Riistametsänhoidon erityisalueet Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet. Vaihettumisvyöhykkeet Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä. Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa. Riista hyödyntää erilaisia vaihettumisvyöhykkeitä metsän ja pellon reuna-alueilla. Kuva: © Airi Matila. Vastarannalle säästetty puustoinen suojavyöhyke turvaa riistaelinympäristöjä ja toteuttaa vesiensuojelua. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten. Korvet ja muut puustoiset suot Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan. Metson soidinpaikat ja soidinalueet Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella. Riekkosuot Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia. Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria. Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla. Kosteikot ja tulva-alueet Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia. Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Hannu Huttu.

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeille, jotka ovat suuren osan vuodesta veden peitossa ja muinakin aikoina kosteita ja joissa on vesi- ja kosteikkokasvillisuutta. Kosteikon perustaminen on yksi vesiensuojelun menetelmistä. Kosteikoilla on sekä monimuotoisuus-, vesiensuojelu- että virkistysarvoja.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistametsänhoidon erityisalueet

Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeet

Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä.
Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korvet ja muut puustoiset suot

Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Metson soidinpaikat ja soidinalueet

Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riekkosuot

Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia.
Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria.
Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikot ja tulva-alueet

Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita.
Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeen käsittely

Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.

Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ennallistaminen

Metsätaloudellisesti heikkotuottoisia ojitettuja soita kannattaa ennallistaa. Usein jo pelkkä ojien tukkiminen riittää. Ennallistamisessa poistetaan ojituksen myötä tullutta puustoa ja jätetään pystyyn alkuperäisen oloisia käkkyrämäntyjä. Ojia voi padota ojapenkoista saatavalla maa-aineksella ja ojien pohjia voi täyttää puustolla, välttäen kuitenkin salaojavaikutusta, joka voi muodostua, kun oja täytetään puunrungoilla ojansuuntaisesti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kunnostusojitus

Suon ja kangasmaan välinen vaihettumisvyöhyke kannatta mahdollisuuksien mukaan jättää toimenpiteiden ulkopuolelle kunnostusojituksessa ja kantojen korjuussa, jotta alueen varvikko pysyy ehjänä ja yhtenäisenä.
Kunnostusojituksen yhteydessä kankaan puoleinen niskaoja kannattaa jättää perkaamatta. Harkinnan mukaan vaihettumisvyöhykkeessä oleva oja voidaan jättää kunnostusojittamatta ja tehdä uusi oja hieman kauemmaksi. Tällöin vaihettumisvyöhykkeen vesitalous voisi palautua ja ojan varren puusto säilyä.

Metsänkäsittelyn yhteydessä suojaa ja tarjolla olevan ravinnon määrää lisätään jättämällä alikasvosta ja pensaita kuten katajat, pajut sekä marjovat puut ja pensaat. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää luoda matalakasvuista suojaa riistalle. Kitumaan ja metsämaan reunalla voi esimerkiksi latvoa kuusia. Vaihettumisvyöhykettä ei raivata, vaan alikasvospuiden ja pensaiden antama suoja säilytetään mahdollisimman hyvin. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää säilyttää matalakasvuista suojaa riistalle. Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös juolukka-, puolukka- ja variksenmarjakasvustot. Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Palauta suon ja metsänreunan luontainen vesitalous, jos mahdollista.
Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet voidaan jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulko- puolelle. Sama koskee suolle työntyviä pienehköjä kangasmaaniemekkeitä.
Luo luonnollista vaihettumisvyöhykettä hakkuiden avulla säästämällä puustoa vaihtelevan levyiselle vyöhykkeelle kivennäismaan puolelle, jos suon ja kankaan raja on jyrkkä. Säästä ja luo vaihtelevan levyisiä vaihettumisvyöhykkeitä 5–50 metriä, jopa leveämpiä, sillä luontaiset vyöhykkeet voivat paikoitellen olla jopa satoja metrejä leveitä. Merkittäviä pinta-aloja koskevissa päätöksissä toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset on syytä ottaa huomioon.

Luonnontilaltaan muuttuneen vaihettumisvyöhykkeen puustoa voidaan käsitellä poimintahakkuin siten, että siltä poistetaan vain taloudellisesti arvokkaimpia puuyksilöitä. Jos vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, puustoa voidaan säästää vaihtelevan levyiselle kaistalle kivennäismaan puolelle.

Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuudessa on liukuma, jossa puuston koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Kivennäismaan puolella vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuus on riistan näkökulmasta parhaimmillaan puustoltaan erirakenteisena varvikkona, jossa suojaavat puut ja pensaat sekä marjakasvit auttavat riistan selviytymistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen paikantaminen

Soidinmetsän ei tarvitse olla vanhaa metsää. Soitimia kannattaa etsiä jo 30 vuoden ikäisistä ensiharventamattomista männiköistä. Sopiva ajankohta alueiden kartoitukseen on maaliskuun lopulta huhtikuulle. Maastosta etsitään metsokukkojen liikkeistä kertovia jälkiä, kuten siivenvetojälkiä lumessa tai hakomis- ja yöpymispuiden alla olevia ulosteita. Soidinkeskuksen paikantaminen onnistuu parhaiten vapun tienoilla, jolloin metson soidin huipentuu eteläisessä Suomessa. **VIITE 16**
Soidinpaikat eivät ole nuorissa talousmetsissä välttämättä kovinkaan pysyviä sijainniltaan. Vanha soidinpaikkakin voi siirtyä eri syistä jopa kilometrin, ja soidinkeskus pienempiä matkoja huippukukon vaihtuessa. Soidinpaikan sijainti on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein mahdollisten siirtymien havaitsemiseksi. Laajojen hakkuiden seurauksena soidin voi siirtyä hakkuualan reunoille tai korvautua uudella kauempana. Nuorten metsien uudet soidinpaikat voivat siirtyä satoja metrejä ilman elinympäristössävtapahtuneita muutoksia. Tällaisissa tapauksissa metsänkäsittelyn erityisohjeita on vaikea kohdentaa soidin- keskukseen, vaan aluetta on tarkasteltava laajemmin koko soidinalueena (1 km:n säde = 300 ha). Soidinkuolemalta näyttävässä tilanteessa voi olla kyse soidinpaikan siirtymästä; tällöin uutta soidinpaikkaa on etsittävä noin puolen kilometrin säteellä. **VIITE 19**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen tavoitekuva

Soidinalueella metsolle sopivan metsän peitteisyys on yli kolmannes, mieluiten yli puolet, soidinalueen kokonaispinta-alasta, mukaan lukien vesistöt, pellot ja muut avoimet alueet. Tähän pääsemistä helpottaa, jos soidinalueella on eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen käyttöön soveltuvia metsiä. Soidinalueesta yhtäaikaiseksi uudistusalaksi suositellaan enintään 8 hehtaaria. Soidinalueella sijaitsevien uudistusalojen suurin suositeltu leveys on 300 metriä. Lähellä soidinpaikkaa olevat uudistusalat ovat pienialaisia. Uudistus- alojen koko voi kasvaa kohti soidinalueen reunoja. Alle puolen kilometrin päässä soidinpaikasta yhtenäisen uudistusalan koko ei suositella olevan yli 4 hehtaaria. Näin soidinpaikan ja päiväreviirien väliset yhteydet säilyvät.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen metsänkäsittely

Kun soidinalueella eli metsokukkojen elinalueilla tehdään uudistushakkuita, soidinpaikalta säilytetään puustoinen yhteys varttuneeseen metsään. Yhteyksiä tulee olla eri puolille soidinpaikasta, jotta mahdollisimman monen kukon päiväreviirille on puustoinen yhteys. Soidinpaikka ei saa jäädä uudistusalojen tai muiden metsolle soveltumattomien avoimien alueiden ympäröimäksi saarekkeeksi. Uudistusalojen väliin jätetään vähintään 100 metriä leveä puustoinen alue käytäväksi. Välialueita voidaan uudistaa, kun aiemmin uudistetun alan puusto on keskipituudeltaan yli 6 metriä. Osalla kuviosta voidaan ensiharvennus tehdä normaalia aikaisemmin, ja rehevillä kasvupaikoilla osa taimikoista voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Mikäli alalla on luontaista kuusialikasvosta, voidaan alaa hoitaa eri-ikäisen metsänkasvatuksen keinoin.
Metson elinympäristöissä suositellaan säästettäväksi mäntysekoitusta kuusikoissa, kuusiryhmiä ja kuusiali- kasvosta männiköissä ja haaparyhmiä männiköissä ja mänty-kuusi-sekametsissä. Harvennuksissa harvennusvoimakkuutta tulisi vaihdella ja säilyttää sopiviin paikkoihin tiheikköjä.
Rehevillä kasvupaikoilla taimikkoa voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Puulajivalinnassa suositaan mäntyä ja alikasvoksena kuusta. Pieni määrä haapaa on eduksi metsolle, ja lehtipuusto on kaikelle riistalle tärkeää ja lisää metsän monimuotoisuutta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan tavoitekuva

Soidinpaikan tavoitekuva on tiheydeltään vaihteleva peitteinen männikkö tai mänty- tai kuusivaltainen seka- metsä. Soidinpaikalla on usein rämettä tai kallioita, ja maasto on tyypillisesti kumpareinen ja kenttäkerros peitteinen. Soidinpaikalla on puustoltaan väljiä osia ja pieniä aukkoja sekä suojana alikasvoskuusia, tiheikköjä tai muuta näkösuojaa kenttätasossa.
Yli puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta tulee aina olla metsää, jonka keskipituus on vähintään kuusi metriä ja runkoluku yli 400 runkoa hehtaaria kohti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan metsänkäsittely

Metson soidinpaikoilla suositellaan puuston kasvatusajan pidentämistä, mutta sillä on vaikutusta taloudelliseen tulokseen. Jos varsinaisen soidinpaikan käsittelyä tarvitaan, se tehdään varovasti muuttamalla hyvin vähän puuston kuvaa.
Valtaosa soitimista sijaitsee nykyään nuorissa kasvatusmetsissä, jotka suuremmassa tarkastelumittakaavassa täyttävät metson tilan ja metsäpeitteisyyden tarpeet. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä tavallista aikaisemmin. Hakkuajankohdaksi voi valita kesä-, syksy- tai talvihakkuun, kohteen ominaisuuksien ja hakkuukelpoisuuden mukaan. Soidinpaikalle ei suositella hakkuita soidinten aikaan Etelä-Suomessa 15.3.–20.5. ja Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5. välisinä aikoina.
Kaikissa metsänkäsittelyvaiheissa soidinpaikalla säilytetään runsaasti mäntyä, myös vahvaoksaisia puu- yksilöitä. Tavoitenäkyvyys soidinpaikalla kenttätasossa (metson silmänkorkeudella eli 40–60 cm:n korkeudella) on 20–70 m. Rehevillä, pintakivisillä ja kumpareisilla kasvupaikoilla tehdään tarvittaessa vaihteleva alikasvoksen raivaus.

Uudistaminen tulisi toteuttaa pieninä aukkoina tai kapeina juotteina, joiden väliin jätetään soidinpaikaksi kelvollisia kuvioita. Seuraava kaista hakataan vasta edellisen ehdittyä ensiharvennusikään. Myös eri-ikäis- rakenteinen metsänkasvatus voi auttaa turvaamaan metsolle tärkeän riittävän peitteisyyden ja sopivan suojaisan, mutta ei liian tiheän puustorakenteen.
Uudistushakkuuvaiheessa soidinpaikan metsää käsitellään varovaisesti. Nuoressa metsässä sijaitsevan soidinpaikan kasvatushakkuu, ja jopa sen aikaistaminen, parantaa useimmiten paikan soidinkelpoisuutta. Soidinpaikalla metsän rakenteen tulee olla vaihteleva. Raivauksesta ja taimikonhoidosta lähtien soidinpaikalle luodaan tiheitä ja väljiä alueita sekaisin.
Nuoren ja varttuneen metsän soidinpaikalla puustoa harvennetaan tavalliseen tapaan. Mikäli soidinpaikan ensiharvennuskohde on korjuuteknisistä syistä tarpeen raivata ennakolta, raivataan poistettavien aines- puurunkojen tyvet metrin säteellä ja muualta poistetaan hakkuuta selvästi haittaava alikasvos. Erityisen tärkeää on säästää osa kuusialikasvoksesta. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä normaalia aikaisemmin. Tavoite- runkoluku viimeisen harvennushakkuun jälkeen on 400–800 runkoa/ha.

Päätehakkuuvaiheen metsässä tunnettu soidinkeskus jätetään pääsääntöisesti hakkaamatta, mutta suurella, yli kymmenen kukon soidinpaikalla voidaan tehdä varovaisia pienaukko-, väljennys- tai erirakenteisuutta lisääviä hakkuita myös soidinkeskuksen alueella.
Soidinpaikka uudistetaan pienialaisin hakkuin, joissa uudistusalan maksimikoko on 1 hehtaari ja keski- leveys enintään 50 m. Suositeltavinta on toteuttaa uudistaminen siten, että uudistusalojen väliin jää vähintään 100 m leveä metsolle sovelias alue. Tätä välialuetta ryhdytään uudistamaan vasta, kun viereinen uudistusala on saavuttanut ensiharvennusvaiheen.

Metson soidinta ja sen ympäristöä tarkastellaan kahdessa eli soidinpaikan ja soidinalueen vyöhykkeessä, joille on omat metsänkäsittelyohjeensa. Soidinpaikka (noin 20 ha) koostuu kukkojen soidinreviireistä. Soidinalue (noin 300 ha) muodostuu kukkojen päiväreviireistä, jotka ulottuvat noin kilometrin päähän soidinpaikasta. Metson vaatimukset soidinpaikan suhteen ovat suhteellisen väljät, ja soidinpaikan ja -keskuksen sijaintiin vaikuttaakin ennen muuta päiväreviirien sijainti ja laatu. **VIITE 17**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon perustaminen

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Penkereiden leveys ja luiskan kaltevuus määräytyvät penkereen korkeuden ja maalajin perusteella. Luiskan tulee olla erityisen loiva hienojakoisilla ja korkeilla penkereillä.
Yleensä padottavat penkereet on tarkoituksenmukaista rakentaa siten, että niiden harjalla voidaan liikkua koneilla, jolloin penkere voidaan tiivistää ja kosteikon myöhempi huoltaminen on helppoa. Mikäli padottavat penkereet joudutaan tekemään talvella, tulee on penkereen rakennusvaiheessa huomioitavada painuminen. Yleensä tulee varautua vähintään 0,5 metrin painumiseen. Padottavan penkereen sydän tulee rakentaa tiiviistä ja vettä huonosti läpäisevästä maasta. Penkereeseen ei tule upottaa kantoja ja hakoja, sillä ne heikentävät penkereen tiiviyttä ja kestävyyttä sekä lisäävät vuodon riskiä. Penkereet tulee rakentaa erityisen vahvoiksi patojen ympäriltä. Tarvittaessa patojen ympärillä penkereiden luiskat voidaan vahvistaa suodatinkankaalla ja verhoilla esimerkiksi kivillä.
Kosteikko muotoillaan siten, että penkereet voidaan rakentaa mahdollisimman pitkälle kosteikon kaivumaista. Mahdolliset ylijäävät kaivumaat läjitetään riittävän kauas kosteikosta ja ne tiivistetään huuhtoutumisen vähentämiksi. Luiskiin ja läjitysmaille voidaan kylvää esimerkiksi heinänsiementä, joka sitoo pintamaata ja vähentää siten huuhtoutumista.

Veden padotuksessa voidaan käyttää pohja- tai pintapatoa. Pohjapadossa vesi kulkee patokannaksen yli, pintapadoissa vesi ohjataan putkia pitkin patokannaksen läpi. Patovaihtoehtoja voidaan myös yhdistellä. Esimerkiksi kalojen kulun turvaamiseksi voidaan kosteikon patorakenteena käyttää pohjapatoa mutta liittää siihen munkki, jolloin kosteikon tyhjentäminen kasvillisuuden hallitsemiseksi on mahdollista. Putkipato sopii kosteikon patorakenteeksi vesiensuojelun virtaamansäätörakenteena toimimisen lisäksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Veden korkeuden säätely kosteikossa ja patojen mitoitus

Vedenpinnan korkeus kosteikossa voi vaihdella virtaamien suhteessa. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeää määritellä vedenpinnan maksimikorkeus, jonne vesi voi tulva-aikoina nousta ilman, että vedenpinnan noususta aiheutuu haittaa kosteikon ulkopuolella tai itse kosteikon rakenteille. Vedenpinnan nostaminen maksimikorkeudelle tulva-aikana lisää kosteikon tilavuutta ja pidentää siten veden viipymää kosteikossa.
Kosteikon vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä patorakenteilla. Mikäli kosteikon vedenpinnan halutaan pysyvän vakiotasolla, patorakenteena voidaan käyttää tasaharjaista ja leveää pohjapatoa. Mikäli taas vedenpinnan korkeuden halutaan vaihtelevan altaassa vesimäärien suhteessa, voidaan käyttää virtaamansäätörakenteita. Vedenpintaa voidaan säädellä myös settipatojen avulla. Ne koostuvat rumpuputken etupuolelle asetettavista settilankuista, joilla säädellään veden pinnan korkeutta, sekä varsinaisesta rumpuputkesta, jonka kautta valumavedet ohjataan penkan läpi. Settipadon etuna on se, että vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä halutulle korkeudelle riippumatta kosteikkoon tulevasta vesimäärästä. Kosteikko voidaan myös laskea tyhjäksi mahdollisen kunnostuksen ajaksi.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon hoitaminen

Toimiva kosteikko vaatii säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa. Kosteikon vesiensuojelullisen tehokkuuden kannalta tärkeimpiä hoitotoimia ovat rakenteiden kunnossapito, niittäminen ja ruoppaaminen.
Kosteikoissa kertyy lietettä etenkin ojien suihin sekä mahdolliselle syvän veden alueelle. Sitä voi poistaa tarvittaessa koneellisesti kaivaen tai lietepumpulla. Patorakenteiden kunto tulisi tarkistaa keväällä ja syksyllä. Mahdolliset patovuodot tulisi korjata heti niiden synnyttyä.
Kasvillisuus ja pensaikko tulisi niittää ainakin osalta kosteikkoa ja sitä ympäröivältä alueelta jopa vuosittain umpeenkasvun estämiseksi. Ainakin suurimmat kosteikot kannattaa suunnitella siten, että niittäminen koneellisesti on mahdollista. Niittojätettä ei jätetä kosteikkoalueelle vaan se korjataan pois, sillä kasvimassan hajotessa siitä vapautuu ravinteita. Lisäksi niittojäte voi täyttää kosteikkoa, jolloin kosteikon tehokkuus heikkenee.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

Kosteikkoon tai muuhun vesiensuojelurakenteeseen upotetusta puumateriaalista on saatu hyviä kokemuksia vesistöhaittojen ehkäisyssä: puumateriaali voi tehostaa ravinteiden talteenottoa. Veteen upotetut, pienpuusta rakennetut rankaniput monipuolistavat myös vesieliöstöä tarjoamalla niille ravintoa ja suojaa.

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Veden korkeuden säätely on keskeinen huomioitava asia. Asianmukainen hoito varmistaa kosteikon toimivuuden.

Kosteikon valuma-alue määritellään karttatarkastelulla ja epäselvät kohdat tarkastetaan maastossa. Samalla selvitetään vesiensuojelun tehostamismahdollisuudet suunnitellun kosteikon yläpuolisessa ojastossa. Selkeät eroosiolle alttiit kohdat yläpuolisessa ojastossa on usein kustannustehokkainta hoitaa virtausta hidastavilla, kosteikon yläpuolisilla rakenteilla. Nämä rakenteet vähentävät myös kosteikon kunnossapitotarvetta.
Maapinnan korkeusvaihtelun lisäksi mitataan ojien syvyydet. Korkeuspisteitä mitataan varsinaista kosteikkoaluetta laajemmalta alueelta kosteikon tarkan vaikutusalueen selvittämiseksi. Korkeuspisteitä mitataan:
- kosteikkoon vettä johtavista uomista sille etäisyydelle, jossa kosteikon aiheuttamaa vedenpinnan nousua ei enää tapahdu korkeusaseman perusteella
- uoman pohjasta ja maanpinnalta
- riittävästi erityisesti kosteikoissa, jotka rakennetaan pengertämällä, jotta pengertämisestä johtuvan vettyvän alueen laajuus voidaan määritellä tarkasti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Kosteikon mitoitus ja suunnittelun periaatteet**

Erityisesti selvitetään vedenpinnan nousulle kriittisten alueiden korkeusasemat. Tällaisia alueita ovat muun muassa peltojen salaojien päät, metsätalousalueiden rajat, tiet ja tierummut sekä tontit ja rakennukset.
Kosteikon tai peräkkäisten kosteikkojen pinta-alan tulee tulisi olla sellainen, että saavutetaan riittävä veden viipymä. Kosteikolle menevän veden määrää voidaan rajoittaa esimerkiksi jakopadoilla ja ojitusjärjestelyillä. Ravinteiden poistolle on edullista, että allas on suhteellisen matala. Se nopeuttaa vesikasvillisuuden muodostumista, joka edesauttaa kiintoaineen ja ravinteiden pidättymistä.

Kosteikon keskisyvyyden pitäisi olla vähintään 0,5 metriä, jotta kosteikon hydraulinen mitoitus voidaan saavuttaa ja kosteikko ei kasva umpeen liian nopeasti. Kosteikon tulopäähän rakennetaan syvä, laskeutusaltaan tapainen kaivanto, joka on helppo käydä tyhjentämässä.
Mikäli kosteikko rakennetaan pengertämällä tai patoamalla, ei maanpintaa ole syytä kuoria tarpeettomasti. Maanpinnan kuoriminen voi olla kuitenkin tarpeellista, mikäli kosteikko perustetaan vanhalle viljelysmaalle, jossa ravinteita on rikastunut maan pintakerroksiin. Tällöin pintakerrosta voidaan kuoria muutaman kymmenen sentin syvyydeltä. Kuorittua maata voidaan hyödyntää esimerkiksi maanparannusaineena, sekä pengerrysten tai kannasten rakentamisessa.
Kosteikon mitoituksessa selvitetään altaaseen tuleva vesimäärä ja sitä vastaava kosteikon vähimmäistilavuus. Kosteikon tulisi olla vähintään niin tilava, että vesi viipyy kosteikossa 1–2 vuorokautta myös keväällä keskiylivirtaaman (MHq) aikana. Riittävä viipymä on erityisen tärkeää tulva-aikoina, jolloin kosteikon läpi kulkeutuu merkittävä osa vuotuisesta kuormituksesta. (Ks. jäljempänä "Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle")

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Suunnitelmasta tulee käydä ilmi:**

Yleensä kosteikko rakennetaan niin suureksi, kuin alueen maastonmuodot ja käytettävissä oleva pinta-ala sallii. Kosteikon kyky pidättää ravinteita kasvaa sen suhteellisen koon kasvaessa. Karkeana minimimitoituksena voidaan esimerkiksi käyttää 1–2 % valuma-alueesta ja tavoitteellisena kokona 4–5 % valuma-alueesta. Mitoituslaskelmalla todetaan viipymän suuruus, jonka kosteikko luontaisesti saa. Mitoituslaskelma on syytä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa toteutuskelpoisuuden selvittämiseksi, etenkin jos kosteikko joudutaan tekemään kokonaan tai osittain kaivamalla.
Hyvässä suunnitelmassa esitetään kaikki kosteikon rakentamisessa tarvittavat tiedot.
1 . Hankkeen yleiskuvaus ja tavoitteet
2 . Hankkeen yksilöity toteutustapa ja -aika
3 . Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tahot, toteutus- ja rahoitusvastuut ja mahdolliset sopimusjärjestelyt
4 . Kustannusarvio kustannuserittelyineen ja rahoitussuunnitelma
5 . Kosteikon sijaintikartta
6 . Suunnitelma-alueen kartta
7 . Kosteikon pinta-alan suhde yläpuolisen valuma-alueen pinta-alaan
8 . Kosteikon perustamistoimenpiteet
9 . Selvitys kosteikkoalueen vesien johtamisesta ja patoamisesta
1 0. Selvitys kosteikkoalueen penkereistä, syvänteistä, niemekkeistä, saarekkeista ja kasvillisuusvyöhykkeistä
1 1. Kosteikon mitoitus
1 2. Yleispiirteinen selvitys kosteikon perustamisen jälkeisistä hoitotoimenpiteistä
1 3. Selvitys hankkeen vaikutuksista kosteikkoalueen yläpuolisten metsätalousalueiden kuivatustilanteeseen tai muuhun maankäyttöön
1 4. Kosteikkoalueen omistussuhteet
1 5. Vaadittavat viranomaisluvat.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle**

Kosteikon tavoitetilavuus on vähintään yhtä suuri, kuin altaaseen tuleva vesimäärä (m³) tavoitteeksi valitun viipymän aikana. Esimerkiksi, kun kosteikon tavoiteviipymäksi asetetaan 24 tuntia ja kosteikon valuma-alueen pinta-ala on 150 ha ja MHq on 120 l/s/km², tulee kosteikon tilavuuden olla vähintään 15 552 m³ (24 h \* 3600 s \* 1,5 km2 \* 0,12 m³/s/km²).
Kun kosteikon vähimmäistilavuus on laskettu, voidaan arvioida myös kosteikon vähimmäispinta-alaa. Vähimmäispinta-ala voidaan määritellä keskisyvyyden ja tilavuuden avulla. Esimerkiksi, jos kosteikon keskisyvyys on 0,7 m ja tilavuus 15 552 m³, on kosteikon minimipinta-ala 22 217 m² eli noin 2,2 ha (15 552 m³/ 0,7 m).

Kosteikon suunnittelu aloitetaan tarkastelemalla karttoja ja paikkatietoaineistoja. Niiden avulla kartoitetaan kosteikon mahdollinen sijainti, koko ja vaikutusalue. Maastossa kerätään tiedot mitoitusta varten ja tarkennetaan kosteikon vaikutusalue mahdollisten vettymis- ja muiden haittojen arvioimiseksi. Maastossa mitataan maanpinnan muodot, uomat ja niiden vedenkorkeudet. Lisäksi kirjataan alueen maalajit ja turvekerroksen paksuus.
Patoamalla perustettavan kosteikon suunnittelussa tulee huomioida, että maa-alueen muuttaminen pysyvästi vesialueeksi vesistön vedenkorkeutta nostamalla (esimerkiksi patoamalla uoma, jonka valuma-alue on yli 10 km²), vaatii aina vesilain mukaisen luvan. Luvan tarpeesta voi pyytää lausunnon alueellisesta ELY-keskuksesta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeiden rajaus ja käsittely

Metsänkäsittelyssä vaihettumisvyöhykkeet ja reuna-alueet voidaan koon ja muodon mukaan käsitellä joko osana metsikön muuta käsittelyä tai rajata omaksi kuviokseen. Omaksi kuvioksi rajatut vaihettumisvyöhykkeet hoidetaan pääsääntöisesti poimintahakkuin. Vaihettumisvyöhykkeen puuston rakenteessa on hyvä säilyttää luontainen koko ja tiheysvaihtelu. Vaihettumisvyöhykkeen käsittelyssä voi luoda tavoitekuvan luontaisen kaltaisesta vaihettumisvyöhykkeestä ja pyrkiä palauttamaan muuttuneet kohteet kohti tavoitekuvan mukaista luonnontilaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Vaihettumisvyöhykkeiden hoidossa pyritään lisäämään puuston ja pensaskerroksen koko-, tiheys- sekä puu- ja pensaslajivaihtelua. Korosta toimenpiteiden avulla kasvupaikkatekijöistä johtuvaa vaihtelua puuston koko- ja tilajakaumassa. Rehevillä laikuilla säästä rehevä ja suurikokoinen puusto, kosteammilla paikoilla puusto on luontaisesti harvempaa ja kitukasvuisempaa sekä mahdollisesti kuusivaltaisempaa. Säästä karuilla kasvupaikoilla kitukasvuiset puuyksilöt.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ajourien suunnittelu

Suunnittele ajourat niin, että vältät rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Ehkäise ajourien syntymistä poimintahakkuilla ja tee tarvittaessa poikittaisia pistoja vaihettumisvyöhykkeelle. Pyri välttämään suoran reuna-alueen muodostamista hakkuualueen ja vaihettumisvyöhykkeen väliin, koska rakenteeltaan vaihteleva reuna-alue tarjoaa riistalle enemmän suojaa.

Vaihettumisvyöhykkeiden ja reuna-alueiden oikealla metsänkäsittelyllä voidaan saavuttaa riistalle suuret hyödyt. Siksi nämä alueet tulisi ottaa huomioon kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa aina taimikonhoidosta uudistushakkuuseen ja maanmuokkaukseen, myös eri-ikäisrakenteisina kasvatettavissa metsissä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korpien käsittelysuosituksia

Korven uudistaminen voidaan toteuttaa tasaikäisrakenteisessa metsässä suojuspuuhakkuulla tai kaksijaksoista metsänkasvatusta noudattaen. Tällöin alikasvos vapautetaan vaiheittain suojus- tai verhopuuston alta. Hakkuut suositellaan tehtäväksi, kun maa on roudassa. Korpien luontaisen uudistamisen edellytykset ovat hyvät, sillä taimettuminen on yleensä runsasta kosteilla rahkasammalpinnoilla. Kun puuston tilavuus hakkuiden jälkeen on Etelä-Suomessa yli 125 m³/ha, puiden haihdutus ylläpitää puuston kasvun kannalta riittävää kuivatusta.
Runsaan lehtipuusekoituksen säilyttäminen hakkuissa lisää puuston haihdutusta ja parantaa luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen elinvoimaisena säilymisen edellytyksiä.
Avohakkuita ei tulisi tehdä korpien uudistamisessa. Avohakkuu muuttaa voimakkaasti korven pienilmastoa sekä aiheuttaa korven voimakkaan vettymisen ja siitä aiheutuvan kuivatustarpeen uudistamisen yhteydessä. Korvissa ei suositella käytettäväksi ojitusta eikä ojitusmätästystä, koska ne voivat aiheuttaa korven pysyvän kuivumisen.

Korpien hoidossa riistaa ja monimuotoisuutta painottavassa metsänhoidossa kohteita suositellaan käsiteltävän metsänkäsittelytavoilla, jotka säilyttävät kohteille ominaisen vesitalouden ja pienilmaston. Tällaisia ovat puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena poimintahakkuin sekä vähittäinen luontainen uudistuminen pienaukkohakkuiden avulla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vähätuottoiset turvemaat

Vähätuottoisiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle yhden kuutiometrin vuodessa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mutta mahdollisessa hakkuussa niille on jätettävä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Avoimet ja harvapuustoiset suot

Alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistan huomioiminen ennallistamisen toteutuksessa

Turvemaiden ennallistamisessa riistaa ja monimuotoisuutta edistetään poistamalla ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolle säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta.
Vesitalouden palauttamiseksi on ojien tukkiminen yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja. Ennallistettavalle suolle voi kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa sen arvoa vesilintujen elinympäristönä.

Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan. Luonnontilaan palauttamisesta hyötyvät riistan lisäksi monet muut lajit.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Käytännön toteutus

Kosteikot vaativat hoitoa. Aloita kosteikon reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa, jotta kosteikon arvokas lajisto ei vaarannu. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesilinnut välttävät vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
Ota mallia ja jäljittele mahdollisuuksien mukaan majavan toimia ja anna majavan padota sopivalla paikalla. Uusia kosteikkoja voi perustaa ja puustoa poistaa niin, että syntyy runsaasti mosaiikkimaista rantaviivaa, jossa pensaskerros tihenee ja avoimet alueet lisääntyvät, tarjoten ruokaa ja suojaa runsaalle lajijoukolle.

Riistan kannalta tärkeitä vesiensuojelurakenteita ovat metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi myös pintavalutuskentät ja luontaisesti kosteat painanteet, jotka jätetään metsätaloudessa esimerkiksi ajourien ulkopuolelle. Kosteikkojen rakentamisessa suositellaan yhteistyötä maatalouden ja metsästysjärjestöjen kanssa. Kosteikon suunnittelussa, mitoituksessa ja rakentamisessa kannattaa noudattaa asiantuntijoiden antamia ohjeita ja neuvoja.

Eräitä riistalle tärkeitä alueita kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkastella omina kokonaisuuksinaan. Nämä alueet ovat usein yksittäistä metsänkäsittelyalaa laajempia. Ilman kokonaisuuden tarkastelua alueen merkitys riistalle saattaa heikentyä tai hävitä, vaikka siihen sisältyvien metsiköiden hakkuu- ja hoitotöissä riistan elinvaatimukset otettaisiin huomioon.

Riistametsänhoidon erityisalueet

# Hirvieläintuhojen torjunta metsän uudistamisessa

Hirvieläimet voivat käyttää ravintonaan kaikkia kotimaisia puulajeja, joista saarni säästyy parhaiten. Metsän uudistamisessa on hirvieläintuhojen ehkäisyn ja torjunnan kannalta tärkeää saada aikaan tiheä taimikko, jota auttaa laadukas maanmuokkaus ja kasvupaikalle sopiva puulajien valinta. Luontaisella uudistamisella ja kylvöllä pienennetään taloudellista riskiä, mutta niiden käytön sopivuus kasvupaikan olosuhteisiin on huomioitava. Uudistamisessa on hyvä tietää sijaitseeko alue runsailla vai maltillisten hirvieläinkantojen alueella ja onko lähialueilla esiintynyt hirvieläinvahinkoja.

Hirvieläintuhojen torjunta

Hirvieläintuhojen torjunta metsän uudistamisessa

Monimuotoisuus Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuuttaRämö J. 2017. On the economics of continuous cover forestry. Väitöskirja. Dissertationes Forestales. . Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa. Myönteisiä lajistovaikutuksia Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta Sorvari, J. 2015. Menetelmien lajistovaikutukset: Muurahaiset. Uutta tietoa metsän erirakenteiskasvatuksesta – häiriödynamiikkahankkeen tuloksia. Tulosseminaari 21.4.2015. Joelsson, K., Hjältén, J., Work, T., Gibb, H., Roberge J-M. &amp; Löfroth, T. 2017. Uneven-aged silviculture can reduce negative effects of forest management on beetles Forest Ecology and Management, Volume 391: 436-445.Kvasnes, M. A. J. &amp; Storaas, T. 2007. Effects of harvest regime on food availability and cover from predators in capercaillie (Tetrao urogallus) habitats. Scandinavian Journal of Forest Research 22: 241-247. . Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja.&nbsp;Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä. Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä. Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille. Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää. Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää. Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin. Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi2021 Suo 72(1): 1–27 — Tutkimusartikkelit Erirakenteishakkuiden vaikutus aluskasvillisuuden rakenteeseen metsäojitetuissa korvissa Short-term effects of selection harvesting on the structure of understorey vegetation in drained Picea abies mires Joni Haapakoski, Juha-Pekka Hotanen, Jari Miina, Leila Korpela &amp;amp; Raisa Mäkipää..&nbsp;Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin. Vaikutukset vesiin Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvettaNieminen, M. ym. 2018. Could continuous cover forestry be an economically and environmentally feasible management option on drained boreal peatlands? Forest Ecology and Management 424: 78-84. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonostiRouta, J. &amp;amp; Huuskonen, S. (toim.). 2022. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 132 s. Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa. Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta. Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä. Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen. Poimintahakkuu. Kuva: © Lauri Saaristo.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Monimuotoisuus

Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuutta.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Myönteisiä lajistovaikutuksia

Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta . Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja. Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä.
Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä.
Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille.

Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää.
Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää.
Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen

Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi. Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Vaikutukset vesiin

Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvetta. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonosti.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen

Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa.
Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta.
Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle

Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen.

Jatkuvan kasvatuksen on todettu tarjoavan etuja luonnon monimuotoisuudelle .

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuva kasvatus - Luonto

Kaksi harvennnustapaa Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja. Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella. Ensiharvennus alaharvennuksena Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena. Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille. Ensiharvennus laatuharvennuksena Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa&nbsp;tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille. Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita. Heikkolaatuiset männiköt rehevillä paikoilla Lehtomaisten&nbsp;ja&nbsp;tuoreiden&nbsp;kankaiden&nbsp;männiköissä, joissa&nbsp;puun tekninen laatu on heikohko,&nbsp;on&nbsp;ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua.&nbsp;Kuuset&nbsp;voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan&nbsp;myötä. Sekametsään tähtäävä ensiharvennus mäntyvaltaisissa metsissä Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille. Männikkö alkaa järeytyä ensiharvennuksen jälkeen. Pituuskasvuun harvennuksella ei juurikaan ole vaikutusta. Kuva: © Hannu Niemelä.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Kaksi harvennnustapaa

Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja.
Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennus alaharvennuksena

Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena.
Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennus laatuharvennuksena

Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille.
Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Heikkolaatuiset männiköt rehevillä paikoilla

Lehtomaisten ja tuoreiden kankaiden männiköissä, joissa puun tekninen laatu on heikohko, on ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua. Kuuset voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan myötä.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Sekametsään tähtäävä ensiharvennus mäntyvaltaisissa metsissä

Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille.

Mäntyvaltaisissa metsissä ensiharvennus on suositeltavaa tehdä ennen kuin kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuus on supistunut alle 40 prosenttiin puiden pituudesta. Ensiharvennuksen laiminlyönnin vaikutus on männyllä suurempi kuin kuusella, sillä latvukseltaan liian pieniksi supistuneiden puiden kasvu elpyy hitaasti. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin. Mäntyvaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin mäntyjen lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja kuten kuusta ja rauduskoivua.

Ensiharvennus

Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä Jatkuvan kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy peitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä Fraixedas, S., Linden, A. &amp; Lehikoinen, A. 2015. Population trends of common breeding forest birds in southern Finland are consistent with trends in forest management and climate change. Ornis Fennica vol. 92, pp 187-203.,Virkkala, R. 2016. Long-term decline of southern boreal forest birds: consequence of habitat alteration or climate change?. Biodiversity and Conservation. Vol.1, pp 151–167.,Helle, P. &amp; Mönkkönen, M. 1985. Measuring Turnover Rates in Secondary Succession in European Forest Bird Communities. Ornis Scandinavica (Scandinavian Journal of Ornithology) Vol. 16, No. 3, pp. 173-180.. Tiheiköt tarjoavat eläimille suojaa ja pesäpaikkoja Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa. Eri-ikäisrakenteisen metsän kuusialikasvosta. Kuva: © Lauri Saaristo.

# Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

## Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä

Jatkuvan kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy peitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä ,,.

# Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

## Tiheiköt tarjoavat eläimille suojaa ja pesäpaikkoja

Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa.

Eri-ikäisrakenteisen metsän vaihtelevuus on eduksi riistalle. Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa kohdentaa jatkuvan kasvatuksen käyttöä erityisesti kuusivaltaisille turvemaille. Niihin tavallisesti muodostuva kuusialikasvos tarjoaa hyviä poikueympäristöjä. Vesistöjen suojakaistoilla sekä soiden ja kankaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä on erityistä merkitystä riistan hyvinvoinnille ja usein näissä kohteissa on hyvät mahdollisuudet jatkuvaan kasvatukseen.

Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

Text Avohakkuu ja metsänviljely on nopea ja varma tapa uudistaa metsä. Etuna on, että metsänviljelyssä voidaan käyttää jalostettuja siemeniä ja taimia. Korjuukustannuksiltaan avohakkuu on uudistushakkuutavoista selvästi edullisin ja nopein toteuttaa. Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille. Katso myös artikkeli: Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut | Metsän hakkuutavat Hakkuualan rajauksessa on maisema huomioitu säilyttämällä näkymä järvelle puustoisena. Kuva: © Airi Matila.

Metsänviljelyyn, eli kylvöön tai istutukseen, tähtäävä uudistushakkuu toteutetaan avohakkuuna. Siinä poistetaan lähes kaikki uudistusalan puusto säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, suojatiheikköjä ja säästettäviä luontokohteita lukuun ottamatta.

Avohakkuu ja metsänviljely on nopea ja varma tapa uudistaa metsä. Etuna on, että metsänviljelyssä voidaan käyttää jalostettuja siemeniä ja taimia. Korjuukustannuksiltaan avohakkuu on uudistushakkuutavoista selvästi edullisin ja nopein toteuttaa.
Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille.
Katso myös artikkeli: Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut | [Metsän hakkuutavat ](/fi/metsan-hakkuutavat)

Avohakkuu

Vettymisen vaikutuksia Vedenpinnan nousu heikentää vettyvällä alueella olevan puuston kasvuoloja, mikä vähentää puuston hiilensidontaa. Pitkällä aikavälillä veden palauttamisesta seuraava vedenpinnan nousu hillitsee ilmastonmuutosta, koska se vähentää turpeen hajoamista, turvaa turpeen hiilivaraston säilymistä ja mahdollistaa turpeen muodostumista. Suo, jolle vettä palautetaan, voi rajautua heikkotuottoiseen metsäojitusalueeseen, jolloin metsänomistaja voi toimenpiteen yhteydessä päättää ennallistaa kyseisen metsän tai jättää sen ennallistumaan. Tämä lisää ilmastohyötyjä pitkällä aikavälillä, sillä metsäojitettujen soiden turpeen hiilivarasto on keskimäärin noin kymmenkertainen niiden puuston hiilivarastoon verrattuna. Lisätietoa: Ennallistaminen

# Vedenpalautus suolle - Ilmastonmuutoksen hillintä

## Vettymisen vaikutuksia

Vedenpinnan nousu heikentää vettyvällä alueella olevan puuston kasvuoloja, mikä vähentää puuston hiilensidontaa. Pitkällä aikavälillä veden palauttamisesta seuraava vedenpinnan nousu hillitsee ilmastonmuutosta, koska se vähentää turpeen hajoamista, turvaa turpeen hiilivaraston säilymistä ja mahdollistaa turpeen muodostumista.
Suo, jolle vettä palautetaan, voi rajautua heikkotuottoiseen metsäojitusalueeseen, jolloin metsänomistaja voi toimenpiteen yhteydessä päättää ennallistaa kyseisen metsän tai jättää sen ennallistumaan. Tämä lisää ilmastohyötyjä pitkällä aikavälillä, sillä metsäojitettujen soiden turpeen hiilivarasto on keskimäärin noin kymmenkertainen niiden puuston hiilivarastoon verrattuna.
Lisätietoa: [Ennallistaminen](/fi/toimenpiteet/soiden-ennallistaminen)

Vedenpalautuksen avulla voidaan pitkällä aikavälillä hillitä ilmastonmuutosta. Lyhyellä aikavälillä menettelyllä voi olla ilmastonmuutosta kiihdyttävä vaikutus, sillä vedenpinnan nousu voi lisätä metaanipäästöjä.

Vedenpalautus suolle

Vedenpalautus suolle - Ilmastonmuutoksen hillintä

Text Arvokasvu ilmaistaan prosenttiosuutena puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Puuston tilavuuden kasvaessa arvokasvu voi olla esimerkiksi 4 %, kun taas metsätuhon seurauksena se voi olla esimerkiksi –3 %. Metsänomistaja voi verrata metsälle asettamaansa tuottovaatimusta (esimerkiksi 3 %) puuston arvokasvuun. Puuntuotannon taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta uudistushakkuun tarvetta voi arvioida sen perusteella, onko arvokasvu suurempaa kuin metsänomistajan tuottovaatimus. Kun arvokasvu laskee alle tuottovaatimuksen, metsikköä voi pitää tässä mielessä uudistuskypsänä. Myös eri metsikkökuvioiden keskinäisestä uudistamisjärjestyksestä päättäessä voi ottaa huomioon kuvioiden arvokasvuprosentin. Metsänomistajalla voi olla myös muita kuin taloudellisia arvoja, joten puunmyyntitulojen lisäksi voidaan huomioida muut metsän tarjoamat hyödyt osana päätöksentekoa. Näiden hyötyjen arvottaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Suhteellisen arvokasvun laskennassa voidaan käyttää apuna erilaisia ohjelmistoja, kuten Luonnonvarakeskuksen Motti-ohjelmaa. Puuston arvokasvu on suurimmillaan siirtymässä kuitupuusta tukkipuuksi. Arvokasvu hidastuu puuston vanhetessa. Kuva: © Pentti Väisänen.

Puuston arvokasvu on puuston arvon muutos valittuna ajanjaksona. Arvokasvu ilmaistaan usein suhteellisena lukemana eli puuston arvon prosentuaalisena kasvuna suhteessa metsään sitoutuneeseen pääomaan vuositasolla.

Arvokasvu ilmaistaan prosenttiosuutena puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Puuston tilavuuden kasvaessa arvokasvu voi olla esimerkiksi 4 %, kun taas metsätuhon seurauksena se voi olla esimerkiksi –3 %. Metsänomistaja voi verrata metsälle asettamaansa tuottovaatimusta (esimerkiksi 3 %) puuston arvokasvuun. Puuntuotannon taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta uudistushakkuun tarvetta voi arvioida sen perusteella, onko arvokasvu suurempaa kuin metsänomistajan tuottovaatimus. Kun arvokasvu laskee alle tuottovaatimuksen, metsikköä voi pitää tässä mielessä uudistuskypsänä. Myös eri metsikkökuvioiden keskinäisestä uudistamisjärjestyksestä päättäessä voi ottaa huomioon kuvioiden arvokasvuprosentin.
Metsänomistajalla voi olla myös muita kuin taloudellisia arvoja, joten puunmyyntitulojen lisäksi voidaan huomioida muut metsän tarjoamat hyödyt osana päätöksentekoa. Näiden hyötyjen arvottaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä.
Suhteellisen arvokasvun laskennassa voidaan käyttää apuna erilaisia ohjelmistoja, kuten Luonnonvarakeskuksen Motti-ohjelmaa.

Arvokasvu

Huomio suhteelliseen arvokasvuun Metsän muiden hyötyjen — esimerkiksi marjojen, sienten, virkistyksen tai maiseman — arvo metsänomistajalle riippuu hänen tavoitteistaan ja mieltymyksistään Metsän muiden hyötyjen taloudellista arvoa on vaikea määrittää, mutta ne tulisi kuitenkin huomioida päätöksenteossa. Kun metsikön suhteellinen arvokasvu (näyttäjäprosentti) laskee alle asetetun tuottovaatimuksen, metsänomistaja alkaa menettää pääomatuottoa, jonka hän voisi saada vapauttamalla puustoon sitoutuneen pääoman ja sijoittamalla sen muualle. Eri kuvioiden uudistamisjärjestyksen päättämisessä voidaan hyödyntää näyttäjäprosenttia. Puuston arvo voi myös laskea Puuston arvo voi myös ajan myötä alentua. Esimerkiksi juurikääpä lahottaa puun arvokkaimman tukkiosan. Tästä syystä juurikääpätartunnan saaneen puuston arvo laskee nopeasti, kun arvotukki muuttuu kuitupuuksi tai pahimmassa tapauksessa energiapuuksi. Tällaisen puuston edelleen kasvattaminen saattaa aiheuttaa metsänomistajalle merkittäviä taloudellisia tappioita. Hyönteistuho voi romahduttaa puuston arvon lyhyessä ajassa. Jos tuhoriski on ilmeinen, voi puunmyyntitulojen menetyksiä merkittävästi vähentää tekemällä välittömästi uudistushakkuun. Metsiköiden uudistamisjärjestys: vahingoittuneet metsiköt, joissa puuston arvo alenee nopeasti juurikäävän tartuttamat metsiköt, joissa puuston arvo vähenee arvokkaiden tyvitukkien lahotessa huonolaatuiset metsiköt, joiden suhteellinen arvokasvu on alle tuottovaatimuksen viljavat metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen karut metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen. Uudistusalaan rajoittuvat pienialaiset kasvatusmetsiköt on usein taloudellisesti perusteltua liittää käsittelyalueeseen. Pienten metsikkökuvioiden erillinen käsittely on kallista, mikä heikentää niiden kasvatuksen kannattavuutta. Esimerkki uudistuskypsyyden määrittämisestä Lehtomaiselle kankaalle istutettu männikkö, esimerkki Mustasaaresta (1 145 d.d.). Puusto on 50-vuotias ja erittäin tiheä. Sen kasvu on edelleen hyvä, 8,6 m³/ha/v, mutta puusto on huonolaatuista. Koska kasvupaikka on liian rehevä männylle, puut ovat järeäoksaisia. Istutusvirheiden takia puut ovat suurilta osin myös lenkoja. Laatua ei saada harventamalla juuri parannettua. Lisäksi puiden latvat ovat supistuneet ylitiheyden seurauksena ja harvennuksen jälkeinen tuulituhoriski on ilmeinen. Arvokasvu on enää 2,7 % puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Kuusen viljelyyn perustuva kasvatusketju tuottaa kasvupaikalla paljaan maan arvoksi noin 1 700 euroa/ha kolmen prosentin laskentakorolla. Harventamalla metsikkö voidaan näyttäjäprosentti nostaa vain hetkellisesti yli kolmen. Jos metsänomistajan tuottovaatimus on yli kolme prosenttia, hänen kannattaa uudistaa metsikkö välittömästi suuresta kasvusta huolimatta.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Huomio suhteelliseen arvokasvuun

Metsän muiden hyötyjen — esimerkiksi marjojen, sienten, virkistyksen tai maiseman — arvo metsänomistajalle riippuu hänen tavoitteistaan ja mieltymyksistään Metsän muiden hyötyjen taloudellista arvoa on vaikea määrittää, mutta ne tulisi kuitenkin huomioida päätöksenteossa.
Kun metsikön suhteellinen arvokasvu (näyttäjäprosentti) laskee alle asetetun tuottovaatimuksen, metsänomistaja alkaa menettää pääomatuottoa, jonka hän voisi saada vapauttamalla puustoon sitoutuneen pääoman ja sijoittamalla sen muualle. Eri kuvioiden uudistamisjärjestyksen päättämisessä voidaan hyödyntää näyttäjäprosenttia.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Puuston arvo voi myös laskea

Puuston arvo voi myös ajan myötä alentua. Esimerkiksi juurikääpä lahottaa puun arvokkaimman tukkiosan. Tästä syystä juurikääpätartunnan saaneen puuston arvo laskee nopeasti, kun arvotukki muuttuu kuitupuuksi tai pahimmassa tapauksessa energiapuuksi. Tällaisen puuston edelleen kasvattaminen saattaa aiheuttaa metsänomistajalle merkittäviä taloudellisia tappioita. Hyönteistuho voi romahduttaa puuston arvon lyhyessä ajassa. Jos tuhoriski on ilmeinen, voi puunmyyntitulojen menetyksiä merkittävästi vähentää tekemällä välittömästi uudistushakkuun.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Metsiköiden uudistamisjärjestys:

1 . vahingoittuneet metsiköt, joissa puuston arvo alenee nopeasti
2 . juurikäävän tartuttamat metsiköt, joissa puuston arvo vähenee arvokkaiden tyvitukkien lahotessa
3 . huonolaatuiset metsiköt, joiden suhteellinen arvokasvu on alle tuottovaatimuksen
4 . viljavat metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen
5 . karut metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen.
Uudistusalaan rajoittuvat pienialaiset kasvatusmetsiköt on usein taloudellisesti perusteltua liittää käsittelyalueeseen. Pienten metsikkökuvioiden erillinen käsittely on kallista, mikä heikentää niiden kasvatuksen kannattavuutta.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Esimerkki uudistuskypsyyden määrittämisestä

Lehtomaiselle kankaalle istutettu männikkö, esimerkki Mustasaaresta (1 145 d.d.).
Puusto on 50-vuotias ja erittäin tiheä. Sen kasvu on edelleen hyvä, 8,6 m³/ha/v, mutta puusto on huonolaatuista. Koska kasvupaikka on liian rehevä männylle, puut ovat järeäoksaisia. Istutusvirheiden takia puut ovat suurilta osin myös lenkoja. Laatua ei saada harventamalla juuri parannettua. Lisäksi puiden latvat ovat supistuneet ylitiheyden seurauksena ja harvennuksen jälkeinen tuulituhoriski on ilmeinen.
Arvokasvu on enää 2,7 % puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Kuusen viljelyyn perustuva kasvatusketju tuottaa kasvupaikalla paljaan maan arvoksi noin 1 700 euroa/ha kolmen prosentin laskentakorolla. Harventamalla metsikkö voidaan näyttäjäprosentti nostaa vain hetkellisesti yli kolmen. Jos metsänomistajan tuottovaatimus on yli kolme prosenttia, hänen kannattaa uudistaa metsikkö välittömästi suuresta kasvusta huolimatta.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Esimerkki uudistuskypsyyden määrittämisestä

### Esimerkki: Uudistuskypsyyden määrittely.

##  [Uudistuskypsyyden määrittely lehtomaisella kankaalla ](/fi/node/819)

Table
| Puuston arvon kehitys ilman hakkuita | Puuston arvon kehitys ilman hakkuita | Puuston arvon kehitys ilman hakkuita | Puuston arvon kehitys ilman hakkuita |
| Puuston ikä, v | Pääoma, €/ha | Arvokasvu, €/ha | Näyttäjä-% |
| --- | --- | --- | --- |
| 50 | 14 350 | 395 | 2,7 |
| 55 | 16 320 | 285 | 1,7 |
| 60 | 17 740 |   |   |
| Puuston arvon kehitys alaharvennuksen jälkeen (pohjapinta-ala 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) | Puuston arvon kehitys alaharvennuksen jälkeen (pohjapinta-ala 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) | Puuston arvon kehitys alaharvennuksen jälkeen (pohjapinta-ala 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) | Puuston arvon kehitys alaharvennuksen jälkeen (pohjapinta-ala 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) |
| Puuston ikä, v | Pääoma, €/ha | Arvokasvu, €/ha | Näyttäjä-% |
| 50 | 10 115 | 340 | 3,3 |
| 55 | 11 855 | 311 | 2,6 |
| 60 | 13 420 | 320 |   |
Esimerkki: Uudistuskypsyyden määrittely.
Otsikko kolmelle ensimmäiselle riville: Puuston arvon kehitys ilman hakkuita

Otsikko kolmelle viimeiselle riville: Puuston arvon kehitys alaharvennuksen jälkeen (pohjapinta-ala 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha)

Puhtaasta puuntuotannon kannattavuusnäkökulmasta uudistushakkuu on ajankohtainen silloin, kun metsikön kasvun arvo on laskenut samalle tasolle kuin sen sitoman pääoman (puuston ja maan yhteenlaskettu arvo) vaihtoehtoiskustannus.

Uudistushakkuun ajoitus

Puhtaasta puuntuotannon kannattavuusnäkökulmasta uudistushakkuu on ajankohtainen silloin, kun metsikön kasvun arvo on laskenut samalle tasolle kuin sen sitoman pääoman  (puuston ja maan yhteenlaskettu arvo) vaihtoehtoiskustannus. 

Uudistuskypsyyden määrittäminen

Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen Kohteen soveltuvuutta eri kasvatustapoihin voidaan aluksi arvioida oheisen taulukon mukaisesti, jossa asiaa tarkastellaan uudistumisen kannalta. Biologiset tekijät määrittävät, kuinka hyvin eri kasvatustavat soveltuvat eri kasvupaikoille. Perusedellytykset on aina syytä tarkistaa ennen muiden valintaan liittyvien tekijöiden selvittämistä kuten muissakin metsänhoidon valinnoissa. Puuston elinvoimaisuus ja maapohjan taimettumisherkkyys kertovat soveltuvuudesta Periaatteessa kaikkia metsiä voidaan kehittää erirakenteisuuden suuntaan, mikäli metsänomistaja sitä haluaa. Parhaiten lähtökohdaksi sopii elinvoimainen terve puusto, jossa on jo valmiiksi vaihtelevan kokoista puustoa. Turvemaat, etenkin ojitetut korvet ovat usein kivennäismaita otollisempia kohteita jatkuvaan kasvatukseen. Kaksijaksoinen metsä voi toimia sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana. Jatkuvaa kasvatusta ei suositella metsikköön, jossa esiintyy juurikääpää. Suositeltavaa on tällöin puulajin vaihto viljelyllä havupuusta lehtipuuksi. Hoitamaton "riukuuntunut" metsä, jossa pienemmät puut ovat huonokuntoisia ylitiheyden vuoksi, on jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana vaikea. Vaativa lähtökohta on myös hoidettu, tasaiseksi käsitelty yksijaksoinen metsä, jossa ei ole eri-ikäismetsän rakennepiirteitä. Ne kehittyvät ajan myötä, kun puustoa käsitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävin menetelmin. Kun jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana on rakenteeltaan tasainen yksijaksoinen metsä, puuston tulisi olla niin vanhaa, että se siementää, eli käytännössä varttunutta kasvatusmetsää. Tätä nuoremman puuston käsittely harvaksi ja epätasaisuutta suosien vähentää puuntuotosta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Puiden elinvoimaisuuteen ja etenkin latvusten kuntoon on kiinnitettävä huomiota myös siementuotannon varmistamiseksi. Paksu kunttakerros, tai turvemaalla raakahumuskerros sekä esim. rehevä heinäkasvillisuus estävät taimettumista,&nbsp;mikä on otettava huomioon kohdevalinnassa. Pohjois-Suomessa hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin, jolloin taimettuminen voi viedä paljon aikaa.&nbsp;Kevyellä maanmuokkauksella tai täydennysistutuksella on mahdollista lisätä uudistumista kohteilla, joilla vallitsevat olosuhteet ovat epäedulliset luontaiselle taimettumiselle. Kuusialikasvosjakson hyödyntäminen jatkuvassa kasvatuksessa Metsä, jossa on valmis kasvupaikalle sopiva alikasvos, on yleensä helppo lähtökohta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen, etenkin jos puustossa on jo luonnostaan suuri kokovaihtelu.&nbsp;Rakenteen kehittämiseen vaikuttavat esimerkiksi puulajien ominaisuudet ja kasvunopeus. Ylispuustoa harvennetaan useassa vaiheessa, jolloin metsän rakenne säilyy vaihtelevampana ja pienemmän puuston kehitys nopeutuu. Alikasvoksen kehitys on sitä hitaampaa mitä tiheämpänä ylispuusto pidetään. Kuusen taimet kasvavat varsin hyvin varjostavan lehtipuuston alla. Sen sijaan männyn ja koivun taimet sietävät huonosti varjostusta. Alikasvospuuston mahdollisessa harvennuksessa vältetään puiden kokoerojen tasoittamista. Käsittelyissä sallitaan puuston pituusvaihtelua ja aukkoisuutta. Myös nuorta puustoa harvennettaessa poistetaan erikokoisia puita, ei pelkästään pieniä. Myöhemmissä käsittelyissä käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita kasvatustavoitteen, puuston ja kasvupaikan mukaan. Luonnon monimuotoisuutta huomioidaan muun muassa säästöpuita jättämällä. Kuusialikasvoksen muodostamat tiheiköt edistävät metsälintujen ja riistan hyvinvointia. Monipuolinen lajisto lisää alueen viihtyisyyttä luonnossa liikkujalle. Alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen vaikeuttaa puunkorjuuta, mikä lisää korjuukustannuksia. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska alikasvoksen tuhoutumisesta seuraisi merkittävä vahinko jatkuvan kasvatuksen toteutukselle ja kannattavuudelle. Varttuneet ja uudistuskypsät metsät ilman alikasvosta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen Suositellun uudistamisajankohdan saavuttanut tasaikäisrakenteinen, latvustoltaan sulkeutunut kuusikko on jatkuvan kasvatuksen kannalta hankala. Kunnollisen alikasvoksen saaminen sinne voi viedä vuosikymmeniä. Varttunutta tasaikäistä metsää voidaan lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsäksi luontaisesti uudistushakkuun tai poiminta- ja pienaukkohakkuiden kautta. Tiheässä metsässä voidaan tehdä ensin väljennyshakkuu tämän tueksi. Männiköissä muutos voidaan toteuttaa niin sanotulla ylispuukasvatuksen siemenpuuhakkuilla. Kuusikoissa muutos voidaan toteuttaa suojuspuuhakkuuna, jonka jälkeen suojuspuustoa harvennetaan poimintahakkuin. Alkuvaiheessa on hyvin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään metsikön tuulenkestävimpiä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää metsää ei pidä hakata kerralla harvaksi. Lähtökohtana jatkuvalle kasvatukselle on tässä kuusivaltainen metsä, jossa on alikasvosta. Alikasvoksen kehittymistä on edistetty väljennyshakkuulla. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Ylispuustoa on harvennettu, jolloin taimet saavat lisää kasvutilaa. Hakkuussa on jätetty vielä melko paljon suuria puita. Niiden määrää vähennetään seuraavassa poimintahakkuussa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen ojitetuissa suometsissä Ojitetuilla mäntyvaltaisilla puolukka- ja varputurvekankailla suositellaan ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä, joilla voidaan ylläpitää metsän peitteisyyttä. Ojitetuilla kuusivaltaisilla kohteilla on mahdollista siirtyä melko nopeasti jatkuvaan kasvatukseen esimerkiksi poimintahakkuita soveltamalla. Puuston peitteisyyttä voidaan ylläpitää ojitetuissa korvissa myös kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet II-tyypin mäntyvaltaiset turvekankaat ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuin käsiteltäviä, jatkuvan kasvatuksen kohteita. Vaihtoehtona siirtymiselle on niissä ylispuuhakkuu, jolla vapautetaan alikasvosSaarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372. Jatkuvassa kasvatuksessa puusto on vaihtelevan kokoista ja ryhmittäistä. Kuva: © Airi Matila.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä ja metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen, jonka ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita.

Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan metsän uudistamista käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää.

Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö.

Metsälain edellyttämä metsänkäyttöilmoitus on suunnitelluista hakkuista tehtävä ilmoitus Metsäkeskukselle. Ilmoitus on tehtävä viimeistään 10 vuorokautta ennen hakkuiden aloittamista.

Metsänkäyttöilmoitus on tehtävä kasvatushakkuusta, uudistushakkuusta, metsätuhon vuoksi tehtävästä hakkuusta, muusta hakkuusta (esimerkiksi erityiskohteessa), erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä sekä aina silloin, kun hakattavat puut myydään.
Ilmoitus tehdään Metsäkeskukselle Metsään.fi-palvelussa tai lomakkeella viimeistään 10 vuorokautta, mutta aikaisintaan kolme vuotta ennen suunniteltuja hakkuita. Ilmoituksen voi tehdä joko maanomistaja itse, hallinta- tai muun erityisoikeuden haltija tai heidän valtuuttamansa henkilö. Lisäksi metsänkäyttöilmoituksen voi laatia metsänomistajan puolesta metsäalan ammattilainen.
Metsänkäyttöilmoituksilla valvotaan metsälain toteutumista. Ilmoituksella myös varmistetaan, ettei hakkuu riko luonnonsuojelulakia, vesilakia, muinaismuistolakia tai kaavan määräyksiä.

Metsänkäyttöilmoitusta ei tarvitse tehdä kotitarvehakkuusta, pienikokoisen puuston hakkuusta (keskiläpimitta metsässä enintään 13 cm), sähkölinjojen ja junaratojen reunavyöhykkeiden hakkuista, oja-, vesijohto- tai viemärilinjan hakkuusta sekä pienialaisista tie-, sähkö- tai muun vastaavan linjan hakkuista, elleivät ne kohdistu metsälain 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuun erityisen tärkeään elinympäristöön.
Vaikka metsänkäyttöilmoitusta ei vaadittaisikaan, on hakkuista ilmoitettava ELY-keskukselle, jos ne tehdään Natura 2000 -alueella tai sen läheisyydessä ja voivat merkittävästi heikentää luonnonarvoja. Lisäksi hakkuu voi edellyttää kunnan maisematyölupaa, jos toimenpide muuttaa maisemaa yleis- tai asemakaava-alueella tai alueella, jolle kaavaa laaditaan.

Pienaukkohakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa. Siinä tehdään pienialaisia, enintään 0,3 hehtaarin aukkoja, joiden on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista.

Jos juuristokilpailua pienaukkojen reuna-alueilla on tarpeen vähentää, pienaukkoja ympäröivää puustoa eli aukkojen välialuetta voidaan harventaa.
Pienaukkohakkuu sopii hyvin korpikuusikoihin, joissa jo pienet aukot ja kapeat kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin. Pienaukkoja kannattaa tehdä vain varttuneeseen puustoon. Pienaukot on suunniteltava ja sijoitettava siten, etteivät niiden välialueet jää kapeiksi ja tuulituhoille alttiiksi kaistoiksi.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuu. Männikössä siemenpuiksi jätetään 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivikon uudistamisessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuu tehdään ennen hyvää siemensatoa. Siemenpuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

**Männyn siemenpuuhakkuu (jatkuvan kasvatuksen hakkuu)**

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.

Metsikössä sadan paksuimman puun keskipituutta (m) hehtaarilla kutsutaan valtapituudeksi. Valtapituutta käytetään arvioidessa metsikön harvennustarvetta ja kasvatuskelpoisuutta.

Valtapituus voidaan selvittää käyttämällä 5.64 metrin säteellä olevaa koealaa, jonka paksuin puu edustaa valtapuun pituutta. Mittaustarkkuuden parantamiseksi, suositellaan laskettavaksi valtapituuden keskiarvo usealta koealalta. Valtapituutta hyödynnetään harvennusmalleissa pohjapinta-alan ja runkoluvun ohella.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Jatkuva kasvatus on metsänkasvatustapa, jossa metsän puusto säilytetään yleensä peitteisenä eikä avohakkuita tehdä. Metsän uudistuminen perustuu olemassa olevaan alikasvostaimikkoon tai hakkuun jälkeen luontaisesti syntyviin taimiin ja niiden kasvattamiseen. Uudistamis- ja kasvatusvaiheet limittyvät, jolloin painopiste voi olla tilanteen mukaan metsän uudistumisen edellytysten parantamisessa tai kasvatuksessa.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen

Kohteen soveltuvuutta eri kasvatustapoihin voidaan aluksi arvioida oheisen taulukon mukaisesti, jossa asiaa tarkastellaan uudistumisen kannalta. Biologiset tekijät määrittävät, kuinka hyvin eri kasvatustavat soveltuvat eri kasvupaikoille. Perusedellytykset on aina syytä tarkistaa ennen muiden valintaan liittyvien tekijöiden selvittämistä kuten muissakin metsänhoidon valinnoissa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen

### Metsikön vaihtoehtoiset kasvatustavat erilaisissa lähtötilanteissa. Kasvatustapa ei ole pysyvä valinta. Puuston kehitystä ohjataan metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti metsänhoidolla ja hakkuilla. Jatkuvassa kasvatuksessa myös viljely on periaatteessa mahdollista, joskin kannattavuus voi jäädä heikoksi.

##  [Alternativa skogsvårdmetoder i tabellform](/sv/node/850)

Table
| Utgångspunkt med tanke på förnyelse av skogen | Alternativa skogsvårdmetoder |
| --- | --- |
| Förutsättningarna för naturlig förnyelse är dåliga och det uppstår inte nya plantor inom rimlig tid. Exempel: ett granbestånd med tjock råhumus. | beståndsvård trädskiktvis, skogsodling (vanligen genom plantering) |
| Ståndorten kan förnyas både på naturlig väg och genom odling. | beståndsvård trädskiktvis, naturlig förnyelse |
| Ståndorten kan förnyas både på naturlig väg och genom odling. | beståndsvård trädskiktvis, sådd eller plantering |
| Ståndorten kan förnyas både på naturlig väg och genom odling. | kontinuerlig beståndsvård |
| På grund av att ståndorten är karg är trädens tillväxt blygsam och skogsodling är inte lönsamt. | beståndsvård trädskiktvis, naturlig förnyelse |
| På grund av att ståndorten är karg är trädens tillväxt blygsam och skogsodling är inte lönsamt. | kontinuerlig beståndsvård |
Metsikön vaihtoehtoiset kasvatustavat. Kasvatustapa ei ole pysyvä valinta. Puuston kehitystä ohjataan metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti metsänhoidolla ja hakkuilla.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puuston elinvoimaisuus ja maapohjan taimettumisherkkyys kertovat soveltuvuudesta

Periaatteessa kaikkia metsiä voidaan kehittää erirakenteisuuden suuntaan, mikäli metsänomistaja sitä haluaa. Parhaiten lähtökohdaksi sopii elinvoimainen terve puusto, jossa on jo valmiiksi vaihtelevan kokoista puustoa. Turvemaat, etenkin ojitetut korvet ovat usein kivennäismaita otollisempia kohteita jatkuvaan kasvatukseen. Kaksijaksoinen metsä voi toimia sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana.
Jatkuvaa kasvatusta ei suositella metsikköön, jossa esiintyy juurikääpää. Suositeltavaa on tällöin puulajin vaihto viljelyllä havupuusta lehtipuuksi.
Hoitamaton "riukuuntunut" metsä, jossa pienemmät puut ovat huonokuntoisia ylitiheyden vuoksi, on jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana vaikea. Vaativa lähtökohta on myös hoidettu, tasaiseksi käsitelty yksijaksoinen metsä, jossa ei ole eri-ikäismetsän rakennepiirteitä. Ne kehittyvät ajan myötä, kun puustoa käsitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävin menetelmin.

Kun jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana on rakenteeltaan tasainen yksijaksoinen metsä, puuston tulisi olla niin vanhaa, että se siementää, eli käytännössä varttunutta kasvatusmetsää. Tätä nuoremman puuston käsittely harvaksi ja epätasaisuutta suosien vähentää puuntuotosta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Puiden elinvoimaisuuteen ja etenkin latvusten kuntoon on kiinnitettävä huomiota myös siementuotannon varmistamiseksi.
Paksu kunttakerros, tai turvemaalla raakahumuskerros sekä esim. rehevä heinäkasvillisuus estävät taimettumista, mikä on otettava huomioon kohdevalinnassa. Pohjois-Suomessa hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin, jolloin taimettuminen voi viedä paljon aikaa. Kevyellä maanmuokkauksella tai täydennysistutuksella on mahdollista lisätä uudistumista kohteilla, joilla vallitsevat olosuhteet ovat epäedulliset luontaiselle taimettumiselle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusialikasvosjakson hyödyntäminen jatkuvassa kasvatuksessa

Metsä, jossa on valmis kasvupaikalle sopiva alikasvos, on yleensä helppo lähtökohta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen, etenkin jos puustossa on jo luonnostaan suuri kokovaihtelu. Rakenteen kehittämiseen vaikuttavat esimerkiksi puulajien ominaisuudet ja kasvunopeus.
Ylispuustoa harvennetaan useassa vaiheessa, jolloin metsän rakenne säilyy vaihtelevampana ja pienemmän puuston kehitys nopeutuu. Alikasvoksen kehitys on sitä hitaampaa mitä tiheämpänä ylispuusto pidetään. Kuusen taimet kasvavat varsin hyvin varjostavan lehtipuuston alla. Sen sijaan männyn ja koivun taimet sietävät huonosti varjostusta.
Alikasvospuuston mahdollisessa harvennuksessa vältetään puiden kokoerojen tasoittamista. Käsittelyissä sallitaan puuston pituusvaihtelua ja aukkoisuutta. Myös nuorta puustoa harvennettaessa poistetaan erikokoisia puita, ei pelkästään pieniä. Myöhemmissä käsittelyissä käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita kasvatustavoitteen, puuston ja kasvupaikan mukaan.

Luonnon monimuotoisuutta huomioidaan muun muassa säästöpuita jättämällä. Kuusialikasvoksen muodostamat tiheiköt edistävät metsälintujen ja riistan hyvinvointia. Monipuolinen lajisto lisää alueen viihtyisyyttä luonnossa liikkujalle.
Alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen vaikeuttaa puunkorjuuta, mikä lisää korjuukustannuksia. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska alikasvoksen tuhoutumisesta seuraisi merkittävä vahinko jatkuvan kasvatuksen toteutukselle ja kannattavuudelle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Varttuneet ja uudistuskypsät metsät ilman alikasvosta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen

Suositellun uudistamisajankohdan saavuttanut tasaikäisrakenteinen, latvustoltaan sulkeutunut kuusikko on jatkuvan kasvatuksen kannalta hankala. Kunnollisen alikasvoksen saaminen sinne voi viedä vuosikymmeniä.
Varttunutta tasaikäistä metsää voidaan lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsäksi luontaisesti uudistushakkuun tai poiminta- ja pienaukkohakkuiden kautta. Tiheässä metsässä voidaan tehdä ensin väljennyshakkuu tämän tueksi. Männiköissä muutos voidaan toteuttaa niin sanotulla ylispuukasvatuksen siemenpuuhakkuilla. Kuusikoissa muutos voidaan toteuttaa suojuspuuhakkuuna, jonka jälkeen suojuspuustoa harvennetaan poimintahakkuin.
Alkuvaiheessa on hyvin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään metsikön tuulenkestävimpiä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää metsää ei pidä hakata kerralla harvaksi.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen ojitetuissa suometsissä

**Ojitetuilla mäntyvaltaisilla** puolukka- ja varputurvekankailla suositellaan ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä, joilla voidaan ylläpitää metsän peitteisyyttä.
**Ojitetuilla kuusivaltaisilla** kohteilla on mahdollista siirtyä melko nopeasti jatkuvaan kasvatukseen esimerkiksi poimintahakkuita soveltamalla. Puuston peitteisyyttä voidaan ylläpitää ojitetuissa korvissa myös kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä.
Myös monet **II-tyypin mäntyvaltaiset turvekankaat** ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuin käsiteltäviä, jatkuvan kasvatuksen kohteita. Vaihtoehtona siirtymiselle on niissä ylispuuhakkuu, jolla vapautetaan alikasvos.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Monimuotoisuus

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Myönteisiä lajistovaikutuksia

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset vesiin

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Riskien hallinta jatkuvassa kasvatuksessa

Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille. Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota korjuuvaurioiden välttämiseen ja juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen sekä luontaisesti huonosti taimettuvien kasvupaikkojen tunnistamiseen.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Suuri puuntuotos ei takaa kannattavuutta

Taloudellista kannattavuutta ei voi arvioida pelkän puuntuotoksen perusteella. Merkittävimmin kannattavuuteen vaikuttavat puuntuotantoon tarvittujen investointien määrä suhteessa puunmyyntituloihin ja niiden ajoittumiseen sekä puustopääoman arvon muutos.
Jos kuusikon eri-ikäiskasvatus onnistuu hyvin, se voi mahdollisesta pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta olla viljelymetsätaloutta kannattavampaa . Jatkuvaan kasvatukseen on kannattavampaa tähdätä silloin, kun jaksollisen kasvatuksen metsikkö ei ole vielä saavuttanut uudistuskypsyyttä ja alikasvos on jo syntynyt tai alikasvoksella on edellytykset syntyä kohtuullisessa ajassa .
Poiminta- ja pienaukkohakkuissa korjataan pääasiassa tukkipuukokoista puustoa. Puun hinnan voidaan arvioida olevan korkeampi kuin alaharvennustyyppisessä harvennushakkuussa, mutta kuitenkin alempi kuin tavanomaisessa päätehakkuussa. Tämä arvio perustuu siihen, että korjuu erirakenteisessa metsässä on vaikeampaa kuin tasarakenteisessa, mutta toisaalta korjattavien runkojen suuri keskijäreys nostaa puun hintaa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Investointien vähäisyys pienentää talousriskiä

Jatkuvan kasvatuksen hakkuut tähtäävät siihen, että ne edistävät taimettumista ja olemassa olevan alikasvoksen kehitystä. Investoinnit uuden metsän aikaansaamiseksi ovat vähäiset toisin kuin jaksollisessa kasvatuksessa, joka edellyttää investointeja metsän uudistamiseen erityisesti, jos alue uudistetaan viljellen.
Jaksollisessa kasvatuksessa on riskinä, ettei metsänhoidon investoinneille synny metsänomistajan tavoittelemaa korkotuottoa. Sen sijaan jatkuvassa kasvatuksessa ei vastaavaa riskiä juuri ole. Myös jaksollisessa kasvatuksessa kustannuksia voidaan pienentää hyödyntämällä luontaista uudistumista, mutta samalla menetetään viljelystä saatavia hyötyjä.
Ojitetuissa suometsissä voidaan jatkuvaan kasvatukseen siirtymällä välttyä ojien kunnostamiselta, kun jäljelle jäävä puusto ylläpitää haihdutuksen avulla puuston kasvun kannalta riittävää veden pinnan tasoa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puustoon sitoutunut pääoma

Jatkuvassa kasvatuksessa metsää on kasvatettava melko harvana, jotta taimia syntyisi ja niillä olisi edellytykset kasvuun. Puusto voi olla tiheämpi, kun varjostusta kestävän kuusialikasvoksen ylispuustona kasvaa mänty-, koivu- tai sekametsää.
Jatkuvassa kasvatuksessa tavoitteena on korjata hakkuissa pääasiassa tukkipuun koon saavuttaneita puita. Tulovirta on jatkuvassa kasvatuksessa melko tasainen hakkuusta toiseen. Pitkän aikavälin hakkuumahdollisuudet riippuvat kuitenkin uudistumisen ja kasvatuksen onnistumisesta. Jaksollisessa kasvatuksessa yhdestä metsiköstä saatavat tulot painottuvat voimakkaasti uudistushakkuuseen ja metsänhoitoon sijoitettujen investointien tuotot kertyvät vasta vuosikymmenten kuluessa.
Uudistushakkuiden vaihtuessa eri-ikäiskasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuiksi hakkuumahdollisuudet voivat tilapäisesti pienentyä.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puun laatu ja hinta voi poiketa totutusta

Puun laadulla on myös vaikutusta metsänomistajan puusta saamaan hintaan, vaikka varsinaista laatuhinnoittelua ei juuri käytetä. Jatkuvan kasvatuksen metsistä korjatun puun laadusta on erilaisia näkemyksiä. Yläharvennusten ja poimintahakkuiden on esitetty parantavan puuston laatua. Niissä jätettävien lisävaltapuiden oksat ovatkin yleensä ohuempia kuin poistettavien valtapuiden.
Puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena voi myös huonontaa puun laatua.
Eri-ikäisrakenteisissa kuusikoissa taimien kasvu on tavallisesti hidasta, jolloin tyvitukin ydinsahatavaraan voi muodostua laatua huonontavia oksatihentymiä. Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat enemmän kuin tasarakenteisessa puustossa. Männyn ylispuukasvatus antaa toisaalta mahdollisuuden kasvattaa hyvälaatuista, järeää tukkipuuta.

Kuusi- tai mäntyvaltaisen metsän jatkuvassa kasvatuksessa on tavoitteena puuston laaja ikä- ja kokojakauma, joka saadaan aikaan luontaista uudistumista ja alikasvosta hyödyntämällä. Metsän kehittäminen erirakenteiseksi vaatii aikaa. Siihen vaikuttavat keskeisesti metsän ominaisuudet ja puuston ja alikasvoksen aikaisempi käsittely.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Riistametsänhoidon erityisalueet

Hirvieläintuhojen torjunta metsän uudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuva kasvatus - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Avohakkuu

Vedenpalautus suolle - Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Arvokasvu

Uudistuskypsyyden määrittäminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Haku ja valikko