Lannoituskohteiden kohdentaminen kivennäismailla (typpilannoitus + tarvittaessa fosfori + boori). Parhaan tuoton antavat lannoituskohteet⦁ Tuoreiden kankaiden männiköt⦁ Tuoreiden kankaiden kuusikot⦁ Kuivahkojen kankaiden männiköt⦁ Boorinpuutoksesta kärsivät kuusikot⦁ Pystykarsitut metsikötMuut soveltuvat kohteet⦁ Kuivahkojen kankaiden tukkipuukokoa lähellä olevat kuusikot⦁ Kuivan kankaan kasvuisimmat, päätehakkuuikää lähestyvät männiköt⦁ Lehtomaisen kankaan kuusikot, jos kasvu on alle 12 m³/ha ja kuvio liittyy hankealueeseen Kasvua varttuneista metsistä Kivennäismailla taloudellisesti parhaita lannoituskohteita ovat kuivahkojen ja tuoreiden kankaiden hoidetut männiköt ja kuusikot, jotka ovat kehitysluokaltaan varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistushakkuuta lähestyviä metsiä. Lannoitus lisää kasvua eniten varttuneissa metsiköissä. Metsikön vesitalous tulee olla kunnossa ennen lannoitusta myös kivennäismailla. Koivikoissa lannoituksen vaikutus on lyhytaikainen ja kasvureaktio jää havupuustoa pienemmäksi. Typpi lisää kasvua Puuston kasvu paranee lisäämällä typpeä kerta-annoksena 100–200 kg hehtaaria kohden. Jos annos on suurempi, puusto ei kykene hyödyntämään kaikkea typpilannoitetta. Käyttösuosituksia noudattaen kivennäismailla voidaan toistaa lannoituksia 6–10 vuoden välein ja lannoittaa 1–4 kertaa kiertoajan aikana. Harvennuksen ja lannoituksen välillä kannattaa pitää muutama vuosi eroa, jotta tuuli- ja lumituhoriski ei kasva liiaksi.

# Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

## Lannoituskohteiden kohdentaminen kivennäismailla (typpilannoitus + tarvittaessa fosfori + boori).

**Parhaan tuoton antavat lannoituskohteet**⦁ Tuoreiden kankaiden männiköt⦁ Tuoreiden kankaiden kuusikot⦁ Kuivahkojen kankaiden männiköt⦁ Boorinpuutoksesta kärsivät kuusikot⦁ Pystykarsitut metsiköt**Muut soveltuvat kohteet**⦁ Kuivahkojen kankaiden tukkipuukokoa lähellä olevat kuusikot⦁ Kuivan kankaan kasvuisimmat, päätehakkuuikää lähestyvät männiköt⦁ Lehtomaisen kankaan kuusikot, jos kasvu on alle 12 m³/ha ja kuvio liittyy hankealueeseen

# Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

## Kasvua varttuneista metsistä

Kivennäismailla taloudellisesti parhaita lannoituskohteita ovat kuivahkojen ja tuoreiden kankaiden hoidetut männiköt ja kuusikot, jotka ovat kehitysluokaltaan varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistushakkuuta lähestyviä metsiä. Lannoitus lisää kasvua eniten varttuneissa metsiköissä. Metsikön vesitalous tulee olla kunnossa ennen lannoitusta myös kivennäismailla.
Koivikoissa lannoituksen vaikutus on lyhytaikainen ja kasvureaktio jää havupuustoa pienemmäksi.

# Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

## Typpi lisää kasvua

Puuston kasvu paranee lisäämällä typpeä kerta-annoksena 100–200 kg hehtaaria kohden. Jos annos on suurempi, puusto ei kykene hyödyntämään kaikkea typpilannoitetta. Käyttösuosituksia noudattaen kivennäismailla voidaan toistaa lannoituksia 6–10 vuoden välein ja lannoittaa 1–4 kertaa kiertoajan aikana. Harvennuksen ja lannoituksen välillä kannattaa pitää muutama vuosi eroa, jotta tuuli- ja lumituhoriski ei kasva liiaksi.

Kivennäismailla typpi on tärkein puuston kasvua rajoittava ravinne. Havupuuvaltaisessa puustossa parhaat kasvunlisäykset saadaan typpeä ja fosforia sisältävillä lannoitteilla. Keski-, Itä-, ja Pohjois-Suomessa voidaan tarpeen mukaan lisätä myös booria. Typpilannoitustarvetta ei ole metsitettäessä entisiä peltomaita.

Lannoitus kivennäismaalla

Kivennäismailla typpi on tärkein puuston kasvua rajoittava ravinne. Havupuuvaltaisessa puustossa parhaat kasvunlisäykset saadaan typpeä ja fosforia sisältävillä lannoitteilla. Keski-, Itä-, ja Pohjois-Suomessa voidaan tarpeen mukaan lisätä myös booria. Typpilannoitustarvetta ei ole metsitettäessä entisiä peltomaita.

Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

Virheellisestä pystykarsinnasta suuret haitat Karsinnasta voi aiheutua värivikaa, lahoa ja koroja, jos työtä ei tehdä oikein tai se toteutetaan väärään vuodenaikaan. Esimerkiksi loppusyksyllä ja alkutalvesta pystykarsitun männyn kuorivioituksiin voi iskeytyä koroja aiheuttava syyshaavakkasieni. Suurin arvonlisäys järeälle puulle Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla. Kuivahkolla kankaalla pystykarsituista männyistä tulee laadultaan hyviä, mutta kannattavuus ei ole pitemmän kiertoajan ja alhaisemman kasvun vuoksi yhtä hyvä kuin tuoreella kankaalla. Karsitun puuston kiertoaikaa voi olla syytä hieman pidentää, sillä suurin arvonlisäys saadaan vasta kiertoajan lopulla.&nbsp;Pystykarsinnan kannattavuutta voi myös parantaa lannoittamalla 1–2 kertaa ennen uudistushakkuuta, mikä nopeuttaa puuston järeytymistä. Esimerkkilaskelma: Männikön pystykarsinta Jos männikön karsintakustannukseksi oletetaan 500 €/ha, tulisi päätehakkuussa (50 vuoden kuluttua karsinnasta) leimikosta saada nykyhinnoin yli 3 550 €/ha enemmän (4 %:n reaalikorolla) kuin karsimattomasta, jotta työ olisi ollut kannattavaa. Kun tukkipuuta kertyy 250 m³, tämä merkitsee noin 14 €/m³ lisähintaa. Se tarkoittaisi 25 %:n lisäystä mäntytukin hintaan, kun lähtökohtana on vuoden 2015 alun keskihinta (56 €/m³). Esimerkkilaskelma: Rauduskoivikon pystykarsinta Koska koivun kiertoaika on mäntyä lyhempi, koivikon karsintaan tehty investointi realisoituu aiemmin. Koivikon karsiminen on halvempaa kuin männikön, mutta puuta myös kertyy vastaavasti vähemmän hakkuussa. Jos karsintakustannukseksi oletetaan 300 €/ha, tulisi päätehakkuussa (35 vuoden kuluttua karsinnasta) leimikosta saada nykyhinnoin yli 1 180 €/ha enemmän (4 %:n reaalikorolla) kuin karsimattomasta, jotta työ olisi ollut kannattavaa. Kun tukkipuuta kertyy 180 m³, tämä merkitsee noin 6,50 €/m³ lisähintaa. Se tarkoittaisi 15 %:n lisäystä koivutukin hintaan, kun lähtökohtana on vuoden 2015 alun keskihinta (43 €/m³).

# Pystykarsinta - Talous 

## Virheellisestä pystykarsinnasta suuret haitat

Karsinnasta voi aiheutua värivikaa, lahoa ja koroja, jos työtä ei tehdä oikein tai se toteutetaan väärään vuodenaikaan. Esimerkiksi loppusyksyllä ja alkutalvesta pystykarsitun männyn kuorivioituksiin voi iskeytyä koroja aiheuttava syyshaavakkasieni.

# Pystykarsinta - Talous 

## Suurin arvonlisäys järeälle puulle

Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla. Kuivahkolla kankaalla pystykarsituista männyistä tulee laadultaan hyviä, mutta kannattavuus ei ole pitemmän kiertoajan ja alhaisemman kasvun vuoksi yhtä hyvä kuin tuoreella kankaalla.
Karsitun puuston kiertoaikaa voi olla syytä hieman pidentää, sillä suurin arvonlisäys saadaan vasta kiertoajan lopulla. Pystykarsinnan kannattavuutta voi myös parantaa lannoittamalla 1–2 kertaa ennen uudistushakkuuta, mikä nopeuttaa puuston järeytymistä.

# Pystykarsinta - Talous 

## Esimerkkilaskelma: Männikön pystykarsinta

Jos männikön karsintakustannukseksi oletetaan 500 €/ha, tulisi päätehakkuussa (50 vuoden kuluttua karsinnasta) leimikosta saada nykyhinnoin yli 3 550 €/ha enemmän (4 %:n reaalikorolla) kuin karsimattomasta, jotta työ olisi ollut kannattavaa. Kun tukkipuuta kertyy 250 m³, tämä merkitsee noin 14 €/m³ lisähintaa. Se tarkoittaisi 25 %:n lisäystä mäntytukin hintaan, kun lähtökohtana on vuoden 2015 alun keskihinta (56 €/m³).

# Pystykarsinta - Talous 

## Esimerkkilaskelma: Rauduskoivikon pystykarsinta

Koska koivun kiertoaika on mäntyä lyhempi, koivikon karsintaan tehty investointi realisoituu aiemmin. Koivikon karsiminen on halvempaa kuin männikön, mutta puuta myös kertyy vastaavasti vähemmän hakkuussa. Jos karsintakustannukseksi oletetaan 300 €/ha, tulisi päätehakkuussa (35 vuoden kuluttua karsinnasta) leimikosta saada nykyhinnoin yli 1 180 €/ha enemmän (4 %:n reaalikorolla) kuin karsimattomasta, jotta työ olisi ollut kannattavaa. Kun tukkipuuta kertyy 180 m³, tämä merkitsee noin 6,50 €/m³ lisähintaa. Se tarkoittaisi 15 %:n lisäystä koivutukin hintaan, kun lähtökohtana on vuoden 2015 alun keskihinta (43 €/m³).

Pystykarsinnan taloudellinen kannattavuus riippuu siitä, mikä on korkealaatuisen tukin kysyntä tulevaisuudessa ja maksetaanko karsitulle puulle laatulisää. Työlajin kannattavuutta heikentää tulojen pitkä odotusaika ja karsintaan liittyvät riskitekijät.

Pystykarsinta

Pystykarsinnan taloudellinen kannattavuus riippuu siitä, mikä on korkealaatuisen tukin kysyntä tulevaisuudessa ja maksetaanko karsitulle puulle laatulisää. Työlajin kannattavuutta heikentää tulojen pitkä odotusaika ja karsintaan liittyvät riskitekijät.

Pystykarsinta - Talous 

Riistametsänhoidon erityisalueet Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet. Vaihettumisvyöhykkeet Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä. Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa. Riista hyödyntää erilaisia vaihettumisvyöhykkeitä metsän ja pellon reuna-alueilla. Kuva: © Airi Matila. Vastarannalle säästetty puustoinen suojavyöhyke turvaa riistaelinympäristöjä ja toteuttaa vesiensuojelua. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten. Korvet ja muut puustoiset suot Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan. Metson soidinpaikat ja soidinalueet Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella. Riekkosuot Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia. Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria. Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla. Kosteikot ja tulva-alueet Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia. Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Hannu Huttu.

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeille, jotka ovat suuren osan vuodesta veden peitossa ja muinakin aikoina kosteita ja joissa on vesi- ja kosteikkokasvillisuutta. Kosteikon perustaminen on yksi vesiensuojelun menetelmistä. Kosteikoilla on sekä monimuotoisuus-, vesiensuojelu- että virkistysarvoja.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistametsänhoidon erityisalueet

Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeet

Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä.
Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korvet ja muut puustoiset suot

Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Metson soidinpaikat ja soidinalueet

Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riekkosuot

Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia.
Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria.
Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikot ja tulva-alueet

Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita.
Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistaeläinkantojen vaihtelut

Riistaeläinkannoissa on havaittavissa sekä lyhyen, että pitkän aikavälin vaihteluita. Riistaeläinten kantoja voivat paikallisesti pienentää monet erilaiset kuolleisuustekijät ja niiden yhdistelmät. Esimerkiksi vuotuiset sääolojen vaihtelut vaikuttavat riistakantojen kokoon. Poikueiden määrää ja selviytymistä määräävät erityisesti kesäiset sääolot. Metsäkanalintukantoja voivat heikentää myös erilaiset loiset ja loistaudit. Epäsuotuisat olot, kuten huono ravintotilanne, voivat korostaa loisten haittavaikutusta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Suoja löytyy tiheiköstä

Tiheikköjen tärkeys riistan suojapaikkoina korostuu hoidetuissa talousmetsissä, jossa riistalle on luontaisesti vähemmän suojaa tarjolla. Luontaisia tiheikköjä ovat erilaiset metsien ja pysyvästi avointen alueiden reunat eli vaihettumisvyöhykkeet ja kosteat painanteet, joihin talousmetsissä usein jätetään alikasvosta kasvavia säästöpuuryhmiä. Myös erityisen tärkeinä elinympäristöinä säilytettävien purojen ja norojen lähiympäristöissä riistalle edullinen puuston tiheysvaihtelu ja alikasvos kuuluvat elinympäristön luontaisiin ominaisuuksiin.
Riistan tarvitseman suojan säilyttäminen talousmetsässä onnistuu helpoiten, kun pienpuustoon kohdentuvissa toimenpiteissä, kuten taimikonhoidossa ja hakkuita edeltävissä ennakkoraivauksissa, säästetään riistalle tiheikköjä. Tiheikköjen vaaliminen on sitä tärkeämpää, mitä pohjoisemmaksi ja mitä karummille kasvupaikoille mennään.
Myös uudistusalalle voidaan jättää riistatiheikköjä. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Riistatiheikkö muodostetaan jättämällä alikasvospuita ja niiden muodostamia ryhmiä. Hyvä riistatiheikkö sisältää monta eri latvuskerrosta ja se sijaitsee runsasvarpuisessa maastonkohdassa. Lehtipuuston ja kuusen osuus säästettävien puiden joukossa korostuu riistatiheiköissä erityisesti kuivilla mailla Pohjois-Suomessa.
Riistatiheikköön ei välttämättä jätetä hakkuissa järeää ainespuuta. Poimintahakkuulla voidaan hakata ainespuu riistatiheiköksi jätettävältä laikulta, jos pienempää puustoa jää riittäväksi suojaksi. Riistatiheikköön voi jättää myös kookkaampia puita, esimerkiksi mäntyjä hakomispuiksi tai koivuja teerien ruokailupuiksi. Tiheikköjen määrää ja sijaintia voidaan arvioida uudestaan jokaisessa toimenpiteessä, jossa käsitellään metsikköä ja sen tiheää alikasvosta.
Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä jopa usean aarin kokoisiin laikkuihin, jotka jätetään joksikin aikaa käsittelyn ulkopuolelle tai käsitellään vähemmän voimakkaasti. Muutaman aarin kokoinen kohde on jo riittävä esimerkiksi pyyn ydinreviiriksi. Riistatiheikköjä on jätetty riittävä määrä, kun niitä on 3–5 kpl/hehtaari.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Lisääntymiseen tarvitaan soidinalue ja poikueympäristö

Metsolla ja teerellä on ryhmäsoidin. Teeri soi tavallisesti avosuolla, järven jäällä tai pellolla. Metson soidinalue on neliökilometrien laajuinen ja soidinalueen metsiköissä ja metsämaiseman rakenteessa on tiettyjä ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä soitimen syntymiselle ja säilymiselle. Soidinten elinvoimaisuudella on ratkaisevan tärkeä merkitys näiden lintulajien kannankehitykselle.
Eri metsäkanalintulajeilla on samankaltaiset poikueympäristöt, joiden turvaaminen vaatii metsätaloudelta erityishuomiota. Usein poikueympäristöt sijaitsevat kasvupaikkojen välisillä vaihettumisvyöhykkeillä. Ne tarjoavat samalla alueella kanalinnuille elintärkeää suojaa ja ravintoa. Reunojen runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa. Vaihettumisvyöhykkeiden oikealla hoidolla voidaan saavuttaa suuret hyödyt riistalle ja muulle eliöstölle pienillä kustannuksilla.
Metsäkanalinnut pesivät maassa ja pesyeet ovat suhteellisen suuria. Poikaset ovat pesäpakoisia eli ne lähtevät pesästä heti kuivuttuaan ja ruokailevat omatoimisesti syöden aluksi runsaasti hyönteis- ja eläinravintoa. Vaikka metson poikaset syövät alusta alkaen myös kasviravintoa, eläinravinnon saanti on välttämätöntä niiden kasvulle. Koiraspoikaset joutuvat satakertaistamaan syntymäpainonsa kolmessa kuukaudessa. Poikasille kehittyy auttava lentotaito varhain: esimerkiksi pyyn, riekon ja teeren poikaset lentävät lyhyitä matkoja noin viikon ja metsonpoikaset 2–3 viikon ikäisinä.

Pyyn elinympäristönä on usein vaihettumisvyöhyke, jossa on hyvin suojaa ja ruokaa. Talvella pyy saa ruokansa lepistä. Metsäkanalinnut ovat yleensä uskollisia kerran valitsemalleen elinpiirille. Esimerkiksi naarasteerien pesät sijaitsevat peräkkäisinä vuosina useimmiten 100–200 metrin päässä toisistaan. Riekko- ja kiirunakoiraat ovat yleensä reviirilleen uskollisia, mutta naaraat voivat vaihtaa reviiriä ja koirasta. Myös aikuiset koiras- ja naaraspyyt voivat vaihtaa elinpiiriä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ravinnon turvaamisessa huomio mustikkaan

Riistan hyvä ravintotilanne kesän ja syksyn aikana turvaa riistakantojen onnistuneen talvehtimisen. Hirvieläimet syövät pääosin oksia talven aikana. Nuoret metsät ja reunavyöhykkeet, jossa on maistuvia lehtipuita ja mäntyjä, ovat hirvieläimille tärkeitä. Metsäkanalinnut hyötyvät mustikanvarvustosta ja talviaikaan myös lehtipuut ovat tärkeitä ravinnonlähteitä.
Varttuvat metsäkanalintujen poikaset tarvitsevat ensimmäisten elinviikkojensa aikana mustikanvarvuston tarjoamaa hyönteisravintoa. Lisäksi mustikanvarvikko tarjoaa poikasille suojaa pedoilta. Mustikan kukat, lehdet ja marjat ovat kaiken ikäisten metsäkanalintujen suosimaa ravintoa.
Metsien varvikkoja turvataan hyvällä metsänhoidolla kuten oikea-aikaisilla harvennushakkuilla. Oikea- aikaiset harvennushakkuut tuovat kenttäkerrokseen valoa, ja varvikko voi hyvin. Mustikan menestymistä voi edistää myös eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta suosimalla. Menetelmä soveltuu ainakin niille varvustokohteille, joiden puusto voidaan uudistaa alikasvoksesta ilman maanmuokkausta.

Mustikan peittävyys romahtaa avohakkuun ja maanmuokkauksen jälkeen. Avohakkuualueilla parhaita varvustokohtia voidaan turvata jättämällä säästöpuuryhmiä. Varvusto palautuu vähitellen alalle uuden metsän synnyttämän varjostuksen lisääntyessä reuna-alueiden, säästöpuuryhmien ja riistatiheikköjen varvuston juuristoista käsin.

Riistaeläinkantojen kasvun edellytyksenä on, että eri riistalajeille sopivien elinympäristöjen säilymisestä huolehditaan metsikkökohtaisesti toimenpidesuunnittelussa sekä laajemman mittakaavan metsäsuunnittelussa. Metsikkökuvioiden käsittelyssä korostuu riistalle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen. Laajempaa maisematason tarkastelua on helpoin tehdä tilakohtaista metsäsuunnitelmaa laadittaessa. Tällöin voidaan tunnistaa riistametsänhoidon erityisalueet, joihin kuuluvien metsiköiden hoitotyöt tulisi suunnitella toteutettaviksi siten, että maisemakokonaisuus säilyy riistalajien kannalta hyvänä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen paikantaminen

Soidinmetsän ei tarvitse olla vanhaa metsää. Soitimia kannattaa etsiä jo 30 vuoden ikäisistä ensiharventamattomista männiköistä. Sopiva ajankohta alueiden kartoitukseen on maaliskuun lopulta huhtikuulle. Maastosta etsitään metsokukkojen liikkeistä kertovia jälkiä, kuten siivenvetojälkiä lumessa tai hakomis- ja yöpymispuiden alla olevia ulosteita. Soidinkeskuksen paikantaminen onnistuu parhaiten vapun tienoilla, jolloin metson soidin huipentuu eteläisessä Suomessa. **VIITE 16**
Soidinpaikat eivät ole nuorissa talousmetsissä välttämättä kovinkaan pysyviä sijainniltaan. Vanha soidinpaikkakin voi siirtyä eri syistä jopa kilometrin, ja soidinkeskus pienempiä matkoja huippukukon vaihtuessa. Soidinpaikan sijainti on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein mahdollisten siirtymien havaitsemiseksi. Laajojen hakkuiden seurauksena soidin voi siirtyä hakkuualan reunoille tai korvautua uudella kauempana. Nuorten metsien uudet soidinpaikat voivat siirtyä satoja metrejä ilman elinympäristössävtapahtuneita muutoksia. Tällaisissa tapauksissa metsänkäsittelyn erityisohjeita on vaikea kohdentaa soidin- keskukseen, vaan aluetta on tarkasteltava laajemmin koko soidinalueena (1 km:n säde = 300 ha). Soidinkuolemalta näyttävässä tilanteessa voi olla kyse soidinpaikan siirtymästä; tällöin uutta soidinpaikkaa on etsittävä noin puolen kilometrin säteellä. **VIITE 19**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen tavoitekuva

Soidinalueella metsolle sopivan metsän peitteisyys on yli kolmannes, mieluiten yli puolet, soidinalueen kokonaispinta-alasta, mukaan lukien vesistöt, pellot ja muut avoimet alueet. Tähän pääsemistä helpottaa, jos soidinalueella on eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen käyttöön soveltuvia metsiä. Soidinalueesta yhtäaikaiseksi uudistusalaksi suositellaan enintään 8 hehtaaria. Soidinalueella sijaitsevien uudistusalojen suurin suositeltu leveys on 300 metriä. Lähellä soidinpaikkaa olevat uudistusalat ovat pienialaisia. Uudistus- alojen koko voi kasvaa kohti soidinalueen reunoja. Alle puolen kilometrin päässä soidinpaikasta yhtenäisen uudistusalan koko ei suositella olevan yli 4 hehtaaria. Näin soidinpaikan ja päiväreviirien väliset yhteydet säilyvät.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen metsänkäsittely

Kun soidinalueella eli metsokukkojen elinalueilla tehdään uudistushakkuita, soidinpaikalta säilytetään puustoinen yhteys varttuneeseen metsään. Yhteyksiä tulee olla eri puolille soidinpaikasta, jotta mahdollisimman monen kukon päiväreviirille on puustoinen yhteys. Soidinpaikka ei saa jäädä uudistusalojen tai muiden metsolle soveltumattomien avoimien alueiden ympäröimäksi saarekkeeksi. Uudistusalojen väliin jätetään vähintään 100 metriä leveä puustoinen alue käytäväksi. Välialueita voidaan uudistaa, kun aiemmin uudistetun alan puusto on keskipituudeltaan yli 6 metriä. Osalla kuviosta voidaan ensiharvennus tehdä normaalia aikaisemmin, ja rehevillä kasvupaikoilla osa taimikoista voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Mikäli alalla on luontaista kuusialikasvosta, voidaan alaa hoitaa eri-ikäisen metsänkasvatuksen keinoin.
Metson elinympäristöissä suositellaan säästettäväksi mäntysekoitusta kuusikoissa, kuusiryhmiä ja kuusiali- kasvosta männiköissä ja haaparyhmiä männiköissä ja mänty-kuusi-sekametsissä. Harvennuksissa harvennusvoimakkuutta tulisi vaihdella ja säilyttää sopiviin paikkoihin tiheikköjä.
Rehevillä kasvupaikoilla taimikkoa voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Puulajivalinnassa suositaan mäntyä ja alikasvoksena kuusta. Pieni määrä haapaa on eduksi metsolle, ja lehtipuusto on kaikelle riistalle tärkeää ja lisää metsän monimuotoisuutta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan tavoitekuva

Soidinpaikan tavoitekuva on tiheydeltään vaihteleva peitteinen männikkö tai mänty- tai kuusivaltainen seka- metsä. Soidinpaikalla on usein rämettä tai kallioita, ja maasto on tyypillisesti kumpareinen ja kenttäkerros peitteinen. Soidinpaikalla on puustoltaan väljiä osia ja pieniä aukkoja sekä suojana alikasvoskuusia, tiheikköjä tai muuta näkösuojaa kenttätasossa.
Yli puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta tulee aina olla metsää, jonka keskipituus on vähintään kuusi metriä ja runkoluku yli 400 runkoa hehtaaria kohti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan metsänkäsittely

Metson soidinpaikoilla suositellaan puuston kasvatusajan pidentämistä, mutta sillä on vaikutusta taloudelliseen tulokseen. Jos varsinaisen soidinpaikan käsittelyä tarvitaan, se tehdään varovasti muuttamalla hyvin vähän puuston kuvaa.
Valtaosa soitimista sijaitsee nykyään nuorissa kasvatusmetsissä, jotka suuremmassa tarkastelumittakaavassa täyttävät metson tilan ja metsäpeitteisyyden tarpeet. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä tavallista aikaisemmin. Hakkuajankohdaksi voi valita kesä-, syksy- tai talvihakkuun, kohteen ominaisuuksien ja hakkuukelpoisuuden mukaan. Soidinpaikalle ei suositella hakkuita soidinten aikaan Etelä-Suomessa 15.3.–20.5. ja Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5. välisinä aikoina.
Kaikissa metsänkäsittelyvaiheissa soidinpaikalla säilytetään runsaasti mäntyä, myös vahvaoksaisia puu- yksilöitä. Tavoitenäkyvyys soidinpaikalla kenttätasossa (metson silmänkorkeudella eli 40–60 cm:n korkeudella) on 20–70 m. Rehevillä, pintakivisillä ja kumpareisilla kasvupaikoilla tehdään tarvittaessa vaihteleva alikasvoksen raivaus.

Uudistaminen tulisi toteuttaa pieninä aukkoina tai kapeina juotteina, joiden väliin jätetään soidinpaikaksi kelvollisia kuvioita. Seuraava kaista hakataan vasta edellisen ehdittyä ensiharvennusikään. Myös eri-ikäis- rakenteinen metsänkasvatus voi auttaa turvaamaan metsolle tärkeän riittävän peitteisyyden ja sopivan suojaisan, mutta ei liian tiheän puustorakenteen.
Uudistushakkuuvaiheessa soidinpaikan metsää käsitellään varovaisesti. Nuoressa metsässä sijaitsevan soidinpaikan kasvatushakkuu, ja jopa sen aikaistaminen, parantaa useimmiten paikan soidinkelpoisuutta. Soidinpaikalla metsän rakenteen tulee olla vaihteleva. Raivauksesta ja taimikonhoidosta lähtien soidinpaikalle luodaan tiheitä ja väljiä alueita sekaisin.
Nuoren ja varttuneen metsän soidinpaikalla puustoa harvennetaan tavalliseen tapaan. Mikäli soidinpaikan ensiharvennuskohde on korjuuteknisistä syistä tarpeen raivata ennakolta, raivataan poistettavien aines- puurunkojen tyvet metrin säteellä ja muualta poistetaan hakkuuta selvästi haittaava alikasvos. Erityisen tärkeää on säästää osa kuusialikasvoksesta. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä normaalia aikaisemmin. Tavoite- runkoluku viimeisen harvennushakkuun jälkeen on 400–800 runkoa/ha.

Päätehakkuuvaiheen metsässä tunnettu soidinkeskus jätetään pääsääntöisesti hakkaamatta, mutta suurella, yli kymmenen kukon soidinpaikalla voidaan tehdä varovaisia pienaukko-, väljennys- tai erirakenteisuutta lisääviä hakkuita myös soidinkeskuksen alueella.
Soidinpaikka uudistetaan pienialaisin hakkuin, joissa uudistusalan maksimikoko on 1 hehtaari ja keski- leveys enintään 50 m. Suositeltavinta on toteuttaa uudistaminen siten, että uudistusalojen väliin jää vähintään 100 m leveä metsolle sovelias alue. Tätä välialuetta ryhdytään uudistamaan vasta, kun viereinen uudistusala on saavuttanut ensiharvennusvaiheen.

Metson soidinta ja sen ympäristöä tarkastellaan kahdessa eli soidinpaikan ja soidinalueen vyöhykkeessä, joille on omat metsänkäsittelyohjeensa. Soidinpaikka (noin 20 ha) koostuu kukkojen soidinreviireistä. Soidinalue (noin 300 ha) muodostuu kukkojen päiväreviireistä, jotka ulottuvat noin kilometrin päähän soidinpaikasta. Metson vaatimukset soidinpaikan suhteen ovat suhteellisen väljät, ja soidinpaikan ja -keskuksen sijaintiin vaikuttaakin ennen muuta päiväreviirien sijainti ja laatu. **VIITE 17**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon perustaminen

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Penkereiden leveys ja luiskan kaltevuus määräytyvät penkereen korkeuden ja maalajin perusteella. Luiskan tulee olla erityisen loiva hienojakoisilla ja korkeilla penkereillä.
Yleensä padottavat penkereet on tarkoituksenmukaista rakentaa siten, että niiden harjalla voidaan liikkua koneilla, jolloin penkere voidaan tiivistää ja kosteikon myöhempi huoltaminen on helppoa. Mikäli padottavat penkereet joudutaan tekemään talvella, tulee on penkereen rakennusvaiheessa huomioitavada painuminen. Yleensä tulee varautua vähintään 0,5 metrin painumiseen. Padottavan penkereen sydän tulee rakentaa tiiviistä ja vettä huonosti läpäisevästä maasta. Penkereeseen ei tule upottaa kantoja ja hakoja, sillä ne heikentävät penkereen tiiviyttä ja kestävyyttä sekä lisäävät vuodon riskiä. Penkereet tulee rakentaa erityisen vahvoiksi patojen ympäriltä. Tarvittaessa patojen ympärillä penkereiden luiskat voidaan vahvistaa suodatinkankaalla ja verhoilla esimerkiksi kivillä.
Kosteikko muotoillaan siten, että penkereet voidaan rakentaa mahdollisimman pitkälle kosteikon kaivumaista. Mahdolliset ylijäävät kaivumaat läjitetään riittävän kauas kosteikosta ja ne tiivistetään huuhtoutumisen vähentämiksi. Luiskiin ja läjitysmaille voidaan kylvää esimerkiksi heinänsiementä, joka sitoo pintamaata ja vähentää siten huuhtoutumista.

Veden padotuksessa voidaan käyttää pohja- tai pintapatoa. Pohjapadossa vesi kulkee patokannaksen yli, pintapadoissa vesi ohjataan putkia pitkin patokannaksen läpi. Patovaihtoehtoja voidaan myös yhdistellä. Esimerkiksi kalojen kulun turvaamiseksi voidaan kosteikon patorakenteena käyttää pohjapatoa mutta liittää siihen munkki, jolloin kosteikon tyhjentäminen kasvillisuuden hallitsemiseksi on mahdollista. Putkipato sopii kosteikon patorakenteeksi vesiensuojelun virtaamansäätörakenteena toimimisen lisäksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Veden korkeuden säätely kosteikossa ja patojen mitoitus

Vedenpinnan korkeus kosteikossa voi vaihdella virtaamien suhteessa. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeää määritellä vedenpinnan maksimikorkeus, jonne vesi voi tulva-aikoina nousta ilman, että vedenpinnan noususta aiheutuu haittaa kosteikon ulkopuolella tai itse kosteikon rakenteille. Vedenpinnan nostaminen maksimikorkeudelle tulva-aikana lisää kosteikon tilavuutta ja pidentää siten veden viipymää kosteikossa.
Kosteikon vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä patorakenteilla. Mikäli kosteikon vedenpinnan halutaan pysyvän vakiotasolla, patorakenteena voidaan käyttää tasaharjaista ja leveää pohjapatoa. Mikäli taas vedenpinnan korkeuden halutaan vaihtelevan altaassa vesimäärien suhteessa, voidaan käyttää virtaamansäätörakenteita. Vedenpintaa voidaan säädellä myös settipatojen avulla. Ne koostuvat rumpuputken etupuolelle asetettavista settilankuista, joilla säädellään veden pinnan korkeutta, sekä varsinaisesta rumpuputkesta, jonka kautta valumavedet ohjataan penkan läpi. Settipadon etuna on se, että vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä halutulle korkeudelle riippumatta kosteikkoon tulevasta vesimäärästä. Kosteikko voidaan myös laskea tyhjäksi mahdollisen kunnostuksen ajaksi.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon hoitaminen

Toimiva kosteikko vaatii säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa. Kosteikon vesiensuojelullisen tehokkuuden kannalta tärkeimpiä hoitotoimia ovat rakenteiden kunnossapito, niittäminen ja ruoppaaminen.
Kosteikoissa kertyy lietettä etenkin ojien suihin sekä mahdolliselle syvän veden alueelle. Sitä voi poistaa tarvittaessa koneellisesti kaivaen tai lietepumpulla. Patorakenteiden kunto tulisi tarkistaa keväällä ja syksyllä. Mahdolliset patovuodot tulisi korjata heti niiden synnyttyä.
Kasvillisuus ja pensaikko tulisi niittää ainakin osalta kosteikkoa ja sitä ympäröivältä alueelta jopa vuosittain umpeenkasvun estämiseksi. Ainakin suurimmat kosteikot kannattaa suunnitella siten, että niittäminen koneellisesti on mahdollista. Niittojätettä ei jätetä kosteikkoalueelle vaan se korjataan pois, sillä kasvimassan hajotessa siitä vapautuu ravinteita. Lisäksi niittojäte voi täyttää kosteikkoa, jolloin kosteikon tehokkuus heikkenee.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

Kosteikkoon tai muuhun vesiensuojelurakenteeseen upotetusta puumateriaalista on saatu hyviä kokemuksia vesistöhaittojen ehkäisyssä: puumateriaali voi tehostaa ravinteiden talteenottoa. Veteen upotetut, pienpuusta rakennetut rankaniput monipuolistavat myös vesieliöstöä tarjoamalla niille ravintoa ja suojaa.

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Veden korkeuden säätely on keskeinen huomioitava asia. Asianmukainen hoito varmistaa kosteikon toimivuuden.

Kosteikon valuma-alue määritellään karttatarkastelulla ja epäselvät kohdat tarkastetaan maastossa. Samalla selvitetään vesiensuojelun tehostamismahdollisuudet suunnitellun kosteikon yläpuolisessa ojastossa. Selkeät eroosiolle alttiit kohdat yläpuolisessa ojastossa on usein kustannustehokkainta hoitaa virtausta hidastavilla, kosteikon yläpuolisilla rakenteilla. Nämä rakenteet vähentävät myös kosteikon kunnossapitotarvetta.
Maapinnan korkeusvaihtelun lisäksi mitataan ojien syvyydet. Korkeuspisteitä mitataan varsinaista kosteikkoaluetta laajemmalta alueelta kosteikon tarkan vaikutusalueen selvittämiseksi. Korkeuspisteitä mitataan:
- kosteikkoon vettä johtavista uomista sille etäisyydelle, jossa kosteikon aiheuttamaa vedenpinnan nousua ei enää tapahdu korkeusaseman perusteella
- uoman pohjasta ja maanpinnalta
- riittävästi erityisesti kosteikoissa, jotka rakennetaan pengertämällä, jotta pengertämisestä johtuvan vettyvän alueen laajuus voidaan määritellä tarkasti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Kosteikon mitoitus ja suunnittelun periaatteet**

Erityisesti selvitetään vedenpinnan nousulle kriittisten alueiden korkeusasemat. Tällaisia alueita ovat muun muassa peltojen salaojien päät, metsätalousalueiden rajat, tiet ja tierummut sekä tontit ja rakennukset.
Kosteikon tai peräkkäisten kosteikkojen pinta-alan tulee tulisi olla sellainen, että saavutetaan riittävä veden viipymä. Kosteikolle menevän veden määrää voidaan rajoittaa esimerkiksi jakopadoilla ja ojitusjärjestelyillä. Ravinteiden poistolle on edullista, että allas on suhteellisen matala. Se nopeuttaa vesikasvillisuuden muodostumista, joka edesauttaa kiintoaineen ja ravinteiden pidättymistä.

Kosteikon keskisyvyyden pitäisi olla vähintään 0,5 metriä, jotta kosteikon hydraulinen mitoitus voidaan saavuttaa ja kosteikko ei kasva umpeen liian nopeasti. Kosteikon tulopäähän rakennetaan syvä, laskeutusaltaan tapainen kaivanto, joka on helppo käydä tyhjentämässä.
Mikäli kosteikko rakennetaan pengertämällä tai patoamalla, ei maanpintaa ole syytä kuoria tarpeettomasti. Maanpinnan kuoriminen voi olla kuitenkin tarpeellista, mikäli kosteikko perustetaan vanhalle viljelysmaalle, jossa ravinteita on rikastunut maan pintakerroksiin. Tällöin pintakerrosta voidaan kuoria muutaman kymmenen sentin syvyydeltä. Kuorittua maata voidaan hyödyntää esimerkiksi maanparannusaineena, sekä pengerrysten tai kannasten rakentamisessa.
Kosteikon mitoituksessa selvitetään altaaseen tuleva vesimäärä ja sitä vastaava kosteikon vähimmäistilavuus. Kosteikon tulisi olla vähintään niin tilava, että vesi viipyy kosteikossa 1–2 vuorokautta myös keväällä keskiylivirtaaman (MHq) aikana. Riittävä viipymä on erityisen tärkeää tulva-aikoina, jolloin kosteikon läpi kulkeutuu merkittävä osa vuotuisesta kuormituksesta. (Ks. jäljempänä "Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle")

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Suunnitelmasta tulee käydä ilmi:**

Yleensä kosteikko rakennetaan niin suureksi, kuin alueen maastonmuodot ja käytettävissä oleva pinta-ala sallii. Kosteikon kyky pidättää ravinteita kasvaa sen suhteellisen koon kasvaessa. Karkeana minimimitoituksena voidaan esimerkiksi käyttää 1–2 % valuma-alueesta ja tavoitteellisena kokona 4–5 % valuma-alueesta. Mitoituslaskelmalla todetaan viipymän suuruus, jonka kosteikko luontaisesti saa. Mitoituslaskelma on syytä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa toteutuskelpoisuuden selvittämiseksi, etenkin jos kosteikko joudutaan tekemään kokonaan tai osittain kaivamalla.
Hyvässä suunnitelmassa esitetään kaikki kosteikon rakentamisessa tarvittavat tiedot.
1 . Hankkeen yleiskuvaus ja tavoitteet
2 . Hankkeen yksilöity toteutustapa ja -aika
3 . Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tahot, toteutus- ja rahoitusvastuut ja mahdolliset sopimusjärjestelyt
4 . Kustannusarvio kustannuserittelyineen ja rahoitussuunnitelma
5 . Kosteikon sijaintikartta
6 . Suunnitelma-alueen kartta
7 . Kosteikon pinta-alan suhde yläpuolisen valuma-alueen pinta-alaan
8 . Kosteikon perustamistoimenpiteet
9 . Selvitys kosteikkoalueen vesien johtamisesta ja patoamisesta
1 0. Selvitys kosteikkoalueen penkereistä, syvänteistä, niemekkeistä, saarekkeista ja kasvillisuusvyöhykkeistä
1 1. Kosteikon mitoitus
1 2. Yleispiirteinen selvitys kosteikon perustamisen jälkeisistä hoitotoimenpiteistä
1 3. Selvitys hankkeen vaikutuksista kosteikkoalueen yläpuolisten metsätalousalueiden kuivatustilanteeseen tai muuhun maankäyttöön
1 4. Kosteikkoalueen omistussuhteet
1 5. Vaadittavat viranomaisluvat.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle**

Kosteikon tavoitetilavuus on vähintään yhtä suuri, kuin altaaseen tuleva vesimäärä (m³) tavoitteeksi valitun viipymän aikana. Esimerkiksi, kun kosteikon tavoiteviipymäksi asetetaan 24 tuntia ja kosteikon valuma-alueen pinta-ala on 150 ha ja MHq on 120 l/s/km², tulee kosteikon tilavuuden olla vähintään 15 552 m³ (24 h \* 3600 s \* 1,5 km2 \* 0,12 m³/s/km²).
Kun kosteikon vähimmäistilavuus on laskettu, voidaan arvioida myös kosteikon vähimmäispinta-alaa. Vähimmäispinta-ala voidaan määritellä keskisyvyyden ja tilavuuden avulla. Esimerkiksi, jos kosteikon keskisyvyys on 0,7 m ja tilavuus 15 552 m³, on kosteikon minimipinta-ala 22 217 m² eli noin 2,2 ha (15 552 m³/ 0,7 m).

Kosteikon suunnittelu aloitetaan tarkastelemalla karttoja ja paikkatietoaineistoja. Niiden avulla kartoitetaan kosteikon mahdollinen sijainti, koko ja vaikutusalue. Maastossa kerätään tiedot mitoitusta varten ja tarkennetaan kosteikon vaikutusalue mahdollisten vettymis- ja muiden haittojen arvioimiseksi. Maastossa mitataan maanpinnan muodot, uomat ja niiden vedenkorkeudet. Lisäksi kirjataan alueen maalajit ja turvekerroksen paksuus.
Patoamalla perustettavan kosteikon suunnittelussa tulee huomioida, että maa-alueen muuttaminen pysyvästi vesialueeksi vesistön vedenkorkeutta nostamalla (esimerkiksi patoamalla uoma, jonka valuma-alue on yli 10 km²), vaatii aina vesilain mukaisen luvan. Luvan tarpeesta voi pyytää lausunnon alueellisesta ELY-keskuksesta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Käytännön toteutus

Kosteikot vaativat hoitoa. Aloita kosteikon reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa, jotta kosteikon arvokas lajisto ei vaarannu. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesilinnut välttävät vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
Ota mallia ja jäljittele mahdollisuuksien mukaan majavan toimia ja anna majavan padota sopivalla paikalla. Uusia kosteikkoja voi perustaa ja puustoa poistaa niin, että syntyy runsaasti mosaiikkimaista rantaviivaa, jossa pensaskerros tihenee ja avoimet alueet lisääntyvät, tarjoten ruokaa ja suojaa runsaalle lajijoukolle.

Riistan kannalta tärkeitä vesiensuojelurakenteita ovat metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi myös pintavalutuskentät ja luontaisesti kosteat painanteet, jotka jätetään metsätaloudessa esimerkiksi ajourien ulkopuolelle. Kosteikkojen rakentamisessa suositellaan yhteistyötä maatalouden ja metsästysjärjestöjen kanssa. Kosteikon suunnittelussa, mitoituksessa ja rakentamisessa kannattaa noudattaa asiantuntijoiden antamia ohjeita ja neuvoja.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vähätuottoiset turvemaat

Vähätuottoisiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle yhden kuutiometrin vuodessa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mutta mahdollisessa hakkuussa niille on jätettävä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Avoimet ja harvapuustoiset suot

Alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistan huomioiminen ennallistamisen toteutuksessa

Turvemaiden ennallistamisessa riistaa ja monimuotoisuutta edistetään poistamalla ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolle säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta.
Vesitalouden palauttamiseksi on ojien tukkiminen yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja. Ennallistettavalle suolle voi kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa sen arvoa vesilintujen elinympäristönä.

Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan. Luonnontilaan palauttamisesta hyötyvät riistan lisäksi monet muut lajit.

Eräitä riistalle tärkeitä alueita kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkastella omina kokonaisuuksinaan. Nämä alueet ovat usein yksittäistä metsänkäsittelyalaa laajempia. Ilman kokonaisuuden tarkastelua alueen merkitys riistalle saattaa heikentyä tai hävitä, vaikka siihen sisältyvien metsiköiden hakkuu- ja hoitotöissä riistan elinvaatimukset otettaisiin huomioon.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Riistametsänhoidon erityisalueet

Harvennus kaksijaksoisessa rauduskoivu-kuusisekametsässä Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka. Koivuylispuiden harvennus kuusten päältä Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi. Harvennus kaksijaksoisessa mänty-kuusisekametsässä Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta. Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa. Harvennus kaksijaksoisessa hieskoivu-kuusisekametsässä Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena. Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta: Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

# Harvennus kaksijaksoisessa sekametsässä

## Harvennus kaksijaksoisessa rauduskoivu-kuusisekametsässä

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka.

# Harvennus kaksijaksoisessa sekametsässä

## Koivuylispuiden harvennus kuusten päältä

Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi.

# Harvennus kaksijaksoisessa sekametsässä

## Harvennus kaksijaksoisessa mänty-kuusisekametsässä

Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta.

# Harvennus kaksijaksoisessa sekametsässä

## Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava

Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa.

# Harvennus kaksijaksoisessa sekametsässä

## Harvennus kaksijaksoisessa hieskoivu-kuusisekametsässä

Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena.
Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta:
- Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.
- Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.
- Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

Kaksijaksoiset sekametsät ovat yleensä sekapuustoisia vain osan kiertoajasta. Yleisimmät näistä ovat rauduskoivu-kuusisekametsä, mänty-kuusisekametsä ja hieskoivu-kuusisekametsä.

Ensiharvennus

Myöhempi harvennus

Harvennus kaksijaksoisessa sekametsässä

Suositukset monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioimiseen ja käsittelyyn: Säästämällä ja suojelemalla monimuotoisuudelle merkittäviä kangasmetsiä voidaan turvata pitkäaikaisesti säilyviä ja luonnontilaisina kehittyviä puuston rakennepiirteitä ja ylläpitää metsäekosysteemin luontaista toimintaa.Talouskäytössä olevilla kohteilla voidaan toteuttaa kohdennettua ja keskitettyä rakennepiirteiden turvaamista jättämällä selvästi suositukset ylittävä säästöpuumäärä, suosimalla kookkaita ja vanhoja monimuotoisuudelle merkittäviä puita sekä toteuttamalla luonnonhoidollisia kulotuksia.Metsänhoidon toimenpiteissä on huolehdittava lahopuun jättämisestä metsään siten, että eri-ikäistä ja -kokoista lahopuuta on kohteella runsaasti.&nbsp;Toimenpiteitä on suositeltavaa keskittää suojeltujen kangasmetsäkohteiden lähiympäristöön siten, että niissä pyritään säilyttämään ja pitkällä aikavälillä synnyttämään tavallisia talousmetsiä enemmän samanlaisia vanhoja eläviä ja kuolleita puita kuin viereisissä suojelluissa kangasmetsäkohteissa esiintyy.

# Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen ja käsittely

Suositukset monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Säästämällä ja suojelemalla monimuotoisuudelle merkittäviä kangasmetsiä voidaan turvata pitkäaikaisesti säilyviä ja luonnontilaisina kehittyviä puuston rakennepiirteitä ja ylläpitää metsäekosysteemin luontaista toimintaa.
- Talouskäytössä olevilla kohteilla voidaan toteuttaa kohdennettua ja keskitettyä rakennepiirteiden turvaamista jättämällä selvästi suositukset ylittävä säästöpuumäärä, suosimalla kookkaita ja vanhoja monimuotoisuudelle merkittäviä puita sekä toteuttamalla luonnonhoidollisia kulotuksia.
- Metsänhoidon toimenpiteissä on huolehdittava lahopuun jättämisestä metsään siten, että eri-ikäistä ja -kokoista lahopuuta on kohteella runsaasti.
- Toimenpiteitä on suositeltavaa keskittää suojeltujen kangasmetsäkohteiden lähiympäristöön siten, että niissä pyritään säilyttämään ja pitkällä aikavälillä synnyttämään tavallisia talousmetsiä enemmän samanlaisia vanhoja eläviä ja kuolleita puita kuin viereisissä suojelluissa kangasmetsäkohteissa esiintyy.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät tarvitsevat suojelun lisäksi tuekseen talousmetsien luonnonhoitoa. Vanhoista puista, lahopuustosta tai lehtipuista riippuvaisen lajiston elinympäristöjä voidaan pitää yllä ja lisätä luonnonhoidon keinoin talousmetsissä. Koska monien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehittyminen luonnonhoidon keinoin vie aikaa, kustannustehokkainta olisi säästää olemassa olevat rakennepiirteet.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät – tunnistaminen ja turvaaminen

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen ja käsittely

Lajeja voi huomioida myös lakivelvoitteita kattavammin Metsänomistaja on velvoitettu huomioimaan lakisääteisesti suojeltavien lajien esiintymät hakkuissa. Muiden uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien turvaaminen perustuu aina metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Lajien esiintymien turvaaminen lakivaatimusta kattavammin on pääsääntöisesti mahdollista, kunhan lajeista, niiden ekologisista vaatimuksista ja keinoista esiintymien säilyttämiseksi on saatavilla riittävästi tietoa. Yksityiskohtainen tieto lajiesiintymistä sekä luonnonhoidon ja vapaaehtoisen suojelun keinoista auttaa metsänomistajaa valitsemaan sopivimman vaihtoehdon lajien huomioimiseen.&nbsp;Monet uhanalaisten metsälajien elinympäristöistä puolestaan voivat soveltua ympäristötukikohteiksi ja luonnonhoidon hankkeisiin, joilla parannetaan elinympäristön tilaa. Uhanalaisten lajien elinympäristöt voivat sopia myös METSO-ohjelman mukaiseen vapaaehtoiseen suojeluun. Suojelu voidaan toteuttaa Elinvoimakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen toimesta erilaisia pysyviä tai määräaikaisia suojelukeinoja käyttäen.

# Lajien turvaaminen metsänhoidossa – Luonto

## Lajeja voi huomioida myös lakivelvoitteita kattavammin

Metsänomistaja on velvoitettu huomioimaan lakisääteisesti suojeltavien lajien esiintymät hakkuissa. Muiden uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien turvaaminen perustuu aina metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Lajien esiintymien turvaaminen lakivaatimusta kattavammin on pääsääntöisesti mahdollista, kunhan lajeista, niiden ekologisista vaatimuksista ja keinoista esiintymien säilyttämiseksi on saatavilla riittävästi tietoa. Yksityiskohtainen tieto lajiesiintymistä sekä luonnonhoidon ja vapaaehtoisen suojelun keinoista auttaa metsänomistajaa valitsemaan sopivimman vaihtoehdon lajien huomioimiseen. Monet uhanalaisten metsälajien elinympäristöistä puolestaan voivat soveltua ympäristötukikohteiksi ja luonnonhoidon hankkeisiin, joilla parannetaan elinympäristön tilaa. Uhanalaisten lajien elinympäristöt voivat sopia myös METSO-ohjelman mukaiseen vapaaehtoiseen suojeluun. Suojelu voidaan toteuttaa Elinvoimakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen toimesta erilaisia pysyviä tai määräaikaisia suojelukeinoja käyttäen.

Yli kolmannes kaikista uhanalaisista lajeistamme elää ensisijaisesti metsissä. Lajiesiintymien kattavalla huomioon ottamisella voidaan hidastaa luontokatoa ja lajiston uhanalaistumiskehitystä. Vapaaehtoinen suojelu ja luonnonhoito edistävät uhanalaisten lajien elinympäristöjen sekä lajien tarvitsemien puuston rakennepiirteiden, esimerkiksi lahopuun ja vanhojen lehtipuiden, säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Uhanalaisten lajien elinympäristöjen turvaaminen onkin yksi keskeisimmistä tavoitteista metsien luonnonhoidon toteutuksessa.

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Yli kolmannes kaikista uhanalaisista lajeistamme elää ensisijaisesti metsissä. Lajiesiintymien kattavalla huomioon ottamisella voidaan hidastaa luontokatoa ja lajiston uhanalaistumiskehitystä. Vapaaehtoinen suojelu ja luonnonhoito edistävät uhanalaisten lajien elinympäristöjen sekä lajien tarvitsemien puuston rakennepiirteiden, esimerkiksi lahopuun ja vanhojen lehtipuiden, säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Uhanalaisten lajien elinympäristöjen turvaaminen onkin yksi keskeisimmistä tavoitteista metsien luonnonhoidon toteutuksessa. 

Lajien turvaaminen metsänhoidossa – Luonto

Ympyräkoealan mittaus Koealojen toteutuksessa käytetään yleisesti ympyräkoealoja, joiden säde on 3,99 metriä (kerroin 200) tai 5,64 metriä (kerroin 100). Koealojen toteutuksessa yksinkertainen apuväline on oikean mittainen mittavapa.&nbsp;Koealat voidaan ottaa kohteelta sattumanvaraisesti tai systemaattisesti esimerkiksi kulkemalla suoraan alueen läpi ja ottamalla koealoja määrävälein.&nbsp;Koealoja on hyvä ottaa useampia, jotta kohteen keskimääräiset tunnukset saadaan mitatuksi riittävän luotettavasti. Yleensä jo 7-10 koealaa antaa yhdeltä työmaalta antaa hyvän kuvan laadusta ja sen vaihtelusta alan sisällä. Taimien tai viljelypaikkojen tiheyttä voidaan mitata maastossa ympyräkoealalta. Esimerkiksi 3,99 metrin ongenvapaa käytettäessä kukin koealan taimi vastaa 200 tainta hehtaarilla. Kuva: Juha Varhi. Ohjeita omavalvontaan lisää: Metsänhoitotöiden omavalvontaoppaasta.

# Metsänhoitotöiden laadun mittaaminen maastossa

## Ympyräkoealan mittaus

- Koealojen toteutuksessa käytetään yleisesti ympyräkoealoja, joiden säde on 3,99 metriä (kerroin 200) tai 5,64 metriä (kerroin 100). Koealojen toteutuksessa yksinkertainen apuväline on oikean mittainen mittavapa.
- Koealat voidaan ottaa kohteelta sattumanvaraisesti tai systemaattisesti esimerkiksi kulkemalla suoraan alueen läpi ja ottamalla koealoja määrävälein.
- Koealoja on hyvä ottaa useampia, jotta kohteen keskimääräiset tunnukset saadaan mitatuksi riittävän luotettavasti. Yleensä jo 7-10 koealaa antaa yhdeltä työmaalta antaa hyvän kuvan laadusta ja sen vaihtelusta alan sisällä.

Ohjeita omavalvontaan lisää: [Metsänhoitotöiden omavalvontaoppaasta](http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111189912).

Metsänhoidon laatua voidaan arvioida tekemällä työmaalle mittauksia koealoilta. Mitä enemmän koealoja mitataan, sitä luotettavammaksi mittaustulos muodostuu.

Metsänhoitotöiden laadunhallinta

Metsänhoitotöiden laadun mittaaminen maastossa

Tuulituhojen ehkäisy ja tuhoalueen hoito Metsänuudistamisen puulajivalinnassa huomioidaan maaston muodot, maaperä ja vallitseva tuulensuunta Lehtonen, I., Venäläinen, A., Kämäräinen, M., Asikainen, A., Laitila, J., Anttila, P., Peltola, H. 2018. Projected decrease in wintertime bearing capacity on different forest and soil types in Finland under a warming climate. Hydrology and Earth System Sciences Discuss.. Mänty kestää tuulituhoja koivua ja kuusta paremmin Ikonen, V.-P., Kilpeläinen, A., Zubizarreta-Gerendiain, A., Strandman, H., Asikainen, A., Venäläinen, A., Kaurola, J., Kangas, J., Pelto-la, H. 2017. Regional risks of wind damage in boreal forests under changing management and climate projections. Canadian Journal of Forest Research 47(12): 1632-1645. . Tehdään taimikonhoito ja harvennushakkuut suositusten mukaisesti. Siten voidaan estää puuston riukuuntumista ja vahvistetaan puiden juuristoa ja runkoa kestämään tuulikuormaa. Tuulituhoriski kasvaa puuston pituuden lisääntyessä, mutta myös rungon kapeus altistaa tuhoille jo vähäisemmällä tuulennopeudella Peltola, H., Kellomäki, S. &amp; Väisänen, H. 1999. Model computations of the impact of climatic change on the windthrow risk of trees. Climatic change 41: 17–36.. Puuston ei anneta muodostua ylitiheäksi. Ylitiheät puustot ovat alttiita tuulituhoille heti harvennushakkuiden jälkeen. Tämä&nbsp;koskee myös jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuita. Vältetään liian voimakkaita harvennuksia ja lyhennetään kiertoaikaa. Tuulituhoille alttiilla alueilla lannoitus tehdään vasta 2–3 vuotta harvennuksen jälkeen, jotta puiden juuristo ja runko vahvistuvat riittävästi kestämään lisääntyvän tuulikuorman. Kasvatusmetsissä tuulituhoriski on suurin heti harvennuksen ja mahdollisen lannoituksen jälkeen Valinger, E., Lundqvist, L. &amp; Brandel, G. 1994. Wind and snow damage in a thinning and fertilisation experiment in Pinus sylvestris. Scandinavian Journal of Forest Research 9: 129–134.. Tuulelle altista metsikön reunaa harvennetaan lievemmin tuulen puoleisella, noin 10–20 leveällä kaistaleella. Tiheämpi kaistale suojaa voimakkaimmilta tuulenpuuskilta. Tämä koskee myös jatkuvan kasvatuksen hakkuita. Rajataan uudistushakkuualueet tuulituhoriski ja vallitseva tuulensuunta huomioiden. Vältetään puuston suuria pituuseroja vierekkäisillä metsikkökuvioilla. Torjutaan juurikääpää suositusten mukaisesti, sillä heikentynyt puusto on altista tuulituhoille. Alue uudistetaan viljellen, jos myrsky on tuhonnut myös siemenpuut. Sekametsä kestää tuuli- ja muita tuhoriskejä paremmin kuin puhdas kuusikko. Laki metsätuhojen torjunnasta: tuulituhojen torjunta Laki velvoittaa metsänomistajaa korjaamaan metsästä tuoreet vahingoittuneet havupuut siltä osin, kun niiden määrä ylittää kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla. Alle hehtaarin metsiköissä näitä rajoja sovelletaan riippumatta metsikön pinta-alasta. Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon. Metsätuholakia sovelletaan samoilla alueilla kuin metsälakia. Metsälain tärkeisiin elinympäristöihin vahingoittuneita puita voi jättää metsänomistajan vastuulla, mutta siitä on ilmoitettava Suomen metsäkeskukselle.

# Tuulituhojen ehkäisy 

## Tuulituhojen ehkäisy ja tuhoalueen hoito

- Metsänuudistamisen puulajivalinnassa huomioidaan maaston muodot, maaperä ja vallitseva tuulensuunta . Mänty kestää tuulituhoja koivua ja kuusta paremmin .
- Tehdään taimikonhoito ja harvennushakkuut suositusten mukaisesti. Siten voidaan estää puuston riukuuntumista ja vahvistetaan puiden juuristoa ja runkoa kestämään tuulikuormaa. Tuulituhoriski kasvaa puuston pituuden lisääntyessä, mutta myös rungon kapeus altistaa tuhoille jo vähäisemmällä tuulennopeudella . Puuston ei anneta muodostua ylitiheäksi. Ylitiheät puustot ovat alttiita tuulituhoille heti harvennushakkuiden jälkeen. Tämä koskee myös jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuita.
- Vältetään liian voimakkaita harvennuksia ja lyhennetään kiertoaikaa.
- Tuulituhoille alttiilla alueilla lannoitus tehdään vasta 2–3 vuotta harvennuksen jälkeen, jotta puiden juuristo ja runko vahvistuvat riittävästi kestämään lisääntyvän tuulikuorman. Kasvatusmetsissä tuulituhoriski on suurin heti harvennuksen ja mahdollisen lannoituksen jälkeen .
- Tuulelle altista metsikön reunaa harvennetaan lievemmin tuulen puoleisella, noin 10–20 leveällä kaistaleella. Tiheämpi kaistale suojaa voimakkaimmilta tuulenpuuskilta. Tämä koskee myös jatkuvan kasvatuksen hakkuita.
- Rajataan uudistushakkuualueet tuulituhoriski ja vallitseva tuulensuunta huomioiden.
- Vältetään puuston suuria pituuseroja vierekkäisillä metsikkökuvioilla.
- Torjutaan juurikääpää suositusten mukaisesti, sillä heikentynyt puusto on altista tuulituhoille.
- Alue uudistetaan viljellen, jos myrsky on tuhonnut myös siemenpuut. Sekametsä kestää tuuli- ja muita tuhoriskejä paremmin kuin puhdas kuusikko.

# Tuulituhojen ehkäisy 

## Laki metsätuhojen torjunnasta: tuulituhojen torjunta

Laki velvoittaa metsänomistajaa korjaamaan metsästä tuoreet vahingoittuneet havupuut siltä osin, kun niiden määrä ylittää kuusella 10 m³ ja männyllä 20 m³ hehtaarilla. Alle hehtaarin metsiköissä näitä rajoja sovelletaan riippumatta metsikön pinta-alasta.
Vähäisempiä määriä kaatuneita tuoreita havupuita ei tarvitse korjata, sillä yksittäisten puiden aiheuttama tuhoriski on pieni ja korjuukustannukset voivat ylittää niiden arvon. Metsätuholakia sovelletaan samoilla alueilla kuin metsälakia. Metsälain tärkeisiin elinympäristöihin vahingoittuneita puita voi jättää metsänomistajan vastuulla, mutta siitä on ilmoitettava Suomen metsäkeskukselle.

Voimakkaimpien tuulten aiheuttamia laajoja tuhoja ei pystytä estämään metsätalouden keinoin. Tuulituhoja voidaan kuitenkin jossain määrin ehkäistä tuulituhoille alttiilla alueella hyvällä metsänhoidolla ja metsäsuunnittelulla. Tuulituhoriskiin vaikuttaa puulajin ohella puuston sijainti suhteessa tuulelle alttiiseen metsän reunaan .

Tuulituhojen torjunta

Tuulituhojen ehkäisy 

Pohjapatoja syöpymisriskikohteisiin Nopeasti toteutettavia pohjapatoja voidaan tehdä ojien kunnostusten yhteydessä esimerkiksi uudistusalojen vesitaloutta järjestellessä. Padon rakentaminen voidaan myös toteuttaa erillistyönä esimerkiksi jo kaivetuilla kohteilla. Pohjapatoja voi olla peräkkäin useita, jolloin puhutaan pohjapatosarjasta tai putousportaista. Putousportaiden avulla ojien kaltevuutta pienennetään siten, että pohjapatojen välillä veden virtausnopeus laskee ojien syöpymisen kannalta riittävän pieneksi. Patojen korkeudet kannattaa varmistaa vaaituksella. Tavoitekaltevuus määritellään kohteen maalajin mukaisen virtausnopeuden perusteella. Ojien kunnostusten yhteydessä pohjapatoja käytetään etupäässä kohteilla, joissa entuudestaan on todettu suuri syöpymisriski. Kaivettavien ojien yhteydessä pyritään ojakaltevuuden pienentämisessä käyttämään perkaus- ja kaivukatkoja. Yksittäisiin kuivatusojiin voidaan rakentaa tilapäispatoja havuista vähentämään paikallisen syöpymisherkän aineen liikkeellelähtöä kaivun yhteydessä. Nämä tilapäispadot voidaan tarvittaessa poistaa, kun kaivutyön aiheuttamaa syöpymisvaaraa ei enää ole. Pohjapatojen avulla voidaan tehostaa laskeutusaltaiden toimintaa käyttämällä pohjapatoja altaiden purkukynnyksenä. Patoja kannattaa käyttää etenkin tilanteissa, joissa kaivamalla on vaikea lisätä altaan vesitilavuutta riittävästi. Samalla hidastetaan veden tulva-aikaista läpivirtausta. Kosteikkorakenteissa pohjapatojen avulla voidaan vaikuttaa vesien kulkuun ja siten tehostaa veden levittäytymistä alueella. Ojien pohjille kivistä, puusta tai muusta materiaalista tehdyillä pohjapadoilla pyritään pienentämään uoman pituuskaltevuutta ja hidastamaan veden virtausnopeutta. Eroosion vähenemisen lisäksi pohjapadot pidättävät myös karkeaa kiintoainesta. Peräkkäisten pohjapatojen sarjasta muodostuu putousportaat. Kuva: Juha Varhi © Juha Varhi. Pohjapadon sivuprofiili. Kuva: Juha Varhi © Tapio. Erillisen pohjapatorakenteen toteutus  Paras padon rakentamisajankohta on keskikesän kuivimpana aikana. Materiaalin tulee olla riittävän karkeata louhetta tai seulontajätettä, läpimitaltaan 0–200 mm tai 0–400 mm. Käytettävän kiviaineksen koko valitaan kohteella olevan vedenvirtauksen mukaisesti siten, ettei se pääse kulkeutumaan veden mukana. Materiaalit kannattaa yleensä toimittaa paikalle jäätyneen maan aikana. Kohteella, jossa veden virtaama on pieni, padon rakentamismateriaaliksi riittää suodatinkangas ja kiviverhoilu. Kohteilla, joissa veden virtaama on suuri, käytetään edellisten lisäksi tukiseinämää, joka voidaan rakentaa esimerkiksi ponttilankusta tai vesivanerilla tiivistetystä lankkuseinämästä. Uoman luiskaus tehdään kaivinkonetyönä. Tukiseinämä rakennetaan pohjapadon keskelle ojan poikki siten, että se ulottuu syöpymättömään kivennäismaahan sekä riittävän pitkälle uoman reunojen yli. Rakentamisvaiheessa suodatinkangas levitetään ojan pohjan, luiskien ja tukirakenteiden yli patokohdan alimmaiseksi rakenteeksi. Kangasvuodat asetetaan poikittain ojan pituussuuntaan nähden. Kankaat limitetään siten, että veden kulkusuunnassa ylemmän kankaan helma on aina alemman päällä. Ylimmästä kankaasta asetellaan kaivurin avulla maahan noin 50 cm:n lieve kohtisuoraan alaspäin, millä estetään veden kiertämistä padon alle. Kivilouhe asetellaan kaivinkoneella muotoillen kankaan päälle; kiviverhoilun tulisi ulottua riittävän pitkälle alajuoksulle. Kivistä, puusta tai muusta materiaalista tehdyillä pohjapadoilla voidaan hidastaa veden virtausnopeutta laskuojassa ja ne ovat myös maisemallisesti kauniita elementtejä. Laskuojien jatkuva eroosio voidaan pysäyttää pohjapadoilla ja niissä myös kalojen kulku on mahdollista. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Pohjapadot ja putousportaat

## Pohjapatoja syöpymisriskikohteisiin

Nopeasti toteutettavia pohjapatoja voidaan tehdä ojien kunnostusten yhteydessä esimerkiksi uudistusalojen vesitaloutta järjestellessä. Padon rakentaminen voidaan myös toteuttaa erillistyönä esimerkiksi jo kaivetuilla kohteilla.
Pohjapatoja voi olla peräkkäin useita, jolloin puhutaan pohjapatosarjasta tai putousportaista. Putousportaiden avulla ojien kaltevuutta pienennetään siten, että pohjapatojen välillä veden virtausnopeus laskee ojien syöpymisen kannalta riittävän pieneksi. Patojen korkeudet kannattaa varmistaa vaaituksella. Tavoitekaltevuus määritellään kohteen maalajin mukaisen virtausnopeuden perusteella.
Ojien kunnostusten yhteydessä pohjapatoja käytetään etupäässä kohteilla, joissa entuudestaan on todettu suuri syöpymisriski. Kaivettavien ojien yhteydessä pyritään ojakaltevuuden pienentämisessä käyttämään perkaus- ja kaivukatkoja. Yksittäisiin kuivatusojiin voidaan rakentaa tilapäispatoja havuista vähentämään paikallisen syöpymisherkän aineen liikkeellelähtöä kaivun yhteydessä. Nämä tilapäispadot voidaan tarvittaessa poistaa, kun kaivutyön aiheuttamaa syöpymisvaaraa ei enää ole.

Pohjapatojen avulla voidaan tehostaa laskeutusaltaiden toimintaa käyttämällä pohjapatoja altaiden purkukynnyksenä. Patoja kannattaa käyttää etenkin tilanteissa, joissa kaivamalla on vaikea lisätä altaan vesitilavuutta riittävästi. Samalla hidastetaan veden tulva-aikaista läpivirtausta. Kosteikkorakenteissa pohjapatojen avulla voidaan vaikuttaa vesien kulkuun ja siten tehostaa veden levittäytymistä alueella.

# Pohjapadot ja putousportaat

## Erillisen pohjapatorakenteen toteutus

Paras padon rakentamisajankohta on keskikesän kuivimpana aikana. Materiaalin tulee olla riittävän karkeata louhetta tai seulontajätettä, läpimitaltaan 0–200 mm tai 0–400 mm. Käytettävän kiviaineksen koko valitaan kohteella olevan vedenvirtauksen mukaisesti siten, ettei se pääse kulkeutumaan veden mukana. Materiaalit kannattaa yleensä toimittaa paikalle jäätyneen maan aikana.
Kohteella, jossa veden virtaama on pieni, padon rakentamismateriaaliksi riittää suodatinkangas ja kiviverhoilu. Kohteilla, joissa veden virtaama on suuri, käytetään edellisten lisäksi tukiseinämää, joka voidaan rakentaa esimerkiksi ponttilankusta tai vesivanerilla tiivistetystä lankkuseinämästä.
Uoman luiskaus tehdään kaivinkonetyönä. Tukiseinämä rakennetaan pohjapadon keskelle ojan poikki siten, että se ulottuu syöpymättömään kivennäismaahan sekä riittävän pitkälle uoman reunojen yli. Rakentamisvaiheessa suodatinkangas levitetään ojan pohjan, luiskien ja tukirakenteiden yli patokohdan alimmaiseksi rakenteeksi. Kangasvuodat asetetaan poikittain ojan pituussuuntaan nähden. Kankaat limitetään siten, että veden kulkusuunnassa ylemmän kankaan helma on aina alemman päällä. Ylimmästä kankaasta asetellaan kaivurin avulla maahan noin 50 cm:n lieve kohtisuoraan alaspäin, millä estetään veden kiertämistä padon alle. Kivilouhe asetellaan kaivinkoneella muotoillen kankaan päälle; kiviverhoilun tulisi ulottua riittävän pitkälle alajuoksulle.

Ojien ja naveroiden pohjille vieritetyistä kivistä, puusta tai muusta materiaalista tehdyillä pohjapadoilla pyritään hidastamaan ojassa kulkevan veden virtausnopeutta. Maa-ainesten syöpymisen vähenemisen lisäksi pohjapadot pidättävät myös pohjakulkeumana liikkuvaa karkeaa kiintoainetta.

Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut

Pohjapadot ja putousportaat

Metsätyön laatu on tärkeää varmistaa kaikissa työvaiheissa Metsätyön toteutuksen laatua seuraa ensisijaisesti työn tekijä, eli yleensä metsäpalvelun toteuttaja tai metsänomistaja. Työn tekijän on suositeltavaa seurata oman työnsä laatua omavalvontana. Omatoiminen metsänomista voi mitata oman työnsä laatua samalla tavalla kuin metsäpalvelun tuottajat. Omavalvonnan avulla voidaan parantaa työn laatua. Metsänhoidon laatua seurataan erilaisin menetelmin&nbsp;Metsänomistaja voi arvioida metsänhoidon toimenpiteen laatua ja verrata sitä puukauppa- tai metsänhoitotyösopimuksessa sovittuihin määriin ja kriteereihin. Metsänomistaja voi ensisijaisesti tarkkailla toimenpiteen laatua: pyytämällä palveluntarjoajalta tietoa kohteen toteutuksesta ja tarkastamalla saamansa materiaalit. Toteuttaja voi toimittaa mm. mittaustodistukset, toteumakartat sekä erilliset laaturaportit.vertaamalla työn toteumaa metsänhoidon suosituksissa esitettyjä työlajikohtaisiin laatutunnuksiin.Työn laatua voidaan arvioida kohteella silmämääräisesti tai mittaamalla laatutunnuksia. Mittaamisessa voidaan käyttää perinteisiä välineitä kuten metsurinmittaa, koealavapaa tai relaskooppia. Metsänomistaja voi arvioida laatutunnuksia itse, tai pyytää ulkopuolista asiantuntijaa suorittamaan arvioinnin. Jos laatu ei vastaa sovittua, on syytä reagoida asiaan ja ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan. Metsänhoidon laatuun vaikuttavia tekijöitäKoska metsänhoidossa toimenpiteet rakentuvat toisiaan seuraavista työvaiheista, niin toimenpiteiden laiminlyönti tai heikko toteutus vaikuttaa myös seuraavien toimenpiteiden laadukkaaseen toteutukseen. Toimenpiteen laatuun vaikuttavat: valitun menetelmän soveltuvuus kohteellemetsän lähtötilanne ja käsittelyhistoriatoimenpiteen metsänhoidollinen ajoitustoimenpiteen ajoitus vuodenaikaan ja sääolosuhteisiin nähdenLaadukkaasti ja oikea-aikaisesti tehdyt ja kohdennetut metsänhoitotyöt ja harvennushakkuut varmistavat puuston hyvän kasvun ja taloudellisen tuoton. Laadukkaaseen toteutukseen kuuluu luonnonhoidon ja metsien virkistyskäytön tavoitteiden toteutuminen. Metsänhoidon laadun seuraaminen toimenpiteissä Metsänhoidon toimenpiteissä laatua voidaan arvioida silmämääräisesti, mittaamalla tai hyödyntämällä saatavissa olevaa metsäkoneen toteumatietoa. Toteumatietoa voidaan myös hankkia esimerkiksi drone-kuvaukseen perustuen. Silmämääräinen arviointi tarvitsee tuekseen mittaustaMetsänviljelyssä ja taimikonhoidossa on silmämääräisen tarkastelun lisäksi suositeltavaa saada kohteesta mitattua tietoa. Näin saadaan tarkemmin selville laadun taso. Mittaaminen tehdään koealojen avulla. Koealoilta voidaan mitata esimerkiksi maanmuokkauksessa tehtyjä viljelypaikkoja, istutettujen taimien määrää tai kasvatettavan puuston tiheyttä. Mittaamisen ohessa voidaan arvioida myös muita laatua ilmentäviä tekijöitä, kuten esimerkiksi viljelypaikan laatua ja kasvatettavien puiden vaurioiden määrää. Perinteiset ympyräkoealat toimivat uudistusaloilla ja taimikoissaViljelypaikkojen, viljelytaimien tai kasvatettavan puuston määrää on helpoin mitata 3,99 metrin säteiseltä ympyräkoealalta. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää säteeltään 5,64 metrin koealaa. Laadussa katse vaatimusten toteutumiseen ja valintojen oikeellisuuteenMetsätyön metsän- luonnonhoidollista laatua arvioidessa kiinnitetään huomiota työmaan suunnittelun onnistumiseen koskien työn ajoitusta ja valitun menetelmän soveltuvuutta kohteellemetsäsertifioinnin, lainsäädännön (metsälain, vesilain, ympäristönsuojelulain ja luonnonsuojelulain) noudattamiseentoteutuksen laatua suhteessa metsänhoidon suositusten käytänteisiinmetsänomistajan tavoitteiden toteutumiseen kohteella.Toteutuksessa arvioidaan jääneen puuston ominaisuuksia, kuten puuston tiheyttä, puulajivalikoimaa ja tilajakaumaa. Metsänhoidon suositusten toimenpidekohtainen laadunhallinnan kuvaus tarjoaa hyvät lähtökohdat laadunseurantaan. Työn omavalvonta on tärkeä osa laadukasta metsänhoitoa. Työntekijän on hyvä varmistua esimerkiksi taimikonharvennuksessa oikeasta puuston kasvatustiheydestä. Kuva: © Erkki Oksanen.

Hakkuutähdettä ovat ainespuuhakkuun sivutuotteet, joihin kuuluvat rungon latvaosa, oksat, neulaset ja lehdet sekä ainespuukäyttöön soveltumattomat rungon osat. Soveltuvilta kohteilta hakkuutähteet ja kannot on mahdollista korjata energiapuuksi. Monimuotoisuudelle tärkeiden vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden korjuuta ei suositella.

Hakkuutähdettä korjataan pääasiassa reheviltä kuusivaltaisilta uudistusaloilta. Hakkuutähteen korjuu koostuu palstakasojen tekemisestä hakkuun yhteydessä, palstakasojen kuormauksesta ja metsäkuljetuksesta sekä tienvarsivaraston tekemisestä.
Hakkuutähteen tienvarsivarastoinnissa on keskeistä tehdä kunnollinen varastopino, jossa hakkuutähde jatkaa kuivumista ennen kaukokuljetusta.

Laatu määrittää, kuinka hyvin tuote tai palvelu vastaa sille asetettuja odotuksia eli laatukriteereitä. Laadunhallinnalla tarkoitetaan toimenpidekohtaisia ohjeita ja toimintatapoja, joilla varmistetaan haluttu lopputulos. Metsänhoidon laadunhallinta tarkoittaa metsien hoidon suunnitelmallista toteuttamista valittujen tavoitteiden ja rajoitteiden mukaisesti. Laadunhallintaan on yleisiä laatuvaatimuksia ja työlajikohtaisia kriteeristöjä. Niiden taustalla ovat mm. lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja metsänhoidon suositusten kuvaamat parhaat käytännöt. Myös metsänomistaja voi asettaa vaatimuksia laadukkaalle toteutukselle.

Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Metsänlannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuntuotosta ja metsätalouden kannattavuutta.

Maanmuokkaus tehdään maanpintaa paljastavilla tai kohoumia muodostavilla menetelmillä. Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa uudistamisen laatua.
Maanmuokkaus vaikuttaa metsikön kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen ja sillä voidaan vaikuttaa koko uudistamisketjun kustannustehokkuuteen. Onnistuneen uudistamisen edellytyksenä on kasvupaikan ja uudistustavan perusteella valittu maanmuokkausmenetelmä. Maanmuokkaus parantaa taimien kilpailuasemaa muuhun kasvillisuuteen nähden ja suojaa niitä muun muassa tukkimiehentäituhoilta.

Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.

Runkoluku kuvaa metsässä olevien puiden määrää hehtaarilla.

Sopivaa kasvatustiheyttä taimikoissa ja nuorissa metsissä arvioidaan runkoluvun avulla. Runkoluku mitataan ympyräkoealoilta. Koealan säde voi olla esimerkiksi 3,99 metriä. Tässä tapauksessa koealan sisälle jääneiden puiden määrä kerrotaan 200:lla, jolloin saadaan runkoluku hehtaarilla.

Taimikonharvennuksessa kasvatettavan puuston tiheys ja puulajisuhteet harvennetaan tavoitteen mukaiseksi. Taimikonharvennuksen tavoitteena on, että ensiharvennuksessa korjattavat puut ovat järeydeltään myyntiin kelpaavia. Pääsääntöisesti työ tehdään varttuneessa taimikossa.

Taimikonharvennusta tehdään varttuneissa taimikoissa, joissa on tarve säätää puuston tiheyttä ja puulajisuhteita. Taimikonhoidon tarpeeseen vaikuttavat kasvupaikan ominaisuudet sekä kohteen aikaisempi käsittely kuten metsän uudistamistapa ja mahdollisen varhaisperkauksen toteutus.
Taimikonharvennus tehdään laadullisesti parhaiden ja hyväkasvuisten puiden hyväksi, riippumatta siitä, ovatko ne viljeltyjä tai luontaisesti syntyneitä. Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin.

Taimikonhoidon toimenpiteitä ovat taimikon varhaishoito ja taimikonharvennus.

Taimikon varhaishoitoon kuuluvia työlajeja ovat heinäntorjunta, täydennysviljely ja taimikon varhaisperkaus.

Taimikon varhaisperkauksessa nuoresta taimikosta poistetaan kasvatettavien taimien kehittymistä haittaavaa puustoa ja vesakkoa joko reikä- tai täysperkauksena. Varhaisperkaus tehdään, kun männyntaimikon keskipituus on alle 1 metriä ja kuusentaimikon keskipituus alle 1,5 metriä.

Metsikössä sadan paksuimman puun keskipituutta (m) hehtaarilla kutsutaan valtapituudeksi. Valtapituutta käytetään arvioidessa metsikön harvennustarvetta ja kasvatuskelpoisuutta.

Valtapituus voidaan selvittää käyttämällä 5.64 metrin säteellä olevaa koealaa, jonka paksuin puu edustaa valtapuun pituutta. Mittaustarkkuuden parantamiseksi, suositellaan laskettavaksi valtapituuden keskiarvo usealta koealalta. Valtapituutta hyödynnetään harvennusmalleissa pohjapinta-alan ja runkoluvun ohella.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Metsätyön laatu on tärkeää varmistaa kaikissa työvaiheissa

Metsätyön toteutuksen laatua seuraa ensisijaisesti työn tekijä, eli yleensä metsäpalvelun toteuttaja tai metsänomistaja. Työn tekijän on suositeltavaa seurata oman työnsä laatua omavalvontana. Omatoiminen metsänomista voi mitata oman työnsä laatua samalla tavalla kuin metsäpalvelun tuottajat. Omavalvonnan avulla voidaan parantaa työn laatua.
**Metsänhoidon laatua seurataan erilaisin menetelmin** Metsänomistaja voi arvioida metsänhoidon toimenpiteen laatua ja verrata sitä puukauppa- tai metsänhoitotyösopimuksessa sovittuihin määriin ja kriteereihin.
Metsänomistaja voi ensisijaisesti tarkkailla toimenpiteen laatua:
1 . pyytämällä palveluntarjoajalta tietoa kohteen toteutuksesta ja tarkastamalla saamansa materiaalit. Toteuttaja voi toimittaa mm. mittaustodistukset, toteumakartat sekä erilliset laaturaportit.
2 . vertaamalla työn toteumaa metsänhoidon suosituksissa esitettyjä työlajikohtaisiin laatutunnuksiin.

Työn laatua voidaan arvioida kohteella silmämääräisesti tai mittaamalla laatutunnuksia. Mittaamisessa voidaan käyttää perinteisiä välineitä kuten metsurinmittaa, koealavapaa tai relaskooppia. Metsänomistaja voi arvioida laatutunnuksia itse, tai pyytää ulkopuolista asiantuntijaa suorittamaan arvioinnin.
Jos laatu ei vastaa sovittua, on syytä reagoida asiaan ja ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan.
**Metsänhoidon laatuun vaikuttavia tekijöitä**Koska metsänhoidossa toimenpiteet rakentuvat toisiaan seuraavista työvaiheista, niin toimenpiteiden laiminlyönti tai heikko toteutus vaikuttaa myös seuraavien toimenpiteiden laadukkaaseen toteutukseen.

Toimenpiteen laatuun vaikuttavat:
- valitun menetelmän soveltuvuus kohteelle
- metsän lähtötilanne ja käsittelyhistoria
- toimenpiteen metsänhoidollinen ajoitus
- toimenpiteen ajoitus vuodenaikaan ja sääolosuhteisiin nähden
Laadukkaasti ja oikea-aikaisesti tehdyt ja kohdennetut metsänhoitotyöt ja harvennushakkuut varmistavat puuston hyvän kasvun ja taloudellisen tuoton. Laadukkaaseen toteutukseen kuuluu luonnonhoidon ja metsien virkistyskäytön tavoitteiden toteutuminen.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Metsänhoidon laadun seuraaminen toimenpiteissä

Metsänhoidon toimenpiteissä laatua voidaan arvioida silmämääräisesti, mittaamalla tai hyödyntämällä saatavissa olevaa metsäkoneen toteumatietoa. Toteumatietoa voidaan myös hankkia esimerkiksi drone-kuvaukseen perustuen.
**Silmämääräinen arviointi tarvitsee tuekseen mittausta**Metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa on silmämääräisen tarkastelun lisäksi suositeltavaa saada kohteesta mitattua tietoa. Näin saadaan tarkemmin selville laadun taso. Mittaaminen tehdään koealojen avulla.
Koealoilta voidaan mitata esimerkiksi maanmuokkauksessa tehtyjä viljelypaikkoja, istutettujen taimien määrää tai kasvatettavan puuston tiheyttä. Mittaamisen ohessa voidaan arvioida myös muita laatua ilmentäviä tekijöitä, kuten esimerkiksi viljelypaikan laatua ja kasvatettavien puiden vaurioiden määrää.

**Perinteiset ympyräkoealat toimivat uudistusaloilla ja taimikoissa**Viljelypaikkojen, viljelytaimien tai kasvatettavan puuston määrää on helpoin mitata 3,99 metrin säteiseltä ympyräkoealalta. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää säteeltään 5,64 metrin koealaa.

**Laadussa katse vaatimusten toteutumiseen ja valintojen oikeellisuuteen**Metsätyön metsän- luonnonhoidollista laatua arvioidessa kiinnitetään huomiota
- työmaan suunnittelun onnistumiseen koskien työn ajoitusta ja valitun menetelmän soveltuvuutta kohteelle
- metsäsertifioinnin, lainsäädännön (metsälain, vesilain, ympäristönsuojelulain ja luonnonsuojelulain) noudattamiseen
- toteutuksen laatua suhteessa metsänhoidon suositusten käytänteisiin
- metsänomistajan tavoitteiden toteutumiseen kohteella.
Toteutuksessa arvioidaan jääneen puuston ominaisuuksia, kuten puuston tiheyttä, puulajivalikoimaa ja tilajakaumaa. Metsänhoidon suositusten toimenpidekohtainen laadunhallinnan kuvaus tarjoaa hyvät lähtökohdat laadunseurantaan.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Laadukkaassa kirjallisessa sopimuksessa on sovittu

- yhteydenpidosta (yhteyshenkilöt ja -tiedot sekä yhteydenpitotapa)
- mitä tehdään eli työn toteuttamistavoista
- missä tehdään eli käsittelyalueen rajauksesta työlajikohtaisesti
- millä aikavälillä työ tullaan tekemään, tai milloin työ on viimeistään valmis
- arvio metsänomistajalle koituvista tuloista ja menoista
- käytettävistä laatukriteereistä sekä menettelytavasta, jos laatuvaatimukset eivät täyty
- metsänomistajan erityistoiveista
- turvallisen työmaavierailun ohjeet.

Sopimus tuo toimintaan varmuutta, kun metsänomistajan ja palveluntarjoajan tavoitteet ovat kummankin osapuolen tiedossa. Palveluntarjoajan vastuulla on, että sovitut asiat välittyvät myös työn toteuttajalle.
Hyvään yhteydenpitoon kuuluvat palveluntarjoajan ilmoitukset työn aloittamis- ja lopettamisvaiheessa sekä työn etenemisestä metsänomistajalle. Lisäksi metsänomistajan tulisi saada kuvaus työn onnistumisesta. Metsänomistajan antama palaute edistää metsänhoidon laadun kehittymistä. Hyvästä työstä on myös hyvä antaa kiitosta.

Puukaupan tai metsänhoitopalveluiden sopimuksessa on suositeltavaa kuvata selkeästi palvelun laatuvaatimukset ja ehdot. Metsänomistajan erityistoiveet on hyvä kirjata sopimukseen etenkin, jos ne poikkeavat yleisistä toimintatavoista.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Ympyräkoealan mittaus

Metsänuudistamisen laadunhallinnassa arvioidaan toimenpiteen laadun lisäksi myös uudistamisketjun suunnittelun onnistuminen. Viljellyllä uudistusalalla arvioidaan maanmuokkauksen toteutusta sekä kylvön tai istutuksen tulosta.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Ympyräkoealan mittaus

##  [Metsänuudistamisen laatukriteerit metsänhoidon suosituksissa](/fi/node/3666)

Table
| Kriteeri | Laadun kuvaus |
| --- | --- |
| Uudistamisen suunnittelu | Uudistamisen suunnittelu |
| Uudistamistoimet on toteutettu viivyttelemättä | Maanmuokkaus ja viljelytyöt on tehty viivyttelemättä uudistushakkuun jälkeen, viimeistään kahden kasvukauden jälkeen uudistushakkuusta.  |
| Uudistamismenetelmä on kohteelle soveltuva | Uudistamismenetelmä on valittu kohteelle sopivaksi, huomioiden kasvupaikka ja maalaji sekä niiden vaihtelu kohteella, suositusten mukaisesti. Kohteen tuhoriskit ja niiden todennäköisyys on huomioitu. Puulajin ja uudistamismenetelmä valinta. |
| Uudistamisalan luonnonhoito on huomioitu | Uudistamisalan suojavyöhykkeet, säästöpuut ja muut mahdolliset luontokohteet ovat rajattu pois uudistusalasta. Ohjeet luonnonhoitoon on annettu. |
| Viljely on tehty jalostetulla materiaalilla | Viljelyssä on käytetty jalostettua alkuperää olevia taimia tai siemeniä näiden saatavuuden mukaan. |
| Vesiensuojelusuunnitelma ja ojitusilmoitus on tehty tarvittaessa | Maanmuokkauksen täydentävät toimet on suunniteltu ja ohjattu käyttämään tarvittavia vesiensuojelutoimia.Ojienkunnostus kohteille on laadittu riittävät vesiensuojelutoimet, ja on tehty vesiensuojelusuunnitelma ja ojitusilmoitus. |
| On varmistettu, että lähtökohdat uudistamiselle ovat kunnossa.  | Uudistamista haittaava pienpuusto on raivattu tarvittaessa. Kohteella ei esiinny puunkasvua haittaavaa ravinne-epätasapainoa tai siitä ollaan huolehtimassa. Hakkuutähteet eivät merkittävästi haittaa uudistamista. |
| Maanmuokkauksen työnjälki | Maanmuokkauksen työnjälki |
| Maanmuokkaus on kohteelle sopiva ja laadukkaasti toteutettu | Tavoitteen mukainen kasvupaikalle ja maalajille soveltuva määrä menetelmän mukaisia laadukkaita viljelypaikkoja on tehty. Maanmuokkausta ei ole toteutettu tarpeettoman voimakkaana ja muokkausjälki on tavoitteiden mukainen. Kasvatuskelpoisia luonnontaimia on mahdollisuuksien mukaan säästetty.Maanmuokkauksen toteutus. |
| Tarvittaessa täydentävien muokkaustapoja on käytetty  | Tarvittaessa täydentäviä muokkaustapoja on käytetty ja samalla on huolehdittu vesitalouden järjestelyistä ja niihin liittyvistä vesiensuojelutoimista. Vesiensuojelu maanmuokkauksessa. Jos ojituksia, ojitus- ja naveromätästystä on toteutettu, on ojaverkosto tehty mahdollisimman suppeana ja vain siihen syvyyteen, joka on ollut välttämätöntä metsän kasvun varmistamiseksi.  |
| Vesiensuojelu on toteutettu suunnitelman mukaisesti | Ojien kunnostuksessa on noudatettu laadittua suunnitelmaa. |
| Viljelyn työnjälki | Viljelyn työnjälki |
| Viljely on kohteelle sopiva ja laadukkaasti toteutettu | Tavoitteen mukainen ja sopiva määrä kasvupaikalle ja maalajille tarkoitettuja puulajeja on viljelty. Metsänviljely istuttamalla ja kylvämällä. |
| Viljelymateriaali on varastoitu ja säilytetty oikein | Viljelymateriaali on säilytetty ja varastoitu oikein.  |
| Istutustiheys ja siemenmäärä on tarkoituksen mukainen | Viljely on toteutettu sopivalla taimi/siemen määrällä, joka huomioi lähtökohdat, käytetyt menetelmät ja tavoitteet. |
| On viljelty maanmuokkausmenetelmän mukaisiin kohtiin | Viljely on toteutettu laadukkaille viljelypaikoille eli istutus on tehty mättään/laikun keskelle.Puulajisekoituksen mahdollistamiseksi osa muokatuista viljelypaikoista on voinut jäädä viljelemättä taimettuen luontaisesti, sekä on voitu käyttää sekaviljelytekniikoita.  |
| Taimet on istutettu oikein | Taimet ovat istutettu sopivan syvään niin, että paakun päälle tulee 3-6 cm kivennäismaata. Istutetut taimet on tiivistetty, jolloin ne eivät irtoa, jos tainta nykäistään kevyesti. |
| Taimien pakkausmateriaalit on kuljetettu pois ja kierrätetty asianmukaisesti. | Taimilaatikot on tuotu pois uudistusalalta ja kierrätetty asianmukaisesti. |
| Luontainen uudistaminen | Luontainen uudistaminen |
| Luontaisen uudistamisen onnistumisen edellytykset on varmistettu | Luontaisen uudistamisen alalle on tehty kevyt maanmuokkaus, tai kohteen luontainen uudistuminen on muutoin mahdollista. Siemenpuut ovat hyvälaatuisia (suorarunkoisia, vähäoksaisia,  elinvoimaiset latvukset) ja ne ovat uudistusalalla sijainniltaan ja määrällisesti suositusten mukaiset.   |
| Luonnonhoidon toteutus | Luonnonhoidon toteutus |
| Tärkeät luontokohteet ja erityiset lajiesiintymät on turvattu | Monimuotoisuudelle tärkeät luontokohteet sekä erityiset lajiesiintymät on turvattu rajaamalla pois uudistusalasta. |
| Säästö- ja lahopuita sekä suojatiheikköjä on jätetty tai tehty | Säästöpuita ja säästöpuuryhmiä on jätetty tavoitteen mukaisesti. Lahopuut on säästetty ja niitä on varottu. Tekopökkelöitä on tehty tarvittava määrä.On huolehdittu, ettei järeitä maalahopuita ole rikottu. On huolehdittu, ettei ole muokattu alle kahden metrin päästä eläviä säästöpuita. |
| Suoja- ja vaihettumisvyöhykkeitä on jätetty | Vesien varsille on jätetty suojavyöhykkeet.Soiden reunoille on jätetty vaihettumisvyöhykkeet. Monimuotoisuutta on edistetty pellon reunavyöhykkeellä mahdollisuuksien mukaan. |

Metsänuudistamisen laatuun on tärkeää kiinnittää huomiota heti siinä vaiheessa, kun metsän uudistushakkuusta päätetään. Uudistamisvaiheeseen sisältyy uudistamismenetelmän valinta ja siihen liittyvien toimenpiteiden suunnittelu.
Uudistamistapaa ja -menetelmää suunnitellessa on tärkeää ottaa huomioon kohteen ominaispiirteet (esimerkiksi kasvupaikka, maalaji, kivisyys ja vesitalous), metsänomistajan tavoitteet sekä mahdolliset erityispiirteet.

**Taimikonhoidon suunnittelussa huomioidaan:** • toimenpiteen tarpeellisuus ja ajoitus• luonnonhoidon toteutus kuten tiheiköt ja monipuolisen lehtipuuston varmistaminen • tuhoriskit: hirvieläin-, juurikääpä- sekä lumituhoriski • metsänomistajan tavoitteet.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Ympyräkoealan mittaus

##  [Taimikonhoidon laatukriteerit metsänhoidon suosituksissa](/fi/node/3667)

Table
| Kriteeri | Laadun kuvaus |
| --- | --- |
| Taimikonhoidon suunnittelu | Taimikonhoidon suunnittelu |
| Taimikonhoito on tehty oikea-aikaisesti | • Toimenpide on ajoitettu metsänhoidon suositusten mukaisesti.• Varhaisperkaus yleensä 4-5 vuotta uudistamisesta, pohjoisemmassa ja karummilla kankailla hieman myöhemmin.• Taimikonharvennus yleensä 10-12 vuotta uudistamisesta, pohjoisemmassa ja karummilla kankailla hieman myöhemmin.Katso tarkemmin: varhaisperkaus ja taimikonharvennus. |
| Valittu taimikonhoitomenetelmä on kohteelle soveltuva | • Kohteelle on suunniteltu oikea taimikonhoitotoimenpide, varhaisperkaus voi joillain kohteilla jäädä välistä.  |
| Luonnonhoito on huomioitu ja ohjeistettu | • Taimikonhoidon toteuttajille on ohjeistettu kohteella huomioitava luonnonhoito tarvittavilla kartoilla yms. |
| Työnjälki varhaisperkaus | Työnjälki varhaisperkaus |
| Kasvatettavien taimien kasvuedellytykset on varmistettu | • Kasvatettavien taimien ympärystö on raivattu kilpailevasta kasvustosta, eritoten lehtipuuvesakosta, 1 m säteeltä kasvatettavista taimista.Katso tarkemmin: varhaisperkaus kuusivaltainen taimikko ja varhaisperkaus mäntyvaltainen taimikko. |
| Puulajikirjon säilymisestä, sekapuustoisuudesta ja lehtipuusekoituksesta halutussa määrin on huolehdittu | • Raivauksessa on säästetty kasvatettavaksi aiottua lehtipuustoa, huolehtien puuston pituusjakauman tasaisuudesta tai jättäen kasvatettavaa puustoa lyhyempiä lehtipuita.• Puulajikirjoa on ylläpidetty eli kaikkia kohteella olevia puulajeja löytyy myös raivauksen jälkeen. |
| Puustotuhoriskit on huomioitu | • Havupuustoa ei ole raivattu sulan maan kaudella, kun vrk keskilämpötila on yli +5 astetta ja ollaan juurikäävän riskialueella. • Hirvieläintuhoriskialueella varhaisperkaus tehdään ajoissa, jo 1 m pituudessa, ja säästetään hirvieläinten jo syömiä taimia kasvatettavien lisäksi. |
| Työnjälki taimikonharvennus | Työnjälki taimikonharvennus |
| Kasvatettava puuston määrä, laatu ja tilajakauma on hyvä | • Taimikontiheys ja puulajivalinta on tehty suosituksen mukaan. Taimikonharvennuksen ajankohta ja tavoitetiheydet.• Kasvatettavat taimet ovat pääsääntöisesti yli 1 m päässä toisistaan. • Huonolaatuiset ja etukasvuiset puut on raivattu. |
| Puulajikirjon säilymisestä, sekapuustoisuudesta ja lehtipuusekoituksesta halutussa määrin on huolehdittu | • Lehtipuuosuus on tavoitteen mukainen.• Sekapuustoisuus on tavoitteen mukainen.• Puulajikirjoa on ylläpidetty eli kaikkia kohteella olevia puulajeja löytyy myös raivauksen jälkeen. |
| Puustotuhoriskit on huomioitu | • Havupuustoa ei ole raivattu  sulan maan kaudella, kun vrk keskilämpötila on yli +5 astetta, ja ollaan juurikäävän riskialueella.• Korkean hirvieläintuhoriskin alueella taimikonharvennus tehdään vasta 5 m puustoon ja säästetään hirvieläinten jo syömiä taimia kasvatettavien lisäksi. |
| Luonnonhoidon toteutus | Luonnonhoidon toteutus |
| Tärkeät luontokohteet ja erityiset lajiesiintymät on turvattu | • Monimuotoisuudelle tärkeät luontokohteet sekä erityiset lajiesiintymät on turvattu. |
| Vaikeakulkuiset ja puuntuotannollisesti vähäarvoiset kohteet on kierretty | • Kohtia, joilla puuston kasvu ei vastaa tavoitteita tai maasto/ alue on vaikea kulkuinen, ettei sen raivaamisella saavuteta tavoiteltua hyötyä, voidaan jättää raivaamatta. Näitä voidaan hyödyntää tiheikköinä. |
|  Suojatiheikköjä on jätetty | • Suojatiheikköjä on jätetty. Niitä voi sijoittaa eritoten lahopuiden, tekopökkelöiden tai muuten säästettävien kohtien yhteyteen tai vähäarvoisempiin kohtiin. |
| Suoja- ja vaihettumisvyöhykkeitä ei ole raivattu | • Vesien varsille on jätetty suojavyöhykkeet• Soiden reunoille on jätetty vaihettumisvyöhykkeet.  • Monimuotoisuutta on edistetty pellon reunavyöhykkeellä mahdollisuuksien mukaan. |

Taimikonhoidossa varmistetaan kasvatettavien taimien kehitys ja järeytyminen vähentämällä puiden välistä kilpailua. Taimikonhoidon oikea ajoitus ja kasvatettavan puuston sopiva tiheys takaavat kustannustehokkaan ja laadukkaan lopputuloksen.
Taimikoihin on suositeltavaa säästää jo varhaisperkauksessa eri puulajeja, jotta puulajien monipuolisuutta voidaan varmistaa taimikonharvennusvaiheessa. Taimikonharvennuksessa valitaan lopullinen kasvatustiheys ja puulajisuhteet. Taimikonhoitokertoja tulee eri määrä erilaisille kohteille - tyypillisesti 1-3 kertaa ennen ensiharvennusta.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Hankekohtainen otanta

Tarkastus perustuu hankekohtaiseen otantaan. Otantatarkastuksessa arvioidaan kunakin vuonna valmistuneita ja valmistuvia kunnostusojitushankkeita.
Hankkeen arviointi perustuu koeala-arviointiin. Pienillä hankkeilla koealaotanta voi kohdistua koko hankkeen alueelle. Suurilla hankkeilla ja hajallaan olevista käsittelykuvioista koostuvilla hankkeilla tarkastus kohdistuu vain osaan hankkeesta.
Kunnostusojituksen työn laadun jatkuvan kehittämisen päämääränä on, että tuotteen ja palvelun laatu vastaa tilaajan odotuksia ja täyttää kunnostusojitusta koskevan metsä-, ympäristö- ja vesilainsäädännön ja määräysten sekä muiden sopimusten edellytykset.

Kunnostusojituksen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden osaamista kehitetään ja pidetään yllä jatkuvalla koulutuksella. Samoin on tärkeää pitää kunnostusojituksen suunnittelua ja toteutusta koskevat suositukset ja ohjeet ajan tasalla. Työnlaadun seurannasta kertyvä aineisto on erinomainen väline tässä työssä. Ojituksen suunnittelijoilta ja urakoitsijoilta kerätään myös palautetta kunnostusojituksen eri työvaiheissa ilmenneiden ongelmien välitöntä poistamista varten.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Ojituksen kunnostuksen vastuut ja valvonta

Ojituksen kunnostushankkeen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös tarkistaa ja tarvittaessa varmistaa metsä- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen Lupa- ja valvontavirastoon vesilain ja vesitalousasetuksen mukaisesti.
Lähtökohtana on, että kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään.
Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin.

Itse ojituksen kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle.
Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä.

Metsäkeskus seuraa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisen kunnostusojituksen työn laatua otannalla tehtävin maastotarkastuksin. Yhtenäisellä tarkastus- ja arviointimenetelmällä saadaan aiempaa parempaa tietoa kunnostusojitushankkeiden suunnittelun ja toteutuksen laadusta, vesiensuojelun onnistumisesta sekä kunnostusojituksen ympäristövaikutuksista.

Metsänhoidolla ohjataan metsien kehitystä haluttuun suuntaan. Metsänkasvatuksen toimenpiteet muodostavat ketjun, jossa edeltävien toteutusten laatu vaikuttaa seuraaviin toimenpiteisiin. Erityisesti oikein toteutettu taimikonhoito mahdollistaa laadukkaan metsän kasvamisen. Laadukas töiden suunnittelu ja toteutus sekä työmaiden laadunhallinta varmistavat kokonaisuuden onnistumisen.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Kivennäismaiden lannoituskohteen valinta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Pystykarsinta - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistametsänhoidon erityisalueet

Harvennus kaksijaksoisessa sekametsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioiminen ja käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lajien turvaaminen metsänhoidossa – Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsänhoitotöiden laadun mittaaminen maastossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Tuulituhojen ehkäisy

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Pohjapadot ja putousportaat

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsänhoitotöiden laadunhallinta

Haku ja valikko