Kasvatettavat puulajit Metsät uudistetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvilla puulajeilla niin, että kasvupaikalle saadaan kohtuullisessa ajassa tuottava, terve ja täystiheä metsä. Mänty, kuusi ja kivennäismailla rauduskoivu ovat taloudellisesti kasvatuskelpoisimmat puulajimme. Muita puulajeja voidaan kasvattaa sekapuustona silloin, kun pääpuulajien muodostama puusto muutoin jäisi aukkoiseksi. Havumetsiin suositellaan aivan karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta ympäristö- ja maisemasyistä lehtipuusekoitusta. Mäntyvaltaisissa metsissä kuusi on riistan- ja luonnonhoidon kannalta tärkeä sekapuu. Uudistettavaksi puulajiksi valitaan niitä puulajeja, jotka parhaiten vastaavat metsänomistajan omaa tavoitetta metsän kasvatuksessa. Myös haavan ja hybridihaavan, lehtikuusen, tervalepän, visakoivun ja jalojen lehtipuiden kasvatus niille sopivilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Niiden kasvatus voi kuitenkin edellyttää metsänomistajalta osaamista ja suurempia investointeja metsän uudistamiseen ja hoitoon kuin havupuiden ja koivujen kasvatus. Puulajin valinta Metsänkasvatuksessa suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti kuusta, mäntyä, raudus- ja hieskoivua. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kasvatettavia puulajeja ovat siperianlehtikuusi, haapa, hybridihaapa, tervaleppä sekä jalot lehtipuut eli tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera. Puulajeja kasvatetaan kunkin puulajin luontaisilla kasvupaikoilla. Metsän voi uudistaa myös muulla puulajilla, mutta silloin on metsälain mukaan esitettävä uudistushakkuuta edeltävässä metsänkäyttöilmoituksessa selvitys puulajin kasvatuskelpoisuudesta ja alkuperän soveltuvuudesta uudistettavan alueen olosuhteisiin. Eri puulajien kasvattaminen tai säästäminen sekapuustona on perusteltua ja monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeää myös epätyypillisillä kasvupaikoilla. Samasta syystä eri puulajien monipuolinen käyttö metsänuudistamisessa ja sekapuustoisuuden suosiminen on tärkeää. Jalojen lehtipuiden menestyminen edellyttää sekä ilmastolta että maaperältä erityisen suotuisia olosuhteita. Niitä voi kasvattaa yksittäisinä maisemapuina myös levinneisyysalueensa ulkopuolella. Jalot lehtipuut edellyttävät usein intensiivistä hoitoa ja suojausta tuhoja vastaan erityisesti nuoruusvaiheessaan. Ulkomaisia puulajeja ei tule viljellä kuin erikoistapauksissa, kuten tutkimustoiminnassa tai kasvatuksessa erityiskäyttöön ja silloinkin pienialaisesti ja varovaisuutta noudattaen, etteivät vieraat puulajit pääse leviämään luontoon. Metsätaloudessa ei käytetä geneettisesti muunneltua metsänviljelyaineistoa. Metsäsertifiointi rajoittaa vieraperäisten puulajien käyttöä PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsänuudistamisessa käytetään Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvia puulajeja erityistapauksia lukuun ottamatta. Siperianlehtikuusi rinnastetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluviin puulajeihin. Erityistapauksia ovat muun muassa puisto- ja taajamametsiköiden perustaminen, joulukuusten kasvatus ja havujen tuotanto, maiseman hoidon tai kulttuuriympäristön säilymisen vuoksi istutetut metsiköt ja puut sekä hybridihaavan viljely.FSC-sertifiointi rajoittaa myös vierasperäisten puulajien käyttöä ja edellyttää metsänomistajalta muun muassa käytön dokumentointia. Vaihtoehtona viljely tai luontainen uudistaminen Jaksollisessa metsänkasvatuksessa voi metsikön uudistaa joko viljellen tai luontaisesti. Kummallakin menetelmällä voidaan saavuttaa hyvä tulos, mikäli valittu menetelmä sopii kohteelle. Luontainen uudistaminen on halvin tapa uudistaa metsikkö. Viljelytyö sekä siihen tarvittavat siemenet ja taimet lisäävät uudistamisen kustannuksia, mutta viljelyyn investoimalla uudistamisen nopeus ja varmuus paranevat. Jalostettuja siemeniä tai taimia käyttämällä puiden kasvua ja laatuominaisuuksia voidaan parantaa. Viljely Metsää voidaan viljellä joko kylvämällä tai istuttamalla. Istutus on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi. Kylvö on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön. Taimikkovaiheessa tiheänä kasvaneiden männyntaimien oksat jäävät ohuiksi, ja alaoksien kuivuminen alkaa varhaisessa vaiheessa. Kun kylvöön käytetään jalostettua tai valikoitua siementä, saadaan aikaan laadultaan ja kasvultaan parempi puusto luontaiseen uudistamiseen verrattuna. Alkuvuosinaan tiheässä kasvava kylvötaimikko kestää hirvituhoja istutustaimikkoa paremmin. Kylvö ei onnistu viljavilla mailla, joilla pintakasvillisuuden&nbsp;kilpailu on voimakasta. Kylvö ei myöskään onnistu hienojakoisilla mailla, joilla rouste voi nostaa sirkkataimia maasta. Korkea päätehakkuupuuston määrä ennustaa heikkoa kylvötulostaMännyn konekylvön osalta on saatu viitteitä, että kylvöalalle syntyvien taimien määrä laskee päätehakkuutilavuuden kasvaessa. Havaintona on, että kylvötulos heikkenee huomattavasti päätehakkuutilavuuden ylittäessä 260 m³/ha. Tällaisilla kohteilla istutus on kylvöä varmempi uudistamiskeino. Luontainen uudistaminen Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö. Viljelymateriaalin alkuperä Metsänviljelyaineiston mukana tulee olla etiketti, josta löytyy kantatodistuksen koodi ja tietoa taimien laadusta ja alkuperästä. Ostajan on syytä varmistaa myyjältä, että hän saa tarvittavat tiedot, ja että siemenet tai taimet ovat alkuperältään juuri hänen uudistusalallensa soveltuvia ja laadukkaita. Näistä asioista huolehtivat myös vastuullinen taimien ja siementen tuottaja ja niiden myyjä. Lisätietoja:&nbsp;Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa Taimietiketti kertoo taimierälle soveltuvan käyttöalueen ja taimien jalostusasteen. Metsänomistajan on suositeltavaa säilyttää etikettien tiedot. Niille on tarvetta erityisesti silloin, jos taimierässä ilmenee myöhemmin ongelmia. Metsän uudistaminen turvemailla Soilla ojituksen jälkeen syntynyt&nbsp;ensimmäinen&nbsp;puusukupolvi&nbsp;ja metsän uudistamisen&nbsp;jälkeinen&nbsp;toinen&nbsp;puusukupolvi&nbsp;ovat metsänkasvatuksen kannalta erilaisia.&nbsp;Ensimmäisen puusukupolven&nbsp;suopuustot ovat rakenteeltaan vaihtelevia, mikä vaikuttaa niiden&nbsp;käsittelyyn.&nbsp;Ajan myötä myös&nbsp;suon&nbsp;vesi- ja ravinnetalous muuttuvat mahdollisten kunnostusojitusten ja turpeen tiivistymisen vuoksi. Istutettu kuusentaimi mättäässä. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.

Metsänviljelyn onnistumisen edellytyksenä on käyttää kasvupaikalle sopivaa puulajia sekä alueelle sopivaa puu- ja taimimateriaalia. Lisäksi istutustiheys, istutuspaikan valinta ja taimien oikein tehty varastointi ovat onnistuneen istutuksen perusta.

Kaistalehakkuu on uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Menetelmä sopii luontaisesti hyvin taimettuville kohteille, joilla reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.

Metsänviljelyn toimenpide. Kylvöä käytetään männyn ja rauduskoivun viljelyssä.

Kylvön onnistumisen edellytyksenä on uudistamista haittaavan puuston raivaaminen, hyvä maanmuokkaus ja maaperän riittävä kosteus. Kylvö on kustannustehokkainta tehdä maanmuokkauksen yhteydessä, jolloin siemenet leviävät tuoreeseen muokkausjälkeen. Kylvö tehdään yleensä koneellisesti metsä-äkeeseen liitetyn kylvölaitteen avulla.

Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan, mistä se on otettu. Pohjalle jää yksinkertainen humuskerros. Maata ei saisi liioin vyöryä muokkauspisteen ulkopuolelle. Kivennäismailla maata voi myös ottaa humuskerroksen alta ja pudottaa sen samaan kohtaan humuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.

Kääntömätästys sopii keskikarkeille kivennäismaille ja turvemaille. Se tuottaa laakeita ja hieman kuopan reunan yläpuolelle yltäviä kivennäismaa- tai turvepintoja. Vesitalouden on oltava kunnossa kohteilla, joissa käytetään kääntömätästystä.

Mätäs tehdään laikusta saatavasta maasta kääntämällä pintamaata niin, että mättään alle jää kaksinkertainen humuskerros ja sen päälle tulee 5–10 cm paksu kivennäismaakerros. Turvemailla mätäs tehdään vastaavasti kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm. Istutuksessa taimipaakun tulee ylettyä humukseen.

Laikkumätästys sopii keskikarkeille ja hienojakoisille kivennäismaille sekä ojitetuille turvemaille, joilla kuivatus on kunnossa. Jatkuvatoimisessa laikkumätästyksessä uudistusalan maanmuokkaus tapahtuu automaattisesti muokkauskoneen liikkuessa. Jatkuvatoiminen laikkumätästys on moninkertaisesti tuottavampaa verrattuna kaivinkoneella tehtyyn mätästykseen.

Laikutus on maanpintaa paljastava maanmuokkausmenetelmä. Kylvöä tai luontaista uudistamista varten tehdyssä laikutuksessa muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Istutusta varten tehdyssä ei pintaan saisi jäädä humusta.

Kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla kivennäismaa paljastetaan laikuittain poistamalla pääosa humuskerroksesta maan pinnalta. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Laikkuja tulee tehdä 4 000–5 000 kappaletta hehtaarille riittävän taimitiheyden saavuttamiseksi.
Istutuskohteilla laikutus sopii maanmuokkausmenetelmänä samoille kohteille kuin äestys. Kaivinkoneella tehtävä laikutus sopii äestystä paremmin kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville kohteille. Menetelmä ei sovi turvemaille muokattaessa istutusta varten.
Istutusta varten tehtävässä laikutuksessa humus poistetaan kivennäismaan pintaa myöten, niin että puhdas humuksesta vapaa kivennäismaa paljastuu. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Istutuskohta on keskellä laikkua. Laikkuja tehdään vähintään istutustiheyttä vastaava määrä.

Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan metsän uudistamista käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää.

Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö.

