Kirjanpainajan vaikutukset Kirjanpainaja on hyönteistuholainen, joka suosii heikentyneitä kuusia ja tuulenkaatoja tai tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Runsastuessaan se pystyy iskeytymään myös elinvoimaisiin kuusiin Kärvemo, S., Rogell, B. &amp; Schroeder, M. 2014. Dynamics of spruce bark beetle infestation spots: Importance of local population size and landscape characteristics after a storm disturbance. Forest Ecology and Management 334: 232–240.. Varttuneet, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 15 cm kuuset ovat lajille sopivia isäntäpuita Schroeder, L. M. 2013. Monitoring of Ips typographus and Pityogenes chalcographus: Influence of trapping site and surrounding landscape on catches. Agricultural and Forest Entomology 15: 113–119.. Kuuset saattavat kuolla yhden kesän aikana, jos kirjanpainajakanta on suuri ja olosuhteet suotuisat. Kirjanpainaja kaivaa emo- ja toukkakäytävät kuusen nilaan ja kuoren alaosiin, mikä heikentää puun nestevirtauksia, kuivattaa puuta ja johtaa puun kuolemaan. Samalla kirjanpainaja kuljettaa mukanaan useita värivikaa aiheuttavia sinistäjäsieniä, jotka osallistuvat omalta osaltaan puun tappamiseen ja samalla heikentävät puutavaran taloudellista arvoa nopeasti.Viiri, H. 2002. Interaction between host trees and fungi associated with the spruce bark beetle (Ips typographus). Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 864. Talvehtineiden kirjanpainajien parveilu käynnistyy vuorokauden maksimilämpötilan ylittäessä +16.5°C – +20°C Annila, E. 1969. Influence of temperature upon the development and voltinism of Ips typographus. Annales Zoologici Fennici 6: 161–208., mikä voi tapahtua jo huhtikuussa. Kesän ensimmäinen sukupolvi aikuistuu yleensä heinäkuussa tai lämpimänä kesänä jo kesäkuun lopulla. Kesän aikana syntyy myös yksi tai kaksi sisarsukupolvea. Kuumina kesinä kehittyy usein myös toinen sukupolvi Öhrn, P., Långström, B., Lindelöw, Å. &amp; Björklund, N. 2014. Seasonal flight patterns of Ips typographus in southern Sweden and thermal sums required for emergence. Agricultural and Forest Entomology 16: 147–157., mutta sen talvikuolleisuutta ei vielä tunneta tarkkaan Suomen olosuhteissa Pouttu, Antti; Annila, Erkki. 2010. Kirjanpainajalla kaksi sukupolvea kesällä 2010. Metsätieteen aikakauskirja 4: 521-523.. Kirjanpainajan joukkoesiintymät käynnistyvät yleensä tuulituhojen, lämpimien ja niukkasateisten kesien sekä varhaistuvien keväiden yhdysvaikutuksesta Komonen, A., Schroeder, L. M. &amp; Weslien, J. 2011. Ips typographus population development after a severe storm in a nature reserve in southern Sweden. Journal of Applied Entomology 135: 132–141.Aalto, J. ym. 2021. High-resolution analysis of observed growing season variability over northern Europe. Climate Dynamics 58. Kirjanpainaja hyötyy myös muista kuusia heikentävistä tuhoista, kuten lumi- ja juurikääpätuhoista ja puiden kuivuusstressistä. Suotuisissa olosuhteissa kannan tiheys voi jopa viisitoistakertaistua kasvukauden aikana. Suotuisissa olosuhteissa kirjanpainajien tuho voi jatkua alueella yli kymmenen vuotta, mikä on havaittu Ruotsissa ja Norjassa Annila, E. 2001. Kaarnakuoriaistuhot vältettävissä hyvällä metsänhoidolla. Metsätieteen aikakauskirja 2/2001.. Suomessa joukkoesiintymän kesto oli aiemmin noin kaksi vuotta Annila, E. 2001. Kaarnakuoriaistuhot vältettävissä hyvällä metsänhoidolla. Metsätieteen aikakauskirja 2/2001., mutta nykyisin jo kolmesta viiteen vuotta Blomqvist, M. ym. 2018. Modelling the predisposition of Norway spruce to Ips typographus L. infestation by means of environmental factors in southern Finland. European Journal of Forest Research.Näsi, R. ym. 2018. Remote sensing of bark beetle damage in urban forests at individual tree level using a novel hyperspectral camera from UAV and aircraft. Urban Forestry &amp; Urban Greening 30, 72-83. Kosunen, M. ym. 2019. Response of soil surface respiration to storm and Ips typographus (L.) disturbance in boreal Norway spruce stands. Forests 10, 307.Junttila, S. ym. 2022. Multispectral Imagery Provides Benefits for Mapping Spruce Tree Decline Due to Bark Beetle Infestation When Acquired Late in the Season. Remote Sensing 14(4):909. . Kirjanpainajan riskikohteita Kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen riski on suuri kohteilla, joissa tuoretta lisääntymismateriaalia on runsaasti tarjolla. Kirjanpainaja suosii heikentyneitä kuusia ja tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Tuoreet tuulen kaatamat kuuset ovat otollisia kirjanpainajalle ja kelpaavat jopa kaksi vuotta tuulituhon jälkeen. Uudistusalojen reunoille auringonpaisteeseen jääneet vanhat kuuset ovat erityisen alttiita kirjanpainajille, kuten myös rinnemetsien kuuset Blomqvist, M. ym. 2018. Modelling the predisposition of Norway spruce to Ips typographus L. infestation by means of environmental factors in southern Finland. European Journal of Forest Research.. Kirjanpainajan riski kohoa kasvupaikoilla, joissa kuusi on altis tuhoille. Näitä ovat karut maat, joilla kuivuus ja ravinteiden niukkuus heikentävät kasvua ja vastustuskykyä tuulituhojen riskialueet etelä- ja kaakkoisrinteet, jotka ovat riskialttiimpia aurinko-olosuhteiden vuoksi. Kuivat pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole tarpeen tuhontorjunnan vuoksi.&nbsp;Kuolleista puista muodostuu metsiin lisää&nbsp;lahopuuta, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitää kirjanpainajan luontaisia vihollisia&nbsp;Pelto-Arvo, M. 2020. The impact of forest health status on natural enemies and associates of the European spruce bark beetle Ips typographus (L.). Master’s thesis. Department of Forest Sciences, University of Helsinki. 93 p.&nbsp;ja puut toimivat edelleen hiilen varastona. Kirjanpainajan esiintyminen Kirjanpainaja on yleinen koko Suomessa, mutta vähälukuinen pohjoisessa. Kirjanpainajatuhoja esiintyy yleisesti Etelä-ja Kaakkois-Suomessa. Riski kirjanpainajatuhoille on kohtalainen Väli-Suomessa. Ilmastonmuutoksen vuoksi kirjanpainajan aiheuttamien puustotuhojen riski kasvaa huomattavasti Suomessa vuosisadan puoliväliin mennessä. Näin käy etenkin, jos osa toisesta sukupolvesta onnistuu talvehtimaan. Jo sisarsukupolven todennäköisempi syntyminen lämpimämpien alkukesien takia kasvattaa tuhoriskiä. Kirjanpainajatuhojen riski kasvaa lähivuosikymmeninä Etelä-Suomessa kohtalaisesti ja 2070-luvulle mennessä tuhoriski kasvaa paljon Etelä- ja Väli-Suomessa.&nbsp;Venäläinen A., ym. 2020. Climate change induces multiple risks to boreal forests and forestry in Finland: A literature review. Global Change Biology 26, 4178–4196. Kirjanpainajatuhoriskin suuntaa antava ennuste. Kirjanpainaja on iskeytynyt uudistushakkuualueen reunapuihin. Kuva: ©Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan vaikutukset

Kirjanpainaja on hyönteistuholainen, joka suosii heikentyneitä kuusia ja tuulenkaatoja tai tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Runsastuessaan se pystyy iskeytymään myös elinvoimaisiin kuusiin . Varttuneet, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 15 cm kuuset ovat lajille sopivia isäntäpuita . Kuuset saattavat kuolla yhden kesän aikana, jos kirjanpainajakanta on suuri ja olosuhteet suotuisat.
Kirjanpainaja kaivaa emo- ja toukkakäytävät kuusen nilaan ja kuoren alaosiin, mikä heikentää puun nestevirtauksia, kuivattaa puuta ja johtaa puun kuolemaan. Samalla kirjanpainaja kuljettaa mukanaan useita värivikaa aiheuttavia sinistäjäsieniä, jotka osallistuvat omalta osaltaan puun tappamiseen ja samalla heikentävät puutavaran taloudellista arvoa nopeasti.
Talvehtineiden kirjanpainajien parveilu käynnistyy vuorokauden maksimilämpötilan ylittäessä +16.5°C – +20°C , mikä voi tapahtua jo huhtikuussa. Kesän ensimmäinen sukupolvi aikuistuu yleensä heinäkuussa tai lämpimänä kesänä jo kesäkuun lopulla. Kesän aikana syntyy myös yksi tai kaksi sisarsukupolvea. Kuumina kesinä kehittyy usein myös toinen sukupolvi , mutta sen talvikuolleisuutta ei vielä tunneta tarkkaan Suomen olosuhteissa .

Kirjanpainajan joukkoesiintymät käynnistyvät yleensä tuulituhojen, lämpimien ja niukkasateisten kesien sekä varhaistuvien keväiden yhdysvaikutuksesta . Kirjanpainaja hyötyy myös muista kuusia heikentävistä tuhoista, kuten lumi- ja juurikääpätuhoista ja puiden kuivuusstressistä. Suotuisissa olosuhteissa kannan tiheys voi jopa viisitoistakertaistua kasvukauden aikana.
Suotuisissa olosuhteissa kirjanpainajien tuho voi jatkua alueella yli kymmenen vuotta, mikä on havaittu Ruotsissa ja Norjassa . Suomessa joukkoesiintymän kesto oli aiemmin noin kaksi vuotta , mutta nykyisin jo kolmesta viiteen vuotta .

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan riskikohteita

Kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen riski on suuri kohteilla, joissa tuoretta lisääntymismateriaalia on runsaasti tarjolla. Kirjanpainaja suosii heikentyneitä kuusia ja tienvarteen varastoitua kuusipuutavaraa. Tuoreet tuulen kaatamat kuuset ovat otollisia kirjanpainajalle ja kelpaavat jopa kaksi vuotta tuulituhon jälkeen.
Uudistusalojen reunoille auringonpaisteeseen jääneet vanhat kuuset ovat erityisen alttiita kirjanpainajille, kuten myös rinnemetsien kuuset .
Kirjanpainajan riski kohoa kasvupaikoilla, joissa kuusi on altis tuhoille. Näitä ovat

- karut maat, joilla kuivuus ja ravinteiden niukkuus heikentävät kasvua ja vastustuskykyä
- tuulituhojen riskialueet
- etelä- ja kaakkoisrinteet, jotka ovat riskialttiimpia aurinko-olosuhteiden vuoksi.
Kuivat pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole tarpeen tuhontorjunnan vuoksi. Kuolleista puista muodostuu metsiin lisää lahopuuta, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitää kirjanpainajan luontaisia vihollisia ja puut toimivat edelleen hiilen varastona.

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajan esiintyminen

Kirjanpainaja on yleinen koko Suomessa, mutta vähälukuinen pohjoisessa.

Ilmastonmuutoksen vuoksi kirjanpainajan aiheuttamien puustotuhojen riski kasvaa huomattavasti Suomessa vuosisadan puoliväliin mennessä. Näin käy etenkin, jos osa toisesta sukupolvesta onnistuu talvehtimaan. Jo sisarsukupolven todennäköisempi syntyminen lämpimämpien alkukesien takia kasvattaa tuhoriskiä. Kirjanpainajatuhojen riski kasvaa lähivuosikymmeninä Etelä-Suomessa kohtalaisesti ja 2070-luvulle mennessä tuhoriski kasvaa paljon Etelä- ja Väli-Suomessa.

Kirjanpainajatuhon voi havaita metsässä:
- ensimmäisenä tuulen kaatamissa ja lumen murtamissa tuoreissa puissa sekä aukkojen reunoilla
- kuusen oireiden avulla, joita ovat: pihkavuodot, puunpuru emokäytävien kaivamisen takia puunrungolla ja tyvellä, latvuksen värinmuutos ja harsuuntuminen
- kuolleesta puusta irronneesta kaarnasta ja näkyviin tulleesta, kirjanpainajille tyypillisestä syömäkuviosta.
Kuolleen puun jättäminen metsään ei enää lisää kirjanpainajariskiä.

Lisätietoa kirjanpainajatuhoista ja niiden tunnistuksesta [Metsäinfon sivuilta](https://metsainfo.luke.fi/fi/cms/opas/tuhonaiheuttajaluettelo) ja oppaasta [Kirjanpainaja kuusikossa](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/kirjanpainajatuhon-torjuntaopas.pdf).

Kirjanpainaja hyödyntää kuusia ja kuusipuutavaraa ja iskeytyy ensimmäisenä heikentyneisiin ja huonokuntoisiin puihin. Kirjanpainajien syödessä nilaa, puun nestevirtaukset katkeavat ja puu alkaa kuolla.

# Kirjanpainajatuhojen torjunta

## Kirjanpainajatuhojen ennaltaehkäisy

- Poistetaan kuorellinen kuusipuutavara varastopaikoilta metsätuholain päivämääriin mennessä ja lämpimänä kesänä jo hyvissä ajoin sitä ennen.
- Poistetaan heikentyneet kuuset ajoissa harvennushakkuilla tai poimien.
- Tarkkaillaan uudistuskypsien kuusikoiden kasvukuntoa vuosittain. Ikääntyessään puusto heikkenee ja sen vastustuskyky hyönteistuhoille alenee.
- Uudistetaan metsä kuuselle vain sille sopiville paikoille. Uudistamisessa huomioidaan tulevaisuuden ilmasto mukaan lukien siihen liittyvä kasvupaikkojen kuivuminen ja sen tuomat tuhoriskit.
- Tavoitellaan metsänkasvatuksessa sekametsiä. Lehtipuut vähentävät maaperän happamuutta, millä on suotuisa vaikutus puiden elinvoimaisuuteen.
- Käytetään kotimaisia, mahdollisimman lyhyen siirtoetäisyyden päästä tulevia taimia.

Kirjanpainaja iskeytyy varttuneiden kuusien paksun kuoren alle. Ne lisääntyvät heikentyneissä pystypuissa, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa sekä tuoreessa kuusipuutavarassa. Ennaltaehkäisyllä voidaan vähentää metsänkasvatuksen tappioita. Tuhoriskiin voi myös varautua metsävakuutuksella.

Kirjanpainajan aiheuttamat tuhot kuusille voivat edetä säännöllisenä rintamana vaurioituneen metsänreunan ympärillä tai kuusikon sisällä pesäkkeittäin. Kirjanpainajatuhot laajenevat ja jatkuvat vuosia suotuisissa olosuhteissa, jos asiaan ei puututa.
Kirjanpainajapopulaation tulevaa kasvua voidaan hillitä ajoittamalla tuulenkaatojen korjuu ja tuhoalueiden hakkuut metsätuholain mukaisesti ja lämpiminä kesinä jo selvästi ennen määräaikoja. Laajemman tuhon alueella poistetaan hakkuussa kuusikkoa myös heikentyneiden puiden ympäriltä.
Kuivat kuusen pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole enää perusteltua tuhojen torjumiseksi. Lahopuut lisäävät metsän monimuotoisuutta.

- 1.9.–31.5. kaadettu kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään (aluejako oheisessa kartassa):
- alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7.
- alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7.
- alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8.
- 1.6.–31.8. kaadettu kuusipuutavara tulee alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.
- 1.1.2022 alue A laajeni pohjoiseen osalle vanhaa B-aluetta (kartta muuttunut).
Puutavaran kuljettaminen pois metsästä on aina ensisijainen toimenpide hyönteistuhojen välttämiseksi. Sallittuina vaihtoehtoina poiskuljettamiselle ovat muun muassa puutavaran peittäminen, kastelu, kuoriminen tai käsitteleminen hyönteisten iskeytymistä vastaan tarkoitetulla kasvinsuojeluaineella. Lisäksi keinoina ovat mäntypuutavaran sijoittaminen riittävän etäälle männiköistä, mäntypuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella ja kuusipuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomalla alle 10 cm kantoläpimittaisella mäntypuulla.
Poistovelvoite koskee käyttötarkoituksesta riippumatta aines- ja energiapuuvarastoa, jonka tilavuudesta vähintään puolet on tyviläpimitaltaan yli 10 cm olevaa mänty- tai kuusipuutavaraa. Velvoitetta ei sovelleta yksittäisiin mäntypuupinoihin, joiden tilavuus on enintään 50 m³. Pino katsotaan yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

Laki velvoittaa metsänomistajaa korjaamaan metsästä tuoreet vahingoittuneet havupuut siltä osin, kun niiden määrä ylittää kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla. Alle hehtaarin metsiköissä näitä rajoja sovelletaan riippumatta metsikön pinta-alasta. Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon.
Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon. Metsätuholakia sovelletaan samoilla alueilla kuin metsälakia. Metsälain tärkeisiin elinympäristöihin vahingoittuneita puita voi jättää metsänomistajan vastuulla, mutta siitä on ilmoitettava Suomen metsäkeskukselle.

Metsätuholain noudattaminen on tärkeä osa hyönteistuhojen ennaltaehkäisyä. Laki edellyttää tuhojen ehkäisemiseksi puutavaran omistajalta:

Kirjanpainaja on varttuneissa kuusikoissa puustotuhoja aiheuttava kaarnakuoriainen. Yleensä se iskeytyy heikentyneisiin puihin, kuten kuivuuden tai sairauden vaivaamiin puihin. Kirjanpainaja pystyy lisääntymään myös kuorellisen havupuutavaran kuoren alla.

Kirjanpainajatuhojen torjunta

Kirjanpainaja on varttuneissa kuusikoissa puustotuhoja aiheuttava kaarnakuoriainen. Yleensä se iskeytyy heikentyneisiin puihin, kuten kuivuuden tai sairauden vaivaamiin puihin. Kirjanpainaja pystyy lisääntymään myös kuorellisen havupuutavaran kuoren alla. 

Kaksi harvennnustapaa Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja. Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella. Ensiharvennus alaharvennuksena Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena. Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille. Ensiharvennus laatuharvennuksena Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa&nbsp;tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille. Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita. Heikkolaatuiset männiköt rehevillä paikoilla Lehtomaisten&nbsp;ja&nbsp;tuoreiden&nbsp;kankaiden&nbsp;männiköissä, joissa&nbsp;puun tekninen laatu on heikohko,&nbsp;on&nbsp;ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua.&nbsp;Kuuset&nbsp;voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan&nbsp;myötä. Sekametsään tähtäävä ensiharvennus mäntyvaltaisissa metsissä Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille. Männikkö alkaa järeytyä ensiharvennuksen jälkeen. Pituuskasvuun harvennuksella ei juurikaan ole vaikutusta. Kuva: © Hannu Niemelä.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Kaksi harvennnustapaa

Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja.
Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennus alaharvennuksena

Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena.
Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennus laatuharvennuksena

Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille.
Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Heikkolaatuiset männiköt rehevillä paikoilla

Lehtomaisten ja tuoreiden kankaiden männiköissä, joissa puun tekninen laatu on heikohko, on ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua. Kuuset voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan myötä.

# Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

## Sekametsään tähtäävä ensiharvennus mäntyvaltaisissa metsissä

Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille.

Mäntyvaltaisissa metsissä ensiharvennus on suositeltavaa tehdä ennen kuin kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuus on supistunut alle 40 prosenttiin puiden pituudesta. Ensiharvennuksen laiminlyönnin vaikutus on männyllä suurempi kuin kuusella, sillä latvukseltaan liian pieniksi supistuneiden puiden kasvu elpyy hitaasti. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin. Mäntyvaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin mäntyjen lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja kuten kuusta ja rauduskoivua.

Ensiharvennus

Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

Harvennus osana suometsän hoitohanketta Metsikön harvennusta kannattaa harkita osana hoitohanketta, vaikka puuston pohjapinta-ala ei kuviolla ole saavuttanut harvennusmallien mukaista leimausrajaa, jos: puuston ryhmittäisyys tai erirakenteisuus selvästi haittaa hyvälaatuisten puiden järeytymistä tukkipuuksi, esimerkiksi ojavarsien puusto kärsii ylitiheydestä, vaikka keskisarka on harvapuustoistametsikössä on ennen ojitusta syntyneitä paksuoksaisia järeitä puita, jotka haittaavat pienempien parempilaatuisten puiden kasvuahakkuun viivästyttäminen seuraavaan käsittelykertaan heikentäisi arvokkainta puustoa, esimerkiksi hieskoivu ehtisi syrjäyttää tukkipuuksi kasvatettavan männyn tai haittaisi liikaa kuusten kehitystä. Esimerkki tyypillisestä ensiharvennuskohteesta II-tyypin puolukkaturvekankaalla Puuston kasvun kannalta suositeltavin ajankohta harvennukselle on 2–10 vuoden kuluttua, kun puusto saavuttaa harvennusmallin leimausrajan (pohjapinta-ala silloin 22–26 m²). Kasvatettavien mäntyjen asema ylispuihin ja hieskoivuihin nähden vaikuttaa osaltaan harvennusajankohtaan. Pohjapinta-alan lisäksi on syytä tarkkailla myös latvusten kuntoa, varsinkin pituudeltaan epätasaisissa puustoissa. Jos harvennusta on mahdollista viivyttää, puutavaran hakkuukertymä ja puunmyyntitulot kasvavat ja puuntuotostappioiden riski vähenee. Hoitohankkeen osana metsikkö on tarkoituksenmukaista harventaa heti. Lähtöpuuston kokonaisrunkoluku on 1900 r/ha, pohjapinta-ala 21 m²/ha ja valtapuuston pituus 14 m ylispuiden ollessa hieman pidempiä (kuva). Harvennus toteutetaan valta- ja lisävaltapuina kasvavien mäntyjen hyväksi. Harvennus tehdään harvennusmallin osoittamalle alarajalle (14–18 m²/ha). Ainespuun hakkuukertymä on n. 40 m³/ha ja siitä valtaosa koivua. Harvennusmallia voimakkaampana hakkuu johtaa puuntuotostappioihin. Näin tapahtuu helposti, jos ylispuiden lisäksi poistetaan kaikki hieskoivut. Esimerkki tyypillisen II-tyypin puolukkaturvekankaan puuston rakenteesta ennen ja jälkeen ensiharvennuksen.

# Ensiharvennuksen ajoitus turvemailla

## Harvennus osana suometsän hoitohanketta

Metsikön harvennusta kannattaa harkita osana hoitohanketta, vaikka puuston pohjapinta-ala ei kuviolla ole saavuttanut harvennusmallien mukaista leimausrajaa, jos:
- puuston ryhmittäisyys tai erirakenteisuus selvästi haittaa hyvälaatuisten puiden järeytymistä tukkipuuksi, esimerkiksi ojavarsien puusto kärsii ylitiheydestä, vaikka keskisarka on harvapuustoista
- metsikössä on ennen ojitusta syntyneitä paksuoksaisia järeitä puita, jotka haittaavat pienempien parempilaatuisten puiden kasvua
- hakkuun viivästyttäminen seuraavaan käsittelykertaan heikentäisi arvokkainta puustoa, esimerkiksi hieskoivu ehtisi syrjäyttää tukkipuuksi kasvatettavan männyn tai haittaisi liikaa kuusten kehitystä.

# Ensiharvennuksen ajoitus turvemailla

## Esimerkki tyypillisestä ensiharvennuskohteesta II-tyypin puolukkaturvekankaalla

Puuston kasvun kannalta suositeltavin ajankohta harvennukselle on 2–10 vuoden kuluttua, kun puusto saavuttaa harvennusmallin leimausrajan (pohjapinta-ala silloin 22–26 m²). Kasvatettavien mäntyjen asema ylispuihin ja hieskoivuihin nähden vaikuttaa osaltaan harvennusajankohtaan. Pohjapinta-alan lisäksi on syytä tarkkailla myös latvusten kuntoa, varsinkin pituudeltaan epätasaisissa puustoissa. Jos harvennusta on mahdollista viivyttää, puutavaran hakkuukertymä ja puunmyyntitulot kasvavat ja puuntuotostappioiden riski vähenee.
Hoitohankkeen osana metsikkö on tarkoituksenmukaista harventaa heti.
Lähtöpuuston kokonaisrunkoluku on 1900 r/ha, pohjapinta-ala 21 m²/ha ja valtapuuston pituus 14 m ylispuiden ollessa hieman pidempiä (kuva).

Harvennus toteutetaan valta- ja lisävaltapuina kasvavien mäntyjen hyväksi. Harvennus tehdään harvennusmallin osoittamalle alarajalle (14–18 m²/ha). Ainespuun hakkuukertymä on n. 40 m³/ha ja siitä valtaosa koivua.
Harvennusmallia voimakkaampana hakkuu johtaa puuntuotostappioihin. Näin tapahtuu helposti, jos ylispuiden lisäksi poistetaan kaikki hieskoivut.

Suometsän kannattavin harvennusajankohta arvioidaan ensisijaisesti puuston tiheyden, rakenteen ja kasvukunnon perusteella. Oikein ajoitettu harvennushakkuu lisää kasvatuksen kannattavuutta ja käyttöpuun tuotosta. Tämän edellytyksenä kuitenkin on, että hakkuun jälkeen maaperän ravinne- ja vesitalous ovat puiden kasvun kannalta sopivia.
Hoidetuissa suometsissä ensiharvennus ei yleensä ole kannattavaa ennen kuin puusto saavuttaa suositeltavan valtapituuden. Harvennuksella saatavan puutavaran hakkuukertymän on suositeltavaa olla vähintään 40 m³/ha. Hoitamattomilla, puustoltaan epätasaisilla tai runsaasti hieskoivua sisältävillä kohteilla voidaan tästä joutua tinkimään.
Epätasaisissa turvemaiden puustoissa voi olla selvää harvennustarvetta vain ojien reuna-alueilla. Tämä on tyypillistä varsinkin kohteilla, joissa sarkaleveys on 50 metriä tai suurempi. Vaihtoehdot etuineen ja haittoineen ovat tällöin [\[11\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus/yleistietoa#reference-719):

Viivästyttää koko kuvion harvennusta seuraavaan hoitohankkeeseen
- + isompi hakkuukertymä ja parempi taloustulos yksittäisenä metsikkökuviona tarkasteltuna
- + harvennuskertojen lukumäärä vähenee
- − suuri viivästyminen heikentää puuston jatkokehitystä.
Tehdä harvennus koko kuviolla ja avata tarvittaessa ojalinjat

- + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa
- + tarve seuraavalle käsittelykerralle siirtyy eteenpäin
- − turhaa ajoa vähäpuustoisella alalla, mikä lisää maastovaurioriskiä ja korjuukustannuksia.
Harventaa ainoastaan ojien reunoilla kasvava puusto ja avata tarvittaessa ojalinjat
- + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa
- + seuraava käsittelykerta siirtyy eteenpäin
- +/− vältetään turhaa ajoa saroilla, toisaalta siellä mahdollisesti olevat puustoiset kohdat voivat jäädä käsittelemättä.

Suometsän kannattavin harvennusajankohta arvioidaan ensisijaisesti puuston tiheyden, rakenteen ja kasvukunnon perusteella. Oikein ajoitettu harvennushakkuu lisää kasvatuksen kannattavuutta ja käyttöpuun tuotosta. Tämän edellytyksenä kuitenkin on, että hakkuun jälkeen maaperän ravinne- ja vesitalous ovat puiden kasvun kannalta sopivia.Hoidetuissa suometsissä ensiharvennus ei yleensä ole kannattavaa ennen kuin puusto saavuttaa suositeltavan valtapituuden. Harvennuksella saatavan puutavaran hakkuukertymän on suositeltavaa olla vähintään 40 m³/ha. Hoitamattomilla, puustoltaan epätasaisilla tai runsaasti hieskoivua sisältävillä kohteilla voidaan tästä joutua tinkimään.Epätasaisissa turvemaiden puustoissa voi olla selvää harvennustarvetta vain ojien reuna-alueilla. Tämä on tyypillistä varsinkin kohteilla, joissa sarkaleveys on 50 metriä tai suurempi. Vaihtoehdot etuineen ja haittoineen ovat tällöin [11]:Viivästyttää koko kuvion harvennusta seuraavaan hoitohankkeeseen + isompi hakkuukertymä ja parempi taloustulos yksittäisenä metsikkökuviona tarkasteltuna + harvennuskertojen lukumäärä vähenee − suuri viivästyminen heikentää puuston jatkokehitystä.Tehdä harvennus koko kuviolla ja avata tarvittaessa ojalinjat  + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa + tarve seuraavalle käsittelykerralle siirtyy eteenpäin  − turhaa ajoa vähäpuustoisella alalla, mikä lisää maastovaurioriskiä ja korjuukustannuksia.  Harventaa ainoastaan ojien reunoilla kasvava puusto ja avata tarvittaessa ojalinjat + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa  + seuraava käsittelykerta siirtyy eteenpäin +/− vältetään turhaa ajoa saroilla, toisaalta siellä mahdollisesti olevat puustoiset kohdat voivat jäädä käsittelemättä.

Ensiharvennuksen ajoitus turvemailla

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita. Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen[11]. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä&nbsp;[12]säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.[13][14]Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa[14]. Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa[15][16]. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt[17]&nbsp;voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä.&nbsp;Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.[18] Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista[19][20][21]. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin[22][13]. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen[23][24][25]. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään[12][26]&nbsp;ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa[14][27].

# Suojatiheikköjen jättäminen - Ilmastonmuutoksen hillintä

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen[\[11\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1004). Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä [\[12\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1005)säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.[\[13\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1006)[\[14\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-987)Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa[\[14\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-987).
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa[\[15\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1001)[\[16\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1000). Varsinkin vanhat keloutuneet männyt[\[17\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1008) voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.[\[18\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1078)

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista[\[19\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1009)[\[20\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-168)[\[21\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1011). Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin[\[22\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1012)[\[13\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1006). Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen[\[23\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1013)[\[24\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1014)[\[25\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1015). Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Suojatiheikköjen jättäminen - Ilmastonmuutoksen hillintä

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään[\[12\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1005)[\[26\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1016) ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa[\[14\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-987)[\[27\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojatiheikkojen-jattaminen/yleistietoa#reference-1017).

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

Suojatiheikköjen jättäminen

Suojatiheikköjen jättäminen - Ilmastonmuutoksen hillintä

Tekopökkelöiden hyödyt monimuotoisuudelle Luonnonlahopuulla lajimäärä on korkeampi kuin tehdyillä tekopökkelöillä, ja myös lajiston koostumuksessa on erojaJonsell, M., Nitterus, K. &amp;amp; Stighäll, K. 2004: Saproxylic beetles in natural and manmade deciduous high stumps retained for conservation. Biol. Conserv. 118: 163-173.. Monet lajit ja myös useat uhanalaiset lajit kuitenkin viihtyvät myös tekopökkelöissä. Tekopökkelöt hyödyttävät sekä lahopuusta riippuvaisia hyönteisiä ja sieniä että kolopesijöitä. Esimerkiksi monet pölyttäjähyönteiset tarvitsevat lisääntymiseensä käytäviä, joita kovakuoriaisten toukat ovat kovertaneet pystyyn kuolleisiin lehtipuihin. Tekopökkelöt ovat toimiva ja hyödyllinen luonnonhoitokeino erityisesti lahopuulla elävän kovakuoriaislajiston kannalta. Tekopökkelöissä elävään lajistoon voivat vaikuttaa pökkelön puulaji, läpimitta, ikä sekä ympäristön olosuhteetLindhe, A. &amp;amp; Lindelöw, Å. 2004: Cut high stumps of spruce, birch, aspen and oak as breeding substrates for saproxylic beetles. For. Ecol. Manage. 203: 1-20.. Suurin lajistohyöty saadaan aikaan suosimalla lehtipuita pökkelöinäLindhe, A. &amp;amp; Lindelöw, Å. 2004: Cut high stumps of spruce, birch, aspen and oak as breeding substrates for saproxylic beetles. For. Ecol. Manage. 203: 1-20.,Jonsell, M., Nitterus, K. &amp;amp; Stighäll, K. 2004: Saproxylic beetles in natural and manmade deciduous high stumps retained for conservation. Biol. Conserv. 118: 163-173.. Tekopökkelön läpimittaa enemmän lajimäärään vaikuttavat sen ympäristössä vallitsevat olosuhteetLindhe, A., Lindelöw, Å. &amp;amp; Åsenblad, N. 2005: Saproxylic beetles in standing dead wood density in relation to substrate sun-exposure and diameter. Biodivers. Conserv. 14: 3033-3053.. Tekopökkelöiden tekemiseen liittyvät näkökulmat Tekopökkelöitä on suositeltavaa tehdä sekä uudistus- että harvennushakkuissa. Harvennushakkuille jätetyt tekopökkelöt hyödyttävät erilaista lajistoa kuin uudistushakkuille jätetyt tekopökkelötLindbladh, M. &amp;amp; Abrahamsson, M. 2008: Beetle diversity in high-stumps from Norway spruce thinnings. Scand. J. For. Res. 23: 339-347.. Tekopökkelöiden tekemisen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun metsikössä on vain vähän luonnostaan syntynyttä lahopuuta. Jättämällä tekopökkelön katkaistu latvus metsään, voidaan moninkertaistaa tekopökkelöiden hyödyt myös maalahopuusta riippuvaisten lajien osalta. Tekopökkelöiden sijoittelulla ja puulajivalinnalla voidaan vaikuttaa niiden tuottamiin hyötyihin. Säästöpuuryhmien yhteyteen sijoitetut tekopökkelöt ylläpitävät lahopuujatkumoa paremmin yhdessä säästöpuiden kanssa. Metsän reunan suojaan sijoitetut tekopökkelöt ovat hyödyllisiä linnuille ja puoliavoimissa ympäristöissä viihtyville pistiäisille. Uudistusalan paahteisessa osassa tekopökkelöt hyödyttävät erityisesti monia kovakuoriaisia ja mesipistiäisiä. Lisäksi keskittämällä tekopökkelöiden tekeminen lähelle luontokohteita tai suojelualueita ne hyödyttävät suurempaa lajimäärääHallinger, M., Kärvemo, S. &amp;amp; Ranius, T. 2018: Does it pay to concentrate conservation efforts for dead-wood dependent insects close to existing reserves: a test on conservation planning in Sweden. Insect Conservation and Diversity 11: 317-329.. Paksu tekopökkelö on pinta-alaltaan ja tilavuudeltaan ohutta suurempi, minkä vuoksi se tarjoaa enemmän ravintoa eliöille sekä tilaa lintujen ja pistiäisten pesäkoloille. Lisäksi linnut ja pistiäiset pesivät mieluummin korkeissa pökkelöissä, sillä matalat pökkelöt ovat alttiimpia kosteudelleBjörklund, H., Purhonen, J., Paukkunen, J., Pitkänen, S., Stigell, E. &amp;amp; Sutinen, S. 2023: Tekopökkelöiden tekeminen talousmetsissä: Opas metsänomistajille ja metsäammattilaisille. Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto.. Myös eri puulajeilla viihtyy erilaista lajistoa. Tekopökkelöitä onkin hyvä tehdä sekä havu- että lehtipuista siten, että ne olisivat mahdollisimman paksuja ja korkeita. Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei kuitenkaan tule tehdä tekopökkelöitä, vaan ne on parempi säästää elävinä säästöpuina. Tekopökkelöitä on hyvä sijoittaa sekä säästöpuuryhmien ja tiheikköjen yhteyteen sekä uudistusalan avoimempiin kohtiin. Kuva: © Teemu Huikuri. Tekopökkelöiden hyödyntäminen kohteiden merkitsemisessä Tekopökkelöt ovat aina ihmisen tekemiä ja erottuvat yleensä selkeästi luontaisesti syntyneistä pökkelöistä. Tämän vuoksi niiden tekemistä voidaan hyödyntää merkitsemään huomionarvoisia kohteita, jotta ne olisi helpompi havaita maastossa. Tekopökkelöillä voidaan merkitä esimerkiksi muinaisjäännöksiä, ulkoilureittejä sekä harvennushakkuiden säästöpuuryhmiä. Myös kiinteiden rakenteiden ja kulkuväylien yhteydessä sijaitsevat monimuotoisuudelle arvokkaat puut voidaan katkaista tekopökkelöiksi. Tekopökkelöihin liittyvät riskit Tuoreet tekopökkelöt houkuttelevat nilaa ja puuaineista syöviä kovakuoriaisiaToivanen, T. &amp;amp; Kotiaho, J.S. 2010: The preferences of saproxylic beetle species for different dead wood types created in forest restoration treatments. Can. J. For. Res. 40: 445-464.&nbsp;sekä niiden petoja ja loisiaHedgren, P. O. 2007. Early arriving saproxylic beetles (Coleoptera) and parasitoids (Hymenoptera) in low and high stumps of Norway spruce. Forest Ecology and Management, 241, 155-161.. Tekopökkelöitä tehdään kuitenkin hakkuiden yhteydessä kappalemäärällisesti vähän ja niiden tilavuudet ovat pieniä, joten ne eivät todennäköisesti lisää kaarnakuoriaistuhojen riskiä. Kuivuvat tekopökkelöt, joista kaarna on jo irronnut tai halkeilemassa irti, eivät enää lisää hyönteistuhoriskiä. Kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa mahdollisen tuhon leviämistäMelin, M., Laakso, T., Kärkkäinen, L., Packalen, T. &amp;amp; Viiri, H. 2021. Kirjanpainajatuhot, suojelualueet ja aluevaraukset – lainsäädäntö ja mahdolliset ongelmakohdat tuhojen levitessä. Metsätieteen aikakauskirja 2021-10522. Tieteen tori. 9 s.. Tekopökkelöillä saadaan nopeasti aikaan kuollutta puuta, josta on hyötyä monille lahopuusta riippuvaisille lajeille. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke.

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Tekopökkelöiden hyödyt monimuotoisuudelle

Luonnonlahopuulla lajimäärä on korkeampi kuin tehdyillä tekopökkelöillä, ja myös lajiston koostumuksessa on eroja. Monet lajit ja myös useat uhanalaiset lajit kuitenkin viihtyvät myös tekopökkelöissä. Tekopökkelöt hyödyttävät sekä lahopuusta riippuvaisia hyönteisiä ja sieniä että kolopesijöitä. Esimerkiksi monet pölyttäjähyönteiset tarvitsevat lisääntymiseensä käytäviä, joita kovakuoriaisten toukat ovat kovertaneet pystyyn kuolleisiin lehtipuihin.
Tekopökkelöt ovat toimiva ja hyödyllinen luonnonhoitokeino erityisesti lahopuulla elävän kovakuoriaislajiston kannalta. Tekopökkelöissä elävään lajistoon voivat vaikuttaa pökkelön puulaji, läpimitta, ikä sekä ympäristön olosuhteet. Suurin lajistohyöty saadaan aikaan suosimalla lehtipuita pökkelöinä,. Tekopökkelön läpimittaa enemmän lajimäärään vaikuttavat sen ympäristössä vallitsevat olosuhteet.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Tekopökkelöiden tekemiseen liittyvät näkökulmat

Tekopökkelöitä on suositeltavaa tehdä sekä uudistus- että harvennushakkuissa. Harvennushakkuille jätetyt tekopökkelöt hyödyttävät erilaista lajistoa kuin uudistushakkuille jätetyt tekopökkelöt. Tekopökkelöiden tekemisen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun metsikössä on vain vähän luonnostaan syntynyttä lahopuuta. Jättämällä tekopökkelön katkaistu latvus metsään, voidaan moninkertaistaa tekopökkelöiden hyödyt myös maalahopuusta riippuvaisten lajien osalta.
Tekopökkelöiden sijoittelulla ja puulajivalinnalla voidaan vaikuttaa niiden tuottamiin hyötyihin. Säästöpuuryhmien yhteyteen sijoitetut tekopökkelöt ylläpitävät lahopuujatkumoa paremmin yhdessä säästöpuiden kanssa. Metsän reunan suojaan sijoitetut tekopökkelöt ovat hyödyllisiä linnuille ja puoliavoimissa ympäristöissä viihtyville pistiäisille. Uudistusalan paahteisessa osassa tekopökkelöt hyödyttävät erityisesti monia kovakuoriaisia ja mesipistiäisiä. Lisäksi keskittämällä tekopökkelöiden tekeminen lähelle luontokohteita tai suojelualueita ne hyödyttävät suurempaa lajimäärää.
Paksu tekopökkelö on pinta-alaltaan ja tilavuudeltaan ohutta suurempi, minkä vuoksi se tarjoaa enemmän ravintoa eliöille sekä tilaa lintujen ja pistiäisten pesäkoloille. Lisäksi linnut ja pistiäiset pesivät mieluummin korkeissa pökkelöissä, sillä matalat pökkelöt ovat alttiimpia kosteudelle. Myös eri puulajeilla viihtyy erilaista lajistoa. Tekopökkelöitä onkin hyvä tehdä sekä havu- että lehtipuista siten, että ne olisivat mahdollisimman paksuja ja korkeita. Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei kuitenkaan tule tehdä tekopökkelöitä, vaan ne on parempi säästää elävinä säästöpuina.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Tekopökkelöiden hyödyntäminen kohteiden merkitsemisessä

Tekopökkelöt ovat aina ihmisen tekemiä ja erottuvat yleensä selkeästi luontaisesti syntyneistä pökkelöistä. Tämän vuoksi niiden tekemistä voidaan hyödyntää merkitsemään huomionarvoisia kohteita, jotta ne olisi helpompi havaita maastossa. Tekopökkelöillä voidaan merkitä esimerkiksi muinaisjäännöksiä, ulkoilureittejä sekä harvennushakkuiden säästöpuuryhmiä. Myös kiinteiden rakenteiden ja kulkuväylien yhteydessä sijaitsevat monimuotoisuudelle arvokkaat puut voidaan katkaista tekopökkelöiksi.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Tekopökkelöihin liittyvät riskit

Tuoreet tekopökkelöt houkuttelevat nilaa ja puuaineista syöviä kovakuoriaisia sekä niiden petoja ja loisia. Tekopökkelöitä tehdään kuitenkin hakkuiden yhteydessä kappalemäärällisesti vähän ja niiden tilavuudet ovat pieniä, joten ne eivät todennäköisesti lisää kaarnakuoriaistuhojen riskiä. Kuivuvat tekopökkelöt, joista kaarna on jo irronnut tai halkeilemassa irti, eivät enää lisää hyönteistuhoriskiä. Kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa mahdollisen tuhon leviämistä.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Sopivia tilanteita tekopökkelön tekemiselle ovat esimerkiksi

- Kasvatus- tai uudistushakkuu tehdään metsikössä, jossa lahopuuta on hyvin vähän.
- Tärkeä maastonkohta, esimerkiksi kiinteä muinaisjäännös, halutaan merkitä maastoon.
- Pökkelöidään puu, joka säästöpuuna voisi kaatua tien, rakennuksen tai sähkölinjan päälle.
- Kaadettava puu on normaalin katkaisun kannalta hankalassa maastonkohdassa (esim. siirtolohkareen vieressä).
- Tavoitellaan kolopesijöiden ja pölyttäjien elinmahdollisuuksien lisäämistä.
- Uudistusalalle jätettävien hieskoivujen ei haluta levittävän siementä uudistusalalle.

Lahopuun määrää voidaan lisätä aktiivisesti tekemällä tekopökkelöitä katkaisemalla puun runko noin 2–5 metrin korkeudelta. Tekopökkelöitä on suositeltavaa tehdä pääasiassa kuusista ja koivuista sekä mäntyvaltaisissa metsissä koivuista ja männyistä. Harvinaisemmat lehtipuut on suositeltavaa jättää eläviksi säästöpuiksi. Monimuotoisuushyöty lisääntyy, mikäli tekopökkelön katkaistu latvaosa jätetään korjaamatta.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Kasvatushakkuut ja jatkuva kasvatus

- Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä.
- Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.
- Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.
- Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja.
- Tekopökkelöillä voidaan merkitä kasvatushakkuissa jätetyt säästöpuuryhmät tai riistatiheiköt.
- Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään.

# Tekopökkelöiden tekeminen

## Uudistushakkuut

- Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä.
- Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.
- Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.
- Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja. Uudistushakkuilla puuntuotannollisesti huonolaatuiset puut ovat myös hyviä vaihtoehtoja tekopökkelöiksi.
- Tekopökkelöitä kannattaa tehdä sekä uudistusalan paisteiseen keskiosaan, että varjoisampaan metsän reunaan tai säästöpuuryhmään.
- Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään.

Tekopökkelöt ovat korkeaan 2-5 metrin kantoon katkaistuja puita. Lisäksi niiden katkaistu latvus on suositeltavaa jättää maapuuksi lahoamaan. Tekopökkelöillä saadaan luotua nopeasti pysty- ja maalahopuuta, joita etenkin nuorissa talousmetsissä on yleensä niukasti. Pökkelöt ja niiden katkaistut latvukset tarjoavat hyvin monimuotoisia elinympäristöjä kuolleessa puussa elävälle sieni- ja hyönteislajistolle sekä mahdollistavat pesäkolon paikkoja linnuille.

Tekopökkelöiden tekeminen

Tekopökkelöt ovat korkeaan 2-5 metrin kantoon katkaistuja puita. Lisäksi niiden katkaistu latvus on suositeltavaa jättää maapuuksi lahoamaan. Tekopökkelöillä saadaan luotua nopeasti pysty- ja maalahopuuta, joita etenkin nuorissa talousmetsissä on yleensä niukasti. Pökkelöt ja niiden katkaistut latvukset tarjoavat hyvin monimuotoisia elinympäristöjä kuolleessa puussa elävälle sieni- ja hyönteislajistolle sekä mahdollistavat pesäkolon paikkoja linnuille. 

Suomen olosuhteissa sekametsien ei ole todettu juurikaan lisäävän puuntuotostaHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479., mutta sekametsistä saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita&nbsp;Pukkala, T. 2018. Effect of species composition on ecosystem services in European boreal forest. J. For. Res. 29, 261–272 (2018).. Sekametsien oletetaan muuttuvassa ilmastossa olevan tuhonkestävämpiä verrattuna yhden puulajin metsiköihin&nbsp;Huuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Maltillisella sekapuustoisuudella ei ole suurta vaikutusta puuntuotokseenHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254. Metsänomistajan taloudellinen tulos riippuu sekametsässä kasvatettavista puulajeista, puutavaralajien hinnoista sekä sekametsäkasvatuksen mahdollisista lisäkustannuksista, kuten mahdollisesti lisääntyneistä uudistamis-, hoito- ja korjuukustannuksistaFelton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.. Sekapuuston osuuden lisääminen pienentää markkinariskiä, sillä uudistamispäätöstä tehtäessä ei tiedetä eri puulajien kysynnästä eikä puumarkkinoiden muusta kehityksestä kiertoajan kuluessa. Puulajiyhdistelmät vaikuttavat eri tavoin sekametsän puuntuotokseen. Sekapuustoisuuden maltillisella lisäämisellä ei arvioida olevan suurta vaikutusta puuntuotokseen.Hynynen, J., Repola, J. ja Mielikäinen, K. 2011. The effects of species mixture on the growth and yield of mid-rotation mixed stands of Scots pine and silver birch. Forest Ecology and Management 262, 1174–1175.Huuskonen, S et al. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Männyn ja kuusen sekakasvatus ei juuri vaikuta metsikön puuntuotokseen&nbsp;Lindén, M. &amp;amp; Agestam, E. 2003. Increment and Yield in Mixed and Monoculture Stands of Pinus sylvestris and Picea abies Based on an Experiment in Southern Sweden, Scandinavian Journal of Forest Research, 18:2, 155-162Mielikäinen, K. 1980. Mänty-koivusekametsiköiden rakenne ja kehitys. Summary: Structure and development of mixed pine and birch stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 99(3). 82 s.. Rauduskoivun ja havupuiden sekakasvatuksessa tutkimustuloksissa on enemmän eroja. Joidenkin tutkimustulosten mukaan kohtalaisella (20–30 %) koivuosuudella voidaan saavuttaa muutaman prosentin tuotoshyöty kiertoajan kokonaistuotoksesta yhden puulajin metsiin nähdenMielikäinen, K. 1980. Mänty-koivusekametsiköiden rakenne ja kehitys. Summary: Structure and development of mixed pine and birch stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 99(3). 82 s.Mielikäinen, K. 1985. Koivusekoituksen vaikutus kuusikon rakenteeseen ja kehitykseen. Summary: Effect of an admixture of birch on the structure and development of Norway spruce stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 133. 79 s.Agestam, E. 1985b. En produktionsmodell för blandbestånd av tall, gran och björk i Sverige. Summary: A growth simulator for mixed stands of pine, spruce and birch in Sweden. Sveriges lantbruksuniversitet. Institutionen för skogsproduktion. Rapport 115. 150 s.Pukkala, T. ym. 1994. Productivity of mixed species stands of Pinus sylvestris and Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 9(2): 143–153.. Myös kaksijaksoisissa rauduskoivu-kuusimetsissä puuntuotos voi olla korkeampi kuin puhtaissa kuusikoissa. Tulokset eroavat kasvupaikkojen viljavuuden ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Rauduskoivusekoituksen määrän noustessa yli 20 prosentin, kuusenkasvatuksen tulojen on havaittu vähenevän ja kustannusten nousevanMatthies, B. ja Valsta, L. 2016. Optimal forest species mixture with carbon storage and albedo effect for climate change mitigation. Ecological Economics 123:1, 95–105.. Koivun laatu paranee sekapuustona kasvatettuna johtuen pienemmästä oksikkuudestaMielikäinen, K. &amp;amp; Valkonen, S. 1995. Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Folia Forestalia – Metsätieteen aikakauskirja 1995(2), 81–97.sekä vähäisemmistä hyönteisten aiheuttamista värivioista. Männikössä koivun sekapuustovaikutus puuntuotokseen on hyvin lievä. Sekametsä antaa metsänomistajalla erilaisia mahdollisuuksia metsän jatkokasvatukseen. Kuva: © Pentti Väisänen.

Suomen olosuhteissa sekametsien ei ole todettu juurikaan lisäävän puuntuotosta, mutta sekametsistä saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita . Sekametsien oletetaan muuttuvassa ilmastossa olevan tuhonkestävämpiä verrattuna yhden puulajin metsiköihin . Maltillisella sekapuustoisuudella ei ole suurta vaikutusta puuntuotokseen.
Metsänomistajan taloudellinen tulos riippuu sekametsässä kasvatettavista puulajeista, puutavaralajien hinnoista sekä sekametsäkasvatuksen mahdollisista lisäkustannuksista, kuten mahdollisesti lisääntyneistä uudistamis-, hoito- ja korjuukustannuksista. Sekapuuston osuuden lisääminen pienentää markkinariskiä, sillä uudistamispäätöstä tehtäessä ei tiedetä eri puulajien kysynnästä eikä puumarkkinoiden muusta kehityksestä kiertoajan kuluessa.
Puulajiyhdistelmät vaikuttavat eri tavoin sekametsän puuntuotokseen. Sekapuustoisuuden maltillisella lisäämisellä ei arvioida olevan suurta vaikutusta puuntuotokseen.Männyn ja kuusen sekakasvatus ei juuri vaikuta metsikön puuntuotokseen . Rauduskoivun ja havupuiden sekakasvatuksessa tutkimustuloksissa on enemmän eroja. Joidenkin tutkimustulosten mukaan kohtalaisella (20–30 %) koivuosuudella voidaan saavuttaa muutaman prosentin tuotoshyöty kiertoajan kokonaistuotoksesta yhden puulajin metsiin nähden. Myös kaksijaksoisissa rauduskoivu-kuusimetsissä puuntuotos voi olla korkeampi kuin puhtaissa kuusikoissa. Tulokset eroavat kasvupaikkojen viljavuuden ja maantieteellisen sijainnin mukaan.

Rauduskoivusekoituksen määrän noustessa yli 20 prosentin, kuusenkasvatuksen tulojen on havaittu vähenevän ja kustannusten nousevan. Koivun laatu paranee sekapuustona kasvatettuna johtuen pienemmästä oksikkuudestasekä vähäisemmistä hyönteisten aiheuttamista värivioista. Männikössä koivun sekapuustovaikutus puuntuotokseen on hyvin lievä.

Sekametsien kasvatuksella saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita enemmän kuin puutuotoksen kehittämistä.

Sekametsän kasvatus

Sekametsän kasvatus — Talous

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Luonnonhoidolla tuetaan lajien elinympäristöjen säilymistä

Lakisääteisesti suojeltujen sekä vapaaehtoisesti huomioitavien uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymien turvaaminen on olennainen osa ekologisesti kestävää metsätaloutta. Turvaamisen keinot voivat vaihdella lajeittain. Sen tavoitteena on, että lajille on riittävän suotuisat olosuhteet säilyä esiintymäpaikallaan myös metsänkäsittelyn jälkeen. Lajiesiintymien turvaamisessa on kyse sopivien luonnonhoidon ratkaisujen soveltamisesta kuhunkin tilanteeseen. Sopivia luonnonhoidon toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi kohteen säästäminen, hakkuualueelle jätettävät säästöpuuryhmät, tiettyjen puulajien säilyttäminen sekä lahopuun säästäminen ja lisääminen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lajiesiintymistä on saatavilla tietoa

[Metsään.fi-palvelussa](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi) metsänomistajat voivat tarkastella aineistoja uhanalaisista lajeista. Tällä hetkellä (2024) tietoa on saatavilla ainoastaan liito-oravahavainnoista. Metsänomistaja voi tarkistaa palvelun kautta omalla metsätilallaan sijaitsevat, viranomaisen tarkastamat lajihavainnot. Metsään.fi:n lajitiedot tulevat nykyisin Lajitietokeskukselta, joka ylläpitää Laji.fi-palvelua.[Laji.fi-palvelusta](https://laji.fi/) saa laajimmin tietoa lajiesiintymistä, joiden tiedot ovat peräisin useasta lajitietokokoelmasta. Palvelusta on mahdollista tarkistaa kiinteistön, esimerkiksi oman metsätilan, lajihavainnot. Laji.fi-sivustolla on sekä ammattilaisten että harrastajien tekemiä havaintoja eli sinne voi tallentaa myös omia lajihavaintojaan. Metsäkeskuksen ja ELY-keskusten viranomaisten valvontatyössä käytetään ainoastaan ammattilaisten vahvistamia Laji.fi-sivuston havaintoja.Metsänkäyttöilmoitukset tarkastetaan automaattisesti. Automaattitarkastuksessa ilmoitukseen yhdistyy tieto lajiesiintymästä, jos sellainen sijaitsee suunnitellun hakkuun tai muun käsittelyn alueella tai sen läheisyydessä. Tieto lajiesiintymästä lähetetään maanomistajalle, ilmoituksen laatijalle, hakkuuoikeuden haltijalle ja paikalliselle ELY-keskukselle. ELY-keskus neuvoo lajiasioissa ja antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita tai päätöksiä lakisääteisesti turvattavien ja muiden uhanalaisten lajien huomioimisesta.[Ympäristöhallinnon verkkopalvelussa ](https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-huomioiminen-metsataloudessa)on saatavilla lajiesittelyitä ja hoitosuosituksia lajien huomioimiseen metsätaloudessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Uhanalaiset lajit metsänkäsittelyssä

Viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin tulosten mukaan metsät ovat 833 uhanalaisen ja 754 silmälläpidettävän lajin ensisijainen elinympäristö. Lisäksi metsissä elää 226 uhanalaista ja 146 silmälläpidettävää lajia, joiden ensisijaiseksi elinympäristöksi on arvioitu jokin muu kuin metsä, kuten kallio tai suo. Suomesta on arvioitu hävinneen 88 metsissä elänyttä lajia.
Metsäisistä elinympäristöistä eniten uhanalaisia lajeja on lehtojen, vanhojen kangasmetsien, paloalueiden ja hakamaiden lajistossa. Huomattava osa uhanalaisista lajeista, kuten metsälajeista yleensäkin, on hyvin pieniä ja vaikeasti tunnistettavia, esimerkiksi sammalia ja jäkäliä. Keskeisimpiä syitä metsälajien uhanalaisuuteen ovat metsätalous ja sen vaikutukset metsäluontoon. Vanhojen metsien, kookkaiden puiden ja lahopuiden väheneminen sekä puulajisuhteiden muutokset ovat keskeisiä uhanalaistumisen syitä valtaosalla lajeista. Luonnontilaisen kaltaiset metsäiset elinympäristöt ovat pienentyneet, ja ne ovat pirstoutuneet yhä kauemmas toisistaan.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-orava

Liito-orava on paikkauskollinen metsälaji. Liito-orava esiintyy tyypillisesti metsissä, joiden puusto on vähintään varttunutta, kuusivaltaista ja sisältää kookkaita haapoja ja muita lehtipuita. Liito-orava on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. Vastuu liito-oravan huomioimisesta metsien käsittelyssä on hakkuuoikeuden haltijalla ja maanomistajalla.

**Liito-oravan elinympäristö on varttunut kuusivaltainen sekametsä**Liito-orava elää tavallisesti varttuneessa tai vanhassa kuusivaltaisessa sekametsässä. Kuuset tarjoavat suojaa ja ruuan varastointipaikkoja. Liito-orava käyttää ravintonaan pääasiassa haavan, koivun ja lepän lehtiä ja norkkoja. Liito-oravan elinympäristössä kasvaa tavallisesti suurikokoisia haapoja sekä muita lehtipuita. Usein liito-oravan voi löytää myös lehtipuuvaltaisista peltojen ja vesistöjen reunametsistä.Lisääntymis- ja levähdyspaikkaan kuuluu pesäpuun lisäksi lähipuustoa. Liito-orava tarvitsee puustoa ruokailuun, ruoan varastointiin ja suojaksi. Pesä on tyypillisesti tikan hakkaamassa kolossa haavassa tai muussa lehtipuussa, mutta se voi sijaita myös oravan rakentamassa risupesässä. Liito-orava voi pesiä myös sitä varten tehdyssä pöntössä tai linnunpöntössä. Pesän ympärillä on yleensä suojaa antavia tuuheita kuusia ja ruokailuun sopivia lehtipuita. Yhdellä yksilöllä on tyypillisesti useita pesäpaikkoja elinpiirillään.

**Suunnitelmallisuus on avainasemassa liito-oravan huomioinnissa**Liito-oravan asuttamaan metsään kohdistuvissa hakkuissa ennakointi ja hyvä suunnittelu ovat avainasemassa, jotta lisääntymis- ja levähdyspaikat saadaan turvattua. Hyvä suunnittelu mahdollistaa myös maanomistajan tavoitteiden toteutumisen mahdollisimman hyvin. Suunnittelun avulla pystytään hahmottamaan hakkuiden vaikutuksia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen. Suunnittelussa tulee huomioida liito-oravan tarvitsemien metsän rakennepiirteiden, kuten ravintoa tarjoavien lehtipuiden, säilyminen ja niiden uusiutuminen sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ja kulkuyhteyksien turvaaminen. Liito-oravan esiintymän säilyminen on todennäköisempää säilytettävän metsäalueen koon ollessa lähempänä neljää hehtaaria.Liito-oravan mahdollisten esiintymien selvittäminen aloitetaan tarkastamalla tiedossa olevat esiintymätiedot. Tiedossa olevia liito-oravan esiintymätietoja löytyy sekä [Laji.fi-palvelusta](https://laji.fi/) että [Metsään.fi-palvelusta.](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi) Liito-oravan mahdollisia esiintymiä on suositeltavaa myös selvittää aina, kun hakkuita suunnitellaan liito-oravan levinneisyysalueella sijaitsevaan varttuneeseen sekametsään, jossa on liito-oravalle sopivia rakennepiirteitä.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

Metsälintuja esiintyy Suomen kaikissa metsätyypeissä. Eniten lintuja on Etelä-Suomen rehevillä lehti- ja sekapuuvaltaisilla kasvupaikoilla ja vähiten karuissa mäntymetsissä. Metsälinnustossa on myös maantieteellisiä eroja. Metsänhoito vaikuttaa eri lintulajeihin eri tavoin riippuen niiden elinympäristövaatimuksista sekä toimenpiteiden laajuudesta ja ajoittumisesta . Kielteisiä vaikutuksia voidaan lieventää monin tavoin.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

**Metsiemme huomioitavia lintuja**

- Uhanalaisia metsälintuja ovat valkoselkätikka, varpuspöllö, huuhkaja, töyhtötiainen, hömötiainen, pyy ja riekko. Silmälläpidettäviä metsälintuja ovat helmipöllö, lapintiainen ja kuukkeli. Uhanalaisuuden syyt vaihtelevat, mutta suurimmalla osalla lajeista uhanalaisuus johtuu suotuisan elinympäristön määrän vähenemisestä.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

##  [Uhanalaistumisen syyt metsälintulajeille](/fi/node/3577)

Table
[Laji.fi](https://www.laji.fi)| Lajit | Ensisijaiset syyt uhanalaistumiselle |
| --- | --- |
| Valkoselkätikka | Lehtilahopuun väheneminen |
| Varpus- ja helmipöllö, lapintiainen, kuukkeli | Metsien uudistamis- ja hoitotoimet |
| Huuhkaja | Häirintä, pyynti |
| Pyy | Satunnaistekijät, metsien puulajisuhteiden muutos |
| Riekko | Ojitus ja turpeenotto |
| Hömö- ja töyhtötiainen | Vanhojen metsien väheneminen, lahopuun väheneminen |

- Kolopesijät ovat eri lajiryhmiin kuuluvia lintuja, joita yhdistää se, että ne pesivät puuhun tehdyissä koloissa. Osa kolopesijöistä tekee kolonsa itse, esimerkiksi tikat ja hömötiaiset. Osa pesii muiden tekemissä koloissa tai linnunpöntöissä, kuten helmipöllö ja kuusitiainen. Metsien kolopesijöitä ovat esimerkiksi:
- palokärki, käpytikka, pohjantikka, valkoselkätikka, pikkutikka, harmaapäätikka ja käenpiikahelmipöllö
- varpuspöllö ja viirupöllö
- hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen ja lapintiainen.

Tikat tekevät suurimman osan metsien koloista ja luovat näin pesimäpaikkoja myös muille lajeille. Erityisesti palokärki ja käpytikka ovat tärkeitä kolontekijöitä. Tikat tarvitsevat pesimäpuikseen isoja (läpimitta vähintään 25 cm), vanhoja ja lahoamaan alkavia puita. Erityisesti järeät haavat, muut lehtipuut ja männyt ovat hyviä pesäpuita. Töyhtötiainen ja erityisesti hömötiainen kaivertavat itse pesäkolonsa sopivasti lahonneeseen pökkelöön joka vuosi, jolloin metsässä on oltava hyvä lahopuujatkumo pesinnän onnistumiseksi.

- Vanhan metsän linnut tarvitsevat elinympäristökseen laajoja yhtenäisiä alueita, joissa on vanhan metsän piirteitä. Näitä lajeja ovat esimerkiksi kuukkeli, metso, varpuspöllö, pohjantikka ja hömötiainen. Vanhan metsän piirteitä ovat ensisijaisesti järeä, varttunut puusto sekä nuorta metsää korkeampi lahopuun määrä. Monet vanhan metsän lajeista ovat paikkalintuja, jotka pysyvät reviirillään ympäri vuoden, ja osa varastoi ravintoa mm. vanhojen puiden kaarnan koloihin. Siksi reviirillä tapahtuvat päätehakkuut voivat pienentää näiden lintujen kantoja. Vanhojen ja varttuneiden metsien väheneminen ovat vaikuttaneet esimerkiksi kuukkelin ja hömötiaisen taantumiseen erityisesti eteläisessä Suomessa .

- Talousmetsissä viihtyvät linnut ovat lajeja, jotka hyötyvät metsän käsittelyn luomista avoimemmista alueista. Osa tikoista suosii metsänreunaa pesäpuuta valitessaan. Metsäkanalinnuista teeri viihtyy nuorissa metsissä, joissa on lehtipuita. Pöllöistä esimerkiksi hiiri- ja lapinpöllö saalistavat metsänuudistusaloilla.
Lue lisää metsien pesimälinnuista:[ Metsien pesimälinnut.](https://luonnontila.fi/indikaattorit-elinymparistoittain/metsat/metsien-yleiset-pesimalinnut/)

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

##  [Uhanalaistumisen syyt metsälintulajeille](/fi/node/3577)

**Metsälinnuille tärkeät rakennepiirteet**

- LahopuuLahopuu tarjoaa monelle metsälinnulle sekä ravintoa että pesäpaikan. Lahopuussa elää monia hyönteisiä, joita linnut käyttävät ravintonaan. Monet viime vuosikymmeninä uhanalaistuneista linnuista ovat kolopesijöitä, jotka tarvitsevat lahopuuta pesän rakentamiseksi. Talousmetsien lahopuun määrään kasvattaminen noin 10 kuutiometriin hehtaarilla parantaisi monien lajien elinolosuhteita . Määrän lisäksi myös lahopuun koolla on merkitystä: esimerkiksi monet tikat tarvitsevat pesäpuukseen läpimitaltaan vähintään 25–35 cm olevia kuolevia tai lahoja lehti- ja havupuita .Vanhoista kuolevista puista ja pökkelöistä hyötyviä lajeja:
- Käyttävät niitä pesäpaikkana ja ravinnonhankintaan:
- Tikat
- Käenpiika
- Siepot
- Tiaiset
- Puukiipijä
- Leppälintu
- Käyttävät niitä pesäpaikkana:
- Pöllöt
- Tervapääsky

- Metsän peitteisyysMonet metsälinnut viihtyvät paremmin peitteisessä ja varttuneessa metsässä, joka kattaa suurimman osan lintujen reviiristä . Esimerkiksi pöllöt tarvitsevat metsäalueita toisiinsa yhdistäviä käytäviä, joita pitkin lentokyvyttömät poikaset pääsevät liikkumaan . Pöllöjen lisäksi tikat, kuukkeli, helmipöllö ja metso ovat myös esimerkkejä linnuista, joiden elinympäristö on peitteinen varttunut metsä .
- SäästöpuutSäästöpuut toimivat linnuille pesäpaikkoina, ravinnon lähteenä ja mahdollisena suojana saalistajilta ja säältä. Vanhat ja kookkaat säästöpuut ovat tärkeitä esimerkiksi kuukkelin, tikkojen, tiaisten ja puukiipijän pesinnän ja ravinnonhankinnan kannalta . Säästöpuiden sijoittaminen ryhmään luo enemmän suojaa kuin yksittäin jättäminen. Hakkuualalle kannattaa kuitenkin jättää myös yksittäisiä säästöpuita, joita pöllöt voivat käyttää saalistaessaan tähystyspuina .
- LehtipuuosuusLehtipuuosuuden kasvattaminen havumetsissä lisää lintujen lajikirjoa . Sekapuustoiset metsät tarjoavat havumetsiä enemmän ravinnonhankinta- ja pesäpaikkavaihtoehtoja. Tiaisten ja metsäkanalintujen esiintyminen metsässä kasvaa huomattavasti jo 10 % lehtipuuosuudella . Lehtipuuosuus ennustaa myös tikoille sopivien pesäpuiden löytämisen .
- TiheikötTiheiköt ovat tärkeitä erityisesti metsäkanalinnuille, jotka saavat niistä poikueilleen suojaa . Myös kuukkeli hyötyy pesää saalistajilta suojaavasta tiheästä alikasvoksesta . Monet linnut, kuten kertut, myös pesivät alikasvoskuusikoissa.
- Kosteat metsätKosteat metsät, kuten rantametsät, pienvesistöjen reunametsät, korvet ja soiden ja kivennäismaan vaihettumisvyöhykkeet, ovat monen lajin suosimia elinympäristöjä. Kosteissa kasvupaikoissa on yleensä ympäröivää metsää enemmän lehtilahopuuta, mikä mahdollistaa sekä pesäkolojen tekemisen että lahopuulla viihtyvien selkärangattomien eläinten saalistamisen. Erityisesti hömötiaisen on tutkittu suosivan kosteita metsiä pesimäalueenaan .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Suuret petolinnut

Suurten petolintujen säännöllisessä käytössä ja selvästi nähtävissä olevat pesät ja pesäpuut ovat luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja. Tunnetut pesäpuut on tavallisesti merkitty suojelua osoittavilla kylteillä ja niiden sijainti on tiedossa. Luonnonsuojelulain tarkoittamia suuria petolintuja ovat sääksi (kalasääski), maakotka, merikotka, kiljukotka ja pikkukiljukotka. Suuret petolinnut ovat herkkiä pesimäaikaisille häiriöille, minkä vuoksi niiden huomioimiseen metsänkäsittelyssä on olemassa viranomaisohjeistusta.**Kotkat** ovat Suomen suurimpia petolintuja ja kuuluvat luonnonsuojelulain määrittämiin suurpetolintuihin. Suomessa pesivät vakituisesti maa- ja merikotka. Näistä maakotka on uhanalainen. Satunnaisesti Suomessa pesivät myös kiljukotka ja pikkukiljukotka. Kotkat tarvitsevat pesimiseen suuria puita, joihin ne pystyvät rakentamaan pesänsä. Sekä maa- että merikotka hyödyntävät avohakkuualueita saalistuksessaan . Ne eivät kuitenkaan viihdy tiheissä nuorissa metsissä. Kotkat ovat herkkiä pesimäajan häirinnälle. Kotkien pesäalueiden metsänkäsittelyyn liittyykin luonnonsuojelulain mukaisia rajoitteita.

**Sääksi** kuuluu maa- ja merikotkan ohella luonnonsuojelulain määrittämiin suurpetolintuihin, joiden pesäalueiden metsänkäsittelyyn liittyy rajoitteita. Sääksi tarvitsee pesäpuukseen vahvan, tasalatvaisen männyn, joka jaksaa kannatella pesää.

**Muut petolinnutHaukat** ovat kotkia pienempiä petolintuja. Suomessa pesii puissa kuusi haukkalajia: kanahaukka, hiirihaukka, mehiläishaukka, ampuhaukka, nuolihaukka ja varpushaukka. Näistä kanahaukka on luokiteltu silmällä pidettäväksi, hiirihaukka ja mehiläishaukka uhanalaisiksi. Kookkaat hiirihaukka, mehiläishaukka ja kanahaukka pesivät hakkuuikäisissä varttuneissa metsissä. Ne voivat käyttää samaa pesää useita vuosia. Tällaiset pesät ovat luonnonsuojelulain nojalla turvattu ja lajien tulee pystyä käyttämään pesää myös hakkuiden jälkeen. Erityisesti kanahaukka tarvitsee varttunutta metsää, jossa on riittävän isoja puita pesänrakennukseen .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Jokihelmisimpukka eli raakku

Raakkuja eli jokihelmisimpukoita esiintyy puroissa ja joissa. Raakku saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi ja on maamme pitkäikäisin eläinlaji. Kaikki olosuhteiden muutokset valuma-alueella ovat riski raakulle. Siksi veden virtausta, varjostusoloja tai pienilmastoa ei saa muuttaa metsänkäsittelyllä esiintymien lähellä.**Raakku on taantuva ja erittäin uhanalainen laji**Raakku eli jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen nilviäinen. Raakulla on merkittävä rooli vesiekosysteemissä, sillä se puhdistaa vettä suodattaessaan siitä happea ja ravintoa. Monet lajit hyötyvät raakun läsnäolosta virtavesissä, ja raakun esiintyminen kertoo hyvästä vedenlaadusta ja uoman luonnontilaisuudesta.Raakun kanta on vähentynyt voimakkaasti virtavesien rakentamisen, vesien tilan heikkenemisen ja jo kielletyn helmenkalastuksen takia. Suomessa on jäljellä noin 150 tunnettua raakkujokea, joista suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Lisääntymään kykeneviä populaatioita on vain kolmasosa näistä, eli laji taantuu edelleen suojelutoimista huolimatta.

**Raakku on elinympäristön suhteen vaatelias laji**Raakun lisääntyviä esiintymiä tavataan vain luonnontilaisissa tai luonnontilaisen kaltaisissa joissa ja puroissa. Raakut viihtyvät voimakkaan virtaaman kohdissa, joissa on kivikkoinen pohja. Raakulle sopivat purot ja joet ovat viileitä, varjoisia, puhtaita ja runsashappisia. Suo- ja metsäojitukset, metsänkäsittelytoimenpiteet, maatalous ja esimerkiksi teollisuuslaitokset ovat heikentäneet virtavesien vedenlaatua. Kiintoaineksen määrän lisääntyminen vaikeuttaa raakun ravinteiden ja hapen saamista. Varsinkin nuoret raakut ja raakun toukat ovat hyvin herkkiä muutoksille vedenlaadussa.Raakun lisääntyminen vaatii purolta tai joelta riittävän tiheää lohikalakantaa. Raakun poikaset loisivat taimenen ja lohen kiduksissa, joissa niistä kehittyy pieniä simpukoita. Lohikalat ovat siis raakun lisääntymiselle välttämättömiä. Kalalle ei ole loisinnasta haittaa. Lohikalakantojen heikentyminen ja esimerkiksi vaellusesteet vaikeuttavat myös raakkujen lisääntymistä. Metsänkäsittelystä aiheutuu ravinteiden ja kiintoainesten huuhtoutumista vesistöihin. Raakkujoen tai -puron läheisyydessä toimenpiteillä voi olla lisäksi vaikutusta veden virtaamaan ja pienilmastoon. Olosuhteiden muutokset aiheuttavat riskin raakun selviämiselle ja lisääntymiselle.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lohikalat

Suurin osa Suomen latvavesistä sijaitsee talousmetsissä. Metsien käsittely, ojitus ja metsätieverkosto muuttavat vesien tilaa ja heikentävät vesieliöiden, erityisesti vaelluskalojen, elinolosuhteita. Monien vaelluskalojen matka kutualueelle pysähtyy väärin asennettuun tierumpuun tai muuhun vaellusesteeseen. Myös purojen perkaaminen ja kiintoaineksen huuhtoutuminen heikentävät kalojen kutumahdollisuuksia.
**Lohikalat ja metsätalous**Lohikaloihin kuuluu Suomessa 16 lajia, muun muassa muikku, siika, nieriä, taimen ja lohi. Suomessa osa lohikaloista on kärsinyt ihmisen toiminnasta voimakkaasti. Monet nykyisistä lohikalakannoista ovat kokonaan peräisin istutuksista. Kantoja ovat pienentäneet monet tekijät, erityisesti voimalarakentaminen, vaellusesteet, uomien perkaaminen, ojitukset, kalastaminen, vedenlaadun heikkeneminen sekä näiden yhteisvaikutukset . Esimerkiksi ojitusten seurauksena tapahtuva vesien tummuminen ja sen aiheuttama lämpötilan nousu heikentää lohikalojen elinmahdollisuuksia. Lohikalakantoja tuetaan vesiensuojelun toimenpiteillä, virtavesikunnostuksilla, kalastusrajoituksilla, istutuksilla ja vaellusesteiden poistamisella.
Metsätalous heikentää lohikalakantoja, sillä metsänkäsittely ja ojitukset vaikuttavat vedenlaatuun, veden lämpötilaan virtaamien äärevöitymiseen ja virtavesien rakenteeseen. Uomien perkaaminen vesienhallinnan ja aiemmin tukkien uiton tarpeisiin on yksipuolistanut virtavesiä .Ilmastonmuutos aiheuttaa lohikaloille tulevaisuudessa lisähaasteita. Lämpötilojen nousu ja sademäärien lisääntymisestä aiheutuva vesistökuormitus heikentävät lohikalojen elinympäristöjen laatua .

**Lohi**Lohesta esiintyy Suomessa kolmea muotoa: järvilohta, Itämeren lohta ja Jäämeren lohta. Järvilohi on äärimmäisen uhanalainen lohen muoto, jota tavataan vain yksittäisissä vesistöissä Itä-Suomessa. Meressä elävistä ja jokiin kutevista muodoista Jäämeren ja Itämeren lohikannat on luokiteltu vaarantuneiksi.

**Taimen**Taimenella on meressä ja järvissä esiintyviä kantoja. Eteläisessä Suomessa tavattava taimen ja meritaimen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Alkuperäisiä taimenkantoja on jäljellä eteläisessä Suomessa noin kymmenen. Lisäksi taimenella on pienemmissä puroissa ja lammissa elävä alalaji tai muoto, jota kutsutaan tammukaksi.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lohikalat

**Virtavedet ovat lohikaloille tärkeitä**

Lohikalakannoille tärkeintä on mahdollistaa kutupaikoille pääsy sekä poikasalueiden elinolosuhteet. Lohen kutupaikat sijaitsevat jokien virtapaikkojen matalilla sorapohjilla. Taimen voi kutea myös puroissa ja pienissä joissa.Lohi ja taimen nousevat kutemaan keväästä alkaen ja kutu ajoittuu syys–marraskuulle. Yksilöt nousevat kutemaan aina sinne, missä ovat syntyneetkin. Lohikalojen lisääntymisvaellusta voivat estää tai hankaloittaa virtavesiin tehdyt rakennelmat, kuten padot, voimalaitokset ja siltarummut. Näitä kutsutaan vaellusesteiksi.Lohikaloille tärkeitä elinympäristöjä ovat virtaavat, puhtaat ja hapelliset vesistöt, joissa on riittävästi ravintoa ja suojaa nuoremmille yksilöille. Lisäksi veden lämpötilan tulee pysyä kaloille sopivan viileänä. Lohikalojen munat ja poikaset ovat erityisen herkkiä lämpötilan nousulle ja muille vedenlaadussa tapahtuneille muutoksille . Muodoiltaan monipuoliset joet ja purot tarjoavat elinpaikkoja ja sopivaa ravintoa eri kalalajeille ja niiden ikäluokille. Esimerkiksi veden virtaaman, pohjan materiaalin ja vesikasvillisuuden runsauden vaihtelu luovat sopivia olosuhteita sekä lisääntymiseen että ravinnonhankintaan . Ilmastonmuutoksen edetessä kylminä pysyvien nopean virtaaman kohtien merkitys kasvaa .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

Vieraslajit ovat ihmisen mukana joko tahattomasti levinneitä tai tarkoituksella siirrettyjä lajeja. Haitalliset vieraslajit ovat yksi suurimmista uhkatekijöistä luonnon monimuotoisuudelle. Levitessään vieraslajit heikentävät alkuperäisten lajien elinmahdollisuuksia kilpaillessaan samoista resursseista niiden kanssa. Vieraslajien torjunnan tavoitteena on alkuperäisluonnon ja uhanalaisten lajien turvaaminen sekä vieraslajien aiheuttamien haittojen ehkäiseminen.**Mitä metsätaloudelle haitalliset vieraslajit ovat?**Metsätaloustoimien yhteydessä vastaan tulevat vieraslajit ovat yleensä kasvilajeja. Niiden leviämistä voi ehkäistä oikeanlaisella toiminnalla. Yleisimpiä ja helpoimmin tunnistettavia lajeja ovat jättipalsami, komealupiini ja jättiputket. Vieraslajiesiintymiä voi tulla vastaan monenlaisissa ympäristöissä, kuten tien pientareilla, jokien varsilla ja maanmuokkausaloilla. **Yleisimpiä metsätaloudessa kohdattavia vieraslajejaJättipalsami**
- Yksivuotinen ruoho, pituus noin 1,5–3 metriä
- Tavataan usein rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla
- Voi vaikeuttaa metsänuudistamista kilpaillessaan puiden taimien kanssa

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

**Komealupiini**

- Monivuotinen, 1–1,5 metriä korkea kasvi
- Kasvaa myös karuilla kasvupaikoilla
- Kilpailee pölyttäjistä esimerkiksi niittykasvillisuuden kanssa
- Kilpailee elintilasta puuntaimien kanssa

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

**Jättiputket**

- Lajiryhmä, jonka lajit suurikokoisia
- Leviävät muun muassa maa-ainesten mukana
- Muodostavat pahimmillaan laajoja kasvustoja ja estävät muiden kasvien kasvun
- Voivat aiheuttaa iho-oireita yhteisvaikutuksesta auringon kanssa, mikä estää esiintymisalueen virkistyskäyttöä

Talousmetsissä kohdattavat haitalliset vieraslajit ovat useimmiten levinneet asuintalojen ja mökkien puutarhoista metsään tai kulkeutuneet sinne työkoneiden mukana. Metsään, etenkin uudistusaloille, päästyään kasvit voivat levitä hurjaa vauhtia. Vieraslajit saavat otolliset kasvuolosuhteet ja valtaavat alaa, kun maanpinta on paljastettu muokkauksella, kasvupaikalle on saatu lisää valoa ja kasvien välinen kilpailu on vähentynyt.Lisätietoa vieraslajeista löytyy [Vieraslajit.fi -sivustolta](https://www.vieraslajit.fi).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Direktiivilajit

**Metsätalous ja direktiivilajit**

Luontodirektiivi koskee EU:n alueelta valittuja yhteisön tärkeinä pitämiä lajeja ja niiden elinympäristöjä. Direktiivin pyrkimyksenä on varmistaa kyseisten lajien suotuisan suojelutason säilyttäminen tai sen palauttaminen ennalleen. Suojelukeinoina ovat lajien elinympäristöjen suojelu, lajien hyödyntämisen sääntely tai lajien tiukka suojeleminen, jolloin lajien hävittäminen, kerääminen, pyydystäminen, hallussapito, kauppaaminen on kielletty. EU:n biodiversiteettistrategian myötä Suomi on sitoutunut turvaamaan ja parantamaan direktiivilajien suojelun tasoa.
Suomen ympäristökeskuksen tuottamat lajiesittelyt eli niin kutsutut lajitietokortit auttavat direktiivin tavoitteiden saavuttamisessa. Esittelyissä kuvataan lajin keskeiset tuntomerkit, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja hoitosuositukset. Hoitosuositukset sisältävät yleispiirteisiä ohjeita erilaisiin tilanteisiin, kuinka lajiesiintymä voidaan ottaa hakkuissa huomioon. Ne ovat sovellettavissa tapauskohtaisesti kuhunkin tilanteeseen.Lajiesittelyt löytyvät [ympäristöhallinnon verkkopalvelusta](https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-huomioiminen-metsataloudessa).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Direktiivilajit

**Esimerkkejä direktiivilajeista**

- **Rupilisko**
- Erittäin uhanalainen (EN)
- Uhanalainen ja erityisesti suojeltava laji (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Rupiliskon selän väritys vaihtelee mustasta tummanruskeaan ja tummanharmaaseen. Vatsa on kirkkaankeltainen ja siinä on mustia täpliä. Kutuasuisen koiraan selässä ja pyrstössä on komea harja. Suomessa rupiliskoa tavataan Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa, valtaosin Pohjois-Karjalassa. Esiintymisalueilla on tavallisesti useita sopivia lampia riittävän lähellä toisiaan. Rupiliskolammet ovat tyypillisesti matalia, pienikokoisia ja kalattomia metsälampia. Parhaimmillaan lammenrantametsät ovat lahopuisia ja lehtipuuvaltaisia tarjoten rupiliskolle suojaa ja ravintoa.

- **Neidonkenkä**
- Vaarantunut (VU)
- Rauhoitettu ja uhanalainen laji (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Neidonkenkä on 10–20 cm korkea kämmekkä. Neidonkenkä kukkii varhain, etelässä jo toukokuussa ja pohjoisessakin pääosin ennen juhannusta. Kukka on vaniljantuoksuinen ja konttimainen. Neidonkenkä on valtaosin kalkkiseutujen vanhojen, kuusivaltaisten metsien kasvi. Kasvupaikat vaihtelevat kuitenkin laaja katajaisista männiköistä lehtoihin ja lettokorpiin. Pääesiintymisalueita ovat Kuusamo sekä Etelä- ja Keski-Lapin kalkkialueet.

- **Hämeenkylmänkukka**
- Erittäin uhanalainen (EN)
- Uhanalainen ja erityisesti suojeltava laji, rauhoitettu (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Hämeenkylmänkukka on kukkimisaikana noin 10–30 cm korkea monivuotinen kasvi, jonka toukokuussa avautuvat isot yksittäiset kukat ovat siniset tai violetinsiniset. Hämeenkylmänkukka kasvaa avoimena pysyvillä kuivahkoilla ja valoisilla hiekkakankailla, harjunrinteillä, harjulehdoissa ja moreenikumpareilla. Aiemmin vastaavia, kylmänkukalle suotuisia elinympäristöjä kehittyi metsäpalojen ja metsälaidunnuksen seurauksena. Suomessa kasvia tavataan vain suppealla alueella Etelä-Hämeessä.

- **Havuhuppukuoriainen**
- Silmälläpidettävä (NT)
- Rauhoitettu (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liite II)

Havuhuppukuoriainen on pitkänomainen (4–7 mm pitkä) ja musta kovakuoriainen. Sen peitinsiivet ovat sileät ja kiiltävät, mutta etuselkä on rosopintainen. Havuhuppukuoriainen elää männyllä ja kuusella, ja sitä tavataan lähes pelkästään palaneissa metsissä, vaikka se ilmeisesti pystyy elämään palamattomissakin metsissä. Se hakeutuu usein palaneisiin mutta vielä eläviin puihin, mutta viihtyy myös kuivemmissa kuolleissa puissa. Muutamia vuosia palon jälkeen esiintymät voivat olla runsaita, ja kuoriaisia on löydetty puista vielä noin kymmenen vuotta palon jälkeen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Huolellinen suunnittelu lisää kustannustehokkuutta

Talousmetsien luonnonhoitokeinoilla edistetään lajien elinympäristöjen sekä niiden tarvitsemien puuston rakennepiirteiden säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Toimenpiteiden huolellisella suunnittelulla ja kohdistamisella metsänomistaja voi huomioida lajien suojelun metsänhoidon toimenpiteissä. Tämä lisää sekä luonnonhoitotoimien että lajien elinolosuhteiden parantamisen kustannustehokkuutta.**Suojelusta on mahdollista saada myös korvausta**Lajien elinympäristöjen rajaaminen metsänkäytön ulkopuolelle on osaltaan pois metsien taloudellisesta tuotosta. Joissain tapauksissa lajien turvaamiseen on myös saatavilla taloudellista korvausta. Uhanalaisten lajien havaintopaikat, joissa on lajien säilymiselle tärkeitä puuston rakennepiirteitä voivat sellaisenaan sopia METSO-ohjelman kohteiksi. Lisäksi uhanalaisten lajien esiintymiä voidaan käyttää perusteena yksityisen suojelualueen perustamisessa. Yksityisen suojelualueen korvaus perustuu lähinnä puuston arvoon, myynti valtiolle toteutetaan normaalina kiinteistökauppana käyvän arvon mukaisesti. Kummassakin tapauksessa suojelusta maksettava korvaus on yksityiselle metsänomistajalle verovapaa.

Lajeja turvataan metsänhoidossa luonnonhoidon keinoilla. Säästöpuiden jättäminen, lahopuun turvaaminen ja tuottaminen sekä luonnonhoidolliset kulotukset ja muut luonnonhoitotoimet edistävän monien uhanalaisten ja muiden lajien elinmahdollisuuksia. Ne ovat myös kustannustehokkaita keinoja lajien turvaamiseksi. Metsäluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen on tärkeää niin puuntuotannon, puun myynnin kuin metsäteollisuuden lopputuotteiden kysynnän turvaamisessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lajeja voi huomioida myös lakivelvoitteita kattavammin

Metsänomistaja on velvoitettu huomioimaan lakisääteisesti suojeltavien lajien esiintymät hakkuissa. Muiden uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien turvaaminen perustuu aina metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Lajien esiintymien turvaaminen lakivaatimusta kattavammin on pääsääntöisesti mahdollista, kunhan lajeista, niiden ekologisista vaatimuksista ja keinoista esiintymien säilyttämiseksi on saatavilla riittävästi tietoa. Yksityiskohtainen tieto lajiesiintymistä sekä luonnonhoidon ja vapaaehtoisen suojelun keinoista auttaa metsänomistajaa valitsemaan sopivimman vaihtoehdon lajien huomioimiseen. Monet uhanalaisten metsälajien elinympäristöistä puolestaan voivat soveltua ympäristötukikohteiksi ja luonnonhoidon hankkeisiin, joilla parannetaan elinympäristön tilaa. Uhanalaisten lajien elinympäristöt voivat sopia myös METSO-ohjelman mukaiseen vapaaehtoiseen suojeluun. Suojelu voidaan toteuttaa ELY-keskusten ja Suomen metsäkeskuksen toimesta erilaisia pysyviä tai määräaikaisia suojelukeinoja käyttäen.

Yli kolmannes kaikista uhanalaisista lajeistamme elää ensisijaisesti metsissä. Lajiesiintymien kattavalla huomioon ottamisella voidaan hidastaa luontokatoa ja lajiston uhanalaistumiskehitystä. Vapaaehtoinen suojelu ja luonnonhoito edistävät uhanalaisten lajien elinympäristöjen sekä lajien tarvitsemien puuston rakennepiirteiden, esimerkiksi lahopuun ja vanhojen lehtipuiden, säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Uhanalaisten lajien elinympäristöjen turvaaminen onkin yksi keskeisimmistä tavoitteista metsien luonnonhoidon toteutuksessa.

Virkistysmetsät tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille. Lajien elinympäristöjä tarjoavat rakennepiirteet, kuten monilajinen puusto ja lahopuu, lisäävät myös metsien virkistyshyötyjä esimerkiksi laajemmalla sieni- ja marjavalikoimalla. Monimuotoisuuden lisääminen ja virkistysarvojen kehittäminen voivat olla toisiaan tukevia tavoitteita. Lajihavainnot ovat tärkeitä luontoelämyksiä myös monille metsissä liikkujille.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Sopeutuvatko metsälajit ilmastonmuutokseen?

Ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöjä ja haastaa lajeja sopeutumaan. Osa metsälajeista hyötyy pitkällä aikavälillä ilmaston lämpenemisestä ja kasvukauden pitenemisestä, kun taas toiset lajit taantuvat . Mitä monimuotoisempia ja runsaslajisempia metsät ovat, sitä paremmin ne kykenevät sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Lajit reagoivat yksilöllisesti ilmasto-oloissa tapahtuviin muutoksiin. Suomessa yleisenä esiintyvät lajit, joiden levinneisyysalue on laaja, kykenevät parhaiten sopeutumaan ilmastossa tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi putkilokasvi- ja puulajit hyötynevät kasvukauden pitenemisestä ilmaston lämmetessä . Etelä-Suomen lajisto voi myös muuttua uusien tulokaslajien saapumisen myötä.Osa lajeista voi myös taantua ilmastossa tapahtuvien muutoksien vuoksi, mitkä vaikuttavat lajien elintoimintoihin, levinneisyysalueeseen tai eliöyhteisön rakenteeseen. Kevään aikaistuminen ja eri vuodenaikojen mukaisen rytmin muutokset voivat vaikeuttaa esimerkiksi pölyttäjähyönteisten ja kasvien välistä vuorovaikutusta. Moni Suomessa elävistä harvinaisista hyönteislajeista on täysin riippuvainen tietyn kasvin esiintymisestä ja kukintojen ajoittumisesta.Pohjoisessa elävien lajien levinneisyysalue on usein suppea, lajit ovat pitkälle erikoistuneita ja esiintyvät harvinaisina ankarissa ilmasto-oloissa. Tämän vuoksi pohjoisten lajien arvioidaan olevan herkempiä ilmastonmuutokselle. Niiden suppeiden elinalueiden pirstaloituminen heikentää lajien tilaa entisestään.**Ilmastoviisaita keinoja lajien turvaamiseen**Monimuotoisuuden turvaaminen helpottaa ekosysteemin sopeutumista ilmastonmuutokseen. Haasteet liittyvät vahvasti toisiinsa, jolloin niitä on pyrittävä ratkaisemaan yhdessä. Metsien suojelun lisääminen ja lajien turvaaminen metsänhoidossa auttavat sekä turvaamaan luonnon monimuotoisuutta että torjumaan ilmastonmuutosta. Suojellut alueet ja säästöpuut toimivat sekä hiilinieluina että -varastoina.Käytännössä tämä edellyttää suojelualueverkoston ja talousmetsien hoidon suunnittelua siten, että lajeille soveltuvaa elinympäristöä säilytetään riittävästi ja että elinympäristöt kytkeytyvät toisiinsa. Se mahdollistaa lajien siirtymisen sopiville elinalueille ilmasto-olosuhteiden muuttuessa. Elinympäristöjen heikentäminen johtaa myös lajien sopeutumiskyvyn heikentymiseen ja sukupuuttoriskin kasvuun.Monet monimuotoisuudelle arvokkaat alueet, kuten jyrkänteiden alusmetsät, kurut ja pienvedet pysyvät luontaisesti ympäristöään viileämpinä. Ilmaston lämmetessä tällaiset pienet elinympäristölaikut voivat toimia turvapaikkoina lajeille, jotka eivät pärjää muuttuneessa ilmastossa.

Ilmastonmuutoksen arvioidaan muuttavan Suomessa muuttavan puulajisuhteita ja metsälajien välisiä vuorovaikutussuhteita. Osa metsälajeista hyötyy pitkällä aikavälillä ilmaston lämpenemisestä ja kasvukauden pitenemisestä, kun taas toiset lajit taantuvat. Erityisesti metsärajalla elävät lajit ovat haavoittuvaisia ja sopeutuvat heikosti ilmastossa tapahtuviin muutoksiin. Myös uusia tulokaslajeja saattaa levittäytyä Etelä-Suomeen. Pahimmillaan ilmastonmuutos johtaa joidenkin lajien sukupuuttoon.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Toimintamallin pääkohdat

Toimintamallin periaate on, että viranomaisilla, metsäammattilaisilla ja metsänomistajilla on käytössään yhtenevät paikkatiedot uhanalaisten lajien esiintymisestä. Tällöin hoito- tai hakkuukohteella olevan lajin turvaamistarpeet voidaan selvittää ennakkoon ja metsänomistajan kanssa voidaan sopia toimenpiteistä. Toimintamallissa kuvatut käytännön ratkaisut vaihtelevat sen mukaan, millaisesta lajista on kysymys.
Toimintamalliin on valittu vain sellaiset lajiryhmät ja lajit, joiden huomioonottaminen on hyödyllistä ja mahdollista metsätalouden toiminnassa ja josta ympäristöhallinnolla on kattavimmat tiedot. Toimintamallia varten laaditulla lajilistalla on noin 2 600 lajia useista eri eliöryhmistä. Metsä- ja suolajien lisäksi mukana on myös esimerkiksi kallioelinympäristöjen, vesistöjen ja perinnebiotooppien lajeja.
Useasta toimintamallin kohteena olevasta lajista on laadittu kuvaus, jossa esitellään lyhyesti lajin tunnistaminen, status, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja käsittelysuositukset. Käsittelysuositukset ovat yleispiirteisiä ja niitä sovelletaan tapauskohtaisesti.

Tarkemmin toimintamallin sisältöihin voi tutustua [Lajiturva-oppaan](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2021/08/Lajiturva_opas_2021.pdf) avulla.
Tietoaineisto uhanalaisista lajeista ja ohjeista löytyy [Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta](https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Lajit/Uhanalaiset_lajit/Metsalajien_esittelyt).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Hakkuiden ja muiden toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus

Kun suunnitteilla on metsänhoidon toimenpide, suunnittelija selvittää toimenpidekohteella ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevien lajiesiintymien tiedot tietojärjestelmästä tai metsänomistajalta. Myös Metsäkeskus tarkistaa lakisääteisesti suojeltujen ja muiden uhanalaisten lajien lajitiedon metsänkäyttöilmoituksen alueelta. Jos lajiesiintymä havaitaan, Metsäkeskus lähettää siitä tiedon metsänomistajalle, hakkuuoikeuden haltijalle sekä alueelliselle ELY-keskukselle. Lajitieto on helpompaa ottaa suunnitelmissa huomioon jo ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä.Jos lajiesiintymä todetaan, lajin asema vaikuttaa esiintymän turvaamisen käytäntöihin seuraavasti:
- **Lakisääteisesti suojeltava laji:** Lakisääteisesti suojellun lajin esiintymän turvaamisen ohjeita kysytään aina ELY-keskuksesta. ELY antaa käytännön ohjeet lajiesiintymän huomioimiseksi.
- **Muu uhanalainen laji:** Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän suojelumahdollisuudet, -keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot ja sopii toimintatavan.
- **Silmälläpidettävä laji:** Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän tiedot ja vaihtoehdot sen turvaamiseksi. Tarvittaessa metsänomistajaa neuvotaan hänen tavoitteidensa mukaisesti.
Suunnittelija käy metsänomistajan kanssa läpi vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet ja keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot. Ratkaisusta sovitaan, päätetyt toimet merkitään sopimuksiin ja hakkuun tekijöitä ohjeistetaan esiintymän turvaamisessa.

Metsä- ja ympäristöalan laajana yhteistyönä on valmisteltu uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamalli. Malli mahdollistaa uhanalaisten, silmälläpidettävien ja lakisääteisesti suojeltujen lajien esiintymien paikkatietojen saatavuuden koko maasta. Samalla se antaa ohjeet siitä, miten esiintymät voidaan käytännössä turvata. Metsänomistajalle muiden kuin lakisääteisesti turvattujen lajien lajiesiintymien turvaaminen on vapaaehtoista.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi

Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueella. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on
- lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen
- yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen
- pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen
- yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.
Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-oravan elinympäristön rajaaminen

- Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.
- Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.
- Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.
- Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.
- Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön

- Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.
- Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen ELY-keskukselle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.
- Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan alueellisen ELY-keskuksen kirjaamoon. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
- Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä

- Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.
- Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.
- Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.
- Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.
- Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**PEFC**PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista.
**FSC**FSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen [Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-liito-orava-talousmetsassa.pdf)

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Metsälintujen huomioiminen leimikon suunnittelussa**

- Tarkastetaan metsätilaa koskevat, metsä- ja ympäristöviranomaisten tiedossa olevat uhanalaishavainnot [Metsään.fi](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi)-palvelusta.
- Mikäli leimikolla on tiedossa olevia uhanalaisen lajin esiintymiä, noudatetaan elinympäristöjen käsittelyyn liittyviä ohjeistuksia.
- Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla on suositeltavaa välttää hakkuita ja metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä .
- Esimerkiksi [valkoselkätikan](https://wwf.fi/app/uploads/u/x/4/e3e4y5je5vkjsy2pl7da2oc/valkoselkaetikkaohje.pdf) ja [kuukkelin](https://www.sll.fi/app/uploads/2018/10/metsankasittely-kuukkelialueella-2011.pdf) elinympäristöjen hoitoon on kehitetty omat vapaaehtoiset metsänhoidon ohjeistukset. Noudatetaan mahdollisen metsäsertifioinnin vaatimuksia.
- Hakkuita on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50:tä metriä lähempänä) . Hakkuut voidaan suunnata tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lajien ja yksilöiden määrä on reheviä metsätyyppejä vähäisempi.
- Rehevä metsä: lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat
- Lehtipuuvaltainen metsä: lehtipuuosuus > 50 %
- Karummilla metsätyypeillä on huomioitava mahdollinen huuhkajan ja metson esiintyminen.
- Tunnetuilla ja toimivilla metson soidinpaikolla on suositeltavaa välttää hakkuita 15.3.–20.5. (Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.) .
- Pyritään suunnittelemaan leimikot siten, että metsätilalla säilyisi myös varttunutta metsää.
- Kosteat metsät on suositeltavaa rajata joko kokonaan hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellään niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmin.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Metsälintujen huomioiminen taimikonhoidossa**

- Vältetään maanmuokkausta lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. .
- Jätetään uudistusalalle tiheikköjä, joissa myöskään maanpintaa ei muokata.
- Kierretään havaitut maassa olevat lintujen pesät.
- Vältetään tarpeetonta taimikon perkausta.
- Säästetään koivun lisäksi muitakin lehtipuita, kuten haapaa, raitaa ja leppiä.

Monimuotoisessa metsikössä voi elää jopa tuhansia lajeja. Lajien monimuotoisuuden turvaaminen perustuu kolmeen seikkaan: uhanalaisten lajiesiintymien turvaamiseen, lajeille ja lajiryhmille tärkeiden elinympäristöjen, esimerkiksi luonnontilaisten puronvarsien, tunnistamiseen sekä lajeille tärkeiden rakennepiirteiden, kuten jalojen lehtipuiden huomioon ottamiseen.  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “1000 fc coins Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XEb6”

Kirjanpainajatuhojen torjunta

Ensiharvennus hoidetussa mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennuksen ajoitus turvemailla

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suojatiheikköjen jättäminen - Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Tekopökkelöiden tekeminen

Sekametsän kasvatus — Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Uudistusalan kantojen korjuu - Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän kasvatus — Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko