Täydennysistutus kallista Täydennysistutus&nbsp;voi&nbsp;olla&nbsp;tarpeen,&nbsp;jos&nbsp;huomattava&nbsp;määrä&nbsp;taimista&nbsp;on&nbsp;tuhoutunut&nbsp;tai&nbsp;uudistusala&nbsp;on taimettunut hyvin epätasaisesti. Täydennysistutus on kallis toimenpide. Taloudellisinta se on tuoreeseen muokkausjälkeen ja rajatulle alueelle&nbsp;tehtynä. Kuva: © Sami Karppinen.

Taimikonhoidon toimenpiteitä ovat taimikon varhaishoito ja taimikonharvennus.

Taimikon varhaishoitoon kuuluvia työlajeja ovat heinäntorjunta, täydennysviljely ja taimikon varhaisperkaus.

Täydennysistutus voi olla tarpeen, jos taimia on huomattavasti tuhoutunut tai uudistusala on taimettunut epätasaisesti. Täydennysistutus tehdään kookkailla taimilla avoimeen muokkausjälkeen.

Täydennysistutusta voidaan käyttää liian harvan taimikon saattamiseksi riittävään kasvatustiheyteen. Taimimäärä ja mahdollinen täydennysistutustarve on syytä määrittää inventoimalla istutustaimikot heti ensimmäisen kasvukauden jälkeen sekä kylvetyt ja luontaisesti uudistetut alat kolmannen kasvukauden jälkeen.

Taimikonhoidon työlajeihin kuuluvat heinäntorjunta, taimikon varhaisperkaus sekä taimikonharvennus. Näiden tarkoituksena on ohjata ja auttaa taimikon kehittymistä haluttuun suuntaan. Taimikonhoidolla on suuri merkitys metsikön kehityksen kannalta, sillä työssä tehdyt valinnat näkyvät metsässä vuosikymmeniä eteenpäin.
Suositustenmukaisella taimikonhoidolla turvataan kasvatettavien puiden kehitystä ja puuston elinvoimaisuutta.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

# Täydennysistutus

## Täydennysistutus kallista

Täydennysistutus voi olla tarpeen, jos huomattava määrä taimista on tuhoutunut tai uudistusala on taimettunut hyvin epätasaisesti. Täydennysistutus on kallis toimenpide. Taloudellisinta se on tuoreeseen muokkausjälkeen ja rajatulle alueelle tehtynä.

# Täydennysistutus

## Uusintaviljelyn tarpeen määrittely

Uusintaviljelyä tulee harkita, jos kehityskelpoisten taimien määrä on selvästi alhaisempi kuin lakisääteinen vähimmäisvaatimus. Havupuuvaltaisten taimikoiden lakisääteinen vähimmäistiheys on 1 500 tainta hehtaarilla, pohjoisessa Suomessa 1 200 tainta hehtaarilla, ja lehtipuuvaltaisten taimikoiden 1 100 tainta hehtaarilla. Uudistusalalle on saatava vähintään 50 cm:n pituinen taimikko, eteläisessä Suomessa 10 vuoden, keskisessä Suomessa 15 vuoden ja pohjoisessa Suomessa 20 vuoden kuluessa uudistushakkuusta.
Hieskoivu on kasvatuskelpoinen puulaji turvemailla, kangasmaiden soistuneissa osissa ja tiiviillä savi- tai hiesuvaltaisilla mailla. Muilla kasvupaikoilla hieskoivua voi olla taimikon täydentävänä puulajina pohjoisen Suomen alueella enintään 50 % ja muualla Suomessa enintään 20 % hyväksyttävistä taimista.

Taimikon tasaisen kehityksen varmistamiseksi täydennysistutus on syytä tehdä kookkailla taimilla. Taimet tulee istuttaa avoimeen maanmuokkausjälkeen, jossa pintakasvillisuus ei välittömästi haittaa taimien kehitystä. Täydennysistutuksen onnistumisen edellytykset ja taloudellinen kannattavuus heikkenevät jo muutamassa vuodessa uudistamisesta.

# Täydennysistutus

## Uusintaviljelyn tarpeen määrittely

### Metsälain mukaiset määräajat taimikon syntymiselle ja taimien vähimmäismäärät.

##  [Uudistamisvelvoitteen täyttyminen ](/fi/node/891)

Table
|   | Aika hakkuun päättymisestä, enintään vuotta | Havupuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha | Lehtipuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha |
| --- | --- | --- | --- |
| Eteläinen Suomi | 10 | 1 500 | 1 100 |
| Keskinen Suomi | 15 | 1 500 | 1 100 |
| Pohjoinen Suomi | 20 | 1 200 | 1 100 |
| Suojametsäalue | 25 | 1 200 | 1 100 |
Uudistamisvelvoitteen edellyttämät taimimäärät alueittain.

# Täydennysistutus

## Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut turvemaat

Metsälain mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi. Niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset turvemaat voidaan jättää ilman aktiivisia toimenpiteitä ennallistumaan.
Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Tämä edellyttää kuitenkin aktiivisia ennallistamistoimenpiteitä ja Suomen metsäkeskuksen hyväksymän ennallistamissuunnitelman. Turvemaiden ennallistamistoimenpiteisiin sisältyy haihduttavan puuston poistoa ja luontaisen vesitalouden palauttamista ojia tukkimalla.
Taloudelliset edellytykset sille, että heikkotuottoiselta ojitetulta turvemaalta on perusteltua korjata puut:

- hakkuukertymä on yli 20 m³/ha (ainespuu) tai yli 30 m³/ha (aines+energiapuu)
- edellä mainitulla vähimmäiskertymillä leimikon koko vähintään 5 ha, 40 m³/ha kertymällä 3 ha
- rungon keskikoko on hakkuukertymästä riippuen vähintään 20–60 litraa.

Metsälaki ei aseta rajoitetta sille, milloin metsän uudistushakkuu voidaan tehdä. Metsälaki kuitenkin velvoittaa, että metsä uudistetaan uudistushakkuun jälkeen. Velvoite täyttyy, kun määräaikaan mennessä (taulukko) uudistusalalla on ainakin vähimmäismäärä keskipituudeltaan vähintään 50 cm:n mittaisia kasvatuskelpoisia taimia.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Täydennysistutus

Täydennysistutusta voidaan käyttää liian harvan taimikon saattamiseksi riittävään kasvatustiheyteen. Taimimäärä ja mahdollinen täydennysistutustarve on syytä määrittää inventoimalla istutustaimikot heti ensimmäisen kasvukauden jälkeen sekä kylvetyt ja luontaisesti uudistetut alat kolmannen kasvukauden jälkeen. 

Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa poistamaan eläviä vaurioituneita havupuita, jos raja-arvo ylittyy Vahingoittunut puu voi olla joko kaatunut, katkennut, latvansa menettänyt, voimakkaasti taipunut tai muuten vastaavalla tavalla vioittunut. Metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat käyttää tällaisia puita lisääntymisalustanaan. Vahingoittuneesta puusta ei ole saatavissa käypää arvoa. Vahingoittuneeksi puuksi katsotaan myös puu, johon kirjanpainaja on iskeytynyt, vaikka muut vahingoittuneen puun kriteerit eivät täyty. Vahingoittumisen tai vioittumisen tulisi olla pysyvää. Vahingoittuneeksi puuksi ei tämän vuoksi katsottaisi sellaista puuta, joka on mäntypistiäisten tai muun neulastuholaisen syönnin takia menettänyt neulasiaan, ja joka todennäköisesti toipuu neulasten syönnistä. Vahingoittuneena puuna ei pidettäisi täysin kuollutta tai lahonnutta puuta. Jos taimikkovaiheen ohittaneessa metsikössä on hehtaaria kohden enemmän kuin 10 kiintokuutiometriä vahingoittuneita kuusipuita, joiden tyviläpimitta on yli 10 senttimetriä, puiden omistaja on velvollinen poistamaan metsiköstä ja välivarastosta 10 kiintokuutiometriä ylittävän osan määräaikaan mennessä. Jos taimikkovaiheen ohittaneessa metsikössä on hehtaaria kohden enemmän kuin 20 kiintokuutiometriä vahingoittuneita kaarnoittuneita mäntypuita, joiden tyviläpimitta on yli 10 senttimetriä, puiden omistaja on velvollinen poistamaan metsiköstä ja välivarastosta 20 kiintokuutiometriä ylittävän osan vahingoittuneista puista määräaikaan mennessä. Kirjanpainajan tappamat puut Kun kirjanpainajan tuhoama puu pudottaa kaarnan loppukesästä, puu on kuollut ja kirjanpainajat ovat jo poistuneet siitä. Siksi kuolleen puun poistaminen metsästä ei auta pienentämään kirjanpainajakantaa. Asia on pikemminkin päinvastoin, sillä kuolleessa puussa elää kirjanpainajan luontaisia vihollisia. Jos metsänomistaja ei halua puutavaraa käyttöön, kuolleen puun voi jättää lahopuuksi metsään lisäämään monimuotoisuutta ja rajoittamaan kirjanpainajakantaa. Yli vuoden kuolleena ollut kuusi on ohittanut riskivaiheen ja toimii kirjanpainajan luontaisten vihollisten isäntäpuuna. Kirjanpainajariskin voi ottaa huomioon uudistushakkuiden suunnittelussa. Esimerkiksi vanhan kuusikon eteläreunan avaaminen avohakkuulla saattaa lisätä olennaisesti kirjanpainajariskiä johtuen syntyvän uuden reunan lämpimyydestä, reunavyöhykkeen puihin kohdistuvasta lisästressistä sekä kasvaneesta myrskytuhoriskistä. Kuva © Lauri Saaristo. Lain vaatimukset puutavaran varastoinnissa Vaurioituneiden havupuiden korjuuvelvoitteen lisäksi metsätuholaki sisältää velvoitteen puutavaran poistamisesta&nbsp;hakkuupaikalta ja välivarastosta lain asettamiin määräaikoihin mennessä. 1.9.–31.5. kaadettu kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään: alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7. alue A laajeni alueelle B 1.1.2022 alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7. alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8. 1.6.–31.8.&nbsp;kaadettu kuusipuutavara tulee&nbsp;alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta.&nbsp;30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä. Vaihtoehdot puutavaran poiskuljettamiselle Vaihtoehtoina poiskuljettamiselle ovat muun muassa puutavaran peittäminen, kastelu, kuoriminen tai käsitteleminen hyönteisten iskeytymistä vastaan tarkoitetulla kasvinsuojeluaineella sekä mäntypuutavaran sijoittamien riittävän etäälle männiköistä, mäntypuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella ja kuusipuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomalla alle 10 cm kantoläpimittaisella mäntypuulla. Poistovelvoite koskee käyttötarkoituksesta riippumatta aines- ja energiapuuvarastoa, jonka tilavuudesta vähintään puolet on tyviläpimitaltaan yli 10 cm olevaa mänty- tai kuusipuutavaraa. Velvoitetta ei sovelleta yksittäisiin mäntypuupinoihin, joiden tilavuus on enintään 50 kuutiometriä. Pino katsotaan yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

# Lain vaatimukset lahopuun turvaamisessa

## Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa poistamaan eläviä vaurioituneita havupuita, jos raja-arvo ylittyy

Vahingoittunut puu voi olla joko kaatunut, katkennut, latvansa menettänyt, voimakkaasti taipunut tai muuten vastaavalla tavalla vioittunut. Metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat käyttää tällaisia puita lisääntymisalustanaan. Vahingoittuneesta puusta ei ole saatavissa käypää arvoa. Vahingoittuneeksi puuksi katsotaan myös puu, johon kirjanpainaja on iskeytynyt, vaikka muut vahingoittuneen puun kriteerit eivät täyty.
Vahingoittumisen tai vioittumisen tulisi olla pysyvää. Vahingoittuneeksi puuksi ei tämän vuoksi katsottaisi sellaista puuta, joka on mäntypistiäisten tai muun neulastuholaisen syönnin takia menettänyt neulasiaan, ja joka todennäköisesti toipuu neulasten syönnistä. Vahingoittuneena puuna ei pidettäisi täysin kuollutta tai lahonnutta puuta.
Jos taimikkovaiheen ohittaneessa metsikössä on hehtaaria kohden enemmän kuin 10 kiintokuutiometriä vahingoittuneita kuusipuita, joiden tyviläpimitta on yli 10 senttimetriä, puiden omistaja on velvollinen poistamaan metsiköstä ja välivarastosta 10 kiintokuutiometriä ylittävän osan määräaikaan mennessä.

# Lain vaatimukset lahopuun turvaamisessa

## Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa poistamaan eläviä vaurioituneita havupuita, jos raja-arvo ylittyy

**Kirjanpainajan tappamat puut**

Jos taimikkovaiheen ohittaneessa metsikössä on hehtaaria kohden enemmän kuin 20 kiintokuutiometriä vahingoittuneita kaarnoittuneita mäntypuita, joiden tyviläpimitta on yli 10 senttimetriä, puiden omistaja on velvollinen poistamaan metsiköstä ja välivarastosta 20 kiintokuutiometriä ylittävän osan vahingoittuneista puista määräaikaan mennessä.
Kun kirjanpainajan tuhoama puu pudottaa kaarnan loppukesästä, puu on kuollut ja kirjanpainajat ovat jo poistuneet siitä. Siksi kuolleen puun poistaminen metsästä ei auta pienentämään kirjanpainajakantaa. Asia on pikemminkin päinvastoin, sillä kuolleessa puussa elää kirjanpainajan luontaisia vihollisia. Jos metsänomistaja ei halua puutavaraa käyttöön, kuolleen puun voi jättää lahopuuksi metsään lisäämään monimuotoisuutta ja rajoittamaan kirjanpainajakantaa.

# Lain vaatimukset lahopuun turvaamisessa

## Lain vaatimukset puutavaran varastoinnissa

Vaurioituneiden havupuiden korjuuvelvoitteen lisäksi metsätuholaki sisältää velvoitteen puutavaran poistamisesta hakkuupaikalta ja välivarastosta lain asettamiin määräaikoihin mennessä.
- 1.9.–31.5. kaadettu kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään:
- alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7.
- alue A laajeni alueelle B 1.1.2022
- alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7.
- alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8.
- 1.6.–31.8. kaadettu kuusipuutavara tulee alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta. 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.

# Lain vaatimukset lahopuun turvaamisessa

## Vaihtoehdot puutavaran poiskuljettamiselle

Vaihtoehtoina poiskuljettamiselle ovat muun muassa puutavaran peittäminen, kastelu, kuoriminen tai käsitteleminen hyönteisten iskeytymistä vastaan tarkoitetulla kasvinsuojeluaineella sekä mäntypuutavaran sijoittamien riittävän etäälle männiköistä, mäntypuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella ja kuusipuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomalla alle 10 cm kantoläpimittaisella mäntypuulla.
Poistovelvoite koskee käyttötarkoituksesta riippumatta aines- ja energiapuuvarastoa, jonka tilavuudesta vähintään puolet on tyviläpimitaltaan yli 10 cm olevaa mänty- tai kuusipuutavaraa. Velvoitetta ei sovelleta yksittäisiin mäntypuupinoihin, joiden tilavuus on enintään 50 kuutiometriä. Pino katsotaan yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

Metsätuholakia (1087/2013) sovelletaan alueella, jolla metsälaki on voimassa. Lisäksi sen piirissä ovat terminaali- ja tehdasvarastot sekä alueen sijainnista riippumatta puutavaran hakkuupaikat ja välivarastot. Lain keskeinen käsite on vahingoittuneen puun määritelmä. Vahingoittuneella puulla tarkoitetaan sellaista vaurioitunutta mänty- tai kuusipuuta, josta metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat levitä.

Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

Metsätuholakia (1087/2013) sovelletaan alueella, jolla metsälaki on voimassa. Lisäksi sen piirissä ovat terminaali- ja tehdasvarastot sekä alueen sijainnista riippumatta puutavaran hakkuupaikat ja välivarastot. Lain keskeinen käsite on vahingoittuneen puun määritelmä. Vahingoittuneella puulla tarkoitetaan sellaista vaurioitunutta mänty- tai kuusipuuta, josta metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat levitä. 

Lain vaatimukset lahopuun turvaamisessa

Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on: kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta. turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa. Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Metsän hakkaajalla tarkoitetaan metsälain mukaan maanomistajaa tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä. Kaikki läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot on säädösten mukaan käsiteltävä. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta. Säädösten mukaan torjuntaa ei tarvitse tehdä, jos jokin seuraavista toteutuu: terminen kasvukausi ei ole alkanut hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0°C maassa on yhtenäinen lumipeite hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 °C. Kuusenjuurikääpää suositellaan torjuttavaksi kuusen koko esiintymisalueella. Männynjuurikääpää suositellaan torjuttavaksi Lapin maakunnan eteläpuolella.

# Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on:
1 . kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta
2 . turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta.
3 . turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa.
Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Metsän hakkaajalla tarkoitetaan metsälain mukaan maanomistajaa tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa.
Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Kaikki läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot on säädösten mukaan käsiteltävä. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta.
Säädösten mukaan torjuntaa ei tarvitse tehdä, jos jokin seuraavista toteutuu:
- terminen kasvukausi ei ole alkanut
- hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0°C
- maassa on yhtenäinen lumipeite
- hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 °C.

Metsätuholaki velvoittaa monissa tapauksissa juurikäävän torjuntaan. Juurikäävän torjunta on kuitenkin suositeltavaa maantieteellisesti laajemmalla alueella kuin mihin metsätuholaki velvoittaa.
Metsätuholain velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Nämä alueet ovat keskinen ja eteläinen Suomi (ks. kartta alla). Torjuntavelvoite koskee myös ei-metsänhoidollisia havupuuvaltaisia hakkuita, kuten sähkölinjojen sekä teiden ja rautateiden varsien käsittelyä.

Juurikääpätuhojen torjunta

Metsätuholaki  velvoittaa monissa tapauksissa juurikäävän torjuntaan. Juurikäävän torjunta on kuitenkin suositeltavaa maantieteellisesti laajemmalla alueella kuin mihin metsätuholaki velvoittaa.

Metsätuholain velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Nämä alueet ovat keskinen ja eteläinen Suomi (ks. kartta alla). Torjuntavelvoite koskee myös ei-metsänhoidollisia havupuuvaltaisia hakkuita, kuten sähkölinjojen sekä teiden ja rautateiden varsien käsittelyä.

Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Harvennusmallien käyttö Metsänhoidon harvennusmallit on laadittu avuksi harvennusten suunnitteluun ja toteutukseen. Harvennusmallit perustuvat pitkäaikaisista harvennuskokeista saatuihin tutkimustuloksiin ja niillä tavoitellaan hyvää kannattavuutta, puuntuotosta ja korjuukelpoisia leimikoita. Harvennusmallit on laadittu puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Niiden avulla voidaan määrittää hoidetun metsikön harvennustarve ja hakkuussa jätettävän, kasvatettavan puuston suositeltava määrä. Soveltaminen kohteen ominaispiirteet huomioiden Harvennusmalleissa on kuvattu valtapituuden ja puuston tiheyden perusteella rajat, joiden sisällä metsikön käsittelyssä on turvallista pysyä, kun tavoitteena on hyvä puuntuotannollinen ja taloudellinen tulos. Suosituksessa on esitetty kahdenlaisia harvennusmalleja: puuston valtapituuteen ja pohjapinta-alaan perustuvat sekä valtapituuteen ja runkolukuun perustuvat. Ensiharvennuksissa suositellaan ensisijaisesti käyttämään valtapituuteen ja runkolukuun perustuvia harvennusmalleja. Myöhemmissä harvennuksissa suositellaan käyttämään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvia malleja. Hoitamattomien metsien hoitoon on kehitetty omat runkolukuun perustuvat harvennusmallit. Mallia voimakkaampi harvennus lisää välittömiä puunmyyntituloja, mutta voi aiheuttaa puuston kasvutappioita ja nostaa lumi- ja tuulituhojen riskiä. Toisaalta useat, hyvin lievät harvennukset, joissa poistuma on pieni, eivät yleensä ole perusteltuja korjuun heikon kannattavuuden ja korjuuvaurioiden kasvavan riskin vuoksi. Ylitiheydestä kärsineissä, tuuli- ja lumituhoille alttiissa metsiköissä puuston määrä on syytä jättää harvennusmallien jäävää puustoa kuvaavan vyöhykkeen yläpuoliskoon, mikä pienentää tuhoriskiä. Vyöhykkeen alapuoliskoon voidaan harventaa pystykarsitut metsiköt, sekametsiköt, erittäin kivisten maiden metsiköt sekä koivikot, joihin on syntynyt kehityskelpoinen kuusialikasvos. Harvennusmallien käyttö turvemailla Turvemailla sovelletaan samoja harvennusmalleja kuin kivennäismailla. Kivennaismaiden puustoihin verrattuna turvemaiden metsiköitä voidaan kasvattaa hieman tiheämpänä. Hoidetuilla mäntyvaltaisilla turvemailla voidaan käyttää 2–3 m²/ha korkeampia leimausrajoja kuin näissä harvennusmalleissa esitetään. Vastaavasti jäävän puuston määrä voi turvemailla olla 1–2 m²/ha korkeampi kuin kivennäismailla. Harvennusmallien lukuohje Harvennustarvetta ilmaiseva harvennusraja, eli leimausraja, on piirretty malleihin katkoviivalla. Kun puuston määrä nousee alimman katkoviivan yläpuolelle, on syytä harkita harvennusta. Hakkuussa puuston määrä vähennetään harvennuksen jälkeistä puustoa kuvaavalle pohjapinta- alavyöhykkeelle. Ajourien vaikutus on otettu huomioon jäävän puuston määrässä. Mikäli puustotunnuksia mitataan vain ajourien välistä, harvennusmalleja vastaava pohjapinta-ala on 1–2 m² ja runkoluku 100–300 runkoa/ha suurempi. Ero on suurin silloin kun jäävän puuston määrä on yli 1 200 runkoa/ha ja/tai ajourien väli lähellä 20 m. Erolla ei ole enää merkitystä, kun jäävän puuston määrä on alle 800 runkoa/ha. Aluejako Etelä-Suomi, Väli-Suomi ja Pohjois-Suomi. Jako perustuu keskimääräiseen tehoisan lämpötilan summaan jaksolla 1981-2010. Havupuiden harvennusmallit, Etelä-Suomi Havupuiden harvennusmallit, Etelä-Suomi. Havupuiden harvennusmallit, Väli-Suomi Havupuiden harvennusmallit, Väli-Suomi. Havupuiden harvennusmallit, Pohjois-Suomi Havupuiden harvennusmallit, Pohjois-Suomi. Koivun harvennusmallit Koivun harvennusmallit.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

**Uudistuneet hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallit**

Hoidettujen tasaikäisten kasvatusmetsien harvennusmallit uudistuivat vuosien 2023-2024 aikana. Uudistuvista malleista kerrotaan erilliseltä sivultaan, jonka löydät tästä [linkistä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/hoidettujen-kasvatusmetsien-harvennusmallit).
Voit myös siirtyä suoraan harvennusmallihakuun tästä [linkistä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/harvennusmallihaku). Hausta saat haluamiesi parametrien mukaan sopivan harvennusmallin kuvaajan käyttöösi.
Tältä sivulta löydät aikaisemmat vuonna 2006 tuotetut harvennusmallien kuvaajat. Vanhoja harvennusmalleja käytetään silloin kun siirtyminen uudistettuihin harvennusmalleihin ei ole mahdollista tai se ei ole metsänhoidollisesti järkevää. Varsinkin karuilla kasvupaikoilla ja pohjoisessa Suomessa, ja jos ensiharvennus on toteutettu voimakkaana, voi olla vaikeaa saavuttaa uusien harvennusmallien leimausrajaa enää uudelleen. Näissä tilanteissa voidaan harvennusten suunnittelu ja toteutus tehdä edelleen vanhojen harvennusmallien mukaisesti.

Ensiharvennuksissa ei suositella käytettävän vanhoja harvennusmalleja, vaan ensiharvennuksissa käytetään aina uudistettuja harvennuksen jälkeisiä runkolukusuosituksia, jotka löytyvät [Ensiharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus/toteutus#section-387)-artikkelista. Tämän jälkeen myöhemmissä harvennuksissa käytetään uudistettuja harvennusmalleja.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

Metsänhoidon harvennusmallit on laadittu avuksi harvennusten suunnitteluun ja toteutukseen. Harvennusmallit perustuvat pitkäaikaisista harvennuskokeista saatuihin tutkimustuloksiin ja niillä tavoitellaan hyvää kannattavuutta, puuntuotosta ja korjuukelpoisia leimikoita. Harvennusmallit on laadittu puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Niiden avulla voidaan määrittää hoidetun metsikön harvennustarve ja hakkuussa jätettävän, kasvatettavan puuston suositeltava määrä.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

**Soveltaminen kohteen ominaispiirteet huomioiden**

Harvennusmalleissa on kuvattu valtapituuden ja puuston tiheyden perusteella rajat, joiden sisällä metsikön käsittelyssä on turvallista pysyä, kun tavoitteena on hyvä puuntuotannollinen ja taloudellinen tulos. Suosituksessa on esitetty kahdenlaisia harvennusmalleja: puuston valtapituuteen ja pohjapinta-alaan perustuvat sekä valtapituuteen ja runkolukuun perustuvat.
Ensiharvennuksissa suositellaan ensisijaisesti käyttämään valtapituuteen ja runkolukuun perustuvia harvennusmalleja. Myöhemmissä harvennuksissa suositellaan käyttämään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvia malleja. Hoitamattomien metsien hoitoon on kehitetty omat runkolukuun perustuvat harvennusmallit.
Mallia voimakkaampi harvennus lisää välittömiä puunmyyntituloja, mutta voi aiheuttaa puuston kasvutappioita ja nostaa lumi- ja tuulituhojen riskiä. Toisaalta useat, hyvin lievät harvennukset, joissa poistuma on pieni, eivät yleensä ole perusteltuja korjuun heikon kannattavuuden ja korjuuvaurioiden kasvavan riskin vuoksi.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

**Harvennusmallien käyttö turvemailla**

Ylitiheydestä kärsineissä, tuuli- ja lumituhoille alttiissa metsiköissä puuston määrä on syytä jättää harvennusmallien jäävää puustoa kuvaavan vyöhykkeen yläpuoliskoon, mikä pienentää tuhoriskiä. Vyöhykkeen alapuoliskoon voidaan harventaa pystykarsitut metsiköt, sekametsiköt, erittäin kivisten maiden metsiköt sekä koivikot, joihin on syntynyt kehityskelpoinen kuusialikasvos.
Turvemailla sovelletaan samoja harvennusmalleja kuin kivennäismailla. Kivennaismaiden puustoihin verrattuna turvemaiden metsiköitä voidaan kasvattaa hieman tiheämpänä. Hoidetuilla mäntyvaltaisilla turvemailla voidaan käyttää 2–3 m²/ha korkeampia leimausrajoja kuin näissä harvennusmalleissa esitetään. Vastaavasti jäävän puuston määrä voi turvemailla olla 1–2 m²/ha korkeampi kuin kivennäismailla.

# Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

## Harvennusmallien käyttö

**Harvennusmallien lukuohje**

Harvennustarvetta ilmaiseva harvennusraja, eli leimausraja, on piirretty malleihin katkoviivalla. Kun puuston määrä nousee alimman katkoviivan yläpuolelle, on syytä harkita harvennusta. Hakkuussa puuston määrä vähennetään harvennuksen jälkeistä puustoa kuvaavalle pohjapinta- alavyöhykkeelle. Ajourien vaikutus on otettu huomioon jäävän puuston määrässä. Mikäli puustotunnuksia mitataan vain ajourien välistä, harvennusmalleja vastaava pohjapinta-ala on 1–2 m² ja runkoluku 100–300 runkoa/ha suurempi. Ero on suurin silloin kun jäävän puuston määrä on yli 1 200 runkoa/ha ja/tai ajourien väli lähellä 20 m. Erolla ei ole enää merkitystä, kun jäävän puuston määrä on alle 800 runkoa/ha.

Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

Uudistuneet hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallitHoidettujen tasaikäisten kasvatusmetsien harvennusmallit uudistuivat vuosien 2023-2024 aikana. Uudistuvista malleista kerrotaan erilliseltä sivultaan, jonka löydät tästä linkistä.Voit myös siirtyä suoraan harvennusmallihakuun tästä linkistä. Hausta saat haluamiesi parametrien mukaan sopivan harvennusmallin kuvaajan käyttöösi. Tältä sivulta löydät aikaisemmat vuonna 2006 tuotetut harvennusmallien kuvaajat. Vanhoja harvennusmalleja käytetään silloin kun siirtyminen uudistettuihin harvennusmalleihin ei ole mahdollista tai se ei ole metsänhoidollisesti järkevää. Varsinkin karuilla kasvupaikoilla ja pohjoisessa Suomessa, ja jos ensiharvennus on toteutettu voimakkaana, voi olla vaikeaa saavuttaa uusien harvennusmallien leimausrajaa enää uudelleen. Näissä tilanteissa voidaan harvennusten suunnittelu ja toteutus tehdä edelleen vanhojen harvennusmallien mukaisesti. Ensiharvennuksissa ei suositella käytettävän vanhoja harvennusmalleja, vaan ensiharvennuksissa käytetään aina uudistettuja harvennuksen jälkeisiä runkolukusuosituksia, jotka löytyvät Ensiharvennus-artikkelista. Tämän jälkeen myöhemmissä harvennuksissa käytetään uudistettuja harvennusmalleja.

Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden arviointi Ojien kunnostustarve arvioidaan puuston kasvulle riittävän kuivatustilanteen perusteella. Kohteella arvioidaan loppukesän aikaan silmävaraisesti puuston elinvoimaisuus, suokasvillisuuden esiintyminen ja ojien kunto. Pelkkä ojien umpeutuminen ei kuitenkaan vielä kerro kunnostustarpeesta. Tunnistetaan mahdolliset ravinnepuutokset puuston ja turvekangastyypin perusteella. Osalla turvekangastyypeistä ravinnepuutokset ovat tavallisia. Jos puuston heikko kasvu johtuu pääasiassa ravinnepuutoksesta, pelkkä tuhkalannoitus ilman ojien kunnostusta voi olla riittävä toimenpide. Tarve ojien kunnostamiseen on ilmeinen, jos puuston kasvu on taantunut maaperän liiallisen märkyyden vuoksi. Lisääntynyt suokasvillisuus saroilla on usein merkkinä heikosta kuivatuksesta. Ojien kunnostuskelpoisuus arvioidaan kannattavuuden perusteella. Tarkastelussa huomioidaan käsittelyalueen koko, kasvupaikan ravinteisuus, lämpösumma ja alueella kasvavan puuston määrä sekä laatu arvioidaan vesiensuojelun toteutuksen kustannukset. Isot vesiensuojeluriskit tai happaman sulfaattimaan esiintyminen ojitusalueella vähentävät ojien kunnostuskelpoisuutta. Ojitetussa suometsässä voi märkyyden vuoksi olla tarve ojien kunnostukselle, mutta esimerkiksi suon niukkaravinteisuuden takia toimenpiteen hyöty voi jäädä metsänomistajalle riittämättömäksi. Tällöin kohde on kunnostuskelvoton. Ojituskelvottomalla alueella olevat vanhat laskuojat voidaan avata, mikäli se on veden poisjohtamisen kannalta tarpeellista. Ensiharvennuksen yhteydessä perattu oja on tehnyt tehtävänsä: toisen harvennuksen jälkeinen puusto pidättää ja haihduttaa vettä jo niin hyvin, ettei ojia ole tarve kunnostaa. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden määrittäminen 

## Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden arviointi

**Ojien kunnostustarve** arvioidaan puuston kasvulle riittävän kuivatustilanteen perusteella.
1 . Kohteella arvioidaan loppukesän aikaan silmävaraisesti puuston elinvoimaisuus, suokasvillisuuden esiintyminen ja ojien kunto. Pelkkä ojien umpeutuminen ei kuitenkaan vielä kerro kunnostustarpeesta.
2 . Tunnistetaan mahdolliset ravinnepuutokset puuston ja turvekangastyypin perusteella. Osalla turvekangastyypeistä ravinnepuutokset ovat tavallisia. Jos puuston heikko kasvu johtuu pääasiassa ravinnepuutoksesta, pelkkä tuhkalannoitus ilman ojien kunnostusta voi olla riittävä toimenpide.
3 . Tarve ojien kunnostamiseen on ilmeinen, jos puuston kasvu on taantunut maaperän liiallisen märkyyden vuoksi. Lisääntynyt suokasvillisuus saroilla on usein merkkinä heikosta kuivatuksesta.
**Ojien kunnostuskelpoisuus** arvioidaan kannattavuuden perusteella. Tarkastelussa
- huomioidaan käsittelyalueen koko, kasvupaikan ravinteisuus, lämpösumma ja alueella kasvavan puuston määrä sekä laatu
- arvioidaan vesiensuojelun toteutuksen kustannukset. Isot vesiensuojeluriskit tai happaman sulfaattimaan esiintyminen ojitusalueella vähentävät ojien kunnostuskelpoisuutta.

Ojitetussa suometsässä voi märkyyden vuoksi olla tarve ojien kunnostukselle, mutta esimerkiksi suon niukkaravinteisuuden takia toimenpiteen hyöty voi jäädä metsänomistajalle riittämättömäksi. Tällöin kohde on kunnostuskelvoton. Ojituskelvottomalla alueella olevat vanhat laskuojat voidaan avata, mikäli se on veden poisjohtamisen kannalta tarpeellista.

Kunnostettavat kohteet päätetään ojien kunnostustarpeen sekä ojituksen kunnostuskelpoisuuden perusteella. Lähtökohta on, että kohteen kuivatuksen ylläpito on teknisesti mahdollista toteuttaa, esimerkiksi kaltevuutta on riittävästi.

Ojien kunnostus

Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden määrittäminen 

Harvennustapa tilanteen mukaan Tiheiköt on suositeltavinta alaharventaa, ja järeämmäksi kasvaneita puita voi myös poistaa yläharvennuksena. Tasaiseen kasvatustiheyteen pyrkiminen on työn toteutuksen ja suunnittelun kannalta helpointa, mutta vaihteleva kasvatustiheys voi palvella paremmin metsänkasvatuksen maiseman- ja luonnonhoidollisia tavoitteita. Huonolaatuiset puut, joita ei ole tarkoitus jättää säästöpuiksi, poistetaan. Esimerkki kasvatettavista ja poistettavista puista kuusikon alaharvennuksessa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Esimerkki kasvatettavista ja poistettavista puista kuusikon yläharvennuksessa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Alaharvennus Alaharvennus on harvennustapa, joka sopii kaikenikäisiin ja eri puulajien tasarakenteisin metsiköihin. Kasvamaan jätetään ensisijaisesti laadultaan metsikön parhaat valta- ja lisävaltapuut, joilla on rungon laadun puolesta mahdollisuus kasvaa tukkipuiksi. Alaharvennuksen tavoitteena on saada puusto järeytymään nopeasti ja tuottamaan nopeammin tuloja seuraavissa hakkuissa. Alaharvennuksessa poistetaan vialliset sekä sairaat puut&nbsp;valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut&nbsp;valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin että metsikköön jää harvennusmallien mukainen määrä mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa. Täydennykseksi voidaan jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita. Yläharvennus Yläharvennus on tasarakenteisen [jaksollisen kasvatuksen] varttuneen metsikön harvennustapa, jossa pienempien puiden lisäksi poistetaan myös osin kookkaimpia ja taloudellisesti arvokkaimpia puita. Hakkuu tehdään erityisesti hyvälaatuisten lisävaltapuiden hyväksi ja se tasaa puuston pituus- ja läpimittajakaumaa. Yläharvennus lisää laadukkaan tukkipuun tuotosta ja pidentää metsikön kiertoaikaa. Yläharvennuksessa poistetaan puun koosta riippumatta vialliset, sairaat, teknisesti huonolaatuiset ja erityisen paksuoksaiset sekä huonolatvuksiset puut, ellei niitä jätetä säästöpuiksi&nbsp;50–100 valtapuuta hehtaarilta. Kahdesta latvukseltaan yhtä hyvästä puusta poistetaan järeämpi.&nbsp;Yläharvennusta suunniteltaessa on varmistuttava kohteen sopivuudesta. Hakkuussa kasvamaan jätetään harvennusmallin mukaisesti hyvän latvuksen omaavia laadukkaita ja elpymiskykyisiä lisävaltapuita tilajärjestykseltään tasaisesti. Valtapuiden harvennus vaatii tekijältään ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta puuston tiheys pysyy harvennusmallin mukaisena. Yläharvennuksen etuna on, että sillä voidaan lisätä harvennushakkuiden välittömiä puunmyyntituloja ja koko kasvatusaikana saatavan tukkipuun määrää. Kannattavinta yläharvennus on sellaisessa metsän kasvatuksen vaiheessa, jossa yläharvennuksella poistetaan äskettäin tukkipuukoon saavuttaneita puita. Sopivimpia yläharvennettavia puita ovat sellaiset, joista saadaan vähintään kaksi tukkia tai yhden suuren. Riittävät mitat ovat tällöin 23 cm:n rinnankorkeusläpimitta ja 19 metrin pituus. Mitä suurempaa taloudellista tuottoa metsänomistaja edellyttää, sitä suositeltavampaa yläharvennuksen käyttö on sille soveltuvalla kohteella. Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Esimerkkimetsikön ollessa 50-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Tarkastelussa on keskisuomalainen lehtomaisen kankaan istutettu kuusikko, Lapinlahti (1 083 d.d.). Kiertoaikoina vertailussa ovat 67 ja 75 vuotta. Kuvassa esitetään kasvatusohjelmien toisen harvennushakkuun kertymät. Yläharvennuksen käyttö toisessa harvennuksessa lisää hakkuukertymää, etenkin tukkikertymää sekä lisää puunmyyntituloja. Poistuman keskijäreys kasvaa, mikä alentaa korjuukustannuksia. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö edellyttää hakkuun tekijältä hyvää ammattitaitoa. Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa noin kahdeksan vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa kuusikossa. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 15 %, kokonaistuotosta noin 4 % ja laskee kuitupuun tuotosta noin 20 %. Jos metsänomistaja tavoittelee hyvää puuntuotosta, korkeaa tukkiosuutta ja vahvaa kassavirtaa, suositusten mukaisen yläharvennuksen käyttö on hyvä metsänkäsittelyn vaihtoehto. Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 3 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 50 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 16 294 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 15 324 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin. Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä. Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä  Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Tarkastelussa on kainuulainen tuoreen kankaan istutusmännikkö, Paltamo (992 d.d.). Puusto kasvatetaan parempaa laatua ja tuotosta tavoitellen sekapuustoisena, männyn ohella lievä koivusekoitus ja merkittävästi luontaista kuusta. Esimerkkimetsikön ollessa 60-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Kiertoaikoina vertailussa ovat 82 ja 95 vuotta. Yläharvennuksen käyttö männikön toisessa harvennuksessa parantaa varsinkin tukkikertymää ja myös kokonaiskertymää runsaalla viidesosalla. Se lisää puunmyyntituloa alaharvennukseen verrattuna noin 80 %. Poistuman suurempi keskijäreys alentaa korjuukustannuksia, toisaalta päävaltapuita poistettaessa korjuuvaurioiden riski kasvaa. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö mäntyvaltaisessa sekametsässä edellyttää hakkuun tekijältä erityisen hyvää ammattitaitoa. Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa 13 vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa sekapuustoisessa männikössä. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 20 % ja laskee kuitupuun tuotosta runsaat 10 %. Yläharvennuksen käyttö sopii metsänomistajalle, joka tavoittelee hyvää puuntuotosta sekä hakkuukertymän korkeaa tukkiosuutta. Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 2 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 60 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 9 627 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 8 305 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin. Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä. Yläharvennuksella saadaan hyvin hoidetuista metsiköistä suurempi tukkikertymä kuin alaharvennuksella. Kuva: © Maria Lindén.

# Ala- ja yläharvennus

## Harvennustapa tilanteen mukaan

Tiheiköt on suositeltavinta alaharventaa, ja järeämmäksi kasvaneita puita voi myös poistaa yläharvennuksena. Tasaiseen kasvatustiheyteen pyrkiminen on työn toteutuksen ja suunnittelun kannalta helpointa, mutta vaihteleva kasvatustiheys voi palvella paremmin metsänkasvatuksen maiseman- ja luonnonhoidollisia tavoitteita. Huonolaatuiset puut, joita ei ole tarkoitus jättää säästöpuiksi, poistetaan.

Alaharvennus on harvennustapa, joka sopii kaikenikäisiin ja eri puulajien tasarakenteisin metsiköihin. Kasvamaan jätetään ensisijaisesti laadultaan metsikön parhaat valta- ja lisävaltapuut, joilla on rungon laadun puolesta mahdollisuus kasvaa tukkipuiksi. Alaharvennuksen tavoitteena on saada puusto järeytymään nopeasti ja tuottamaan nopeammin tuloja seuraavissa hakkuissa.
Alaharvennuksessa poistetaan
- vialliset sekä sairaat puut
- valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut
- valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin että metsikköön jää harvennusmallien mukainen määrä mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa. Täydennykseksi voidaan jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita.

# Ala- ja yläharvennus

## Yläharvennus

Yläharvennus on tasarakenteisen \[jaksollisen kasvatuksen\] varttuneen metsikön harvennustapa, jossa pienempien puiden lisäksi poistetaan myös osin kookkaimpia ja taloudellisesti arvokkaimpia puita. Hakkuu tehdään erityisesti hyvälaatuisten lisävaltapuiden hyväksi ja se tasaa puuston pituus- ja läpimittajakaumaa. Yläharvennus lisää laadukkaan tukkipuun tuotosta ja pidentää metsikön kiertoaikaa.
Yläharvennuksessa poistetaan
- puun koosta riippumatta vialliset, sairaat, teknisesti huonolaatuiset ja erityisen paksuoksaiset sekä huonolatvuksiset puut, ellei niitä jätetä säästöpuiksi
- 50–100 valtapuuta hehtaarilta. Kahdesta latvukseltaan yhtä hyvästä puusta poistetaan järeämpi.

Yläharvennusta suunniteltaessa on varmistuttava kohteen sopivuudesta. Hakkuussa kasvamaan jätetään harvennusmallin mukaisesti hyvän latvuksen omaavia laadukkaita ja elpymiskykyisiä lisävaltapuita tilajärjestykseltään tasaisesti. Valtapuiden harvennus vaatii tekijältään ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta puuston tiheys pysyy harvennusmallin mukaisena.
Yläharvennuksen etuna on, että sillä voidaan lisätä harvennushakkuiden välittömiä puunmyyntituloja ja koko kasvatusaikana saatavan tukkipuun määrää. Kannattavinta yläharvennus on sellaisessa metsän kasvatuksen vaiheessa, jossa yläharvennuksella poistetaan äskettäin tukkipuukoon saavuttaneita puita. Sopivimpia yläharvennettavia puita ovat sellaiset, joista saadaan vähintään kaksi tukkia tai yhden suuren. Riittävät mitat ovat tällöin 23 cm:n rinnankorkeusläpimitta ja 19 metrin pituus. Mitä suurempaa taloudellista tuottoa metsänomistaja edellyttää, sitä suositeltavampaa yläharvennuksen käyttö on sille soveltuvalla kohteella.

# Ala- ja yläharvennus

## Yläharvennus

### Ala- ja yläharvennuksen vertailua.

##  [Ala- ja yläharvennuksen vertailua](/fi/node/863)

Table
|   | Alaharvennus | Yläharvennus |
| --- | --- | --- |
| Tavoitteet | Saada puunmyyntituloja ja edistää kasvatettavan puuston nopeaa järeytymistä. Keskittää kasvu parhaisiin valta- ja lisävaltapuihin.  | Saada puunmyyntituloja ja parantaa kasvatettavan puuston suhteellista arvokasvua. Viivästyttää uudistushakkuuta 5-20 vuodella. Keskittää kasvu parhaisiin valta- ja lisävaltapuihin. |
| Toteutus ja valvonta | Helppo toteutustapa. | Edellyttää hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta.  |
| Soveltuvat kohteet | Soveltuu kaikkiin harvennuskohteisiin. | Hoidettujen varttuneiden havupuuvaltaisten metsiköiden sekä rauduskoivikoiden toinen tai kolmas harvennus. Ei sovellu hieskoivikoihin eikä ylitiheinä kasvaneisiin hoitamattomiin tasaikäisrakenteisiin metsiin. |
| Hakkuun taloudellinen kannattavuus | Hakkuukertymässä ei ole merkittävää eroa yläharvennukseen verrattuna. Tukkipuun saanto on kuitenkin pienempi kuin yläharvennuksessa, mikä vähentää välittömiä puunmyyntituloja. | Alaharvennukseen verrattuna suurempi tukkipuun saanto ja välittömät puunmyyntitulot. |
| Merkittävimmät riskit | Liian voimakas harvennus lisää tuuli- ja lumituhojen riskiä. | Hakkuussa voidaan poistaa liikaa isoja puita, mikä alentaa puuston kokonaistuotosta. Puustovaurioiden ja tuulituhojen riski voi hieman kasvaa alaharvennukseen verrattuna. |
Sekapuustoisuuden etuja ja haasteita.

# Ala- ja yläharvennus

## Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä

Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Esimerkkimetsikön ollessa 50-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Tarkastelussa on keskisuomalainen lehtomaisen kankaan istutettu kuusikko, Lapinlahti (1 083 d.d.). Kiertoaikoina vertailussa ovat 67 ja 75 vuotta.
Kuvassa esitetään kasvatusohjelmien toisen harvennushakkuun kertymät. Yläharvennuksen käyttö toisessa harvennuksessa lisää hakkuukertymää, etenkin tukkikertymää sekä lisää puunmyyntituloja. Poistuman keskijäreys kasvaa, mikä alentaa korjuukustannuksia. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö edellyttää hakkuun tekijältä hyvää ammattitaitoa.
Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa noin kahdeksan vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa kuusikossa. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 15 %, kokonaistuotosta noin 4 % ja laskee kuitupuun tuotosta noin 20 %. Jos metsänomistaja tavoittelee hyvää puuntuotosta, korkeaa tukkiosuutta ja vahvaa kassavirtaa, suositusten mukaisen yläharvennuksen käyttö on hyvä metsänkäsittelyn vaihtoehto.

Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 3 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 50 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 16 294 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 15 324 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin.

# Ala- ja yläharvennus

## Esimerkki: Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä

### Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä.

##  [Nettotulojen nykyarvo ala- ja yläharvennuksessa kuusikossa](/fi/node/855)

Table
|   |   | Yläharvennus | Alaharvennus |
| Nettonykyarvo 50 v. iässä €/ha 3 % korolla |   | 16 294 | 15 324 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 75 v | 67 v |
| Toimenpide | Vuonna | Kassavirta | Kassavirta |
| --- | --- | --- | --- |
| Hallintokulut, €/ha |   | - 11/vuosi | - 11/vuosi |
| Uudistustyöt, €/ha |  | - 1 265 | - 1 265 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 5 | - 300 | - 300 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 12 | - 460 | - 460 |
| Ensiharvennus, €/ha | 32 | + 956 | + 956 |
| Toinen harvennus, €/ha | 50 | + 4 093 | + 2 437 |
| Päätehakkuu, €/ha |   | + 23 827 | + 19 831 |
| Paljaan maan arvo |   | + 1 720 | + 1 469 |
Ylä- ja alaharvennuksen vertailu kuusivaltaisessa metsässä.

# Ala- ja yläharvennus

## Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä

Esimerkissä verrataan kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmaa sellaiseen, jossa on yksi alaharvennus ja yksi yläharvennus. Tarkastelussa on kainuulainen tuoreen kankaan istutusmännikkö, Paltamo (992 d.d.). Puusto kasvatetaan parempaa laatua ja tuotosta tavoitellen sekapuustoisena, männyn ohella lievä koivusekoitus ja merkittävästi luontaista kuusta. Esimerkkimetsikön ollessa 60-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö ylä- vai alaharvennusta. Kiertoaikoina vertailussa ovat 82 ja 95 vuotta.
Yläharvennuksen käyttö männikön toisessa harvennuksessa parantaa varsinkin tukkikertymää ja myös kokonaiskertymää runsaalla viidesosalla. Se lisää puunmyyntituloa alaharvennukseen verrattuna noin 80 %. Poistuman suurempi keskijäreys alentaa korjuukustannuksia, toisaalta päävaltapuita poistettaessa korjuuvaurioiden riski kasvaa. Maltillisen yläharvennuksen oikeanlainen käyttö mäntyvaltaisessa sekametsässä edellyttää hakkuun tekijältä erityisen hyvää ammattitaitoa.
Yläharvennus pidentää kiertoaikaa esimerkkitapauksessa 13 vuotta, jos uudistamisläpimitta säilytetään samana. Kuvassa esitetään tukki- ja kuitupuun vuotuinen hehtaarikohtainen tuotos ala- ja yläharvennetussa sekapuustoisessa männikössä. Yläharvennus lisää vuotuista tukkipuun tuotosta runsaat 20 % ja laskee kuitupuun tuotosta runsaat 10 %. Yläharvennuksen käyttö sopii metsänomistajalle, joka tavoittelee hyvää puuntuotosta sekä hakkuukertymän korkeaa tukkiosuutta.

Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 2 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 60 vuoden ikäinen, yläharvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 9 627 € hehtaarilla ja alaharvennuksen ohjelman 8 305 €. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin.

# Ala- ja yläharvennus

## Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä

### Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä.

##  [Nettotulojen nykyarvo ala- ja yläharvennuksessa männikössä](/fi/node/854)

Table
|   |   | Yläharvennus | Alaharvennus |
| Nettonykyarvo 60 v. iässä, €/ha 2 % korolla |   | 9 627 | 8 305 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 95 v | 82 v |
| Toimenpide | Vuonna | Kassavirta | Kassavirta |
| --- | --- | --- | --- |
| Hallintokulut, €/ha |   | - 11/vuosi | - 11/vuosi |
| Uudistustyöt, €/ha |  | - 1 100 | - 1 100 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 5 | - 300 | - 300 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 12 | - 460 | - 460 |
| Ensiharvennus, €/ha | 40 | + 682 | + 682 |
| Toinen harvennus, €/ha | 60 | + 2 368 | + 1 273 |
| Päätehakkuu, €/ha |   | + 13 203 | +10 390 |
| Paljaan maan arvo |   | + 1 314 | + 482 |
Ylä- ja alaharvennuksen vertailu mäntyvaltaisessa metsässä.
solujen otsikko kaksi viimeistä: kassavirta

Harvennustavalla tarkoitetaan periaatetta, jolla poistettavat puut valitaan. Kaikissa harvennustavoissa yleistavoitteena on parantaa kasvatettavan puuston laatua, nopeuttaa järeytymistä ja tuottaa puunmyyntituloja. Kasvamaan jätetään mahdollisimman laadukas ja tuottava puusto. Tasaikäisrakenteisten metsien harvennustavat ovat ala- ja yläharvennus. Harvennustapaa on hyödyllistä vaihtaa tilanteen mukaan myös metsikön sisällä.

Myöhempi harvennus

Ala- ja yläharvennus

Teiden rakentamista rantojen lähelle vältettävä Mikäli tien pituuskaltevuus on suuri ja sivuojissa on runsaasti vettä, saattavat hienojakoiset maalajit lähteä liikkeelle. Tien rakentaminen vesistöjen tai purojen yli vaikuttaa maisemaan ja veden virtauksiin. Soiden ja notkelmien yli rakennettu tie muuttaa pintavesien virtauksia ja kuivattaa usein tien lähialuetta. Tienrakentamisessa vältetään vesistöjen rantojen lähialueita ja kapeita niemiä sekä luonnontilaisia soita. Etelä-Suomessa luonnontilaiset letot ja rehevät korvet ovat tärkeimpiä suojeltavia soita. Metsätien suunnittelussa ja rakentamisessa vesistöjen läheisyyteen tulee ottaa huomioon suojelualueet ja arvokkaat luontokohteet. Niitä ovat muun muassa metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt, vesilain 2 luvun 11§:ssä luetellut pienvesibiotoopit, pohjavesialueet ja muut arvokkaat vesiluontokohteet ja alueet. Mikäli metsälain määrittelemän erityisen tärkeän elinympäristön kiertäminen ei ole teknisesti tai kohtuullisin kustannuksin mahdollista, tienrakentamiselle voidaan hakea metsälain 11 §:n mukaista poikkeuslupaa Suomen metsäkeskukselta. Teiden rakentamisessa ja kunnostamisessa on huomioitava vaelluskalojen reitit ja esteetön nousu. Ilmoitukset, lausunnot ja luvat  Metsätiehankkeesta on suositeltavaa tehdä ojitusilmoitus Lupa- ja valvontavirastoon, mikäli hankkeeseen sisältyy ojituksia, joilla voi olla vaikutuksia vesistöihin tai pohjavesiin. Vesistövaikutuksia voi vähentää tienvarsiojien ja laskuojien tarveharkinnalla ja vesiensuojeluratkaisuilla. Metsätien rakennus- ja perusparannushankkeiden suunnittelun yhteydessä laaditaan ympäristöselvitys, josta pyydetään Lupa- ja valvontaviraston lausunto. Mikäli ympäristöselvityksessä on ojitusilmoituksessa vaadittavat tiedot, voidaan lausuntopyynnössä kysyä Lupa- ja valvontaviraston näkemys myös vesilain mukaisen luvan tarpeesta ojitusten osalta, jolloin erillinen ojitusilmoitus ei ole tarpeen. Sillan, rummun tai penkereen rakentaminen vesistöön on tavallisin tilanne, jolloin tarvitaan ympäristöviranomaisen lupa. Vesilain tarkoittamien pienvesien, kuten norojen luonnontilaisuuden muuttaminen, edellyttää poikkeuslupaa. Metsätien rakentamiselle uoman yli ei tarvita poikkeuslupaa, mikäli kohteen luonnontilaisuus säilyy. Tienrakentaminen pohjavesialueella Tärkeällä tai vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella toimittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei aiheuteta pohjaveden pilaantumista eikä pohjaveden haitallista purkautumista. Maa-aineksen ottopaikoilla on jätettävä riittävä suojakerros pohjavesipinnan yläpuolelle. Myös E-luokan pohjavesialueet tulee huomioida, koska järeät toimenpiteet niillä voivat vaarantaa pohjavesialueesta riippuvan pintavesi- tai maaekosysteemin (esim. tihkupinnan, lähteen tai puron). Suoalueiden pinta- ja pohjavesien pääsy pohjavesialueille on estettävä. Kuivatusjärjestelyt voivat alentaa pohjaveden pintaa suoalueen läheisyydessä ja aiheuttaa muutoksia vesien virtauksessa. Suovesien virtausmuutoksia vältetään esimerkiksi rakentamalla pengertie. Erityisesti on huolehdittava maa-ainesten ottopaikoilla käytettävien työkoneiden öljyvahinkojen ennaltaehkäisystä ja torjunnasta. Työkoneiden huoltopaikat ja polttoainevarastot sijoitetaan pohjavesialueiden ulkopuolelle, sillä riski pohjaveden pilaantumiselle on suuri. Lähteet on tärkeä huomioida jo tien suunnitteluvaiheessa. Tie on linjattava riittävän kauas lähteistä ja hetteistä, jotta tien rakentaminen ja käyttö ei aiheuta pohjaveden pilaantumisvaaraa eikä haitallista pohjaveden purkautumista. Vesien selkeytys  Laskuojia ei saa kaivaa suoraan vesistöön asti. Vedet suositellaan johdettavaksi vesistöön pintavaluntana aina kun se on mahdollista. Tierunkoa ja ojia kaivettaessa huolehditaan, että vesi ei syövytä hienojakoisia maita liikkeelle. Lietteiden mahdollinen pääsy vesistöihin on estettävä. Lietteiden kulkeutuminen estetään samoin menetelmin kuin ojien kunnostuksissa. Esimerkiksi rumpujen päihin kaivetaan lietekuoppia ja laskuojan yhteyteen laskeutusaltaita. Niiden mitoituksessa kannattaa soveltaa kunnostusojituksessa käytettyjä ohjearvoja. Pitkissä rinteissä liettyminen vähenee, kun sivuojat porrastetaan pohjapadoilla virtausnopeuden pienentämiseksi. Lietteiden kulkeutumista ja liettymistä tulee silta- ja rumputöissä estää esimerkiksi väliaikaisilla padoilla, tilapäisellä uoman siirrolla ja työn ajoittamisella vähävetiseen aikaan.

# Vesien turvaaminen tienrakentamisessa 

## Teiden rakentamista rantojen lähelle vältettävä

Mikäli tien pituuskaltevuus on suuri ja sivuojissa on runsaasti vettä, saattavat hienojakoiset maalajit lähteä liikkeelle. Tien rakentaminen vesistöjen tai purojen yli vaikuttaa maisemaan ja veden virtauksiin. Soiden ja notkelmien yli rakennettu tie muuttaa pintavesien virtauksia ja kuivattaa usein tien lähialuetta.
Tienrakentamisessa vältetään vesistöjen rantojen lähialueita ja kapeita niemiä sekä luonnontilaisia soita. Etelä-Suomessa luonnontilaiset letot ja rehevät korvet ovat tärkeimpiä suojeltavia soita. Metsätien suunnittelussa ja rakentamisessa vesistöjen läheisyyteen tulee ottaa huomioon suojelualueet ja arvokkaat luontokohteet. Niitä ovat muun muassa metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt, vesilain 2 luvun 11§:ssä luetellut pienvesibiotoopit, pohjavesialueet ja muut arvokkaat vesiluontokohteet ja alueet. Mikäli metsälain määrittelemän erityisen tärkeän elinympäristön kiertäminen ei ole teknisesti tai kohtuullisin kustannuksin mahdollista, tienrakentamiselle voidaan hakea metsälain 11 §:n mukaista poikkeuslupaa Suomen metsäkeskukselta.
Teiden rakentamisessa ja kunnostamisessa on huomioitava [vaelluskalojen reitit ja esteetön nousu](https://www.eraluvat.fi/erapalvelut/hankkeet/esteet-pois.html).

# Vesien turvaaminen tienrakentamisessa 

## Ilmoitukset, lausunnot ja luvat

Metsätiehankkeesta on suositeltavaa tehdä ojitusilmoitus Lupa- ja valvontavirastoon, mikäli hankkeeseen sisältyy ojituksia, joilla voi olla vaikutuksia vesistöihin tai pohjavesiin. Vesistövaikutuksia voi vähentää tienvarsiojien ja laskuojien tarveharkinnalla ja vesiensuojeluratkaisuilla.
Metsätien rakennus- ja perusparannushankkeiden suunnittelun yhteydessä laaditaan ympäristöselvitys, josta pyydetään Lupa- ja valvontaviraston lausunto. Mikäli ympäristöselvityksessä on ojitusilmoituksessa vaadittavat tiedot, voidaan lausuntopyynnössä kysyä Lupa- ja valvontaviraston näkemys myös vesilain mukaisen luvan tarpeesta ojitusten osalta, jolloin erillinen ojitusilmoitus ei ole tarpeen.
Sillan, rummun tai penkereen rakentaminen vesistöön on tavallisin tilanne, jolloin tarvitaan ympäristöviranomaisen lupa. Vesilain tarkoittamien pienvesien, kuten norojen luonnontilaisuuden muuttaminen, edellyttää poikkeuslupaa. Metsätien rakentamiselle uoman yli ei tarvita poikkeuslupaa, mikäli kohteen luonnontilaisuus säilyy.

# Vesien turvaaminen tienrakentamisessa 

## Tienrakentaminen pohjavesialueella

Tärkeällä tai vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella toimittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei aiheuteta pohjaveden pilaantumista eikä pohjaveden haitallista purkautumista. Maa-aineksen ottopaikoilla on jätettävä riittävä suojakerros pohjavesipinnan yläpuolelle. Myös E-luokan pohjavesialueet tulee huomioida, koska järeät toimenpiteet niillä voivat vaarantaa pohjavesialueesta riippuvan pintavesi- tai maaekosysteemin (esim. tihkupinnan, lähteen tai puron).
Suoalueiden pinta- ja pohjavesien pääsy pohjavesialueille on estettävä. Kuivatusjärjestelyt voivat alentaa pohjaveden pintaa suoalueen läheisyydessä ja aiheuttaa muutoksia vesien virtauksessa. Suovesien virtausmuutoksia vältetään esimerkiksi rakentamalla pengertie. Erityisesti on huolehdittava maa-ainesten ottopaikoilla käytettävien työkoneiden öljyvahinkojen ennaltaehkäisystä ja torjunnasta. Työkoneiden huoltopaikat ja polttoainevarastot sijoitetaan pohjavesialueiden ulkopuolelle, sillä riski pohjaveden pilaantumiselle on suuri.
Lähteet on tärkeä huomioida jo tien suunnitteluvaiheessa. Tie on linjattava riittävän kauas lähteistä ja hetteistä, jotta tien rakentaminen ja käyttö ei aiheuta pohjaveden pilaantumisvaaraa eikä haitallista pohjaveden purkautumista.

# Vesien turvaaminen tienrakentamisessa 

## Vesien selkeytys

Laskuojia ei saa kaivaa suoraan vesistöön asti. Vedet suositellaan johdettavaksi vesistöön pintavaluntana aina kun se on mahdollista. Tierunkoa ja ojia kaivettaessa huolehditaan, että vesi ei syövytä hienojakoisia maita liikkeelle. Lietteiden mahdollinen pääsy vesistöihin on estettävä. Lietteiden kulkeutuminen estetään samoin menetelmin kuin ojien kunnostuksissa. Esimerkiksi rumpujen päihin kaivetaan lietekuoppia ja laskuojan yhteyteen laskeutusaltaita. Niiden mitoituksessa kannattaa soveltaa kunnostusojituksessa käytettyjä ohjearvoja. Pitkissä rinteissä liettyminen vähenee, kun sivuojat porrastetaan pohjapadoilla virtausnopeuden pienentämiseksi.
Lietteiden kulkeutumista ja liettymistä tulee silta- ja rumputöissä estää esimerkiksi väliaikaisilla padoilla, tilapäisellä uoman siirrolla ja työn ajoittamisella vähävetiseen aikaan.

Metsäteillä on pintavesien virtauksiin melko vähäinen vaikutus, koska tiet pääsääntöisesti linjataan kantaville maille vetisiä maastokohtia välttäen. Sen sijaan teiden rakentamisessa paljastetaan paljon maata ja kaivetaan ojia, jolloin lietteitä voi sateiden aikana päästä vesistöön.

Metsätien perusparantaminen 

Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

Vesien turvaaminen tienrakentamisessa 

Kuva: © Hannu Huttu Metsänhoidon erilaiset riskit Markkinariskinä on raakapuun kysynnän ja hinnan odottamaton lasku, joka voi kohdentua yhteen tai useampaan puutavaralajiin. Myös metsänhoidon kustannusten nousu muodostaa markkinariskin, joka heikentää metsätalouden kannattavuutta. Metsätuhoriskiä kasvattaa ilmastonmuutos, erityisesti lämpötilan nousu ja kosteusolojen muutokset. Tuuli- ja kuivuustuhot, hyönteis- ja tautituhot sekä esimerkiksi hirvieläinten puustolle aiheuttamat vahingot ovat aiempaa todennäköisempiä. Eri metsätuhoihin voi tarkemmin tutustua metsänhoidon toimenpiteiden alta Metsätuhot ja metsien terveys artikkeleista. Erityisesti töiden toteutukseen sisältyy myös ympäristöriskejäSuomen Riskienhallintayhdistys PK-RH-riskienhallinta. Toimenpide voi esimerkiksi aiheuttaa haitallisia päästöjä, jotka heikentävät vesien laatua, lisäävät kasvihuonekaasujen vapautumista tai tuottavat terveyshaittoja. Toimenpiteen seurauksena voi myös olla mm. luonnon monimuotoisuuden väheneminen, kulttuurimaiseman vahingoittuminen tai alueen virkistyskäyttömahdollisuuksien niukentuminen. Riskienhallinnan perusteita metsätilan hoidossa Markkina- ja metsätuhoriskien hallinnassa keskeinen keino metsänhoidossa on riskien hajauttaminen. Sekä markkina- että tuhoriskiä voi hajauttaa kasvattamalla eri puulajeja sekä käyttämällä monipuolisesti paikalle sopivia metsänkasvatus- ja käsittelymenetelmiä. Kullakin kasvupaikalla on suositeltavaa kasvattaa sille soveltuvia puulajeja. Näin toimien metsänomistajalla on parhaat mahdollisuudet hyödyntää metsää myös siinä tapauksessa, että omat tavoitteet tai markkinoiden kysyntä muuttuvat. Metsän terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on tärkein keino ehkäistä metsätuhoriskejä. Osa tietotaitoa on tunnistaa metsätuhoille alttiit kohteet, ja valita metsänhoitotoimenpiteet riskit huomioiden. Metsätuhoja ei voi kokonaan ehkäistä metsänhoidollisin keinoin. Esimerkiksi voimakas myrsky saattaa aiheuttaa laajaa tuhoa sekä hoidetussa että hoitamattomassa metsässä. Monia tuhoriskejä voidaan pienentää aktiivisella torjunnalla. Asianmukaisella kasvinsuojeluaineiden käytöllä vähennetään esimerkiksi juurikäävän leviämistä ja suojellaan havupuiden taimia tukkimiehentäiltä. Myös jo tapahtuneisiin tuhoihin reagointi ja hoito ehkäisee tuhojen laajenemista ja kertautumista seuraavaan tuhoon. Osa metsätuhojen riskien hallintaa on metsänomistajan riskinsietokyvyn mukaan tehty metsävakuutus. Metsävakuutukset ovat hajautustapa, jolla riski jakaantuu useamman vakuuttajan kannettavaksi. Yleiskuvaus metsänhoidon riskienhallinnan perusrakenteesta. Puuston kasvusta ja terveydestä huolehtiminen on osa riskienhallintaa Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua. Vähäistä suurempina ne kuitenkin haittaavat puuston kasvukykyä, hiilensidontaa sekä vähentävät taloudellista jalostusarvoa. Puuston terveyttä voivat alentaa myös mahdolliset ravinnehäiriöt. Metsätuhoja aiheuttavat abioottiset eli elottomat tekijät kuten lumi, tuuli, halla, kuivuus ja metsäpalot. Elollisia eli bioottisia tekijöitä ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset kuten kirjanpainaja, sienet kuten juurikääpä sekä kasvitaudit. Tuhot voivat myös ketjuuntua, kun ensimmäisen tuhon seurauksena puusto altistuu toiselle tuhonaiheuttajalle. Tuhoriskit vaihtelevat puulajeittain, kasvupaikoittain ja maantieteellisesti. Merkittävien tuhoriskien ja ravinnehäiriöiden tunnistaminen ja ennaltaehkäisy ovat tärkeä osa metsänomistusta. Tuhon sattuessa nopea ja oikeatoiminen reagointi voi estää laajemmat vahingot. Kuivuuskaudet yleistyvät tulevina vuosikymmeninä, mikä on merkittävä riski pintajuuriselle kuuselle. Kuva: © Mikko Lumperoinen. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskiä Ilmastonmuutoksen seurauksena metsätuhojen riski kasvaa ja voi ilmetä myös uusia tuhonaiheuttajia. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa siihen, miten hyvin puustot kestävät tulevaisuudessa sään ääri-ilmiöitä ja muita tuhonaiheuttajia. Varttuneet kuusimetsät ovat jo nyt erittäin riskialttiita, erityisesti Suomen eteläosissaViiri H. 2020. Parantaako vai heikentääkö metsänhoito metsien kestävyyttä metsätuhoja vastaan? Metsätieteen aikakauskirja 2020-10505. Tieteen tori: Metsien terveys nyt ja tulevaisuudessa. 8 s.. Ilmastonmuutoksen riski ja sen merkitys metsätaloudelle muodostuu kolmesta osatekijästä: uhan todennäköisyydestä, metsien tuhoalttiudesta ja tuhon haittavaikutuksista. Ilmastonmuutos vaikuttaa uhkien voimakkuuteen, kuten roudattoman jakson pitenemiseen tai tuhohyönteisten voimistuvaan lisääntymiseen. Se vaikuttaa myös metsien alttiuteen tuhoille, esimerkiksi kuivuus heikentää puiden vastustuskykyä kaarnakuoriaisille. Metsänhoidolla voidaan vähentää metsien tuhoalttiutta esimerkiksi kasvattamalla eri puulajeja sekä vahvistamalla harvennuksilla puuston elinvoimaisuutta. Ilmastonmuutos lisää uhan todennäköisyyttä ja metsän tuhoalttiutta. Metsänhoidolla voidaan vähentää tuhoalttiutta ja mahdollisen tuhon haittavaikutuksia . Metsätuhon riski ja sen merkitys muodostuu näiden perusteella. Mukaillen lähteestä Ramsfield ym. 2016. Ilmastonmuutoksen seurauksena on odotettavissa yhä suurempia ongelmia lisääntyvien hyönteisten joukkoesiintymien ja laajenevien sienitautiepidemioiden vuoksi. Pidentyvä kasvukausi, keskilämpötilan nousu ja useammin toistuvat kuivuusjaksot alentavat puiden puolustuskykyä hyönteisiä ja sienitauteja vastaan, jolloin heikentyneet puut ovat yhä alttiimpia tuhohyönteisten joukkoesiintymille. Ilmastonmuutos voi lisätä vieraslajien&nbsp;leviämistä Suomeen kotimaisten tuholaislajien joukkoesiintymien voimistumisen ohella. Kotimaisten ja vieraslajisten hyönteisten ja sienitautien levinneisyysalueet myös laajenevat. Vieraslajituholaiset hyötyvät kansainvälisestä kaupasta, lämpenevistä talvista ja luontaisten vihollisten niukkuudesta. Pakkausmateriaalin mukana on Suomeen jo kulkeutunut esimerkiksi mäntyjä tappava mäntyankeroinen ja useita lehtipuulajeja vahingoittava aasianrunkojäärä, mutta ne eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa maassamme. Ulkomailta tulevan kasviaineksen ja puutavaran tarkkailu tuholaisten varalta on paras torjuntakeino. Ilmastonmuutos yhdistettynä väärin valittuihin metsänhoidollisiin ratkaisuihin voi lisätä monia tuhoriskejä, joiden yhteisvaikutus muodostuu metsätalouden kannalta hyvin haitalliseksi. Tämä korostaa metsätilan hoidossa ennakoivien toimenpiteiden ja tuhojen torjunnan merkitystä. Metsätuhoriskin hallinta perustuu ennakointiin ja reagointiin Metsätuhojen torjunta perustuu ensisijaisesti tuhojen syntymisen ennaltaehkäisyyn. Kuitenkaan kaikkia tuhoja ei voi ennaltaehkäistä, joten nopea reagointi estää usein tuhojen laajenemisen. Ehkäisevät toimet on syytä keskittää taloudellisesti merkittävien tuhonaiheuttajien riskien ennakointiin, jotta niiden laaja-alaisilta tuhoilta vältyttäisiin. Suomessa kaarnakuoriaisten-, juurikäävän- ja tuulen aiheuttamat tuhot ovat eniten toimenpiteitä vaativia uhkatekijöitä. Alueellisesti merkittävien metsätuhojen, kuten laaja-alaisten metsäpalojen, riskiä hallitaan ennen kaikkea metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien yhteistyönä. Yksittäisen metsänomistajan kohdalla keskeistä on tuhojen ehkäisy metsätilalla ja suunnitelmat tuhojen varalla. Tuhoriskien hallinta koostuu eri näkökulmista: ennaltaehkäisy, varautuminen, tuhokohteen hoito ja toipuminen. Näihin liittyviä toimenpiteitä on kuvattu taulukossa. Mallia voi soveltaa erityyppisille metsätuhoille. Metsien tilan seuraaminen on tärkeä osa tuhoriskien hallintaa. Vuotuiset maastokäynnit ja tulevaisuuden teknologian avulla, esimerkiksi satelliiteista, saatava tieto metsistä auttavat suuntaamaan toimenpiteitä. Metsien kestävyyden lisääminen tuhonaiheuttajia vastaan on tärkeä huomioida metsänkasvatuksen kaikissa toimenpiteissä. Metsätuhojen hallinnan vaiheet ovat ennaltaehkäisy, varautuminen, tuhokohteen hoito ja toipuminen. Metsien tilan jatkuva seuraaminen on tärkeä osa kokonaisuutta. Mukaillen lähteestä European Forest Risk Facility 2020. Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa Metsän terveys Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.&nbsp;Trumbore, S., Brando, P., Hartmann, H. 2015. Forest health and global change. Science;349 (2015) 814Kolb, T.E., M.R. Wagner, W.W. Covington. 1994. Utilitartian and ecosystem perspectives: concepts of forest health. Journal of Forestry 92(2): 10-15 Metsänterveyttä voidaan tarkastella sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Terveen metsän talouskäyttöä eivät uhkaa puuston välittömät tuhot tai kasvuhäiriöt. Ekologisessa tarkastelussa huomioidaan ekologinen prosessi, metsien rakenne, monimuotoisuus ja tuottavuus. Elinvoimainen metsä Elinvoimaisessa metsässä puusto kasvaa hyvin ja muita metsän tuotteita on runsaasti. Metsässä on elinympäristöjä metsän luontaiselle lajistolle, mahdollisuuksia virkistyskäyttöön ja sillä on maisemallista ja kulttuurista arvoa.&nbsp;Trumbore, S., Brando, P., Hartmann, H. 2015. Forest health and global change. Science;349 (2015) 814 Metsätuho Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle. Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä. Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta. Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen. Puuston ravinnehäiriö Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella. Lue lisää samasta aiheesta: Metsänhoidon toimenpiteet | Metsätuhot ja metsien terveys Metsätilan hoito | Talous, laatu ja riskienhallinta Metsätalous on toimintaa, johon sisältyy erilaisia riskejä esimerkiksi markkinoihin, metsätuhoihin ja vastuullisuuteen liittyen. Kyky tunnistaa ja hallita erilaisia epävarmuuksia ja riskejä sekä niiden seurausvaikutuksia on oleellinen osa metsänomistajan tietotaitoa.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

Metsätalous on toimintaa, johon sisältyy erilaisia riskejä esimerkiksi markkinoihin, metsätuhoihin ja vastuullisuuteen liittyen. Kyky tunnistaa ja hallita erilaisia epävarmuuksia ja riskejä sekä niiden seurausvaikutuksia on oleellinen osa metsänomistajan tietotaitoa.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsänhoidon erilaiset riskit

**Markkinariskinä** on raakapuun kysynnän ja hinnan odottamaton lasku, joka voi kohdentua yhteen tai useampaan puutavaralajiin. Myös metsänhoidon kustannusten nousu muodostaa markkinariskin, joka heikentää metsätalouden kannattavuutta.
**Metsätuhoriskiä** kasvattaa ilmastonmuutos, erityisesti lämpötilan nousu ja kosteusolojen muutokset. Tuuli- ja kuivuustuhot, hyönteis- ja tautituhot sekä esimerkiksi hirvieläinten puustolle aiheuttamat vahingot ovat aiempaa todennäköisempiä. Eri metsätuhoihin voi tarkemmin tutustua metsänhoidon toimenpiteiden alta [Metsätuhot ja metsien terveys](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsatuhot-ja-metsien-terveys) artikkeleista.
Erityisesti töiden toteutukseen sisältyy myös **ympäristöriskejä**. Toimenpide voi esimerkiksi aiheuttaa haitallisia päästöjä, jotka heikentävät vesien laatua, lisäävät kasvihuonekaasujen vapautumista tai tuottavat terveyshaittoja. Toimenpiteen seurauksena voi myös olla mm. luonnon monimuotoisuuden väheneminen, kulttuurimaiseman vahingoittuminen tai alueen virkistyskäyttömahdollisuuksien niukentuminen.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Riskienhallinnan perusteita metsätilan hoidossa

Markkina- ja metsätuhoriskien hallinnassa keskeinen keino metsänhoidossa on riskien **hajauttaminen**. Sekä markkina- että tuhoriskiä voi hajauttaa kasvattamalla eri puulajeja sekä käyttämällä monipuolisesti paikalle sopivia metsänkasvatus- ja käsittelymenetelmiä. Kullakin kasvupaikalla on suositeltavaa kasvattaa sille soveltuvia puulajeja. Näin toimien metsänomistajalla on parhaat mahdollisuudet hyödyntää metsää myös siinä tapauksessa, että omat tavoitteet tai markkinoiden kysyntä muuttuvat.
Metsän terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on tärkein keino **ehkäistä** metsätuhoriskejä. Osa tietotaitoa on tunnistaa metsätuhoille alttiit kohteet, ja valita metsänhoitotoimenpiteet riskit huomioiden. Metsätuhoja ei voi kokonaan ehkäistä metsänhoidollisin keinoin. Esimerkiksi voimakas myrsky saattaa aiheuttaa laajaa tuhoa sekä hoidetussa että hoitamattomassa metsässä.
Monia tuhoriskejä voidaan pienentää aktiivisella **torjunnalla**. Asianmukaisella kasvinsuojeluaineiden käytöllä vähennetään esimerkiksi juurikäävän leviämistä ja suojellaan havupuiden taimia tukkimiehentäiltä. Myös jo tapahtuneisiin tuhoihin reagointi ja hoito ehkäisee tuhojen laajenemista ja kertautumista seuraavaan tuhoon.

Osa metsätuhojen riskien hallintaa on metsänomistajan riskinsietokyvyn mukaan tehty metsävakuutus. Metsävakuutukset ovat hajautustapa, jolla riski jakaantuu useamman vakuuttajan kannettavaksi.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Puuston kasvusta ja terveydestä huolehtiminen on osa riskienhallintaa

Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua. Vähäistä suurempina ne kuitenkin haittaavat puuston kasvukykyä, hiilensidontaa sekä vähentävät taloudellista jalostusarvoa. Puuston terveyttä voivat alentaa myös mahdolliset ravinnehäiriöt.
Metsätuhoja aiheuttavat abioottiset eli elottomat tekijät kuten [lumi](/fi/toimenpiteet/lumituhojen-torjunta), [tuuli](/fi/toimenpiteet/tuulituhojen-torjunta), halla, [kuivuus](/fi/toimenpiteet/kuivuustuhojen-torjunta) ja [metsäpalot](/fi/toimenpiteet/metsapalojen-torjunta). Elollisia eli bioottisia tekijöitä ovat erilaiset nisäkkäät, [hyönteiset](/fi/toimenpiteet/sienitautien-hyonteisten-ja-muiden-elollisten-metsatuhon-aiheuttajien-torjunta) kuten [kirjanpainaja](/fi/toimenpiteet/kirjanpainajatuhojen-torjunta), sienet kuten [juurikääpä](/fi/toimenpiteet/juurikaapatuhojen-torjunta) sekä [kasvitaudit](/fi/toimenpiteet/sienitautien-hyonteisten-ja-muiden-elollisten-metsatuhon-aiheuttajien-torjunta). Tuhot voivat myös ketjuuntua, kun ensimmäisen tuhon seurauksena puusto altistuu toiselle tuhonaiheuttajalle. Tuhoriskit vaihtelevat puulajeittain, kasvupaikoittain ja maantieteellisesti.
Merkittävien tuhoriskien ja ravinnehäiriöiden tunnistaminen ja ennaltaehkäisy ovat tärkeä osa metsänomistusta. Tuhon sattuessa nopea ja oikeatoiminen reagointi voi estää laajemmat vahingot.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskiä

Ilmastonmuutoksen seurauksena metsätuhojen riski kasvaa ja voi ilmetä myös uusia tuhonaiheuttajia. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa siihen, miten hyvin puustot kestävät tulevaisuudessa sään ääri-ilmiöitä ja muita tuhonaiheuttajia. Varttuneet kuusimetsät ovat jo nyt erittäin riskialttiita, erityisesti Suomen eteläosissa.
Ilmastonmuutoksen riski ja sen merkitys metsätaloudelle muodostuu kolmesta osatekijästä: uhan todennäköisyydestä, metsien tuhoalttiudesta ja tuhon haittavaikutuksista. Ilmastonmuutos vaikuttaa uhkien voimakkuuteen, kuten roudattoman jakson pitenemiseen tai tuhohyönteisten voimistuvaan lisääntymiseen. Se vaikuttaa myös metsien alttiuteen tuhoille, esimerkiksi kuivuus heikentää puiden vastustuskykyä kaarnakuoriaisille. Metsänhoidolla voidaan vähentää metsien tuhoalttiutta esimerkiksi kasvattamalla eri puulajeja sekä vahvistamalla harvennuksilla puuston elinvoimaisuutta.

Ilmastonmuutoksen seurauksena on odotettavissa yhä suurempia ongelmia lisääntyvien hyönteisten joukkoesiintymien ja laajenevien sienitautiepidemioiden vuoksi. Pidentyvä kasvukausi, keskilämpötilan nousu ja useammin toistuvat kuivuusjaksot alentavat puiden puolustuskykyä hyönteisiä ja sienitauteja vastaan, jolloin heikentyneet puut ovat yhä alttiimpia tuhohyönteisten joukkoesiintymille.
Ilmastonmuutos voi lisätä [vieraslajien](https://vieraslajit.fi/) leviämistä Suomeen kotimaisten tuholaislajien joukkoesiintymien voimistumisen ohella. Kotimaisten ja vieraslajisten hyönteisten ja sienitautien levinneisyysalueet myös laajenevat. Vieraslajituholaiset hyötyvät kansainvälisestä kaupasta, lämpenevistä talvista ja luontaisten vihollisten niukkuudesta. Pakkausmateriaalin mukana on Suomeen jo kulkeutunut esimerkiksi mäntyjä tappava mäntyankeroinen ja useita lehtipuulajeja vahingoittava aasianrunkojäärä, mutta ne eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa maassamme. Ulkomailta tulevan kasviaineksen ja puutavaran tarkkailu tuholaisten varalta on paras torjuntakeino.
Ilmastonmuutos yhdistettynä väärin valittuihin metsänhoidollisiin ratkaisuihin voi lisätä monia tuhoriskejä, joiden yhteisvaikutus muodostuu metsätalouden kannalta hyvin haitalliseksi. Tämä korostaa metsätilan hoidossa ennakoivien toimenpiteiden ja tuhojen torjunnan merkitystä.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsätuhoriskin hallinta perustuu ennakointiin ja reagointiin

Metsätuhojen torjunta perustuu ensisijaisesti tuhojen syntymisen ennaltaehkäisyyn. Kuitenkaan kaikkia tuhoja ei voi ennaltaehkäistä, joten nopea reagointi estää usein tuhojen laajenemisen. Ehkäisevät toimet on syytä keskittää taloudellisesti merkittävien tuhonaiheuttajien riskien ennakointiin, jotta niiden laaja-alaisilta tuhoilta vältyttäisiin. Suomessa kaarnakuoriaisten-, juurikäävän- ja tuulen aiheuttamat tuhot ovat eniten toimenpiteitä vaativia uhkatekijöitä.
Alueellisesti merkittävien metsätuhojen, kuten laaja-alaisten metsäpalojen, riskiä hallitaan ennen kaikkea metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien yhteistyönä. Yksittäisen metsänomistajan kohdalla keskeistä on tuhojen ehkäisy metsätilalla ja suunnitelmat tuhojen varalla.
Tuhoriskien hallinta koostuu eri näkökulmista: ennaltaehkäisy, varautuminen, tuhokohteen hoito ja toipuminen. Näihin liittyviä toimenpiteitä on kuvattu taulukossa. Mallia voi soveltaa erityyppisille metsätuhoille.

Metsien tilan seuraaminen on tärkeä osa tuhoriskien hallintaa. Vuotuiset maastokäynnit ja tulevaisuuden teknologian avulla, esimerkiksi satelliiteista, saatava tieto metsistä auttavat suuntaamaan toimenpiteitä. Metsien kestävyyden lisääminen tuhonaiheuttajia vastaan on tärkeä huomioida metsänkasvatuksen kaikissa toimenpiteissä.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsätuhoriskin hallinta perustuu ennakointiin ja reagointiin

##  [Hantering av skogsskaderisker i praktiken](/sv/node/1248)

Table
| Skede i riskhanteringen | Praktiska åtgärder ur skogsägarens synpunkt |
| --- | --- |
| Preventiva åtgärder | - Trädslagsblandning och lövinslag kan minska risken för många olika skador. Att bibehålla dessa trädslagsförhållanden är en viktig form av förebyggande. - Genom att göra skogsvårdsåtgärder vid rätt tidpunkt värnar man om skogens livskraft. Utför röjningar och första gallringar vid rätt tidpunkt och med rätt styrka.- Gör förnyelseavverkningar i tid på objekt med uppenbara risker för skogsskador.- Undvik behandling som utsätter bestånden för skador där risken är uppenbar. (T.ex. höggallring på områden med risk för snöskador eller naturlig förnyelse som leder till grandominerad bestånd på karga ståndorter)- Markberedning som blottlägger mineraljord förebygger snytbaggeskador och gräsuppväxt vid plantering.- Rotticka bekämpas med stubbehandling  från maj till november. |
| Beredskap | - Kontrollera kända riskobjekt årligen i terrängen. Efter stormar och snörika vintrar är det skäl att kontrollera speciellt objekt där det nyligen avverkats.- På avverkningsområden kan man se om rotticka förekommer genom att kontrollera stubbarna. |
| Skötsel av skadeobjekt | - Efter en skogsskada inventerar man skadorna i terrängen och planerar för avverkningar om tröskelvärdena i lagen om bekämpning av skogsskador överskrids och för att minimera följdskador. Om kunskaperna och färdigheterna inte räcker till för detta skall man ta kontakt med lokala skogsfackmän.- Avverkningen noteras i anmälan om användning av skog som avverkning av skadeobjekt. Lagen innehåller begränsningar som gäller drivning och lagring sommartid. |
| Återhämtning | - Man följer med hur beståndet återhämtar sig efter skadan och kontrollerar att inga följdskador uppstår. - Stora områden med skador kan man bli tvungen att förnya genom skogsodling eller på naturlig väg. Om möjligt, välj ett trädslag som kan tänkas vara mindre utsatt för skador i framtiden.  |

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa

**Elinvoimainen metsä**

Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.
Metsänterveyttä voidaan tarkastella sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Terveen metsän talouskäyttöä eivät uhkaa puuston välittömät tuhot tai kasvuhäiriöt. Ekologisessa tarkastelussa huomioidaan ekologinen prosessi, metsien rakenne, monimuotoisuus ja tuottavuus.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa

**Metsätuho**

Elinvoimaisessa metsässä puusto kasvaa hyvin ja muita metsän tuotteita on runsaasti. Metsässä on elinympäristöjä metsän luontaiselle lajistolle, mahdollisuuksia virkistyskäyttöön ja sillä on maisemallista ja kulttuurista arvoa.
Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle. Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä. Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa

**Puuston ravinnehäiriö**

Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**:
Metsänhoidon toimenpiteet | [**Metsätuhot ja metsien terveys**](/fi/kategoriat/metsatuhot-ja-metsien-terveys)
Metsätilan hoito | [**Talous, laatu ja riskienhallinta**](/fi/kategoriat/talous-laatu-ja-riskienhallinta)

Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

Metsätalous on toimintaa, johon sisältyy erilaisia riskejä esimerkiksi markkinoihin, metsätuhoihin ja vastuullisuuteen liittyen. Kyky tunnistaa ja hallita erilaisia epävarmuuksia ja riskejä sekä niiden seurausvaikutuksia on oleellinen osa metsänomistajan tietotaitoa.  

Tuottovaatimus vaikuttaa ketjun toteutukseen Tuottovaatimuksen kasvaessa harvennukset on suositeltavaa tehdä voimakkaina ja suosia yläharvennusta eritoten toisessa harvennuksessa. Voimakkaat hakkuut ja yläharvennus kuitenkin lisäävät lumi- ja tuulituhojen riskiä. Mäntyvaltaiset kohteet  Hoidetuissa männiköissä puustopääoma on kannattavaa kasvattaa mahdollisimman suureksi ennen ensiharvennusta eli harvennusmallien leimausrajan ylärajalle. Taloudellista tuottoa parantaa varsin voimakkaat harvennukset. Harvennuksessa poistetaan ensisijaisesti alle jääneet ja huonolaatuiset puut sekä mutkaiset ja oksikkaat valtapuut. Hoitamattomissa männiköissä, joissa puusto on epätasaista tai hieskoivun osuus suuri, harvennus voi olla kannattavaa tehdä normaalia aikaisemmin puuston arvokasvun edistämiseksi. Ylitiheissä metsissä harvennuksen on oltava tavallista varovaisempi. Ojitetuilla rämeillä tehdään Eteläisessä Suomessa yleensä kaksi harvennusta, mutta Keskisessä ja Pohjoisessa Suomessa riittää yksi harvennus. Pohjoisen Suomen mäntyvaltaisilla, II-tyypin mustikka- ja puolukkaturvekankailla voidaan tehdä voimakas ensiharvennus myöhennettynä, jolloin kiertoaikana ei tehdä muita harvennuksia. Lisäksi tehdään kunnostusojitus, mutta se voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta. Kohteet, jotka sijaitsevat alle 900 d.d. -lämpösumma-alueella, harvennetaan vain kerran kasvatusaikana. Harvennus voidaan tehdä voimakkaana hyväpuustoisissa kohteissa, vastaavasti huonopuustoisissa kohteissa voidaan harvennusta myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi. Kunnostusojitus voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta. Kuusivaltaiset kohteet  Eteläisessä Suomessa kuusikoiden ensiharvennus suositellaan tehtäväksi voimakkaana, sillä kuusikot ovat joustavia harvennusvoimakkuuden suhteen. Samalla tehdään tarvittaessa kunnostusojitus. Jäävän puuston vaurioriskin vuoksi turvemaiden kuusikoihin suositellaan enintään kahta harvennusta. Ruohoturvekankailla harvennuksia voidaan tehdä jopa kolme kertaa. Pohjoisessa Suomessa turvemaiden kuusikoihin suositellaan voimakkuudeltaan normaaleja tai lieviä harvennuksia, sillä voimakas harvennus alentaa pohjoisessa kuusikon kasvua. Karuhkojen kasvupaikkojen kuusikoita voidaan kasvattaa myös ilman harvennuksia. Pohjoisessa Suomessa ruohoturvekankaiden kuusivaltaisiin kohteisiin voidaan ensiharvennus tehdä myöhennettynä, ellei koivusta ole haittaa havupuuston kehitykselle. Hyväpuustoisilla kohteilla voi toinen harvennus olla tarpeen. Mustikkaturvekankailla ensiharvennus tehdään lievänä, jolloin puuston pohjapinta-ala jätetään harvennusmallin jäävän puuston ylärajalle. Ajankohtaa voi olla tarpeen myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi. Luontaista kokovaihtelua sisältävän korpikuusikon harvennushakkuu on usein mahdollista tehdä yläharvennuksena. Edellytyksenä on, että lisävaltapuiden latvukset ovat elinvoimaiset. Tällä kohteella ensiharvennus on jo myöhässä ja alaharvennus siksi riskittömin vaihtoehto. Kuva: © Pentti Väisänen. Hieskoivuvaltaiset kohteet  Hieskoivu viihtyy puolukkaturvekankailla ja sitä rehevimmillä turvemaapohjilla ja on yleinen erityisesti II-tyypin turvekankailla. Hieskoivikot, joissa taimikonharvennus on tehty, voidaan harventaa kerran kiertoajan aikana. Jos tavoitteena on energia- ja kuitupuun kasvatus lyhyellä kiertoajalla, ei harvennuksesta ole hyötyä. Hoidetun hieskoivikon harvennus suositellaan tehtäväksi 13–15 metrin valtapituudessa, jolloin jätetään 900–1 200 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Erityisen hyvälaatuisissa ja kasvuisissa hieskoivikoissa voidaan Eteläisessä ja Keskisessä Suomessa tuottaa tukkipuuta, jolloin tehdään toinen harvennus, ja kasvatusaika on pitempi. Jos tavoitteena on edistää hieskoivikossa olevan kuusialikasvoksen kehittymistä, tehdään ensiharvennus voimakkaampana. Jos alikasvos on vielä pientä, koivikon harvennusta lykätään hallatuhoriskin vuoksi tai se tehdään kahdessa vaiheessa. Pohjoisessa Suomessa hieskoivikon harvennus on tarpeen vain, jos halutaan edistää kuusialikasvoksen kehitystä. Muussa tapauksessa harvennus ei kannata ja syntyy kasvutappioita. Hieskoivikko voidaan kasvattaa myös ilman taimikonhoitoa tai harvennuksia. Kuva: © Pentti Niemistö. Kaksijaksoiset metsiköt  Hieskoivu-kuusisekametsä kehittyy kaksijaksoiseksi ojitetuilla turvemailla yleensä luontaisesti, mutta myös verhopuustoa ja sen alle viljeltyä kuusikkoa voidaan kasvattaa kaksijaksoisena metsikkönä. Ylemmän jakson käsittely riippuu kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta. Harventamaton tiheä hieskoivikko alkaa hidastaa kuusten kasvua ja heikentää niiden elpymiskykyä kuusten ollessa noin parin metrin pituisia. Hallanaroilla paikoilla koivuja ei tällöin kannata vielä kokonaan poistaa. Hoidetun hieskoivikon alla kuusen taimikko voidaan kasvattaa pitemmäksi ja vapauttaa yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla ennen kuin latvat kärsivät koivujen piiskauksesta. Kaksijaksoista hieskoivu-kuusisekametsää voidaan viljavilla turvemailla harventaa myös uudelleen ja kasvattaa 300–400 paraslaatuista hieskoivua tukkipuuksi. Kaksijaksoinen kasvatus edellyttää ajoissa tehtyä ylispuuston harvennusta, etteivät koivujen latvukset pääse vaurioittamaan kuusia. Hieskoivut pitää poistaa riittävän ajoissa eli ennen kuin niiden kasvukunto heikkenee. Puunkorjuu edellyttää huolellisuutta ja hyvää ammattitaitoa. Turvemaiden mäntyvaltaisiin metsikköihin voi muodostua luontainen kuusialikasvos. Mustikkaturvekangas II-tyypin kasvupaikoilla kuusialikasvoksen hyödyntäminen on taloudellisesti perusteltua metsän uudistamisessa. Kasvatettavan kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja riittävän tasaisesti alueelle jakautunutta. Alikasvos vaikeuttaa männikön harventamista ja vaurioituu herkästi etenkin pakkaskauden hakkuissa. Ratkaisu mäntyvaltaisen metsikön kuusialikasvoksen hyödyntämisestä on yleensä tehtävä männikön ensiharvennusvaiheessa. Tällöin suuret kuuset poistetaan, hieskoivuja ja mäntyjä harvennetaan niin, että paraslaatuiset puut jätetään kasvamaan. Seuraavassa harvennuksessa poistetaan koivut ja harvennetaan mäntyjä. Loput männyt saavat kasvaa seuraavaan harvennukseen saakka. Kaksijaksoinen hieskoivu-kuusimetsikkö. Ylispuukoivut kannattaa poistaa paksun lumen aikana, kun kuusen taimikko on kasvanut riittävästi pituutta ja hallatuhojen riski oleellisesti vähentynyt. Kuvan hieskoivut ovat niin hyväkasvuisia, että parhaat niistä voidaan jättää järeytymään tukkipuun mittoihin ja poistaa kuusikon ensiharvennuksessa. Kuva: © Pentti Niemistö. Ensiharvennuksen yhteydessä myös ojien kunnostus on tarpeen. Kuva: ©  Tommi Tenhola.

Ensiharvennus on ensimmäinen kasvatushakkuu, ja se tuottaa myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta. Ensiharvennuksen tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata puuston järeytymistä.

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.
Ensiharvennus tehdään yleensä, kun puuston valtapituus on 12–15. metriä Ajankohta riippuu pääpuulajista, runkojen koosta, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta. Ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja -kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi.

Harvennus (myöhempi harvennus) on ensiharvennuksen jälkeen varttuneeseen kasvatusmetsikköön tehtävä harvennus, jolla voidaan edistää erilaisia metsänhoidollisia ja taloudellisia tavoitteita.

Keskeinen tavoite on saada puunmyyntituloja ja parantaa puustoon sitoutuneen pääoman tuottoa. Harvennukset tehdään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvien harvennusmallien mukaisesti. Harvennuksissa jätetään kasvamaan harvennustavasta riippumatta terveitä, latvukseltaan elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita harvennusmallien mukainen määrä.
Varttuneita kasvatusmetsiä ovat metsiköt, joissa puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm ja puuston rinnankorkeusikä on vähintään 25 vuotta. Metsikön ensiharvennus on jo yleensä tehty ja metsä on hyvässä kasvussa.

Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.

Metsänviljelyn onnistumisen edellytyksenä on käyttää kasvupaikalle sopivaa puulajia sekä alueelle sopivaa puu- ja taimimateriaalia. Lisäksi istutustiheys, istutuspaikan valinta ja taimien oikein tehty varastointi ovat onnistuneen istutuksen perusta.

Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.

Verhopuuhakkuu on hallanaroille kasvupaikoille tarkoitettu uudistushakkuu, jossa tähdätään kuusen luontaiseen uudistamiseen. Metsikköön jäävän mänty- tai lehtiverhopuuston on tarkoitus suojella kuusentaimia hallalta.

Jos luontaisesti syntynyttä taimiainesta ei ole riittävästi, taimikkoa täydennetään kuusen istutuksella. Tavallisesti verhopuustoa harvennetaan, kun kuusen taimet ovat 1–2 metrin pituisia. Loppu verhopuusto poistetaan, kun taimikko on 3–4-metristä.

Yläharvennus on tasarakenteisen, varttuneen kasvatusmetsän harvennustapa, jossa pienten puiden lisäksi poistetaan kookkaimpia ja taloudellisesti arvokkaimpia puita. Kasvatettavaksi jätetään etenkin hyvälaatuisia lisävaltapuita. Yläharvennus lisää laadukkaan tukkipuun tuotosta ja pidentää metsikön kiertoaikaa.

Yläharvennusta suunniteltaessa on varmistuttava kohteen sopivuudesta. Hakkuussa kasvamaan jätetään harvennusmallin mukaisesti hyvän latvuksen omaavia laadukkaita ja elpymiskykyisiä lisävaltapuita tilajärjestykseltään tasaisesti. Valtapuiden harvennus vaatii tekijältään ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta puuston tiheys pysyy harvennusmallin mukaisena.

Suometsät poikkeavat metsäkasvatuksessa kivennäismaista. Suometsien hoitoon liittyy erityispiirteitä niiden maaperän ja vesitalouden vuoksi. Soilla puiden kasvua rajoittaa yleisesti liiallinen veden määrä, mutta myös kivennäisravinteiden puutos on tavallista.
Suometsien hoidossa korostuvat myös turpeen hiilivarastoon ja eri kasvihuonekaasuihin sekä puunkorjuun toteutukseen liittyvät kysymykset.

# Turvemaiden metsänkasvatus

## Tuottovaatimus vaikuttaa ketjun toteutukseen

Tuottovaatimuksen kasvaessa harvennukset on suositeltavaa tehdä voimakkaina ja suosia yläharvennusta eritoten toisessa harvennuksessa. Voimakkaat hakkuut ja yläharvennus kuitenkin lisäävät lumi- ja tuulituhojen riskiä.

# Turvemaiden metsänkasvatus

## Mäntyvaltaiset kohteet

Hoidetuissa männiköissä puustopääoma on kannattavaa kasvattaa mahdollisimman suureksi ennen ensiharvennusta eli harvennusmallien leimausrajan ylärajalle. Taloudellista tuottoa parantaa varsin voimakkaat harvennukset. Harvennuksessa poistetaan ensisijaisesti alle jääneet ja huonolaatuiset puut sekä mutkaiset ja oksikkaat valtapuut.
Hoitamattomissa männiköissä, joissa puusto on epätasaista tai hieskoivun osuus suuri, harvennus voi olla kannattavaa tehdä normaalia aikaisemmin puuston arvokasvun edistämiseksi. Ylitiheissä metsissä harvennuksen on oltava tavallista varovaisempi.
Ojitetuilla rämeillä tehdään Eteläisessä Suomessa yleensä kaksi harvennusta, mutta Keskisessä ja Pohjoisessa Suomessa riittää yksi harvennus.

Pohjoisen Suomen mäntyvaltaisilla, II-tyypin mustikka- ja puolukkaturvekankailla voidaan tehdä voimakas ensiharvennus myöhennettynä, jolloin kiertoaikana ei tehdä muita harvennuksia. Lisäksi tehdään kunnostusojitus, mutta se voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta.
Kohteet, jotka sijaitsevat alle 900 d.d. -lämpösumma-alueella, harvennetaan vain kerran kasvatusaikana. Harvennus voidaan tehdä voimakkaana hyväpuustoisissa kohteissa, vastaavasti huonopuustoisissa kohteissa voidaan harvennusta myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi. Kunnostusojitus voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta.

# Turvemaiden metsänkasvatus

## Mäntyvaltaiset kohteet

### Mäntyvaltaisten ojitettujen suometsien kasvatusketjut, Eteläinen ja Keskinen Suomi

##  [Männyn kasvatusketjut turvemailla](/fi/node/839)

Table
| Kasvupaikka | Nuoren metsän vaihe  | Nuoren metsän vaihe  | Nuoren metsän vaihe  | Varttuneen metsän vaihe | Uudistamisvaihe |
| Kasvupaikka | ensiharvennus | kunnostusojitus | lannoitus | harvennus | uudistamisjäreys1 |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Mtkg II | normaali tai voimakas | tarvittaessa | tarvittaessa | normaali | ES, 26-32 cmKS, 24-28 cm |
| Ptkg I | normaali tai voimakas | tarvittaessa | ei yleensä | normaali | ES, 25-30 cmKS, 23-27 cm |
| Ptkg II | normaali tai voimakas | tarvittaessa | tarvittaessa | normaali | ES, 25-30 cmKS, 23-27 cm |
| Vatkg I | normaali tai voimakas | tarvittaessa | ei yleensä | ei yleensä | ES, 22-26 cmKS, 22-25 cm |
| Vatkg II | normaali tai voimakas | tarvittaessa | tarvittaessa | ei yleensä | ES, 22-26 cmKS, 22-25 cm |
Mäntyvaltaisten ojitettujen suometsien kasvatusketjut, Eteläinen ja Keskinen Suomi

Turvemaiden metsänkasvatus

Hoidetuille ojitetuille suometsille on laadittu suositeltavat peruskasvatusketjut, joissa kuvataan toimenpiteet ja niiden ajoittuminen kasvatusajalle. Kussakin kasvatusketjussa esitetyt hakkuut ja investoinnit on aina syytä suunnitella tapauskohtaisesti metsänomistajan tavoitteet huomioon ottaen.

Hoitamattomuus kasvattaa tuhoriskiä ja viivästyttää hakkuutuloja Lyhentyneen kiertoajan ansiosta tulot myöhemmistä harvennuksista ja uudistushakkuusta aikaistuvat. Myös tuhoriskit pienenevät. Hoitamatonta ylitiheää puustoa uhkaavat lumituhot. Etenkin männiköissä nuorten puiden kasvua haittaava runsas lehtipuusto lisää hirvituhojen riskiä. Poistettavien puiden kantoläpimitan vaikutus taimikonharvennuksen ajanmenekkiin. Esimerkki taimikonhoidon vaikutuksesta metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen Kuvissa esitetään taimikonhoidon vaikutus metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen. Esimerkkinä on kuusen istutustaimikko tuoreella kankaalla Etelä-Suomessa, Padasjoki (1 235 d.d.). Ensimmäisessä vaihtoehdossa taimikon varhaisperkaus tehdään suositusten mukaisesti viiden vuoden iässä ja taimikonharvennus kahdeksan vuotta myöhemmin. Toisessa vaihtoehdossa varhaisperkaus jätetään tekemättä ja taimikonharvennus myöhästyy viisi vuotta. Kummassakin tapauksessa kiertoaika on 63 vuotta ja harvennushakkuut tehdään harvennusmallien mukaisina. Varhaisperkauksen ja taimikonharvennuksen vaikutus tuotokseen. Esimerkki taiminkonhoidon kannattavuudesta Istutetun kuusentaimikon varhaisperkaus ja taimikonharvennus ovat kannattavia toimenpiteitä ja varmistavat hyvän tuoton metsänuudistamiseen tehdylle investoinnille. Hoidetun taimikon nettonykyarvo on korkeampi kaikilla esimerkin laskentakoroilla. Nettonykyarvo viiden vuoden iällä. Hieskoivu valtaa helposti havupuutaimikon varsinkin viljavilla sekä kosteilla mailla. Ilman ajallaan tehtyä taimikonharvennusta uudistamisen investointi menee hukkaan. Taimikonhoito on oleellinen osa tuottavaa metsän kasvatusta. Kuva: © Pentti Väisänen. Taimikonharvennuksen vaikutus ensiharvennuksen tuloihin kuusen viljelytaimikossa. Huomiot kuvasta Kun taimikko on hoidettu ajallaan, saadaan jo metsikön ensiharvennuksessa merkittävästi tuloja ainespuusta, koska hakkuussa kertyvä puu on hoidon ansiosta järeämpää. Taimikonharvennuksen ansiosta puumyyntitulot ovat esimerkissä runsaat 600 €/ha korkeammat ensiharvennuksessa. Jos taimikonharvennuksen hinta on 460 €/ha, sen arvo on 2 %:n laskentakorolla ensiharvennushetkellä (20 vuoden kuluttua) 683 €/ha.

# Taimikonhoito - Talous

## Hoitamattomuus kasvattaa tuhoriskiä ja viivästyttää hakkuutuloja

Lyhentyneen kiertoajan ansiosta tulot myöhemmistä harvennuksista ja uudistushakkuusta aikaistuvat. Myös tuhoriskit pienenevät. Hoitamatonta ylitiheää puustoa uhkaavat lumituhot. Etenkin männiköissä nuorten puiden kasvua haittaava runsas lehtipuusto lisää hirvituhojen riskiä.

# Taimikonhoito - Talous

## Esimerkki taimikonhoidon vaikutuksesta metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen

Kuvissa esitetään taimikonhoidon vaikutus metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen. Esimerkkinä on kuusen istutustaimikko tuoreella kankaalla Etelä-Suomessa, Padasjoki (1 235 d.d.). Ensimmäisessä vaihtoehdossa taimikon varhaisperkaus tehdään suositusten mukaisesti viiden vuoden iässä ja taimikonharvennus kahdeksan vuotta myöhemmin. Toisessa vaihtoehdossa varhaisperkaus jätetään tekemättä ja taimikonharvennus myöhästyy viisi vuotta. Kummassakin tapauksessa kiertoaika on 63 vuotta ja harvennushakkuut tehdään harvennusmallien mukaisina.

# Taimikonhoito - Talous

## Esimerkki taiminkonhoidon kannattavuudesta

Istutetun kuusentaimikon varhaisperkaus ja taimikonharvennus ovat kannattavia toimenpiteitä ja varmistavat hyvän tuoton metsänuudistamiseen tehdylle investoinnille. Hoidetun taimikon nettonykyarvo on korkeampi kaikilla esimerkin laskentakoroilla.

# Taimikonhoito - Talous

## Huomiot kuvasta

- Kun taimikko on hoidettu ajallaan, saadaan jo metsikön ensiharvennuksessa merkittävästi tuloja ainespuusta, koska hakkuussa kertyvä puu on hoidon ansiosta järeämpää.
- Taimikonharvennuksen ansiosta puumyyntitulot ovat esimerkissä runsaat 600 €/ha korkeammat ensiharvennuksessa. Jos taimikonharvennuksen hinta on 460 €/ha, sen arvo on 2 %:n laskentakorolla ensiharvennushetkellä (20 vuoden kuluttua) 683 €/ha.

Taimikonhoito on investointi, jolla vaikutetaan kasvatettavan puuston laatu- ja järeyskehitykseen. Työn tarkoituksena on kasvattaa tulevaisuuden hakkuutuloja. Ajallaan ja sopivaan tiheyteen tehdyn taimikonharvennuksen ansiosta puuston järeytyminen nopeutuu ja sekä taimikonharvennuksen kustannukset että ensiharvennuksen korjuukustannukset pysyvät kohtuullisina. Vaikka taimikonharvennus aiheuttaa kustannuksia kiertoajan alkupuolella, se parantaa koko kiertoajan kannattavuutta.

Taimikon varhaisperkaus

Taimikonharvennus

Taimikonhoito on investointi, jolla vaikutetaan kasvatettavan puuston laatu- ja järeyskehitykseen. Työn tarkoituksena on kasvattaa tulevaisuuden hakkuutuloja. Ajallaan ja sopivaan tiheyteen tehdyn taimikonharvennuksen ansiosta puuston järeytyminen nopeutuu ja sekä taimikonharvennuksen kustannukset että ensiharvennuksen korjuukustannukset pysyvät kohtuullisina. Vaikka taimikonharvennus aiheuttaa kustannuksia kiertoajan alkupuolella, se parantaa koko kiertoajan kannattavuutta.  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Täydennysistutus

Lain vaatimukset lahopuun turvaamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Vanhat harvennusmallit (2006-2023)

Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden määrittäminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ala- ja yläharvennus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Vesien turvaaminen tienrakentamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

Turvemaiden metsänkasvatus

Taimikonhoito - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko