voi halutessaan kehittää tällaista kohdetta eri-ikäisrakenteiseksi.
Siemenpuuhakkuussa valitaan hehtaarille 50–100 tervettä, hyvälaatuista ja hyvälatvuksista valtapuuta siemenpuiksi. Siemenpuut jätetään uudistettavalle alalle mielellään ryhmissä. Jo ennen siemenpuuhakkuuta tai viimeistään sen yhteydessä on hyvä suunnitella tulevat säästöpuuryhmät, jotta ne osataan jättää käsittelemättä uudistusalan raivauksessa ja maanmuokkauksessa.

Hakkuun jälkeen siemenpuut sopeutuvat uuteen kasvutilaan. Niiden kukinta runsastuu, mutta kasvanut siemensato tulee vasta 3–5 vuotta siemenpuuhakkuusta. Männyllä hyvät siemenvuodet toistuvat Etelä- Suomessa 6–7 vuoden välein, Pohjois-Suomessa harvemmin. Yleensä välivuosinakin saadaan tyydyttävä sato 2–3 vuoden välein. Männyllä siemenen kehittyminen vie kaksi vuotta ja alustavia siemensatoennusteita pystytään tekemään kahden vuoden päähän.
Muokkaus parantaa luontaisen uudistamisen aloilla siementen itämistä ja sirkkataimien juurtumista. Sopiva muokkaus on kevyt, kivennäismaata tai pintaturvetta paljastava. Kangasmaille sopivat äestys ja laikutus, turvemaille laikutus tai kääntömätästys.
Maanmuokkaus tulee ajoittaa niin, että hyvä siemensato varisee mahdollisimman tuoreeseen jälkeen. Suurin osa männyn siemenistä varisee touko- ja kesäkuussa. Tuoreessa muokkausjäljessä siemenet itävät parhaiten. Jo yhden kasvukauden jälkeen muokkausjälki on kovettunut sirkkataimien juurtumista haittaavasti. Sammalet ja kilpaileva pintakasvillisuus valloittavat pikkuhiljaa muokkausjäljen. Sen taimettumiskyky on huono jo neljän kasvukauden jälkeen.

Uudistamistulosta voidaan parantaa yhdistämällä männyn luontainen uudistaminen ja kylvö. Näin toimien voidaan hyödyntää jalostetun kylvösiemenen tuottama puuston parempi kasvu ja laatu sekä useampana vuonna tapahtuvan luonnonsiemennyksen tuottama taimettumisvarmuus. Yhdistettyä menetelmää käytettäessä siementä voi kylvää noin kolmasosan tavanomaista suositusmäärää vähemmän.

# Uudistaminen männylle

## Männyn uudistaminen ankarassa ilmastossa (<700 d.d.)

Männyn luontaisesti syntyneitä taimia pyritään saamaan väljennyshakkuilla jo edellisen mäntysukupolven alle. Siemenpuualat äestetään karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta, ja ne voidaan samalla kylvää uudistamisen varmistamiseksi. Siemenpuut poistetaan heti, kun taimia on syntynyt riittävästi. Jos luontainen uudistaminen ei näytä onnistuvan kohtuullisessa ajassa, metsä uudistetaan viljellen. Luontaisen taimiaineksen varmistamiseksi viljelyaloille jätetään pienehköjä mäntyryhmiä ja yksittäisiä siemenpuita.

# Uudistaminen männylle

## Hirvieläintuhojen huomiointi männyn uudistamisessa

Hirvituhojen riskialueilla on männylle uudistettaessa suositeltavaa käyttää kylvöä tai luontaista uudistamista. Alkuvuosinaan tiheänä kasvava kylvötaimikko kestää hirvivahinkoja istutustaimikkoa paremmin. Istutetut taimet yleensä myös maistuvat hirville luonnontaimia paremmin. Riskialueilla voi estokeinoina voi käyttää syönninestoainetta.

Mänty kasvaa laadukkaaksi tukkipuuksi kuivahkoilla ja sitä karummilla kankailla sekä rämeillä ja karuissa korvissa. Mäntyä uudistetaan viljellen joko kylvämällä tai istuttamalla tai luontaisesti joko siemenpuiden tai reunametsän siemennystä hyödyntämällä.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Uudistaminen männylle

Valtakirja helpottaa töiden organisointia Toimeksiantosopimuksessa myös sovitaan, minkälaisen valtakirjan metsänomistaja hankevetäjälle mahdollisesti antaa. Vaivattominta hankkeen organisointi on, kun alueen metsänomistajat ovat antaneet vastuun töiden järjestämisestä valtakirjalla hankevetäjän hoidettavaksi. Valtakirja tulee olla riittävän kattava, jotta hankevetäjä pystyy hoitamaan hoitohankkeen näkökulmasta tarpeelliset leimikoiden kilpailutukset, ojitukset ja muut metsänhoitotyöt hankkeeseen osallistuvan metsänomistajan puolesta. Toimeksiantosopimukset ja siihen mahdollisesti liitettävä valtakirja on hyvä kerätä jo hankkeen osallistujia koottaessa. Hankevetäjällä tulee siinä vaiheessa olla suuntaa antava käsitys hankealueen metsien tilasta, jotta ehdotus toteutettavista töistä vastaa tarvetta. Kittamaa, S., Kannisto, K. &amp; Uusitalo, J. 2012. Kustannustehokkuutta suometsien hoitoon - erilaiset toimintamallit ja kustannusanalyysi. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 232. 33 s. Esimerkki suometsän hoitohankkeen toimeksiantosopimuksen sisällöstä  sopimusosapuolten yhteystiedot yksilöitynä käsiteltävä alue metsätiloittain ja kartta-aineistoon rajattuna arvioidut enimmäiskustannukset toimenpiteistä metsänomistajalle koituvista maksuista kartta hankekokonaisuudesta hankkeen aikataulu ja tiedotusmenettelyt tietoa metsänhoitotöiden vaikutuksesta metsikön kehitykseen ja tuleviin tuottoihin tietoa hankkeeseen saatavilla olevista tuista lista hankkeessa mukana olevista yhteistyötahoista. Valtakirjaan voidaan lisäksi sisällyttää eroteltuna tehtävät ja niihin liittyvät asiakirjat, joita metsänomistaja valtuuttaa hankkeen toteuttajan hoitamaan, hyväksymään ja allekirjoittamaan lupa- ja tukihakemukset ja muu asiointi viranomaisten kanssa urakointien kilpailutus ja sopimusten laadinta puukaupan kilpailutus, sopimusten laadinta ja mittaustodistusten hyväksyminen määräaika valtuuksien voimassaoloon. Organisointi ja vastuunjako  Hankkeen toteutus onnistuu parhaiten, kun tehtävät on vastuutettu selkeästi ja kokonaissuunnitelma on laadittu realistiseksi. Vastuu hankkeen etenemisestä voi olla yhdellä toimijalla, mutta myös vastuiden selkeällä jakamisella voidaan saavuttaa hyvä lopputulos. Tärkeää on, että hankkeen kullakin tehtävällä on aina selkeä vastuuhenkilö. Hakkuiden ja eri hoitotöiden yhteensovittaminen edellyttää sujuvaa yhteistoimintaa työn toteuttajien välillä. Tämä voi toteutua vain, jos kokonaisuutta johdetaan hyvän hankesuunnitelman pohjalta. Vastuuhenkilö seuraa suunnitelman toteutumista ja tarkentaa tarvittaessa sitä hankkeen edetessä sekä varmistaa osallisten tiedottamisen. Maastosuunnitteluun tuo kustannustehokkuutta, kun yhdellä maastokäynnillä saadaan tehtyä alueelle sekä puunkorjuuta että metsänhoitoa koskevat suunnitelmat. Jos työlajien suunnittelu on hajautettu eri henkilöille, tulee hankevetäjän varmistaa suunnittelijoiden välinen yhteistyö ja työvaiheiden oikea ajoitus. Mistä tunnistaa hyvin johdetun hankkeen?  Hankkeella on selkeä vastuu- ja kontaktihenkilö. Hankkeen tavoitteet on sovittu yhdessä osallisten kanssa. Osalliset tuntevat hankkeen tavoitteet ja tietävät mitä hankkeessa on tapahtumassa. Sovitut työt tulevat tehdyksi laadukkaasti. Hankkeessa pysytään sovitussa aikataulussa ja kustannuksissa. Yhteydenpito  Hankkeen läpiviemiseksi tarvitaan hyvää tiedottamista sekä metsänomistajien suuntaan että toimijoiden kesken. Tiedottamisen välineet ja tavat on syytä miettiä hankkeen koon mukaisesti. Pienten hankkeiden tiedottaminen saadaan hoidettua puhelimitse, sähköpostitse ja henkilökohtaisin kontaktein, mutta suuremmissa hankkeissa tulisi hyödyntää myös muita välineitä. Hyvä vaihtoehto tiedottamiseen on ylläpitää verkkopalvelua, josta metsänomistajat ja toimijat saavat ajantasaista tietoa hankkeen etenemisestä ja voivat tarvittaessa esittää kysymyksiä. Hankevetäjällä on keskeinen rooli yhteydenpidon varmistamisessa hankkeen toimijoiden välillä. Jos esimerkiksi tieto hakkuiden edistymisestä ei kulje puunkorjaajan, lannoitteiden levittäjän ja kunnostusojittajan välillä, hankkeessa syntyy ylimääräisiä viivästyksiä. Puukaupat  Puukauppojen toteutustapa suometsän hoitohankkeessa on vaihtelevaa ja riippuu hankevetäjän roolista ja metsänomistajista. Hankkeesta vastaava henkilö voi olla puunostaja, jolloin puukaupat sovitaan suoraan metsänomistajan kanssa. Hankkeesta vastaavalla henkilöllä voi olla myös palvelukeskeisempi rooli, jolloin hän voi tehdä tarjouspyynnöt metsänomistajan puolesta ja kilpailuttaa puukaupat. Metsänomistaja päättää itse, miten puukauppa hoidetaan. Puukaupoista sopiminen voi aiheuttaa huomattavia viivästyksiä suometsän hoitohankkeessa. Puukauppojen sujuvoittamiseksi voidaan kerätä metsänomistajilta valtakirjat, joilla hakkeesta vastaava henkilö valtuutetaan hoitamaan tarjouspyynnöt ja hakkuut. Hankkeesta vastaavan henkilön on hyvä tiedottaa metsänomistajille yhteismyynnin eduista. Jos puukaupat hoidetaan yhteismyyntinä, hyötyvät siitä kaikki osapuolet: puukaupan järjestäminen nopeutuuhakkuiden etenemistä on helpompi seurata, ja riski sille, että ojalinjat jäävät aukaisematta, pieneneeleimikot ovat ostajalle houkuttelevempiaajourien suunnittelu helpottuukorjuukustannukset pienenevätHankkeen etenemisen kannalta suositellaan, että omatoimisille metsänomistajille määritetään aikataulu ja heidän kanssaan sovitaan, että hankkeesta vastaava henkilö huolehtii ojalinjojen aukaisemisesta, jos metsänomistaja ei ole tehnyt sitä määräaikaan mennessä. Lannoitukset  Tarvittaessa lannoitukset on luontevaa sisällyttää osaksi suometsän hoitohanketta. Yhteishankkeissa lannoituksen suunnittelu ja toteutus hoituvat kustannustehokkaasti. Kasvatushakkuiden ja ojien kunnostuksen paras hyöty jää saavuttamatta, mikäli puusto kärsii ravinnepuutoksesta. Lannoitusten toteutus on tehokasta, kun hankevetäjä tai aliurakoitsija hankkii lannoitteet sekä kuljetus- ja levityspalvelun, valvoo levityksen ja varmistaa puunkorjaajalta hakkuiden edistymisen. Puuston varttuessa taimikkovaiheesta kasvatusmetsä- ja uudistamisvaiheeseen sen ravinteiden käyttö lisääntyy merkittävästi. Etenkin runsastyppisillä, paksuturpeisilla ojitetuilla soilla saattaa jo lyhyellä aikavälillä kehittyä merkittävä puutostila varsinkin kaliumin ja boorin osalta. Tämä on hyvä ottaa huomioon suometsien hoitohankkeiden suunnittelussa. Oikein kohdennettu lannoitus ja tehokas maa- tai lentolevitys edellyttää huolellista suunnittelua. Lisäksi lannoitus tulee yhteensovittaa hankkeen muiden työvaiheiden kanssa. Kun suometsien hoidon yhteydessä lannoitetaan, vesiensuojelun kannalta on suositeltavaa tehdä ensin hakkuut, sitten lannoitus ja viimeisenä mahdollinen ojien kunnostus. Ojien kunnostus Hankevetäjä sopii ojitusurakoitsijan kanssa ojien kunnostuksen työmäärästä, työskentelytavasta, kaivutyön ajoittamisesta ja urakointihinnoista. Lisäksi sovitaan valtuuksista, vastuusta ja menettelytavoista, mikäli kaivutyössä tapahtuisi pienvesille, vesistöille tai pohjavesille vahinkoa tai aiheutettaisiin jotain muuta haittaa. Hakkuu ja lannoitus suositellaan tehtäviksi ennen ojien perkausta. Muutoin riskinä on ojapenkkojen sortuminen yliajoissa, ojien tukkeutuminen ja hakkuutähteiden jääminen ojiin. Kun ojien perkaus tehdään viimeiseksi, ojiin mahdollisesti joutuneet lannoitteet tai tuhka saadaan nostettua kaivussa penkalle. Puunkorjuun ja kaivutyön teettäminen samalla urakoitsijalla on yksi toimiva ratkaisu. Kaivutyö helpottuu, kun kohde on valmiiksi tuttu ja kaivuedellytykset todennäköisemmin otettu jo hakkuussa hyvin huomioon. Hankevetäjä varmistaa ennen kaivutyön aloittamista, että kunnostusojitussuunnitelmassa avattavaksi tarkoitetut ojalinjat on aukaistu ja sovitut hakkuu- ja hoitotyöt on tehty alueella. Vetäjä myös varmistaa, että tarvittavat ojitusluvat on hankittu ja selvittää niihin liittyvät ehdot toteuttajalle. Puukaupat ovat keskeinen osa suometsien hoitohanketta. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Valtakirja helpottaa töiden organisointia

Toimeksiantosopimuksessa myös sovitaan, minkälaisen valtakirjan metsänomistaja hankevetäjälle mahdollisesti antaa.
Vaivattominta hankkeen organisointi on, kun alueen metsänomistajat ovat antaneet vastuun töiden järjestämisestä valtakirjalla hankevetäjän hoidettavaksi. Valtakirja tulee olla riittävän kattava, jotta hankevetäjä pystyy hoitamaan hoitohankkeen näkökulmasta tarpeelliset leimikoiden kilpailutukset, ojitukset ja muut metsänhoitotyöt hankkeeseen osallistuvan metsänomistajan puolesta.
Toimeksiantosopimukset ja siihen mahdollisesti liitettävä valtakirja on hyvä kerätä jo hankkeen osallistujia koottaessa. Hankevetäjällä tulee siinä vaiheessa olla suuntaa antava käsitys hankealueen metsien tilasta, jotta ehdotus toteutettavista töistä vastaa tarvetta.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Esimerkki suometsän hoitohankkeen toimeksiantosopimuksen sisällöstä

- sopimusosapuolten yhteystiedot
- yksilöitynä käsiteltävä alue metsätiloittain ja kartta-aineistoon rajattuna
- arvioidut enimmäiskustannukset toimenpiteistä metsänomistajalle koituvista maksuista
- kartta hankekokonaisuudesta
- hankkeen aikataulu ja tiedotusmenettelyt
- tietoa metsänhoitotöiden vaikutuksesta metsikön kehitykseen ja tuleviin tuottoihin
- tietoa hankkeeseen saatavilla olevista tuista
- lista hankkeessa mukana olevista yhteistyötahoista.
Valtakirjaan voidaan lisäksi sisällyttää
- eroteltuna tehtävät ja niihin liittyvät asiakirjat, joita metsänomistaja valtuuttaa hankkeen toteuttajan hoitamaan, hyväksymään ja allekirjoittamaan
- lupa- ja tukihakemukset ja muu asiointi viranomaisten kanssa
- urakointien kilpailutus ja sopimusten laadinta
- puukaupan kilpailutus, sopimusten laadinta ja mittaustodistusten hyväksyminen
- määräaika valtuuksien voimassaoloon.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Organisointi ja vastuunjako

Hankkeen toteutus onnistuu parhaiten, kun tehtävät on vastuutettu selkeästi ja kokonaissuunnitelma on laadittu realistiseksi. Vastuu hankkeen etenemisestä voi olla yhdellä toimijalla, mutta myös vastuiden selkeällä jakamisella voidaan saavuttaa hyvä lopputulos. Tärkeää on, että hankkeen kullakin tehtävällä on aina selkeä vastuuhenkilö.
Hakkuiden ja eri hoitotöiden yhteensovittaminen edellyttää sujuvaa yhteistoimintaa työn toteuttajien välillä. Tämä voi toteutua vain, jos kokonaisuutta johdetaan hyvän hankesuunnitelman pohjalta. Vastuuhenkilö seuraa suunnitelman toteutumista ja tarkentaa tarvittaessa sitä hankkeen edetessä sekä varmistaa osallisten tiedottamisen.
Maastosuunnitteluun tuo kustannustehokkuutta, kun yhdellä maastokäynnillä saadaan tehtyä alueelle sekä puunkorjuuta että metsänhoitoa koskevat suunnitelmat. Jos työlajien suunnittelu on hajautettu eri henkilöille, tulee hankevetäjän varmistaa suunnittelijoiden välinen yhteistyö ja työvaiheiden oikea ajoitus.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Mistä tunnistaa hyvin johdetun hankkeen?

- Hankkeella on selkeä vastuu- ja kontaktihenkilö.
- Hankkeen tavoitteet on sovittu yhdessä osallisten kanssa.
- Osalliset tuntevat hankkeen tavoitteet ja tietävät mitä hankkeessa on tapahtumassa.
- Sovitut työt tulevat tehdyksi laadukkaasti.
- Hankkeessa pysytään sovitussa aikataulussa ja kustannuksissa.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Yhteydenpito

Hankkeen läpiviemiseksi tarvitaan hyvää tiedottamista sekä metsänomistajien suuntaan että toimijoiden kesken. Tiedottamisen välineet ja tavat on syytä miettiä hankkeen koon mukaisesti. Pienten hankkeiden tiedottaminen saadaan hoidettua puhelimitse, sähköpostitse ja henkilökohtaisin kontaktein, mutta suuremmissa hankkeissa tulisi hyödyntää myös muita välineitä. Hyvä vaihtoehto tiedottamiseen on ylläpitää verkkopalvelua, josta metsänomistajat ja toimijat saavat ajantasaista tietoa hankkeen etenemisestä ja voivat tarvittaessa esittää kysymyksiä.
Hankevetäjällä on keskeinen rooli yhteydenpidon varmistamisessa hankkeen toimijoiden välillä. Jos esimerkiksi tieto hakkuiden edistymisestä ei kulje puunkorjaajan, lannoitteiden levittäjän ja kunnostusojittajan välillä, hankkeessa syntyy ylimääräisiä viivästyksiä.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Puukaupat

Puukauppojen toteutustapa suometsän hoitohankkeessa on vaihtelevaa ja riippuu hankevetäjän roolista ja metsänomistajista. Hankkeesta vastaava henkilö voi olla puunostaja, jolloin puukaupat sovitaan suoraan metsänomistajan kanssa. Hankkeesta vastaavalla henkilöllä voi olla myös palvelukeskeisempi rooli, jolloin hän voi tehdä tarjouspyynnöt metsänomistajan puolesta ja kilpailuttaa puukaupat. Metsänomistaja päättää itse, miten puukauppa hoidetaan.
Puukaupoista sopiminen voi aiheuttaa huomattavia viivästyksiä suometsän hoitohankkeessa. Puukauppojen sujuvoittamiseksi voidaan kerätä metsänomistajilta valtakirjat, joilla hakkeesta vastaava henkilö valtuutetaan hoitamaan tarjouspyynnöt ja hakkuut.
Hankkeesta vastaavan henkilön on hyvä tiedottaa metsänomistajille yhteismyynnin eduista. Jos puukaupat hoidetaan yhteismyyntinä, hyötyvät siitä kaikki osapuolet:

- puukaupan järjestäminen nopeutuu
- hakkuiden etenemistä on helpompi seurata, ja riski sille, että ojalinjat jäävät aukaisematta, pienenee
- leimikot ovat ostajalle houkuttelevempia
- ajourien suunnittelu helpottuu
- korjuukustannukset pienenevät
Hankkeen etenemisen kannalta suositellaan, että omatoimisille metsänomistajille määritetään aikataulu ja heidän kanssaan sovitaan, että hankkeesta vastaava henkilö huolehtii ojalinjojen aukaisemisesta, jos metsänomistaja ei ole tehnyt sitä määräaikaan mennessä.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Lannoitukset

Tarvittaessa lannoitukset on luontevaa sisällyttää osaksi suometsän hoitohanketta. Yhteishankkeissa lannoituksen suunnittelu ja toteutus hoituvat kustannustehokkaasti. Kasvatushakkuiden ja ojien kunnostuksen paras hyöty jää saavuttamatta, mikäli puusto kärsii ravinnepuutoksesta. Lannoitusten toteutus on tehokasta, kun hankevetäjä tai aliurakoitsija hankkii lannoitteet sekä kuljetus- ja levityspalvelun, valvoo levityksen ja varmistaa puunkorjaajalta hakkuiden edistymisen.
Puuston varttuessa taimikkovaiheesta kasvatusmetsä- ja uudistamisvaiheeseen sen ravinteiden käyttö lisääntyy merkittävästi. Etenkin runsastyppisillä, paksuturpeisilla ojitetuilla soilla saattaa jo lyhyellä aikavälillä kehittyä merkittävä puutostila varsinkin kaliumin ja boorin osalta. Tämä on hyvä ottaa huomioon suometsien hoitohankkeiden suunnittelussa.
Oikein kohdennettu lannoitus ja tehokas maa- tai lentolevitys edellyttää huolellista suunnittelua. Lisäksi lannoitus tulee yhteensovittaa hankkeen muiden työvaiheiden kanssa. Kun suometsien hoidon yhteydessä lannoitetaan, vesiensuojelun kannalta on suositeltavaa tehdä ensin hakkuut, sitten lannoitus ja viimeisenä mahdollinen ojien kunnostus.

# Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

## Ojien kunnostus

Hankevetäjä sopii ojitusurakoitsijan kanssa ojien kunnostuksen työmäärästä, työskentelytavasta, kaivutyön ajoittamisesta ja urakointihinnoista. Lisäksi sovitaan valtuuksista, vastuusta ja menettelytavoista, mikäli kaivutyössä tapahtuisi pienvesille, vesistöille tai pohjavesille vahinkoa tai aiheutettaisiin jotain muuta haittaa.
Hakkuu ja lannoitus suositellaan tehtäviksi ennen ojien perkausta. Muutoin riskinä on ojapenkkojen sortuminen yliajoissa, ojien tukkeutuminen ja hakkuutähteiden jääminen ojiin. Kun ojien perkaus tehdään viimeiseksi, ojiin mahdollisesti joutuneet lannoitteet tai tuhka saadaan nostettua kaivussa penkalle.
Puunkorjuun ja kaivutyön teettäminen samalla urakoitsijalla on yksi toimiva ratkaisu. Kaivutyö helpottuu, kun kohde on valmiiksi tuttu ja kaivuedellytykset todennäköisemmin otettu jo hakkuussa hyvin huomioon.

Hankevetäjä varmistaa ennen kaivutyön aloittamista, että kunnostusojitussuunnitelmassa avattavaksi tarkoitetut ojalinjat on aukaistu ja sovitut hakkuu- ja hoitotyöt on tehty alueella. Vetäjä myös varmistaa, että tarvittavat ojitusluvat on hankittu ja selvittää niihin liittyvät ehdot toteuttajalle.

Hankevetäjä vastaa hankkeen hallinnoinnista ja etenemisestä. Vastuu riippuu metsänomistajien antamista toimeksiannoista. Hankevetäjän ja metsänomistajien välisissä toimeksiantosopimuksissa sovitaan töiden vastuunjaosta ja mahdollisista ehdoista, joiden puitteissa hankevetäjä voi toimia metsänomistajan asiamiehenä.

Suometsän hoitohanke

Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

Kirjanpainajan vaikutukset Kirjanpainaja on hyönteistuholainen, joka suosii heikentyneitä kuusia ja tuulenkaatoja tai tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Runsastuessaan se pystyy iskeytymään myös elinvoimaisiin kuusiin Kärvemo, S., Rogell, B. &amp; Schroeder, M. 2014. Dynamics of spruce bark beetle infestation spots: Importance of local population size and landscape characteristics after a storm disturbance. Forest Ecology and Management 334: 232–240.. Varttuneet, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 15 cm kuuset ovat lajille sopivia isäntäpuita Schroeder, L. M. 2013. Monitoring of Ips typographus and Pityogenes chalcographus: Influence of trapping site and surrounding landscape on catches. Agricultural and Forest Entomology 15: 113–119.. Kuuset saattavat kuolla yhden kesän aikana, jos kirjanpainajakanta on suuri ja olosuhteet suotuisat. Kirjanpainaja kaivaa emo- ja toukkakäytävät kuusen nilaan ja kuoren alaosiin, mikä heikentää puun nestevirtauksia, kuivattaa puuta ja johtaa puun kuolemaan. Samalla kirjanpainaja kuljettaa mukanaan useita värivikaa aiheuttavia sinistäjäsieniä, jotka osallistuvat omalta osaltaan puun tappamiseen ja samalla heikentävät puutavaran taloudellista arvoa nopeasti.Viiri, H. 2002. Interaction between host trees and fungi associated with the spruce bark beetle (Ips typographus). Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 864. Talvehtineiden kirjanpainajien parveilu käynnistyy vuorokauden maksimilämpötilan ylittäessä +16.5°C – +20°C Annila, E. 1969. Influence of temperature upon the development and voltinism of Ips typographus. Annales Zoologici Fennici 6: 161–208., mikä voi tapahtua jo huhtikuussa. Kesän ensimmäinen sukupolvi aikuistuu yleensä heinäkuussa tai lämpimänä kesänä jo kesäkuun lopulla. Kesän aikana syntyy myös yksi tai kaksi sisarsukupolvea. Kuumina kesinä kehittyy usein myös toinen sukupolvi Öhrn, P., Långström, B., Lindelöw, Å. &amp; Björklund, N. 2014. Seasonal flight patterns of Ips typographus in southern Sweden and thermal sums required for emergence. Agricultural and Forest Entomology 16: 147–157., mutta sen talvikuolleisuutta ei vielä tunneta tarkkaan Suomen olosuhteissa Pouttu, Antti; Annila, Erkki. 2010. Kirjanpainajalla kaksi sukupolvea kesällä 2010. Metsätieteen aikakauskirja 4: 521-523.. Kirjanpainajan joukkoesiintymät käynnistyvät yleensä tuulituhojen, lämpimien ja niukkasateisten kesien sekä varhaistuvien keväiden yhdysvaikutuksesta Komonen, A., Schroeder, L. M. &amp; Weslien, J. 2011. Ips typographus population development after a severe storm in a nature reserve in southern Sweden. Journal of Applied Entomology 135: 132–141.Aalto, J. ym. 2021. High-resolution analysis of observed growing season variability over northern Europe. Climate Dynamics 58. Kirjanpainaja hyötyy myös muista kuusia heikentävistä tuhoista, kuten lumi- ja juurikääpätuhoista ja puiden kuivuusstressistä. Suotuisissa olosuhteissa kannan tiheys voi jopa viisitoistakertaistua kasvukauden aikana. Suotuisissa olosuhteissa kirjanpainajien tuho voi jatkua alueella yli kymmenen vuotta, mikä on havaittu Ruotsissa ja Norjassa Annila, E. 2001. Kaarnakuoriaistuhot vältettävissä hyvällä metsänhoidolla. Metsätieteen aikakauskirja 2/2001.. Suomessa joukkoesiintymän kesto oli aiemmin noin kaksi vuotta Annila, E. 2001. Kaarnakuoriaistuhot vältettävissä hyvällä metsänhoidolla. Metsätieteen aikakauskirja 2/2001., mutta nykyisin jo kolmesta viiteen vuotta Blomqvist, M. ym. 2018. Modelling the predisposition of Norway spruce to Ips typographus L. infestation by means of environmental factors in southern Finland. European Journal of Forest Research.Näsi, R. ym. 2018. Remote sensing of bark beetle damage in urban forests at individual tree level using a novel hyperspectral camera from UAV and aircraft. Urban Forestry &amp; Urban Greening 30, 72-83. Kosunen, M. ym. 2019. Response of soil surface respiration to storm and Ips typographus (L.) disturbance in boreal Norway spruce stands. Forests 10, 307.Junttila, S. ym. 2022. Multispectral Imagery Provides Benefits for Mapping Spruce Tree Decline Due to Bark Beetle Infestation When Acquired Late in the Season. Remote Sensing 14(4):909. . Kirjanpainajan riskikohteita Kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen riski on suuri kohteilla, joissa tuoretta lisääntymismateriaalia on runsaasti tarjolla. Kirjanpainaja suosii heikentyneitä kuusia ja tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Tuoreet tuulen kaatamat kuuset ovat otollisia kirjanpainajalle ja kelpaavat jopa kaksi vuotta tuulituhon jälkeen. Uudistusalojen reunoille auringonpaisteeseen jääneet vanhat kuuset ovat erityisen alttiita kirjanpainajille, kuten myös rinnemetsien kuuset Blomqvist, M. ym. 2018. Modelling the predisposition of Norway spruce to Ips typographus L. infestation by means of environmental factors in southern Finland. European Journal of Forest Research.. Kirjanpainajan riski kohoa kasvupaikoilla, joissa kuusi on altis tuhoille. Näitä ovat karut maat, joilla kuivuus ja ravinteiden niukkuus heikentävät kasvua ja vastustuskykyä tuulituhojen riskialueet etelä- ja kaakkoisrinteet, jotka ovat riskialttiimpia aurinko-olosuhteiden vuoksi. Kuivat pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole tarpeen tuhontorjunnan vuoksi.&nbsp;Kuolleista puista muodostuu metsiin lisää&nbsp;lahopuuta, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitää kirjanpainajan luontaisia vihollisia&nbsp;Pelto-Arvo, M. 2020. The impact of forest health status on natural enemies and associates of the European spruce bark beetle Ips typographus (L.). Master’s thesis. Department of Forest Sciences, University of Helsinki. 93 p.&nbsp;ja puut toimivat edelleen hiilen varastona. Kirjanpainajan esiintyminen Kirjanpainaja on yleinen koko Suomessa, mutta vähälukuinen pohjoisessa. Kirjanpainajatuhoja esiintyy yleisesti Etelä-ja Kaakkois-Suomessa. Riski kirjanpainajatuhoille on kohtalainen Väli-Suomessa. Ilmastonmuutoksen vuoksi kirjanpainajan aiheuttamien puustotuhojen riski kasvaa huomattavasti Suomessa vuosisadan puoliväliin mennessä. Näin käy etenkin, jos osa toisesta sukupolvesta onnistuu talvehtimaan. Jo sisarsukupolven todennäköisempi syntyminen lämpimämpien alkukesien takia kasvattaa tuhoriskiä. Kirjanpainajatuhojen riski kasvaa lähivuosikymmeninä Etelä-Suomessa kohtalaisesti ja 2070-luvulle mennessä tuhoriski kasvaa paljon Etelä- ja Väli-Suomessa.&nbsp;Venäläinen A., ym. 2020. Climate change induces multiple risks to boreal forests and forestry in Finland: A literature review. Global Change Biology 26, 4178–4196. Kirjanpainajatuhoriskin suuntaa antava ennuste. Kirjanpainaja on iskeytynyt uudistushakkuualueen reunapuihin. Kuva: ©Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan vaikutukset

Kirjanpainaja on hyönteistuholainen, joka suosii heikentyneitä kuusia ja tuulenkaatoja tai tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Runsastuessaan se pystyy iskeytymään myös elinvoimaisiin kuusiin . Varttuneet, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 15 cm kuuset ovat lajille sopivia isäntäpuita . Kuuset saattavat kuolla yhden kesän aikana, jos kirjanpainajakanta on suuri ja olosuhteet suotuisat.
Kirjanpainaja kaivaa emo- ja toukkakäytävät kuusen nilaan ja kuoren alaosiin, mikä heikentää puun nestevirtauksia, kuivattaa puuta ja johtaa puun kuolemaan. Samalla kirjanpainaja kuljettaa mukanaan useita värivikaa aiheuttavia sinistäjäsieniä, jotka osallistuvat omalta osaltaan puun tappamiseen ja samalla heikentävät puutavaran taloudellista arvoa nopeasti.
Talvehtineiden kirjanpainajien parveilu käynnistyy vuorokauden maksimilämpötilan ylittäessä +16.5°C – +20°C , mikä voi tapahtua jo huhtikuussa. Kesän ensimmäinen sukupolvi aikuistuu yleensä heinäkuussa tai lämpimänä kesänä jo kesäkuun lopulla. Kesän aikana syntyy myös yksi tai kaksi sisarsukupolvea. Kuumina kesinä kehittyy usein myös toinen sukupolvi , mutta sen talvikuolleisuutta ei vielä tunneta tarkkaan Suomen olosuhteissa .

Kirjanpainajan joukkoesiintymät käynnistyvät yleensä tuulituhojen, lämpimien ja niukkasateisten kesien sekä varhaistuvien keväiden yhdysvaikutuksesta . Kirjanpainaja hyötyy myös muista kuusia heikentävistä tuhoista, kuten lumi- ja juurikääpätuhoista ja puiden kuivuusstressistä. Suotuisissa olosuhteissa kannan tiheys voi jopa viisitoistakertaistua kasvukauden aikana.
Suotuisissa olosuhteissa kirjanpainajien tuho voi jatkua alueella yli kymmenen vuotta, mikä on havaittu Ruotsissa ja Norjassa . Suomessa joukkoesiintymän kesto oli aiemmin noin kaksi vuotta , mutta nykyisin jo kolmesta viiteen vuotta .

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan riskikohteita

Kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen riski on suuri kohteilla, joissa tuoretta lisääntymismateriaalia on runsaasti tarjolla. Kirjanpainaja suosii heikentyneitä kuusia ja tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Tuoreet tuulen kaatamat kuuset ovat otollisia kirjanpainajalle ja kelpaavat jopa kaksi vuotta tuulituhon jälkeen.
Uudistusalojen reunoille auringonpaisteeseen jääneet vanhat kuuset ovat erityisen alttiita kirjanpainajille, kuten myös rinnemetsien kuuset .
Kirjanpainajan riski kohoa kasvupaikoilla, joissa kuusi on altis tuhoille. Näitä ovat

- karut maat, joilla kuivuus ja ravinteiden niukkuus heikentävät kasvua ja vastustuskykyä
- tuulituhojen riskialueet
- etelä- ja kaakkoisrinteet, jotka ovat riskialttiimpia aurinko-olosuhteiden vuoksi.
Kuivat pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole tarpeen tuhontorjunnan vuoksi. Kuolleista puista muodostuu metsiin lisää lahopuuta, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitää kirjanpainajan luontaisia vihollisia ja puut toimivat edelleen hiilen varastona.

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan esiintyminen

Kirjanpainaja on yleinen koko Suomessa, mutta vähälukuinen pohjoisessa.

Ilmastonmuutoksen vuoksi kirjanpainajan aiheuttamien puustotuhojen riski kasvaa huomattavasti Suomessa vuosisadan puoliväliin mennessä. Näin käy etenkin, jos osa toisesta sukupolvesta onnistuu talvehtimaan. Jo sisarsukupolven todennäköisempi syntyminen lämpimämpien alkukesien takia kasvattaa tuhoriskiä. Kirjanpainajatuhojen riski kasvaa lähivuosikymmeninä Etelä-Suomessa kohtalaisesti ja 2070-luvulle mennessä tuhoriski kasvaa paljon Etelä- ja Väli-Suomessa.

Kirjanpainajatuhon voi havaita metsässä:
- ensimmäisenä tuulen kaatamissa ja lumen murtamissa tuoreissa puissa sekä aukkojen reunoilla
- kuusen oireiden avulla, joita ovat: pihkavuodot, puunpuru emokäytävien kaivamisen takia puunrungolla ja tyvellä, latvuksen värinmuutos ja harsuuntuminen
- kuolleesta puusta irronneesta kaarnasta ja näkyviin tulleesta, kirjanpainajille tyypillisestä syömäkuviosta.
Kuolleen puun jättäminen metsään ei enää lisää kirjanpainajariskiä.

Lisätietoa kirjanpainajatuhoista ja niiden tunnistuksesta [Metsäinfon sivuilta](https://metsainfo.luke.fi/fi/cms/opas/tuhonaiheuttajaluettelo) ja oppaasta [Kirjanpainaja kuusikossa](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/kirjanpainajatuhon-torjuntaopas.pdf).

Kirjanpainaja hyödyntää kuusia ja kuusipuutavaraa ja iskeytyy ensimmäisenä heikentyneisiin ja huonokuntoisiin puihin. Kirjanpainajien syödessä nilaa, puun nestevirtaukset katkeavat ja puu alkaa kuolla.

**Kirjanpainajatuhojen ennaltaehkäisy:**• Poistetaan kuorellinen kuusipuutavara varastopaikoilta metsätuholain päivämääriin mennessä ja lämpimänä kesänä jo hyvissä ajoin sitä ennen.• Poistetaan heikentyneet kuuset ajoissa harvennushakkuilla tai poimien.• Tarkkaillaan uudistuskypsien kuusikoiden kasvukuntoa vuosittain. Ikääntyessään puusto heikkenee ja sen vastustuskyky hyönteistuhoille alenee.• Uudistetaan metsä kuuselle vain sille sopiville paikoille. Uudistamisessa huomioidaan tulevaisuuden ilmasto mukaan lukien siihen liittyvä kasvupaikkojen kuivuminen ja sen tuomat tuhoriskit.• Tavoitellaan metsänkasvatuksessa sekametsiä. Lehtipuut vähentävät maaperän happamuutta, millä on suotuisa vaikutus puiden elinvoimaisuuteen.• Käytetään kotimaisia, mahdollisimman lyhyen siirtoetäisyyden päästä tulevia taimia.

Kirjanpainaja iskeytyy varttuneiden kuusien paksun kuoren alle. Ne lisääntyvät heikentyneissä pystypuissa, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa sekä tuoreessa kuusipuutavarassa. Ennaltaehkäisyllä voidaan vähentää metsänkasvatuksen tappioita. Tuhoriskiin voi myös varautua metsävakuutuksella.

Kirjanpainajan aiheuttamat tuhot kuusille voivat edetä säännöllisenä rintamana vaurioituneen metsänreunan ympärillä tai kuusikon sisällä pesäkkeittäin. Kirjanpainajatuhot laajenevat ja jatkuvat vuosia suotuisissa olosuhteissa, jos asiaan ei puututa.
Kirjanpainajapopulaation tulevaa kasvua voidaan hillitä ajoittamalla tuulenkaatojen korjuu ja tuhoalueiden hakkuut metsätuholain mukaisesti ja lämpiminä kesinä jo selvästi ennen määräaikoja. Laajemman tuhon alueella poistetaan hakkuussa kuusikkoa myös heikentyneiden puiden ympäriltä.
Kuivat kuusen pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole enää perusteltua tuhojen torjumiseksi. Lahopuut lisäävät metsän monimuotoisuutta.

- 1.9.–31.5. kaadettu kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään (aluejako oheisessa kartassa):
- alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7.
- alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7.
- alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8.
- 1.6.–31.8. kaadettu kuusipuutavara tulee alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.
- 1.1.2022 alue A laajeni pohjoiseen osalle vanhaa B-aluetta (kartta muuttunut).
Puutavaran kuljettaminen pois metsästä on aina ensisijainen toimenpide hyönteistuhojen välttämiseksi. Sallittuina vaihtoehtoina poiskuljettamiselle ovat muun muassa puutavaran peittäminen, kastelu, kuoriminen tai käsitteleminen hyönteisten iskeytymistä vastaan tarkoitetulla kasvinsuojeluaineella. Lisäksi keinoina ovat mäntypuutavaran sijoittaminen riittävän etäälle männiköistä, mäntypuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella ja kuusipuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomalla alle 10 cm kantoläpimittaisella mäntypuulla.
Poistovelvoite koskee käyttötarkoituksesta riippumatta aines- ja energiapuuvarastoa, jonka tilavuudesta vähintään puolet on tyviläpimitaltaan yli 10 cm olevaa mänty- tai kuusipuutavaraa. Velvoitetta ei sovelleta yksittäisiin mäntypuupinoihin, joiden tilavuus on enintään 50 m³. Pino katsotaan yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

Laki velvoittaa metsänomistajaa korjaamaan metsästä tuoreet vahingoittuneet havupuut siltä osin, kun niiden määrä ylittää kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla. Alle hehtaarin metsiköissä näitä rajoja sovelletaan riippumatta metsikön pinta-alasta. Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon.
Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon. Metsätuholakia sovelletaan samoilla alueilla kuin metsälakia. Metsälain tärkeisiin elinympäristöihin vahingoittuneita puita voi jättää metsänomistajan vastuulla, mutta siitä on ilmoitettava Suomen metsäkeskukselle.

