Puustoiset perinneympäristöt
Puustoisia perinneympäristöjä ovat hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt. Kohteiden väheneminen on heikentänyt niistä riippuvaisten uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää niiden tunnistamista ja rajaamista sekä niille luonteenomaisten piirteiden huomioon ottamista metsänkäsittelyssä.
Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen
Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen.
Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.
Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.
Hakamaat
Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä.
Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja.
Metsälaitumet
Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta.
Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa.
Lehdesniityt
Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes.
Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin.
Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.
Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke
Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille.
Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle
Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille.
Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko.
Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua.
