Metsien kestävä hoito ja käyttö

”Metsien kestävä hoito ja käyttö tarkoittavat metsien ja metsämaiden hoitoa ja käyttöä siten, että säilytetään niiden monimuotoisuus, tuottavuus, uusiutumiskyky, elinvoimaisuus ja mahdollisuus toteuttaa nyt ja tulevaisuudessa merkityksellisiä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia toimintoja paikallisella, kansallisilla ja maailmanlaajuisilla tasoilla sekä siten, ettei aiheuteta vahinkoa muille ekosysteemeille.”[Lähdeviite1]

Kestävyyden periaate tarkoittaa sitä, että turvataan tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Metsävarojen riittävyyden ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat olennainen osa metsien kestävää hoitoa ja käyttöä[Lähdeviite2][Lähdeviite3][Lähdeviite4]. Ilmastokestävyys on siten osa kokonaiskestävyyttä.

Kokonaiskestävä metsänhoito huomioi kaikkien metsäluonnon tarjoamien ekosysteemipalveluiden kestävän tuotannon ja tilan. Ekosysteemipalvelut ovat erilaisia luonnon tuottamia palveluja, tuotteita ja toimintoja, jotka tukevat ihmisen olemassaoloa ja hyvinvointia. Monimuotoisuuden turvaaminen on edellytys kaikkien ekosysteemipalvelujen tuottamiselle (taulukko alla).[Lähdeviite5]

Metsien käytön kokonaiskestävyyden mittaamiselle ei ole vielä yleisesti hyväksyttyä tapaa eikä mittaristoa. Oleellista on saada tietoa, minkä mittarien suhteen tilanne on menossa parempaan ja minkä suhteen huonompaan suuntaan. Tällä tavoin huomio voidaan kohdistaa muutostarpeisiin metsien käytössä ja suojelussa[Lähdeviite6]. 

Kokonaiskestävyys metsänomistajan näkökulmasta

Metsänomistaja päättää puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta. Hän voi painottaa tavoitteita eri tavoin eri metsäkiinteistöillä tai metsän osissa ottaen huomioon lainsäädännön velvoitteet ja vapaaehtoisen metsäsertifioinnin (PEFC™ ja FSC®) vaatimukset. Valtion ja kuntien päätökset maankäytöstä, esimerkiksi kaavoitus, voivat rajoittaa metsänkäsittelyä. 
Metsäomaisuuden laajuudesta ja rakenteesta riippuu, millaiset mahdollisuudet metsänomistajalla on huolehtia kokonaiskestävyyden toteutumisesta omissa metsissään. Tavoitepainotusten yhteensovittaminen voi edellyttää kompromissien tekemistä tilatasolla.
 

Kestävyyden osa-alueet

1. Taloudellinen kestävyys
Taloudellinen kestävyys tarkoittaa metsien hoitoa ja käyttöä siten, että metsien elinvoimaisuus, uusiutumiskyky, tuottavuus ja metsätalouden kannattavuus säilyvät pitkällä aikavälillä. Näin turvataan nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyödyntää metsiään hyvinvointinsa lähteenä. Taloudellista tuottoa voidaan saada puuntuotannon ohella muun muassa keräilytuotteista, metsästyksestä ja matkailusta.

Metsän kasvatuksessa ja hoidossa jokainen toimenpide vaikuttaa seuraavaan. Tehokkuus, kustannustietoisuus ja tarkoituksenmukaisuus kaikissa metsänkasvatuksen vaiheissa parantavat metsätalouden kannattavuutta. Metsänkasvatuksen ja hoidon kustannuksia voidaan alentaa käyttämällä kullekin metsikkökuviolle tarkoituksenmukaista menetelmää, tekemällä tarpeelliset hoitotoimet huolellisesti ja oikea-aikaisesti sekä suurentamalla käsiteltävän alueen kokoa. Lisäksi kustannusten hillitsemiseksi on varmistettava mahdollisimman hyvät korjuuolot ja huolehdittava metsätiestön kunnosta. Puunkorjuun kustannukseen vaikuttavat keskeisesti kerralla korjattavan puutavaran määrä, hehtaarikohtainen hakkuukertymä ja puuston järeys. 

2. Ekologinen kestävyys
Ekologinen kestävyys metsien hoidossa ja käytössä voidaan turvata säilyttämällä metsien ja soiden monimuotoisuus sekä ylläpitämällä vesien hyvää tilaa. Talousmetsissä pidetään yllä sellaista rakenteellista vaihtelua, joka luo edellytykset runsaalle ja elinvoimaiselle lajistolle. Luonnon monimuotoisuus ilmenee monipuolisina lajiston elinmahdollisuuksina sekä luontotyyppien ja niiden ominaisuuksien runsautena.

Talousmetsien luonnonhoidolla luodaan edellytykset talousmetsien monipuoliselle lajistolle, puhtaille vesille ja muille ekosysteemipalveluille. Toimenpiteet on suositeltavaa suunnitella ja toteuttaa niin, että monimuotoisuudelle tärkeät kohteet ja rakennepiirteet, kuten järeä lahopuusto, säilyvät tai niiden määrä kasvaa. Ekologisesti kestävä metsien hoito ja käyttö ei aiheuta metsäluontotyyppien tai metsissä elävien eliölajien uhanalaisuutta.

3. Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys
Sosiaalinen kestävyys metsien hoidossa ja käytössä tarkoittaa metsistä saatavan hyvinvoinnin turvaamista kansalaisille ja eri toimijoille myös jatkossa sekä metsänomistuksen moniarvoisuuden tunnistamista. Metsätalous sekä metsiin ja puuhun perustuva teollisuus ovat osaltaan luoneet perustan Suomen taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Metsien monipuolinen hyödyntäminen antaa myös tänään toimeentuloa kymmenille tuhansille metsänomistajille, yrittäjille ja työntekijöille ja pitää yllä maaseudun elinvoimaisuutta ja aluetaloutta. Metsien käyttö turvaa näin osaltaan maan kaikkien osien säilymistä asuttuina.
Metsien monikäyttö on osa sosiaalista kestävyyttä. Monikäyttö tarkoittaa metsän eri käyttömuotojen sovittamista yhteen. Metsät tarjoavat virkistys- ja hyvinvointimahdollisuuksia kaikille ihmisille. Jokamiehenoikeuksien ansiosta voimme liikkua vapaasti metsäluonnossa sekä kerätä marjoja ja sieniä. Lisäksi metsät tarjoavat riistaa ja mahdollisuuden metsästykseen. Poronhoito on tärkeä elinkeino Pohjois-Suomessa. Pääosin metsäluontoon perustuva elinkeino on myös luontomatkailu.

Metsänomistajan on hyvä tunnistaa, mitä oman tilan metsänhoito voi merkitä naapuruston näkökulmasta. Vuorovaikutuksella voi vähentää mahdollisia ristiriitatilanteita.

Kulttuurinen kestävyys on ymmärrystä luonnosta ja ihmisen toiminnasta, mihin sisältyy metsän, talouden ja kulttuurin suhteen huomioiminen[Lähdeviite2]. Kulttuurinen kestävyys edellyttää, että turvataan metsien monipuolinen ja kestävä käyttö myös tulevaisuudessa.

Metsänomistaja tekee metsiensä käytöstä päätöksiä, jotka ovat hänelle eri tavoin merkittäviä ja vaikuttavat eripituisilla aikajaksoilla. Päätöstilanteet voivat koskea koko metsäomaisuutta, yksittäistä metsätilaa, metsikköä tai maastonkohtaa. Päätöksentekoa ohjaavat metsänomistajan arvostukset ja tavoitteet sekä hänen henkilökohtainen tilanteensa ja markkinatilanne.

Metsän käytölle asetetut tavoitteet voivat muuttua puuston elinkaaren aikana. Syinä voivat olla esimerkiksi omistajanvaihdos, omistajan elämäntilanteen muutos sekä puumarkkinoilla tai toimintaympäristössä laajemmin tapahtuneet muutokset. Metsänkäytön nykyiset tavoitteet voivat näin poiketa tarkoituksista, joiden seurauksena puuston tämänhetkiset piirteet ovat syntyneet[Lähdeviite7]. 
 

Metsänhoidon päätavoitteet ja niiden väliset vaihtosuhteet

Metsän aineelliset ja aineettomat tuotteet ja hyödykkeet eli ekosysteemipalvelut on ryhmitelty metsänhoidon suosituksissa neljään päätavoitteeseen. Tavoitteet ovat talous, luonto, virkistys ja ilmastonmuutoksen hillintä. Nämä voivat tukea toisiaan tai niiden välillä voi olla kilpailutilanne. Jälkimmäisessä metsänomistaja joutuu painottamaan tavoitteitaan, jotta kokonaisuus muodostuu sopivaksi. Päätökseen vaikuttaa, millainen ”hinta” eli vaihtosuhde valinnoilla on.

Esimerkit:

• Tavoitteet tukevat toisiaan: Hiilensidonnan painottaminen panostamalla puuston kasvuun mahdollistaa kasvavat puunkorjuumäärät, mikä tukee taloutta.
• Tavoitteet kilpailutilanteessa: Luonnon painottaminen lisäämällä puuntuotannon ulkopuolelle jätettävien kohteiden osuutta heikentää taloudellista tulosta. 

Metsänomistaja tekee päätöksiä ajan ja paikan suhteen
Hyvä metsänhoito on suunnitelmallista, ja metsänomistajan tavoitteet luovat pohjan metsien pitkäjänteiselle käytölle. Metsänhoidon suositukset auttavat metsänomistajaa löytämään lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita. Tärkeää on, että hänelle muodostuu hyvä kokonaiskuva metsistään sekä visio niiden tulevaisuudesta. Metsänomistajan on myös tarpeellista tunnistaa toiminnan erilaiset riskit.

Metsänhoidon suunnittelu edellyttää metsänomistajan tavoitteiden lisäksi tietoa metsätilan puustosta, kasvupaikoista, luontokohteista sekä puunkorjuun ja metsän eri käyttömuotojen mahdollisuuksista ja rajoitteista. Metsän rakennetta voi suunnata eri metsänhoitomenetelmillä tavoitteiden mukaiseksi. Puuston rakenne ja kasvupaikan olosuhteet saattavat kuitenkin rajata käytettävää keinovalikoimaa.[Lähdeviite7] 

Metsien käytön suunnittelusovelluksilla voidaan ennustaa metsien kehitystä ja tukea metsänomistajan päätöksentekoa esimerkiksi erilaisilla skenaariolaskelmilla.

Ilmastokestävä metsänhoito edistää ilmastonmuutoksen hillintää metsien avulla sekä metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen. Tavoitteena on ylläpitää ja parantaa metsäekosysteemien toimintakykyä[Lähdeviite8]. Ilmastokestävässä metsänhoidossa kiinnitetään erityisesti huomiota metsän terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtimiseen sekä metsien hiili- ja kasvi-huonekaasutaseeseen. Ilmastokestävyydellä on vuorovaikutus kestävyyden muihin osa-alueisiin.

