Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen Kohteen soveltuvuutta eri kasvatustapoihin voidaan aluksi arvioida oheisen taulukon mukaisesti, jossa asiaa tarkastellaan uudistumisen kannalta. Biologiset tekijät määrittävät, kuinka hyvin eri kasvatustavat soveltuvat eri kasvupaikoille. Perusedellytykset on aina syytä tarkistaa ennen muiden valintaan liittyvien tekijöiden selvittämistä kuten muissakin metsänhoidon valinnoissa. Puuston elinvoimaisuus ja maapohjan taimettumisherkkyys kertovat soveltuvuudesta Periaatteessa kaikkia metsiä voidaan kehittää erirakenteisuuden suuntaan, mikäli metsänomistaja sitä haluaa. Parhaiten lähtökohdaksi sopii elinvoimainen terve puusto, jossa on jo valmiiksi vaihtelevan kokoista puustoa. Turvemaat, etenkin ojitetut korvet ovat usein kivennäismaita otollisempia kohteita jatkuvaan kasvatukseen. Kaksijaksoinen metsä voi toimia sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana. Jatkuvaa kasvatusta ei suositella metsikköön, jossa esiintyy juurikääpää. Suositeltavaa on tällöin puulajin vaihto viljelyllä havupuusta lehtipuuksi. Hoitamaton "riukuuntunut" metsä, jossa pienemmät puut ovat huonokuntoisia ylitiheyden vuoksi, on jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana vaikea. Vaativa lähtökohta on myös hoidettu, tasaiseksi käsitelty yksijaksoinen metsä, jossa ei ole eri-ikäismetsän rakennepiirteitä. Ne kehittyvät ajan myötä, kun puustoa käsitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävin menetelmin. Kun jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana on rakenteeltaan tasainen yksijaksoinen metsä, puuston tulisi olla niin vanhaa, että se siementää, eli käytännössä varttunutta kasvatusmetsää. Tätä nuoremman puuston käsittely harvaksi ja epätasaisuutta suosien vähentää puuntuotosta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Puiden elinvoimaisuuteen ja etenkin latvusten kuntoon on kiinnitettävä huomiota myös siementuotannon varmistamiseksi. Paksu kunttakerros, tai turvemaalla raakahumuskerros sekä esim. rehevä heinäkasvillisuus estävät taimettumista,&nbsp;mikä on otettava huomioon kohdevalinnassa. Pohjois-Suomessa hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin, jolloin taimettuminen voi viedä paljon aikaa.&nbsp;Kevyellä maanmuokkauksella tai täydennysistutuksella on mahdollista lisätä uudistumista kohteilla, joilla vallitsevat olosuhteet ovat epäedulliset luontaiselle taimettumiselle. Kuusialikasvosjakson hyödyntäminen jatkuvassa kasvatuksessa Metsä, jossa on valmis kasvupaikalle sopiva alikasvos, on yleensä helppo lähtökohta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen, etenkin jos puustossa on jo luonnostaan suuri kokovaihtelu.&nbsp;Rakenteen kehittämiseen vaikuttavat esimerkiksi puulajien ominaisuudet ja kasvunopeus. Ylispuustoa harvennetaan useassa vaiheessa, jolloin metsän rakenne säilyy vaihtelevampana ja pienemmän puuston kehitys nopeutuu. Alikasvoksen kehitys on sitä hitaampaa mitä tiheämpänä ylispuusto pidetään. Kuusen taimet kasvavat varsin hyvin varjostavan lehtipuuston alla. Sen sijaan männyn ja koivun taimet sietävät huonosti varjostusta. Alikasvospuuston mahdollisessa harvennuksessa vältetään puiden kokoerojen tasoittamista. Käsittelyissä sallitaan puuston pituusvaihtelua ja aukkoisuutta. Myös nuorta puustoa harvennettaessa poistetaan erikokoisia puita, ei pelkästään pieniä. Myöhemmissä käsittelyissä käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita kasvatustavoitteen, puuston ja kasvupaikan mukaan. Luonnon monimuotoisuutta huomioidaan muun muassa säästöpuita jättämällä. Kuusialikasvoksen muodostamat tiheiköt edistävät metsälintujen ja riistan hyvinvointia. Monipuolinen lajisto lisää alueen viihtyisyyttä luonnossa liikkujalle. Alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen vaikeuttaa puunkorjuuta, mikä lisää korjuukustannuksia. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska alikasvoksen tuhoutumisesta seuraisi merkittävä vahinko jatkuvan kasvatuksen toteutukselle ja kannattavuudelle. Varttuneet ja uudistuskypsät metsät ilman alikasvosta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen Suositellun uudistamisajankohdan saavuttanut tasaikäisrakenteinen, latvustoltaan sulkeutunut kuusikko on jatkuvan kasvatuksen kannalta hankala. Kunnollisen alikasvoksen saaminen sinne voi viedä vuosikymmeniä. Varttunutta tasaikäistä metsää voidaan lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsäksi luontaisesti uudistushakkuun tai poiminta- ja pienaukkohakkuiden kautta. Tiheässä metsässä voidaan tehdä ensin väljennyshakkuu tämän tueksi. Männiköissä muutos voidaan toteuttaa niin sanotulla ylispuukasvatuksen siemenpuuhakkuilla. Kuusikoissa muutos voidaan toteuttaa suojuspuuhakkuuna, jonka jälkeen suojuspuustoa harvennetaan poimintahakkuin. Alkuvaiheessa on hyvin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään metsikön tuulenkestävimpiä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää metsää ei pidä hakata kerralla harvaksi. Lähtökohtana jatkuvalle kasvatukselle on tässä kuusivaltainen metsä, jossa on alikasvosta. Alikasvoksen kehittymistä on edistetty väljennyshakkuulla. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Ylispuustoa on harvennettu, jolloin taimet saavat lisää kasvutilaa. Hakkuussa on jätetty vielä melko paljon suuria puita. Niiden määrää vähennetään seuraavassa poimintahakkuussa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen ojitetuissa suometsissä Ojitetuilla mäntyvaltaisilla puolukka- ja varputurvekankailla suositellaan ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä, joilla voidaan ylläpitää metsän peitteisyyttä. Ojitetuilla kuusivaltaisilla kohteilla on mahdollista siirtyä melko nopeasti jatkuvaan kasvatukseen esimerkiksi poimintahakkuita soveltamalla. Puuston peitteisyyttä voidaan ylläpitää ojitetuissa korvissa myös kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet II-tyypin mäntyvaltaiset turvekankaat ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuin käsiteltäviä, jatkuvan kasvatuksen kohteita. Vaihtoehtona siirtymiselle on niissä ylispuuhakkuu, jolla vapautetaan alikasvosSaarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372. Jatkuvassa kasvatuksessa puusto on vaihtelevan kokoista ja ryhmittäistä. Kuva: © Airi Matila.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä ja metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen, jonka ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita.

Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan metsän uudistamista käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää.

Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö.

Pienaukkohakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa. Siinä tehdään pienialaisia, enintään 0,3 hehtaarin aukkoja, joiden on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista.

Jos juuristokilpailua pienaukkojen reuna-alueilla on tarpeen vähentää, pienaukkoja ympäröivää puustoa eli aukkojen välialuetta voidaan harventaa.
Pienaukkohakkuu sopii hyvin korpikuusikoihin, joissa jo pienet aukot ja kapeat kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin. Pienaukkoja kannattaa tehdä vain varttuneeseen puustoon. Pienaukot on suunniteltava ja sijoitettava siten, etteivät niiden välialueet jää kapeiksi ja tuulituhoille alttiiksi kaistoiksi.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuu. Männikössä siemenpuiksi jätetään 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivikon uudistamisessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuu tehdään ennen hyvää siemensatoa. Siemenpuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

**Männyn siemenpuuhakkuu (jatkuvan kasvatuksen hakkuu)**

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Jatkuva kasvatus on metsänkasvatustapa, jossa metsän puusto säilytetään yleensä peitteisenä eikä avohakkuita tehdä. Metsän uudistuminen perustuu olemassa olevaan alikasvostaimikkoon tai hakkuun jälkeen luontaisesti syntyviin taimiin ja niiden kasvattamiseen. Uudistamis- ja kasvatusvaiheet limittyvät, jolloin painopiste voi olla tilanteen mukaan metsän uudistumisen edellytysten parantamisessa tai kasvatuksessa.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen

Kohteen soveltuvuutta eri kasvatustapoihin voidaan aluksi arvioida oheisen taulukon mukaisesti, jossa asiaa tarkastellaan uudistumisen kannalta. Biologiset tekijät määrittävät, kuinka hyvin eri kasvatustavat soveltuvat eri kasvupaikoille. Perusedellytykset on aina syytä tarkistaa ennen muiden valintaan liittyvien tekijöiden selvittämistä kuten muissakin metsänhoidon valinnoissa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen

### Metsikön vaihtoehtoiset kasvatustavat erilaisissa lähtötilanteissa. Kasvatustapa ei ole pysyvä valinta. Puuston kehitystä ohjataan metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti metsänhoidolla ja hakkuilla. Jatkuvassa kasvatuksessa myös viljely on periaatteessa mahdollista, joskin kannattavuus voi jäädä heikoksi.

##  [Kasvatustavan valinta](/fi/node/850)

Table
| Lähtötilanne metsän uudistumisen kannalta | Vaihtoehtoiset kasvatustavat |
| --- | --- |
| Luontaisen uudistamisen edellytykset ovat huonot eikä uutta taimikkoa synny kohtuullisessa ajassa. Esimerkiksi paksukunttainen kuusikko. | jaksollinen kasvatus, viljely (yleensä istuttamalla) |
| Kasvupaikka uudistuu sekä luontaisesti että viljellen | jaksollinen kasvatus, luontainen uudistaminen |
| Kasvupaikka uudistuu sekä luontaisesti että viljellen | jaksollinen kasvatus, kylvö tai istutus |
| Kasvupaikka uudistuu sekä luontaisesti että viljellen | jatkuva kasvatus |
| Kasvupaikan karuuden vuoksi puuston kasvu on vaatimatonta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa. | jaksollinen kasvatus, luontainen uudistaminen |
| Kasvupaikan karuuden vuoksi puuston kasvu on vaatimatonta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa. | jatkuva kasvatus |
*Metsikön vaihtoehtoiset kasvatustavat erilaisissa lähtötilanteissa. Kasvatustapa ei ole pysyvä valinta. Puuston kehitystä ohjataan metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti metsänhoidolla ja hakkuilla. Jatkuvassa kasvatuksessa myös viljely on periaatteessa mahdollista, joskin kannattavuus voi jäädä heikoksi.*

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puuston elinvoimaisuus ja maapohjan taimettumisherkkyys kertovat soveltuvuudesta

Periaatteessa kaikkia metsiä voidaan kehittää erirakenteisuuden suuntaan, mikäli metsänomistaja sitä haluaa. Parhaiten lähtökohdaksi sopii elinvoimainen terve puusto, jossa on jo valmiiksi vaihtelevan kokoista puustoa. Turvemaat, etenkin ojitetut korvet ovat usein kivennäismaita otollisempia kohteita jatkuvaan kasvatukseen. Kaksijaksoinen metsä voi toimia sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana.
Jatkuvaa kasvatusta ei suositella metsikköön, jossa esiintyy juurikääpää. Suositeltavaa on tällöin puulajin vaihto viljelyllä havupuusta lehtipuuksi.
Hoitamaton "riukuuntunut" metsä, jossa pienemmät puut ovat huonokuntoisia ylitiheyden vuoksi, on jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana vaikea. Vaativa lähtökohta on myös hoidettu, tasaiseksi käsitelty yksijaksoinen metsä, jossa ei ole eri-ikäismetsän rakennepiirteitä. Ne kehittyvät ajan myötä, kun puustoa käsitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävin menetelmin.

Kun jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana on rakenteeltaan tasainen yksijaksoinen metsä, puuston tulisi olla niin vanhaa, että se siementää, eli käytännössä varttunutta kasvatusmetsää. Tätä nuoremman puuston käsittely harvaksi ja epätasaisuutta suosien vähentää puuntuotosta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Puiden elinvoimaisuuteen ja etenkin latvusten kuntoon on kiinnitettävä huomiota myös siementuotannon varmistamiseksi.
Paksu kunttakerros, tai turvemaalla raakahumuskerros sekä esim. rehevä heinäkasvillisuus estävät taimettumista, mikä on otettava huomioon kohdevalinnassa. Pohjois-Suomessa hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin, jolloin taimettuminen voi viedä paljon aikaa. Kevyellä maanmuokkauksella tai täydennysistutuksella on mahdollista lisätä uudistumista kohteilla, joilla vallitsevat olosuhteet ovat epäedulliset luontaiselle taimettumiselle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusialikasvosjakson hyödyntäminen jatkuvassa kasvatuksessa

Metsä, jossa on valmis kasvupaikalle sopiva alikasvos, on yleensä helppo lähtökohta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen, etenkin jos puustossa on jo luonnostaan suuri kokovaihtelu. Rakenteen kehittämiseen vaikuttavat esimerkiksi puulajien ominaisuudet ja kasvunopeus.
Ylispuustoa harvennetaan useassa vaiheessa, jolloin metsän rakenne säilyy vaihtelevampana ja pienemmän puuston kehitys nopeutuu. Alikasvoksen kehitys on sitä hitaampaa mitä tiheämpänä ylispuusto pidetään. Kuusen taimet kasvavat varsin hyvin varjostavan lehtipuuston alla. Sen sijaan männyn ja koivun taimet sietävät huonosti varjostusta.
Alikasvospuuston mahdollisessa harvennuksessa vältetään puiden kokoerojen tasoittamista. Käsittelyissä sallitaan puuston pituusvaihtelua ja aukkoisuutta. Myös nuorta puustoa harvennettaessa poistetaan erikokoisia puita, ei pelkästään pieniä. Myöhemmissä käsittelyissä käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita kasvatustavoitteen, puuston ja kasvupaikan mukaan.

Luonnon monimuotoisuutta huomioidaan muun muassa säästöpuita jättämällä. Kuusialikasvoksen muodostamat tiheiköt edistävät metsälintujen ja riistan hyvinvointia. Monipuolinen lajisto lisää alueen viihtyisyyttä luonnossa liikkujalle.
Alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen vaikeuttaa puunkorjuuta, mikä lisää korjuukustannuksia. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska alikasvoksen tuhoutumisesta seuraisi merkittävä vahinko jatkuvan kasvatuksen toteutukselle ja kannattavuudelle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Varttuneet ja uudistuskypsät metsät ilman alikasvosta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen

Suositellun uudistamisajankohdan saavuttanut tasaikäisrakenteinen, latvustoltaan sulkeutunut kuusikko on jatkuvan kasvatuksen kannalta hankala. Kunnollisen alikasvoksen saaminen sinne voi viedä vuosikymmeniä.
Varttunutta tasaikäistä metsää voidaan lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsäksi luontaisesti uudistushakkuun tai poiminta- ja pienaukkohakkuiden kautta. Tiheässä metsässä voidaan tehdä ensin väljennyshakkuu tämän tueksi. Männiköissä muutos voidaan toteuttaa niin sanotulla ylispuukasvatuksen siemenpuuhakkuilla. Kuusikoissa muutos voidaan toteuttaa suojuspuuhakkuuna, jonka jälkeen suojuspuustoa harvennetaan poimintahakkuin.
Alkuvaiheessa on hyvin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään metsikön tuulenkestävimpiä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää metsää ei pidä hakata kerralla harvaksi.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen ojitetuissa suometsissä

**Ojitetuilla mäntyvaltaisilla** puolukka- ja varputurvekankailla suositellaan ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä, joilla voidaan ylläpitää metsän peitteisyyttä.
**Ojitetuilla kuusivaltaisilla** kohteilla on mahdollista siirtyä melko nopeasti jatkuvaan kasvatukseen esimerkiksi poimintahakkuita soveltamalla. Puuston peitteisyyttä voidaan ylläpitää ojitetuissa korvissa myös kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä.
Myös monet **II-tyypin mäntyvaltaiset turvekankaat** ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuin käsiteltäviä, jatkuvan kasvatuksen kohteita. Vaihtoehtona siirtymiselle on niissä ylispuuhakkuu, jolla vapautetaan alikasvos.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Monimuotoisuus

Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuutta.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Myönteisiä lajistovaikutuksia

Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta . Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja. Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä.
Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä.
Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille.

Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää.
Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää.
Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen

Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi. Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset vesiin

Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvetta. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonosti.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen

Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa.
Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta.
Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle

Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen.

Jatkuvan kasvatuksen on todettu tarjoavan etuja luonnon monimuotoisuudelle .

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Riskien hallinta jatkuvassa kasvatuksessa

Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille. Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota korjuuvaurioiden välttämiseen ja juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen sekä luontaisesti huonosti taimettuvien kasvupaikkojen tunnistamiseen.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Suuri puuntuotos ei takaa kannattavuutta

Taloudellista kannattavuutta ei voi arvioida pelkän puuntuotoksen perusteella. Merkittävimmin kannattavuuteen vaikuttavat puuntuotantoon tarvittujen investointien määrä suhteessa puunmyyntituloihin ja niiden ajoittumiseen sekä puustopääoman arvon muutos.
Jos kuusikon eri-ikäiskasvatus onnistuu hyvin, se voi mahdollisesta pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta olla viljelymetsätaloutta kannattavampaa . Jatkuvaan kasvatukseen on kannattavampaa tähdätä silloin, kun jaksollisen kasvatuksen metsikkö ei ole vielä saavuttanut uudistuskypsyyttä ja alikasvos on jo syntynyt tai alikasvoksella on edellytykset syntyä kohtuullisessa ajassa .
Poiminta- ja pienaukkohakkuissa korjataan pääasiassa tukkipuukokoista puustoa. Puun hinnan voidaan arvioida olevan korkeampi kuin alaharvennustyyppisessä harvennushakkuussa, mutta kuitenkin alempi kuin tavanomaisessa päätehakkuussa. Tämä arvio perustuu siihen, että korjuu erirakenteisessa metsässä on vaikeampaa kuin tasarakenteisessa, mutta toisaalta korjattavien runkojen suuri keskijäreys nostaa puun hintaa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Investointien vähäisyys pienentää talousriskiä

Jatkuvan kasvatuksen hakkuut tähtäävät siihen, että ne edistävät taimettumista ja olemassa olevan alikasvoksen kehitystä. Investoinnit uuden metsän aikaansaamiseksi ovat vähäiset toisin kuin jaksollisessa kasvatuksessa, joka edellyttää investointeja metsän uudistamiseen erityisesti, jos alue uudistetaan viljellen.
Jaksollisessa kasvatuksessa on riskinä, ettei metsänhoidon investoinneille synny metsänomistajan tavoittelemaa korkotuottoa. Sen sijaan jatkuvassa kasvatuksessa ei vastaavaa riskiä juuri ole. Myös jaksollisessa kasvatuksessa kustannuksia voidaan pienentää hyödyntämällä luontaista uudistumista, mutta samalla menetetään viljelystä saatavia hyötyjä.
Ojitetuissa suometsissä voidaan jatkuvaan kasvatukseen siirtymällä välttyä ojien kunnostamiselta, kun jäljelle jäävä puusto ylläpitää haihdutuksen avulla puuston kasvun kannalta riittävää veden pinnan tasoa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puustoon sitoutunut pääoma

Jatkuvassa kasvatuksessa metsää on kasvatettava melko harvana, jotta taimia syntyisi ja niillä olisi edellytykset kasvuun. Puusto voi olla tiheämpi, kun varjostusta kestävän kuusialikasvoksen ylispuustona kasvaa mänty-, koivu- tai sekametsää.
Jatkuvassa kasvatuksessa tavoitteena on korjata hakkuissa pääasiassa tukkipuun koon saavuttaneita puita. Tulovirta on jatkuvassa kasvatuksessa melko tasainen hakkuusta toiseen. Pitkän aikavälin hakkuumahdollisuudet riippuvat kuitenkin uudistumisen ja kasvatuksen onnistumisesta. Jaksollisessa kasvatuksessa yhdestä metsiköstä saatavat tulot painottuvat voimakkaasti uudistushakkuuseen ja metsänhoitoon sijoitettujen investointien tuotot kertyvät vasta vuosikymmenten kuluessa.
Uudistushakkuiden vaihtuessa eri-ikäiskasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuiksi hakkuumahdollisuudet voivat tilapäisesti pienentyä.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puun laatu ja hinta voi poiketa totutusta

Puun laadulla on myös vaikutusta metsänomistajan puusta saamaan hintaan, vaikka varsinaista laatuhinnoittelua ei juuri käytetä. Jatkuvan kasvatuksen metsistä korjatun puun laadusta on erilaisia näkemyksiä. Yläharvennusten ja poimintahakkuiden on esitetty parantavan puuston laatua. Niissä jätettävien lisävaltapuiden oksat ovatkin yleensä ohuempia kuin poistettavien valtapuiden.
Puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena voi myös huonontaa puun laatua.
Eri-ikäisrakenteisissa kuusikoissa taimien kasvu on tavallisesti hidasta, jolloin tyvitukin ydinsahatavaraan voi muodostua laatua huonontavia oksatihentymiä. Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat enemmän kuin tasarakenteisessa puustossa. Männyn ylispuukasvatus antaa toisaalta mahdollisuuden kasvattaa hyvälaatuista, järeää tukkipuuta.

Tällä hetkellä poiminta- ja pienaukkohakkuin käsiteltävät metsät ovat useimmiten kehittyneet alun perin tasarakenteisina, joten niiden puuston laatu voi olla erilainen kuin jo alun perin erirakenteisena kasvatettujen metsien. Nykytiedon valossa voidaan olettaa, ettei männylle sopivilla kasvupaikoilla kasvatustapa juurikaan vaikuta puun laatuun.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutuneista puun hinnoista ei ole vielä koottuna tietoja samalla tavoin kuin tavanomaisista harvennus- ja päätehakkuista.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kasvu- ja tuotosmalleissa kehitettävää

Laskentamenetelmät ja tiedot jatkuvan kasvatuksen onnistumisesta ja puuntuotoksesta eri olosuhteissa ovat yleisen näkemyksen mukaan epävarmemmalla pohjalla kuin jaksollista kasvatusta tarkasteltaessa.
Puuston kehityksen, hakkuukertymän ja taloudellisen tuloksen arvioinnissa voi hyödyntää laskentaohjelmia. Tällä hetkellä vapaasti käytettävissä olevia laskentaohjelmistoja on kuitenkin niukasti tarjolla. Metsänkasvatukseen liittyy useita epävarmuustekijöitä, joiden tasapuolinen huomioiminen kannattavuustarkasteluissa on vaikeaa.
Jatkuvan kasvatuksen metsän kehitystä ei pystytä ennustamaan nykyisten kasvu- ja tuotosmallien pohjalta yhtä hyvin kuin tasaikäisrakenteisen metsän. Myös jatkuvan kasvatuksen metsänuudistumiseen ja tuhojen esiintymiseen liittyvät riskit ja toisaalta kasvatustavan tuottamat hyödyt tunnetaan jossain määrin jaksollista kasvatusta puutteellisemmin . Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Luontaisessa uudistumisessa ei jalostushyötyä

Jalostushyöty — parantunut puun kasvu ja laatu — jää saamatta, jos uudistuminen perustuu luontaisesti syntyneeseen taimiainekseen kuten jaksollisessa kasvatuksessa käytettäessä luontaisesta uudistamisesta tai jatkuvassa kasvatuksessa. Toisaalta luontaisen uudistumisen onnistuessa saadaan yleensä paljon taimia ja suuri tiheys parantaa puuston laatua. Parhaat taimet valikoituvat tai valitaan taimikonhoidossa jatkamaan kasvuaan.
Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Jalostettua viljelymateriaalia käyttämällä saadaan tasaikäiskasvatuksella kuusikoissa suurempi puuntuotos kuin eri-ikäiskasvatuksella . Jalostetulla siemen- tai taimimateriaalilla on laskettu saatavan 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin . Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän. Jalostettua siementä ei ole vielä käytettävissä kaikkialle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Energiapuun korjuuseen niukasti mahdollisuuksia

Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuualoilta voidaan korjata hakkuutähdettä ja kantoja energiapuuksi, mikä ei ole suositeltavaa jatkuvan kasvatuksen hakkuissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa voidaan korjata runkopuuta energiaksi, jos käyttö ainespuuna ei ole kannattavaa tai mahdollista.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Korjuuvaurioiden välttäminen erityisen tärkeää

Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä.
Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa.
Ajourapainaumien riski on suuri etenkin turvemaiden poimintahakkuissa, joissa käytetään samaa ajouraverkostoa perättäisissä hakkuissa. Turvemaan urapainauma ei ehdi korjaantua hakkuiden välillä. Tiheä alikasvos vaikeuttaa usein uran vahvistamista havuttamalla.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kannattavuus ojitetuissa suometsissä

Turvemaiden metsänkasvatuksen kannattavuutta heikentävät kivennäismaita vaikeampi puunkorjuu ja pienempi hehtaarikohtainen hakkuukertymä. Usein myös tukkipuun laatu erityisesti männyn osalta on huonompi kuin kivennäismailla. Nämä kaikki heikentävät kohteiden haluttavuutta markkinoilla ja voivat alentaa puusta tarjottua hintaa. Lisäksi ojituksen kunnostaminen vesiensuojelutoimenpiteineen on huomattava kustannuserä.
Etenkin heikkotuottoisilla turvemailla on vaikeaa saada investoinneille katetta, jolloin jatkuva kasvatus voi olla jopa ainut kannattava vaihtoehto puuntuottamiseen.

Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen jaksollisesta kasvatuksesta on helpompaa ja taloudellisesti kannattavaa kohteilla, joilla on jo valmiiksi alikasvosta/luontaista taimiainesta ja eri-rakenteista hyvälaatuista ja elinvoimaista puustoa.
Jatkuvan kasvatuksen kilpailukyky paranee verrattuna jaksolliseen kasvatuksen, jos metsänhoidon kustannukset nousevat, puun hintataso laskee, tukkipuun hinta kohoaa suhteessa kuitupuuhun, korkovaatimus nousee ja kun siirrytään viljavuudeltaan ja ilmastoltaan huonommille kasvupaikoille.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Maisemavaikutukset hallintaan hakkuutapoja vaihtelemalla

Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät saattavat toimia parhaiten, ja niistä on jo kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla.
Maisemanhoidossa voidaan tilanteen mukaan tavoitella esimerkiksi maiseman avaamista tai puuston pitämistä näkösuojana. Jatkuvassa kasvatuksessa maisemaan saadaan vaihtelevuutta säätämällä hakkuun voimakkuutta sekä jättämällä monipuolinen puulajisekoitus.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Hakkuu sopeutetaan maisemaan

Maisemanhoitoa painotettaessa kasvatetaan osa puista järeämmiksi kuin taloudellista tuottoa korostettaessa. Myös puusto voi olla tarkoituksenmukaista jättää hieman tiheämmäksi, mutta ei kuitenkaan niin tiheäksi, että uudistuminen ja alikasvoksen kehitys vaarantuvat. Säästöpuiden määrää voi myös monissa tapauksissa lisätä. Säästöpuiksi on hyvä valita maisemallisesti näyttäviä puuyksilöitä.
Pienaukoilla voidaan parantaa valoa vaativien puiden menestymistä, jolloin eri puulajit tuovat vaihtelua maisemaan. Niiden maisemavaikutukset riippuvat suuresti pienaukkojen sijoittelusta ja määrästä. Maisemaa rikkovan aukkoisuuden välttämiseksi pienaukkoja ei pidä sijoittaa liian lähekkäin. Ennen uusien hakkaamista tai aiempien laajentamista on syytä odottaa, että pienaukoilla kasvaa kookkaampaa puustoa. Käsittelyalue on rajattava maaston luonnollisten muotojen tai rajojen mukaisesti.
Kaistalehakkuu muuttaa maisemaa maltillisesti oikein suunniteltuna. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuuta enemmän. Maiseman puustoisuus säilyy, kun siemenpuita poistetaan asteittain. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on perusteltua jättää osa siemenpuista kokonaan korjaamatta.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset marja- ja sienisatoihin sekä riistan hyvinvointiin

Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Lisäksi metsikössä säilyvät vakaammat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille.
Metsän käsittely vaikuttaa marja- ja sienisatoihin . Vaikutukset riippuvat hakkuun voimakkuudesta. Jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuu ei aiheuta jyrkkää muutosta satoihin. Sen sijaan avohakkuu muuttaa kasvi- ja sienilajistoa merkittävästi. Mustikan ja puolukan esiintyminen vähenee jyrkästi avohakkuun vuoksi, mutta toisaalta puolukan esiintyminen voi lisääntyä jo taimikkovaiheessa. Vadelma on runsaimmillaan muutama vuosi avohakkuun jälkeen.
Jatkuvan kasvatuksen tarjoama peitteisyys antaa riistalle suojaa ja ylläpitää monipuolista lajistoa riistan ravinnoksi. Mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy peitteisenä säilyvällä alueella. Kasvinsyöjähyönteiset ovat taas tärkeä osa ravintoa muun muassa metsonpoikasille. Riista hyötyy puuston tiheyden vaihtelusta.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset porotalouteen

Etenkin tiheät viljelytaimikot tarjoavat niukasti ravinnonlähteitä poroille. Porojen elinolojen kannalta on tämän vuoksi eduksi, että käytetään jatkuvaa kasvatusta tai luontaista uudistamista.

Maisema-arvojen ylläpidossa jatkuva kasvatus sopii alueille, joiden maisema halutaan pitää pysyvästi puustoisena ja vaihtelevana . Jatkuva kasvatus on usein perusteltua myös metsän monikäytön kannalta.
On kuitenkin huomattava, että eri-ikäisrakenteinen puusto on kasvatettava varsin harvana silloin, kun puuston uudistuminen halutaan varmistaa. Myös männyn ylispuukasvatukseen tähtäävän siemenpuuhakkuun jälkeen kookkaita puita on varsin vähän.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa tuottaa järeää, hyvälaatuista puutavaraa pitkäikäisiin puutuotteisiin, mikä lisää hiilen pitkäaikaista varastoitumista. Kokonaisvaikutuksista on vielä niukasti tutkimustietoa.
Eri-ikäiskasvatuksena toteutetussa kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa puunkasvu jää kuutiomääräisesti 15–25 prosenttia alhaisemmaksi kuin jaksollisessa ja puuston keskimääräisen tilavuuden arvioidaan olevan pienempi. Näin arvioituna myös puustoon sitoutuneen hiilen määrä on keskimäärin pienempi. Pitkällä aikavälillä hakattavissa oleva puumäärä on kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa tämänhetkisen käsityksen mukaan 20–25 % pienempi kuin jaksollisessa. Jatkuvan kasvatuksen hiilikertymä on pitkälti luontaisen uudistumisen varassa. Erot kasvatustapojen taloudellisessa kannattavuudessa saattavat kuitenkin olla vähäiset.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Pitkillä tarkastelujaksoilla jatkuvan kasvatuksen on esitetty kasvattavan maaperän hiilivarastoa, koska karikesyöte maaperään pysyy jatkuvana eikä maanpinta altistu korkeille lämpötiloille tai maanmuokkauksen vaikutuksille päätehakkuun uudistushakkuun jälkeisen avoimen vaiheen puuttuessa. Siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voi kuitenkin myös pienentää maaperän hiilivarastoa, jos käsittely on voimakasta.
Jatkuvassa kasvatuksessa maanmuokkaus on harvinaisempaa kuin jaksollisessa kasvatuksessa, eivätkä etenkään poimintahakkuut vaikuta juuri humukseen ja hiilen vapautumiseen. Jatkuvassa kasvatuksessa maaperään voi olla tämän vuoksi sitoutuneena jonkin verran enemmän hiiltä kuin jaksollisessa kasvatuksessa.
Turvemailla jatkuvalla kasvatuksella voidaan mahdollisesti edistää ilmastonmuutoksen hillintää jos pohjaveden pinta pystytään haihduttavan puuston määrää säätelemällä pitämään tavanomaista korkeammalla. Turpeesta vapautuu hiilidioksidia sitä enemmän, mitä syvemmällä pohjaveden pinta on. Lisäksi avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä, joita avohakkuista luopuminen voi vähentää.

Jatkuva kasvatus ylläpitää pysyvää puustoisuutta ja melko tasaista puuston hiilensidontaa. Menetelmällä voidaan vähentää hiilen vapautumista maaperästä ilmakehään erityisesti turvemailla. Puuston luontainen uudistuminen on paikoin hidasta, jolloin keskimääräinen kasvu ja sen aikaansaama hiilensidonta eivät ole mahdollisesti yhtä suuria kuin metsänviljelyyn perustuvassa kasvatuksessa. Jatkuvan kasvatuksen vaikutuksia hiilensidontaan ei toistaiseksi tunneta kovin hyvin.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Taimet tarvitsevat kasvutilaa

Hyväkuntoiset kuuset lähtevät yleensä hyvin kasvuun kasvutilan lisäännyttyä harvennuksen jälkeen. Tiheän kuusikon alikasvoksena kasvavien kuusten elpymiskyky huononee ajan myötä .

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Sekapuustoisuus hyödyllistä

Sekapuusto edistää kuusivaltaisen metsän taimettumista sekä alikasvoskuusien kasvua ja säilymistä elpymiskykyisinä. Sekapuustoisuus hyödyttää myös metsäluonnon monimuotoisuutta ja pienentää tuhoriskejä. Sekapuina suositaan erityisesti rauduskoivua ja tuoreilla kankailla myös mäntyä. Monimuotoisuutta ylläpidetään kasvattamalla myös muita puulajeja.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri kivennäismaiden jatkuvassa kasvatuksessa

Etelä-Suomessa tavalliset kuusen kivennäismaan kasvupaikat, tuoreet ja lehtomaiset kankaat, taimettuvat yleensä varsin hyvin jatkuvassa kasvatuksessa. Lehtomaisilla kankailla heinittyminen on kuitenkin voimakasta, mikä heikentää uudistumistulosta, jos metsään tehdään liian suuria pienaukkoja.
Jatkuvassa kasvatuksessa ei pidä poistaa kaikkia suuria puita hakkuissa, sillä suuret, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 25 cm:n puut tuottavat merkittävimmän osan taimettumisen tarvitsemista siemenistä.
Pohjoissuomalaisiin kuusikoihin syntyy pienaukkoihin luontaisesti monissa tapauksissa varsin hyvä taimikko. Kasvupaikan kosteus ja lievä soistuneisuus edistävät kuusen taimettumista kivennäismailla.

Mäntyvaltaisiin metsiin syntyy monesti kuusialikasvoksia. Jos kasvupaikka on tuore tai sitä viljavampi kangas, alikasvoksesta voi lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsää.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri turvemaiden jatkuvassa kasvatuksessa

Monet turvemaiden kasvupaikat, erityisesti ruoho- ja mustikkaturvekankaat, taimettuvat herkästi. Pohjois-Suomen korpikuusikoiden pienaukkoihin kuusi taimettuu hyvin. Hyvä taimettuminen on nähtävissä esimerkiksi pienissä aukkokohdissa tai mäntyjen ja koivujen alla. Pienaukkohakkuiden avulla voidaan I-tyypin ruoho- tai mustikkaturvekankailla siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Pienaukkojen halkaisijan ei tulisi olla merkittävästi ympäröivän valtapuuston pituutta suurempi, jotta vältytään muun kasvillisuuden aiheuttamalta kilpailulta.
Myös kuivahkolle kankaalle ja I-tyypin puolukkaturvekankaalle syntyy usein kuusialikasvosta, mutta kuusen kasvu järeäksi tukkipuuksi on niillä selvästi hitaampaa kuin viljavammilla kasvupaikoilla. Kuusta voidaan kuitenkin kasvattaa pääpuulajina näillä kasvupaikoilla, jos ensisijaisena tavoitteena on esimerkiksi maiseman pitäminen puustoisena. Kuusen menestyminen puolukkaturvekankaalla edellyttää usein ravinnetilanteen korjaamista tuhkalannoituksella. Lisäksi metsikön jatkokehitystä suunniteltaessa on otettava huomioon, että kuusen taimettumisedellytykset huonontuvat ojituksesta kuluvan ajan myötä, kun pohjakerroksen rahkasammalvaltaisuus vähenee heikentäen taimettumista.
Kuusialikasvoksen hyödyntämiseen sopivat myös mänty- ja hieskoivuvaltaiset mustikkaturvekankaat ts. viljavista rämeistä kehittyneet II-tyypin mustikka- ja puolukkaturvekankaat. II-tyypin puolukkaturvekankaiden kohdalla on I-tyypin tavoin huomattava kannattavuuden varaukset. Vaikka olemassa olevan alikasvoksen hyödyntäminen ja kasvattaminen voi olla avohakkuuta ja männyn viljelyä kannattavampi ratkaisu, saattaa kuusen eri-ikäiskasvatukseen perustuvan peitteellisyyden ylläpitäminen kuitenkin olla kannattavuudeltaan heikompaa kuin männyn kasvatus.

Paksukunttaiset kasvupaikat ovat hankalia jatkuvan kasvatuksen kannalta. Kuntta koostuu enimmäkseen sammalista ja maatumattomista neulasista. Kunttakerros on kuiva sekä kylmä ja siinä on niukasti taimille käyttökelpoisessa muodossa olevia ravinteita.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri turvemaiden jatkuvassa kasvatuksessa

### Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen puulajin (kuusi) mukaan.

##  [Kuusen jatkuva kasvatus kasvupaikoittain](/fi/node/852)

Table
| Kasvupaikka | Käsittelymenetelmä | Erityistä |
| --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas1  ---Tuore kangas | Poiminta- ja pienaukkohakkuu | Puustoa käsitellään poimintahakkuin. Pienaukkoja tarvitaan lehtipuuston uudistumisedellytysten turvaamiseksi ja silloin, kun taimettumista ja olemassa olevien alikasvosten kehitystä halutaan nopeuttaa.  ---Pienaukkojen välialueiden voimakas harventaminen tai poimintahakkaaminen yhtä aikaa pienaukkohakkuun kanssa aiheuttaa suuren tuulituhoriskin.  ---Taimikon varhaisperkaus tai taimikonharvennus voivat olla tarpeen pienaukoissa.   ---Pienaukon koon kasvaessa heinittymisriski suurenee etenkin lehtomaisella kankaalla.  ---Puuston voimakas harventaminen pienaukkojen välialueilla lisää voimakkaasti tuulituhoriskiä. |
| Ruohoturvekangas  ---Mustikkaturvekangas  ---Ojittamattomat korvet2 | Poiminta- ja pienaukkohakkuu puuston mukaan | Vaihtelevan puustorakenteen aikaansaamiseksi tai ylläpitämiseksi:  ---1) Niukasti taimia sisältäviin, tasarakenteisiin kohtiin erikokoisia pienaukkoja ja niiden välistä puustoa harvennetaan. Tuulituhoriski otettava huomioon.  ---2) Taimiryhmien kohdalle pienaukkoja ja poimintahakkuuta sen mukaan, minkä kokoisia ja kuinka erirakenteisia taimiryhmät ovat.  ---3) Valmiiksi erirakenteisissa kohdissa poimintahakkuu  ---4) Pienaukkohakkuiden tekemiseksi ei tasarakenteista metsää tarvitse kasvattaa päätehakkuuvaiheeseen asti, puuston rakennemuutosta voidaan edistää jo eri harvennusvaiheissa.  ---Pienetkin aukot taimettuvat yleensä hyvin.  ---Korpijuotit käsitellään kaistalehakkuin.  ---Taimettuminen voi olla usein niin runsasta, että tarvitaan taimikonhoitoa.   ---Hieskoivu voi runsastua aukoissa tai harvassa metsässä, riittävän kuusentaimiaineksen muodostuessa samanaikaisesti voidaan hieskoivua hyödyntää verhopuustona.   ---Pintakasvillisuus voimistuu viljavissa korvissa ja turvekankailla pienaukkohakkuun jälkeen sitä todennäköisemmin, mitä suurempia aukot ovat. Pienaukon halkaisijan määritys valtapuustoon pituuden mukaan. |
Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen puulajin (kuusi) mukaan.
1 Voidaan soveltaa myös kuusivaltaisiin lehtoihin tapauskohtaisesti. Huomioitava, että merkittävä osa lehdoista on eriasteisen suojelun piirissä.
2 Kohteet, joilla ei ole erityistä merkitystä luonnon monimuotoisuudelle.

Jatkuvassa kasvatuksessa kuusikkoa kasvatetaan harvana. mutta tiheys voi vaihdella kuvion eri osissa. Näin varmistetaan uudistuminen ja alikasvoksen kehittyminen. Kuusi sietää pääpuulajeistamme parhaiten varjoa ja menestyy alikasvoksena varsinkin, jos metsässä on sekapuustona lehtipuita tai mäntyjä.
Hakkuut toteutetaan pääasiassa poiminta-, pienaukko tai kaistalehakkuina.

Ylispuukasvatus sopii useimmille männyn kasvupaikoille lukuun ottamatta karuimpia kohteita. Ojitetuille mäntyvaltaisille puolukka- ja varputurvekankaille ylispuukasvatusta ei suositella ilman ojien kunnostusta.
Mäntyvaltaisilla turvemailla jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä ylispuukasvatus voidaan toteuttaa myös yhdistämällä siemenpuuhakkuu pienaukko- tai kaistalehakkuun kanssa, jotta puuston haihdutuksen korkea taso ja peitteisyys säilyvät. Puolukkaturvekankailla, joissa ei ole kuusialikasvosta ja puusto on suhteellisen tasarakenteinen männikkö tai hieskoivu–mäntysekapuusto, siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voidaan tehdä kaistale- tai pienaukkohakkuuna kahdessa tai useammassa vaiheessa.
Turvemaalla taimettuminen voi olla epätasaista raakahumuksen, metsäsammalpintojen ja varvikon vuoksi. Raakahumuksen ja sammalpintojen kevyt rikkominen maanmuokkauksella voi edistää taimettumista.

Männiköissä voidaan käyttää myös pienaukkohakkuuta. Se on kuitenkin suunnittelun ja toteutuksen kannalta monimutkaisempaa kuin ylispuukasvatus, koska taimille otollisten valo-olosuhteiden luominen on vaikeampaa. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi suositaan sekapuustoisuutta, kun siihen on luontaiset edellytykset. Karuilla kasvupaikoilla männikkö on usein rakenteeltaan jo valmiiksi eri-ikäistä, ryhmittäistä ja harvaa, mikä mahdollistaa eri-ikäiskasvatuksen poimintahakkuin. Poimintahakkuussa jätetään siemenpuiden lisäksi hyvälaatuisia ja elpymiskykyisiä pienempiä puita kasvatettavaksi tukkipuiksi. Näin syntyy vaihtelevarakenteinen puusto, jonka ylispuuston tiheyttä voidaan säädellä.
Jatkuva kasvatus on erityisen varteenotettava vaihtoehto silloin, kun kasvupaikan puuntuotoskyky on vaatimaton ja uudistamisen ja hoidon kustannukset ovat korkeat suhteessa odotettavaan puuntuotokseen. Poimintahakkuin toteutettava jatkuva kasvatus soveltuu erityisesti pohjoissuomalaisten mäntyvaltaisten kankaiden ja turvemaiden kasvatusmenetelmäksi. Vastaavien turvemaa kohteiden soveltuvuus on arvioitava tarkemmin, eli huomioiden jäljelle jäävän puuston haihdutuspotentiaali ja mahdollinen ojien kunnostustarve, taimettuneisuus ja vesakoituminen.
Viljavilla kasvupaikoilla männyn taimettuminen on yleensä heikkoa poimintahakkuun jälkeen. Jos alikasvokseksi on syntynyt kuusta, poimintahakkuulla voidaan edistää sen kehitystä. Lopputuloksena on tällöin kuusivaltainen metsä.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri turvemaiden jatkuvassa kasvatuksessa

### Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen pääpuulajin (mänty) mukaan.

##  [Mäntyvaltaisen metsän jatkuva kasvatus](/fi/node/853)

Table
| Kasvupaikka | Käsittelymenetelmä | Erityistä |
| --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Ylispuukasvatus | Siemenpuuhakkuussa jätetään isoja puita 50-150 kpl/ha. Maanmuokkaus lisää taimettumista. Kuusialikasvos hyödynnetään täysimääräisesti. Männiköt kuusettuvat yleensä luonnostaan kohtalaisen viljavilla kasvupaikoilla.   ---Isoja puita ei poisteta kerralla, vaan harvennetaan useamman kerran, osa säästetään kiertoajan loppuun asti, jolloin tehdään siemen- tai suojuspuuhakkuu. Vaihtoehdot:  ---1) Käsitellään taimikonhoidoin ja harvennuksin kuten tasaikäiskasvatuksessakin, jolloin nuori puusto kehittyy tasaisena. Ylispuustoa harvennetaan, mutta säilytetään koko ajan puustoisuuden säilyttämiseksi ja tuotetaan järeää laatupuuta.  ---2) Kuten edellisessä kohdassa, mutta tähdätään epätasaiseen rakenteeseen maiseman tai luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Ylispuustoa säilytetään enemmän. Taimikkoon syntyy tällöin puiden kokoeroja ja ryhmittäisyyttä, jotka säilytetään taimikonhoidoissa. Voidaan tehdä poiminnan tyyppisiä hakkuita, kun rakenne on kehittynyt. |
| Kuivahko kangas | Ylispuukasvatus (poimintahakkuu) | Voidaan kasvattaa ylispuukasvatuksena kuten edellä tuoreen kankaan männikköä.  ---Pohjois-Suomen karuissa männiköissä on luontaisesti erirakenteisuutta, jolloin puuston käsittelyyn sopii poimintahakkuu.  ---Kuivuus ja ravinteiden puute rajoittavat kuusen kasvua tukkipuuksi. Kuusen kasvattamista harkitaan tapauskohtaisesti esimerkiksi maisemasyistä. |
| Kuiva kangas | Ylispuukasvatus (poimintahakkuu) | Voidaan kasvattaa ylispuukasvatuksena kuten edellä tuoreen kankaan männikköä.   ---Pohjois-Suomen karuissa männiköissä on luontaisesti erirakenteisuutta, jolloin puuston käsittelyyn sopii poimintahakkuu. |
| Mustikkaturvekangas  ---Ojittamattomat korvet1 | Poiminta- ja pienaukkohakkuu | Männiköt kuusettuvat yleensä luonnostaan mäntyvaltaisilla mustikkaturvekankailla.  ---Kuusialikasvoksesta lähdetään kehittämään eri-ikäiskuusikkoa jättämällä alkuvaiheessa päälle myös valtapuuston mäntyjä. Poiminta- ja pienaukkohakkuu luo tilaa kuusialikasvokselle.  ---Heinittyminen ei yleensä ole ongelma, jos pienaukon halkaisija on alle 30 m. Hieskoivuvesakko runsastuu pienimpiä aukkoja lukuun ottamatta.  ---Tuhkalannoitus voi olla tarpeen. Lisätietoa: Turvemaiden lannoitus. |
| Puolukkaturvekangas | Kohteen mukaan: poiminta- ja pienaukkohakkuu  ---Ylispuukasvatus | 1) Mäntyvaltapuuston alla ja seassa valmiiksi eri-ikäinen kuusikko: kuusialikasvos vapautetaan poiminta- ja pienaukkohakkuilla. Hakkuissa jätetään mahdollisimman paljon tuottavinta mänty-ylispuustoa ts. lisävaltapuita ja välipuita.  ---2) Kohteella on mäntyalikasvos: puustoa voidaan kasvattaa ylispuukasvatuksena kuten edellä tuoreen kankaan männikköä, jolloin vesitaloudesta tulee huolehtia tarvittaessa kunnostusojituksin tai toteuttamalla siemenpuuhakkuu kaistale- tai pienaukkohakkuuna.  ---3) Hieskoivusekoitteiset kohteet, joissa on ojituksen jälkeen syntynyt kuusialikasvos: kuusialikasvoksesta lähdetään kehittämään eri-ikäistä kuusikkoa jättämällä alkuvaiheessa päälle myös valtapuustoa. Poiminta- ja pienaukkohakkuu luo tilaa kuusialikasvokselle.  ---4) Tiheä hieskoivuvesakko voi haitata männyn luontaista taimettumista, ja saattaa vaatia kahta taimikonhoitokertaa vakiintuneen mäntytaimikon aikaan saamiseksi. Perkauksesta aiheutuva aukkoisuus ja männyn taimille syntyvät pituuserot mahdollistavat uusien taimien syntymisen myös myöhemmin.  ---Tuhkalannoitus voi olla tarpeen. Ks. tarkemmin: Metsänhoidon suositukset: Suometsien hoito-työopas. |
| Varputurvekangas | Ylispuukasvatus  ---Poiminta- ja pienaukkohakkuu | Mikäli hakkuukertymä mahdollistaa kannattavan korjuun, voidaan soveltaa kaistale- tai pienaukkohakkuuta tai niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmää.  ---Kaistaleiden leveys ja pienaukkojen läpimitta tulee rajoittaa niin, ettei vedenpinnan taso nouse avoimilla pinnoilla liian korkealle (<20 m leveä kaistale).  ---Luontaisen taimettumisen mahdollisuudet voivat olla heikot aluskasvillisuuden ja paksun raakahumuskerroksen takia. Kevyt maanmuokkaus voi olla tarpeen. |
Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen pääpuulajin (mänty) mukaan.
1 Kohteet, joilla ei ole erityistä merkitystä luonnon monimuotoisuudelle.

Mänty tarvitsee menestyäkseen ja taimettuakseen valoa ja kasvutilaa. Männyn ylispuukasvatus ja sen toteuttamiseksi tehtävät siemenpuu-, kaistale- ja poimintahakkuut luovat edellytykset taimiaineksen synnylle ja taimien kasvulle valtaosalla männyn kasvupaikoista.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Rauduskoivu

Rauduskoivu taimettuu luontaisesti viljavilla kivennäismailla, mutta varjostus vähentää taimettumista ja heikentää taimien kasvua. Rauduskoivuvaltaiset metsät muuttuvat luontaisesti vähitellen kuusivaltaisiksi.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Hieskoivu

Hieskoivu uudistuu hyvin turvemailla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja muodostaa tiheitä kasvustoja. Myös hieskoivikon alle syntyy usein kuusialikasvosta. Tällainen kaksijaksoinen metsä voidaan kasvattaa jatkossa tähdäten tasa- tai eri-ikäisrakenteisuuteen. Koivu-kuusisekametsässä eri-ikäiskasvatukselle on edellytyksiä.

Koivuvaltaiset metsät kuusettuvat yleensä luonnostaan. Jatkuvassa kasvatuksessa voidaan koivua suosia osana sekametsän kasvatusta.

Tuulituhoriskien arvioidaan olevan jatkuvan kasvatuksen maltillisten poiminta- ja pienaukkohakkuiden jälkeen pienemmät kuin jaksollisen kasvatuksen harvennushakkuiden jälkeen. Tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen on alkuvaiheessa kuitenkin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään parhaiten tuulta kestäviä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää puustoa ei pidä hakata kerralla harvaksi.
Juurikäävän oletetaan yleistyvän ilmaston lämmetessä. ​Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen ja korjuuvaurioiden välttämiseen.Juurikääpäriski on otettava huomioon hakkuun toteutuksessa ja alikasvoksen hyödyntämisessä, koska puut saavat juurikääpätartunnan myös juuriyhteyksien kautta.
Tuhoriskien pienentämiseksi suositaan myös jatkuvassa kasvatuksessa sekapuustoisuutta. Kuusivaltaisissa metsissä pienaukot lisäävät lehtipuiden menestymistä. ​

Kuusi- tai mäntyvaltaisen metsän jatkuvassa kasvatuksessa on tavoitteena puuston laaja ikä- ja kokojakauma, joka saadaan aikaan luontaista uudistumista ja alikasvosta hyödyntämällä. Metsän kehittäminen erirakenteiseksi vaatii aikaa. Siihen vaikuttavat keskeisesti metsän ominaisuudet ja puuston ja alikasvoksen aikaisempi käsittely.

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Kuusi- tai mäntyvaltaisen metsän jatkuvassa kasvatuksessa on tavoitteena puuston laaja ikä- ja kokojakauma, joka saadaan aikaan luontaista uudistumista ja alikasvosta hyödyntämällä. Metsän kehittäminen erirakenteiseksi vaatii aikaa. Siihen vaikuttavat keskeisesti metsän ominaisuudet ja puuston ja alikasvoksen aikaisempi käsittely.

# Harvennusvoimakkuus hoidetun metsän ensiharvennuksessa

##  [Hoidetun nuoren tasaikäisen kasvatusmetsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen eteläisessä ja keskisessä Suomessa.](/fi/node/3272)

Table
**Hoidetun nuoren tasaikäisen kasvatusmetsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen eteläisessä ja keskisessä Suomessa.**| Pääpuulaji | Kasvupaikka | Valtapituus (m) | Runkoluku (kpl/ha) |
| --- | --- | --- | --- |
| Mänty | Tuore ja kuivahko kangas sekä mustikka- ja puolukkaturvekangas | 13–15 | 1200–1000 |
| Mänty | Kuiva kangas sekä varputurvekangas | 12–14 | 1100–900 |
| Kuusi | Lehtomainen ja tuore kangas sekä ruoho- ja mustikkaturvekangas | 13–15 | 1200–1000 |
| Kuusi | Lehtomainen ja tuore kangas sekä ruoho- ja mustikkaturvekangas | 15–16 | 1000–900 |
| Kuusi | Vain yksi harvennus kiertoaikana, lähtötiheys 1 200–1 500 kpl/ha | 16–17 | 800–700 |
| Rauduskoivu | Lehtomainen ja tuore kangas | 13–15 | 800–700 |
| Hieskoivu | Ruoho- tai mustikkaturvekangas, myös runsas typpinen puolukkaturvekangas. Taimikonhoito tehty. | 13–15 | 1300–1000 |
Runkoluvut on ilmoitettu koko kuviolle, johon sisältyvät myös ajourat. Mitä pienempää puusto on, sitä korkeampi on suositeltava kasvatettavan puuston runkoluku.

Runkolukuun tulkitaan metsälain mukaisesti elinvoimaiset puut, jotka ovat rinnankorkeudeltaan vähintään 7 cm paksuja ja pituudeltaan vähintään puolet vallitsevan puuston pituudesta.

# Harvennusvoimakkuus hoidetun metsän ensiharvennuksessa

##  [Tidpunkten första gallringen i en ung, skött skog och stamantalet efter avverkningen i norra Finland.](/sv/node/3273)

Table
**Tidpunkten första gallringen i en ung, skött skog och stamantalet efter avverkningen i norra Finland.**| Huvudträdslag | Ståndort | Övre höjd (m) | Stamantal (st/ha) |
| --- | --- | --- | --- |
| Tall | Frisk mo, blåbärstorvmo | 11–14 | 1200–1000 |
| Tall | Torr mo, lingontorvmo | 11–14 | 1200–900 |
| Tall | Karg mo, ristorvmo | 11–14 | 1100–900 |
| Gran | Lundartad eller frisk mo, ört- eller blåbärstorvmo | 11–14 | 1300–1000 |
| Glasbjörk | Blåbärstorvmo och bördigare torvmarker, myös runsastyppinen puolukkaturvekangas1. Taimikonhoito tehty.  | 12–14 | 1300–1000 |
1 Gallring nödvändig enbart om man vill främja utveckling av granunderväxten
Runkoluvut on ilmoitettu koko kuviolle, johon sisältyvät myös ajourat. Ju längre trädbeståndet är, desto mindre är det stamantal som rekomenderas efter första gallringen.

# Harvennusvoimakkuus hoidetun metsän ensiharvennuksessa

##  [Sekametsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen hoidetussa nuoressa tasaikäisessä kasvatusmetsässä eteläisessä ja keskisessä Suomessa. ](/fi/node/3274)

Table
**Sekametsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen hoidetussa nuoressa tasaikäisessä kasvatusmetsässä eteläisessä ja keskisessä Suomessa.** | Sekametsän pääpuulajit | Kasvupaikka | Valtapituus (m) | Runkoluku (kpl/ha) |
| --- | --- | --- | --- |
| Kuusivaltainen | Tuore kangas sekä mustikka- ja puolukkaturvekangas I ja II | 13–16 | 1100–900 |
| Kuusi-mänty | Tuore kangas sekä mustikka- ja puolukkaturvekangas I ja II | 13–15 | 1100–9001 |
| Kuusi-rauduskoivu | Lehtomainen ja tuore kangas | 13–15 | 1000–800 |
| Mäntyvaltainen | Tuore kangas sekä mustikka- ja puolukkaturvekangas I ja II | 13–15 | 1100–900 |
| Mänty-rauduskoivu | Tuore kangas sekä mustikkaturvekangas I ja II | 13–15 | 1000–900 |
1 Mäntysekoituksella tiheämpi kuin kuusikko.
Runkoluvut on ilmoitettu koko kuviolle, johon sisältyvät myös ajourat. Mitä pienempää puusto on, sitä korkeampi on suositeltava kasvatettavan puuston runkoluku.

Kiertoajan kuluessa metsässä tehdään kasvupaikasta ja puulajista riippuen tavallisesti 1–3 harvennusta. Ensiharvennuksen voimakkuus vaikuttaa siihen, milloin puusto tulisi harventaa seuraavan kerran.

Ensiharvennus

Kiertoajan kuluessa metsässä tehdään kasvupaikasta ja puulajista riippuen tavallisesti 1–3 harvennusta. Ensiharvennuksen voimakkuus vaikuttaa siihen, milloin puusto tulisi harventaa seuraavan kerran. 

Harvennusvoimakkuus hoidetun metsän ensiharvennuksessa

# Hirvieläintuhojen torjunta metsän uudistamisessa

Hirvieläimet voivat käyttää ravintonaan kaikkia kotimaisia puulajeja, joista saarni säästyy parhaiten. Metsän uudistamisessa on hirvieläintuhojen ehkäisyn ja torjunnan kannalta tärkeää saada aikaan tiheä taimikko, jota auttaa laadukas maanmuokkaus ja kasvupaikalle sopiva puulajien valinta. Luontaisella uudistamisella ja kylvöllä pienennetään taloudellista riskiä, mutta niiden käytön sopivuus kasvupaikan olosuhteisiin on huomioitava. Uudistamisessa on hyvä tietää sijaitseeko alue runsailla vai maltillisten hirvieläinkantojen alueella ja onko lähialueilla esiintynyt hirvieläinvahinkoja.

Hirvieläintuhojen torjunta

Hirvieläintuhojen torjunta metsän uudistamisessa

Metsälintujen huomioiminen leimikon suunnittelussa Tarkastetaan metsätilaa koskevat, metsä- ja ympäristöviranomaisten tiedossa olevat uhanalaishavainnot Metsään.fi-palvelusta.Mikäli leimikolla on tiedossa olevia uhanalaisen lajin esiintymiä, noudatetaan elinympäristöjen käsittelyyn liittyviä ohjeistuksia.Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla on suositeltavaa välttää hakkuita ja metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Esimerkiksi valkoselkätikan ja kuukkelin elinympäristöjen hoitoon on kehitetty omat vapaaehtoiset metsänhoidon ohjeistukset. Noudatetaan mahdollisen metsäsertifioinnin vaatimuksia.Hakkuita on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50:tä metriä lähempänä)&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy.. Hakkuut voidaan suunnata tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lajien ja yksilöiden määrä on reheviä metsätyyppejä vähäisempi.Rehevä metsä: lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat&nbsp;Lehtipuuvaltainen metsä: lehtipuuosuus &gt; 50 %Karummilla metsätyypeillä on huomioitava mahdollinen huuhkajan ja metson esiintyminen.Tunnetuilla ja toimivilla metson soidinpaikolla on suositeltavaa välttää hakkuita 15.3.–20.5. (Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.)&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Pyritään suunnittelemaan leimikot siten, että metsätilalla säilyisi myös varttunutta metsää.Kosteat metsät on suositeltavaa rajata joko kokonaan hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellään niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmin. Metsälintujen huomioiminen metsän uudistamisessa Vältetään maanmuokkausta lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6.&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Jätetään uudistusalalle tiheikköjä, joissa myöskään maanpintaa ei muokata.Kierretään havaitut maassa olevat lintujen pesät.Metsälintujen huomioiminen taimikonhoidossa Vältetään tarpeetonta taimikon perkausta.Säästetään koivun lisäksi muitakin lehtipuita, kuten haapaa, raitaa ja leppiä.Metsälintujen huomioiminen harvennushakkuissa Huomioidaan lintujen pesimäaika harvennusten ajoituksessa.Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuustosta.Tehdään tekopökkelöitä.Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta. Lintujen kannalta säästöpuuryhmät on hyvä sijoittaa kuvioiden reunoihin, joista niissä on yhteys varttuneempaan metsään.&nbsp;Säästetään alikasvosta siellä, missä se ei haittaa näkyvyyttä.Harkitaan kiertoajan pidentämisen mahdollisuutta.Metsälintujen huomioiminen uudistushakkuussa Huomioidaan lintujen pesimäaika päätehakkuun ajoituksessa.Keskitetään säästöpuut ennemmin muutamaan isoon kuin useaan pieneen ryhmään.Sijoitetaan säästöpuuryhmät mahdollisuuksien mukaan varttuneen metsän viereen.Valitaan säästöpuiksi myös isoja, läpimitaltaan yli 25 cm puita.Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.Säästetään ja varotaan pysty- ja maalahopuuta.Jätetään yksittäisiä isoja säästöpuita tähystyspuiksi linnuille.Säästetään noin 1–2 aarin kokoisia tiheikköjä.Jätetään&nbsp;mahdollisuuksien mukaan vesistöjen läheisyyteen keskimäärin 30 metriä leveät suojavyöhykkeet&nbsp;Gundersen, P., Lauren, A., Fíner, L. ym. 2010. Environmental services provided from riparian forests in the nordic countries. Ambio 39(8): 555-566.Metsälintujen huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuusta.Tehdään tekopökkelöitä.Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta.&nbsp;Käytetään pienaukkojen ja poimintahakkuiden yhdistelmää.Metsälintujen huomioiminen energiapuun korjuussa Energiapuun korjuuta&nbsp;on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6.&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidon toimenpiteissä on saatavilla Metsätehon&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -oppaasta. Metsäsertifiointien vaatimukset FSCHakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut.FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen sekä sertifioidulta alueelta että sen läheisyydestä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa: Lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus &gt; 50 %) rehevissä metsissä (lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat), korvissa ja vesistöjen suojavyöhykkeillä:Etelä-Suomi: hakkuita ei tehdä 1.5.–30.6. ja niitä vältetään 15.4.–30.4. ja 1.7.– 15.7.Pohjois-Suomi: hakkuita ei tehdä 15.5.– 15.7. ja niitä vältetään 1.5.–14.5. ja 16.7.–31.7.Huom: Tuoreiden lehtipuuvaltaisten kankaiden kasvatushakkuita koskee pelkkä hakkuiden välttämisen vaatimus kaikkina edellä mainittuina ajankohtina.Huom: Rajoitus ei estä ajouran tekemistä lehtipuuvaltaisen metsän läpi.Suomen kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla (IBA-kohteet) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.Suomen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin (IBA-, FINIBA- ja MAALI-alueet) kuuluvien lintukosteikkojen (matalat järvet, lammet, merenlahdet, luhdat) läheisyydessä (alle 50 m etäisyydellä) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.Tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla hakkuita ei tehdä:Etelä-Suomessa 15.3.–20.5.Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.&nbsp;Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan. Ne otetaan huomioon metsänhoidon toimenpiteissä seuraavasti: Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.Tiheikköjä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, joilla aukon keskileveys on enintään 50 metriä ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 hehtaaria.&nbsp;PEFCMetsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä havaittuja metson hakomispuita.Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan: erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka alueellinen ELY-keskus on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen leimikon suunnittelussa**

- Tarkastetaan metsätilaa koskevat, metsä- ja ympäristöviranomaisten tiedossa olevat uhanalaishavainnot [Metsään.fi](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi)-palvelusta.
- Mikäli leimikolla on tiedossa olevia uhanalaisen lajin esiintymiä, noudatetaan elinympäristöjen käsittelyyn liittyviä ohjeistuksia.
- Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla on suositeltavaa välttää hakkuita ja metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä .
- Esimerkiksi [valkoselkätikan](https://wwf.fi/app/uploads/u/x/4/e3e4y5je5vkjsy2pl7da2oc/valkoselkaetikkaohje.pdf) ja [kuukkelin](https://www.sll.fi/app/uploads/2018/10/metsankasittely-kuukkelialueella-2011.pdf) elinympäristöjen hoitoon on kehitetty omat vapaaehtoiset metsänhoidon ohjeistukset. Noudatetaan mahdollisen metsäsertifioinnin vaatimuksia.
- Hakkuita on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50:tä metriä lähempänä) . Hakkuut voidaan suunnata tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lajien ja yksilöiden määrä on reheviä metsätyyppejä vähäisempi.
- Rehevä metsä: lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat
- Lehtipuuvaltainen metsä: lehtipuuosuus > 50 %
- Karummilla metsätyypeillä on huomioitava mahdollinen huuhkajan ja metson esiintyminen.
- Tunnetuilla ja toimivilla metson soidinpaikolla on suositeltavaa välttää hakkuita 15.3.–20.5. (Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.) .
- Pyritään suunnittelemaan leimikot siten, että metsätilalla säilyisi myös varttunutta metsää.
- Kosteat metsät on suositeltavaa rajata joko kokonaan hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellään niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmin.

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen taimikonhoidossa**

- Vältetään maanmuokkausta lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. .
- Jätetään uudistusalalle tiheikköjä, joissa myöskään maanpintaa ei muokata.
- Kierretään havaitut maassa olevat lintujen pesät.
- Vältetään tarpeetonta taimikon perkausta.
- Säästetään koivun lisäksi muitakin lehtipuita, kuten haapaa, raitaa ja leppiä.

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen uudistushakkuussa**

- Huomioidaan lintujen pesimäaika harvennusten ajoituksessa.
- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
- Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuustosta.
- Tehdään tekopökkelöitä.
- Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta. Lintujen kannalta säästöpuuryhmät on hyvä sijoittaa kuvioiden reunoihin, joista niissä on yhteys varttuneempaan metsään.
- Säästetään alikasvosta siellä, missä se ei haittaa näkyvyyttä.
- Harkitaan kiertoajan pidentämisen mahdollisuutta.
- Huomioidaan lintujen pesimäaika päätehakkuun ajoituksessa.
- Keskitetään säästöpuut ennemmin muutamaan isoon kuin useaan pieneen ryhmään.
- Sijoitetaan säästöpuuryhmät mahdollisuuksien mukaan varttuneen metsän viereen.
- Valitaan säästöpuiksi myös isoja, läpimitaltaan yli 25 cm puita.
- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Säästetään ja varotaan pysty- ja maalahopuuta.
- Jätetään yksittäisiä isoja säästöpuita tähystyspuiksi linnuille.
- Säästetään noin 1–2 aarin kokoisia tiheikköjä.
- Jätetään mahdollisuuksien mukaan vesistöjen läheisyyteen keskimäärin 30 metriä leveät suojavyöhykkeet .

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen energiapuun korjuussa**

- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
- Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuusta.
- Tehdään tekopökkelöitä.
- Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta.
- Käytetään pienaukkojen ja poimintahakkuiden yhdistelmää.
- Energiapuun korjuuta on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. .

Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidon toimenpiteissä on saatavilla Metsätehon [Metsänkäsittely ja linnusto -oppaasta](https://puuhuolto.fi/metsankasittely-ja-linnusto/).

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**FSC**Hakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut.FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen sekä sertifioidulta alueelta että sen läheisyydestä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa:
- Lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus > 50 %) rehevissä metsissä (lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat), korvissa ja vesistöjen suojavyöhykkeillä:
- Etelä-Suomi: hakkuita ei tehdä 1.5.–30.6. ja niitä vältetään 15.4.–30.4. ja 1.7.– 15.7.
- Pohjois-Suomi: hakkuita ei tehdä 15.5.– 15.7. ja niitä vältetään 1.5.–14.5. ja 16.7.–31.7.
- Huom: Tuoreiden lehtipuuvaltaisten kankaiden kasvatushakkuita koskee pelkkä hakkuiden välttämisen vaatimus kaikkina edellä mainittuina ajankohtina.
- Huom: Rajoitus ei estä ajouran tekemistä lehtipuuvaltaisen metsän läpi.
- Suomen kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla (IBA-kohteet) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
- Suomen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin (IBA-, FINIBA- ja MAALI-alueet) kuuluvien lintukosteikkojen (matalat järvet, lammet, merenlahdet, luhdat) läheisyydessä (alle 50 m etäisyydellä) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
- Tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla hakkuita ei tehdä:
- Etelä-Suomessa 15.3.–20.5.
- Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.
- Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.
Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan. Ne otetaan huomioon metsänhoidon toimenpiteissä seuraavasti:

- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Tiheikköjä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, joilla aukon keskileveys on enintään 50 metriä ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 hehtaaria.
**PEFC**Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä havaittuja metson hakomispuita.Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan:
- erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka alueellinen ELY-keskus on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.
- luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.
- muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

Yksityisomistus omistusmuotona Yleisimmin metsätilan omistaa yksi henkilö tai puolisot yhdessä. Puolisoilla voi olla myös omia metsäkiinteistöjä. Vaikka puolisoilla olisi omat tilat, voidaan heidät kuitenkin verotuksessa katsoa yhdeksi metsätalouden harjoittajaksi ja tällöin he antavat vain yhden metsäveroilmoituksen. Näin toimitaan varsinkin silloin, jos metsätilat ovat samassa kunnassa. Metsäyhtymä omistusmuotona Yhtymä on omistusmuoto, jossa kaksi tai useampi henkilö, jotka eivät ole puolisoita, omistavat tilan yhdessä. Yhtymäosuudet eli määräosat ilmaistaan murtolukuina. Samojen murtolukujen perusteella jaetaan metsätalouden tulos. Tyypillisiä esimerkkejä yhtymistä ovat vanhempien ja lasten yhteinen tai sisarusten yhteinen metsätila. Tilan hallintaa koskevat päätökset edellyttävät osakkaiden yksimielisyyttä. Päätöksentekoa voi helpottaa hallintasopimuksella, jolla yksi yhtymän jäsenistä valtuutetaan hoitamaan yhtymän asioita. Yhtymäosuuden osto on kiinteän omaisuuden kauppaa, josta syntyy metsävähennysoikeus. Kuolinpesä omistusmuotona Henkilön kuollessa hänen sijaansa tulee kuolinpesä, eli henkilöt, joilla on oikeus osallistua kuolleen henkilön omaisuuden yhteishallintoon. Tyypillisesti kuolinpesän osakkaita ovat leski ja perilliset (lapset). Jakamaton kuolinpesä voi toimia metsätalouden harjoittajana toistaiseksi, kunnes tehdään perinnönjako. Kuten yhtymässä hallintaa koskevat päätökset edellyttävät yksimielisyyttä. Kuolinpesä ei ole suositeltava pitkäaikaiseksi omistusmuodoksi. Kuolinpesä on syytä purkaa, kun sen varallisuus on selvitetty ja perilliset ovat sopineet kuolinpesän jaosta. Metsätilan pirstomista on vältettävä. Tilan voi säilyttää yhtenäisenä joko siirtämällä sen yhdelle perilliselle tai muodostamalla siitä metsäyhtymä. Metsätilan liittäminen yhteismetsään tai uuden yhteismetsän perustaminen voivat myös olla hyviä ratkaisuja. Kuolinpesässä metsätalouden verovuoden tappiot jäävät vähennettäväksi kuolinpesän myöhemmistä voitollisista tuloksista. Jos voitollisia tuloksia ei synny seuraavan kymmenen vuoden aikana, ei tappioita voi enää lainkaan vähentää. Sen sijaan metsäyhtymän mahdolliset tappiot välittyvät jo samana verovuonna osakkaiden henkilökohtaiseen verotukseen, jolloin metsätalouden tappiot saadaan hyödynnetyksi osakkaiden muiden pääomatulojen tai ansiotulojen verotuksessa. Kuolinpesäosuuden osto on irtaimen omaisuuden kauppaa, joten siitä ei synny metsävähennysoikeutta. Samasta syystä kuolinpesäosuuden myynnistä voi joutua maksamaan luovutusvoittoveroa, jos luovutusvoittoa syntyy, vaikka lähisukulaisten välisen metsätilakaupan luovutusvoiton verovapaus muilta osin toteutuisi. Siksi kuolinpesät ovat tässä suhteessa verotuksellisesti epäedullinen omistusmuoto. Metsää sisältävän kuolinpesän purkamistapoja Muodostetaan yhtymä ja a) metsätalouden harjoittamista jatketaan yhtymänä b) joku yhtymän osakkaista ostaa yhtymäosuudet muilta ja jatkaa itsenäisesti tilan metsätaloutta c) perustetaan yhtymän pohjalta yhteismetsä tai liitytään olemassa olevaan yhteismetsään d) myydään metsäomaisuus ulkopuoliselle, jos yhtymässä ei ole metsätaloudesta kiinnostunutta jatkajaa. Jaetaan kuolinpesän omaisuus siten, että yksi saa metsän ja muut muuta omaisuutta. Jaetaan kuolinpesän metsät eri kiinteistöiksi. Ongelmana on tilarakenteen pirstoutuminen pienemmäksi. Jos perilliset myyvät metsän tai oman osuutensa alle vuoden kuluessa omistajan kuolemasta, voidaan luovutusvoittolaskelmassa käyttää hankintamenona metsäalueen myyntihintaa, jolloin luovutusvoittoveroseuraamuksia ei tule. Yhteismetsä omistusmuotona Yhteismetsä on osakaskiinteistöille kuuluva yhteinen metsäalue. Osakaskiinteistöjen määrä ja niihin sisältyvä yhteismetsäosuuksien määrä voi vaihdella. Osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat yhteismetsän osakaskunnan, jonka tehtävänä on hallinnoida yhteismetsän toimintaa. Yhteismetsien osakkaat päättävät osakaskunnan kokouksessa yhteisesti ohjesäännöistä, jotka kuvaavat toimintaperiaatteet, ja hyväksyvät metsien käyttöä ohjaavan metsäsuunnitelman. Käytännön toiminnasta vastaa joko toimitsija tai osakkaiden nimeämä hoitokunta. Pakollisen kirjanpidon ansiosta yhteismetsän talouden ja kannattavuuden seuranta on yksinkertaista.&nbsp;Yhteismetsät ovat kirjanpitovelvollisia. Yli 200 000 euron vuosittaiseen liikevaihtoon yltävät yhteismetsät myös tilintarkastusvelvollisia. Yhteismetsien pääomatuloverokanta on alhaisempi kuin muissa omistusmuodoissa. Kun yhteismetsä on suuri, syntyy toiminnan mittakaavasta etuja ja voidaan saada säännöllisiä tuloja. Yhteismetsäosuudet ovat helppoja perinnönjaon kannalta. Osakeyhtiö omistusmuotona Osakeyhtiö on perinteinen yritystoiminnan järjestäytymismalli. Siinä omistajat vastaavat osakeyhtiön toiminnasta sijoittamallaan pääomalla. Osakeyhtiötä verotetaan yhteisönä ja osakeyhtiön maksamat osingot ovat yleensä veronalaista pääomatuloa osakkeenomistajille. Listaamattomien yhtiöiden (ei pörssiyhtiö) jakamien osinkojen verotus riippuu yhtiön nettovarallisuudesta. Vakavaraisesta yhtiöstä saatuja osinkoja verotetaan kevyemmin, kun taas velkaisen osakeyhtiön osinkoja verotetaan raskaammin ja osittain omistajan ansiotuloina. Kun perustetaan osakeyhtiö, yhtiöön apporttina (apportti = muu kuin rahasijoituksena yritykseen laitettu omaisuus) tuoduista metsistä joudutaan suorittamaan varainsiirtovero ja mahdollinen luovutusvoittovero. Yhtiöllä ei ole myöskään oikeutta meno- ja tuhovaraukseen tai metsävähennykseen, mikä heikentää yhtiöiden edullisuutta muihin omistusmuotoihin nähden. Osakeyhtiö on oikeutettu valtion metsätalouden tukiin&nbsp;edellyttäen, että omistajat ovat luonnollisia henkilöitä ja yhtiön päätoimialana on maa- ja metsätalous.

# Metsänomistusmuodon valinta 

## Yksityisomistus omistusmuotona

Yleisimmin metsätilan omistaa yksi henkilö tai puolisot yhdessä. Puolisoilla voi olla myös omia metsäkiinteistöjä. Vaikka puolisoilla olisi omat tilat, voidaan heidät kuitenkin verotuksessa katsoa yhdeksi metsätalouden harjoittajaksi ja tällöin he antavat vain yhden metsäveroilmoituksen. Näin toimitaan varsinkin silloin, jos metsätilat ovat samassa kunnassa.

# Metsänomistusmuodon valinta 

## Metsäyhtymä omistusmuotona

Yhtymä on omistusmuoto, jossa kaksi tai useampi henkilö, jotka eivät ole puolisoita, omistavat tilan yhdessä. Yhtymäosuudet eli määräosat ilmaistaan murtolukuina. Samojen murtolukujen perusteella jaetaan metsätalouden tulos. Tyypillisiä esimerkkejä yhtymistä ovat vanhempien ja lasten yhteinen tai sisarusten yhteinen metsätila.
Tilan hallintaa koskevat päätökset edellyttävät osakkaiden yksimielisyyttä. Päätöksentekoa voi helpottaa hallintasopimuksella, jolla yksi yhtymän jäsenistä valtuutetaan hoitamaan yhtymän asioita. Yhtymäosuuden osto on kiinteän omaisuuden kauppaa, josta syntyy metsävähennysoikeus.

# Metsänomistusmuodon valinta 

## Kuolinpesä omistusmuotona

Henkilön kuollessa hänen sijaansa tulee kuolinpesä, eli henkilöt, joilla on oikeus osallistua kuolleen henkilön omaisuuden yhteishallintoon. Tyypillisesti kuolinpesän osakkaita ovat leski ja perilliset (lapset). Jakamaton kuolinpesä voi toimia metsätalouden harjoittajana toistaiseksi, kunnes tehdään perinnönjako. Kuten yhtymässä hallintaa koskevat päätökset edellyttävät yksimielisyyttä.
Kuolinpesä ei ole suositeltava pitkäaikaiseksi omistusmuodoksi. Kuolinpesä on syytä purkaa, kun sen varallisuus on selvitetty ja perilliset ovat sopineet kuolinpesän jaosta. Metsätilan pirstomista on vältettävä. Tilan voi säilyttää yhtenäisenä joko siirtämällä sen yhdelle perilliselle tai muodostamalla siitä metsäyhtymä. Metsätilan liittäminen yhteismetsään tai uuden yhteismetsän perustaminen voivat myös olla hyviä ratkaisuja.
Kuolinpesässä metsätalouden verovuoden tappiot jäävät vähennettäväksi kuolinpesän myöhemmistä voitollisista tuloksista. Jos voitollisia tuloksia ei synny seuraavan kymmenen vuoden aikana, ei tappioita voi enää lainkaan vähentää. Sen sijaan metsäyhtymän mahdolliset tappiot välittyvät jo samana verovuonna osakkaiden henkilökohtaiseen verotukseen, jolloin metsätalouden tappiot saadaan hyödynnetyksi osakkaiden muiden pääomatulojen tai ansiotulojen verotuksessa.

Kuolinpesäosuuden osto on irtaimen omaisuuden kauppaa, joten siitä ei synny metsävähennysoikeutta. Samasta syystä kuolinpesäosuuden myynnistä voi joutua maksamaan luovutusvoittoveroa, jos luovutusvoittoa syntyy, vaikka lähisukulaisten välisen metsätilakaupan luovutusvoiton verovapaus muilta osin toteutuisi. Siksi kuolinpesät ovat tässä suhteessa verotuksellisesti epäedullinen omistusmuoto.

# Metsänomistusmuodon valinta 

## Metsää sisältävän kuolinpesän purkamistapoja

- Muodostetaan yhtymä ja
- a) metsätalouden harjoittamista jatketaan yhtymänä
- b) joku yhtymän osakkaista ostaa yhtymäosuudet muilta ja jatkaa itsenäisesti tilan metsätaloutta
- c) perustetaan yhtymän pohjalta yhteismetsä tai liitytään olemassa olevaan yhteismetsään
- d) myydään metsäomaisuus ulkopuoliselle, jos yhtymässä ei ole metsätaloudesta kiinnostunutta jatkajaa.
- Jaetaan kuolinpesän omaisuus siten, että yksi saa metsän ja muut muuta omaisuutta.
- Jaetaan kuolinpesän metsät eri kiinteistöiksi.
- Ongelmana on tilarakenteen pirstoutuminen pienemmäksi.
- Jos perilliset myyvät metsän tai oman osuutensa alle vuoden kuluessa omistajan kuolemasta, voidaan luovutusvoittolaskelmassa käyttää hankintamenona metsäalueen myyntihintaa, jolloin luovutusvoittoveroseuraamuksia ei tule.

# Metsänomistusmuodon valinta 

## Yhteismetsä omistusmuotona

Yhteismetsä on osakaskiinteistöille kuuluva yhteinen metsäalue. Osakaskiinteistöjen määrä ja niihin sisältyvä yhteismetsäosuuksien määrä voi vaihdella. Osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat yhteismetsän osakaskunnan, jonka tehtävänä on hallinnoida yhteismetsän toimintaa.
Yhteismetsien osakkaat päättävät osakaskunnan kokouksessa yhteisesti ohjesäännöistä, jotka kuvaavat toimintaperiaatteet, ja hyväksyvät metsien käyttöä ohjaavan metsäsuunnitelman. Käytännön toiminnasta vastaa joko toimitsija tai osakkaiden nimeämä hoitokunta.
Pakollisen kirjanpidon ansiosta yhteismetsän talouden ja kannattavuuden seuranta on yksinkertaista. Yhteismetsät ovat kirjanpitovelvollisia. Yli 200 000 euron vuosittaiseen liikevaihtoon yltävät yhteismetsät myös tilintarkastusvelvollisia.

Yhteismetsien pääomatuloverokanta on alhaisempi kuin muissa omistusmuodoissa. Kun yhteismetsä on suuri, syntyy toiminnan mittakaavasta etuja ja voidaan saada säännöllisiä tuloja. Yhteismetsäosuudet ovat helppoja perinnönjaon kannalta.

# Metsänomistusmuodon valinta 

## Osakeyhtiö omistusmuotona

Osakeyhtiö on perinteinen yritystoiminnan järjestäytymismalli. Siinä omistajat vastaavat osakeyhtiön toiminnasta sijoittamallaan pääomalla. Osakeyhtiötä verotetaan yhteisönä ja osakeyhtiön maksamat osingot ovat yleensä veronalaista pääomatuloa osakkeenomistajille. Listaamattomien yhtiöiden (ei pörssiyhtiö) jakamien osinkojen verotus riippuu yhtiön nettovarallisuudesta. Vakavaraisesta yhtiöstä saatuja osinkoja verotetaan kevyemmin, kun taas velkaisen osakeyhtiön osinkoja verotetaan raskaammin ja osittain omistajan ansiotuloina.
Kun perustetaan osakeyhtiö, yhtiöön apporttina (apportti = muu kuin rahasijoituksena yritykseen laitettu omaisuus) tuoduista metsistä joudutaan suorittamaan varainsiirtovero ja mahdollinen luovutusvoittovero. Yhtiöllä ei ole myöskään oikeutta meno- ja tuhovaraukseen tai metsävähennykseen, mikä heikentää yhtiöiden edullisuutta muihin omistusmuotoihin nähden.
Osakeyhtiö on oikeutettu valtion metsätalouden tukiin edellyttäen, että omistajat ovat luonnollisia henkilöitä ja yhtiön päätoimialana on maa- ja metsätalous.

Metsänomistusmuodon valinnalla voi selkeyttää ja helpottaa metsän käyttöä tai esimerkiksi jakaa vastuuta useammalle omistajalle tai suvun kesken. Omistusmuoto vaikuttaa metsätalousyrityksen hallinnointiin ja päätöksentekoon. Myös taloudellisilta vaikutuksiltaan omistusmuodot poikkeavat toisistaan.

Metsä varallisuutena

Metsänomistusmuodon valinnalla voi selkeyttää ja helpottaa metsän käyttöä tai esimerkiksi jakaa vastuuta useammalle omistajalle tai suvun kesken. Omistusmuoto vaikuttaa metsätalousyrityksen hallinnointiin ja päätöksentekoon. Myös taloudellisilta vaikutuksiltaan omistusmuodot poikkeavat toisistaan.

Metsänomistusmuodon valinta 

Kaksi harvennnustapaa Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja. Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella. Ensiharvennus alaharvennuksena Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena. Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille. Ensiharvennus laatuharvennuksena Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa&nbsp;tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille. Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita. Heikkolaatuiset männiköt rehevillä paikoilla Lehtomaisten&nbsp;ja&nbsp;tuoreiden&nbsp;kankaiden&nbsp;männiköissä, joissa&nbsp;puun tekninen laatu on heikohko,&nbsp;on&nbsp;ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua.&nbsp;Kuuset&nbsp;voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan&nbsp;myötä. Sekametsään tähtäävä ensiharvennus mäntyvaltaisissa metsissä Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille. Männikkö alkaa järeytyä ensiharvennuksen jälkeen. Pituuskasvuun harvennuksella ei juurikaan ole vaikutusta. Kuva: © Hannu Niemelä.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Kaksi harvennnustapaa

Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja.
Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennus alaharvennuksena

Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena.
Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennus laatuharvennuksena

Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille.
Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Heikkolaatuiset männiköt rehevillä paikoilla

Lehtomaisten ja tuoreiden kankaiden männiköissä, joissa puun tekninen laatu on heikohko, on ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua. Kuuset voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan myötä.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Sekametsään tähtäävä ensiharvennus mäntyvaltaisissa metsissä

Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille.

Mäntyvaltaisissa metsissä ensiharvennus on suositeltavaa tehdä ennen kuin kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuus on supistunut alle 40 prosenttiin puiden pituudesta. Ensiharvennuksen laiminlyönnin vaikutus on männyllä suurempi kuin kuusella, sillä latvukseltaan liian pieniksi supistuneiden puiden kasvu elpyy hitaasti. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin. Mäntyvaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin mäntyjen lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja kuten kuusta ja rauduskoivua.

Sekametsän kasvatus

Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

Suojavyöhykkeet hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä ilmakehästä puustoon, maaperään ja muuhun kasvillisuuteen Bradshaw, C.J.A. &amp;amp; Warkentin, I.G. 2015: Global estimates of boreal forest carbon stocks and flux. Global and Planetary Change 128: 24-30..&nbsp;Jättämällä suojavyöhykkeillä olevan puuston ja lahopuun metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän puuston ja lahopuun määrä ja laatu, sillä lahopuulla on tärkeä merkitys metsän hiilivaraston ylläpidossa.Lehtonen, A. et al. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.Gustafsson, L. ym. 2012. Retention forestry to maintain multifunctional forests: A world perspective. BioScience, 62: 633–645.

# Suojavyöhykkeet – Ilmastonmuutoksen hillintä

Suojavyöhykkeet hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä ilmakehästä puustoon, maaperään ja muuhun kasvillisuuteen . Jättämällä suojavyöhykkeillä olevan puuston ja lahopuun metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän puuston ja lahopuun määrä ja laatu, sillä lahopuulla on tärkeä merkitys metsän hiilivaraston ylläpidossa.

Suojavyöhykkeillä edesautetaan ilmastonmuutoksen hillintää.

Suojavyöhykkeet ja rantametsät

Suojavyöhykkeet – Ilmastonmuutoksen hillintä

Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueellaWistbacka, R. 2023. Monitoring and conservation of endangered Siberian flying squirrel (Pteromys volans) populations : implications for sustainable forest management. Acta Univ. Oul. A 781.. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminenyksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminenpesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminenyksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.&nbsp;Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi.&nbsp;Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen. Liito-oravan elinympäristön rajaaminen Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.&nbsp;Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.&nbsp;Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.&nbsp;Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa. Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen ELY-keskukselle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan alueellisen ELY-keskuksen kirjaamoon. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan. Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.&nbsp;Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille. Metsäsertifiointien vaatimukset PEFCPEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista. FSCFSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi

Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueella. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on
- lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen
- yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen
- pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen
- yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.
Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Liito-oravan elinympäristön rajaaminen

- Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.
- Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.
- Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.
- Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.
- Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön

- Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.
- Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen ELY-keskukselle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.
- Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan alueellisen ELY-keskuksen kirjaamoon. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
- Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä

- Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.
- Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.
- Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.
- Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.
- Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**PEFC**PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista.
**FSC**FSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen [Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-liito-orava-talousmetsassa.pdf)

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.

Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

Hyväkasvuiset männiköt otollisimmat pystykarsinnalle Pystykarsintaa tehdään pääasiallisesti männiköissä ja rauduskoivikoissa. Myös kuusi, lehtikuusi ja jalot lehtipuut, kuten tammi, voivat soveltua oksien karsintaan. Karsintaa tehdään nuorissa metsissä ensiharvennusvaiheessa tai sitä ennen. Tällöin oksatonta puuainesta ehtii muodostua riittävästi päätehakkuuseen mennessä. Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla. Hyötyä myös maisemalle Pystykarsinnalla voidaan tavoitella myös maisemallisia hyötyjä. Oksien karsinta parantaa näkyvyyttä&nbsp;erityisesti&nbsp;nuorissa&nbsp;metsissä&nbsp;ja&nbsp;lisää&nbsp;metsän&nbsp;puistomaisuutta. Pystykasittu metsikkö&nbsp;näyttää&nbsp;hoidetummalta ja järeämmältä kuin&nbsp;karsimaton. Karsintaan sopivien puiden läpimitta on 7–13 cm. Myöhemmin tehtynä puusta ei saada tavoiteltua oksatonta pintalautaa. Kuva: © Erkki Oksanen.

Nuoren metsän hoidolla tarkoitetaan taimikon ja nuoren metsän perkausta, harvennusta ja laatupuiden pystykarsintaa. Sopivilta nuoren metsän hoitokohteilta voidaan korjata myös energiapuuta.

Nuoren metsän hoitoon voi saada valtion tukea, kun tuen ehdot täyttyvät. Lisätietoa tuista on saatavilla esimerkiksi Suomen metsäkeskuksesta.

Pystykarsinta on kuolleiden ja elävien oksien karsintaa kasvatettavista puista. Tavoitteena on lisätä arvokkaiden oksattomien tyvitukkien määrää hyvälaatuisissa metsiköissä ja parantaa metsikön taloudellista tuottoa.

Karsinnassa poistetaan oksat tyvitukin alueelta, jolloin oksakohtien umpeenkasvun jälkeen puuhun alkaa muodostua oksatonta puuainesta. Pystykarsintaa tehdään pääasiallisesti männiköissä ja rauduskoivikoissa. Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla.

Harvennushakkuilla ohjataan puuston kehittymistä haluttuun suuntaan poistamalla osa puustosta ja tekemällä tilaa kasvatettaville puille. Harvennuksia voidaan tehdä joustavasti monin eri tavoin metsänomistajan tavoitteista ja metsän ominaisuuksista riippuen.
Harvennuksella edistetään kasvatettavan puuston järeytymistä ja elinvoimaisuutta. Harvennusten avulla metsänomistaja voi myös saada puunmyyntituloja.

# Pystykarsinta

## Hyväkasvuiset männiköt otollisimmat pystykarsinnalle

Pystykarsintaa tehdään pääasiallisesti männiköissä ja rauduskoivikoissa. Myös kuusi, lehtikuusi ja jalot lehtipuut, kuten tammi, voivat soveltua oksien karsintaan. Karsintaa tehdään nuorissa metsissä ensiharvennusvaiheessa tai sitä ennen. Tällöin oksatonta puuainesta ehtii muodostua riittävästi päätehakkuuseen mennessä.
Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla.

# Pystykarsinta

## Hyötyä myös maisemalle

Pystykarsinnalla voidaan tavoitella myös maisemallisia hyötyjä. Oksien karsinta parantaa näkyvyyttä erityisesti nuorissa metsissä ja lisää metsän puistomaisuutta. Pystykasittu metsikkö näyttää hoidetummalta ja järeämmältä kuin karsimaton.

# Pystykarsinta

## Virheellisestä pystykarsinnasta suuret haitat

Karsinnasta voi aiheutua värivikaa, lahoa ja koroja, jos työtä ei tehdä oikein tai se toteutetaan väärään vuodenaikaan. Esimerkiksi loppusyksyllä ja alkutalvesta pystykarsitun männyn kuorivioituksiin voi iskeytyä koroja aiheuttava syyshaavakkasieni.

Pystykarsinta on kuolleiden ja elävien oksien karsintaa kasvatettavista puista. Tavoitteena on lisätä arvokkaiden oksattomien tyvitukkien määrää hyvälaatuisissa metsiköissä ja parantaa metsikön taloudellista tuottoa. Karsinnassa poistetaan oksat tyvitukin alueelta, jolloin oksakohtien umpeenkasvun jälkeen puuhun alkaa muodostua oksatonta puuainesta. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Harvennusvoimakkuus hoidetun metsän ensiharvennuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Hirvieläintuhojen torjunta metsän uudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsänomistusmuodon valinta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suojavyöhykkeet – Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Pystykarsinta

Sekametsän kasvatus — Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko