Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Toimintamallin periaate on, että viranomaisilla, metsäammattilaisilla ja metsänomistajilla on käytössään yhtenevät paikkatiedot uhanalaisten lajien esiintymisestä. Tällöin hoito- tai hakkuukohteella olevan lajin turvaamistarpeet voidaan selvittää ennakkoon ja metsänomistajan kanssa voidaan sopia toimenpiteistä. Toimintamallissa kuvatut käytännön ratkaisut vaihtelevat sen mukaan, millaisesta lajista on kysymys.

Toimintamalliin on valittu vain sellaiset lajiryhmät ja lajit, joiden huomioonottaminen on hyödyllistä ja mahdollista metsätalouden toiminnassa ja josta ympäristöhallinnolla on kattavimmat tiedot. Toimintamallia varten laaditulla lajilistalla on noin 2 600 lajia useista eri eliöryhmistä. Metsä- ja suolajien lisäksi mukana on myös esimerkiksi kallioelinympäristöjen, vesistöjen ja perinnebiotooppien lajeja.  

Useasta toimintamallin kohteena olevasta lajista on laadittu kuvaus, jossa esitellään lyhyesti lajin tunnistaminen, status, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja käsittelysuositukset. Käsittelysuositukset ovat yleispiirteisiä ja niitä sovelletaan tapauskohtaisesti.  

Tarkemmin toimintamallin sisältöihin voi tutustua Lajiturva-oppaan(ulkoinen linkki) avulla.

Tietoaineisto uhanalaisista lajeista ja ohjeista löytyy Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta(ulkoinen linkki).

Kun suunnitteilla on metsänhoidon toimenpide, suunnittelija selvittää toimenpidekohteella ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevien lajiesiintymien tiedot tietojärjestelmästä tai metsänomistajalta. Myös Metsäkeskus tarkistaa lakisääteisesti suojeltujen ja muiden uhanalaisten lajien lajitiedon metsänkäyttöilmoituksen alueelta. Jos lajiesiintymä havaitaan, Metsäkeskus lähettää siitä tiedon metsänomistajalle, hakkuuoikeuden haltijalle sekä alueelliselle ELY-keskukselle. Lajitieto on helpompaa ottaa suunnitelmissa huomioon jo ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä.

Jos lajiesiintymä todetaan, lajin asema vaikuttaa esiintymän turvaamisen käytäntöihin seuraavasti:
 

• Lakisääteisesti suojeltava laji: Lakisääteisesti suojellun lajin esiintymän turvaamisen ohjeita kysytään aina ELY-keskuksesta. ELY antaa käytännön ohjeet lajiesiintymän huomioimiseksi.
• Muu uhanalainen laji: Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän suojelumahdollisuudet, -keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot ja sopii toimintatavan.
• Silmälläpidettävä laji: Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän tiedot ja vaihtoehdot sen turvaamiseksi. Tarvittaessa metsänomistajaa neuvotaan hänen tavoitteidensa mukaisesti.

Suunnittelija käy metsänomistajan kanssa läpi vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet ja keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot. Ratkaisusta sovitaan, päätetyt toimet merkitään sopimuksiin ja hakkuun tekijöitä ohjeistetaan esiintymän turvaamisessa.

Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueella[Lähdeviite3]. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.
Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on

• lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen
• yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen
• pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen
• yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.
   

Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi. 

Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen. 

• Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet. 
• Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat. 
• Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.
• Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja. 
• Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa.  

• Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.
• Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen ELY-keskukselle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.
• Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan alueellisen ELY-keskuksen kirjaamoon. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
• Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan.

• Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.
• Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.
• Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina. 
• Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.
• Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille.  

PEFC
PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista.

FSC
FSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

Metsälintujen huomioiminen leimikon suunnittelussa

• Tarkastetaan metsätilaa koskevat, metsä- ja ympäristöviranomaisten tiedossa olevat uhanalaishavainnot Metsään.fi(ulkoinen linkki)-palvelusta.
• Mikäli leimikolla on tiedossa olevia uhanalaisen lajin esiintymiä, noudatetaan elinympäristöjen käsittelyyn liittyviä ohjeistuksia.
  • Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla on suositeltavaa välttää hakkuita ja metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä [Lähdeviite45].
  • Esimerkiksi valkoselkätikan(ulkoinen linkki) ja kuukkelin(ulkoinen linkki) elinympäristöjen hoitoon on kehitetty omat vapaaehtoiset metsänhoidon ohjeistukset. Noudatetaan mahdollisen metsäsertifioinnin vaatimuksia.
• Hakkuita on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50:tä metriä lähempänä) [Lähdeviite45]. Hakkuut voidaan suunnata tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lajien ja yksilöiden määrä on reheviä metsätyyppejä vähäisempi.
  • Rehevä metsä: lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat 
  • Lehtipuuvaltainen metsä: lehtipuuosuus > 50 %
  • Karummilla metsätyypeillä on huomioitava mahdollinen huuhkajan ja metson esiintyminen.
• Tunnetuilla ja toimivilla metson soidinpaikolla on suositeltavaa välttää hakkuita 15.3.–20.5. (Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.) [Lähdeviite45].
• Pyritään suunnittelemaan leimikot siten, että metsätilalla säilyisi myös varttunutta metsää.
• Kosteat metsät on suositeltavaa rajata joko kokonaan hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellään niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmin.
   

Metsälintujen huomioiminen metsän uudistamisessa

• Vältetään maanmuokkausta lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. [Lähdeviite45].
• Jätetään uudistusalalle tiheikköjä, joissa myöskään maanpintaa ei muokata.
• Kierretään havaitut maassa olevat lintujen pesät.

Metsälintujen huomioiminen taimikonhoidossa

• Vältetään tarpeetonta taimikon perkausta.
• Säästetään koivun lisäksi muitakin lehtipuita, kuten haapaa, raitaa ja leppiä.

Metsälintujen huomioiminen harvennushakkuissa

• Huomioidaan lintujen pesimäaika harvennusten ajoituksessa.
• Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
• Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
• Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuustosta.
• Tehdään tekopökkelöitä.
• Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta. Lintujen kannalta säästöpuuryhmät on hyvä sijoittaa kuvioiden reunoihin, joista niissä on yhteys varttuneempaan metsään. 
• Säästetään alikasvosta siellä, missä se ei haittaa näkyvyyttä.
• Harkitaan kiertoajan pidentämisen mahdollisuutta.

Metsälintujen huomioiminen uudistushakkuussa

• Huomioidaan lintujen pesimäaika päätehakkuun ajoituksessa.
• Keskitetään säästöpuut ennemmin muutamaan isoon kuin useaan pieneen ryhmään.
• Sijoitetaan säästöpuuryhmät mahdollisuuksien mukaan varttuneen metsän viereen.
• Valitaan säästöpuiksi myös isoja, läpimitaltaan yli 25 cm puita.
• Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
• Säästetään ja varotaan pysty- ja maalahopuuta.
• Jätetään yksittäisiä isoja säästöpuita tähystyspuiksi linnuille.
• Säästetään noin 1–2 aarin kokoisia tiheikköjä.
• Jätetään mahdollisuuksien mukaan vesistöjen läheisyyteen keskimäärin 30 metriä leveät suojavyöhykkeet [Lähdeviite46].

Metsälintujen huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

• Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
• Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
• Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuusta.
• Tehdään tekopökkelöitä.
• Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta. 
• Käytetään pienaukkojen ja poimintahakkuiden yhdistelmää.

Metsälintujen huomioiminen energiapuun korjuussa

• Energiapuun korjuuta on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. [Lähdeviite45].

Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidon toimenpiteissä on saatavilla Metsätehon Metsänkäsittely ja linnusto -oppaasta(ulkoinen linkki).

FSC
Hakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut.

FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen sekä sertifioidulta alueelta että sen läheisyydestä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.

Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.

Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa:

• Lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus > 50 %) rehevissä metsissä (lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat), korvissa ja vesistöjen suojavyöhykkeillä:
  • Etelä-Suomi: hakkuita ei tehdä 1.5.–30.6. ja niitä vältetään 15.4.–30.4. ja 1.7.– 15.7.
  • Pohjois-Suomi: hakkuita ei tehdä 15.5.– 15.7. ja niitä vältetään 1.5.–14.5. ja 16.7.–31.7.
  • Huom: Tuoreiden lehtipuuvaltaisten kankaiden kasvatushakkuita koskee pelkkä hakkuiden välttämisen vaatimus kaikkina edellä mainittuina ajankohtina.
  • Huom: Rajoitus ei estä ajouran tekemistä lehtipuuvaltaisen metsän läpi.
• Suomen kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla (IBA-kohteet) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
• Suomen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin (IBA-, FINIBA- ja MAALI-alueet) kuuluvien lintukosteikkojen (matalat järvet, lammet, merenlahdet, luhdat) läheisyydessä (alle 50 m etäisyydellä) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
• Tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla hakkuita ei tehdä:
  • Etelä-Suomessa 15.3.–20.5.
  • Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.
• Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.
   

Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan. Ne otetaan huomioon metsänhoidon toimenpiteissä seuraavasti:

• Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
• Tiheikköjä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
• Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, joilla aukon keskileveys on enintään 50 metriä ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 hehtaaria.
   

PEFC
Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.

Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä havaittuja metson hakomispuita.

Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan: 

• erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka alueellinen ELY-keskus on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.
• luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.
• muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.
   

Luonnonsuojelulain vaatimukset

Kaikki petolinnut on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Lisäksi suurten petolintujen (sääksi, maakotka, merikotka, kiljukotka ja pikkukiljukotka) pesäpuut, joissa pesä on toistuvasti käytössä ja selvästi nähtävillä, on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Myöskään tilapäisesti käyttämätöntä pesäpuuta ei saa kaataa.

Suurten petolintujen pesien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Petolinnut saattavat hylätä pesänsä ja poikasensa, jos pesän läheisyydessä on ihmisen toiminnasta johtuvia häiriöitä. Pesän hylkäysherkkyys on lajikohtaista. Eri petolintulajeille ohjeistetaan jättämään pesäpuun suoja- ja häiriövyöhyke, jonka avulla pyritään vähentämään metsätaloudesta koituvaa haittaa petolinnuille. Pesän suojavyöhyke suositellaan jättämään metsänhoidon ulkopuolelle. Pesän häiriövyöhykkeellä suositellaan välttämään tekemästä metsänhoidon toimenpiteitä petolintujen pesimäaikaan.

• Varoetäisyydet
  • Pesän suojavyöhyke kaikilla suurpetolinnuilla 50 metriä
  • Pesän häiriövyöhyke merikotkalla ja sääksellä 500 metriä
  • Pesän häiriövyöhyke maakotkalla 1000 metriä
• Pesimäajat
  • Maakotkan pesimäaika on Etelä-Suomessa 1.2.–31.7. ja Pohjois-Suomessa (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi) 15.2.–31.7.
  • Sääksen pesimäaika on Etelä- ja Keski-Suomessa 1.4.–15.9. ja Pohjois-Suomessa (Kainuu, Koillismaa ja Lappi) 15.4.–15.9. 
  • Merikotkan pesimäaika on Etelä- ja Keski-Suomessa 1.2.–31.7 ja Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa 15.2.–15.8. 
• Kun tiedossa oleva suurpetolinnun pesä on häiriövyöhykkeen etäisyydellä metsänkäyttöilmoituksen alueesta, lähettää Metsäkeskus ohjeen maanomistajalle, ilmoituksen laatijalle ja hakkuuoikeuden haltijalle. Kun metsänkäyttöilmoitus tehdään alueesta, joka on pesän suojavyöhykkeellä, Metsäkeskus lähettää tiedot pesästä ja metsänkäyttöilmoituksesta myös alueelliselle ELY-keskukselle, joka antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita.
• Lisätietoa pesien turvaamisesta:
  • Metsänkäsittelyn ohje maakotkan pesän lähistöllä(ulkoinen linkki)
  • Metsänkäsittelyn ohje merikotkan pesän lähistöllä(ulkoinen linkki)
  • Metsän käsittelyn ohje sääksen pesän lähistöllä(ulkoinen linkki)
  • UPM:n sääksiesite(ulkoinen linkki)
     

Muiden petolintujen pesien turvaaminen metsänkäsittelyssä

• Varoetäisyydet
  • Kanahaukan pesän suojavyöhyke 50 metriä
  • Pesän häiriövyöhyke kanahaukalla, mehiläishaukalla ja hiirihaukalla 300 metriä
• Pesimäajat
  • Kana- ja hiirihaukan pesimäaika on 15.3.–31.7.
  • Mehiläishaukan pesimäaika on 1.5.–31.8.
• Lisätietoa pesien turvaamisesta
  • Toimintaohje metsäammattilaisille: Haukan pesäpaikan huomiointi(ulkoinen linkki)
  • Ohje: Haukan pesäpaikan huomiointi(ulkoinen linkki) 

Yleisiä metsänkäsittelyn suosituksia kaikkien petolintujen huomioimiseksi

• Säästöpuut
  • Myös muiden kuin suurpetolintujen pesäpuut säästetään. Pesäpuiksi sopivat erityisesti isot, tasalatvaiset ja vahvaoksaiset männyt sekä vahvaoksaiset kuuset [Lähdeviite7][Lähdeviite36][Lähdeviite35][Lähdeviite47]. Jotkin petolinnut voivat rakentaa pesänsä myös isoihin lehtipuihin.
  • Petolintujen pesäpuiden ympärille jätetään lajin vaatima suojavyöhyke.
  • Avohakkuualalle jätetään yksittäisiä isoja tähystyspuita [Lähdeviite17].
  • Jätetään lehtipuita havumetsään.
  • Jätetään tulevaisuuden pesäpuita kehittymään. 
• Pesäpuiden ympärillä oleva metsä
  • Pesäpuiden lähistöllä olevaa varttunutta metsää säästetään tai kasvatetaan tavallista pidemmällä kiertoajalla. Erityisesti kanahaukka tarvitsee varttunutta kuusimetsää pesinnän onnistumiseksi.
• Tekopesien teko
  • Monelle lajille sopivien pesäpuiden löytäminen on pesintää eniten rajoittava tekijä. Metsänomistaja voi antaa esimerkiksi paikalliselle lintuseuralle luvan tehdä tekopesän metsäänsä. 

Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidossa on Metsätehon Metsänkäsittely ja linnusto -oppaassa(ulkoinen linkki).

Metsäsertifiointien vaatimukset

FSC
Hakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut sekä suurten petolintujen puut.

FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen. Selvitys tulee tehdä sertifioidulta alueelta ja sen läheltä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.

Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.

Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa:
 

• Maakotkan asuttujen pesien läheisyydessä (1000 m) hakkuita ei tehdä Lapin maakunnassa 15.3.–31.7. ja muualla Suomessa 15.2.– 31.7. 
• Merikotkan asuttujen pesien läheisyydessä (500 m) hakkuita ei tehdä Lapin maakunnassa 15.3.–31.7. ja muualla Suomessa 15.2.– 31.7. 
• Sääksen asuttujen pesien läheisyydessä (500 m) kohteilla, joissa syntyy näköyhteys pesälle, hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7. 
• Kanahaukan ja hiirihaukan tiedossa olevien pesien läheisyydessä (300 m) hakkuita ei tehdä 15.3.–31.7. 
• Mehiläishaukan tiedossa olevien pesien läheisyydessä (300 m) hakkuita ei tehdä 1.5.–31.8. 
• Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.

PEFC
Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä metson havaittuja hakomispuita.
Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan: 

• erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka alueellinen ELY-keskus on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.
• luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.
• muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.
   

Lakivaatimukset

Luonnonsuojelulaki
Raakku on direktiivilaji (liite II ja IV), joka on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu koko maassa ja asetettu erityisesti suojeltavaksi eliölajiksi. Raakkujen tai niiden tyhjien kuorien kerääminen on kiellettyä. ELY-keskus voi suojella raakun säilymiselle tärkeän esiintymispaikan. Suojelupäätös annetaan tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille, minkä jälkeen esiintymispaikalla on voimassa heikentämis- ja hävittämiskielto. Suojelupäätöksessä määritellään esiintymispaikan rajat. 

Vesilaki ja metsälaki
Vesilaki ja metsälaki suojelevat luonnontilaisia ja luonnontilaisen kaltaisia puroja ja niiden rantametsiä. Vesilain 2 § mukaan vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos hankkeesta aiheutuva muutos vaarantaa puron uoman luonnontilan.  Luonnontilaiseksi muuttuneen puron kunnossapito on luvanvaraista (Raakku-esite(ulkoinen linkki), vesilaki, ympäristöministeriö 2012(ulkoinen linkki)).
Monet erilaiset vesitaloushankkeeksi määriteltävät toimenpiteet voivat heikentää uoman luonnontilaa ja raakun elinolosuhteita. Viranomaisohjeissa (ulkoinen linkki)tällaisiksi on tulkittu esimerkiksi ojitukset, ojitusmätästykset ja muu maanmuokkaus, vesiensuojelurakenteiden tekeminen, hakkuut 45 metrin etäisyydellä purosta ja kulku työkoneella puron läheisyydessä.

Ojitukseen ja ojien kunnossapitoon tarvitaan lupa, jos se voi aiheuttaa ympäristönsuojelulain mukaista haittaa luonnolle ja sen toiminnoille (VL 3.1.2 § ja YSL 5.1.2.b §). Raakkualueella, kuten muidenkin ekologialtaan herkkien vesistöjen valuma-alueella, vähäisetkin ojitukset tulee ilmoittaa ELY-keskukseen, kun muutoin ilmoitusvelvollisuus on vähäistä suuremmilla ojituksilla.

Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset purojen välittömät lähiympäristöt kuuluvat metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää (ML 10 §). Näissä elinympäristöissä ei saa tehdä uudistushakkuuta, metsätietä, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta vahingoittavaa maanpinnan käsittelyä, ojitusta, purojen ja norojen perkausta eikä käyttää kemiallisia torjunta-aineita.

Metsänkäsittelyn suunnittelu raakkualueelle

Vesiensuojelu on syytä ottaa aina huomioon, ja se korostuu kohteilla, joissa toimenpidealueella on herkkää lajistoa, kuten raakkua. Raakkualueella paikalliseen ELY-keskukseen voi olla yhteydessä jo toimenpiteitä suunniteltaessa. Lue lisää Raakkuoppaasta(ulkoinen linkki), Metsäkeskuksen ohjeesta(ulkoinen linkki) ja raakku-esitteestä(ulkoinen linkki).

Jos metsänkäyttöilmoitus tehdään raakkuesiintymän lähelle (50 m) tai sellaisen vesistön läheisyyteen, jossa on lajin esiintymispaikka, Metsäkeskukselta lähtee ilmoitus maanomistajalle, metsänkäyttöilmoituksen laatijalle, hakkuuoikeuden haltijalle ja alueen ELY-keskukselle. Metsäkeskuksen ilmoituksessa on linkki tarkempaan käsittelyohjeeseen, joka on laadittu ELY-keskuksen, Metsähallituksen ja Metsäkeskuksen asiantuntijoiden työn pohjalta. Ohjeet eivät ole suoraan velvoittavia, mutta niitä noudattamalla voidaan välttää raakkuesiintymän tuhoutuminen.

Raakkualueella toimiessa metsänkäsittelyn vesistövaikutuksia vähennetään seuraavilla keinoilla: 

• Hakkuut
  • Säilytetään pintakasvillisuus mahdollisimman ehjänä
  • Ajoitetaan korjuu routa-aikaan
  • Kantoja ei nosteta suurimpien uomien lähellä tai herkillä alueilla
  • Hakkuutähteitä ei kasata pienvesien suojavyöhykkeille tai ojien läheisyyteen. Poistetaan veteen päätyneet hakkuutähteet.
• Kunnostusojitukset ja maanmuokkaus
  • Vältetään kunnostusojituksia herkillä ja heikkotuottoisilla alueilla
  • Maanmuokkausmenetelmänä käytetään kevyttä laikutusta, äestystä tai mätästystä
• Kaivinkonetyö
  • Annetaan metsissä olevien uomien palautua mutkitteleviksi ja luonnontilaisiksi eli vältetään tarpeetonta perkausta.
  • Jätetään perkaamatta uomat, joissa esiintyy lohikalakanta.
• Vesiensuojelurakenteet(ulkoinen linkki)
• Suojavyöhyke
  • Jätetään riittävän leveä suojavyöhyke. 
  • Noudatetaan viranomaisen antamia vapaaehtoisia ohjeita. Esimerkiksi viranomaisohjeen mukainen riittävä suojavyöhyke on vähintään 45 metriä leveä.
• Metsätiet ja raakkupurojen ylitykset
  • Vältetään ajoa koneilla sellaisten purojen yli, joissa on raakkuja tai jotka ovat taimenelle sopivia.
  • Jos ajoa ei voida välttää, rakennetaan väliaikainen silta tai kulku-ura. Paikalla ei saa olla raakkuja tai kalojen kutupaikkaa. Lisäksi pitää huolehtia, ettei uutta vaellusestettä synny. 
  • Sillan tai kulku-uran tekemisestä puron yli on tehtävä metsänkäyttöilmoitus. ELY-keskuksesta voi tarkistaa vesilain mahdolliset rajoitukset.
• Metsälannoitus ja kemialliset kasvinsuojeluaineet 
  • Vältetään lannoitusta raakkujokien ja -purojen läheisyydessä. Tuhkalannoitus voi aiheuttaa raskasmetallien päätymistä vesistöihin.
  • Käytetään tarveharkintaa lannoituksen suunnittelussa ja hyödynnetään metsätalouden vesiensuojelumenetelmiä(ulkoinen linkki).
  • Vältetään kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä. 

Elinympäristökunnostukset virtavesissä

Lohikalojen kutemaan nouseminen ja kudun onnistuminen varmistetaan vaellusesteitä poistamalla ja elinympäristöjä kunnostamalla. Samalla hyötyvät monet muut vesieliöt, kuten lohikaloista riippuvainen raakku. Apua kunnostuksiin voi saada esimerkiksi paikallisilta järjestöiltä, yrityksiltä sekä ELY-keskukselta. Elinympäristökunnostuksista voi lukea lisää:
Virtavesikunnostuskurssin materiaalit(ulkoinen linkki)
Purokunnostusopas(ulkoinen linkki)

• Vaellusesteiden poisto 
  • Tierummun luoma vaelluseste poistuu, kun tierumpu korvataan sillalla, putkisillalla, suuremmalla tierummulla tai tekemällä koskikynnykset. 
  • Padon purku on luvanvaraista toimintaa. Padon paikalle rakennetaan tekokoski. 
• Virtavesikunnostuksilla parannetaan lohikalojen ja muiden vesieliöiden elinmahdollisuuksia
  • Toteutetaan asiantuntijan suunnittelemana tapauskohtaisesti.
  • Kunnostaminen vaatii aina maan- ja vesialueiden omistajien luvat sekä joskus myös vesilain mukaisen luvan (Pienvesiopas(ulkoinen linkki)).
  • Virtavesi kunnostetaan muistuttamaan luonnonmukaista uomaa.

Metsäsertifiointien vaatimukset
PEFC

• Vesistöjen varteen jätetään suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Suojakaistan leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojakaistalla tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Suojakaistalla ei tehdä maanmuokkausta, lannoitusta, kantojen korjuuta, pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta eikä kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla.
• Vaatimukset koskevat myös ojamaisia perattuja uomia, joissa on Suomen luontaiseen lajistoon kuuluva lohikalakanta.
• Uoman ylitykset toteutetaan niin, ettei uomaa merkittävästi muuteta ja sen suuntaan muodostu vettä johtavia painanteita.
• Metsätien perusparannus ja uuden metsätien rakentaminen toteutetaan niin, että mahdollistetaan vaelluskalojen ja muun vesieliöstön esteetön liikkuminen ja vesiensuojelusta huolehditaan.

FSC

• Metsäteiden perusparannuksen yhteydessä huolehditaan, että siltarummut eivät muodosta vesistöihin ja pienvesiin esteitä kalojen ja muiden vesieliöiden nousulle.
• Uomiltaan luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset joet ja purot sekä purot, joissa aiemman uoman käsittelyn jälkeen on jäljellä luontaista mutkittelua ja veden paineen vaihtelua jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Kohteille jätetään 20 metriä leveä metsätalouskäytön ulkopuolinen suojavyöhyke sekä lisäksi noin 10 metriä leveä peitteisenä hoidettava suojavyöhyke.
• Muilla joilla edellytetään 15 metrin käsittelemätöntä suojavyöhykettä, jonka reunaosassa säästetään ainespuuta pienempi puusto sekä mahdollisuuksien mukaan myös kookkaampaa lehtipuustoa.
• Voimakkaasti peratuilla puroilla edellytetään 10 m peitteisenä hoidettava suojavyöhyke, jolla säästetään pensaskerros ja ainespuuta pienempi puusto eikä suoriteta maanmuokkausta. 

Lainsäädäntö ohjaa vieraslajien torjuntaa

Vieraslajilaissa (1709/2015) säädetään maanomistajien ja toimijoiden vastuusta haitallisten vieraslajien torjunnassa sekä sellaisista vieraslajeista, joista voi aiheutua vahinkoa erityisesti Suomen oloissa. 
Maanomistajan on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä kiinteistöllä esiintyvän EU:n vieraslajiluetteloon kuuluvaa tai kansallisesti merkityksellisen haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi, jos haitallisen vieraslajin esiintymästä tai sen leviämisestä voi aiheutua merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle.

Leviämisen ehkäisy

Vieraslajien leviämistä voi ehkäistä ennalta ja jo olemassa olevia vieraslajiesiintymiä voi torjua. 

• Metsän uudistamisessa ja maanmuokkauksessa on huolehdittava siitä, etteivät muissa töissä (esimerkiksi tienvarsien niitto ja maanrakennustyöt) käytetyt koneet levitä vieraslajien siemeniä. Koneiden pyörät tai telat on suositeltavaa pestä ennen metsään viemistä.
• Jo olemassa olevia pienialaisten vieraslajiesiintymien leviämistä esimerkiksi metsäteiden varsilta voi hillitä hävittämällä kasveja joko niittämällä tai kitkemällä.

Levinneiden yksilöiden torjunta ja hävitys

Vieraslajiesiintymien hävittäminen on tehokkainta, jos ne havaitaan varhain ja kasvustot eivät ole ehtineet levitä laajalle. Laajalle levinneiden esiintymien hävittäminen on työläämpää ja voi vaatia toimenpiteiden toistamista useampana vuonna.

Vieraslajien torjunnassa voi myös syntyä suuriakin määriä kasvijätettä tai vieraslajikasveja sisältäviä maa-aineksia. Vieraslajikasveja sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen käsittelyssä ja hävittämisessä on syytä olla erityisen huolellinen, sillä vieraslajit voivat levitä ympäristöön ja uusille kasvupaikoille kasvijätteen ja maa-ainesten mukana.

Jättipalsami

• Jättipalsamin torjunta on tehokkainta tehdä ennen siementen kypsymistä.
• Kasvustot voi hävittää kitkemällä viimeistään kukinnan aikaan. Jättipalsamin versoja muodostuu pitkin kesää, joten toimenpide on toistettava kesän kuluessa.
• Jättipalsami voi juurtua uudelleen varresta, minkä vuoksi kasvien kerääminen, pois kuljettaminen ja hävittäminen on suositeltavaa tehdä suljetussa kompostissa tai polttamalla.
• Jättipalsamin hävittäminen siemenkotavaiheessa ei ole suositeltavaa, sillä siemenkodat levittävät herkästi siemeniä ympäriinsä.
• Hävitettyä esiintymää on suositeltavaa seurata muutaman vuoden ajan ja toistaa hävittämistoimenpiteet tarvittaessa.

Komealupiini

• Vähäisen määrän pieniä kasvustoja voi kaivaa juurineen maasta.
• Laajojen kasvustojen säännöllinen niitto heikentää kasvua ja hidastaa leviämistä uusille kasvupaikoille. Niitto on syytä tehdä ennen siementen kypsymistä.
• Kasvijäte kerätään pois, jotta siemenet eivät varise maahan.
• Hävitettyä esiintymää on suositeltavaa seurata muutaman vuoden ajan ja toistaa hävittämistoimenpiteet tarvittaessa.

Jättiputket

• Torjunnassa tulee käyttää suojaavaa varustusta, esimerkiksi sadeasua. Näin on siksi, että jättiputkien varren ja lehtien sisällä oleva kasvineste polttaa ihoa auringonvalon kanssa reagoidessaan.
• Jättiputkien hävittäminen on tehokkainta taimivaiheessa, ennen kuin kasvi ehtii kukkia ja muodostaa siemeniä.
• Kasvustot voi hävittää kitkemällä tai katkaisemalla rungon kasvukohdan alapuolelta maan alta.
• Hävitettyä esiintymää on suositeltavaa seurata muutaman vuoden ajan ja toistaa hävittämistoimenpiteet tarvittaessa.

Lisätietoja ja tarkempia ohjeistuksia vieraslajijätteen käsittelystä löytyy täältä(ulkoinen linkki).

Direktiivilajien hoitosuositukset

Direktiivilajien esiintymien huomioimisen apuvälineenä toimivat Suomen ympäristökeskuksen tuottamat lajiesittelyt eli niin kutsutut lajitietokortit. Esittelyissä kuvataan lajin keskeiset tuntomerkit, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja hoitosuositukset. Hoitosuositukset sisältävät yleispiirteisiä ohjeita siitä, kuinka lajiesiintymä voidaan ottaa hakkuissa huomioon. Ne ovat sovellettavissa tapauskohtaisesti kuhunkin tilanteeseen.

Lajiesittelyt löytyvät ympäristöhallinnon verkkopalvelusta(ulkoinen linkki).

Esimerkkejä direktiivilajien huomioon ottamisesta metsätaloudessa:

• Rupilisko
  • Lampien rantavyöhykkeellä suositaan lehtipuustoa, eikä rantoja raivata liian avoimiksi.
  • Kuivuneita tai kuivumassa olevia lampia syventämällä voidaan parantaa lajin selviytymismahdollisuuksia.
  • Lampien välistä kytkeytyneisyyttä voidaan parantaa esimerkiksi puuston kiertoaikaa pidentämällä, kaivamalla uusia lampia sekä ennallistamalla jo olemassa olevia.
• Neidonkenkä
  • Neidonkenkä ei siedä avohakkuita tai voimakkaita harvennushakkuita, eikä kasvupaikan maanpinnan muokkausta. 
  • Varttuneissa metsissä kevyet harvennushakkuut voivat olla mahdollisia, sillä ne saattavat parantaa pölytystä ja siementen itämismahdollisuuksia. 
  • Osa kasvupaikoista on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (lehdot, lehtokorvet), joita on metsälain mukaan käsiteltävä niin, että niiden ominaispiirteet säilyvät.
• Hämeenkylmänkukka
  • Hämeenkylmänkukalle haitallista kasvillisuuden liiallista sulkeutumista voidaan ehkäistä yksittäisten puiden, etenkin varjostavien kuusten poistolla. 
  • Hakkuiden jälkeinen maanmuokkaus voi tuhota esiintymiä. 
  • Tiheitä taimikoita tulee harventaa, mikä ehkäisee pohjakerroksen sammaloitumista ja parantaa hämeenkylmänkukan elinvoimaisuutta.
  • Kulotus tai kevyt maanpinnan rikkominen on lajin uudistumisen kannalta suositeltavaa.
• Havuhuppukuoriainen
  • Havuhuppukuoriainen hyötyy elinympäristöissä tehtävistä hallituista kulotuksista, jos kulotusalalle jää riittävästi tulen vaurioittamia puita. 
  • Havuhuppukuoriainen elää palon jälkeen alueella vain noin 10 vuotta, joten kulotuksia on tehtävä maisematasolla toistuvasti.