Ilmastokestävässä metsänhoidossa  

1. varmistetaan metsien sopeutumista tulevaan ilmastoon niin, että pystytään vähentämään ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä ja hyödyntämään ilmastonmuutoksen aikaansaama puuston lisäkasvu. Sopeutumiskeinot vahvistavat metsiä muuttuvassa ilmastossa parantaen niiden vastustuskykyä sään ääri-ilmiöille ja erilaisille tuhoille. Tämä tapahtuu edistämällä metsien geneettistä, rakenteellista ja toiminnallista sietokykyä sekä monimuotoisuutta metsikkö- ja aluetasolla.
2. hillitään ilmastonmuutosta ylläpitämällä ja kasvattamalla metsien hiilensidontaa, sitomalla hiiltä puustoon ja maaperään, ehkäisemällä voimakkaiden kasvihuonekaasujen muodostumista metsäekosysteemissä sekä tuottamalla uusiutuvaa raaka-ainetta. Puuraaka-aineella voidaan korvata uusiutumattomia raaka-aineita. Puuperäiset tuotteet toimivat myös hiilen varastona.[Lähdeviite8]

Metsien monimuotoisuuden vahvistaminen on tärkeä osa ilmastokestävyyttä. Mitä elinvoimaisempia ja monimuotoisempia metsät ovat, sitä paremmin ne pystyvät sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon. 

Sopeutuminen ja hillintä tukevat kestävyyden osa-alueiden toteutumista. Kokonaiskestävyyden tavoin ilmastokestävyyden huomioon ottaminen voi vaatia metsienkäsittelyssä metsänomistajan tavoitteiden yhteen sovittamista. 
 

Talousmetsien luonnonhoito

Talousmetsien luonnonhoito on luonnon monimuotoisuuden ja luonnon tarjoamien hyötyjen ylläpitämistä ja vahvistamista metsänkäsittelyssä. Talousmetsien luonnonhoidolla voidaan vaikuttaa monimuotoisuuden turvaamiseen, vesiensuojeluun, metsämaiseman hoitoon, kulttuuriperintökohteiden turvaamiseen ja monikäyttömahdollisuuksien edistämiseen. 

Lainsäädäntö asettaa metsätalouden luonnonhoidon vähimmäistason, joka edellyttää metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämistä. Useimmiten jo tavanomaisessa metsänhoidossa tehdään luonnonhoidon toimenpiteitä yli lainsäädännön vähimmäistason esimerkiksi jättämällä säästöpuita. Luonnonhoitoa painottava metsänomistaja voi tehdä metsissään vielä lisätoimenpiteitä. 

Luonnonhoidon tavoitteet korostuvat erityiskohteilla, joita jokainen metsänomistaja voi löytää omasta metsästään. Erityiskohteet voivat olla luonto-, kulttuuri- tai maisemakohteita tai muutoin metsänomistajalle tärkeitä maastonkohtia. Osassa erityiskohteista on lain asettamia käytönrajoituksia, mutta valtaosassa niiden ominaisuuksien huomioon ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Osa luontokohteista ja metsäluonnon hoitokeinoista on sellaisia, joihin on mahdollista saada taloudellista tukea. 

Luonnonhoidon toimenpiteiden vaikutus puuntuotantoon riippuu siitä, kuinka paljon metsänomistaja haluaa painottaa luonnonhoitoa ja metsän monikäyttöä. Luonnonhoidon laajaa keinovalikoimaa voidaan hyödyntää metsänhoidossa ja hakkuissa enimmäkseen helposti ja pienin kustannuksin. Yksittäinen luonnonhoidon toimenpide edistää usein montaa eri tavoitetta.

Luonnonhoito on monia tekoja

Metsänomistajan tekemillä valinnoilla on vaikutusta siihen, minkälaisen metsän hän jättää jälkeensä. Luonnonhoito tuottaa edellytyksiä talousmetsien monipuoliselle lajistolle, puhtaille vesille ja muille ekosysteemipalveluille. 

Metsänkäsittelyalueilla luonnon monimuotoisuutta edistetään säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Niitä ovat esimerkiksi vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä metsätaloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut. Yleisimmät keinot ovat säästöpuuryhmien jättäminen, lahopuiden säilyttäminen sekä muun muassa riistaeläimille tärkeä lehtipuusekoituksen ja tiheikköjen ylläpitäminen.

Puut ovat pitkäikäisiä ja niiden lahoaminen on hidasta. Talousmetsien luonnonhoitoon kuuluu ajatus siitä, että olemme valmiit säilyttämään arkisessa metsäympäristössä rakenteita, joiden olemassaolo vaikuttaa metsätilalla useiden omistajasukupolvien ajan.  

Metsätaloudessa on totuttu tekemään pitkän aikajänteen investointeja. Luonnonhoidon tavoitteiden toteutumisen pitkän aikajänteen ymmärtäminen on tärkeää, jotta yksittäisen luonnonhoidon toimenpiteen merkityksen voi perustella.  

Osa tavoitteista toteutuu hyvin hitaiden luonnollisten kehityskulkujen seurauksena. Puun merkitys monimuotoisuuden turvaamisessa toteutuu vuosisatojen kuluessa.  

Monet tällä hetkellä uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia hitaiden kehityskulkujen synnyttämistä rakenteista, kuten järeistä pitkälle lahonneista puunrungoista. Talousmetsien luonnonhoidon tuloksena syntyy lajien tarvitsemia rakenteita, mutta vasta tulevat sukupolvet enimmäkseen todentavat niiden merkityksen. 

Kuitenkin jo tähän mennessä on päästy todistamaan säästöpuuhaapojen jättämisen myönteisiä vaikutuksia uhanalaisiin lajeihin. Kun tarkastellaan uhanalaisuusluokissa tapahtuneita aitoja muutoksia, metsissä myönteistä kehitystä on todettu 109 lajilla, joista 21 on kovakuoriaisia. Metsissä myönteisten muutosten osuus on suurempi kuin missään muussa elinympäristössä. 

Lajien uhanalaistumiskehityksen pysäyttämisen tavoite toi metsätalouteen 1990-luvulla joukon keinoja, jotka ovat olennainen osa talousmetsien luonnonhoidon kokonaisuutta. Yksinkertaisesti kuvattuna monimuotoisuuden turvaaminen metsänkäsittelyssä toteutuu, kun

1. tunnistetaan ja rajataan ulos toimenpiteistä ne alueet, joissa metsänkäsittely tuottaisi monimuotoisuusarvojen merkittävän heikentymisen tai häviämisen sekä
2. toimitaan metsänkäsittelyalueella luonnon monimuotoisuutta turvaavilla ja lisäävillä tavoilla.  

Puuntuotanto, laaja ekosysteemipalvelutarjonta ja monimuotoisuuden turvaaminen voidaan sovittaa yhteen metsän- ja luonnonhoidon keinoilla. Tämä vahvistaa metsätalouden hyväksyttävyyttä, auttaa toimijoita puuraaka-aineen hankinnassa tavoitteiltaan vaihtelevilta maanomistajilta sekä edistää lopputuotteiden kiinnostavuutta kansainvälisillä markkinoilla. 

Ei-toivottujen ympäristövaikutusten lisäksi myös metsänomistajien tavoitteiden monipuolistuminen on asettanut paineita kehittää metsätalouteen menetelmiä, jotka palvelevat näitä metsänomistajien vaihtelevia tavoitteita. Metsänomistajat ovat tottuneet toteuttamaan monenlaisia luonnonhoidon toimenpiteitä osana vapaaehtoista metsäsertifiointia. Ensimmäiset PEFC-metsäsertifikaatit myönnettiin jo 1990-luvun loppupuolella ja tällä hetkellä valtaosa suomalaisista talousmetsistä on sertifioitu PEFC- ja/tai FSC-sertifioinnilla. Sertifiointi on tuonut luonnonhoidon menetelmät, esimerkiksi säästöpuiden jättämisen, osaksi normaalia käytäntöä laajoilla pinta-aloilla.  

Ilmastonmuutosskenaariot

Ilmastonmuutoksessa on monia osatekijöitä. Keskeistä on kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin, ilmakehän lämpötilaa nostava vaikutus ja sen seurannaisvaikutukset. Ilmastonmuutoksen mallintamiseen käytetään skenaarioita eli kuvauksia vaihtoehtoisista, mahdollisista tulevaisuuksista.

RCP:t (Representative Concentration Pathway) ovat IPCC:ssä (Hallitustenvälinen ilmastonmuu-tospaneeli) vuonna 2014 hyväksyttyjä ilmaston mallinnukseen ja tutkimukseen käytettäviä skenaarioita. RCP:n arvo lasketaan määrittämällä ilmastosysteemiin imeytyvän auringonsäteilyn ja Maasta avaruuteen poistuvan pitkäaaltoisen säteilyn erotus vuonna 2100 ja vertaamalla sitä arvoon, joka säteilyllä oli ennen teollista vallankumousta (muutos: +2,6, +4,5, ja +8,5 W/m²).  

• RCP2.6-skenaariossa maailmanlaajuisten hiilidioksidipäästöjen oletetaan kääntyvän nopeaan laskuun 2020-luvulla ja päästöjen painuvan nollaan noin vuonna 2080. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä nykyisen kehityksen valossa. 
• RCP4.5-skenaariossa päästöt nousevat aluksi vielä hieman, mutta kääntyvät laskuun vuosisadan puolivälissä ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus vakiintuu vuoden 2100 tienoilla. 
• RCP8.5 kuvaa skenaariota, jossa pyrkimys päästöjen rajoittamiseen epäonnistuu täysin. Tällöin hiilidioksidipäästöt kasvavat nopeasti ja kolminkertaistuvat vuoteen 2100 mennessä. 

Metsähoidon suosituksissa käytetään pääasiassa skenaarioita RCP4.5 ja 8.5, kun kuvataan il-mastoon liittyvää metsien kehitystä.

Ilmaston muuttuminen Suomessa

Uusimpien ilmastonmuutosta koskevien malliennusteiden mukaan Suomen vuotuisen keskilämpötilan oletetaan nousevan 2–6 astetta ja vuotuisen sadannan lisääntyvän 6–18 prosenttia vuoteen 2100 mennessä. Ennusteen oletus on, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus lisääntyy nykyilmaston (tarkastelujakso 1981–2010) noin 350 ppm:stä 430–940 ppm:än. Ennen teollistumisen aikaa hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä oli noin 280 ppm. 

Vuosina 2040–2069 vuotuisen keskilämpötilan oletetaan olevan 2–3 astetta ja vuotuisen sadannan 6–11 prosenttia korkeampi kuin nykyään. Nämä ennusteet perustuvat Ilmatieteen laitoksen laskemiin 28 ilmastomallin keskiarvotuloksiin.  
 

