Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä

Metsänomistajan näkökulmasta energiapuukauppa voi poiketa perinteisestä ainespuukaupasta, jossa puun myynnistä maksetaan kiintokuutioiden mukaan. Karsitun ja karsimattoman rangan korjuussa maksuperusteena metsänomistajalle käytetään tavallisesti kiintokuutiometrejä. Uudistusalalta korjattavien hakkuutähteen ja kantojen hinnoittelussa yleinen käytäntö on korvauksen sitominen korjattuun ainespuumäärään. Energiapuun hinta voi perustua myös energiasisältöön (MWh). Eri toimijat voivat käyttää erilaisia mittaustapoja ja -menetelmiä sekä maksukäytäntöjä energiapuun ostossa, mikä on syytä ottaa huomioon puukaupan teossa.

Puukaupan yhteydessä on tärkeää sopia, miten ja milloin energiapuu korjataan ja mitataan. Lisäksi on sovittava tarvittavista energiapuun varastopaikoista ja mahdollisesti myös varastointiajoista. Puukaupassa on myös tärkeää sopia, milloin puuerä vaihtaa omistajaa. Omistaja vastaa esimerkiksi puutavaran varastointiin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista, kuten hyönteistuhojen välttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä.  

Kasvatushakkuissa pienpuu voidaan korjata erillis- tai integroituna korjuuna, jolloin korjataan sekä aines- että energiapuuta samalta käsittelyalueelta. Kasvatushakkuiden toteutuksen suhteen on mahdollista sopia, että korjuussa kaikki puu kerätään energiapuuksi, jolloin eri puutavaralajeja ei välttämättä ole tarpeen eritellä puukauppasopimuksessa.  

Hakkuu ja metsäkuljetus ovat kalleimmat työvaiheet pienpuun hankintaketjussa. Työn tuottavuuteen ja siten korjuun kustannuksiin vaikuttavat poistettavien puiden järeys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, hakkuutapa, lähikuljetusmatkan pituus sekä kohteen korjuukelpoisuus eli maasto-olosuhteet ja pinta-ala. Korjuukustannukset vaikuttavat metsänomistajan saamiin tuloihin. 

Metsikön hoitohistoria ja saavutettavuus vaikuttavat merkittävästi hakkuun kannattavuuteen ja korjuun laatuun. Metsiään aktiivisesti hoitava metsänomistaja voi vaikuttaa näihin huolehtimalla taimikonhoidosta ja pitämällä metsätiet kunnossa. Hakkuukohteen korjuukelpoisuutta voidaan parantaa ennakkoraivauksella. 

Uudistushakkuissa korjattavan energiapuun määrä riippuu havupuiden ainespuukertymästä. Hakkuutähteen määrä on yleensä 20–30 % ja kantojen noin neljännes ainespuukertymään verrattuna. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että hakkuutähteen ja kantojen korjuu on kannattavaa, mikäli ainespuukertymä on yli 200 kiintokuutiometriä hehtaarilta ja kohde on vähintään hehtaarin laajuinen.  

Lähikuljetusmatkan pituus sekä kohteen korjuukelpoisuus ja pinta-ala vaikuttavat korjuun kustannuksiin, jotka heijastuvat metsänomistajan hakkuutähteestä ja kannoista saamiin puukauppatuloihin.  

Energiapuun mittauksesta säädetään laissa puutavaran mittauksesta (414/2013, muutokset: 566/2014 ja 725/2016), maa- ja metsätalousministeriön asetuksissa (1323/14/2013 ja 1014/2017) ) ja muuntolukujen osalta Luonnonvarakeskuksen määräyksissä).  

Ennen energiapuun mittausta on lain mukaan (21§) sovittava seuraavat asiat: 

• mittausosapuolet, joita ovat 

1. luovutusmittauksessa myyjä ja ostaja 
2. työmittauksessa työnsuorittaja ja työnantaja 
3. urakointimittauksessa urakoitsija ja urakanantaja 

• mittauksen kohteen yksilöivät tiedot 
• mittausmenetelmä ja mittaaja 
• mittauskustannuksen maksaja 
• mittayksikkö. 

Mittausosapuolten on suositeltavaa sopia, mihin ajankohtaan mennessä lopullinen mittaus tehdään. Osapuolet voivat sopia mittauserän osittamisesta, jolloin ositteiden mittaus voidaan toteuttaa eri ajankohtina. Puukauppasopimuksessa on syytä olla maininta korjattavan energiapuun mittaustavasta. 

Mittaustoimitukseen sisältyy energiapuuerän mittaaminen ja tulosten laskenta sekä mittausasiakirjan (mittaustodistus) laadinta ja toimittaminen mittausosapuolille. Mittausasiakirja on säilytettävä viisi vuotta mittaustoimituksen päättymisestä. 

Yleisin käytössä oleva mittausmenetelmä energiapuunkorjuussa on energiapuun painon mittaus ja tarvittaessa muunto tilavuusyksiköksi. Kiintotilavuuden määrittämiseen käytetään yleisesti EPPU – energiapuun mittauslaskuria. Energiapuun mittaus voi myös tapahtua metsähakkeen ja murskeen mittauksena. Karsitun tai karsimattoman rangan määrä kiintokuutiometreinä voidaan määrittää myös pinomittauksella.  

Tarkemmat ohjeet energiapuun mittaukseen ovat Luonnonvarakeskuksen verkkosivulla:  

• Energiapuun mittausopas (ulkoinen linkki)

• EPPU(ulkoinen linkki) – energiapuun mittauslaskuri  
   

• Energiapuun tarkka mittaus on vaikeaa. Eri vaiheissa hankintaketjua energiapuuta mitataan eri menetelmillä. Energiapuuerään tulee käsittelyn myötä määrähävikkiä ja varastoinnin kuluessa kuiva-ainehävikkiä. Lisäksi sääolosuhteet ja mittausmenetelmien tarkkuuserot aiheuttavat vaihtelua. Käytännössä energiapuun mitattu määrä vähenee hankintaketjun aikana.  

• Energiasisällön ja lämpöarvon mittaus eivät kuulu puutavaran mittauslain soveltamisalaan. Niiden määritystä käsitellään Puupolttoaineiden laatuohjeessa [Lähdeviite3].  

Laki puutavaran mittauksesta (414/2013) koskee myös energiapuuta ja velvoittaa mittauksen omavalvontaan. Hakkuukoneen kuljettajan tekemään omavalvontaan sisältyy mittauslaitteen käytönaikainen seuranta, kalibrointi, mittauslaitteen viritys, mittaustulosten tarkastukset ja niiden dokumentointi.  

Omavalvontaan kuuluvia mittaustuloksen tarkastusten tuloksia on säilytettävä vähintään kahden vuoden ajan tarkastuksen tekemisestä. 

Puutavaran mittaukseen liittyvät säännökset on koottu Luonnonvarakeskuksen verkkosivulle(ulkoinen linkki).

Lämpölaitokset maksavat metsähakkeesta sen sisältämän energiamäärän mukaan (MWh). Kuivattamisella on erittäin suuri merkitys koko metsäenergian hankintaketjun kannattavuudelle, joten energiapuu tulisi saada mahdollisimman kuivaksi ennen laitokselle toimittamista. Laadukas energiapuu ei sisällä myöskään vierasaineita, kuten kiviä.  

Hoidetuille ja hoitamattomille puustoille on omat puuston tavoiterunkoluvut hakkuun jälkeen. Lisäksi Pohjois-Suomen harvennusmallit poikkeavat jonkin verran etelämpänä käytettävistä malleista. 

Jos metsänomistajan tavoitteena on kasvattaa metsää jatkuvan kasvatuksen menetelmin, kohde ei yleensä sovellu tässä kuvattuun kasvatusmetsän energiapuun korjuuseen. Jatkuvan kasvatuksen metsässä pienpuusto on kasvatettavaa puustoa, jonka säilymisestä on huolehdittava.

Kokopuun korjuussa puut korjataan karsimatta oksineen ja neulasineen. Noin kaksi kolmasosaa puun ravinteista on neulasissa ja lehdissä. Suositusten mukaisella kokopuun korjuulla ei ole kuitenkaan merkittävää vaikutusta puuston kasvuun. Kokopuun korjuuta ei suositella karuimmille kasvupaikoille tai ravinne-epätasapainosta kärsiville kohteille. 

• Boorinpuutoksesta kärsiviin kuusikoihin kokopuun korjuu soveltuu vain, mikäli puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella.
• Mustikka- ja puolukkaturvekangas II -tyypin korjuukohteilla suositellaan ravinne-epätasapainon ehkäisemiseksi PK- tai tuhkalannoitusta.

Karsittua rankaa korjattaessa toimenpide ei juuri missään suhteessa poikkea ainespuun korjuusta. Tällöin se myös soveltuu ravinnetalouden ja muiden korjuun kestävyysnäkökohtien puolesta kaikille talousmetsien harvennuskohteille. Karsinta myös parantaa saatavan hakkeen laatua. Korjuuta voidaan tehdä myös niin sanotun joukkokäsittelyn avulla, jolloin hakkuupäähän kerätään useampia runkoja ennen runkojen katkontaa ja kasaamista.

Integroidussa korjuussa aines- ja energiapuuta korjataan yhdessä. Kun yhdistetty korjuu toteutetaan niin, että sekä energia- että ainespuuositteet karsitaan yksin puin tai joukkokäsittelynä, korjuukohteiksi soveltuvat kaikki talousmetsien harvennuskohteet. Mikäli energiapuu korjataan osin tai kokonaan karsimattomana, kohdevalinnassa sovelletaan kokopuun korjuun rajoitteita. 

Pieniläpimittaisissa tiheissä taimikoissa energiapuun korjuu ei yleensä ole kannattavaa, vaan hoitotyö on suositeltavampaa toteuttaa taimikon harvennuksena. Korjuu voi olla taloudellisesti järkevä puuston keskijäreyden ja energiapuun poistuman ollessa riittävä.  

Alkuperäinen lähde, josta graafi on muokattu: TTS 2014.   

Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Suurin tarve ennakkoraivaukselle onkin nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoito on jäänyt puutteelliseksi.  

Näkemäraivauksena toteutettu ennakkoraivaus helpottaa merkittävästi koneellista korjuuta, vähentää puustovaurioita ja lisää kohteen houkuttelevuutta puunostajan silmissä. Ennakkoraivaus on silloin onnistuneen korjuun ja jopa puukaupan edellytys. Ennen ennakkoraivauksen toteuttamista tulee selvittää, onko metsänomistajan tavoitteiden mukaista säästää alikasvosta jatkokasvatukseen tai maiseman-, luonnon- tai riistanhoidollisista syistä. 

Ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta. 

Ennakkoon raivattu leimikko on puun ostajan ja korjaajan kannalta kiinnostavampi kuin raivaamaton. Metsänomistajalle se näkyy tavallisesti korkeampana kantohintana. Hyvä näkyvyys hakkuukoneesta (nyrkkisääntönä keskimäärin 30 metriä) auttaa koneen kuljettajaa tekemään oikeita ratkaisuja poistettavien puiden valinnassa ja parantaa korjuujälkeä. Toisaalta hyvälaatuisella, kasvatuskelpoisella alikasvoksella on taloudellista arvoa kasvatettavana puustona kaksijakoisen metsän kasvatuksessa.  

Viitteellisenä raivaustarpeen osoittajana voidaan käyttää seuraavaa sääntöä: 

Raivaus tehdään, jos 2 metriä ylittävää

• kuusialikasvosta on yli 2 000 runkoa/ha, 
• sekapuualikasvosta on yli 3 000 runkoa/ha tai 
• lehtipuualikasvosta on yli 4 000 runkoa/ha. 

Raivaus tehdään vain niissä leimikon osissa, joissa sille on tarvetta.  

Näkemäraivauksessa kaadetaan aines- tai energiapuuksi kelpaamattomia puita ja erityisesti alikasvos, joka haittaa näkyvyyttä sekä hakkuulaitteen vientiä poistettavien puiden tyville. Korjuuta haittaamatonta alikasvosta ei suositella raivattavaksi, koska se lisää raivauksen kustannuksia sekä heikentää monimuotoisuutta ja riistan elinolosuhteita. Lisäksi riistalle suojaa tarjoavia tiheiköitä suositellaan jätettäväksi 4–5 kpl hehtaarille. 

• Raivaa alikasvos noin metrin säteeltä ainespuurunkojen tyvien ympäriltä. 
• Raivaa lisäksi korjuussa näkyvyyttä haittaava, yli kahden metrin pituinen kuusialikasvos.  
• Kaada ainespuurunkojen lähellä olevat alikasvospuut lyhyeen kantoon ja poispäin ainespuurunkojen tyviltä. 
• Mikäli kuusialikasvos on elinvoimaista ja sitä on tarkoitus jatkokasvattaa, raivaa ainoastaan poistettavien puiden lähiympäristö. 
• Alikasvosta voidaan paikoin jättää myös riistatiheiköiksi. 

Raivaus on suositeltavaa jättää tekemättä taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa.  

Ennen hakkuuta 

• Huolehdi taimikonharvennuksesta metsikön taimikkovaiheessa. 
• Tee tarvittaessa ennakkoraivaus.  
• Tunnista kohteen kuljetuskelpoisuus ja maaston kantavuus. 

Puunkorjuussa 

• Ajoita puunkorjuu kohteen kantavuuden ja käytettävissä olevan kaluston mukaisesti. Puuston vaurioriski on suurimmillaan keväällä nila-aikana, jolloin koivun- ja männyn kuori irtoaa helposti puita kolhittaessa. 
• Seuraa jäävän puuston määrää pohjapinta-alan (m²/ha) tai runkoluvun (kpl/ha) mukaan.  
• Tee ajourista mahdollisimman suoria, vältä erityisesti s-mutkia. 
• Vahvista ajouria havuttamalla ne huolellisesti. 
• Katkaise ajouralle jäävät kannot mahdollisimman mataliksi. Se vähentää kuormatraktorin kallistelua. 
• Kaada vesasyntyiset hieskoivuryhmät joko kokonaan tai jätä ryhmä koskematta. Yksittäisten puiden kaatamisesta syntyy helposti runkovaurioita jäljelle jääville puille.  
• Älä jätä kokopuunkorjuussa kuormaan ylipitkiä latvoja piiskaamaan ajouran varressa olevia puita.  

Kokopuun korjuussa suositellaan jätettäväksi korjaamatta noin 30 % latvusmassan kokonaismäärästä [Lähdeviite4]. Korjuussa tulee mahdollisuuksien mukaan pyrkiä siihen, että jätettävä latvusmassa (hakkuutähde) jakaantuu mahdollisimman tasaisesti koko korjuualalle.  

Jäävän latvusmassan määrä voidaan varmistaa esimerkiksi seuraavin keinoin: 

• Käytä runkojen karsintaa joukkokäsittelyssä niin, että osa vihreästä latvuksesta jää metsään. 
• Katkaise latvuksen viimeisin osa, noin 1–2 metriä, ja jätä se metsään. 
• Karsi joka viidennen puun latvus kourakasojen ulkopuolelle ja jätä ne metsään. Hakkuualalle jää lisäksi aina latvusmassaa, joka koostuu raivauspuustosta, kourakasoista pudonneista neulasista, lehdistä ja oksista sekä puunkorjuussa katkenneista oksista ja latvuksista. 
• Metsissä, joissa poistuma on pääasiassa kuusta tai lehtipuuta, kokopuu voidaan kuivattaa palstalla kourakasoissa, jolloin neulaset ja lehdet kuivuvat ja varisevat. Kuivattaminen parantaa raaka-aineen energiasisältöä (MWh/m³) ja on siksi suositeltavaa myös niissä kohteissa, joissa poistumasta merkittävä osa on mäntyä. Männyn hakkuutähteen kuivattamisella ei kuitenkaan saavuteta yhtä suurta ravinnetaloudellista hyötyä kuin kuusen ja lehtipuiden. 