Mätästys on maanmuokkaustoimenpide. Mätästys voidaan toteuttaa kääntömätästyksenä, naveromätästyksenä, laikkumätästyksenä tai ojitusmätästyksenä.

Naveromätästys on sopiva muokkausmenetelmä hienojakoisilla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja viljavilla turvemailla, joilla turve on puu- ja saraturvetta. Naveromätästyksen käytön edellytys on, että turvemailla peruskuivatus on kunnossa ja kivennäismailla on vain lievää kuivatustarvetta. Mätäs tehdään matalasta 30–50 cm syvästä naverosta saatavasta maasta. Mättäät tehdään laakeiksi, 10–20 cm korkeiksi ja 60–80 cm leveiksi.

Naveroiden tehtävänä on ohjata pintavesiä sekä tarjota maa-ainesta mättäiden tekemiseen. Tarkoituksena ei ole kuivattaa aluetta eikä laskea pohjaveden pintaa. Menetelmää käytetään usein täydentävänä maanmuokkausmenetelmänä esimerkiksi uudistusaloilla, joissa vain osa alueesta on veden vaivaamaa tai joissa tehdään samalla kunnostusojitus. Menetelmä sopii hyvin myös kivisille viljaville kivennäismaille, joilla laikkumätästys ei onnistu.

Pystykarsinta on kuolleiden ja elävien oksien karsintaa kasvatettavista puista. Tavoitteena on lisätä arvokkaiden oksattomien tyvitukkien määrää hyvälaatuisissa metsiköissä ja parantaa metsikön taloudellista tuottoa.

Karsinnassa poistetaan oksat tyvitukin alueelta, jolloin oksakohtien umpeenkasvun jälkeen puuhun alkaa muodostua oksatonta puuainesta. Pystykarsintaa tehdään pääasiallisesti männiköissä ja rauduskoivikoissa. Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla.

Sekametsän perustaminen kuusi-koivu-, mänty-kuusi- ja kuusi-koivu-mäntysekoituksesta. Sekametsässä kasvaa kahta tai useampaa puulajia. Puusto voi koostua pelkästään havu- tai lehtipuustosta tai niiden sekoituksesta. Sekametsässä metsikön pääpuulajin osuus on korkeintaan 75 prosenttia.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuu. Männikössä siemenpuiksi jätetään 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivikon uudistamisessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuu tehdään ennen hyvää siemensatoa. Siemenpuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

**Männyn siemenpuuhakkuu (jatkuvan kasvatuksen hakkuu)**

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaisen uudistamisen hakkuu. Se tehdään kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa suojuspuita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille, mahdollisuuksien mukaan myös mäntyjä ja koivuja.

Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään kuusen luontaista taimettumista ja vahvistetaan varttuneen puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Suojuspuiden poisto on ylispuiden poistoa, ja siinä suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.

Säästöpuut ovat talousmetsään pysyvästi jätettäviä eläviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Jättämällä säästöpuita talousmetsiin saadaan vanhoja ja kookkaita eläviä puita, monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja sekä ajan myötä lahopuuta.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
- Monipuolistavat metsikön rakennetta
- Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
- Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
- Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
- Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
- Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
- Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
- Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
- Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

Uudistushakkuissa korjataan nykyisen puusukupolven tuottamaan puuta ja valmistellaan uuden puusukupolven syntyä uudistamalla metsä joko luontaisesti tai viljellen. Uudistushakkuulla tarkoitetaan puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan avoimeksi uuden puuston aikaansaamiseksi. Uudistusalalle voidaan jättää tarvittaessa säästö-, siemen- tai suojuspuita.

Verhopuuhakkuu on hallanaroille kasvupaikoille tarkoitettu uudistushakkuu, jossa tähdätään kuusen luontaiseen uudistamiseen. Metsikköön jäävän mänty- tai lehtiverhopuuston on tarkoitus suojella kuusentaimia hallalta.

Jos luontaisesti syntynyttä taimiainesta ei ole riittävästi, taimikkoa täydennetään kuusen istutuksella. Tavallisesti verhopuustoa harvennetaan, kun kuusen taimet ovat 1–2 metrin pituisia. Loppu verhopuusto poistetaan, kun taimikko on 3–4-metristä.

Viljely on metsän uudistamista joko kylvämällä tai istuttamalla.

**Istutus** on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi.
**Kylvö** on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Ylispuiden poisto (ylispuuhakkuu) on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen alalta. Myös verhopuuston poisto kaksijaksoisesta metsiköstä on ylispuiden poistoa.

Siemen- ja suojuspuut tai itsestään taimettuneen metsikön ylispuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Ylispuiden poistossa tuhoutuu lähes aina taimia. Vauriot ovat sitä suuremmat, mitä pidempään hakkuuta viivytetään. Taloudellisesti on kannattavinta poistaa ylispuut taimikon päältä yhdellä kerralla.

Äestyksessä paljastetaan kevyesti kivennäismaata. Menetelmä sopii karkeille ja keskikarkeille maille eli vettä läpäiseville maille. Äestys ei sovi turvemaille.

Äestyksessä kylvöä tai luontaista uudistamista varten kivennäismaa paljastetaan, mutta muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Äesjälkeä tarvitaan 4 000–5 000 metriä hehtaarille, jotta syntyy riittävästi hyviä itämiskohtia.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

Uudistushakkuu on tasaikäisenä kasvatettavan metsikön viimeinen toimenpide, jossa valtaosa puustosta hakataan ja tilalle perustetaan uusi puusukupolvi. Uudistushakkuu voidaan tehdä uudistuskypsälle metsikölle, jonka jatkokasvattaminen ei ole metsänomistajalle enää perusteltua.
Uudistushakkuun toteutukseen on erilaisia vaihtoehtoja. Uudistushakkuussa poistetaan alalta lähes kaikki puusto, mutta samalla huolehditaan myös maiseman- ja luonnonhoidon toteutuksesta.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kasvatettavat puulajit

Metsät uudistetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvilla puulajeilla niin, että kasvupaikalle saadaan kohtuullisessa ajassa tuottava, terve ja täystiheä metsä.
Mänty, kuusi ja kivennäismailla rauduskoivu ovat taloudellisesti kasvatuskelpoisimmat puulajimme. Muita puulajeja voidaan kasvattaa sekapuustona silloin, kun pääpuulajien muodostama puusto muutoin jäisi aukkoiseksi. Havumetsiin suositellaan aivan karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta ympäristö- ja maisemasyistä lehtipuusekoitusta. Mäntyvaltaisissa metsissä kuusi on riistan- ja luonnonhoidon kannalta tärkeä sekapuu. Uudistettavaksi puulajiksi valitaan niitä puulajeja, jotka parhaiten vastaavat metsänomistajan omaa tavoitetta metsän kasvatuksessa.
Myös haavan ja hybridihaavan, lehtikuusen, tervalepän, visakoivun ja jalojen lehtipuiden kasvatus niille sopivilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Niiden kasvatus voi kuitenkin edellyttää metsänomistajalta osaamista ja suurempia investointeja metsän uudistamiseen ja hoitoon kuin havupuiden ja koivujen kasvatus.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Puulajin valinta

Metsänkasvatuksessa suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti kuusta, mäntyä, raudus- ja hieskoivua. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kasvatettavia puulajeja ovat siperianlehtikuusi, haapa, hybridihaapa, tervaleppä sekä jalot lehtipuut eli tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera. Puulajeja kasvatetaan kunkin puulajin luontaisilla kasvupaikoilla.
Metsän voi uudistaa myös muulla puulajilla, mutta silloin on metsälain mukaan esitettävä uudistushakkuuta edeltävässä metsänkäyttöilmoituksessa selvitys puulajin kasvatuskelpoisuudesta ja alkuperän soveltuvuudesta uudistettavan alueen olosuhteisiin.
Eri puulajien kasvattaminen tai säästäminen sekapuustona on perusteltua ja monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeää myös epätyypillisillä kasvupaikoilla. Samasta syystä eri puulajien monipuolinen käyttö metsänuudistamisessa ja sekapuustoisuuden suosiminen on tärkeää.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Puulajin valinta

**Metsäsertifiointi rajoittaa vieraperäisten puulajien käyttöä**

**Jalojen lehtipuiden** menestyminen edellyttää sekä ilmastolta että maaperältä erityisen suotuisia olosuhteita. Niitä voi kasvattaa yksittäisinä maisemapuina myös levinneisyysalueensa ulkopuolella. Jalot lehtipuut edellyttävät usein intensiivistä hoitoa ja suojausta tuhoja vastaan erityisesti nuoruusvaiheessaan.
**Ulkomaisia puulajeja** ei tule viljellä kuin erikoistapauksissa, kuten tutkimustoiminnassa tai kasvatuksessa erityiskäyttöön ja silloinkin pienialaisesti ja varovaisuutta noudattaen, etteivät vieraat puulajit pääse leviämään luontoon. Metsätaloudessa ei käytetä geneettisesti muunneltua metsänviljelyaineistoa.

- **PEFC**-sertifiointi edellyttää, että metsänuudistamisessa käytetään Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvia puulajeja erityistapauksia lukuun ottamatta. Siperianlehtikuusi rinnastetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluviin puulajeihin. Erityistapauksia ovat muun muassa puisto- ja taajamametsiköiden perustaminen, joulukuusten kasvatus ja havujen tuotanto, maiseman hoidon tai kulttuuriympäristön säilymisen vuoksi istutetut metsiköt ja puut sekä hybridihaavan viljely.
- **FSC**-sertifiointi rajoittaa myös vierasperäisten puulajien käyttöä ja edellyttää metsänomistajalta muun muassa käytön dokumentointia.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Vaihtoehtona viljely tai luontainen uudistaminen

Jaksollisessa metsänkasvatuksessa voi metsikön uudistaa joko viljellen tai luontaisesti. Kummallakin menetelmällä voidaan saavuttaa hyvä tulos, mikäli valittu menetelmä sopii kohteelle.
Luontainen uudistaminen on halvin tapa uudistaa metsikkö. Viljelytyö sekä siihen tarvittavat siemenet ja taimet lisäävät uudistamisen kustannuksia, mutta viljelyyn investoimalla uudistamisen nopeus ja varmuus paranevat. Jalostettuja siemeniä tai taimia käyttämällä puiden kasvua ja laatuominaisuuksia voidaan parantaa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Viljely

Metsää voidaan viljellä joko kylvämällä tai istuttamalla. Istutus on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi.
Kylvö on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön. Taimikkovaiheessa tiheänä kasvaneiden männyntaimien oksat jäävät ohuiksi, ja alaoksien kuivuminen alkaa varhaisessa vaiheessa. Kun kylvöön käytetään jalostettua tai valikoitua siementä, saadaan aikaan laadultaan ja kasvultaan parempi puusto luontaiseen uudistamiseen verrattuna. Alkuvuosinaan tiheässä kasvava kylvötaimikko kestää hirvituhoja istutustaimikkoa paremmin. Kylvö ei onnistu viljavilla mailla, joilla pintakasvillisuuden kilpailu on voimakasta. Kylvö ei myöskään onnistu hienojakoisilla mailla, joilla rouste voi nostaa sirkkataimia maasta.
**Korkea päätehakkuupuuston määrä ennustaa heikkoa kylvötulosta**Männyn konekylvön osalta on saatu viitteitä, että kylvöalalle syntyvien taimien määrä laskee päätehakkuutilavuuden kasvaessa. Havaintona on, että kylvötulos heikkenee huomattavasti päätehakkuutilavuuden ylittäessä 260 m³/ha. Tällaisilla kohteilla istutus on kylvöä varmempi uudistamiskeino.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Luontainen uudistaminen

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Viljelymateriaalin alkuperä

Metsänviljelyaineiston mukana tulee olla etiketti, josta löytyy kantatodistuksen koodi ja tietoa taimien laadusta ja alkuperästä. Ostajan on syytä varmistaa myyjältä, että hän saa tarvittavat tiedot, ja että siemenet tai taimet ovat alkuperältään juuri hänen uudistusalallensa soveltuvia ja laadukkaita. Näistä asioista huolehtivat myös vastuullinen taimien ja siementen tuottaja ja niiden myyjä.
Lisätietoja: [Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p2607)

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Metsän uudistaminen turvemailla

Soilla ojituksen jälkeen syntynyt ensimmäinen puusukupolvi ja metsän uudistamisen jälkeinen toinen puusukupolvi ovat metsänkasvatuksen kannalta erilaisia. Ensimmäisen puusukupolven suopuustot ovat rakenteeltaan vaihtelevia, mikä vaikuttaa niiden käsittelyyn. Ajan myötä myös suon vesi- ja ravinnetalous muuttuvat mahdollisten kunnostusojitusten ja turpeen tiivistymisen vuoksi.

Metsänuudistamisessa käytetään kotimaisia puulajeja niiden luontaisilla kasvupaikoilla. Kun kasvupaikka antaa edellytykset useiden puulajien kasvulle, riistapainotteisessa metsänkäsittelyssä on suositeltavaa pyrkiä siihen, että kussakin metsikössä on vähintään kolmea puulajia jokaisen metsänhoitotoimenpiteen jälkeen. Tällä menettelyllä turvataan yhtä aikaa usealle eri riistalajille ravintoa vuoden eri aikoina. Vähemmistöpuulajeja tulisi olla yhteensä vähintään 25 % kokonaispuustosta, jotta ravintoa ja suojaa riittäisi eri vuodenaikojen tarpeisiin.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Hieskoivu ja rauduskoivu

Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa harkita koivukuvioiden kasvattamista esimerkiksi runsasravinteisilla mailla, turvemailla tai peltoja metsittämällä. Lisäksi metsänomistajan kannattaa kasvattaa hies- ja rauduskoivua täydentävinä puulajeina havupuuvaltaisissa metsiköissä. Koivuryhmiä suositellaan riistan vuoksi kasvatettavaksi uudistusalojen ja taimikoiden sekä luontaisten aukeiden, kuten peltojen ja vesistöjen reunoilla. Riistan lisäksi lehtipuukarikkeesta hyötyy myös metsämaan ravinnetalous.
Hies- ja rauduskoivujen urvut eli hedenorkot ja silmut ovat teeren tärkein talviravinto. Muutaman aarin tai jopa hehtaarin kokoiset koivikot tarjoavat teerelle lajin kaipaamaa näköalapaikkaa. Koivuryhmät, joista on avoimia näkymiä, palvelevat tehokkaasti teeriparvien ruokailua talvella. Teeriparvet tarvitsevat elinalueellaan useita sopivia kohteita, joissa ruokailla lyhyiden talvipäivien aikana. Sopivia paikkoja koivuryhmille ovat kumpareet tai rinteet sekä kuvioiden reunat, joilta ruokailevien teerien on helppo havaita mahdolliset saalistajat. Puunkorjuun ja -kasvatuksen kannattavuuden näkökulmasta ruokailupuuryhmät sopivat erityisen hyvin paikkoihin, joissa olosuhteet eivät tue laadukkaan havutukin tuottamista, esimerkiksi Pohjois-Suomen metsiköissä pysyvästi avointen alueiden reunoille.
Pyy viihtyy suojaa tarjoavissa koivutiheiköissä, esimerkiksi kannoista syntyneessä vesaikossa ja lepikoissa, joista se saa ravinnoksi lepän ja koivujen urpuja ja silmuja. Monien muidenkin riistalajien kannalta koivu on erittäin tärkeä puulaji. Esimerkiksi hirvieläimille ja metsäjänikselle koivikot tarjoavat ruokaa ja suojaa.

Pohjois-Suomessa rauduskoivu on harvalukuisempi, mutta erityisen arvokas riistalle. Teeri ja jopa pyyparikin jää talvehtimaan pienen rauduskoivuesiintymän turvin alueelle. Isot rauduskoivut ovat Pohjois-Suomessa riistaa suosiva valinta uudistusalan säästöpuina.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Harmaaleppä ja tervaleppä

Riistalajeista pyy viihtyy talvisin ravinnon saannin vuoksi metsissä, joissa on nuorta leppää tai koivua vähintään satoja runkoja. Lepän urvut ovat pyyn keskeistä talviravintoa. Pyy on paikkauskollinen, ja siksi pienimittakaavaisilla metsänhoitotoimenpiteillä voidaan suoraan suosia sen elinympäristöjä. Pyy on kiitollinen jo pienestä leppäalasta, joten riistaa painottavan metsänomistajan on helppo luoda pyylle mieluisia metsiköitä. Pyy on selvästi tiheikköjen asukki ja vaatii elinympäristöltään suojaa. Sen eloonjäämisstrategia - toisin kuin esimerkiksi teeren - on piiloutuminen. Pyyn elinympäristön hoitoon kannattaa keskittyä sellaisilla maapohjilla, joilla leppä kasvaa vähintään kohtuullisesti.
Tervalepälle suotuisia kasvupaikkoja ovat varsinkin rantametsät. Tervaleppä menestyy kosteilla runsasravinteisilla tulvamailla ja viljavilla turvemailla sekä kosteilla multavilla lehtomailla. Puronvarsien ja erilaisten vaihettumisvyöhykkeiden lepät olisi hyvä osittain säästää hakkuun yhteydessä, esimerkiksi keskittämällä säästöpuuryhmä vaihettumisvyöhykkeelle. Parhaiten lepät palvelevat pyytä nuorissa kuusikoissa, mutta myös sopivan sulkeutuneissa männyn taimikoissa ja nuorissa männiköissä.
Kuusikoissa kasvavat tiheät leppäryhmät tulisi säästää pyylle. Aukkoisuudella luodaan lisävaloa, jolloin lepikon kasvu saa vauhtia. Myös puronreunat ja reunapuuna kasvava leppä sopii pyylle.

Leppä on riistalle tärkeä myös sekametsissä ja säästöpuuna. Järeällä lepällä (sekä harmaa- että tervalepällä) on pyyn elinympäristöä parantavan vaikutuksen lisäksi myös muuta arvoa, kuten monimuotoisuuden edistäjänä ja maata rehevöittävä vaikutus. Suorat järeät leppärungot ovat myös oiva ainespuu huonekalu- ja sisustusmateriaaliksi. Järeän puun tuottamista kannattaa harkita alueilla, joista korjuu on helppoa, esimerkiksi metsäautoteiden varsilla.
Hyvin muokatuille alueille leppää ilmaantuu joskus runsaastikin. Jo taimikonhoitovaiheessa on hyvä valita alalta kehitettäväksi jätettävät leppäryhmät. Valoisuuden kannalta otollisia paikkoja leppäryhmille löytyy metsiköiden reunoilta, esimerkiksi purojen, vesistöjen, metsäautotien tai pellon reunasta. Ryhmät harvennetaan siten, että latvukset saavat tilaa kehittyä. Muutama leppä ryhmässään ja muutamakin ryhmä hehtaaria kohden on pyyn kannalta riittävä. Pyy tarvitsee vierekkäin sekä suojan että ravintopaikan, joten leppäryhmän laatua parantaa sen yhteyteen säästetty, harventamaton kuusitiheikkö.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusi

Kuusen merkitys riistakannoille korostuu sen toimiessa tärkeimpänä alikasvoksena metsäkanalintujen ja muun riistan suojana. Kuusikon uudistamisvaiheessa metsänomistaja voi jättää alikasvosryhmiä eli eri-ikäisten kuusen taimien ryhmiä uudistusalalle. Terhakka alikasvosryhmä syntyy tyypillisesti kosteaan painanteeseen, jolloin ryhmässä saattaa kasvaa koivujen lisäksi myös esimerkiksi paatsamaa.
Riistaa painottavan metsänomistajan kannattaa huolehtia, että kuusikoissa on riittävästi valoa lehtipuustolle ja että sekapuustoisuutta suositaan metsänhoitotoimenpiteissä metsänkäsittelyn eri vaiheissa.
Isommat kuuset tarjoavat oksistossa piiloutumispaikkoja monille riistalintulajeille ja maan pintaa myötäilevät leveäoksaiset kuuset puolestaan tarjoavat suojapaikkoja myös riistanisäkkäille.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Mänty

Metso syö talvella etupäässä männynneulasia, ja mänty on sille puulajeista selvästi tärkein. Mäntyä, josta metso on syönyt neulasia, kutsutaan hakomispuuksi. Se on usein vanha, kitukasvuinen tai jollain tavoin vahingoittunut puu. Hakomispuun tunnistaa harsuuntuneesta latvustosta ja puun juurella olevista jätöksistä.
Hakomismäntyjä löytyy alueilla, joilla metsot talvehtivat. Talvella metsot syövät tavallisesti männyissä, jotka ovat muista puista erillään ja joista on hyvät mahdollisuudet tähystää. Täysikasvuisissa männyissä, joissa metsot ruokailevat talvella, neulasmäärän väheneminen on harvoin enemmän kuin 35 %. Puu toipuu neulasmäärän vähenemisestä.
Mänty on hirven kannalta varsinkin talvisaikaan tärkeää ravintoa. Lehtipuiden varjostamat männyntaimet maistuvat hirvelle erinomaisesti, koska niiden haitta-ainepitoisuudet ovat alhaisempia ja oksat hennompia.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Haapa

Haapa on erityisesti metsolle ja yleisesti monimuotoisuuden kannalta tärkeä puulaji. Haapa houkuttelee myös metsäjänistä ja hirvieläimiä. Metso käyttää haavan lehtiä ravintonaan ja myös hirvelle ja metsäjänikselle haapa on erityisen mieluisaa ravintoa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Lehtikuusi

Siperianlehtikuusikossa metso käy mielellään syömässä neulasia syksyisin. Vähäisen esiintyvyyden takia lehtikuusella on vain paikallisesti merkitystä riistalle. Riistaa suosivassa metsätaloudessa pienet lehtikuusimetsiköt ovat suotavia. Lehtikuusi maistuu hyvin myös hirvelle.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Muut lehtipuut

Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut ja pihlajat, ovat hirvieläimille ja metsäjänikselle ja pajut riekolle mieluista ravintoa. Taimikonhoidossa vältetään monipuolisen lehtipuuston ja pensaston tarpeetonta poistamista. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua, jos niiden suosimaa ravintoa on tasaisesti saatavissa. Lehtipuuvaltaiset metsänpohjat lämpenevät keväällä nopeammin kuin havupuumetsät ja alkavat keväällä nopeammin kasvaa heinää ja ruohoja talven rasituksista toipuville riistaeläimille.
Järeäksi kasvatetun pihlajan arvo on suuri sekä taloudellisesti, maisemallisesti että monimuotoisuuden kannalta. Pihlajan kasvattaminen useissa pienehköissä ryhmissä on kannattavaa varsinkin metsäautoteiden varsilla. Nuoret pihlajat ovat hyvää ravintoa sorkkaeläimille ja jänikselle.
Uudistusaloille tulisi jättää puumaiset raidat, sillä ne ovat riekoille ja teerille mieluisia. Metsän monimuotoisuuden kannalta tärkeä raita on arvokas myös metsäjänikselle talviravintona.

Jaloja lehtipuita, tammea, lehmusta, jalavaa, pyökkiä ja pähkinäpensasta kannattaa suosia, sillä ne luovat kasvaessaan rehevän ja monipuolisen pohjakasvillisuuden, josta on hyötyä monille riistalajeille. Vanhojen suurten tammien ympärillä kasvava kilpaileva puusto suositellaan raivattavaksi vähintään 5 metriä laajemmalta alueelta, kuin minkä puun latvus peittää. Tämä aikaansaa puuyksilössä suuren tammenterhojen tuotannon. Tammen ja pyökin terhot kelpaavat ruoaksi valkohäntäpeuralle, metsäkauriille, heinäsorsille ja rusakolle.

Puulajin tai puulajien valinnassa otetaan huomioon kasvupaikan vaatimukset, riistan tarpeet ja luonnonhoidolliset tekijät. Esimerkiksi arvokkaiden luontokohteiden lähiympäristössä voidaan käyttää metsän uudistamisessa samoja puulajeja, joita kasvaa luontokohteessa. Lehdoissa voidaan suosia lehtipuustoa ja erityisesti jaloja lehtipuita havupuuston sijasta.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Luontainen uudistaminen on hitaampaa ja epävarmempaa kuin viljellen uudistaminen. Viljavammilla alueilla uudistaminen viljellen tuottaa nopeasti ja tehokkaasti runsaskasvuisen puuston. Luontainen uudistaminen sopii erityisesti karuimmille paikoille, joilla puuston kasvu on hidasta. Kokonaisuutena tarkasteltuna uudistaminen viljelemällä kasvattaa puuston hiilivarastoa nopeammin kuin luontainen uudistaminen.
Uudistamisessa tehtävä maanmuokkaus parantaa istutustaimien, kylvösiementen ja luontaisesti syntyneiden taimien kasvuoloja ja elossa säilymistä. Maanmuokkaus voi jopa kaksinkertaistaa puuston kasvunopeuden. Karuilla kohteilla puuston kehitys on kuitenkin hidasta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa.
Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 10–35 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Maanmuokkaus voi hetkellisesti vähentää maaperän hiilivarastoa. Pitemmällä aikajaksolla mahdolliset hiilihäviöt maaperästä korvautuvat muokkauksen aikaansaamalla puuston hiilivaraston kasvulla.
Turvemailla vesitalouden huomiointi metsänuudistamisessa on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeää. Toimenpide aiheuttaa vesistöhaittoja ja voimakas kuivuminen lisää turpeen hajoamisesta syntyviä hiilipäästöjä. Ojien kunnostuksessa kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden kunnostaminen on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat kuitenkin mahdollisimman matalina. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.
Turpeen hajoaminen ja siitä johtuvat ilmastoa lämmittävät hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu. Tämän takia kuivatusta on syytä parantaa vain silloin, kun se kohentaa selvästi puuston kasvuoloja. Tällöin puuston lisääntyneen kasvun aikaansaama hiilinielu voi lyhyellä aikajänteellä kompensoida turpeen hajotuksen lisääntymisen aiheuttamia päästöjä.

Etenkin rehevillä, ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla toistuvat kunnostusojitukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä.

Metsänuudistaminen tapahtuu joko luontaisesti tai viljellen. Uuden, hiiltä sitovan puuston aikaansaaminen mahdollisimman nopeasti auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Käyttämällä jalostettua viljelymateriaalia saadaan nopeakasvuisia ja tuhoa kestäviä puustoja. Maanmuokkaus tehostaa monissa tapauksissa uudistumista, mutta sillä voi olla myös haitallisia ilmastovaikutuksia. Turvemailla uudistamisessa on huomioitava myös vesitalous ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Siemenen alkuperällä iso merkitys

Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkauskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Metsänviljelymateriaalin laatu

Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä.
Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin. Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Keinoja metsätalouden sopeutumiseksi ilmastonmuutokseen

Tarkastelu on tehty tilatasolla sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten näkökulmasta: metsänuudistaminen (luontainen tai viljely) ja alikasvoksen hyödyntäminen.
- Valitaan kasvatettava puulaji/kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan (esim. kuivuusriskiin varautuminen).
- Hyödynnetään mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.
- Vältetään kuusen kasvatusta liian karuilla kasvupaikoilla.
- Käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia metsänviljelyssä.
- Käytetään viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia siemen- ja taimialkuperiä.
- Toimenpiteiden ajoituksessa hyödynnetään pitkän ajan sääennusteita, esim. kylvön ja istutuksen ajoitus.
- Käytetään hyväksi siemensatoennusteet luontaisessa uudistamisessa.
- Hyödynnetään luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan ottaa huomioon uudistamisessa puulajivalikoimaa eli sekapuustoisuutta lisäämällä. Eritoten lehtipuiden määrän lisääminen vähentää esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhoriskejä. Kuusen yksipuolinen viljely lisää tuhoriskejä varsinkin Etelä-Suomen karkeilla kasvupaikoilla ja muilla kuivuutta huonosti sietävillä kasvupaikoilla, joita voivat olla mm. savipohjaiset maat ja turvekankaat.
Ilmastonmuutos lisää kuivuustuhojen riskiä. Kuusi pintajuurisena kärsii eniten kuivuudesta, joten kuusen kasvattamista vältetään esimerkiksi karkeilla maalajeilla. Istuttaminen hyvään muokkausjälkeen riittävän syvälle parantaa taimien selviämistä kuivuusstressistä ja suojaa tukkimiehentäin tuhoilta.
Metsänviljelyssä tulee varmistaa siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset. Jalostetun viljelymateriaalin käyttö on suositeltavaa aina kun sitä on saatavilla. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen.

Turvemailla ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti kunnostusojituksen tarvetta. Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa ravinne- ja humuskuormituksen ja kiintoaineskuormituksen osalta.
Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta on tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun takaamiseksi välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava suositusten mukaisesta vesiensuojelusta.

Puulajien valintaan vaikuttaa maaperän ominaisuudet ja kasvupaikkatyyppi muiden vaikuttavien tekijöiden lisäksi. Muuttuvan ilmaston takia uudistamiseen valittavia puulajeja voi tarkastella alla olevien taulukoiden avulla.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Lehtipuita reunavyöhykkeille

Pihapiirien, peltojen ja muiden kulttuuriympäristöjen reunavyöhykkeissä ja rantametsissä on suositeltavaa käyttää lehtipuita metsänuudistamisessa ainakin näkyvimmällä osalla.
Eri puulajien sekaistutus koko uudistettavalle alalle mahdollistaa monipuolisen metsikkörakenteen syntymisen, kun metsänomistaja painottaa maisemanhoitoa.

Puulajin valinnassa on hyvä ottaa huomioon maisemalliset tekijät.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kasvatuksesta

Mänty on valopuu ja kasvaa laadukkaaksi tukkipuuksi kuivahkoilla ja sitä karummilla kankailla sekä turvemaiden rämeillä ja karuissa korvissa. Näillä kasvupaikoilla suositellaan metsikön pääpuulajiksi mäntyä. Mänty sopii pääpuulajiksi myös tuoreille kankaille sekä kasvatettavaksi yhdessä kuusen ja koivun kanssa sekametsikköinä. Ojitetuilla turvemailla ensimmäisen puusukupolven männiköiden laatu vaihtelee, joten kasvatus pitää niissä ratkaista metsikkökohtaisesti.
Mäntytukin laatu riippuu pitkälti puun oksikkuudesta ja oksien paksuudesta sekä lustojen leveydestä. Kasvaessaan harvassa tai liian viljavalla maalla, mänty kehittyy paksuoksaiseksi. Hyvälaatuisen männyn kasvattaminen edellyttääkin, että puusto kasvaa nuoruusvaiheessaan riittävän tiheänä ja hitaasti. Laadukkaan männikön kasvatuksessa puuston riittävällä taimivaiheen tiheydellä pyritään rajoittamaan oksien paksuuskasvua. Toisaalta on otettava huomioon, että mänty ei valopuulajina menesty muiden puiden varjostuksessa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kasvatuksesta

### Männikön uudistamistavat, eteläinen ja keskinen Suomi

##  [Männikön uudistamistavat Eteläinen ja Keskinen Suomi](/fi/node/912)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus | Kylvö | Siemenpuu |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Keskikarkea | P/K |   |   |
| Tuore kangas | Karkea | P |   |   |
| Kuivahko kangas | Hieno | K |   |   |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea |   | P | P |
| Kuivahko kangas | Karkea |   | P | P |
| Kuiva kangas | Keskikarkea |   | P | P/0 |
| Kuiva kangas | Karkea |   |   |  |
| Mustikka-tkg I |   | K |   |   |
| Puolukka-tkg I |   | K | P/K | P/K |
| Puolukka-tkg II |   | K | P/K | P/K |
| Varpu-tkg I ja II |   |   | P/K | 01/P |
Selite: vihreä=suositellaan, keltainen= suositellaan varauksin, 0=muokkaamaton, P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus, K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Vain kohteilla, joissa runsaasti rahkasammalpintoja.

Vihreä=suositellaan
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Vain kohteilla, joissa runsaasti rahkasammalpintoja.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kasvatuksesta

### Männikön uudistamistavat, pohjoinen Suomi

##  [Männikön uudistamistavat Pohjoinen Suomi](/fi/node/913)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus | Kylvö | Siemenpuu |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Keskikarkea | P/K | P2 |   |
| Tuore kangas | Karkea | P | P | P |
| Kuivahko kangas | Hieno | K |   |   |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea |   | P | P |
| Kuivahko kangas | Karkea |   | P | P |
| Kuiva kangas | Keskikarkea |   | P |  |
| Kuiva kangas | Karkea |   |   |  |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | P/K |   |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | P2/K2 |   |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K1 | P1/K1 | P/K |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K | P/K | P/K |
| Varpu-tkg I ja II | Varpu-tkg I ja II |   | P1/K1 |  |
| Varpu-tkg I ja II | Varpu-tkg I ja II |   | P1/K1 | P1 |
Vihreä=suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Sijoituksen tuotto jää alhaiseksi.
2 Heinittymisen riski.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kylvö

Viljeltäessä mänty uudistetaan yleisimmin kylväen. Näin taimikkoon saadaan edullisesti korkealaatuisen tukkipuun kasvatuksen edellyttämät 4 000–5 000 tainta hehtaarille. Kylvö sopii kuivahkoille ja kuiville kivennäismaille sekä puolukka- ja varputurvekankaille. Jos uudistettavassa puustossa on merkittävästi koivua tai haapaa, joka hakkuun jälkeen vesoittuu voimakkaasti, suositellaan istutusta.
Männyn jalostettua siementä on saatavissa sekä taimitarhoille että metsäkylvöihin Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Korkeammasta hinnastaan huolimatta sitä suositellaan käytettäväksi aina, kun se on mahdollista. Jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna kiertoajan kuluessa yli 25 % korkeamman nettonykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö.
Pohjois-Suomessa uudistusalojen heinittyminen on hitaampaa, joten siellä voidaan kylvää myös maalajiltaan karkeita ja keskikarkeita tuoreita kankaita. Todennäköisesti syntyy myös runsaasti siemensyntyistä lehtipuuta. Taimikon varhaishoito on tällaisella kohteella välttämätöntä tehdä riittävän varhain, yleensä jo viiden vuoden kuluessa kylvöstä. Hienojakoisille maille kylvö ei sovi, koska siellä toistuva pintarousteen muodostuminen nostaa sirkkataimia maasta.

Kylvetty siemen itää muokkaamattomassa maassa huonosti, lukuun ottamatta turvemaiden märkiä rahkasammalpintoja. Sen vuoksi kylvöala on yleensä syytä muokata. Maanmuokkauksella parannetaan olennaisesti siemenen itämisen ja sirkkataimien juurtumisen edellytyksiä. Kylvöä edeltävä muokkaus paljastaa kevyesti kivennäismaata tai pintaturvetta. Kivennäismaiden muokkausmenetelmäksi sopivat parhaiten äestys ja laikutus, turvemaille soveltuvimpia ovat kääntömätästys, laikutus tai pintaturpeen jyrsintä. Kylvö tehdään useimmiten koneellisesti maanmuokkauksen yhteydessä.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn istutus

Männyn istutusta suositellaan viljelymenetelmäksi hienojakoisille kuivahkoille kangasmaille sekä keskikarkeille ja karkeille tuoreille kankaille erityisesti vaihdettaessa puulajia. Samoin mäntyä voidaan viljellä istuttamalla puolukkaturvekankaille ja ohutturpeisille mustikkaturvekankaille. Istutustiheydeksi suositellaan 2 200 tainta hehtaarille, mutta se voi olla 200 tainta suurempi tai pienempi. Viljavuudeltaan heikommilla ja kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Hyvää laatua ja suurta puuntuotosta tavoiteltaessa voi istutustiheytenä käyttää 2 400 tainta hehtaarilla. Istutusmännikön laatu kehittyy paremmaksi, jos puusto on taimikkovaiheessa tiheä. Tiheyttä voidaan lisätä luontaisesti syntyneiden männyn tai muiden puulajien taimien avulla.
Hienojakoiset kivennäismaat ja turvekankaat suositellaan mätästettäväksi. Hyvin vettä läpäisevillä mailla kevyempi, maata paljastava muokkaus sopii paremmin. Äestyksessä ja laikutuksessa muokkausjäljen pitää olla puhdas humuksesta ja vähintään puolen metrin levyinen, jotta saadaan riittävä suoja tukkimiehentäitä vastaan.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn luontainen uudistaminen

Luontainen uudistaminen sopii karkearakeisille kuivahkoille ja sitä karummille kankaille. Edellytykset onnistua ovat parhaat maan ollessa lajittunutta ja kunttakerroksen ollessa ohut. Männyn luontainen uudistaminen soveltuu myös varpu- ja puolukkaturvekankaille silloin, kun ne ovat ojaston heikon kuivatustehon vuoksi märkiä ja huomattavalta osin rahkasammalpeitteisiä ja kun koivun osuus uudistettavasta puustosta on vähäinen. Viljavilla kasvupaikoilla kilpaileva pintakasvillisuus ja lehtipuusto kehittyvät nopeasti tukahduttaen syntynyttä männyntaimikkoa, ja riski epäonnistua on sen vuoksi suuri. Luontainen uudistaminen edellyttää, että alueella on riittävästi hyvälaatuisia ja siemennyskykyisiä mäntyjä.
Erityisesti pohjoisessa Suomessa, mutta myös eteläisen Suomen lajittuneilla hieta- ja hiekkamailla, kasvaa yleisesti männiköitä, joiden alle syntyy tiheä mäntyalikasvos. Alikasvokset ovat useimmiten kasvatuskelpoisia eivätkä juuri poikkea systemaattisen uudistamisen tuloksena syntyneistä taimikoista. Näiden taimikoiden vapauttaminen ylispuustosta joko suoraan ylispuuhakkuulla tai siemenpuuhakkuun kautta on erittäin kustannustehokasta metsänuudistamista. Metsänomistaja voi halutessaan kehittää tällaista kohdetta eri-ikäisrakenteiseksi.
Siemenpuuhakkuussa valitaan hehtaarille 50–100 tervettä, hyvälaatuista ja hyvälatvuksista valtapuuta siemenpuiksi. Siemenpuut jätetään uudistettavalle alalle mielellään ryhmissä. Jo ennen siemenpuuhakkuuta tai viimeistään sen yhteydessä on hyvä suunnitella tulevat säästöpuuryhmät, jotta ne osataan jättää käsittelemättä uudistusalan raivauksessa ja maanmuokkauksessa.

Hakkuun jälkeen siemenpuut sopeutuvat uuteen kasvutilaan. Niiden kukinta runsastuu, mutta kasvanut siemensato tulee vasta 3–5 vuotta siemenpuuhakkuusta. Männyllä hyvät siemenvuodet toistuvat Etelä- Suomessa 6–7 vuoden välein, Pohjois-Suomessa harvemmin. Yleensä välivuosinakin saadaan tyydyttävä sato 2–3 vuoden välein. Männyllä siemenen kehittyminen vie kaksi vuotta ja alustavia siemensatoennusteita pystytään tekemään kahden vuoden päähän.
Muokkaus parantaa luontaisen uudistamisen aloilla siementen itämistä ja sirkkataimien juurtumista. Sopiva muokkaus on kevyt, kivennäismaata tai pintaturvetta paljastava. Kangasmaille sopivat äestys ja laikutus, turvemaille laikutus tai kääntömätästys.
Maanmuokkaus tulee ajoittaa niin, että hyvä siemensato varisee mahdollisimman tuoreeseen jälkeen. Suurin osa männyn siemenistä varisee touko- ja kesäkuussa. Tuoreessa muokkausjäljessä siemenet itävät parhaiten. Jo yhden kasvukauden jälkeen muokkausjälki on kovettunut sirkkataimien juurtumista haittaavasti. Sammalet ja kilpaileva pintakasvillisuus valloittavat pikkuhiljaa muokkausjäljen. Sen taimettumiskyky on huono jo neljän kasvukauden jälkeen.

Uudistamistulosta voidaan parantaa yhdistämällä männyn luontainen uudistaminen ja kylvö. Näin toimien voidaan hyödyntää jalostetun kylvösiemenen tuottama puuston parempi kasvu ja laatu sekä useampana vuonna tapahtuvan luonnonsiemennyksen tuottama taimettumisvarmuus. Yhdistettyä menetelmää käytettäessä siementä voi kylvää noin kolmasosan tavanomaista suositusmäärää vähemmän.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn uudistaminen ankarassa ilmastossa (<700 d.d.)

Männyn luontaisesti syntyneitä taimia pyritään saamaan väljennyshakkuilla jo edellisen mäntysukupolven alle. Siemenpuualat äestetään karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta, ja ne voidaan samalla kylvää uudistamisen varmistamiseksi. Siemenpuut poistetaan heti, kun taimia on syntynyt riittävästi. Jos luontainen uudistaminen ei näytä onnistuvan kohtuullisessa ajassa, metsä uudistetaan viljellen. Luontaisen taimiaineksen varmistamiseksi viljelyaloille jätetään pienehköjä mäntyryhmiä ja yksittäisiä siemenpuita.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Hirvieläintuhojen huomiointi männyn uudistamisessa

Hirvituhojen riskialueilla on männylle uudistettaessa suositeltavaa käyttää kylvöä tai luontaista uudistamista. Alkuvuosinaan tiheänä kasvava kylvötaimikko kestää hirvivahinkoja istutustaimikkoa paremmin. Istutetut taimet yleensä myös maistuvat hirville luonnontaimia paremmin. Riskialueilla voi estokeinoina voi käyttää syönninestoainetta.

Mänty kasvaa laadukkaaksi tukkipuuksi kuivahkoilla ja sitä karummilla kankailla sekä rämeillä ja karuissa korvissa. Mäntyä uudistetaan viljellen joko kylvämällä tai istuttamalla tai luontaisesti joko siemenpuiden tai reunametsän siemennystä hyödyntämällä.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen kasvatuksesta

Kuusi on puolivarjopuu, joka menestyy sekä valtapuuna että alikasvoksena. Kuusen kasvun kannalta sopivimpia maita ovat keskikarkeat ja hienojakoiset tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat ja lehdot. Turvemailla kuusi menestyy ruoho- ja mustikkaturvekankailla sekä nevalähtöisillä puolukkaturvekankailla, kun ravinnetasapainosta huolehditaan. Karummilla hyvin vettä läpäisevillä ja vähäravinteisilla kasvupaikoilla kuusen kasvu on selkeästi mäntyä heikompaa ja siten se soveltuu näillä kohteilla taloudellisesti kasvatettavaksi vain sekapuuna.
Kuusi on luontaisesti tasalaatuisempi kuin mänty. Kuusen oksikkuudella ei ole yhtä suurta merkitystä sahapuun laadulle kuin männyn oksikkuudella. Kuusi reagoi herkästi harvennukseen, jolloin yksittäisen hyväkuntoisen puun järeys kasvaa nopeasti harvennuksen jälkeen. Kuusi sietää koivua ja mäntyä paremmin ylitiheyttä, joten se on varsin joustava erilaisille harvennusvoimakkuuksille. Ylitiheän kuusikon liian voimakas harvennus voi kuitenkin altistaa puuston lumi- ja tuulituhoille.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen kasvatuksesta

### Kuusen uudistamistavat Etelä- ja Väli-Suomessa

##  [Kuusen uudistamistavat taulukko, Etelä- ja Väli-Suomi](/fi/node/1445)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Luontainen | Luontainen |
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Kaistale1 | Suojuspuu1 |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Hieno | K |  | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Karkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Hieno | K |  | 03 |
| Tuore kangas | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Karkea | P |   |   |
| Kuivahko kangas | Hieno | K2 |  | 02,3 |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea | K/P2 | P/02 | 02,3 |
| Ruoho-tkg I ja II | Ruoho-tkg I ja II | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | 03 | 03 |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K4 | 05 | 05 |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K4 | 05 | 05 |
Vihreä= suositellaan

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Metsänuudistamisen tavoitteena on saada aikaan kasvupaikalle sopivia puulajeja kasvava uusi metsikkö mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti. Kasvupaikan ominaisuudet ja ilmasto rajoittavat metsänuudistamiseen sopivia puulajeja ja menetelmiä. Metsänomistajan metsänhoidolle asettamat tavoitteet ohjaavat puulajin ja uudistamistavan valintaa.

Taimikonharvennuksen ajankohta istutetuissa taimikoissa Männyn taimikonharvennus suositellaan tehtäväksi 5-7 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan haluttuun puulajisuhteeseen. Tiheässä taimikossa pääosa oksista tyvitukin alalta ehtii kuolla ennen ensiharvennusta. Ensiharvennuksen jälkeen kuivat oksat karsiutuvat ja alkaa muodostua vähäoksaista puuta. Taimikonharvennus on suositeltavaa tehdä keskilämpötilan ollessa alle +5 °C juurikäävän leviämisen ehkäisemiseksi. Pohjois- Suomessa männyn taimikko suositellaan harvennettavaksi jo 3–5 metrin keskipituudessa. Aikaisempi harvennus johtaa nopeampaan järeytymiseen mutta myös paksuimpiin oksiin. Taimikonharvennuksen ajankohta kylvetyissä ja luontaisesti uudistuneissa taimikoissa Tiheissä ja tasaisissa kylvö- tai luontaisesti syntyneissä taimikoissa, joissa on yli 6 000 tainta hehtaarilla, taimikonharvennus tehdään, kun männyt ovat 3–4 metrin pituisia. Silloin ne ovat ohittaneet pahimman hirvituhoriskin vaiheen. Jos harvennusta lykätään tätä myöhemmäksi, latvukset supistuvat liiaksi, ja myös lumituhoriski kasvaa. Männyllä pyritään säilyttämään elävän latvuksen osuus vähintään 40 prosenttina puun pituudesta ja kuusella 60 prosenttina. Tällainen taimikko suositellaan harvennettavaksi tiheyteen 3 000 tainta hehtaarilla. Karuissa männiköissä yksi hoitokerta saattaa riittää ja se kattaa sekä varhaishoidon että taimikonharvennuksen. Turvemaiden erityishuomioita Turvemailla luontaisesti syntyneiden mäntyjen laatu on yleensä heikompi eikä puuston kasvattaminen tiheänä juuri paranna laatua&nbsp;Huuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Taimikonharvennuksen jälkeen tiheys voi olla hieman alhaisempi kuin kivennäismailla. Tällöin ensiharvennusta voidaan siirtää myöhäisempään ajankohtaan, mikä parantaa korjuun kannattavuutta. Rauduskoivua täydennykseksi Tuoreilla kankailla männyn taimikkoon suositellaan jätettäväksi noin 200 siemensyntyistä rauduskoivua hehtaarille. Koivut, jotka voivat vaurioittaa piiskauksellaan mäntyjen latvoja, pitää kuitenkin poistaa. Karummilla kasvupaikoilla on hyvä jättää taimikon täydennykseksi lehtipuita luonnon monimuotoisuuden vuoksi, mutta niitä on perusteltua olla korkeintaan 10 prosenttia runkoluvusta. Etukasvuisia, taimikon kehitystä haittaavia koivuja ei pidä jättää täydennykseksi. Eläviä haapoja ei suositella jätettäväksi taimikkoon männynversoruosteen leviämisriskin takia. Sekametsään tähtäävän mäntyvaltaisen taimikon harvennus Mäntysekametsän taimikon harvennus tehdään 4-5 metrin valtapituudessa. Harvennuksessa valitaan ne puut, joita halutaan jatkokasvattaa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1800 – 2200 tainta hehtaarilla. Jos männyn osuus taimikosta on yli 60 prosenttia, suositellaan harvennustiheyden ylärajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat lehtipuut. Taimikon harvennuksessa poistetaan kilpaileva puusto valittujen taimien ympäriltä.

# Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Taimikonharvennuksen ajankohta istutetuissa taimikoissa

Männyn taimikonharvennus suositellaan tehtäväksi 5-7 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan haluttuun puulajisuhteeseen. Tiheässä taimikossa pääosa oksista tyvitukin alalta ehtii kuolla ennen ensiharvennusta. Ensiharvennuksen jälkeen kuivat oksat karsiutuvat ja alkaa muodostua vähäoksaista puuta. Taimikonharvennus on suositeltavaa tehdä keskilämpötilan ollessa alle +5 °C juurikäävän leviämisen ehkäisemiseksi.

# Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Taimikonharvennuksen ajankohta istutetuissa taimikoissa

##  [Röjningstidpunkt och målsatt täthet vid röjning av talldominerad plantskog tallblandskog](/sv/node/3259)

Table
| Typ av plantskog | Övre höjd (m) | Målsatt täthet (st/ha) |
| --- | --- | --- |
| Talldominerad plantskog | 5 – 7  | 2 000 – 2 200 |
| Tall under 75 procent | 4 – 5  | 1 800 – 2 200 |
Plantmängderna innehåller också gran och lövträd på figuren.

Pohjois- Suomessa männyn taimikko suositellaan harvennettavaksi jo 3–5 metrin keskipituudessa. Aikaisempi harvennus johtaa nopeampaan järeytymiseen mutta myös paksuimpiin oksiin.

# Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Taimikonharvennuksen ajankohta kylvetyissä ja luontaisesti uudistuneissa taimikoissa

Tiheissä ja tasaisissa kylvö- tai luontaisesti syntyneissä taimikoissa, joissa on yli 6 000 tainta hehtaarilla, taimikonharvennus tehdään, kun männyt ovat 3–4 metrin pituisia. Silloin ne ovat ohittaneet pahimman hirvituhoriskin vaiheen. Jos harvennusta lykätään tätä myöhemmäksi, latvukset supistuvat liiaksi, ja myös lumituhoriski kasvaa. Männyllä pyritään säilyttämään elävän latvuksen osuus vähintään 40 prosenttina puun pituudesta ja kuusella 60 prosenttina. Tällainen taimikko suositellaan harvennettavaksi tiheyteen 3 000 tainta hehtaarilla.
Karuissa männiköissä yksi hoitokerta saattaa riittää ja se kattaa sekä varhaishoidon että taimikonharvennuksen.

# Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Turvemaiden erityishuomioita

Turvemailla luontaisesti syntyneiden mäntyjen laatu on yleensä heikompi eikä puuston kasvattaminen tiheänä juuri paranna laatua . Taimikonharvennuksen jälkeen tiheys voi olla hieman alhaisempi kuin kivennäismailla. Tällöin ensiharvennusta voidaan siirtää myöhäisempään ajankohtaan, mikä parantaa korjuun kannattavuutta.

# Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Rauduskoivua täydennykseksi

Tuoreilla kankailla männyn taimikkoon suositellaan jätettäväksi noin 200 siemensyntyistä rauduskoivua hehtaarille. Koivut, jotka voivat vaurioittaa piiskauksellaan mäntyjen latvoja, pitää kuitenkin poistaa. Karummilla kasvupaikoilla on hyvä jättää taimikon täydennykseksi lehtipuita luonnon monimuotoisuuden vuoksi, mutta niitä on perusteltua olla korkeintaan 10 prosenttia runkoluvusta. Etukasvuisia, taimikon kehitystä haittaavia koivuja ei pidä jättää täydennykseksi. Eläviä haapoja ei suositella jätettäväksi taimikkoon männynversoruosteen leviämisriskin takia.

# Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Sekametsään tähtäävän mäntyvaltaisen taimikon harvennus

Mäntysekametsän taimikon harvennus tehdään 4-5 metrin valtapituudessa. Harvennuksessa valitaan ne puut, joita halutaan jatkokasvattaa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1800 – 2200 tainta hehtaarilla. Jos männyn osuus taimikosta on yli 60 prosenttia, suositellaan harvennustiheyden ylärajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat lehtipuut. Taimikon harvennuksessa poistetaan kilpaileva puusto valittujen taimien ympäriltä.

Taimikonharvennus tuo kasvutilaa kasvatettaville puille. Mäntyvaltaista taimikkoa kasvatetaan useimmissa tapauksissa melko tiheänä, millä tavoitellaan männyn oksien säilymistä ohuina. Toisaalta liiallinen tiheys haittaa paksuus/läpimitan kasvua ja lisää tuhoriskejä.

Sekametsän kasvatus

Taimikonharvennus

Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen Sekaviljelyä varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä. Istutustiheys mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä Suositeltava viljelytiheys on yhteensä 1600-2000 tainta hehtaarilla. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 -1400 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan. Tarkennuksia Puulajien suhdetta voidaan muuttaa kasvupaikan mukaan, jolloin paremmin kasvupaikalle sopivaa puulajia käytetään uudistamisessa enemmän kuin toista. Esimerkiksi tuoreella kankaalla voidaan sekaviljelyssä istutus toteuttaa 50/50 -suhteessa.Männyn osuuden kasvaessa on perusteltua tavoitella suosituksen ylärajaa,&nbsp;sillä männyn laatu kärsii harvassa kasvatuksesta.Kuivemmilla kasvupaikoilla kannattaa kuusen osuutta laskea selvästi mäntyyn verrattuna.&nbsp;Parhaimmista puulajisuhteista istutuksesta on vielä niukasti tutkimusta. Istutuksen toteutus mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä Sekaistutus tapahtuu puulajien osalta samanaikaisesti. Taimipaakkujen tulee olla samankokoisia, jotta taimet voidaan istuttaa samalla istutusputkella samaan syvyyteen. Kohteelle on hyvä tehdä karkea katsaus. Kohde on hyvä kävellä nopeasti läpi, jotta selkeästi kuivat kohdat tunnistetaan. Männyn ja kuusen sekaistutus voidaan tehdä kääntö- tai laikkumätästyksellä muokatuille kohteille. Kuva: © Laura Nikinmaa Istutustyön toteutuksen vaihtoehdot: 1. vaihtoehto on jakaa taimet istutusvakkaan halutussa puulajisuhteessa, josta taimia istutetaan istuttajan käteen osuvassa järjestyksessä. 2. vaihtoehto on istuttaa puulajit muutaman aarin kokoisiin ryhmiin parhaiten sopiville kasvupaikoille, jolloin kuviolle syntyy puulajimosaiikkia. Kuvassa istuttaja on jakanut männyn ja kuusen taimet istutusvakkaan, josta hän istuttaa niitä istutuspaikoille käteen osuvassa järjestyksessä. Kuva: © Juha Varhi. Kuvassa istuttaja on ensin istuttanut ryhmittäin männyn taimia karumman kumpareen päälle ryhmään ja sitten alkanut istuttaa kuusia alavammalle maalle. Kuva: © Juha Varhi. Sekaviljely männyn kylvöllä ja kuusen istutuksella Sekaviljelystä, jossa kuusi istutetaan ja mänty kylvetään samalle kasvupaikalle, ei ole tutkimusta. Tässä esitetyt suositukset perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja käytännön kokemuksiin sen soveltuvuudesta karkeilla kivennäismailla ja turvekankailla. Istutuksen ja kylvön yhdistelmässä sekä istutus että kylvö pyritään tekemään samanaikaisesti. Menetelmä sopii karkeammille tuoreille kankaille. Istutuksen ja kylvön toteutus: • Istutetaan ensin kuusentaimia 900 – 1200 kpl hehtaarille mättäisiin.&nbsp;• Männyn siementä varataan noin 150 grammaa hehtaarille.&nbsp;• Siemenet kylvetään käsin jäljelle jääneisiin viljelypaikkoihin laikkuun tai mättään viereen, jos maanmuokkaus on tehty laikkumätästyksellä. Suoraan isoon mättääseen kylvettyjen siementen itäminen on heikkoa. Kääntömätästyksen mättäät eivät ole yhtä korkeita, jolloin kylvä voidaan tehdä mättäisiin. Kuvassa istuttaja on ensin istuttanut kuusen taimet kasvupaikoille, jonka jälkeen hän kylvää käsin jäljelle jääneet kasvatuspaikat. Kuva: © Juha Varhi. Luontaisen uudistamisen hyödyntäminen mänty-kuusisekametsissä Luontaista uudistamista voidaan hyödyntää etenkin silloin, kun kuvion maalaji vaihtelee karkeamman ja hienojakoisemman välillä ja lähistöllä on siemenpuiksi soveltuvia mäntyjä. Tällöin voidaan tehdä mikrokuviointia, eli istuttaa kuusta hienojakoisemmille osioille ja odottaa männyn tulevan luontaisesti kuvion karkeammille kohteille.

# Havupuusekametsän perustaminen

##  [Förnyelse- och markberedningssätt för blandad odling av gran och tall samt trädslagsförhållanden i hela Finland](/sv/node/3258)

Table
| Ståndort | Jordart | Rekommendation | Plantering av gran och tall | Plantering av gran, tallsådd |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Frisk mo | Fin | Rekommenderas | I upphöjningar 50 % gran och 50 % tall, eller mera gran |   |
| Frisk mo | Mellangrov | Rekommenderas | I upphöjningar 50 % gran och 50 % tall, eller mera gran. |   |
| Frisk mo | Grov | Rekommenderas med reservationer | I upphöjningar eller på blottlagd yta högst 30 % gran, resten tall. | I upphöjningar eller blottlagd mineraljord högst 30 % gran, resten tall. |
| Blåbärstmo I | Blåbärstmo I | Rekommenderas | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %. | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %. |
| Blåbärstmo II | Blåbärstmo II | Rekommenderas | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %, gödsling skall utföras. | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %, gödsling skall utföras. |
| Lingontmo I | Lingontmo I | Rekommenderas med reservationer | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %. | I upphöjningar eller på blottlagd yta tall eller gran minst 25 %. |
| Lingontmo II | Lingontmo II | Rekommenderas med reservationer | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %, gödsling skall utföras. | I upphöjningar eller på blottlagd yta tall eller gran minst 25 %. |

# Havupuusekametsän perustaminen

## Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen

Sekaviljelyä varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutustiheys mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä

Suositeltava viljelytiheys on yhteensä 1600-2000 tainta hehtaarilla. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 -1400 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan.
Tarkennuksia
- Puulajien suhdetta voidaan muuttaa kasvupaikan mukaan, jolloin paremmin kasvupaikalle sopivaa puulajia käytetään uudistamisessa enemmän kuin toista. Esimerkiksi tuoreella kankaalla voidaan sekaviljelyssä istutus toteuttaa 50/50 -suhteessa.
- Männyn osuuden kasvaessa on perusteltua tavoitella suosituksen ylärajaa, sillä männyn laatu kärsii harvassa kasvatuksesta.
- Kuivemmilla kasvupaikoilla kannattaa kuusen osuutta laskea selvästi mäntyyn verrattuna.

Parhaimmista puulajisuhteista istutuksesta on vielä niukasti tutkimusta.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutuksen toteutus mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä

Sekaistutus tapahtuu puulajien osalta samanaikaisesti. Taimipaakkujen tulee olla samankokoisia, jotta taimet voidaan istuttaa samalla istutusputkella samaan syvyyteen. Kohteelle on hyvä tehdä karkea katsaus. Kohde on hyvä kävellä nopeasti läpi, jotta selkeästi kuivat kohdat tunnistetaan.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutustyön toteutuksen vaihtoehdot:

1 \. vaihtoehto on jakaa taimet istutusvakkaan halutussa puulajisuhteessa, josta taimia istutetaan istuttajan käteen osuvassa järjestyksessä.
2 \. vaihtoehto on istuttaa puulajit muutaman aarin kokoisiin ryhmiin parhaiten sopiville kasvupaikoille, jolloin kuviolle syntyy puulajimosaiikkia.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Sekaviljely männyn kylvöllä ja kuusen istutuksella

Sekaviljelystä, jossa kuusi istutetaan ja mänty kylvetään samalle kasvupaikalle, ei ole tutkimusta. Tässä esitetyt suositukset perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja käytännön kokemuksiin sen soveltuvuudesta karkeilla kivennäismailla ja turvekankailla.
Istutuksen ja kylvön yhdistelmässä sekä istutus että kylvö pyritään tekemään samanaikaisesti. Menetelmä sopii karkeammille tuoreille kankaille.
Istutuksen ja kylvön toteutus:

• Istutetaan ensin kuusentaimia 900 – 1200 kpl hehtaarille mättäisiin. • Männyn siementä varataan noin 150 grammaa hehtaarille. • Siemenet kylvetään käsin jäljelle jääneisiin viljelypaikkoihin laikkuun tai mättään viereen, jos maanmuokkaus on tehty laikkumätästyksellä. Suoraan isoon mättääseen kylvettyjen siementen itäminen on heikkoa. Kääntömätästyksen mättäät eivät ole yhtä korkeita, jolloin kylvä voidaan tehdä mättäisiin.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Luontaisen uudistamisen hyödyntäminen mänty-kuusisekametsissä

Luontaista uudistamista voidaan hyödyntää etenkin silloin, kun kuvion maalaji vaihtelee karkeamman ja hienojakoisemman välillä ja lähistöllä on siemenpuiksi soveltuvia mäntyjä. Tällöin voidaan tehdä mikrokuviointia, eli istuttaa kuusta hienojakoisemmille osioille ja odottaa männyn tulevan luontaisesti kuvion karkeammille kohteille.

Mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljely sopii kasvupaikoille, joilla kummatkin lajit voivat menestyä. Tällaisia kohteita ovat etenkin hienot ja keskikarkeat tuoreet kankaat. Karkealla tai kuivuudelle herkällä tuoreella kankaalla kuusi voi jäädä männystä jälkeen.
Sekaviljely mahdollistaa kasvupaikan puuntuotoskyvyn täyden hyödyntämisen, kun joka kohtaan saadaan siinä parhaiten viihtyvä puulaji. Tämä kuitenkin vaatii kasvupaikan ominaisuuksien tarkkaa tunnistamista. Apua kasvupaikan tunnistamiseen löytyy täältä: [Metsänhoidon perusteita](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita).

Mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljely sopii kasvupaikoille, joilla kummatkin lajit voivat menestyä. Tällaisia kohteita ovat etenkin hienot ja keskikarkeat tuoreet kankaat. Karkealla tai kuivuudelle herkällä tuoreella kankaalla kuusi voi jäädä männystä jälkeen.Sekaviljely mahdollistaa kasvupaikan puuntuotoskyvyn täyden hyödyntämisen, kun joka kohtaan saadaan siinä parhaiten viihtyvä puulaji. Tämä kuitenkin vaatii kasvupaikan ominaisuuksien tarkkaa tunnistamista. Apua kasvupaikan tunnistamiseen löytyy täältä: Metsänhoidon perusteita.

Havupuusekametsän perustaminen

Korkeiden alueiden metsät Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan. Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa. Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan. Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista Hyppönen, M., Varmola, M., Juntunen, V., ym. 2003. Metsien uudistuminen suojametsäalueella. Metsätieteen aikakauskirja 1/2003: 31–45.Hyppönen ym. 2012: Metsien uudistuminen suojametsäalueella ja Pohjois-Suomen korkeilla mailla. Metsätieteen aikakauskirja 3/2021: 195-199.Franke et al. 2015: Quantifying changes of the coniferous forest line in Finnish Lapland during 1983-2009. Silva Fennica 49(4): article id 1408.. Lakimetsät Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä. Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus Valkonen, S. 1992. Metsien uudistaminen korkeilla alueilla Pohjois-Suomessa. Folia Forestalia, 791. 84. Metsäntutkimuslaitos.. Tuntureilla metsän rajavyöhyke hoidetaan varovaisesti. Kuva: © Anita Toivonen / Vastavalo. Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella. Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi. Kuusi sietää tykkylumen painoa mäntyä paremmin. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan.
Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa.
Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

**Lakimetsät**

Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista .
Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä.

Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus .

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet

Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella.
Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi.

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.
Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.

Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Text Avohakkuu ja metsänviljely on nopea ja varma tapa uudistaa metsä. Etuna on, että metsänviljelyssä voidaan käyttää jalostettuja siemeniä ja taimia. Korjuukustannuksiltaan avohakkuu on uudistushakkuutavoista selvästi edullisin ja nopein toteuttaa. Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille. Katso myös artikkeli: Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut | Metsän hakkuutavat Hakkuualan rajauksessa on maisema huomioitu säilyttämällä näkymä järvelle puustoisena. Kuva: © Airi Matila.

Metsänviljelyyn, eli kylvöön tai istutukseen, tähtäävä uudistushakkuu toteutetaan avohakkuuna. Siinä poistetaan lähes kaikki uudistusalan puusto säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, suojatiheikköjä ja säästettäviä luontokohteita lukuun ottamatta.

Avohakkuu ja metsänviljely on nopea ja varma tapa uudistaa metsä. Etuna on, että metsänviljelyssä voidaan käyttää jalostettuja siemeniä ja taimia. Korjuukustannuksiltaan avohakkuu on uudistushakkuutavoista selvästi edullisin ja nopein toteuttaa.
Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille.
Katso myös artikkeli: Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut | [Metsän hakkuutavat ](/fi/metsan-hakkuutavat)

Avohakkuu

Uudistushakkuulla voimakas vaikutus Uudistushakkuu vaikuttaa voimakkaasti metsäympäristöön ja maisemaan. Vaikutuksia voidaan lieventää rajaamalla hakkuuala maaston muotoja myötäillen ja jättämällä säästöpuuryhmiä, lahopuustoa sekä suojakaistoja vesistöihin ja pienvesiin. Hakkuualan rajauksessa on maisema huomioitu säilyttämällä näkymä järvelle puustoisena. Kuva: © Airi Matila.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

Haitallisen alikasvoksen, vesakon ja muun jätepuuston poistamista uudistusalalta ennen uudistamistoimenpiteitä. Ainoastaan taimettumista ja metsänviljelyä haittaava alikasvos raivataan. Raivauksen voi myös tehdä jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta. Ennakkoon tehtynä raivaus vähentää merkittävästi pienen lehtipuuston vesomista uudistusalalla ja helpottaa tulevien vuosien taimikonhoitoa.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Uudistushakkuulla voimakas vaikutus

Uudistushakkuu vaikuttaa voimakkaasti metsäympäristöön ja maisemaan. Vaikutuksia voidaan lieventää rajaamalla hakkuuala maaston muotoja myötäillen ja jättämällä säästöpuuryhmiä, lahopuustoa sekä suojakaistoja vesistöihin ja pienvesiin.

Avohakkuu ja metsänviljely on nopea ja varma tapa uudistaa metsä. Etuna on, että metsänviljelyssä voidaan käyttää jalostettuja siemeniä ja taimia. Korjuukustannuksiltaan avohakkuu on uudistushakkuutavoista selvästi edullisin ja nopein toteuttaa. Avohakkuualojen reunametsät ovat herkkiä tuuli- ja hyönteistuhoille, etenkin jos avohakkuu rajoittuu varttuneeseen kasvatusmetsään ja eritoten vanhaan kuusivaltaiseen metsään.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Säästöpuut avainasemassa

Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille.
Luonnon- ja riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle.
Avohakkuualoilla voidaan toteuttaa kulotus tai säästöpuuryhmän poltto. Näin tuotetaan monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Avohakkuu muuttaa metsäekosysteemiä

Avohakkuun seurauksena metsikön ekosysteemi muuttuu. Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Kun puusto jälleen sulkeutuu, puolivarjossa ja varjossa viihtyvät lajit alkavat yleistyä.

Tasaikäisrakenteisena kasvatettava metsäalue muodostaa metsikkökuvioiden mosaiikin. Eri kehitysvaiheissa olevat metsikkökuviot muodostavat toisistaan poikkeavia elinympäristöjä, joiden monipuolisuutta edistetään luonnonhoidolla. Tasaikäisissä metsiköissä on myös rakenteellista vaihtelua, jota voidaan edistää sekapuustoisuudella, riistatiheiköillä ja eri metsänkäsittelymenetelmillä. Säästöpuiden jättäminen on keskeistä luonnon monimuotoisuuden kannalta.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistushakkuissa pääosa puustosta korjataan pois hakkuualalta, jolloin metsän hiilensidonta vähenee voimakkaasti. Korjatun puun hiili säilyy puutuotteissa niiden elinkaaren ajan. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta on keskeistä, että mahdollisimman suuri osa puuaineksesta voidaan hyödyntää pitkäikäisissä tuotteissa. Lyhytikäiset tuotteet hillitsevät ilmastonmuutosta, mikäli ne auttavat vähentämään uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä.
Monimuotoisuuden vuoksi jätettävät säästöpuut ja lahopuut ovat pitkäaikainen hiilenvarasto. Myös hakkuussa korjaamaton puuaines eli hakkuutähteet ja kannot sitovat ja varastoivat hiiltä maaperään.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde hakkuutähteiden hajoamisen ja karikesyötteen puuttumisen takia. Maanpinta altistuu korkeille lämpötiloille sekä maanmuokkauksen vaikutuksille, mikä voi lisätä hiilihävikkiä kangasmailla.
Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde 15-20 vuoden ajan. Nykyisillä viljelymenetelmillä ja materiaaleilla sama puustomäärä voidaan saavuttaa nopeammin edelliseen puusukupolveen verrattuna.

Turvemailla pohjaveden pinta nousee uudistushakkuun seurauksena, kun haihduttava puusto poistetaan. Avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä. Turvemaametsän uudistushakkuun yhteydessä kuivatusojia on usein kunnostettava, jotta pohjaveden pinta olisi puuston kasvatukselle suotuisa. Toimenpide lisää kuormitusta vesistöihin.

Uudistushakkuussa uudistuskypsä puusto poistetaan lukuun ottamatta säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, riistatiheikköjä ja luontokohteita sekä mahdollisia siemenpuita. Tällöin pääosa puustossa olevasta hiilestä poistuu metsästä ja siirtyy puutuotteisiin tai vapautuu ilmakehään. Myös maaperästä vapautuu enemmän hiiltä kuin ennen hakkuuta.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Rajauksessa huomioitavaa

Uudistettava alue on suositeltavaa rajata kasvupaikkojen ja maaston muotojen mukaan. Luontaisia metsiköiden rajoja ovat etenkin purot, notkot, suot, louhikot ja kalliot sekä uudistettaviin metsiköihin rajautuvat taimikot ja nuoret kasvatusmetsät. Jos uudistushakkuualan rajat ovat epäselvät tai alueella on turvattavia erityiskohteita, niiden merkintä maastoon siihen tarkoitetuilla värikkäillä nauhoilla on erityisen tärkeää.
Turvemaiden laitamilla sekä metsän ja aukeiden reunoilla on hyvä toteuttaa hakkuut niin, että vaihettumisvyöhykkeiden arvo riistalle, metsän monimuotoisuudelle ja maisemalle säilyy. Vaihettumisvyöhykkeet elävöittävät maisemaa ja ovat tärkeitä elinympäristöjä monelle riistalajille.
Mikäli on mahdollista, rinnemailla sijaitseva uudistushakkuuala rajataan rinteeseen nähden poikittain, jotta yhtenäinen puustoinen horisontti säilyisi. Jyrkkien tilanrajojen maisemaa heikentävää vaikutusta voi lieventää esimerkiksi jättämällä rajan pintaan säästöpuuryhmiä.

Metsänuudistaminen maanmuokkauksineen voi aiheuttaa vesistöjen kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Siksi vesistöjen ja pienvesien rannoille on syytä jättää ravinteita ja kiintoaineita sitova riittävän leveä suojakaista. Suojakaistan maaperää ei rikota hakkuissa eikä muussakaan metsänkäsittelyssä. Suojakaistalle on suositeltavaa jättää kasvamaan monimuotoisuudelle arvokkaita puita ja pensaita. Monimuotoisuuden kannalta suositeltavin vaihtoehto on jättää suojakaistat käsittelemättä.
Uudistushakkuuala on suositeltavaa rajata niin, että reunametsät eivät uudistushakkuun jälkeen altistuisi tuulituhoille. Siemen- ja suojuspuuhakkuut eivät sovellu tuulituhoille alttiisiin paikkoihin. Uudistushakkuualaa rajattaessa on syytä huolehtia siitä, ettei sähkö- tai puhelinlinjojen ja liikenneväylien varteen jätetä siemen- tai suojuspuita, kapeita puustokaistaleita tai säästöpuita, jotka kaatuessaan aiheuttaisivat vahinkoa.

Uudistusalan rajauksella luodaan käsittelyalue useiksi kymmeniksi vuosiksi. Uudistettavat kuviot onkin syytä rajata pinta-alaltaan riittävän isoiksi, mikä varmistaa tulevien hoito- ja hakkuutöiden kustannustehokkuutta. Varsinaisen uudistusalan viereltä voi olla tarkoituksenmukaista liittää mukaan pienialaisia varttuneen kasvatusmetsän kuvioita. Isomman uudistusalan sisällä uudistamismenetelmää voi olla tarpeen vaihdella kasvupaikan ominaisuuksien mukaan.

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Suojavyöhykkeet puunkorjuussa

Ennen hakkuita toimenpiteen toteuttajalle annetaan tiedoksi suojavyöhykkeen rajaus laaditun suunnitelman mukaisesti. Tarvittaessa suojavyöhykkeen rajaus merkitään maastoon. Metsänomistajan valinnan mukaan suojavyöhykkeellä ei tehdä hakkuita lainkaan tai hakkuu tehdään poimintana.
Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden kannalta, sillä puustoinen suojavyöhyke tarjoaa suojaa, elinympäristön ja kulkuyhteyksiä lukuisille vesi- ja metsälajeille. Säästöpuiden ja muiden monimuotoisuustoimien keskittäminen vesien varteen on taloudellisesti ja ekologisesti järkevää.
Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat), [Suojavyöhykkeen suunnittelu](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat/toteutus).

# Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

## Suojavyöhykkeet puunkorjuussa

**Huomioitavia tekijöitä suojavyöhykkeen mahdolliseen poimintahakkuuseen:**

- Selvitetään metsäsertifioinnin kohteelle asettamat rajoitteet.
- Hakkuut pyritään tekemään suojavyöhykkeen ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta. Jos suojavyöhykkeen leveys on niin suuri, että hakkuu ulkopuolelta ei ole mahdollista, hakkuu suositellaan tekemään mahdollisimman kantavaan aikaan.
- Suojavyöhykkeelle suositellaan jätettävän erityisesti lehtipuita ja muita arvokkaita säästöpuita, kuten vanhoja puuyksilöitä sekä kolo- ja lahopuita.
- Hakkuutähteiden jättämistä suojavyöhykkeelle vältetään
Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)

Metsänviljelyyn, toisin sanoen kylvöön tai istutukseen, tähtäävä uudistushakkuu toteutetaan avohakkuuna. Avohakkuu on uudistushakkuutapa, jossa poistetaan lähes kaikki uudistusalan puusto säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, riistatiheikköjä ja säästettäviä luontokohteita lukuun ottamatta.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “kylvö”

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta

Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Havupuusekametsän perustaminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Avohakkuu

Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

Uudistaminen kuuselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Hirvieläintuhojen torjunta metsän uudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Laadunhallinta metsänuudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Maanmuokkaus

Haku ja valikko