Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Kohteiden soveltuvuutta hakkuutähteiden ja kantojen korjuuseen voidaan arvioida seuraavan puusukupolven kasvun todennäköisen taantuman ja sen suuruuden, ravinnehäiriöiden todennäköisyyden sekä kohteen turvattavien ominaispiirteiden perusteella. Kohteen pääpuulaji ei vaikuta soveltuvuuteen, kun tarkastellaan ainoastaan ekologisia tekijöitä.  

Hakkuutähdettä ja kantoja ei suositella korjattavaksi kuivahkoja kankaita karummilta kasvupaikoilta, jotta vältetään ravinne-epätasapainon ja kasvutappioiden syntyminen. Mikäli kohde kärsii jo entuudestaan ravinnepuutoksista, hakkuutähteiden korjuuta ei suositella ilman korvaavaa lannoitusta.  

Metsänomistajan näkökulmasta energiapuukauppa voi poiketa perinteisestä ainespuukaupasta, jossa puun myynnistä maksetaan kiintokuutioiden mukaan. Karsitun ja karsimattoman rangan korjuussa maksuperusteena metsänomistajalle käytetään tavallisesti kiintokuutiometrejä. Uudistusalalta korjattavien hakkuutähteen ja kantojen hinnoittelussa yleinen käytäntö on korvauksen sitominen korjattuun ainespuumäärään. Energiapuun hinta voi perustua myös energiasisältöön (MWh). Eri toimijat voivat käyttää erilaisia mittaustapoja ja -menetelmiä sekä maksukäytäntöjä energiapuun ostossa, mikä on syytä ottaa huomioon puukaupan teossa.

Puukaupan yhteydessä on tärkeää sopia, miten ja milloin energiapuu korjataan ja mitataan. Lisäksi on sovittava tarvittavista energiapuun varastopaikoista ja mahdollisesti myös varastointiajoista. Puukaupassa on myös tärkeää sopia, milloin puuerä vaihtaa omistajaa. Omistaja vastaa esimerkiksi puutavaran varastointiin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista, kuten hyönteistuhojen välttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä.  

Kasvatushakkuissa pienpuu voidaan korjata erillis- tai integroituna korjuuna, jolloin korjataan sekä aines- että energiapuuta samalta käsittelyalueelta. Kasvatushakkuiden toteutuksen suhteen on mahdollista sopia, että korjuussa kaikki puu kerätään energiapuuksi, jolloin eri puutavaralajeja ei välttämättä ole tarpeen eritellä puukauppasopimuksessa.  

Hakkuu ja metsäkuljetus ovat kalleimmat työvaiheet pienpuun hankintaketjussa. Työn tuottavuuteen ja siten korjuun kustannuksiin vaikuttavat poistettavien puiden järeys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, hakkuutapa, lähikuljetusmatkan pituus sekä kohteen korjuukelpoisuus eli maasto-olosuhteet ja pinta-ala. Korjuukustannukset vaikuttavat metsänomistajan saamiin tuloihin. 

Metsikön hoitohistoria ja saavutettavuus vaikuttavat merkittävästi hakkuun kannattavuuteen ja korjuun laatuun. Metsiään aktiivisesti hoitava metsänomistaja voi vaikuttaa näihin huolehtimalla taimikonhoidosta ja pitämällä metsätiet kunnossa. Hakkuukohteen korjuukelpoisuutta voidaan parantaa ennakkoraivauksella. 

Uudistushakkuissa korjattavan energiapuun määrä riippuu havupuiden ainespuukertymästä. Hakkuutähteen määrä on yleensä 20–30 % ja kantojen noin neljännes ainespuukertymään verrattuna. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että hakkuutähteen ja kantojen korjuu on kannattavaa, mikäli ainespuukertymä on yli 200 kiintokuutiometriä hehtaarilta ja kohde on vähintään hehtaarin laajuinen.  

Lähikuljetusmatkan pituus sekä kohteen korjuukelpoisuus ja pinta-ala vaikuttavat korjuun kustannuksiin, jotka heijastuvat metsänomistajan hakkuutähteestä ja kannoista saamiin puukauppatuloihin.  

Energiapuun mittauksesta säädetään laissa puutavaran mittauksesta (414/2013, muutokset: 566/2014 ja 725/2016), maa- ja metsätalousministeriön asetuksissa (1323/14/2013 ja 1014/2017) ) ja muuntolukujen osalta Luonnonvarakeskuksen määräyksissä).  

Ennen energiapuun mittausta on lain mukaan (21§) sovittava seuraavat asiat: 

• mittausosapuolet, joita ovat 

1. luovutusmittauksessa myyjä ja ostaja 
2. työmittauksessa työnsuorittaja ja työnantaja 
3. urakointimittauksessa urakoitsija ja urakanantaja 

• mittauksen kohteen yksilöivät tiedot 
• mittausmenetelmä ja mittaaja 
• mittauskustannuksen maksaja 
• mittayksikkö. 

Mittausosapuolten on suositeltavaa sopia, mihin ajankohtaan mennessä lopullinen mittaus tehdään. Osapuolet voivat sopia mittauserän osittamisesta, jolloin ositteiden mittaus voidaan toteuttaa eri ajankohtina. Puukauppasopimuksessa on syytä olla maininta korjattavan energiapuun mittaustavasta. 

Mittaustoimitukseen sisältyy energiapuuerän mittaaminen ja tulosten laskenta sekä mittausasiakirjan (mittaustodistus) laadinta ja toimittaminen mittausosapuolille. Mittausasiakirja on säilytettävä viisi vuotta mittaustoimituksen päättymisestä. 

Yleisin käytössä oleva mittausmenetelmä energiapuunkorjuussa on energiapuun painon mittaus ja tarvittaessa muunto tilavuusyksiköksi. Kiintotilavuuden määrittämiseen käytetään yleisesti EPPU – energiapuun mittauslaskuria. Energiapuun mittaus voi myös tapahtua metsähakkeen ja murskeen mittauksena. Karsitun tai karsimattoman rangan määrä kiintokuutiometreinä voidaan määrittää myös pinomittauksella.  

Tarkemmat ohjeet energiapuun mittaukseen ovat Luonnonvarakeskuksen verkkosivulla:  

• Energiapuun mittausopas (ulkoinen linkki)

• EPPU(ulkoinen linkki) – energiapuun mittauslaskuri  
  

• Energiapuun tarkka mittaus on vaikeaa. Eri vaiheissa hankintaketjua energiapuuta mitataan eri menetelmillä. Energiapuuerään tulee käsittelyn myötä määrähävikkiä ja varastoinnin kuluessa kuiva-ainehävikkiä. Lisäksi sääolosuhteet ja mittausmenetelmien tarkkuuserot aiheuttavat vaihtelua. Käytännössä energiapuun mitattu määrä vähenee hankintaketjun aikana.  

• Energiasisällön ja lämpöarvon mittaus eivät kuulu puutavaran mittauslain soveltamisalaan. Niiden määritystä käsitellään Puupolttoaineiden laatuohjeessa [Lähdeviite20].  

Laki puutavaran mittauksesta (414/2013) koskee myös energiapuuta ja velvoittaa mittauksen omavalvontaan. Hakkuukoneen kuljettajan tekemään omavalvontaan sisältyy mittauslaitteen käytönaikainen seuranta, kalibrointi, mittauslaitteen viritys, mittaustulosten tarkastukset ja niiden dokumentointi.  

Omavalvontaan kuuluvia mittaustuloksen tarkastusten tuloksia on säilytettävä vähintään kahden vuoden ajan tarkastuksen tekemisestä. 

Puutavaran mittaukseen liittyvät säännökset on koottu Luonnonvarakeskuksen verkkosivulle(ulkoinen linkki).

Tiheän alikasvoksen peittämälle uudistushakkuualalle on syytä harkita ennakkoraivausta. Se helpottaa korjuun toteutusta ja vähentää maa-aineksen kulkeutumista alikasvoksen mukana varastoon metsäkuljetuksessa.  

Uudistusalojen hakkuutähteen tai kantojen korjuun suunnittelussa korostuu metsän uudistamistavoitteet. Hakkuutähteen korjuu esimerkiksi helpottaa metsän uudistamista, kun latvukset eivät ole maanmuokkauksen tiellä. Kantojen korjuu lisää luontaisesti syntyvien havu- ja lehtipuiden määrää. Toisaalta energiapuun korjuu voi viivästyttää uudistamistöiden toteutusta.

Hakkuutähteen ja kantojen korjuu kasvattaa metsäkuljetuskuormien määrää verrattuna pelkkään ainespuunkorjuuseen. Etenkin kokoojauran käyttö kasvaa. Maastovaurioiden ehkäisemiseksi energiapuun metsäkuljetus ajoitetaan maanpinnan kantavuuden mukaan joko kuivana ajanjaksona, sulan maan tai roudan aikana tehtäväksi. Hakkuutähteitä ei ole perusteltua korjata leimikon huonosti kantavista maastonkohdista.  

Energiapuun varastoinnin suunnittelussa on otettava huomioon se, että hakkuutähdekasat ja etenkin kantokasat voivat olla tienvarsivarastossa jopa kaksi vuotta. Laki rajoittaa varastointiaikaa.

Varastopaikan suunnittelussa tulee myös ottaa huomioon hakkuutähteiden ja kantojen tilantarve sekä soveltuvuus varastointiin ja haketukseen. Varastoinnin vaatimukset on esitelty tarkemmin luvussa.

Hakkuutähteen ja kantojen korjuu vaikuttaa uudistamistoimenpiteiden ajankohtaan. Maanmuokkaus ja viljelytoimet tehdään vasta sen jälkeen, kun uudistusalalla ei ole enää varastoituna hakkuutähteitä tai kantoja.

Korjuun aikataulutus 

• Hakkuutähteet korjataan ensin palstakasoihin kuivumaan.  

• Kuivattaminen kestää sadannan määrästä riippuen yleensä 2–4 viikkoa. Syys–toukokuussa hakatun kohteen hakkuutähteiden metsäkuljetus on syytä tehdä vasta kesäkuussa kuivumisen takaamiseksi. 

• Kuivattamisen jälkeen hakkuutähteet siirretään kuivumisen kannalta otolliseen paikkaan sijoitettuun tienvarsivarastoon suojaan sateilta. Palstakasat kostuvat helpommin kuin suuret, peitetyt tienvarsikasat.  

• Kannot nostetaan sen jälkeen, kun hakkuutähteet on siirretty tienvarsivarastoon.  

• Syys–toukokuussa hakatun kohteen kannot nostetaan yleensä aikaisintaan heinäkuussa. Tällöin kantojen pienjuuret ovat ehtineet kuolla, jolloin nostettaessa mukaan tulee vähemmän maa-ainesta. 

• Myös kannot suositellaan kuivatettavaksi palstakasoilla ennen tienvarteen kuljetusta. Kuivumisen lisäksi palstakuivatus edistää kantojen puhtautta hiekasta ja kivistä.  

Tässä esitetyt esimerkkitilanteet sisältävät lähtöoletuksen, että toimenpideketjun työt toteutuvat tavoitteen mukaisesti. Käytännössä ketjutuksessa on usein viivettä, jolloin esimerkiksi uudistamistyöt voivat siirtyä seuraavaan kevääseen. 

Hakkuutähteiden kuivattaminen kestää sadannan määrästä riippuen yleensä 2–4 viikkoa. Syys–toukokuussa hakatun kohteen hakkuutähteiden metsäkuljetus on syytä tehdä vasta kesäkuussa kuivumisen takaamiseksi. 

Hakkeen toimituksiin liittyvistä käytännön syistä hakkuutähteiden tienvarsihaketus siirtyy usein talviaikana tehtäväksi. Kesäkuussa tienvarsivarastoon kuljetettu hakkuutähde voidaan kuitenkin hakettaa jo elokuusta lähtien. Talvivarastoinnin aikana hakkuutähde ei Suomen olosuhteissa kuivu, vaan kosteus nousee. Samalla kuiva-ainetappiot kasvavat.  

Esimerkit kuvaavat eri aikaan hakattavia, kuusivaltaisia hakkuualoja.  

• Pilko kanto vähintään kahteen osaan, mieluummin neljään. Ihanteellisinta on, että kukin pääjuuri tulee eri palaan. 
• Ravistele kantopaloista irtoava maa-aines takaisin kantokuoppaan ennen palstakasaan asettamista. Näin koskematonta maanpintaa jää mahdollisimman paljon. 
• Vältä tarpeetonta pintamaan rikkomista ja sekoittamista. Humuskerros säilytetään mahdollisimman ehjänä. 
• Tasoita kuopat irtomaalla. 
• Nostele kantopalat korkeisiin ja kapeisiin palstakasoihin. 
• Palstakasoja ei tehdä alikasvospuiden tai ojien päälle. 
• Palstakasoista kannattaa tehdä nauhamainen muodostelma lähikuljetuksen helpottamiseksi. 

• halkaisijaltaan yli 15 senttimetriä paksuja kantoja vähintään 25 kpl/ha korjuualalle jakautuneena, savi- ja silttimailla (hieno hieta ja hiesu) jätetään vähintään 50 kantoa hehtaarille, mahdollisuuksien mukaan jätetään eri puulajien kantoja 
• halkaisijaltaan alle 20 senttimetriä paksut kannot[Lähdeviite21] 
• vanhat, lahot kannot. 

• jyrkät rinteet 
• kalliometsät, joissa irtomaakerros kallion päällä on ohut, alle 0,5 metriä 
• erittäin kiviset maastonkohdat 
• vesistöjen ja pienvesien suojakaistat sekä metsäojien pientareet 
• kiinteät muinaisjäännökset ja ulkoilureitit 
• riistatiheiköiksi tarkoitetut alikasvosryhmät 
• pienialaiset kosteikkonotkelmat 
• säästöpuuryhmät 
• kiinteistörajat. 

Korjuualalle ei jätetä tuoreita, lahovikaisia kantoja. Niitä ei kuitenkaan korjata vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilta, ojien pientareilta tai sellaisista paikoista, joissa korjuu vaurioittaisi arvokkaita elinympäristöjä, säästöpuita tai muita erityiskohteita. 

Lämpölaitokset maksavat metsähakkeesta sen sisältämän energiamäärän mukaan (MWh). Kuivattamisella on erittäin suuri merkitys koko metsäenergian hankintaketjun kannattavuudelle, joten energiapuu tulisi saada mahdollisimman kuivaksi ennen laitokselle toimittamista. Laadukas energiapuu ei sisällä myöskään vierasaineita, kuten kiviä.  

Tienvarsivarastoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kaukokuljetuksen ja haketuksen asettamat vaatimukset, kuten kääntöpaikat, kantavuus sekä kuormauksen ja haketuksen vaatima tila. Energiapuun tienvarsihaketukseen ja kuljetukseen käytettävä kalusto vaatii enemmän tilaa kuin ainespuun kuljetuskalusto. 

Rangan ja hakkuutähteiden tienvarsivarastot kannattaa yleensä peittää. Peittäminen vähentää tienvarsivaraston kostumista sekä estää lumen ja jään joutumisen hakkeeseen haketuksen yhteydessä. Peittämisen merkitys korostuu hakkuutähteiden varastoinnissa. Karsittu tai karsimaton ranka eivät kostu talvella yhtä herkästi kuin hakkuutähteet.  

Kuiva-ainetappiot voivat olla huomattavia hakkuutähteiden tienvarsivarastoinnissa. [Lähdeviite22] Hakkuutähteitä ei kannata varastoida tienvarressa muutamaa kuukautta pidempään, mutta toimituksiin liittyvistä käytännön syistä varastointiajat ovat yleensä pidemmät. Rankapuuvarastoissa kuiva-ainetappiot eivät muodostu suuriksi noin vuoden mittaisessa tienvarsivarastoinnissa [Lähdeviite23]. Kannot säilyttävät ominaisuutensa tienvarsivarastossa pisimpään. 

Yleisillä teillä, valtateillä (tie nro: 1–39) ja kantateillä (tie nro: 40–99) kaikenlainen puutavaran käsittely, puutavaran varastointi tiealueelle sekä peruutusvarastojen tekeminen on kiellettyä. Valta- ja kantateiltä tehtävillä pistoilla on aina oltava puutavara-autolle kääntöpaikka. Poikkeaminen tästä ohjeesta edellyttää ely-keskuksen (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) lupaa.  

Myös alemman tieverkon osalta kannattaa olla yhteydessä alueen tiemestariin. Edellä mainittujen teiden lisäksi puutavaran kuormaus on kiellettyä tienkohdissa, joissa pysäyttäminen on kielletty, ja teillä, joilla suurin sallittu ajonopeus on enemmän kuin 80 km/h.  

Yleisille teille uusien, tilapäistenkin liittymien teko on aina luvanvaraista. Luvan myöntää ely-keskus, jonka ohjeen mukaan uusi liittymä rakennetaan tai olemassa oleva parannetaan. Varastopaikalla ja liittymässä on oltava riittävä näkymäalue ottaen huomioon liikennetiheys sekä liikenteen nopeus. Tämä koskee sekä yleisiä että yksityisteitä. Energiapuun haketus on kielletty yleisellä tiellä. 

Varaston sijainnilla on merkittävä vaikutus energiapuun kosteuteen. Avoimella, tuulisella paikalla sijaitsevan varastopinon kosteus voi olla useita prosentteja alhaisempi kuin varjoisessa paikassa sijaitsevan pinon. 

Hyvän energiapuun varastopaikan ominaisuudet: 

• riittävä tila varastoinnille (taulukko alla) 
• tasainen ja kantava maasto  
• avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta, joka on kuivumisen kannalta hyvä 
• riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista (taulukko alla) 
• ei sijaitse kääntölenkin varressa, jossa kuormaaminen olisi vaikeaa  
• ei sijaitse jyrkässä mäessä tai mutkassa 
• kiviä, kantoja tai puita ei ole koneiden esteenä, eikä niitä jää varastopinon alle 
• ei ole toimivien ojien päällä (ravinteiden huuhtoutumisriski vesistöihin vähenee).  
• paloturvallisuuden varmistamiseksi ja haketuksen meluhaittojen vähentämiseksi ei sijaitse rakennusten lähietäisyydellä.  

1. Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät. 
2. Väistö- ja ohituspaikkoja on oltava muulle liikenteelle. 
3. Varasto on kuormaimen ulottuvilla, eli kasan kouraisukohta on enintään 7 metrin päässä ajotien reunasta. 
4. Jos varasto on sijoitettu pistotien varteen, varastokasan takapäähän on jätettävä vähintään 15 metriä tilaa hakkurille ja kasan etupään on oltava vähintään 6 metrin etäisyydellä päätiestä. Kasan tekeminen aloitetaan päätien suunnasta .  

Kantojen varastointi 

• Varmista pinon tukevuus asettelemalla palat huolellisesti. Sortumattomuus on kantovaraston tärkein tekijä. 
• Tee pinosta vähintään 4 metriä korkea. 
• Pinon takareuna ei saa olla yli 7 metrin etäisyydellä tienreunasta, jotta kannot saadaan kuormattua kaukokuljetusta varten. 
• Vältä vierasesineiden joutumista varastopinoon. 
• Varmista varastoalueelle johtavan tien siisteys metsäkuljetuksen päätyttyä. 
• Tarkasta kuorman purkamisen jälkeen, että kuormatraktori on kunnossa ja erityisesti, että kaikki pankkojen jatkeet ovat paikoillaan. 
• Laita pinoon selkeästi näkyville asianmukaiset pinolaput: varoitukset ja omistustiedot. 
• Ota huomioon metsätuholain varastoinnin kestoa koskevat rajoitukset (enintään 2 tai 2,5 vuotta), kun varastoituna on yli 10 kuutiometriä havupuiden kantoja.  
• Varmista juurikäävän leviämisriskin vuoksi, että myös pinon alimmat kannot kuljetetaan pois. 

Uudistusalojen energiapuun korjuussa voidaan vaikuttaa korjuun laatuun huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään:

1. metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet 
2. kohdevalinnan rajoitteet 
3. kantokäsittelyn tarve 
4. korjuuajankohta hakkuutähteelle ja kannoille erikseen 
5. hakkuutähteen ja kantojen kuivumisaika palstalla 
6. varastopaikkojen sijainti ja tilantarve  
7. maanmuokkauksen ja viljelyn ajankohta. 

• Hakkuutähde on kuivunut palstalla niin, että pääosa neulasista ja lehdistä on varissut. Jos hakkuutähdettä on korjattu vihreänä, siitä on jätetty palstalle noin 30 %, niin että määrä jakautuu mahdollisimman tasaisesti. 
• Kannoista on jätetty korjaamatta:  
  • halkaisijaltaan yli 15 senttimetriä paksuja kantoja vähintään 25 kpl/ha korjuualalle jakautuneena; savi- ja silttimailla (hieno hieta ja hiesu) vähintään 50 kpl/ha  
  • halkaisijaltaan alle 20 senttimetriä paksut kannot sekä vanhat, lahot kannot.  
• Tuoreita, lahovikaisia kantoja ei ole jätetty.  
• Kantoja ei ole korjattu vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilta eikä ojien pientareilta. 
• Kantoja ei ole korjattu elävien puiden läheltä.  
• Nostamatta jätetyt havupuiden kannot on käsitelty torjunta-aineella kesähakkuissa. 
• Maanpintaa ei ole rikottu tarpeettomasti. 
• Säästöpuuryhmät, lahopuusto, muinaisjäännökset, riistatiheiköt ja vesiensuojelu on huomioitu korjuussa. 

Talousmetsien luonnonhoito on osa laadukasta korjuuta. Metsänomistajan päätettäväksi jää, millaisella painotuksella ja millä tavoin luonnonhoitoa hänen metsissään tehdään. Myös metsäsertifiointi asettaa vaatimuksia korjuujäljelle. 

Laadukkaaseen korjuuseen kuuluu, että kannot on kuljetettu pois tienvarsivarastosta kahden vuoden kuluessa hakkuusta.  

1. Osa tuoreista kannoista ja hakkuutähteestä jätetään.
2. Lahopuu säilytetään, eikä kuolleita yksittäisiä puita korjata.
3. Hakkuutähdettä tarvittaessa maanpinnan vahvistamiseen.
4. Vältetään korjuuta huonosti kantavissa kohdissa.
5. Kantoja ei korjata hankalista kohdista, kuten jyrkiltä rinteiltä, kivikoista, kalliometsistä eikä kosteikkonotkelmista.
6. Kannonnostossa suojavyöhykkeet elävien puiden sekä muun muassa lahopuiden, muinaisjäännösten, luontokohteiden, riistatiheikköjen ja muurahaiskekojen ympärille.
7. Vesistöjen varteen suojakaista. Toimivien ojien pientareet säilytetään ehjinä.
8. Maanpintaa ei rikota tarpeettomasti ja korjuussa syntyneet kuopat tasoitetaan.
9. Kaikki juurikäävän lahottamat kannot korjataan lukuun ottamatta vesistöjen suojakaistoja, luontokohteita tai säästöpuiden lähistöjä.

Kantojen noston avulla voidaan jonkin verran hillitä juurikäävän leviämistä, mutta se ei suojaa seuraavaa puusukupolvea juurikääpätartunnalta. Luonnonvarakeskuksen tutkimukset ovat osoittaneet, että juurikääpä pysyy sitkeästi kasvupaikalla kantojen korjuun jälkeenkin. Tähän ovat syynä noston yhteydessä katkeilevat ja uudistusalalle jäävät lahot juuret. Juurikääpä voi säilyä yli kuusi vuotta tartuntakykyisenä hyvinkin pienissä, vain 15 mm:n paksuisissa juurenpätkissä.

Metsätuholain (1087/2013, muutos 228/2016) ja siihen liittyvän valtioneuvoston asetuksen (264/2016) mukaan juurikäävän torjunta on pakollista eteläisessä ja keskisessä Suomessa toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana tehtävissä hakkuissa.

Pahoilla tyvilahoalueilla huolellisella kantojen korjuulla voidaan vähentää taudin leviämistä. Korjuukohteilla, joilla edellisen puusukupolven juurikääpäpesäkkeet ovat rajoittuneet pienelle osalle uudistusaluetta, voi juurikäävän lahottama juurimateriaali levitä kantojen noston ja kuljetuksen seurauksena laajemmalle alueelle, jolloin yksittäisiä tautipesäkkeitä syntyy enemmän kuin jos kannot olisi jätetty nostamatta.[Lähdeviite24] Juurikäävän leviämistä voidaan torjua myös vaihtamalla kohteen puulaji lehtipuuksi. 

Lahojen kuusikantojen varastointi lisää juurikäävän leviämisriskiä, jos kantojen poiskuljetuksesta ei huolehdita ajoissa. Otollisia juurikäävän itiöemien kehittymiselle ovat kantokasojen alimmat ja kosteat kannot. [Lähdeviite25]  

• Juurikäävän lahottama puuaines poistetaan uudistusalalta mahdollisimman tarkasti. Mitä huolellisemmin havupuiden lahot kannot ja niiden osat kerätään pois korjuukohteelta, sitä vähemmän juurikääpätartuntoja esiintyy seuraavassa puusukupolvessa. 

• Jos hakkuu tehdään pakkasjakson ulkopuolella toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana, juurikäävän esiintymisalueella on tehtävä havupuun kantojen käsittely harmaaorvakka- tai urealiuoksella (ks. kartta) tulevasta kannonnostosta riippumatta. Mikäli korjuukohteella ei todeta juurikääpää, luonnon monimuotoisuuden ja maaperän tuotoskyvyn turvaamiseksi vain osa kannoista nostetaan. Säästettävät havupuun kannot ovat riski, jos niitä ei käsitellä torjunta-aineella.  

• Kannot varastoidaan aurinkoiselle ja kuivalle paikalle ja terveet kannot kasataan varastopinon alimmaisiksi. 

• Kannot kuljetetaan pois tienvarsivarastosta viimeistään kahden vuoden kuluessa. 

• Huolehditaan, että varaston alimmaiset kannot kerätään pois varastopaikalta. 

Metsähakkeen laatuvaatimukset sekä laaduntarkkailussa käytetyt näytteenotto- ja mittausmenetelmät on kuvattu Puupolttoaineiden laatuohjeessa (VTT-M-07608-13)[Lähdeviite20]. 

Suuret laitokset pystyvät käsittelemään melko kosteaakin polttoainetta, mutta pienemmissä laitoksissa kosteuden tulisi olla alle 40 %. Lämpö- ja voimalaitokset maksavat metsähakkeesta ja metsäraaka-aineesta energiasisällön mukaan. Tuoreessa puussa on keskimäärin 50–60 % vettä.

Metsähakkeen laatu määritellään hakkeen ominaisuuksien mukaan, joita ovat esimerkiksi 

• kosteus 
• tehollinen lämpöarvo saapumistilassa ts. käyttöpaikalla  
• energiatiheys saapumistilassa ts. käyttöpaikalla  
• toimitettu energiamäärä  
• irtotiheys 
• palakokojakauma 
• neulasten määrä. 

Kosteudella on suurin suora vaikutus metsähakkeen toimittamisen kannattavuuteen. Hakkeen käyttäjä ostaa yleensä energiasisältöä eli MW-tunteja. Mitä kosteampaa raaka-aine on, sitä alhaisempi on energiasisältö ja sitä vähemmän tuloja toimituksesta saadaan. Kostea metsähake aiheuttaa myös talvella käsittelyongelmia jäätyessään, mikä lisää kuljetuskustannuksia huomattavasti. Lisäksi kostea metsähake palaa epätäydellisesti, jolloin hiilimonoksidi-, hiilivety- ja hiukkaspäästöt lisääntyvät. Metsähakkeen kosteuteen ja siten koko ketjun kannattavuuteen voidaan vaikuttaa oikein tehdyllä korjuulla, palstakuivatuksella, tienvarsivarastoinnilla, haketuksella ja kuljetuksella.   

Metsähakkeen laatuun vaikuttaa merkittävästi erilaisten epäpuhtauksien, kuten maa-aineen, jään, lumen ja vierasesineiden, määrä. Nämä epäpuhtaudet aiheuttavat ongelmia niin haketuksessa kuin poltossakin. Niistä voi syntyä suuria kustannuksia esimerkiksi niiden rikkoessa hakkureita.   

Epäpuhtauksia voi joutua hakkeen joukkoon muun muassa palstalta kourataakkojen mukana. Lisäksi tienvarsikasoihin voi talvella kulkeutua aurauksen mukana kiviä, hiekkaa ja roskaa. Maa-aineksen ja muiden epäpuhtauksien vähentäminen korostuu erityisesti kantomurskeen tuotannossa, koska ylimääräinen aines kulkeutuu helposti kantojen mukana.  

Metsähakkeen laatuun vaikuttaa myös lähtömateriaali. Karsitusta rangasta valmistettu hake on yleensä tasalaatuista. Sen sijaan karsimattomasta rangasta ja hakkuutähteistä valmistetussa hakkeessa palakoko voi vaihdella ja hakkeen sekaan voi jäädä pitkiä tikkuja. Hakepalan keskimääräinen tavoitepituus on tavallisesti 30–40 mm. Mikäli hakkeen joukkoon jää pitkiä tikkuja, ne voivat aiheuttaa ongelmia voimalaitosten kuljettimissa ja muissa käsittelylaitteissa. Liian pieni palakoko ja hienoaines taas voivat tukkia arinakattiloiden ilma-aukkoja.   

Metsähakkeen laatuun vaikuttavat myös kemialliset ominaisuudet, kuten klooripitoisuus. Kloori aiheuttaa lämpölaitosten tulistimissa likaantumista ja korroosiota. Korroosiota voidaan ehkäistä käyttämällä rikkiä sisältäviä polttoaineina, kuten turvetta, yhdessä metsähakkeen kanssa.  

Klooria sisältävät eniten puiden neulaset. Siksi on suositeltavaa, että hakkuutähteet kuivataan ensin palstalla, jolloin neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Tämä on hyväksi myös metsikön ravinteisuuden hoidossa. Kuivissa olosuhteissa kesällä kuusen neulaset varisevat palstakuivatuksen aikana yleensä alle kuukaudessa. Männyn neulaset taas karisevat palstakuivatuksen aikana huonosti, joten puut pitää karsia, mikäli neulasista halutaan eroon.  

Jotta korjatusta energiapuusta tehty hake on hyvälaatuista polttoainetta käyttövaiheessa, huolehdi korjuussa ja tienvarsivarastoinnissa, että 

• rankojen karsinta on tehty tavoiteltavan hakkeen laadun mukaan 
• vihreitä neulasia ja lehtiä ei päädy energiapuun joukkoon 
• energiapuun seassa ei ole epäpuhtauksia, kuten maa-ainesta, mikä korostuu erityisesti nostettaessa kantoja 
• energiapuu kuivuu mahdollisimman hyvin ja säilyy kuivana myös tienvarressa 
• kuivaa energiapuuta ei varastoida tarpeettoman kauan 
• varastomuodostelmat ovat riittävän isot, jolloin kostuvaa pintaa on puumäärään nähden mahdollisimman vähän 
• lunta ei aurata tai lingota energiapuuvarastojen päälle. 

Hakkeen laadun turvaamiseksi myös hakkurin ja erityisesti sen terien tulee olla huollettuja. 

Metsätuholaissa määritellään kantojen poiskuljettamisesta hakkuupaikalta tai välivarastosta. Mikäli männyn tai kuusen kantoja on hakkuupaikalla tai välivarastossa yli 10 kiintokuutiometriä, ne on kuljetettava pois 

1. kahden vuoden kuluessa nostosta, jos nosto on tehty ennen elokuun 1. päivää 

2. kahden vuoden ja kuuden kuukauden kuluessa nostosta, jos nosto on tehty elokuussa tai sen jälkeen. 

Energiapuun korjuussa on noudatettava lakia metsätuhojen torjunnasta 1087/2013. Lain mukaan ammattimaisen toiminnanharjoittajan tulee tietää laissa säädetyt puutavaran, vahingoittuneen puun, männyn ja kuusen rungonosien ja kantojen poistamiseen sekä puutavaran varastointiin liittyvät velvollisuudet. 

Ammattimainen toiminnanharjoittaja on velvollinen tekemään Metsäkeskukselle omavalvontailmoituksen, jos lain noudattaminen on vaarassa estyä. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi poikkeuksellisten luonnonolojen vuoksi, jolloin puuerää ei voida kuljettaa määräajassa pois metsästä.   

Metsätuholain mukaisen omavalvontailmoituksen(ulkoinen linkki) voi täyttää Metsäkeskuksen verkkosivulla.

Vaatimukset perustuvat standardiin PEFC™ FI 1002:2014. [Lähdeviite26] 

Kriteeri 7: Energiapuuta korjataan kestävästi 

Korjattaessa latvusmassaa ja kantoja hakkuualoilta toimitaan tavoilla, jotka ottavat huomioon hakkuualan puuntuotoskyvyn ja monimuotoisuuden sekä vesiensuojeluun liittyvät näkökohdat. 

Kasvatushakkuiden energiapuun korjuussa säästetään mahdollisuuksien mukaan riistatiheikköjä. Energiapuuviljelmiä varten ei oteta käyttöön luonnontilaisia soita. 

Uudistushakkuualoille jätetään korjaamatta biomassaa: 

• latvusmassaa noin 30 % mahdollisimman tasaisesti 
• säästökantoja vähintään 25 kpl/ha, savi- ja silttimailla vähintään 50 kpl/ha 
• lisäksi aiemmissa hakkuissa jääneet kannot sekä alle 15 cm paksut kannot. 

Juurikäävän saastuttamilta alueilta voidaan korjata kaikki havupuun kannot. 

Energiapuun korjuussa ei korjata kriteerin 14 tarkoittamia eläviä säästöpuita eikä vaurioiteta järeitä lahopuita. 

Energiapuun korjuussa noudatetaan seuraavia kohdevalintaperusteita. 

a) Uudistusalojen latvusmassan korjuuseen sopivat kohteet: 

• kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat ja vastaavat turvemaat. 

b) Uudistusalojen kantojen korjuuseen sopivat kohteet: 

• kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat ja vastaavat turvemaat 
• jos uudistusalalla on männynjuurikääpää, kaikki kangasmaiden kasvupaikat karukkokankaita lukuun ottamatta. 

c) Kasvatushakkuiden kokopuun korjuuseen sopivat kohteet: 

• kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat ja vastaavat turvemaat. Kuitenkin jos kuusen osuus runkoluvusta on ennen harvennusta yli 75 %, kokopuun korjuuta ei tule tehdä. 

d) Boorinpuutoksesta kärsivissä kuusikoissa latvusmassaa voidaan korjata tai tehdä kokopuun korjuuta, jos metsikön puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella. 

Biomassan säästämistä koskevat vaatimukset eivät koske yleis- ja asemakaava-alueilla niitä alueita, joilla metsälakia ei sovelleta. 

Indikaattorit  

Energiapuun korjuu on tapahtunut alueella kriteerin edellyttämällä tavalla, kun:

a) edellä mainittujen arviointitunnusten (korjuukohteiden valinta, uudistushakkuualoille jätettävän biomassan vähimmäismäärä, säästö- ja lahopuiden turvaaminen ja vesiensuojelutoimenpiteet) suhteen erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen kohteiden osuus korjuualasta on seurannan tulosten perusteella vähintään 90 % 

b) luonnontilaisia soita ei ole ojitettu energiapuuviljelyksiä varten. 

Määritelmät  

Latvusmassaa ovat latvat, oksat, neulaset ja lehdet. Työn tilaajalla on ohjeet latvusmassan jättämistä koskevan vaatimuksen toteuttamiseen. 

Säästökannoiksi lasketaan viimeisimmässä hakkuussa syntyneet, halkaisijaltaan yli 15 cm paksut kannot. 

Seuranta voi olla sertifikaatin haltijan tai toimijan oma seurantajärjestelmä tai esimerkiksi Suomen metsäkeskuksen toteuttama luonnonhoidon laadunseuranta. 

Kriteeri 17: Vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta 

Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään. Suojakaistalla ei tehdä: 

• maanmuokkausta 
• lannoitusta 
• kantojen korjuuta 
• pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta 
• kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla. 

Suojakaistalta voidaan poimia muuta puustoa kuin kriteerissä 14 mainittuja säästö- ja lahopuita siten, että kaistalla olevaa pensaskerrosta ja pienikokoista puustoa säilytetään. 

Indikaattorit  

Käsittelyalueella suojakaista on säilynyt kriteerin edellyttämällä tavalla silloin, kun seurannan perusteella suojakaistan pituudesta yli 90 %:lla maanpinta on pysynyt rikkoutumattomana ja kasvillisuudessa on säilynyt kerroksellisuutta. Suojakaistan leveys on rannan kasvillisuus ja maaston muoto huomioon ottaen vähintään 5–10 metriä. 

Määritelmät  

Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. 

Maisemallisista tai luonnonhoidollisista syistä voidaan raivata pensaskerrosta tai pienikokoista puustoa vesistöjen rannoilla. 

Kasvinsuojeluaineella tarkoitetaan lain kasvinsuojeluaineista 1563/2011 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1107/2009 määritelmän mukaista kasvinsuojeluainetta. 

Käsittelyalue on yhdestä tai useammasta metsikkökuviosta koostuva kokonaisuus tai kartalle rajattu alue, jolla tehdään samantyyppisiä hakkuu- tai muita metsänhoitotoimenpiteitä pääasiassa koko alueella. 

Vaatimukset perustuvat 12.5.2011 päivättyyn standardiin. [Lähdeviite27] 

Periaate 6: Ympäristövaikutukset 

Metsätaloudessa ylläpidetään metsän ekologista toimintaa ja eheyttä suojelemalla luonnon monimuotoisuutta ja siihen liittyviä arvoja, vesivaroja, maaperää sekä ainoalaatuisia ja herkkiä ekosysteemejä ja alueita. 

… 

6.3. Ekologiset prosessit ja arvot, mukaan lukien seuraavat, säilytetään, niitä edistetään tai niitä ennallistetaan: 

a) Metsien uudistuminen ja kehitys 

b) Geneettinen sekä lajien ja ekosysteemien monimuotoisuus 

c) Metsäekosysteemin tuottavuuteen vaikuttavat luonnon kiertokulut 

… 

6.3.3 S Metsänomistaja saa korjata energiapuuta kuivahkoilta kankailta ja sitä viljavammilta kasvupaikoilta sekä vastaavilta turvekankailta. 

6.3.3.1 S Energiapuun korjuussa jätetään tasaisesti korjuualalle jakautuneena vähintään 30 % hakkuutähteistä. Kaikki yli 10 cm paksut pysty- ja maalahopuut jätetään korjaamatta ja rikkomatta. 

6.3.3.2 S Vähintään 25 kpl/ha halkaisijaltaan yli 15 cm paksuja kantoja (savi- ja silttimailla vähintään 50 kantoa/ha) jätetään korjaamatta tasaisesti korjuualalle jakautuneena. Mahdollisuuksien mukaan jätetään eri puulajien kantoja. Halkaisijaltaan alle 15 cm:n kannot ja vanhat, lahot kannot jätetään korjaamatta. 

6.3.3.3 S Kantojenkorjuussa jätetään vähintään 3 metriä leveä suojakaista kasvatettavien puiden ja ojien ympärille. 

6.3.3.4 S Kantoja ei korjata pohjavesialueilta. 

Huom. Energiapuun korjuun työlajeissa noudatetaan kaikkia sovellettavissa olevia standardin velvoitteita (luontokohteet, suojavyöhykkeet vesistöihin jne.). 

Huom. Tämä indikaattori ei estä puunkorjuuta merkittävien sieni- ja hyönteistuhojen uhatessa (Laki hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (263/1991)) eikä laajoilta tuhoalueilta, joissa on kuollut suuri osa puustosta. 

Todentaminen: Metsäsuunnitelma, työohjeet, maastotarkastukset. 

6.5. Kirjalliset ohjeet laaditaan ja niitä noudatetaan eroosion estämiseksi sekä hakkuiden ja tienrakennuksen aiheuttamien ja muiden mekaanisten metsävaurioiden minimoimiseksi ja vesistöjen suojelemiseksi. 

6.5.1 S Metsänomistaja jättää vesistöjen (mukaan lukien merenrannat) ja pienvesien ympärille maastomuotojen ja maalajin perusteella määräytyvän suojavyöhykkeen. Suojavyöhykkeen leveys tulee olla 

a) kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä 

b) puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä 

c) fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä.

6.5.1.1 S Metsän hakkuut, maanmuokkaus, ojitus ja kantojen korjuu ei ole suojavyöhykkeellä sallittua. Suojavyöhykkeellä ei ajeta metsäkoneilla, lukuun ottamatta välttämättömiä ylityksiä. Huom: suojavyöhykkeellä on mahdollista tehdä selkeästi ennallistavia tai luonnonhoidollisia hakkuita.  

Todentaminen: metsäsuunnitelma, työohjeet, maastotarkastukset, haastattelut. 

Suojakaistat ovat keskeisiä vesiensuojelussa. Niillä tarkoitetaan vesistöjen ja pienvesien sekä ojien varteen jätettävää kaistaletta, jolla ei rikota pintamaata. Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojakaistoilla on vesiensuojelun lisäksi myös tärkeä rooli monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta. [Lähdeviite28]

Maanpinnan rikkomattomuus, puuston ja pensaskerroksen säästäminen ja kasvinsuojeluaineiden käytön välttäminen suojakaistalla vähentävät eroosiota ja vesistökuormitusta. Puut tehostavat suojakaistan ravinteiden pidätystä, ja niiden juuristo vähentää virtavesien aiheuttamaa eroosiota. Suojakaistat myös suojaavat alueiden alkuperäistä kasvillisuutta, ja rantapuustolla on monia ekologisia vaikutuksia vesielinympäristöön. Näistä syistä suojakaista kannattaa säilyttää raivaamatta ja ainakin osa suuremmistakin puista tulisi jättää pystyyn hakkuissa.  

Vesiensuojelusta huolehditaan erityisesti, kun 

• toimitaan vesistöjen tai pienvesien välittömässä läheisyydessä 
• toimitaan pohjavesialueella 
• toimenpidealueelta johtaa vanhoja toimivia ojia suoraan vesistöihin tai pienvesiin 
• hakkuualan läpi virtaa suuri määrä vettä, eli hakkuualan yläpuolinen valuma-alue on laaja. 

Vesiensuojelu korostuu kohteissa, joissa 

• maapohja on viljavaa (tuore kangas tai sitä viljavampi kasvupaikka) 
• maalaji on lajittunutta, hienoja lajitteita (savi, hiesu, hieno hieta) sisältävää kangasmaata tai pitkälle maatunutta turvetta 
• maa viettää jyrkästi vesistöä kohti 
• alueella tehdään ojitusmätästystä tai kaivetaan yksittäisiä ojia 
• alueelta korjataan kantoja 
• toimitaan kelirikkoaikaan tai muutoin märkään aikaan, jolloin riski ajourapainumille on suuri 
• toimitaan turvemaalla 
• alapuolisessa vesistössä on Natura- tai muu luonnonsuojelualue. 

Suojakaistat 

Vesistöjen ja pienvesien varsille jätetään yhtenäinen suojakaista, jolla maanpinta säilytetään rikkoutumattomana puunkorjuussa. Suojakaista rajataan vaihtelevan levyiseksi hyödyntäen maaston, puuston ja kasvillisuuden luonnollisia vaihettumiskohtia. [Lähdeviite29] 

• Suojakaistan leveys riippuu vesistön tai pienveden tyypistä ja luonnontilaisuudesta, pintaveden liikkumisesta ja määrästä sekä maanpinnan kaltevuudesta ja maalajista.  
• Kannonnostossa on huomioitava, että nostovaiheessa maanpinta yleensä rikkoutuu useamman metrin säteellä kannon ympäriltä. 
• Mikäli hakkuualue sijaitsee sertifioidulla alueella, on noudatettava sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia. Suojakaistan leveys: 

PEFC™-sertifiointi 

• vähintään 5–10 metriä rannan kasvillisuus ja maaston muoto huomioon ottaen. 

FSC®-sertifiointi 

• kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä 
• puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä 
• fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä. 
• Ojien reunaan jätetään vähintään metrin levyinen ehjä piennar.  
• Leveämmät suojakaistat ovat tarpeen hienojakoisilla ja viettävillä mailla, joilla maaperän syöpymisvaara on suuri, ja silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja.  
• Tulva-aluetta ei lasketa mukaan suojakaistan leveyteen, joten vesistöjen tavanomainen tulviminen on huomioitava suojakaistan sijaintia määriteltäessä. 
• Vesiensuojelua painottava metsänomistaja voi rajata suojakaistat edellä mainittua leveämmäksi ja jättää ne puustoisemmiksi tehostaakseen niiden kykyä pidättää kiintoainesta ja ravinteita.  

Muuta huomioitavaa 

• Jos kantoja korjataan, suositaan kivennäismaalla sijaitsevia, kantojen korjuuseen soveltuvia kohteita. Vesiensuojelun huomioiminen on erityisen tärkeää turvemailla [Lähdeviite30]), koska niiden valumavedet vaikuttavat kivennäismaita enemmän vesistöihin.  
• Eroosioherkillä, jyrkillä rinteillä jätetään kannot kokonaan korjaamatta tai tehdään rinteeseen nostokatkoja, jotka ovat poikittain pääkaltevuussuuntaan nähden. Eroosioherkkiä maalajeja ovat hiesu, hieta ja hieno hiekka sekä niiden moreenit. 
• Ojien ja pienvesien ylityspaikat valitaan harkiten ja suojataan tarvittaessa havutuksella tai kevytsillalla. Ojat jätetään korjuun jälkeen toimintakuntoon. 
• Vesistöjen, pienvesien ja ojien varsille vältetään jättämästä hakkuutähteitä.  
• Hakkuutähteiden ja kantojen varastointia vältetään tekemästä ojien päälle. 

Merkittävät kulttuuriperintökohteet on suojeltu muinaismuistolain (295/1963) perusteella, ja tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä.  

Kohteilla, joilla on muinaisjäännösrekisterin kohde, on jo leimikon suunnitteluvaiheessa syytä ottaa yhteys Museovirastoon tai maakuntamuseoon muinaisjäännöksen rajauksen selvittämiseksi. ELY-keskus vahvistaa hakemuksesta muinaisjäännöksen rajat. Ellei rajoja ole vahvistettu, muinaisjäännöksen ympärille rajataan suoja-alue, jonka leveys on kaksi metriä jäännöksen näkyvistä ulkoreunoista ulospäin. Laajoille muinaisjäännösalueille suunnitellaan ratkaisut erikseen. 

Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä voidaan tarkistaa, onko työmaa-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tiedossa olevia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Myös sellaiset kiinteät muinaisjäännökset, joita ei ole rekisterissä, ovat muinaismuistolain mukaisesti rauhoitettuja. Lisätietoa löytyy Kulttuuriympäristön rekisteriportaalista(ulkoinen linkki).

Kun työmaallasi on tiedossa oleva ja työmaakarttaan merkitty kiinteä pienialainen muinaisjäännös (muinaismuistolain mukainen kohde) tai epäilet löytäneesi sellaisen, toimi alla esitettyjen ohjeiden mukaan. Sama ohjeistus soveltuu myös sellaisten kulttuuriperintökohteiden säilyttämiseen, joiden turvaaminen perustuu maanomistajan omaan päätökseen. 

• Jos kohde tulee vastaan yllättäen, ota yhteys työmaan suunnittelijaan.  
• Varmista, että kaikki muutkin työmaalla työskentelevät ja maanomistaja tietävät kohteesta. 
• Varmista, että muinaisjäännös on merkitty näkyvästi esimerkiksi kuitunauhalla ennen töiden aloittamista. Muuta rajausta tarvittaessa työn edetessä. 
• Älä koskaan aja metsäkoneella muinaisjäännöksen yli. 
• Älä kasaa hakkuutähteitä tai puutavaraa muinaisjäännöksen päälle.  
• Jos työmaahasi liittyy epäselvyyksiä muinaisjäännösten suhteen, ota yhteys Museovirastoon. 

Huomioi lisäksi kasvatushakkuissa 

• Poista hakkuissa varovasti kaikki elävät puut ja pensaat muinaisjäännöksen päältä. Puiden juuret vahingoittavat muinaisjäännöstä. 
• Älä kaada puita muinaisjäännöksen päälle. 
• Älä jätä säästöpuita muinaisjäännösalueelle. Kasvaessaan ja kaatuessaan säästöpuiden juuret rikkovat muinaisjäännöstä.  
• Jos mahdollista, jätä hakkuissa muinaisjäännöksen ympärille tekopökkelöitä. Pökkelöt toimivat vuosikymmenten ajan muinaisjäännöksen ”merkkeinä”. 

Huomioi lisäksi uudistusaloilla 

• Rajaa muinaisjäännös ja suoja-alue kannonnoston ja maanmuokkauksen ulkopuolelle. 
• Älä istuta tai kylvä uutta puustoa muinaisjäännösalueen päälle. 

Uudistusalojen energiapuunkorjuulla voidaan vaikuttaa tiettyihin metsätuhoriskeihin. Energiapuun korjuussa poistetaan hakkuutähdettä, joten korjuu vähentää metsäpaloriskiä [Lähdeviite31]. Energiapuun korjuulla ei ole merkittävää vaikutusta nisäkäs-, myrsky- tai kuivuustuhoriskeihin.

Kantojen korjuu voi jonkin verran vähentää juurikäävän leviämistä metsikössä, mutta toimenpiteellä ei saada poistettua kaikkea juurikäävän saastuttamaa puuainesta maaperästä. Korjuu ei siten ole riittävä keino torjua juurikääpää. Metsään pitkäaikaisesti varastoidut tai varastopaikalle unohtuneet juurikääpäiset kannot aiheuttavat riskin taudin leviämiselle. Kantojen korjuun on havaittu vähentävän hyönteistuhoriskiä, mutta tutkimustieto on puutteellista [Lähdeviite32][Lähdeviite33].