Näin ilmastonmuutoksen vaikutusten oletetaan kehittyvän Suomessa: 

• Sää lämpenee ja sadanta lisääntyy selvästi enemmän talvella kuin kesällä.
• Hellepäivien määrä lisääntyy ja kuivuusjaksot yleistyvät sekä keväällä että kesällä. 
• Runsassateisia päiviä esiintyy yhä useammin. 
• Kylmiä talvia esiintyy aikaisempaa harvemmin. 
• Ilmaston lämpenemisen edetessä routajaksot lyhenevät, ja Etelä-Suomessa maa voi yhä useammin jäädä talvella roudattomaksi. 
• Tuulisuudessa ja myrskyjen esiintymisessä ei arvioida tapahtuvan suuria muutoksia, mutta voimakkaiden myrskyjen osuus saattaa kasvaa.  

Ilmastonmuutoksen vaikutukset metsiin ja metsätalouteen

Ilmaston lämpeneminen yhdessä kohonneen hiilidioksidipitoisuuden kanssa lisää puiden kasvua, mutta valoisan ajan pituuden pysyminen muuttumattomana vähentää lämpenemisestä saatavaa hyötyä. Aikainen kasvun alkaminen ja myöhäinen päättyminen lisäävät kasvua ja hiilensidontaa, mutta samalla hallavaurioriski kasvaa. 

Lumipeitteen oheneminen ja häviäminen muuttavat maan lämpö- ja kosteusoloja ja vaikuttavat puiden kasvuun. Toistuvan jäätymisen ja sulamisen todennäköisyys maassa ja maanpinnalla lisääntyy, mikä voi vaurioittaa juuria ja haitata pienten taimien talvehtimista. Puiden hengityksen lisääntyminen talven aikana kuluttaa myös energiavarastoja, mikä altistaa pakkasvaurioille. 

Kuivuuskausien lisääntyminen on kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla haitallista pintajuurisille puille kuten kuuselle. Pitkäaikainen kuivuus voi heikentää puiden elinvoimaisuutta ja kasvua sekä altistaa puita seurannaistuhoille. Kuivuuskaudet lisäävät metsäpaloriskiä, mutta metsäpalot ovat olleet toistaiseksi harvalukuisia ja melko pienialaisia. 

Ilmastonmuutos lisää useimpien hyönteis- ja sienituhojen riskiä. Suurimmat tuhoriskin aiheuttajat Suomen metsätaloudelle ovat juurikääpä, kirjanpainaja sekä roudattoman ajan pidentyessä lisääntyvä myrskytuhoherkkyys.
 

Puuston kasvu muuttuvassa ilmastossa

Ilmastonmuutoksen myötä kasvukausi pitenee ja puuston kasvuolosuhteet — esimerkiksi lämpöolosuhteet — muuttuvat monelta osin puuston hiilensidonnalle ja kasvulle otollisemmiksi. Näin tapahtuu etenkin Pohjois-Suomessa, missä metsien kasvua rajoittaa nykyään lyhyehkö kasvukausi ja melko alhaiset kesälämpötilat toisin kuin Etelä-Suomessa. Puuston kasvun oletetaankin lisääntyvän Pohjois-Suomessa suhteellisesti enemmän kuin Etelä-Suomessa. 

Puuston viime vuosikymmenien lisääntyneestä kasvusta arvioidaan kahden kolmasosan olevan ihmisen suoraa vaikutusta, esimerkiksi ojituksen ja puustopääoman lisääntymisen seurausta. Myös lannoituksilla on lisätty metsien kasvua. Kolmasosa on ympäristön muutosten vaikutusta, esimerkiksi lämpöolosuhteiden ja ilmakehän lisääntyneen hiilidioksidipitoisuuden muutosten seurausta. Typpilaskeuma voi lisätä puuston kasvua, mutta erityisesti Pohjois-Suomen metsissä laskeuma on pientä.

Etelä-Suomessa varsinkin kuusen kasvu voi kärsiä hyvin vettä läpäisevillä kasvupaikoilla, kun ilmasto lämpenee ja kuivuus sen myötä lisääntyy. Voimakas lämpeneminen voi vähentää jopa männyn kasvua. Metsien rakenteeseen ja puuston kasvuun sekä hiilenvarastoihin vaikuttavat ilmastonmuutoksen lisäksi myös metsien hoidon ja hakkuiden intensiteetti sekä ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät tuhoriskit.

Suomen metsien kannalta todennäköisin ilmastonmuutosvaihtoehto lienee sellainen, missä männyn kasvu lisääntyy etenkin Pohjois-Suomessa ja koivun koko maassa. Ilmastonmuutoksen edetessä lämpeneminen vaikuttaa haitallisesti kuusen kasvuun etenkin Etelä-Suomessa. Muutos myös voimistaa ja luo uusia metsiin kohdistuvia riskejä. Tuulituhojen mahdollisuus kasvaa maan routaisuuden vähenemisen seurauksena, lumituhot lisääntyvät Pohjois-Suomessa ja kuivuusjaksot vaikeuttavat etenkin kuusimetsien kasvua Etelä-Suomessa. 

Ilmastonmuutoksen on ennustettu lisäävän metsäpaloriskiä, koska lämpötilat nousevat ja kesällä kuivuusjaksot yleistyvät. Lämpenevän ilmaston myötä tuhohyönteisten esiintymisedellytykset paranevat ja bioottisten (tautien ja tuholaisten aiheuttamien) metsätuhojen mahdollisuus kasvaa etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa.
 

Metsätuhoriskit kasvavat ilmastonmuutoksen seurauksena

Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua ja monimuotoisuutta. Ilmastonmuutoksen arvioidaan kuitenkin lisäävän monia tuhoriskejä, jotka voivat muodostua metsätalouden kannalta hyvin haitallisiksi. Tämä korostaa ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja tuhojen torjunnan merkitystä. 

Ilmaston lämpeneminen lisää sellaisia taudin- ja tuhonaiheuttajia, joiden leviämistä Suomen kylmä ilmasto on aiemmin ehkäissyt. Uusia tuhonaiheuttajia voi saapua esimerkiksi ilmavirtausten tuomina, mutta myös ulkomaisten taimien, puutavaran tai puisen pakkausmateriaalin mukana.

Ilmastonmuutos voi lisätä kuivuudesta aiheutuvien tuhojen sekä tuuli- ja lumituhojen riskiä sekä näistä aiheutuvia seurannaistuhoja, kuten kirjanpainajatuhoja. Ilmaston lämpeneminen edistää juurikäävän aiheuttamia tuhoja, mikä edelleen lisää metsien tuuli- ja lumituhoriskejä. 

Ilmastonmuutoksen kasvattamat tuhoriskit vaihtelevat puulajeittain ja kasvupaikoittain sekä maantieteellisesti. Lisääntyvät riskit tulee ottaa huomioon metsien hoidossa ja hakkuissa. Myös puuston elinvoimaisuuteen on syytä kiinnittää entistä suurempi huomio. 

Seuraavissa karttakuvissa (Kuvat 11 ja 12) on esitetty ilmastonmuutoksen oletettuja vaikutuksia metsiin. Esitetyt arviot ovat suuntaa-antavia ja ne on tehty pääosin RCP4.5 ja RCP8.5 -skenaarioita käyttävien vaikutustutkimusten perusteella. Arviot kuvaavat keskimääräistä tilannetta maan eri osissa (eteläinen, keskinen ja pohjoinen Suomi).
 

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen

Ilmastonmuutos vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen sekä suoraan että välillisesti. Yksittäisten lajien ja kokonaisten kasvillisuusvyöhykkeiden levinneisyys voi siirtyä pohjoisemmaksi suoraan ilmastonmuutoksen seurauksena. Välilliset vaikutukset voivat silti olla merkittävämmät. Metsien hoito vaikuttaa yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa metsien ikä- ja puulajisuhteisiin. 

Ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen yhteydessä tulee kiinnittää samanaikaisesti huomiota myös monimuotoisuusvaikutuksiin. On olemassa riski, että yksinomaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen estämiseen tähtäävillä toimenpiteillä aiheutetaan haittaa luonnon monimuotoisuudelle ja sitä kautta heikennetään ekosysteemien sopeutumisen mahdollisuuksia pitkällä aikavälillä.

Jos ainespuun ja muun metsäbiomassan käyttöä lisätään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on huolehdittava, ettei esimerkiksi järeän lahopuun määrä metsissä vähene. Tämä olisi metsien monimuotoisuudelle haitallista, koska monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia juuri järeästä lahopuusta. 

Luontainen uudistaminen muuttuvassa ilmastossa

Ilmaston lämpenemisen voidaan ajatella parantavan metsäpuiden siemensatoja, mutta ilmastonmuutos ei yksioikoisesti lisää niitä. Männyn luontaisen uudistamisen edellytykset voivat parantua Pohjois-Suomessa, jossa alhaiset lämpötilat rajoittavat siementen tuleentumista nykyään.    

Metsän luontaisessa uudistamisessa on syytä varautua tuulituhojen yleistymiseen siemen- ja suojuspuualoilla. Tuulituhoriskiä voidaan pienentää kiinnittämällä erityishuomio uudistusalan tuulioloihin tai sopeutua tuhoihin lisäämällä siemenpuiden lukumäärää. Luontaisesti uudistettavan metsikön viimeisenä harvennushakkuuna käytettävällä väljennyshakkuulla on mahdollisuus parantaa tulevien siemen-/suojuspuiden tuulen kestävyyttä sekä valmistaa latvusta siementuotantoon. Samalla tavoin jatkuvan kasvatuksen metsiköissä tulee huolehtia riittävästä elinvoimaisten, siementuotantokykyisten puiden määrästä luontaisen uudistumisen edellytysten varmistamiseksi.

Lumipeitteen vähenemisestä johtuen siementen itämiselle otollisin aika keväällä lyhenee Etelä-Suomessa. Kuivuuden ja poutakausien yleistyminen ja pidentyminen lisäävät sirkkataimien kuolleisuutta, joskin aikaisin keväällä orastuneet taimet kestävät yllättävän pitkiäkin poutajaksoja. Poutajakso on erityisen haitallinen heti siemenkuoren aukeamisen jälkeen. Lumipeitteen väheneminen lisää roustetuhoja. Tiheä siemenpuuasento vähentää rousteen muodostumista.

Rankkasateiden yleistyminen lisää eroosion aiheuttamia tuhoja itäville siemenille ja sirkkataimille. Eroosioriskiä voidaan vähentää oikein tehdyllä (riittävän pinnallisella) maanmuokkauksella.

Metsänviljely muuttuvassa ilmastossa 

Metsänviljelyssä varmistetaan siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkaskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia. 

Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä. 

Lumipeitteen väheneminen lisää roustetuhoja. Kylvöaloilla vaikutukset voivat olla merkittäviä, koska rouste on jo nyt usein merkittävin kylvötulosta heikentävä tekijä. Roustetuhoja voi ehkäistä pinnallisella ja pienialaisella muokkauksella, jossa humustakin jätetään muokkausjälkeen. 
Lumipeitteen väheneminen vähentää jälki-itämistä eli siementen itämistä kylvöä seuraavana kasvukautena. Etelä-Suomessa jälki-itäminen on tosin ollut marginaalista tähänkin asti. Pohjoisempana asialla voi olla merkitystä, koska hyvät siemensadot ovat harvinaisia ja jälki-itämisen osuus on ollut jopa 30 %.

Lumipeitteen vähenemisestä johtuen siementen itämiselle otollisin aika keväällä lyhenee Etelä-Suomessa. Kuivuuden sekä poutakausien yleistyminen ja pidentyminen lisää sirkkataimien kuolleisuutta, joskin aikaisin keväällä orastuneet taimet kestävät yllättävän pitkiäkin poutajaksoja. Poutajakso on erityisen haitallinen heti siemenkuoren aukeamisen jälkeen. Kylvön yhteydessä siementen peittämisellä voidaan vähentää sirkkataimien kuolleisuutta. Siementen peittämiseen on haettu koneellisessa kylvössä uusien jyrsin- ja seularatkaisujen avulla.

Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Männyllä jalostushyödyn on laskettu olevan 10–25 prosenttia tilavuuskasvussa. Lisäksi jalostuksella saadaan parannettua puuaineen laatua merkittävästi. Vastaavasti kuusella jalostushyödyksi on saatu ensimmäisen sukupolven siemenviljelyssiemenellä 20 prosenttia ja 1,5-polven siemenviljelyssiemenellä peräti 37 prosenttia. 

Jalostuksella saadut kasvunlisäykset mahdollistavat kiertoajan lyhentämisen ja samanaikaisesti metsiköstä saatavan järeän tukkipuun määrän kasvun. Tämä antaa mahdollisuuden tehostaa hiilensidontaa.

Puunkorjuu muuttuvassa ilmastossa  

Ilmastonmuutos edellyttää koko metsätaloudelta uusia toimintatapoja sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi talvien lauhtuminen ja kelirikkoaikojen muutokset haastavat metsäteollisuuden ympärivuotisen puuhuollon jo nyt.

Ilmaston lämmetessä routajaksot lyhentyvät, minkä vuoksi puuta korjataan jatkossa aiempaa yleisemmin huonosti kantavilla mailla ja sulan maan aikaan. Myös metsäteihin kohdistuva rasitus lisääntyy ilmastonmuutoksen myötä. 

Juurikäävän torjumiseksi on syytä välttää maasto- ja puustovaurioita. Lisäksi kantokäsittelyä on syytä tehdä aiempaa aktiivisemmin myös taudin esiintymisen reuna-alueilla.
 

Ilmastonmuutoksen hillinnän merkitys metsänhoidossa 

Metsänhoidolla vaikutetaan hiilinielujen ja -varastojen kehittymisen suuntaan ja voimakkuuteen. Metsän kokonaishiilitaseen kannalta metsän puuntuotos, hakkuiden intensiivisyys, biomassan hajotustoiminta, erilaiset häiriöt ja fossiilisten raaka-aineiden korvausvaikutukset voivat olla merkittävämpiä seikkoja kuin valittu metsänkäsittelymenetelmä.  

Metsämaahan päätyvä karike kerryttää maaperään hiiltä, kunnes tasapaino hiilen sitoutumisen ja vapautumisen välillä on saavutettu. Puuston hiilivaraston kartuttaminen on mahdollista vain tiettyyn rajaan asti. Metsien ikääntyessä puuston tuhoriskit kasvavat. Metsätuhojen vähentävä vaikutus metsien hiilensidontakapasiteettiin on merkittävä, ja sen on ennustettu ilmaston lämmetessä edelleen voimistuvan.

 Suomen metsät toimivat hiilen nieluina eli metsien puustoon ja maaperään varastoituu vuosittain enemmän hiiltä kuin niistä vapautuu takaisin ilmakehään. Hakkuut vaikuttavat metsien hiilivaraston kehitykseen ja ne voivat aiheuttaa suurta vaihtelua metsien vuotuiseen hiilitaseeseen. Tarkastelutaso (valtakunta, yksittäinen metsätila, metsikkö) vaikuttaa siihen, kuinka suurena vaihtelu näyttäytyy.   

Tavoitteellinen metsänhoito auttaa ylläpitämään puuston kasvukykyä ja hiilensidontaa. Tärkeää on kiinnittää huomiota myös maaperän hiilivarastoihin ja kasvihuonekaasupäästöjen minimointiin erityisesti suometsissä, joissa on suuri hiilivarasto. Hiilidioksidin lisäksi on syytä ottaa huomioon voimakkaiden kasvihuonekaasujen, kuten metaanin ja typpioksiduulin, muodostuminen metsäekosysteemissä. Ilmastonmuutosta voi hillitä mm. lannoittamalla, metsittämällä ja välttämällä tarpeettoman tehokasta kuivatusta suometsissä.

Puutuotteiden hiilivarasto ja puutuotteiden substituutiovaikutukset

Suomen metsät ja puutuotteet sitovat vuosittain hiilidioksidia määrän, joka vastaa vajaata puolta maamme kasvihuonekaasujen päästöistä. Vaikka raakapuun ja hakkuutähteiden mukana metsästä poistuu hiiltä, osa tästä hiilestä varastoituu puusta tehtäviin tuotteisiin. Puuston, metsämaan ja puutuotteiden yhteisestä hiilensidonnasta puutuotteiden osuus on viime vuosina ollut noin 13 %.
Puutuotteiden hiilivaraston säilymisaika vaihtelee tuotteiden käyttöiän ja kierrätettävyyden perusteella.  Kasvihuonekaasuinventaarioissa sahatavaran sisältämä hiili puoliintuu 35 vuodessa, puulevyjen 25 vuodessa ja sellun kahdessa vuodessa. 

Korvaus- eli substituutiovaikutus syntyy, kun uusiutuvilla puupohjaisilla tuotteilla korvataan uusiutumattomiin luonnonvaroihin pohjautuvia tuotteita tai korvataan tuotteita, joiden valmistus kuluttaa runsaasti energiaa. Substituutiona pidetään esimerkiksi energianpuunkäyttöä, kun se korvaa uusiutumattomia polttoaineita, kuten kivihiiltä, öljyä tai maakaasua. Vaikka energiapuun osalta hiilen oletetaan vapautuvan välittömästi, sekin tuottaa ilmastohyötyä, jos samalla korvataan fossiilista energiaa ja vähennetään sen käyttöä. 

Suomessa korvaus- eli substituutiovaikutus on selvästi suurempi kuin puutuotteisiin vuosittain sitoutuvan hiilen määrä.

Metsien ja puunkäytön kokonaisvaikutus ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksiin riippuu siitä, millä tavoin metsiä hoidetaan ja käytetään sekä miten niistä korjattu raaka-aine hyödynnetään.
 

Hakkuista pidättäytyminen voi johtaa hiilivuotoihin

Puuston hakkuista pidättäytyminen on puuston tuhoriskeistä riippuen lyhyellä aikavälillä (alle 25 vuotta) tehokkain keino metsän hiilivaraston kasvattamiseksi. Hakkuista pidättäytymisen tehokkuutta ilmastonmuutoksen hillinnässä heikentää kuitenkin ns. hiilivuoto. 

Vapaassa markkinataloudessa puutavaran kysyntä ja tarjonta hakevat jatkuvasti tasapainoa. Tällöin tarjolle tulevien puukauppakohteiden väheneminen jollain alueella voi kohdistaa kysynnän toisaalle. Tutkimuksissa hiilivuodolla on tarkoitettu jonkin maan metsien hakkuiden vähenemisestä aiheutuvaa hakkuiden lisäystä muissa maissa. Toisaalta jos puuraaka-aineen tarjonta pienenee, niin tuotteiden valmistuksessa kysyntä voi myös siirtyä muihin raaka-aineisiin. 

Ilmastonmuutoksen hillinnän keskeisiä keinoja metsätilan hoidossa 

Metsänomistaja vaikuttaa valinnoillaan siihen, millä tavoin hänen metsänsä hillitsevät ilmastonmuutosta. Päätavoitteiden tasapainoa tavoittelevassa metsänhoidossa metsien hiilitase pidetään positiivisena lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tässä otetaan huomioon niin puusto, maaperä kuin tuotteet. 

Ilmastonmuutoksen hillinnän painottaminen voi tarkoittaa metsänomistajan kannalta ainakin seuraavia toimia:   

Vain lyhyellä (alle 25 vuotta) aikavälillä: 

• Myöhennetään uudistus- ja harvennushakkuita. Tämä edellyttää mm., että puusto on tervettä, eivätkä sitä uhkaa merkittävät tuhot. Tuhon kohdatessa metsästä voi muodostua jopa hiilen lähde. 
• Vältetään tai myöhennetään ojien kunnostusta ojitetuissa suometsissä.

Lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä: 

• Käytetään puuntuotantoa maksimoivia kiertoaikoja ja harvennusmalleja. Puuston kasvatustiheyksien nostaminen hidastaa puuston järeytymistä, mikä heikentää puuntuotannon kannattavuutta. 
• Uudistushakkuun jälkeen metsä uudistetaan heti. Tämä lyhentää uudistushakkuun jälkeistä hiilipäästöjaksoa ja edistää puuston hiilensidontaa. 
• Käytetään uudistamisessa jalostettua viljelymateriaalia. Näin on mahdollista lisätä puuntuotosta ja hiilensidontaa jopa 30 %:lla jalostamattomaan materiaaliin verrattuna.
• Suometsissä vältetään tarpeettoman tehokasta kuivatusta ja käytetään hyväksi jatkuvan kasvatuksen menetelmiä niille soveltuvilla kohteilla.
• Vahvistetaan metsänhoidolla metsien tuhonkestävyyttä. Metsätuhot vähentävät metsikön kykyä sitoa hiiltä ja voivat muuttaa alueen päästölähteeksi.
• Edistetään lahopuun jäämistä metsään. Tämä kerryttää maaperän hiilivarastoa.
• Lisätään lannoituksella puuston kasvua ja hiilensidontaa kasvatusmetsissä. 
• Metsitetään puuttomat tai vähäpuustoiset joutoalueet. Metsittämällä saadaan lisää hiiltä sitovaa metsäalaa pitkällä aikavälillä.  

Pitkällä aikavälillä myös soiden ennallistaminen tuottaa ilmastohyötyjä. Ennallistaminen säilyttää turpeen hiilivarastoa, mutta sillä voi olla ensimmäiset vuosikymmenet ilmastoa lämmittävä vaikutus metaanipäästöjen ja puuston kasvun taantumisen takia.    

Tehostetun puuntuotannon ja hiilensidonnan lisäksi tai sijaan voidaan panostaa hiilen varastointiin puustoon ja maaperään. Tällöin metsää käsitellään niin, että hiilivarasto kasvaa. Tässä voidaan käyttää esimerkiksi seuraavia keinoja:

• pidennetään puuston kiertoaikoja, eli myöhennetään hakkuita
• kasvatetaan puustoa tiheämpänä
• vältetään maanpinnan muokkausta lyhyellä aikajänteellä
• vältetään tai myöhennetään ojien kunnostamista
• lisätään lannoituksella puuston kasvua ja hiilensidontaa 
• suojellaan metsä ja tehdään vain metsän terveyttä ylläpitäviä hakkuita
• metsitetään joutoalueita.