Talousmetsien luonnonhoito
Luonnonhoidon käytännöt ovat tulleet osaksi normaalin metsänkäsittelyn rutiineja ja ovat siten osa metsäammattilaisten osaamista. Talousmetsien luonnonhoito on yleisnimitys toimille, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoidon toimenpiteillä on todettu olevan konkreettista vaikutusta metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen, joten valinnoilla on oikeasti merkitystä.
Luonnonhoito on monia tekoja
Metsänomistajan tekemillä valinnoilla on vaikutusta siihen, minkälaisen metsän hän jättää taaksensa. Talousmetsien luonnonhoidon toimenpiteillä pyritään turvaamaan luonnon monimuotoisuus, vesien puhtaus ja kulttuuriperintö sekä ottamaan huomioon maisema ja metsien monikäyttömahdollisuudet osana metsien muuta käyttöä. Luonnonhoito tuottaa siten edellytyksiä talousmetsien monipuoliselle lajistolle, puhtaille vesille ja muille ekosysteemipalveluille.
Metsänkäsittelyalueilla luonnon monimuotoisuutta edistetään säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Niitä ovat esimerkiksi vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä metsätaloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut. Yleisimmät keinot ovat säästöpuuryhmien jättäminen, lahopuiden säilyttäminen sekä muun muassa riistaeläimille tärkeä lehtipuusekoituksen ja tiheikköjen ylläpitäminen.
Monimuotoisuuden turvaamisessa tavoitteilla on pitkä aikajänne
Puut ovat pitkäikäisiä ja niiden lahoaminen on hidasta. Talousmetsien luonnonhoitoon kuuluu ajatus siitä, että olemme valmiit säilyttämään arkisessa metsäympäristössä rakenteita, joiden olemassaolo vaikuttaa metsätilalla useiden omistajasukupolvien ajan.
Metsätaloudessa on totuttu tekemään pitkän aikajänteen investointeja. Luonnonhoidon tavoitteiden toteutumisen pitkän aikajänteen ymmärtäminen on tärkeää, jotta yksittäisen luonnonhoidon toimenpiteen merkityksen voi perustella.
Osa tavoitteista toteutuu hyvin hitaiden luonnollisten kehityskulkujen seurauksena. Puun merkitys monimuotoisuuden turvaamisessa toteutuu vuosisatojen kuluessa.
Monet tällä hetkellä uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia hitaiden kehityskulkujen synnyttämistä rakenteista, kuten järeistä pitkälle lahonneista puunrungoista. Talousmetsien luonnonhoidon tuloksena syntyy lajien tarvitsemia rakenteita, mutta vasta tulevat sukupolvet enimmäkseen todentavat niiden merkityksen.
Kuitenkin jo tähän mennessä on päästy todistamaan säästöpuuhaapojen jättämisen myönteisiä vaikutuksia uhanalaisiin lajeihin. Kun tarkastellaan uhanalaisuusluokissa tapahtuneita aitoja muutoksia, metsissä myönteistä kehitystä on todettu 109 lajilla, joista 21 on kovakuoriaisia. Metsissä myönteisten muutosten osuus on suurempi kuin missään muussa elinympäristössä.
Monimuotoisuuden turvaaminen metsätaloudessa
Metsätalouden toimijat havahtuivat 1980-luvulla tunnistamaan oman toiminnan ympäristövaikutuksia, kun yhteiskunnassa alettiin laajemmin kiinnittää huomiota ympäristön tilaan, esimerkiksi vesistöjen kuntoon ja metsälajiston köyhtymiseen. Ensimmäinen yksityismetsätalouteen tarkoitettu ympäristöohjeistus ”Metsäluonnon hoito ja suojelu yksityismetsissä” ilmestyi vuonna 1989. Ekologinen kestävyys ja monimuotoisuuden säilyttäminen otettiin osaksi metsälakia vuonna 1996.
Metsäluonnon monimuotoisuus
Luonnon monimuotoisuus on ekosysteemipalveluiden perusta. Geenit ja niiden myötä lajit ja luontotyypit ovat kuin koodinpätkiä, jotka ylläpitävät luonnon toimintaa monimutkaisissa ja alati muuttuvissa ekosysteemeissä, joiden varaan myös yhteiskuntien hyvinvointi rakentuu.
Luonnon monimuotoisuutta voidaan kuvata
- saman lajin yksilöiden välisenä perinnöllisenä vaihteluna.
- valitulla tarkastelualueella elävien lajien lukumääränä
- elinympäristöjen määrän ja koostumuksen olevana vaihteluna.
Metsätalouden vaikutukset monimuotoisuuteen
Metsien intensiivisen käytön historia on Suomessa satoja vuosia pitkä. Ajan saatossa osa lajeista on taantunut merkittävällä tavalla. Ensisijaisesti kivennäismaa- ja lehtometsissä elävistä lajeista noin 833 on luokiteltu uhanalaisiksi ja noin sadan lajin arvioidaan hävinneen. Lisäksi metsien käyttö on vaikuttanut korpien ja muiden puustoisten soiden uhanalaisiin lajeihin.
Metsätaloudessa metsien puuntuotantopalvelua tehostetaan ja ohjaillaan erilaisilla toimenpiteillä kuten uudistamalla, viljelemällä, harventamalla metsiä sekä lannoittamalla ja kuivattamalla metsämaata. Samalla vaikutetaan luonnon monimuotoisuuteen sekä metsien muiden ekosysteemipalveluiden tuotantoon. Puuntuotantopalvelun hyödyntämisellä on Suomessa pitkä historia. Sen jäljet näkyvät luonnon monimuotoisuuden köyhtymisenä ja ekosysteemipalvelutarjonnan muutoksina.
Syyt nyt uhanalaiseksi arvioitavan lajin taantumiseen voivat löytyä kaukaa menneisyydestä tai lähivuosikymmenten takaa. Merkittäviä syitä metsälajien uhanalaistumiselle ovat luontotyyppien, kuten lehtojen pinta-alan väheneminen pellonraivauksen myötä sekä monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, esimerkiksi lahopuun ja kookkaiden vanhojen elävien puuyksilöiden väheneminen. Vähäisemmässä määrin metsälajien taantumiseen ovat vaikuttaneet esimerkiksi avoimien alueiden sulkeutuminen, metsäpaloympäristöjen harvinaistuminen ja rakentaminen.
Mitä tiedämme metsäluonnon monimuotoisuuden tilanteesta?
Talousmetsien luonnonhoidon hyötyjä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiselle voidaan seurata monilla indikaattoreilla. Ympäristöhallinnon ylläpitämässä luonnontila.fi -palvelussa voi seurata esimerkiksi lahopuun määrässä, metsälintukannoissa, riistarikkaudessa sekä uhanalaisten lajien ja luontotyyppien määrässä tapahtuvia muutoksia.
Monimuotoisuuden kannalta myönteisestä muutoksesta kertoo esimerkiksi valtakunnan metsien inventoinneissa todettu Etelä-Suomen talousmetsien lahopuun määrän kasvaminen. Uhanalaisten lajien arvioinnissa tämän on todettu jo vaikuttaneen myönteisesti lahopuulla eläviin uhanalaisiin hyönteislajeihin. Metsissä myönteistä kehitystä on todettu 109 lajilla, joista 21 on kovakuoriaisia. Kielteinen kehitys on todettu 140 lajilla, joista 55 lajia on jäkäliä. [Lähdeviite1]
Eliölajien monimuotoisuuden rinnalla monimuotoisuuden tilannetta voidaan arvioida myös luontotyyppitarkastelun kautta. Viimeisimmän arvioinnin 2018 perusteella merkittävä osa kangasmetsien, lehtojen, puustoisten soiden sekä metsäisten vesi- ja kallioelinympäristöjen luontotyypeistä on uhanalaisia. Merkittävimpiä luontotyyppien uhanalaistumisen syitä ovat kuolleen puun väheneminen, vanhojen metsien ja vanhojen puuyksilöiden väheneminen sekä puulajisuhteiden muutokset.
Indikaattorit osoittavat, että metsätaloudessa tehdään luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi oikean suuntaisia toimenpiteitä. Talousmetsien luonnonhoidon ja muiden monimuotoisuuden turvaamiskeinojen vaikutus Suomen luontoon näkyy viiveellä. Luonnonhoidon rinnalla monimuotoisuuden kehitykseen vaikuttaa merkittävällä tavalla metsänhoidon käytäntöjen kehittyminen. Talousmetsien luonnonhoito, metsänhoito ja suojelualueverkoston kehittyminen ratkaisevat yhdessä luonnon monimuotoisuuden ja metsien ekosysteemipalvelutarjonnan kehityksen suunnan.
Tällä hetkellä tehtävät ratkaisut voivat näkyä konkreettisesti vuosisatojenkin päästä. Esimerkiksi säästöpuuksi jätetty puu voi säilyä maisemassa useamman metsänomistajasukupolven ajan.
Monimuotoisuuden turvaaminen talousmetsissä
Lajien uhanalaistumiskehityksen pysäyttämisen tavoite toi metsätalouteen 1990-luvulla joukon keinoja, jotka ovat olennainen osa talousmetsien luonnonhoidon kokonaisuutta. Yksinkertaisesti kuvattuna monimuotoisuuden turvaaminen metsänkäsittelyssä toteutuu, kun
- tunnistetaan ja rajataan ulos toimenpiteistä ne alueet, joissa metsänkäsittely tuottaisi monimuotoisuusarvojen merkittävän heikentymisen tai häviämisen sekä
- toimitaan metsänkäsittelyalueella luonnon monimuotoisuutta turvaavilla ja lisäävillä tavoilla.
Puuntuotanto, laaja ekosysteemipalvelutarjonta ja monimuotoisuuden turvaaminen voidaan sovittaa yhteen metsän- ja luonnonhoidon keinoilla. Tämä vahvistaa metsätalouden hyväksyttävyyttä, auttaa toimijoita puuraaka-aineen hankinnassa tavoitteiltaan vaihtelevilta maanomistajilta sekä edistää lopputuotteiden kiinnostavuutta kansainvälisillä markkinoilla.
Ei-toivottujen ympäristövaikutusten lisäksi myös metsänomistajien tavoitteiden monipuolistuminen on asettanut paineita kehittää metsätalouteen menetelmiä, jotka palvelevat näitä metsänomistajien vaihtelevia tavoitteita. Metsänomistajat ovat tottuneet toteuttamaan monenlaisia luonnonhoidon toimenpiteitä osana vapaaehtoista metsäsertifiointia. Ensimmäiset PEFC-metsäsertifikaatit myönnettiin jo 1990-luvun loppupuolella ja tällä hetkellä valtaosa suomalaisista talousmetsistä on sertifioitu PEFC- ja/tai FSC-sertifioinnilla. Sertifiointi on tuonut luonnonhoidon menetelmät, esimerkiksi säästöpuiden jättämisen, osaksi normaalia käytäntöä laajoilla pinta-aloilla.
Talousmetsien luonnonhoito - Ilmastonmuutoksen hillintä
Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.
Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa
Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen[Lähdeviite2]. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä [Lähdeviite3] säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.[Lähdeviite4][Lähdeviite5]Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa[Lähdeviite5].
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa[Lähdeviite6][Lähdeviite7]. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt[Lähdeviite8] voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.[Lähdeviite9]
Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista[Lähdeviite10][Lähdeviite11][Lähdeviite12]. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin[Lähdeviite13][Lähdeviite4]. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen[Lähdeviite14][Lähdeviite15][Lähdeviite16]. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.
Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen
Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään[Lähdeviite3][Lähdeviite17] ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa[Lähdeviite5][Lähdeviite18].
Luonnonhoidolliset hakkuut rantametsissä
Rantametsillä on suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden, riistan, maiseman ja vesiensuojelun kannalta. Rantametsät pidättävät kiintoaineita ja ravinteita valumavesistä, ylläpitävät vesistölle ja rantametsälle ominaista kosteaa ja varjoista pienilmastoa, tuottavat kariketta ja hyönteisiä muiden eläinten ravinnoksi. Lisäksi rantametsät vakauttavat rantapenkkoja juurillaan vähentäen niiden eroosiota sekä tuottavat kuollutta puuta vesistöön ja rantakaistalle.
Rantametsän käsittely
Rantametsän käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:
- Keskitä säästöpuustoa hakkuissa vesistöjen ja pienvesien rannoille tai valitse rantametsiä luontokohteiksi.
- Suojakaistan leveys voi vaihdella maanpinnan kaltevuuden, maalajin, vesistön luonteen sekä rantametsän luonto- ja maisema-arvojen mukaisesti.
- Jätä suojakaista raivaamatta.
- Suojakaistalla voidaan tehdä harvennushakkuita ja siltä voidaan korjata poimintahakkuilla taloudellisesti arvokkaimpia puita. Kaistalle jätetään kasvamaan myös vähäarvoisia lehtipuita, pienikokoisia havupuita, rantapuita, pensaita ja alikasvospuita.
- Jätä erityisesti vanhat puuyksilöt, runsasnaavaiset kuuset, kolopuut ja lahopuut korjaamatta. Myös kuusi- ja leppäryhmät sekä kukkivat ja marjovat puut ja pensaat ovat sopivia säästöpuita.
- Vältä koneella ajoa suojakaistalla, jotta aluskasvillisuus ja pensasto eivät vaurioidu.
- Suojavyöhykkeellä ei rikota maanpintaa eikä sille levitetä lannoitteita tai torjunta-aineita.
- Mikäli rantametsän suojakaista on rajattu hyvin kapeaksi aikaisemmassa uudistushakkuussa, sitä voidaan leventää suosimalla taimikonhoidossa lehtipuustoa rantavyöhykkeellä ja antamalla puuston kehittyä monikerroksiseksi.
- Norojen, purojen, jokien ja lähteiden ympärillä on olennaista säilyttää rantapuuston vettä varjostava vaikutus. Hoidon keskeisiä tavoitteita ovat lehtipuuston suosiminen, riittävän varjostuksen säilyttäminen, puuston monikerroksisuus sekä järeiden vanhojen puiden sekä järeiden kuolleiden pysty- ja maapuiden esiintyminen. Vesiuomaan kaatuneet puut ovat olennainen osa monimuotoisuutta.
- Rantametsien käsittelyyn soveltuvat hyvin metsän peitteellisyyttä ja varjostusta ylläpitävät metsänkasvatusmenetelmät, joissa metsä uudistetaan vähitellen alikasvoksesta.
Luonnonhoidolliset hakkuut talousmetsälehdoissa
Lehdot ovat metsälajiston monimuotoisuuden kannalta tärkeitä runsasravinteisia kasvupaikkoja. Lehtotyypit vaihtelevat kuivista mäntyvaltaisista lehdoista kosteisiin kuusi- ja lehtipuuvaltaisiin lehtoihin. Kaikki lehtotyypit ovat uhanalaisia luontotyyppejä. Huomattava osa lehdoista sijaitsee maisemallisesti merkittävillä paikoilla, asutuksen lähellä, teiden varsilla, rannoilla tai peltojen reunoilla. Vaikka lehtometsiä on vain 1–2 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta, niissä elää noin puolet uhanalaisista metsälajeista. Monet lehtojen uhanalaisista lajeista ovat vanhoista elävistä puista ja lahopuusta riippuvaisia. Esimerkiksi lehtojen uhanalaisista kovakuoriaisista peräti neljä viidesosaa on lahopuulajeja.
Talousmetsälehtojen käsittely
Valtaosa, noin 90 prosenttia lehtojen pinta-alasta on metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää. Käsittelemällä talousmetsälehtoja luonto- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla voidaan vaikuttaa hyvin myönteisesti metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, eli touko-kesäkuun, ulkopuolella. Lehdot ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita.
- Jätä taimikonharvennuksessa lehtipuustoa vaihtelevan kokoisina ryhminä ja suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.
- Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulee olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta. Harvennuksessa ei tavoitella tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytetään puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua.
- Suosi erirakenteista kasvatusta ja huolehdi ettei lehto kuusetu.
- Säästä nuoret puustoryhmät ja poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.
- Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin. Erityisen suositeltavaa tämä on lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja puuston ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.
- Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.
- Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia.
- Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti.
- Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maata kuitenkin muokataan, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta.
- Talousmetsälehto saattaa soveltua myös metsälaidunnukseen tai lehdosta voidaan hakkuilla muodostaa vaihettumisvyöhyke pellolle tai niitylle.
Luonnonhoidolliset hakkuut vähätuottoisilla ojitetuilla turvemailla
Osa luonnontilaisten soiden ojituksista on ollut metsätaloudellisesti kannattamattomia. Yleisin syy on ollut ravinteisuudeltaan liian karujen kasvupaikkojen ojittaminen. Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan.
Vähätuottoiset turvemaat
Vähätuottoisiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle kuutiometrin vuodessa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mutta mahdollisessa hakkuussa niille on jätettävä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.
Alun perin avoimet ja harvapuustoiset suot
Edellä mainitun lisäksi on myös alun perin avoimia ja harvapuustoisia soita, jotka ovat viljavia ja puusto kasvaa ojituksen jälkeen hyvin. Tällaisia alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja karut nevat. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita ja niitä voidaan metsänomistajan niin halutessa ennallistaa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan metsäviranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella.
- Ennallistamisessa poistetaan ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolla säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta. Toteutuksessa huomioidaan avosuon rakenteeseen kuuluva mosaiikkimaisuus, jossa harvapuustoiset (kermit/jänteet) ja puuttomat vesialueet (kuljut/rimmet) esiintyvät.
- Vesitalouden palauttamiseksi ojien tukkiminen on yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Täystukkiminen on huomattavasti patoamista kalliimpaa, joten kustannustehokkain ratkaisu tulee pohtia tapauskohtaisesti.
- Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja.
- Ennallistettavalle suolle voidaan kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa alueen arvoa vesilintujen elinympäristönä.
Luonnonhoidolliset hakkuut korvissa
Korvet ovat arvokkaita luontokohteita, sillä niiden määrä on voimakkaasti vähentynyt. Kaikki luonnontilaiset tai sen kaltaiset korpityypit on luokiteltu uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Niitä korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeillä, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä.
Korpien käsittelyn toimintatapoja
Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, pääasiassa touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita.
- Korpia suositellaan käsiteltävän metsänkäsittelytavoilla, jotka säilyttävät niille ominaisen vesitalouden ja pienilmaston. Tällaisia ovat puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena poimintahakkuin sekä vähittäinen luontainen uudistuminen pienaukkohakkuiden avulla.
- Korven uudistaminen voidaan toteuttaa tasaikäisrakenteisessa metsässä suojuspuuhakkuulla tai kaksijaksoista metsänkasvatusta noudattaen. Tällöin alikasvos vapautetaan vaiheittain suojus- tai verhopuuston alta.
- Hakkuut suositellaan tehtäväksi silloin, kun maa on roudassa.
- Korpien luontaisen uudistamisen edellytykset ovat hyvät, sillä taimettuminen on yleensä runsasta kosteilla rahkasammalpinnoilla. Kun puuston tilavuus hakkuiden jälkeen pidetään Etelä-Suomessa yli 125 m³/ha, puiden haihdutus ylläpitää puuston kasvun kannalta riittävää kuivatusta, eikä kunnostusojitus ole välttämätöntä. Haihduttavaa puustoa tulisi Pohjois-Suomen oloissa olla yli 150 m³/ha. Pienempi määrä voi myös riittää, mutta tällöin riski puuston kasvutappioille suurenee. Aihepiiristä ei ole vesiensuojelutarkoituksissa toistaiseksi tarkempia tutkimustuloksia.
- Runsaan lehtipuusekoituksen säilyttäminen hakkuissa lisää puuston haihdutusta ja parantaa luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen elinvoimaisena säilymisen edellytyksiä.
- Avohakkuita ei tulisi tehdä korpien uudistamisessa. Avohakkuu muuttaa voimakkaasti korven pienilmastoa sekä aiheuttaa korven voimakkaan vettymisen ja siitä aiheutuvan kuivatustarpeen uudistamisen yhteydessä. Korvissa ei suositella käytettäväksi ojitusta eikä ojitusmätästystä, koska ne voivat aiheuttaa korven pysyvän kuivumisen.
Luonnonhoidolliset hakkuut suon ja kangasmaan välisillä vaihettumisvyöhykkeillä
Soiden ja metsien vaihettumisvyöhykkeet ovat luonnon monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta arvokkaita kohteita.
Suon ja kangasmaametsän välisen vaihettumisvyöhykkeen käsittely
Suon ja kangasmaan vaihettumisvyöhykkeen hoidossa monimuotoisuutta tai riistaa painottava metsänomistaja voi toimia seuraavasti:
- Säästä soiden ja kangasmetsien väliin puustoinen vaihettumisvyöhyke, josta erityisesti metsäkanalintupoikueet hyötyvät.
- Luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet voidaan jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulkopuolelle. Sama koskee suolle työntyviä pienehköjä kangasmaaniemekkeitä.
- Käsittele luonnontilaltaan muuttuneen vaihettumisvyöhykkeen puustoa poimintahakkuin siten, että siltä poistetaan vain taloudellisesti arvokkaimpia puuyksilöitä. Älä poista mitään puulajia täydellisesti.
- Jos vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, puustoa voidaan säästää vaihtelevan levyiselle kaistalle kivennäismaan puolelle.
- Vaihettumisvyöhykkeen tavoitekuva on, että puusto pienenee suota kohti mennessä.
- Jos poimintahakkuu edellyttää raivausta, säilytä alikasvospuiden ja pensaiden antama suoja mahdollisimman hyvin. Erityisesti suon puoleisella reunalla on tärkeää säilyttää matalakasvuista suojaa riistalle.
- Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös puolukka- ja variksenmarjakasvustot.
- Palauta suon ja metsänreunan luontainen vesitalous, jos mahdollista.
Luonnonhoidolliset hakkuut pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä
Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeitä voidaan käsitellä monimuotoisuus-, riista- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla. Vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee pääsääntöisesti 5–30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.
Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen käsittely
Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:
- Korosta vaihettumisvyöhykkeen hoidossa puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
- Suosi pellon reunalla matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeää on suosia marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta.
- Harvenna pellon reunapuustoa voimakkaasti ja poista peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita.
- Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.
- Ylläpidä riistan suojapaikkoja säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta.
- Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Luonnonhoidolliset hakkuut harjujen paahdeympäristöissä
Harjujen paahdeympäristöt ovat jyrkillä harjurinteillä ja hiekkaisilla kankailla sijaitsevia kasvillisuudeltaan ja hyönteislajistoltaan monimuotoisia pienialaisia kohteita. Niiden hoidon tavoitteena on lisätä kohteiden valoisuutta ja paahteisuutta. Tämä toteutuu puustoa ja aluskasvillisuutta poistamalla sekä paljastamalla kivennäismaalaikkuja. Hoitotoimia tulisi suunnata kohteille, joilla vielä kasvaa harjujen paahdeympäristöille tyypillisiä kasvilajeja, kuten kangasajuruohoa ja kissankäpälää. Lajit sietävät huonosti muiden kasvilajien kilpailua ja etenkin varjostusta.
Harjujen paahdeympäristöjen käsittely
Harjujen paahdeympäristöissä luonnonhoidollisissa hakkuissa suositellaan seuraavia toimintatapoja:
- Hakkuissa tavoitteena on lisätä valon ja varjon vaihtelua tekemällä aukkoja ja jättämällä puuryhmiä. Hoitotoimenpiteiden onnistumiseen on parhaat edellytykset karuilla kasvupaikoilla, koska rehevät kohteet pyrkivät heinittymään. Varjostuksen vähentämiseksi puita on hyvä poistaa ylärinteen sijaan erityisesti hoidettavan kohteen alapuolelta.
- Hakkuun jälkeen huolehditaan, ettei heinäkasvillisuus ja taimikko tukahduta olemassa olevaa harjukasvillisuutta. Taimikonharvennus ja harvennukset tehdään ajallaan ja riittävän voimakkaina, jotta kenttäkerros saa jatkuvasti suoraa auringonpaistetta.
- Hakkuutähteiden korjaaminen ja muun rehevöittävän orgaanisen aineksen poistaminen parantaa paahdeympäristön lajiston elinoloja. Hakkuutähteet voidaan karsia hakkuukoneella kasoihin ja viedä pois tai polttaa paikan päällä.
- Kivennäismaan paljastaminen hakkuun yhteydessä on tärkeää. Karuilla kohteilla maanpintaa rikkoutuu esimerkiksi hakkuukoneen työskentelyn yhteydessä.
- Kulotus yhdistettynä siemenpuuhakkuuseen on harjulajistoa suosiva toimenpide.
Luonnonhoidolliset hakkuut puustoisissa perinneympäristöissä
Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan luomia puustoisia perinneympäristöjä. Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.
Puustoisten perinneympäristöjen hoito ja käsittely
Arvokkaan puustoisen perinnebiotoopin tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.
- Hoidon tavoitteena on vaalia monipuolista lajistoa sekä karjan luomaa maisemaa. Lisäksi tavoitteena on palauttaa ja säilyttää pala perinteikästä maaseutua.
- Puustoisen perinneympäristön kunnostus ja hoito kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen. Umpeenkasvaneen kohteen kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa sekä poistetaan puita. Tällöin tulisi säästää monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet. Vanhat elävät, lahovikaiset ja kuolleet lehti- ja havupuut ovat tärkeä elinympäristö kääville, hyönteisille ja linnuille.
- Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan laiduntamalla ja niittämällä.
- Puustoiset perinneympäristöt voivat esiintyä lehdoissa tai ne voivat rajautua lehtoon.
Luonnonhoidolliset hakkuut kulotusalueilla
Uudistusalojen kulotuksesta on hyötyä sekä metsän uudistumiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Monimuotoisuuden kannalta keskeistä on kulotuksen yhteydessä syntyvä palon vaurioittama puuaines, joka on tärkeää monille siitä riippuvaisille uhanalaisille lajeille. Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Vaihtoehtoisesti tuli voidaan rajata pelkästään säästöpuuryhmän alueelle, jolloin puhutaan säästöpuuryhmän poltosta. Kulotuksen luonnonhoidollista merkitystä parantaa se, että kulotusalalle ja/tai säästöpuuryhmään jätetään puita useista eri puulajeista ja puut ovat erikokoisia.
Kulotusalueiden käsittely
Kulotus ja sen yhteydessä tehty kevyt maanpinnan muokkaus on yhdistelmä maaperän hoitoa, maanpinnan käsittelyä ja luonnonhoitoa. Kulotus soveltuu moreenimaiden kuusivaltaisten metsiköiden uudistamiseen tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Kulotusalat muokataan äestämällä tai laikuttamalla sekä uudistetaan yleensä kylväen männylle. Kulotuksessa vapautuu ravinteita puiden käyttöön ja maaperän happamuus vähenee. Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä.
Kulotus vaatii runsaasti ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellista kulottaa. Kulotus lisää palon vaurioittaman ja hiiltyneen puun määrää paikallisesti. Kulotettavalle alueelle suositellaan jättämään säästöpuuryhmä tai mahdollisimman runsaasti laho- ja pystypuuta lisäämään kohteen luonnonhoidollista arvoa.
Luonnonhoidolliseen kulotukseen valmistavassa hakkuussa voidaan toimia seuraavalla tavalla:
- Kulotusalueen suunnittelu on aloitettava viimeistään leimikon suunnittelun yhteydessä. Alue rajataan kulotuksen kannalta muodoltaan, kooltaan ja rajoiltaan tarkoituksenmukaiseksi, joten kulotettavan alueen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin hakkuualueen. Luonnollisia rajoja kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. On myös mahdollista rajata kulotettava alue pienemmäksi kuin hakkuualue, jolloin kulottamattomaksi aiottu kaistale alue toimii levennettynä palokäytävänä eli puskuroivana vaippana ympäröivään metsään. Suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon kulotusmenetelmä sekä todennäköisin sytytyspaikka sekä tulen etenemissuunta, jotta mahdollisiin riskipaikkoihin voidaan jättää edellä kuvatun kaltainen suojakaistale.
- Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon kulotusalueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa. Turvallisinta on polttaa muusta alueesta koholla olevia kumpareita. Suunnittelun yhteydessä tulee pohtia myös sammutusveden saantialuetta.
- Hakkuussa ja korjuussa pyritään hakkuutähteiden tasaiseen jakautumiseen alueelle.
- Reunojen läheisyydessä puut suositellaan kaadettavaksi alueen sisälle ja hakkuutähteet jätettäväksi mahdollisimman kauaksi reunoista, millä voidaan haluttaessa aikaansaada myös leveämpiä puskurivyöhykkeitä.
- Kannot ja latvusmassa jätetään korjaamatta kulotusalueelta.
- Säästöpuuryhmien alueella tavoitellaan puiden vaurioitumista palossa, joten säästöpuuryhmiin voidaan puida tai siirtää palointensiteettiä nostavia hakkutähteitä, etenkin jos palokuormaa on ryhmässä alun perin vähän. Liian voimakasta, runkoa yksipuolisesti hiillyttävää paloa on kuitenkin vältettävä, mikä on perusteltua myös turvallisuussyistä.
- Ympyräkulotusmenetelmää voidaan edelleen pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.
- Säästöpuuryhmien kulotuksissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.
- Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.
Luonnonhoitoa painottava ensiharvennus
Luonnon- ja riistanhoitoa painottava metsänomistaja voi tinkiä puuntuotannosta ja toteuttaa ensiharvennuksen monipuolista metsänrakennetta ja monimuotoisuutta edistävällä tavalla. Tällöin harvennus tehdään vaihtelevaan tiheyteen sekä suosimalla sekapuustoisuutta. Siinä edistetään puuston rakenteellista vaihtelua sekä parannetaan pinta- ja pensaskasvillisuuden kasvuoloja valoisuutta lisäämällä.
Luonnonhoitoa painottavan ensiharvennuksen toteutus
Näin painotat luonnon- ja riistanhoitoa harvennuksessa:
- Tee tasaisen harvennuksen sijaan tiheydeltään vaihtelevaa harvennusta. Jätä muutamia harventamattomia ja raivaamattomia kohtia. Puuryhmien korjuulla voidaan vapauttaa alikasvoksena tai välipuina kasvavia monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita.
- Tavoittele harvennuksessa sekametsärakennetta. Kasvupaikasta riippuen hyvä tavoite on 20–30 prosentin lehtipuusekoitus.
- Tee harvennuksessa lisää kasvutilaa erityisesti luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puille, kuten jaloille lehtipuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille.
- Jos käsittelyalueella on niukasti lahopuustoa, sitä voi lisätä tekemällä tekopökkelöitä. Seuraavat harvennukset voidaan toteuttaa samoilla periaatteilla luonnonhoitoa painottaen ja tehdä uudistushakkuu normaalisti puuston saavutettua uudistamiskypsyyden. Menettely voi myös toimia siirtymävaiheena kohti eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatusta.
Ekosysteemipalvelut ja niiden tuotteistaminen
Ekosysteemipalvelut ovat ihmisen luonnosta saamia hyötyjä. Monet ekosysteemipalveluista ovat ihmiselle ja muille eliöille elintärkeitä. Luonnonsuojelulla ja -hoidolla pyritään varmistamaan ihmiselle elintärkeiden ekosysteemipalvelujen säilyminen. Metsätaloudella on eri ekosysteemipalveluihin moninaisia vaikutuksia.
Ekosysteemipalveluiden jaottelu
Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa seuraavasti:
- Tuotantopalvelut: mm. puuraaka-aine, sienet ja marjat, makea vesi ja energia
- Säätelypalvelut: mm. hiilen sidonta, ilmaston säätely ja tulvien tasaus
- Kulttuuripalvelut: mm. maisema, virkistys sekä henkinen ja fyysinen hyvinvointi, toimeentulo
- Ylläpito- eli tukipalvelut: mm. ravinteiden sidonta ja kierto, veden kierto, ja yhteyttäminen. Tukipalvelut muodostavat pohjan muille ekosysteemipalveluille.
Ekosysteemipalveluiden tuotteistaminen
Ekosysteemipalvelun tuotteistaminen tarkoittaa luontoon perustuvaa uuden, kilpailukykyisen ja asiakkaan tarpeet tyydyttävän tuotteen tai palvelun kehittämistä ja markkinoille tuomista. Luonnon arvoihin perustuvat, terveyttä edistävät hyvinvointipalvelut ovat kasvava toimiala. Erityisesti luontomatkailu ja hyvinvointipalvelut kotimaisille ja ulkomaisille markkinoille nähdään tärkeinä.
Ekosysteemipalveluiden yhteistuotannossa on kyse siitä, että jokamiehenoikeudet säilyvät ja erilaisia ekosysteemipalveluita tuotetaan samanaikaisesti kuten esimerkiksi puu- ja keruutuotteita sekä maisema-arvoa. Metsänomistaja voi metsänkäsittelytoimenpiteiden avulla kehittää palvelutarjontaa metsissään. Esimerkiksi järeäpuustoista metsämaisemaa voidaan ylläpitää kiertoaikaa pidentämällä ja metsästysmahdollisuuksia parantaa säilyttämällä suon ja kankaan välisten vaihettumisvyöhykkeiden pensaskasvillisuus.
Metsänomistajan on mahdollista tuottaa liiketoimintaperiaatteella ja erillisen sopimuksen mukaisesti metsässään virkistys- ja hyvinvointipalveluja. Esimerkiksi luontoyrittäjä voi sopia metsänomistajan kanssa kirjallisesti alueen määräaikaisesta hoidosta ja käytöstä, kuten rakennelmien pystytyksestä ja jätehuollosta sekä metsänkäsittelyn toteutuksesta.
Ekosysteemipalvelut perustuvat monimuotoisiin metsiin
Monimuotoinen metsäluonto on perusta kaikille hyödyille, joita nykyiset ja tulevat sukupolvet metsistä ammentavat. Nämä hyödyt on nimetty ekosysteemipalveluiksi. Käsite kuvaa ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, jossa ihminen on hyödynsaaja ja ekosysteemi ihmiselle välttämättömien palvelujen, esimerkiksi ravinteiden kierrätyksen tai puhtaan veden, tuottaja.
Taloudellisesti merkittävin ekosysteemipalvelu on puuntuotanto. Se perustuu puihin sekä niiden kasvun mahdollistaviin tekijöihin, kuten symbioottisiin sieniin, monimutkaisiin eliölajien välisiin ravintoverkkoihin sekä viimeisen jääkauden jälkeisen kasvillisuuden ja lahonneiden puunosien tuottamaan viljavaan humukseen.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma talousmetsien luonnonhoidossa
Havupuita olevien säästöpuiden ja vanhojen kantojen jättäminen lisää juurikäävän leviämisriskiä, mikäli kasvupaikalla on juurikääpää ja sille soveltuvaa isäntäpuulajia [Lähdeviite19]. Riski koskee Etelä-Suomen kuusivaltaisia metsiä ja Pohjois-Suomessa mäntymetsiä. Muiden puulajien säästö- ja lahopuilla ei ole vaikutusta juurikääpäriskiin.
Muista sienitaudeista tervasroso on etenkin Pohjois-Suomen männiköissä paikoin merkittävä, mistä syystä sen vaivaamia puita ei suositella jätettäviksi säästöpuiksi.
Mahdolliset hyönteistuhojen haittavaikutukset puustoon jäävät yleensä lyhytkestoisiksi ja pienialaisiksi. Ne voivat jatkua siihen saakka, kun soveltuvia isäntäpuita on lähistöllä. Kirjanpainajalla tämä tarkoittaa kuivuuden, paahteisuuden tai tuulituhon heikentämiä, järeitä (>10 cm) kuusia. Tiheäksi kasvanut kirjanpainajakanta lisää myös terveiden puiden tuhoriskiä.[Lähdeviite20][Lähdeviite21][Lähdeviite22]
Luonnonhoidon toimet eivät lisää kasvatettavan puuston myrsky- tai kuivuustuhoriskiä.
Kirjallisuus
- Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus.
http://hdl.handle.net/10138/299501(ulkoinen linkki) - Bradshaw, C.J.A. & Warkentin, I.G. 2015: Global estimates of boreal forest carbon stocks and flux. Global and Planetary Change 128: 24-30.
- Krankina, O.N. & Harmon, M.E. Dynamics of the dead wood carbon pool in northwestern Russian boreal forests. Water Air Soil Pollution. (1995) 82: 227.
https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1007/BF01182836(ulkoinen linkki) - Gustafsson, L. ym. 2012. Retention forestry to maintain multifunctional forests: A world perspective. BioScience, 62: 633–645.
https://doi.org/10.1525/bio.2012.62.7.6(ulkoinen linkki) - Lehtonen, A. et al. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.
- Mäkinen, H., Hynynen, J., Siitonen, J., Sievänen, R. 2006. Predicting the decomposition of scots pine, Norway spruce, and birch stems in Finland. Ecological Applications 16(5): 1865–1879.
- Holeksa, J., Zielonka, T., & Żywiec, M. 2008. Modeling the decay of coarse woody debris in a subalpine Norway spruce forest of the West Carpathians, Poland. Canadian Journal of Forest Research, 38(3), 415-428.
- Niemelä T, Wallenius T, Kotiranta H. 2002. The kelo tree, a vanishing substrate of specified wood-inhabiting fungi. Pol Bot J 47(2):91–101
- Pukkala, T., 2018. Carbon forestry is surprising. Forest Ecosystems 5, 11
https://forestecosyst.springeropen.com/articles/10.1186/s40663-018-0131-5(ulkoinen linkki) - Valkonen, S., Ruuska, J. & Siipilehto, J. 2001: Mäntysäästöpuut männyntaimikoissa – aukkoisuutta, kasvutappioita vai laatua? Metsätieteen aikakauskirja 1/2001: 55-59.
- Valkonen, S., Sirén, M. & Piri, T. 2010. Poiminta- ja pienaukkohakkuut – vaihtoehtoja avohakkuulle. Metsäkustannus Oy.
- Hosionaho, M. 2012: Säästöpuuryhmien vaikutus luontaisen taimiaineksen syntyyn uudistusaloilla. Pro gradu, Helsingin yliopisto.
https://www.theseus.fi/handle/10024/39585(ulkoinen linkki) - Palik M. 2003: Spatial distribution of overstorey retention influences resources and growth of longleaf pine seedlings. Ecol. Appl. 13: 674-686.
- Sterkenburg ym. 2019. The significance of retention trees for survival of ectomycorrhizal fungi in clear-cut Scots pine forests. J. Appl. Ecol. 56: 1367– 1378.
https://doi.org/10.1111/1365-2664.13363(ulkoinen linkki) - Korkama ym. 2006. Ectomycorrhizal community structure varies among Norway spruce (Picea abies) clones. New Phytologist, 171: 815–824.
https://doi.org/10.1111/j.1469-8137.2006.01786.x(ulkoinen linkki) - Outerbridge, R.A. & Trofymow, J.A. 2009: Forest management and maintenance of ectomycorrhizae: A case study of green tree retention in south-coastal British Columbia. J. Ecosyst. Manag. 10: 6.
- Stokland, J. N., Siitonen, J. & Jonsson, B. G. 2012. Biodiversity in dead wood. Cambridge, UK. Cambridge University Press. 509 s.
- Seibold ym. 2021: The contribution of insects to global forest deadwood decomposition. Nature.
https://doi.org/10.1038/s41586-021-03740-8(ulkoinen linkki) - Piri, T. ym. 2020. Does stump removal reduce pine weevil and other damage in Norway spruce regenerations? – Results of a 12-year monitoring period. For. Ecol. Manage. 465, 118098.
- Pitkänen ym. 2005. Effects of green tree retention, prescribed burning and soil treatment on pine weevil (Hylobius abietis and Hylobius pinastri) damage to planted Scots pine seedlings. Agricultural and Forest Entomology, 7, 112.
- Hedgren, P. O. 2007. Early arriving saproxylic beetles (Coleoptera) and parasitoids (Hymenoptera) in low and high stumps of Norway spruce. Forest Ecology and Management, 241, 155-161.
- Similä ja Junnila, 2011. Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon opas. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 157.