# Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen metsänkäsittelyssä

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien turvaamiseksi tehokkain keino on perustaa pysyviä suojelualueita, koska niiden monimuotoisuusarvot ovat usein pysyviä ja paranevat metsien jäädessä kokonaan käytön ulkopuolelle. Osaa luonnontilaisten kaltaisten metsien rakennepiirteistä, kuten vanhoja puita, lahopuuta tai palanutta puuta voidaan ylläpitää ja lisätä talousmetsien luonnonhoidon keinoin.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät – tunnistaminen ja turvaaminen

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen metsänkäsittelyssä

Ilmastonmuutos mahdollistaa tuholaisten leviämisen Ilmastonmuutos mahdollistaa uusien haitallisten lajien saapumista metsiimme. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa myös moni aiemmin harmiton hyönteislaji voi aiheuttaa tuhoja. Tällainen on esimerkiksi tähtikudospistiäinen, joka on aiheuttanut paikallisesti tuhoja. Laji elää valoisissa mäntyvaltaisissa metsissä, joissa toukkien neulassyönnistä seuraa kasvutappioita ja puiden kuivumista. Tuhoriskiä voidaan madaltaa suosimalla koivua sekapuuna. Myös monet sienitaudit voivat yleistyä. Uusia tulokkaita ovat esimerkiksi haavan kuoripolte, haavanroso, lepänruoste, saarnensurma, punavyökariste ja etelänversosurma. Vieras- ja tulokaslajien esiintymistä Suomessa seurataan aktiivisesti. Ruskomäntypistiäisen toukat syövät männyn neulasia. Kuva: ©Varpu Kuutti.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Ilmastonmuutos mahdollistaa tuholaisten leviämisen

Ilmastonmuutos mahdollistaa uusien haitallisten lajien saapumista metsiimme. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa myös moni aiemmin harmiton hyönteislaji voi aiheuttaa tuhoja. Tällainen on esimerkiksi tähtikudospistiäinen, joka on aiheuttanut paikallisesti tuhoja. Laji elää valoisissa mäntyvaltaisissa metsissä, joissa toukkien neulassyönnistä seuraa kasvutappioita ja puiden kuivumista. Tuhoriskiä voidaan madaltaa suosimalla koivua sekapuuna.
Myös monet sienitaudit voivat yleistyä. Uusia tulokkaita ovat esimerkiksi haavan kuoripolte, haavanroso, lepänruoste, saarnensurma, punavyökariste ja etelänversosurma.
Vieras- ja tulokaslajien esiintymistä Suomessa seurataan aktiivisesti.

Puiden sienitaudit voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita metsätaloudelle, mistä syystä niiden ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen on syytä kiinnittää huomiota. Versosurma voi vaivata ja tappaa kaikenkokoisia mäntyjä, mutta sitä esiintyy myös kuusella ja muilla havupuulajeilla. Männynversoruoste ja männyntalvihome tekevät tuhoja männyntaimikoissa. Tervasroso uhkaa erityisesti viljavienkasvupaikkojen männiköitä ja on yleinen tauti koko maassa.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Versosurma

Versosurma on sienitauti, jonka A-tyyppi iskee kaikenikäisiin ja kokoisiin mäntyihin ja kuusiin tappaen puiden nuoria kasvaimia ensin latvuksen alaosissa ja myöhemmin koko latvuksessa. Se tappaa männyn taimia myös taimitarhoilla koko maassa ja aiheuttaa koroja rungossa ja oksissa. Lähinnä Pohjois-Suomessa esiintyvä B-tyyppi taas leviää taimiin tai isojen puiden alaoksiin lumirajan alapuolella. Ilmastonmuutoksen arvellaan lisäävän versosurmalle otollisia olosuhteita, kuten lauhoja talvia . Kesien kuivat kaudet voivat alentaa tautiriskiä. Versosurmatuhon riski tulee arvioida ennen metsänuudistamista metsikön kasvupaikkatekijöiden avulla. Alavilla paikoilla on viljeltävä muita puulajeja kuin mäntyä. Mäntyä viljeltäessä sen eteläisempiä alkuperiä ei tule siirtää pohjoiseen alueille, joilla lämpösumma on yli 100 d.d.:tä pienempi kuin alkuperäalueen. Tämä vastaa alle 100 kilometrin siirtoa. Lisäksi 100 metrin siirto ylöspäin maaston korkeussuunnassa vastaa 100 kilometrin siirtoa pohjoiseen. Taudin leviämistä voidaan vähentää harvennuksilla, jolloin puiden alaoksien ilmavuus ja valo-olosuhde paranevat.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Etelänversosurma

Etelänversosurma on havaittu liittyvän mäntyjen versojen tuhoon vuonna 2021. Etelänversosurmatapauksia ilmeni tuolloin etenkin vedenpuutteesta kärsivissä männyissä, mikä edesauttaa mäntyjen kuolemaa yhdessä männynjuurikäävän ja okakaarnakuoriaisen kanssa. Etelänversosurmaa on löydetty etelä- ja lounaisrannikolta ja saaristosta, mutta sen tarkempaa levinneisyyttä selvitetään.
Etelänversosurmaa aiheuttaa havuparikas-sieni, jonka kasvua edistää kuiva ja kuuma kesä. Oireita ovat tyveltä ruskettuvat neulaset ja ylivuotisiin käpyihin ja kuolleisiin neulasiin muodostuvat mustat itiöpesäkkeet. Vakavassa taudinkuvassa männyn latvukset ruskettuvat kokonaan, tautia voi esiintyä myös muilla havupuilla. Havuparikas hyötyy ilmastonmuutoksesta.

Männynversoruoste tappaa männyn taimen latvakasvaimen ja aiheuttaa siten monihaaraisuutta. Tauti on yleinen koko maassa. Sateinen alkukesä edistää taudin leviämistä. Taimikon pituuskasvu hidastuu taudin myötä, mitä vielä tehostaa mäntyjä nopeampikasvuisemman lehtipuuston kilpailu. Sen vuoksi useamman vuoden kestänyt epidemia voi tukahduttaa muutoin hyvin alkaneen männyntaimikon kehityksen.

Männynversoruoste leviää taimiin haavan välityksellä, joten sen leviämistä voidaan ehkäistä estämällä haavan vesakon syntyminen uudistusalalle. Edullisin ja tehokkain keino on haapojen taskutus tai kaulaus pari–kolme vuotta ennen uudistushakkuuta. Kuolleet haavat muodostavat luonnon monimuotoisuudelle tärkeää lahoavaa puuainesta.

Männyntalvihome, aiemmin lumikariste, on männyn taimikoita ja taimitarhoja vaivaava tauti. Tauti tappaa lumen alle jääneet alaoksien neulaset. Sitä esiintyy koko maassa, yleisimmin paksun lumipeitteen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Homeen aiheuttamien tuhojen takia pieniä, runsaasti lunta keräävien lumen viipymäalueita ei tulisi uudistaa männylle. Hakkuutähteet lisäävät tuhoriskiä, sillä syksyllä metsikköön jäävät tuoreet männyn havut ovat taudille sopivia lisääntymisalustoja. Taimitarhoilla sitä esiintyy myös kuusella. Lumipeitteen oheneminen ilmaston lämpenemisen vuoksi luultavasti vähentää männyn talvihomeen esiintymistä.

Tervasroso on yleisimpiä männyn sienitauteja Suomessa. Tauti tekee pihkaisia koroja mäntyjen runkoon ja oksistoon alentaen tukkipuun määrää ja laatua ja jopa tappaen puita. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen.
Alttius taudille on periytyvää, joten uudistamiseen ei pidä käyttää taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet taimet on perusteltua poistaa taimikonhoidon yhteydessä. Sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen, joten ne ovat suositeltavaa poistaa harvennushakkuissa. Harvennusten viivästyminen lisää taudin leviämisriskiä. Männyn viljely reheville, tuoreille kasvupaikoille lisää tervasroson aiheuttamaa tuhoriskiä, etenkin jos pintakasvillisuudessa on runsaasti väli-isäntänä toimivaa metsämaitikkaa.

Myyrät voivat pahimmillaan olla metsänuudistajalle ylimääräistä työtä ja kustannuksia aiheuttava ongelma. Kaksi pahinta tuholaislajia ovat peltomyyrä ja metsämyyrä. Ensimmäinen jyrsii taimien tyviosia ja jälkimmäinen syö isojenkin havupuiden kärkisilmut ja latvakasvaimen kuoren. Myyräkantojen noin 3–4 vuoden välein toistuvina huippuvuosina aiheutuu laajoja tuhoja erityisesti koivun- ja männyntaimikoissa sekä toisinaan myös kuusentaimikoissa. Erityisen hyvin myyrille maistuvat haavan taimet.
Metsänuudistamiseen liittyvä myyrätuhojen riski on myös sitä suurempi mitä rehevämpi ja heinittyvämpi kasvupaikka on. Riski on erityisen suuri pellonmetsityskohteissa, joissa heinäntorjunta sekä varsinkin lehtipuilla taimisuojien käyttö on välttämätöntä tuhojen välttämiseksi.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Myyrätuhojen ehkäisy

Myyräkantojen ennusteita seuraamalla voi ennakoida tuhoriskiä ja arvioida sen perusteella metsänuudistamisen ajoittamista. Uudistusalan heinittymiseen voi vaikuttaa kasvattamalla puustoa tiheänä ennen uudistushakkuuta. Oikein valittu maanmuokkausmenetelmä on yksi keino vähentää myyrätuhojen riskiä.
Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös myyräkantojen huippuvuosien esiintymiseen. Tarkempia tietoja saa Luonnonvarakeskuksen [Metsäinfosta](https://metsainfo.luke.fi/).

Tukkimiehentäi on merkittävin pienten havupuutaimien tuholainen istutusaloilla. Tuoreet hakkuutähteet ja havupuiden kannot houkuttelevat tukkimiehentäitä uudistusalalle, jossa ne lisääntyvät havupuiden kannoissa. Aikuiset kuoriaiset nakertavat männyn- ja kuusentaimen kuorta ja vakava vioitus tappaa taimen. Hyvin runsas tukkimiehentäin kanta voi aiheuttaa jopa koko taimikon tuhoutumisen. Tuhoriski on suurin kulotuksen yhteydessä.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

Tuhoja ehkäisevät taimien käsittely kasvinsuojeluaineella ja erityisesti kivennäismaan tai turvepinnan paljastava maanmuokkaus. Hyviä tuloksia on saavutettu varsinkin mätästyksellä. Tukkimiehentäi karttaa paljasta maapintaa, kuten muokkausjälkeä. Taimen ympärille tulisikin istutuksessa jäädä vähintään 15 cm:n yhtenäinen kivennäismaapeite. Turvepintainen muokkausjälki suojaa taimea tukkimiehentäiltä lähes yhtä tehokkaasti kuin kivennäismaapintainen.
Lämpimämmän ilmaston odotetaan lisäävän tukkimiehentäituhoja kehityksen munasta aikuiseksi nopeutuessa, koska lajin kehitys on suoraan riippuvainen lämpötilasta.
Tarkempia tietoja saa Luonnonvarakeskuksen [Metsäinfosta](https://metsainfo.luke.fi/).

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

**Ytimennävertäjät**

Varttuneita puita vioittavat ja tappavat kaarnakuoriaiset, kuten pysty- ja vaakanävertäjä sekä kirjanpainaja ovat merkittäviä metsän terveyttä uhkaavia ja taloudellisia tappioita tuottavia tuholaisia. Ytimennävertäjät aiheuttavat tuhoja männiköissä ja [kirjanpainaja](/fi/toimenpiteet/kirjanpainajatuhojen-torjunta) kuusikoissa.
Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa hyönteistuhojen ennaltaehkäisyyn. Tärkein keino vähentää ytimennävertäjä- ja kaarnakuoriaistuhoja on metsätuholain noudattaminen, jossa tuoreiden tuhojen määrän ylittäessä kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla korjataan ne pois sekä noudattamalla ohjeita puutavaran poisviennissä tai muilla käsittelyillä. Kesäaikojen lämpötilojen vuosittaisten vaihtelujen takia on tärkeää, että tuhojen torjuntaan ryhdytään aiemmin, jos kesä on ollut normaalia kuumempi. Kuitenkin viimeistään 15.7. on eteläisessä Suomessa korjattava tuhot pois. Tuhoja voidaan torjua muina käsittelyinä puita kuorimalla tai käsittelemällä kasvinsuojeluaineella. Maanomistajaa ei koske tämä velvollisuus, jos toimenpiteiden suorittaminen on taloudellisesti kohtuutonta tai kyseessä on ylivoimainen este tai erityisen poikkeukselliset olosuhteet. Vähäinen määrä tuhopuuta toimii hyvänä monimuotoisuuden ylläpitäjänä tuottaen lahopuuta. Kuorensa kokonaan pudottaneet kuolleet kuuset ovatkin suositeltavaa jättää metsään lahopuuksi, sillä kaarnakuoriaiset eivät hyödynnä niitä enää vaan ne toimivat kaarnakuoriaisten vihollisten lisääntymispaikkoina.

Ytimennävertäjät (pysty- ja vaakanävertäjä) ovat kaarnakuoriaisia, jotka aiheuttavat tuhoja sekä nuoressa että varttuneessa männiköissä. Kuoriaiset lisääntyvät huhtikuusta alkaen etenkin talvella kaadetussa mäntypuutavarassa, mutta myös hakkuutähteissä, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa ja heikentyneissä puissa. Heinäkuun aikana nuoret aikuiset lentävät männyn latvuksiin ja kaivertavat vuosikasvaimia ontoiksi, mistä seuraa puustolle kasvu- ja laatutappioita. Puutavaraan kuoriaiset levittävät sinistäjäsientä.
**Pystynävertäjä** on yleinen koko maassa. Sen tuhot todennäköisesti lisääntyvät ilmaston lämmetessä. Laji pystyy ääritilanteessa tappamaan neulasia menettäneitä heikentyneitä puita muiden altistavien tekijöiden vallitessa ja aiheuttamaan voimakkaita kasvainvaurioita myös eläville puille. Kasvaimista lajin aikuiset siirtyvät talvehtimaan karikekerrokseen tai runkojen tyvikaarnan alle.
**Vaakanävertäjä** viihtyy yleisimmin metsään jätetyissä latvuksissa ja pystyyn kuolevien mäntyjen latvaosissa, mutta harvemmin puutavarapinoissa. Vaakanävertäjä muistuttaa tuholaisena pystynävertäjää, mutta on harvinaisempi.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

**Muita tuhoja aiheuttavia kaarnakuoriaisia**

**Okakaarnakuoriainen** elää männyn ohuen kuoren alla tuulenkaadoilla, hakkutähteillä ja heikentyneissä pystypuissa. Laji voi runsastuessaan iskeytyä myös terveisiin puihin. Kuoriainen viljelee kuljettamiaan sinistäjäsieniä ja samalla pilaa puutavaraa. Lajin aiheuttamat tuhot ovat yleistyneet 2000-luvulta alkaen maan etelä- ja itäosissa.
**Kuusentähtikirjaaja** on yleisin kaarnakuoriaisemme, joka elää kuusen ohuen kuoren alla nuorissa kuusissa tai isojen kuusten latvaosissa, iskeytyen joskus myös mäntyihin. Ne iskeytyvät yleensä heikentyneisiin kuusiin tai hakkuutähteisiin kuivattaen aluksi kuusen latvaosan ja vasta myöhemmin kuusi kuivuu kokonaan. Kuuset voivat olla heikentyneet kasvupaikan kuivuuden tai tilapäisesti harvennuksien takia.
**Aitomonikirjaaja** esiintyy kuusella ja harvoin myös männyllä. Laji yleistyy usein kirjanpainajatuhon yhteydessä. Kuoriainen viihtyy heikentyneissä pystypuissa ja tuulenkaadoissa koko maassa. Vahinko aiheutuu puiden kuivumisesta runsastumisen seurauksena, mutta tuhot ovat toistaiseksi pienialaisia.

**Havutikaskuoriainen** on yleinen koko maassa. Se menestyy kuusella ja männyllä puutavarassa, tuulenkaadoissa ja kannoissa. Laji pilaa keväällä havutukkeja kaivamalla tikapuita muistuttavat ja myöhemmin sinistäjäsienistä johtuen käytävät mustuvat, mistä syystä sahatavara ei kelpaa myyntiin.
**Juurinilurit** syövät havupuiden taimien nilaa, mutta myös maanpinnan alapuolella rangan ja juurten kuorta ja nilaa. Syöntijälki muistuttaa tukkimiehentäin tekemää vioitusta, mutta on syvempi. Nilurit tappavat taimia ja heikentävät kasvua muutamia vuosia istutuksen jälkeen, jolloin tuhot ovat paikallisia.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

**Mäntypistiäiset**

Mäntypistiäiset sekä mäntymittari ovat toukkina männyn neulasia syöviä tuhohyönteisiä. Mäntypistiäisiä on useita lajeja, mutta meillä niistä varsinaisia tuholaisia ovat laajempia vahinkoja aiheuttavat ruskomäntypistiäinen ja pilkkumäntypistiäinen.
**Ruskomäntypistiäiset** syövät alkukesällä kaikenikäisten mäntyjen neulaset uusinta vuosikertaa lukuun ottamatta. Puut toipuvat yleensä hyvin, koska puiden neulasista on vain osa syöty. Laji harvoin tappaa puita, mutta kasvutappiot ovat merkittävät. Laajat joukkoesiintymät kestävät yleensä 2-3 vuotta ja tapahtuvat noin 10-20 vuoden välein. Ruskomäntypistiäistuhoa pystytään biologisesti torjumaan monisärmiövirusvalmisteella.

**Pilkkumäntypistiäinen** on ruskomäntypistiäistä selvästi vaarallisempi, sillä sen toukat voivat loppukesällä syödä kaikki neulaskerrat lähinnä varttuneista männyistä. Joukkoesiintymän aikana myös nuoret männyt menettävät neulasensa. Pilkkumäntypistiäisen joukkoesiintymä johtaa huomattavaan puuston kuolleisuuteen ja voimakkaisiin kasvutappioihin, varsinkin jos neulassyöntiä esiintyy kahtena vuonna peräkkäin. Ytimennävertäjien seuraustuhot ovat yleisiä. Joukkoesiintymän aikana ei suositella harvennushakkuita, sillä se saattaa laajentaa ja pitkittää tuhon kestoa.

Ruskomäntypistiäisen munien talvikuolleisuuden minimilämpötilana on -35 - -37 astetta, jota kylmemmässä kuolleisuus kasvaa huomattavasti. Talvien lämpeneminen lisää tuhoriskiä etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Lisääntyvä UV-säteily saattaa tuhota enenevässä määrin tumamonisärmiöviruksia, jotka rajoittavat pistiäiskantaa.
Pilkkumäntypistiäinen aiheuttaa tuhoja Keski-Euroopassa yleisemmin kuin ruskomäntypistiäinen, mutta huomattavan laajoja pilkkumäntypistiäistuhoja on jo koettu Suomessakin. Pilkkumäntypistiäistuhot yleistyvät ilmaston lämmetessä, erityisesti kuivuusjaksojen vaikutuksesta.
Aiemmin monisärmiöviruksen lentolevitystä käytettiin ruskomäntypistiäistuhojen torjunnassa, mutta käyttö on nykyisin käytännössä mahdotonta. Monisärmiövirus ei vaikuta pilkkumäntypistiäisen kuolleisuuteen.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

**Mäntymittari**

Mäntymittari on yleinen lähes koko Suomessa, mutta joukkoesiintymiä tapahtuu lähinnä kuivilla kangasmailla Itä-Suomessa. Toukat syövät neulaset risaisiksi latvasta alkaen loppukesällä, mikä näkyy ruskettuneena latvuksena. Niukkasateisten kesien yleistyminen suosii mäntymittarituhoja.
Alla olevat lehtipuilla elävät mittariperhoset aiheuttavat maan etelä- ja keskiosissa satunnaisia, pienialaisia joukkoesiintymiä. Lajien toukat syövät lehvästöä alkukesällä.
Mäntypistiäis- tai mäntymittarituhoista kärsineitä kasvatusmänniköitä ei pidä harventaa ennen kuin tuhovaihe on ohi. Tuhoriskiä voi alentaa suosimalla sekametsien kasvatusta.

# Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

## Tukkimiehentäituhojen ehkäisy

**Muita puiden perhoslajeja**

**Hallamittari** on moniruokainen ja käyttää ravintonaan mm. tammen ja lehmuksen lehtiä. **Lumimittarin** joukkoesiintymät ovat olleet tyypillisiä Lounais- ja Länsi-Suomessa, mutta myös maan kaakkoisosissa koivikoita on syöty lehdettömiksi. Hallamittari ja lumimittari ovat viime vuosina runsastuneet myös pohjoisessa, mikä johtuu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta.
**Tunturimimittarin** 9-10 vuoden välein toistuvat, hyvin laaja-alaiset joukkoesiintymät ovat lähes säännöllisesti aiheuttaneet tunturikoivikoiden kuolemia ja vioitusta Pohjois-Suomessa. Laji on yleinen myös maan eteläosissa, mutta runsastuu koivikoissa vain maltillisesti. Lajilla ei ole metsätaloudellista merkitystä, mutta se vaikuttaa tunturikoivikoiden ekologiseen kestävyyteen.

**Havununnan** tuhot ovat Keski-Euroopassa mittavia, mutta nykyisin laji laajentaa levinneisyysaluettaan myös maassamme jo Keski-Suomen korkeudella saakka. Havununna syö etupäässä kuusen neulasia, mutta muiden havupuiden ja jopa lehtipuiden sekä varpujen lehvästö kelpaa toukkien ravinnoksi. Ilmaston lämmetessä havununnan leviäminen ja runsastuminen todennäköisesti jatkuu. Tulevina vuosikymmeninä runsastumisesta voi koitua laajempiakin tuhoja kuusi- ja mäntymetsiin.
Havununnan aiheuttamien tuhojen riskiin voidaan varautua ennakolta mm. välttämällä kuusen viljelyä kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla. Lisäksi riskiä voidaan pienentää ylläpitämällä lehtipuusekoitusta havupuuvaltaisissa metsissä sekä tekemällä harvennukset ajoissa. Puuston ylitiheys lisää useiden neulasia ja lehtiä syövien perhosten ja pistiäisten aiheuttamaa tuhoriskiä.

Uusien tuhohyönteislajien leviäminen Suomeen helpottuu aiempaa lämpimämpien talvien ja pidentyvän kasvukauden vuoksi.
Kasvinterveyslainsäädännössä on määritelty erittäin vaarallisiksi lajeiksi esimerkiksi saarni- ja jalavalajeja vioittava **saarnenjalosoukko**, kaikilla havupuulajeilla elävä **mäntyankeroinen** sekä lehtipuita vahingoittava **aasianrunkojäärä**.
Tärkein torjuntakeino on varmistaa, ettei ulkomailta tuleva kasviaines tai puutavara sisällä vaarallisia kasvintuhoojia.

Lisätietoa vieraslajeista ja niiden esiintymisestä: [https://vieraslajit.fi/](https://vieraslajit.fi/). Ruokavirasto vastaa vieraslajien torjunnasta.

Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua ja monimuotoisuutta. Tuhot voivat kuitenkin monissa tapauksissa muodostua metsänomistajan talouden kannalta hyvin haitallisiksi erityisesti, jos metsien käsittelyä ei tehdä asianmukaisesti. Tuhoja voidaan torjua monin eri keinoin. Tärkeintä on ehkäistä niihin ennalta ja reagoida tarvittaessa. Bioottisia eli elollisia tuhonaiheuttajia on erilaiset sienitaudit, hyönteiset ja nisäkkäät. Metsätaloudelle suurimmat tuhonaiheuttajat on esitelty omissa kuvauksissaan. Tässä artikkelissa esitellään muita elollisia tuhonaiheuttajia. Tarkempia tietoja tuhonaiheuttajista saa Luonnonvarakeskuksen [Metsäinfosta ](https://metsainfo.luke.fi/).

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua ja monimuotoisuutta. Tuhot voivat kuitenkin monissa tapauksissa muodostua metsänomistajan talouden kannalta hyvin haitallisiksi erityisesti, jos metsien käsittelyä ei tehdä asianmukaisesti. Tuhoja voidaan torjua monin eri keinoin. Tärkeintä on ehkäistä niihin ennalta ja reagoida tarvittaessa. Bioottisia eli elollisia tuhonaiheuttajia on erilaiset sienitaudit, hyönteiset ja nisäkkäät. Metsätaloudelle suurimmat tuhonaiheuttajat on esitelty omissa kuvauksissaan. Tässä artikkelissa esitellään muita elollisia tuhonaiheuttajia. Tarkempia tietoja tuhonaiheuttajista saa Luonnonvarakeskuksen Metsäinfosta .

Joutoalue on metsitetty istuttamalla kuusta. Kuva: © Airi Matila.

Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.

Metsitys

Metsitys sisältää metsänuudistamisen koko ketjun Metsittämisellä voidaan tavoitella erilaisia hyötyjä kuten puuntuotoksen ja hiilensidonnan kasvua. Metsityksellä on vaikutuksia myös alueen virkistyskäyttöön, maisemaan ja monimuotoisuuteen. Metsitykseen kuuluvat kaikki metsänuudistamisen vaiheet sisältäen taimikon varhaishoidon. Yleensä kohteilla on kiinnitettävä erityistä huomiota pintakasvillisuuden torjuntaan, joka varmistaa taimien alkukehitystä. Monilla metsitysaloilla tarvitaan myös lannoitusta ravinnetasapainon palauttamiseksi. Maanmuokkaus ja istutus tehdään pääosin kuten tavanomaisessa metsänviljelyssä. Vinkkejä metsitykseen:• Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan.• Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja siemen- ja taimialkuperiä.• Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.• Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta. Myyrät viihtyvät heinittyvillä metsitysalueilla. Taimisuojat vähentävät myyrätuhoja lehtipuiden istutusaloilla. Kuva: © Pertti Harstela / Vastavalo.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.

Heinäntorjunnalla estetään heinien ja ruohojen aiheuttama taimien kehittymiselle haitallinen kilpailu. Heinäntorjunta tehdään tarvittaessa 1-2 vuotta uudistamisesta mekaanisesti tai kemiallisesti.

Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Jos pintakasvillisuuden kilpailu on kovaa, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu. Pintakasvillisuutta voi olla tarpeen poistaa taimen ympäriltä käsin tai kemiallisesti.
Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.

Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.

Metsänviljelyn onnistumisen edellytyksenä on käyttää kasvupaikalle sopivaa puulajia sekä alueelle sopivaa puu- ja taimimateriaalia. Lisäksi istutustiheys, istutuspaikan valinta ja taimien oikein tehty varastointi ovat onnistuneen istutuksen perusta.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan, mistä se on otettu. Pohjalle jää yksinkertainen humuskerros. Maata ei saisi liioin vyöryä muokkauspisteen ulkopuolelle. Kivennäismailla maata voi myös ottaa humuskerroksen alta ja pudottaa sen samaan kohtaan humuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.

Kääntömätästys sopii keskikarkeille kivennäismaille ja turvemaille. Se tuottaa laakeita ja hieman kuopan reunan yläpuolelle yltäviä kivennäismaa- tai turvepintoja. Vesitalouden on oltava kunnossa kohteilla, joissa käytetään kääntömätästystä.

Mätäs tehdään laikusta saatavasta maasta kääntämällä pintamaata niin, että mättään alle jää kaksinkertainen humuskerros ja sen päälle tulee 5–10 cm paksu kivennäismaakerros. Turvemailla mätäs tehdään vastaavasti kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm. Istutuksessa taimipaakun tulee ylettyä humukseen.

Laikkumätästys sopii keskikarkeille ja hienojakoisille kivennäismaille sekä ojitetuille turvemaille, joilla kuivatus on kunnossa. Jatkuvatoimisessa laikkumätästyksessä uudistusalan maanmuokkaus tapahtuu automaattisesti muokkauskoneen liikkuessa. Jatkuvatoiminen laikkumätästys on moninkertaisesti tuottavampaa verrattuna kaivinkoneella tehtyyn mätästykseen.

Laikutus on maanpintaa paljastava maanmuokkausmenetelmä. Kylvöä tai luontaista uudistamista varten tehdyssä laikutuksessa muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Istutusta varten tehdyssä ei pintaan saisi jäädä humusta.

Kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla kivennäismaa paljastetaan laikuittain poistamalla pääosa humuskerroksesta maan pinnalta. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Laikkuja tulee tehdä 4 000–5 000 kappaletta hehtaarille riittävän taimitiheyden saavuttamiseksi.
Istutuskohteilla laikutus sopii maanmuokkausmenetelmänä samoille kohteille kuin äestys. Kaivinkoneella tehtävä laikutus sopii äestystä paremmin kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville kohteille. Menetelmä ei sovi turvemaille muokattaessa istutusta varten.
Istutusta varten tehtävässä laikutuksessa humus poistetaan kivennäismaan pintaa myöten, niin että puhdas humuksesta vapaa kivennäismaa paljastuu. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Istutuskohta on keskellä laikkua. Laikkuja tehdään vähintään istutustiheyttä vastaava määrä.

Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Metsänlannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuntuotosta ja metsätalouden kannattavuutta.

Maanmuokkaus tehdään maanpintaa paljastavilla tai kohoumia muodostavilla menetelmillä. Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa uudistamisen laatua.
Maanmuokkaus vaikuttaa metsikön kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen ja sillä voidaan vaikuttaa koko uudistamisketjun kustannustehokkuuteen. Onnistuneen uudistamisen edellytyksenä on kasvupaikan ja uudistustavan perusteella valittu maanmuokkausmenetelmä. Maanmuokkaus parantaa taimien kilpailuasemaa muuhun kasvillisuuteen nähden ja suojaa niitä muun muassa tukkimiehentäituhoilta.

Mätästys on maanmuokkaustoimenpide. Mätästys voidaan toteuttaa kääntömätästyksenä, naveromätästyksenä, laikkumätästyksenä tai ojitusmätästyksenä.

Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.

Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Viljely on metsän uudistamista joko kylvämällä tai istuttamalla.

**Istutus** on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi.
**Kylvö** on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön.

Äestyksessä paljastetaan kevyesti kivennäismaata. Menetelmä sopii karkeille ja keskikarkeille maille eli vettä läpäiseville maille. Äestys ei sovi turvemaille.

Äestyksessä kylvöä tai luontaista uudistamista varten kivennäismaa paljastetaan, mutta muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Äesjälkeä tarvitaan 4 000–5 000 metriä hehtaarille, jotta syntyy riittävästi hyviä itämiskohtia.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

# Metsitys

## Metsitys sisältää metsänuudistamisen koko ketjun

Metsittämisellä voidaan tavoitella erilaisia hyötyjä kuten puuntuotoksen ja hiilensidonnan kasvua. Metsityksellä on vaikutuksia myös alueen virkistyskäyttöön, maisemaan ja monimuotoisuuteen.
Metsitykseen kuuluvat kaikki metsänuudistamisen vaiheet sisältäen taimikon varhaishoidon. Yleensä kohteilla on kiinnitettävä erityistä huomiota pintakasvillisuuden torjuntaan, joka varmistaa taimien alkukehitystä. Monilla metsitysaloilla tarvitaan myös lannoitusta ravinnetasapainon palauttamiseksi. Maanmuokkaus ja istutus tehdään pääosin kuten tavanomaisessa metsänviljelyssä.

**Vinkkejä metsitykseen:**• Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan.• Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja siemen- ja taimialkuperiä.• Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.• Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.

# Metsitys

## Hyvä suunnittelu parantaa kannattavuutta

Entisen pellon metsitys on aina haastavaa. Helpointa se on tehdä heti peltoviljelyn loputtua. Haastavimpia metsityskohteita ovat pitkään viljelemättä olleet entiset pellot heinittymisen ja vesoittumisen vuoksi. Turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat taas useimmiten otollisia metsitykseen.
Metsittäminen ei ole ainespuunkasvatuksen näkökulmasta kovin kannattavaa yksityistaloudellisesti. Kuitenkin esimerkiksi lyhytkiertoinen hieskoivun kasvatus tai männyn viljely suonpohjilla on todettu kannattavaksi. Suonpohjien metsityksen taloustarkasteluja on tehty vain vähän.
Huolellinen kohdevalinta ja metsitysketjun suunnittelu vähentävät epäonnistumisen riskiä.

Metsitys on yleensä huomattavasti kalliimpaa kuin tavanomainen metsänuudistaminen. Puunmyyntituloja metsitetty alue tuottaa vasta vuosikymmenten kuluttua. Metsänomistajan kannalta metsityksen kannattavuus investointina on tämän vuoksi alhainen, jos metsitys toteutetaan kokonaan omalla rahoituksella. Pitkällä tähtäimellä joutoalueiden hyötykäyttö metsätaloudessa saa aikaan myönteisiä talousvaikutuksia.

Onnistunut kohdevalinta on keskeinen tekijä metsityksen kannattavuudelle. Metsitettäviksi kohteiksi on syytä valita sellaisia, joissa hyvä metsitystulos voidaan saavuttaa kohtuullisin työmäärin ja kustannuksin. Metsitys edellyttää metsänomistajalta yleensä vähintään 10 vuoden sitoutumista säännöllisiin hoitotöihin, jotta kohteelle saadaan täystiheä taimikko. Alueelle voi löytyä myös metsitystä kannattavampia käyttötarkoituksia.

# Metsitys

## Erityishuomiota perinneympäristöihin

Suunniteltu metsityskohde voi olla arvokas perinneympäristö eli perinnebiotooppi. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaita perinneympäristöjä, kuten hakamaita, ketoja ja niittyjä, ei tule metsittää vaan hoitaa avoimina luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tietoa perinneympäristöistä saa Elinvoimakeskuksesta.

# Metsitys

## Entiset pellot voivat olla monimuotoisia

Pitkään käytöstä pois olleelle pellolle on voinut kehittyä avoimuutta vaativaa monimuotoista kasvillisuutta. Kohteilla saattaa esiintyä harvinaista tai jopa uhanalaista lajistoa. Tällaiset lajiesiintymät tai niiden läheisyydessä sijaitsevat alat olisi hyvä hoitaa avoimina metsityksen sijaan. Tietoa luontoarvoiltaan merkittävistä maatalousalueista alueen saa Elinvoimakeskuksesta.

# Metsitys

## Ennallistaminen tai kosteikon perustaminen vaihtoehtona

Entisten turvetuotantoalueiden ennallistamisella tai kosteikon perustamisella voidaan saada osassa kohteita parempia ilmasto- ja monimuotoisuushyötyjä kuin metsityksellä ja sen vaatimalla kuivatuksella. Märkyys ja paksu turvekerros heikentävät tai jopa estävät metsityksen onnistumisen. Mahdollisuus palauttaa suoluontoa ennallistamalla on arvokasta erityisesti eteläisessä Suomessa, jossa varsinkin luonnontilaiset viljavat suot ovat nykyisin harvinaisia.

# Metsitys

## Monimuotoisuus- tai riistapelto osana metsityskohdetta

Metsityksen sijaan voidaan perustaa monimuotoisuus- tai riistapelto, joka sopii esimerkiksi vaikeasti viljeltävälle peltolohkolle, eläinten suosimalle alueelle sekä kosteikon ja perinneympäristön läheisyyteen. Peltoon kylvetään riista-, pölyttäjä-, maisema-, niitty- tai peltolintukasveja. Lisää tietoa monimuotoisuuspelloista voit lukea Ruokaviraston sivuilta.

# Metsitys

## Puulajisekoitus ja erityiskohteiden rajaus lisää luonnon monimuotoisuutta

Yhden puulajin metsitysalueet ovat luonnon ja maiseman kannalta yksipuolisia. Sekapuustoisuuden tavoittelu monipuolistaa metsän rakennetta. Puulajisekoitus vaikuttaa myönteisesti maisemaankin.
Alueella voi esiintyä kohteita, joiden säilyttäminen tai korostaminen tukee monimuotoisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi kosteat painanteet ja niittylaikut. Myös yksittäiset isot kivet tai kiviröykkiöt monipuolistavat maisemaa ja voivat tarjota elinympäristöjä esimerkiksi matelijoille.

Metsityksen hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella voidaan välttää metsityksen haitallisia luontovaikutuksia ja luoda edellytyksiä monimuotoisen metsän kehittymiselle. Ennen päätöstä metsittämisestä on syytä selvittää alueen vaihtoehtoisia maankäyttömuotoja monimuotoisuuden, vesistöjen ja ilmaston kannalta.

# Metsitys

## Maisema-arvot punnittava metsityksessä

Metsityksen vaikutukset maisemaan korostuvat asutuksen, teiden ja vesistöjen läheisyydessä. Metsityksessä maisemaan voidaan vaikuttaa metsitysalueen rajaamisella, puiden viljelytavalla ja puulajien valinnalla.
Avoimet alueet ovat usein osa kulttuurimaisemaa. Vaarana on, että metsityksellä muutetaan avointa kulttuuri- ja maaseutumaisemaa haitallisesti. Metsitysalueen maisemallisesti jyrkkää reunaa voidaan pehmentää istuttamalla reunavyöhykkeelle lehtipuuvaltainen puusto. Pensaiden säästäminen esimerkiksi metsitysalueiden reunavyöhykkeillä luo vaihtelua maisemaan ja on eduksi myös riistalajeille ja pellonreunojen lintulajeille.
Puiden sijoittelulla on merkitystä maisemalle ja luonnolle. Taimien istuttaminen suoriin riveihin helpottaa taimien havaitsemista mahdollisen heinäntorjunnan yhteydessä, mutta suorat puurivit eivät vastaa luonnollisen näköistä metsämaisemaa. Turvetuotannosta poistuneilla alueilla ei ole juurikaan maisemallisia arvoja. Tällöin metsitys parantaa alueen viihtyisyyttä. Käytöstä poistettujen turvetuotantoalueiden suunnittelussa on mahdollisuuksia huomioida maisema esimerkiksi erilaisia jatkokäyttömuotoja yhdistelemällä.

# Metsitys

## Virkistysarvojen lisääminen metsitysalueella

Turvetuotannosta poistetun alueen muuttaminen metsäksi lisää mahdollisuuksia marjastukseen, sienestykseen ja muihin jokaisen oikeuden nojalla tapahtuviin harrastuksiin. Entisillä suonpohjilla marja- ja sienisadot saattavat olla kuitenkin niukat.
Jos metsitysalueelle tavoitellaan virkistyskäyttöä, on metsityksen suunnittelussa syytä selvittää kulkureittien ja muiden rakenteiden tarvetta ja sijaintia.

Metsityksen aikaansaama puustoisuus muuttaa maisemaa. Vaikutukset kasvavat puuston varttuessa, kun puut peittävät aiemman avoimen maiseman. Maiseman muuttumista on hyvä ennakoida kauko- ja lähimaisemassa, jotta metsitysalue sulautuisi ympäröivään maisemaan. Metsitys voi parantaa alueen virkistyskäyttöarvoa.

# Metsitys

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Metsitys tuottaa ilmastohyötyjä, jotka liittyvät kasvihuonekaasupäästöjen hallintaan ja hiilensidontaan. Ilmastohyötyjä syntyy jo lyhyellä eli alle 25 vuoden aikavälillä, kun uusi puusto alkaa sitoa hiiltä ilmakehästä. Merkittävimmät hyödyt saadaan kuitenkin puuston varttuessa. Pitkällä aikavälillä hiiltä voidaan siirtää myös puutuotteisiin.

# Metsitys

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Metsittämättömät, turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat päästölähteitä, kun turpeennoston päätyttyä jäljelle jäänyt orgaaninen aines hajoaa. Erityisen suuria päästölähteitä ovat suopellot. Hylätyn pellon ruohojen, heinien ja varpujen muodostaman kasvillisuuden hiilensidonta on vähäinen verrattuna maaperästä tuleviin kasvihuonekaasupäästöihin.
Metsittäminen voi vähentää merkittävästi turvemaiden maaperän päästöjä, mutta erityisesti suopelloilla päästöt jäävät suuriksi tämän jälkeenkin. Vedenpinnan säätely on syytä suunnitella tarkasti. Jos vedenpinta on liian korkealla, maaperästä vapautuu metaania ja puuston kehitys vaarantuu liiallisen märkyyden vuoksi. Vedenpinta ei saa myöskään laskea liikaa, jottei turpeen hajoaminen kiihdy ja maaperän hiilidioksidipäästöt kasva.

Joutoalueiden metsitys tuottaa uutta metsäalaa, jolle aikaansaatu puusto sitoo hiiltä ja hillitsee näin ilmastonmuutosta. Hiiltä sitoutuu puuaineksen lisäksi myös aiempaa enemmän maaperään. Metsitys ei ole ensisijainen vaihtoehto kaikille joutoalueille, koska alueella voi olla merkittävämpi arvo kulttuurimaisemana tai luontokohteena kuten kosteikkona.
Ojitetut turvemaat, kuten viljelystä poistuneet turvemaapellot ja turvetuotannosta vapautuneet alueet, ovat puuttomina merkittäviä hiilidioksidin päästölähteitä. Näiden metsityksessä on huomioitava erityisesti vesitalous haitallisten ilmastovaikutusten minimoimiseksi.

# Metsitys

## Tavoitteena onnistunut metsitys

Metsitystä suunniteltaessa selvitetään ensimmäiseksi kohteen metsityskelpoisuus. Se kertoo alustavasti investoinnin kannattavuudesta. Metsitys onnistuu kivennäismailla yleensä varmemmin kuin turvemailla. Turvetuotannosta vapautuneet, ohutturpeiset suonpohjat ovat kuitenkin yleensä hyviä metsityskohteita.
Turvemaapelloilla on usein puutetta kaliumista, typpeä on liikaa tai ravinnetasapaino on muutoin huono puiden tarpeeseen nähden.
Ongelmallisia metsityskohteita voivat olla myös maalajiltaan hienojakoiset, maalajiltaan tiiviit ja kosteat sekä sijainniltaan alavat alueet. Haasteita on myös kohteilla, joilla pintakasvillisuus tai vesakko on päässyt valtaamaan alan.

# Metsitys

## Vesitalous usein ratkaisevaa

Etenkin turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien metsityksen perusedellytyksenä on riittävä kuivatus. Kohde ei ole metsityskelpoinen, jos se on ympäristöään alavammalla paikalla eikä sitä pysty kuivattamaan tavanomaisin metsäojin. Kohteen voi myös ennallistaa suoksi tai siitä voi kehittää esimerkiksi riistakosteikon tai lintujärven.

# Metsitys

## Vesitalous usein ratkaisevaa

### Alueen metsityskelpoisuuden arviointi.

##  [Joutoalueen metsityskelpoisuus](/fi/node/808)

Table
| Metsityskelpoisuus | Tarkasteltavat ominaisuudet |
| --- | --- |
| 1. Biologinen | maaperän ravinnemäärä ja -tasapaino sekä vesitalouslämpösumman riittävyystuhojen esiintymisriski |
| 2. Tekninen | vesitalous, kuten ojien kunto ja tulvaherkkyysmaaperän rakenne (kivisyys, maalaji)saavutettavuus ja pinta-ala |
| 3. Maisemallinen | sijainti ja näkyvyyskulttuurimaiseman säilyttäminen |
| 4. Luonnon monimuotoisuus | mahdolliset perinnebiotoopit ja niiden säilyttäminenluontokohteiden esiintyminen alueella ja sen ympäristössä |

Metsitystä suunniteltaessa on tarpeen ensimmäiseksi selvittää alueen ominaisuudet metsityksen kannalta. Kaikki joutoalueet eivät ole metsityskelpoisia tai niillä voi olla kokonaiskestävyyden kannalta suurempi arvo muussa kuin metsänkasvatuksessa.

# Metsitys

## Mätästys sopii monelle kohteelle

Mätästyksen tyyppinen maanpinnan käsittely sopii melko usealle kohteelle. Maanpinta ei rikkoudu tarpeettomasti, mikä vähentää pintakasvillisuuden runsastumista sekä muokkauksen aiheuttamaa hiilen vapautumista maaperästä. Mätäs tarjoaa myös hyvän kasvualustan taimelle. Muokkausmenetelmät, jotka nostavat taimet irti tasapinnasta, parantavat taimien kilpailuedellytyksiä pintakasvillisuutta vastaan.

# Metsitys

## Pellon maanmuokkaus kyntämällä

Heti pellon maatalouskäytön loppumisen jälkeen metsitettävä ala voidaan kyntää maatalouskalustolla. Erityisesti paksuturpeisilla pelloilla, joilla on käytetty painomaata maanparannusaineena, on syytä suosia matalaa vaotusta, jotta vähäravinteista turvetta sekoittuisi pintamaahan vain vähän.

# Metsitys

## Maanmuokkaus korvaa lannoituksen ohutturpeisilla suonpohjilla

Turvetuotannosta vapautuneilla, ohutturpeisilla suonpohjilla tuhkalannoituksen vaihtoehtona on ojitusmätästys, jossa kivennäismaasta saadaan ravinteita puiden juurten ulottuville. Jos ohutturpeinen kohde on ehtinyt heinittymään, mätästys on suositeltava vaihtoehto. Maanmuokkauksen tarkoituksena on sekoittaa kivennäismaata puiden juurikerrokseen. Muokkauksessa tehdään matalia mättäitä.

Maanmuokkaus on lähes kaikilla metsityskohteilla välttämätöntä, jotta puuntaimilla olisi kasvuedellytykset. Poikkeuksena ovat kohteet, joissa hyödynnetään jo aiemmin syntynyttä kasvatuskelpoista taimiainesta. Myös hyvin ohutturpeiset turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat voidaan joissakin tapauksissa metsittää ilman maanmuokkausta. Muokkausmenetelmän oikealla valinnalla ja kohdentamisella vähennetään kiintoaineen irtoamista ja ravinteiden kulkeutumista pois muokkausalueelta.

Ojien perkaus on perusteltua tehdä maanmuokkauksen yhteydessä. Vanhoja ojia ei saa perata vesistöihin asti, vaan ranta-alueelle on jätettävä käsittelemätön suojakaista. Lisäksi on huolehdittava tarvittavista vesiensuojelurakenteista kuten laskeutusaltaista. Lue lisää: [Ojien kunnostuksen toteutus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-642)

# Metsitys

## Metsityskelpoisten suonpohjien ojituksen kunnostus

Usein turvetuotantoalueiden ojitus pysyy kunnossa turpeennoston loppuun saakka, joten pelkkä ojien kunnostus riittää. Sopiva sarkaleveys on 40 metriä. Hienojakoisilla pohjamailla voidaan tarvita lisäojia liiallisen märkyyden poistamiseksi, vaikka alue on muutoin metsityskelpoinen. Tarvittaessa lisäojat kaivetaan poikittain vanhoihin sarkaojiin nähden. Ojien uudelleen linjauksen tarve voidaan selvittää vaaituskoneella. Vesiensuojeluratkaisuihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Etenkin sulfaattimailla tarpeettoman syvät ojat ovat hyvin haitallisia vesistövaikutuksiltaan. Ojien kuntoa on syytä seurata metsityksen jälkeen.

Varsinkin viljelemättömien peltojen ojat ovat usein umpeutuneet, jolloin ojien perkaus voi olla tarpeen. Myös turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla saattaa olla tarvetta ojituksen kunnostamiseen. Vesitalouden järjestelyissä on käytettävä kohteelle parhaiten sopivia, tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä ympäristöhaittojen minimoimiseksi.

**Toimia luonnon- ja maisemanhoidon edistämiseksi metsityskohteilla:**• Säästetään lahopuu, jos sitä on. Lahopuuta voidaan myös lisätä tekopökkelöin, jos mahdollista. • Säästetään olemassa olevia puita ja pensaita siinä määrin, etteivät ne haittaa metsityksen onnistumista. Pajut ja kukkivat pensaat ovat tärkeitä varsinkin pölyttäjille. • Tavoitellaan sekametsää. Tätä toteutetaan istuttamalla osalle aluetta muun kuin pääpuulajin havu- tai lehtipuuryhmiä maaperän kasvuominaisuudet huomioon ottaen. Samalla hyödynnetään luontaisesti syntyviä taimia. Erityisesti lehtipuiden suosiminen tukee monimuotoisuutta. • Rajataan pienialaiset märät maastonkohdat metsityksen ulkopuolelle.• Vesitalouden järjestelyissä käytetään tarveharkintaa.• Luonnonhoito huomioidaan myös myöhemmissä metsänhoitotöissä ja hakkuissa.

Metsityskelpoisuuden määrittämisen jälkeen on tärkeää arvioida luonnon- ja maisemanhoidon toteutusta metsityksessä. Kohteella voi olla ympäristöstään erottuvia maastonkohtia, kuten kosteita painanteita, jotka voidaan hyödyntää vaihtelun lisäämiseksi metsämaisemassa.

**Metsityksessä huomioitavaa:**• Ojituksen kunnostustarve ja muu vesitalouden järjestely• Maanmuokkausmenetelmä • Tarve lannoitukseen välittömästi ja myöhemmin• Uudistamistapa ja käytettävä viljelymateriaali• Vesakon raivaustarve ennen metsänviljelyä• Heinäntorjuntatarve välittömästi ja etenkin kasvatuksen alkuvaiheessa• Taimikonhoitotarpeen ennakointi ja seuranta

# Metsitys

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

Metsityksen suunnittelussa on tärkeää tunnistaa kohteen maalaji, joka rajaa metsityksessä käytettävät menetelmät. Alueen maalaji on syytä käydä määrittämässä näytekaivun perusteella. Näytekuoppa kaivetaan eloperäisen humuskerroksen alla olevaan pohjamaahan asti, mutta kuitenkin enintään 40 cm:n syvyiseksi.
Turvemaiden metsityksen suunnittelussa on tarpeen määrittää turvekerroksen paksuus ja tarkastella sen alla olevan pohjamaan laatua. Metsänhoidon suosituksissa ohutturpeisiksi luokitellaan maat, joissa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Kun turvekerros on yli 30 cm, maa luokitellaan paksuturpeiseksi.
Turvealueilla pohjamaan laatua on helpointa tarkkailla ojien reunoista. Ohutturpeisilla kohteilla pohjamaan saa esiin kaivamalla lapiolla kuopan turpeeseen. Pohjamaan maalaji selvitetään aistinvaraisesti.

Hietaiset ja sitä hienommat kivennäismaat ovat pohjamaana hyviä metsityksen kannalta, ja erityisesti silloin, kun turvetta on vähemmän kuin 30 cm. Kun turvekerros on paksu, yli 30cm, tarvitaan metsityksen yhteydessä lannoitus kivennäisravinteilla, vaikka pohjamaa olisi hienolajitteinen. Paksuilla turvekerroksilla puiden juuret yltävät harvoin pohjamaahan.
Turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla turvekerroksen paksuus voi vaihdella paljon. Joihinkin osiin on voinut jäädä muita paksumpi tai ohuempi turvekerros tuotannon loppuessa. Tästä syystä turvekerroksen paksuus on syytä mitata koko alueelta. Yleiskuvan saa sijoittamalla koko alueen läpi kulkevia mittauslinjoja, joilta turpeen paksuus mitataan muutaman kymmenen metrin välein. Näiltä linjoilta mitataan turpeen paksuus vähintään entisten tuotantosarkojen keskeltä, mutta mielellään myös joistakin kohdista ojien vierestä.
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen on ensiarvoista vesiensuojelulle ja metsänviljelyn onnistumiselle. Sulfaattimailla maanmuokkauksessa ja mahdollisessa ojituksen kunnostamisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta, jotta rikkihappoa muodostava maakerros ei paljastu.

Turpeen paksuuden ja sen alla olevan kivennäismaan ominaisuuksien tunteminen on hyvin tärkeää, jos on välttämätöntä suunnitella ojitustoimenpiteitä pohjavesialueen vaikutuspiiriin. Vesille aiheutuvat ympäristövaikutukset on selvitettävä.
Metsitysketjujen rakennetta ja eri töiden ajoitusta on kuvattu seuraavissa taulukoissa.
Lue myös: [Maalajit ja niiden tunnistaminen | Metsänhoidon suositukset](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/maalajit-ja-niiden-tunnistaminen)

# Metsitys

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

### Metsitysketjut joutoalueille pois lukien turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat.

##  [Metsitysketjut joutoaluella taulukkona lukuunottamatta suonpohjia](/fi/node/801)

Table
|   | Työmaasuunnitelman laadinta | Taimien tilaus, puulaji, taimikoko 2 v | Vesakon raivaus | Maanmuokkaus | Ojien kunnostus | Pintakasvillisuuden torjunta1 | Boorilannoitus | Istutus  ---Taimien suojaus (taimisuojat1/kemiallinen2) | Työmaan tarkastus ja tarvittaessa heinääminen | Varhaisperkaus | Kali + boorilannoitus |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Ajankohta | kevät 0 | kevät 0 | kevät 0 | kevät 0 - kesä 0 | kevät 0 -kesä 0 | loppukesä 1 (kone) tai istutuksen jälkeen kesä 2 (käsin) | pintakasvillisuuden torjunnan yhteydessä tai istutuksen jälkeen | kevät 2 | loppukesä 2, kesä 3, kesä 4, kesä 5 | vuosi 6-7 | noin 5 vuoden kuluessa |
| Vanhat sorakuopat, hylätyt tontit ja muut vastaavat: kivennäismaata, jonka maalajina karkea hieta ja hiekka | kyllä | mänty | tarvittaessa | laikkumätästys, kiviset kohteet: äestys | - | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jossa maalajina karkea hieta tai hiekka | kyllä | kuusi, rauduskoivu | tarvittaessa | laikkumätästys | tarvittaessa | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jonka maalajina hieno hieta, hiesu, savi tai multa | kyllä | kuusi, myös lehtipuut mahdollisia | tarvittaessa | laikkumätästys, hienojakoiset ja kosteat: ojitusmätästys | tarvittaessa, hienojakoiset ja kosteat: kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus enintään 30 cm | kyllä | kuusi, tervaleppä (varauksin hieskoivu tai mänty) | tarvittaessa | ojitusmätästys | tarvittaessa | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | kyllä (3) |
| Peltoviljelyssä ollut alue: turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus yli 30 cm | kyllä | kuusi, kun ei ole hallanvaaraa, (varauksin mänty tai hieskoivu) | tarvittaessa | ojitusmätästys | kyllä | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | kyllä |

# Kirjanpainajan aiheuttaman tuhon hoito 

Kirjanpainajan aiheuttamat tuhot kuusille voivat edetä säännöllisenä rintamana vaurioituneen metsänreunan ympärillä tai kuusikon sisällä pesäkkeittäin. Kirjanpainajatuhot laajenevat ja jatkuvat vuosia suotuisissa olosuhteissa, jos asiaan ei puututa.
Kirjanpainajapopulaation tulevaa kasvua voidaan hillitä ajoittamalla tuulenkaatojen korjuu ja tuhoalueiden hakkuut metsätuholain mukaisesti ja lämpiminä kesinä jo selvästi ennen määräaikoja. Laajemman tuhon alueella poistetaan hakkuussa kuusikkoa myös heikentyneiden puiden ympäriltä.
Kuivat kuusen pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole enää perusteltua tuhojen torjumiseksi. Lahopuut lisäävät metsän monimuotoisuutta.

Kirjanpainajatuhojen torjunta

Kirjanpainajan aiheuttamat tuhot kuusille voivat edetä säännöllisenä rintamana vaurioituneen metsänreunan ympärillä tai kuusikon sisällä pesäkkeittäin. Kirjanpainajatuhot laajenevat ja jatkuvat vuosia suotuisissa olosuhteissa, jos asiaan ei puututa.

Kirjanpainajapopulaation tulevaa kasvua voidaan hillitä ajoittamalla tuulenkaatojen korjuu ja tuhoalueiden hakkuut metsätuholain mukaisesti ja lämpiminä kesinä jo selvästi ennen määräaikoja. Laajemman tuhon alueella poistetaan hakkuussa kuusikkoa myös heikentyneiden puiden ympäriltä.

Kuivat kuusen pysty- ja maalahopuut, joista kaarna irtoaa, eivät ole enää kirjanpainajan lisääntymispaikkoja. Niiden korjuu ei ole enää perusteltua tuhojen torjumiseksi. Lahopuut lisäävät metsän monimuotoisuutta.

Kirjanpainajan aiheuttaman tuhon hoito 

Sopivia tilanteita tekopökkelön tekemiselle:• Kasvatus- tai uudistushakkuu tehdään metsikössä, jossa lahopuuta on hyvin vähän.&nbsp;• Tärkeä maastonkohta, esimerkiksi kiinteä muinaisjäännös, halutaan merkitä maastoon.• Pökkelöidään puu, joka säästöpuuna voisi kaatua tien, rakennuksen tai sähkölinjan päälle.&nbsp;• Kaadettava puu on normaalin katkaisun kannalta hankalassa maastonkohdassa (esim. siirtolohkareen vieressä).&nbsp;• Tavoitellaan kolopesijöiden ja pölyttäjien elinmahdollisuuksien lisäämistä.• Uudistusalalle jätettävien hieskoivujen ei haluta levittävän siementä uudistusalalle. Tekopökkelöitä voidaan hyödyntää kasvatushakkuilla säästöpuuryhmien merkitsemiseksi. Tekopökkelön katkaistun latvan jättäminen maastoon lisää pökkelön positiivista vaikutusta monimuotoisuudelle. Kuva: © Teemu Huikuri. Tekopökkelöitä voidaan tehdä kaikilla hakkuilla. Niiden puulajivalinnassa on hyvä suosia koivua, mutta toteutus riippuu myös käsiteltävän kohteen puustosta. Kuva: © Teemu Huikuri.

**Sopivia tilanteita tekopökkelön tekemiselle:**• Kasvatus- tai uudistushakkuu tehdään metsikössä, jossa lahopuuta on hyvin vähän. • Tärkeä maastonkohta, esimerkiksi kiinteä muinaisjäännös, halutaan merkitä maastoon.• Pökkelöidään puu, joka säästöpuuna voisi kaatua tien, rakennuksen tai sähkölinjan päälle. • Kaadettava puu on normaalin katkaisun kannalta hankalassa maastonkohdassa (esim. siirtolohkareen vieressä). • Tavoitellaan kolopesijöiden ja pölyttäjien elinmahdollisuuksien lisäämistä.• Uudistusalalle jätettävien hieskoivujen ei haluta levittävän siementä uudistusalalle.

Lahopuun määrää voidaan lisätä aktiivisesti tekemällä tekopökkelöitä katkaisemalla puun runko noin 2–5 metrin korkeudelta. Tekopökkelöitä on suositeltavaa tehdä pääasiassa kuusista ja koivuista sekä mäntyvaltaisissa metsissä koivuista ja männyistä. Harvinaisemmat lehtipuut on suositeltavaa jättää eläviksi säästöpuiksi. Monimuotoisuushyöty lisääntyy, mikäli tekopökkelön katkaistu latvaosa jätetään korjaamatta.

Tekopökkelöiden tekeminen

Lahopuun määrää voidaan lisätä aktiivisesti tekemällä tekopökkelöitä katkaisemalla puun runko noin 2–5 metrin korkeudelta. Tekopökkelöitä on suositeltavaa tehdä pääasiassa kuusista ja koivuista sekä mäntyvaltaisissa metsissä koivuista ja männyistä. Harvinaisemmat lehtipuut on suositeltavaa jättää eläviksi säästöpuiksi. Monimuotoisuushyöty lisääntyy, mikäli tekopökkelön katkaistu latvaosa jätetään korjaamatta. 

Riistatiheikön tavoitekuva Riistatiheikkömetsän yleisilmettä leimaa hallittu hoitamattomuus. Tavoitekuva saadaan aikaan metsänhoitotoimin jättämällä paikoitellen pieniä alueita raivaamatta, niin kutsuttuja raivaus- tai harvennuskatkoja. Harvennus- tai hakkuukatkossa käsittely keskeytetään tai toteutetaan vähemmän voimakkaana. Tihentymiä&nbsp;jätetään&nbsp;tasaisin&nbsp;välein, mutta ne eivät välttämättä ole pysyviä. Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin. Tiheikössä voi olla kasvatettavien puiden lisäksi alikasvoskuusia ja monipuolista lehtipuustoa sekä pensaita. Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa. Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi: vesistöjen varsien suojakaistat ja pienvesien lähiympäristöt ojanvarret kosteat painanteet ja painanteiden reunat sekä pienet soistumat suon ja kankaan välinen vaihettumisvyöhyke, erityisesti korvet peltojen reunavyöhykkeet säästöpuuryhmät ja niiden laiteet leppä- ja haaparyhmät kohdat, joissa kasvavien kuusten alaoksat ulottuvat maahan kallionyppylät, kallioiden laiteet, suppakuopat ja rehevät painanteet kiviset ja muut hankalasti raivattavat ja hakattavat maastonkohdat Tiheikköjä voidaan jättää myös uudistusaloille. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä. Riistatiheikkö varttuneessa kasvatusmetsässä Kuva: © Saara Lilja-Rothsten. Riistan tarvitseman suojan säilyttäminen talousmetsässä onnistuu helpoiten, kun pienpuustoon kohdentuvissa toimenpiteissä, kuten taimikonhoidossa ja hakkuita edeltävissä ennakkoraivauksissa, säästetään riistalle tiheikköjä. Hyvä riistatiheikkö sisältää monta eri latvuskerrosta ja se sijaitsee runsasvarpuisessa maastonkohdassa. Lehtipuuston ja kuusen osuus säästettävien puiden joukossa korostuu riistatiheiköissä erityisesti kuivilla mailla Pohjois­-Suomessa. Kuva: © Lauri Saaristo.

# Riistatiheiköiden jättäminen

## Riistatiheikön tavoitekuva

Riistatiheikkömetsän yleisilmettä leimaa hallittu hoitamattomuus. Tavoitekuva saadaan aikaan metsänhoitotoimin jättämällä paikoitellen pieniä alueita raivaamatta, niin kutsuttuja raivaus- tai harvennuskatkoja. Harvennus- tai hakkuukatkossa käsittely keskeytetään tai toteutetaan vähemmän voimakkaana. Tihentymiä jätetään tasaisin välein, mutta ne eivät välttämättä ole pysyviä.
Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin. Tiheikössä voi olla kasvatettavien puiden lisäksi alikasvoskuusia ja monipuolista lehtipuustoa sekä pensaita. Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa.
Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi:

- vesistöjen varsien suojakaistat ja pienvesien lähiympäristöt
- ojanvarret
- kosteat painanteet ja painanteiden reunat sekä pienet soistumat
- suon ja kankaan välinen vaihettumisvyöhyke, erityisesti korvet
- peltojen reunavyöhykkeet
- säästöpuuryhmät ja niiden laiteet
- leppä- ja haaparyhmät
- kohdat, joissa kasvavien kuusten alaoksat ulottuvat maahan
- kallionyppylät, kallioiden laiteet, suppakuopat ja rehevät painanteet
- kiviset ja muut hankalasti raivattavat ja hakattavat maastonkohdat
Tiheikköjä voidaan jättää myös uudistusaloille. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Raivauksissa ja hakkuissa on suositeltavaa jättää muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia riistatiheikköjä suojapaikoiksi kanalinnuille ja muulle riistalle esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen. Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa. Metsikön pienilmastoon tiheiköt vaikuttavat lisäämällä varjoisuutta ja vaimentamalla tuulisuutta. Tiheiköt ovat hyödyllisiä elementtejä myös maisemanhoidon kannalta.

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Raivauksissa ja hakkuissa on suositeltavaa jättää muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia riistatiheikköjä suojapaikoiksi kanalinnuille ja muulle riistalle esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen. Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa. Metsikön pienilmastoon tiheiköt vaikuttavat lisäämällä varjoisuutta ja vaimentamalla tuulisuutta. Tiheiköt ovat hyödyllisiä elementtejä myös maisemanhoidon kannalta. 

Riistatiheiköiden jättäminen

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Lahopuujatkumo

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Korjuujäljen laadulla on iso merkitys jäävän puuston kehitykselle Huono korjuujälki vähentää metsänomistajan tulevaisuuden puunmyyntituloja. Kohteelle valittua harvennusmallia voimakkaampi hakkuu johtaa puuston kasvutappioihin ja lisää esimerkiksi tuulituhojen riskiä, kun taas ylitiheänä kasvaminen hidastaa puuston järeytymistä. Kasvamaan jätetyn puuston oikea valinta on erittäin tärkeä osa harvennusta, sillä vikaisten ja teknisesti huonolaatuisten puiden kasvattaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Tavoiteltava hyvä korjuujälki muodostuu useasta eri tekijästäKasvatushakkuissa voidaan korjuun laatuun vaikuttaa huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet&nbsp;kohteen korjuu- ja kuljetuskelpoisuus sekä maaston kantavuudelta kriittiset kohdat ennakkoraivauksen tarve kantokäsittelyn tarve&nbsp;varastopaikkojen sijainti ja tilantarve sekä ajouraverkoston sijaintiviereisten kuvioiden käsittely uudistushakkuun osalta huomioidaan harvennettavan alan tiheämpinä reuna-alueina.&nbsp;Ajourat vähentävät aina puuston potentiaalista kasvutilaa, mutta ovat välttämättömiä korjuun toteutuksen kannalta. Esimerkki puunkorjaajan omavalvonnan tarkistuslistastaOnko korjuujälki tavoitteen mukainen? Tarkista kunkin korjuujälkikriteerin täyttyminen.&nbsp;Tarkista luonnonhoitovaatimusten täyttyminen (säästöpuut, lahopuu, vesiensuojelu, luontokohteet, riistatiheiköt, harvennuksessa myös lehtipuusekoitus).&nbsp;Tarkista polkujen ja kulkureittien kunto sekä työmaan siisteys.&nbsp;Tarkista juurikäävän riskikohteilla kantokäsittelyn peittävyys.&nbsp;Onko korjatun energiapuun laatu tavoitteen mukainen? Varmista korjatun energiapuun puhtaus, kuten mahdollisimman vähäinen maa-aineksen määrä. Onko katkonnan laatu tavoitteen mukainen? Tarkista, että katkonta vastaa kaupassa sovittua.Onko varastoinnin toteutus tavoitteen mukainen? Varmista varaston saavutettavuus ja kääntöpaikat.&nbsp;Varmista pinojen sijoittelu, rakenne, peittely ja merkinnät.&nbsp;Onko työmaan siisteydestä huolehdittu? Varmista siisteys ja käsittele roskat asianmukaisesti. Harvennuksessa jätetyn puuston laatu ja tiheys kertovat harvennuksen onnistumisesta. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Laadunhallinta kasvatushakkuissa

## Korjuujäljen laadulla on iso merkitys jäävän puuston kehitykselle

Huono korjuujälki vähentää metsänomistajan tulevaisuuden puunmyyntituloja. Kohteelle valittua harvennusmallia voimakkaampi hakkuu johtaa puuston kasvutappioihin ja lisää esimerkiksi tuulituhojen riskiä, kun taas ylitiheänä kasvaminen hidastaa puuston järeytymistä. Kasvamaan jätetyn puuston oikea valinta on erittäin tärkeä osa harvennusta, sillä vikaisten ja teknisesti huonolaatuisten puiden kasvattaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.
**Tavoiteltava hyvä korjuujälki muodostuu useasta eri tekijästä**Kasvatushakkuissa voidaan korjuun laatuun vaikuttaa huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään
- metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet
- kohteen korjuu- ja kuljetuskelpoisuus sekä maaston kantavuudelta kriittiset kohdat
- ennakkoraivauksen tarve
- kantokäsittelyn tarve
- varastopaikkojen sijainti ja tilantarve sekä ajouraverkoston sijainti
- viereisten kuvioiden käsittely uudistushakkuun osalta huomioidaan harvennettavan alan tiheämpinä reuna-alueina.

Ajourat vähentävät aina puuston potentiaalista kasvutilaa, mutta ovat välttämättömiä korjuun toteutuksen kannalta.
**Esimerkki puunkorjaajan omavalvonnan tarkistuslistasta**Onko korjuujälki tavoitteen mukainen?
- Tarkista kunkin korjuujälkikriteerin täyttyminen.
- Tarkista luonnonhoitovaatimusten täyttyminen (säästöpuut, lahopuu, vesiensuojelu, luontokohteet, riistatiheiköt, harvennuksessa myös lehtipuusekoitus).
- Tarkista polkujen ja kulkureittien kunto sekä työmaan siisteys.
- Tarkista juurikäävän riskikohteilla kantokäsittelyn peittävyys.

Onko korjatun energiapuun laatu tavoitteen mukainen?
- Varmista korjatun energiapuun puhtaus, kuten mahdollisimman vähäinen maa-aineksen määrä.
Onko katkonnan laatu tavoitteen mukainen?

- Tarkista, että katkonta vastaa kaupassa sovittua.
Onko varastoinnin toteutus tavoitteen mukainen?
- Varmista varaston saavutettavuus ja kääntöpaikat.
- Varmista pinojen sijoittelu, rakenne, peittely ja merkinnät.

Onko työmaan siisteydestä huolehdittu?
- Varmista siisteys ja käsittele roskat asianmukaisesti.

# Laadunhallinta kasvatushakkuissa

## Korjuujäljen laadulla on iso merkitys jäävän puuston kehitykselle

##  [Kasvatushakkuiden laatukriteerit metsänhoidon suosituksissa](/fi/node/3668)

Table
| Kriteeri | Laadun kuvaus |
| --- | --- |
| Kasvatushakkuiden suunnittelu | Kasvatushakkuiden suunnittelu |
| Kasvatushakkuu on ajoitettu oikein | Hakkuutarve on havainnoitu ennen hakkuuta. Ensiharvennuksissa puuston pituus ja latvussuhde edellyttää hakkuuta. Myöhemmissä harvennuksissa kohteelle sopivan ja metsänomistajan tavoitteiden mukaisen harvennusmallin leimausraja on saavutettu.  |
| Hakkuun toteutuksen ajankohta on sopiva | Hakkuun ajankohta on valittu kohteen kantavuuden ja hakkuun toteutuksen sekä kuljetusmahdollisuuksien mukaisiksi. |
| Valittu harvennusmalli on puuston ja metsänomistajan tavoitteiden mukainen | Puustolle ja kohteelle sopiva harvennusmalli on valittu ja metsänomistajan tavoitteet on huomioitu valintaa tehdessä. |
| Ennakkoraivaustarve on huomioitu | Ennakkoraivaus on suunniteltu ja toteutettu tarpeen mukaan. |
| Ajoreitistö, varastopaikat ja tiestönkäyttö on suunniteltu hyvin | Kohteen varastopaikat ja kulku on suunniteltu toimiviksi, myös tiestön osalta. |
| Luonnonhoito on suunniteltu | Kohteen luonnonhoito on suunniteltu ja maastomerkitty, sekä ohjeet luonnonhoitoon on annettu. |
| Hakkuun työnjälki eli korjuujäljen laatu | Hakkuun työnjälki eli korjuujäljen laatu |
| Jäävän puuston määrä ja laatu on tavoitteiden mukainen | Kasvatettava puuston tiheys on sovitun harvennusmallin mukainen, tavoitepuuston vaihteluväli huomioiden.   |
| Juurikäävän torjunnasta on huolehdittu tarvittaessa | Juurikäävän torjunnasta on huolehdittu sulan maan aikaisissa hakkuissa havupuuvaltaisissa metsissä juurikäävän levinneisyysalueella.   |
| Puulajikirjon säilymisestä, sekapuustoisuudesta ja lehtipuusekoituksesta halutussa määrin on huolehdittu | Lehtipuuosuus on tavoitteen mukainen.Sekapuustoisuus on tavoitteen mukainen.Puulajikirjoa on ylläpidetty eli kaikkia kohteella esiintyneitä puulajeja löytyy myös hakkuun jälkeen.Kasvatuskelpoinen alikasvos on säilytetty mahdollisimman ehjänä kohdissa, joissa sitä on tarkoitus kasvattaa.                                          |
| Runko- ja juurivaurioita on vältetty | Runko- ja juurivaurioita on enintään 5 % kasvatettavista puista. Lakiraja on 15 %. |
| Ajourien maastovaurioita on vältetty | Ajourista syntyneitä maastovaurioita on kivennäismailla ja kuusivaltaisilla turvemailla enintään 5 % sekä muilla turvemailla enintään 10 % ajourien pituudesta. (Ajourista syntyneiden maastovaurioiden lakiraja on kivennäismailla 20 % ja turvemailla 25 % ajourien pituudesta. Urapainaumaksi katsotaan kangasmaalla yli metrin pituinen ja kenttäkerroksen alareunasta laskettava yli 10 senttimetriä syvä painauma. Turvemaalla urapainaumaksi katsotaan yli metrin pituinen turpeeseen leikkautunut yli 20 senttimetrin syvyinen painauma.) Maastovaurioita on tarpeen mukaan pyritty estämään havutuksella tai muilla keinoin, myös ojien ylityksiä voidaan edesauttaa puusillan tai muiden avulla vaurioiden välttämiseksi. |
| Ajouraväli on 19 metriä tai enemmän | Ajouravälit on tehty suositusten mukaisesti. Kohteen ominaisuudet, kuten maastonvaihtelu ja kivisyys voi vaikuttaa tavoitteeseen. |
| Ajouraleveys on kivennäismailla alle 4,6 metriä ja turvemailla alle 5,1 metriä. | Ajouraleveys on suositusten mukainen. Kohteen ominaisuudet, kuten maastonvaihtelu ja kivisyys voi vaikuttaa tavoitteeseen. |
| Varastopaikalle johtava uran vaurioitumista on vältetty | Varastopaikalle johtava ura ei ole vaurioitunut, tai sen vaurioitumista on pyritty estämään havutuksen, puuttamisen tai ajolinjoja tai uran vaihtoa hyödyntäen. |
| Luonnonhoidon toteutus | Luonnonhoidon toteutus |
| Tärkeät luontokohteet ja erityiset lajiesiintymät on turvattu | Monimuotoisuudelle tärkeät luontokohteet sekä erityiset lajiesiintymät on turvattu. |
| Säästö- ja lahopuita sekä suojatiheikköjä on jätetty tai tehty | Säästöpuita ja säästöpuuryhmiä on jätetty tavoitteen mukaisesti. Lahopuut on säästetty ja niitä on varottu. Tekopökkelöitä on tehty tarvittava määrä. On huolehdittu, ettei järeitä maalahopuita ole rikottu eikä ole muokattu alle kahden metrin päästä eläviä säästöpuita. |
| Suoja- ja vaihettumisvyöhykkeitä on jätetty | Vesien varsille on jätetty suojavyöhykkeet.Soiden reunoille on jätetty vaihettumisvyöhykkeet.  Monimuotoisuutta on edistetty pellon reunavyöhykkeellä mahdollisuuksien mukaan. |
| Polkujen ja kulkureittien kunnosta sekä työmaan siisteydestä on huolehdittu | Polkujen ja kulkureittien kunnosta huolehdittu sekä vältetty vaurioittamasta. Työmaan siisteydestä on huolehdittu. |

Hakkuissa laadukkaalla työllä varmistetaan puuston kasvua, arvokasvua ja sen hetkisiä ja tulevia hakkuutuloja. Metsänomistajan tavoitteet ja kohteen ominaisuudet voivat mahdollistaa erilaisia toteutustapoja kasvatushakkuille. Korjuujäljen laadulla tarkoitetaan metsikön puuston, maaperän ja ympäristön tilaa korjuun jälkeen. Tavoitteena on, että metsään jää kasvamaan metsänomistajan tavoitteiden mukainen laadultaan hyvä ja tuottava puusto.

Ensiharvennus

Myöhempi harvennus

Puunkorjuun laadunhallinta

Hakkuissa laadukkaalla työllä varmistetaan puuston kasvua, arvokasvua ja sen hetkisiä ja tulevia hakkuutuloja. Metsänomistajan tavoitteet ja kohteen ominaisuudet voivat mahdollistaa erilaisia toteutustapoja kasvatushakkuille. Korjuujäljen laadulla tarkoitetaan metsikön puuston, maaperän ja ympäristön tilaa korjuun jälkeen. Tavoitteena on, että metsään jää kasvamaan metsänomistajan tavoitteiden mukainen laadultaan hyvä ja tuottava puusto. 

Laadunhallinta kasvatushakkuissa

Suopellot useimmiten metsityskelpoisia Suopelloista suuri osa on metsityskelpoisia. Muita vaihtoehtoja maatalouskäytöstä poistuneelle suopellolle ovat sen kehittäminen riistapelloksi tai kosteikoksi taikka uudelleen soistaminen. Suopeltojen metsityksessä haasteena ovat todennäköinen ravinne-epätasapaino, pintakasvillisuuden kilpailu ja hallanarkuus. Ravinne-epätasapaino voidaan korjata lannoituksella, johon esimerkiksi puutuhka on hyvä vaihtoehto. Lannoitus on helpointa toteuttaa ennen metsitystä ja tarvittaessa yhdessä mahdollisen pintakasvillisuuden kemiallisen torjunnan kanssa. Suopellon metsityksessä istutus on varmin tapa. Metsitys kylvämällä onnistuu harvoin, koska pienet kylvötaimet tukahtuvat helposti pintakasvillisuuteen. Toisaalta pellon luontainen metsittyminen saattaa onnistua, kun siementävä reunametsä on lähellä ja tehdään maanmuokkaus. Hyvän Taimikon aikaansaaminen luontaisesti on epävarmempaa ja hitaampaa kuin istuttaen. Pintakasvillisuuden pitäminen kurissa on kuitenkin jokaisella kohteella tärkeää. Pellon muokkaus kohoumia tuottavalla maanmuokkausmenetelmällä parantaa taimien kasvuedellytyksiä ja helpottaa viljelytyötä. Lisäksi laskuojien avaaminen on yleensä tarpeen vesitalouden kuntoon saamiseksi. Puulajin valinta turvemaiden metsityksessä Viljaville suopelloille soveltuu parhaiten kuusi. Hallanaroilla kohteilla kuusen taimien kehitystä turvaa suojaava verhopuusto. Vaikka verhopuustoa ei olisi, kuusi voi olla käyttökelpoisin puulaji alueen muiden ominaisuuksien vuoksi. Tavallisesti valtaosa kuusentaimista selviää hallavioituksista, mutta nämä hidastavat taimien kehitystä. Viljavilla turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla rauduskoivu on kuusen vaihtoehtona. Jos alue on märkä, parhaiten menestyy hieskoivu. Mänty soveltuu hiekkaisille suonpohjille. Entiset turvetuotantoalueet Turvetuotantoalueilla turvetuottaja vastaa alueen jälkihoidosta ja maanomistaja uudesta maankäyttömuodosta. Turvetuottajan vastuu tuotantoalueesta päättyy, kun vuokrasopimuksen ja ympäristölupamääräysten mukaiset toimet on tehty. Turvetuotantoalueista lähes 60 prosenttia soveltuu hyvin metsänkasvatukseenPicken, P. 2007. Geological factors affecting on after-use of Finnish cut-over peatlands: with implications on the carbon accumulation. Publications of the Department of Geology D 10. Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos. Julkaisuja D10, 2007, 40 pp. . Metsätalous onkin pääasiallinen jälkikäyttötapa turvetuotannosta poistuneilla alueilla. Jopa aikaisemmin kitu- tai joutomaaksi luokitellut alueet voivat turvetuotantovaiheen jälkeen olla metsätalouskäyttöön soveltuvia. Turvetuotannosta vapautuneen suonpohjan kannattavan metsätalouskäytön mahdollisuuksiin vaikuttaa: maantieteellinen sijainti pohjamaan ominaisuudet suonpohjan kosteusolot, kuivatus- ja vesiensuojelumahdollisuudet jäljelle jääneen turvekerroksen paksuus sekä turpeen maatuneisuus, happamuus ja ravinteisuus. Metsitettäville suonpohjille on tyypillistä alhainen pH sekä epätasapainoinen ravinnetalous. Typpeä on jäljelle jääneessä turvekerroksessa runsaasti puiden kasvuun, mutta kivennäisravinteista voi olla puutetta. Tästä syystä lannoitus ja maanmuokkaus ovat vesitalouden järjestelyn lisäksi tärkeä osa metsitysvaihetta. Lannoitus on tarpeen varsinkin, jos metsitys joudutaan tekemään paljaalle turvepinnalle. Jatkolannoituksen tarve riippuu turvekerroksen paksuudesta ja siitä, saavatko puut kivennäisravinteita pohjamaasta. Laaja-alaisten suonpohjien metsittämiseen parhaiten soveltuvat puulajit ovat hallariskin vuoksi mänty sekä hies- ja rauduskoivu. Mänty sopii hiekkamailla kasvatettavaksi. Rauduskoivu voi kasvaa hyvin ohutturpeisilla suonpohjilla, joiden pohjamaa on ravinteikas ja kuivatustila hyvä. Toisin kuin rauduskoivu hieskoivu kasvaa luontaisesti soilla. Hieskoivikko syntyy suonpohjille herkästi puutuhkalannoituksen jälkeen, jolloin muodostuu erittäin tiheitä kasvustoja. Vaihtoehtona on kasvattaa näitä ilman taimikonhoitoa- ja harvennuksia ja korjata puusto kerralla. Kuusen taimikko syntyy usein myöhemmin luontaisesti koivuverhopuuston alle toisena puusukupolvena. Suonpohjien metsityksessä istuttamalla on syytä käyttää pieniä taimia, jotka sopeutuvat suuria paremmin alueen olosuhteisiin. Pienten taimien käyttö on mahdollista, koska pintakasvillisuuden kilpailu on vähäistä etenkin, jos alue metsitetään pian turpeennoston lopettamisen jälkeen. Turvetuotantoalueen eri jälkikäytön mahdollisuudet Jälkikäyttömuoto harkitaan aina kohdekohtaisesti, sillä yksi käyttömuoto soveltuu harvoin koko alueelle. Valintojen ympäristövaikutukset on syytä selvittää huolellisesti.
Jälkikäytön vaihtoehtoja: metsänkasvatus uudelleen soistaminen vesittäminen: lintuvedet, kosteikot, luonnonravintolammikot peltoviljely: energiakasvit, nurmi, vilja, vihannekset, yrtit, marjat muut käyttömuodot kuten varastointi- ja virkistyskäyttöalueet. Esimerkkikuva&nbsp;mukaillen&nbsp;lähdettäSalo, H. &amp; Savolainen, V. (toim.). 2008. Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö. Opas alan toimijoille. Julkaisija: Turveteollisuus ry. Esimerkki entisen turvetuotantoalueen vaiheittaisesta siirtämisestä eri jälkikäyttötapoihin. Entinen turvetuotantoalue voi metsittyä hyvin myös luontaisesti. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Turvemaiden metsitys

## Suopellot useimmiten metsityskelpoisia

Suopelloista suuri osa on metsityskelpoisia. Muita vaihtoehtoja maatalouskäytöstä poistuneelle suopellolle ovat sen kehittäminen riistapelloksi tai kosteikoksi taikka uudelleen soistaminen.
Suopeltojen metsityksessä haasteena ovat todennäköinen ravinne-epätasapaino, pintakasvillisuuden kilpailu ja hallanarkuus. Ravinne-epätasapaino voidaan korjata lannoituksella, johon esimerkiksi puutuhka on hyvä vaihtoehto. Lannoitus on helpointa toteuttaa ennen metsitystä ja tarvittaessa yhdessä mahdollisen pintakasvillisuuden kemiallisen torjunnan kanssa.
Suopellon metsityksessä istutus on varmin tapa. Metsitys kylvämällä onnistuu harvoin, koska pienet kylvötaimet tukahtuvat helposti pintakasvillisuuteen. Toisaalta pellon luontainen metsittyminen saattaa onnistua, kun siementävä reunametsä on lähellä ja tehdään maanmuokkaus. Hyvän Taimikon aikaansaaminen luontaisesti on epävarmempaa ja hitaampaa kuin istuttaen. Pintakasvillisuuden pitäminen kurissa on kuitenkin jokaisella kohteella tärkeää.

Pellon muokkaus kohoumia tuottavalla maanmuokkausmenetelmällä parantaa taimien kasvuedellytyksiä ja helpottaa viljelytyötä. Lisäksi laskuojien avaaminen on yleensä tarpeen vesitalouden kuntoon saamiseksi.

# Turvemaiden metsitys

## Puulajin valinta turvemaiden metsityksessä

Viljaville suopelloille soveltuu parhaiten kuusi. Hallanaroilla kohteilla kuusen taimien kehitystä turvaa suojaava verhopuusto. Vaikka verhopuustoa ei olisi, kuusi voi olla käyttökelpoisin puulaji alueen muiden ominaisuuksien vuoksi. Tavallisesti valtaosa kuusentaimista selviää hallavioituksista, mutta nämä hidastavat taimien kehitystä.
Viljavilla turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla rauduskoivu on kuusen vaihtoehtona. Jos alue on märkä, parhaiten menestyy hieskoivu. Mänty soveltuu hiekkaisille suonpohjille.

# Turvemaiden metsitys

## Puulajin valinta turvemaiden metsityksessä

### Puulajin valinta turvemaiden metsityksessä.

##  [Viljelytiheys turvemailla](/fi/node/805)

Table
| Viljeltävä puulaji | Soveltuu hyvin | Soveltuu huonosti | Viljelytiheys1 |
| --- | --- | --- | --- |
| Kuusi | viljavat turvemaapellot  ---hienojakoiset pohjamaat | hallanarat paikat varauksin, ellei ole suojaavaa lehtipuuvesakkoa | 2 000 kpl/ha |
| Mänty | hiekkaiset suonpohjat | viljavat turvemaat | 2 400 kpl/ha |
| Rauduskoivu  ---Hieskoivu, kun alueella märkyyttä | viljavat suonpohjat | turvemaapellot | 1 600 kpl/ha |
rivit: viljeltävä puulaji
sarakkeet: soveltuvuus, viljelytiheys
1 Perustuvat arvioihin, joissa on huomioitu taimien elossa säilyminen ja metsityksen kustannustehokkuus, kun tavoitellaan täystiheän taimikon syntymistä.

# Turvemaiden metsitys

## Entiset turvetuotantoalueet

Turvetuotantoalueilla turvetuottaja vastaa alueen jälkihoidosta ja maanomistaja uudesta maankäyttömuodosta. Turvetuottajan vastuu tuotantoalueesta päättyy, kun vuokrasopimuksen ja ympäristölupamääräysten mukaiset toimet on tehty. Turvetuotantoalueista lähes 60 prosenttia soveltuu hyvin metsänkasvatukseen . Metsätalous onkin pääasiallinen jälkikäyttötapa turvetuotannosta poistuneilla alueilla. Jopa aikaisemmin kitu- tai joutomaaksi luokitellut alueet voivat turvetuotantovaiheen jälkeen olla metsätalouskäyttöön soveltuvia.
Turvetuotannosta vapautuneen suonpohjan kannattavan metsätalouskäytön mahdollisuuksiin vaikuttaa:
- maantieteellinen sijainti
- pohjamaan ominaisuudet
- suonpohjan kosteusolot, kuivatus- ja vesiensuojelumahdollisuudet
- jäljelle jääneen turvekerroksen paksuus sekä turpeen maatuneisuus, happamuus ja ravinteisuus.

Metsitettäville suonpohjille on tyypillistä alhainen pH sekä epätasapainoinen ravinnetalous. Typpeä on jäljelle jääneessä turvekerroksessa runsaasti puiden kasvuun, mutta kivennäisravinteista voi olla puutetta. Tästä syystä lannoitus ja maanmuokkaus ovat vesitalouden järjestelyn lisäksi tärkeä osa metsitysvaihetta. Lannoitus on tarpeen varsinkin, jos metsitys joudutaan tekemään paljaalle turvepinnalle. Jatkolannoituksen tarve riippuu turvekerroksen paksuudesta ja siitä, saavatko puut kivennäisravinteita pohjamaasta.
Laaja-alaisten suonpohjien metsittämiseen parhaiten soveltuvat puulajit ovat hallariskin vuoksi mänty sekä hies- ja rauduskoivu. Mänty sopii hiekkamailla kasvatettavaksi. Rauduskoivu voi kasvaa hyvin ohutturpeisilla suonpohjilla, joiden pohjamaa on ravinteikas ja kuivatustila hyvä. Toisin kuin rauduskoivu hieskoivu kasvaa luontaisesti soilla. Hieskoivikko syntyy suonpohjille herkästi puutuhkalannoituksen jälkeen, jolloin muodostuu erittäin tiheitä kasvustoja. Vaihtoehtona on kasvattaa näitä ilman taimikonhoitoa- ja harvennuksia ja korjata puusto kerralla.
Kuusen taimikko syntyy usein myöhemmin luontaisesti koivuverhopuuston alle toisena puusukupolvena. Suonpohjien metsityksessä istuttamalla on syytä käyttää pieniä taimia, jotka sopeutuvat suuria paremmin alueen olosuhteisiin. Pienten taimien käyttö on mahdollista, koska pintakasvillisuuden kilpailu on vähäistä etenkin, jos alue metsitetään pian turpeennoston lopettamisen jälkeen.

# Turvemaiden metsitys

## Turvetuotantoalueen eri jälkikäytön mahdollisuudet

Jälkikäyttömuoto harkitaan aina kohdekohtaisesti, sillä yksi käyttömuoto soveltuu harvoin koko alueelle. Valintojen ympäristövaikutukset on syytä selvittää huolellisesti. Jälkikäytön vaihtoehtoja:
- metsänkasvatus
- uudelleen soistaminen
- vesittäminen: lintuvedet, kosteikot, luonnonravintolammikot
- peltoviljely: energiakasvit, nurmi, vilja, vihannekset, yrtit, marjat
- muut käyttömuodot kuten varastointi- ja virkistyskäyttöalueet.
Esimerkkikuva mukaillen lähdettä

Turvemaiden metsitys sisältää entisten maatalous- ja turvetuotantomaiden metsitystä. Entiset turvetuotantoalueet voivat olla jopa kymmenien hehtaarien laajuisia. Sen sijaan metsitettävät suopellot voivat olla hyvinkin pienialaisia.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Metsitys

Metsitys

Kirjanpainajan aiheuttaman tuhon hoito

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Tekopökkelöiden tekeminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistatiheiköiden jättäminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lahopuujatkumo

Laadunhallinta kasvatushakkuissa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Turvemaiden metsitys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko