Järeää ojitusta vältettävä Liian syvät ojat heikentävät vesiensuojelua ja kuivattavat aluetta yli tarpeen lisäten hiilidioksidipäästöjä, paloriskiä sekä mahdollisesti kuivuusriskiä. Lisäksi kuivatustarpeeseen nähden liian syviksi kaivetuilla ojilla heikennetään maaston kulkukelpoisuutta sekä vähennetään vesiensuojelun mahdollisuuksia esimerkiksi pintavalutuksen käytön osalta. Tarpeettoman syvät ojat myös kuivattavat maan pinnan turvekerrosta yli tarpeen – mitä syvemmällä pohjaveden pinta on, sitä suuremmat ovat kohteen maaperän kasvihuonepäästöt Ojanen, P. ja Minkkinen, K. 2019. The dependence of net soil CO 2 emissions on water table depth in boreal peatlands drained for forestry. Mires and Peat , vol. 24 , no. Article 27 , 27 .. Ojituksella pyritään siihen, että saralla pohjaveden pinta olisi loppukesällä 30–40 cm:n syvyydellä Sarkkola S., Hökkä, H., Jalkanen, R., Koivusalo, H. &amp;amp; Nieminen, M. 2013. Kunnostusojitustarpeen arviointi tarkentuu – puuston määrä tärkeä ojituskriteeri. Metsätieteen aikakauskirja 2: 159–166.Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Tällöin kuivatusojien syvyys voi olla kohteen ominaisuuksista riippuen 50–90 cm. Ojasyvyyden määrittämiseen vaikuttavat lähinnä turve- ja maalaji, turpeen paksuus, sekä maaston kaltevuus ja kaltevuuden vaihtelut. Myös kohteen maantieteellinen sijainti, sarkaleveys sekä kohteella olevan puuston määrä vaikuttuvat ojien tarpeelliseen kunnostussyvyyteen. Suositeltavat ojasyvyydet ojien kunnostuksessa Ojien kunnostuksessa suositellaan käyttämään taulukon mukaisia kaivusyvyyksiä. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä poistamalla puusto 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä. Kunnostamisen jälkeen ojat madaltuvat 20 vuodessa keskimäärin 20–40 cm Hökkä H., Stenberg L. &amp;amp; Laurén A. 2020. Modeling depth of drainage ditches in forested peatlands in Finland. Baltic Forestry 26(2): 453 p.. Nopeinta madaltuminen on ensimmäisen kymmenen vuoden aikana Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Riippumatta kunnostuksen kaivuusyvyydestä ja kohteen ominaisuuksista ojasyvyys asettuu 40–60 cm:iin 20–40 vuotta kunnostamisen jälkeen Hökkä H., Stenberg L. &amp;amp; Laurén A. 2020. Modeling depth of drainage ditches in forested peatlands in Finland. Baltic Forestry 26(2): 453 p..

# Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa

## Järeää ojitusta vältettävä

**Suositeltavat ojasyvyydet ojien kunnostuksessa**

Liian syvät ojat heikentävät vesiensuojelua ja kuivattavat aluetta yli tarpeen lisäten hiilidioksidipäästöjä, paloriskiä sekä mahdollisesti kuivuusriskiä. Lisäksi kuivatustarpeeseen nähden liian syviksi kaivetuilla ojilla heikennetään maaston kulkukelpoisuutta sekä vähennetään vesiensuojelun mahdollisuuksia esimerkiksi pintavalutuksen käytön osalta. Tarpeettoman syvät ojat myös kuivattavat maan pinnan turvekerrosta yli tarpeen – mitä syvemmällä pohjaveden pinta on, sitä suuremmat ovat kohteen maaperän kasvihuonepäästöt .
Ojituksella pyritään siihen, että saralla pohjaveden pinta olisi loppukesällä 30–40 cm:n syvyydellä . Tällöin kuivatusojien syvyys voi olla kohteen ominaisuuksista riippuen 50–90 cm. Ojasyvyyden määrittämiseen vaikuttavat lähinnä turve- ja maalaji, turpeen paksuus, sekä maaston kaltevuus ja kaltevuuden vaihtelut. Myös kohteen maantieteellinen sijainti, sarkaleveys sekä kohteella olevan puuston määrä vaikuttuvat ojien tarpeelliseen kunnostussyvyyteen.

Ojien kunnostuksessa suositellaan käyttämään taulukon mukaisia kaivusyvyyksiä. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä poistamalla puusto 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä.

# Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa

## Järeää ojitusta vältettävä

##  [Ojien suositussyvyydet ojien kunnostuksessa.](/fi/node/1284)

Table
| Turvekerroksen paksuus (cm) | Suositeltava ojasyvyys (cm) |
| --- | --- |
| Alle 30 | 50-60 |
| 30-80 | 60-80 |
| Yli 80 | 80-90 |

Kunnostamisen jälkeen ojat madaltuvat 20 vuodessa keskimäärin 20–40 cm . Nopeinta madaltuminen on ensimmäisen kymmenen vuoden aikana . Riippumatta kunnostuksen kaivuusyvyydestä ja kohteen ominaisuuksista ojasyvyys asettuu 40–60 cm:iin 20–40 vuotta kunnostamisen jälkeen .

Ojien kunnostuksen suunnittelussa määritellään ojien kaivusyvyys, jonka tulee vastata kuivatustarvetta. Ojia ei tule kaivaa tarpeettomasti liian syvälle tai kivennäismaahan asti. Toisaalta liian matalat ojat eivät anna tarvittavaa kuivatustehoa.

Ojien kunnostus

Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa

Laatua ja kasvunopeutta Käyttämällä männyn jalostettua siemenviljelysiementä saavutetaan tilavuuskasvussa 10–15 %:n lisäys ensimmäisen sukupolven siemenviljelmiltä ja 25–30 %:n lisäys 1,5 sukupolven viljelmiltä.Jansson, G., Hansen J. K , Haapanen, M., Kvaalen, H. &amp; Steffenrem, A. 2016.The genetic and economic gains from forest tree breeding programmes in Scandinavia and Finland. Scandinavian Journal of Forest Research Volume 32, 2017 - Issue 4. Lisäksi puun laatu on parempi ohuempien oksien ansiosta. Nopea kasvu lyhentää puuston kiertoaikaa useilla vuosilla.Haapanen, M., Hynynen, J., Ruotsalainen, S., Siipilehto, J., Kilpeläinen, M-L., 2016. Realised and projected gains in growth, quality and simulated yield of genetically improved Scots pine in southern Finland. Eur. J. For. Res. 135, 997. Rauduskoivulla on koeolosuhteissa mitattu 20–26 %:n luokkaa olevia lisäyksiä rungon tilavuuskasvussa&nbsp;Hagqvist R, Hahl J. 1998. Rauduskoivun siemenviljelysten jalostushyöty Etelä- ja Keski-Suomessa. [Summary: Genetic gain provided by seed orchards of Silver birch in Southern and Central Finland.] Reports from the Foundationfor Forest Tree Breeding 13:1–32. ja merkittävä laadun paraneminen käytettäessä jalostettua siementä. Kuusen siemenviljelysten jalostushyödyistä ei ole yhtä paljon tuloksia kuin männyllä ja koivulla. Kuitenkin siemenviljelyssiemenestä kasvatetun kuusikon pituuskasvun on todettu olevan Pohjois-Suomessa 10 % parempi kuin metsikkösiemenestä kasvatetun.&nbsp;Ruotsalainen S, Nikkanen T. 1998. Kuusen siemenviljelysaineiston menestyminen Pohjois-Suomessa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 709.&nbsp;Luonnonvarakeskus (Metinfo, jalostus) Koko uudistamisketju vaikuttaa onnistumiseen Jotta viljely onnistuisi, on valittava kohteelle sopiva uudistamistapa ja sen mukainen hoitoketju. Sopimaton muokkaus voi lisätä erittäin paljon heinäämisen ja taimikonperkauksen tarvetta. Etenkin tällöin varhaishoidon laiminlyöminen pilaa koko uudistamistuloksen.

# Metsänviljely - Talous

## Laatua ja kasvunopeutta

Käyttämällä männyn jalostettua siemenviljelysiementä saavutetaan tilavuuskasvussa 10–15 %:n lisäys ensimmäisen sukupolven siemenviljelmiltä ja 25–30 %:n lisäys 1,5 sukupolven viljelmiltä. Lisäksi puun laatu on parempi ohuempien oksien ansiosta. Nopea kasvu lyhentää puuston kiertoaikaa useilla vuosilla.
Rauduskoivulla on koeolosuhteissa mitattu 20–26 %:n luokkaa olevia lisäyksiä rungon tilavuuskasvussa ja merkittävä laadun paraneminen käytettäessä jalostettua siementä. Kuusen siemenviljelysten jalostushyödyistä ei ole yhtä paljon tuloksia kuin männyllä ja koivulla. Kuitenkin siemenviljelyssiemenestä kasvatetun kuusikon pituuskasvun on todettu olevan Pohjois-Suomessa 10 % parempi kuin metsikkösiemenestä kasvatetun.

# Metsänviljely - Talous

## Koko uudistamisketju vaikuttaa onnistumiseen

Jotta viljely onnistuisi, on valittava kohteelle sopiva uudistamistapa ja sen mukainen hoitoketju. Sopimaton muokkaus voi lisätä erittäin paljon heinäämisen ja taimikonperkauksen tarvetta. Etenkin tällöin varhaishoidon laiminlyöminen pilaa koko uudistamistuloksen.

Kun kohde uudistetaan viljellen, kannattaa käyttää jalostettuja siemeniä tai taimia. Jalostetun viljelymateriaalin käytöllä saadaan nopeakasvuinen ja hyvälaatuinen puusto, mikä kattaa hieman korkeammat uudistuskustannukset. Metsänviljelyn onnistumiseksi uudistusalan muokkaus ja taimikonvarhaishoito on tehtävä asianmukaisesti.

Metsänviljely istuttamalla

Metsänviljely kylvämällä

Kun kohde uudistetaan viljellen, kannattaa käyttää jalostettuja siemeniä tai taimia. Jalostetun viljelymateriaalin käytöllä saadaan nopeakasvuinen ja hyvälaatuinen puusto, mikä kattaa hieman korkeammat uudistuskustannukset. Metsänviljelyn onnistumiseksi uudistusalan muokkaus ja taimikonvarhaishoito on tehtävä asianmukaisesti.

 

Metsänviljely - Talous

Juurikäävän vaikutukset Juurikäävät&nbsp;ovat hyvin yleisiä eläviä havupuita lahottavia sienitauteja. Niistä koituu taloudellisia tappioita, koska ne lahottavat kuusen taloudellisesti arvokkainta tyviosaa ja tappavat mäntyjä. Juurikääpätartunnan saaneen puuston arvo laskee nopeasti, kun arvotukki muuttuu kuitupuuksi tai pahimmassa tapauksessa energiapuuksi. Juurikäävät heikentävät myös kykyä hillitä ilmastonmuutosta. Suomessa on kaksi juurikääpälajia, joista kuusenjuurikääpä, aiemmin kutsuttu myös maannousemaksi, tuottaa tyvilahoa kuuselle, lehtikuuselle ja tappaa männyntaimia. Männynjuurikääpä&nbsp;aiheuttaa männylle tyvitervastautia, mutta sieni lahottaa myös kuusta, katajaa, koivua, lehtikuusta ja douglaskuusta Piri, T., Selander, A., Hantula, J., Kuitunen, P. 2019. Juurikääpätuhojen tunnistaminen ja torjunta. Offset Ulonen Oy, 2019. Juurikäävän leviäminen Juurikäävät leviävät tehokkaasti metsikössä ilmalevintäisinä itiöinä, mutta myös läheisten puiden välisten juuriyhteyksien kautta. Suomen olosuhteissa juurikääpä alkaa tuottamaan kantaitiöitä vuorokauden keskilämpötilan noustua keväällä 5 celsiusasteen yläpuolelle. Itiöiden tuotanto kestää syksyn yöpakkasiin saakka.&nbsp;Itiötuotannon ja -levinnän vuodenaikausvaihtelua on ja selvää on, että ilman lämpötilan ollessa korkea myös itiölaskeuma on korkeampaa. Itiöt kulkeutuvat kaukolevinnän avulla uusiin kohteisiin jopa satojen kilometrien päähän Kasanen, R. 2009. Metsäpuiden sienitaudit. Metsäkustannus. 221 s.. Juuristosta laho etenee sekä sydän- että mantopuuhun. Kuusen kannon juuristossa rihmaston kasvunopeus voi olla jopa 60 cm vuodessa, kun se elävän puun juuristossa on noin 20 cm vuodessa. Puun rungossa tyvilaho voi edetä 35 cm vuodessa ja nousta elävässä puussa yli 10 m korkeuteen sekä säilyä elinkykyisenä kannoissa jopa 50 vuotta Piri, T. 1996. The spreading of the S type of Heterobasidion annosum from Norway spruce stumps to the subsequent tree stand. European Journal of Forest Pathology, Vol 26, Issue 4, Pages 193-204.Kasanen, R. 2009. Metsäpuiden sienitaudit. Metsäkustannus. 221 s.Honkaniemi, J. ym. 2014. Hmodel, a Heterobasidion annosum model for even-aged Norway spruce stands. Canadian Journal of Forest Research, Vol. 44, Number 7. Ympärivuotinen puunkorjuu on tärkeää teollisuuden puuhuollolle sekä metsäkonealan työllisyyden kannalta. Käytännön syistä joudutaan metsätaloudessa toimimaan myös juurikäävän riskiaikana. Juurikäävän leviämistä riskiaikana voidaan ehkäistä käsittelemällä kannot torjunta-aineella. Kantojen korjuu ei ole tehokas keino juurikäävän torjuntaan.&nbsp;Pitkäaikainen, yli 2 vuotta kestävä lahojen kantojen varastointi lisää taudin leviämisen riskiä entisestään. Juurikäävän esiintyminen Juurikääpä on levinnyt jo laajalti Suomessa. Kuusenjuurikäävän levinneisyys painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen, mutta sitä tavataan myös Suomen pohjoisosissa Müller, M., Kaitera, J. &amp; Henttonen, H. 2018. Butt rot incidence in the northernmost distribution area of Heterobasidion in Finland. Forest Ecology and Management 425, 154-163.. Pahimmat tuhoalueet ovat keskittyneet eteläisimpään Suomeen rannikon tuntumaan. Tyvilaho vaivaa erityisesti hyväkasvuisia kivennäismaiden kuusikoita, mutta sitä esiintyy vähäisemmässä määrin myös turvemailla.&nbsp;Piri, T., Selander, A., Hantula, J., Kuitunen, P. 2019. Juurikääpätuhojen tunnistaminen ja torjunta. Offset Ulonen Oy, 2019 Männynjuurikäävän levinneisyys on toistaiseksi painottunut Etelä- ja Keski-Suomeen. Lajia tavataan sekä kivennäis- että turvemailla Silver, Timo ja Piri Tuula. 2017. Havaintoja tyvitervastaudista turvemaiden männiköissä. Suo 68(1), 1-11.. Erityisen alttiita männynjuurikäävälle ovat entisille peltomaille istutetut männiköt. Juurikäävän levinneisyys-kartta. Nykyiset levinneisyysarviot perustuvat valtakunnan metsien inventointeihin ja erillisiin näytteenottoihin, jotka kuitenkin aliarvioivat juurikäävän esiintymistä. Tulevaisuudessa juurikäävän esiintymistä voidaan saada täsmällisempää tietoa hakkuukoneiden keräämän tiedon avulla. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi metsän uudistamisen yhteydessä. Ilmastonmuutoksen myötä erityisesti kuusen, mutta myös männynjuurikäävän riskialue laajenee yhä pohjoisemmaksi Venäläinen A., ym. 2020. Climate change induces multiple risks to boreal forests and forestry in Finland: A literature review. Global Change Biology 26, 4178–4196. . Kasvukauden pidentyminen, kevään varhaistuminen ja tehoisan lämpösumman kohoaminen voimistavat sekä kuusen- että männynjuurikäävän esiintymistä Aalto, J. ym. 2021. High-resolution analysis of observed growing season variability over northern Europe. Climate Dynamics 58. Nämä tekijät lisäävät torjuntatoimien tarvetta. Juurikääpätuhojen suuntaa antava riski 2040 ja 2070 vuosiin mennessä. Tyvitervastautipesäke männikössä. Kuva: ©Tuula Piri, Luke.

Juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho ja männyn tyvitervastauti ovat havupuiden sienitaudeista haitallisimmat. Juurikäävän torjunnan tarkoituksena on estää sienen leviäminen terveisiin metsiin sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa. Metsätuholaki velvoittaa huolehtimaan torjunnasta.

Kuusen tyvilahon eli maannouseman pääasiallinen aiheuttaja on kuusenjuurikääpä. Pahimmat tuhoalueet ovat keskittyneet eteläisimpään Suomeen rannikon tuntumaan. Tauti on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa ja sitä esiintyy harvakseltaan myös Pohjois-Suomessa. Tyvilaho vaivaa erityisesti hyväkasvuisia kivennäismaiden kuusikoita, mutta sitä esiintyy vähäisemmässä määrin myös turvemailla.
Männiköissä tyvitervastaudin aiheuttaa männynjuurikääpä. Tauti on levinnyt laajalti Etelä- ja Keski-Suomeen. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Saimaan ympäristöön. Erityisen alttiita juurikäävälle ovat vanhoille peltomaille istutetut männiköt.
Metsätuholain nojalla juurikäävän torjunta on monissa tapauksissa pakollista. Velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla.

Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Juurikäävän vaikutukset

Juurikäävät ovat hyvin yleisiä eläviä havupuita lahottavia sienitauteja. Niistä koituu taloudellisia tappioita, koska ne lahottavat kuusen taloudellisesti arvokkainta tyviosaa ja tappavat mäntyjä. Juurikääpätartunnan saaneen puuston arvo laskee nopeasti, kun arvotukki muuttuu kuitupuuksi tai pahimmassa tapauksessa energiapuuksi. Juurikäävät heikentävät myös kykyä hillitä ilmastonmuutosta.
Suomessa on kaksi juurikääpälajia, joista kuusenjuurikääpä, aiemmin kutsuttu myös maannousemaksi, tuottaa tyvilahoa kuuselle, lehtikuuselle ja tappaa männyntaimia. Männynjuurikääpä aiheuttaa männylle tyvitervastautia, mutta sieni lahottaa myös kuusta, katajaa, koivua, lehtikuusta ja douglaskuusta .

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Juurikäävän leviäminen

Juurikäävät leviävät tehokkaasti metsikössä ilmalevintäisinä itiöinä, mutta myös läheisten puiden välisten juuriyhteyksien kautta. Suomen olosuhteissa juurikääpä alkaa tuottamaan kantaitiöitä vuorokauden keskilämpötilan noustua keväällä 5 celsiusasteen yläpuolelle. Itiöiden tuotanto kestää syksyn yöpakkasiin saakka. Itiötuotannon ja -levinnän vuodenaikausvaihtelua on ja selvää on, että ilman lämpötilan ollessa korkea myös itiölaskeuma on korkeampaa. Itiöt kulkeutuvat kaukolevinnän avulla uusiin kohteisiin jopa satojen kilometrien päähän .
Juuristosta laho etenee sekä sydän- että mantopuuhun. Kuusen kannon juuristossa rihmaston kasvunopeus voi olla jopa 60 cm vuodessa, kun se elävän puun juuristossa on noin 20 cm vuodessa. Puun rungossa tyvilaho voi edetä 35 cm vuodessa ja nousta elävässä puussa yli 10 m korkeuteen sekä säilyä elinkykyisenä kannoissa jopa 50 vuotta .
Ympärivuotinen puunkorjuu on tärkeää teollisuuden puuhuollolle sekä metsäkonealan työllisyyden kannalta. Käytännön syistä joudutaan metsätaloudessa toimimaan myös juurikäävän riskiaikana. Juurikäävän leviämistä riskiaikana voidaan ehkäistä käsittelemällä kannot torjunta-aineella.

Kantojen korjuu ei ole tehokas keino juurikäävän torjuntaan. Pitkäaikainen, yli 2 vuotta kestävä lahojen kantojen varastointi lisää taudin leviämisen riskiä entisestään.

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Juurikäävän esiintyminen

Juurikääpä on levinnyt jo laajalti Suomessa. Kuusenjuurikäävän levinneisyys painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen, mutta sitä tavataan myös Suomen pohjoisosissa . Pahimmat tuhoalueet ovat keskittyneet eteläisimpään Suomeen rannikon tuntumaan. Tyvilaho vaivaa erityisesti hyväkasvuisia kivennäismaiden kuusikoita, mutta sitä esiintyy vähäisemmässä määrin myös turvemailla.
Männynjuurikäävän levinneisyys on toistaiseksi painottunut Etelä- ja Keski-Suomeen. Lajia tavataan sekä kivennäis- että turvemailla . Erityisen alttiita männynjuurikäävälle ovat entisille peltomaille istutetut männiköt.

Tulevaisuudessa juurikäävän esiintymistä voidaan saada täsmällisempää tietoa hakkuukoneiden keräämän tiedon avulla. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi metsän uudistamisen yhteydessä.
Ilmastonmuutoksen myötä erityisesti kuusen, mutta myös männynjuurikäävän riskialue laajenee yhä pohjoisemmaksi . Kasvukauden pidentyminen, kevään varhaistuminen ja tehoisan lämpösumman kohoaminen voimistavat sekä kuusen- että männynjuurikäävän esiintymistä . Nämä tekijät lisäävät torjuntatoimien tarvetta.

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Kuusenjuurikäävän tunnistaminen

Kuusenjuurikääpä havaitaan yleensä vasta kuusikon hakkuun yhteydessä tyveltään lahonneista rungoista. Juurikääpä lahottaa enimmäkseen kuollutta sydänpuuta, joten kuusi voi säilyä vuosista vuosikymmeniin ulkoisesti hyväkuntoisena. Puu alkaa oireilla ulkoisesti, kun laho etenee sydänpuusta elävään mantopuuhun. Tavanomaisia oireita ovat:
- pituuskasvun tyrehtyminen
- latvuksen harsuuntuminen ja neulasten värin haalistuminen
- mahdolliset pihkavuodot rungossa
- rungon tyviosan paksuuntuminen
Näille oireille voi kuitenkin olla myös muita syitä kuin juurikääpä.

Usein juurikääpätartunnan huomaa metsikön sisältä löytyvistä lahojuurisista tuulenkaadoista, joiden juurakoihin kehittyy usein myös juurikäävän itiöemiä. Vanhoista kannoista voi myös löytää juurikääpää, jolloin lahon lisäksi niissä voi näkyä myös juurikäävän itiöemiä. Itiöemät voivat kehittyvät kosteissa olosuhteissa, joten niitä voi löytää kasvillisuuden suojasta tai karikekerroksen peitosta. Juurikäävän itiöemät eli käävät ovat yläpuolelta kanelinruskeita ja alapuolen pillistö on hohtavan valkoinen.
Mesisienet ovat myös yleisiä kuusikon lahottajia, joten niiden lahoa voi luulla juurikääväksi. Juurikääpälaho on vaaleanruskeaa ja mesisienilaho taas tummanruskeaa. Myös mesisieni lahottaa kannon usein ontoksi, mutta laho ei nouse ylös runkoon. Mesisienilahossa raja terveen ja lahon puun välillä on jyrkkä toisin kuin juurikääpälaholla. Molemmat voivat esiintyä myös samassa puussa yhtä aikaa.

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Männynjuurikäävän tunnistaminen

Männynjuurikääpä aiheuttaa männiköissä tyvitervastautia. Se voi esiintyä kaiken kokoisissa ja ikäisissä männyissä. Tauti alkaa yksittäisen männyn heikkenemisenä. Sairastuneen puun juuristosta tauti laajenee ajan myötä viereisiin puihin. Tautipesäkkeissä on eri asteisesti harsuuntuneita ja ruskettuneita sekä kuolleita puita, koska puut sairastuvat eriaikaisesti. Mänty pyrkii estämään sienirihmaston leviämisen ylös runkoon runsaalla pihkoittumisella. Vanhemmat puut taistelevat jopa vuosikymmeniä juuristolevintää vastaan, mikä pienentää männikön tilavuuskasvua. Nuoret männyt voivat kuolla jo muutamassa kuukaudessa tartunnasta.

Lisätietoa juurikäävästä Luonnonvarakeskuksen [Metsäinfon tuhosivuilta](https://metsainfo.luke.fi/fi/cms/opas/tuhonaiheuttajaluettelo).

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Männynjuurikäävän tunnistaminen

**Keinoja puustovaurioiden vähentämiseen:**

**Juurikäävän torjunta sulan maan aikaan tehtävissä hakkuissa**• Hakkuissa tehdään havupuiden kantokäsittely kasvinsuojeluaineella metsätuholain velvoitteiden mukaisesti. Torjunta on suositeltavaa myös levinneisyyden reuna-alueilla.• Kantokäsittely tehdään huolellisesti erityisesti terveissä metsiköissä. Kantokäsittelyn teho edellyttää, että kasvinsuojeluaine saadaan levitetyksi kantojen koko leikkauspinnalle 3 tunnin sisällä kaadosta. Tavoitteena on täydellinen peittävyys vähimmäisvaatimuksen ollessa 85 %.• Harvennuskohteiksi valitaan ensisijaisesti lehtipuuvaltaisia leimikoita. • Harvennuksissa minimoidaan riskiä puustovaurioille, sillä ne altistavat metsikön tartunnalle.
- tehdään tarvittaessa ennakkoraivaus
- vältetään havupuuvaltaisten kohteiden korjuuta keväällä ajankohtana, jona puiden kuori irtoaa helposti ja puut vaurioituvat herkimmin
- ajourat tehdään riittävän leveiksi ja hakkuutähdettä käytetään ajourilla suojaamaan puiden juuristoja.

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Juurikäävän torjunta sulan maan aikaan tehtävissä raivauksissa

- Taimikonhoitotöissä ja ennakkoraivauksessa sulan maan aikana aiheutuu riski, jos raivatessa joudutaan poistamaan runsaasti havupuustoa. Läpimitaltaan jo 2 cm havupuukanto voi levittää juurikääpää kasvatettaviin puihin . Riski korostuu esimerkiksi kylvömänniköiden taimikonharvennuksissa. Juurikäävän tartuntariski kasvaa, kun poistettavien havupuiden läpimitta sekä määrä kasvavat . Tartuntariskiin vaikuttaa myös juurikäävän esiintyminen alueella.
- Raivauksessa havupuiden kantokäsittelyä on testattu, mutta toimivat menetelmät puuttuvat käytännöstä edelleen.

Juurikäävän leviämisen riski muodostuu sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa, ennakkoraivauksessa ja taimikonhoitotöissä. Tartunta voi tapahtua tuoreiden kantopintojen sekä runko- ja juurivaurioiden kautta.
Varmin keino ehkäistä taudin leviämistä uusille alueille on välttää hakkuiden ja raivaustöiden toteutusta riskiaikana. Leviämisen riski on olematon toimittaessa talvikaudella pakkasen ja roudan aikana. Myös kiertoajan hakkuukertoja vähentämällä voidaan hillitä riskiä.

Suomessa tuoreiden kantojen käsittelylle on kaksi eri vaihtoehtoa. Kemiallinen torjunta toteutetaan vahvalla urealiuoksella ja biologinen torjunta juurikäävän kanssa kilpailevalla harmaaorvakkasienen liuoksella .
**Ureakäsittelyssä** kannon pinta käsitellään juurikäävälle sopimattomaksi. Urean vaikutus perustuu pH:n nousuun kannon kaatopinnalla, mikä estää juurikäävän itiöiden itämisen. Ureavalmistetta levitettäessä on jätettävä vähintään 10 m suojavyöhyke vesistöihin ja pienvesiin.
**Biologinen kontrolli** perustuu sienten väliseen kilpailuun, missä kannon kaatopinnalle ensin päässyt harmaaorvakka vie juurikäävältä kasvutilan ja samalla tuhoten sen solukkoa. Harmaaorvakka myös kasvaa syvemmälle kantoon kuin mihin urean vaikutus yltää, mikä hillitsee juurikäävän leviämistä juuristossa. Rajoituksena biologisen valmisteen käytölle on sen jäätyminen pakkasella.

Molemmat kasvinsuojeluaineet levitetään hakkuukoneen kantokäsittelylaitteiston avulla tai käsin hakkuun jälkeen. Laki velvoittaa käsittelemään hakkuissa läpimitaltaan yli 10 cm kannot, mutta myös tätä pienemmät kannot on hyvä käsitellä juurikäävän leviämisen estämiseksi .

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Kasvinsuojeluaineiden käytön vaatimuksia

Suomessa voidaan käyttää ainoastaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:n hyväksymiä kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden ammattikäytössä on työntekijällä ja yrittäjällä oltava aina kasvinsuojelututkinto (Laki kasvinsuojeluaineista 1563/2011). Tämä koskee myös juurikäävän torjuntaa urealla tai harmaaorvakalla.
Kasvinsuojeluaineiden käytössä on noudatettava käyttöohjeen mukaista suojaetäisyyttä vesistöihin. Lisäksi on huomioitava metsäsertifioinnin asettamat vaatimukset.

**Juurikäävän vaivaaman metsikön käsittelyssä:**• Jos kasvupaikka mahdollistaa, vaihdetaan puulaji metsän uudistamisessa. Puulajeja voidaan vaihtaa uudistamisessa myös osalle kuviota.• Alikasvosta ei hyödynnetä metsänkasvatuksessa, koska tartunta leviää juuriston välityksellä.• Aikaistetaan uudistushakkuuta aikaisemmasta suunnitelmasta.• Juurikääpätartunnan leviämistä nuorissa männyntaimikoissa voi rajoittaa kaatamalla taudin tappaman puun tai puuryhmän ympäriltä kaksi tai kolme riviä terveitä mäntyjä ja käsittelemällä niiden kannot harmaaorvakalla (mutta ei urealla). Harmaaorvakka kasvaa männyllä myös puiden juuristoon katkaisten juurikäävältä leviämisreitin.

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Kannonnosto ei poista juurikääpää

Havupuiden kantojen korjuun avulla voidaan jonkin verran hillitä juurikäävän leviämistä, mutta se ei suojaa seuraavaa puusukupolvea juurikääpätartunnalta. Juurikääpä pysyy sitkeästi kasvupaikalla, koska osa kannoista ja lahoista juurista jää aina korjaamatta. Juurikääpä voi säilyä yli kuusi vuotta tartuntakykyisenä hyvinkin pienissä, vain 15 mm:n paksuisissa juurenpätkissä.
Kantojen nostossa ja kuljetuksessa juurimateriaali leviää helposti laajemmalle alueelle, jolloin uusia tautipesäkkeitä voi syntyy enemmän kuin jos kannot olisi jätetty nostamatta .

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Varastoidut kannot voivat levittää juurikääpää

Lahojen kuusikantojen varastointi lisää juurikäävän leviämisriskiä, jos kantojen poiskuljetuksesta ei huolehdita ajoissa. Otollisia juurikäävän itiöemien kehittymiselle ovat kantokasojen alimmat ja kosteat kannot.

Kuusenjuurikäävän pahoin vaivaamissa kuusikoissa yleensä taloudellisesti kannattavin vaihtoehto on avohakkuu ja kasvatettavan puulajin vaihto, ensisijaisesti rauduskoivuksi. Suojelu voi myös olla vaihtoehtona. Yhden lehtipuusukupolven aikana valtaosa juurikäävästä ehtii hävitä kasvupaikalta havupuun kantojen maatuessa. Pahoin saastuneilla alueilla ei ole suositeltavaa hyödyntää kuusialikasvosta. Tämä koskee sekä jaksollista että jatkuvaa kasvatusta.
Männynjuurikääpä on hankalaa torjua puulajia vaihtamalla, sillä se infektoi kaikkia havupuulajeja ja myös koivua. Se ei kuitenkaan enää leviä lehtipuista seuraavaan puusukupolveen.

Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on:
1 . kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta
2 . turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta.
3 . turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa.
Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Metsän hakkaajalla tarkoitetaan metsälain mukaan maanomistajaa tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa.
Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Kaikki läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot on säädösten mukaan käsiteltävä. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta.
Säädösten mukaan torjuntaa ei tarvitse tehdä, jos jokin seuraavista toteutuu:
- terminen kasvukausi ei ole alkanut
- hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0°C
- maassa on yhtenäinen lumipeite
- hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 °C.

Metsätuholaki velvoittaa monissa tapauksissa juurikäävän torjuntaan. Juurikäävän torjunta on kuitenkin suositeltavaa maantieteellisesti laajemmalla alueella kuin mihin metsätuholaki velvoittaa.
Metsätuholain velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Nämä alueet ovat keskinen ja eteläinen Suomi (ks. kartta alla). Torjuntavelvoite koskee myös ei-metsänhoidollisia havupuuvaltaisia hakkuita, kuten sähkölinjojen sekä teiden ja rautateiden varsien käsittelyä.

Jatkuvassa kasvatuksessa sopivin hakkuiden ajankohta on talvi, jolloin puustovaurioita syntyy vähemmän ja juurikääpäriski on pieni. Jos hakkuu tehdään juurikäävän riskiaikana, on tehtävä havupuiden kantokäsittely kasvinsuojeluaineella metsätuholain velvoitteiden mukaisesti.
Jatkuva kasvatus ei ole suositeltavaa, jos metsässä esiintyy juurikääpää tai taudin leviämisen riski on korkea. Taimilla ja alikasvoskuusilla on korkea riski saada varhainen tartunta saastuneesta juuristosta. Usein tiheäkasvuisina ne myös levittävät tautia tehokkaasti.
Puulajin vaihtaminen on hankalaa luontaisessa uudistamisessa.

# Juurikääpätuhojen torjunta

## Juurikäävän leviämisen ehkäisy kannonnostossa

- Juurikäävän lahottama puuaines poistetaan uudistusalalta mahdollisimman tarkasti. Mitä huolellisemmin havupuiden lahot kannot ja niiden osat kerätään pois korjuukohteelta, sitä vähemmän juurikääpätartuntoja esiintyy seuraavassa puusukupolvessa.
- Jos hakkuu tehdään pakkasjakson ulkopuolella toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana, juurikäävän esiintymisalueella on tehtävä havupuun kantojen käsittely harmaaorvakka- tai urealiuoksella (ks. kartta) tulevasta kannonnostosta riippumatta.
- Mikäli korjuukohteella ei todeta juurikääpää, luonnon monimuotoisuuden ja maaperän tuotoskyvyn turvaamiseksi vain osa kannoista nostetaan. Säästettävät havupuun kannot ovat riski, jos niitä ei käsitellä kasvinsuojeluaineella.
- Kannot varastoidaan aurinkoiselle ja kuivalle paikalle ja terveet kannot kasataan varastopinon alimmaisiksi.
- Kaikki kannot kuljetetaan pois tienvarsivarastosta viimeistään kahden vuoden kuluessa.
Huolehditaan, että varaston alimmaiset kannot kerätään pois varastopaikalta.

Juurikäävän leviämisen riskiä voidaan jossain määrin hillitä kannonnostolla, mutta sillä ei voida poistaa tautia kokonaan.

Juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho ja männyn tyvitervastauti ovat havupuiden sienitaudeista haitallisimmat. Juurikäävän leviämisen riski muodostuu sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa, ennakkoraivauksissa ja taimikonhoitotöissä. Tartunta voi tapahtua tuoreiden kantopintojen sekä runko- ja juurivaurioiden kautta. Leviämisen riski on olematon pakkasen ja roudan aikaan.
Juurikäävän torjunnan tärkein tavoite on estää sienen leviäminen terveisiin metsiin. Metsätuholaki velvoittaa torjuntaan riskiaikana tehdyissä hakkuissa.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Juurikääpätuhojen torjunta

Juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho ja männyn tyvitervastauti ovat havupuiden sienitaudeista haitallisimmat. Juurikäävän leviämisen riski muodostuu sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa, ennakkoraivauksissa ja taimikonhoitotöissä. Tartunta voi tapahtua tuoreiden kantopintojen sekä runko- ja juurivaurioiden kautta. Leviämisen riski on olematon pakkasen ja roudan aikaan.Juurikäävän torjunnan tärkein tavoite on estää sienen leviäminen terveisiin metsiin. Metsätuholaki velvoittaa torjuntaan riskiaikana tehdyissä hakkuissa.

Sekapuustoisuuden lisääminen erityisestiFelton, A., Lindbladh, M., Brunet, J. and Fritz, Ö. 2010. Replacing coniferous monocultures with mixed-species production stands: An assessment of the potential benefits for forest biodiversity in northern Europe. Forest Ecology and Management 260: 939-947&nbsp;havu-lehtipuumetsissä lisää niiden tuhonkestävyyttä verrattuna yhden puulajin metsiin. Tällöin tuho ei kohdistu kaikkiin puulajeihin, vaan osa metsikön puustosta voi välttyä siltä. Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla ja puulajien alttius eri tuhoille vaihtelee, joten riski puuston sieni-, hyönteis-, ja myrskytuhoriskeille pienenee sekapuustoisuuden kasvaessaHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Felton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.Baeten, L., Bruelheide, H., van Der Plas, F., et al. 2019. Identifying the tree species compositions that maximize ecosystem functioning in European forests. Journal of Applied Ecology, 56(3), 733-744.Felton, A., Lindbladh, M., Brunet, J. and Fritz, Ö. 2010. Replacing coniferous monocultures with mixed-species production stands: An assessment of the potential benefits for forest biodiversity in northern Europe. Forest Ecology and Management 260: 939-947. Esimerkiksi myrskyissä vahingoittunut lehtipuusto ei aiheuta hyönteistuhoriskiäKorhonen K.T. ym. 2020. Metsien monimuotoisuudelle merkittävien rakennepiirteiden muutokset Suomessa vuosina 1980– 2015. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10198. Tutkimusartikkeli. 26 s.&nbsp;. Erityisesti puhtaat kuusikot ovat tuhoalttiita. Sekapuustoiset metsät eivät ole täysin turvassa metsätuhoilta. Männyn juurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia ja mesisienen aiheuttamaa lahoa esiintyy lehti- ja havupuustossa. Männynversoruosteen aiheuttamat tuhot voivat yleistyä männyn taimikoissa, joissa esiintyy ruostesienen väli-isäntänä toimivaa haapavesakkoa. Havumetsissä havununnan toukat syövät sekä männyn että kuusen neulasia. Lehtipuuosuuden kasvattamisen myötä taimikoiden nisäkästuhoriski kasvaa, koska lehtipuiden, erityisesti haavan, pihlajan ja koivun, lisääntyminen saattaa houkutella hirvieläimiäHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Baeten, L., Bruelheide, H., van Der Plas, F., et al. 2019. Identifying the tree species compositions that maximize ecosystem functioning in European forests. Journal of Applied Ecology, 56(3), 733-744.Felton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.. Hirvet vioittavat yleensä suurempia taimia kuin kauriit ja peurat. Erityisesti lehtipuiden varjossa kasvaneiden mäntyjen latvakasvaimet kelpaavat hyvin hirvien ravinnoksi. Hirvituhoriskiä on mahdollista pienentää männyn ja kuusen sekaviljelyllä. Hirvi aiheuttaa tuhoja kuusen taimille melko harvoin. Hirvieläimistä kuusen taimien latvakasvaimia voivat tuhota kuitenkin metsäkauris sekä valkohäntäpeura. Sekametsä ei poista juurikääpää kasvupaikalta Juurikääpä pysyy sitkeästi kasvupaikalla niin kauan kuin siellä kasvaa isäntäpuulajia. Kuusenjuurikäävän vaivaamilla kasvupaikoilla kuusta kasvava sekametsä jatkaa juurikäävän tartuttamista uusiin kuusiin. Tällaisilla alueilla kuusen poistaminen ja muiden puulajien kasvatus on suositeltava vaihtoehto. Männynjuurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia esiintyy sekä havu- että lehtipuustossa. Näillä kohteilla on suositeltavaa kasvattaa yksi lehtipuusukupolvi, sillä lehtipuussa oleva männynjuurikääpä ei enää tartuta uutta puusukupolvea. Lisätietoa: Juurikääpätuhojen torjunta.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

Sekapuustoisuuden lisääminen erityisesti havu-lehtipuumetsissä lisää niiden tuhonkestävyyttä verrattuna yhden puulajin metsiin. Tällöin tuho ei kohdistu kaikkiin puulajeihin, vaan osa metsikön puustosta voi välttyä siltä. Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla ja puulajien alttius eri tuhoille vaihtelee, joten riski puuston sieni-, hyönteis-, ja myrskytuhoriskeille pienenee sekapuustoisuuden kasvaessa. Esimerkiksi myrskyissä vahingoittunut lehtipuusto ei aiheuta hyönteistuhoriskiä . Erityisesti puhtaat kuusikot ovat tuhoalttiita.
Sekapuustoiset metsät eivät ole täysin turvassa metsätuhoilta. Männyn juurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia ja mesisienen aiheuttamaa lahoa esiintyy lehti- ja havupuustossa. Männynversoruosteen aiheuttamat tuhot voivat yleistyä männyn taimikoissa, joissa esiintyy ruostesienen väli-isäntänä toimivaa haapavesakkoa. Havumetsissä havununnan toukat syövät sekä männyn että kuusen neulasia.
Lehtipuuosuuden kasvattamisen myötä taimikoiden nisäkästuhoriski kasvaa, koska lehtipuiden, erityisesti haavan, pihlajan ja koivun, lisääntyminen saattaa houkutella hirvieläimiä. Hirvet vioittavat yleensä suurempia taimia kuin kauriit ja peurat. Erityisesti lehtipuiden varjossa kasvaneiden mäntyjen latvakasvaimet kelpaavat hyvin hirvien ravinnoksi. Hirvituhoriskiä on mahdollista pienentää männyn ja kuusen sekaviljelyllä. Hirvi aiheuttaa tuhoja kuusen taimille melko harvoin. Hirvieläimistä kuusen taimien latvakasvaimia voivat tuhota kuitenkin metsäkauris sekä valkohäntäpeura.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

## Sekametsä ei poista juurikääpää kasvupaikalta

Juurikääpä pysyy sitkeästi kasvupaikalla niin kauan kuin siellä kasvaa isäntäpuulajia. Kuusenjuurikäävän vaivaamilla kasvupaikoilla kuusta kasvava sekametsä jatkaa juurikäävän tartuttamista uusiin kuusiin. Tällaisilla alueilla kuusen poistaminen ja muiden puulajien kasvatus on suositeltava vaihtoehto.
Männynjuurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia esiintyy sekä havu- että lehtipuustossa. Näillä kohteilla on suositeltavaa kasvattaa yksi lehtipuusukupolvi, sillä lehtipuussa oleva männynjuurikääpä ei enää tartuta uutta puusukupolvea.
Lisätietoa:[ Juurikääpätuhojen torjunta.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/juurikaapatuhojen-torjunta)

Sekametsän kasvatus

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

Puuston kasvun kannalta suositeltavin ajankohta harvennukselle on 2–10 vuoden kuluttua, kun puusto saavuttaa harvennusmallin leimausrajan (pohjapinta-ala silloin 22–26 m²). Kasvatettavien mäntyjen asema ylispuihin ja hieskoivuihin nähden vaikuttaa osaltaan harvennusajankohtaan. Pohjapinta-alan lisäksi on syytä tarkkailla myös latvusten kuntoa, varsinkin pituudeltaan epätasaisissa puustoissa. Jos harvennusta on mahdollista viivyttää, puutavaran hakkuukertymä ja puunmyyntitulot kasvavat ja puuntuotostappioiden riski vähenee. Hoitohankkeen osana metsikkö on tarkoituksenmukaista harventaa heti. Lähtöpuuston kokonaisrunkoluku on 1900 r/ha, pohjapinta-ala 21 m²/ha ja valtapuuston pituus 14 m ylispuiden ollessa hieman pidempiä (kuva). Harvennus toteutetaan valta- ja lisävaltapuina kasvavien mäntyjen hyväksi. Harvennus tehdään harvennusmallin osoittamalle alarajalle (14–18 m²/ha). Ainespuun hakkuukertymä on n. 40 m³/ha ja siitä valtaosa koivua. Harvennusmallia voimakkaampana hakkuu johtaa puuntuotostappioihin. Näin tapahtuu helposti, jos ylispuiden lisäksi poistetaan kaikki hieskoivut. Esimerkki tyypillisen II-tyypin puolukkaturvekankaan puuston rakenteesta ennen ja jälkeen ensiharvennuksen.

# Esimerkki tyypillisestä ensiharvennuskohteesta II-tyypin puolukkaturvekankaalla

Puuston kasvun kannalta suositeltavin ajankohta harvennukselle on 2–10 vuoden kuluttua, kun puusto saavuttaa harvennusmallin leimausrajan (pohjapinta-ala silloin 22–26 m²). Kasvatettavien mäntyjen asema ylispuihin ja hieskoivuihin nähden vaikuttaa osaltaan harvennusajankohtaan. Pohjapinta-alan lisäksi on syytä tarkkailla myös latvusten kuntoa, varsinkin pituudeltaan epätasaisissa puustoissa. Jos harvennusta on mahdollista viivyttää, puutavaran hakkuukertymä ja puunmyyntitulot kasvavat ja puuntuotostappioiden riski vähenee.
Hoitohankkeen osana metsikkö on tarkoituksenmukaista harventaa heti.
Lähtöpuuston kokonaisrunkoluku on 1900 r/ha, pohjapinta-ala 21 m²/ha ja valtapuuston pituus 14 m ylispuiden ollessa hieman pidempiä (kuva).

Harvennus toteutetaan valta- ja lisävaltapuina kasvavien mäntyjen hyväksi. Harvennus tehdään harvennusmallin osoittamalle alarajalle (14–18 m²/ha). Ainespuun hakkuukertymä on n. 40 m³/ha ja siitä valtaosa koivua.
Harvennusmallia voimakkaampana hakkuu johtaa puuntuotostappioihin. Näin tapahtuu helposti, jos ylispuiden lisäksi poistetaan kaikki hieskoivut.

Ensiharvennus

Esimerkki tyypillisestä ensiharvennuskohteesta II-tyypin puolukkaturvekankaalla

Haketus ja kaukokuljetus huomioitava Tienvarsivarastoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kaukokuljetuksen ja haketuksen asettamat&nbsp;vaatimukset, kuten kääntöpaikat, kantavuus sekä kuormauksen ja haketuksen vaatima tila. Energiapuun tienvarsihaketukseen ja kuljetukseen käytettävä kalusto vaatii enemmän tilaa kuin ainespuun kuljetuskalusto. Rangan ja hakkuutähteiden tienvarsivarastot kannattaa yleensä peittää.&nbsp;Peittäminen vähentää tienvarsivaraston kostumista sekä estää lumen ja jään joutumisen hakkeeseen haketuksen yhteydessä. Peittämisen merkitys korostuu hakkuutähteiden varastoinnissa. Karsittu ranka ja kokopuu eivät kostu talvella yhtä herkästi kuin hakkuutähteet. Kuiva-ainetappiot voivat olla huomattavia hakkuutähteiden&nbsp;tienvarsivarastoinnissa.&nbsp;Routa, J., Kolström, M., Ruotsalainen, J., and Sikanen, L. 2015. Precision Measurement of Forest Harvesting Residue Moisture Change and Dry Matter Losses by Constant Weight Monitoring. International Journal of Forest Engineering, 26:71–83.&nbsp;Hakkuutähteitä ei kannata varastoida tienvarressa muutamaa kuukautta pidempään, mutta toimituksiin liittyvistä käytännön syistä varastointiajat ovat yleensä pidemmät. Rankapuuvarastoissa kuiva-ainetappiot eivät muodostu suuriksi noin vuoden mittaisessa tienvarsivarastoinnissa&nbsp;Erber, G., Routa, J., Wilhelmsson, L., Raitila, J., Toiviainen, M., Riekkinen, J. &amp; Sikanen, L. 2014. A prediction model prototype for estimating optimal storage duration and sorting. Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 297.&nbsp;.&nbsp;Kannot säilyttävät ominaisuutensa tienvarsivarastossa&nbsp;pisimpään. Tiealueiden käyttö Yleisillä teillä,&nbsp;valtateillä (tie nro: 1–39) ja kantateillä&nbsp;(tie nro: 40–99)&nbsp;kaikenlainen puutavaran käsittely, puutavaran varastointi tiealueelle sekä peruutusvarastojen tekeminen&nbsp;on kiellettyä.&nbsp;Valta- ja kantateiltä tehtävillä pistoilla on aina oltava puutavara-autolle kääntöpaikka. Poikkeaminen tästä ohjeesta&nbsp;edellyttää&nbsp;Elinvoimakeskuksen työlupaa tiealueella työskentelyyn. Myös alemman tieverkon osalta kannattaa olla yhteydessä alueen tiemestariin. Edellä mainittujen teiden lisäksi puutavaran kuormaus on kiellettyä tienkohdissa, joissa pysäyttäminen on kielletty, ja teillä, joilla suurin sallittu ajonopeus on enemmän kuin 80 km/h. Yleisille teille uusien, tilapäistenkin liittymien teko on aina luvanvaraista. Luvan myöntää Elinvoimakeskus, jonka ohjeen mukaan uusi liittymä rakennetaan tai olemassa oleva parannetaan. Varastopaikalla ja liittymässä on oltava riittävä näkymäalue ottaen huomioon liikennetiheys sekä liikenteen nopeus. Tämä koskee sekä yleisiä että yksityisteitä. Energiapuun haketus on kielletty yleisellä tiellä. Energiapuun varastopaikan valinta Varaston sijainnilla on merkittävä vaikutus energiapuun kosteuteen. Avoimella,&nbsp;tuulisella paikalla sijaitsevan varastopinon kosteus voi olla useita prosentteja&nbsp;alhaisempi&nbsp;kuin varjoisessa paikassa sijaitsevan pinon. Hyvän energiapuun varastopaikan ominaisuudet:&nbsp;• riittävä tila varastoinnille (taulukko alla)&nbsp;• tasainen ja kantava maasto • avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta, joka on kuivumisen kannalta hyvä&nbsp;• riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista (taulukko alla)&nbsp;• ei sijaitse kääntölenkin&nbsp;varressa, jossa kuormaaminen olisi vaikeaa • ei sijaitse jyrkässä mäessä tai mutkassa&nbsp;• kiviä, kantoja tai puita ei ole koneiden esteenä, eikä niitä jää varastopinon alle&nbsp;• ei sijaitse toimivien ojien päällä (ravinteiden huuhtoutumisriski vesistöihin vähenee). • paloturvallisuuden varmistamiseksi ja haketuksen meluhaittojen vähentämiseksi ei sijaitse rakennusten lähietäisyydellä. Haketus- ja kuljetuskaluston varastopaikalle asettamat vaatimukset Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät.&nbsp;Väistö- ja ohituspaikkoja on oltava muulle liikenteelle.&nbsp;Varasto on kuormaimen ulottuvilla, eli kasan kouraisukohta on enintään 7 metrin päässä ajotien reunasta.&nbsp;Jos varasto on sijoitettu pistotien varteen,&nbsp;varastokasan takapäähän&nbsp;on&nbsp;jätettävä&nbsp;vähintään 15 metriä tilaa hakkurille ja kasan etupään on oltava vähintään 6 metrin etäisyydellä päätiestä. Kasan tekeminen aloitetaan päätien suunnasta . Varastopinon leveys ja sijainti päätiehen nähden. Kuva: Juha Varhi, © Tapio Tienvarsivarastossa pitää olla riittävästi tilaa energiapuun haketus- ja kuljetuskalustolle. Kuva: © Hannu Niemelä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Haketus ja kaukokuljetus huomioitava

Tienvarsivarastoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kaukokuljetuksen ja haketuksen asettamat vaatimukset, kuten kääntöpaikat, kantavuus sekä kuormauksen ja haketuksen vaatima tila. Energiapuun tienvarsihaketukseen ja kuljetukseen käytettävä kalusto vaatii enemmän tilaa kuin ainespuun kuljetuskalusto.

Rangan ja hakkuutähteiden tienvarsivarastot kannattaa yleensä peittää. Peittäminen vähentää tienvarsivaraston kostumista sekä estää lumen ja jään joutumisen hakkeeseen haketuksen yhteydessä. Peittämisen merkitys korostuu hakkuutähteiden varastoinnissa. Karsittu ranka ja kokopuu eivät kostu talvella yhtä herkästi kuin hakkuutähteet.
Kuiva-ainetappiot voivat olla huomattavia hakkuutähteiden tienvarsivarastoinnissa. Hakkuutähteitä ei kannata varastoida tienvarressa muutamaa kuukautta pidempään, mutta toimituksiin liittyvistä käytännön syistä varastointiajat ovat yleensä pidemmät. Rankapuuvarastoissa kuiva-ainetappiot eivät muodostu suuriksi noin vuoden mittaisessa tienvarsivarastoinnissa . Kannot säilyttävät ominaisuutensa tienvarsivarastossa pisimpään.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Tiealueiden käyttö

Yleisillä teillä, valtateillä (tie nro: 1–39) ja kantateillä (tie nro: 40–99) kaikenlainen puutavaran käsittely, puutavaran varastointi tiealueelle sekä peruutusvarastojen tekeminen on kiellettyä. Valta- ja kantateiltä tehtävillä pistoilla on aina oltava puutavara-autolle kääntöpaikka. Poikkeaminen tästä ohjeesta edellyttää Elinvoimakeskuksen työlupaa tiealueella työskentelyyn.
Myös alemman tieverkon osalta kannattaa olla yhteydessä alueen tiemestariin. Edellä mainittujen teiden lisäksi puutavaran kuormaus on kiellettyä tienkohdissa, joissa pysäyttäminen on kielletty, ja teillä, joilla suurin sallittu ajonopeus on enemmän kuin 80 km/h.
Yleisille teille uusien, tilapäistenkin liittymien teko on aina luvanvaraista. Luvan myöntää Elinvoimakeskus, jonka ohjeen mukaan uusi liittymä rakennetaan tai olemassa oleva parannetaan. Varastopaikalla ja liittymässä on oltava riittävä näkymäalue ottaen huomioon liikennetiheys sekä liikenteen nopeus. Tämä koskee sekä yleisiä että yksityisteitä. Energiapuun haketus on kielletty yleisellä tiellä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Energiapuun varastopaikan valinta

Varaston sijainnilla on merkittävä vaikutus energiapuun kosteuteen. Avoimella, tuulisella paikalla sijaitsevan varastopinon kosteus voi olla useita prosentteja alhaisempi kuin varjoisessa paikassa sijaitsevan pinon.
**Hyvän energiapuun varastopaikan ominaisuudet:** • riittävä tila varastoinnille (taulukko alla) • tasainen ja kantava maasto • avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta, joka on kuivumisen kannalta hyvä • riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista (taulukko alla) • ei sijaitse kääntölenkin varressa, jossa kuormaaminen olisi vaikeaa • ei sijaitse jyrkässä mäessä tai mutkassa • kiviä, kantoja tai puita ei ole koneiden esteenä, eikä niitä jää varastopinon alle • ei sijaitse toimivien ojien päällä (ravinteiden huuhtoutumisriski vesistöihin vähenee). • paloturvallisuuden varmistamiseksi ja haketuksen meluhaittojen vähentämiseksi ei sijaitse rakennusten lähietäisyydellä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Energiapuun varastopaikan valinta

### Energiapuupinon tilantarve pituussuunnassa per hakkuuhehtaari. Lisäksi on otettava huomioon pinon sijaintiin ja muihin mittoihin liittyvät tekijät, jotka on esitetty jäljempänä.

##  [Energiapuupinon tilantarve](/fi/node/881)

Table
| Energiapuu | Pinon tarvitsema tila |
| --- | --- |
| Hakkuutähteet | n. 20 m/ha |
| Kokopuu | n. 12 m/ha |
| Karsittu ranka | n. 10 m/ha |
| Kannot | n. 15 m/ha |
Energiapuupinon tilantarve pituussuunnassa per hakkuuhehtaari. Lisäksi on otettava huomioon pinon sijaintiin ja muihin mittoihin liittyvät tekijät, jotka on esitetty jäljempänä.

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Energiapuun varastopaikan valinta

### Energiapuupinon vähimmäisetäisyys sähkölinjasta. Puutavaravarasto on sijoitettava niin etäälle sähkö- ja puhelinlinjoista, että sähköjohtojen ja kuormaajan välillä säilyy taulukon mukainen vähimmäisetäisyys taakka mukaan lukien. Turvallisuussyistä varastoa ei tehdä suurjännitelinjan (≥ 110 kV) alle eikä sivusuunnassa mitattuna 10 metriä lähemmäksi linjan lähintä virtajohdinta.

##  [Energiapuupinon vähimmäisetäisyys sähkölinjasta](/fi/node/880)

Table
| Nimellisjännite, kV | Avojohto, alla (m) | Avojohto, sivulla (m) | Riippujohto (m) |
| --- | --- | --- | --- |
| 1 | 2 | 2 | 0,5 |
| 20 | 2 | 3 | 1,5 |
| 110 | 3 | 5 |   |
| 220 | 4 | 5 |   |
| 400 | 5 | 5 |   |
Puutavaravarasto on sijoitettava niin etäälle sähkö- ja puhelinlinjoista, että sähköjohtojen ja kuormaajan välillä säilyy taulukon mukainen vähimmäisetäisyys taakka mukaan lukien. Turvallisuussyistä varastoa ei tehdä suurjännitelinjan (≥ 110 kV) alle eikä sivusuunnassa mitattuna 10 metriä lähemmäksi linjan lähintä virtajohdinta.
Yläotsikko 2.-4. sarakkeille: Vähimmäisetäisyys (m)

# Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

## Haketus- ja kuljetuskaluston varastopaikalle asettamat vaatimukset

1 . Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät.
2 . Väistö- ja ohituspaikkoja on oltava muulle liikenteelle.
3 . Varasto on kuormaimen ulottuvilla, eli kasan kouraisukohta on enintään 7 metrin päässä ajotien reunasta.
4 . Jos varasto on sijoitettu pistotien varteen, varastokasan takapäähän on jätettävä vähintään 15 metriä tilaa hakkurille ja kasan etupään on oltava vähintään 6 metrin etäisyydellä päätiestä. Kasan tekeminen aloitetaan päätien suunnasta .

Oikein tehdyllä tienvarsivarastoinnilla ja kuivattamisella pystytään parantamaan hakkeen laatua ja energiasisältöä. Olennaista on, että raaka-aine ei ole märkää. Näin voidaan vähentää myös kuljetuskustannuksia, sillä vettä ei kannata kuljettaa lämpö- tai voimalaitokseen.

Energiapuun mittaus ja varastointi

Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta

Oikein tehdyllä tienvarsivarastoinnilla ja kuivattamisella pystytään parantamaan hakkeen laatua ja energiasisältöä. Olennaista on, että raaka-aine ei ole märkää. Näin voidaan vähentää myös kuljetuskustannuksia, sillä vettä ei kannata kuljettaa lämpö- tai voimalaitokseen.

Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu 

Kirjanpainajan vaikutukset Kirjanpainaja on hyönteistuholainen, joka suosii heikentyneitä kuusia ja tuulenkaatoja tai tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Runsastuessaan se pystyy iskeytymään myös elinvoimaisiin kuusiin Kärvemo, S., Rogell, B. &amp; Schroeder, M. 2014. Dynamics of spruce bark beetle infestation spots: Importance of local population size and landscape characteristics after a storm disturbance. Forest Ecology and Management 334: 232–240.. Varttuneet, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 15 cm kuuset ovat lajille sopivia isäntäpuita Schroeder, L. M. 2013. Monitoring of Ips typographus and Pityogenes chalcographus: Influence of trapping site and surrounding landscape on catches. Agricultural and Forest Entomology 15: 113–119.. Kuuset saattavat kuolla yhden kesän aikana, jos kirjanpainajakanta on suuri ja olosuhteet suotuisat. Kirjanpainaja kaivaa emo- ja toukkakäytävät kuusen nilaan ja kuoren alaosiin, mikä heikentää puun nestevirtauksia, kuivattaa puuta ja johtaa puun kuolemaan. Samalla kirjanpainaja kuljettaa mukanaan useita värivikaa aiheuttavia sinistäjäsieniä, jotka osallistuvat omalta osaltaan puun tappamiseen ja samalla heikentävät puutavaran taloudellista arvoa nopeasti.Viiri, H. 2002. Interaction between host trees and fungi associated with the spruce bark beetle (Ips typographus). Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 864. Talvehtineiden kirjanpainajien parveilu käynnistyy vuorokauden maksimilämpötilan ylittäessä +16.5°C – +20°C Annila, E. 1969. Influence of temperature upon the development and voltinism of Ips typographus. Annales Zoologici Fennici 6: 161–208., mikä voi tapahtua jo huhtikuussa. Kesän ensimmäinen sukupolvi aikuistuu yleensä heinäkuussa tai lämpimänä kesänä jo kesäkuun lopulla. Kesän aikana syntyy myös yksi tai kaksi sisarsukupolvea. Kuumina kesinä kehittyy usein myös toinen sukupolvi Öhrn, P., Långström, B., Lindelöw, Å. &amp; Björklund, N. 2014. Seasonal flight patterns of Ips typographus in southern Sweden and thermal sums required for emergence. Agricultural and Forest Entomology 16: 147–157., mutta sen talvikuolleisuutta ei vielä tunneta tarkkaan Suomen olosuhteissa Pouttu, Antti; Annila, Erkki. 2010. Kirjanpainajalla kaksi sukupolvea kesällä 2010. Metsätieteen aikakauskirja 4: 521-523.. Kirjanpainajan joukkoesiintymät käynnistyvät yleensä tuulituhojen, lämpimien ja niukkasateisten kesien sekä varhaistuvien keväiden yhdysvaikutuksesta Komonen, A., Schroeder, L. M. &amp; Weslien, J. 2011. Ips typographus population development after a severe storm in a nature reserve in southern Sweden. Journal of Applied Entomology 135: 132–141.Aalto, J. ym. 2021. High-resolution analysis of observed growing season variability over northern Europe. Climate Dynamics 58. Kirjanpainaja hyötyy myös muista kuusia heikentävistä tuhoista, kuten lumi- ja juurikääpätuhoista ja puiden kuivuusstressistä. Suotuisissa olosuhteissa kannan tiheys voi jopa viisitoistakertaistua kasvukauden aikana. Suotuisissa olosuhteissa kirjanpainajien tuho voi jatkua alueella yli kymmenen vuotta, mikä on havaittu Ruotsissa ja Norjassa Annila, E. 2001. Kaarnakuoriaistuhot vältettävissä hyvällä metsänhoidolla. Metsätieteen aikakauskirja 2/2001.. Suomessa joukkoesiintymän kesto oli aiemmin noin kaksi vuotta Annila, E. 2001. Kaarnakuoriaistuhot vältettävissä hyvällä metsänhoidolla. Metsätieteen aikakauskirja 2/2001., mutta nykyisin jo kolmesta viiteen vuotta Blomqvist, M. ym. 2018. Modelling the predisposition of Norway spruce to Ips typographus L. infestation by means of environmental factors in southern Finland. European Journal of Forest Research.Näsi, R. ym. 2018. Remote sensing of bark beetle damage in urban forests at individual tree level using a novel hyperspectral camera from UAV and aircraft. Urban Forestry &amp; Urban Greening 30, 72-83. Kosunen, M. ym. 2019. Response of soil surface respiration to storm and Ips typographus (L.) disturbance in boreal Norway spruce stands. Forests 10, 307.Junttila, S. ym. 2022. Multispectral Imagery Provides Benefits for Mapping Spruce Tree Decline Due to Bark Beetle Infestation When Acquired Late in the Season. Remote Sensing 14(4):909. . Kirjanpainajan riskikohteita Kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen riski on suuri kohteilla, joissa tuoretta lisääntymismateriaalia on runsaasti tarjolla. Kirjanpainaja suosii heikentyneitä kuusia ja tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Tuoreet tuulen kaatamat kuuset ovat otollisia kirjanpainajalle ja kelpaavat jopa kaksi vuotta tuulituhon jälkeen. Uudistusalojen reunoille auringonpaisteeseen jääneet vanhat kuuset ovat erityisen alttiita kirjanpainajille, kuten myös rinnemetsien kuuset Blomqvist, M. ym. 2018. Modelling the predisposition of Norway spruce to Ips typographus L. infestation by means of environmental factors in southern Finland. European Journal of Forest Research.. Kirjanpainajan riski kohoa kasvupaikoilla, joissa kuusi on altis tuhoille. Näitä ovat karut maat, joilla kuivuus ja ravinteiden niukkuus heikentävät kasvua ja vastustuskykyä tuulituhojen riskialueet etelä- ja kaakkoisrinteet, jotka ovat riskialttiimpia aurinko-olosuhteiden vuoksi. Kuivat pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole tarpeen tuhontorjunnan vuoksi.&nbsp;Kuolleista puista muodostuu metsiin lisää&nbsp;lahopuuta, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitää kirjanpainajan luontaisia vihollisia&nbsp;Pelto-Arvo, M. 2020. The impact of forest health status on natural enemies and associates of the European spruce bark beetle Ips typographus (L.). Master’s thesis. Department of Forest Sciences, University of Helsinki. 93 p.&nbsp;ja puut toimivat edelleen hiilen varastona. Kirjanpainajan esiintyminen Kirjanpainaja on yleinen koko Suomessa, mutta vähälukuinen pohjoisessa. Kirjanpainajatuhoja esiintyy yleisesti Etelä-ja Kaakkois-Suomessa. Riski kirjanpainajatuhoille on kohtalainen Väli-Suomessa. Ilmastonmuutoksen vuoksi kirjanpainajan aiheuttamien puustotuhojen riski kasvaa huomattavasti Suomessa vuosisadan puoliväliin mennessä. Näin käy etenkin, jos osa toisesta sukupolvesta onnistuu talvehtimaan. Jo sisarsukupolven todennäköisempi syntyminen lämpimämpien alkukesien takia kasvattaa tuhoriskiä. Kirjanpainajatuhojen riski kasvaa lähivuosikymmeninä Etelä-Suomessa kohtalaisesti ja 2070-luvulle mennessä tuhoriski kasvaa paljon Etelä- ja Väli-Suomessa.&nbsp;Venäläinen A., ym. 2020. Climate change induces multiple risks to boreal forests and forestry in Finland: A literature review. Global Change Biology 26, 4178–4196. Kirjanpainajatuhoriskin suuntaa antava ennuste. Kirjanpainaja on iskeytynyt uudistushakkuualueen reunapuihin. Kuva: ©Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa.

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan vaikutukset

Kirjanpainaja on hyönteistuholainen, joka suosii heikentyneitä kuusia ja tuulenkaatoja tai tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Runsastuessaan se pystyy iskeytymään myös elinvoimaisiin kuusiin . Varttuneet, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 15 cm kuuset ovat lajille sopivia isäntäpuita . Kuuset saattavat kuolla yhden kesän aikana, jos kirjanpainajakanta on suuri ja olosuhteet suotuisat.
Kirjanpainaja kaivaa emo- ja toukkakäytävät kuusen nilaan ja kuoren alaosiin, mikä heikentää puun nestevirtauksia, kuivattaa puuta ja johtaa puun kuolemaan. Samalla kirjanpainaja kuljettaa mukanaan useita värivikaa aiheuttavia sinistäjäsieniä, jotka osallistuvat omalta osaltaan puun tappamiseen ja samalla heikentävät puutavaran taloudellista arvoa nopeasti.
Talvehtineiden kirjanpainajien parveilu käynnistyy vuorokauden maksimilämpötilan ylittäessä +16.5°C – +20°C , mikä voi tapahtua jo huhtikuussa. Kesän ensimmäinen sukupolvi aikuistuu yleensä heinäkuussa tai lämpimänä kesänä jo kesäkuun lopulla. Kesän aikana syntyy myös yksi tai kaksi sisarsukupolvea. Kuumina kesinä kehittyy usein myös toinen sukupolvi , mutta sen talvikuolleisuutta ei vielä tunneta tarkkaan Suomen olosuhteissa .

Kirjanpainajan joukkoesiintymät käynnistyvät yleensä tuulituhojen, lämpimien ja niukkasateisten kesien sekä varhaistuvien keväiden yhdysvaikutuksesta . Kirjanpainaja hyötyy myös muista kuusia heikentävistä tuhoista, kuten lumi- ja juurikääpätuhoista ja puiden kuivuusstressistä. Suotuisissa olosuhteissa kannan tiheys voi jopa viisitoistakertaistua kasvukauden aikana.
Suotuisissa olosuhteissa kirjanpainajien tuho voi jatkua alueella yli kymmenen vuotta, mikä on havaittu Ruotsissa ja Norjassa . Suomessa joukkoesiintymän kesto oli aiemmin noin kaksi vuotta , mutta nykyisin jo kolmesta viiteen vuotta .

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan riskikohteita

Kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen riski on suuri kohteilla, joissa tuoretta lisääntymismateriaalia on runsaasti tarjolla. Kirjanpainaja suosii heikentyneitä kuusia ja tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Tuoreet tuulen kaatamat kuuset ovat otollisia kirjanpainajalle ja kelpaavat jopa kaksi vuotta tuulituhon jälkeen.
Uudistusalojen reunoille auringonpaisteeseen jääneet vanhat kuuset ovat erityisen alttiita kirjanpainajille, kuten myös rinnemetsien kuuset .
Kirjanpainajan riski kohoa kasvupaikoilla, joissa kuusi on altis tuhoille. Näitä ovat

- karut maat, joilla kuivuus ja ravinteiden niukkuus heikentävät kasvua ja vastustuskykyä
- tuulituhojen riskialueet
- etelä- ja kaakkoisrinteet, jotka ovat riskialttiimpia aurinko-olosuhteiden vuoksi.
Kuivat pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole tarpeen tuhontorjunnan vuoksi. Kuolleista puista muodostuu metsiin lisää lahopuuta, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitää kirjanpainajan luontaisia vihollisia ja puut toimivat edelleen hiilen varastona.

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan esiintyminen

Kirjanpainaja on yleinen koko Suomessa, mutta vähälukuinen pohjoisessa.

Ilmastonmuutoksen vuoksi kirjanpainajan aiheuttamien puustotuhojen riski kasvaa huomattavasti Suomessa vuosisadan puoliväliin mennessä. Näin käy etenkin, jos osa toisesta sukupolvesta onnistuu talvehtimaan. Jo sisarsukupolven todennäköisempi syntyminen lämpimämpien alkukesien takia kasvattaa tuhoriskiä. Kirjanpainajatuhojen riski kasvaa lähivuosikymmeninä Etelä-Suomessa kohtalaisesti ja 2070-luvulle mennessä tuhoriski kasvaa paljon Etelä- ja Väli-Suomessa.

Kirjanpainajatuhon voi havaita metsässä:
- ensimmäisenä tuulen kaatamissa ja lumen murtamissa tuoreissa puissa sekä aukkojen reunoilla
- kuusen oireiden avulla, joita ovat: pihkavuodot, puunpuru emokäytävien kaivamisen takia puunrungolla ja tyvellä, latvuksen värinmuutos ja harsuuntuminen
- kuolleesta puusta irronneesta kaarnasta ja näkyviin tulleesta, kirjanpainajille tyypillisestä syömäkuviosta.
Kuolleen puun jättäminen metsään ei enää lisää kirjanpainajariskiä.

Lisätietoa kirjanpainajatuhoista ja niiden tunnistuksesta [Metsäinfon sivuilta](https://metsainfo.luke.fi/fi/cms/opas/tuhonaiheuttajaluettelo) ja oppaasta [Kirjanpainaja kuusikossa](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/kirjanpainajatuhon-torjuntaopas.pdf).

Kirjanpainaja hyödyntää kuusia ja kuusipuutavaraa ja iskeytyy ensimmäisenä heikentyneisiin ja huonokuntoisiin puihin. Kirjanpainajien syödessä nilaa, puun nestevirtaukset katkeavat ja puu alkaa kuolla.

**Kirjanpainajatuhojen ennaltaehkäisy:**• Poistetaan kuorellinen kuusipuutavara varastopaikoilta metsätuholain päivämääriin mennessä ja lämpimänä kesänä jo hyvissä ajoin sitä ennen.• Poistetaan heikentyneet kuuset ajoissa harvennushakkuilla tai poimien.• Tarkkaillaan uudistuskypsien kuusikoiden kasvukuntoa vuosittain. Ikääntyessään puusto heikkenee ja sen vastustuskyky hyönteistuhoille alenee.• Uudistetaan metsä kuuselle vain sille sopiville paikoille. Uudistamisessa huomioidaan tulevaisuuden ilmasto mukaan lukien siihen liittyvä kasvupaikkojen kuivuminen ja sen tuomat tuhoriskit.• Tavoitellaan metsänkasvatuksessa sekametsiä. Lehtipuut vähentävät maaperän happamuutta, millä on suotuisa vaikutus puiden elinvoimaisuuteen.• Käytetään kotimaisia, mahdollisimman lyhyen siirtoetäisyyden päästä tulevia taimia.

Kirjanpainaja iskeytyy varttuneiden kuusien paksun kuoren alle. Ne lisääntyvät heikentyneissä pystypuissa, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa sekä tuoreessa kuusipuutavarassa. Ennaltaehkäisyllä voidaan vähentää metsänkasvatuksen tappioita. Tuhoriskiin voi myös varautua metsävakuutuksella.

Kirjanpainajan aiheuttamat tuhot kuusille voivat edetä säännöllisenä rintamana vaurioituneen metsänreunan ympärillä tai kuusikon sisällä pesäkkeittäin. Kirjanpainajatuhot laajenevat ja jatkuvat vuosia suotuisissa olosuhteissa, jos asiaan ei puututa.
Kirjanpainajapopulaation tulevaa kasvua voidaan hillitä ajoittamalla tuulenkaatojen korjuu ja tuhoalueiden hakkuut metsätuholain mukaisesti ja lämpiminä kesinä jo selvästi ennen määräaikoja. Laajemman tuhon alueella poistetaan hakkuussa kuusikkoa myös heikentyneiden puiden ympäriltä.
Kuivat kuusen pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole enää perusteltua tuhojen torjumiseksi. Lahopuut lisäävät metsän monimuotoisuutta.

- 1.9.–31.5. kaadettu kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään (aluejako oheisessa kartassa):
- alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7.
- alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7.
- alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8.
- 1.6.–31.8. kaadettu kuusipuutavara tulee alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.
- 1.1.2022 alue A laajeni pohjoiseen osalle vanhaa B-aluetta (kartta muuttunut).
Puutavaran kuljettaminen pois metsästä on aina ensisijainen toimenpide hyönteistuhojen välttämiseksi. Sallittuina vaihtoehtoina poiskuljettamiselle ovat muun muassa puutavaran peittäminen, kastelu, kuoriminen tai käsitteleminen hyönteisten iskeytymistä vastaan tarkoitetulla kasvinsuojeluaineella. Lisäksi keinoina ovat mäntypuutavaran sijoittaminen riittävän etäälle männiköistä, mäntypuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella ja kuusipuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomalla alle 10 cm kantoläpimittaisella mäntypuulla.
Poistovelvoite koskee käyttötarkoituksesta riippumatta aines- ja energiapuuvarastoa, jonka tilavuudesta vähintään puolet on tyviläpimitaltaan yli 10 cm olevaa mänty- tai kuusipuutavaraa. Velvoitetta ei sovelleta yksittäisiin mäntypuupinoihin, joiden tilavuus on enintään 50 m³. Pino katsotaan yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

Laki velvoittaa metsänomistajaa korjaamaan metsästä tuoreet vahingoittuneet havupuut siltä osin, kun niiden määrä ylittää kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla. Alle hehtaarin metsiköissä näitä rajoja sovelletaan riippumatta metsikön pinta-alasta. Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon.
Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon. Metsätuholakia sovelletaan samoilla alueilla kuin metsälakia. Metsälain tärkeisiin elinympäristöihin vahingoittuneita puita voi jättää metsänomistajan vastuulla, mutta siitä on ilmoitettava Suomen metsäkeskukselle.

Metsätuholain noudattaminen on tärkeä osa hyönteistuhojen ennaltaehkäisyä. Laki edellyttää tuhojen ehkäisemiseksi puutavaran omistajalta:

Kirjanpainaja on varttuneissa kuusikoissa puustotuhoja aiheuttava kaarnakuoriainen. Yleensä se iskeytyy heikentyneisiin puihin, kuten kuivuuden tai sairauden vaivaamiin puihin. Kirjanpainaja pystyy lisääntymään myös kuorellisen havupuutavaran kuoren alla.

Kirjanpainajatuhojen torjunta

Kirjanpainaja on varttuneissa kuusikoissa puustotuhoja aiheuttava kaarnakuoriainen. Yleensä se iskeytyy heikentyneisiin puihin, kuten kuivuuden tai sairauden vaivaamiin puihin. Kirjanpainaja pystyy lisääntymään myös kuorellisen havupuutavaran kuoren alla. 

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Luonnonhoidolla tuetaan lajien elinympäristöjen säilymistä

Lakisääteisesti suojeltujen sekä vapaaehtoisesti huomioitavien uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymien turvaaminen on olennainen osa ekologisesti kestävää metsätaloutta. Turvaamisen keinot voivat vaihdella lajeittain. Sen tavoitteena on, että lajille on riittävän suotuisat olosuhteet säilyä esiintymäpaikallaan myös metsänkäsittelyn jälkeen. Lajiesiintymien turvaamisessa on kyse sopivien luonnonhoidon ratkaisujen soveltamisesta kuhunkin tilanteeseen. Sopivia luonnonhoidon toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi kohteen säästäminen, hakkuualueelle jätettävät säästöpuuryhmät, tiettyjen puulajien säilyttäminen sekä lahopuun säästäminen ja lisääminen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lajiesiintymistä on saatavilla tietoa

[Metsään.fi-palvelussa](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi) metsänomistajat voivat tarkastella aineistoja uhanalaisista lajeista. Tällä hetkellä (2024) tietoa on saatavilla ainoastaan liito-oravahavainnoista. Metsänomistaja voi tarkistaa palvelun kautta omalla metsätilallaan sijaitsevat, viranomaisen tarkastamat lajihavainnot. Metsään.fi:n lajitiedot tulevat nykyisin Lajitietokeskukselta, joka ylläpitää Laji.fi-palvelua.[Laji.fi-palvelusta](https://laji.fi/) saa laajimmin tietoa lajiesiintymistä, joiden tiedot ovat peräisin useasta lajitietokokoelmasta. Palvelusta on mahdollista tarkistaa kiinteistön, esimerkiksi oman metsätilan, lajihavainnot. Laji.fi-sivustolla on sekä ammattilaisten että harrastajien tekemiä havaintoja eli sinne voi tallentaa myös omia lajihavaintojaan. Metsäkeskuksen ja muiden viranomaisten valvontatyössä käytetään ainoastaan ammattilaisten vahvistamia Laji.fi-sivuston havaintoja.Metsänkäyttöilmoitukset tarkastetaan automaattisesti. Automaattitarkastuksessa ilmoitukseen yhdistyy tieto lajiesiintymästä, jos sellainen sijaitsee suunnitellun hakkuun tai muun käsittelyn alueella tai sen läheisyydessä. Tieto lajiesiintymästä lähetetään maanomistajalle, ilmoituksen laatijalle, hakkuuoikeuden haltijalle ja Lupa- ja valvontavirastolle. Lupa- ja valvontavirasto neuvoo lajiasioissa ja antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita tai päätöksiä lakisääteisesti turvattavien ja muiden uhanalaisten lajien huomioimisesta.[Ympäristöhallinnon verkkopalvelussa ](https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-huomioiminen-metsataloudessa)on saatavilla lajiesittelyitä ja hoitosuosituksia lajien huomioimiseen metsätaloudessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Uhanalaiset lajit metsänkäsittelyssä

Viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin tulosten mukaan metsät ovat 833 uhanalaisen ja 754 silmälläpidettävän lajin ensisijainen elinympäristö. Lisäksi metsissä elää 226 uhanalaista ja 146 silmälläpidettävää lajia, joiden ensisijaiseksi elinympäristöksi on arvioitu jokin muu kuin metsä, kuten kallio tai suo. Suomesta on arvioitu hävinneen 88 metsissä elänyttä lajia.
Metsäisistä elinympäristöistä eniten uhanalaisia lajeja on lehtojen, vanhojen kangasmetsien, paloalueiden ja hakamaiden lajistossa. Huomattava osa uhanalaisista lajeista, kuten metsälajeista yleensäkin, on hyvin pieniä ja vaikeasti tunnistettavia, esimerkiksi sammalia ja jäkäliä. Keskeisimpiä syitä metsälajien uhanalaisuuteen ovat metsätalous ja sen vaikutukset metsäluontoon. Vanhojen metsien, kookkaiden puiden ja lahopuiden väheneminen sekä puulajisuhteiden muutokset ovat keskeisiä uhanalaistumisen syitä valtaosalla lajeista. Luonnontilaisen kaltaiset metsäiset elinympäristöt ovat pienentyneet, ja ne ovat pirstoutuneet yhä kauemmas toisistaan.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-orava

Liito-orava on paikkauskollinen metsälaji. Liito-orava esiintyy tyypillisesti metsissä, joiden puusto on vähintään varttunutta, kuusivaltaista ja sisältää kookkaita haapoja ja muita lehtipuita. Liito-orava on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. Vastuu liito-oravan huomioimisesta metsien käsittelyssä on hakkuuoikeuden haltijalla ja maanomistajalla.

**Liito-oravan elinympäristö on varttunut kuusivaltainen sekametsä**Liito-orava elää tavallisesti varttuneessa tai vanhassa kuusivaltaisessa sekametsässä. Kuuset tarjoavat suojaa ja ruuan varastointipaikkoja. Liito-orava käyttää ravintonaan pääasiassa haavan, koivun ja lepän lehtiä ja norkkoja. Liito-oravan elinympäristössä kasvaa tavallisesti suurikokoisia haapoja sekä muita lehtipuita. Usein liito-oravan voi löytää myös lehtipuuvaltaisista peltojen ja vesistöjen reunametsistä.Lisääntymis- ja levähdyspaikkaan kuuluu pesäpuun lisäksi lähipuustoa. Liito-orava tarvitsee puustoa ruokailuun, ruoan varastointiin ja suojaksi. Pesä on tyypillisesti tikan hakkaamassa kolossa haavassa tai muussa lehtipuussa, mutta se voi sijaita myös oravan rakentamassa risupesässä. Liito-orava voi pesiä myös sitä varten tehdyssä pöntössä tai linnunpöntössä. Pesän ympärillä on yleensä suojaa antavia tuuheita kuusia ja ruokailuun sopivia lehtipuita. Yhdellä yksilöllä on tyypillisesti useita pesäpaikkoja elinpiirillään.

**Suunnitelmallisuus on avainasemassa liito-oravan huomioinnissa**Liito-oravan asuttamaan metsään kohdistuvissa hakkuissa ennakointi ja hyvä suunnittelu ovat avainasemassa, jotta lisääntymis- ja levähdyspaikat saadaan turvattua. Hyvä suunnittelu mahdollistaa myös maanomistajan tavoitteiden toteutumisen mahdollisimman hyvin. Suunnittelun avulla pystytään hahmottamaan hakkuiden vaikutuksia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen. Suunnittelussa tulee huomioida liito-oravan tarvitsemien metsän rakennepiirteiden, kuten ravintoa tarjoavien lehtipuiden, säilyminen ja niiden uusiutuminen sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ja kulkuyhteyksien turvaaminen. Liito-oravan esiintymän säilyminen on todennäköisempää säilytettävän metsäalueen koon ollessa lähempänä neljää hehtaaria.Liito-oravan mahdollisten esiintymien selvittäminen aloitetaan tarkastamalla tiedossa olevat esiintymätiedot. Tiedossa olevia liito-oravan esiintymätietoja löytyy sekä [Laji.fi-palvelusta](https://laji.fi/) että [Metsään.fi-palvelusta.](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi) Liito-oravan mahdollisia esiintymiä on suositeltavaa myös selvittää aina, kun hakkuita suunnitellaan liito-oravan levinneisyysalueella sijaitsevaan varttuneeseen sekametsään, jossa on liito-oravalle sopivia rakennepiirteitä.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

Metsälintuja esiintyy Suomen kaikissa metsätyypeissä. Eniten lintuja on Etelä-Suomen rehevillä lehti- ja sekapuuvaltaisilla kasvupaikoilla ja vähiten karuissa mäntymetsissä. Metsälinnustossa on myös maantieteellisiä eroja. Metsänhoito vaikuttaa eri lintulajeihin eri tavoin riippuen niiden elinympäristövaatimuksista sekä toimenpiteiden laajuudesta ja ajoittumisesta . Kielteisiä vaikutuksia voidaan lieventää monin tavoin.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

**Metsiemme huomioitavia lintuja**

- Uhanalaisia metsälintuja ovat valkoselkätikka, varpuspöllö, huuhkaja, töyhtötiainen, hömötiainen, pyy ja riekko. Silmälläpidettäviä metsälintuja ovat helmipöllö, lapintiainen ja kuukkeli. Uhanalaisuuden syyt vaihtelevat, mutta suurimmalla osalla lajeista uhanalaisuus johtuu suotuisan elinympäristön määrän vähenemisestä.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

##  [Uhanalaistumisen syyt metsälintulajeille](/fi/node/3577)

Table
[Laji.fi](https://www.laji.fi)| Lajit | Ensisijaiset syyt uhanalaistumiselle |
| --- | --- |
| Valkoselkätikka | Lehtilahopuun väheneminen |
| Varpus- ja helmipöllö, lapintiainen, kuukkeli | Metsien uudistamis- ja hoitotoimet |
| Huuhkaja | Häirintä, pyynti |
| Pyy | Satunnaistekijät, metsien puulajisuhteiden muutos |
| Riekko | Ojitus ja turpeenotto |
| Hömö- ja töyhtötiainen | Vanhojen metsien väheneminen, lahopuun väheneminen |

- Kolopesijät ovat eri lajiryhmiin kuuluvia lintuja, joita yhdistää se, että ne pesivät puuhun tehdyissä koloissa. Osa kolopesijöistä tekee kolonsa itse, esimerkiksi tikat ja hömötiaiset. Osa pesii muiden tekemissä koloissa tai linnunpöntöissä, kuten helmipöllö ja kuusitiainen. Metsien kolopesijöitä ovat esimerkiksi:
- palokärki, käpytikka, pohjantikka, valkoselkätikka, pikkutikka, harmaapäätikka ja käenpiikahelmipöllö
- varpuspöllö ja viirupöllö
- hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen ja lapintiainen.

Tikat tekevät suurimman osan metsien koloista ja luovat näin pesimäpaikkoja myös muille lajeille. Erityisesti palokärki ja käpytikka ovat tärkeitä kolontekijöitä. Tikat tarvitsevat pesimäpuikseen isoja (läpimitta vähintään 25 cm), vanhoja ja lahoamaan alkavia puita. Erityisesti järeät haavat, muut lehtipuut ja männyt ovat hyviä pesäpuita. Töyhtötiainen ja erityisesti hömötiainen kaivertavat itse pesäkolonsa sopivasti lahonneeseen pökkelöön joka vuosi, jolloin metsässä on oltava hyvä lahopuujatkumo pesinnän onnistumiseksi.

- Vanhan metsän linnut tarvitsevat elinympäristökseen laajoja yhtenäisiä alueita, joissa on vanhan metsän piirteitä. Näitä lajeja ovat esimerkiksi kuukkeli, metso, varpuspöllö, pohjantikka ja hömötiainen. Vanhan metsän piirteitä ovat ensisijaisesti järeä, varttunut puusto sekä nuorta metsää korkeampi lahopuun määrä. Monet vanhan metsän lajeista ovat paikkalintuja, jotka pysyvät reviirillään ympäri vuoden, ja osa varastoi ravintoa mm. vanhojen puiden kaarnan koloihin. Siksi reviirillä tapahtuvat päätehakkuut voivat pienentää näiden lintujen kantoja. Vanhojen ja varttuneiden metsien väheneminen ovat vaikuttaneet esimerkiksi kuukkelin ja hömötiaisen taantumiseen erityisesti eteläisessä Suomessa .

- Talousmetsissä viihtyvät linnut ovat lajeja, jotka hyötyvät metsän käsittelyn luomista avoimemmista alueista. Osa tikoista suosii metsänreunaa pesäpuuta valitessaan. Metsäkanalinnuista teeri viihtyy nuorissa metsissä, joissa on lehtipuita. Pöllöistä esimerkiksi hiiri- ja lapinpöllö saalistavat metsänuudistusaloilla.
Lue lisää metsien pesimälinnuista:[ Metsien pesimälinnut.](https://luonnontila.fi/indikaattorit-elinymparistoittain/metsat/metsien-yleiset-pesimalinnut/)

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

##  [Uhanalaistumisen syyt metsälintulajeille](/fi/node/3577)

**Metsälinnuille tärkeät rakennepiirteet**

- LahopuuLahopuu tarjoaa monelle metsälinnulle sekä ravintoa että pesäpaikan. Lahopuussa elää monia hyönteisiä, joita linnut käyttävät ravintonaan. Monet viime vuosikymmeninä uhanalaistuneista linnuista ovat kolopesijöitä, jotka tarvitsevat lahopuuta pesän rakentamiseksi. Talousmetsien lahopuun määrään kasvattaminen noin 10 kuutiometriin hehtaarilla parantaisi monien lajien elinolosuhteita . Määrän lisäksi myös lahopuun koolla on merkitystä: esimerkiksi monet tikat tarvitsevat pesäpuukseen läpimitaltaan vähintään 25–35 cm olevia kuolevia tai lahoja lehti- ja havupuita .Vanhoista kuolevista puista ja pökkelöistä hyötyviä lajeja:
- Käyttävät niitä pesäpaikkana ja ravinnonhankintaan:
- Tikat
- Käenpiika
- Siepot
- Tiaiset
- Puukiipijä
- Leppälintu
- Käyttävät niitä pesäpaikkana:
- Pöllöt
- Tervapääsky

- Metsän peitteisyysMonet metsälinnut viihtyvät paremmin peitteisessä ja varttuneessa metsässä, joka kattaa suurimman osan lintujen reviiristä . Esimerkiksi pöllöt tarvitsevat metsäalueita toisiinsa yhdistäviä käytäviä, joita pitkin lentokyvyttömät poikaset pääsevät liikkumaan . Pöllöjen lisäksi tikat, kuukkeli, helmipöllö ja metso ovat myös esimerkkejä linnuista, joiden elinympäristö on peitteinen varttunut metsä .
- SäästöpuutSäästöpuut toimivat linnuille pesäpaikkoina, ravinnon lähteenä ja mahdollisena suojana saalistajilta ja säältä. Vanhat ja kookkaat säästöpuut ovat tärkeitä esimerkiksi kuukkelin, tikkojen, tiaisten ja puukiipijän pesinnän ja ravinnonhankinnan kannalta . Säästöpuiden sijoittaminen ryhmään luo enemmän suojaa kuin yksittäin jättäminen. Hakkuualalle kannattaa kuitenkin jättää myös yksittäisiä säästöpuita, joita pöllöt voivat käyttää saalistaessaan tähystyspuina .
- LehtipuuosuusLehtipuuosuuden kasvattaminen havumetsissä lisää lintujen lajikirjoa . Sekapuustoiset metsät tarjoavat havumetsiä enemmän ravinnonhankinta- ja pesäpaikkavaihtoehtoja. Tiaisten ja metsäkanalintujen esiintyminen metsässä kasvaa huomattavasti jo 10 % lehtipuuosuudella . Lehtipuuosuus ennustaa myös tikoille sopivien pesäpuiden löytämisen .
- TiheikötTiheiköt ovat tärkeitä erityisesti metsäkanalinnuille, jotka saavat niistä poikueilleen suojaa . Myös kuukkeli hyötyy pesää saalistajilta suojaavasta tiheästä alikasvoksesta . Monet linnut, kuten kertut, myös pesivät alikasvoskuusikoissa.
- Kosteat metsätKosteat metsät, kuten rantametsät, pienvesistöjen reunametsät, korvet ja soiden ja kivennäismaan vaihettumisvyöhykkeet, ovat monen lajin suosimia elinympäristöjä. Kosteissa kasvupaikoissa on yleensä ympäröivää metsää enemmän lehtilahopuuta, mikä mahdollistaa sekä pesäkolojen tekemisen että lahopuulla viihtyvien selkärangattomien eläinten saalistamisen. Erityisesti hömötiaisen on tutkittu suosivan kosteita metsiä pesimäalueenaan .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Suuret petolinnut

Suurten petolintujen säännöllisessä käytössä ja selvästi nähtävissä olevat pesät ja pesäpuut ovat luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja. Tunnetut pesäpuut on tavallisesti merkitty suojelua osoittavilla kylteillä ja niiden sijainti on tiedossa. Luonnonsuojelulain tarkoittamia suuria petolintuja ovat sääksi (kalasääski), maakotka, merikotka, kiljukotka ja pikkukiljukotka. Suuret petolinnut ovat herkkiä pesimäaikaisille häiriöille, minkä vuoksi niiden huomioimiseen metsänkäsittelyssä on olemassa viranomaisohjeistusta.**Kotkat** ovat Suomen suurimpia petolintuja ja kuuluvat luonnonsuojelulain määrittämiin suurpetolintuihin. Suomessa pesivät vakituisesti maa- ja merikotka. Näistä maakotka on uhanalainen. Satunnaisesti Suomessa pesivät myös kiljukotka ja pikkukiljukotka. Kotkat tarvitsevat pesimiseen suuria puita, joihin ne pystyvät rakentamaan pesänsä. Sekä maa- että merikotka hyödyntävät avohakkuualueita saalistuksessaan . Ne eivät kuitenkaan viihdy tiheissä nuorissa metsissä. Kotkat ovat herkkiä pesimäajan häirinnälle. Kotkien pesäalueiden metsänkäsittelyyn liittyykin luonnonsuojelulain mukaisia rajoitteita.

**Sääksi** kuuluu maa- ja merikotkan ohella luonnonsuojelulain määrittämiin suurpetolintuihin, joiden pesäalueiden metsänkäsittelyyn liittyy rajoitteita. Sääksi tarvitsee pesäpuukseen vahvan, tasalatvaisen männyn, joka jaksaa kannatella pesää.

**Muut petolinnutHaukat** ovat kotkia pienempiä petolintuja. Suomessa pesii puissa kuusi haukkalajia: kanahaukka, hiirihaukka, mehiläishaukka, ampuhaukka, nuolihaukka ja varpushaukka. Näistä kanahaukka on luokiteltu silmällä pidettäväksi, hiirihaukka ja mehiläishaukka uhanalaisiksi. Kookkaat hiirihaukka, mehiläishaukka ja kanahaukka pesivät hakkuuikäisissä varttuneissa metsissä. Ne voivat käyttää samaa pesää useita vuosia. Tällaiset pesät ovat luonnonsuojelulain nojalla turvattu ja lajien tulee pystyä käyttämään pesää myös hakkuiden jälkeen. Erityisesti kanahaukka tarvitsee varttunutta metsää, jossa on riittävän isoja puita pesänrakennukseen .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Jokihelmisimpukka eli raakku

Raakkuja eli jokihelmisimpukoita esiintyy puroissa ja joissa. Raakku saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi ja on maamme pitkäikäisin eläinlaji. Kaikki olosuhteiden muutokset valuma-alueella ovat riski raakulle. Siksi veden virtausta, varjostusoloja tai pienilmastoa ei saa muuttaa metsänkäsittelyllä esiintymien lähellä.**Raakku on taantuva ja erittäin uhanalainen laji**Raakku eli jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen nilviäinen. Raakulla on merkittävä rooli vesiekosysteemissä, sillä se puhdistaa vettä suodattaessaan siitä happea ja ravintoa. Monet lajit hyötyvät raakun läsnäolosta virtavesissä, ja raakun esiintyminen kertoo hyvästä vedenlaadusta ja uoman luonnontilaisuudesta.Raakun kanta on vähentynyt voimakkaasti virtavesien rakentamisen, vesien tilan heikkenemisen ja jo kielletyn helmenkalastuksen takia. Suomessa on jäljellä noin 150 tunnettua raakkujokea, joista suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Lisääntymään kykeneviä populaatioita on vain kolmasosa näistä, eli laji taantuu edelleen suojelutoimista huolimatta.

**Raakku on elinympäristön suhteen vaatelias laji**Raakun lisääntyviä esiintymiä tavataan vain luonnontilaisissa tai luonnontilaisen kaltaisissa joissa ja puroissa. Raakut viihtyvät voimakkaan virtaaman kohdissa, joissa on kivikkoinen pohja. Raakulle sopivat purot ja joet ovat viileitä, varjoisia, puhtaita ja runsashappisia. Suo- ja metsäojitukset, metsänkäsittelytoimenpiteet, maatalous ja esimerkiksi teollisuuslaitokset ovat heikentäneet virtavesien vedenlaatua. Kiintoaineksen määrän lisääntyminen vaikeuttaa raakun ravinteiden ja hapen saamista. Varsinkin nuoret raakut ja raakun toukat ovat hyvin herkkiä muutoksille vedenlaadussa.Raakun lisääntyminen vaatii purolta tai joelta riittävän tiheää lohikalakantaa. Raakun poikaset loisivat taimenen ja lohen kiduksissa, joissa niistä kehittyy pieniä simpukoita. Lohikalat ovat siis raakun lisääntymiselle välttämättömiä. Kalalle ei ole loisinnasta haittaa. Lohikalakantojen heikentyminen ja esimerkiksi vaellusesteet vaikeuttavat myös raakkujen lisääntymistä. Metsänkäsittelystä aiheutuu ravinteiden ja kiintoainesten huuhtoutumista vesistöihin. Raakkujoen tai -puron läheisyydessä toimenpiteillä voi olla lisäksi vaikutusta veden virtaamaan ja pienilmastoon. Olosuhteiden muutokset aiheuttavat riskin raakun selviämiselle ja lisääntymiselle.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lohikalat

Suurin osa Suomen latvavesistä sijaitsee talousmetsissä. Metsien käsittely, ojitus ja metsätieverkosto muuttavat vesien tilaa ja heikentävät vesieliöiden, erityisesti vaelluskalojen, elinolosuhteita. Monien vaelluskalojen matka kutualueelle pysähtyy väärin asennettuun tierumpuun tai muuhun vaellusesteeseen. Myös purojen perkaaminen ja kiintoaineksen huuhtoutuminen heikentävät kalojen kutumahdollisuuksia.
**Lohikalat ja metsätalous**Lohikaloihin kuuluu Suomessa 16 lajia, muun muassa muikku, siika, nieriä, taimen ja lohi. Suomessa osa lohikaloista on kärsinyt ihmisen toiminnasta voimakkaasti. Monet nykyisistä lohikalakannoista ovat kokonaan peräisin istutuksista. Kantoja ovat pienentäneet monet tekijät, erityisesti voimalarakentaminen, vaellusesteet, uomien perkaaminen, ojitukset, kalastaminen, vedenlaadun heikkeneminen sekä näiden yhteisvaikutukset . Esimerkiksi ojitusten seurauksena tapahtuva vesien tummuminen ja sen aiheuttama lämpötilan nousu heikentää lohikalojen elinmahdollisuuksia. Lohikalakantoja tuetaan vesiensuojelun toimenpiteillä, virtavesikunnostuksilla, kalastusrajoituksilla, istutuksilla ja vaellusesteiden poistamisella.
Metsätalous heikentää lohikalakantoja, sillä metsänkäsittely ja ojitukset vaikuttavat vedenlaatuun, veden lämpötilaan virtaamien äärevöitymiseen ja virtavesien rakenteeseen. Uomien perkaaminen vesienhallinnan ja aiemmin tukkien uiton tarpeisiin on yksipuolistanut virtavesiä .Ilmastonmuutos aiheuttaa lohikaloille tulevaisuudessa lisähaasteita. Lämpötilojen nousu ja sademäärien lisääntymisestä aiheutuva vesistökuormitus heikentävät lohikalojen elinympäristöjen laatua .

**Lohi**Lohesta esiintyy Suomessa kolmea muotoa: järvilohta, Itämeren lohta ja Jäämeren lohta. Järvilohi on äärimmäisen uhanalainen lohen muoto, jota tavataan vain yksittäisissä vesistöissä Itä-Suomessa. Meressä elävistä ja jokiin kutevista muodoista Jäämeren ja Itämeren lohikannat on luokiteltu vaarantuneiksi.

**Taimen**Taimenella on meressä ja järvissä esiintyviä kantoja. Eteläisessä Suomessa tavattava taimen ja meritaimen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Alkuperäisiä taimenkantoja on jäljellä eteläisessä Suomessa noin kymmenen. Lisäksi taimenella on pienemmissä puroissa ja lammissa elävä alalaji tai muoto, jota kutsutaan tammukaksi.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lohikalat

**Virtavedet ovat lohikaloille tärkeitä**

Lohikalakannoille tärkeintä on mahdollistaa kutupaikoille pääsy sekä poikasalueiden elinolosuhteet. Lohen kutupaikat sijaitsevat jokien virtapaikkojen matalilla sorapohjilla. Taimen voi kutea myös puroissa ja pienissä joissa.Lohi ja taimen nousevat kutemaan keväästä alkaen ja kutu ajoittuu syys–marraskuulle. Yksilöt nousevat kutemaan aina sinne, missä ovat syntyneetkin. Lohikalojen lisääntymisvaellusta voivat estää tai hankaloittaa virtavesiin tehdyt rakennelmat, kuten padot, voimalaitokset ja siltarummut. Näitä kutsutaan vaellusesteiksi.Lohikaloille tärkeitä elinympäristöjä ovat virtaavat, puhtaat ja hapelliset vesistöt, joissa on riittävästi ravintoa ja suojaa nuoremmille yksilöille. Lisäksi veden lämpötilan tulee pysyä kaloille sopivan viileänä. Lohikalojen munat ja poikaset ovat erityisen herkkiä lämpötilan nousulle ja muille vedenlaadussa tapahtuneille muutoksille . Muodoiltaan monipuoliset joet ja purot tarjoavat elinpaikkoja ja sopivaa ravintoa eri kalalajeille ja niiden ikäluokille. Esimerkiksi veden virtaaman, pohjan materiaalin ja vesikasvillisuuden runsauden vaihtelu luovat sopivia olosuhteita sekä lisääntymiseen että ravinnonhankintaan . Ilmastonmuutoksen edetessä kylminä pysyvien nopean virtaaman kohtien merkitys kasvaa .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

Vieraslajit ovat ihmisen mukana joko tahattomasti levinneitä tai tarkoituksella siirrettyjä lajeja. Haitalliset vieraslajit ovat yksi suurimmista uhkatekijöistä luonnon monimuotoisuudelle. Levitessään vieraslajit heikentävät alkuperäisten lajien elinmahdollisuuksia kilpaillessaan samoista resursseista niiden kanssa. Vieraslajien torjunnan tavoitteena on alkuperäisluonnon ja uhanalaisten lajien turvaaminen sekä vieraslajien aiheuttamien haittojen ehkäiseminen.**Mitä metsätaloudelle haitalliset vieraslajit ovat?**Metsätaloustoimien yhteydessä vastaan tulevat vieraslajit ovat yleensä kasvilajeja. Niiden leviämistä voi ehkäistä oikeanlaisella toiminnalla. Yleisimpiä ja helpoimmin tunnistettavia lajeja ovat jättipalsami, komealupiini ja jättiputket. Vieraslajiesiintymiä voi tulla vastaan monenlaisissa ympäristöissä, kuten tien pientareilla, jokien varsilla ja maanmuokkausaloilla. **Yleisimpiä metsätaloudessa kohdattavia vieraslajejaJättipalsami**
- Yksivuotinen ruoho, pituus noin 1,5–3 metriä
- Tavataan usein rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla
- Voi vaikeuttaa metsänuudistamista kilpaillessaan puiden taimien kanssa

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

**Komealupiini**

- Monivuotinen, 1–1,5 metriä korkea kasvi
- Kasvaa myös karuilla kasvupaikoilla
- Kilpailee pölyttäjistä esimerkiksi niittykasvillisuuden kanssa
- Kilpailee elintilasta puuntaimien kanssa

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

**Jättiputket**

- Lajiryhmä, jonka lajit suurikokoisia
- Leviävät muun muassa maa-ainesten mukana
- Muodostavat pahimmillaan laajoja kasvustoja ja estävät muiden kasvien kasvun
- Voivat aiheuttaa iho-oireita yhteisvaikutuksesta auringon kanssa, mikä estää esiintymisalueen virkistyskäyttöä

Talousmetsissä kohdattavat haitalliset vieraslajit ovat useimmiten levinneet asuintalojen ja mökkien puutarhoista metsään tai kulkeutuneet sinne työkoneiden mukana. Metsään, etenkin uudistusaloille, päästyään kasvit voivat levitä hurjaa vauhtia. Vieraslajit saavat otolliset kasvuolosuhteet ja valtaavat alaa, kun maanpinta on paljastettu muokkauksella, kasvupaikalle on saatu lisää valoa ja kasvien välinen kilpailu on vähentynyt.Lisätietoa vieraslajeista löytyy [Vieraslajit.fi -sivustolta](https://www.vieraslajit.fi).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Direktiivilajit

**Metsätalous ja direktiivilajit**

Luontodirektiivi koskee EU:n alueelta valittuja yhteisön tärkeinä pitämiä lajeja ja niiden elinympäristöjä. Direktiivin pyrkimyksenä on varmistaa kyseisten lajien suotuisan suojelutason säilyttäminen tai sen palauttaminen ennalleen. Suojelukeinoina ovat lajien elinympäristöjen suojelu, lajien hyödyntämisen sääntely tai lajien tiukka suojeleminen, jolloin lajien hävittäminen, kerääminen, pyydystäminen, hallussapito, kauppaaminen on kielletty. EU:n biodiversiteettistrategian myötä Suomi on sitoutunut turvaamaan ja parantamaan direktiivilajien suojelun tasoa.
Suomen ympäristökeskuksen tuottamat lajiesittelyt eli niin kutsutut lajitietokortit auttavat direktiivin tavoitteiden saavuttamisessa. Esittelyissä kuvataan lajin keskeiset tuntomerkit, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja hoitosuositukset. Hoitosuositukset sisältävät yleispiirteisiä ohjeita erilaisiin tilanteisiin, kuinka lajiesiintymä voidaan ottaa hakkuissa huomioon. Ne ovat sovellettavissa tapauskohtaisesti kuhunkin tilanteeseen.Lajiesittelyt löytyvät [ympäristöhallinnon verkkopalvelusta](https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-huomioiminen-metsataloudessa).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Direktiivilajit

**Esimerkkejä direktiivilajeista**

- **Rupilisko**
- Erittäin uhanalainen (EN)
- Uhanalainen ja erityisesti suojeltava laji (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Rupiliskon selän väritys vaihtelee mustasta tummanruskeaan ja tummanharmaaseen. Vatsa on kirkkaankeltainen ja siinä on mustia täpliä. Kutuasuisen koiraan selässä ja pyrstössä on komea harja. Suomessa rupiliskoa tavataan Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa, valtaosin Pohjois-Karjalassa. Esiintymisalueilla on tavallisesti useita sopivia lampia riittävän lähellä toisiaan. Rupiliskolammet ovat tyypillisesti matalia, pienikokoisia ja kalattomia metsälampia. Parhaimmillaan lammenrantametsät ovat lahopuisia ja lehtipuuvaltaisia tarjoten rupiliskolle suojaa ja ravintoa.

- **Neidonkenkä**
- Vaarantunut (VU)
- Rauhoitettu ja uhanalainen laji (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Neidonkenkä on 10–20 cm korkea kämmekkä. Neidonkenkä kukkii varhain, etelässä jo toukokuussa ja pohjoisessakin pääosin ennen juhannusta. Kukka on vaniljantuoksuinen ja konttimainen. Neidonkenkä on valtaosin kalkkiseutujen vanhojen, kuusivaltaisten metsien kasvi. Kasvupaikat vaihtelevat kuitenkin laaja katajaisista männiköistä lehtoihin ja lettokorpiin. Pääesiintymisalueita ovat Kuusamo sekä Etelä- ja Keski-Lapin kalkkialueet.

- **Hämeenkylmänkukka**
- Erittäin uhanalainen (EN)
- Uhanalainen ja erityisesti suojeltava laji, rauhoitettu (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Hämeenkylmänkukka on kukkimisaikana noin 10–30 cm korkea monivuotinen kasvi, jonka toukokuussa avautuvat isot yksittäiset kukat ovat siniset tai violetinsiniset. Hämeenkylmänkukka kasvaa avoimena pysyvillä kuivahkoilla ja valoisilla hiekkakankailla, harjunrinteillä, harjulehdoissa ja moreenikumpareilla. Aiemmin vastaavia, kylmänkukalle suotuisia elinympäristöjä kehittyi metsäpalojen ja metsälaidunnuksen seurauksena. Suomessa kasvia tavataan vain suppealla alueella Etelä-Hämeessä.

- **Havuhuppukuoriainen**
- Silmälläpidettävä (NT)
- Rauhoitettu (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liite II)

Havuhuppukuoriainen on pitkänomainen (4–7 mm pitkä) ja musta kovakuoriainen. Sen peitinsiivet ovat sileät ja kiiltävät, mutta etuselkä on rosopintainen. Havuhuppukuoriainen elää männyllä ja kuusella, ja sitä tavataan lähes pelkästään palaneissa metsissä, vaikka se ilmeisesti pystyy elämään palamattomissakin metsissä. Se hakeutuu usein palaneisiin mutta vielä eläviin puihin, mutta viihtyy myös kuivemmissa kuolleissa puissa. Muutamia vuosia palon jälkeen esiintymät voivat olla runsaita, ja kuoriaisia on löydetty puista vielä noin kymmenen vuotta palon jälkeen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Huolellinen suunnittelu lisää kustannustehokkuutta

Talousmetsien luonnonhoitokeinoilla edistetään lajien elinympäristöjen sekä niiden tarvitsemien puuston rakennepiirteiden säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Toimenpiteiden huolellisella suunnittelulla ja kohdistamisella metsänomistaja voi huomioida lajien suojelun metsänhoidon toimenpiteissä. Tämä lisää sekä luonnonhoitotoimien että lajien elinolosuhteiden parantamisen kustannustehokkuutta.**Suojelusta on mahdollista saada myös korvausta**Lajien elinympäristöjen rajaaminen metsänkäytön ulkopuolelle on osaltaan pois metsien taloudellisesta tuotosta. Joissain tapauksissa lajien turvaamiseen on myös saatavilla taloudellista korvausta. Uhanalaisten lajien havaintopaikat, joissa on lajien säilymiselle tärkeitä puuston rakennepiirteitä voivat sellaisenaan sopia METSO-ohjelman kohteiksi. Lisäksi uhanalaisten lajien esiintymiä voidaan käyttää perusteena yksityisen suojelualueen perustamisessa. Yksityisen suojelualueen korvaus perustuu lähinnä puuston arvoon, myynti valtiolle toteutetaan normaalina kiinteistökauppana käyvän arvon mukaisesti. Kummassakin tapauksessa suojelusta maksettava korvaus on yksityiselle metsänomistajalle verovapaa.

Lajeja turvataan metsänhoidossa luonnonhoidon keinoilla. Säästöpuiden jättäminen, lahopuun turvaaminen ja tuottaminen sekä luonnonhoidolliset kulotukset ja muut luonnonhoitotoimet edistävän monien uhanalaisten ja muiden lajien elinmahdollisuuksia. Ne ovat myös kustannustehokkaita keinoja lajien turvaamiseksi. Metsäluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen on tärkeää niin puuntuotannon, puun myynnin kuin metsäteollisuuden lopputuotteiden kysynnän turvaamisessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lajeja voi huomioida myös lakivelvoitteita kattavammin

Metsänomistaja on velvoitettu huomioimaan lakisääteisesti suojeltavien lajien esiintymät hakkuissa. Muiden uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien turvaaminen perustuu aina metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Lajien esiintymien turvaaminen lakivaatimusta kattavammin on pääsääntöisesti mahdollista, kunhan lajeista, niiden ekologisista vaatimuksista ja keinoista esiintymien säilyttämiseksi on saatavilla riittävästi tietoa. Yksityiskohtainen tieto lajiesiintymistä sekä luonnonhoidon ja vapaaehtoisen suojelun keinoista auttaa metsänomistajaa valitsemaan sopivimman vaihtoehdon lajien huomioimiseen. Monet uhanalaisten metsälajien elinympäristöistä puolestaan voivat soveltua ympäristötukikohteiksi ja luonnonhoidon hankkeisiin, joilla parannetaan elinympäristön tilaa. Uhanalaisten lajien elinympäristöt voivat sopia myös METSO-ohjelman mukaiseen vapaaehtoiseen suojeluun. Suojelu voidaan toteuttaa Elinvoimakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen toimesta erilaisia pysyviä tai määräaikaisia suojelukeinoja käyttäen.

Yli kolmannes kaikista uhanalaisista lajeistamme elää ensisijaisesti metsissä. Lajiesiintymien kattavalla huomioon ottamisella voidaan hidastaa luontokatoa ja lajiston uhanalaistumiskehitystä. Vapaaehtoinen suojelu ja luonnonhoito edistävät uhanalaisten lajien elinympäristöjen sekä lajien tarvitsemien puuston rakennepiirteiden, esimerkiksi lahopuun ja vanhojen lehtipuiden, säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Uhanalaisten lajien elinympäristöjen turvaaminen onkin yksi keskeisimmistä tavoitteista metsien luonnonhoidon toteutuksessa.

Virkistysmetsät tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille. Lajien elinympäristöjä tarjoavat rakennepiirteet, kuten monilajinen puusto ja lahopuu, lisäävät myös metsien virkistyshyötyjä esimerkiksi laajemmalla sieni- ja marjavalikoimalla. Monimuotoisuuden lisääminen ja virkistysarvojen kehittäminen voivat olla toisiaan tukevia tavoitteita. Lajihavainnot ovat tärkeitä luontoelämyksiä myös monille metsissä liikkujille.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Sopeutuvatko metsälajit ilmastonmuutokseen?

Ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöjä ja haastaa lajeja sopeutumaan. Osa metsälajeista hyötyy pitkällä aikavälillä ilmaston lämpenemisestä ja kasvukauden pitenemisestä, kun taas toiset lajit taantuvat . Mitä monimuotoisempia ja runsaslajisempia metsät ovat, sitä paremmin ne kykenevät sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Lajit reagoivat yksilöllisesti ilmasto-oloissa tapahtuviin muutoksiin. Suomessa yleisenä esiintyvät lajit, joiden levinneisyysalue on laaja, kykenevät parhaiten sopeutumaan ilmastossa tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi putkilokasvi- ja puulajit hyötynevät kasvukauden pitenemisestä ilmaston lämmetessä . Etelä-Suomen lajisto voi myös muuttua uusien tulokaslajien saapumisen myötä.Osa lajeista voi myös taantua ilmastossa tapahtuvien muutoksien vuoksi, mitkä vaikuttavat lajien elintoimintoihin, levinneisyysalueeseen tai eliöyhteisön rakenteeseen. Kevään aikaistuminen ja eri vuodenaikojen mukaisen rytmin muutokset voivat vaikeuttaa esimerkiksi pölyttäjähyönteisten ja kasvien välistä vuorovaikutusta. Moni Suomessa elävistä harvinaisista hyönteislajeista on täysin riippuvainen tietyn kasvin esiintymisestä ja kukintojen ajoittumisesta.Pohjoisessa elävien lajien levinneisyysalue on usein suppea, lajit ovat pitkälle erikoistuneita ja esiintyvät harvinaisina ankarissa ilmasto-oloissa. Tämän vuoksi pohjoisten lajien arvioidaan olevan herkempiä ilmastonmuutokselle. Niiden suppeiden elinalueiden pirstaloituminen heikentää lajien tilaa entisestään.**Ilmastoviisaita keinoja lajien turvaamiseen**Monimuotoisuuden turvaaminen helpottaa ekosysteemin sopeutumista ilmastonmuutokseen. Haasteet liittyvät vahvasti toisiinsa, jolloin niitä on pyrittävä ratkaisemaan yhdessä. Metsien suojelun lisääminen ja lajien turvaaminen metsänhoidossa auttavat sekä turvaamaan luonnon monimuotoisuutta että torjumaan ilmastonmuutosta. Suojellut alueet ja säästöpuut toimivat sekä hiilinieluina että -varastoina.Käytännössä tämä edellyttää suojelualueverkoston ja talousmetsien hoidon suunnittelua siten, että lajeille soveltuvaa elinympäristöä säilytetään riittävästi ja että elinympäristöt kytkeytyvät toisiinsa. Se mahdollistaa lajien siirtymisen sopiville elinalueille ilmasto-olosuhteiden muuttuessa. Elinympäristöjen heikentäminen johtaa myös lajien sopeutumiskyvyn heikentymiseen ja sukupuuttoriskin kasvuun.Monet monimuotoisuudelle arvokkaat alueet, kuten jyrkänteiden alusmetsät, kurut ja pienvedet pysyvät luontaisesti ympäristöään viileämpinä. Ilmaston lämmetessä tällaiset pienet elinympäristölaikut voivat toimia turvapaikkoina lajeille, jotka eivät pärjää muuttuneessa ilmastossa.

Ilmastonmuutoksen arvioidaan muuttavan Suomessa muuttavan puulajisuhteita ja metsälajien välisiä vuorovaikutussuhteita. Osa metsälajeista hyötyy pitkällä aikavälillä ilmaston lämpenemisestä ja kasvukauden pitenemisestä, kun taas toiset lajit taantuvat. Erityisesti metsärajalla elävät lajit ovat haavoittuvaisia ja sopeutuvat heikosti ilmastossa tapahtuviin muutoksiin. Myös uusia tulokaslajeja saattaa levittäytyä Etelä-Suomeen. Pahimmillaan ilmastonmuutos johtaa joidenkin lajien sukupuuttoon.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Toimintamallin pääkohdat

Toimintamallin periaate on, että viranomaisilla, metsäammattilaisilla ja metsänomistajilla on käytössään yhtenevät paikkatiedot uhanalaisten lajien esiintymisestä. Tällöin hoito- tai hakkuukohteella olevan lajin turvaamistarpeet voidaan selvittää ennakkoon ja metsänomistajan kanssa voidaan sopia toimenpiteistä. Toimintamallissa kuvatut käytännön ratkaisut vaihtelevat sen mukaan, millaisesta lajista on kysymys.
Toimintamalliin on valittu vain sellaiset lajiryhmät ja lajit, joiden huomioonottaminen on hyödyllistä ja mahdollista metsätalouden toiminnassa ja josta ympäristöhallinnolla on kattavimmat tiedot. Toimintamallia varten laaditulla lajilistalla on noin 2 600 lajia useista eri eliöryhmistä. Metsä- ja suolajien lisäksi mukana on myös esimerkiksi kallioelinympäristöjen, vesistöjen ja perinnebiotooppien lajeja.
Useasta toimintamallin kohteena olevasta lajista on laadittu kuvaus, jossa esitellään lyhyesti lajin tunnistaminen, status, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja käsittelysuositukset. Käsittelysuositukset ovat yleispiirteisiä ja niitä sovelletaan tapauskohtaisesti.

Tarkemmin toimintamallin sisältöihin voi tutustua [Lajiturva-oppaan](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2021/08/Lajiturva_opas_2021.pdf) avulla.
Tietoaineisto uhanalaisista lajeista ja ohjeista löytyy [Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta](https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Lajit/Uhanalaiset_lajit/Metsalajien_esittelyt).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Hakkuiden ja muiden toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus

Kun suunnitteilla on metsänhoidon toimenpide, suunnittelija selvittää toimenpidekohteella ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevien lajiesiintymien tiedot tietojärjestelmästä tai metsänomistajalta. Myös Metsäkeskus tarkistaa lakisääteisesti suojeltujen ja muiden uhanalaisten lajien lajitiedon metsänkäyttöilmoituksen alueelta. Jos lajiesiintymä havaitaan, Metsäkeskus lähettää siitä tiedon metsänomistajalle, hakkuuoikeuden haltijalle sekä alueelliselle Lupa- ja valvontavirastolle. Lajitieto on helpompaa ottaa suunnitelmissa huomioon jo ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä.Jos lajiesiintymä todetaan, lajin asema vaikuttaa esiintymän turvaamisen käytäntöihin seuraavasti:
- **Lakisääteisesti suojeltava laji:** Lakisääteisesti suojellun lajin esiintymän turvaamisen ohjeita kysytään aina Lupa-ja valvontavirastosta (LVV). LVV antaa käytännön ohjeet lajiesiintymän huomioimiseksi.
- **Muu uhanalainen laji:** Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän suojelumahdollisuudet, -keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot ja sopii toimintatavan.
- **Silmälläpidettävä laji:** Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän tiedot ja vaihtoehdot sen turvaamiseksi. Tarvittaessa metsänomistajaa neuvotaan hänen tavoitteidensa mukaisesti.
Suunnittelija käy metsänomistajan kanssa läpi vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet ja keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot. Ratkaisusta sovitaan, päätetyt toimet merkitään sopimuksiin ja hakkuun tekijöitä ohjeistetaan esiintymän turvaamisessa.

Metsä- ja ympäristöalan laajana yhteistyönä on valmisteltu uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamalli. Malli mahdollistaa uhanalaisten, silmälläpidettävien ja lakisääteisesti suojeltujen lajien esiintymien paikkatietojen saatavuuden koko maasta. Samalla se antaa ohjeet siitä, miten esiintymät voidaan käytännössä turvata. Metsänomistajalle muiden kuin lakisääteisesti turvattujen lajien lajiesiintymien turvaaminen on vapaaehtoista.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi

Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueella. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on
- lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen
- yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen
- pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen
- yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.
Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-oravan elinympäristön rajaaminen

- Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.
- Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.
- Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.
- Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.
- Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön

- Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.
- Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen Lupa- ja valvontavirastolle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.
- Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan Lupa- ja valvontavirastolle. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
- Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan.

Monimuotoisessa metsikössä voi elää jopa tuhansia lajeja. Lajien monimuotoisuuden turvaaminen perustuu kolmeen seikkaan: uhanalaisten lajiesiintymien turvaamiseen, lajeille ja lajiryhmille tärkeiden elinympäristöjen, esimerkiksi luonnontilaisten puronvarsien, tunnistamiseen sekä lajeille tärkeiden rakennepiirteiden, kuten jalojen lehtipuiden huomioon ottamiseen.  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsänviljely - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Juurikääpätuhojen torjunta

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma sekametsän kasvatuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Esimerkki tyypillisestä ensiharvennuskohteesta II-tyypin puolukkaturvekankaalla

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kirjanpainajatuhojen torjunta

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Kulotus

Tekopökkelöiden tekeminen

Haku ja valikko