Esimerkkikuva harvennusmallista. Kuvaajassa vihreällä katkoviivalla mallin leimausraja, sinisellä yhtenäisellä viivalla tavoitepuuston raja. Lisäksi alimpana yhtenäisellä punaisella viivalla mallin soveltamisalueella käytössä oleva lakiraja. Tavoitepuuston vaihteluväli Harvennusmalleissa suositeltu harvennuksen jälkeinen tavoitepuuston määrä on määritelty on jokaisessa mallissa yhtenä rajana. Käytännön harvennuksessa on erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta saavuttaa tarkkaa arvoa. Myös puuston tiheyden mittaustarkkuus vaihtelee. Toteutuksessa tavoitepuuston määrä vaihtelee harvennuksen jälkeen aina jonkin verran tavoitteen molemmin puolin. Siksi harvennusmalleissa käytetään tavoitepuuston vaihteluväliä kuvaamaan luonnollista vaihtelua, joka on hyväksyttävissä tavoitteeseen verrattuna. Harvennusmallin tavoitepuuston vaihteluväliä voidaan käyttää hyväksi, kun tarkistetaan esimerkiksi harvennuksen toteutuksen laatua. Jos harvennuksessa jäävän puuston pohjapinta-ala on vaihteluvälin sisällä, niin silloin harvennus on toteutettu valitun harvennusmallin mukaisesti. Harvennusmallien tavoitepuuston vaihteluväli on Eteläisessä ja Keskisessä Suomessa 2 m²/haPohjoisessa Suomessa 1,5 m²/haVaihteluväli on sama alueen kaikilla kasvupaikoilla ja puulajeilla. Vaihteluvälejä käytetään kaikissa harvennusmalleissa. Metsätuhoriskit Jokaisen kuvaajan alla näytetään kyseisen mallin soveltamisalueella esiintyvät metsätuhoriskit. näytettäviä metsätuhoriskejä on yhteensä neljä, kaarnakuoriaistuhon riski, juurikääpätuhon riski, myrskytuhon riski, ja lumituhon riski. Jos tuhoriski on vähintään mahdollinen, niin riskille näytetään sen vakavuus, mahdollinen tai merkittävä, sekä lisäteksti, jossa kerrotaan miten riski tulisi ottaa metsänhoidossa huomioon. Metsätuhoriskejä tai tekstejä ei tällä hetkellä ole saatavilla metsänhoidon suositusten rajapinnasta. Jos olet kiinnostunut tiedoista, niin ota meihin yhteyttä digitaalisten metsänhoidon suositusten yhteydenottolomakkeella painamalla tästä. Ajourat Ajourien vaikutus on otettu huomioon jäävän puuston määrässä. Mikäli puustotunnuksia mitataan vain ajourien välistä, harvennusmalleja vastaava pohjapinta-ala on 1–2 m² ja runkoluku 100–300 runkoa/ha suurempi. Ero on suurin silloin kun jäävän puuston määrä on yli 1 200 runkoa/ha ja/tai ajourien väli lähellä 20 m. Erolla ei ole enää merkitystä, kun jäävän puuston määrä on alle 800 runkoa/ha.

Harvennustarvetta ilmaiseva *leimausraja* on piirretty malleihin katkoviivalla. Kun puuston määrä nousee katkoviivan yläpuolelle, on syytä harkita harvennusta. Hakkuussa puuston määrä vähennetään enintään harvennuksen jälkeistä puustoa kuvaavalle *tavoitepuuston rajalle*.
Harvennushakkuun jälkeisestä puuston vähimmäismäärästä on säädetty asetuksella. Harvennusmalleissa on mukana myös tämä ns. lakiraja eli asetuksessa määritelty puuston vähimmäistiheys harvennuksen jälkeen. Jos puuston vähimmäistiheys alittuu tasaikäisen metsän hakkuussa, seurauksena on uudistamisvelvoite. Metsänhoidon suositusten mukaiset jäävän puuston määrät ovat aina jonkin verran lakirajaa korkeammat.

# Harvennusmallien käyttöohje

## Tavoitepuuston vaihteluväli

Harvennusmalleissa suositeltu harvennuksen jälkeinen tavoitepuuston määrä on määritelty on jokaisessa mallissa yhtenä rajana. Käytännön harvennuksessa on erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta saavuttaa tarkkaa arvoa. Myös puuston tiheyden mittaustarkkuus vaihtelee. Toteutuksessa tavoitepuuston määrä vaihtelee harvennuksen jälkeen aina jonkin verran tavoitteen molemmin puolin. Siksi harvennusmalleissa käytetään tavoitepuuston vaihteluväliä kuvaamaan luonnollista vaihtelua, joka on hyväksyttävissä tavoitteeseen verrattuna.
Harvennusmallin tavoitepuuston vaihteluväliä voidaan käyttää hyväksi, kun tarkistetaan esimerkiksi harvennuksen toteutuksen laatua. Jos harvennuksessa jäävän puuston pohjapinta-ala on vaihteluvälin sisällä, niin silloin harvennus on toteutettu valitun harvennusmallin mukaisesti.
Harvennusmallien tavoitepuuston vaihteluväli on

- Eteläisessä ja Keskisessä Suomessa 2 m²/ha
- Pohjoisessa Suomessa 1,5 m²/ha
Vaihteluväli on sama alueen kaikilla kasvupaikoilla ja puulajeilla. Vaihteluvälejä käytetään kaikissa harvennusmalleissa.

# Harvennusmallien käyttöohje

## Metsätuhoriskit

Jokaisen kuvaajan alla näytetään kyseisen mallin soveltamisalueella esiintyvät metsätuhoriskit. näytettäviä metsätuhoriskejä on yhteensä neljä, kaarnakuoriaistuhon riski, juurikääpätuhon riski, myrskytuhon riski, ja lumituhon riski. Jos tuhoriski on vähintään mahdollinen, niin riskille näytetään sen vakavuus, mahdollinen tai merkittävä, sekä lisäteksti, jossa kerrotaan miten riski tulisi ottaa metsänhoidossa huomioon.
Metsätuhoriskejä tai tekstejä ei tällä hetkellä ole saatavilla metsänhoidon suositusten rajapinnasta. Jos olet kiinnostunut tiedoista, niin ota meihin yhteyttä digitaalisten metsänhoidon suositusten yhteydenottolomakkeella painamalla [tästä](https://zef.fi/s/gz5p2yq7/).

# Harvennusmallien käyttöohje

## Ajourat

Ajourien vaikutus on otettu huomioon jäävän puuston määrässä. Mikäli puustotunnuksia mitataan vain ajourien välistä, harvennusmalleja vastaava pohjapinta-ala on 1–2 m² ja runkoluku 100–300 runkoa/ha suurempi. Ero on suurin silloin kun jäävän puuston määrä on yli 1 200 runkoa/ha ja/tai ajourien väli lähellä 20 m. Erolla ei ole enää merkitystä, kun jäävän puuston määrä on alle 800 runkoa/ha.

Harvennusmallien käyttöohje

Harvennustarvetta ilmaiseva leimausraja on piirretty malleihin katkoviivalla. Kun puuston määrä nousee katkoviivan yläpuolelle, on syytä harkita harvennusta. Hakkuussa puuston määrä vähennetään enintään harvennuksen jälkeistä puustoa kuvaavalle tavoitepuuston rajalle.Harvennushakkuun jälkeisestä puuston vähimmäismäärästä on säädetty asetuksella. Harvennusmalleissa on mukana myös tämä ns. lakiraja eli asetuksessa määritelty puuston vähimmäistiheys harvennuksen jälkeen. Jos puuston vähimmäistiheys alittuu tasaikäisen metsän hakkuussa, seurauksena on uudistamisvelvoite. Metsänhoidon suositusten mukaiset jäävän puuston määrät ovat aina jonkin verran lakirajaa korkeammat.

Hyvän suojatiheikön tavoitekuva Suojatiheikköjen koko vaihtelee muutaman puun ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin.Tiheikössä on suotavaa olla alikasvoskuusia, joiden oksat ulottuvat maahan asti sekä monipuolista lehtipuustoa ja pensaita.Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa.Tiheikköjä jätetään luontaisiin paikkoihin, tasaisin välein, mutta niiden ei tarvitse välttämättä ole pysyviä. Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat Vesistöjen varsien suojavyöhykkeet ja pienvesien lähiympäristöt&nbsp;Ojanvarret&nbsp;Kosteat painanteet ja painanteiden reunat sekä pienet soistumat&nbsp;Suon ja kangasmaan välinen vaihettumisvyöhykePeltojen reunavyöhykkeet&nbsp;Säästöpuuryhmät ja niiden reunaosatHaapa- ja leppäryhmät&nbsp;Kohdat, joissa kasvavien kuusten alaoksat ulottuvat maahan&nbsp;Kallionyppylät, kallioiden reunaosat, supat ja rehevät painanteet&nbsp;Kiviset ja muut hankalasti raivattavat ja hakattavat maastonkohdat Hyvä suojatiheikkö sisältää alikasvoskuusia, lehtipuita ja se sijaitsee sopivassa maastonkohdassa. Kuva: © Lauri Saaristo. Tiheiköt voidaan sijoittaa niiden luontaisiin paikkoihin, kuten ojien varsille. Tiheiköiden tärkein puu on kuusi, joka tarjoaa suojaa maanpinnassa. Tiheiköihin on suositeltavaa jättää myös pieniläpimittaista lehtipuuta. Kuva: © Teemu Huikuri.

# Suojatiheikköjen jättäminen metsänkäsittelyssä

## Hyvän suojatiheikön tavoitekuva

- Suojatiheikköjen koko vaihtelee muutaman puun ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin.
- Tiheikössä on suotavaa olla alikasvoskuusia, joiden oksat ulottuvat maahan asti sekä monipuolista lehtipuustoa ja pensaita.
- Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa.
- Tiheikköjä jätetään luontaisiin paikkoihin, tasaisin välein, mutta niiden ei tarvitse välttämättä ole pysyviä.

# Suojatiheikköjen jättäminen metsänkäsittelyssä

## Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat

- Vesistöjen varsien suojavyöhykkeet ja pienvesien lähiympäristöt
- Ojanvarret
- Kosteat painanteet ja painanteiden reunat sekä pienet soistumat
- Suon ja kangasmaan välinen vaihettumisvyöhyke
- Peltojen reunavyöhykkeet
- Säästöpuuryhmät ja niiden reunaosat
- Haapa- ja leppäryhmät
- Kohdat, joissa kasvavien kuusten alaoksat ulottuvat maahan
- Kallionyppylät, kallioiden reunaosat, supat ja rehevät painanteet
- Kiviset ja muut hankalasti raivattavat ja hakattavat maastonkohdat

Raivauksissa ja hakkuissa on suositeltavaa jättää muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia suojatiheikköjä esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen. Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa hyödyttäen samalla myös muita lajeja. Tiheiköt ovat hyödyllisiä myös maisemanhoidon kannalta.

Suojatiheikköjen jättäminen

Suojatiheikköjen jättäminen metsänkäsittelyssä

Kantojen korjuu käynnissä. Kuva: © Martti Kuusinen.

Uudistushakkuun yhteydessä metsään jää hakkuutähdettä ja kantoja. Soveltuvilta kohteilta nämä kannot on mahdollista korjata energiapuuksi. Kantojen korjuu kohdistuu pääasiassa kuusivaltaisiin uudistusaloihin. Kantojen nosto on toteutettavissa, kun hakkuutähteet on korjattu. Monimuotoisuudelle tärkeiden vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden kantojen korjuuta ei suositella.

Kantojen korjuu

Uudistushakkuun yhteydessä metsään jää hakkuutähdettä ja kantoja. Soveltuvilta kohteilta nämä kannot on mahdollista korjata energiapuuksi. Kantojen korjuu kohdistuu pääasiassa kuusivaltaisiin uudistusaloihin. Kantojen nosto on toteutettavissa, kun hakkuutähteet on korjattu. Monimuotoisuudelle tärkeiden vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden kantojen korjuuta ei suositella.

Kallioelinympäristöjen tunnistaminen ja luokittelu Kallioiden tärkein jakoperuste on kallion kivilajin ravinteisuus tai happamuus, jonka perusteella kalliot jaetaan karuihin kallioihin, keskiravinteisiin kallioihin, kalkkikallioihin ja serpentiinikallioihinKontula, T., Teeriaho, J., Husa, J., ym. 2018. Kalliot ja kivikot. Julk.: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 63–80.. Kallion ravinteisuus ei liity pelkästään kivilajissa olevien ravinteiden määrään, vaan myös kivilajin rapautuvuuteen ja rapautuneen maan happamuuteen. Kalliot voidaan jakaa myös pinnan kaltevuuden perusteella laakeisiin kallioihin ja jyrkänteisiin. Jyrkänteenä pidetään kalliota, jonka kaltevuus on vähintään 45 astettaTuominen, S., Eeronheimo, H. &amp;amp; Toivonen, H. (toim.). 2001. Yleispiirteinen biotooppiluokitus. Metsähallitus, Vantaa. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 57. 60 s.. Kallioelinympäristön olosuhteisiin ja lajistoon vaikuttavat ravinteisuuden ja pinnan kaltevuuden lisäksi kallioiden valo- ja kosteusolot sekä pienmuodot, kuten kalliopinnan rosoisuus ja rakoisuus. Jyrkänteet ja niiden alusmetsät Kalliojyrkänteillä ja niiden välittömissä alusmetsissä on hyvin monipuolinen luontotyyppien kirjo. Lajiston monimuotoisuus vaihtelee jyrkänteen ominaisuuksien mukaan. Jyrkänne voi olla tyypiltään karu, keskiravinteinen tai runsasravinteinen sekä valoisa tai varjoisa. Mitä useammanlaisia pienmuotoja ja kasvupaikkoja jyrkänteellä ja sen juurella on, sitä rikkaampi yleensä on myös sen kokonaislajisto. Rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät useimmiten jyrkänteen juurelta. Jyrkänteiden kalliokasvillisuuden ja sen alapuolisen metsäkasvillisuuden vaateliaisuus ovat usein yhteydessä toisiinsa. Jos kalliokasvillisuudessa erottaa useamman erilaisen sanikkaisen ja tarkemmin tutkimalla kymmenkunta erinäköistä sammalta, voi jo päätellä olevansa keskimääräistä monimuotoisemmalla kalliokasvupaikalla. Jyrkänteiden luonnontilaisen kaltaiset alusmetsät ovat arvokkaita, vaikka ne eivät liittyisi erityisen arvokkaaseen kallioon. Luonnontilaisuutta tai luonnontilaisen kaltaisuutta ilmentävät puuston eri-ikäisyys, kerroksellisuus, järeät vanhat puut ja lahopuuston runsaus. Kasvillisuus, maaston muodot tai puusto poikkeavat yleensä muusta ympäröivästä metsästä. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat pääosiltaan vähintään kymmenen metriä korkeat jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät. Kalliojyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät pitävät sisällään hyvin monipuolisen luontotyyppien kirjon. Kuva: © Jukka Ruutiainen. Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot Kallioelinympäristöt ovat tyypillisesti karuja, puusto on kitukasvuista tai ne ovat lähes puuttomia. Heikko puuntuotoskyky johtuu yleensä kasvupaikan kuivuudesta sekä usein myös kasveille epäedullisesta ravinnetilanteesta. Kohteet ovat usein säilyneet koskemattomina, sillä puuston heikon kasvun ja hankalien korjuuolojen seurauksena metsätalous ei ole kannattavaa. Kohteilta löytyy niin taimia, varttuneita puita, järeitä ylispuita kuin kuolleita pystypuita, keloja, pökkelöitä ja maapuita. Vähätuottoisten kallioiden puusto on yleensä harvaa ja luontaisesti muodostunutta männyn ollessa yleisin puulaji. Heikkokasvuiset hieskoivu ja pihlaja ovat elinympäristölle tyypillisiä lehtipuita sekä paikoin voi kasvaa myös katajaa. Puusto on eri-ikäistä, ja kuolleita sekä eriasteisesti lahonneita puita esiintyy usein. Kohteilla voi kasvaa myös kilpikaarnamäntyjä, joiden monimuotoisuusarvo on merkittävä. Pohjakerroksessa kasvaa pääasiassa jäkäliä, kosteammissa kohdissa myös sammalia. esiintyy tyypillisesti kanervaa, variksenmarjaa ja puolukkaa, ravinteikkaammissa laikuissa myös mustikkaa. Metsäiset kalliot ovat jouto- ja kitumaita ravinteikkaampia ja niiden puusto on lukumäärältään ja tilavuudeltaan vähätuottoisia kalliometsiä runsaampaa muistuttaen enemmän tavanomaista talousmetsää. Metsäisten kallioiden pääpuulaji on usein mänty, mutta ne voivat olla ravinteisuuden mukaan myös sekametsiä. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia ovat metsäiset kalliot, joiden puustossa on vanhoja puuyksilöitä, lahopuuta sekä erirakenteisuutta. Kalliometsien, jyrkänteiden ja niiden välissä olevien kivennäismaa- ja suoalueiden mosaiikista muodostuu monimuotoinen ja vaihteleva kokonaisuus. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kalliot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto. Vähäpuustoisen kallionlaen erityinen ominaisuus on mosaiikkimaisuus, joka tarkoittaa kalliopaljastumien sekä jäkälä- ja sammalpeitteen vuorottelua. Kohteiden puusto on mäntyvaltaista tai kohteet ovat puuttomia. Monet vanhoilla puilla kasvavat jäkälät viihtyvät kalliometsien hidaskasvuisten ja pienirunkoisten mäntyjen rungoilla. Joskus kalliometsässä kohtaa pienialaisen kalliokedon, soistuman tai pienveden. Nämä lisäävät kohteiden monimuotoisuusarvoa entisestään. Kuva: © Lauri Saaristo. Kalkkikalliot Kalkkikalliot ovat Suomessa hyvin harvinaisia ja pienialaisia sekä vaikeasti tunnistettavia. Kalkkikiven rapautumispinta vaihtelee väriltään kellertävästä hiekanruskeaan tai lähes mustaan. Herkästi rapautuvana kivilajina kalkkikiveä on yleensä kalliopinnoilla nähtävissä vain paikoilla, joissa se on muiden kulutusta kestävämpien kivilajien ansiosta jäänyt suojaan jääkauden kulutukselta. Kalkkikalliolla kasvillisuuden muodostavat suurelta osin kalkkia suosivat ja vaativat jäkälät, sammalet ja putkilokasvit. Kalkkikalliot ovat lajirunsaudeltaan kallioelinympäristöjen huippua. Kalkkikallioseinämän pintaa peittävät kalkkia vaativat ja suosivat sammalet ja jäkälät. Kallion tyvellä ja reunoilla kasvaa lehtopensaita ja -ruohoja. Kuva: © Tytti Kontula. Serpentiinikalliot Serpentiinikalliolla tarkoitetaan kalliota, jonka kivilaji sisältää serpentiinimineraalia. Niillä tavataan niin sanottua serpentiinikasvillisuuttaKontula, T., Teeriaho, J., Husa, J., ym. 2018. Kalliot ja kivikot. Julk.: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 63–80.,Kontula, T., Teeriaho, J., Husa, J., ym. 2018. Kalliot ja kivikot. Julk.: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 99–183.. Serpentiinikalliot ovat Suomessa harvinaisia ja ne painottuvat Itä-Suomeen ja Keski-Lappiin. Serpentiinikalliot esiintyvät metsäympäristössä usein pieninä avoimina tai harvapuustoisina laikkuina. Niiden ulkoasu vaihtelee huomattavasti mm. kalkkipitoisuutensa mukaan. Hyvin niukkakalkkinen karu serpentiinikallio voi olla äärimmäisen paljaan näköinen, kun taas kalkkivaikutteisella serpentiiniseinämällä sammalistot voivat olla runsaita. Serpentiinikallioiden tarkemmista luontotyypeistä suurin osa on arvioitu uhanalaisiksi. Serpentiinikalliot, -kivikot ja soraikot ovat luonnonsuojelulain tiukasti suojelema luontotyyppi, joita koskee hävittämis- ja heikentämiskielto. Karulle serpentiinikalliolle tyypillisiä ovat ruskeat rapautumispinnat. Kallion raoissa kasvaa viherraunioista tuppaina. Lähempää tarkasteltuna kalliopinta voi näyttää täysin kasvittomalta. Kuva: © Tytti Kontula. Kivikot ja louhikot Kivikot ja louhikot koostuvat kivistä ja lohkareista, joiden muoto ja koko vaihtelevat kivikoiden ja louhikoiden syntytavan mukaan. Esimerkiksi rapautumisen seurauksena syntyneiden kivikoiden kivet ovat yleensä kulmikkaita, kun taas virtaavan veden synnyttäminä pyöristyneitä. Kivilajien ravinteisuus vaikuttaa kohteiden kasvillisuuteen ja niiden monimuotoisuuteenRäisänen, J., Teeriaho, J., Kananoja T. ja Rönty, H. 2018. Valtakunnallisesti arvokkaat kivikot – Osa 1. Ympäristöministeriö.. Kivikot ja louhikot ovat tyypillisesti karuja sekä harvahkoa kitukasvuista puustoa kasvavia tai puuttomia elinympäristöjä. Ne ovat usein säilyneet koskemattomina, sillä ne ovat puuntuotannollisesti vähäarvoisia ja puunkorjuun kannalta hankalia kohteita. Kivikot tarjoavat monille lajeille kuitenkin varjoisia, kosteita ja tuulensuojaisia elinympäristöjä. Erityisesti uhanlaisten lajien ja muiden monimuotoisuusarvojen kannalta tärkeimpiä kivikoita ovat esimerkiksi purolouhikot ja ravinteiset jyrkänteiden aluslohkareikot. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kivikot ja louhikot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto. Pirunpeltoja esiintyy yleensä mäkien ja selänteiden lakiosissa tai rinteiden loivemmilla osilla. Veden liike on pyöristänyt niiden kiviainesta. Kasvillisuuden yleispiirteisiin vaikuttavat merkittävinä tekijöinä kivilaji, kivikon koko ja avoimuus. Kuva: © Tiina Törmänen. Rotkot ja kurut Korkokuvaltaan tasaista kallioaluetta voivat halkoa kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset rotkot ja kurut. Rotko on jyrkkäpiirteinen, kapeahko kallioperän ruhjemuodostuma. Kuru on rotkoa loivapiirteisempi kallioperään tai kivennäismaahan uurtunut jyrkkärinteinen laakso. Rotkot ja kurut ovat harvinaisia, ja niiden ominaispiirteenä on elinympäristölle luonteenomainen, muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus. Niihin on voinut myös kertyä lahopuustoa, sillä kohteet ovat metsätaloudellisesti vähäarvoisia ja korjuukohteina hankalia. Olosuhteet rotko- ja kuruelinympäristöissä ovat usein hyvin ääreviä. Kohteen sisäisessä pienilmastossa voi olla suuriakin paikallisia eroja: pienen välimatkan päässä esiintyy hyvin erilaisia lämpö-, valo- ja kosteusoloja. Rinteillä on suuntansa mukaan sekä pienilmastoltaan paahteisia että varjoisan suojaisia elinympäristöjä. Kurujen ja rotkojen pohjat ovat puolestaan kylmiä ja kosteita ja niissä esiintyy soistumia tai pienvesiä, kuten noroja tai pieniä lampia. Vaihtelevat olosuhteet ja kiviaineksesta vapautuvat ravinteet luovat kasvupaikkoja vaateliaille kasvilajeille. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset, pääosiltaan vähintään kymmenen metriä syvät rotkot ja kurut, joiden ominaispiirteenä on luonteenomainen muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus. Rotkon pohjan pienilmasto poikkeaa selvästi ympäröivästä metsäluonnosta. Kohteelta saattaa esimerkiksi löytyä lunta vielä pitkään alkukesästäkin, lumen jo muualta sulettua. Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Kallioelinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle Kallioelinympäristöt ovat kuivuutensa vuoksi vaativia elinympäristöjä, mutta ne eivät ole elottomia. Kallioiden raoissa ja kivikoissa sekä vanhoissa kitukasvuisissa puissa ja kuolleissa puissa kasvaa monia juuri näihin oloihin sopeutuneita kasvilajeja. Kalliot ovat erittäin merkittävä uhanalaisten lajien elinympäristö. Yhteensä ensisijaisesti kallioilla eläviä uhanalaisia lajeja on lähes 300 ja silmälläpidettäviä lajeja lähes 150Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhan-alaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.. Erilaisista kallioista tärkeimpiä elinympäristöjä ovat kalkkikalliot, joilla elää kaksi kolmasosaa kallioiden uhanalaisista lajeista. Kallioiden uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista yli kaksi kolmasosaa on jäkäliä ja yli viidesosa sammalia. Kallioluontotyypeistä uhanalaisiksi on arvioitu ainoastaan kalkki- ja serpentiinikallioita. Kallioluontotyyppien uhanalaistumista ovat aiheuttaneet kaivannaistoiminta, rakentaminen, umpeenkasvu sekä metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Metsätaloustoimet vaikuttavat kallioiden eliöyhteisöihin, kun hakkuut muuttavat kallioiden pienilmasto-oloja ja toisaalta tiheät taimikkovaiheet kiihdyttävät kallioiden umpeenkasvua. Silmälläpidettäviksi on arvioitu varjojyrkänteiden sekä rantakallioiden luontotyyppejä, joiden taantumisen tärkeimpänä syynä on liian lähelle jyrkännettä ulottuvat metsänhakkuut, jotka muuttavat pienilmastoa kuivemmaksiKontula, T., Teeriaho, J., Husa, J., ym. 2018. Kalliot ja kivikot. Julk.: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 63–80.. Metsäinen kallio. Kuva: © Lauri Saaristo.

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

# Kallioelinympäristöt

## Kallioelinympäristöjen tunnistaminen ja luokittelu

Kallioiden tärkein jakoperuste on kallion kivilajin ravinteisuus tai happamuus, jonka perusteella kalliot jaetaan karuihin kallioihin, keskiravinteisiin kallioihin, kalkkikallioihin ja serpentiinikallioihin. Kallion ravinteisuus ei liity pelkästään kivilajissa olevien ravinteiden määrään, vaan myös kivilajin rapautuvuuteen ja rapautuneen maan happamuuteen.
Kalliot voidaan jakaa myös pinnan kaltevuuden perusteella laakeisiin kallioihin ja jyrkänteisiin. Jyrkänteenä pidetään kalliota, jonka kaltevuus on vähintään 45 astetta. Kallioelinympäristön olosuhteisiin ja lajistoon vaikuttavat ravinteisuuden ja pinnan kaltevuuden lisäksi kallioiden valo- ja kosteusolot sekä pienmuodot, kuten kalliopinnan rosoisuus ja rakoisuus.

# Kallioelinympäristöt

## Jyrkänteet ja niiden alusmetsät

Kalliojyrkänteillä ja niiden välittömissä alusmetsissä on hyvin monipuolinen luontotyyppien kirjo. Lajiston monimuotoisuus vaihtelee jyrkänteen ominaisuuksien mukaan. Jyrkänne voi olla tyypiltään karu, keskiravinteinen tai runsasravinteinen sekä valoisa tai varjoisa.
Mitä useammanlaisia pienmuotoja ja kasvupaikkoja jyrkänteellä ja sen juurella on, sitä rikkaampi yleensä on myös sen kokonaislajisto. Rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät useimmiten jyrkänteen juurelta. Jyrkänteiden kalliokasvillisuuden ja sen alapuolisen metsäkasvillisuuden vaateliaisuus ovat usein yhteydessä toisiinsa. Jos kalliokasvillisuudessa erottaa useamman erilaisen sanikkaisen ja tarkemmin tutkimalla kymmenkunta erinäköistä sammalta, voi jo päätellä olevansa keskimääräistä monimuotoisemmalla kalliokasvupaikalla.
Jyrkänteiden luonnontilaisen kaltaiset alusmetsät ovat arvokkaita, vaikka ne eivät liittyisi erityisen arvokkaaseen kallioon. Luonnontilaisuutta tai luonnontilaisen kaltaisuutta ilmentävät puuston eri-ikäisyys, kerroksellisuus, järeät vanhat puut ja lahopuuston runsaus. Kasvillisuus, maaston muodot tai puusto poikkeavat yleensä muusta ympäröivästä metsästä.

Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat pääosiltaan vähintään kymmenen metriä korkeat jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät.

# Kallioelinympäristöt

## Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot

Kallioelinympäristöt ovat tyypillisesti karuja, puusto on kitukasvuista tai ne ovat lähes puuttomia. Heikko puuntuotoskyky johtuu yleensä kasvupaikan kuivuudesta sekä usein myös kasveille epäedullisesta ravinnetilanteesta. Kohteet ovat usein säilyneet koskemattomina, sillä puuston heikon kasvun ja hankalien korjuuolojen seurauksena metsätalous ei ole kannattavaa. Kohteilta löytyy niin taimia, varttuneita puita, järeitä ylispuita kuin kuolleita pystypuita, keloja, pökkelöitä ja maapuita.
Vähätuottoisten kallioiden puusto on yleensä harvaa ja luontaisesti muodostunutta männyn ollessa yleisin puulaji. Heikkokasvuiset hieskoivu ja pihlaja ovat elinympäristölle tyypillisiä lehtipuita sekä paikoin voi kasvaa myös katajaa. Puusto on eri-ikäistä, ja kuolleita sekä eriasteisesti lahonneita puita esiintyy usein. Kohteilla voi kasvaa myös kilpikaarnamäntyjä, joiden monimuotoisuusarvo on merkittävä. Pohjakerroksessa kasvaa pääasiassa jäkäliä, kosteammissa kohdissa myös sammalia. esiintyy tyypillisesti kanervaa, variksenmarjaa ja puolukkaa, ravinteikkaammissa laikuissa myös mustikkaa.
Metsäiset kalliot ovat jouto- ja kitumaita ravinteikkaampia ja niiden puusto on lukumäärältään ja tilavuudeltaan vähätuottoisia kalliometsiä runsaampaa muistuttaen enemmän tavanomaista talousmetsää. Metsäisten kallioiden pääpuulaji on usein mänty, mutta ne voivat olla ravinteisuuden mukaan myös sekametsiä. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia ovat metsäiset kalliot, joiden puustossa on vanhoja puuyksilöitä, lahopuuta sekä erirakenteisuutta. Kalliometsien, jyrkänteiden ja niiden välissä olevien kivennäismaa- ja suoalueiden mosaiikista muodostuu monimuotoinen ja vaihteleva kokonaisuus.

Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kalliot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto.

# Kallioelinympäristöt

## Kalkkikalliot

Kalkkikalliot ovat Suomessa hyvin harvinaisia ja pienialaisia sekä vaikeasti tunnistettavia. Kalkkikiven rapautumispinta vaihtelee väriltään kellertävästä hiekanruskeaan tai lähes mustaan. Herkästi rapautuvana kivilajina kalkkikiveä on yleensä kalliopinnoilla nähtävissä vain paikoilla, joissa se on muiden kulutusta kestävämpien kivilajien ansiosta jäänyt suojaan jääkauden kulutukselta.
Kalkkikalliolla kasvillisuuden muodostavat suurelta osin kalkkia suosivat ja vaativat jäkälät, sammalet ja putkilokasvit. Kalkkikalliot ovat lajirunsaudeltaan kallioelinympäristöjen huippua.

# Kallioelinympäristöt

## Serpentiinikalliot

Serpentiinikalliolla tarkoitetaan kalliota, jonka kivilaji sisältää serpentiinimineraalia. Niillä tavataan niin sanottua serpentiinikasvillisuutta,. Serpentiinikalliot ovat Suomessa harvinaisia ja ne painottuvat Itä-Suomeen ja Keski-Lappiin.
Serpentiinikalliot esiintyvät metsäympäristössä usein pieninä avoimina tai harvapuustoisina laikkuina. Niiden ulkoasu vaihtelee huomattavasti mm. kalkkipitoisuutensa mukaan. Hyvin niukkakalkkinen karu serpentiinikallio voi olla äärimmäisen paljaan näköinen, kun taas kalkkivaikutteisella serpentiiniseinämällä sammalistot voivat olla runsaita. Serpentiinikallioiden tarkemmista luontotyypeistä suurin osa on arvioitu uhanalaisiksi.
Serpentiinikalliot, -kivikot ja soraikot ovat luonnonsuojelulain tiukasti suojelema luontotyyppi, joita koskee hävittämis- ja heikentämiskielto.

# Kallioelinympäristöt

## Kivikot ja louhikot

Kivikot ja louhikot koostuvat kivistä ja lohkareista, joiden muoto ja koko vaihtelevat kivikoiden ja louhikoiden syntytavan mukaan. Esimerkiksi rapautumisen seurauksena syntyneiden kivikoiden kivet ovat yleensä kulmikkaita, kun taas virtaavan veden synnyttäminä pyöristyneitä. Kivilajien ravinteisuus vaikuttaa kohteiden kasvillisuuteen ja niiden monimuotoisuuteen.
Kivikot ja louhikot ovat tyypillisesti karuja sekä harvahkoa kitukasvuista puustoa kasvavia tai puuttomia elinympäristöjä. Ne ovat usein säilyneet koskemattomina, sillä ne ovat puuntuotannollisesti vähäarvoisia ja puunkorjuun kannalta hankalia kohteita. Kivikot tarjoavat monille lajeille kuitenkin varjoisia, kosteita ja tuulensuojaisia elinympäristöjä. Erityisesti uhanlaisten lajien ja muiden monimuotoisuusarvojen kannalta tärkeimpiä kivikoita ovat esimerkiksi purolouhikot ja ravinteiset jyrkänteiden aluslohkareikot.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kivikot ja louhikot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto.

# Kallioelinympäristöt

## Rotkot ja kurut

Korkokuvaltaan tasaista kallioaluetta voivat halkoa kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset rotkot ja kurut.
Rotko on jyrkkäpiirteinen, kapeahko kallioperän ruhjemuodostuma. Kuru on rotkoa loivapiirteisempi kallioperään tai kivennäismaahan uurtunut jyrkkärinteinen laakso. Rotkot ja kurut ovat harvinaisia, ja niiden ominaispiirteenä on elinympäristölle luonteenomainen, muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus. Niihin on voinut myös kertyä lahopuustoa, sillä kohteet ovat metsätaloudellisesti vähäarvoisia ja korjuukohteina hankalia.
Olosuhteet rotko- ja kuruelinympäristöissä ovat usein hyvin ääreviä. Kohteen sisäisessä pienilmastossa voi olla suuriakin paikallisia eroja: pienen välimatkan päässä esiintyy hyvin erilaisia lämpö-, valo- ja kosteusoloja. Rinteillä on suuntansa mukaan sekä pienilmastoltaan paahteisia että varjoisan suojaisia elinympäristöjä. Kurujen ja rotkojen pohjat ovat puolestaan kylmiä ja kosteita ja niissä esiintyy soistumia tai pienvesiä, kuten noroja tai pieniä lampia. Vaihtelevat olosuhteet ja kiviaineksesta vapautuvat ravinteet luovat kasvupaikkoja vaateliaille kasvilajeille.

Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset, pääosiltaan vähintään kymmenen metriä syvät rotkot ja kurut, joiden ominaispiirteenä on luonteenomainen muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus.

# Kallioelinympäristöt

## Kallioelinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle

Kallioelinympäristöt ovat kuivuutensa vuoksi vaativia elinympäristöjä, mutta ne eivät ole elottomia. Kallioiden raoissa ja kivikoissa sekä vanhoissa kitukasvuisissa puissa ja kuolleissa puissa kasvaa monia juuri näihin oloihin sopeutuneita kasvilajeja.
Kalliot ovat erittäin merkittävä uhanalaisten lajien elinympäristö. Yhteensä ensisijaisesti kallioilla eläviä uhanalaisia lajeja on lähes 300 ja silmälläpidettäviä lajeja lähes 150. Erilaisista kallioista tärkeimpiä elinympäristöjä ovat kalkkikalliot, joilla elää kaksi kolmasosaa kallioiden uhanalaisista lajeista. Kallioiden uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista yli kaksi kolmasosaa on jäkäliä ja yli viidesosa sammalia.
Kallioluontotyypeistä uhanalaisiksi on arvioitu ainoastaan kalkki- ja serpentiinikallioita. Kallioluontotyyppien uhanalaistumista ovat aiheuttaneet kaivannaistoiminta, rakentaminen, umpeenkasvu sekä metsien uudistamis- ja hoitotoimet.

Metsätaloustoimet vaikuttavat kallioiden eliöyhteisöihin, kun hakkuut muuttavat kallioiden pienilmasto-oloja ja toisaalta tiheät taimikkovaiheet kiihdyttävät kallioiden umpeenkasvua. Silmälläpidettäviksi on arvioitu varjojyrkänteiden sekä rantakallioiden luontotyyppejä, joiden taantumisen tärkeimpänä syynä on liian lähelle jyrkännettä ulottuvat metsänhakkuut, jotka muuttavat pienilmastoa kuivemmaksi.

# Kallioelinympäristöt

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Kallioelinympäristöt

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Kallioelinympäristöt

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.Kiinnitä maastossa liikkuessasi huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Kallioelinympäristöt

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Kallioelinympäristöt

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Tunnistamalla ja turvaamalla metsänkäsittelyssä luontoarvoiltaan tärkeimmät kallioelinympäristöt voidaan merkittävästi edistää kallioluonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Paikkatietoikkunassa on lisäksi saatavilla seuraavat aineistot:
- Arvokkaat kallioalueet
- Arvokkaat kivikot
- Serpentiinikalliot
[Metsäkeskuksen jyrkänneaineiston](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=645cb868e3b545beb9a9a27a0bfcc731) avulla voidaan huomioida hakkuissa ja metsänhoidossa metsälain turvaamat sekä muut monimuotoisuudeltaan arvokkaat jyrkänteet ja niiden alusmetsät.

Kalkkikallioista ja vanhoista käytöstä poistetuista kalkkilouhoksista on koottu Suomen ympäristökeskuksessa esiintymätietoa 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Parhaillaan on meneillään myös niihin kohdistuva maastoinventointihanke. Kalkkikallioista ja vanhoista kalkkilouhoksista sekä serpentiinikallioista on olemassa osittaista paikkatietoaineistoa, jota voidaan jakaa metsätoimijoiden käyttöön. Tietoaineisto on edelleen puutteellinen.

Suomen kallioperäaineisto on avoimesti saatavilla [Paikkatietoikkunassa](https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/).
Paikkatietoikkunan Kallioperä 1:200 000 on yhtenäinen koko Suomen kattava kartta-aineisto. Kartta auttaa varsinaisen ravinteisuusluokituksen päättelyyn. Karttaselitteet löytyvät palvelusta.

Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät useimmiten jyrkänteen tyveltä. Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien ominaispiirteisiin kuuluu jyrkänteen rapautumistuotteiden, jyrkänteeltä valuvan veden ja varjostuksen vaikutus maaperän ominaisuuksiin, kasvillisuuteen ja puustoon.
- Kohteen rajaus sisältää varsinaisen jyrkänteen ja sen alusmetsän, joka erottuu ympäröivästä metsäluonnosta jyrkänteen rapautumistuotteiden, rehevämmän kasvillisuuden, pienilmaston tai jonkin muun jyrkänteeseen liittyvän piirteen perusteella.
Jyrkänteet ja niiden alusmetsät vaativat huomiointia eri tavoin niiden ominaisuuksista riippuen. Jyrkänteiden monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät on suositeltavaa rajata metsänkäsittelyn ulkopuolelle, jottei alueen pienilmastoa tai varjostusta muuteta liian voimakkailla hakkuilla.

Suositukset jyrkänteiden ja niiden alusmetsien huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Metsänhoidon toimenpiteissä huomioidaan jyrkänteet, joilla on rikkonaisia ja ylikaltevia pintoja, halkeamia ja onkaloita. Tällaisten jyrkänteiden ympärille jätetään riittävä suojavyöhyke, jonka leveys määräytyy tapauskohtaisesti.
- Pohjoissuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän pienilmasto-olot turvataan karkeasti n. 30–50 m levyisellä suojavyöhykkeellä. Eteläsuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän riittävä suojavyöhyke on karkeasti n. 60–100 m.
- Kohteilla, joilla esiintyy uhanalaisia sammalia ja jäkäliä, kasvupaikkojen ympäristö tulee turvata suojaavan puuston ja siten suotuisan pienilmaston säilyttämisellä.
- Osa jyrkänteistä voi olla metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteiden muuttaminen on kiellettyä.
- Jyrkänteen alapuolelle kehittyneen lehdon pienilmastoa tai varjostusta ei tule muuttaa liian voimakkailla hakkuilla. Alusmetsän lehtomaisuutta voidaan ylläpitää varovaisilla poimintahakkuilla, joissa poistetaan yksittäisiä, lehdon luontoarvojen säilymistä uhkaavia kuusia ja kuusen hakkuutähteitä.
- Luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät rajataan metsänkäsittelyn ulkopuolelle.
- Mikäli jyrkänne jää päätehakkuuleimikon sisälle, suositellaan jyrkänteen ja sen alusmetsän rajaamista pois leimikosta.
- Selvitetään vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet.
- Avohakkuulla jo käsitellyn jyrkänteen alusmetsän osalta on suositeltavaa, että alusmetsä saa kehittyä uudelleen luonnontilaiseksi, jolloin sen erityispiirteet tukevat tulevaisuudessa jyrkänne-elinympäristön monimuotoisuutta.
- Maanmuokkauksen yhteydessä suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jonka maanpintaa ei rikota lainkaan.
- Taimikon perustamisvaiheessa suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jolle puuston annetaan syntyä täysin luontaisesti. Kuusen istuttamista jyrkänneseinämän läheisyyteen tulisi välttää sen vaateliaille lajeille haitallisen happaman karikkeen vuoksi.
- Taimikonhoidossa alusmetsävyöhyke suositellaan jätettäväksi toimenpiteiden ulkopuolelle, jolloin metsästä muodostuu luonnostaan sekapuustoinen, ja sen pensaskerros säilyy. Taimikonhoitovaiheessa jätettävät suojatiheiköt voidaan keskittää jyrkänteen läheisyyteen.
- Kasvatushakkuissa jyrkänteen välitön alusmetsä suositellaan rajattavaksi pääsääntöisesti käsittelyiden ulkopuolelle. Harvennusvaiheessa yksittäisiä puita, lähinnä kuusia voidaan poistaa poimintahakkuin.

Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat tavallisesti muusta metsäluonnosta erottuvia, luonnontilaisia tai sen kaltaisia sekä puuntuotoskyvyltään heikkoja. Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat ilmeeltään vaihtelevia elinympäristöjä, joissa maaperän pinnanmuodot ja pienelinympäristöjen vaihtelu luovat mosaiikkimaisuutta.
- Kohteen rajaus sisältää ominaispiirteet täyttävät vähätuottoisen tai metsäisen kallion.
Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat kohteita, joissa puuston heikon kasvun seurauksena metsätalous ei ole kannattavaa. Harvapuustoisten kalliometsien puunkorjuu on haastavaa ja hakkuista saatavan ainespuun määrä on alhainen. Kaikenlaisten vähäpuustoisten kalliometsien rajaaminen kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle on suositeltavaa.

Suositukset vähätuottoisten ja metsäisten kallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot, joissa puunkorjuu on haastavaa eikä taloudellisesti kannattavaa, on suositeltavaa jättää kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle.
- Karumman ravinteisuustason metsäisille kallioille ei suositella voimakkaita uudistamisen toimenpiteitä, vaan siellä tulisi hyödyntää luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia.
- Metsätalouden toimenpiteissä metsäisten kalliokohteiden vanhat, lahot ja kuolleet puut sekä lehtipuustoa säästetään.
- Säästöpuustoa on suositeltavaa kohdentaa kallioalueille. Vanhapuustoiset kallioiset alueet on suositeltavaa jättää metsätalouskäytön ulkopuolelle.
- Mikäli kallioisten osien välisissä notkelmissa esiintyy korpisuutta tai sinne on muodostunut korpi, on sellainen monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tarkoituksenmukaista jättää hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellä korkeintaan poimintahakkuilla.
- Kohteisiin rajautuvien metsikkökuvioiden säästöpuuryhmiä voi sijoittaa rajautumaan karuihin ja harvapuustoisiin kalliometsiin.

Kalkkikallioiden tunnistaminen on haastavaa ja vaatii asiantuntijan erityisosaamista. Kalkkikalliolla kasvillisuuden muodostavat suurelta osin kalkkia suosivat ja vaativat jäkälät, sammalet ja putkilokasvit.
- Kohteen rajaus perustuu kallion kalkkivaikutteisen osan rajaamiseen.
Kalkkikallioille ei voida antaa kaavamaisia ohjeita metsänkäsittelyjen toteuttamiseksi kalkkikallioesiintymien ja niiden tilojen monimuotoisuuden vuoksi. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kokonaan vältettäviä toimenpiteitä millä tahansa kalkkikalliolla ovat avohakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen.

Suositukset kalkkikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Kalkkikallioilla suositellaan vältettäväksi avohakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista.
- Osa kalkkikallioista tarvitsee luonnonhoitoa, jonka toteuttamiseen tulee käyttää asiantuntija-apua. Hoitotoimenpiteitä voivat olla harvennus- tai poimintahakkuut, kalkkikalliolajistoa uhkaavan muun kasvillisuuden hallittu poisto sekä laidunnuksen järjestäminen kalkkikallioalueelle.
- Luonnonsuojelulain mukaiset suojellut kalkkikalliot ohjataan suojeluun.

Serpentiinikallio muodostuu serpentiinimineraalia sisältävästä kivilajista. Sillä tavataan niin sanottua serpentiinikasvillisuutta.
- Kohteen rajaus perustuu kallion serpentiinivaikutteisen osan rajaamiseen.
Serpentiinikallioilla ja niiden reunoilla vältettäviä toimenpiteitä ovat kaikenlaiset hakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen. Syynä tähän ovat voimakkaiden pienilmastomuutosten sekä umpeenkasvun välttäminen.

Suositukset serpentiinikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Serpentiinikallioiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulailla.
- Serpentiinikallioiden reunoilla suositellaan vältettäväksi kaikkia hakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista. Tarkempaa ohjeistusta voi kysyä alueelliselta ELY-keskukselta.

Kivikot ja louhikot koostuvat erilaisista kivistä ja lohkareista. Ne voivat olla laajoja ja paljaita tai pienempiä ja peitteisempiä. Kivikot ja louhikot erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta tavallisesti myös harvemman puustonsa vuoksi.
- Kohde rajataan kivien ja lohkareiden perusteella ympäröivästä alueesta.
Suositukset kivikoiden ja louhikoiden huomioimiseen ja käsittelyyn:

- Kivikot ja louhikot on suositeltavaa jättää pääsääntöisesti metsänkäsittelyjen ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti.
- Avoimia kivikkoja ympäröivä puusto tai ainakin niiden metsäsaarekkeiden puusto suositellaan jätettäväksi metsätalouden ulkopuolelle niiden heikkotuottoisuuden vuoksi.
- Hakkuita on suositeltavaa välttää uhanalaisten lajien kasvupaikkojen lisäksi etenkin kosteiden purolouhikoiden sekä jyrkänteiden aluslohkareikkojen lähiympäristössä, jotta näiden elinympäristöjen pienilmasto pysyisi vakaana.
- Metsänkäsittelyn yhteydessä on suositeltavaa välttää kivikoiden yli ajamista tilanteissa, joissa ajamisesta aiheutuu urapainaumia.

Rotkot ja kurut voivat halkoa korkokuvaltaan tasaista kallioaluetta jyrkkärinteisinä uurtumina kallioperässä tai kivennäismaassa. Rotko on jyrkkäpiirteinen, kapeahko kallioperän ruhjemuodostuma. Kuru on rotkoa loivapiirteisempi kallioperään tai kivennäismaahan uurtunut jyrkkärinteinen laakso.
- Rotkot ja kurut rajataan ympäröivistä alueista maaston taittumiskohdan perusteella.
Rotkot ja kurut jätetään yleensä hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista. Rotkot ja kurut ovat puuntuotannollisesti vähäarvoisia alueita ja korjuukohteina hankalia, joten niiden jättäminen käsittelyn ulkopuolelle on perusteltua, vaikka kohde ei täyttäisi metsälain vaatimuksia. Piirteidensä vuoksi ne toimivat hyvin luonnonhoidon toimenpiteiden keskittämispaikkana.

Suositukset rotkojen ja kurujen huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Rotkot ja kurut suositellaan jätettäväksi hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista.
- Kohteita voidaan hyödyntää luonnonhoidon toimenpiteiden, kuten säästö- ja lahopuuston, keskittämispaikkana.

Metsäsuunnittelussa suositellaan huomioimaan toimenpiteet, joilla turvataan kallioelinympäristöjen säilymistä tai kehittymistä uudelleen luonnontilaiseksi. Erityisarvoja omaavissa kallioelinympäristöissä tulisi suosia vapaaehtoisen suojelun keinoja.
Mikäli kallioelinympäristöjen läheisyydessä tehdään hakkuita, ne on suositeltavaa tehdä poimintaluontoisesti elinympäristön erityispiirteiden säilyttämiseksi. Hakkuissa säilytetään erityisesti vanhat lehtipuut, kuollut pysty- ja maalahopuu, eikä ennakkoraivausta suositella tehtäväksi.

Metsälakijyrkänteiden alusmetsän puustossa tulee olla vähintään kaksi eri latvuskerrosta sekä pensaskerrokseksi luokiteltavaa alikasvosta. Puuston kerroksellisuutta ei aina ilmene, jolloin kerroksellisuuden puutetta voi korvata runsas eri-ikäisen lahopuun määrä tai kasvatusmetsää korkeampi puuston runkoluku.
Metsälain suojaamilla jyrkännekohteilla ja niiden välittömissä alusmetsissä ei saa toteuttaa puunkorjuuta. Mahdollinen alusmetsän lehdon hoito tulee tehdä metsälakiohjeistuksen mukaisesti ja suunnitella metsälakia valvovan viranomaisen kanssa.
Metsälain 10§ turvaa karukkokangasta puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat **kalliot, kivikot ja louhikot**. Laki suojaa kitu- tai joutomaaksi luokiteltavat kohteet, joiden ominaispiirteenä on harvahko puusto ja joiden puuntuotantokyky on karukkokankaita alhaisempi, eli alle 1 m3/ha/v. Kohteet rajautuvat niitä ympäröivään kivennäismaahan tai suohon ilman vaihettumisvyöhykettä. Metsälain turvaamien kallioiden pinta-ala voi olla maksimissaan 5 hehtaaria eli suurempi kuin metsälain suojaamissa runsaspuustoisissa kohteissa yleensä voi olla.

Metsälain 10 §:n mukaiset **rotkot ja kurut** ovat jyrkkärinteisiä ja pääosiltaan vähintään kymmenen metriä syviä. Rotkon tai kurun pituudesta yli puolet on oltava syvyydeltään vähintään kymmenen metriä. Rotko tai kuru voi alkaa ja loppua alle kymmenen metriä syvään osuuteen ja myös välissä voi olla alle kymmenen metriä syviä osia.
[Luonnonsuojelulain 64 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907) mukaisiin suojeltuihin luontotyyppeihin kuuluvat **kalkkikalliot**. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun suojelupäätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisiin tiukasti suojeltuihin luontotyyppeihin kuuluvat **serpentiinikalliot, -kivikot ja -soraikot**. Tiukasti suojeltuja luontotyyppejä ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto on voimassa ilman suojelupäätöstäkin.

[Metsälaki](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863) suojaa kaikki **jyrkänteet ja niiden alusmetsät** niiden varjoisuudesta ja ilmansuunnasta riippumatta, mikäli jyrkänteen seinämäalasta yli puolet on korkeudeltaan vähintään 10 metriä, jyrkänteen välitön alusmetsä on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen ja jyrkänteen vaikutus ilmenee siinä esimerkiksi rapautumistuotteina. Jyrkänteen alusmetsässä tulee ilmetä jyrkänteen vaikutus esimerkiksi valuveden, rapautumistuotteiden tai varjostuksen kautta. Alusmetsän tulee erottua ympäröivästä metsäluonnosta esimerkiksi kasvillisuuden, maaperän ominaisuuksien tai puuston perusteella.

# Kallioelinympäristöt

## PEFC™-sertifiointi

PEFC edellyttää, että metsälain 10 §:n mukaisten luonnontilaisten tai luonnontilaisten kaltaisten sekä ympäristöstään selvästi erottuvien erityisen tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tai vahvistavalla tavalla.

# Kallioelinympäristöt

## FSC®-sertifiointi

FSC vaatii kaikkien metsälain 10 §:n mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet täyttävien kohteiden säästämistä niiden koosta ja alueellisesta yleisyydestä riippumatta. Jyrkänteiden ja rotkojen osalta ei vaadita 10 metrin vähimmäiskorkeutta vaan tarkastellaan kohteen luonnontilaisuutta.
Lisäksi FSC:n mukaan tietyt määritellyt arvokkaat elinympäristöt ja eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tulee jättää käsittelyn ulkopuolelle. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. Näihin kohteisiin kuuluu mm.:
- Metsämaan louhikkometsät, joiden pohjalla seisoo tai virtaa säännöllisesti vettä ja joiden valtapuusto on yli 100- vuotiasta.
- Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset kitu- ja joutomaat.

# Kallioelinympäristöt

## METSO-kohteiksi sopivat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot

- Kalliometsät ja louhikot, joiden puusto on vanhaa (yli 120 vuotta), ja joissa on lahoja maapuita, keloja ja/tai kilpikaarnamäntyjä.
- Puustoltaan iäkkäät jyrkkien kalliorinteiden luonnontilaisen kaltaiset metsät ja kalliojyrkänteet alusmetsineen.
- Kallio-, jyrkänne- ja louhikkometsät, joissa on kuolleita pystypuita tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.
- Pinta-alaltaan laajat ja pinnanmuodoiltaan vaihtelevat, useita METSOn elinympäristöjä sisältävät kalliometsä-, jyrkänne- ja louhikkoalueet.

# Kallioelinympäristöt

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot

Kohteilla, joissa on niukasti lahopuuta, voidaan kuollutta puuta lisätä luonnonhoitotoimin ja kulottamalla.

METSO-ohjelman kannalta arvokkaita ovat sellaiset kallioiden laki- ja rinnemetsät sekä jyrkänteiden alustat ja louhikot lähimetsineen, joissa puusto on monipuolista, lahopuustoista ja iäkästä. METSOon sopivat erityisesti kohteet, joiden pinta-ala on useita hehtaareja ja jotka sisältävät eri elinympäristöjä.

Kallioelinympäristöt voivat muodostua yhdestä tai useammasta kallioluontotyypistä erilaisine metsineen. Kohteet erottuvat muusta lähiympäristöstään näkyvien kalliopaljastumien ja puuston rakenteen myötä.

Kallioelinympäristöt

Kallioelinympäristöt voivat muodostua yhdestä tai useammasta kallioluontotyypistä erilaisine metsineen. Kohteet erottuvat muusta lähiympäristöstään näkyvien kalliopaljastumien ja puuston rakenteen myötä. 

Lähtökohtia hakkuutähteen korjuuseen Maaperän ja puuston ravinnetilan kestävyyden kannalta hakkuutähteet on suositeltavaa korjata siten, että mahdollisimman suuri osa ravinteikkaista neulasista jää metsään. Oksat ja neulaset ovat puun ravinteikkaimpia osia,&nbsp;ja niiden jättämisellä turvataan uuden puusukupolven kasvua. Ravinteiden väheneminen voi aiheuttaa riskikohteilla, kuten boorin puutoksesta kärsivillä kasvupaikoilla, kasvuhäiriöitä. Hakkuualalle jätetty hakkuutähde ylläpitää myös maaperän hiilivarastoa ja hajotustoimintaa sekä elättää pieniläpimittaisella lahopuulla elävää lajistoa. Hakkuutähteen kannattava korjuu edellyttää, että kuvion tai kuvioiden ainespuupoistuma on ollut vähintään 200 kiintokuutiometriä ja kohteen pinta-ala on&nbsp;vähintään kaksi hehtaaria. Lisäksi korjuun&nbsp;kustannuksiin vaikuttaa metsäkuljetusmatka. Hakkuutähteen tiheys on ainespuuhun verrattuna&nbsp;alhainen, joten sitä ei kannata kuljettaa pitkiä matkoja tienvarsivarastolle. Irtonaisena hakkuutähdettä mahtuu yhteen metsäkuljetuskuormaan noin 8 kiintokuutiometriä ja paalattuna noin 11 kiintokuutiometriä. Mikäli hakkuutähde kuljetetaan irtonaisena, metsäkuljetusmatkan&nbsp;tulisi olla alle 300 metriä. Hakkuutähteen korjuu helpottaa maanmuokkausta metsänuudistamisessa. Maanmuokkauksen laatu paranee&nbsp;ja työ nopeutuu. Viljelytyöt, erityisesti koneellinen istutus, helpottuvat.&nbsp;Hakkuutähteen korjuun on todettu myös edistävän taimien säilymistä&nbsp;elossa ja täystiheiden rauduskoivun- ja kuusentaimikoiden syntymistä. Tuoretta hakkuutähdettä korjattaessa kasvupaikalta poistuu enemmän ravinteita kuin pelkässä ainespuun korjuussa. Tämä ravinnepoistuma voi vaikuttaa tulevan puusukupolven kasvuun etenkin kuusikoissa. Kasvutappiot voidaan välttää kuivattamalla hakkuutähde palstakasoilla ennen&nbsp;tienvarsivarastointia. Palstakasoissa hakkuutähde kuivuu ja neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Palstakuivatus soveltuu hyvin kuusen neulasten varistamiseen. Männyn neulaset eivät varise yhtä helposti.&nbsp;Haketta käyttävät laitokset eivät yleensä ota vastaan tuoretta hakkuutähdettä, koska neulasten sisältämä kloori aiheuttaa korroosiota polttokattiloissa. Kiintoainetta huuhtoutuu paljastuneesta kivennäismaasta eli ajourilta ja muokkausjäljestä. Hakkuutähteen korjuu lisää ajokertoja alalla. Kun suojaava kerros puuttuu, ajourapainumat saattavat syventyä ja maan tiivistyminen lisääntyy. Tiivistyminen hidastaa veden imeytymistä maahan. Kiintoainetta voi joutua virtaavan veden mukana ojiin ja vesistöihin. Ravinnehuuhtoumat&nbsp;vähenevät, kun puuston ja pintakasvillisuuden määrä ja siten ravinteiden&nbsp;otto kasvavat. Hakkuutähteen korjuu vähentää oksista hakkuualalle syntyvän lahopuun määrää,&nbsp;ja ajo voi vaurioittaa järeäitä lahopuita. Järeä lahopuu on paljon tärkeämpää lajiston monimuotoisuudelle&nbsp;kuin pieniläpimittainen latvus- ja oksapuu. Tuore&nbsp;hakkuutähde&nbsp;houkuttelee ympäristöstä vastakuolleessa puussa eläviä lajeja. Jos&nbsp;hakkuutähde&nbsp;korjataan vasta hyönteisten iskeytymisen jälkeen, niiden lisääntymisaikana, poistetaan samalla paikallisesti huomattava osa näiden lajien yksilöistä. Hakkuualalta poistuu sekä haitallisia tuhohyönteisiä että muita hyönteisiä. Avohakkuulla sinänsä on suuri vaikutus kasvilajistoon, mihin verrattuna hakkuutähteiden poiston lisävaikutus on vähäinen.10)&nbsp;Energiapuun korjuun vaikutus luonnon monimuotoisuuteen,&nbsp;kuten uhanalaiseen kasvilajistoon,&nbsp;ei yleensä poikkea ainespuuhakkuista. Uhanalaisia kasvilajeja esiintyy yleisimmin metsälain 10 §:n määrittämissä,&nbsp;erityisen tärkeissä elinympäristöissä. Nämä elinympäristöt on rajattu kaiken korjuun ulkopuolelle, pois lukien varovaiset hoito- ja käyttötoimenpiteet, joissa elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan. Hakkuutähteiden korjuun vaikutuksista turvemaiden ominaisuuksiin ja ravinnetaseisiin on niukasti tutkimustietoa, mutta vaikutuksia voidaan arvioida ravinnetasetarkastelujen perusteella. Ojitettujen turvemaiden puustojen kasvua rajoittaa yleensä fosforin, kaliumin ja boorin niukkuus. Joillakin turvemaiden kasvupaikoilla&nbsp;voidaan&nbsp;jo ainespuun korjuussa poistaa merkittävä osa kaliumin ja boorin varastoista. Kaliumin niukkuus on yleistä erityisesti nevamaisten soiden ojitusalueilla. Hakkuutähteen ja kantojen korjuu lisäisi poistuvien ravinteiden määrää. Korjuu vähentäisi turvemaiden kalium- ja boorivarastojen lisäksi myös fosforivarastoja ja saattaisi vaikuttaa seuraavan puusukupolven kasvuun. Tämän vuoksi karujen turvemaiden uudistushakkuukohteet&nbsp;eivät ole&nbsp;suositeltavia energiapuun korjuukohteita,&nbsp;ellei kyse ole suon ennallistamisesta. Hakkuutähteen korjuun etuja ja haittoja  Etuja lisätuloja metsänomistajalle parantaa maanmuokkauksen laatua helpottaa viljelytöitä, erityisesti koneellista istuttamista edistää täystiheiden taimikoiden syntymistä rauduskoivun ja kuusen viljelyssä vähentää ravinteiden huuhtoutumista uudistusalalta verrattuna siihen, että hakkuutähteet on jätetty alalle suuriksi kasoiksi helpottaa metsässä liikkumista hakkuun jälkeen Haittoja vähentää etenkin kuusikoissa ravinteiden määrää erityisesti, jos hakkuutähde korjataan talteen tuoreena; tämä voi&nbsp;vähentää&nbsp;tulevan puusukupolven kasvua ja aiheuttaa riskikohteilla kasvuhäiriöitä lisää sulan maan aikana tapahtuvaa korjuutoimintaa metsissä, mistä saattaa seurata maastovaurioita ajokertojen lisääntyminen kasvattaa järeän maalahopuun tuhoutumisriskiä. Kuusikossa hakkuutähteen on suositeltavaa antaa kuivua palstalla ennen korjuuta. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Lähtökohtia hakkuutähteen korjuuseen

Maaperän ja puuston ravinnetilan kestävyyden kannalta hakkuutähteet on suositeltavaa korjata siten, että mahdollisimman suuri osa ravinteikkaista neulasista jää metsään. Oksat ja neulaset ovat puun ravinteikkaimpia osia, ja niiden jättämisellä turvataan uuden puusukupolven kasvua. Ravinteiden väheneminen voi aiheuttaa riskikohteilla, kuten boorin puutoksesta kärsivillä kasvupaikoilla, kasvuhäiriöitä. Hakkuualalle jätetty hakkuutähde ylläpitää myös maaperän hiilivarastoa ja hajotustoimintaa sekä elättää pieniläpimittaisella lahopuulla elävää lajistoa.
Hakkuutähteen kannattava korjuu edellyttää, että kuvion tai kuvioiden ainespuupoistuma on ollut vähintään 200 kiintokuutiometriä ja kohteen pinta-ala on vähintään kaksi hehtaaria. Lisäksi korjuun kustannuksiin vaikuttaa metsäkuljetusmatka.
Hakkuutähteen tiheys on ainespuuhun verrattuna alhainen, joten sitä ei kannata kuljettaa pitkiä matkoja tienvarsivarastolle. Irtonaisena hakkuutähdettä mahtuu yhteen metsäkuljetuskuormaan noin 8 kiintokuutiometriä ja paalattuna noin 11 kiintokuutiometriä. Mikäli hakkuutähde kuljetetaan irtonaisena, metsäkuljetusmatkan tulisi olla alle 300 metriä.

Hakkuutähteen korjuu helpottaa maanmuokkausta metsänuudistamisessa. Maanmuokkauksen laatu paranee ja työ nopeutuu. Viljelytyöt, erityisesti koneellinen istutus, helpottuvat. Hakkuutähteen korjuun on todettu myös edistävän taimien säilymistä elossa ja täystiheiden rauduskoivun- ja kuusentaimikoiden syntymistä.
Tuoretta hakkuutähdettä korjattaessa kasvupaikalta poistuu enemmän ravinteita kuin pelkässä ainespuun korjuussa. Tämä ravinnepoistuma voi vaikuttaa tulevan puusukupolven kasvuun etenkin kuusikoissa. Kasvutappiot voidaan välttää kuivattamalla hakkuutähde palstakasoilla ennen tienvarsivarastointia. Palstakasoissa hakkuutähde kuivuu ja neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Palstakuivatus soveltuu hyvin kuusen neulasten varistamiseen. Männyn neulaset eivät varise yhtä helposti. Haketta käyttävät laitokset eivät yleensä ota vastaan tuoretta hakkuutähdettä, koska neulasten sisältämä kloori aiheuttaa korroosiota polttokattiloissa.
Kiintoainetta huuhtoutuu paljastuneesta kivennäismaasta eli ajourilta ja muokkausjäljestä. Hakkuutähteen korjuu lisää ajokertoja alalla. Kun suojaava kerros puuttuu, ajourapainumat saattavat syventyä ja maan tiivistyminen lisääntyy. Tiivistyminen hidastaa veden imeytymistä maahan. Kiintoainetta voi joutua virtaavan veden mukana ojiin ja vesistöihin. Ravinnehuuhtoumat vähenevät, kun puuston ja pintakasvillisuuden määrä ja siten ravinteiden otto kasvavat.

Hakkuutähteen korjuu vähentää oksista hakkuualalle syntyvän lahopuun määrää, ja ajo voi vaurioittaa järeäitä lahopuita. Järeä lahopuu on paljon tärkeämpää lajiston monimuotoisuudelle kuin pieniläpimittainen latvus- ja oksapuu.
Tuore hakkuutähde houkuttelee ympäristöstä vastakuolleessa puussa eläviä lajeja. Jos hakkuutähde korjataan vasta hyönteisten iskeytymisen jälkeen, niiden lisääntymisaikana, poistetaan samalla paikallisesti huomattava osa näiden lajien yksilöistä. Hakkuualalta poistuu sekä haitallisia tuhohyönteisiä että muita hyönteisiä.
Avohakkuulla sinänsä on suuri vaikutus kasvilajistoon, mihin verrattuna hakkuutähteiden poiston lisävaikutus on vähäinen.10) Energiapuun korjuun vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, kuten uhanalaiseen kasvilajistoon, ei yleensä poikkea ainespuuhakkuista. Uhanalaisia kasvilajeja esiintyy yleisimmin metsälain 10 §:n määrittämissä, erityisen tärkeissä elinympäristöissä. Nämä elinympäristöt on rajattu kaiken korjuun ulkopuolelle, pois lukien varovaiset hoito- ja käyttötoimenpiteet, joissa elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan.

Hakkuutähteiden korjuun vaikutuksista turvemaiden ominaisuuksiin ja ravinnetaseisiin on niukasti tutkimustietoa, mutta vaikutuksia voidaan arvioida ravinnetasetarkastelujen perusteella. Ojitettujen turvemaiden puustojen kasvua rajoittaa yleensä fosforin, kaliumin ja boorin niukkuus.
Joillakin turvemaiden kasvupaikoilla voidaan jo ainespuun korjuussa poistaa merkittävä osa kaliumin ja boorin varastoista. Kaliumin niukkuus on yleistä erityisesti nevamaisten soiden ojitusalueilla. Hakkuutähteen ja kantojen korjuu lisäisi poistuvien ravinteiden määrää. Korjuu vähentäisi turvemaiden kalium- ja boorivarastojen lisäksi myös fosforivarastoja ja saattaisi vaikuttaa seuraavan puusukupolven kasvuun. Tämän vuoksi karujen turvemaiden uudistushakkuukohteet eivät ole suositeltavia energiapuun korjuukohteita, ellei kyse ole suon ennallistamisesta.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Hakkuutähteen korjuun etuja ja haittoja

Etuja
- lisätuloja metsänomistajalle
- parantaa maanmuokkauksen laatua
- helpottaa viljelytöitä, erityisesti koneellista istuttamista
- edistää täystiheiden taimikoiden syntymistä rauduskoivun ja kuusen viljelyssä
- vähentää ravinteiden huuhtoutumista uudistusalalta verrattuna siihen, että hakkuutähteet on jätetty alalle suuriksi kasoiksi
- helpottaa metsässä liikkumista hakkuun jälkeen
Haittoja

- vähentää etenkin kuusikoissa ravinteiden määrää erityisesti, jos hakkuutähde korjataan talteen tuoreena; tämä voi vähentää tulevan puusukupolven kasvua ja aiheuttaa riskikohteilla kasvuhäiriöitä
- lisää sulan maan aikana tapahtuvaa korjuutoimintaa metsissä, mistä saattaa seurata maastovaurioita
- ajokertojen lisääntyminen kasvattaa järeän maalahopuun tuhoutumisriskiä.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Hakkuutähteenkorjuun vaikutus vesistöön

Hakkuutähteenkorjuu lisää ajokertoja korjuutyömaalla, mikä voi lisätä maan tiivistymistä ja syventää ajourapainaumia. Kiintoainetta voi huuhtoutua paljastuneesta kivennäismaasta eli ajourilta ja muokkausjäljestä, ja sitä voi joutua ojiin ja vesistöihin. Tiivistyminen hidastaa veden imeytymistä maahan. Ravinnehuuhtoumat vähenevät, kun puuston ja pintakasvillisuuden määrä ja ravinteiden otto kasvavat. Hakkuutähteen korjuu voi vähentää mahdollisia vesistöihin päätyviä ravinnehuuhtoumia. Tällöin pitää kuitenkin huolehtia, ettei korjuun myötä aiheuteta lisäkuormitusta vesistöihin esimerkiksi ajamalla ojien yli.
Hakkuutähteenkorjuu voi vaurioittaa järeitä lahopuita. Maapuille aiheutuvaa vaurioita voidaan pyrkiä välttämään siirtämällä ne pois ajoväyliltä.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Hakkuutähteenkorjuun vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Havupuiden hakkuutähteenkorjuulla ei ole suurta vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen, sillä pienimittaista lahopuuta ja kariketta syntyy metsässä paljon. Kuusen hakkuutähteissä ei juuri esiinny uhanalaista lajistoa. Sen sijaan lehtipuiden, kuten koivun ja haavan, hakkuutähteessä esiintyy laaja kirjo uhanalaista lajistoa . Siksi lehtipuun hakkuutähteiden korjuuta ei suositella.
Hakkuutähteiden korjuussa ei ole tarkoituksenmukaista korjata uudistusalalla olevaa yli 10 cm läpimittaista kuollutta puustoa (pysty- ja maalahopuuta). Lahopuu on tärkeä elinympäristö monelle uhanalaiselle järeää lahopuuta tarvitsevalle eliölle .
Hakkuutähteen korjuu voi lisätä maaperän happamuutta, kun emäksisiä ravinteita poistuu hakkuutähteen mukana .

Hakkuutähteenkorjuussa toteutetaan samoja luonnonhoidon keinoja kuin muussakin metsänkäsittelyssä. Hakkuutähteenkorjuussa on erityisvaatimuksia biomassan säästämistä ja vesiensuojelua koskien.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää

Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution hakkuutähdekertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta.
- Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava erityisesti puulaji ja puiden koko. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla.
Samalla kertaa voidaan korjata myös nostetut kannot.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Energiapuun korjuussa poistuu ravinteita

Metsän ravinteisuus vaikuttavat uuden puusukupolven kasvuun etenkin kuusikoissa.
Tuoretta hakkuutähdettä korjattaessa kasvupaikalta poistuu enemmän ravinteita kuin pelkässä ainespuun korjuussa. Kasvutappioita voidaan vähentää kuivattamalla hakkuutähde palstakasoilla ennen tienvarsivarastointia. Palstakasoissa hakkuutähde kuivuu ja neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Palstakuivatus soveltuu hyvin kuusen neulasten varistamiseen. Männyn neulaset eivät varise yhtä helposti.
Toistuvan hakkuutähteiden korjuun vaikutuksesta ravinnetalouteen ei juurikaan ole tutkimusta.

Hakkuutähteiden korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia.

Hakkuutähteen korjuu uudistusaloilta voi tuoda lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta myöhemmin. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, kertymästä ja markkinatilanteesta. Hakkuutähteet voidaan korjata myös ilman kantojen nostoa.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistusaloilla hakkuutähteenkorjuun vaikutukset puuston hiilivarastoon ovat sitä merkityksellisempiä mitä järeämpää puuta korjataan. Järeä puu lahoaa hitaammin ja varastoi siten hiiltä pidempään kuin pienempiläpimittainen puu. Puuaineksen hajoaminen on Pohjois-Suomessa hieman hitaampaa kuin Etelä-Suomessa, joten pohjoisessa metsäbiomassoihin sitoutunut hiili varastoituu pidempään. Tutkimusten mukaan 50 vuotta hakkuun jälkeen hakkuutähteiden hiilivarastosta oli jäljellä keskimäärin 5–20 prosenttia Etelä-Suomessa ja 10–25 prosenttia Pohjois-Suomessa.
Lahoamiseen vaikuttaa myös puulaji. Havupuuaines lahoaa hitaammin ja varastoi hiiltä pidempään kuin lehtipuuaines.
Korjuussa metsästä poistetaan orgaanista ainesta ja ravinteita. Hakkuutähteen korjuun aiheuttaman ravinnehävikin vaikutus taimikon kasvuun arvioidaan olevan vähäinen, sillä taimet tarvitsevat vain vähän ravinteita. Tarvetta täyttää metsään jäävä hakkuutähde, jota suositellaan säästettäväksi noin 30 % sen kokonaismäärästä. Pitkällä aikavälillä hakkuutähteen korjuu voi poistuvien ravinteiden takia heikentää puuston kasvua ja hiilensidontaa. Tutkimustulokset kasvun heikkenemisestä eivät ole yhteneväisiä.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistusalojen energiapuun korjuun maaperävaikutuksen suuruudesta on vaihtelevia tutkimustuloksia ja tiedot etenkin pitkän ajan vaikutuksista ovat puutteellisia.
Hakkuutähteiden- ja muun energiapuunkorjuu vähentää orgaanisen aineen määrää, jolloin hiilisyöte eli hiilen lisäys maaperään vähenee.
Jos kootut hakkuutähdekasat jätetään korjaamatta, metsämaassa tapahtuva hajotustoiminta vilkastuu metsänpohjalle jäävien hakkuutähdekasojen alla. Tämä voi lyhytaikaisesti lisätä metsämaan hiilidioksidipäästöjä.

Hakkuutähteiden energiakäytöllä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita energialaitoksilla. Poltettaessa puussa oleva hiili kuitenkin vapautuu välittömästi, kun taas lahotessa puun varastoima hiili vapautuu vähitellen.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Tyypilliset kohteet

**Hakkuutähdettä** korjataan pääasiassa reheviltä kuusivaltaisilta aloilta, joissa hakkuutähteitä on vähintään 50 kiintokuutiota hehtaarilla. Mäntyvaltaisilta uudistushakkuualoilta hakkuutähteen kertymä on tavallisesti niin vähäinen, ettei korjuu ole yleensä taloudellisesti kannattavaa. Hakkuutähteen korjuu pelkästään talvikorjuuseen soveltuvilta kohteilta on käytännössä usein mahdotonta.
**Kantojen korjuu** kohdistuu pääasiassa kuusivaltaisiin aloihin, joilta on mahdollista korjata kantoja vähintään 55 kiintokuutiometriä hehtaarilta. Kantojen noston voi toteuttaa, kun hakkuutähteet on korjattu.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Tyypilliset kohteet

### Taulukko hakkuutähteen ja kantojen korjuun kohdevalinnasta.

##  [Taulukko hakkuutähteen ja kantojen korjuun kohdevalinnasta](/fi/node/887)

Table
|   | Hakkuutähteen korjuu | Kantojen korjuu |
| --- | --- | --- |
| Kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat sekä vastaavien turvemaiden muuttumat1 | Kyllä | Kyllä |
| Puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat | Kyllä | Ei |
| Kuivat kankaat ja karukkokankaat sekä jäkälä- ja varputurvekankaat | Ei | Ei |
| Kallioiset, lohkareiset, runsaskiviset sekä jyrkän rinteen kasvupaikat | Ei | Ei |
| Pohjavesialueet, luokat 1-2 | Kyllä | Ei |
Kyllä: soveltuu korjuukohteeksi

Ei: ei suositella korjuukohteeksi
1 Varauksin, huuhtoumariski otettava huomioon.
Poikkeukset:
\- Jos uudistusalalla on männyn juurikääpää, kantoja voidaan korjata kaikilla kivennäismaan kasvupaikoilla karukkokankaita ja pohjavesialueita lukuun ottamatta.

\- Boorin puutoksesta kärsivistä kuusikoista hakkuutähteet ja kannot voidaan korjata, jos puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Tarkennuksia kohteiden soveltuvuuden arviointiin

- Hakkuutähdettä ja kantoja ei suositella korjattavaksi kuivahkoja kankaita karummilta kasvupaikoilta, jotta vältetään ravinne-epätasapainon ja kasvutappioiden syntyminen.
- Mikäli kohde kärsii jo entuudestaan ravinnepuutoksista, hakkuutähteiden korjuuta ei suositella ilman korvaavaa lannoitusta.
- Joillakin turvemaiden kasvupaikoilla voidaan jo ainespuun korjuussa poistaa merkittävä osa kaliumin ja boorin varastoista. Kaliumin niukkuus on yleistä erityisesti nevamaisten soiden ojitusalueilla. Hakkuutähteen ja kantojen korjuu lisäisi poistuvien ravinteiden määrää. Korjuu vähentäisi turvemaiden kalium- ja boorivarastojen lisäksi myös fosforivarastoja ja saattaisi vaikuttaa seuraavan puusukupolven kasvuun. Tämän vuoksi karujen turvemaiden uudistushakkuukohteet eivät ole suositeltavia energiapuun korjuukohteita, ellei kyse ole suon ennallistamisesta.

Energiapuun korjuukohteen valintaan vaikuttavat sekä taloudelliset että ekologiset tekijät. Kohteiden soveltuvuutta hakkuutähteiden ja kantojen korjuuseen voidaan arvioida sen perusteella, miten korjuu vaikuttaa seuraavan puusukupolven kasvuun, ravinnetalouteen, hiilitaseeseen, luonnon monimuotoisuuteen ja kohteen turvattaviin ominaispiirteisiin.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Energiapuun hinnan määräytyminen

Metsänomistajan näkökulmasta energiapuukauppa voi poiketa perinteisestä ainespuukaupasta, jossa puun myynnistä maksetaan kiintokuutioiden mukaan. Eri toimijat voivat käyttää erilaisia mittaustapoja ja -menetelmiä sekä maksukäytäntöjä energiapuun ostossa, mikä on syytä ottaa huomioon puukaupan teossa.
- Karsitun rangan ja kokopuun korjuussa maksuperusteena metsänomistajalle käytetään tavallisesti kiintokuutiometrejä.
- Uudistusalalta korjattavien hakkuutähteen ja kantojen hinnoittelussa yleinen käytäntö on korvauksen sitominen korjattuun ainespuumäärään.
- Energiapuun hinta voi perustua myös energiasisältöön (megawattitunti MWh).

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Energiapuun hinnan määräytyminen

##  [Eri energiapuulajikkeiden sisältämä energiamäärä](/fi/node/2055)

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Sovittavat asiat ja toteutustapa

Energiapuukaupan yhteydessä on hyvä sopia seuraavista:
- miten ja milloin energiapuu korjataan ja mitataan
- energiapuun varastopaikat ja varastoinnin kesto
- milloin puuerä vaihtaa omistajaa.
Omistaja vastaa esimerkiksi puutavaran varastointiin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista, kuten hyönteistuhojen välttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä.

Metsänomistaja sopii puunostajan kanssa energiapuun korjuusta puukaupan yhteydessä. Energiapuuta ostetaan karsimattomana ja karsittuna rankana kasvatushakkuilta sekä hakkuutähteinä ja kantoina uudistushakkuualoilta. Energiapuuta saadaan myös erityiskohteilta, kuten teiden ja peltojen pientareilta, metsäteiden varsilta sekä sähkölinjojen vierimetsistä. Järeää energiapuuta voi kertyä myös laajoilta metsätuhokohteilta, joissa tuoretta, vahingoittunutta havupuuta on runsaasti.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Mittaamisen perusteet

Energiapuun mittauksesta säädetään laissa puutavaran mittauksesta (414/2013, muutokset: 566/2014 ja 725/2016), maa- ja metsätalousministeriön asetuksissa (1323/14/2013 ja 1014/2017) ) ja muuntolukujen osalta Luonnonvarakeskuksen määräyksissä.
Ennen energiapuun mittausta on lain mukaan (21§) sovittava seuraavat asiat:
- mittausosapuolet, joita ovat
1 . luovutusmittauksessa myyjä ja ostaja
2 . työmittauksessa työnsuorittaja ja työnantaja
3 . urakointimittauksessa urakoitsija ja urakanantaja

- mittauksen kohteen yksilöivät tiedot
- mittausmenetelmä ja mittaaja
- mittauskustannuksen maksaja
- mittayksikkö.
Mittausosapuolten on suositeltavaa sopia, mihin ajankohtaan mennessä lopullinen mittaus tehdään. Osapuolet voivat sopia mittauserän osittamisesta, jolloin ositteiden mittaus voidaan toteuttaa eri ajankohtina. Puukauppasopimuksessa on syytä olla maininta korjattavan energiapuun mittaustavasta.
Mittaustoimitukseen sisältyy energiapuuerän mittaaminen ja tulosten laskenta sekä mittausasiakirjan (mittaustodistus) laadinta ja toimittaminen mittausosapuolille. Mittausasiakirja on säilytettävä viisi vuotta mittaustoimituksen päättymisestä.

Yleisin käytössä oleva mittausmenetelmä energiapuunkorjuussa on energiapuun painon mittaus ja tarvittaessa muunto tilavuusyksiköksi. Energiapuun luovutus-, työ- ja urakointimittauksessa käytettävät ensisijaiset suureet ja mittayksiköt ovat:
- tilavuus: kiintotilavuus (m³) tai kehystilavuus (m³)
- paino: tuorepaino (kg) tai kuivapaino (kg)
Kiintotilavuuden määrittämiseen käytetään yleisesti EPPU – energiapuun mittauslaskuria. Energiapuun mittaus voi myös tapahtua metsähakkeen ja murskeen mittauksena. Karsitun rangan tai kokopuun määrä kiintokuutiometreinä voidaan määrittää myös pinomittauksella.

Tarkemmat ohjeet energiapuun mittaukseen ovat Luonnonvarakeskuksen verkkosivulla:
- [Energiapuun mittausopas ](https://www.luke.fi/sites/default/files/2021-12/Energiapuun%20mittausopas.pdf)
- [EPPU](https://www.luke.fi/fi/palvelut/energiapuun-mittauslaskuri) – energiapuun mittauslaskuri

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Energiapuun mittauksen erityispiirteitä

- Energiapuun tarkka mittaus on vaikeaa. Energiapuuta mitataan eri menetelmillä hankintaketjun eri vaiheissa. Energiapuuerään tulee käsittelyn myötä määrähävikkiä ja varastoinnin kuluessa kuiva-ainehävikkiä. Lisäksi sääolosuhteet ja mittausmenetelmien tarkkuuserot aiheuttavat vaihtelua mittauksiin. Käytännössä energiapuun mitattu määrä vähenee hankintaketjun aikana.
- Energiasisällön ja lämpöarvon mittaus eivät kuulu puutavaran mittauslain soveltamisalaan. Niiden määritystä käsitellään Puupolttoaineiden laatuohjeessa **.**

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Puutavaran mittauksen omavalvonta

Laki puutavaran mittauksesta (414/2013) koskee myös energiapuuta ja velvoittaa mittauksen omavalvontaan. Hakkuukoneen kuljettajan tekemään omavalvontaan sisältyy mittauslaitteen käytönaikainen seuranta, kalibrointi, mittauslaitteen viritys, mittaustulosten tarkastukset ja niiden dokumentointi.
Omavalvontaan kuuluvia mittaustuloksen tarkastusten tuloksia on säilytettävä vähintään kahden vuoden ajan tarkastuksen tekemisestä.
Puutavaran mittaukseen liittyvät säännökset on koottu Luonnonvarakeskuksen [verkkosivulle](https://www.luke.fi/avoin-tieto/metsa/puutavaranmittaus/).

Energiapuun mittaaminen on keskeinen osa energiapuukauppaa ja metsähakkeen tuotantoa. Sama energiapuuerä voidaan toimitusketjun aikana mitata useammassa eri vaiheessa ja eri menetelmillä. Mittaus voi tapahtua hakkuun, metsäkuljetuksen, haketuksen tai murskauksen yhteydessä. Se voidaan myös tehdä tienvarsi- tai terminaalivarastossa, kaukokuljetuksen yhteydessä sekä käyttöpaikalla.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Maksetaan energiamäärästä

Lämpölaitokset maksavat metsähakkeesta sen sisältämän energiamäärän mukaan (MWh). Kuivattamisella on erittäin suuri merkitys koko metsäenergian hankintaketjun kannattavuudelle, joten energiapuu tulisi saada mahdollisimman kuivaksi ennen laitokselle toimittamista. Laadukas energiapuu ei sisällä myöskään vierasaineita, kuten kiviä.

Energiapuun hankinnassa yleisin hankintaketju koostuu korjuusta, tienvarsihaketuksesta ja kaukokuljetuksesta käyttöpaikalle. Metsäenergiajakeet voidaan myös kuljettaa terminaaliin tai käyttöpaikalle haketettaviksi tai murskattaviksi. Terminaalit toimivat polttoaineiden varmuusvarastoina, tasoittavat kausivaihteluita ja parantavat puupolttoaineen laadunhallintaa.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Haketus ja kaukokuljetus huomioitava

Tienvarsivarastoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kaukokuljetuksen ja haketuksen asettamat vaatimukset, kuten kääntöpaikat, kantavuus sekä kuormauksen ja haketuksen vaatima tila. Energiapuun tienvarsihaketukseen ja kuljetukseen käytettävä kalusto vaatii enemmän tilaa kuin ainespuun kuljetuskalusto.

Rangan ja hakkuutähteiden tienvarsivarastot kannattaa yleensä peittää. Peittäminen vähentää tienvarsivaraston kostumista sekä estää lumen ja jään joutumisen hakkeeseen haketuksen yhteydessä. Peittämisen merkitys korostuu hakkuutähteiden varastoinnissa. Karsittu ranka ja kokopuu eivät kostu talvella yhtä herkästi kuin hakkuutähteet.
Kuiva-ainetappiot voivat olla huomattavia hakkuutähteiden tienvarsivarastoinnissa. Hakkuutähteitä ei kannata varastoida tienvarressa muutamaa kuukautta pidempään, mutta toimituksiin liittyvistä käytännön syistä varastointiajat ovat yleensä pidemmät. Rankapuuvarastoissa kuiva-ainetappiot eivät muodostu suuriksi noin vuoden mittaisessa tienvarsivarastoinnissa . Kannot säilyttävät ominaisuutensa tienvarsivarastossa pisimpään.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Tiealueiden käyttö

Yleisillä teillä, valtateillä (tie nro: 1–39) ja kantateillä (tie nro: 40–99) kaikenlainen puutavaran käsittely, puutavaran varastointi tiealueelle sekä peruutusvarastojen tekeminen on kiellettyä. Valta- ja kantateiltä tehtävillä pistoilla on aina oltava puutavara-autolle kääntöpaikka. Poikkeaminen tästä ohjeesta edellyttää ELY-keskuksen (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) lupaa.
Myös alemman tieverkon osalta kannattaa olla yhteydessä alueen tiemestariin. Edellä mainittujen teiden lisäksi puutavaran kuormaus on kiellettyä tienkohdissa, joissa pysäyttäminen on kielletty, ja teillä, joilla suurin sallittu ajonopeus on enemmän kuin 80 km/h.
Yleisille teille uusien, tilapäistenkin liittymien teko on aina luvanvaraista. Luvan myöntää ELY-keskus, jonka ohjeen mukaan uusi liittymä rakennetaan tai olemassa oleva parannetaan. Varastopaikalla ja liittymässä on oltava riittävä näkymäalue ottaen huomioon liikennetiheys sekä liikenteen nopeus. Tämä koskee sekä yleisiä että yksityisteitä. Energiapuun haketus on kielletty yleisellä tiellä.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Energiapuun varastopaikan valinta

**Hyvän energiapuun varastopaikan ominaisuudet:**

Varaston sijainnilla on merkittävä vaikutus energiapuun kosteuteen. Avoimella, tuulisella paikalla sijaitsevan varastopinon kosteus voi olla useita prosentteja alhaisempi kuin varjoisessa paikassa sijaitsevan pinon.
- riittävä tila varastoinnille (taulukko alla)
- tasainen ja kantava maasto
- avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta, joka on kuivumisen kannalta hyvä
- riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista (taulukko alla)
- ei sijaitse kääntölenkin varressa, jossa kuormaaminen olisi vaikeaa
- ei sijaitse jyrkässä mäessä tai mutkassa
- kiviä, kantoja tai puita ei ole koneiden esteenä, eikä niitä jää varastopinon alle
- ei sijaitse toimivien ojien päällä (ravinteiden huuhtoutumisriski vesistöihin vähenee).
- paloturvallisuuden varmistamiseksi ja haketuksen meluhaittojen vähentämiseksi ei sijaitse rakennusten lähietäisyydellä.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Energiapuun varastopaikan valinta

### Energiapuupinon tilantarve pituussuunnassa per hakkuuhehtaari. Lisäksi on otettava huomioon pinon sijaintiin ja muihin mittoihin liittyvät tekijät, jotka on esitetty jäljempänä.

##  [Energiapuupinon tilantarve](/fi/node/881)

Table
| Energiapuu | Pinon tarvitsema tila |
| --- | --- |
| Hakkuutähteet | n. 20 m/ha |
| Kokopuu | n. 12 m/ha |
| Karsittu ranka | n. 10 m/ha |
| Kannot | n. 15 m/ha |
Energiapuupinon tilantarve pituussuunnassa per hakkuuhehtaari. Lisäksi on otettava huomioon pinon sijaintiin ja muihin mittoihin liittyvät tekijät, jotka on esitetty jäljempänä.

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Energiapuun varastopaikan valinta

### Energiapuupinon vähimmäisetäisyys sähkölinjasta. Puutavaravarasto on sijoitettava niin etäälle sähkö- ja puhelinlinjoista, että sähköjohtojen ja kuormaajan välillä säilyy taulukon mukainen vähimmäisetäisyys taakka mukaan lukien. Turvallisuussyistä varastoa ei tehdä suurjännitelinjan (≥ 110 kV) alle eikä sivusuunnassa mitattuna 10 metriä lähemmäksi linjan lähintä virtajohdinta.

##  [Energiapuupinon vähimmäisetäisyys sähkölinjasta](/fi/node/880)

Table
| Nimellisjännite, kV | Avojohto, alla (m) | Avojohto, sivulla (m) | Riippujohto (m) |
| --- | --- | --- | --- |
| 1 | 2 | 2 | 0,5 |
| 20 | 2 | 3 | 1,5 |
| 110 | 3 | 5 |   |
| 220 | 4 | 5 |   |
| 400 | 5 | 5 |   |
Puutavaravarasto on sijoitettava niin etäälle sähkö- ja puhelinlinjoista, että sähköjohtojen ja kuormaajan välillä säilyy taulukon mukainen vähimmäisetäisyys taakka mukaan lukien. Turvallisuussyistä varastoa ei tehdä suurjännitelinjan (≥ 110 kV) alle eikä sivusuunnassa mitattuna 10 metriä lähemmäksi linjan lähintä virtajohdinta.
Yläotsikko 2.-4. sarakkeille: Vähimmäisetäisyys (m)

# Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

## Haketus- ja kuljetuskaluston varastopaikalle asettamat vaatimukset

1 . Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät.
2 . Väistö- ja ohituspaikkoja on oltava muulle liikenteelle.
3 . Varasto on kuormaimen ulottuvilla, eli kasan kouraisukohta on enintään 7 metrin päässä ajotien reunasta.
4 . Jos varasto on sijoitettu pistotien varteen, varastokasan takapäähän on jätettävä vähintään 15 metriä tilaa hakkurille ja kasan etupään on oltava vähintään 6 metrin etäisyydellä päätiestä. Kasan tekeminen aloitetaan päätien suunnasta .

Oikein tehdyllä tienvarsivarastoinnilla ja kuivattamisella pystytään parantamaan hakkeen laatua ja energiasisältöä. Olennaista on, että raaka-aine ei ole märkää. Näin voidaan vähentää myös kuljetuskustannuksia, sillä vettä ei kannata kuljettaa lämpö- tai voimalaitokseen.

Uudistushakkuun yhteydessä metsään jää hakkuutähdettä ja kantoja. Hakkuutähdettä ovat ainespuuhakkuun sivutuotteet, joihin kuuluvat latvat, oksat, neulaset ja lehdet. Soveltuvilta kohteilta tämä puuaines on mahdollista korjata energiapuuksi.
Uudistusalan energiapuun korjuun suosituksissa noudatetaan varovaisuusperiaatetta, koska korjuun pitkän aikavälin seurannaisvaikutuksia ei kaikilta osin tunneta. Lisäksi suosituksissa otetaan huomioon jo olemassa oleva, haittavaikutuksia koskeva tieto. Metsänomistaja päättää energiapuun korjuusta arvioituaan sen hyötyjä ja haittoja. Mikäli kohde soveltuu siihen, suositellaan noudatettavaksi tässä esitettyjä menettelyjä.

Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

Uudistushakkuun yhteydessä metsään jää hakkuutähdettä ja kantoja. Hakkuutähdettä ovat ainespuuhakkuun sivutuotteet, joihin kuuluvat latvat, oksat, neulaset ja lehdet. Soveltuvilta kohteilta tämä puuaines on mahdollista korjata energiapuuksi.  

Uudistusalan energiapuun korjuun suosituksissa noudatetaan varovaisuusperiaatetta, koska korjuun pitkän aikavälin seurannaisvaikutuksia ei kaikilta osin tunneta. Lisäksi suosituksissa otetaan huomioon jo olemassa oleva, haittavaikutuksia koskeva tieto. Metsänomistaja päättää energiapuun korjuusta arvioituaan sen hyötyjä ja haittoja. Mikäli kohde soveltuu siihen, suositellaan noudatettavaksi tässä esitettyjä menettelyjä. 

# Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen metsänkäsittelyssä

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien turvaamiseksi tehokkain keino on perustaa pysyviä suojelualueita, koska niiden monimuotoisuusarvot ovat usein pysyviä ja paranevat metsien jäädessä kokonaan käytön ulkopuolelle. Osaa luonnontilaisten kaltaisten metsien rakennepiirteistä, kuten vanhoja puita, lahopuuta tai palanutta puuta voidaan ylläpitää ja lisätä talousmetsien luonnonhoidon keinoin.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen metsänkäsittelyssä

Ilmastonmuutos mahdollistaa tuholaisten leviämisen Ilmastonmuutos mahdollistaa uusien haitallisten lajien saapumista metsiimme. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa myös moni aiemmin harmiton hyönteislaji voi aiheuttaa tuhoja. Tällainen on esimerkiksi tähtikudospistiäinen, joka on aiheuttanut paikallisesti tuhoja. Laji elää valoisissa mäntyvaltaisissa metsissä, joissa toukkien neulassyönnistä seuraa kasvutappioita ja puiden kuivumista. Tuhoriskiä voidaan madaltaa suosimalla koivua sekapuuna. Myös monet sienitaudit voivat yleistyä. Uusia tulokkaita ovat esimerkiksi haavan kuoripolte, haavanroso, lepänruoste, saarnensurma, punavyökariste ja etelänversosurma. Vieras- ja tulokaslajien esiintymistä Suomessa seurataan aktiivisesti. Ruskomäntypistiäisen toukat syövät männyn neulasia. Kuva: ©Varpu Kuutti.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Ilmastonmuutos mahdollistaa tuholaisten leviämisen

Ilmastonmuutos mahdollistaa uusien haitallisten lajien saapumista metsiimme. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa myös moni aiemmin harmiton hyönteislaji voi aiheuttaa tuhoja. Tällainen on esimerkiksi tähtikudospistiäinen, joka on aiheuttanut paikallisesti tuhoja. Laji elää valoisissa mäntyvaltaisissa metsissä, joissa toukkien neulassyönnistä seuraa kasvutappioita ja puiden kuivumista. Tuhoriskiä voidaan madaltaa suosimalla koivua sekapuuna.
Myös monet sienitaudit voivat yleistyä. Uusia tulokkaita ovat esimerkiksi haavan kuoripolte, haavanroso, lepänruoste, saarnensurma, punavyökariste ja etelänversosurma.
Vieras- ja tulokaslajien esiintymistä Suomessa seurataan aktiivisesti.

Puiden sienitaudit voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita metsätaloudelle, mistä syystä niiden ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen on syytä kiinnittää huomiota. Versosurma voi vaivata ja tappaa kaikenkokoisia mäntyjä, mutta sitä esiintyy myös kuusella ja muilla havupuulajeilla. Männynversoruoste ja männyntalvihome tekevät tuhoja männyntaimikoissa. Tervasroso uhkaa erityisesti viljavienkasvupaikkojen männiköitä ja on yleinen tauti koko maassa.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Versosurma

Versosurma on sienitauti, jonka A-tyyppi iskee kaikenikäisiin ja kokoisiin mäntyihin ja kuusiin tappaen puiden nuoria kasvaimia ensin latvuksen alaosissa ja myöhemmin koko latvuksessa. Se tappaa männyn taimia myös taimitarhoilla koko maassa ja aiheuttaa koroja rungossa ja oksissa. Lähinnä Pohjois-Suomessa esiintyvä B-tyyppi taas leviää taimiin tai isojen puiden alaoksiin lumirajan alapuolella. Ilmastonmuutoksen arvellaan lisäävän versosurmalle otollisia olosuhteita, kuten lauhoja talvia . Kesien kuivat kaudet voivat alentaa tautiriskiä. Versosurmatuhon riski tulee arvioida ennen metsänuudistamista metsikön kasvupaikkatekijöiden avulla. Alavilla paikoilla on viljeltävä muita puulajeja kuin mäntyä. Mäntyä viljeltäessä sen eteläisempiä alkuperiä ei tule siirtää pohjoiseen alueille, joilla lämpösumma on yli 100 d.d.:tä pienempi kuin alkuperäalueen. Tämä vastaa alle 100 kilometrin siirtoa. Lisäksi 100 metrin siirto ylöspäin maaston korkeussuunnassa vastaa 100 kilometrin siirtoa pohjoiseen. Taudin leviämistä voidaan vähentää harvennuksilla, jolloin puiden alaoksien ilmavuus ja valo-olosuhde paranevat.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Etelänversosurma

Etelänversosurma on havaittu liittyvän mäntyjen versojen tuhoon vuonna 2021. Etelänversosurmatapauksia ilmeni tuolloin etenkin vedenpuutteesta kärsivissä männyissä, mikä edesauttaa mäntyjen kuolemaa yhdessä männynjuurikäävän ja okakaarnakuoriaisen kanssa. Etelänversosurmaa on löydetty etelä- ja lounaisrannikolta ja saaristosta, mutta sen tarkempaa levinneisyyttä selvitetään.
Etelänversosurmaa aiheuttaa havuparikas-sieni, jonka kasvua edistää kuiva ja kuuma kesä. Oireita ovat tyveltä ruskettuvat neulaset ja ylivuotisiin käpyihin ja kuolleisiin neulasiin muodostuvat mustat itiöpesäkkeet. Vakavassa taudinkuvassa männyn latvukset ruskettuvat kokonaan, tautia voi esiintyä myös muilla havupuilla. Havuparikas hyötyy ilmastonmuutoksesta.

Männynversoruoste tappaa männyn taimen latvakasvaimen ja aiheuttaa siten monihaaraisuutta. Tauti on yleinen koko maassa. Sateinen alkukesä edistää taudin leviämistä. Taimikon pituuskasvu hidastuu taudin myötä, mitä vielä tehostaa mäntyjä nopeampikasvuisemman lehtipuuston kilpailu. Sen vuoksi useamman vuoden kestänyt epidemia voi tukahduttaa muutoin hyvin alkaneen männyntaimikon kehityksen.

Männynversoruoste leviää taimiin haavan välityksellä, joten sen leviämistä voidaan ehkäistä estämällä haavan vesakon syntyminen uudistusalalle. Edullisin ja tehokkain keino on haapojen taskutus tai kaulaus pari–kolme vuotta ennen uudistushakkuuta. Kuolleet haavat muodostavat luonnon monimuotoisuudelle tärkeää lahoavaa puuainesta.

Männyntalvihome, aiemmin lumikariste, on männyn taimikoita ja taimitarhoja vaivaava tauti. Tauti tappaa lumen alle jääneet alaoksien neulaset. Sitä esiintyy koko maassa, yleisimmin paksun lumipeitteen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Homeen aiheuttamien tuhojen takia pieniä, runsaasti lunta keräävien lumen viipymäalueita ei tulisi uudistaa männylle. Hakkuutähteet lisäävät tuhoriskiä, sillä syksyllä metsikköön jäävät tuoreet männyn havut ovat taudille sopivia lisääntymisalustoja. Taimitarhoilla sitä esiintyy myös kuusella. Lumipeitteen oheneminen ilmaston lämpenemisen vuoksi luultavasti vähentää männyn talvihomeen esiintymistä.

Tervasroso on yleisimpiä männyn sienitauteja Suomessa. Tauti tekee pihkaisia koroja mäntyjen runkoon ja oksistoon alentaen tukkipuun määrää ja laatua ja jopa tappaen puita. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen.
Alttius taudille on periytyvää, joten uudistamiseen ei pidä käyttää taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet taimet on perusteltua poistaa taimikonhoidon yhteydessä. Sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen, joten ne ovat suositeltavaa poistaa harvennushakkuissa. Harvennusten viivästyminen lisää taudin leviämisriskiä. Männyn viljely reheville, tuoreille kasvupaikoille lisää tervasroson aiheuttamaa tuhoriskiä, etenkin jos pintakasvillisuudessa on runsaasti väli-isäntänä toimivaa metsämaitikkaa.

Myyrät voivat pahimmillaan olla metsänuudistajalle ylimääräistä työtä ja kustannuksia aiheuttava ongelma. Kaksi pahinta tuholaislajia ovat peltomyyrä ja metsämyyrä. Ensimmäinen jyrsii taimien tyviosia ja jälkimmäinen syö isojenkin havupuiden kärkisilmut ja latvakasvaimen kuoren. Myyräkantojen noin 3–4 vuoden välein toistuvina huippuvuosina aiheutuu laajoja tuhoja erityisesti koivun- ja männyntaimikoissa sekä toisinaan myös kuusentaimikoissa. Erityisen hyvin myyrille maistuvat haavan taimet.
Metsänuudistamiseen liittyvä myyrätuhojen riski on myös sitä suurempi mitä rehevämpi ja heinittyvämpi kasvupaikka on. Riski on erityisen suuri pellonmetsityskohteissa, joissa heinäntorjunta sekä varsinkin lehtipuilla taimisuojien käyttö on välttämätöntä tuhojen välttämiseksi.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Myyrätuhojen ehkäisy

Myyräkantojen ennusteita seuraamalla voi ennakoida tuhoriskiä ja arvioida sen perusteella metsänuudistamisen ajoittamista. Uudistusalan heinittymiseen voi vaikuttaa kasvattamalla puustoa tiheänä ennen uudistushakkuuta. Oikein valittu maanmuokkausmenetelmä on yksi keino vähentää myyrätuhojen riskiä.
Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös myyräkantojen huippuvuosien esiintymiseen. Tarkempia tietoja saa Luonnonvarakeskuksen [Metsäinfosta](https://metsainfo.luke.fi/).

Tukkimiehentäi on merkittävin pienten havupuutaimien tuholainen istutusaloilla. Tuoreet hakkuutähteet ja havupuiden kannot houkuttelevat tukkimiehentäitä uudistusalalle, jossa ne lisääntyvät havupuiden kannoissa. Aikuiset kuoriaiset nakertavat männyn- ja kuusentaimen kuorta ja vakava vioitus tappaa taimen. Hyvin runsas tukkimiehentäin kanta voi aiheuttaa jopa koko taimikon tuhoutumisen. Tuhoriski on suurin kulotuksen yhteydessä.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

Tuhoja ehkäisevät taimien käsittely kasvinsuojeluaineella ja erityisesti kivennäismaan tai turvepinnan paljastava maanmuokkaus. Hyviä tuloksia on saavutettu varsinkin mätästyksellä. Tukkimiehentäi karttaa paljasta maapintaa, kuten muokkausjälkeä. Taimen ympärille tulisikin istutuksessa jäädä vähintään 15 cm:n yhtenäinen kivennäismaapeite. Turvepintainen muokkausjälki suojaa taimea tukkimiehentäiltä lähes yhtä tehokkaasti kuin kivennäismaapintainen.
Lämpimämmän ilmaston odotetaan lisäävän tukkimiehentäituhoja kehityksen munasta aikuiseksi nopeutuessa, koska lajin kehitys on suoraan riippuvainen lämpötilasta.
Tarkempia tietoja saa Luonnonvarakeskuksen [Metsäinfosta](https://metsainfo.luke.fi/).

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

**Ytimennävertäjät**

Varttuneita puita vioittavat ja tappavat kaarnakuoriaiset, kuten pysty- ja vaakanävertäjä sekä kirjanpainaja ovat merkittäviä metsän terveyttä uhkaavia ja taloudellisia tappioita tuottavia tuholaisia. Ytimennävertäjät aiheuttavat tuhoja männiköissä ja [kirjanpainaja](/fi/toimenpiteet/kirjanpainajatuhojen-torjunta) kuusikoissa.
Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa hyönteistuhojen ennaltaehkäisyyn. Tärkein keino vähentää ytimennävertäjä- ja kaarnakuoriaistuhoja on metsätuholain noudattaminen, jossa tuoreiden tuhojen määrän ylittäessä kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla korjataan ne pois sekä noudattamalla ohjeita puutavaran poisviennissä tai muilla käsittelyillä. Kesäaikojen lämpötilojen vuosittaisten vaihtelujen takia on tärkeää, että tuhojen torjuntaan ryhdytään aiemmin, jos kesä on ollut normaalia kuumempi. Kuitenkin viimeistään 15.7. on eteläisessä Suomessa korjattava tuhot pois. Tuhoja voidaan torjua muina käsittelyinä puita kuorimalla tai käsittelemällä kasvinsuojeluaineella. Maanomistajaa ei koske tämä velvollisuus, jos toimenpiteiden suorittaminen on taloudellisesti kohtuutonta tai kyseessä on ylivoimainen este tai erityisen poikkeukselliset olosuhteet. Vähäinen määrä tuhopuuta toimii hyvänä monimuotoisuuden ylläpitäjänä tuottaen lahopuuta. Kuorensa kokonaan pudottaneet kuolleet kuuset ovatkin suositeltavaa jättää metsään lahopuuksi, sillä kaarnakuoriaiset eivät hyödynnä niitä enää vaan ne toimivat kaarnakuoriaisten vihollisten lisääntymispaikkoina.

Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua ja monimuotoisuutta. Tuhot voivat kuitenkin monissa tapauksissa muodostua metsänomistajan talouden kannalta hyvin haitallisiksi erityisesti, jos metsien käsittelyä ei tehdä asianmukaisesti. Tuhoja voidaan torjua monin eri keinoin. Tärkeintä on ehkäistä niihin ennalta ja reagoida tarvittaessa. Bioottisia eli elollisia tuhonaiheuttajia on erilaiset sienitaudit, hyönteiset ja nisäkkäät. Metsätaloudelle suurimmat tuhonaiheuttajat on esitelty omissa kuvauksissaan. Tässä artikkelissa esitellään muita elollisia tuhonaiheuttajia. Tarkempia tietoja tuhonaiheuttajista saa Luonnonvarakeskuksen Metsäinfosta .

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Harvennusmallien käyttöohje

Suojatiheikköjen jättäminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kantojen korjuu

Kallioelinympäristöt

Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta_vanha

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Metsitys

Tekopökkelöiden tekeminen hakkuissa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kirjanpainajan aiheuttaman tuhon hoito

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko