Sekametsän kasvatus

Uudistamisketjussa lehtipuusto pitää huomioida jo alkuvaiheessa, mikäli sen osuutta halutaan tavoitteellisesti nostaa. Kuusen istutustiheyden osalta käytetään suositusten alimpia istutustiheyksiä, mutta korkeampia tai keskimääräisiä maanmuokkaustiheyksiä luonnontaimien synnyn varmistamiseksi. Kuusen istutustiheyttä pienentämällä turvataan lehtipuille riittävä kasvutila jo uudistamisvaiheessa. Jos kuusen taimikko istutetaan suureen tiheyteen, voi istutuskuusia joutua poistamaan taimikonhoitovaiheessa lehtipuiden tarvitseman kasvutilan lisäämiseksi.

Yksijaksoisessa sekametsässä tulee huomioida koivujen havupuita nopeampi kasvurytmi. Havupuita lyhyempiä siemensyntyisiä rauduskoivuja kannattaa jättää jo varhaisperkausvaiheessa. Taimikonharvennuksessa ja ensiharvennuksessa jätetään tavoiteltava lehtipuuosuus.

Lisätietoa tulossa: Taimikkovaiheessa jätettävän, koko kiertoajan ylläpidettävän lehtipuun osuutta ja toteutusta tullaan tarkentamaan, kun sekametsän kasvatuksesta saadaan lisää tietoa vuosina 2023–2024.

Havupuusekametsiä voidaan perustaa istuttamalla kuusia ja kylvämällä mäntyjä samalle uudistusalalle maaperän lajittuneisuuden mukaan. Tällöin tavoitteena on kylvömäntyjen ja istutuskuusien kasvu tasatahtiin. Sekaviljelyä voidaan toteuttaa myös kuusta ja mäntyä istuttamalla.

Yksijaksoisen kuusi-mäntymetsän perustamisesta ja kasvatuksesta on tulossa uutta tietoa suosituksiin lähivuosina 2023–2024.

Yksijaksoisen kuusi-koivu-mäntymetsän perustamisesta ja kasvatuksesta on tulossa uutta tietoa suosituksiin lähivuosina 2023–2024.

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsikkö syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.

Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän puuntuotos on jonkin verran suurempi, ja sen kasvatuksen kannattavuus voi olla parempi kuin puhtaan kuusikon. Kannattavuusero johtuu rauduskoivutukeista, jotka tuottavat merkittäviä puunmyyntituloja aiemmin kuin puhtaan kuusikon puut. Taloudellinen tulos riippuu koivikon laadun riittävyydestä sorvitukiksi ja siitä  , onnistutaanko kuusikon ylispuustona kasvavat koivut korjaamaan vaurioittamatta kuusikkoa merkittävästi.

Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka.

Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena.

Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta:

• Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.
• Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.

Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.

Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi.

Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.

Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa.

Turvemailla kuusialikasvoksia syntyy luontaisesti mustikkaturvekangas II-tyypin männiköihin. Koska kasvupaikka on kuuselle riittävän viljava, on alikasvos mahdollista hyödyntää uudistamisessa.

Sekapuustoisuuden lisääminen erityisesti havu-lehtipuumetsissä lisää niiden tuhonkestävyyttä verrattuna yhden puulajin metsiin. Tällöin tuho ei kohdistu kaikkiin puulajeihin, vaan osa metsikön puustosta voi välttyä siltä. Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla ja puulajien alttius eri tuhoille vaihtelee, joten riski puuston sieni-, hyönteis-, myrskytuhoriskeille pienenee sekapuustoisuuden kasvaessa. Esimerkiksi myrskyissä vahingoittunut lehtipuusto ei aiheuta hyönteistuhoriskiä[Lähdeviite24] . Erityisesti puhtaat kuusikot ovat tuhoalttiita.

Sekapuustoiset metsät eivät ole täysin turvassa metsätuhoilta. Männyn juurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia ja mesisienen aiheuttamaa lahoa esiintyy lehti- ja havupuustossa. Männynversoruosteen aiheuttamat tuhot voivat yleistyä männyn taimikoissa, joissa esiintyy ruostesienen väli-isäntänä toimivaa haapavesakkoa. Havumetsissä havununnan toukat syövät sekä männyn että kuusen neulasia.

Lehtipuuosuuden kasvattamisen myötä taimikoiden nisäkästuhoriski kasvaa, koska lehtipuiden, erityisesti haavan, pihlajan ja koivun, lisääntyminen saattaa houkutella hirvieläimiä. Hirvet vioittavat yleensä suurempia taimia kuin kauriit ja peurat. Erityisesti lehtipuiden varjossa kasvaneiden mäntyjen latvakasvaimet kelpaavat hyvin hirvien ravinnoksi. Hirvituhoriskiä on mahdollista pienentää männyn ja kuusen sekaviljelyllä. Hirvi aiheuttaa tuhoja kuusen taimille melko harvoin. Hirvieläimistä kuusen taimien latvakasvaimia voivat tuhota kuitenkin metsäkauris sekä valkohäntäpeura.