Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Versosurma on sienitauti, jonka A-tyyppi iskee kaikenikäisiin ja kokoisiin mäntyihin ja kuusiin tappaen puiden nuoria kasvaimia ensin latvuksen alaosissa ja myöhemmin koko latvuksessa. Se tappaa männyn taimia myös taimitarhoilla koko maassa ja aiheuttaa koroja rungossa ja oksissa. Lähinnä Pohjois-Suomessa esiintyvä B-tyyppi taas leviää taimiin tai isojen puiden alaoksiin lumirajan alapuolella. Ilmastonmuutoksen arvellaan lisäävän versosurmalle otollisia olosuhteita, kuten lauhoja talvia . Kesien kuivat kaudet voivat alentaa tautiriskiä. Versosurmatuhon riski tulee arvioida ennen metsänuudistamista metsikön kasvupaikkatekijöiden avulla. Alavilla paikoilla on viljeltävä muita puulajeja kuin mäntyä. Mäntyä viljeltäessä sen eteläisempiä alkuperiä ei tule siirtää pohjoiseen alueille, joilla lämpösumma on yli 100 d.d.:tä pienempi kuin alkuperäalueen. Tämä vastaa alle 100 kilometrin siirtoa. Lisäksi 100 metrin siirto ylöspäin maaston korkeussuunnassa vastaa 100 kilometrin siirtoa pohjoiseen. Taudin leviämistä voidaan vähentää harvennuksilla, jolloin puiden alaoksien ilmavuus ja valo-olosuhde paranevat.

Etelänversosurma on havaittu liittyvän mäntyjen versojen tuhoon vuonna 2021. Etelänversosurmatapauksia ilmeni tuolloin etenkin vedenpuutteesta kärsivissä männyissä, mikä edesauttaa mäntyjen kuolemaa yhdessä männynjuurikäävän ja okakaarnakuoriaisen kanssa. Etelänversosurmaa on löydetty etelä- ja lounaisrannikolta ja saaristosta, mutta sen tarkempaa levinneisyyttä selvitetään.[Lähdeviite1]

Etelänversosurmaa aiheuttaa havuparikas-sieni, jonka kasvua edistää kuiva ja kuuma kesä. Oireita ovat tyveltä ruskettuvat neulaset ja ylivuotisiin käpyihin ja kuolleisiin neulasiin muodostuvat mustat itiöpesäkkeet. Vakavassa taudinkuvassa männyn latvukset ruskettuvat kokonaan, tautia voi esiintyä myös muilla havupuilla. Havuparikas hyötyy ilmastonmuutoksesta.

Männynversoruoste tappaa männyn taimen latvakasvaimen ja aiheuttaa siten monihaaraisuutta. Tauti on yleinen koko maassa. Sateinen alkukesä edistää taudin leviämistä. Taimikon pituuskasvu hidastuu taudin myötä, mitä vielä tehostaa mäntyjä nopeampikasvuisemman lehtipuuston kilpailu. Sen vuoksi useamman vuoden kestänyt epidemia voi tukahduttaa muutoin hyvin alkaneen männyntaimikon kehityksen.

Männynversoruoste leviää taimiin haavan välityksellä, joten sen leviämistä voidaan ehkäistä estämällä haavan vesakon syntyminen uudistusalalle. Edullisin ja tehokkain keino on haapojen taskutus tai kaulaus pari–kolme vuotta ennen uudistushakkuuta. Kuolleet haavat muodostavat luonnon monimuotoisuudelle tärkeää lahoavaa puuainesta.

Männyntalvihome, aiemmin lumikariste, on männyn taimikoita ja taimitarhoja vaivaava tauti. Tauti tappaa lumen alle jääneet alaoksien neulaset. Sitä esiintyy koko maassa, yleisimmin paksun lumipeitteen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Homeen aiheuttamien tuhojen takia pieniä, runsaasti lunta keräävien lumen viipymäalueita ei tulisi uudistaa männylle. Hakkuutähteet lisäävät tuhoriskiä, sillä syksyllä metsikköön jäävät tuoreet männyn havut ovat taudille sopivia lisääntymisalustoja. Taimitarhoilla sitä esiintyy myös kuusella. Lumipeitteen oheneminen ilmaston lämpenemisen vuoksi luultavasti vähentää männyn talvihomeen esiintymistä.

Tervasroso on yleisimpiä männyn sienitauteja Suomessa. Tauti tekee pihkaisia koroja mäntyjen runkoon ja oksistoon alentaen tukkipuun määrää ja laatua ja jopa tappaen puita. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen.

Alttius taudille on periytyvää, joten uudistamiseen ei pidä käyttää taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet taimet on perusteltua poistaa taimikonhoidon yhteydessä. Sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen, joten ne ovat suositeltavaa poistaa harvennushakkuissa. Harvennusten viivästyminen lisää taudin leviämisriskiä. Männyn viljely reheville, tuoreille kasvupaikoille lisää tervasroson aiheuttamaa tuhoriskiä, etenkin jos pintakasvillisuudessa on runsaasti väli-isäntänä toimivaa metsämaitikkaa.

Myyrät voivat pahimmillaan olla metsänuudistajalle ylimääräistä työtä ja kustannuksia aiheuttava ongelma. Kaksi pahinta tuholaislajia ovat peltomyyrä ja metsämyyrä. Ensimmäinen jyrsii taimien tyviosia ja jälkimmäinen syö isojenkin havupuiden kärkisilmut ja latvakasvaimen kuoren.  Myyräkantojen noin 3–4 vuoden välein toistuvina huippuvuosina aiheutuu laajoja tuhoja erityisesti koivun- ja männyntaimikoissa sekä toisinaan myös kuusentaimikoissa. Erityisen hyvin myyrille maistuvat haavan taimet.

Metsänuudistamiseen liittyvä myyrätuhojen riski on myös sitä suurempi mitä rehevämpi ja heinittyvämpi kasvupaikka on. Riski on erityisen suuri pellonmetsityskohteissa, joissa heinäntorjunta sekä varsinkin lehtipuilla taimisuojien käyttö on välttämätöntä tuhojen välttämiseksi.

Myyräkantojen ennusteita seuraamalla voi ennakoida tuhoriskiä ja arvioida sen perusteella metsänuudistamisen ajoittamista. Uudistusalan heinittymiseen voi vaikuttaa kasvattamalla puustoa tiheänä ennen uudistushakkuuta. Oikein valittu maanmuokkausmenetelmä on yksi keino vähentää myyrätuhojen riskiä.

Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös myyräkantojen huippuvuosien esiintymiseen. Tarkempia tietoja saa Luonnonvarakeskuksen Metsäinfosta(ulkoinen linkki).

Tukkimiehentäi on merkittävin pienten havupuutaimien tuholainen istutusaloilla. Tuoreet hakkuutähteet ja havupuiden kannot houkuttelevat tukkimiehentäitä uudistusalalle, jossa ne lisääntyvät havupuiden kannoissa. Aikuiset kuoriaiset nakertavat männyn- ja kuusentaimen kuorta ja vakava vioitus tappaa taimen. Hyvin runsas tukkimiehentäin kanta voi aiheuttaa jopa koko taimikon tuhoutumisen. Tuhoriski on suurin kulotuksen yhteydessä.

Tuhoja ehkäisevät taimien käsittely kasvinsuojeluaineella ja erityisesti kivennäismaan tai turvepinnan paljastava maanmuokkaus[Lähdeviite2]. Hyviä tuloksia on saavutettu varsinkin mätästyksellä. Tukkimiehentäi karttaa paljasta maapintaa, kuten muokkausjälkeä. Taimen ympärille tulisikin istutuksessa jäädä vähintään 15 cm:n yhtenäinen kivennäismaapeite. Turvepintainen muokkausjälki suojaa taimea tukkimiehentäiltä lähes yhtä tehokkaasti kuin kivennäismaapintainen.

Lämpimämmän ilmaston odotetaan lisäävän tukkimiehentäituhoja kehityksen munasta aikuiseksi nopeutuessa, koska lajin kehitys on suoraan riippuvainen lämpötilasta.

Tarkempia tietoja saa Luonnonvarakeskuksen Metsäinfosta(ulkoinen linkki).

Varttuneita puita vioittavat ja tappavat kaarnakuoriaiset, kuten pysty- ja vaakanävertäjä sekä kirjanpainaja ovat merkittäviä metsän terveyttä uhkaavia ja taloudellisia tappioita tuottavia tuholaisia. Ytimennävertäjät aiheuttavat tuhoja männiköissä ja kirjanpainaja kuusikoissa.

Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa hyönteistuhojen ennaltaehkäisyyn. Tärkein keino vähentää ytimennävertäjä- ja kaarnakuoriaistuhoja on metsätuholain noudattaminen, jossa tuoreiden tuhojen määrän ylittäessä kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla korjataan ne pois sekä noudattamalla ohjeita puutavaran poisviennissä tai muilla käsittelyillä. Kesäaikojen lämpötilojen vuosittaisten vaihtelujen takia on tärkeää, että tuhojen torjuntaan ryhdytään aiemmin, jos kesä on ollut normaalia kuumempi. Kuitenkin viimeistään 15.7. on eteläisessä Suomessa korjattava tuhot pois. Tuhoja voidaan torjua muina käsittelyinä puita kuorimalla tai käsittelemällä kasvinsuojeluaineella.  Maanomistajaa ei koske tämä velvollisuus, jos toimenpiteiden suorittaminen on taloudellisesti kohtuutonta tai kyseessä on ylivoimainen este tai erityisen poikkeukselliset olosuhteet. Vähäinen määrä tuhopuuta toimii hyvänä monimuotoisuuden ylläpitäjänä tuottaen lahopuuta. Kuorensa kokonaan pudottaneet kuolleet kuuset ovatkin suositeltavaa jättää metsään lahopuuksi, sillä kaarnakuoriaiset eivät hyödynnä niitä enää vaan ne toimivat kaarnakuoriaisten vihollisten lisääntymispaikkoina.

Ytimennävertäjät

Ytimennävertäjät (pysty- ja vaakanävertäjä) ovat kaarnakuoriaisia, jotka aiheuttavat tuhoja sekä nuoressa että varttuneessa männiköissä. Kuoriaiset lisääntyvät huhtikuusta alkaen etenkin talvella kaadetussa mäntypuutavarassa, mutta myös hakkuutähteissä, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa ja heikentyneissä puissa. Heinäkuun aikana nuoret aikuiset lentävät männyn latvuksiin ja kaivertavat vuosikasvaimia ontoiksi, mistä seuraa puustolle kasvu- ja laatutappioita. Puutavaraan kuoriaiset levittävät sinistäjäsientä.

Pystynävertäjä on yleinen koko maassa. Sen tuhot todennäköisesti lisääntyvät ilmaston lämmetessä. Laji pystyy ääritilanteessa tappamaan neulasia menettäneitä heikentyneitä puita muiden altistavien tekijöiden vallitessa ja aiheuttamaan voimakkaita kasvainvaurioita myös eläville puille.[Lähdeviite3] Kasvaimista lajin aikuiset siirtyvät talvehtimaan karikekerrokseen tai runkojen tyvikaarnan alle.  

Vaakanävertäjä viihtyy yleisimmin metsään jätetyissä latvuksissa ja pystyyn kuolevien mäntyjen latvaosissa, mutta harvemmin puutavarapinoissa. Vaakanävertäjä muistuttaa tuholaisena pystynävertäjää, mutta on harvinaisempi.

Muita tuhoja aiheuttavia kaarnakuoriaisia

Okakaarnakuoriainen elää männyn ohuen kuoren alla tuulenkaadoilla, hakkutähteillä ja heikentyneissä pystypuissa. Laji voi runsastuessaan iskeytyä myös terveisiin puihin. Kuoriainen viljelee kuljettamiaan sinistäjäsieniä ja samalla pilaa puutavaraa. Lajin aiheuttamat tuhot ovat yleistyneet 2000-luvulta alkaen maan etelä- ja itäosissa.

Kuusentähtikirjaaja on yleisin kaarnakuoriaisemme, joka elää kuusen ohuen kuoren alla nuorissa kuusissa tai isojen kuusten latvaosissa, iskeytyen joskus myös mäntyihin. Ne iskeytyvät yleensä heikentyneisiin kuusiin tai hakkuutähteisiin kuivattaen aluksi kuusen latvaosan ja vasta myöhemmin kuusi kuivuu kokonaan. Kuuset voivat olla heikentyneet kasvupaikan kuivuuden tai tilapäisesti harvennuksien takia.

Aitomonikirjaaja esiintyy kuusella ja harvoin myös männyllä. Laji yleistyy usein kirjanpainajatuhon yhteydessä. Kuoriainen viihtyy heikentyneissä pystypuissa ja tuulenkaadoissa koko maassa. Vahinko aiheutuu puiden kuivumisesta runsastumisen seurauksena, mutta tuhot ovat toistaiseksi pienialaisia.

Havutikaskuoriainen on yleinen koko maassa. Se menestyy kuusella ja männyllä puutavarassa, tuulenkaadoissa ja kannoissa. Laji pilaa keväällä havutukkeja kaivamalla tikapuita muistuttavat ja myöhemmin sinistäjäsienistä johtuen käytävät mustuvat, mistä syystä sahatavara ei kelpaa myyntiin.

Juurinilurit syövät havupuiden taimien nilaa, mutta myös maanpinnan alapuolella rangan ja juurten kuorta ja nilaa. Syöntijälki muistuttaa tukkimiehentäin tekemää vioitusta, mutta on syvempi. Nilurit tappavat taimia ja heikentävät kasvua muutamia vuosia istutuksen jälkeen, jolloin tuhot ovat paikallisia.

Mäntypistiäiset sekä mäntymittari ovat toukkina männyn neulasia syöviä tuhohyönteisiä. Mäntypistiäisiä on useita lajeja, mutta meillä niistä varsinaisia tuholaisia ovat laajempia vahinkoja aiheuttavat ruskomäntypistiäinen ja pilkkumäntypistiäinen.

Mäntypistiäiset

Ruskomäntypistiäiset syövät alkukesällä kaikenikäisten mäntyjen neulaset uusinta vuosikertaa lukuun ottamatta. Puut toipuvat yleensä hyvin, koska puiden neulasista on vain osa syöty. Laji harvoin tappaa puita, mutta kasvutappiot ovat merkittävät. Laajat joukkoesiintymät kestävät yleensä 2-3 vuotta ja tapahtuvat noin 10-20 vuoden välein.  Ruskomäntypistiäistuhoa pystytään biologisesti torjumaan monisärmiövirusvalmisteella.

Pilkkumäntypistiäinen on ruskomäntypistiäistä selvästi vaarallisempi, sillä sen toukat voivat loppukesällä syödä kaikki neulaskerrat lähinnä varttuneista männyistä. Joukkoesiintymän aikana myös nuoret männyt menettävät neulasensa. Pilkkumäntypistiäisen joukkoesiintymä johtaa huomattavaan puuston kuolleisuuteen ja voimakkaisiin kasvutappioihin, varsinkin jos neulassyöntiä esiintyy kahtena vuonna peräkkäin. Ytimennävertäjien seuraustuhot ovat yleisiä. Joukkoesiintymän aikana ei suositella harvennushakkuita, sillä se saattaa laajentaa ja pitkittää tuhon kestoa.

Ruskomäntypistiäisen munien talvikuolleisuuden minimilämpötilana on -35 - -37 astetta, jota kylmemmässä kuolleisuus kasvaa huomattavasti. Talvien lämpeneminen lisää tuhoriskiä etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Lisääntyvä UV-säteily saattaa tuhota enenevässä määrin tumamonisärmiöviruksia, jotka rajoittavat pistiäiskantaa.

Pilkkumäntypistiäinen aiheuttaa tuhoja Keski-Euroopassa yleisemmin kuin ruskomäntypistiäinen, mutta huomattavan laajoja pilkkumäntypistiäistuhoja on jo koettu Suomessakin. Pilkkumäntypistiäistuhot yleistyvät ilmaston lämmetessä, erityisesti kuivuusjaksojen vaikutuksesta.[Lähdeviite4] 

Aiemmin monisärmiöviruksen lentolevitystä käytettiin ruskomäntypistiäistuhojen torjunnassa, mutta käyttö on nykyisin käytännössä mahdotonta. Monisärmiövirus ei vaikuta pilkkumäntypistiäisen kuolleisuuteen.

Mäntymittari

Mäntymittari on yleinen lähes koko Suomessa, mutta joukkoesiintymiä tapahtuu lähinnä kuivilla kangasmailla Itä-Suomessa. Toukat syövät neulaset risaisiksi latvasta alkaen loppukesällä, mikä näkyy ruskettuneena latvuksena. Niukkasateisten kesien yleistyminen suosii mäntymittarituhoja.

Alla olevat lehtipuilla elävät mittariperhoset aiheuttavat maan etelä- ja keskiosissa satunnaisia, pienialaisia joukkoesiintymiä. Lajien toukat syövät lehvästöä alkukesällä.

Mäntypistiäis- tai mäntymittarituhoista kärsineitä kasvatusmänniköitä ei pidä harventaa ennen kuin tuhovaihe on ohi. Tuhoriskiä voi alentaa suosimalla sekametsien kasvatusta.  

Hallamittari on moniruokainen ja käyttää ravintonaan mm. tammen ja lehmuksen lehtiä. Lumimittarin joukkoesiintymät ovat olleet tyypillisiä Lounais- ja Länsi-Suomessa, mutta myös maan kaakkoisosissa koivikoita on syöty lehdettömiksi. Hallamittari ja lumimittari ovat viime vuosina runsastuneet myös pohjoisessa, mikä johtuu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta.

Tunturimimittarin 9-10 vuoden välein toistuvat, hyvin laaja-alaiset joukkoesiintymät ovat lähes säännöllisesti aiheuttaneet tunturikoivikoiden kuolemia ja vioitusta Pohjois-Suomessa. Laji on yleinen myös maan eteläosissa, mutta runsastuu koivikoissa vain maltillisesti. Lajilla ei ole metsätaloudellista merkitystä, mutta se vaikuttaa tunturikoivikoiden ekologiseen kestävyyteen.

Muita puiden perhoslajeja

Havununnan tuhot ovat Keski-Euroopassa mittavia, mutta nykyisin laji laajentaa levinneisyysaluettaan myös maassamme jo Keski-Suomen korkeudella saakka.[Lähdeviite5] Havununna syö etupäässä kuusen neulasia, mutta muiden havupuiden ja jopa lehtipuiden sekä varpujen lehvästö kelpaa toukkien ravinnoksi. Ilmaston lämmetessä havununnan leviäminen ja runsastuminen todennäköisesti jatkuu. Tulevina vuosikymmeninä runsastumisesta voi koitua laajempiakin tuhoja kuusi- ja mäntymetsiin.[Lähdeviite6]

Havununnan aiheuttamien tuhojen riskiin voidaan varautua ennakolta mm. välttämällä kuusen viljelyä kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla. Lisäksi riskiä voidaan pienentää ylläpitämällä lehtipuusekoitusta havupuuvaltaisissa metsissä sekä tekemällä harvennukset ajoissa. Puuston ylitiheys lisää useiden neulasia ja lehtiä syövien perhosten ja pistiäisten aiheuttamaa tuhoriskiä.

Uusien tuhohyönteislajien leviäminen Suomeen helpottuu aiempaa lämpimämpien talvien ja pidentyvän kasvukauden vuoksi.

Kasvinterveyslainsäädännössä on määritelty erittäin vaarallisiksi lajeiksi esimerkiksi saarni- ja jalavalajeja vioittava saarnenjalosoukko, kaikilla havupuulajeilla elävä mäntyankeroinen sekä lehtipuita vahingoittava aasianrunkojäärä. 

Tärkein torjuntakeino on varmistaa, ettei ulkomailta tuleva kasviaines tai puutavara sisällä vaarallisia kasvintuhoojia.

Lisätietoa vieraslajeista ja niiden esiintymisestä: https://vieraslajit.fi/(ulkoinen linkki). Ruokavirasto vastaa vieraslajien torjunnasta.