Poistuvien ravinteiden määrä voidaan edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi korvata lannoituksella, esimerkiksi puutuhkalla. Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaille, ja joissakin tapauksissa siihen on saatavissa kestävän metsätalouden rahoitustukea. 

Ympärivuotinen puunkorjuu on tarpeellista teollisuuden puuhuollolle sekä metsäkonealan työllisyyden kannalta. 

Juurikäävät (kuusenjuurikääpä ja männynjuurikääpä) ovat hyvin yleisiä eläviä havupuita lahottavia sieniä. Ne aiheuttavat taloudellisia tappioita, koska ne lahottavat kuusen taloudellisesti arvokkainta tyviosaa ja tappavat mäntyjä. 

Metsätuholain (1087/2013, muutos 228/2016) ja siihen liittyvän valtioneuvoston asetuksen (264/2016) mukaan juurikäävän torjunta on pakollista eteläisessä ja keskisessä Suomessa toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana tehtävissä hakkuissa. (ks. "Lain vaatimukset kasvatusmetsien energiapuun hakkuussa")

Juurikäävän leviämistä voidaan rajoittaa välttämällä hakkuita sulan maan aikana. Jos hakkuu tehdään pakkasjakson ulkopuolella toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana, juurikäävän leviämisen riskisalueella on tehtävä havupuun kantojen käsittely harmaaorvakka- tai urealiuoksella. Toimenpiteen teho on parhaimmillaan vasta silloin, kun torjunta-aine saadaan levitetyksi kantojen koko leikkauspinnalle. Käsittelyssä on siksi aina pyrittävä täydelliseen peittävyyteen. Vähimmäisvaatimuksena on 85 %:n peitto kannon leikkauspinnasta. 

Vaikka juurikäävän leviämisriski raivauskannoista on pieni, suositellaan havupuuvaltaisten raivausten välttämistä kesällä, jolloin juurikäävän itiötuotanto on runsaimmillaan. 

• Kesäharvennuskohteiksi valitaan ensisijaisesti lehtipuuvaltaisia leimikoita. 
• Kesäharvennuksia ei tehdä havupuuvaltaisessa leimikossa ilman kantokäsittelyä. Käsittely on erityisen tärkeä terveissä metsiköissä. 
• Minimoidaan puustovaurioiden määrä, jolloin: 
  • leimikossa tehdään tarvittaessa ennakkoraivaus 
  • vältetään korjuuta keväällä ajankohtana, jona puiden kuori irtoaa helposti ja puut vaurioituvat herkimmin 
  • ajourat tehdään riittävän leveiksi ja hakkuutähdettä käytetään ajourilla suojaamaan puiden juuristoja. 

Pääpuulajista, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta riippuen ensiharvennus tehdään yleensä 12–15 metrin valtapituudessa. Männiköissä ja rauduskoivikoissa kasvatettavan puuston laadun turvaaminen edellyttää, että ensiharvennus tehdään ennen kuin oksaisiksi kehittyvät päävaltapuut ovat ennättäneet liikaa heikentää parempilaatuisten lisävaltapuiden latvuksia.  

Sekapuustoisuuden edistämiseksi havupuuvaltaisissa kohteissa voidaan jättää lehtipuustoa sopiviin kohtiin. Samasta syystä on hyvä jättää kuusikkoon muutamia mäntyjä ja männikköön vastaavasti kuusia. 

Ensiharvennus toteutetaan ala- ja laatuharvennuksena. Harvennuksen voimakkuus vaikuttaa siihen, milloin puusto tulisi harventaa seuraavan kerran. Jos harvennus tehdään voimakkaana, harvennusmallin alarajalle, puusto järeytyy nopeammin. Metsikkö harvennetaan silloin kiertoaikana yleensä kaksi kertaa. Jos harvennus tehdään lievempänä, harvennusmallin ylärajalle, harvennuskertoja tulee jopa kolme ja kiertoaika pitenee kahden harvennuksen malliin verrattuna 10–15 vuotta.  

Poista alaharvennuksena toteutettavassa ensiharvennuksessa:

• vialliset ja sairaat puut 

• valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut 

• valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin, että metsikköön jää mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa harvennusmallien mukainen määrä. Täydennykseksi voi jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita, jotka eivät haittaa kasvatettavaa puustoa tai jotka soveltuvat esimerkiksi säästöpuiksi.  

Laatuharvennus on harvennustapa, jota suositellaan laadultaan keskinkertaisten tai taimikkovaiheessa puutteellisesti hoidettujen männiköiden ensiharvennukseen. Kovin paksuoksaisissa ja huonolaatuisissa tai kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä siitä ei ole merkittävää lisähyötyä. 

Laatuharvennus tehdään jo 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin oksikkaat tai muuten huonolaatuiset valtapuut eivät ole varjostuksellaan ehtineet vielä supistaa liikaa pienioksaisten lisävaltapuiden latvuksia ja heikentää niiden elinvoimaisuutta. Harvennuksessa poistetaan oksikkaita valtapuita ja tehdään tilaa ohutoksaisille lisävaltapuille. Harvennusvoimakkuudessa noudatetaan harvennusmallin mukaista, jäävän puuston tiheyssuositusta. 

Laatuharvennus voi johtaa kahden harvennuksen sijasta kolmeen harvennuskertaan ja pidentää kiertoaikaa, mutta toisaalta sillä voidaan lisätä laadukkaan tukkipuun tuotosta. Tukkipuun tuotoksen lisääntyminen laatuharvennuksen ansiosta tekee harvennustavasta kilpailukykyisen vaihtoehdon. Ensiharvennuksen aikaistaminen laadun vuoksi pienentää harvennuskertymää, mutta puunkorjuun yksikkökustannukset pysyvät kohtuullisina, koska laatuharvennuksessa poistetaan kookkaita valtapuita. 

Parhaiden puiden kasvun turvaamiseksi ensiharvennus on hoitamattomissa kohteissa syytä tehdä keskimääräistä aikaisemmin. Puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti, mutta ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus.  

Hoitamattoman metsän kunnostus on metsänomistajalle useimmissa tapauksissa taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin puuston kasvattaminen ilman harvennusta. Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on hehtaaria kohti jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 sellaista elinvoimaista havupuuta tai koivua, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Pohjois-Suomessa määrä voi olla hieman alhaisempi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohi, eli käytännössä puuston ollessa 40–50-vuotiasta. 

Tienvarsivarastoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kaukokuljetuksen ja haketuksen asettamat vaatimukset, kuten kääntöpaikat, kantavuus sekä kuormauksen ja haketuksen vaatima tila. Energiapuun tienvarsihaketukseen ja kuljetukseen käytettävä kalusto vaatii enemmän tilaa kuin ainespuun kuljetuskalusto. 

Rangan ja hakkuutähteiden tienvarsivarastot kannattaa yleensä peittää. Peittäminen vähentää tienvarsivaraston kostumista sekä estää lumen ja jään joutumisen hakkeeseen haketuksen yhteydessä. Peittämisen merkitys korostuu hakkuutähteiden varastoinnissa. Karsittu tai karsimaton ranka eivät kostu talvella yhtä herkästi kuin hakkuutähteet.  

Kuiva-ainetappiot voivat olla huomattavia hakkuutähteiden tienvarsivarastoinnissa. [Lähdeviite5] Hakkuutähteitä ei kannata varastoida tienvarressa muutamaa kuukautta pidempään, mutta toimituksiin liittyvistä käytännön syistä varastointiajat ovat yleensä pidemmät. Rankapuuvarastoissa kuiva-ainetappiot eivät muodostu suuriksi noin vuoden mittaisessa tienvarsivarastoinnissa [Lähdeviite6]. Kannot säilyttävät ominaisuutensa tienvarsivarastossa pisimpään. 

Yleisillä teillä, valtateillä (tie nro: 1–39) ja kantateillä (tie nro: 40–99) kaikenlainen puutavaran käsittely, puutavaran varastointi tiealueelle sekä peruutusvarastojen tekeminen on kiellettyä. Valta- ja kantateiltä tehtävillä pistoilla on aina oltava puutavara-autolle kääntöpaikka. Poikkeaminen tästä ohjeesta edellyttää ely-keskuksen (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) lupaa.  

Myös alemman tieverkon osalta kannattaa olla yhteydessä alueen tiemestariin. Edellä mainittujen teiden lisäksi puutavaran kuormaus on kiellettyä tienkohdissa, joissa pysäyttäminen on kielletty, ja teillä, joilla suurin sallittu ajonopeus on enemmän kuin 80 km/h.  

Yleisille teille uusien, tilapäistenkin liittymien teko on aina luvanvaraista. Luvan myöntää ely-keskus, jonka ohjeen mukaan uusi liittymä rakennetaan tai olemassa oleva parannetaan. Varastopaikalla ja liittymässä on oltava riittävä näkymäalue ottaen huomioon liikennetiheys sekä liikenteen nopeus. Tämä koskee sekä yleisiä että yksityisteitä. Energiapuun haketus on kielletty yleisellä tiellä. 

Varaston sijainnilla on merkittävä vaikutus energiapuun kosteuteen. Avoimella, tuulisella paikalla sijaitsevan varastopinon kosteus voi olla useita prosentteja alhaisempi kuin varjoisessa paikassa sijaitsevan pinon. 

Hyvän energiapuun varastopaikan ominaisuudet: 

• riittävä tila varastoinnille (taulukko alla) 
• tasainen ja kantava maasto  
• avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta, joka on kuivumisen kannalta hyvä 
• riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista (taulukko alla) 
• ei sijaitse kääntölenkin varressa, jossa kuormaaminen olisi vaikeaa  
• ei sijaitse jyrkässä mäessä tai mutkassa 
• kiviä, kantoja tai puita ei ole koneiden esteenä, eikä niitä jää varastopinon alle 
• ei ole toimivien ojien päällä (ravinteiden huuhtoutumisriski vesistöihin vähenee).  
• paloturvallisuuden varmistamiseksi ja haketuksen meluhaittojen vähentämiseksi ei sijaitse rakennusten lähietäisyydellä.  

1. Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät. 
2. Väistö- ja ohituspaikkoja on oltava muulle liikenteelle. 
3. Varasto on kuormaimen ulottuvilla, eli kasan kouraisukohta on enintään 7 metrin päässä ajotien reunasta. 
4. Jos varasto on sijoitettu pistotien varteen, varastokasan takapäähän on jätettävä vähintään 15 metriä tilaa hakkurille ja kasan etupään on oltava vähintään 6 metrin etäisyydellä päätiestä. Kasan tekeminen aloitetaan päätien suunnasta .  

Karsitun tai karsimattoman rangan varastointi 

• Laita pinon pohjalle isot aluspuut (ilman tulee päästä kiertämään pinon alla). 
• Lisää välipuut vinosti pystyyn noin 5 metrin välein.  
• Lisää puoliväliin välipuut pinon suuntaisesti.  
• Tee pinosta mahdollisimman korkea (enintään 5 metriä), varmista sortumattomuus. 
• Pinoa puut tyvet tielle päin, mieluiten niin, että ne osoittavat etelään. 
• Vältä vierasesineiden joutumista varastopinoon. 
• Tee pinon päälle tien suuntaan noin metrin pituinen lippa, joka suojaa varastoa kastumiselta. 
• Peitä varastopino. 
• Levitä peite siten, että varaston päällys peittyy kokonaan ja lisäksi 0,5 metrin leveydeltä pinon sivut ja päädyt. 
• Lukitse peite paikalleen nostamalla sen päälle painoksi kourakasoja energiapuuta.  
• Laita pinoon asianmukaiset pinolaput: varoitukset ja omistustiedot. 

Varastopinon omistaja: 

• Ota huomioon metsätuholain varastointia koskevat rajoitukset, kun puutavarapinon tilavuudesta yli puolet on havupuutavaraa, joka on läpimitaltaan yli 10 cm.

Metsähakkeen laatuvaatimukset sekä laaduntarkkailussa käytetyt näytteenotto- ja mittausmenetelmät on kuvattu Puupolttoaineiden laatuohjeessa (VTT-M-07608-13)[Lähdeviite3]. 

Suuret laitokset pystyvät käsittelemään melko kosteaakin polttoainetta, mutta pienemmissä laitoksissa kosteuden tulisi olla alle 40 %. Lämpö- ja voimalaitokset maksavat metsähakkeesta ja metsäraaka-aineesta energiasisällön mukaan. Tuoreessa puussa on keskimäärin 50–60 % vettä.

Metsähakkeen laatu määritellään hakkeen ominaisuuksien mukaan, joita ovat esimerkiksi 

• kosteus 
• tehollinen lämpöarvo saapumistilassa ts. käyttöpaikalla  
• energiatiheys saapumistilassa ts. käyttöpaikalla  
• toimitettu energiamäärä  
• irtotiheys 
• palakokojakauma 
• neulasten määrä. 

Kosteudella on suurin suora vaikutus metsähakkeen toimittamisen kannattavuuteen. Hakkeen käyttäjä ostaa yleensä energiasisältöä eli MW-tunteja. Mitä kosteampaa raaka-aine on, sitä alhaisempi on energiasisältö ja sitä vähemmän tuloja toimituksesta saadaan. Kostea metsähake aiheuttaa myös talvella käsittelyongelmia jäätyessään, mikä lisää kuljetuskustannuksia huomattavasti. Lisäksi kostea metsähake palaa epätäydellisesti, jolloin hiilimonoksidi-, hiilivety- ja hiukkaspäästöt lisääntyvät. Metsähakkeen kosteuteen ja siten koko ketjun kannattavuuteen voidaan vaikuttaa oikein tehdyllä korjuulla, palstakuivatuksella, tienvarsivarastoinnilla, haketuksella ja kuljetuksella.   

Metsähakkeen laatuun vaikuttaa merkittävästi erilaisten epäpuhtauksien, kuten maa-aineen, jään, lumen ja vierasesineiden, määrä. Nämä epäpuhtaudet aiheuttavat ongelmia niin haketuksessa kuin poltossakin. Niistä voi syntyä suuria kustannuksia esimerkiksi niiden rikkoessa hakkureita.   

Epäpuhtauksia voi joutua hakkeen joukkoon muun muassa palstalta kourataakkojen mukana. Lisäksi tienvarsikasoihin voi talvella kulkeutua aurauksen mukana kiviä, hiekkaa ja roskaa. Maa-aineksen ja muiden epäpuhtauksien vähentäminen korostuu erityisesti kantomurskeen tuotannossa, koska ylimääräinen aines kulkeutuu helposti kantojen mukana.  

Metsähakkeen laatuun vaikuttaa myös lähtömateriaali. Karsitusta rangasta valmistettu hake on yleensä tasalaatuista. Sen sijaan karsimattomasta rangasta ja hakkuutähteistä valmistetussa hakkeessa palakoko voi vaihdella ja hakkeen sekaan voi jäädä pitkiä tikkuja. Hakepalan keskimääräinen tavoitepituus on tavallisesti 30–40 mm. Mikäli hakkeen joukkoon jää pitkiä tikkuja, ne voivat aiheuttaa ongelmia voimalaitosten kuljettimissa ja muissa käsittelylaitteissa. Liian pieni palakoko ja hienoaines taas voivat tukkia arinakattiloiden ilma-aukkoja.   

Metsähakkeen laatuun vaikuttavat myös kemialliset ominaisuudet, kuten klooripitoisuus. Kloori aiheuttaa lämpölaitosten tulistimissa likaantumista ja korroosiota. Korroosiota voidaan ehkäistä käyttämällä rikkiä sisältäviä polttoaineina, kuten turvetta, yhdessä metsähakkeen kanssa.  

Klooria sisältävät eniten puiden neulaset. Siksi on suositeltavaa, että hakkuutähteet kuivataan ensin palstalla, jolloin neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Tämä on hyväksi myös metsikön ravinteisuuden hoidossa. Kuivissa olosuhteissa kesällä kuusen neulaset varisevat palstakuivatuksen aikana yleensä alle kuukaudessa. Männyn neulaset taas karisevat palstakuivatuksen aikana huonosti, joten puut pitää karsia, mikäli neulasista halutaan eroon.  

Jotta korjatusta energiapuusta tehty hake on hyvälaatuista polttoainetta käyttövaiheessa, huolehdi korjuussa ja tienvarsivarastoinnissa, että 

• rankojen karsinta on tehty tavoiteltavan hakkeen laadun mukaan 
• vihreitä neulasia ja lehtiä ei päädy energiapuun joukkoon 
• energiapuun seassa ei ole epäpuhtauksia, kuten maa-ainesta, mikä korostuu erityisesti nostettaessa kantoja 
• energiapuu kuivuu mahdollisimman hyvin ja säilyy kuivana myös tienvarressa 
• kuivaa energiapuuta ei varastoida tarpeettoman kauan 
• varastomuodostelmat ovat riittävän isot, jolloin kostuvaa pintaa on puumäärään nähden mahdollisimman vähän 
• lunta ei aurata tai lingota energiapuuvarastojen päälle. 

Hakkeen laadun turvaamiseksi myös hakkurin ja erityisesti sen terien tulee olla huollettuja. 

Huono korjuujälki vähentää metsänomistajan tulevaisuuden hakkuutuloja. Harvennusmallia voimakkaampi hakkuu johtaa puuston kasvutappioihin ja lisää esimerkiksi tuulituhojen riskiä, kun taas ylitiheys hidastaa puuston järeytymistä. Kasvamaan jätetyn puuston valinta on tärkeä osa harvennusta, sillä vikaisten ja teknisesti huonolaatuisten puiden kasvattaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Ajourat vähentävät aina puuston potentiaalista kasvutilaa, mutta ovat välttämättömiä korjuun toteutuksen kannalta. Suositusten mukaisella ajourastolla puuntuotannollinen tappio pysyy kohtuullisena.  

Kasvatushakkuiden energiapuun korjuussa voidaan korjuun laatuun vaikuttaa huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään 

1. metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet 
2. kohteen korjuu- ja kuljetuskelpoisuus sekä maaston kantavuudelta kriittiset kohdat  
3. ennakkoraivauksen tarve  
4. kantokäsittelyn tarve 
5. varastopaikkojen sijainti ja tilantarve sekä lähikuljetusurien paikat. 

Leimikonsuunnittelussa on myös tärkeää tunnistaa kohteet, jotka on koneellisen hakkuun sijasta suositeltavampaa toteuttaa metsurityönä. Tällaisia ovat muun muassa 

• hoitamattomat nuoret puustot, joissa taimikonharvennus on jäänyt tekemättä ja joita ei ole taloudellisesti perusteltua harventaa koneellisesti alhaisen poistuman takia  
• maaston kaltevuuden tai kivisyyden vuoksi erityisen vaikeat kohteet  
• pienialaiset erityiskohteet, joissa hakkuukonetta ei voida käyttää.  

• Kasvatettava puuston tiheys on harvennusmallin mukainen, ellei metsänomistajan kanssa ole sovittu poikkeavasta harvennusvoimakkuudesta.  
• Runko- ja juurivaurioita on enintään 5 % kasvatettavista puista. Lakiraja on 15 %[Lähdeviite7]. 
• Ajourapainumia kivennäismailla ja kuusivaltaisilla turvemailla on enintään 5 % sekä muilla turvemailla enintään 10 % ajourien pituudesta. Lakiraja on kivennäismailla 20 % ja turvemailla 25 %. Turvemaalla urapainumaksi katsotaan yli 1 metrin pituinen turpeeseen leikkautunut yli 20 senttimetrin syvyinen painauma. 
• Ajouraväli on vähintään 20 metriä. 
• Ajouraleveys on kivennäismailla 4,0–4,5 metriä ja turvemailla 4,0–5,0 metriä. 
• Juurikäävän torjunnasta on huolehdittu riskikohteilla sulan maan aikaisissa hakkuissa. Kuusivaltaiset turvemaat sisältyvät riskikohteisiin. Kuusenjuurikääpää on todettu myös turvemailla, mutta sen leviämisestä ei ole vielä varmaa tutkimustietoa. 
• Kasvatuskelpoinen alikasvos säilytetään mahdollisimman ehjänä kohteilla, joissa sitä on tarkoitus kasvattaa. Tämä koskee erityisesti jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuita.  
• Säästöpuuryhmät, lahopuusto, muinaisjäännökset, riistatiheiköt ja vesiensuojelu on huomioitu korjuussa. 

Talousmetsien luonnonhoito kuuluu osana laadukkaaseen kasvatushakkuiden korjuujälkeen. Metsänomistajan päätettäväksi jää, millaisella painotuksella ja millä tavoin luonnonhoitoa hänen metsissään tehdään. Myös metsäsertifiointi asettaa vaatimuksia korjuujäljelle. 

Luonnonhoito

• luontokohteet
• säästöpuut
• runkolahopuusto
• lehtipuusekoitus/sekapuustoisuus
• riistatiheiköt

Muuta 

• ajouraväli vähintään 20 majouraleveys
  • kivennäismaat 4,0–4,5 m
  •  turvemaat 4,0–5,0 m
• kantavuuden vahvistaminen ajourilla ja varastoalueella
• tavoitteen mukainen jäävän puuston tiheys
• juurikäävän torjunta riskikohteilla
• vesiensuojelun suojakaistat
• kuivumista edistävä varastointi ja peittäminen

Onko korjuujälki tavoitteen mukainen? 

• Tarkista kunkin korjuujälkikriteerin täyttyminen. 
• Tarkista luonnonhoitovaatimusten täyttyminen (säästöpuut, lahopuu, vesiensuojelu, luontokohteet, riistatiheiköt, harvennuksessa myös lehtipuusekoitus). 
• Tarkista polkujen ja kulkureittien kunto sekä työmaan siisteys. 
• Tarkista juurikäävän riskikohteilla kantokäsittelyn peittävyys. 

Onko korjatun energiapuun laatu tavoitteen mukainen? 

• Varmista korjatun aineksen puhtaus, kuten mahdollisimman vähäinen maa-aineksen määrä.  

Onko katkonnan laatu tavoitteen mukainen? 

• Tarkista ainespuun osuus kertymästä. 

Onko varastoalueen ja pinojen laatu tavoitteen mukainen? 

• Varmista varaston saavutettavuus ja kääntöpaikat. 
• Varmista pinojen sijoittelu, rakenne, peittely ja merkinnät. 

Onko työmaan siisteydestä huolehdittu? 

• Varmista siisteys ja käsittele roskat asianmukaisesti.  

Juurikäävän leviämisen riskialueet ovat eteläinen Suomi ja keskinen Suomi (kuva). Torjunta koskee kohteita, joissa 

1. kivennäismaalla on ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta 
2. turvemaalla on ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta. 
3. turvemaalla on ennen hakkuuta mäntyä yli 50% metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa.

• Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.  
• Kantokäsittely on tehtävä siten, että läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot käsitellään. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta. 
• Hakkuun yhteydessä ei tarvitse huolehtia torjunnasta, jos jokin seuraavista toteutuu: 

1. terminen kasvukausi ei ole alkanut 
2. hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0 C° 
3. maassa on yhtenäinen lumipeite 
4. hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 C°. 

Edellä olevassa kartassa on esitetty myös metsänhoidon suositusten mukainen juurikäävän torjunnan aluerajaus. Alue on laajempi kuin metsätuholain määrittämä riskialue. Kuusen juurikääpää suositellaan torjuttavaksi kuusen koko esiintymisalueella. Männyn juurikääpää suositellaan torjuttavaksi Lapin maakunnan eteläpuolella.  

Energiapuun korjuussa on noudatettava lakia metsätuhojen torjunnasta 1087/2013. Lain mukaan ammattimaisen toiminnanharjoittajan tulee tietää laissa säädetyt puutavaran, vahingoittuneen puun, männyn ja kuusen rungonosien ja kantojen poistamiseen sekä puutavaran varastointiin liittyvät velvollisuudet. 

Ammattimainen toiminnanharjoittaja on velvollinen tekemään Metsäkeskukselle omavalvontailmoituksen, jos lain noudattaminen on vaarassa estyä. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi poikkeuksellisten luonnonolojen vuoksi, jolloin puuerää ei voida kuljettaa määräajassa pois metsästä.   

Metsätuholain mukaisen omavalvontailmoituksen (ulkoinen linkki)voi täyttää Metsäkeskuksen verkkosivulla.

Lakia sovelletaan varastoituun energiapuuhun, mikäli puutavarapinon tilavuudesta yli puolet on mänty- tai kuusipuutavaraa, joka on läpimitaltaan yli 10 cm. Lakia ei sovelleta hakkuupaikalla tai välivarastolla sijaitsevaan yksittäiseen puutavara- tai energiapuupinoon, joka on mäntyä ja jonka tilavuus on enintään 50 kiintokuutiometriä. Pino katsotaan yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

Suomi on jaettu kolmeen alueeseen — A, B ja C — metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten esiintymisen ja lämpösumman perusteella (kuva). Puutavaran omistajan on huolehdittava puutavaran poiskuljettamisesta oheisen taulukon mukaisesti. 

Puutavaran kuljettaminen pois on ensisijainen tapa huolehtia metsätuhojen torjunnasta. Mikäli puutavaran omistaja ei poista puutavaraa määräaikoihin mennessä, hänen on vaihtoehtoisesti 

1. peitettävä puutavara 
2. kasteltava puutavara 
3. kuljetettava puutavarapinon pintaosa pois 
4. kuorittava puutavara 
5. käsiteltävä puutavara tuhohyönteisten iskeytymistä vastaan tarkoitetulla, hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella 
6. sijoitettava mäntypuutavara riittävän etäälle saman puulajin metsiköstä 
7. peitettävä mäntypuutavarapinon pintakerros lehtipuukerroksella 
8. peitettävä kuusipuutavarapinon pintakerros lehtipuukerroksella tai mäntypuulla, jonka tyviläpimitta on alle 10 cm ja joka ei ole kaarnoittunut 
9. muulla tavoin huolehdittava siitä, ettei puutavarasta pääse merkittävästi leviämään metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä. 

Energiapuun korjuussa on noudatettava lakia metsätuhojen torjunnasta 1087/2013. Lain mukaan ammattimaisen toiminnanharjoittajan tulee tietää laissa säädetyt puutavaran, vahingoittuneen puun, männyn ja kuusen rungonosien ja kantojen poistamiseen sekä puutavaran varastointiin liittyvät velvollisuudet. 

Ammattimainen toiminnanharjoittaja on velvollinen tekemään Metsäkeskukselle omavalvontailmoituksen, jos lain noudattaminen on vaarassa estyä. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi poikkeuksellisten luonnonolojen vuoksi, jolloin puuerää ei voida kuljettaa määräajassa pois metsästä.   

Metsätuholain mukaisen omavalvontailmoituksen (ulkoinen linkki)voi täyttää Metsäkeskuksen verkkosivulla

Puunkorjuutyömaat ovat usein niin sanottuja yhteisiä työpaikkoja, eli niissä toimii useampia työnantajia. Tällöin on noudatettava yhteisiä työpaikkoja koskevia säädöksiä. Erityisesti on otettava huomioon vastuut sekä tiedon kulku ja sen varmistaminen. [Lähdeviite8]

Valtioneuvoston asetus puunkorjuutyön turvallisuudesta sisältää muun muassa seuraavia vaatimuksia: 

• Puunkorjuutyömaan haltijana olevan työnantajan on huolehdittava, että kaikki eli myös työmaalla toimivat aliurakoitsijat ja heidän työntekijänsä saavat tarpeelliset tiedot työturvallisuuteen liittyvistä seikoista. 
• Työmaasta on tehtävä ennalta suunnitelma karttoineen, josta selviävät työturvallisuuteen vaikuttavat jyrkänteet, pehmeiköt, vesistöjen ylitykset, sähkölinjat, kulkuväylät sekä työntekijään kohdistuvat vaara- ja haittatekijät. Lisäksi karttaan on merkittävä työmaarajat, välivarastot ja pääkuljetussuunnat.  
• Varastopaikkojen suunnittelussa ja merkinnässä on otettava huomioon käytettävän kaluston tilantarve ja liikenneturvallisuusvaatimukset. Yleiseen kulkureittiin rajoittuva työmaa on merkittävä näkyvästi alueella liikkuvien varoittamiseksi.  
• Yhteydenpito työnjohdon ja työntekijöiden välillä sekä työntekijöiden kesken on järjestettävä. Työntekijän on ilmoitettava välittömästi työnantajalle ja työn vaikutuspiirissä oleville työntekijöille, jos hän joutuu tekemään yksin vaarallisia koneiden huolto- tai korjaustöitä. 
• Työkoneeseen merkittyä turvaetäisyyttä on noudatettava. Työntekijöiden vähimmäisetäisyyden tulee kaatotyön aikana olla normaalisti vähintään kaksi kertaa kaadettavan puuston pituus. Kone on syytä pysäyttää, jos ihmisiä on vaara-alueella.  
• Koneet, laitteet tai kuormattava taakka eivät saa joutua vähimmäisetäisyyttä lähemmäksi sähköjohtoja. Puutavaran varasto on sijoitettava siten, että vähimmäisetäisyys säilyy (ks. etäisyydet "Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu") 
• Työnantajan on hankittava työntekijälle asetuksessa mainitut turvavarusteet. 
• Puunkorjuutyömaalla on oltava asianmukainen ensiapuvalmius. 

Tämän lisäksi korjuussa on huomioitava esimerkiksi seuraavat seikat: 

• Koneiden, laitteiden ja turvavarusteiden tulee olla asianmukaisesti hyväksyttyjä kyseiseen käyttötarkoitukseen. 
• Työskentely pimeässä edellyttää, että työkoneessa on riittävä valaistus.  
• Mahdollisia torjunta-aineita käsiteltäessä on noudatettava valmistajan antamia turvaohjeita. 
• Juurikääpäkäsittelyä tekevän ammattikuljettajan tulee olla kasvisuojelukoulutuksen suorittanut. Koulutus on uusittava viiden vuoden välein (ks. Tukesin verkkosivut(ulkoinen linkki)) 
• Myrskytuhopuiden korjuu vaatii erityistä varovaisuutta. Sitä koskeviin ohjeisiin voi tutustua esimerkiksi Suomen metsäkeskuksen verkkosivulla(ulkoinen linkki). 

Haketuksessa on huomioitava lisäksi:  

• Työssä syntyy pölyä, jonka hengittäminen on terveydelle haitallista. Työkoneen ohjaamon ovet ja ikkunat on tämän vuoksi pidettävä suljettuina työn aikana. Ohjaamon sisäilman suodattimet on puhdistettava ja vaihdettava valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti. 

Ole huolellinen noustessasi metsäkoneen ohjaamoon ja laskeutuessasi sieltä. 

1. Tutki ajoreitti etukäteen etenkin lumiseen aikaan ja hankalassa maastossa toimittaessa. 
2. Tarkkaile etenkin lähellä olevia esteitä ja varaudu ajolinjassa maastonmuotoihin ja reunapuihin. 
3. Pyri kuormaamaan ylärinteen puolelta. Kaukana tai rinteessä oleva kasa kannattaa vetää maata pitkin lähemmäksi ennen kuormausta. 
4. Älä varastoi puita sähkölinjojen alle. 
5. Noudata varoetäisyyksiä ja pysäytä kone, jos ihmisiä on vaara-alueella eli alle 20 metrin etäisyydellä metsätraktorista. 

Lisätietoja metsäalan työturvallisuudesta:

• Työturvallisuuskeskus TTK(ulkoinen linkki)

Lisätietoja tienvarsihaketuksen työympäristöriskien hallinnasta:

• Työterveyslaitos(ulkoinen linkki)

Vaatimukset perustuvat standardiin PEFC™ FI 1002:2022. [Lähdeviite9] 

Energiapuuta korjataan kestävästi 

Korjattaessa latvusmassaa ja kantoja hakkuualoilta toimitaan tavoilla, jotka ottavat huomioon hakkuualan puuntuotoskyvyn ja monimuotoisuuden sekä vesiensuojeluun liittyvät näkökohdat. Energiapuun korjuussa tulee noudattaa myös muita standardin vaatimuksia.

Energiapuuviljelmiä varten ei oteta käyttöön vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia soita.

Uudistushakkuualoille jätetään korjaamatta biomassaa: 

• latvusmassaa noin 30 % mahdollisimman tasaisesti 
• säästökantoja vähintään 25 kpl/ha, savi- ja silttimailla vähintään 50 kpl/ha 
• lisäksi aiemmissa hakkuissa jääneet kannot sekä alle 15 cm paksut kannot. 

Juurikäävän saastuttamilta alueilta voidaan korjata kaikki havupuun kannot. 

Energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.

Energiapuun korjuussa noudatetaan seuraavia kohdevalintaperusteita. 

a) Uudistusalojen latvusmassan korjuuseen sopivat kohteet: 

• kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat ja vastaavat turvemaat. 

b) Uudistusalojen kantojen korjuuseen sopivat kohteet: 

• kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat ja vastaavat turvemaat 
• jos uudistusalalla on männynjuurikääpää, kaikki kangasmaiden kasvupaikat karukkokankaita lukuun ottamatta. 

c) Kasvatushakkuiden kokopuun korjuuseen sopivat kohteet: 

• kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat ja vastaavat turvemaat. Kuitenkin jos kuusen osuus runkoluvusta on ennen harvennusta yli 75 %, kokopuun korjuuta ei tule tehdä. 

d) Boorinpuutoksesta kärsivissä kuusikoissa latvusmassaa voidaan korjata tai tehdä kokopuun korjuuta, jos metsikön puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella. 

Biomassan säästämistä koskevat vaatimukset eivät koske yleis- ja asemakaava-alueilla niitä alueita, joilla metsälakia ei sovelleta. 

Indikaattorit  

Energiapuun korjuu on tapahtunut alueella kriteerin edellyttämällä tavalla, kun:

edellä mainittujen arviointitunnusten (korjuukohteiden valinta, uudistushakkuualoille jätettävän biomassan vähimmäismäärä) suhteen erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen kohteiden osuus korjuualasta on seurannan tulosten perusteella vähintään 90 %.

Määritelmät  

Latvusmassaa ovat latvat, oksat, neulaset ja lehdet. Työn tilaajalla on ohjeet latvusmassan jättämistä koskevan vaatimuksen toteuttamiseen. 

Säästökannoiksi lasketaan viimeisimmässä hakkuussa syntyneet, halkaisijaltaan yli 15 cm paksut kannot. 

Seuranta voi olla sertifikaatin haltijan tai toimijan oma seurantajärjestelmä tai esimerkiksi Suomen metsäkeskuksen toteuttama luonnonhoidon laadunseuranta. 

Vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta 

Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Suojakaistan leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojakaistalla tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Suojakaistalla ei tehdä:

• maanmuokkausta 
• lannoitusta 
• kantojen korjuuta 
• pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta 
• kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla. 

Uomaltaan alle 2 m leveiden ojamaisten, suoristettujen ja perattujen purojen suojakaista on vähintään 5 m. Suojakaistoilta runkopuut voidaan poistaa. Poikkeukset eivät koske uomia, joissa on Suomen luontaiseen lajistoon kuuluva lohikalakanta. Suojakaistan muut yllä luetellut vaatimukset ovat voimassa.

Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään. Uomaan luontaisesti kaatuneita runkoja ei poisteta.

Norojen läheisyydessä toimitaan standardin 8.11 vaatimusten mukaisesti.

Uoman ylitykset toteutetaan niin, ettei uomaa merkittävästi muuteta ja sen suuntaan muodostu vettä johtavia painanteita.

Mikäli vesilain mukaan toteutettavat vesitalouden järjestelyt vaativat luonnontilansa menettäneen puron perkaamista ja suojakaistalla liikkumista, voidaan suojakaistavaatimuksista tarvittaessa poiketa perkausta vaativalla alueella.

Metsätien perusparannus ja uuden metsätien rakentaminen toteutetaan niin, että mahdollistetaan vaelluskalojen ja muun vesieliöstön esteetön liikkuminen ja vesiensuojelusta huolehditaan.

Uudistusaloilla, joilta johdetaan vettä laskuojaan, toteutetaan tarkoituksenmukaiset vesiensuojelutoimenpiteet.

Indikaattorit  

Käsittelyalueella suojakaista on säilynyt kriteerin edellyttämällä tavalla silloin, kun seurannan perusteella suojakaistan pituudesta yli 90 prosentilla maanpinta on pysynyt rikkoutumattomana ja kasvillisuudessa on säilynyt kerroksellisuutta ja peitteisyyttä.

Uoman ylitykset eivät ole aiheuttaneet merkittäviä vaikutuksia uoman rakenteeseen eikä uoman suuntaan ole muodostunut vettä johtavia painanteita.

Metsäteiden perusparannuksen ja uuden tien rakentamisen yhteydessä rummut ja sillat on asennettu niin, että vesistöihin ei ole luotu esteitä vaelluskalojen ja muiden vesieliöiden liikkumiselle.

Uudistusaloilta, joilta johdetaan vettä laskuojaan, on toteutettu tarkoituksenmukaiset vesiensuojelutoimenpiteet.

Määritelmät  

Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. Puroja ovat myös pienet uomat, jossa on vettä ympäri vuoden ja kalan kulku on mahdollista. Purojen tunnistamiseen voidaan käyttää Ranta10-aineistoa ja lohikalakanta-aineistoa.

Maisemallisista, virkistyskäytöllisistä tai luonnonhoidollisista syistä voidaan raivata pensaskerrosta tai pienikokoista puustoa vesistöjen rannoilla.

Kasvinsuojeluaineella tarkoitetaan lain kasvinsuojeluaineista 1563/2011 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1107/2009 määritelmän mukaista kasvinsuojeluainetta.

Kohteiden tunnistamiseen voidaan käyttää lohikalakanta-aineistoa.

Runkoja voi poistaa, mikäli niistä aiheutuu haittaa vesistön virkistyskäytölle, luonnonhoidolle tai tulvan vaaraa.

Käsittelyalue on yhdestä tai useammasta metsikkökuviosta koostuva kokonaisuus tai kartalle rajattu alue, jolla tehdään samantyyppisiä hakkuu- tai muita metsänhoitotoimenpiteitä pääasiassa koko alueella. 

Vaatimukset perustuvat 12.5.2011 päivättyyn standardiin. [Lähdeviite10] 

Periaate 6: Ympäristövaikutukset 

Metsätaloudessa ylläpidetään metsän ekologista toimintaa ja eheyttä suojelemalla luonnon monimuotoisuutta ja siihen liittyviä arvoja, vesivaroja, maaperää sekä ainoalaatuisia ja herkkiä ekosysteemejä ja alueita. 

… 

6.3. Ekologiset prosessit ja arvot, mukaan lukien seuraavat, säilytetään, niitä edistetään tai niitä ennallistetaan: 

a) Metsien uudistuminen ja kehitys 

b) Geneettinen sekä lajien ja ekosysteemien monimuotoisuus 

c) Metsäekosysteemin tuottavuuteen vaikuttavat luonnon kiertokulut 

… 

6.3.3 S Metsänomistaja saa korjata energiapuuta kuivahkoilta kankailta ja sitä viljavammilta kasvupaikoilta sekä vastaavilta turvekankailta. 

6.3.3.1 S Energiapuun korjuussa jätetään tasaisesti korjuualalle jakautuneena vähintään 30 % hakkuutähteistä. Kaikki yli 10 cm paksut pysty- ja maalahopuut jätetään korjaamatta ja rikkomatta. 

6.3.3.2 S Vähintään 25 kpl/ha halkaisijaltaan yli 15 cm paksuja kantoja (savi- ja silttimailla vähintään 50 kantoa/ha) jätetään korjaamatta tasaisesti korjuualalle jakautuneena. Mahdollisuuksien mukaan jätetään eri puulajien kantoja. Halkaisijaltaan alle 15 cm:n kannot ja vanhat, lahot kannot jätetään korjaamatta. 

6.3.3.3 S Kantojenkorjuussa jätetään vähintään 3 metriä leveä suojakaista kasvatettavien puiden ja ojien ympärille. 

6.3.3.4 S Kantoja ei korjata pohjavesialueilta. 

Huom. Energiapuun korjuun työlajeissa noudatetaan kaikkia sovellettavissa olevia standardin velvoitteita (luontokohteet, suojavyöhykkeet vesistöihin jne.). 

Huom. Tämä indikaattori ei estä puunkorjuuta merkittävien sieni- ja hyönteistuhojen uhatessa (Laki hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (263/1991)) eikä laajoilta tuhoalueilta, joissa on kuollut suuri osa puustosta. 

Todentaminen: Metsäsuunnitelma, työohjeet, maastotarkastukset. 

6.5. Kirjalliset ohjeet laaditaan ja niitä noudatetaan eroosion estämiseksi sekä hakkuiden ja tienrakennuksen aiheuttamien ja muiden mekaanisten metsävaurioiden minimoimiseksi ja vesistöjen suojelemiseksi. 

6.5.1 S Metsänomistaja jättää vesistöjen (mukaan lukien merenrannat) ja pienvesien ympärille maastomuotojen ja maalajin perusteella määräytyvän suojavyöhykkeen. Suojavyöhykkeen leveys tulee olla 

a) kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä 

b) puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä 

c) fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä.

6.5.1.1 S Metsän hakkuut, maanmuokkaus, ojitus ja kantojen korjuu ei ole suojavyöhykkeellä sallittua. Suojavyöhykkeellä ei ajeta metsäkoneilla, lukuun ottamatta välttämättömiä ylityksiä. Huom: suojavyöhykkeellä on mahdollista tehdä selkeästi ennallistavia tai luonnonhoidollisia hakkuita.  

Todentaminen: metsäsuunnitelma, työohjeet, maastotarkastukset, haastattelut. 

Merkittävät kulttuuriperintökohteet on suojeltu muinaismuistolain (295/1963) perusteella, ja tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä.  

Kohteilla, joilla on muinaisjäännösrekisterin kohde, on jo leimikon suunnitteluvaiheessa syytä ottaa yhteys Museovirastoon tai maakuntamuseoon muinaisjäännöksen rajauksen selvittämiseksi. ELY-keskus vahvistaa hakemuksesta muinaisjäännöksen rajat. Ellei rajoja ole vahvistettu, muinaisjäännöksen ympärille rajataan suoja-alue, jonka leveys on kaksi metriä jäännöksen näkyvistä ulkoreunoista ulospäin. Laajoille muinaisjäännösalueille suunnitellaan ratkaisut erikseen. 

Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä voidaan tarkistaa, onko työmaa-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tiedossa olevia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Myös sellaiset kiinteät muinaisjäännökset, joita ei ole rekisterissä, ovat muinaismuistolain mukaisesti rauhoitettuja. Lisätietoa löytyy Kulttuuriympäristön rekisteriportaalista(ulkoinen linkki).

Kun työmaallasi on tiedossa oleva ja työmaakarttaan merkitty kiinteä pienialainen muinaisjäännös (muinaismuistolain mukainen kohde) tai epäilet löytäneesi sellaisen, toimi alla esitettyjen ohjeiden mukaan. Sama ohjeistus soveltuu myös sellaisten kulttuuriperintökohteiden säilyttämiseen, joiden turvaaminen perustuu maanomistajan omaan päätökseen. 

• Jos kohde tulee vastaan yllättäen, ota yhteys työmaan suunnittelijaan.  
• Varmista, että kaikki muutkin työmaalla työskentelevät ja maanomistaja tietävät kohteesta. 
• Varmista, että muinaisjäännös on merkitty näkyvästi esimerkiksi kuitunauhalla ennen töiden aloittamista. Muuta rajausta tarvittaessa työn edetessä. 
• Älä koskaan aja metsäkoneella muinaisjäännöksen yli. 
• Älä kasaa hakkuutähteitä tai puutavaraa muinaisjäännöksen päälle.  
• Jos työmaahasi liittyy epäselvyyksiä muinaisjäännösten suhteen, ota yhteys Museovirastoon. 

Huomioi lisäksi kasvatushakkuissa 

• Poista hakkuissa varovasti kaikki elävät puut ja pensaat muinaisjäännöksen päältä. Puiden juuret vahingoittavat muinaisjäännöstä. 
• Älä kaada puita muinaisjäännöksen päälle. 
• Älä jätä säästöpuita muinaisjäännösalueelle. Kasvaessaan ja kaatuessaan säästöpuiden juuret rikkovat muinaisjäännöstä.  
• Jos mahdollista, jätä hakkuissa muinaisjäännöksen ympärille tekopökkelöitä. Pökkelöt toimivat vuosikymmenten ajan muinaisjäännöksen ”merkkeinä”. 

Huomioi lisäksi uudistusaloilla 

• Rajaa muinaisjäännös ja suoja-alue kannonnoston ja maanmuokkauksen ulkopuolelle. 
• Älä istuta tai kylvä uutta puustoa muinaisjäännösalueen päälle. 

Säästö- ja lahopuut  

• Jätä korjuun ulkopuolelle edellisessä päätehakkuussa jätetyt säästöpuut ja -puuryhmät.  
• Jätä kaadettujen haapojen runkoja sekä oksia ja latvuksia mahdollisuuksien mukaan metsään.  
• Jätä järeät (yli 10 cm paksut) lahopuut*) metsään ja varo rikkomasta erityisesti maalahopuita.  
• Jos kohteella ei ole lahopuuta, tee lehtipuista muutama tekopökkelö. Sellaisiksi soveltuvat esimerkiksi lengot ja monihaaraiset puut, joita on teknisesti hankala korjata. 

Sekapuustoisuus ja riistatiheiköt 

• Vältä yksipuolista puuston käsittelyä. Raidat, lepät, haavat ja pihlajat ylläpitävät metsien monimuotoisuutta.  
• Jätä havupuuvaltaisilla kohteilla mahdollisuuksien mukaan sekapuuksi lehtipuustoa, kangasmailla ensisijaisesti rauduskoivua. Jos mahdollista, jätä kuusikoihin myös mäntyjä ja männiköihin vastaavasti kuusia. 
• Jätä muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia tiheikköjä suojapaikoiksi kanalinnuille ja muulle riistalle. Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä usean aarin kokoisiin laikkuihin.  
• Säästä käsittelemättömiä tiheikköjä sopiviin kohtiin, joita ovat esimerkiksi pienialaiset kosteikot, kivikot, kalliokumpareet ja vaihettumisvyöhykkeet. Viimeksi mainittuja on esimerkiksi kankaan ja suon sekä metsän ja pellon välillä.  

*) Tässä yhteydessä lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta tuoretta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).