Metsätuholain noudattaminen on tärkeä osa hyönteistuhojen ennaltaehkäisyä. Laki edellyttää tuhojen ehkäisemiseksi puutavaran omistajalta:

Kirjanpainaja on varttuneissa kuusikoissa puustotuhoja aiheuttava kaarnakuoriainen. Yleensä se iskeytyy heikentyneisiin puihin, kuten kuivuuden tai sairauden vaivaamiin puihin. Kirjanpainaja pystyy lisääntymään myös kuorellisen havupuutavaran kuoren alla.

Kirjanpainajatuhojen torjunta

Kirjanpainaja on varttuneissa kuusikoissa puustotuhoja aiheuttava kaarnakuoriainen. Yleensä se iskeytyy heikentyneisiin puihin, kuten kuivuuden tai sairauden vaivaamiin puihin. Kirjanpainaja pystyy lisääntymään myös kuorellisen havupuutavaran kuoren alla. 

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Luontainen uudistaminen on hitaampaa ja epävarmempaa kuin viljellen uudistaminen. Viljavammilla alueilla uudistaminen viljellen tuottaa nopeasti ja tehokkaasti runsaskasvuisen puuston. Luontainen uudistaminen sopii erityisesti karuimmille paikoille, joilla puuston kasvu on hidasta. Kokonaisuutena tarkasteltuna uudistaminen viljelemällä kasvattaa puuston hiilivarastoa nopeammin kuin luontainen uudistaminen. Uudistamisessa tehtävä maanmuokkaus parantaa istutustaimien, kylvösiementen ja luontaisesti syntyneiden taimien kasvuoloja ja elossa säilymistäMayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.. Maanmuokkaus voi jopa kaksinkertaistaa puuston kasvunopeudenLuoranen, J., Saksa, T., Finér, L., Tamminen, P. 2007. Metsämaan muokkausopas. Gummerus Kirjapaino Oy. 75 s.Grossnickle, S. C. 2018. Seedling establishment on a forest restoration site – An ecophysiological perspective. Reforesta 6: 110–139. Egnell, G., Jurevics, A., Peichl, M. 2015. Negative effects of stem and stump harvest and deep soil cultivation on the soil carbon and nitrogen pools are mitigated by enhanced tree growth. Forest Ecology and Management 338: 57–67.Örlander, G., Gemmel, P., Hunt, J. 1990. Site preparation: a Swedish overview. FRDA Report 105. Forestry Canada and B. C. Ministry of Forests. ISSN 0835-0752.. Karuilla kohteilla puuston kehitys on kuitenkin hidasta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 10–35 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniinJansson, G. ym. 2017. The genetic and economic gains from forest tree breeding programmes in Scandinavia and Finland, Scandinavian Journal of Forest Research, 32:4, 273-286.Haapanen, M. 2020. Performance of genetically improved Norway spruce in one-third rotation-aged progeny trials in southern Finland. Scand J For Res 35: 221-226.Haapanen, M. ym. 2016. Realized and projected gains in growth, quality and simulated yield of genetically improved Scots pine in southern Finland. Europ J For Res. 135(6):997–1009.. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Maanmuokkaus voi hetkellisesti vähentää maaperän hiilivarastoaMayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.. Pitemmällä aikajaksolla mahdolliset hiilihäviöt maaperästä korvautuvat muokkauksen aikaansaamalla puuston hiilivaraston kasvullaLaine, T., Luoranen, J. &amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2019. Metsämaan muokkaus: kirjallisuuskatsaus maanmuokkauksen vaikutuksista metsänuudistamiseen. Mjöfors,K. Et al. 2017. Indications that site preparation increases forest ecosystem carbon stocks in the long term Scand. J. For. Res., 32 (2017), pp. 717-725Jandl, R. et al. 2017. Byrne How strongly can forest management influence soil carbon sequestration? Geoderma, 137 (2007), pp. 253-268.W.L. Mason, B.C. Nicol, M.P. Perks Mitigation potential of sustainably managed forest. In Combating climate change – a role for UK forests D.J. Read, P.H. Freer-Smith, J.I.L. Morison, N. Hanley, C.C. West, P. Snowdon (Eds.), An assessment of the potential of the UK’s trees and woodlands to mitigate and adapt to climate change. The synthesis report. The, Stationery Office (2009).Trettin, C. et al. 2011. Recovery of carbon and nutrient pools in a northern forested wetland 11 years after harvesting and site preparation For. Ecol. Manage., 262 (2011), pp. 1826-1833.. Turvemailla vesitalouden huomiointi metsänuudistamisessa on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeää. Toimenpide aiheuttaa vesistöhaittoja ja voimakas kuivuminen lisää turpeen hajoamisesta syntyviä hiilipäästöjä. Ojien kunnostuksessa kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden kunnostaminen on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat kuitenkin mahdollisimman matalina. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa. Turpeen hajoaminen ja siitä johtuvat ilmastoa lämmittävät hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattuHeiskanen, M., Bergström, I., Kosenius, A-K., Laakso, T., Lindholm, T., Mattsson, T., Mäkipää, R., Nieminen, M., Ojanen, P., Rankinen, K., Tolvanen, A., Viitala, E-J., &amp;amp; Peltoniemi, M. (2020). Suometsien hoidon tuet ja niiden ilmasto-, vesistö- ja biodiversiteettivaikutukset. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2020. Luonnonvarakeskus (Luke).. Tämän takia kuivatusta on syytä parantaa vain silloin, kun se kohentaa selvästi puuston kasvuoloja. Tällöin puuston lisääntyneen kasvun aikaansaama hiilinielu voi lyhyellä aikajänteellä kompensoida turpeen hajotuksen lisääntymisen aiheuttamia päästöjä. Etenkin rehevillä, ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla toistuvat kunnostusojitukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan ottaa huomioon uudistamisessa puulajivalikoimaa eli sekapuustoisuutta lisäämällä. Eritoten lehtipuiden määrän lisääminen vähentää esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhoriskejä. Kuusen yksipuolinen viljely lisää tuhoriskejä varsinkin Etelä-Suomen karkeilla kasvupaikoilla ja muilla kuivuutta huonosti sietävillä kasvupaikoilla, joita voivat olla mm. savipohjaiset maat ja turvekankaat. Ilmastonmuutos lisää kuivuustuhojen riskiä. Kuusi pintajuurisena kärsii eniten kuivuudesta, joten kuusen kasvattamista vältetään esimerkiksi karkeilla maalajeilla. Istuttaminen hyvään muokkausjälkeen riittävän syvälle parantaa taimien selviämistä kuivuusstressistä ja suojaa tukkimiehentäin tuhoilta. Metsänviljelyssä tulee varmistaa siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset. Jalostetun viljelymateriaalin käyttö on suositeltavaa aina kun sitä on saatavilla. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Turvemailla ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti kunnostusojituksen tarvetta. Ilmaston&nbsp;lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa ravinne- ja humuskuormituksen ja kiintoaineskuormituksen osalta. Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta on tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun takaamiseksi välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava suositusten mukaisesta vesiensuojelusta. Keinoja metsätalouden sopeutumiseksi ilmastonmuutokseen Tarkastelu on tehty tilatasolla sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten näkökulmasta: metsänuudistaminen (luontainen tai viljely) ja alikasvoksen hyödyntäminen. Valitaan kasvatettava puulaji/kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan (esim. kuivuusriskiin varautuminen). Hyödynnetään mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta. Vältetään kuusen kasvatusta liian karuilla kasvupaikoilla. Käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia metsänviljelyssä. Käytetään viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia siemen- ja taimialkuperiä. Toimenpiteiden ajoituksessa hyödynnetään pitkän ajan sääennusteita, esim. kylvön ja istutuksen ajoitus. Käytetään hyväksi siemensatoennusteet luontaisessa uudistamisessa. Hyödynnetään luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi. Siemenen alkuperällä iso merkitys Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkauskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia. Metsänviljelymateriaalin laatu Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä. Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin. [20]&nbsp;Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän.[21][22][23]

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Luontainen uudistaminen on hitaampaa ja epävarmempaa kuin viljellen uudistaminen. Viljavammilla alueilla uudistaminen viljellen tuottaa nopeasti ja tehokkaasti runsaskasvuisen puuston. Luontainen uudistaminen sopii erityisesti karuimmille paikoille, joilla puuston kasvu on hidasta. Kokonaisuutena tarkasteltuna uudistaminen viljelemällä kasvattaa puuston hiilivarastoa nopeammin kuin luontainen uudistaminen.
Uudistamisessa tehtävä maanmuokkaus parantaa istutustaimien, kylvösiementen ja luontaisesti syntyneiden taimien kasvuoloja ja elossa säilymistä. Maanmuokkaus voi jopa kaksinkertaistaa puuston kasvunopeuden. Karuilla kohteilla puuston kehitys on kuitenkin hidasta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa.
Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 10–35 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Maanmuokkaus voi hetkellisesti vähentää maaperän hiilivarastoa. Pitemmällä aikajaksolla mahdolliset hiilihäviöt maaperästä korvautuvat muokkauksen aikaansaamalla puuston hiilivaraston kasvulla.
Turvemailla vesitalouden huomiointi metsänuudistamisessa on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeää. Toimenpide aiheuttaa vesistöhaittoja ja voimakas kuivuminen lisää turpeen hajoamisesta syntyviä hiilipäästöjä. Ojien kunnostuksessa kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden kunnostaminen on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat kuitenkin mahdollisimman matalina. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.
Turpeen hajoaminen ja siitä johtuvat ilmastoa lämmittävät hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu. Tämän takia kuivatusta on syytä parantaa vain silloin, kun se kohentaa selvästi puuston kasvuoloja. Tällöin puuston lisääntyneen kasvun aikaansaama hiilinielu voi lyhyellä aikajänteellä kompensoida turpeen hajotuksen lisääntymisen aiheuttamia päästöjä.

Etenkin rehevillä, ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla toistuvat kunnostusojitukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan ottaa huomioon uudistamisessa puulajivalikoimaa eli sekapuustoisuutta lisäämällä. Eritoten lehtipuiden määrän lisääminen vähentää esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhoriskejä. Kuusen yksipuolinen viljely lisää tuhoriskejä varsinkin Etelä-Suomen karkeilla kasvupaikoilla ja muilla kuivuutta huonosti sietävillä kasvupaikoilla, joita voivat olla mm. savipohjaiset maat ja turvekankaat.
Ilmastonmuutos lisää kuivuustuhojen riskiä. Kuusi pintajuurisena kärsii eniten kuivuudesta, joten kuusen kasvattamista vältetään esimerkiksi karkeilla maalajeilla. Istuttaminen hyvään muokkausjälkeen riittävän syvälle parantaa taimien selviämistä kuivuusstressistä ja suojaa tukkimiehentäin tuhoilta.
Metsänviljelyssä tulee varmistaa siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset. Jalostetun viljelymateriaalin käyttö on suositeltavaa aina kun sitä on saatavilla. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen.

Turvemailla ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti kunnostusojituksen tarvetta. Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa ravinne- ja humuskuormituksen ja kiintoaineskuormituksen osalta.
Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta on tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun takaamiseksi välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava suositusten mukaisesta vesiensuojelusta.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Keinoja metsätalouden sopeutumiseksi ilmastonmuutokseen

Tarkastelu on tehty tilatasolla sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten näkökulmasta: metsänuudistaminen (luontainen tai viljely) ja alikasvoksen hyödyntäminen.
- Valitaan kasvatettava puulaji/kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan (esim. kuivuusriskiin varautuminen).
- Hyödynnetään mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.
- Vältetään kuusen kasvatusta liian karuilla kasvupaikoilla.
- Käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia metsänviljelyssä.
- Käytetään viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia siemen- ja taimialkuperiä.
- Toimenpiteiden ajoituksessa hyödynnetään pitkän ajan sääennusteita, esim. kylvön ja istutuksen ajoitus.
- Käytetään hyväksi siemensatoennusteet luontaisessa uudistamisessa.
- Hyödynnetään luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Siemenen alkuperällä iso merkitys

Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkauskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Metsänviljelymateriaalin laatu

Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä.
Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin. [\[20\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-486) Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän.[\[21\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-223)[\[22\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-181)[\[23\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-185)

Metsänuudistaminen tapahtuu joko luontaisesti tai viljellen. Uuden, hiiltä sitovan puuston aikaansaaminen mahdollisimman nopeasti auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Käyttämällä jalostettua viljelymateriaalia saadaan nopeakasvuisia ja tuhoa kestäviä puustoja. Maanmuokkaus tehostaa monissa tapauksissa uudistumista, mutta sillä voi olla myös haitallisia ilmastovaikutuksia. Turvemailla uudistamisessa on huomioitava myös vesitalous ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Hirvieläintuhojen tunnistaminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Varastopaikat ja tiet turvemaiden puunkorjuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Soiden ennallistaminen - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

Kallioelinympäristöjen rajaaminen sekä huomioiminen ja käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Soiden ennallistaminen

Uudistaminen männylle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suometsän hoitohankkeen hallinnointi

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kirjanpainajatuhojen torjunta

Metsänuudistaminen - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko