1. Käynnistysvaihe tieto hoitotarpeessa olevasta alueesta (aloite maanomistajalta, toimijan oma havainto, tieto muulta toimijalta tms.) alustava arvio hankealueeseen rajattavan alueen hakkuumahdollisuuksista sekä taimikonhoito- ja lannoitustarpeista ojien kunnostustarpeesta (puuston kasvu hidastunut nimenomaan kuivatusongelman vuoksi) mahdollisuuksista välttää ojien kunnostus esimerkiksi jättämällä riittävä haihduttava puusto tai tuhkalannoittamalla (METKA-tukijärjestelmän mukaisesti) saatavilla olevista tuista ja tukikelpoisuudesta työlajeittain toimintaa rajoittavista tekijöistä, kuten erityiskäyttöalueista tai turvattavista kohteista sekä riskistä alapuolisille vesistöille. alustavat selvitykset puukauppatilanteesta ja käytettävissä olevasta kalustosta metsänomistajien yhteystietojen hankkiminen metsänomistajien kutsuminen mukaan yhteishankkeen suunnitteluun Lisätietoa: ojien kunnostus&nbsp;ja Vesitalousisännöitsijän opasVesitalousisännöitsijän opas. Karhunen, Anni; Leppiniemi, Outi (Toim.) (2022-11). Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. 2. Suunnitteluvaihe yhteishankkeen kokoaminen aloituskokous (eli 1. hankekokous), jossa päätös suunniteltavan hankkeen laajuudesta, osallistujista, suunnittelusta ja hankkeen vetäjästä kohteen tukikelpoisuuden toteaminen ja mahdollisen suunnittelutuen hakeminen ennakkosuunnittelu ja aineiston keruu vanhat ojitussuunnitelmat maastokartat pohjavesialueet vesistöaineistot (lohikalakannat, metsätaloudelle herkät alueet, Ranta10-aineisto) teemakartat eroosioherkistä ja/tai sulfidipitoisista alueista maaperäkartat metsäsuunnitelmatiedot elinympäristötiedot (metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain suojelemat kohteet sekä huomionarvoiset lajit – yhteys tarvittaessa ELY-keskukseen tärkeää jo tässä vaiheessa) maastosuunnittelu metsä- ja piennartiet hakkuut taimikonhoidot ojien kunnostus lannoitus vesiensuojelurakenteet korjuukelpoisuus korjuu-urat varastopaikat luonnonhoito vaelluskalojen huomiointi, ja nousun mahdollistaminen (esteet voivat haitata myös vesieliöitä) leimikkosuunnitelman ja ojitus- ja vesiensuojelusuunnitelman laatiminen ojitusilmoituksen tekeminen ELY-keskukselle jo hankkeen alkuvaiheessa. Vesilain mukainen ilmoitus ojituksesta on tehtävä 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä 2. hankekokous: suunnitelman ja kustannusarvion hyväksyttäminen metsänomistajilla päätös hoitohankkeen toteutukseen ryhtymisestä metsänomistajilta allekirjoitukset suunnittelun ja toteutuksen asiakirjoihin vastuukysymykset aikatauluista sopiminen toimijoiden yhteistyön suunnittelu puukauppajärjestelyistä sopiminen tarjoukset puukaupasta metsänomistajille päätökset puukaupasta ja metsänhoitotöistä suunnittelun tuen laskutus Suomen metsäkeskukselta suunnittelun alv:n ja metsänomistajan omavastuuosuuden laskutus metsänomistajalta suunnitelman viimeistely ja luovutus maanomistajalle 3. Toteutus- ja seurantavaihe aikataulun tarkentaminen: taimikonhoidot, hakkuut, lannoitukset ja ojien kunnostus taimikonhoito-, lannoitus- ja kaivuutöiden kilpailutus ja urakkasopimusten tekeminen taimikonhoitojen, hakkuiden ja lannoituksen toteutus ja valvonta ojien ja vesiensuojelurakenteiden kaivaminen ja valvonta 4. Hankkeen päättäminen hankkeen luovutus asiakkaiden kuuleminen, palautteisiin vastaaminen toteutusilmoitus tuen saamiseksi metsänomistajien laskutus hankkeen päättäminen Suometsän hoitohankkeen asiakirjat Suometsän hoitohanke sisältää hankkeen koosta ja toteutustavasta riippuen mm. seuraavia asiakirjoja. Aina: metsänomistajan ja hankkeen toteuttajan välinen toimeksiantosopimus osakasluettelo ja hankkeen kustannusarvio kiinteistöittäin, osakkaittain, työlajeittain kartat ja ilmakuvat hankealueesta ojien kunnostus- ja vesiensuojelusuunnitelma ojaluettelo, vesiensuojelurakenteet hoitotöiden urakkasopimukset Tarvittaessa: tukihakemukset ja -päätökset sekä toteutusilmoitukset valtakirjat metsänomistajalta puukauppa, taimikonhoito, lannoitus ja ojien kunnostus lupa-asiakirjat mahdollinen ympäristöviranomaisen lausunto tai AVI:n lupa ojitukselle mahdolliset muut luvat esim. tienkäyttöön liittyen kokouspöytäkirjat hankekokouksista hankkeen loppuraportti ja palauteyhteenveto

# Suometsän hoitohankkeen työvaiheet

**2. Suunnitteluvaihe**

- tieto hoitotarpeessa olevasta alueesta (aloite maanomistajalta, toimijan oma havainto, tieto muulta toimijalta tms.)
- alustava arvio hankealueeseen rajattavan alueen
- hakkuumahdollisuuksista sekä taimikonhoito- ja lannoitustarpeista
- ojien kunnostustarpeesta (puuston kasvu hidastunut nimenomaan kuivatusongelman vuoksi)
- mahdollisuuksista välttää ojien kunnostus esimerkiksi jättämällä riittävä haihduttava puusto tai tuhkalannoittamalla (METKA-tukijärjestelmän mukaisesti)
- saatavilla olevista tuista ja tukikelpoisuudesta työlajeittain
- toimintaa rajoittavista tekijöistä, kuten erityiskäyttöalueista tai turvattavista kohteista sekä riskistä alapuolisille vesistöille.
- alustavat selvitykset puukauppatilanteesta ja käytettävissä olevasta kalustosta
- metsänomistajien yhteystietojen hankkiminen
- metsänomistajien kutsuminen mukaan yhteishankkeen suunnitteluun
Lisätietoa: [ojien kunnostus](/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus) ja Vesitalousisännöitsijän opas

# Suometsän hoitohankkeen työvaiheet

**3. Toteutus- ja seurantavaihe**

- yhteishankkeen kokoaminen
- aloituskokous (eli 1. hankekokous), jossa päätös suunniteltavan hankkeen laajuudesta, osallistujista, suunnittelusta ja hankkeen vetäjästä
- kohteen tukikelpoisuuden toteaminen ja mahdollisen suunnittelutuen hakeminen
- ennakkosuunnittelu ja aineiston keruu
- vanhat ojitussuunnitelmat
- maastokartat
- pohjavesialueet
- vesistöaineistot (lohikalakannat, metsätaloudelle herkät alueet, Ranta10-aineisto)
- teemakartat eroosioherkistä ja/tai sulfidipitoisista alueista
- maaperäkartat
- metsäsuunnitelmatiedot
- elinympäristötiedot (metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain suojelemat kohteet sekä huomionarvoiset lajit – yhteys tarvittaessa ELY-keskukseen tärkeää jo tässä vaiheessa)
- maastosuunnittelu
- metsä- ja piennartiet
- hakkuut
- taimikonhoidot
- ojien kunnostus
- lannoitus
- vesiensuojelurakenteet
- korjuukelpoisuus
- korjuu-urat
- varastopaikat
- luonnonhoito
- vaelluskalojen huomiointi, ja nousun mahdollistaminen (esteet voivat haitata myös vesieliöitä)
- leimikkosuunnitelman ja ojitus- ja vesiensuojelusuunnitelman laatiminen
- ojitusilmoituksen tekeminen ELY-keskukselle jo hankkeen alkuvaiheessa. Vesilain mukainen ilmoitus ojituksesta on tehtävä 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä
- 2. hankekokous:
- suunnitelman ja kustannusarvion hyväksyttäminen metsänomistajilla
- päätös hoitohankkeen toteutukseen ryhtymisestä
- metsänomistajilta allekirjoitukset suunnittelun ja toteutuksen asiakirjoihin
- vastuukysymykset
- aikatauluista sopiminen
- toimijoiden yhteistyön suunnittelu
- puukauppajärjestelyistä sopiminen
- tarjoukset puukaupasta metsänomistajille
- päätökset puukaupasta ja metsänhoitotöistä
- suunnittelun tuen laskutus Suomen metsäkeskukselta
- suunnittelun alv:n ja metsänomistajan omavastuuosuuden laskutus metsänomistajalta
- suunnitelman viimeistely ja luovutus maanomistajalle
- aikataulun tarkentaminen: taimikonhoidot, hakkuut, lannoitukset ja ojien kunnostus
- taimikonhoito-, lannoitus- ja kaivuutöiden kilpailutus ja urakkasopimusten tekeminen
- taimikonhoitojen, hakkuiden ja lannoituksen toteutus ja valvonta
- ojien ja vesiensuojelurakenteiden kaivaminen ja valvonta

# Suometsän hoitohankkeen työvaiheet

**4. Hankkeen päättäminen**

- hankkeen luovutus
- asiakkaiden kuuleminen, palautteisiin vastaaminen
- toteutusilmoitus tuen saamiseksi
- metsänomistajien laskutus
- hankkeen päättäminen

# Suometsän hoitohankkeen työvaiheet

## Suometsän hoitohankkeen asiakirjat

Suometsän hoitohanke sisältää hankkeen koosta ja toteutustavasta riippuen mm. seuraavia asiakirjoja.
Aina:
- metsänomistajan ja hankkeen toteuttajan välinen toimeksiantosopimus
- osakasluettelo ja hankkeen kustannusarvio
- kiinteistöittäin, osakkaittain, työlajeittain
- kartat ja ilmakuvat hankealueesta
- ojien kunnostus- ja vesiensuojelusuunnitelma
- ojaluettelo, vesiensuojelurakenteet
- hoitotöiden urakkasopimukset

Tarvittaessa:
- tukihakemukset ja -päätökset sekä toteutusilmoitukset
- valtakirjat metsänomistajalta
- puukauppa, taimikonhoito, lannoitus ja ojien kunnostus
- lupa-asiakirjat
- mahdollinen ympäristöviranomaisen lausunto tai AVI:n lupa ojitukselle
- mahdolliset muut luvat esim. tienkäyttöön liittyen
- kokouspöytäkirjat hankekokouksista
- hankkeen loppuraportti ja palauteyhteenveto

Suometsän hoitohanke

Suometsän hoitohankkeen työvaiheet

Ennallistamalla riekkosuoksi. Kuva: © Airi Matila. Kunnostusojitus Kunnostusojitusta vältetään mahdollisuuksien mukaan suon ja kangasmaan vaihettumisvyöhykkeissä, jotka ovat metsäkanalinnuille tärkeimpiä poikueympäristöjä. Poikueympäristöjen kannalta on myös keskeistä, että kunnostusojitus toteutetaan vain, jos se on välttämätöntä pohjavesipinnan pitämiseksi riittävän alhaalla (–30 cm). Runsaspuustoisilla (puuston tilavuus yli 125 m³/hehtaari) kohteilla puuston haihdunta pitää pohjavesipinnan alhaalla, eikä kunnostusojitustarvetta välttämättä ole. Sen sijaan maaperän sopiva kosteus luo hyvät olosuhteet hyönteisille, joista kanalintujen poikaset ovat ensimmäisinä elinviikkoinaan riippuvaisia. Kunnostusojituksen yhteydessä suoralinjaiseen ojastoon tehdään niin kutsuttuja nipistyskohtia, joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Nipistyskohdat kannattaa sijoittaa kaivukatkojen, pintavalutuskenttien ja säästöpuuryhmien yhteyteen. Nipistyskohtia tarvitaan katkaisemaan ojalinjaa myöten kulkeva pitkä ja suora näköyhteys. Näin vähennetään petolintujen mahdollisuuksia havaita ojaa ylittävä kanalintupoikue. Ojaston kaivuussa kannattaa riista huomioida niin, että ojien, laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat muotoillaan loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä veteen. Parhaimmillaan vesiensuojelurakenteet luovat riistalle monirakenteista kosteikkoa kunnostusojitusalalle.Joensuu, S., Kauppila, M., Lindén, M. &amp; Tenhola, T. (toim.) 2013. Hyvän metsänhoidon suositukset – Vesiensuojelu. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja. Laskeutusaltaan loiva reuna estää poikueiden hukkumisen. Kuva: © Maria Lindén.

# Riistan huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Kunnostusojitus

Kunnostusojitusta vältetään mahdollisuuksien mukaan suon ja kangasmaan vaihettumisvyöhykkeissä, jotka ovat metsäkanalinnuille tärkeimpiä poikueympäristöjä. Poikueympäristöjen kannalta on myös keskeistä, että kunnostusojitus toteutetaan vain, jos se on välttämätöntä pohjavesipinnan pitämiseksi riittävän alhaalla (–30 cm). Runsaspuustoisilla (puuston tilavuus yli 125 m³/hehtaari) kohteilla puuston haihdunta pitää pohjavesipinnan alhaalla, eikä kunnostusojitustarvetta välttämättä ole. Sen sijaan maaperän sopiva kosteus luo hyvät olosuhteet hyönteisille, joista kanalintujen poikaset ovat ensimmäisinä elinviikkoinaan riippuvaisia.
Kunnostusojituksen yhteydessä suoralinjaiseen ojastoon tehdään niin kutsuttuja nipistyskohtia, joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Nipistyskohdat kannattaa sijoittaa kaivukatkojen, pintavalutuskenttien ja säästöpuuryhmien yhteyteen. Nipistyskohtia tarvitaan katkaisemaan ojalinjaa myöten kulkeva pitkä ja suora näköyhteys. Näin vähennetään petolintujen mahdollisuuksia havaita ojaa ylittävä kanalintupoikue.
Ojaston kaivuussa kannattaa riista huomioida niin, että ojien, laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat muotoillaan loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä veteen. Parhaimmillaan vesiensuojelurakenteet luovat riistalle monirakenteista kosteikkoa kunnostusojitusalalle.

Niillä soilla, joilla ojitus ei ole selvästi lisännyt puuston kasvua, kunnostusojitus jätetään tekemättä. Sopivilla kohteilla voidaan myös harkita ennallistamista, varsinkin jos tiedetään, että alueella on esiintynyt riekkoa ennen perusojitusta.

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Niillä soilla, joilla ojitus ei ole selvästi lisännyt puuston kasvua, kunnostusojitus jätetään tekemättä. Sopivilla kohteilla voidaan myös harkita ennallistamista, varsinkin jos tiedetään, että alueella on esiintynyt riekkoa ennen perusojitusta. 

Riistan huomioiminen suometsien käsittelyssä

Taimikon varhaisperkaus ja taimikon harvennus Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.&nbsp;Puustoltaan sopivia kohtia suojatiheikölle löytyy yleensä esimerkiksi kosteista painanteista ja läheltä kuvion reunaa.&nbsp;Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.&nbsp;Suojatiheiköt eivät vaikuta taimikonhoidon metka-tukikelpoisuuteen, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä. Kasvatushakkuut Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.&nbsp;Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata tai harvenneta hakkuussa.&nbsp;Suojatiheiköissä kasvanut korjuukelpoinen puusto voidaan hyödyntää myöhemmissä hakkuissa normaaliin tapaan.&nbsp;Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.&nbsp;Suojatiheikön voi halutessaan jättää kehittymään tulevaisuuden säästöpuuryhmäksi. Uudistushakkuut Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.&nbsp;Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata.&nbsp;Hakkuussa tiheikköjen alueelta voidaan korjata järeä puusto, ellei kyseessä ole säästöpuuryhmä.&nbsp;Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.&nbsp;Säästöpuuryhmissä oleva alikasvos toimii myös suojatiheikkönä. Maanmuokkaus Tiheiköt säilytetään ehjinä ja kierretään maanmuokkauksen yhteydessä. Jatkuva kasvatus Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.&nbsp;Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata tai harvenneta hakkuussa.

# Työlajikohtaiset suositukset suojatiheikköjen jättämiselle

## Taimikon varhaisperkaus ja taimikon harvennus

- Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.
- Puustoltaan sopivia kohtia suojatiheikölle löytyy yleensä esimerkiksi kosteista painanteista ja läheltä kuvion reunaa.
- Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.
- Suojatiheiköt eivät vaikuta taimikonhoidon metka-tukikelpoisuuteen, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
- Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

# Työlajikohtaiset suositukset suojatiheikköjen jättämiselle

## Kasvatushakkuut

- Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.
- Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata tai harvenneta hakkuussa.
- Suojatiheiköissä kasvanut korjuukelpoinen puusto voidaan hyödyntää myöhemmissä hakkuissa normaaliin tapaan.
- Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.
- Suojatiheikön voi halutessaan jättää kehittymään tulevaisuuden säästöpuuryhmäksi.

# Työlajikohtaiset suositukset suojatiheikköjen jättämiselle

## Uudistushakkuut

- Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.
- Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata.
- Hakkuussa tiheikköjen alueelta voidaan korjata järeä puusto, ellei kyseessä ole säästöpuuryhmä.
- Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.
- Säästöpuuryhmissä oleva alikasvos toimii myös suojatiheikkönä.

# Työlajikohtaiset suositukset suojatiheikköjen jättämiselle

## Maanmuokkaus

- Tiheiköt säilytetään ehjinä ja kierretään maanmuokkauksen yhteydessä.

# Työlajikohtaiset suositukset suojatiheikköjen jättämiselle

## Jatkuva kasvatus

- Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.
- Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata tai harvenneta hakkuussa.

Suojatiheikköjen jättäminen

Työlajikohtaiset suositukset suojatiheikköjen jättämiselle

Keskeiset uudistukset Artikkeli päivitettiin perusteellisesti. Uutena sisältönä on sekametsän kasvatuksen suunnittelu, havupuusekametsän perustaminen ja havu-lehtipuusekametsän perustaminen. Sekametsän kasvatuksen suunnittelussa kuvataan sekametsän perustaminen yhden puulajin ja luontaisen taimiaineksen, sekaviljelyn ja luontaisen uudistamisen keinoin. Havupuusekametsän perustamisessa kuvataan mänty-kuusisekametsän kasvupaikkavaatimukset sekä männyn ja kuusen sekaviljelyn keinot ja toteutus. Havu-lehtipuusekametsän perustamisessa kuvataan kuusen ja rauduskoivun sekä mänty-kuusi-koivusekametsän ja mänty-hieskoivusekametsän kasvupaikkavaatimukset ja viljelyn toteutus. Näiden kokonaisuuksien lisäksi varhaisperkausta, taimikonharvennusta, ensiharvennusta ja myöhäisempiä harvennuksia käsittelevät sisällöt on päivitetty. Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä Sekametsät lisäävät metsäluonnon monimuotoisuutta, parantavat ilmastonmuutokseen sopeutumista, vähentävät joidenkin metsätuhojen riskiä, lisäävät virkistysarvoja sekä hajauttavat taloudellista riskiä. Niiden kasvatus on yksi keino toteuttaa metsänomistajan eri tavoitteita. Sekametsien kasvatuksessa suurimmat muutokset metsänhoidon käytäntöihin ovat metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa. Metsänviljelyssä voidaan toteuttaa sekaviljelyä ja/tai hyödyntää luontaista taimiainesta. Luontaisen taimiaineksen hyödyntäminen laskee aikaisemmin suositeltuja viljelytiheyksiä. Taimikonhoidossa suurin ero aikaisempaan suositukseen on korkeintaan havupuuston mittaisen lehtipuun jättäminen taimikkoon varhaisperkauksessa. Työtä tukeneet tutkijat  Aakkosjärjestyksessä: Annala Mari, Huuskonen Saija, Ilvesniemi Hannu, Keto-Tokoi Petri, Miina Jari, Männistö Lauri, Uotila Karri. Lisätietoa Tapion projektipäällikkö: Laura Nikinmaa Tapion tiedote uudistuksesta: Sekametsän kasvatukseen julkaistiin uudet metsänhoidon suositukset Webinaari, jossa uudistusta esiteltiin: Sekametsien perustaminen ja kasvatus osana ilmastokestävää metsätaloutta 27.8.2024 Videoluentosarja: Sekametsien kasvatus Suomessa, sekametsän perustaminen, taimikonhoito ja harvennus. YouTube-soittolista, Tapio.

# Sekametsän kasvatus -artikkelin päivitys

Päivitetty artikkeli: [Sekametsän kasvatus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/sekametsan-kasvatus)
Artikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteet
Viimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 27.08.2024

# Sekametsän kasvatus -artikkelin päivitys

## Keskeiset uudistukset

Artikkeli päivitettiin perusteellisesti. Uutena sisältönä on sekametsän kasvatuksen suunnittelu, havupuusekametsän perustaminen ja havu-lehtipuusekametsän perustaminen.
- Sekametsän kasvatuksen suunnittelussa kuvataan sekametsän perustaminen yhden puulajin ja luontaisen taimiaineksen, sekaviljelyn ja luontaisen uudistamisen keinoin.
- Havupuusekametsän perustamisessa kuvataan mänty-kuusisekametsän kasvupaikkavaatimukset sekä männyn ja kuusen sekaviljelyn keinot ja toteutus.
- Havu-lehtipuusekametsän perustamisessa kuvataan kuusen ja rauduskoivun sekä mänty-kuusi-koivusekametsän ja mänty-hieskoivusekametsän kasvupaikkavaatimukset ja viljelyn toteutus.
Näiden kokonaisuuksien lisäksi varhaisperkausta, taimikonharvennusta, ensiharvennusta ja myöhäisempiä harvennuksia käsittelevät sisällöt on päivitetty.

# Sekametsän kasvatus -artikkelin päivitys

## Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä

Sekametsät lisäävät metsäluonnon monimuotoisuutta, parantavat ilmastonmuutokseen sopeutumista, vähentävät joidenkin metsätuhojen riskiä, lisäävät virkistysarvoja sekä hajauttavat taloudellista riskiä. Niiden kasvatus on yksi keino toteuttaa metsänomistajan eri tavoitteita.
Sekametsien kasvatuksessa suurimmat muutokset metsänhoidon käytäntöihin ovat metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa.
- Metsänviljelyssä voidaan toteuttaa sekaviljelyä ja/tai hyödyntää luontaista taimiainesta. Luontaisen taimiaineksen hyödyntäminen laskee aikaisemmin suositeltuja viljelytiheyksiä.
- Taimikonhoidossa suurin ero aikaisempaan suositukseen on korkeintaan havupuuston mittaisen lehtipuun jättäminen taimikkoon varhaisperkauksessa.

# Sekametsän kasvatus -artikkelin päivitys

## Työtä tukeneet tutkijat

Aakkosjärjestyksessä: Annala Mari, Huuskonen Saija, Ilvesniemi Hannu, Keto-Tokoi Petri, Miina Jari, Männistö Lauri, Uotila Karri.

# Sekametsän kasvatus -artikkelin päivitys

## Lisätietoa

Tapion projektipäällikkö: Laura Nikinmaa
Tapion tiedote uudistuksesta: [Sekametsän kasvatukseen julkaistiin uudet metsänhoidon suositukset](https://tapio.fi/tiedotteet/sekametsan-kasvatukseen-julkaistiin-uudet-metsanhoidon-suositukset/)
Webinaari, jossa uudistusta esiteltiin: [Sekametsien perustaminen ja kasvatus osana ilmastokestävää metsätaloutta 27.8.2024](https://tapio.fi/tapahtumat/webinaari-sekametsien-perustaminen-ja-kasvatus-osana-ilmastokestavaa-metsataloutta-27-8/ )

Videoluentosarja: Sekametsien kasvatus Suomessa, sekametsän perustaminen, taimikonhoito ja harvennus. [YouTube-soittolista](https://youtu.be/drYUlKZS6Pk?si=lXEfmaTxR1VaVqsW), Tapio.

Sekametsän kasvatus -artikkelin päivitys

Päivitetty artikkeli: Sekametsän kasvatusArtikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteetViimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 27.08.2024 

Keskeiset uudistukset Artikkeliin on päivitetty hoidetun metsän harvennusvoimakkuuksia ohjaavat suositustaulukot. Taulukoissa kuvataan hoidetun nuoren tasaikäisen kasvatusmetsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen eteläisessä, keskisessä ja pohjoisessa Suomessa. Taulukoihin lisättiin tarkennukset runkolukujen tulkintaan metsälain asetuksen mukaisesti. Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä Ensiharvennusten runkolukujen päivitys oli osa laajempaa harvennusmallien uudistamista, joka valmistui 2024. Harvennusmallien ja runkolukutaulukoiden uudistamisen taustalla olivat ennen kaikkea mallien päivittäminen vastaamaan uusimpia metsien kasvumalleja. Uudistuneet mallit ottavat paremmin huomioon ilmastokestävyyden näkökulmat; hiilensidonnan ja metsien tuhonkestävyyden. Uudet ensiharvennuksen runkolukutaulukot ohjaavat jättämään metsät hakkuussa aikaisempaa tiheämmäksi, noin 100 runko/ha. Poikkeuksena on rauduskoivikot, joissa runkolukusuositusta ei ole muutettu. Hoidettujen metsien ensiharvennusten runkolukutaulukoilla ohjataan ensiharvennusten työjälkeä. Ensiharvennuksia tehtiin 2020–23 Suomessa keskimäärin 140 000 ha vuodessa. Työtä tukeneet tutkijat  Aakkosjärjestyksessä: Saija Huuskonen, Jari Hynynen Lisätietoa Tapion projektipäällikkö: Varpu Kuutti  Metsänomistajille laadittu koulutusaineisto Metsän harventaminen ja harvennusmallien käyttö (pdf): Tutustutaan perusteisiin: metsän harventamisen tarkoitus ja käsitteet sekä menetelmien vaihtoehdot​Harvennusmallin valinta metsänomistajan tavoitteiden perusteella​Harvennusmallien käyttö, www.metsanhoidonsuositukset.fi​.Koulutusaineisto metsäammattilaisille, sisältää metsänomistajien aineiston lisäksi mm. harvennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia asioita Neuvonta-aineisto harvennusmallien siirrosta rajapinnan kautta omaan tietojärjestelmään (pdf) Tapion tiedote 14.11.2024: Metsien kasvu on muuttunut - puusto suositellaan jättämään harvennuksissa nykyistä tiheämmiksi

Päivitetty artikkeli: [Ensiharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus#section-p377)
Artikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteet
Viimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 30.10.2024

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Keskeiset uudistukset

Artikkeliin on päivitetty [hoidetun metsän harvennusvoimakkuuksia ohjaavat suositustaulukot](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus/toteutus#section-387).
Taulukoissa kuvataan hoidetun nuoren tasaikäisen kasvatusmetsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen eteläisessä, keskisessä ja pohjoisessa Suomessa. Taulukoihin lisättiin tarkennukset runkolukujen tulkintaan metsälain asetuksen mukaisesti.

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä

Ensiharvennusten runkolukujen päivitys oli osa laajempaa harvennusmallien uudistamista, joka valmistui 2024.
Harvennusmallien ja runkolukutaulukoiden uudistamisen taustalla olivat ennen kaikkea mallien päivittäminen vastaamaan uusimpia metsien kasvumalleja. Uudistuneet mallit ottavat paremmin huomioon ilmastokestävyyden näkökulmat; hiilensidonnan ja metsien tuhonkestävyyden.
Uudet ensiharvennuksen runkolukutaulukot ohjaavat jättämään metsät hakkuussa aikaisempaa tiheämmäksi, noin 100 runko/ha. Poikkeuksena on rauduskoivikot, joissa runkolukusuositusta ei ole muutettu.

Hoidettujen metsien ensiharvennusten runkolukutaulukoilla ohjataan ensiharvennusten työjälkeä. Ensiharvennuksia tehtiin 2020–23 Suomessa keskimäärin 140 000 ha vuodessa.

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Työtä tukeneet tutkijat

Aakkosjärjestyksessä: Saija Huuskonen, Jari Hynynen

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Lisätietoa

Tapion projektipäällikkö: Varpu Kuutti
[Metsänomistajille laadittu koulutusaineisto **Metsän harventaminen ja harvennusmallien käyttö (pdf)**](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2024/11/Harvennusmallit_koulutusaineisto_metsanomistajille_lokakuu24.pdf)**:**
- Tutustutaan perusteisiin: metsän harventamisen tarkoitus ja käsitteet sekä menetelmien vaihtoehdot​
- Harvennusmallin valinta metsänomistajan tavoitteiden perusteella​
- Harvennusmallien käyttö, [www.metsanhoidonsuositukset.fi](http://www.metsanhoidonsuositukset.fi)​.

[Koulutusaineisto metsäammattilaisille](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2024/11/Harvennusmallit_koulutusaineisto_ammattilaisille_lokakuu24.pdf), sisältää metsänomistajien aineiston lisäksi mm. harvennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia asioita
[Neuvonta-aineisto harvennusmallien siirrosta rajapinnan kautta omaan tietojärjestelmään](https://www.tapio.fi/wp-content/uploads/2024/10/Harvennusmallit_neuvonta-aineisto_jarjestelmakehittajat.pdf) (pdf)
Tapion tiedote 14.11.2024: [Metsien kasvu on muuttunut - puusto suositellaan jättämään harvennuksissa nykyistä tiheämmiksi](<https://Metsien kasvu on muuttunut – puusto suositellaan jättämään harvennuksissa nykyistä tiheämmiksi>)

Ensiharvennus-suosituksen uudistus

Päivitetty artikkeli: Ensiharvennus Artikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteet Viimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 30.10.2024  

Pölyttäjät ovat keskeinen osa uudistuvaa luontoa Pölyttäjät ovat välttämättömiä luonnon ekosysteemien toiminnalle ja luonnon monimuotoisuuden säilymiselle. Viljelykasvien lisäksi esimerkiksi mustikka ja puolukka tarvitsevat hyönteispölytystä tuottaakseen satoa. Myös monet luonnonkasvit tarvitsevat pölyttäjiä lisääntyäkseen. Maailmanlaajuisesti pölyttäjien tilanne on heikentynyt lyhyessä ajassa. Suomessa pölyttäjien esiintymisessä ei ole tapahtunut viime vuosikymmeninä dramaattisia muutoksia, mutta uhanalaisten lajien määrä on kasvanut. Suomessa metsillä ja niiden käytöllä on keskeinen rooli myös pölyttäjiemme hyvinvoinnin kannalta. Pölyttäjiä on tutkittu maailmanlaajuisesti lähinnä maatalouden näkökulmasta. Tietoa pölyttäjien yhteydestä metsänhoitoon on niukemmin. Metsänhoidon suositus perustuu suomalaiseen kirjallisuuskatsaukseen, pölyttäjästrategiaan, asiantuntija-arvioihin ja maastoselvitykseen sekä niiden pohjalta laadittuun oppaaseenTurunen, S., Heliölä, J. &amp;amp; Saaristo, L. 2022, Pölyttäjien huomioiminen talousmetsien käsittelyssä. Tapion raportteja nro 50.Hyvät käytännöt pölyttäjien tukemiseen metsänomistajalle ja metsäammattilaiselle.Heliölä, J. 2021. Tietopohja ja suositukset pölyttäjien huomioimiseksi talousmetsien luonnonhoidossa PÖLYMETSÄ -hankkeen työpaketin 1 tulokset. Suomen ympäristökeskus.Heliölä, J., Kuussaari, M., Pöyry, J. 2021. Pölyttäjien tila Suomessa. Kansallista pölyttäjästrategiaa tukeva taustaselvitys. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34/2021.Kansallinen pölyttäjästrategia ja toimenpidesuunnitelma. Ympäristöministeriön julkaisuja 2022:9. Pölyttäjät ja niiden elinympäristöt Pölyttäjä on eläin, joka etsii ravinnokseen mettä tai siitepölyä kukkivien kasvien kukista. Pölytys tapahtuu silloin, kun eläimen tuomaa siitepölyä päätyy kukan emilehdille ja kukka hedelmöittyy. Suomen metsissä pölytystä tekevät pääosin mesipistiäiset (kimalaiset ja erakkomehiläiset), kukkakärpäset sekä yö- ja päiväperhoset. Ravinnokseen pölyttäjät tarvitsevat keväästä syksyyn erilaisia ja eri aikaan kukkivia mesi- ja siitepölykasveja. Tästä syystä metsän kasvillisuuden ja puulajiston monimuotoisuus on niille hyödyksi. Esimerkiksi sekametsä, jossa kasvaa useita lehtipuulajeja, tarjoaa pölyttäjille monipuolisia ravinnonlähteitä. Pesäpaikoiksi pölyttäjät tarvitsevat esimerkiksi lahopuuta ja paljasta kivennäismaata. Pölyttäjille tärkeimpiä metsäisiä elinympäristöjä ovat: erilaiset avoimet paahdealueet ja -rinteet puustoiset perinneympäristöt rakenteeltaan vaihtelevat pellonreunametsät metsäteiden varret metsäpalo- ja kulotusalueet. Luonnon niityt ja kedot ovat vähentyneet, joten korvaavina elinympäristöinä metsien uudistusalat tarjoavat monille pölyttäjille tärkeitä ravintokasveja ja avoimuutta. Osa pölyttäjälajeista edellyttää elinympäristökseen vanhoja metsiä ja kuollutta puuta. Pölyttäjien elinolosuhteita parannetaan talousmetsien luonnonhoidolla Pölyttäjien elinolosuhteiden tukeminen ei vaadi useinkaan uusia toimenpiteitä, vaan sitä, että talousmetsien luonnonhoidon keinoja kohdennetaan tarkoituksenmukaisesti. Valtaosa niistä hyödyttää pölyttäjiä. Yleisimpiä, käytännössä kaikille metsätiloille soveltuvia, luonnonhoidon toimenpiteitä ovat: sekapuustoisuuden suosiminen metsäkuviolla säästöpuuryhmien jättäminen hakkuissa monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden, kuten haapojen ja raitojen, kasvattaminen sekä kuolleen puuston säästäminen ja lisääminen tekopökkelöillä. Pölyttäjille sopivat puulajit ja muu mesikasvillisuus Raita ja muut pajut, haapa, pihlaja ja tuomi sekä jalopuut tarjoavat pölyttäjille ravintoa. Metsäteiden reunoilla ja muilla avoalueilla kukkivista kasveista tärkeitä ovat etenkin maitohorsma, maitikat, kultapiisku ja paatsama. Kanervan tärkeys korostuu syksyllä, kun muuta kukkivaa kasvillisuutta ei enää juurikaan ole. Talousmetsissä kukkivaa mesikasvillisuutta on eniten tarjolla avohakkuualoilla, metsäteiden varsilla, peltojen ja metsien reunavyöhykkeillä sekä paisteisilla vaihettumisvyöhykkeillä. Pihlaja soveltuu hyvin säästöpuuryhmään. Kukkiessaan se tarjoaa ravintoa pölyttäjille. Kuva: © Sara Turunen Kimalainen kanervan kukalla uudistusalalla. Kanerva on loppukesällä pölyttäjien tärkeimpiä ravintolähteitä metsäisissä elinympäristöissä. Kuva: © Sara Turunen

# Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

Säästöpuut ovat talousmetsään pysyvästi jätettäviä eläviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Jättämällä säästöpuita talousmetsiin saadaan vanhoja ja kookkaita eläviä puita, monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja sekä ajan myötä lahopuuta.

# Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
- Monipuolistavat metsikön rakennetta
- Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
- Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
- Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
- Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
- Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
- Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
- Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
- Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

# Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

## Pölyttäjät ovat keskeinen osa uudistuvaa luontoa

Pölyttäjät ovat välttämättömiä luonnon ekosysteemien toiminnalle ja luonnon monimuotoisuuden säilymiselle. Viljelykasvien lisäksi esimerkiksi mustikka ja puolukka tarvitsevat hyönteispölytystä tuottaakseen satoa. Myös monet luonnonkasvit tarvitsevat pölyttäjiä lisääntyäkseen.
Maailmanlaajuisesti pölyttäjien tilanne on heikentynyt lyhyessä ajassa. Suomessa pölyttäjien esiintymisessä ei ole tapahtunut viime vuosikymmeninä dramaattisia muutoksia, mutta uhanalaisten lajien määrä on kasvanut. Suomessa metsillä ja niiden käytöllä on keskeinen rooli myös pölyttäjiemme hyvinvoinnin kannalta.
Pölyttäjiä on tutkittu maailmanlaajuisesti lähinnä maatalouden näkökulmasta. Tietoa pölyttäjien yhteydestä metsänhoitoon on niukemmin. Metsänhoidon suositus perustuu suomalaiseen kirjallisuuskatsaukseen, pölyttäjästrategiaan, asiantuntija-arvioihin ja maastoselvitykseen sekä niiden pohjalta laadittuun oppaaseen.

# Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

## Pölyttäjät ja niiden elinympäristöt

Pölyttäjä on eläin, joka etsii ravinnokseen mettä tai siitepölyä kukkivien kasvien kukista. Pölytys tapahtuu silloin, kun eläimen tuomaa siitepölyä päätyy kukan emilehdille ja kukka hedelmöittyy. Suomen metsissä pölytystä tekevät pääosin mesipistiäiset (kimalaiset ja erakkomehiläiset), kukkakärpäset sekä yö- ja päiväperhoset.
**Ravinnokseen** pölyttäjät tarvitsevat keväästä syksyyn erilaisia ja eri aikaan kukkivia mesi- ja siitepölykasveja. Tästä syystä metsän kasvillisuuden ja puulajiston monimuotoisuus on niille hyödyksi. Esimerkiksi sekametsä, jossa kasvaa useita lehtipuulajeja, tarjoaa pölyttäjille monipuolisia ravinnonlähteitä. **Pesäpaikoiksi** pölyttäjät tarvitsevat esimerkiksi lahopuuta ja paljasta kivennäismaata.
Pölyttäjille tärkeimpiä metsäisiä elinympäristöjä ovat:

- erilaiset avoimet paahdealueet ja -rinteet
- puustoiset perinneympäristöt
- rakenteeltaan vaihtelevat pellonreunametsät
- metsäteiden varret
- metsäpalo- ja kulotusalueet.
Luonnon niityt ja kedot ovat vähentyneet, joten korvaavina elinympäristöinä metsien uudistusalat tarjoavat monille pölyttäjille tärkeitä ravintokasveja ja avoimuutta. Osa pölyttäjälajeista edellyttää elinympäristökseen vanhoja metsiä ja kuollutta puuta.

# Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

## Pölyttäjien elinolosuhteita parannetaan talousmetsien luonnonhoidolla

Pölyttäjien elinolosuhteiden tukeminen ei vaadi useinkaan uusia toimenpiteitä, vaan sitä, että talousmetsien luonnonhoidon keinoja kohdennetaan tarkoituksenmukaisesti. Valtaosa niistä hyödyttää pölyttäjiä.
Yleisimpiä, käytännössä kaikille metsätiloille soveltuvia, luonnonhoidon toimenpiteitä ovat:
- sekapuustoisuuden suosiminen metsäkuviolla
- säästöpuuryhmien jättäminen hakkuissa
- monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden, kuten haapojen ja raitojen, kasvattaminen sekä
- kuolleen puuston säästäminen ja lisääminen tekopökkelöillä.

# Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

## Pölyttäjille sopivat puulajit ja muu mesikasvillisuus

Raita ja muut pajut, haapa, pihlaja ja tuomi sekä jalopuut tarjoavat pölyttäjille ravintoa.
Metsäteiden reunoilla ja muilla avoalueilla kukkivista kasveista tärkeitä ovat etenkin maitohorsma, maitikat, kultapiisku ja paatsama. Kanervan tärkeys korostuu syksyllä, kun muuta kukkivaa kasvillisuutta ei enää juurikaan ole.
Talousmetsissä kukkivaa mesikasvillisuutta on eniten tarjolla avohakkuualoilla, metsäteiden varsilla, peltojen ja metsien reunavyöhykkeillä sekä paisteisilla vaihettumisvyöhykkeillä.

Keskeiset toimet uudistusaloilla
- Säästä hakkuissa pystylahopuut, maalahopuut ja tuoreet tuulenkaadot. Jos lahopuuta on vähän, voit lisätä määrää tekopökkelöillä.
- Valitse säästöpuuryhmiin ja yksittäisiksi säästöpuiksi lehtipuita kuten raitoja, pihlajia, haapoja, jalopuita. Jätä säästöpuiden alla oleva pienempi puusto ja pensaskerros käsittelemättä.

Keskeiset toimet taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonharvennuksessa:
- Säästä taimikonhoidossa useaa eri lehtipuulajia. Hyvä tavoite on, että käsittelyalan puu- ja pensaslajien määrä ei vähene töiden seurauksena.
- Vältä turhaa raivausta kuten pensaikkojen poistoa. Pölyttäjät hyötyvät lintujen ja nisäkkäiden suojaksi jätettävistä tiheiköistä.
- Säästä kukkivia lehtipensaita (pajuja, paatsamaa, kuusamaa), joista ei ole haittaa taimikon kehitykselle tai haitta on vähäinen.

Kasvatusmetsissä pölyttäjien kannalta tärkeintä on sekapuustoisuuden suosiminen ja lehtipuusekoituksen säilyttäminen. Myös lahopuusto ja mahdolliset pienaukot ovat pölyttäjille hyödyllisiä. Ennakkoraivaus ja harvennukset lisäävät kenttäkerrokseen valoa ja sitä kautta parantavat pölyttäjille tärkeiden kasvien elinolosuhteita.
Keskeiset toimet kasvatusmetsissä:
- Ennakkoraivauksen ja hakkuiden yhteydessä säästetään kukkivia lehtipuita (raitaa, pajuja, pihlajaa, tuomea).
- Säästetään lahopuita. Esimerkiksi kuorensa menettäneet pystykuuset ovat tärkeitä pölyttäjien pesäpaikkoja.
- Lahopuuta lisätään tekopökkelöillä. Pökkelöiden sijainniksi kannattaa valita paisteisia metsänreunoja tai vastaavia maastonkohtia.
- Vesistöjen reunoille jätetään suojavyöhykkeet, joilla säilytetään pensaskerros ja puustoa. Rantavyöhykkeillä kasvaa monesti runsaasti pajuja ja muita lehtipensaita, jotka ovat tärkeitä pölyttäjien ravinnonlähteitä.

Paahdeympäristöjen tärkeimpiä hoitotoimenpiteitä ovat puuston ja pensaiden raivaus sekä maanpinnan rikkominen. Hoitotoimet on tarpeen suunnitella tapauskohtaisesti kohteelle määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti.
Havupuuston poistaminen lisää valon ja lämmön määrää sekä vähentää kertyvän karikkeen määrää. Paljastettu kivennäismaa edistää kasvien siementen itämistä ja tarjoaa monille mesipistiäisille ja muille hyönteisille pesäpaikkoja.
Paahdeympäristöjen lajistoa voi auttaa myös luonnonhoidollisilla kulotuksilla.

Lehtometsissä kaikkein tarpeellisin toimenpide on lisätä lehdossa puuston väljyyttä vähentämällä etenkin kuusten määrää. Raivauksissa suositaan lehtipuustoa ja etenkin jaloja lehtipuita sekä säästetään kaikki lahopuusto.

Valtaosa pölyttäjistä on lämpöhakuisia hyönteisiä. Reunavyöhykkeiden puuston harventaminen ja sen tuoma valoisuus hyödyttää pölyttäjiä etenkin paisteisilla, aurinkoisilla reunavyöhykkeillä, jotka rajautuvat metsäteihin tai peltoalueisiin. Lisääntyneen väljyyden ansiosta alueelle voi kehittyä lisää monipuolista mesikasvillisuutta ja pienilmasto muuttuu pölyttäjien lisääntymisen kannalta suotuisammaksi.
Metsän ja pellon reunavyöhykkeille, sekä vanhoille puutavaravarastopaikoille ja kääntöpaikoille uudistuu tyypillisesti raitaa ja muita pajuja. Pajukon säilyttäminen niin pitkään kuin mahdollista hyödyttää pölyttäjien ravinnonsaantia.

Metsäteiden reunamilla esiintyy usein paljon monipuolista ja kukkivaa ruohovartista kasvillisuutta. Tämän sekä lämpimän pienilmaston ansiosta tienvarret ovatkin metsäalueilla pölyttäjille mieluisia pienympäristöjä.
Tienvarsien vesakoituminen ja heinittyminen on haitallista pölyttäjien kannalta. Tienvarret kannattaakin niittää säännöllisesti – mutta vasta syyskesällä, kun mesikasvien kukinta ja pölyttäjien lisääntyminen ovat ohi.

Pölyttäjähyönteisten suosiminen metsänhoidossa tarkoittaa metsänkäsittelyssä tehtyjä ratkaisuja, joilla metsänomistaja voi vahvistaa ja ylläpitää pölyttäjien elinolosuhteita metsissä. Tavoitteena on monimuotoinen metsä, joka tarjoaa pölyttäjille lisääntymiselinympäristöjä sekä monipuolista ravintoa keväästä syksyyn.

Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

Riistametsänhoidon erityisalueet Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet. Vaihettumisvyöhykkeet Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä. Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa. Riista hyödyntää erilaisia vaihettumisvyöhykkeitä metsän ja pellon reuna-alueilla. Kuva: © Airi Matila. Vastarannalle säästetty puustoinen suojavyöhyke turvaa riistaelinympäristöjä ja toteuttaa vesiensuojelua. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten. Korvet ja muut puustoiset suot Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan. Metson soidinpaikat ja soidinalueet Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella. Riekkosuot Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia. Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria. Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla. Kosteikot ja tulva-alueet Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia. Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Hannu Huttu.

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeille, jotka ovat suuren osan vuodesta veden peitossa ja muinakin aikoina kosteita ja joissa on vesi- ja kosteikkokasvillisuutta. Kosteikon perustaminen on yksi vesiensuojelun menetelmistä. Kosteikoilla on sekä monimuotoisuus-, vesiensuojelu- että virkistysarvoja.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistametsänhoidon erityisalueet

Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeet

Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä.
Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korvet ja muut puustoiset suot

Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Metson soidinpaikat ja soidinalueet

Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riekkosuot

Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia.
Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria.
Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikot ja tulva-alueet

Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita.
Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeen käsittely

Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.

Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ennallistaminen

Metsätaloudellisesti heikkotuottoisia ojitettuja soita kannattaa ennallistaa. Usein jo pelkkä ojien tukkiminen riittää. Ennallistamisessa poistetaan ojituksen myötä tullutta puustoa ja jätetään pystyyn alkuperäisen oloisia käkkyrämäntyjä. Ojia voi padota ojapenkoista saatavalla maa-aineksella ja ojien pohjia voi täyttää puustolla, välttäen kuitenkin salaojavaikutusta, joka voi muodostua, kun oja täytetään puunrungoilla ojansuuntaisesti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kunnostusojitus

Suon ja kangasmaan välinen vaihettumisvyöhyke kannatta mahdollisuuksien mukaan jättää toimenpiteiden ulkopuolelle kunnostusojituksessa ja kantojen korjuussa, jotta alueen varvikko pysyy ehjänä ja yhtenäisenä.
Kunnostusojituksen yhteydessä kankaan puoleinen niskaoja kannattaa jättää perkaamatta. Harkinnan mukaan vaihettumisvyöhykkeessä oleva oja voidaan jättää kunnostusojittamatta ja tehdä uusi oja hieman kauemmaksi. Tällöin vaihettumisvyöhykkeen vesitalous voisi palautua ja ojan varren puusto säilyä.

Metsänkäsittelyn yhteydessä suojaa ja tarjolla olevan ravinnon määrää lisätään jättämällä alikasvosta ja pensaita kuten katajat, pajut sekä marjovat puut ja pensaat. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää luoda matalakasvuista suojaa riistalle. Kitumaan ja metsämaan reunalla voi esimerkiksi latvoa kuusia. Vaihettumisvyöhykettä ei raivata, vaan alikasvospuiden ja pensaiden antama suoja säilytetään mahdollisimman hyvin. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää säilyttää matalakasvuista suojaa riistalle. Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös juolukka-, puolukka- ja variksenmarjakasvustot. Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Palauta suon ja metsänreunan luontainen vesitalous, jos mahdollista.
Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet voidaan jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulko- puolelle. Sama koskee suolle työntyviä pienehköjä kangasmaaniemekkeitä.
Luo luonnollista vaihettumisvyöhykettä hakkuiden avulla säästämällä puustoa vaihtelevan levyiselle vyöhykkeelle kivennäismaan puolelle, jos suon ja kankaan raja on jyrkkä. Säästä ja luo vaihtelevan levyisiä vaihettumisvyöhykkeitä 5–50 metriä, jopa leveämpiä, sillä luontaiset vyöhykkeet voivat paikoitellen olla jopa satoja metrejä leveitä. Merkittäviä pinta-aloja koskevissa päätöksissä toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset on syytä ottaa huomioon.

Luonnontilaltaan muuttuneen vaihettumisvyöhykkeen puustoa voidaan käsitellä poimintahakkuin siten, että siltä poistetaan vain taloudellisesti arvokkaimpia puuyksilöitä. Jos vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, puustoa voidaan säästää vaihtelevan levyiselle kaistalle kivennäismaan puolelle.

Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuudessa on liukuma, jossa puuston koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Kivennäismaan puolella vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuus on riistan näkökulmasta parhaimmillaan puustoltaan erirakenteisena varvikkona, jossa suojaavat puut ja pensaat sekä marjakasvit auttavat riistan selviytymistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen paikantaminen

Soidinmetsän ei tarvitse olla vanhaa metsää. Soitimia kannattaa etsiä jo 30 vuoden ikäisistä ensiharventamattomista männiköistä. Sopiva ajankohta alueiden kartoitukseen on maaliskuun lopulta huhtikuulle. Maastosta etsitään metsokukkojen liikkeistä kertovia jälkiä, kuten siivenvetojälkiä lumessa tai hakomis- ja yöpymispuiden alla olevia ulosteita. Soidinkeskuksen paikantaminen onnistuu parhaiten vapun tienoilla, jolloin metson soidin huipentuu eteläisessä Suomessa. **VIITE 16**
Soidinpaikat eivät ole nuorissa talousmetsissä välttämättä kovinkaan pysyviä sijainniltaan. Vanha soidinpaikkakin voi siirtyä eri syistä jopa kilometrin, ja soidinkeskus pienempiä matkoja huippukukon vaihtuessa. Soidinpaikan sijainti on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein mahdollisten siirtymien havaitsemiseksi. Laajojen hakkuiden seurauksena soidin voi siirtyä hakkuualan reunoille tai korvautua uudella kauempana. Nuorten metsien uudet soidinpaikat voivat siirtyä satoja metrejä ilman elinympäristössävtapahtuneita muutoksia. Tällaisissa tapauksissa metsänkäsittelyn erityisohjeita on vaikea kohdentaa soidin- keskukseen, vaan aluetta on tarkasteltava laajemmin koko soidinalueena (1 km:n säde = 300 ha). Soidinkuolemalta näyttävässä tilanteessa voi olla kyse soidinpaikan siirtymästä; tällöin uutta soidinpaikkaa on etsittävä noin puolen kilometrin säteellä. **VIITE 19**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen tavoitekuva

Soidinalueella metsolle sopivan metsän peitteisyys on yli kolmannes, mieluiten yli puolet, soidinalueen kokonaispinta-alasta, mukaan lukien vesistöt, pellot ja muut avoimet alueet. Tähän pääsemistä helpottaa, jos soidinalueella on eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen käyttöön soveltuvia metsiä. Soidinalueesta yhtäaikaiseksi uudistusalaksi suositellaan enintään 8 hehtaaria. Soidinalueella sijaitsevien uudistusalojen suurin suositeltu leveys on 300 metriä. Lähellä soidinpaikkaa olevat uudistusalat ovat pienialaisia. Uudistus- alojen koko voi kasvaa kohti soidinalueen reunoja. Alle puolen kilometrin päässä soidinpaikasta yhtenäisen uudistusalan koko ei suositella olevan yli 4 hehtaaria. Näin soidinpaikan ja päiväreviirien väliset yhteydet säilyvät.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen metsänkäsittely

Kun soidinalueella eli metsokukkojen elinalueilla tehdään uudistushakkuita, soidinpaikalta säilytetään puustoinen yhteys varttuneeseen metsään. Yhteyksiä tulee olla eri puolille soidinpaikasta, jotta mahdollisimman monen kukon päiväreviirille on puustoinen yhteys. Soidinpaikka ei saa jäädä uudistusalojen tai muiden metsolle soveltumattomien avoimien alueiden ympäröimäksi saarekkeeksi. Uudistusalojen väliin jätetään vähintään 100 metriä leveä puustoinen alue käytäväksi. Välialueita voidaan uudistaa, kun aiemmin uudistetun alan puusto on keskipituudeltaan yli 6 metriä. Osalla kuviosta voidaan ensiharvennus tehdä normaalia aikaisemmin, ja rehevillä kasvupaikoilla osa taimikoista voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Mikäli alalla on luontaista kuusialikasvosta, voidaan alaa hoitaa eri-ikäisen metsänkasvatuksen keinoin.
Metson elinympäristöissä suositellaan säästettäväksi mäntysekoitusta kuusikoissa, kuusiryhmiä ja kuusiali- kasvosta männiköissä ja haaparyhmiä männiköissä ja mänty-kuusi-sekametsissä. Harvennuksissa harvennusvoimakkuutta tulisi vaihdella ja säilyttää sopiviin paikkoihin tiheikköjä.
Rehevillä kasvupaikoilla taimikkoa voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Puulajivalinnassa suositaan mäntyä ja alikasvoksena kuusta. Pieni määrä haapaa on eduksi metsolle, ja lehtipuusto on kaikelle riistalle tärkeää ja lisää metsän monimuotoisuutta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan tavoitekuva

Soidinpaikan tavoitekuva on tiheydeltään vaihteleva peitteinen männikkö tai mänty- tai kuusivaltainen seka- metsä. Soidinpaikalla on usein rämettä tai kallioita, ja maasto on tyypillisesti kumpareinen ja kenttäkerros peitteinen. Soidinpaikalla on puustoltaan väljiä osia ja pieniä aukkoja sekä suojana alikasvoskuusia, tiheikköjä tai muuta näkösuojaa kenttätasossa.
Yli puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta tulee aina olla metsää, jonka keskipituus on vähintään kuusi metriä ja runkoluku yli 400 runkoa hehtaaria kohti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan metsänkäsittely

Metson soidinpaikoilla suositellaan puuston kasvatusajan pidentämistä, mutta sillä on vaikutusta taloudelliseen tulokseen. Jos varsinaisen soidinpaikan käsittelyä tarvitaan, se tehdään varovasti muuttamalla hyvin vähän puuston kuvaa.
Valtaosa soitimista sijaitsee nykyään nuorissa kasvatusmetsissä, jotka suuremmassa tarkastelumittakaavassa täyttävät metson tilan ja metsäpeitteisyyden tarpeet. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä tavallista aikaisemmin. Hakkuajankohdaksi voi valita kesä-, syksy- tai talvihakkuun, kohteen ominaisuuksien ja hakkuukelpoisuuden mukaan. Soidinpaikalle ei suositella hakkuita soidinten aikaan Etelä-Suomessa 15.3.–20.5. ja Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5. välisinä aikoina.
Kaikissa metsänkäsittelyvaiheissa soidinpaikalla säilytetään runsaasti mäntyä, myös vahvaoksaisia puu- yksilöitä. Tavoitenäkyvyys soidinpaikalla kenttätasossa (metson silmänkorkeudella eli 40–60 cm:n korkeudella) on 20–70 m. Rehevillä, pintakivisillä ja kumpareisilla kasvupaikoilla tehdään tarvittaessa vaihteleva alikasvoksen raivaus.

Uudistaminen tulisi toteuttaa pieninä aukkoina tai kapeina juotteina, joiden väliin jätetään soidinpaikaksi kelvollisia kuvioita. Seuraava kaista hakataan vasta edellisen ehdittyä ensiharvennusikään. Myös eri-ikäis- rakenteinen metsänkasvatus voi auttaa turvaamaan metsolle tärkeän riittävän peitteisyyden ja sopivan suojaisan, mutta ei liian tiheän puustorakenteen.
Uudistushakkuuvaiheessa soidinpaikan metsää käsitellään varovaisesti. Nuoressa metsässä sijaitsevan soidinpaikan kasvatushakkuu, ja jopa sen aikaistaminen, parantaa useimmiten paikan soidinkelpoisuutta. Soidinpaikalla metsän rakenteen tulee olla vaihteleva. Raivauksesta ja taimikonhoidosta lähtien soidinpaikalle luodaan tiheitä ja väljiä alueita sekaisin.
Nuoren ja varttuneen metsän soidinpaikalla puustoa harvennetaan tavalliseen tapaan. Mikäli soidinpaikan ensiharvennuskohde on korjuuteknisistä syistä tarpeen raivata ennakolta, raivataan poistettavien aines- puurunkojen tyvet metrin säteellä ja muualta poistetaan hakkuuta selvästi haittaava alikasvos. Erityisen tärkeää on säästää osa kuusialikasvoksesta. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä normaalia aikaisemmin. Tavoite- runkoluku viimeisen harvennushakkuun jälkeen on 400–800 runkoa/ha.

Päätehakkuuvaiheen metsässä tunnettu soidinkeskus jätetään pääsääntöisesti hakkaamatta, mutta suurella, yli kymmenen kukon soidinpaikalla voidaan tehdä varovaisia pienaukko-, väljennys- tai erirakenteisuutta lisääviä hakkuita myös soidinkeskuksen alueella.
Soidinpaikka uudistetaan pienialaisin hakkuin, joissa uudistusalan maksimikoko on 1 hehtaari ja keski- leveys enintään 50 m. Suositeltavinta on toteuttaa uudistaminen siten, että uudistusalojen väliin jää vähintään 100 m leveä metsolle sovelias alue. Tätä välialuetta ryhdytään uudistamaan vasta, kun viereinen uudistusala on saavuttanut ensiharvennusvaiheen.

Metson soidinta ja sen ympäristöä tarkastellaan kahdessa eli soidinpaikan ja soidinalueen vyöhykkeessä, joille on omat metsänkäsittelyohjeensa. Soidinpaikka (noin 20 ha) koostuu kukkojen soidinreviireistä. Soidinalue (noin 300 ha) muodostuu kukkojen päiväreviireistä, jotka ulottuvat noin kilometrin päähän soidinpaikasta. Metson vaatimukset soidinpaikan suhteen ovat suhteellisen väljät, ja soidinpaikan ja -keskuksen sijaintiin vaikuttaakin ennen muuta päiväreviirien sijainti ja laatu. **VIITE 17**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon perustaminen

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Penkereiden leveys ja luiskan kaltevuus määräytyvät penkereen korkeuden ja maalajin perusteella. Luiskan tulee olla erityisen loiva hienojakoisilla ja korkeilla penkereillä.
Yleensä padottavat penkereet on tarkoituksenmukaista rakentaa siten, että niiden harjalla voidaan liikkua koneilla, jolloin penkere voidaan tiivistää ja kosteikon myöhempi huoltaminen on helppoa. Mikäli padottavat penkereet joudutaan tekemään talvella, tulee on penkereen rakennusvaiheessa huomioitavada painuminen. Yleensä tulee varautua vähintään 0,5 metrin painumiseen. Padottavan penkereen sydän tulee rakentaa tiiviistä ja vettä huonosti läpäisevästä maasta. Penkereeseen ei tule upottaa kantoja ja hakoja, sillä ne heikentävät penkereen tiiviyttä ja kestävyyttä sekä lisäävät vuodon riskiä. Penkereet tulee rakentaa erityisen vahvoiksi patojen ympäriltä. Tarvittaessa patojen ympärillä penkereiden luiskat voidaan vahvistaa suodatinkankaalla ja verhoilla esimerkiksi kivillä.
Kosteikko muotoillaan siten, että penkereet voidaan rakentaa mahdollisimman pitkälle kosteikon kaivumaista. Mahdolliset ylijäävät kaivumaat läjitetään riittävän kauas kosteikosta ja ne tiivistetään huuhtoutumisen vähentämiksi. Luiskiin ja läjitysmaille voidaan kylvää esimerkiksi heinänsiementä, joka sitoo pintamaata ja vähentää siten huuhtoutumista.

Veden padotuksessa voidaan käyttää pohja- tai pintapatoa. Pohjapadossa vesi kulkee patokannaksen yli, pintapadoissa vesi ohjataan putkia pitkin patokannaksen läpi. Patovaihtoehtoja voidaan myös yhdistellä. Esimerkiksi kalojen kulun turvaamiseksi voidaan kosteikon patorakenteena käyttää pohjapatoa mutta liittää siihen munkki, jolloin kosteikon tyhjentäminen kasvillisuuden hallitsemiseksi on mahdollista. Putkipato sopii kosteikon patorakenteeksi vesiensuojelun virtaamansäätörakenteena toimimisen lisäksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Veden korkeuden säätely kosteikossa ja patojen mitoitus

Vedenpinnan korkeus kosteikossa voi vaihdella virtaamien suhteessa. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeää määritellä vedenpinnan maksimikorkeus, jonne vesi voi tulva-aikoina nousta ilman, että vedenpinnan noususta aiheutuu haittaa kosteikon ulkopuolella tai itse kosteikon rakenteille. Vedenpinnan nostaminen maksimikorkeudelle tulva-aikana lisää kosteikon tilavuutta ja pidentää siten veden viipymää kosteikossa.
Kosteikon vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä patorakenteilla. Mikäli kosteikon vedenpinnan halutaan pysyvän vakiotasolla, patorakenteena voidaan käyttää tasaharjaista ja leveää pohjapatoa. Mikäli taas vedenpinnan korkeuden halutaan vaihtelevan altaassa vesimäärien suhteessa, voidaan käyttää virtaamansäätörakenteita. Vedenpintaa voidaan säädellä myös settipatojen avulla. Ne koostuvat rumpuputken etupuolelle asetettavista settilankuista, joilla säädellään veden pinnan korkeutta, sekä varsinaisesta rumpuputkesta, jonka kautta valumavedet ohjataan penkan läpi. Settipadon etuna on se, että vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä halutulle korkeudelle riippumatta kosteikkoon tulevasta vesimäärästä. Kosteikko voidaan myös laskea tyhjäksi mahdollisen kunnostuksen ajaksi.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon hoitaminen

Toimiva kosteikko vaatii säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa. Kosteikon vesiensuojelullisen tehokkuuden kannalta tärkeimpiä hoitotoimia ovat rakenteiden kunnossapito, niittäminen ja ruoppaaminen.
Kosteikoissa kertyy lietettä etenkin ojien suihin sekä mahdolliselle syvän veden alueelle. Sitä voi poistaa tarvittaessa koneellisesti kaivaen tai lietepumpulla. Patorakenteiden kunto tulisi tarkistaa keväällä ja syksyllä. Mahdolliset patovuodot tulisi korjata heti niiden synnyttyä.
Kasvillisuus ja pensaikko tulisi niittää ainakin osalta kosteikkoa ja sitä ympäröivältä alueelta jopa vuosittain umpeenkasvun estämiseksi. Ainakin suurimmat kosteikot kannattaa suunnitella siten, että niittäminen koneellisesti on mahdollista. Niittojätettä ei jätetä kosteikkoalueelle vaan se korjataan pois, sillä kasvimassan hajotessa siitä vapautuu ravinteita. Lisäksi niittojäte voi täyttää kosteikkoa, jolloin kosteikon tehokkuus heikkenee.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

Kosteikkoon tai muuhun vesiensuojelurakenteeseen upotetusta puumateriaalista on saatu hyviä kokemuksia vesistöhaittojen ehkäisyssä: puumateriaali voi tehostaa ravinteiden talteenottoa. Veteen upotetut, pienpuusta rakennetut rankaniput monipuolistavat myös vesieliöstöä tarjoamalla niille ravintoa ja suojaa.

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Veden korkeuden säätely on keskeinen huomioitava asia. Asianmukainen hoito varmistaa kosteikon toimivuuden.

Kosteikon valuma-alue määritellään karttatarkastelulla ja epäselvät kohdat tarkastetaan maastossa. Samalla selvitetään vesiensuojelun tehostamismahdollisuudet suunnitellun kosteikon yläpuolisessa ojastossa. Selkeät eroosiolle alttiit kohdat yläpuolisessa ojastossa on usein kustannustehokkainta hoitaa virtausta hidastavilla, kosteikon yläpuolisilla rakenteilla. Nämä rakenteet vähentävät myös kosteikon kunnossapitotarvetta.
Maapinnan korkeusvaihtelun lisäksi mitataan ojien syvyydet. Korkeuspisteitä mitataan varsinaista kosteikkoaluetta laajemmalta alueelta kosteikon tarkan vaikutusalueen selvittämiseksi. Korkeuspisteitä mitataan:
- kosteikkoon vettä johtavista uomista sille etäisyydelle, jossa kosteikon aiheuttamaa vedenpinnan nousua ei enää tapahdu korkeusaseman perusteella
- uoman pohjasta ja maanpinnalta
- riittävästi erityisesti kosteikoissa, jotka rakennetaan pengertämällä, jotta pengertämisestä johtuvan vettyvän alueen laajuus voidaan määritellä tarkasti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Kosteikon mitoitus ja suunnittelun periaatteet**

Erityisesti selvitetään vedenpinnan nousulle kriittisten alueiden korkeusasemat. Tällaisia alueita ovat muun muassa peltojen salaojien päät, metsätalousalueiden rajat, tiet ja tierummut sekä tontit ja rakennukset.
Kosteikon tai peräkkäisten kosteikkojen pinta-alan tulee tulisi olla sellainen, että saavutetaan riittävä veden viipymä. Kosteikolle menevän veden määrää voidaan rajoittaa esimerkiksi jakopadoilla ja ojitusjärjestelyillä. Ravinteiden poistolle on edullista, että allas on suhteellisen matala. Se nopeuttaa vesikasvillisuuden muodostumista, joka edesauttaa kiintoaineen ja ravinteiden pidättymistä.

Kosteikon keskisyvyyden pitäisi olla vähintään 0,5 metriä, jotta kosteikon hydraulinen mitoitus voidaan saavuttaa ja kosteikko ei kasva umpeen liian nopeasti. Kosteikon tulopäähän rakennetaan syvä, laskeutusaltaan tapainen kaivanto, joka on helppo käydä tyhjentämässä.
Mikäli kosteikko rakennetaan pengertämällä tai patoamalla, ei maanpintaa ole syytä kuoria tarpeettomasti. Maanpinnan kuoriminen voi olla kuitenkin tarpeellista, mikäli kosteikko perustetaan vanhalle viljelysmaalle, jossa ravinteita on rikastunut maan pintakerroksiin. Tällöin pintakerrosta voidaan kuoria muutaman kymmenen sentin syvyydeltä. Kuorittua maata voidaan hyödyntää esimerkiksi maanparannusaineena, sekä pengerrysten tai kannasten rakentamisessa.
Kosteikon mitoituksessa selvitetään altaaseen tuleva vesimäärä ja sitä vastaava kosteikon vähimmäistilavuus. Kosteikon tulisi olla vähintään niin tilava, että vesi viipyy kosteikossa 1–2 vuorokautta myös keväällä keskiylivirtaaman (MHq) aikana. Riittävä viipymä on erityisen tärkeää tulva-aikoina, jolloin kosteikon läpi kulkeutuu merkittävä osa vuotuisesta kuormituksesta. (Ks. jäljempänä "Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle")

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Suunnitelmasta tulee käydä ilmi:**

Yleensä kosteikko rakennetaan niin suureksi, kuin alueen maastonmuodot ja käytettävissä oleva pinta-ala sallii. Kosteikon kyky pidättää ravinteita kasvaa sen suhteellisen koon kasvaessa. Karkeana minimimitoituksena voidaan esimerkiksi käyttää 1–2 % valuma-alueesta ja tavoitteellisena kokona 4–5 % valuma-alueesta. Mitoituslaskelmalla todetaan viipymän suuruus, jonka kosteikko luontaisesti saa. Mitoituslaskelma on syytä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa toteutuskelpoisuuden selvittämiseksi, etenkin jos kosteikko joudutaan tekemään kokonaan tai osittain kaivamalla.
Hyvässä suunnitelmassa esitetään kaikki kosteikon rakentamisessa tarvittavat tiedot.
1 . Hankkeen yleiskuvaus ja tavoitteet
2 . Hankkeen yksilöity toteutustapa ja -aika
3 . Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tahot, toteutus- ja rahoitusvastuut ja mahdolliset sopimusjärjestelyt
4 . Kustannusarvio kustannuserittelyineen ja rahoitussuunnitelma
5 . Kosteikon sijaintikartta
6 . Suunnitelma-alueen kartta
7 . Kosteikon pinta-alan suhde yläpuolisen valuma-alueen pinta-alaan
8 . Kosteikon perustamistoimenpiteet
9 . Selvitys kosteikkoalueen vesien johtamisesta ja patoamisesta
1 0. Selvitys kosteikkoalueen penkereistä, syvänteistä, niemekkeistä, saarekkeista ja kasvillisuusvyöhykkeistä
1 1. Kosteikon mitoitus
1 2. Yleispiirteinen selvitys kosteikon perustamisen jälkeisistä hoitotoimenpiteistä
1 3. Selvitys hankkeen vaikutuksista kosteikkoalueen yläpuolisten metsätalousalueiden kuivatustilanteeseen tai muuhun maankäyttöön
1 4. Kosteikkoalueen omistussuhteet
1 5. Vaadittavat viranomaisluvat.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle**

Kosteikon tavoitetilavuus on vähintään yhtä suuri, kuin altaaseen tuleva vesimäärä (m³) tavoitteeksi valitun viipymän aikana. Esimerkiksi, kun kosteikon tavoiteviipymäksi asetetaan 24 tuntia ja kosteikon valuma-alueen pinta-ala on 150 ha ja MHq on 120 l/s/km², tulee kosteikon tilavuuden olla vähintään 15 552 m³ (24 h \* 3600 s \* 1,5 km2 \* 0,12 m³/s/km²).
Kun kosteikon vähimmäistilavuus on laskettu, voidaan arvioida myös kosteikon vähimmäispinta-alaa. Vähimmäispinta-ala voidaan määritellä keskisyvyyden ja tilavuuden avulla. Esimerkiksi, jos kosteikon keskisyvyys on 0,7 m ja tilavuus 15 552 m³, on kosteikon minimipinta-ala 22 217 m² eli noin 2,2 ha (15 552 m³/ 0,7 m).

Kosteikon suunnittelu aloitetaan tarkastelemalla karttoja ja paikkatietoaineistoja. Niiden avulla kartoitetaan kosteikon mahdollinen sijainti, koko ja vaikutusalue. Maastossa kerätään tiedot mitoitusta varten ja tarkennetaan kosteikon vaikutusalue mahdollisten vettymis- ja muiden haittojen arvioimiseksi. Maastossa mitataan maanpinnan muodot, uomat ja niiden vedenkorkeudet. Lisäksi kirjataan alueen maalajit ja turvekerroksen paksuus.
Patoamalla perustettavan kosteikon suunnittelussa tulee huomioida, että maa-alueen muuttaminen pysyvästi vesialueeksi vesistön vedenkorkeutta nostamalla (esimerkiksi patoamalla uoma, jonka valuma-alue on yli 10 km²), vaatii aina vesilain mukaisen luvan. Luvan tarpeesta voi pyytää lausunnon alueellisesta ELY-keskuksesta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeiden rajaus ja käsittely

Metsänkäsittelyssä vaihettumisvyöhykkeet ja reuna-alueet voidaan koon ja muodon mukaan käsitellä joko osana metsikön muuta käsittelyä tai rajata omaksi kuviokseen. Omaksi kuvioksi rajatut vaihettumisvyöhykkeet hoidetaan pääsääntöisesti poimintahakkuin. Vaihettumisvyöhykkeen puuston rakenteessa on hyvä säilyttää luontainen koko ja tiheysvaihtelu. Vaihettumisvyöhykkeen käsittelyssä voi luoda tavoitekuvan luontaisen kaltaisesta vaihettumisvyöhykkeestä ja pyrkiä palauttamaan muuttuneet kohteet kohti tavoitekuvan mukaista luonnontilaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Vaihettumisvyöhykkeiden hoidossa pyritään lisäämään puuston ja pensaskerroksen koko-, tiheys- sekä puu- ja pensaslajivaihtelua. Korosta toimenpiteiden avulla kasvupaikkatekijöistä johtuvaa vaihtelua puuston koko- ja tilajakaumassa. Rehevillä laikuilla säästä rehevä ja suurikokoinen puusto, kosteammilla paikoilla puusto on luontaisesti harvempaa ja kitukasvuisempaa sekä mahdollisesti kuusivaltaisempaa. Säästä karuilla kasvupaikoilla kitukasvuiset puuyksilöt.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ajourien suunnittelu

Suunnittele ajourat niin, että vältät rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Ehkäise ajourien syntymistä poimintahakkuilla ja tee tarvittaessa poikittaisia pistoja vaihettumisvyöhykkeelle. Pyri välttämään suoran reuna-alueen muodostamista hakkuualueen ja vaihettumisvyöhykkeen väliin, koska rakenteeltaan vaihteleva reuna-alue tarjoaa riistalle enemmän suojaa.

Vaihettumisvyöhykkeiden ja reuna-alueiden oikealla metsänkäsittelyllä voidaan saavuttaa riistalle suuret hyödyt. Siksi nämä alueet tulisi ottaa huomioon kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa aina taimikonhoidosta uudistushakkuuseen ja maanmuokkaukseen, myös eri-ikäisrakenteisina kasvatettavissa metsissä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korpien käsittelysuosituksia

Korven uudistaminen voidaan toteuttaa tasaikäisrakenteisessa metsässä suojuspuuhakkuulla tai kaksijaksoista metsänkasvatusta noudattaen. Tällöin alikasvos vapautetaan vaiheittain suojus- tai verhopuuston alta. Hakkuut suositellaan tehtäväksi, kun maa on roudassa. Korpien luontaisen uudistamisen edellytykset ovat hyvät, sillä taimettuminen on yleensä runsasta kosteilla rahkasammalpinnoilla. Kun puuston tilavuus hakkuiden jälkeen on Etelä-Suomessa yli 125 m³/ha, puiden haihdutus ylläpitää puuston kasvun kannalta riittävää kuivatusta.
Runsaan lehtipuusekoituksen säilyttäminen hakkuissa lisää puuston haihdutusta ja parantaa luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen elinvoimaisena säilymisen edellytyksiä.
Avohakkuita ei tulisi tehdä korpien uudistamisessa. Avohakkuu muuttaa voimakkaasti korven pienilmastoa sekä aiheuttaa korven voimakkaan vettymisen ja siitä aiheutuvan kuivatustarpeen uudistamisen yhteydessä. Korvissa ei suositella käytettäväksi ojitusta eikä ojitusmätästystä, koska ne voivat aiheuttaa korven pysyvän kuivumisen.

Korpien hoidossa riistaa ja monimuotoisuutta painottavassa metsänhoidossa kohteita suositellaan käsiteltävän metsänkäsittelytavoilla, jotka säilyttävät kohteille ominaisen vesitalouden ja pienilmaston. Tällaisia ovat puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena poimintahakkuin sekä vähittäinen luontainen uudistuminen pienaukkohakkuiden avulla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vähätuottoiset turvemaat

Vähätuottoisiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle yhden kuutiometrin vuodessa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mutta mahdollisessa hakkuussa niille on jätettävä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Avoimet ja harvapuustoiset suot

Alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistan huomioiminen ennallistamisen toteutuksessa

Turvemaiden ennallistamisessa riistaa ja monimuotoisuutta edistetään poistamalla ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolle säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta.
Vesitalouden palauttamiseksi on ojien tukkiminen yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja. Ennallistettavalle suolle voi kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa sen arvoa vesilintujen elinympäristönä.

Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan. Luonnontilaan palauttamisesta hyötyvät riistan lisäksi monet muut lajit.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Käytännön toteutus

Kosteikot vaativat hoitoa. Aloita kosteikon reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa, jotta kosteikon arvokas lajisto ei vaarannu. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesilinnut välttävät vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
Ota mallia ja jäljittele mahdollisuuksien mukaan majavan toimia ja anna majavan padota sopivalla paikalla. Uusia kosteikkoja voi perustaa ja puustoa poistaa niin, että syntyy runsaasti mosaiikkimaista rantaviivaa, jossa pensaskerros tihenee ja avoimet alueet lisääntyvät, tarjoten ruokaa ja suojaa runsaalle lajijoukolle.

Riistan kannalta tärkeitä vesiensuojelurakenteita ovat metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi myös pintavalutuskentät ja luontaisesti kosteat painanteet, jotka jätetään metsätaloudessa esimerkiksi ajourien ulkopuolelle. Kosteikkojen rakentamisessa suositellaan yhteistyötä maatalouden ja metsästysjärjestöjen kanssa. Kosteikon suunnittelussa, mitoituksessa ja rakentamisessa kannattaa noudattaa asiantuntijoiden antamia ohjeita ja neuvoja.

Eräitä riistalle tärkeitä alueita kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkastella omina kokonaisuuksinaan. Nämä alueet ovat usein yksittäistä metsänkäsittelyalaa laajempia. Ilman kokonaisuuden tarkastelua alueen merkitys riistalle saattaa heikentyä tai hävitä, vaikka siihen sisältyvien metsiköiden hakkuu- ja hoitotöissä riistan elinvaatimukset otettaisiin huomioon.

Riistametsänhoidon erityisalueet

Hankekohtainen otanta Tarkastus perustuu hankekohtaiseen otantaan. Otantatarkastuksessa arvioidaan kunakin vuonna valmistuneita ja valmistuvia kunnostusojitushankkeita. Hankkeen arviointi perustuu koeala-arviointiin. Pienillä hankkeilla koealaotanta voi kohdistua koko hankkeen alueelle. Suurilla hankkeilla ja hajallaan olevista käsittelykuvioista koostuvilla hankkeilla tarkastus kohdistuu vain osaan hankkeesta. Kunnostusojituksen työn laadun jatkuvan kehittämisen päämääränä on, että tuotteen ja palvelun laatu vastaa tilaajan odotuksia ja täyttää kunnostusojitusta koskevan metsä-, ympäristö- ja vesilainsäädännön ja määräysten sekä muiden sopimusten edellytykset. Kunnostusojituksen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden osaamista kehitetään ja pidetään yllä jatkuvalla koulutuksella. Samoin on tärkeää pitää kunnostusojituksen suunnittelua ja toteutusta koskevat suositukset ja ohjeet ajan tasalla. Työnlaadun seurannasta kertyvä aineisto on erinomainen väline tässä työssä. Ojituksen suunnittelijoilta ja urakoitsijoilta kerätään myös palautetta kunnostusojituksen eri työvaiheissa ilmenneiden ongelmien välitöntä poistamista varten. Ojituksen kunnostuksen vastuut ja valvonta  Ojituksen kunnostushankkeen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös tarkistaa ja tarvittaessa varmistaa metsä- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain ja vesitalousasetuksen mukaisesti. Lähtökohtana on, että kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Itse ojituksen kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle. Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta&nbsp;aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä. Ojituksen kunnostusta valvotaan omavalvontana ja viranomaisten pistokokein. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Ojituksen kunnostuksen laadunseuranta

## Hankekohtainen otanta

Tarkastus perustuu hankekohtaiseen otantaan. Otantatarkastuksessa arvioidaan kunakin vuonna valmistuneita ja valmistuvia kunnostusojitushankkeita.
Hankkeen arviointi perustuu koeala-arviointiin. Pienillä hankkeilla koealaotanta voi kohdistua koko hankkeen alueelle. Suurilla hankkeilla ja hajallaan olevista käsittelykuvioista koostuvilla hankkeilla tarkastus kohdistuu vain osaan hankkeesta.
Kunnostusojituksen työn laadun jatkuvan kehittämisen päämääränä on, että tuotteen ja palvelun laatu vastaa tilaajan odotuksia ja täyttää kunnostusojitusta koskevan metsä-, ympäristö- ja vesilainsäädännön ja määräysten sekä muiden sopimusten edellytykset.

Kunnostusojituksen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden osaamista kehitetään ja pidetään yllä jatkuvalla koulutuksella. Samoin on tärkeää pitää kunnostusojituksen suunnittelua ja toteutusta koskevat suositukset ja ohjeet ajan tasalla. Työnlaadun seurannasta kertyvä aineisto on erinomainen väline tässä työssä. Ojituksen suunnittelijoilta ja urakoitsijoilta kerätään myös palautetta kunnostusojituksen eri työvaiheissa ilmenneiden ongelmien välitöntä poistamista varten.

# Ojituksen kunnostuksen laadunseuranta

## Ojituksen kunnostuksen vastuut ja valvonta

Ojituksen kunnostushankkeen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös tarkistaa ja tarvittaessa varmistaa metsä- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain ja vesitalousasetuksen mukaisesti.
Lähtökohtana on, että kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään.
Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin.

Itse ojituksen kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle.
Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä.

Metsäkeskus seuraa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisen kunnostusojituksen työn laatua otannalla tehtävin maastotarkastuksin. Yhtenäisellä tarkastus- ja arviointimenetelmällä saadaan aiempaa parempaa tietoa kunnostusojitushankkeiden suunnittelun ja toteutuksen laadusta, vesiensuojelun onnistumisesta sekä kunnostusojituksen ympäristövaikutuksista.

Metsitys

Metsänhoidon laadunhallinta

Ojituksen kunnostuksen laadunseuranta

Laadun seuranta varmistaa asiakastyytyväisyyden Metsänomistajalle hyvä laatu tarkoittaa hyväkuntoisia metsiä, jotka on hoidettu hänen tavoitteittensa mukaisesti. Metsäpalveluiden tarjoajalle hyvä laatu näyttäytyy asiakastyytyväisyytenä ja uusina työtilauksina. Toimiva laadunhallinta vähentää epäonnistumisten määrää, mikä tuo kustannussäästöjä. Hyvin toteutettu työmaa on palveluntarjoajan paras käyntikortti. Istutuskuusikko on lähtenyt hyvin kasvuun ja siihen on tehty taimikonhoito oikeaan aikaan. Sekapuus­toksi on kuitenkin jätetty liikaa koivuja, jotka ovat olleet jo taimikonhoitovaiheessa kuusia pidempiä. Kuusten pelastamiseksi joudutaan tekemään ensiharvennus suosituksia varhaisemmassa vaiheessa energiapuuhakkuuna, mikä alentaa selvästi kuusikon tuotosta ja taloustulosta. Kuva: © Pentti Väisänen. Työn toteuttajan tekemä omavalvonta Omavalvonta tarkoittaa metsurin, koneenkuljettajan tai omatoimisen metsänomistajan tekemää laadunseurantaa työn&nbsp;aikana ja sen jälkeen. Omavalvonta mahdollistaa välittömän palautteen ja osoittaa mahdolliset korjaustarpeet omassa työtavassa. Omavalvonnan etuna on sen nopeus ja tekijää itseään kannustava lähestymistapa. Laatua tulee seurata jatkuvasti silmämääräisesti, mutta työjäljen tarkistamiseksi on mittausten&nbsp;tekeminen määrävälein suositeltavaa. Vain mittaamalla todennettu laatu on objektiivista. Omavalvontaan löytyy esimerkkilomakkeita ja ohjeita mm. Suomen Metsäkeskuksen verkkosivuilta. Työn omavalvonta on tärkeä osa laadukasta metsänhoitoa. Työntekijän on hyvä varmistua esimerkiksi taimikonharvennuksessa oikeasta kasvatustiheydestä. Kuva: © Erkki Oksanen. Metsänomistajan tai ulkopuolisen tekemä laadunseuranta Ulkopuolinen taho voi olla esimerkiksi metsänomistajan edustaja tai palvelun tarjoaja. Ulkopuolisella arvioijalla on usein etuna, että hän pystyy vertaamaan työn laatua muihin tarkastamiinsa työmaihin ja välittämään työn toteuttajalle muualla hyväksi havaittuja työtapoja. Laadunseurantaa voidaan tehdä käynnissä olevalla tai valmiilla työmaalla. Työnaikaisessa seurannassa etuna on, että työn toteuttajalle voidaan antaa välitön palaute. Jälkiseuranta sen sijaan mahdollistaa lopputuloksen toteamisen. Jälkiseuranta voidaan tarvittaessa toteuttaa useampi vuosi hoitotyön jälkeen esimerkiksi metsän uudistamiskohteella, johon palveluntarjoaja on antanut laatutakuun. Puuston pohjapinta­alan mittaamiseen relaskooppi on edelleen kätevin työkalu. Kuva: © Kalle Vanhatalo. Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta Luonnonhoidon laadunarviointi on menetelmä, joka on kehitetty metsätalouden toiminnan seurantaan. Menetelmän avulla arviointia tekevä voi&nbsp;selvittää, millä tavoin metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi laaditut säännökset, sertifiointikriteerit ja metsänhoidon suositukset toteutuvat käytännön metsätaloudessa. Lisätietoa menetelmästä löytyy Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilta.

# Laadunseuranta metsän- ja luonnonhoidossa

## Laadun seuranta varmistaa asiakastyytyväisyyden

Metsänomistajalle hyvä laatu tarkoittaa hyväkuntoisia metsiä, jotka on hoidettu hänen tavoitteittensa mukaisesti. Metsäpalveluiden tarjoajalle hyvä laatu näyttäytyy asiakastyytyväisyytenä ja uusina työtilauksina. Toimiva laadunhallinta vähentää epäonnistumisten määrää, mikä tuo kustannussäästöjä. Hyvin toteutettu työmaa on palveluntarjoajan paras käyntikortti.

# Laadunseuranta metsän- ja luonnonhoidossa

## Työn toteuttajan tekemä omavalvonta

Omavalvonta tarkoittaa metsurin, koneenkuljettajan tai omatoimisen metsänomistajan tekemää laadunseurantaa työn aikana ja sen jälkeen. Omavalvonta mahdollistaa välittömän palautteen ja osoittaa mahdolliset korjaustarpeet omassa työtavassa. Omavalvonnan etuna on sen nopeus ja tekijää itseään kannustava lähestymistapa. Laatua tulee seurata jatkuvasti silmämääräisesti, mutta työjäljen tarkistamiseksi on mittausten tekeminen määrävälein suositeltavaa. Vain mittaamalla todennettu laatu on objektiivista. Omavalvontaan löytyy esimerkkilomakkeita ja ohjeita mm. [Suomen Metsäkeskuksen verkkosivuilta](https://www.metsakeskus.fi/).

# Laadunseuranta metsän- ja luonnonhoidossa

## Metsänomistajan tai ulkopuolisen tekemä laadunseuranta

Ulkopuolinen taho voi olla esimerkiksi metsänomistajan edustaja tai palvelun tarjoaja. Ulkopuolisella arvioijalla on usein etuna, että hän pystyy vertaamaan työn laatua muihin tarkastamiinsa työmaihin ja välittämään työn toteuttajalle muualla hyväksi havaittuja työtapoja.
Laadunseurantaa voidaan tehdä käynnissä olevalla tai valmiilla työmaalla. Työnaikaisessa seurannassa etuna on, että työn toteuttajalle voidaan antaa välitön palaute. Jälkiseuranta sen sijaan mahdollistaa lopputuloksen toteamisen. Jälkiseuranta voidaan tarvittaessa toteuttaa useampi vuosi hoitotyön jälkeen esimerkiksi metsän uudistamiskohteella, johon palveluntarjoaja on antanut laatutakuun.

# Laadunseuranta metsän- ja luonnonhoidossa

## Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta

Luonnonhoidon laadunarviointi on menetelmä, joka on kehitetty metsätalouden toiminnan seurantaan. Menetelmän avulla arviointia tekevä voi selvittää, millä tavoin metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi laaditut säännökset, sertifiointikriteerit ja metsänhoidon suositukset toteutuvat käytännön metsätaloudessa.
Lisätietoa menetelmästä löytyy[ Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilta](https://www.metsakeskus.fi/).

Hyvän laadun edellytyksenä on toimiva laadunhallinta. Perustana siinä on jatkuva oppiminen ja virheiden toistumisen välttäminen. Metsänhoidon työn tulokset ilmentävät työn laatua ja auttavat parantamaan sitä. Sekä toimintaketjun heikkojen kohtien että hyvien toimintamallien löytyminen vie toimintaa haluttuun suuntaan. Laadunseurannan tuomat lisäkustannukset ovat vähäisiä verrattuna siihen, mitä heikkolaatuinen työ voi maksaa metsänomistajalle tai palveluntarjoajalle.

Laadunseuranta metsän- ja luonnonhoidossa

Suositukset paahdeympäristöjen huomioimiselle: Paahdeympäristöjen luonnonhoidon tavoitteena on varjostuksen vähentäminen ja kohteen ylläpitäminen tai kehittäminen harvaan mäntyvaltaiseen suuntaan.&nbsp;Harvennuksessa pyritään aukkoisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan kohdennetaan voimakkain puuston käsittely kohtiin, joissa varjostus vähenee mahdollisimman paljon.Puustoa suositellaan poistettavaksi etenkin rinteen alaosassa, jossa kasvavien puiden latvukset usein varjostavat ylärinnettä. Myös varsinaisen rinteen juurelta voidaan mahdollisuuksien mukaan poistaa puustoa, jotta rinteen alaosan varjostus vähenee.Lehtipuiden säästäminen ei paahderinteillä ole suositeltavaa, vaan aluetta pyritään hoitamaan mahdollisimman mäntyvaltaiseksi. Vanhat, yksittäiset järeät lehtipuuyksilöt, kuten rauduskoivut ja raidat, voidaan kuitenkin säästää.Kuolleen pysty- ja maapuuston, mukaan lukien lehtilahopuun, jättäminen alueelle on toivottavaa. Etenkin kelot ja järeät mäntymaapuut ovat yleisestikin monimuotoisuudelle arvokkaita ja yhdistettynä paahdeympäristöihin ne tarjoavat elinmahdollisuuksia monille uhanalaistuneille hyönteisille ja kääville.Taimikonharvennus ja harvennukset tehdään ajallaan ja riittävän voimakkaina, jotta kenttäkerros saa jatkuvasti suoraa auringonpaistetta. Hakkuun jälkeen huolehditaan, ettei heinäkasvillisuus ja taimikko tukahduta olemassa olevaa harjukasvillisuutta. Hoitotoimenpiteiden onnistumiseen on parhaat edellytykset karuilla kasvupaikoilla, koska rehevät kohteet pyrkivät heinittymään.&nbsp;Hakkuun yhteydessä vältetään latvusmassan jättämistä kuviolle siitä aiheutuvan lannoitus- ja peittovaikutuksen vuoksi. Mikäli hakkuutähteiden poistaminen ei ole mahdollista, hakkuutähteet kerätään kasoihin ja mielellään poltetaan. Paahdeympäristön hoitoon tulisi kuulua myös maanpinnan rikkomista tai paljastamista. Maanpinnan käsittelyllä poistetaan humusta ja pohjakerroksen kasvillisuutta, sekä tehdään kivennäismaapaljastumia.Maanpintaa tulisi paljastaa siten, että lopputuloksena vähintään viidesosasta jopa puoleen olisi avointa hiekkaa tai soraa.Kuorittu kuntta ja kasvillisuus viedään pois alueelta tai kerätään kasoihin ja poltetaan. hakkuutähteiden kanssa.Kulotus yhdistettynä siemenpuuhakkuuseen on paahdelajistoa suosiva toimenpide. Kulotuksessa tulisi pyrkiä siihen, että pohja- ja humuskerros palaisivat mahdollisimman syvältä, mikä on hyvä ottaa huomioon kohteen ja polttoajankohdan valinnassa. Hyviä polttokohteita ovat nopeasti kuivuvat, verrattain ohuthumuksiset kohteet.Mikäli hoidettavalla alueella ei enää ole paahdelajistoa jäljellä, eikä niitä sinne hoidon tuloksena palaudu, on perusteltua yrittää siirtää keskeistä paahdelajistoa takaisin hoidetulle alueelle. Hitaasti leviävien avainkasvilajien, kuten etenkin kangasajuruohon, palauttaminen hoitoalueelle saattaa olla mielekästä. Valtaosaa kasvillisuudeltaan edustavista paahdeympäristöistä uhkaa umpeenkasvu. Puuston avaamisella ja maanpinnan käsittelyllä voidaan hyödyttää paahdelajistoa, kuten kuvan nuokkukohokkia Syrjänharjulla Pälkäneellä. Kuva: © Terhi Ryttäri.

# Paahdeympäristöjen huomioiminen ja käsittely

Suositukset paahdeympäristöjen huomioimiselle:
- Paahdeympäristöjen luonnonhoidon tavoitteena on varjostuksen vähentäminen ja kohteen ylläpitäminen tai kehittäminen harvaan mäntyvaltaiseen suuntaan.
- Harvennuksessa pyritään aukkoisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan kohdennetaan voimakkain puuston käsittely kohtiin, joissa varjostus vähenee mahdollisimman paljon.
- Puustoa suositellaan poistettavaksi etenkin rinteen alaosassa, jossa kasvavien puiden latvukset usein varjostavat ylärinnettä. Myös varsinaisen rinteen juurelta voidaan mahdollisuuksien mukaan poistaa puustoa, jotta rinteen alaosan varjostus vähenee.
- Lehtipuiden säästäminen ei paahderinteillä ole suositeltavaa, vaan aluetta pyritään hoitamaan mahdollisimman mäntyvaltaiseksi. Vanhat, yksittäiset järeät lehtipuuyksilöt, kuten rauduskoivut ja raidat, voidaan kuitenkin säästää.
- Kuolleen pysty- ja maapuuston, mukaan lukien lehtilahopuun, jättäminen alueelle on toivottavaa. Etenkin kelot ja järeät mäntymaapuut ovat yleisestikin monimuotoisuudelle arvokkaita ja yhdistettynä paahdeympäristöihin ne tarjoavat elinmahdollisuuksia monille uhanalaistuneille hyönteisille ja kääville.
- Taimikonharvennus ja harvennukset tehdään ajallaan ja riittävän voimakkaina, jotta kenttäkerros saa jatkuvasti suoraa auringonpaistetta.
- Hakkuun jälkeen huolehditaan, ettei heinäkasvillisuus ja taimikko tukahduta olemassa olevaa harjukasvillisuutta. Hoitotoimenpiteiden onnistumiseen on parhaat edellytykset karuilla kasvupaikoilla, koska rehevät kohteet pyrkivät heinittymään.
- Hakkuun yhteydessä vältetään latvusmassan jättämistä kuviolle siitä aiheutuvan lannoitus- ja peittovaikutuksen vuoksi. Mikäli hakkuutähteiden poistaminen ei ole mahdollista, hakkuutähteet kerätään kasoihin ja mielellään poltetaan.
- Paahdeympäristön hoitoon tulisi kuulua myös maanpinnan rikkomista tai paljastamista. Maanpinnan käsittelyllä poistetaan humusta ja pohjakerroksen kasvillisuutta, sekä tehdään kivennäismaapaljastumia.
- Maanpintaa tulisi paljastaa siten, että lopputuloksena vähintään viidesosasta jopa puoleen olisi avointa hiekkaa tai soraa.
- Kuorittu kuntta ja kasvillisuus viedään pois alueelta tai kerätään kasoihin ja poltetaan. hakkuutähteiden kanssa.
- Kulotus yhdistettynä siemenpuuhakkuuseen on paahdelajistoa suosiva toimenpide. Kulotuksessa tulisi pyrkiä siihen, että pohja- ja humuskerros palaisivat mahdollisimman syvältä, mikä on hyvä ottaa huomioon kohteen ja polttoajankohdan valinnassa. Hyviä polttokohteita ovat nopeasti kuivuvat, verrattain ohuthumuksiset kohteet.
- Mikäli hoidettavalla alueella ei enää ole paahdelajistoa jäljellä, eikä niitä sinne hoidon tuloksena palaudu, on perusteltua yrittää siirtää keskeistä paahdelajistoa takaisin hoidetulle alueelle. Hitaasti leviävien avainkasvilajien, kuten etenkin kangasajuruohon, palauttaminen hoitoalueelle saattaa olla mielekästä.

Paahdeympäristöjen hoidon tavoitteena on lisätä säteilyn myötä lämmön ja paahteisuuden määrää. Tämä toteutuu puustoa ja aluskasvillisuutta poistamalla sekä paljastamalla kivennäismaalaikkuja. Parhaita hoitokohteita ovat kohteet, joilla tiedetään esiintyvän paahdelajeja, kuten kangasajuruohoa ja kissankäpälää. Hyvässä hoitokohteessa hoidon tulisi johtaa paahdeympäristöjen ominaispiirteiden paranemiseen sekä paahdelajiston palaamiseen ja/tai lisääntymiseen.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “suositukset luonnonhoito”

Suometsän hoitohankkeen työvaiheet

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistan huomioiminen suometsien käsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Työlajikohtaiset suositukset suojatiheikköjen jättämiselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän kasvatus -artikkelin päivitys

Ensiharvennus-suosituksen uudistus

Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

Riistametsänhoidon erityisalueet

Ojituksen kunnostuksen laadunseuranta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Laadunseuranta metsän- ja luonnonhoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Paahdeympäristöjen huomioiminen ja käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko