Hoitamattomuus kasvattaa tuhoriskiä ja viivästyttää hakkuutuloja Lyhentyneen kiertoajan ansiosta tulot myöhemmistä harvennuksista ja uudistushakkuusta aikaistuvat. Myös tuhoriskit pienenevät. Hoitamatonta ylitiheää puustoa uhkaavat lumituhot. Etenkin männiköissä nuorten puiden kasvua haittaava runsas lehtipuusto lisää hirvituhojen riskiä. Poistettavien puiden kantoläpimitan vaikutus taimikonharvennuksen ajanmenekkiin. Esimerkki taimikonhoidon vaikutuksesta metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen Kuvissa esitetään taimikonhoidon vaikutus metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen. Esimerkkinä on kuusen istutustaimikko tuoreella kankaalla Etelä-Suomessa, Padasjoki (1 235 d.d.). Ensimmäisessä vaihtoehdossa taimikon varhaisperkaus tehdään suositusten mukaisesti viiden vuoden iässä ja taimikonharvennus kahdeksan vuotta myöhemmin. Toisessa vaihtoehdossa varhaisperkaus jätetään tekemättä ja taimikonharvennus myöhästyy viisi vuotta. Kummassakin tapauksessa kiertoaika on 63 vuotta ja harvennushakkuut tehdään harvennusmallien mukaisina. Varhaisperkauksen ja taimikonharvennuksen vaikutus tuotokseen. Esimerkki taiminkonhoidon kannattavuudesta Istutetun kuusentaimikon varhaisperkaus ja taimikonharvennus ovat kannattavia toimenpiteitä ja varmistavat hyvän tuoton metsänuudistamiseen tehdylle investoinnille. Hoidetun taimikon nettonykyarvo on korkeampi kaikilla esimerkin laskentakoroilla. Nettonykyarvo viiden vuoden iällä. Hieskoivu valtaa helposti havupuutaimikon varsinkin viljavilla sekä kosteilla mailla. Ilman ajallaan tehtyä taimikonharvennusta uudistamisen investointi menee hukkaan. Taimikonhoito on oleellinen osa tuottavaa metsän kasvatusta. Kuva: © Pentti Väisänen. Taimikonharvennuksen vaikutus ensiharvennuksen tuloihin kuusen viljelytaimikossa. Huomiot kuvasta Kun taimikko on hoidettu ajallaan, saadaan jo metsikön ensiharvennuksessa merkittävästi tuloja ainespuusta, koska hakkuussa kertyvä puu on hoidon ansiosta järeämpää. Taimikonharvennuksen ansiosta puumyyntitulot ovat esimerkissä runsaat 600 €/ha korkeammat ensiharvennuksessa. Jos taimikonharvennuksen hinta on 460 €/ha, sen arvo on 2 %:n laskentakorolla ensiharvennushetkellä (20 vuoden kuluttua) 683 €/ha.

# Taimikonhoito - Talous

## Hoitamattomuus kasvattaa tuhoriskiä ja viivästyttää hakkuutuloja

Lyhentyneen kiertoajan ansiosta tulot myöhemmistä harvennuksista ja uudistushakkuusta aikaistuvat. Myös tuhoriskit pienenevät. Hoitamatonta ylitiheää puustoa uhkaavat lumituhot. Etenkin männiköissä nuorten puiden kasvua haittaava runsas lehtipuusto lisää hirvituhojen riskiä.

# Taimikonhoito - Talous

## Esimerkki taimikonhoidon vaikutuksesta metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen

Kuvissa esitetään taimikonhoidon vaikutus metsänkasvatuksen tuotokseen ja tulokseen. Esimerkkinä on kuusen istutustaimikko tuoreella kankaalla Etelä-Suomessa, Padasjoki (1 235 d.d.). Ensimmäisessä vaihtoehdossa taimikon varhaisperkaus tehdään suositusten mukaisesti viiden vuoden iässä ja taimikonharvennus kahdeksan vuotta myöhemmin. Toisessa vaihtoehdossa varhaisperkaus jätetään tekemättä ja taimikonharvennus myöhästyy viisi vuotta. Kummassakin tapauksessa kiertoaika on 63 vuotta ja harvennushakkuut tehdään harvennusmallien mukaisina.

# Taimikonhoito - Talous

## Esimerkki taiminkonhoidon kannattavuudesta

Istutetun kuusentaimikon varhaisperkaus ja taimikonharvennus ovat kannattavia toimenpiteitä ja varmistavat hyvän tuoton metsänuudistamiseen tehdylle investoinnille. Hoidetun taimikon nettonykyarvo on korkeampi kaikilla esimerkin laskentakoroilla.

# Taimikonhoito - Talous

## Huomiot kuvasta

- Kun taimikko on hoidettu ajallaan, saadaan jo metsikön ensiharvennuksessa merkittävästi tuloja ainespuusta, koska hakkuussa kertyvä puu on hoidon ansiosta järeämpää.
- Taimikonharvennuksen ansiosta puumyyntitulot ovat esimerkissä runsaat 600 €/ha korkeammat ensiharvennuksessa. Jos taimikonharvennuksen hinta on 460 €/ha, sen arvo on 2 %:n laskentakorolla ensiharvennushetkellä (20 vuoden kuluttua) 683 €/ha.

Taimikonhoito on investointi, jolla vaikutetaan kasvatettavan puuston laatu- ja järeyskehitykseen. Työn tarkoituksena on kasvattaa tulevaisuuden hakkuutuloja. Ajallaan ja sopivaan tiheyteen tehdyn taimikonharvennuksen ansiosta puuston järeytyminen nopeutuu ja sekä taimikonharvennuksen kustannukset että ensiharvennuksen korjuukustannukset pysyvät kohtuullisina. Vaikka taimikonharvennus aiheuttaa kustannuksia kiertoajan alkupuolella, se parantaa koko kiertoajan kannattavuutta.

Taimikon varhaisperkaus

Taimikonharvennus

Taimikonhoito on investointi, jolla vaikutetaan kasvatettavan puuston laatu- ja järeyskehitykseen. Työn tarkoituksena on kasvattaa tulevaisuuden hakkuutuloja. Ajallaan ja sopivaan tiheyteen tehdyn taimikonharvennuksen ansiosta puuston järeytyminen nopeutuu ja sekä taimikonharvennuksen kustannukset että ensiharvennuksen korjuukustannukset pysyvät kohtuullisina. Vaikka taimikonharvennus aiheuttaa kustannuksia kiertoajan alkupuolella, se parantaa koko kiertoajan kannattavuutta.  

Taimikonhoito - Talous

Puuston määrä käsittelyalueella jatkuvassa kasvatuksessa Seuraavassa taulukossa on esitetty viitteellisiä puuston pohjapinta-aloja ennen ja jälkeen jatkuvan kasvatuksen hakkuuta. Männyn ylispuukasvatuksessa tehtävissä siemenpuuhakkuissa ei pyritä tiettyyn puuston pohjapinta-alaan, vaan puuston tiheyden mittarina käytetään siemenpuiden runkolukua. Suositellut jäävän puuston pohjapinta-alat sisältävät yhden neliömetrin (1 m²) varmuusrajan säännösten vähimmäispohjapinta-aloihin nähden. Näin metsänhoidon suosituksissa halutaan varmistaa, ettei metsää hakata vahingossa liian harvaksi. Luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen kasvun edistämiseksi on jäävän puuston pohjapinta-alan oltava varsin alhainen. Pienaukkojen koko ja määrä ja välialueiden käsittely tulee sovittaa olosuhteisiin ja tavoitteisiin. Tällöin otettava huomioon esimerkiksi pintakasvillisuuden rehevöitymisen tai tuulituhojen riski. Männikön ylispuukasvatuksessa ei ole tarkoituksenmukaista tähdätä tiettyyn puuston pohjapinta-alaan. Siihen tähtäävässä siemenpuuhakkuussa jätetään kivennäismailla 50–150 runkoa hehtaarille. Kun puuston pohjapinta-ala alittaa taulukossa mainitun säännösten mukaisen vähimmäismäärän, merkitään siemenpuuhakkuu metsänkäyttöilmoituksessa uudistushakkuuksi. Jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä männyn ylispuukasvatus on turvemailla syytä toteuttaa pienaukoittain tai kaistaleittain. Peitteellisyys ja puuston haihdutuksen korkea taso säilytetään yhdistämällä siemenpuuhakkuu kaistale- tai pienaukkohakkuun kanssaSaarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372.&nbsp;Pelkkä männyn siemenpuuasento on todennäköisesti liian harva ylläpitämään puuston kasvun kannalta riittävää haihduntaa. Uudistamisvelvoite voi tulla kyseeseen Poiminta- ja pienaukkohakkuut luetaan lainsäädännössä kasvatushakkuisiin, mutta hakkuun jälkeisen puuston vähimmäismäärät poikkeavat muista kasvatushakkuista. Jos puuston pohjapinta-ala (m²/ha) alittaa hakkuun jälkeen säännösten Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä 1308/2013.mukaisen vähimmäismäärän käsittelyalueella, on metsänuudistumisesta huolehdittava lain mukaisesti. Pohjapinta-alaa laskettaessa mukaan ei oteta yhtenäistä aluetta, jossa on jo säännösten vaatimukset täyttävä taimikko. Metsälain mukainen uudistamisvelvoite on otettava huomioon myös, jos hakkuussa syntyy yli 0,3 hehtaarin kokoinen aukko. Jatkuvassa kasvatuksessa voi olla tarkoituksenmukaista tehdä tätä suurempia aukkoja etenkin Pohjois-Suomessa. Näistä lakirajan enimmäiskoon ylittävistä aukoista ei kuitenkaan käytännössä aiheudu juuri ongelmia, koska ne uudistuvat luontaisesti varsin hyvin. Pohjois-Suomen paksukunttaiset kohteet ovat tästä poikkeus. Metsänkäyttöilmoitukseen yli 0,3 hehtaarin aukkoja sisältävä hakkuu on merkittävä uudistushakkuuksi. Lain edellyttämät taimikon perustamistoimenpiteet on tehtävä kolmen vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä. Uudistamisvelvoite täyttyy, kun määräaikaan mennessä uudistusalalla on taulukon mukainen vähimmäismäärä keskipituudeltaan vähintään 50 cm:n mittaisia kasvatuskelpoisia taimia.

# Kasvatustiheys jatkuvassa kasvatuksessa

## Puuston määrä käsittelyalueella jatkuvassa kasvatuksessa

Seuraavassa taulukossa on esitetty viitteellisiä puuston pohjapinta-aloja ennen ja jälkeen jatkuvan kasvatuksen hakkuuta. Männyn ylispuukasvatuksessa tehtävissä siemenpuuhakkuissa ei pyritä tiettyyn puuston pohjapinta-alaan, vaan puuston tiheyden mittarina käytetään siemenpuiden runkolukua.
Suositellut jäävän puuston pohjapinta-alat sisältävät yhden neliömetrin (1 m²) varmuusrajan säännösten vähimmäispohjapinta-aloihin nähden. Näin metsänhoidon suosituksissa halutaan varmistaa, ettei metsää hakata vahingossa liian harvaksi. Luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen kasvun edistämiseksi on jäävän puuston pohjapinta-alan oltava varsin alhainen.
Pienaukkojen koko ja määrä ja välialueiden käsittely tulee sovittaa olosuhteisiin ja tavoitteisiin. Tällöin otettava huomioon esimerkiksi pintakasvillisuuden rehevöitymisen tai tuulituhojen riski.

# Kasvatustiheys jatkuvassa kasvatuksessa

## Puuston määrä käsittelyalueella jatkuvassa kasvatuksessa

### Viitteellinen puuston pohjapinta-ala (PPA) ennen jatkuvan kasvatuksen hakkuuta ja sen jälkeen. Jos lähtökohtana on tiheä metsä, ei hakkuuta tule tehdä metsätuhoriskin vuoksi kerralla liian voimakkaasti.

##  [Puuston pohjapinta-ala jatkuvassa kasvatuksessa](/fi/node/851)

Table
|   |   | PPA ennen hakkuuta, m²/ha | PPA hakkuun jälkeen eteläisessä Suomessa, m²/ha | PPA hakkuun jälkeen keskisessä Suomessa, m²/ha | PPA hakkuun jälkeen pohjoisessa Suomessa, m²/ha |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Kuusivaltaiset metsät, suositus | Tuore kangas1 | ≥ 20 | n. 11 | n. 10 | n. 9 |
| Kuusivaltaiset metsät, suositus | Lehtomainen kangas1 | ≥ 22 | n. 12 | n. 11 | n. 10 |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Tuoreet tai sitä ravinteikkaammat kankaat |   | 10 | 9 | 8 (72) |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Mustikka- ja sitä ravinteikkaammat ojitetut turvekankaat  |   | 8 | 7,2 | 6,4(5,62) |
| Mäntyvaltaiset metsät, suositus | Kuiva kangas1 |   | *** | *** | *** |
| Mäntyvaltaiset metsät, suositus | Kuivahko kangas1 |   | *** | *** | *** |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Kuivahkot tai sitä karummat kankaat |   | 9 | 8 | 6(52) |
| Säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja | Puolukka- ja sitä karummat ojitetut turvekankaat |   | 7,2 | 6,4 | 4,8(42) |
solut: säännösten mukainen vähimmäis-PPA eli ns. lakiraja.
1 ja vastaavat turvemaat. Ojitetuilla turvemailla ojien osuus otetaan huomioon, jolloin PPA on alhaisempi. Ojitettujen turvekankaiden lakirajaan nähden suositellaan kuitenkin jätettäväksi noin 1 m²/ha korkeampi PPA.
2 Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä ja Muonio, Salla, Savukoski, ja Sodankylä
\*\*\*Männikön siemenpuuhakkuussa jätetään 50*–*100 runkoa/ha. Puuston pohjapinta-alalle ei ole määritelty tavoitetta. Jos puuston määrä alittaa taulukossa esitetyn vähimmäis-PPA:n, metsälain mukaan kyse on uudistushakkuusta.

Männikön ylispuukasvatuksessa ei ole tarkoituksenmukaista tähdätä tiettyyn puuston pohjapinta-alaan. Siihen tähtäävässä siemenpuuhakkuussa jätetään kivennäismailla 50–150 runkoa hehtaarille. Kun puuston pohjapinta-ala alittaa taulukossa mainitun säännösten mukaisen vähimmäismäärän, merkitään siemenpuuhakkuu metsänkäyttöilmoituksessa uudistushakkuuksi.
Jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä männyn ylispuukasvatus on turvemailla syytä toteuttaa pienaukoittain tai kaistaleittain. Peitteellisyys ja puuston haihdutuksen korkea taso säilytetään yhdistämällä siemenpuuhakkuu kaistale- tai pienaukkohakkuun kanssa. Pelkkä männyn siemenpuuasento on todennäköisesti liian harva ylläpitämään puuston kasvun kannalta riittävää haihduntaa.

# Kasvatustiheys jatkuvassa kasvatuksessa

## Uudistamisvelvoite voi tulla kyseeseen

Poiminta- ja pienaukkohakkuut luetaan lainsäädännössä kasvatushakkuisiin, mutta hakkuun jälkeisen puuston vähimmäismäärät poikkeavat muista kasvatushakkuista. Jos puuston pohjapinta-ala (m²/ha) alittaa hakkuun jälkeen säännösten mukaisen vähimmäismäärän käsittelyalueella, on metsänuudistumisesta huolehdittava lain mukaisesti. Pohjapinta-alaa laskettaessa mukaan ei oteta yhtenäistä aluetta, jossa on jo säännösten vaatimukset täyttävä taimikko.
Metsälain mukainen uudistamisvelvoite on otettava huomioon myös, jos hakkuussa syntyy yli 0,3 hehtaarin kokoinen aukko. Jatkuvassa kasvatuksessa voi olla tarkoituksenmukaista tehdä tätä suurempia aukkoja etenkin Pohjois-Suomessa. Näistä lakirajan enimmäiskoon ylittävistä aukoista ei kuitenkaan käytännössä aiheudu juuri ongelmia, koska ne uudistuvat luontaisesti varsin hyvin. Pohjois-Suomen paksukunttaiset kohteet ovat tästä poikkeus. Metsänkäyttöilmoitukseen yli 0,3 hehtaarin aukkoja sisältävä hakkuu on merkittävä uudistushakkuuksi.
Lain edellyttämät taimikon perustamistoimenpiteet on tehtävä kolmen vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä. Uudistamisvelvoite täyttyy, kun määräaikaan mennessä uudistusalalla on taulukon mukainen vähimmäismäärä keskipituudeltaan vähintään 50 cm:n mittaisia kasvatuskelpoisia taimia.

# Kasvatustiheys jatkuvassa kasvatuksessa

## Uudistamisvelvoite voi tulla kyseeseen

### Uudistamisvelvoitteen edellyttämät taimimäärät alueittain.

##  [Uudistamisvelvoitteen täyttyminen ](/fi/node/891)

Table
|   | Aika hakkuun päättymisestä, enintään vuotta | Havupuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha | Lehtipuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha |
| --- | --- | --- | --- |
| Eteläinen Suomi | 10 | 1 500 | 1 100 |
| Keskinen Suomi | 15 | 1 500 | 1 100 |
| Pohjoinen Suomi | 20 | 1 200 | 1 100 |
| Suojametsäalue | 25 | 1 200 | 1 100 |
Uudistamisvelvoitteen edellyttämät taimimäärät alueittain.

Jatkuvan kasvatuksen käsittelyalue on yhdestä tai useammasta metsikkökuviosta koostuva kokonaisuus tai kartalle rajattu alue, jolla tehdään hakkuita tai metsänhoitotoimenpiteitä pääasiassa koko alueella. Käsittelyalue muodostuu siten mahdollisista pienaukoista ja niiden välialueista. Käsittelyalueelle on jäätävä kokonaisuudessaan riittävästi puustoa.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

Kasvatustiheys jatkuvassa kasvatuksessa

Lähtötilanteen huomioiminen lopputuloksen laadun arvioinnissa Myös hoitamattoman nuoren metsän energiapuun korjuussa pyritään samaan laatuun kuin hoidetun nuoren metsän kohdalla. Tämä voi kuitenkin olla haastavaa, jos lähtötilanteena on hyvin tiheä ja riukuuntunut metsä. Seuraavilla toimilla voidaan kuitenkin päästä lähelle laadukasta korjuun lopputulosta: hakkuuta haittaava alikasvos on raivattu tarvittaessa korjuuajankohta on valittu kohteen kantavuuden ja hakkuukaluston mukaan&nbsp;korjuuajankohta ja varastopaikka on valittu puutavaran kaukokuljetusvaatimusten mukaan&nbsp;kokopuun korjuu on valittu vain siihen soveltuvalle kohteelle suositusten mukaisesti&nbsp;kasvamaan jätetty puusto on tavoitteen mukainen tai mahdollisimman lähellä sitä&nbsp;on huolehdittu riskiaikana juurikäävän torjunnasta riskikohteilla&nbsp;on vältetty maastovaurioiden syntymistä&nbsp;on pyritty välttämään puustovaurioiden syntymistä&nbsp;ajourien leveys ja ajouraväli ovat metsänhoidon suositusten mukaiset&nbsp;kokopuun korjuussa on huolehdittu ravinteisuuden hoidosta.

# Energiapuun hakkuu hoitamattomissa metsissä

### Hoitamattoman nuoren kasvatusmetsän suositeltava runkoluku hakkuun jälkeen. Runkoluvut on ilmoitettu koko kuviolle, johon sisältyvät myös ajourat.

##  [Hoitamattoman nuoren kasvatusmetsän ensiharvennus koko Suomessa](/fi/node/2068)

Table
| Pääpuulaji ja kasvupaikka | Runkoluku (kpl/ha), kun valtapituus 10–11 m | Runkoluku (kpl/ha), kun valtapituus 11–13 m |
| --- | --- | --- |
| MäntyTuore kangas ja mustikkaturvekangasKuivahko kangas ja puolukkaturvekangasKuiva kangas ja varputurvekangas  |  1200- 14001 1100 - 13001 1000 - 1200 |  1100 - 13001 1000 - 12002 900 - 1100 |
| KuusiLehtomainen kangas ja ruohoturvekangasTuore kangas ja mustikkaturvekangas |  1200 - 14003 1200 - 14003 |  1000 - 12003 1000 - 12003 |
| RauduskoivuLehtomainen ja tuore kangasVaihtoehdot:Harvennetaan tiheyteen 900–1 100 kpl/ha, jonka jälkeen kaksi harvennusta ennen päätehakkuuta.Harvennetaan tiheyteen 700–800 kpl/ha, jonka jälkeen yksi myöhempi  harvennus ennen päätehakkuuta. Jos rauduskoivun alla on kasvatuskelpoinen alikasvoskuusikko, tehdään ensiharvennus vielä voimakkaampana. | RauduskoivuLehtomainen ja tuore kangasVaihtoehdot:Harvennetaan tiheyteen 900–1 100 kpl/ha, jonka jälkeen kaksi harvennusta ennen päätehakkuuta.Harvennetaan tiheyteen 700–800 kpl/ha, jonka jälkeen yksi myöhempi  harvennus ennen päätehakkuuta. Jos rauduskoivun alla on kasvatuskelpoinen alikasvoskuusikko, tehdään ensiharvennus vielä voimakkaampana. | RauduskoivuLehtomainen ja tuore kangasVaihtoehdot:Harvennetaan tiheyteen 900–1 100 kpl/ha, jonka jälkeen kaksi harvennusta ennen päätehakkuuta.Harvennetaan tiheyteen 700–800 kpl/ha, jonka jälkeen yksi myöhempi  harvennus ennen päätehakkuuta. Jos rauduskoivun alla on kasvatuskelpoinen alikasvoskuusikko, tehdään ensiharvennus vielä voimakkaampana. |
| HieskoivuRuohoturvekangas tai mustikkaturvekangasVaihtoehdot:Voidaan kasvattaa lyhyellä kiertoajalla ilman harvennuksia. Harvennetaan tiheyteen 1 500–2 500 kpl/ha, minkä jälkeen ei enää harvenneta.Jos eteläisessä ja keskisessä Suomessa oleva kohde sisältää vanerikoivuainesta, harvennetaan ensin tiheyteen 1 200–1 300 kpl/ha ja myöhemmin vielä toisen kerran.Jos alla on kasvatuskelpoinen kuusentaimikko, harvennetaan tiheyteen 800–1 000 kpl/ha. Hieskoivut voidaan poistaa, kun kuusten pituus on 3–4 metriä. | HieskoivuRuohoturvekangas tai mustikkaturvekangasVaihtoehdot:Voidaan kasvattaa lyhyellä kiertoajalla ilman harvennuksia. Harvennetaan tiheyteen 1 500–2 500 kpl/ha, minkä jälkeen ei enää harvenneta.Jos eteläisessä ja keskisessä Suomessa oleva kohde sisältää vanerikoivuainesta, harvennetaan ensin tiheyteen 1 200–1 300 kpl/ha ja myöhemmin vielä toisen kerran.Jos alla on kasvatuskelpoinen kuusentaimikko, harvennetaan tiheyteen 800–1 000 kpl/ha. Hieskoivut voidaan poistaa, kun kuusten pituus on 3–4 metriä. | HieskoivuRuohoturvekangas tai mustikkaturvekangasVaihtoehdot:Voidaan kasvattaa lyhyellä kiertoajalla ilman harvennuksia. Harvennetaan tiheyteen 1 500–2 500 kpl/ha, minkä jälkeen ei enää harvenneta.Jos eteläisessä ja keskisessä Suomessa oleva kohde sisältää vanerikoivuainesta, harvennetaan ensin tiheyteen 1 200–1 300 kpl/ha ja myöhemmin vielä toisen kerran.Jos alla on kasvatuskelpoinen kuusentaimikko, harvennetaan tiheyteen 800–1 000 kpl/ha. Hieskoivut voidaan poistaa, kun kuusten pituus on 3–4 metriä. |
1 Sisältää sekapuustona hyviä koivuja n 10 % ja kasvatuskelpoisia kuusia.
2 Sisältää sekapuustona yksittäisiä hyviä koivuja ja kuusia.
3 Sisältää sekapuustona hyviä koivuja n. 10 %.

# Energiapuun hakkuu hoitamattomissa metsissä

## Lähtötilanteen huomioiminen lopputuloksen laadun arvioinnissa

Myös hoitamattoman nuoren metsän energiapuun korjuussa pyritään samaan laatuun kuin hoidetun nuoren metsän kohdalla. Tämä voi kuitenkin olla haastavaa, jos lähtötilanteena on hyvin tiheä ja riukuuntunut metsä. Seuraavilla toimilla voidaan kuitenkin päästä lähelle laadukasta korjuun lopputulosta:
- hakkuuta haittaava alikasvos on raivattu tarvittaessa korjuuajankohta on valittu kohteen kantavuuden ja hakkuukaluston mukaan
- korjuuajankohta ja varastopaikka on valittu puutavaran kaukokuljetusvaatimusten mukaan
- kokopuun korjuu on valittu vain siihen soveltuvalle kohteelle suositusten mukaisesti
- kasvamaan jätetty puusto on tavoitteen mukainen tai mahdollisimman lähellä sitä
- on huolehdittu riskiaikana juurikäävän torjunnasta riskikohteilla
- on vältetty maastovaurioiden syntymistä
- on pyritty välttämään puustovaurioiden syntymistä
- ajourien leveys ja ajouraväli ovat metsänhoidon suositusten mukaiset
- kokopuun korjuussa on huolehdittu ravinteisuuden hoidosta.

Hoitamattomien metsien energiapuun korjuulla pyritään saamaan puuston tiheys laadukkaan ainespuun kasvatuksen mahdollistavalle tasolle. Hoidon puutteen vuoksi ylitiheänä kasvaneen metsän tavoiterunkoluku energiapuun korjuun jälkeen riippuu metsikön kasvupaikasta, valtapituudesta ja kasvatettavasta puulajista.

Energiapuuharvennus

Energiapuun hakkuu hoitamattomissa metsissä

Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen. Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön. Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan. Hakamaat Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä. Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja. Hakamaat ovat tavallisesti vähäpuustoisia, lehtipuuvaltaisia ja melko avoimia ympäristöjä. Ne vaihettuvat usein toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Kuva: © Sara Turunen. Metsälaitumet Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta. Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa. Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia alueita, joilla karjan laidunnuksen jäljet erottuvat kasvillisuudessa. Puusto on kooltaan, iältään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää vaihtelevampaa. Kuva: © Airi Matila. Lehdesniityt Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes. Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin. Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Marko Svensberg. Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille. Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko. Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua. Puustoinen perinneympäristö. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

Luontotyyppi on rajattavissa oleva maa- tai vesialue, jolla on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Ympäristötekijöitä ovat maaperä, ilmasto-olosuhteet sekä pinnanmuodot ja vesitalous. Eliöstön ominaisuuksia ovat eliöyhteisön lajikoostumus ja rakenne. Metsäisiä luontotyyppejä ovat esimerkiksi erilaiset lehdot tai kangasmetsät.

Luonnon monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Luontotyyppien suojelulla turvataan parhaiten luonnon alueellista vaihtelua, luontokohteiden kytkeytymistä toisiinsa ja luonnon kestävyyttä muuttuvissa oloissa.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen

Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen.
Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.
Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Hakamaat

Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä.
Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Metsälaitumet

Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta.
Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Lehdesniityt

Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes.
Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin.
Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke

Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle

Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille.
Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko.
Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.
**Kiinnitä huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:**• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.

Suositukset **puustoisten perinneympäristöjen** huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Puustoisia perinneympäristöjä on jäljellä niin vähän, että kaikilla kohteilla tulisi pyrkiä säilyttämään niiden monimuotoisuudelle merkittävät ominaispiirteet, kuten vanhat järeät puut, järeä lahopuu ja niittylaikut.
- Hoidon tavoitteena on vaalia monipuolista lajistoa sekä karjan luomaa maisemaa. Lisäksi tavoitteena on palauttaa ja säilyttää pala perinteikästä maaseutua.
- Puustoisen perinneympäristön kunnostus ja hoito kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen. Umpeenkasvaneen kohteen kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa sekä poistetaan puita.
- Kaikki puuston käsittely suositellaan tehtäväksi pienimuotoisin poimintahakkuin ja vältetään tasavälein harventamista.
- Hoidossa pyritään rakenteeltaan vaihtelevaan metsään, jossa on useita puulajeja. Lehtipuiden suosiminen on suositeltavaa etenkin hakamailla. Kuusia vähennetään sekä hakamailta että lehdesniityiltä.
- Kohteilla säästetään monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet, etenkin vanhat elävät puut sekä lahovikaiset ja kuolleet lehti- ja havupuut.
- Kaikki hakkuutähteet kuljetetaan pois tai kerätään ja hävitetään polttamalla lähiympäristössä.
- Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan voidaan hoitaa niittämällä.
- Hakamaita voi hoitaa jatkuvilla raivauksilla, vaikka laidunnus alueella ei olisikaan mahdollista.
**Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen** käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:

- Korosta vaihettumisvyöhykkeen hoidossa puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
- Suosi pellon reunalla matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeää on suosia marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta.
- Harvenna pellon reunapuustoa voimakkaasti ja poista peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita.
- Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.
- Ylläpidä riistan suojapaikkoja säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta.
- Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.

Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

Hakamaita ja metsälaitumia on mahdollista kunnostaa luonnonsuojelulain tuella. Tuki myönnetään peruskunnostuksiin, esimerkiksi laitumen aitaamiseen, puuston raivauksiin, tai vaikkapa kedon tai ruovikon niittoon. Tuen tavoitteena on palauttaa hoitoon arvokkaat perinneympäristöt ja laajentaa niiden pinta-alaa.
Puustoiset perinneympäristöt eivät sisälly [metsälain 10 §](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863) mukaisiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin.

[Luonnonsuojelulain 64 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907) suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt, jotka ovat harvapuustoisia niittyjä, joilta on korjattu heinän lisäksi lehtikerppuja, ja joille ominaisia ovat iäkkäät lehdestetyt tai vesotut puut, joita on vähintään viisi puuta hehtaarilla. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun ympäristöviranomaisen tekemä suojelupäätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi

PEFC:n kriteerit edellyttävät, että valtakunnallisessa perinnebiotooppien inventoinnissa tunnistettuja valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja, joista tieto on annettu maanomistajalle, ei metsitetä eikä niille perusteta puuviljelmiä.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## FSC®-sertifiointi

FSC edellyttää rajaamaan erityiskohteita, joilla on erityistä merkitystä metsäekosysteemin monimuotoisuuden tai metsien rakenteen monipuolistamisen kannalta tilanteissa, joissa suojellun metsämaan pinta-ala on alle 10 %. Erityiskohteiksi voidaan rajata metsäniityt, hakamaat ja muut metsäiset perinneympäristöt, joilla on elinympäristön ominaispiirteiden säilyttämiseen tähtäävä hoitotavoite.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## METSO-kohteiksi sopivat puustoiset perinneympäristöt

- METSO-kohteeksi soveltuvat kaikki puustoiset perinneympäristöt.
- Erityisesti esimerkiksi lajistoltaan monipuoliset hakamaat ja metsälaitumet sekä erilaisten perinneympäristöjen muodostamat aluekokonaisuudet.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat puustoiset perinneympäristöt

- Puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan umpeenkasvaneet ja muuttuneet entiset perinneympäristöt.

Mahdollisimman laajat, lajistoltaan monipuoliset kohteet ovat puustoisissa perinnebiotoopeissa arvokkaimpia, mutta myös pienialaiset kohteet voivat olla lajistoltaan monimuotoisia. Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuusarvojen turvaaminen edellyttää suunnitelmallista ja pitkäjänteistä luonnonhoitoa, johon kuuluu oleellisesti kohteiden laidunnus tai niitto. METSO-ohjelmassa voidaan edistää myös sellaisten puustoisten perinneympäristöjen kunnostusta ja hoitoa, jotka eivät ole maatalouden tukijärjestelmien piirissä.

Puustoisia perinneympäristöjä ovat hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt. Kohteiden väheneminen on heikentänyt niistä riippuvaisten uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää niiden tunnistamista ja rajaamista sekä niille luonteenomaisten piirteiden huomioon ottamista metsänkäsittelyssä.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Puustoisia perinneympäristöjä ovat hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt. Kohteiden väheneminen on heikentänyt niistä riippuvaisten uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää niiden tunnistamista ja rajaamista sekä niille luonteenomaisten piirteiden huomioon ottamista metsänkäsittelyssä. 

Metsätilan taloudellisen arvon määrittäminen kuuluu osaksi omistajan vaihdosta. Arvoa nostaa esimerkiksi hyvä saavutettavuus. Kuva: © Tarja Ollas Tiivistelmä Onnistunut metsätilan omistusjärjestely ja verovaikutusten hallinta edellyttää hyvää juridista tietämystä. Toteutukseen on hyvä hankkia asiantuntija-apua.Luopujan vaihtoehdot ovat: kauppa, lahjanluonteinen kauppa, lahja, testamentti ja perintö ilman testamenttia lakimääräisen perimyksen mukaisesti. Luovutuksessa on mahdollista hyödyntää myös osakeyhtiö- tai yhteismetsämuotoa.Luovutuksessa voidaan sopia erikseen metsätilan omistusoikeuden ja hallintaoikeuden siirtymisestä.Jos metsäkiinteistö siirtyy perintönä, saaja ei voi hyödyntää muiden vaihtoehtojen veroetuja. Kuolinpesä ei ole suositeltava pitkäaikaiseksi omistusmuodoksi.Metsätilan sukupolvenvaihdoksen vaiheisiin kuuluvat muun muassa keskustelu perheen tai suvun kanssa, asiantuntija-avun hankkiminen, metsän arvonmääritys ja nykytilan selvittäminen, osapuolten tarkempien tavoitteiden määrittäminen, vaihtoehtojen vertailu ja omistajanvaihdoksen toteuttaminen.Metsän omistusmuotoja ovat muun muassa yksin tai yhdessä puolison kanssa, metsäyhtymä, kuolinpesä, yhteismetsä ja osakeyhtiö. Metsätilan omistajanvaihdos Metsätilat ovat kiinteää omaisuutta, joita voidaan kaupata, vaihtaa, testamentata tai lahjoittaa kuten muitakin kiinteistöjä. Metsätilan omistajanvaihdos tulee ajankohtaiseksi, kun omistaja haluaa luopua metsistään, harkitsee metsätilan siirtoa seuraavalle sukupolvelle tai jos tilan omistaja menehtyy. Metsäomaisuus voi koostua yhdestä tai useammasta kiinteistöstä. Omistajanvaihdos voi koskea koko metsäomaisuutta eli metsälöä, osaa kiinteistöistä tai määräalaa yksittäisestä kiinteistöstä. Omistajanvaihdos voidaan toteuttaa osittaisena myös siten, että metsät jäävät luopujan ja jatkajan yhteisomistukseen tai luopuja pidättää itsellään metsiä koskevan hallintaoikeuden. Vaihtoehtoja toteuttaa omistajanvaihdos on useita. Tyypillisimpiä tapoja saada metsää ovat metsän osto tai periminen. Vaihdostapa vaikuttaa luopujan ja jatkajan verotukseen, joten vaihtoehtoja on syytä arvioida. Metsätilan sukupolvenvaihdos Mikäli metsänomistajalla on toive siirtää metsää seuraavalle sukupolvelle tai suoraan lapsenlapselle, on keskustelu omistajanvaihdoksesta hyvä aloittaa mahdollisen jatkajan tai jatkajien kanssa ajoissa. Tällöin puhutaan niin sanotusta metsätilan sukupolvenvaihdoksesta. Sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa otetaan selvää vaihtoehdoista ja keskustellaan avoimesti luopujan ja jatkajan toiveista ja tilanteesta. Näin varmistetaan, että metsätilan omistajanvaihdos sujuu hallitusti ja metsätilalla vaalitut arvot ja tavoitteet välittyvät jatkajan tietoon. Metsätilan onnistunut sukupolvenvaihdos edellyttää hyvää juridista tietämystä omistusjärjestelyistä ja verotuksesta. Näkemys metsänomistuksen mahdollisuuksista on tärkeä osa kokonaisuutta. Toteutukseen on siksi hyvä hankkia asiantuntija-apua. Omistajanvaihdoksessa tarkasteltavat tekijät Sopivin vaihtoehto omistajanvaihdokseen riippuu siitä, kenen näkökulmasta vaihdosta katsotaan: luopujan, jatkajan vai molempien. Tarkasteltavia tekijöitä ovat muun muassa: talous: luopujan/jatkajan henkilökohtainen taloudellinen tilanne ja tarpeetverotus: omistajanvaihdoksen veroseuraamukset, kuten perintövero, lahjavero, luovutusvoittovero, varainsiirtovero sekä metsätalouden veroedut: metsävähennys ja metsälahjavähennysmetsän mahdollisuudet ja taloudellinen arvo: metsän tilanne, kuten hakkuumahdollisuudet ja investointitarpeet sekä mahdolliset käyttörajoitteet. Omistajanvaihdoksen menetelmien kuvaukset Metsätila voi vaihtaa omistajaa lahjoituksen, kaupan, lahjanluonteisen kaupan tai perinnön myötä. Omistajanvaihdoksen yhteydessä metsän omistus voidaan myös tarvittaessa muuttaa yksityishenkilön suorasta omistuksesta yhteismetsä- tai osakeyhtiömuotoon. Luovuttaja voi myös pidättää itselleen tai yhdelle tai useammalle henkilölle määräaikaisen tai elinikäisen hallintaoikeuden omaisuuteen luovutuksen yhteydessä. Lisätietoa ja tukea päätöksentekoon omistajanvaihdoksesta Suomen metsäkeskus&nbsp;tarjoaa koulutuksia ja tarkempaa tietoa omistajanvaihdokseen liittyvistä seikoista, joita metsästä luopuvan sekä uuden metsänomistajan on syytä ottaa huomioon. Myös seuraavilta tahoilta saa neuvoja omistajanvaihdokseen: Verohallinto: verotus ja huojennusehdotMetsäalan palveluntarjoajat: metsänhoidon ja omistajanvaihdoksen suunnittelu, asiantuntija-apu ja malliasiakirjat. Palveluntarjoajia löytyy esimerkiksi Metsään.fi-palvelusta.Juristit tai tilitoimistot: oikeudellinen ja taloudellinen neuvonta. Osa toimijoista on erikoistunut metsänomistuksen juridisiin ja verotuksellisiin erityiskysymyksiin.Lisätietoa aiheesta: Uuden metsänomistajan opas, Verohallinto. Metsän omistusmuodot Metsän omistusmuoto vaikuttaa metsäomaisuuden hallinnointiin, talouteen sekä käytännön päätöksentekoon. Yksityisomistus omistusmuotona Yleisimmin metsätilan omistaa yksi henkilö tai puolisot yhdessä. Puolisoilla voi olla myös omia metsäkiinteistöjä. Vaikka puolisoilla olisi omat tilat, voidaan heidät kuitenkin verotuksessa katsoa yhdeksi metsätalouden harjoittajaksi ja tällöin he antavat vain yhden metsäveroilmoituksen. Näin toimitaan varsinkin silloin, jos metsätilat ovat samassa kunnassa. Metsäyhtymä omistusmuotona Yhtymä on omistusmuoto, jossa vähintäänkin kaksi osapuolta, jotka eivät ole puolisoita, omistavat metsäkiinteistön yhdessä. Yhtymäosuudet eli määräosat ilmaistaan murtolukuina. Samojen murtolukujen perusteella metsätalouden tulos tai tappio jaetaan yhtymän osakkaiden omassa verotuksessa huomioitavaksi. Tyypillisiä esimerkkejä yhtymistä ovat vanhempien ja lasten tai sisarusten yhteisesti omistama metsätila. Tilaa koskeva päätöksenteko&nbsp;edellyttää lähtökohtaisesti osakkaiden yksimielisyyttä. Päätöksentekoa voi helpottaa yhteishallintasopimuksella, jolla esimerkiksi yksi yhtymän jäsenistä valtuutetaan hoitamaan yhtymän asioita yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Myös enemmistöpäätöksenteosta voidaan sopia. Yhtymäosuuden osto on kiinteän omaisuuden kauppaa, josta syntyy metsävähennyspohjaa. Metsäyhtymä muodostuu esimerkiksi silloin, jos henkilöt ostavat yhdessä metsätilan. Tyypillinen metsäyhtymän muodostumistapa on myös henkilön kuolema, jolloin perinnönjättäjän ja lesken yhteisesti omistamasta metsätilasta muodostetaan yhtymä. Myös kuolinpesässä tehdyn ositus- ja perinnönjakosopimuksen myötä muodostuu usein metsäyhtymä, mikäli metsät osoitetaan jaossa vähintään kahden osakkaan yhteisomistukseen. Kuolinpesä omistusmuotona Henkilön kuollessa muodostuu kuolinpesä, jonka osakkaita ovat yleensä leski ja rintaperilliset, eli lapset. Osakkailla on oikeus osallistua kuolinpesän yhteishallintoon. Jakamaton kuolinpesä voi toimia metsätalouden harjoittajana siihen saakka, kunnes kuolinpesässä tehdään perinnönjako. Kuolinpesää ja sen omaisuutta koskevat päätökset edellyttävät pääsääntöisesti yksimielisyyttä, kuten metsäyhtymässäkin. Kuolinpesä ei ole suositeltava pitkäaikaiseksi omistusmuodoksi. Kuolinpesä on syytä purkaa, kun se on selvitetty. Metsätilan pirstomista on vältettävä, sillä se vaikeuttaa tilan käyttöä sekä taloudellisessa että hallinnollisessa mielessä. Tilan voi säilyttää yhtenäisenä joko jakamalla sen yhdelle perilliselle tai muodostamalla siitä metsäyhtymä. Metsätilan liittäminen yhteismetsään tai uuden yhteismetsän perustaminen voivat myös olla hyviä ratkaisuja. Kuolinpesässä metsätalouden verovuoden tappiot jäävät vähennettäväksi kuolinpesän myöhemmistä voitollisista tuloksista. Jos voitollisia tuloksia ei synny seuraavan kymmenen vuoden aikana, ei tappioita voi enää lainkaan vähentää. Sen sijaan metsäyhtymän mahdolliset tappiot välittyvät jo samana verovuonna osakkaiden henkilökohtaisessa verotuksessa huomioitaviksi, jolloin metsätalouden tappiot saadaan hyödynnetyksi osakkaiden muiden pääomatulojen tai ansiotulojen verotuksessa. Kuolinpesäosuuden osto on irtaimen omaisuuden kauppaa, joten siitä ei synny metsävähennysoikeutta. Samasta syystä kuolinpesäosuuden myynnistä voi joutua maksamaan luovutusvoittoveroa, jos luovutusvoittoa syntyy, vaikka lähisukulaisten välisen metsätilakaupan luovutusvoiton verovapaus muilta osin toteutuisi. Siksi kuolinpesät ovat tässä suhteessa verotuksellisesti epäedullinen omistusmuoto. Yleensä ennen osakkaiden välisiä metsäomaisuuden luovutuksia kuolinpesä kannattaa purkaa perinnönjakosopimuksella. Metsää sisältävän kuolinpesän purkamistapoja Muodostetaan yhtymä jametsätalouden harjoittamista jatketaan yhtymänäjoku yhtymän osakkaista ostaa yhtymäosuudet muilta ja jatkaa itsenäisesti tilan metsätalouttaperustetaan yhtymän pohjalta yhteismetsä tai liitytään olemassa olevaan yhteismetsään.Jaetaan kuolinpesän omaisuus siten, että yksi saa metsän ja muut muuta omaisuutta.Jaetaan kuolinpesän metsät määräaloina osakkaille.Ongelmana on tilarakenteen pirstoutuminen pienemmäksi.Jos perilliset myyvät metsän tai oman osuutensa kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä, voidaan luovutusvoittolaskelmassa käyttää hankintamenona metsän myyntihintaa, jolloin luovutusvoittoveroseuraamuksia ei tule. Verovuosi tarkoittaa perintöverotuksessa sitä vuotta, jolloin perinnönjättäjä on kuollut. Myyntihinnan käyttäminen hankintamenona edellyttää kuitenkin sitä, että perintöverotukseen haetaan oikaisua toteutuneen myyntihinnan perusteella.Myydään metsäomaisuus ulkopuoliselle, jos yhtymässä ei ole metsätaloudesta kiinnostunutta jatkajaa. Myynnin veroseuraamuksiin voi vaikuttaa se, myydäänkö metsät ennen vai jälkeen kuolinpesän purkamista. Yhteismetsä omistusmuotona Yhteismetsä on osakaskiinteistöille kuuluvaa yhteistä aluetta. Osakaskiinteistöjen määrä ja niihin sisältyvä yhteismetsäosuuksien määrä voi vaihdella. Osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat yhteismetsän osakaskunnan, jonka tehtävänä on huolehtia yhteismetsää koskevien asioiden hoidon järjestämisestä. Käytännön toiminnasta vastaa joko toimitsija tai osakaskunnan valitsema hoitokunta. Yhteismetsät ovat kirjanpitovelvollisia. Pakollisen kirjanpidon ansiosta yhteismetsän talouden ja kannattavuuden seuranta on selkeää. Yhteismetsien verokanta on alhaisempi kuin muissa omistusmuodoissa, eli 26,5 % (2026). Yhteismetsä vastaa veron maksusta ja yhteismetsän osakkailleen jakama ylijäämä on osakkaille verovapaata tuloa. Kun yhteismetsä on suuri, toiminnasta syntyy mittakaavaetuja ja voidaan saada säännöllisiä, jopa vuosittaisia tuloja. Osakeyhtiö omistusmuotona Osakeyhtiö on perinteinen yritystoiminnan järjestäytymismalli. Siinä omistajat vastaavat osakeyhtiön velvoitteista vain sijoittamallaan pääomalla. Osakeyhtiötä verotetaan yhteisönä ja osakeyhtiön maksamat osingot ovat yleensä veronalaista pääomatuloa osakkeenomistajille. Listaamattomien yhtiöiden (ei pörssiyhtiö) jakamien osinkojen verotus riippuu yhtiön nettovarallisuudesta. Vakavaraisesta yhtiöstä saatuja osinkoja verotetaan kevyemmin, kun taas velkaisen osakeyhtiön osinkoja verotetaan raskaammin ja osittain omistajan ansiotuloina. Kun perustetaan osakeyhtiö, yhtiöön apporttina (apportti = muu kuin rahasijoituksena yritykseen laitettu omaisuus) tuoduista metsistä joudutaan suorittamaan varainsiirtovero ja mahdollinen luovutusvoittovero. Yhtiöllä ei ole myöskään&nbsp;metsätalouden veronalaisesta pääomatulosta oikeutta menovaraukseen, tuhovaraukseen tai metsävähennykseen, mikä tyypillisesti heikentää yhtiöiden edullisuutta muihin omistusmuotoihin nähden. Järkevin metsän omistusmuoto on kuitenkin aina tapauskohtainen seikka ja riippuu muun muassa metsänomistajan tavoitteista, metsätilan pitoajasta ja metsätaloustoiminnan laajuudesta. Osakeyhtiö on oikeutettu valtion metsätalouden tukiin edellyttäen, että osakkaina on vain luonnollisia henkilöitä ja yhtiön pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänomistuksen tilanteita Metsätilan omistajanvaihdokseen on useita toteutustapoja, kuten kauppa ja lahjanluonteinen kauppa. Metsää voi omistaa yksin tai yhdessä. Omistusmuoto vaikuttaa muun muassa päätöksenteon malleihin.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

Metsätilan omistajanvaihdokseen on useita toteutustapoja, kuten kauppa ja lahjanluonteinen kauppa. Metsää voi omistaa yksin tai yhdessä. Omistusmuoto vaikuttaa muun muassa päätöksenteon malleihin.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Tiivistelmä

- Onnistunut metsätilan omistusjärjestely ja verovaikutusten hallinta edellyttää hyvää juridista tietämystä. Toteutukseen on hyvä hankkia asiantuntija-apua.
- Luopujan vaihtoehdot ovat: kauppa, lahjanluonteinen kauppa, lahja, testamentti ja perintö ilman testamenttia lakimääräisen perimyksen mukaisesti. Luovutuksessa on mahdollista hyödyntää myös osakeyhtiö- tai yhteismetsämuotoa.
- Luovutuksessa voidaan sopia erikseen metsätilan omistusoikeuden ja hallintaoikeuden siirtymisestä.
- Jos metsäkiinteistö siirtyy perintönä, saaja ei voi hyödyntää muiden vaihtoehtojen veroetuja. Kuolinpesä ei ole suositeltava pitkäaikaiseksi omistusmuodoksi.
- Metsätilan sukupolvenvaihdoksen vaiheisiin kuuluvat muun muassa keskustelu perheen tai suvun kanssa, asiantuntija-avun hankkiminen, metsän arvonmääritys ja nykytilan selvittäminen, osapuolten tarkempien tavoitteiden määrittäminen, vaihtoehtojen vertailu ja omistajanvaihdoksen toteuttaminen.
- Metsän omistusmuotoja ovat muun muassa yksin tai yhdessä puolison kanssa, metsäyhtymä, kuolinpesä, yhteismetsä ja osakeyhtiö.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Metsätilan omistajanvaihdos

Metsätilat ovat kiinteää omaisuutta, joita voidaan kaupata, vaihtaa, testamentata tai lahjoittaa kuten muitakin kiinteistöjä. Metsätilan omistajanvaihdos tulee ajankohtaiseksi, kun omistaja haluaa luopua metsistään, harkitsee metsätilan siirtoa seuraavalle sukupolvelle tai jos tilan omistaja menehtyy.
Metsäomaisuus voi koostua yhdestä tai useammasta kiinteistöstä. Omistajanvaihdos voi koskea koko metsäomaisuutta eli metsälöä, osaa kiinteistöistä tai määräalaa yksittäisestä kiinteistöstä. Omistajanvaihdos voidaan toteuttaa osittaisena myös siten, että metsät jäävät luopujan ja jatkajan yhteisomistukseen tai luopuja pidättää itsellään metsiä koskevan hallintaoikeuden.
Vaihtoehtoja toteuttaa omistajanvaihdos on useita. Tyypillisimpiä tapoja saada metsää ovat metsän osto tai periminen. Vaihdostapa vaikuttaa luopujan ja jatkajan verotukseen, joten vaihtoehtoja on syytä arvioida.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Metsätilan omistajanvaihdos

**Metsätilan sukupolvenvaihdos**

Mikäli metsänomistajalla on toive siirtää metsää seuraavalle sukupolvelle tai suoraan lapsenlapselle, on keskustelu omistajanvaihdoksesta hyvä aloittaa mahdollisen jatkajan tai jatkajien kanssa ajoissa. Tällöin puhutaan niin sanotusta metsätilan sukupolvenvaihdoksesta.
Sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa otetaan selvää vaihtoehdoista ja keskustellaan avoimesti luopujan ja jatkajan toiveista ja tilanteesta. Näin varmistetaan, että metsätilan omistajanvaihdos sujuu hallitusti ja metsätilalla vaalitut arvot ja tavoitteet välittyvät jatkajan tietoon.
Metsätilan onnistunut sukupolvenvaihdos edellyttää hyvää juridista tietämystä omistusjärjestelyistä ja verotuksesta. Näkemys metsänomistuksen mahdollisuuksista on tärkeä osa kokonaisuutta. Toteutukseen on siksi hyvä hankkia asiantuntija-apua.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Metsätilan omistajanvaihdos

##  [Esimerkki metsätilan sukupolvenvaihdoksen vaiheista](/fi/node/3756)

Table
**Esimerkki metsätilan sukupolvenvaihdoksen vaiheista**| Lähtötilanne: Nykyinen metsänomistaja suunnittelee luopumista omistuksestaan. |
| --- |
| 1. Keskustellaan perheen tai suvun kanssa metsien merkityksestä ja mahdollisista omistuksen jatkajista. |
| 2. Pyydetään metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun ja toteutukseen asiantuntija-apua sopivalta kumppanilta. |
| 3. Määritetään metsän arvo ja nykytila. |
| 4. Määritetään luopujan ja jatkajan/jatkajien tarkempi tilanne: tavoitteet metsänomistukselle, tarpeet, toiveet ja huolet, tuki jatkajalle. |
| 5. Arvioidaan vaihtoehtojen toteutettavuus, oikeudelliset asiat sekä taloudelliset seuraukset luopujalle ja jatkajalle (rahoitustarpeet, verotus). |
| 6. Valitaan luovutustapa, valmistellaan asiakirjat ja toteutetaan omistajanvaihdos. Vaihtoehtoja: kauppa, lahjanluonteinen kauppa, lahja, testamentti, perintö ilman testamenttia. |
| Lopputulos: Uusi metsänomistaja on aktiivisessa roolissa, kun myös hallintaoikeus metsään on siirtynyt. |

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Metsätilan omistajanvaihdos

##  [Esimerkki metsätilan sukupolvenvaihdoksen vaiheista](/fi/node/3756)

**Omistajanvaihdoksessa tarkasteltavat tekijät**

Sopivin vaihtoehto omistajanvaihdokseen riippuu siitä, kenen näkökulmasta vaihdosta katsotaan: luopujan, jatkajan vai molempien. Tarkasteltavia tekijöitä ovat muun muassa:
- **talous:** luopujan/jatkajan henkilökohtainen taloudellinen tilanne ja tarpeet
- **verotus**: omistajanvaihdoksen veroseuraamukset, kuten perintövero, lahjavero, luovutusvoittovero, varainsiirtovero sekä metsätalouden veroedut: metsävähennys ja metsälahjavähennys
- **metsän mahdollisuudet ja taloudellinen arvo:** metsän tilanne, kuten hakkuumahdollisuudet ja investointitarpeet sekä mahdolliset käyttörajoitteet.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Omistajanvaihdoksen menetelmien kuvaukset

Metsätila voi vaihtaa omistajaa lahjoituksen, kaupan, lahjanluonteisen kaupan tai perinnön myötä. Omistajanvaihdoksen yhteydessä metsän omistus voidaan myös tarvittaessa muuttaa yksityishenkilön suorasta omistuksesta yhteismetsä- tai osakeyhtiömuotoon.
Luovuttaja voi myös pidättää itselleen tai yhdelle tai useammalle henkilölle määräaikaisen tai elinikäisen hallintaoikeuden omaisuuteen luovutuksen yhteydessä.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Omistajanvaihdoksen menetelmien kuvaukset

##  [Omistajanvaihdoksen menetelmien vertailu](/fi/node/3757)

Table
**Omistajanvaihdoksen menetelmien vertailu**| Vaihtoehto | Kuvaus ja soveltuvuus | Taloudellisia etuja | Verotus |
| --- | --- | --- | --- |
| Kauppa | Metsätilakaupassa omaisuus myydään markkinahintaan, eli käypään arvoon perheenjäsenelle tai ulkopuoliselle ostajalle. Verotuksellisesti normaalissa kaupassa kauppahinta on yli 75 prosenttia tilan käyvästä arvosta. Soveltuvia tilanteita:- metsä halutaan myydä ulkopuoliselle markkinahintaan tai- metsälle ei löydy sopivaa jatkajaa suvusta tai - tilalla on runsaasti puustoa, jolloin jatkajalle syntyy kaupassa paljon metsävähennyspohjaa.  | Myyjälle:- Kauppahinta- Mahdollinen luovutusvoiton verovapaus kauppahinnasta myytäessä lähisukulaiselleOstajalle:Metsävähennys koko kauppahinnasta | Myyjälle:- Luovutusvoittovero- Voi aiheutua käytetyn metsävähennyksen tuloutus myytävän tilan osuudelta  Ostajalle varainsiirtovero.  |
| Lahja | Lahjoituksessa metsätilasta luovutaan vastikkeetta. Soveltuvia tilanteita:- nykyisellä omistajalla ei ole tarvetta saada metsästä kauppahintaa tai- perillisiä on vain yksi tai muille perillisille halutaan antaa metsän sijaan muuta omaisuutta tai- metsästä ei ole lähivuosina odotettavissa merkittäviä hakkuutuloja.  | Saajalle: - Mahdollinen metsälahjavähennys- Mahdollinen luovuttajalta siirtyvä metsävähennyspohja, kun tilan omistusoikeus siirtyy vastikkeettomasti. | Saajalle lahjavero säännösten mukaisesti. |
| Lahjanluonteinen kauppa | Metsäomaisuuden lahjanluonteinen kauppa on kompromissi lahjoituksen ja kaupan väliltä. Lahjaluonteisessa kaupassa kauppahinta on enintään 75 prosenttia tilan käyvästä arvosta.  | Luovuttajalle:- Kauppahinta- Mahdollinen luovutusvoiton verovapaus kauppahinnasta myytäessä lähisukulaiselleSaajalle: Metsävähennys ja metsälahjavähennys | Luovuttajalle:- Luovutusvoittovero kauppaosuudesta - Voi aiheutua käytetyn metsävähennyksen tuloutus myytävän tilan osuudelta Saajalle:- Lahjavero lahjaosuudesta - Varainsiirtovero kauppaosuudesta  |
| Testamentti | Metsänomistaja voi testamentilla määrätä, miten omaisuus jaetaan hänen kuolemansa jälkeen. Testamentti on hyvä laatia ajoissa ja huolellisesti sekä varmistaa sen pätevyys. Testamentilla voi esimerkiksi turvata lesken aseman tai ohjata tilan sopivalle jatkajalle. Hallintaoikeustestamentilla voidaan ohjata hallintaoikeus eri taholle kuin omistusoikeus.  | Ei verohyötyjä. | Saajalle perintövero säännösten mukaisesti. |
| Perintö, ei testamenttia | Metsä siirtyy perijöille lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti. Lähtökohtaisesti tämä on heikoin vaihtoehto omistajanvaihdokseen. Kuolinpesän hallinnoinnista ja purkamisesta aiheutuu lisätyötä. | Ei verohyötyjä. | Saajalle perintövero säännösten mukaisesti. |

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Lisätietoa ja tukea päätöksentekoon omistajanvaihdoksesta

[**Suomen metsäkeskus**](https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/metsatilan-omistajanvaihdos) tarjoaa koulutuksia ja tarkempaa tietoa omistajanvaihdokseen liittyvistä seikoista, joita metsästä luopuvan sekä uuden metsänomistajan on syytä ottaa huomioon.
Myös seuraavilta tahoilta saa neuvoja omistajanvaihdokseen:
- **Verohallinto:** verotus ja huojennusehdot
- **Metsäalan palveluntarjoajat**: metsänhoidon ja omistajanvaihdoksen suunnittelu, asiantuntija-apu ja malliasiakirjat. Palveluntarjoajia löytyy esimerkiksi Metsään.fi-palvelusta.
- **Juristit tai tilitoimistot:** oikeudellinen ja taloudellinen neuvonta. Osa toimijoista on erikoistunut metsänomistuksen juridisiin ja verotuksellisiin erityiskysymyksiin.

Lisätietoa aiheesta: [**Uuden metsänomistajan opas**, Verohallinto](https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/metsa/uusi-metsanomistaja/).

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Metsän omistusmuodot

Metsän omistusmuoto vaikuttaa metsäomaisuuden hallinnointiin, talouteen sekä käytännön päätöksentekoon.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Yksityisomistus omistusmuotona

Yleisimmin metsätilan omistaa yksi henkilö tai puolisot yhdessä. Puolisoilla voi olla myös omia metsäkiinteistöjä. Vaikka puolisoilla olisi omat tilat, voidaan heidät kuitenkin verotuksessa katsoa yhdeksi metsätalouden harjoittajaksi ja tällöin he antavat vain yhden metsäveroilmoituksen. Näin toimitaan varsinkin silloin, jos metsätilat ovat samassa kunnassa.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Metsäyhtymä omistusmuotona

Yhtymä on omistusmuoto, jossa vähintäänkin kaksi osapuolta, jotka eivät ole puolisoita, omistavat metsäkiinteistön yhdessä. Yhtymäosuudet eli määräosat ilmaistaan murtolukuina. Samojen murtolukujen perusteella metsätalouden tulos tai tappio jaetaan yhtymän osakkaiden omassa verotuksessa huomioitavaksi. Tyypillisiä esimerkkejä yhtymistä ovat vanhempien ja lasten tai sisarusten yhteisesti omistama metsätila.
Tilaa koskeva päätöksenteko edellyttää lähtökohtaisesti osakkaiden yksimielisyyttä. Päätöksentekoa voi helpottaa yhteishallintasopimuksella, jolla esimerkiksi yksi yhtymän jäsenistä valtuutetaan hoitamaan yhtymän asioita yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Myös enemmistöpäätöksenteosta voidaan sopia. Yhtymäosuuden osto on kiinteän omaisuuden kauppaa, josta syntyy metsävähennyspohjaa.
Metsäyhtymä muodostuu esimerkiksi silloin, jos henkilöt ostavat yhdessä metsätilan. Tyypillinen metsäyhtymän muodostumistapa on myös henkilön kuolema, jolloin perinnönjättäjän ja lesken yhteisesti omistamasta metsätilasta muodostetaan yhtymä. Myös kuolinpesässä tehdyn ositus- ja perinnönjakosopimuksen myötä muodostuu usein metsäyhtymä, mikäli metsät osoitetaan jaossa vähintään kahden osakkaan yhteisomistukseen.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Kuolinpesä omistusmuotona

Henkilön kuollessa muodostuu kuolinpesä, jonka osakkaita ovat yleensä leski ja rintaperilliset, eli lapset. Osakkailla on oikeus osallistua kuolinpesän yhteishallintoon. Jakamaton kuolinpesä voi toimia metsätalouden harjoittajana siihen saakka, kunnes kuolinpesässä tehdään perinnönjako. Kuolinpesää ja sen omaisuutta koskevat päätökset edellyttävät pääsääntöisesti yksimielisyyttä, kuten metsäyhtymässäkin.
Kuolinpesä ei ole suositeltava pitkäaikaiseksi omistusmuodoksi. Kuolinpesä on syytä purkaa, kun se on selvitetty. Metsätilan pirstomista on vältettävä, sillä se vaikeuttaa tilan käyttöä sekä taloudellisessa että hallinnollisessa mielessä. Tilan voi säilyttää yhtenäisenä joko jakamalla sen yhdelle perilliselle tai muodostamalla siitä metsäyhtymä. Metsätilan liittäminen yhteismetsään tai uuden yhteismetsän perustaminen voivat myös olla hyviä ratkaisuja.
Kuolinpesässä metsätalouden verovuoden tappiot jäävät vähennettäväksi kuolinpesän myöhemmistä voitollisista tuloksista. Jos voitollisia tuloksia ei synny seuraavan kymmenen vuoden aikana, ei tappioita voi enää lainkaan vähentää. Sen sijaan metsäyhtymän mahdolliset tappiot välittyvät jo samana verovuonna osakkaiden henkilökohtaisessa verotuksessa huomioitaviksi, jolloin metsätalouden tappiot saadaan hyödynnetyksi osakkaiden muiden pääomatulojen tai ansiotulojen verotuksessa.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Kuolinpesä omistusmuotona

**Metsää sisältävän kuolinpesän purkamistapoja**

Kuolinpesäosuuden osto on irtaimen omaisuuden kauppaa, joten siitä ei synny metsävähennysoikeutta. Samasta syystä kuolinpesäosuuden myynnistä voi joutua maksamaan luovutusvoittoveroa, jos luovutusvoittoa syntyy, vaikka lähisukulaisten välisen metsätilakaupan luovutusvoiton verovapaus muilta osin toteutuisi. Siksi kuolinpesät ovat tässä suhteessa verotuksellisesti epäedullinen omistusmuoto. Yleensä ennen osakkaiden välisiä metsäomaisuuden luovutuksia kuolinpesä kannattaa purkaa perinnönjakosopimuksella.
- Muodostetaan yhtymä ja
1 . metsätalouden harjoittamista jatketaan yhtymänä
2 . joku yhtymän osakkaista ostaa yhtymäosuudet muilta ja jatkaa itsenäisesti tilan metsätaloutta
3 . perustetaan yhtymän pohjalta yhteismetsä tai liitytään olemassa olevaan yhteismetsään.
- Jaetaan kuolinpesän omaisuus siten, että yksi saa metsän ja muut muuta omaisuutta.
- Jaetaan kuolinpesän metsät määräaloina osakkaille.
- Ongelmana on tilarakenteen pirstoutuminen pienemmäksi.
- Jos perilliset myyvät metsän tai oman osuutensa kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä, voidaan luovutusvoittolaskelmassa käyttää hankintamenona metsän myyntihintaa, jolloin luovutusvoittoveroseuraamuksia ei tule. Verovuosi tarkoittaa perintöverotuksessa sitä vuotta, jolloin perinnönjättäjä on kuollut. Myyntihinnan käyttäminen hankintamenona edellyttää kuitenkin sitä, että perintöverotukseen haetaan oikaisua toteutuneen myyntihinnan perusteella.
- Myydään metsäomaisuus ulkopuoliselle, jos yhtymässä ei ole metsätaloudesta kiinnostunutta jatkajaa. Myynnin veroseuraamuksiin voi vaikuttaa se, myydäänkö metsät ennen vai jälkeen kuolinpesän purkamista.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Yhteismetsä omistusmuotona

Yhteismetsä on osakaskiinteistöille kuuluvaa yhteistä aluetta. Osakaskiinteistöjen määrä ja niihin sisältyvä yhteismetsäosuuksien määrä voi vaihdella. Osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat yhteismetsän osakaskunnan, jonka tehtävänä on huolehtia yhteismetsää koskevien asioiden hoidon järjestämisestä.
Käytännön toiminnasta vastaa joko toimitsija tai osakaskunnan valitsema hoitokunta.
Yhteismetsät ovat kirjanpitovelvollisia. Pakollisen kirjanpidon ansiosta yhteismetsän talouden ja kannattavuuden seuranta on selkeää.

Yhteismetsien verokanta on alhaisempi kuin muissa omistusmuodoissa, eli 26,5 % (2026). Yhteismetsä vastaa veron maksusta ja yhteismetsän osakkailleen jakama ylijäämä on osakkaille verovapaata tuloa. Kun yhteismetsä on suuri, toiminnasta syntyy mittakaavaetuja ja voidaan saada säännöllisiä, jopa vuosittaisia tuloja.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

## Osakeyhtiö omistusmuotona

Osakeyhtiö on perinteinen yritystoiminnan järjestäytymismalli. Siinä omistajat vastaavat osakeyhtiön velvoitteista vain sijoittamallaan pääomalla. Osakeyhtiötä verotetaan yhteisönä ja osakeyhtiön maksamat osingot ovat yleensä veronalaista pääomatuloa osakkeenomistajille. Listaamattomien yhtiöiden (ei pörssiyhtiö) jakamien osinkojen verotus riippuu yhtiön nettovarallisuudesta. Vakavaraisesta yhtiöstä saatuja osinkoja verotetaan kevyemmin, kun taas velkaisen osakeyhtiön osinkoja verotetaan raskaammin ja osittain omistajan ansiotuloina.
Kun perustetaan osakeyhtiö, yhtiöön apporttina (apportti = muu kuin rahasijoituksena yritykseen laitettu omaisuus) tuoduista metsistä joudutaan suorittamaan varainsiirtovero ja mahdollinen luovutusvoittovero. Yhtiöllä ei ole myöskään metsätalouden veronalaisesta pääomatulosta oikeutta menovaraukseen, tuhovaraukseen tai metsävähennykseen, mikä tyypillisesti heikentää yhtiöiden edullisuutta muihin omistusmuotoihin nähden. Järkevin metsän omistusmuoto on kuitenkin aina tapauskohtainen seikka ja riippuu muun muassa metsänomistajan tavoitteista, metsätilan pitoajasta ja metsätaloustoiminnan laajuudesta.
Osakeyhtiö on oikeutettu valtion metsätalouden tukiin edellyttäen, että osakkaina on vain luonnollisia henkilöitä ja yhtiön pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen.

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänomistuksen tilanteita**](/fi/kategoriat/metsanomistuksen-tilanteita)

Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

Metsätilan omistajanvaihdokseen on useita toteutustapoja, kuten kauppa ja lahjanluonteinen kauppa. Metsää voi omistaa yksin tai yhdessä. Omistusmuoto vaikuttaa muun muassa päätöksenteon malleihin. 

Text Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.

Kaistalehakkuu on uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Menetelmä sopii luontaisesti hyvin taimettuville kohteille, joilla reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.

Kaistalehakkuu

Harvennushakkuissa on jätettävä kasvamaan vähintään lain edellyttämä määrä kasvatuskelpoista ja tasaisesti jakautunutta puustoa. Uudistushakkuusta seuraa uudistamisvelvoite, eli velvollisuus aikaansaada määräajassa lain asettamien kriteerien mukainen taimikko. Metsänhoidon suositukset auttavat valitsemaan omiin tavoitteisiin sopivan tavan harventaa ja uudistaa metsää. Kuva: © Maria Lindén. Tiivistelmä Metsänomistajalla on lainsäädännön puitteissa oikeus käyttää tai suojella metsää tavoitteidensa mukaisesti.Metsien käyttöä ohjaavista säädöksistä keskeisimmät ovat metsälaki ja sitä tarkentava asetus, luonnonsuojelulaki, vesilaki, laki metsätuhojen torjunnasta, muinaismuistolaki ja rakentamislain maisematyölupa.Jokaisenoikeudet mahdollistavat metsien virkistyskäytön ilman metsänomistajan suostumusta. Metsänomistaja voi myöntää oikeuksia mm. metsästykseen ja muuhun jokaisenoikeudet ylittävään virkistyskäyttöön.Metsänomistajalle muodostuu oikeuksia ja velvollisuuksia 1) metsäomaisuuden hoidosta, 2) puustotuhojen seurauksena ja 3) aktiivisesta metsän hoidosta ja käytöstä.Metsän hakkuista ja ojituksesta on yleensä tehtävä ilmoitus viranomaiselle. Osa toimista vaatii luvan.Metsänomistajalla on oikeus liittää metsänsä metsäsertifiointiin, josta seuraa myös velvollisuuksia.Metsänomistajalla on oikeus hakea valtion tukea metsänhoitotöihin, luonnonhoitoon ja suojeluun. Metsänomistaja päättää metsiensä käytöstä Metsän vastuulliseen omistamiseen kuuluu tietoisten valintojen tekeminen ja huolehtiminen metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä. Metsänomistaja huolehtii metsien kasvukyvystä ja hiilensidonnasta, luonnon monimuotoisuudesta, maaperän ja vesistöjen hyvästä tilasta sekä metsän käytön sosiaalisesta kestävyydestä. Metsänomistajan vähimmäisvastuut ja toiminnan reunaehdot perustuvat lainsäädäntöön. Metsänomistaja voi valita oman tapansa hyödyntää metsää lainsäädännön asettamissa rajoissa. Metsän suojelu on yksi metsän käyttömuodoista. Lainsäädäntö ei velvoita metsänomistajaa tekemään metsänhoitotöitä tai hakkuita. Poikkeuksena ovat metsätuholain mukaiset velvoitteet sellaisissa tapauksissa, joissa vahingoittuneen havupuuston määrä ylittää laissa määritellyt raja-arvot. Tavoitteena on välttää vahingon laajeneminen hyönteistuhojen takia. Metsien käyttöä ohjaavia lakejaTärkeimmät metsänomistajan toimintaa ohjaavat säädökset ovat:Metsälaki – käsittelyn vähimmäisvaatimukset ja reunaehdot sekä erityisen tärkeiden elinympäristöjen turvaaminenValtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä&nbsp;– metsälakia tarkentavat säännöksetLuonnonsuojelulaki – suojelualueiden huomioiminen, eliölajien ja luontotyyppien suojeluVesilaki – vesiluontotyyppien suojelu, ojitus, vesien ja pohjaveden hyvän tilan säilyttäminenLaki metsätuhojen torjunnasta – metsätuhojen syntymisen ja leviämisen ehkäiseminenMuinaismuistolaki – kiinteiden muinaisjäännösten säilyttäminen.&nbsp;Muita säädöksiä: riistavahinkolaki, yksityistielaki, maastoliikennelaki, laki metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä (Metka), rakentamislaki ja alueidenkäyttölaki (maisematyölupa,&nbsp;kaavoituksen vaikutukset), maa-aineslaki, lunastuslaki, ulkoilulaki, poronhoitolaki, kiinteistönmuodostamislaki (mm. rasitteet), laki eräistä naapuruussuhteista (rajojen avaaminen), ympäristönsuojelulaki (maaperän ja pohjaveden pilaamiskielto&nbsp;sekä säädökset vesistöjen pilaantumisen estämiseksi ja korjaamiseksi) sekä EU:n luonto- ja lintudirektiivit. Metsien virkistyskäyttö ja metsästysoikeudet Suomessa jokaisenoikeudet mahdollistavat metsien laajan virkistyskäytön ilman erillistä metsänomistajan suostumusta. Jokaisenoikeuksiin kuuluvat muun muassa: oikeus vahinkoa aiheuttamatta liikkua jalan, hiihtäen tai pyörälläoikeus poimia luonnonvaraisia marjoja ja sieniä.Oikeuksiin liittyy velvollisuus olla vahingoittamatta toisten omaisuutta. Ilman metsänomistajan lupaa ei saa tehdä avotulta tai ajaa maastossa moottoriajoneuvolla. Myös linnunpöntön ripustaminen edellyttää metsänomistajan lupaa. Metsänomistajalla on oikeus päättää omistamansa alueen metsästysoikeudesta sekä sen vuokraamisesta tai luovuttamisesta esimerkiksi paikalliselle metsästysseuralle. Metsästysoikeuksien vuokraamisesta on suositeltavaa laatia aina kirjallinen sopimus. Metsänomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia kootusti Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet laajenevat metsän käytön aktiivisuuden myötä. Valtaosa metsänomistajan oikeuksista ja velvollisuuksista liittyy metsien aktiiviseen hoitoon ja käyttöön. Metsän omistaminen tuo mukanaan muutamia perusvelvollisuuksia. Metsätuholaki velvoittaa metsänomistajaa toimimaan, jos luonnonhäiriö vaurioittaa merkittävästi havupuustoa. Mistä metsänomistajan tulee lain mukaan ilmoittaa ja mihin tarvitaan lupa? Metsänomistajan on tärkeää tuntea, milloin toimenpiteistä on tehtävä ilmoitus ja milloin tarvitaan lupa. Vastuu lakisääteisten luontokohteiden huomioimisesta on metsänomistajalla, metsän hakkaajalla sekä hakkuun suunnittelijalla. Ennen toimenpiteitä voi aluekohtaisia rajoitteita ja suojelupäätöksiä selvittää muun muassa Metsään.fi-palvelusta tai kunnan ympäristöviranomaiselta. Ilmoitusvelvollisuudet Metsänkäyttöilmoitus on tehtävä ennen hakkuiden aloittamista.&nbsp;Metsänkäyttöilmoitus tehdään Suomen metsäkeskukselle, ja se toimii tiedoksiantona viranomaiselle. Katso lisätietoa metsänkäyttöilmoituksesta Suomen metsäkeskuksen sivuilta.Ilmoitus ojituksesta on tehtävä vesilain mukaisesti 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä lupaviranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä muusta kuin vähäisestä ojituksesta. Ilmoitus voi olla tarpeen tehdä myös muun muassa ojitusmätästyksestä ja piennarteiden rakentamisesta. Ojitusilmoitus on hyvä tehdä aina; viranomainen voi arvioida, onko ojituksen vaikutus vähäinen.Luvanvaraisia toimenpiteitä Toimenpiteet erityiskohteissa.&nbsp;Esimerkiksi suojelualueelle tai uhanalaisen lajin esiintymispaikalle tai niiden läheisyyteen suunnitellut toimet voivat edellyttää poikkeuslupaa tai viranomaisen hyväksyntää.Metsälain 10 §:n&nbsp;erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyä ja hoitotoimenpiteitä koskeva poikkeuslupa. Erityisen tärkeissä elinympäristöissä on mahdollista poikkeusluvalla toteuttaa metsälain kieltämiä käsittelyjä, mikäli metsänomistajalle muutoin aiheutuisi vähäistä suurempaa menetystä tai haittaa.Vesilain 2. luvun 11§:n suojeltujen vesiluontotyyppien (mm. lähteet ja norot) luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Lupa- ja valvontavirasto voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeuksen.Kaava-alueilla toimittaessa hakkuu voi edellyttää rakentamislain mukaisen maisematyöluvan hakemista. Jos metsä sijaitsee taajaman läheisyydessä, on syytä selvittää, rajoittaako kaavoitus alueella metsänkäyttöä.Maa-ainesten&nbsp;ottaminen voi edellyttää maa-aineslupaa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos maa-aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen.Ojitukselle on haettava tietyissä tilanteissa lupa. Ojitus on luvanvaraista esimerkiksi silloin, jos se aiheuttaa vesistön tilan huononemista. Valtiontuet metsänhoitoon ja suojeluun Metsänomistaja voi hakea tukea valtiolta tiettyihin metsänhoitotöihin. Yksityisille metsänomistajille tarkoitettua Metka-tukeaMetsakeskus.fi, Metka-tuet (viitattu 3.11.2025)&nbsp;voi hakea tiettyihin metsän- ja luonnonhoidon töihin, metsäteiden perusparannukseen sekä metsän määräaikaiseen suojeluun. Metka-tukia eri toimenpiteille: Taimikon ja nuoren metsän hoidon tukiTerveyslannoituksen tukiMetsätietuki (ml. sillat)Suometsän hoidon tukiKulotustukiYmpäristötukiLuonnonhoidon tuki.Valtiolta voi myös saada korvauksen metsän suojelusta, jos tilalla on vapaaehtoisen suojelun kriteerit täyttäviä kohteita. Yksityinen metsänomistaja voi tarjota aluettaan vapaaehtoiseen suojeluun joko pysyvästi tai määräaikaisesti METSO-ohjelman&nbsp;kautta. Määräaikainen 10 vuoden ympäristötukipäätös tehdään yhteistyössä Metsäkeskuksen kanssa. Vapaaehtoisesta pysyvästä suojelusta sovitaan alueellisen elinvoimakeskuksen kanssa. Lisätietoa Tietoa metsänomistajan oikeuksista, velvollisuuksista, omaisuuden järjestelyistä ja metsäverotuksesta on&nbsp;Suomen metsäkeskuksen sivuilla. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänomistamisen tavoitteet Metsänomistamiseen liittyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Metsien käyttöä rajoittaa ja ohjaa metsälaki ja joukko muita lakeja. Säädösten puitteissa metsänomistajalla on laaja oikeus ja mahdollisuus toimia tavoitteidensa mukaisesti. Metsien käyttöön vaikuttaa myös metsänomistajan tekemät sitoumukset, kuten metsäsertifiointi tai maanvuokrasopimus.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

Metsänomistamiseen liittyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Metsien käyttöä rajoittaa ja ohjaa metsälaki ja joukko muita lakeja. Säädösten puitteissa metsänomistajalla on laaja oikeus ja mahdollisuus toimia tavoitteidensa mukaisesti. Metsien käyttöön vaikuttaa myös metsänomistajan tekemät sitoumukset, kuten metsäsertifiointi tai maanvuokrasopimus.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Tiivistelmä

- Metsänomistajalla on lainsäädännön puitteissa oikeus käyttää tai suojella metsää tavoitteidensa mukaisesti.
- Metsien käyttöä ohjaavista säädöksistä keskeisimmät ovat metsälaki ja sitä tarkentava asetus, luonnonsuojelulaki, vesilaki, laki metsätuhojen torjunnasta, muinaismuistolaki ja rakentamislain maisematyölupa.
- Jokaisenoikeudet mahdollistavat metsien virkistyskäytön ilman metsänomistajan suostumusta. Metsänomistaja voi myöntää oikeuksia mm. metsästykseen ja muuhun jokaisenoikeudet ylittävään virkistyskäyttöön.
- Metsänomistajalle muodostuu oikeuksia ja velvollisuuksia 1) metsäomaisuuden hoidosta, 2) puustotuhojen seurauksena ja 3) aktiivisesta metsän hoidosta ja käytöstä.
- Metsän hakkuista ja ojituksesta on yleensä tehtävä ilmoitus viranomaiselle. Osa toimista vaatii luvan.
- Metsänomistajalla on oikeus liittää metsänsä metsäsertifiointiin, josta seuraa myös velvollisuuksia.
- Metsänomistajalla on oikeus hakea valtion tukea metsänhoitotöihin, luonnonhoitoon ja suojeluun.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Metsänomistaja päättää metsiensä käytöstä

Metsän vastuulliseen omistamiseen kuuluu tietoisten valintojen tekeminen ja huolehtiminen metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä. Metsänomistaja huolehtii metsien kasvukyvystä ja hiilensidonnasta, luonnon monimuotoisuudesta, maaperän ja vesistöjen hyvästä tilasta sekä metsän käytön sosiaalisesta kestävyydestä.
Metsänomistajan vähimmäisvastuut ja toiminnan reunaehdot perustuvat lainsäädäntöön. Metsänomistaja voi valita oman tapansa hyödyntää metsää lainsäädännön asettamissa rajoissa. Metsän suojelu on yksi metsän käyttömuodoista.
Lainsäädäntö ei velvoita metsänomistajaa tekemään metsänhoitotöitä tai hakkuita. Poikkeuksena ovat metsätuholain mukaiset velvoitteet sellaisissa tapauksissa, joissa vahingoittuneen havupuuston määrä ylittää laissa määritellyt raja-arvot. Tavoitteena on välttää vahingon laajeneminen hyönteistuhojen takia.

**Metsien käyttöä ohjaavia lakeja**Tärkeimmät metsänomistajan toimintaa ohjaavat säädökset ovat:**Metsälaki** – käsittelyn vähimmäisvaatimukset ja reunaehdot sekä erityisen tärkeiden elinympäristöjen turvaaminen**Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä** – metsälakia tarkentavat säännökset**Luonnonsuojelulaki** – suojelualueiden huomioiminen, eliölajien ja luontotyyppien suojelu**Vesilaki** – vesiluontotyyppien suojelu, ojitus, vesien ja pohjaveden hyvän tilan säilyttäminen**Laki metsätuhojen torjunnasta** – metsätuhojen syntymisen ja leviämisen ehkäiseminen**Muinaismuistolaki** – kiinteiden muinaisjäännösten säilyttäminen. Muita säädöksiä: riistavahinkolaki, yksityistielaki, maastoliikennelaki, laki metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä (Metka), rakentamislaki ja alueidenkäyttölaki (maisematyölupa, kaavoituksen vaikutukset), maa-aineslaki, lunastuslaki, ulkoilulaki, poronhoitolaki, kiinteistönmuodostamislaki (mm. rasitteet), laki eräistä naapuruussuhteista (rajojen avaaminen), ympäristönsuojelulaki (maaperän ja pohjaveden pilaamiskielto sekä säädökset vesistöjen pilaantumisen estämiseksi ja korjaamiseksi) sekä EU:n luonto- ja lintudirektiivit.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Metsien virkistyskäyttö ja metsästysoikeudet

Suomessa jokaisenoikeudet mahdollistavat metsien laajan virkistyskäytön ilman erillistä metsänomistajan suostumusta. Jokaisenoikeuksiin kuuluvat muun muassa:
- oikeus vahinkoa aiheuttamatta liikkua jalan, hiihtäen tai pyörällä
- oikeus poimia luonnonvaraisia marjoja ja sieniä.
Oikeuksiin liittyy velvollisuus olla vahingoittamatta toisten omaisuutta. Ilman metsänomistajan lupaa ei saa tehdä avotulta tai ajaa maastossa moottoriajoneuvolla. Myös linnunpöntön ripustaminen edellyttää metsänomistajan lupaa.

Metsänomistajalla on oikeus päättää omistamansa alueen metsästysoikeudesta sekä sen vuokraamisesta tai luovuttamisesta esimerkiksi paikalliselle metsästysseuralle. Metsästysoikeuksien vuokraamisesta on suositeltavaa laatia aina kirjallinen sopimus.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Metsänomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia kootusti

Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet laajenevat metsän käytön aktiivisuuden myötä.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Metsänomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia kootusti

##  [Metsäomaisuuden hoitoon liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia](/fi/node/3752)

Table
**Metsäomaisuuden hoitoon liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia**| Oikeuksia | Velvollisuuksia |
| --- | --- |
| Vapaus valita omat tavat hyödyntää tai suojella metsää. | Lainhuudatuksen hakeminen kiinteistölle omistajanvaihdoksen jälkeen. |
| Oikeus pitää kiinteistöraja avoinna (1,5 metrin leveys). Tukkeutuneen rajan aukaisusta on ilmoitettava naapurikiinteistön omistajalle. | Kiinteistöveron maksaminen mahdollisista rakennuksista ja rakennuspaikoista. |

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Metsänomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia kootusti

##  [Luonnonhäiriön aiheuttamaan puustotuhoon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet](/fi/node/3753)

Table
**Luonnonhäiriön aiheuttamaan puustotuhoon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet**| Oikeuksia | Velvollisuuksia |
| --- | --- |
| On oikeus myydä puut ja suositeltavaa jättää osa kuolleesta puusta elinympäristöksi lahopuulajistolle.  | Velvoite poistaa vahingoittunut havupuusto tai toteuttaa muita metsätuholain mukaisia käsittelyvaihtoehtoja, jos vahingoittuneen puuston määrä ylittää lain asettamat raja-arvot (laki metsätuhojen torjunnasta). |
| Metsävakuutuksesta voi hakea korvauksia, mikäli sellainen on. | Ilmoitus hakkuusta metsänkäyttöilmoituksella. Ilmoituksella voidaan tarkentaa kyseessä olevan metsätuhon takia tehtävä hakkuu. |
Puustoon kohdistuneesta tuhosta voi tehdä vapaaehtoisen ilmoituksen Luonnonvarakeskukselle [lomakkeella](https://app.maptionnaire.com/q/99mmo7t4lf68).

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Metsänomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia kootusti

##  [Metsän aktiiviseen hoitoon ja käyttöön liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia](/fi/node/3754)

Table
**Metsän aktiiviseen hoitoon ja käyttöön liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia**| Oikeuksia | Velvollisuuksia |
| --- | --- |
| Oikeus hyödyntää metsää monipuolisesti ja saada siitä tuottoa omia tavoitteita painottaen:- puun myynti- kotitarvehakkuu- maan vuokraus tai myyminen- suojelu tai ennallistaminen- virkistyskäyttö- metsästysoikeuksien vuokraaminen- lupien myöntäminen metsän käyttöön- muu metsän taloudellinen hyödyntäminen.Metsän kehittäminen haluttuun suuntaan metsän- ja luonnonhoidon toimenpiteiden avulla. | Velvoite noudattaa lainsäädäntöä toimenpiteissä. - Metsänkäyttöilmoitus ennen hakkuita ja ilmoitus ojituksesta (tarvittaessa myös ojitusmätästys) ennen ojitukseen ryhtymistä. Osa toimista on luvanvaraisia.- Velvollisuus turvata lakisääteiset luontokohteet.- Metsälain uudistamisvelvoitteen mukaisesti metsän kasvu on varmistettava niin, että uudistushakkuita tehdessä tulee huolehtia uuden puuston syntymisestä. Kasvatushakkuissa – kuten harvennushakkuissa – on jätettävä kasvamaan vähintään lain edellyttämä määrä tasaisesti jakautunutta kasvatuskelpoista puustoa.  |
| Oikeus tehdä metsää koskevia vapaaehtoisia sopimuksia, kuten liittää metsä metsäsertifiointiin.  | Velvoite noudattaa sen metsäsertifiointijärjestelmän vaatimuksia, johon on vapaaehtoisesti liittynyt.  |
| Yksityisellä metsänomistajalla on mahdollisuus hakea metsätalouden tukia metsän- ja luonnonhoitoon, metsäteihin ja metsän määräaikaiseen suojeluun. | Veroilmoituksen laadinta vuosittain. Velvollisuus maksaa veroja metsätalouden tuloista, metsätalouteen kohdistuvat verovähennykset huomioiden. |

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Mistä metsänomistajan tulee lain mukaan ilmoittaa ja mihin tarvitaan lupa?

Metsänomistajan on tärkeää tuntea, milloin toimenpiteistä on tehtävä ilmoitus ja milloin tarvitaan lupa.
Vastuu lakisääteisten luontokohteiden huomioimisesta on metsänomistajalla, metsän hakkaajalla sekä hakkuun suunnittelijalla.
Ennen toimenpiteitä voi aluekohtaisia rajoitteita ja suojelupäätöksiä selvittää muun muassa Metsään.fi-palvelusta tai kunnan ympäristöviranomaiselta.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Mistä metsänomistajan tulee lain mukaan ilmoittaa ja mihin tarvitaan lupa?

**Luvanvaraisia toimenpiteitä**

- **Metsänkäyttöilmoitus** on tehtävä ennen hakkuiden aloittamista. Metsänkäyttöilmoitus tehdään Suomen metsäkeskukselle, ja se toimii tiedoksiantona viranomaiselle. Katso [lisätietoa metsänkäyttöilmoituksesta Suomen metsäkeskuksen sivuilta](https://www.metsakeskus.fi/fi/palvelut/metsankayttoilmoitus).
- **Ilmoitus ojituksesta** on tehtävä vesilain mukaisesti 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä lupaviranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä muusta kuin vähäisestä ojituksesta. Ilmoitus voi olla tarpeen tehdä myös muun muassa ojitusmätästyksestä ja piennarteiden rakentamisesta. Ojitusilmoitus on hyvä tehdä aina; viranomainen voi arvioida, onko ojituksen vaikutus vähäinen.
- Toimenpiteet **erityiskohteissa.** Esimerkiksi **suojelualueelle** tai uhanalaisen lajin esiintymispaikalle tai niiden läheisyyteen suunnitellut toimet voivat edellyttää poikkeuslupaa tai viranomaisen hyväksyntää.
- Metsälain 10 §:n **erityisen tärkeiden elinympäristöjen** käsittelyä ja hoitotoimenpiteitä koskeva poikkeuslupa. Erityisen tärkeissä elinympäristöissä on mahdollista poikkeusluvalla toteuttaa metsälain kieltämiä käsittelyjä, mikäli metsänomistajalle muutoin aiheutuisi vähäistä suurempaa menetystä tai haittaa.
- Vesilain 2. luvun 11§:n **suojeltujen vesiluontotyyppien** (mm. lähteet ja norot) luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Lupa- ja valvontavirasto voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeuksen.
- **Kaava-alueilla** toimittaessa hakkuu voi edellyttää **rakentamislain** mukaisen **maisematyöluvan** hakemista. Jos metsä sijaitsee taajaman läheisyydessä, on syytä selvittää, rajoittaako kaavoitus alueella metsänkäyttöä.
- **Maa-ainesten** ottaminen voi edellyttää maa-aineslupaa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos maa-aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen.
- **Ojitukselle** on haettava tietyissä tilanteissa lupa. Ojitus on luvanvaraista esimerkiksi silloin, jos se aiheuttaa vesistön tilan huononemista.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Valtiontuet metsänhoitoon ja suojeluun

Metsänomistaja voi hakea tukea valtiolta tiettyihin metsänhoitotöihin. Yksityisille metsänomistajille tarkoitettua **Metka-tukea** voi hakea tiettyihin metsän- ja luonnonhoidon töihin, metsäteiden perusparannukseen sekä metsän määräaikaiseen suojeluun.
Metka-tukia eri toimenpiteille:
- Taimikon ja nuoren metsän hoidon tuki
- Terveyslannoituksen tuki
- Metsätietuki (ml. sillat)
- Suometsän hoidon tuki
- Kulotustuki
- Ympäristötuki
- Luonnonhoidon tuki.

Valtiolta voi myös saada korvauksen metsän suojelusta, jos tilalla on vapaaehtoisen suojelun kriteerit täyttäviä kohteita. Yksityinen metsänomistaja voi tarjota aluettaan vapaaehtoiseen suojeluun joko pysyvästi tai määräaikaisesti **METSO-ohjelman** kautta. Määräaikainen 10 vuoden ympäristötukipäätös tehdään yhteistyössä Metsäkeskuksen kanssa. Vapaaehtoisesta pysyvästä suojelusta sovitaan alueellisen elinvoimakeskuksen kanssa.

# Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

## Lisätietoa

Tietoa metsänomistajan oikeuksista, velvollisuuksista, omaisuuden järjestelyistä ja metsäverotuksesta on [Suomen metsäkeskuksen](https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus) sivuilla.
**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänomistamisen tavoitteet**](/fi/kategoriat/metsanomistamisen-tavoitteet)

Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

Pintavalutukseen voidaan ojittamattomien soiden lisäksi hyödyntää myös ojitettuja kunnostamattomia soita sekä kivennäismaa-alueita. Suoalueilla voidaan toimia seuraavin, osin päällekkäisin tavoin: Pintavalutuskenttä: Tavoitteena on kiintoaineen ja ravinteiden pidättäminen. Veden johtaminen: Tavoitteena voi olla sekä luontoarvot että vesiensuojelu tai vain jompikumpi. Vesimäärä voi olla suurempi kuin luontaisesti suolle on virrannut. Veden palauttaminen: Tavoitteena on pääasiassa luontoarvot. Suolle palautetaan vain vedet, joita sinne on luontaisesti virrannut ennen ojituksia. Toimenpide tuottaa myös vesiensuojelullista hyötyä. Lue lisää vedenpalautuksesta ja veden johtamisesta: Vedenpalautus suolle. Pintavalutuksessa kiintoainetta ja ravinteita sidotaan maaperään ja pintakasvillisuuteen Metsätalouden vesiensuojelussa pintavalutuskentällä tarkoitetaan aluetta, jolle valuma-alueen vedet johdetaan maaperään ja pintakasvillisuuden sekaan. Veteen liuenneet ja huuhtoutuneet ravinteet ja kiintoaine sitoutuvat tehokkaasti kasvillisuuteen ja pintamaahan. Pintavalutusta suositellaan käytettäväksi ojankaivuun ja -perkauksen yhteydessä aina, kun kuormitusriski sitä edellyttää ja olosuhteet sen mahdollistavat.&nbsp;Veden ohjaamisella suoalueille voi olla myös vastaanottavan alueen suokasvillisuuden monimuotoisuutta parantava vaikutus, etenkin jos suo on kuivunut sitä ympäröivien suometsien ojituksen takia. Toimenpiteen seurauksena suovedenpinta nousee ja suon luontainen kasvillisuus elpyy. Perustettaessa pintavalutuskenttiä pinnanmuodoiltaan vaihtelevalle alueelle syntyy helposti oikovirtauksia. Erityisesti voimakkaasti viettävällä yli 1 % kaltevuuden rinteellä voi myös syntyä nopeita pintavirtauksia. Nämä oiko- ja pintavirtaukset heikentävät pintavalutuskentällä puhdistustulosta ja aiheuttavat eroosioriskin suurilla vesimäärillä. Pintavalutuskentälle menevän veden määrää voidaan rajoittaa ja suunnata erilaisilla toimenpiteillä esimerkiksi johde- ja jako-ojilla sekä ojitusjärjestelyillä. Suoalueelle perustettavilla pintavalutuskentillä ravinteet ja kiintoaine pidättyvät kentän ylimpään ja vettä läpäisevään turvekerrokseen sekä pohja- ja kenttäkerroksen kasvillisuuteen. Hyvä puhdistustulos saavutetaan suunnittelemalla ja toteuttamalla kenttä niin, että valumavesi on mahdollisimman laajasti kosketuksessa turpeen kanssa. Tärkeää on, että kentän toteuttamisvaiheessa maan pintaa ei rikota eikä pintakasvillisuutta vaurioiteta, sillä vesi tulisi saada jakautumaan tasaisesti koko pintavalutuskentän alueelle. Pintavalutuskentällä voi olla tarpeen tukkia oikovirtauksia kentän tehollisen pinta-alan kasvattamiseksi, mutta turhaa liikkumista kentällä on vältettävä. Myös johdeojan päätepiste on suunniteltava huolella pintavalutuskentän luontaiset pinnanmuodot huomioiden ja vesiä voi olla tarpeen johtaa kentälle useasta kohdasta. Pintavalutuskentän yläpuolelle ennen johdeojaa voidaan tarvittaessa kaivaa myös laskeutusallas, joka pidättää veden mukana etenevän karkeimman kiintoaineen ja estää johdeojaa tukkeutumasta suuren kuormituksen kohteilla. Pintavalutuskenttä voidaan suunnitella mihin tahansa kasvillisuuden peittämään ja kaltevuudeltaan sopivaan paikkaan, turve- tai kivennäismaalle. Suositeltavaa on aina varmistaa, etteivät pintavalutuskentältä purkautuvat vedet aiheuta suurta tulovirtaaman kasvua ja siten eroosioriskiä alapuolisissa ojissa. Taloudellisesti vähäarvoinen puusto ja pensaikko suositellaan jätettäviksi pintavalutuskentille. Muu puusto voidaan poistaa taloudellisin perustein tai kuolevan puuston vesistökuormituksen vuoksi, jos se voidaan tehdä maanpintaa rikkomatta ja hakkuutähteet keräten. Useimmiten pintavalutuskenttä on hyvä jättää koskemattomaksi toimivuuden varmistamiseksi.&nbsp;Myös perustamisen jälkeen on syytä välttää kentällä liikkumista koneilla tai ajoneuvoilla. Pintavalutuskenttä sitoo sekä kiintoainetta että ravinteita. Johdeojan avulla vältetään vettymishaitat pintavalutuskentän yläpuolisilla alueilla. Kuva: © Jani Antila Pintavalutuskentän ja valuma-alueen koko Pintavalutuskentän koko, sen hyötyala, kentälle tulevan veden määrä, oikovirtaukset sekä kentän kaltevuus, kasvillisuus ja turvekerroksen paksuus vaikuttavat tulevan veden puhdistustulokseen. Pintavalutuskentän tulisi olla niin suuri, että se hidastaa oleellisesti veden virtausta ja vesi suodattuu maan pintakerroksen ja sen kasvillisuuden läpi. Pintavalutuskentän suositeltava tehollinen pinta-ala on vähintään 1 % kentän yläpuolisen valuma-alueen pinta-alasta. Vähimmäispinta-alaa suuremmat alueet toimivat kuitenkin useimmiten paremmin. Mikäli suositusten mukaista alaa ei ole käytettävissä pintavalutuskentäksi, pienempääkin alaa on hyvä hyödyntää kiintoaineen pidättämiseen, vaikka pidätysteho laskee. Pienialaisille pintavalutuskentille sopivia kohteita voi löytää hanketasolla helpommin kuin isoille pintavalutuskentille. Pienialaisia pintavalutuskenttiä voi sijoittaa myös useampia peräkkäin tai muiden vesiensuojelurakenteiden yhteyteen, esimerkiksi laskeutusaltaiden ja virtaamansäätörakenteiden alapuolelle. Mikäli pintavalutuskentälle johdettavaa vesimäärää voidaan rajoittaa esimerkiksi virtaamansäätöpadolla, voidaan saavuttaa kohtalainen kiintoaineen pidätys jo 0,15 % kokoisella pintavalutuskentällä.&nbsp;Pienillä pintavalutuskentillä on erityisen tärkeää tarkastella tehollisen pinta-alan ja vesimäärän suhdetta sekä kentän kaltevuutta, jotta ei synny oikovirtausten aiheuttamaa eroosioriskiä. Pintavalutuskenttänä voidaan hyödyntää esimerkiksi kitu- tai joutomaan avo- tai vähäpuustoisia soita. Kuva: © Jani Antila Pintavalutuskenttä on hyvä, mikäli: kentän tehollinen pinta-ala on riittävän suuri ylivirtaaman aikaiselle vesimäärälle vesi saadaan jakaantumaan tasaisesti suunnitellulle alueelle kenttään ei pääse syntymään oikovirtauksia alapuolisen vesistön tulva ei nouse kentän alueelle pintavalutuskenttä ei aiheuta vettymishaittoja yläpuolisilla alueilla Pintavalutuskentän suunnittelu ja toteutus Pintavalutuskentillä tavoitellaan lopputulosta, jossa vedet pyritään saamaan pintavalutuskentällä siten, ettei vettymishaittoja synny talousmetsän puolella. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan usein johdeoja, jonka avulla vedet ohjataan pintavalutuskentälle. Toimenpiteen suunnittelu vaatii paikkatieto- ja maastosuunnittelua. Ennen maastosuunnittelua potentiaaliset pintavalutuksen paikat etsitään paikkatietoaineistojen avulla. Ojitusalueen alapuolelta etsitään soveltuvat kuviot karttatarkastelun ja Suomen metsäkeskuksen suometsänhoidon sekä muiden paikkatietoaineistojen avulla. Löydettyjen alueiden yläpuolelta etsitään virtausverkon avulla uomat, joissa suurin osa alueen vesistä virtaa ja joilta kohdin veden ohjaaminen pintavalutuskentälle voisi onnistua. Onnistuminen vaatii riittävän korkeuseron metsätalousmaalta pintavalutuskentälle, jotta puuston kasvulle riittävä kuivatussyvyys metsätalousmaalla toteutuu puuston juuristolle riittävää hapellista turvekerrosta, jonka on oltava loppukesällä vähintään 30–40 cm. Tätä suurempi kuivatussyvyys ei merkittävästi lisää puuston kasvua. Jotta toimenpide ei aiheuta vettymishaittoja johdeojan pituus on suunniteltava maanmittauslaitoksen tarjoaman 2 m korkeusmallin tai sitä hyödyntävien erillisten työkalujen avulla. Alustavat johdeojien sijainnit sekä pituudet varmistetaan maastokäynnillä. Pintavalutuskentällä vastaanottavan alueen arvioitu tehollinen pintavalutuksen pinta-ala tulee suhteuttaa johdeojaan tulevaan ylivirtaaman aikaiseen vesimäärään, joka voidaan määrittää valuma-alueen koon ja ominaisuuksien perusteella. Maastokäynnillä varmistetaan paikkatietotarkasteluun perustuvan suunnitelman toimivuus. Maastokäynnin yhteydessä on syytä mitata maanpinnan korkeudet tarkasti, sillä korkeusmallin keskivirhe on noin 30 cm, mikä voi aiheuttaa virhettä paikkatietoperusteisiin kuivavaralaskelmiin. Tarkkaan mittaamiseen soveltuvat esimerkiksi tasolaser tai niin sanottu tarkkuus-GPS eli RTK-mittaukseen kykenevä GNSS-paikannuslaite. Mittauspisteitä otetaan johdeojan lähtöpisteestä talousmetsästä, johon nähden etsitään riittävä korkeusero pintavalutuskentän suuntaan. Johdeoja suunnitellaan yleensä siten, että maanpinnankorkeus pintavalutuskentän yläpuolisessa talousmetsässä on 30–40 cm korkeammalla kuin johdeojan päätepisteessä. Näin talousmetsässä toteutuu riittävä kuivavara. Maastokäynnillä varmistetaan myös veden virtausreitit, sillä paikkatietopohjainen virtausverkko ja sen mukaan mallinnettu valuma-alue voivat sisältää virheitä. Suunnitellut johdeojat on hyvä merkitä sekä paikkatietoon että maastoon toteutuksen onnistumiseksi suunnitellun mukaisesti. Toteutusvaiheessa on tärkeää noudattaa suunnitelmaa ja välttää pintavalutuskentän maanpinnan tarpeetonta painumista tai rikkomista. Johdeojan ojamaat voi nostaa ojan vierelle pintapuoli ylöspäin, jotta kasvillisuus jatkaa kasvuaan ja toimenpiteestä aiheutuu vähiten maisemallista haittaa. Johdeojan lähtöpisteeseen on usein tarpeen rakentaa pato alapuoliseen ojaverkostoon johtavaan ojaan, jotta vedet ohjautuvat pintavalutuskentälle myös kuivaan aikaan. Pintavalutuskenttiä on käytetty metsätaloudessa jo kymmenien vuosien ajan. Nykyisin niiden suunnittelu on entistä tehokkaampaa uusien paikkatieto- ja maastomittausmenetelmien ansiosta. Kuva: © Samuli Joensuu.

# Pintavalutuskenttä - suunnittelu ja toteutus

Pintavalutukseen voidaan ojittamattomien soiden lisäksi hyödyntää myös ojitettuja kunnostamattomia soita sekä kivennäismaa-alueita.
Suoalueilla voidaan toimia seuraavin, osin päällekkäisin tavoin:
- Pintavalutuskenttä: Tavoitteena on kiintoaineen ja ravinteiden pidättäminen.
- Veden johtaminen: Tavoitteena voi olla sekä luontoarvot että vesiensuojelu tai vain jompikumpi. Vesimäärä voi olla suurempi kuin luontaisesti suolle on virrannut.
- Veden palauttaminen: Tavoitteena on pääasiassa luontoarvot. Suolle palautetaan vain vedet, joita sinne on luontaisesti virrannut ennen ojituksia. Toimenpide tuottaa myös vesiensuojelullista hyötyä.

Lue lisää vedenpalautuksesta ja veden johtamisesta: [Vedenpalautus suolle.](/fi/toimenpiteet/vedenpalautus-suolle)

# Pintavalutuskenttä - suunnittelu ja toteutus

## Pintavalutuksessa kiintoainetta ja ravinteita sidotaan maaperään ja pintakasvillisuuteen

Metsätalouden vesiensuojelussa pintavalutuskentällä tarkoitetaan aluetta, jolle valuma-alueen vedet johdetaan maaperään ja pintakasvillisuuden sekaan. Veteen liuenneet ja huuhtoutuneet ravinteet ja kiintoaine sitoutuvat tehokkaasti kasvillisuuteen ja pintamaahan. Pintavalutusta suositellaan käytettäväksi ojankaivuun ja -perkauksen yhteydessä aina, kun kuormitusriski sitä edellyttää ja olosuhteet sen mahdollistavat. Veden ohjaamisella suoalueille voi olla myös vastaanottavan alueen suokasvillisuuden monimuotoisuutta parantava vaikutus, etenkin jos suo on kuivunut sitä ympäröivien suometsien ojituksen takia. Toimenpiteen seurauksena suovedenpinta nousee ja suon luontainen kasvillisuus elpyy.
Perustettaessa pintavalutuskenttiä pinnanmuodoiltaan vaihtelevalle alueelle syntyy helposti oikovirtauksia. Erityisesti voimakkaasti viettävällä yli 1 % kaltevuuden rinteellä voi myös syntyä nopeita pintavirtauksia. Nämä oiko- ja pintavirtaukset heikentävät pintavalutuskentällä puhdistustulosta ja aiheuttavat eroosioriskin suurilla vesimäärillä. Pintavalutuskentälle menevän veden määrää voidaan rajoittaa ja suunnata erilaisilla toimenpiteillä esimerkiksi johde- ja jako-ojilla sekä ojitusjärjestelyillä. Suoalueelle perustettavilla pintavalutuskentillä ravinteet ja kiintoaine pidättyvät kentän ylimpään ja vettä läpäisevään turvekerrokseen sekä pohja- ja kenttäkerroksen kasvillisuuteen. Hyvä puhdistustulos saavutetaan suunnittelemalla ja toteuttamalla kenttä niin, että valumavesi on mahdollisimman laajasti kosketuksessa turpeen kanssa.
Tärkeää on, että kentän toteuttamisvaiheessa maan pintaa ei rikota eikä pintakasvillisuutta vaurioiteta, sillä vesi tulisi saada jakautumaan tasaisesti koko pintavalutuskentän alueelle. Pintavalutuskentällä voi olla tarpeen tukkia oikovirtauksia kentän tehollisen pinta-alan kasvattamiseksi, mutta turhaa liikkumista kentällä on vältettävä. Myös johdeojan päätepiste on suunniteltava huolella pintavalutuskentän luontaiset pinnanmuodot huomioiden ja vesiä voi olla tarpeen johtaa kentälle useasta kohdasta. Pintavalutuskentän yläpuolelle ennen johdeojaa voidaan tarvittaessa kaivaa myös laskeutusallas, joka pidättää veden mukana etenevän karkeimman kiintoaineen ja estää johdeojaa tukkeutumasta suuren kuormituksen kohteilla.

Pintavalutuskenttä voidaan suunnitella mihin tahansa kasvillisuuden peittämään ja kaltevuudeltaan sopivaan paikkaan, turve- tai kivennäismaalle. Suositeltavaa on aina varmistaa, etteivät pintavalutuskentältä purkautuvat vedet aiheuta suurta tulovirtaaman kasvua ja siten eroosioriskiä alapuolisissa ojissa. Taloudellisesti vähäarvoinen puusto ja pensaikko suositellaan jätettäviksi pintavalutuskentille. Muu puusto voidaan poistaa taloudellisin perustein tai kuolevan puuston vesistökuormituksen vuoksi, jos se voidaan tehdä maanpintaa rikkomatta ja hakkuutähteet keräten. Useimmiten pintavalutuskenttä on hyvä jättää koskemattomaksi toimivuuden varmistamiseksi. Myös perustamisen jälkeen on syytä välttää kentällä liikkumista koneilla tai ajoneuvoilla.

# Pintavalutuskenttä - suunnittelu ja toteutus

## Pintavalutuskentän ja valuma-alueen koko

Pintavalutuskentän koko, sen hyötyala, kentälle tulevan veden määrä, oikovirtaukset sekä kentän kaltevuus, kasvillisuus ja turvekerroksen paksuus vaikuttavat tulevan veden puhdistustulokseen. Pintavalutuskentän tulisi olla niin suuri, että se hidastaa oleellisesti veden virtausta ja vesi suodattuu maan pintakerroksen ja sen kasvillisuuden läpi. Pintavalutuskentän suositeltava tehollinen pinta-ala on vähintään 1 % kentän yläpuolisen valuma-alueen pinta-alasta. Vähimmäispinta-alaa suuremmat alueet toimivat kuitenkin useimmiten paremmin. Mikäli suositusten mukaista alaa ei ole käytettävissä pintavalutuskentäksi, pienempääkin alaa on hyvä hyödyntää kiintoaineen pidättämiseen, vaikka pidätysteho laskee.
Pienialaisille pintavalutuskentille sopivia kohteita voi löytää hanketasolla helpommin kuin isoille pintavalutuskentille. Pienialaisia pintavalutuskenttiä voi sijoittaa myös useampia peräkkäin tai muiden vesiensuojelurakenteiden yhteyteen, esimerkiksi laskeutusaltaiden ja virtaamansäätörakenteiden alapuolelle. Mikäli pintavalutuskentälle johdettavaa vesimäärää voidaan rajoittaa esimerkiksi virtaamansäätöpadolla, voidaan saavuttaa kohtalainen kiintoaineen pidätys jo 0,15 % kokoisella pintavalutuskentällä. Pienillä pintavalutuskentillä on erityisen tärkeää tarkastella tehollisen pinta-alan ja vesimäärän suhdetta sekä kentän kaltevuutta, jotta ei synny oikovirtausten aiheuttamaa eroosioriskiä.

# Pintavalutuskenttä - suunnittelu ja toteutus

## Pintavalutuskentän ja valuma-alueen koko

**Pintavalutuskenttä on hyvä, mikäli:**

- kentän tehollinen pinta-ala on riittävän suuri ylivirtaaman aikaiselle vesimäärälle
- vesi saadaan jakaantumaan tasaisesti suunnitellulle alueelle
- kenttään ei pääse syntymään oikovirtauksia
- alapuolisen vesistön tulva ei nouse kentän alueelle
- pintavalutuskenttä ei aiheuta vettymishaittoja yläpuolisilla alueilla

# Pintavalutuskenttä - suunnittelu ja toteutus

## Pintavalutuskentän suunnittelu ja toteutus

Pintavalutuskentillä tavoitellaan lopputulosta, jossa vedet pyritään saamaan pintavalutuskentällä siten, ettei vettymishaittoja synny talousmetsän puolella. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan usein johdeoja, jonka avulla vedet ohjataan pintavalutuskentälle. Toimenpiteen suunnittelu vaatii paikkatieto- ja maastosuunnittelua.
Ennen maastosuunnittelua potentiaaliset pintavalutuksen paikat etsitään paikkatietoaineistojen avulla. Ojitusalueen alapuolelta etsitään soveltuvat kuviot karttatarkastelun ja Suomen metsäkeskuksen suometsänhoidon sekä muiden paikkatietoaineistojen avulla. Löydettyjen alueiden yläpuolelta etsitään virtausverkon avulla uomat, joissa suurin osa alueen vesistä virtaa ja joilta kohdin veden ohjaaminen pintavalutuskentälle voisi onnistua.
Onnistuminen vaatii riittävän korkeuseron metsätalousmaalta pintavalutuskentälle, jotta puuston kasvulle riittävä kuivatussyvyys metsätalousmaalla toteutuu puuston juuristolle riittävää hapellista turvekerrosta, jonka on oltava loppukesällä vähintään 30–40 cm. Tätä suurempi kuivatussyvyys ei merkittävästi lisää puuston kasvua. Jotta toimenpide ei aiheuta vettymishaittoja johdeojan pituus on suunniteltava maanmittauslaitoksen tarjoaman 2 m korkeusmallin tai sitä hyödyntävien erillisten työkalujen avulla. Alustavat johdeojien sijainnit sekä pituudet varmistetaan maastokäynnillä. Pintavalutuskentällä vastaanottavan alueen arvioitu tehollinen pintavalutuksen pinta-ala tulee suhteuttaa johdeojaan tulevaan ylivirtaaman aikaiseen vesimäärään, joka voidaan määrittää valuma-alueen koon ja ominaisuuksien perusteella.

Maastokäynnillä varmistetaan paikkatietotarkasteluun perustuvan suunnitelman toimivuus. Maastokäynnin yhteydessä on syytä mitata maanpinnan korkeudet tarkasti, sillä korkeusmallin keskivirhe on noin 30 cm, mikä voi aiheuttaa virhettä paikkatietoperusteisiin kuivavaralaskelmiin. Tarkkaan mittaamiseen soveltuvat esimerkiksi tasolaser tai niin sanottu tarkkuus-GPS eli RTK-mittaukseen kykenevä GNSS-paikannuslaite. Mittauspisteitä otetaan johdeojan lähtöpisteestä talousmetsästä, johon nähden etsitään riittävä korkeusero pintavalutuskentän suuntaan. Johdeoja suunnitellaan yleensä siten, että maanpinnankorkeus pintavalutuskentän yläpuolisessa talousmetsässä on 30–40 cm korkeammalla kuin johdeojan päätepisteessä. Näin talousmetsässä toteutuu riittävä kuivavara. Maastokäynnillä varmistetaan myös veden virtausreitit, sillä paikkatietopohjainen virtausverkko ja sen mukaan mallinnettu valuma-alue voivat sisältää virheitä. Suunnitellut johdeojat on hyvä merkitä sekä paikkatietoon että maastoon toteutuksen onnistumiseksi suunnitellun mukaisesti.
Toteutusvaiheessa on tärkeää noudattaa suunnitelmaa ja välttää pintavalutuskentän maanpinnan tarpeetonta painumista tai rikkomista. Johdeojan ojamaat voi nostaa ojan vierelle pintapuoli ylöspäin, jotta kasvillisuus jatkaa kasvuaan ja toimenpiteestä aiheutuu vähiten maisemallista haittaa. Johdeojan lähtöpisteeseen on usein tarpeen rakentaa pato alapuoliseen ojaverkostoon johtavaan ojaan, jotta vedet ohjautuvat pintavalutuskentälle myös kuivaan aikaan.

Pintavalutuskentillä pyritään pidättämään valumavesistä kiintoainetta ja ravinteita kentän maaperään ja pintakasvillisuuteen. Pintavalutukseen soveltuu loivasti laskeva maa-alue. Olennaista kentän toimivuuden kannalta on, että veden liike hidastuu ja vedet leviävät tasaisesti laajalle alueelle. Pintavalutuskenttinä käytetään ensisijaisesti ojittamattomia soita.

Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut

Pintavalutuskenttä - suunnittelu ja toteutus

Metsätien kunnossapidon urakoinnissa voidaan käyttää kolmentasoisia urakoita Taso 1.&nbsp;Työlajikohtaiset&nbsp;urakat.&nbsp;Tässä urakointimuodossa eri kunnossapitotöistä muodostetaan omia pieniä, erikseen kilpailutettuja tai suoraan paikallisille urakoitsijoille annettuja&nbsp;urakoita/kunnossapidon töitä. Sellaisia&nbsp;pienurakoita&nbsp;voivat olla esimerkiksi&nbsp;lumen linkousurakka,&nbsp;lumivallien madaltamisurakka, tien syyssorastusurakka, vesakonraivausurakka, sivuojien perkausurakka ja rumpujen korjausurakka. Myös kunnossapitomateriaalit, kuten kunnossapitomurskeet&nbsp;voidaan&nbsp;hankkia omana urakkana&nbsp;joko&nbsp;tielle ajettuna tai&nbsp;tielle&nbsp;ajettuna ja tasattuna. Taso 2.&nbsp;Kunnossapidon erilliset työt voidaan yhdistää suuremmiksi kokonaisuuksiksi esimerkiksi niin, että talvihoitotöistä, kesähoitotöistä ja kunnostustöistä muodostetaan omat urakat. Myös kunnostustyöt ja kesähoitotyöt&nbsp;voidaan&nbsp;yhdistää samaan urakkaan. Taso&nbsp;3.&nbsp;Tasolla 3&nbsp;kaikki&nbsp;yhden&nbsp;tai useamman vuoden kunnossapitotyöt yhdistetään samaan kokonaisurakkaan. Kokonaisurakka voidaan muodostaa joko yhden metsätien kunnossapitotöistä tai laajemman alueen yksityisten teiden kunnossapitotöistä. Mitä suurempia urakkakokonaisuuksia muodostetaan, sitä haasteellisempaa&nbsp;on tarvittavien töiden halutun laatutason kuvaaminen tarjouspyyntöasiakirjoissa ja&nbsp;sitä enemmän&nbsp;kilpailuttamiseen&nbsp;tarvitaan&nbsp;osaamista ja&nbsp;ammattitaitoa. Metsäteiden kuunnossapidon kirjavaa kunnossapitokäytäntöä voidaan parantaa Yleisimmin&nbsp;metsäteiden kunnossapidossa on&nbsp;käytetty&nbsp;tiekohtaisia&nbsp;työlajiurakoita&nbsp;ja erillisiä materiaalihankintoja. Työt&nbsp;on&nbsp;voitu&nbsp;antaa&nbsp;ilman kilpailutusta paikallisille yrittäjille tai tällaisia töitä sivutoimisesti tekeville maanviljelijöille. Työt on&nbsp;lisäksi&nbsp;usein teetetty&nbsp;ilman kirjallisia sopimuksia, laatuvaatimuksia tai työselityksiä. Joitakin&nbsp;kunnossapitotöitä tieosakkaat ovat tehneet&nbsp;omana työnään.&nbsp;Tällainen töiden toteuttamistapa&nbsp;ei kuitenkaan ole tehokkain tapa saada&nbsp;halutun tasoista kunnossapitoa mahdollisimman edullisesti. Vähimmäistavoitteena on selvittää useamman&nbsp;urakoitsijan&nbsp;kunnossapitotöiden yksikköhintatiedot, vaikka töitä ei kilpailutettaisikaan. Tällöin voidaan varmistua siitä, että valitun urakoitsijan&nbsp;hintataso on kohtuullinen.&nbsp;Urakoitsijan yksikköhintatiedot tulisi&nbsp;lisäksi&nbsp;pyytää kirjallisina&nbsp;eikä&nbsp;vain&nbsp;pelkkinä puhelinilmoituksina. Töiden tekemisestä&nbsp;ja hinnoista&nbsp;kannattaa tehdä&nbsp;kirjallinen sopimus. Metsätien kunnossapitotyöt&nbsp;on suositeltavaa kilpailuttaa&nbsp;suurempina&nbsp;urakkakokonaisuuksina, tasolla&nbsp;2 tai 3.&nbsp;Vielä tehokkaampaa ja edullisempaa kunnossapitoa on mahdollista saada, jos kunnossapitotyöt suunnitellaan ja kilpailutetaan yhteistyössä lähialueen muiden yksityisten teiden tiekuntien kanssa. Näin voidaan muodostaa&nbsp;useamman tien kunnossapidon urakkakokonaisuuksia. Suuremmissa&nbsp;urakkakokonaisuuksissa&nbsp;yksikkökustannukset ovat huomattavasti halvempia kuin&nbsp;yhden tien erillisissä kunnossapitourakoissa.&nbsp;Jos urakoitsijat saavat samassa urakassa sekä kesä- että talvihoitotöitä ja mahdollisesti vielä kunnostustöitä, he voivat saada kalustolleen ympärivuotista käyttöä. Se pudottaa tarjoushintoja verrattuna pieniin erillisurakoihin. Metsätieurakoiden kilpailuttaminen ja urakoista sopiminen Tarjouspyyntö- ja sopimusasiakirjojen laatiminen ja töiden kilpailuttaminen vaatii kunnossapitotöiden, urakoinnin ja kilpailuttamisen asiantuntemusta.&nbsp;Tiekunnan&nbsp;itse&nbsp;tekemissä urakoiden kilpailuttamisissa ja urakoiden&nbsp;valvonnassa ongelmana on tiekuntien osaamisen kirjavuus. Tämä&nbsp;vaikeuttaa myös urakoitsijoiden tarjousten tekemistä ja kunnossapitotyötä. Kunnossapitotöiden suunnitteluun, kustannusarvion laadintaan,&nbsp;kilpailuttamiseen&nbsp;ja urakoiden valvontaan&nbsp;on käytettävissä ammattiapua.&nbsp;Tästä esimerkkinä ovat&nbsp;tieisännöitsijät ja metsätiepalveluja tarjoavat muut toimijat.&nbsp;Monilla&nbsp;toimijoilla&nbsp;on hoidettavanaan useiden yksityisten teiden kunnossapidon suunnittelu, kilpailuttaminen ja valvonta. Tällöin he voivat muodostaa useampien teiden kunnossapitotöistä suurempia urakkakokonaisuuksia ja materiaalien hankintoja. Tällä tavalla yksittäisen tien kunnossapidon kustannukset tulevat edullisimmiksi. Suuriin ja vaativiin urakoihin on käytettävissä myös ammattimaisia ns. hankintapalvelukonsultteja. Myös urakoitsijan on helppo vastata&nbsp;oikeanlaisella&nbsp;tarjouksella ammattitaitoisesti laadittuun tarjouspyyntöön.&nbsp;Asiantuntijoiden käytöstä huolimatta tiekunnan kannattaa olla&nbsp;myös itse&nbsp;aktiivinen ja tutustua tien kuntoon ja toimenpiteiden toteutukseen. Käsitys oman&nbsp;tien kunnosta on keskeistä tieomaisuuden hallinnassa. Metsätieurakoinnin tarjouspyyntöasiakirjat mahdollisimman yksinkertaisiksi Urakoiden kilpailuttamista varten on suositeltavaa käyttää yksinkertaisia tarjouspyyntöasiakirjoja: urakkaan sisällytettävien töiden kuvaukset töiden&nbsp;laatuvaatimukset kuvaukset myös muista työn toteuttamiseen liittyvistä asioista&nbsp;urakkaohjelma&nbsp;urakan sopimusehdot erillinen hintalomake, jonka urakoitsija täyttää ja allekirjoittaa. Laatuvaatimukset riippuvat tietyypistä ja niissä voidaan&nbsp;kertoa myös muista työn toteuttamiseen liittyvistä asioista, kuten työkoneiden&nbsp;vaatimuksista ja&nbsp;töiden aikataulusta. Metsäteille ei ole&nbsp;olemassa&nbsp;vielä yhtenäisiä tarjouspyyntöasiakirjoja, vaan tarjouspyyntöasiakirjat joudutaan tekemään urakkakohtaisesti&nbsp;asiantuntijoiden avustamana. Asiakirjojen yksinkertaistettuja esimerkkimalleja on muun muassa Suomen Tieyhdistyksen Yksityisteiden kunnossapito-ohjeessa. Metsäteiden kunnossapidon urakoiden valvonta tärkeää Koska&nbsp;kaikkia kunnossapitoon liittyviä asioita ei&nbsp;ole mahdollista kuvata asiakirjoissa&nbsp;tyhjentävästi,&nbsp;urakoitsijan ja urakan valvojan välinen yhteistyö&nbsp;on&nbsp;tärkeää. Suurissa urakkakokonaisuuksissa kunnossapidon laiminlyöntien seuraamukset&nbsp;tulee&nbsp;määritellä jo tarjouspyyntöasiakirjoissa ja urakkasopimuksessa. Kunnossapidon urakoinnissa&nbsp;voidaan käyttää myös omavalvontamenettelyä,&nbsp;jolloin&nbsp;urakoitsija&nbsp;raportoi tilaajalle tekemänsä työn laatua. Tämä lisää luottamusta ja vähentää valvonnan tarvetta. Metsäteiden kunnossapidon mahdolliset urakointimuodot. Kuva: Navico Oy.

# Metsätien kunnossapidon toteutustavat ja urakointimuodot 

Metsäteiden hyvä kunto on edellytys metsänhoidon toimenpiteiden toteuttamiselle ja ympärivuotisille puukuljetuksille. Metsätiestö parantaa myös metsien saavutettavuutta ja virkistyskäytön mahdollisuuksia.
Metsätieverkosto on Suomessa kattava, ja metsäteiden osuus kaikista yksityisteistä on noin puolet. Yksityisen metsätien kunnosta huolehtiminen on maanomistajan vastuulla, ja usean maanomistajan alueella olevan tien kunnosta sovitaan tiekunnassa.

# Metsätien kunnossapidon toteutustavat ja urakointimuodot 

## Metsätien kunnossapidon urakoinnissa voidaan käyttää kolmentasoisia urakoita

**Taso 1.** Työlajikohtaiset urakat. Tässä urakointimuodossa eri kunnossapitotöistä muodostetaan omia pieniä, erikseen kilpailutettuja tai suoraan paikallisille urakoitsijoille annettuja urakoita/kunnossapidon töitä. Sellaisia pienurakoita voivat olla esimerkiksi lumen linkousurakka, lumivallien madaltamisurakka, tien syyssorastusurakka, vesakonraivausurakka, sivuojien perkausurakka ja rumpujen korjausurakka. Myös kunnossapitomateriaalit, kuten kunnossapitomurskeet voidaan hankkia omana urakkana joko tielle ajettuna tai tielle ajettuna ja tasattuna.
**Taso 2**. Kunnossapidon erilliset työt voidaan yhdistää suuremmiksi kokonaisuuksiksi esimerkiksi niin, että talvihoitotöistä, kesähoitotöistä ja kunnostustöistä muodostetaan omat urakat. Myös kunnostustyöt ja kesähoitotyöt voidaan yhdistää samaan urakkaan.
**Taso 3.** Tasolla 3 kaikki yhden tai useamman vuoden kunnossapitotyöt yhdistetään samaan kokonaisurakkaan. Kokonaisurakka voidaan muodostaa joko yhden metsätien kunnossapitotöistä tai laajemman alueen yksityisten teiden kunnossapitotöistä.

Mitä suurempia urakkakokonaisuuksia muodostetaan, sitä haasteellisempaa on tarvittavien töiden halutun laatutason kuvaaminen tarjouspyyntöasiakirjoissa ja sitä enemmän kilpailuttamiseen tarvitaan osaamista ja ammattitaitoa.

# Metsätien kunnossapidon toteutustavat ja urakointimuodot 

## Metsäteiden kuunnossapidon kirjavaa kunnossapitokäytäntöä voidaan parantaa

Yleisimmin metsäteiden kunnossapidossa on käytetty tiekohtaisia työlajiurakoita ja erillisiä materiaalihankintoja. Työt on voitu antaa ilman kilpailutusta paikallisille yrittäjille tai tällaisia töitä sivutoimisesti tekeville maanviljelijöille. Työt on lisäksi usein teetetty ilman kirjallisia sopimuksia, laatuvaatimuksia tai työselityksiä. Joitakin kunnossapitotöitä tieosakkaat ovat tehneet omana työnään. Tällainen töiden toteuttamistapa ei kuitenkaan ole tehokkain tapa saada halutun tasoista kunnossapitoa mahdollisimman edullisesti.
Vähimmäistavoitteena on selvittää useamman urakoitsijan kunnossapitotöiden yksikköhintatiedot, vaikka töitä ei kilpailutettaisikaan. Tällöin voidaan varmistua siitä, että valitun urakoitsijan hintataso on kohtuullinen. Urakoitsijan yksikköhintatiedot tulisi lisäksi pyytää kirjallisina eikä vain pelkkinä puhelinilmoituksina. Töiden tekemisestä ja hinnoista kannattaa tehdä kirjallinen sopimus.
Metsätien kunnossapitotyöt on suositeltavaa kilpailuttaa suurempina urakkakokonaisuuksina, tasolla 2 tai 3. Vielä tehokkaampaa ja edullisempaa kunnossapitoa on mahdollista saada, jos kunnossapitotyöt suunnitellaan ja kilpailutetaan yhteistyössä lähialueen muiden yksityisten teiden tiekuntien kanssa. Näin voidaan muodostaa useamman tien kunnossapidon urakkakokonaisuuksia.

Suuremmissa urakkakokonaisuuksissa yksikkökustannukset ovat huomattavasti halvempia kuin yhden tien erillisissä kunnossapitourakoissa. Jos urakoitsijat saavat samassa urakassa sekä kesä- että talvihoitotöitä ja mahdollisesti vielä kunnostustöitä, he voivat saada kalustolleen ympärivuotista käyttöä. Se pudottaa tarjoushintoja verrattuna pieniin erillisurakoihin.

# Metsätien kunnossapidon toteutustavat ja urakointimuodot 

## Metsätieurakoiden kilpailuttaminen ja urakoista sopiminen

Tarjouspyyntö- ja sopimusasiakirjojen laatiminen ja töiden kilpailuttaminen vaatii kunnossapitotöiden, urakoinnin ja kilpailuttamisen asiantuntemusta. Tiekunnan itse tekemissä urakoiden kilpailuttamisissa ja urakoiden valvonnassa ongelmana on tiekuntien osaamisen kirjavuus. Tämä vaikeuttaa myös urakoitsijoiden tarjousten tekemistä ja kunnossapitotyötä.
Kunnossapitotöiden suunnitteluun, kustannusarvion laadintaan, kilpailuttamiseen ja urakoiden valvontaan on käytettävissä ammattiapua. Tästä esimerkkinä ovat tieisännöitsijät ja metsätiepalveluja tarjoavat muut toimijat. Monilla toimijoilla on hoidettavanaan useiden yksityisten teiden kunnossapidon suunnittelu, kilpailuttaminen ja valvonta. Tällöin he voivat muodostaa useampien teiden kunnossapitotöistä suurempia urakkakokonaisuuksia ja materiaalien hankintoja. Tällä tavalla yksittäisen tien kunnossapidon kustannukset tulevat edullisimmiksi.
Suuriin ja vaativiin urakoihin on käytettävissä myös ammattimaisia ns. hankintapalvelukonsultteja.

Myös urakoitsijan on helppo vastata oikeanlaisella tarjouksella ammattitaitoisesti laadittuun tarjouspyyntöön. Asiantuntijoiden käytöstä huolimatta tiekunnan kannattaa olla myös itse aktiivinen ja tutustua tien kuntoon ja toimenpiteiden toteutukseen. Käsitys oman tien kunnosta on keskeistä tieomaisuuden hallinnassa.

# Metsätien kunnossapidon toteutustavat ja urakointimuodot 

## Metsätieurakoinnin tarjouspyyntöasiakirjat mahdollisimman yksinkertaisiksi

Urakoiden kilpailuttamista varten on suositeltavaa käyttää yksinkertaisia tarjouspyyntöasiakirjoja:
- urakkaan sisällytettävien töiden kuvaukset
- töiden laatuvaatimukset
- kuvaukset myös muista työn toteuttamiseen liittyvistä asioista
- urakkaohjelma
- urakan sopimusehdot
- erillinen hintalomake, jonka urakoitsija täyttää ja allekirjoittaa.
Laatuvaatimukset riippuvat tietyypistä ja niissä voidaan kertoa myös muista työn toteuttamiseen liittyvistä asioista, kuten työkoneiden vaatimuksista ja töiden aikataulusta.

Metsätien kunnossapidon järjestämiseen on useita vaihtoehtoja. Työt voidaan tehdä tieosakkaiden omana työnä joko osittain tai kokonaan tai teettää ne urakoitsijalla. Työt voidaan kilpailuttaa vain yhden tien kunnossapitoa koskevina töinä tai muodostaa yhteistyössä lähialueen muiden yksityisten teiden tiekuntien kanssa kunnossapitotöistä suurempia urakkakokonaisuuksia.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Taimikonhoito - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kasvatustiheys jatkuvassa kasvatuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuun hakkuu hoitamattomissa metsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot

Kaistalehakkuu

Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

Pintavalutuskenttä - suunnittelu ja toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsätien kunnossapidon toteutustavat ja urakointimuodot

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko