Varttuneen metsän vaihe pitenee Kiertoajan pidentämisen ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena. Myös mahdollisuudet virkistyskäyttöön, kuten marjastukseen, sienestykseen ja retkeilyyn, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää käsitellään harvemmin.

# Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

## Varttuneen metsän vaihe pitenee

Kiertoajan pidentämisen ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena. Myös mahdollisuudet virkistyskäyttöön, kuten marjastukseen, sienestykseen ja retkeilyyn, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää käsitellään harvemmin.

Metsän harvemmin toistuva käsittely, erityisesti uudistushakkuut, on yleensä eduksi virkistyskäytölle.

Puuston kiertoajan pidentäminen

Metsän harvemmin toistuva käsittely, erityisesti uudistushakkuut, on yleensä eduksi virkistyskäytölle. 

Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana. Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta. Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

Lahopuun turvaaminen

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Suojatiheikköjen jättäminen

Säästöpuiden jättäminen

Tekopökkelöiden tekeminen

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

Metsä on osa metsänomistajan kokonaisvarallisuutta ja taloutta. Kannattavuutta voidaan oleellisesti kohentaa toiminnan huolellisella suunnittelulla ja perustelluilla investoinneilla.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsä varallisuutena

Metsä on osa metsänomistajan kokonaisvarallisuutta ja taloutta. Metsään sitoutunutta pääomaa voi vapauttaa myymällä puuta ja näin saadun rahan voi sijoittaa uudelleen esimerkiksi metsänhoitoon, arvopapereihin tai uusiin metsäkiinteistöihin. Metsä on melko varma sijoituskohde moneen muuhun kohteeseen verrattuna

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsä varallisuutena

**Panostusta metsään vai sen myynti?**

Suuria hankintoja rahoitetaan usein ottamalla lainaa. Oman talouden kokonaisuuden kannalta on tällöin hyvä verrata metsän tuottoa luoton kokonaishintaan. Ei ole järkevää kasvattaa varttunutta puustoa, jonka tuotto on alhainen, ja samanaikaisesti rahoittaa hankintoja kalliilla luotoilla.
Kiinteistön myynti voi myös olla taloudellisesti tarkoituksenmukaista, jos sen markkina-arvo on korkeampi kuin sen puuntuotannollinen arvo eikä metsänomistaja arvosta metsän muita tuottamia hyötyjä kuin puuntuotantoa. Ennen myyntiä on syytä arvioida, nouseeko metsäkiinteistön kauppahinta mahdollisesti tulevaisuudessa.

Investoi metsään, jos
- olet valmis sitoutumaan pitkäaikaisesti metsänomistukseen ja perehtymään metsätalouteen.
- haluat suhteellisen turvallisen sijoituskohteen vakaalla tuotolla.
- arvostat metsän tarjoamia virkistys-, luonto- ja/tai muita käyttöarvoja.
Myy metsä, jos

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsä varallisuutena

**Metsä ollut vakaa sijoitus**

- sinulla ei ole aikaa tai kiinnostusta perehtyä metsätalouteen
- et ole tyytyväinen metsän tuottoon (nettonykyarvo on tuottovaatimuksellasi laskettuna negatiivinen).
- sijoituksesi on jo hajautettu tarpeeksi tai tarvitset pääoman muuhun käyttöön.
- tila on pieni tai hajanainen, etkä halua panostaa tilan rakenteen kehittämiseen.
- metsän tunne- tai käyttöarvo on vähäinen.
Metsätaloutta pidetään yleensä pieniriskisenä sijoituksena. Sekä puun että metsämaan hinta vaihtelee, mutta vaihtelu on huomattavasti hillitympi kuin esimerkiksi osakkeiden. Puuntuotannon reaalituotto on ollut lähelle valtion obligaatioiden tuottoa 15 viime vuotta. Metsä- ja energiateollisuuden suunnittelemat investoinnit puuta käyttäviin laitoksiin Suomessa näyttävät ylläpitävän puun kysyntää.

Erilaiset tuhot voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä metsänomistajalle. Metsien tuhoalttiutta voi jossain määrin pienentää metsänhoidollisin keinoin, mutta tuhoriskiä on mahdotonta poistaa kokonaan. Esimerkiksi voimakkaan myrskyn tai metsäpalon aiheuttama tuho voi osua kaikenlaisiin metsiin. Taloudellista turvaa on mahdollista ostaa hankkimalla metsävakuutus. Metsänomistajan on syytä punnita vakuutuksen hintaa suhteessa sen tuomaan turvaan ja omaan riskinsietokykyyn.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsä varallisuutena

### Metsäsijoitus verrattuna osakkeisiin ja asuntoihin.

##  [Metsä verrattuna osakkeisiin ja asuntoihin](/fi/node/826)

Table
|   | Metsätalous | Osakkeet | Asuntosijoittaminen |
| --- | --- | --- | --- |
| Riski | Keskimääräistä riskittömämpi, säilyttää arvonsa hyvin. Riskiä voidaan hallita vakuuttamisella ja monipuolisilla metsänkasvatustavoilla. | Korkeampi riski suuremman volatiliteetin eli arvon vaihtelun vuoksi. Voidaan hallita hajauttamalla sijoitukset eri markkinapaikoille ja toimialoille. | Hyvin arvonsa säilyttävä omaisuuslaji, mutta hiukan metsäomaisuutta suurempi arvon vaihtelu. Vahingoilta voi suojautua vakuutuksilla. |
| Verotus | Menot vähennyskelpoisia, muita veroetuja, esim. metsävähennys vastikkeellisesti hankitun tilan omistajalle. Yhteismetsillä alhaisempi, 28 %:n pääomaverokanta. Varainsiirtovero 3 %. | Sama pääomaverokanta kuin metsätaloudessa. Myös osingot verotettavaa pääomatuloa. Ei varainsiirtoveroa. | Pääomatuloverotuksen piirissä. Asunto-osakkeiden varainsiirtovero 1,5 %. |
| Valtion tuet ja korvaukset | Kemera-tuet investoinneille ja korvauksia hirvituhoista, mutta kokonaisuutena merkitys vähäinen. | - | Remontointiin on ollut tarjolla erilaisia tukia, yleensä määräaikaisia esim. energiatehokkuusinvestoinnit, valtion suhdanneavustus. |
Metsäsijoitus verrattuna osakkeisiin ja asuntoihin.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalouden tulonlähteitä

Metsätalouden tulonlähteitä:
- aines- ja energiapuun myyntitulot tavanomaisesta talousmetsästä — yleensä valtaosa tuloista
- metsien monimuotoisuuden ylläpitäminen korvausta vastaan esimerkiksi METSO-rahoituksella
- puunmyyntitulot erikoispuusta kuten visakoivusta, jaloista lehtipuista tai joulupuista
- lisäarvo esimerkiksi luonto- ja maatilamatkailulle
- marjojen, sienten ja riistan tuottama taloudellinen hyöty – myös metsästysoikeuden vuokra
- maa-ainesten eli hiekan ja soran hyödyntäminen, mikä kuitenkin vähentää puuntuotannon pinta-alaa — luvanvaraista
- kuntan, jäkälän tai esimerkiksi rahkasammalen korjuu myyntiin
- kiinteistön arvonnousu, joka realisoituu myytäessä.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalousyrityksen strategian valinta

**Strategia vaikuttaa metsätöiden toteutukseen**

Metsätalousyrityksillä on eri strategioita, jotka ohjaavat päätöksentekoa ja toimintaa. Metsäsuunnitelmaa laadittaessa on tärkeää, että suunnittelija tuntee yrityksen strategian. Suunnitelman tehtävänä on viedä valittu strategia käytäntöön. Suunnittelija esittää tällöin toimenpiteitä, jotka tukevat mahdollisimman hyvin valitun strategian toteutumista metsätalousyrityksessä.
Investoimalla metsänhoitoon nostetaan metsän tuottaman puun arvoa. Kasvatushakkuilla säädetään sekä puustoon sitoutuneen pääoman määrää että puuston kasvun arvoa. Päätehakkuilla voidaan vapauttaa koko puustoon sitoutunut pääoma ja tehdä alkuinvestointi uuteen puustoon. Toimenpiteiden ajoitus ja intensiivisyys riippuvat valitusta strategiasta.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalousyrityksen strategian valinta

**Nettonykyarvon maksimointi strategiana**

Nettonykyarvon maksimointi on luonnollinen strategia kaikelle taloudelliselle toiminnalle. Metsätaloudessa tämä strategia tarkoittaa, että pyritään löytämään niitä toimenpideketjuja ja investointeja, joiden synnyttämät tulevaisuuden kassavirrat tuottavat metsänomistajan tuottovaatimuksella mahdollisimman korkean nettonykyarvon.
Nettonykyarvo kuvaa toiminnan tulevaisuudessa synnyttämien tulojen ja menojen arvon erotuksen, kun arvot on diskonttaamalla korjattu nykyhetken arvoiksi. Strategiaa noudattamalla metsänomistajan varallisuus ja kulutusmahdollisuudet ovat suurimmat.
Eri käsittelyjen synnyttämien kassavirtojen arvioinnissa on otettava huomioon metsälön muodostama kokonaisuus. Esimerkiksi useiden metsiköiden samanaikainen käsittely parantaa usein kustannustehokkuutta. Tulevaisuuden tulojen ja menojen arviointiin liittyy aina epävarmuutta.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalousyrityksen strategian valinta

**Pääoman tuottoasteen maksimointi strategiana**

On tärkeä muistaa, että tarkastelussa on aina päätöshetken jälkeinen kassavirta. Aikaisemmin tehty investointi ei ole peruste projektin jatkoinvestoinneille. Investoinnin peruste on aina sen arvioitu tuoma lisäarvo. Investointi on kannattava, jos sen nettonykyarvo on positiivinen, ja kannattamaton, jos sen nettonykyarvo on negatiivinen.
Metsätalous on erittäin pääomavaltaista, joten on perusteltua pitää huolta pääoman korkeasta tuottoasteesta. Pääoman tuottoasteen maksimoinnin seurauksena jokaista metsikkökuviota tulee käsitellä tavoitellen sidotun pääoman maksimaalista tuottoa.

Perusajatuksena tässä strategiassa on, että metsänomistaja ei aseta metsää muihin varallisuusmuotoihin nähden etusijalle, vaan pyrkii aina siirtämään pääomansa hyvin tuottaviin kohteisiin. Oman kokonaistalouden kannalta ei liene väliä, tulouttaako rahaa itselle tekemällä puukauppaa, myymällä arvopapereita vai nostamalla rahaa säästötililtä.
Pääoman siirtoon liittyy aina kustannuksia, mikä on otettava huomioon kannattavuuslaskelmissa. Puukauppatuloista on vähennettävä kauppaan liittyvät kustannukset ja pääomavero, ennen kuin pääoma on mahdollista sijoittaa uudelleen.
Metsätalouden tuottoprosentin suoraviivainen maksimointi ei kuitenkaan johda edullisimpaan tulokseen. Tuottoprosenttia saadaan suurennettua pienentämällä metsätalouden pääomaa (lähinnä puustopääomaa), koska puusto biologisena tuotantoprosessina tuottaa suuremman suhteellisen tuoton alhaisella pääomalla. Pieni pääoma ei silti johda siihen, että metsänomistajan varallisuus kasvaisi eniten.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalousyrityksen strategian valinta

**Tasainen kassavirta strategiana**

Metsätaloudessa mahdollisimman tasaista kassavirtaa on perinteisesti pidetty tärkeänä tavoitteena. Tämä on näkynyt muun muassa metsäsuunnitelmissa, joissa on verrattu metsälön nykyistä kehitysluokkajakaumaa niin sanottuun normaalimetsän kehitysluokkajakaumaan. Tällainen kehitysluokkajakauma mahdollistaa tasaiset hakkuut.
Mikäli metsälön kehitysluokkajakauma poikkeaa normaalimetsän jakaumasta, tasaisuuteen pääsee vain lykkäämällä tai aikaistamalla eri metsiköiden käsittelyä. Silloin joudutaan poikkeamaan metsiköiden muodostaman kokonaisuuden taloudellisesti optimaalisesta käsittelystä, minkä vuoksi metsätalousyrityksen kannattavuus laskee.
Tasaisuuden tavoittelu on ollut luonnollista varsinkin suurille metsänomistajille kuten Metsähallitukselle ja suurimmille yhteismetsille. Tasaisuus helpottaa sekä työvoiman resursointia että puunmyynnin ja eri hankintojen suunnittelua. Maatiloilla omat metsät ovat antaneet mahdollisuuden työllistyä, kun työvoimaa ei ole tarvittu peltotöissä.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalousyrityksen strategian valinta

**Pääoman kartuttaminen strategiana**

Yksi perinteinen strategia on metsään sitoutuneen pääoman kartuttaminen. Perusteluna on silloin, että varallisuus säilyy hyvin puustoon sitoutuneena, tai että halutaan luoda puustoreservejä, joita metsätalousyrityksen jatkaja voi aikanaan muuttaa rahaksi. Strategian seurauksena metsään sitoutuu yhä enemmän pääomaa, jolloin pääoman suhteellinen tuotto laskee. Tämän vuoksi strategia ei ole suositeltava, jos ensisijainen tavoite on maksimoida taloudellista tulosta.
Lisäksi strategiaan liittyy riski lisääntyneistä metsätuhoista ja puuston arvon alenemisesta erityisesti, jos kasvatusmetsiköt alkavat riukuuntua myöhennettyjen harvennusten takia tai jos varttuneissa puustoissa on juurikääpää.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsänomistusmuodon valinta

**Yksityisomistus omistusmuotona**

Metsänomistusmuodon valinnalla voi selkeyttää ja helpottaa metsän käyttöä tai esimerkiksi jakaa vastuuta useammalle omistajalle tai suvun kesken. Omistusmuoto vaikuttaa metsätalousyrityksen hallinnointiin ja päätöksentekoon. Myös taloudellisilta vaikutuksiltaan omistusmuodot poikkeavat toisistaan.
Yleisimmin metsätilan omistaa yksi henkilö tai puolisot yhdessä. Puolisoilla voi olla myös omia metsäkiinteistöjä. Vaikka puolisoilla olisi omat tilat, voidaan heidät kuitenkin verotuksessa katsoa yhdeksi metsätalouden harjoittajaksi ja tällöin he antavat vain yhden metsäveroilmoituksen. Näin toimitaan varsinkin silloin, jos metsätilat ovat samassa kunnassa.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsänomistusmuodon valinta

**Kuolinpesä omistusmuotona**

Yhtymä on omistusmuoto, jossa kaksi tai useampi henkilö, jotka eivät ole puolisoita, omistavat tilan yhdessä. Yhtymäosuudet eli määräosat ilmaistaan murtolukuina. Samojen murtolukujen perusteella jaetaan metsätalouden tulos. Tyypillisiä esimerkkejä yhtymistä ovat vanhempien ja lasten yhteinen tai sisarusten yhteinen metsätila.
Tilan hallintaa koskevat päätökset edellyttävät osakkaiden yksimielisyyttä. Päätöksentekoa voi helpottaa hallintasopimuksella, jolla yksi yhtymän jäsenistä valtuutetaan hoitamaan yhtymän asioita. Yhtymäosuuden osto on kiinteän omaisuuden kauppaa, josta syntyy metsävähennysoikeus.

Henkilön kuollessa hänen sijaansa tulee kuolinpesä, eli henkilöt, joilla on oikeus osallistua kuolleen henkilön omaisuuden yhteishallintoon. Tyypillisesti kuolinpesän osakkaita ovat leski ja perilliset (lapset). Jakamaton kuolinpesä voi toimia metsätalouden harjoittajana toistaiseksi, kunnes tehdään perinnönjako. Kuten yhtymässä hallintaa koskevat päätökset edellyttävät yksimielisyyttä.
Kuolinpesä ei ole suositeltava pitkäaikaiseksi omistusmuodoksi. Kuolinpesä on syytä purkaa, kun sen varallisuus on selvitetty ja perilliset ovat sopineet kuolinpesän jaosta. Metsätilan pirstomista on vältettävä. Tilan voi säilyttää yhtenäisenä joko siirtämällä sen yhdelle perilliselle tai muodostamalla siitä metsäyhtymä. Metsätilan liittäminen yhteismetsään tai uuden yhteismetsän perustaminen voivat myös olla hyviä ratkaisuja.
Kuolinpesässä metsätalouden verovuoden tappiot jäävät vähennettäväksi kuolinpesän myöhemmistä voitollisista tuloksista. Jos voitollisia tuloksia ei synny seuraavan kymmenen vuoden aikana, ei tappioita voi enää lainkaan vähentää. Sen sijaan metsäyhtymän mahdolliset tappiot välittyvät jo samana verovuonna osakkaiden henkilökohtaiseen verotukseen, jolloin metsätalouden tappiot saadaan hyödynnetyksi osakkaiden muiden pääomatulojen tai ansiotulojen verotuksessa.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsänomistusmuodon valinta

**Metsää sisältävän kuolinpesän purkamistapoja**

Kuolinpesäosuuden osto on irtaimen omaisuuden kauppaa, joten siitä ei synny metsävähennysoikeutta. Samasta syystä kuolinpesäosuuden myynnistä voi joutua maksamaan luovutusvoittoveroa, jos luovutusvoittoa syntyy, vaikka lähisukulaisten välisen metsätilakaupan luovutusvoiton verovapaus muilta osin toteutuisi. Siksi kuolinpesät ovat tässä suhteessa verotuksellisesti epäedullinen omistusmuoto.
- Muodostetaan yhtymä ja
- a) metsätalouden harjoittamista jatketaan yhtymänä
- b) joku yhtymän osakkaista ostaa yhtymäosuudet muilta ja jatkaa itsenäisesti tilan metsätaloutta
- c) perustetaan yhtymän pohjalta yhteismetsä tai liitytään olemassa olevaan yhteismetsään
- d) myydään metsäomaisuus ulkopuoliselle, jos yhtymässä ei ole metsätaloudesta kiinnostunutta jatkajaa.
- Jaetaan kuolinpesän omaisuus siten, että yksi saa metsän ja muut muuta omaisuutta.
- Jaetaan kuolinpesän metsät eri kiinteistöiksi.
- Ongelmana on tilarakenteen pirstoutuminen pienemmäksi.
- Jos perilliset myyvät metsän tai oman osuutensa alle vuoden kuluessa omistajan kuolemasta, voidaan luovutusvoittolaskelmassa käyttää hankintamenona metsäalueen myyntihintaa, jolloin luovutusvoittoveroseuraamuksia ei tule.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsänomistusmuodon valinta

**Yhteismetsä omistusmuotona**

Yhteismetsä on osakaskiinteistöille kuuluva yhteinen metsäalue. Osakaskiinteistöjen määrä ja niihin sisältyvä yhteismetsäosuuksien määrä voi vaihdella. Osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat yhteismetsän osakaskunnan, jonka tehtävänä on hallinnoida yhteismetsän toimintaa.
Yhteismetsien osakkaat päättävät osakaskunnan kokouksessa yhteisesti ohjesäännöistä, jotka kuvaavat toimintaperiaatteet, ja hyväksyvät metsien käyttöä ohjaavan metsäsuunnitelman. Käytännön toiminnasta vastaa joko toimitsija tai osakkaiden nimeämä hoitokunta.
Pakollisen kirjanpidon ansiosta yhteismetsän talouden ja kannattavuuden seuranta on yksinkertaista. Yhteismetsät ovat kirjanpitovelvollisia. Yli 200 000 euron vuosittaiseen liikevaihtoon yltävät yhteismetsät myös tilintarkastusvelvollisia.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsänomistusmuodon valinta

**Osakeyhtiö omistusmuotona**

Yhteismetsien pääomatuloverokanta on alhaisempi kuin muissa omistusmuodoissa. Kun yhteismetsä on suuri, syntyy toiminnan mittakaavasta etuja ja voidaan saada säännöllisiä tuloja. Yhteismetsäosuudet ovat helppoja perinnönjaon kannalta.
Osakeyhtiö on perinteinen yritystoiminnan järjestäytymismalli. Siinä omistajat vastaavat osakeyhtiön toiminnasta sijoittamallaan pääomalla. Osakeyhtiötä verotetaan yhteisönä ja osakeyhtiön maksamat osingot ovat yleensä veronalaista pääomatuloa osakkeenomistajille. Listaamattomien yhtiöiden (ei pörssiyhtiö) jakamien osinkojen verotus riippuu yhtiön nettovarallisuudesta. Vakavaraisesta yhtiöstä saatuja osinkoja verotetaan kevyemmin, kun taas velkaisen osakeyhtiön osinkoja verotetaan raskaammin ja osittain omistajan ansiotuloina.

Kun perustetaan osakeyhtiö, yhtiöön apporttina (apportti = muu kuin rahasijoituksena yritykseen laitettu omaisuus) tuoduista metsistä joudutaan suorittamaan varainsiirtovero ja mahdollinen luovutusvoittovero. Yhtiöllä ei ole myöskään oikeutta meno- ja tuhovaraukseen tai metsävähennykseen, mikä heikentää yhtiöiden edullisuutta muihin omistusmuotoihin nähden.
Osakeyhtiö on oikeutettu valtion metsätalouden tukiin edellyttäen, että omistajat ovat luonnollisia henkilöitä ja yhtiön päätoimialana on maa- ja metsätalous.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

Metsänomistaja voi omilla päätöksillään ja toimillaan parantaa metsätaloutensa kannattavuutta. Toiminnan huolellisella suunnittelulla ja perustelluilla investoinneilla voidaan oleellisesti kohentaa kannattavuutta.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

**Tarpeelliset työt oikeaan aikaan**

Investoimalla metsätalouteen voidaan kasvattaa metsätalousyrityksen kassavirtaa. Kassavirran kasvua on kuitenkin verrattava investoinnin kustannuksiin. Vain investoinnit, jotka tuottavat positiivisen nettonykyarvon, ovat kannattavia.
Kannattavuuden perusta kaikissa metsätalouden toimenpiteissä on niiden tarkoituksenmukainen kohdentaminen ja oikea-aikaisuus. Näin voidaan välttää tarpeettomia kustannuksia ja lisätä metsästä saatavia tuloja.
Esimerkiksi kallis, intensiivinen metsänhoito ei ole kannattavaa heikkotuottoisilla maapohjilla, joissa puuntuotannon odotettavissa olevat tuotot ovat pienet. Sen sijaan viljavilla kohteilla tällainen hoito on perusteltua, kun hoitotyön ansiosta saadaan paremmat puunmyyntitulot jatkossa.

# Metsätalouden kannattavuus

## Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

**Metsänomistajana voit parantaa metsätaloutesi kannattavuutta**

Myöhästynyt taimikonharvennus viljavalla kasvupaikalla on taas huomattavasti kalliimpaa kuin suositusten mukaan tehty. Jos taimikon hoitaminen laiminlyödään, menetetään tulevaisuuden puunmyyntituloja.
Pääte- tai poimintahakkuun viivästymisen seurauksena metsikköön sitoutuneen pääoman tuotto laskee. Toisaalta varhaisessa hakkuussa ei hyödynnetä täysimääräisesti puuston varttumista arvokkaaksi tukkipuuksi.

- lisäämällä pääoman tuottavuutta
- kasvattamalla tuloja
- vähentämällä kustannuksia ja parantamalla kustannustehokkuutta.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

Kustannustehokkaassa toiminnassa halutun tasoinen toimenpide tai tuote saadaan aikaan mahdollisimman pienin panoksin. Metsätaloudessa kustannustehokkuus ei kuitenkaan merkitse pelkästään kustannusten karsimista vaan myös investointien oikeaa kohdentamista ja eri töiden tehokasta organisointia ja toteutusta.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

**Panokset tarpeellisiin töihin**

Kustannustehokkuutta tavoiteltaessa on kiinnitettävä huomiota koko puuntuotantoketjuun — niin uudistamiseen, hoitotöihin kuin hakkuisiinkin. Yksittäisen toimenpiteen vaikutukset ketjun seuraaviin vaiheisiin ratkaisevat, miten kannattava toimenpide lopulta on. Kustannustehokkuus yksittäisen toimenpiteen toteutuksessa ei siten yksinään takaa kannattavuutta.
Vaikka kustannustehokkuus ei ole sama asia kuin työn tuottavuus, ne kytkeytyvät yleensä yhteen. Työn tuottavuuden nousu pienentää yksikkökustannuksia — esimerkiksi ’€/hoidettu ha’ tai ’€/korjattu m³’. Koneellistuminen ja koneiden kehitys lisää työn tuottavuutta. Yksikkökustannukset eivät kuitenkaan laske samassa suhteessa, sillä koneen aiheuttamat kustannukset pienentävät tuottavuuden kasvun tuomaa etua. Tämä on jarruttanut esimerkiksi taimikonhoidon koneellistamista.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

**Keinoja kustannustehokkuuden parantamiseen**

Tarpeettomia kustannuksia on syytä välttää ja metsätalouden kannalta välttämättömät työt on tehtävä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kokonaiskannattavuuden edistämiseksi säästöt on kohdennettava oikein. Säästäminen väärässä kohdassa merkitsee lisäkustannuksia myöhemmin tai vähentyneitä tuloja.
On myös kiinnitettävä huomiota kustannusten ja työn laadun suhteeseen. Laadun pitää olla tarkoituksenmukaisella tasolla. Sen pitää täyttää asetetut kriteerit, mutta toisaalta liiallinen tarkkuus ja pienipiirteisyys lisäävät kustannuksia ilman sanottavaa hyötyä. Esimerkiksi taimikon tarpeetonta siistimistä hoitotöissä pitää välttää turhien kustannusten takia sekä luonnon monimuotoisuuden ja riistan elinolojen turvaamiseksi.

- työmaiden yhdistäminen
- kerralla kuntoon periaate, esimerkiksi suometsien hoitohankkeissa harvennukset, kunnostusojitukset ja lannoitukset
- kokonaiskustannuksiltaan edullisimpien toimenpideketjujen valitseminen
- ostopalveluiden käyttö, kun niillä saavutetaan säästöä omaan työhön verrattuna
- metsänhoitotyöt
- kirjanpito
- metsäsuunnittelu
- kilpailutuksen ulkoistaminen sekä puun myynnissä että palveluiden ostossa
- töiden valvonta ja metsien tilan seuranta.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

**Kustannusten vähentäminen metsätaloudessa**

Kustannusten minimointi on keskeistä myös metsätaloudessa. Oikea-aikaisuus etenkin metsänhoitotöissä ja ensiharvennuksessa tekee työn toteutuksesta edullisempaa ja vähentää koko puun kasvatusketjun kustannuksia. Ojituksen kunnostukset ja metsätiehankkeet ovat taloudellisimpia yhteishankkeina.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

**Uudistaminen ja hoito ajallaan**

Kustannuksien vähentämiseksi päätehakkuualue on syytä uudistaa pian hakkuun jälkeen. Viivyttelemättä toimiminen parantaa uudistamistulosta ja vähentää varhaishoidon ja taimikonharvennuksen kustannuksia.
Uudistettavalle kohteelle on valittava sille sopiva maanmuokkausmenetelmä. Esimerkiksi mätästys sopii yleensä parhaiten viljaville kohteille, joissa se edistää taimien kasvua ja vähentää hoitotarvetta. Karummille kohteille sopivat halvemmat menetelmät.
Luontaista uudistumista kannattaa hyödyntää, kun kasvupaikalla on sille otolliset olosuhteet. Uutta puustoa voi kasvattaa hyvälaatuisesta alikasvoksesta esimerkiksi kaksijaksoisessa metsässä. Luontainen uudistaminen onnistuu parhaiten karuissa männiköissä ja eräissä suometsien kuusikoissa. Muilla kohteilla sen onnistumisedellytykset ovat usein huonot. Kun uudistusalalle jätetään siemenpuita, osa pääomasta ei realisoidu uudistushakkuun yhteydessä. Siemenpuut on lisäksi korjattava myöhemmin erillisenä korjuuna, mikä lisää helposti korjuukustannuksia ja alentaa siten kantohintaa.

Taimikonhoito on tehtävä ajallaan. Taimikonhoidon kustannukset nousevat, kun työ myöhästyy. Vesoja on silloin enemmän ja ne ovat paksumpia. Myös harvennushakkuiden tekemisestä on huolehdittava. Erityisesti ensiharvennus on tärkeä. Kasvutilaa saanut puusto saavuttaa nopeammin seuraavan harvennuksen tai päätehakkuun ajankohdan ja puunmyyntitulot aikaistuvat. Ajoissa tehty harvennus vähentää myös metsätuhojen riskiä.
Harvennuksessa on tärkeämpää tehdä se oikeaan aikaan kuin jäädä odottamaan kantohintojen nousua. Kuitupuun hinnanvaihtelut ovat olleet melko vähäisiä ja lisäksi harvennushakkuussa kertymät ovat pienempiä kuin päätehakkuussa. Näin kantohinnan merkitys on kokonaisuudessaan vähäisempi.
Puustoa ei pidä hakata suosituksia harvemmaksi, koska silloin osa maapohjan tuottokyvystä jää hyödyntämättä. Liian voimakas harvennus vähentää puuntuotosta ja tulevia puunmyyntituloja. Männikön kasvu kärsii voimakkaasta harvennuksesta kuusikkoa enemmän, koska kuuset pystyvät käyttämään vapautuneen kasvutilan paremmin hyväkseen. Harvaksi hakattu puusto on erityisen altis tuuli- ja lumituhoille.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

**Hyvä metsätieverkko hyödyttää hakkuissa**

Hakkuisiin liittyy aina kiinteitä kuluja, jotka ovat leimikon koosta riippumattomia. Mitä suurempi kerralla hakattava puumäärä on, sitä pienempi kiinteiden kustannusten vaikutus on puuston pystyhintaan tai hankintakaupan nettotuloihin. Leimikon kokoa voi kasvattaa käsittelemällä useita metsikkökuvioita samanaikaisesti. Tärkeää on myös huolehtia perustettavien metsiköiden riittävästä koosta tulevia harvennushakkuita ajatellen.
Metsäteiden kunnosta huolehtiminen on tärkeää. Hyväkuntoiset metsätiet vähentävät metsänhoidon ja puunkorjuun kustannuksia, parantavat leimikoiden kiinnostavuutta ja mahdollistavat hakkuut myös sulan maan aikana. Hyvä hoito vähentää metsätien kalliin perusparannuksen tarvetta.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

**Metsänkasvatuksen vaihtoehtoja punnittava**

Metsätieverkko on varsin kattava etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta joissakin tapauksissa sen täydentäminen on taloudellisesti perusteltua. Kannattavuuden kannalta on tärkeää, että tien vaikutuspiirissä on suunnitteilla hakkuita. Hakkuiden ansiosta tie voi nopeastikin maksaa itsensä takaisin parempana puun hintana ja kohonneina kantorahatuloina. Optimaalisen tietiheyden on laskettu olevan runsas 10 metriä tietä metsähehtaaria kohden.
Metsän jatkuva kasvatus on yksi keino pyrkiä vähentämään kustannuksia. Se on hyvä vaihtoehto erityisesti kohteilla, joiden puuntuotoskyky on heikko eikä lain vaatima investointi uuden metsän perustamiseen päätehakkuun jälkeen ole kannattava. Näin puustoa voidaan hyödyntää ilman uudistamiskustannuksia. Muilla kohteilla jatkuvan kasvatuksen edellytykset ja hyödyt on selvitettävä hyvin tarkasti, jotta lopputulos vastaa metsänomistajan tavoitteita.

# Metsätalouden kannattavuus

## Kustannustehokkuuden parantaminen metsätaloudessa

**Muista verovähennykset**

Heikoimmin tuottavia sekä hoitokuluiltaan kalliiksi käyviä metsikkökuvioita tai kuvion kohtia voi jättää kokonaan metsänhoitotoimien ulkopuolelle. Käsittelemättömyys parantaa usein kohteen luontoarvoja. Tällaisia kohteita on esimerkiksi niukkaravinteisissa suometsissä, soistuneissa notkelmissa, purojen varsilla sekä kivisillä ja kallioisilla paikoilla.
Metsänhoito-, ojituksen kunnostus- ja tienrakennustöitä on monissa tapauksissa edullisinta toteuttaa yhteishankkeina muiden metsänomistajien kanssa. Ojitettujen turvemaiden hakkuut ja ojituksen kunnostus on syytä organisoida samanaikaisiksi yhteishankkeiksi. Ojituksen kunnostustarvetta voi vähentää pitämällä haihduttavan puuston määrä riittävällä tasolla suometsissä (karkeana arviona Etelä-Suomessa noin 125 m³/ha ja Pohjois-Suomessa 150 m³/ha).

Kaikki verovähennykset on muistettava kirjata metsäveroilmoitukseen. Metsävähennystä voi hyödyntää, kun on ostettu metsää. Metsänomistajan kannattaa hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi. Tällöin hän ei joudu maksamaan lainkaan hankintojen arvonlisäveron osuutta.

Lue myös: [Metsätalouden kirjanpito ja kannattavuuden mittaaminen](/fi/metsatalouden-kirjanpito-ja-kannattavuuden-mittaaminen)

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsien kestävä hoito ja käyttö**](/fi/kategoriat/metsien-kestava-hoito-ja-kaytto)

Metsätalouden kannattavuus

Riistametsänhoidon erityisalueet Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet. Vaihettumisvyöhykkeet Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä. Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa. Riista hyödyntää erilaisia vaihettumisvyöhykkeitä metsän ja pellon reuna-alueilla. Kuva: © Airi Matila. Vastarannalle säästetty puustoinen suojavyöhyke turvaa riistaelinympäristöjä ja toteuttaa vesiensuojelua. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten. Korvet ja muut puustoiset suot Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan. Metson soidinpaikat ja soidinalueet Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella. Riekkosuot Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia. Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria. Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla. Kosteikot ja tulva-alueet Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia. Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Hannu Huttu.

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeille, jotka ovat suuren osan vuodesta veden peitossa ja muinakin aikoina kosteita ja joissa on vesi- ja kosteikkokasvillisuutta. Kosteikon perustaminen on yksi vesiensuojelun menetelmistä. Kosteikoilla on sekä monimuotoisuus-, vesiensuojelu- että virkistysarvoja.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistametsänhoidon erityisalueet

Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeet

Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä.
Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korvet ja muut puustoiset suot

Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Metson soidinpaikat ja soidinalueet

Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riekkosuot

Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia.
Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria.
Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikot ja tulva-alueet

Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita.
Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeen käsittely

Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.

Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ennallistaminen

Metsätaloudellisesti heikkotuottoisia ojitettuja soita kannattaa ennallistaa. Usein jo pelkkä ojien tukkiminen riittää. Ennallistamisessa poistetaan ojituksen myötä tullutta puustoa ja jätetään pystyyn alkuperäisen oloisia käkkyrämäntyjä. Ojia voi padota ojapenkoista saatavalla maa-aineksella ja ojien pohjia voi täyttää puustolla, välttäen kuitenkin salaojavaikutusta, joka voi muodostua, kun oja täytetään puunrungoilla ojansuuntaisesti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kunnostusojitus

Suon ja kangasmaan välinen vaihettumisvyöhyke kannatta mahdollisuuksien mukaan jättää toimenpiteiden ulkopuolelle kunnostusojituksessa ja kantojen korjuussa, jotta alueen varvikko pysyy ehjänä ja yhtenäisenä.
Kunnostusojituksen yhteydessä kankaan puoleinen niskaoja kannattaa jättää perkaamatta. Harkinnan mukaan vaihettumisvyöhykkeessä oleva oja voidaan jättää kunnostusojittamatta ja tehdä uusi oja hieman kauemmaksi. Tällöin vaihettumisvyöhykkeen vesitalous voisi palautua ja ojan varren puusto säilyä.

Metsänkäsittelyn yhteydessä suojaa ja tarjolla olevan ravinnon määrää lisätään jättämällä alikasvosta ja pensaita kuten katajat, pajut sekä marjovat puut ja pensaat. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää luoda matalakasvuista suojaa riistalle. Kitumaan ja metsämaan reunalla voi esimerkiksi latvoa kuusia. Vaihettumisvyöhykettä ei raivata, vaan alikasvospuiden ja pensaiden antama suoja säilytetään mahdollisimman hyvin. Avoimen alueen reunalle on erityisen tärkeää säilyttää matalakasvuista suojaa riistalle. Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös juolukka-, puolukka- ja variksenmarjakasvustot. Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Palauta suon ja metsänreunan luontainen vesitalous, jos mahdollista.
Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet voidaan jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulko- puolelle. Sama koskee suolle työntyviä pienehköjä kangasmaaniemekkeitä.
Luo luonnollista vaihettumisvyöhykettä hakkuiden avulla säästämällä puustoa vaihtelevan levyiselle vyöhykkeelle kivennäismaan puolelle, jos suon ja kankaan raja on jyrkkä. Säästä ja luo vaihtelevan levyisiä vaihettumisvyöhykkeitä 5–50 metriä, jopa leveämpiä, sillä luontaiset vyöhykkeet voivat paikoitellen olla jopa satoja metrejä leveitä. Merkittäviä pinta-aloja koskevissa päätöksissä toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset on syytä ottaa huomioon.

Luonnontilaltaan muuttuneen vaihettumisvyöhykkeen puustoa voidaan käsitellä poimintahakkuin siten, että siltä poistetaan vain taloudellisesti arvokkaimpia puuyksilöitä. Jos vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, puustoa voidaan säästää vaihtelevan levyiselle kaistalle kivennäismaan puolelle.

Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuudessa on liukuma, jossa puuston koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Kivennäismaan puolella vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuus on riistan näkökulmasta parhaimmillaan puustoltaan erirakenteisena varvikkona, jossa suojaavat puut ja pensaat sekä marjakasvit auttavat riistan selviytymistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen paikantaminen

Soidinmetsän ei tarvitse olla vanhaa metsää. Soitimia kannattaa etsiä jo 30 vuoden ikäisistä ensiharventamattomista männiköistä. Sopiva ajankohta alueiden kartoitukseen on maaliskuun lopulta huhtikuulle. Maastosta etsitään metsokukkojen liikkeistä kertovia jälkiä, kuten siivenvetojälkiä lumessa tai hakomis- ja yöpymispuiden alla olevia ulosteita. Soidinkeskuksen paikantaminen onnistuu parhaiten vapun tienoilla, jolloin metson soidin huipentuu eteläisessä Suomessa. **VIITE 16**
Soidinpaikat eivät ole nuorissa talousmetsissä välttämättä kovinkaan pysyviä sijainniltaan. Vanha soidinpaikkakin voi siirtyä eri syistä jopa kilometrin, ja soidinkeskus pienempiä matkoja huippukukon vaihtuessa. Soidinpaikan sijainti on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein mahdollisten siirtymien havaitsemiseksi. Laajojen hakkuiden seurauksena soidin voi siirtyä hakkuualan reunoille tai korvautua uudella kauempana. Nuorten metsien uudet soidinpaikat voivat siirtyä satoja metrejä ilman elinympäristössävtapahtuneita muutoksia. Tällaisissa tapauksissa metsänkäsittelyn erityisohjeita on vaikea kohdentaa soidin- keskukseen, vaan aluetta on tarkasteltava laajemmin koko soidinalueena (1 km:n säde = 300 ha). Soidinkuolemalta näyttävässä tilanteessa voi olla kyse soidinpaikan siirtymästä; tällöin uutta soidinpaikkaa on etsittävä noin puolen kilometrin säteellä. **VIITE 19**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen tavoitekuva

Soidinalueella metsolle sopivan metsän peitteisyys on yli kolmannes, mieluiten yli puolet, soidinalueen kokonaispinta-alasta, mukaan lukien vesistöt, pellot ja muut avoimet alueet. Tähän pääsemistä helpottaa, jos soidinalueella on eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen käyttöön soveltuvia metsiä. Soidinalueesta yhtäaikaiseksi uudistusalaksi suositellaan enintään 8 hehtaaria. Soidinalueella sijaitsevien uudistusalojen suurin suositeltu leveys on 300 metriä. Lähellä soidinpaikkaa olevat uudistusalat ovat pienialaisia. Uudistus- alojen koko voi kasvaa kohti soidinalueen reunoja. Alle puolen kilometrin päässä soidinpaikasta yhtenäisen uudistusalan koko ei suositella olevan yli 4 hehtaaria. Näin soidinpaikan ja päiväreviirien väliset yhteydet säilyvät.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen metsänkäsittely

Kun soidinalueella eli metsokukkojen elinalueilla tehdään uudistushakkuita, soidinpaikalta säilytetään puustoinen yhteys varttuneeseen metsään. Yhteyksiä tulee olla eri puolille soidinpaikasta, jotta mahdollisimman monen kukon päiväreviirille on puustoinen yhteys. Soidinpaikka ei saa jäädä uudistusalojen tai muiden metsolle soveltumattomien avoimien alueiden ympäröimäksi saarekkeeksi. Uudistusalojen väliin jätetään vähintään 100 metriä leveä puustoinen alue käytäväksi. Välialueita voidaan uudistaa, kun aiemmin uudistetun alan puusto on keskipituudeltaan yli 6 metriä. Osalla kuviosta voidaan ensiharvennus tehdä normaalia aikaisemmin, ja rehevillä kasvupaikoilla osa taimikoista voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Mikäli alalla on luontaista kuusialikasvosta, voidaan alaa hoitaa eri-ikäisen metsänkasvatuksen keinoin.
Metson elinympäristöissä suositellaan säästettäväksi mäntysekoitusta kuusikoissa, kuusiryhmiä ja kuusiali- kasvosta männiköissä ja haaparyhmiä männiköissä ja mänty-kuusi-sekametsissä. Harvennuksissa harvennusvoimakkuutta tulisi vaihdella ja säilyttää sopiviin paikkoihin tiheikköjä.
Rehevillä kasvupaikoilla taimikkoa voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Puulajivalinnassa suositaan mäntyä ja alikasvoksena kuusta. Pieni määrä haapaa on eduksi metsolle, ja lehtipuusto on kaikelle riistalle tärkeää ja lisää metsän monimuotoisuutta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan tavoitekuva

Soidinpaikan tavoitekuva on tiheydeltään vaihteleva peitteinen männikkö tai mänty- tai kuusivaltainen seka- metsä. Soidinpaikalla on usein rämettä tai kallioita, ja maasto on tyypillisesti kumpareinen ja kenttäkerros peitteinen. Soidinpaikalla on puustoltaan väljiä osia ja pieniä aukkoja sekä suojana alikasvoskuusia, tiheikköjä tai muuta näkösuojaa kenttätasossa.
Yli puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta tulee aina olla metsää, jonka keskipituus on vähintään kuusi metriä ja runkoluku yli 400 runkoa hehtaaria kohti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan metsänkäsittely

Metson soidinpaikoilla suositellaan puuston kasvatusajan pidentämistä, mutta sillä on vaikutusta taloudelliseen tulokseen. Jos varsinaisen soidinpaikan käsittelyä tarvitaan, se tehdään varovasti muuttamalla hyvin vähän puuston kuvaa.
Valtaosa soitimista sijaitsee nykyään nuorissa kasvatusmetsissä, jotka suuremmassa tarkastelumittakaavassa täyttävät metson tilan ja metsäpeitteisyyden tarpeet. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä tavallista aikaisemmin. Hakkuajankohdaksi voi valita kesä-, syksy- tai talvihakkuun, kohteen ominaisuuksien ja hakkuukelpoisuuden mukaan. Soidinpaikalle ei suositella hakkuita soidinten aikaan Etelä-Suomessa 15.3.–20.5. ja Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5. välisinä aikoina.
Kaikissa metsänkäsittelyvaiheissa soidinpaikalla säilytetään runsaasti mäntyä, myös vahvaoksaisia puu- yksilöitä. Tavoitenäkyvyys soidinpaikalla kenttätasossa (metson silmänkorkeudella eli 40–60 cm:n korkeudella) on 20–70 m. Rehevillä, pintakivisillä ja kumpareisilla kasvupaikoilla tehdään tarvittaessa vaihteleva alikasvoksen raivaus.

Uudistaminen tulisi toteuttaa pieninä aukkoina tai kapeina juotteina, joiden väliin jätetään soidinpaikaksi kelvollisia kuvioita. Seuraava kaista hakataan vasta edellisen ehdittyä ensiharvennusikään. Myös eri-ikäis- rakenteinen metsänkasvatus voi auttaa turvaamaan metsolle tärkeän riittävän peitteisyyden ja sopivan suojaisan, mutta ei liian tiheän puustorakenteen.
Uudistushakkuuvaiheessa soidinpaikan metsää käsitellään varovaisesti. Nuoressa metsässä sijaitsevan soidinpaikan kasvatushakkuu, ja jopa sen aikaistaminen, parantaa useimmiten paikan soidinkelpoisuutta. Soidinpaikalla metsän rakenteen tulee olla vaihteleva. Raivauksesta ja taimikonhoidosta lähtien soidinpaikalle luodaan tiheitä ja väljiä alueita sekaisin.
Nuoren ja varttuneen metsän soidinpaikalla puustoa harvennetaan tavalliseen tapaan. Mikäli soidinpaikan ensiharvennuskohde on korjuuteknisistä syistä tarpeen raivata ennakolta, raivataan poistettavien aines- puurunkojen tyvet metrin säteellä ja muualta poistetaan hakkuuta selvästi haittaava alikasvos. Erityisen tärkeää on säästää osa kuusialikasvoksesta. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä normaalia aikaisemmin. Tavoite- runkoluku viimeisen harvennushakkuun jälkeen on 400–800 runkoa/ha.

Päätehakkuuvaiheen metsässä tunnettu soidinkeskus jätetään pääsääntöisesti hakkaamatta, mutta suurella, yli kymmenen kukon soidinpaikalla voidaan tehdä varovaisia pienaukko-, väljennys- tai erirakenteisuutta lisääviä hakkuita myös soidinkeskuksen alueella.
Soidinpaikka uudistetaan pienialaisin hakkuin, joissa uudistusalan maksimikoko on 1 hehtaari ja keski- leveys enintään 50 m. Suositeltavinta on toteuttaa uudistaminen siten, että uudistusalojen väliin jää vähintään 100 m leveä metsolle sovelias alue. Tätä välialuetta ryhdytään uudistamaan vasta, kun viereinen uudistusala on saavuttanut ensiharvennusvaiheen.

Metson soidinta ja sen ympäristöä tarkastellaan kahdessa eli soidinpaikan ja soidinalueen vyöhykkeessä, joille on omat metsänkäsittelyohjeensa. Soidinpaikka (noin 20 ha) koostuu kukkojen soidinreviireistä. Soidinalue (noin 300 ha) muodostuu kukkojen päiväreviireistä, jotka ulottuvat noin kilometrin päähän soidinpaikasta. Metson vaatimukset soidinpaikan suhteen ovat suhteellisen väljät, ja soidinpaikan ja -keskuksen sijaintiin vaikuttaakin ennen muuta päiväreviirien sijainti ja laatu. **VIITE 17**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon perustaminen

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Penkereiden leveys ja luiskan kaltevuus määräytyvät penkereen korkeuden ja maalajin perusteella. Luiskan tulee olla erityisen loiva hienojakoisilla ja korkeilla penkereillä.
Yleensä padottavat penkereet on tarkoituksenmukaista rakentaa siten, että niiden harjalla voidaan liikkua koneilla, jolloin penkere voidaan tiivistää ja kosteikon myöhempi huoltaminen on helppoa. Mikäli padottavat penkereet joudutaan tekemään talvella, tulee on penkereen rakennusvaiheessa huomioitavada painuminen. Yleensä tulee varautua vähintään 0,5 metrin painumiseen. Padottavan penkereen sydän tulee rakentaa tiiviistä ja vettä huonosti läpäisevästä maasta. Penkereeseen ei tule upottaa kantoja ja hakoja, sillä ne heikentävät penkereen tiiviyttä ja kestävyyttä sekä lisäävät vuodon riskiä. Penkereet tulee rakentaa erityisen vahvoiksi patojen ympäriltä. Tarvittaessa patojen ympärillä penkereiden luiskat voidaan vahvistaa suodatinkankaalla ja verhoilla esimerkiksi kivillä.
Kosteikko muotoillaan siten, että penkereet voidaan rakentaa mahdollisimman pitkälle kosteikon kaivumaista. Mahdolliset ylijäävät kaivumaat läjitetään riittävän kauas kosteikosta ja ne tiivistetään huuhtoutumisen vähentämiksi. Luiskiin ja läjitysmaille voidaan kylvää esimerkiksi heinänsiementä, joka sitoo pintamaata ja vähentää siten huuhtoutumista.

Veden padotuksessa voidaan käyttää pohja- tai pintapatoa. Pohjapadossa vesi kulkee patokannaksen yli, pintapadoissa vesi ohjataan putkia pitkin patokannaksen läpi. Patovaihtoehtoja voidaan myös yhdistellä. Esimerkiksi kalojen kulun turvaamiseksi voidaan kosteikon patorakenteena käyttää pohjapatoa mutta liittää siihen munkki, jolloin kosteikon tyhjentäminen kasvillisuuden hallitsemiseksi on mahdollista. Putkipato sopii kosteikon patorakenteeksi vesiensuojelun virtaamansäätörakenteena toimimisen lisäksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Veden korkeuden säätely kosteikossa ja patojen mitoitus

Vedenpinnan korkeus kosteikossa voi vaihdella virtaamien suhteessa. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeää määritellä vedenpinnan maksimikorkeus, jonne vesi voi tulva-aikoina nousta ilman, että vedenpinnan noususta aiheutuu haittaa kosteikon ulkopuolella tai itse kosteikon rakenteille. Vedenpinnan nostaminen maksimikorkeudelle tulva-aikana lisää kosteikon tilavuutta ja pidentää siten veden viipymää kosteikossa.
Kosteikon vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä patorakenteilla. Mikäli kosteikon vedenpinnan halutaan pysyvän vakiotasolla, patorakenteena voidaan käyttää tasaharjaista ja leveää pohjapatoa. Mikäli taas vedenpinnan korkeuden halutaan vaihtelevan altaassa vesimäärien suhteessa, voidaan käyttää virtaamansäätörakenteita. Vedenpintaa voidaan säädellä myös settipatojen avulla. Ne koostuvat rumpuputken etupuolelle asetettavista settilankuista, joilla säädellään veden pinnan korkeutta, sekä varsinaisesta rumpuputkesta, jonka kautta valumavedet ohjataan penkan läpi. Settipadon etuna on se, että vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä halutulle korkeudelle riippumatta kosteikkoon tulevasta vesimäärästä. Kosteikko voidaan myös laskea tyhjäksi mahdollisen kunnostuksen ajaksi.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon hoitaminen

Toimiva kosteikko vaatii säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa. Kosteikon vesiensuojelullisen tehokkuuden kannalta tärkeimpiä hoitotoimia ovat rakenteiden kunnossapito, niittäminen ja ruoppaaminen.
Kosteikoissa kertyy lietettä etenkin ojien suihin sekä mahdolliselle syvän veden alueelle. Sitä voi poistaa tarvittaessa koneellisesti kaivaen tai lietepumpulla. Patorakenteiden kunto tulisi tarkistaa keväällä ja syksyllä. Mahdolliset patovuodot tulisi korjata heti niiden synnyttyä.
Kasvillisuus ja pensaikko tulisi niittää ainakin osalta kosteikkoa ja sitä ympäröivältä alueelta jopa vuosittain umpeenkasvun estämiseksi. Ainakin suurimmat kosteikot kannattaa suunnitella siten, että niittäminen koneellisesti on mahdollista. Niittojätettä ei jätetä kosteikkoalueelle vaan se korjataan pois, sillä kasvimassan hajotessa siitä vapautuu ravinteita. Lisäksi niittojäte voi täyttää kosteikkoa, jolloin kosteikon tehokkuus heikkenee.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

Kosteikkoon tai muuhun vesiensuojelurakenteeseen upotetusta puumateriaalista on saatu hyviä kokemuksia vesistöhaittojen ehkäisyssä: puumateriaali voi tehostaa ravinteiden talteenottoa. Veteen upotetut, pienpuusta rakennetut rankaniput monipuolistavat myös vesieliöstöä tarjoamalla niille ravintoa ja suojaa.

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Veden korkeuden säätely on keskeinen huomioitava asia. Asianmukainen hoito varmistaa kosteikon toimivuuden.

Kosteikon valuma-alue määritellään karttatarkastelulla ja epäselvät kohdat tarkastetaan maastossa. Samalla selvitetään vesiensuojelun tehostamismahdollisuudet suunnitellun kosteikon yläpuolisessa ojastossa. Selkeät eroosiolle alttiit kohdat yläpuolisessa ojastossa on usein kustannustehokkainta hoitaa virtausta hidastavilla, kosteikon yläpuolisilla rakenteilla. Nämä rakenteet vähentävät myös kosteikon kunnossapitotarvetta.
Maapinnan korkeusvaihtelun lisäksi mitataan ojien syvyydet. Korkeuspisteitä mitataan varsinaista kosteikkoaluetta laajemmalta alueelta kosteikon tarkan vaikutusalueen selvittämiseksi. Korkeuspisteitä mitataan:
- kosteikkoon vettä johtavista uomista sille etäisyydelle, jossa kosteikon aiheuttamaa vedenpinnan nousua ei enää tapahdu korkeusaseman perusteella
- uoman pohjasta ja maanpinnalta
- riittävästi erityisesti kosteikoissa, jotka rakennetaan pengertämällä, jotta pengertämisestä johtuvan vettyvän alueen laajuus voidaan määritellä tarkasti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Kosteikon mitoitus ja suunnittelun periaatteet**

Erityisesti selvitetään vedenpinnan nousulle kriittisten alueiden korkeusasemat. Tällaisia alueita ovat muun muassa peltojen salaojien päät, metsätalousalueiden rajat, tiet ja tierummut sekä tontit ja rakennukset.
Kosteikon tai peräkkäisten kosteikkojen pinta-alan tulee tulisi olla sellainen, että saavutetaan riittävä veden viipymä. Kosteikolle menevän veden määrää voidaan rajoittaa esimerkiksi jakopadoilla ja ojitusjärjestelyillä. Ravinteiden poistolle on edullista, että allas on suhteellisen matala. Se nopeuttaa vesikasvillisuuden muodostumista, joka edesauttaa kiintoaineen ja ravinteiden pidättymistä.

Kosteikon keskisyvyyden pitäisi olla vähintään 0,5 metriä, jotta kosteikon hydraulinen mitoitus voidaan saavuttaa ja kosteikko ei kasva umpeen liian nopeasti. Kosteikon tulopäähän rakennetaan syvä, laskeutusaltaan tapainen kaivanto, joka on helppo käydä tyhjentämässä.
Mikäli kosteikko rakennetaan pengertämällä tai patoamalla, ei maanpintaa ole syytä kuoria tarpeettomasti. Maanpinnan kuoriminen voi olla kuitenkin tarpeellista, mikäli kosteikko perustetaan vanhalle viljelysmaalle, jossa ravinteita on rikastunut maan pintakerroksiin. Tällöin pintakerrosta voidaan kuoria muutaman kymmenen sentin syvyydeltä. Kuorittua maata voidaan hyödyntää esimerkiksi maanparannusaineena, sekä pengerrysten tai kannasten rakentamisessa.
Kosteikon mitoituksessa selvitetään altaaseen tuleva vesimäärä ja sitä vastaava kosteikon vähimmäistilavuus. Kosteikon tulisi olla vähintään niin tilava, että vesi viipyy kosteikossa 1–2 vuorokautta myös keväällä keskiylivirtaaman (MHq) aikana. Riittävä viipymä on erityisen tärkeää tulva-aikoina, jolloin kosteikon läpi kulkeutuu merkittävä osa vuotuisesta kuormituksesta. (Ks. jäljempänä "Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle")

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Suunnitelmasta tulee käydä ilmi:**

Yleensä kosteikko rakennetaan niin suureksi, kuin alueen maastonmuodot ja käytettävissä oleva pinta-ala sallii. Kosteikon kyky pidättää ravinteita kasvaa sen suhteellisen koon kasvaessa. Karkeana minimimitoituksena voidaan esimerkiksi käyttää 1–2 % valuma-alueesta ja tavoitteellisena kokona 4–5 % valuma-alueesta. Mitoituslaskelmalla todetaan viipymän suuruus, jonka kosteikko luontaisesti saa. Mitoituslaskelma on syytä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa toteutuskelpoisuuden selvittämiseksi, etenkin jos kosteikko joudutaan tekemään kokonaan tai osittain kaivamalla.
Hyvässä suunnitelmassa esitetään kaikki kosteikon rakentamisessa tarvittavat tiedot.
1 . Hankkeen yleiskuvaus ja tavoitteet
2 . Hankkeen yksilöity toteutustapa ja -aika
3 . Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tahot, toteutus- ja rahoitusvastuut ja mahdolliset sopimusjärjestelyt
4 . Kustannusarvio kustannuserittelyineen ja rahoitussuunnitelma
5 . Kosteikon sijaintikartta
6 . Suunnitelma-alueen kartta
7 . Kosteikon pinta-alan suhde yläpuolisen valuma-alueen pinta-alaan
8 . Kosteikon perustamistoimenpiteet
9 . Selvitys kosteikkoalueen vesien johtamisesta ja patoamisesta
1 0. Selvitys kosteikkoalueen penkereistä, syvänteistä, niemekkeistä, saarekkeista ja kasvillisuusvyöhykkeistä
1 1. Kosteikon mitoitus
1 2. Yleispiirteinen selvitys kosteikon perustamisen jälkeisistä hoitotoimenpiteistä
1 3. Selvitys hankkeen vaikutuksista kosteikkoalueen yläpuolisten metsätalousalueiden kuivatustilanteeseen tai muuhun maankäyttöön
1 4. Kosteikkoalueen omistussuhteet
1 5. Vaadittavat viranomaisluvat.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle**

Kosteikon tavoitetilavuus on vähintään yhtä suuri, kuin altaaseen tuleva vesimäärä (m³) tavoitteeksi valitun viipymän aikana. Esimerkiksi, kun kosteikon tavoiteviipymäksi asetetaan 24 tuntia ja kosteikon valuma-alueen pinta-ala on 150 ha ja MHq on 120 l/s/km², tulee kosteikon tilavuuden olla vähintään 15 552 m³ (24 h \* 3600 s \* 1,5 km2 \* 0,12 m³/s/km²).
Kun kosteikon vähimmäistilavuus on laskettu, voidaan arvioida myös kosteikon vähimmäispinta-alaa. Vähimmäispinta-ala voidaan määritellä keskisyvyyden ja tilavuuden avulla. Esimerkiksi, jos kosteikon keskisyvyys on 0,7 m ja tilavuus 15 552 m³, on kosteikon minimipinta-ala 22 217 m² eli noin 2,2 ha (15 552 m³/ 0,7 m).

Kosteikon suunnittelu aloitetaan tarkastelemalla karttoja ja paikkatietoaineistoja. Niiden avulla kartoitetaan kosteikon mahdollinen sijainti, koko ja vaikutusalue. Maastossa kerätään tiedot mitoitusta varten ja tarkennetaan kosteikon vaikutusalue mahdollisten vettymis- ja muiden haittojen arvioimiseksi. Maastossa mitataan maanpinnan muodot, uomat ja niiden vedenkorkeudet. Lisäksi kirjataan alueen maalajit ja turvekerroksen paksuus.
Patoamalla perustettavan kosteikon suunnittelussa tulee huomioida, että maa-alueen muuttaminen pysyvästi vesialueeksi vesistön vedenkorkeutta nostamalla (esimerkiksi patoamalla uoma, jonka valuma-alue on yli 10 km²), vaatii aina vesilain mukaisen luvan. Luvan tarpeesta voi pyytää lausunnon alueellisesta ELY-keskuksesta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeiden rajaus ja käsittely

Metsänkäsittelyssä vaihettumisvyöhykkeet ja reuna-alueet voidaan koon ja muodon mukaan käsitellä joko osana metsikön muuta käsittelyä tai rajata omaksi kuviokseen. Omaksi kuvioksi rajatut vaihettumisvyöhykkeet hoidetaan pääsääntöisesti poimintahakkuin. Vaihettumisvyöhykkeen puuston rakenteessa on hyvä säilyttää luontainen koko ja tiheysvaihtelu. Vaihettumisvyöhykkeen käsittelyssä voi luoda tavoitekuvan luontaisen kaltaisesta vaihettumisvyöhykkeestä ja pyrkiä palauttamaan muuttuneet kohteet kohti tavoitekuvan mukaista luonnontilaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Vaihettumisvyöhykkeiden hoidossa pyritään lisäämään puuston ja pensaskerroksen koko-, tiheys- sekä puu- ja pensaslajivaihtelua. Korosta toimenpiteiden avulla kasvupaikkatekijöistä johtuvaa vaihtelua puuston koko- ja tilajakaumassa. Rehevillä laikuilla säästä rehevä ja suurikokoinen puusto, kosteammilla paikoilla puusto on luontaisesti harvempaa ja kitukasvuisempaa sekä mahdollisesti kuusivaltaisempaa. Säästä karuilla kasvupaikoilla kitukasvuiset puuyksilöt.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ajourien suunnittelu

Suunnittele ajourat niin, että vältät rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Ehkäise ajourien syntymistä poimintahakkuilla ja tee tarvittaessa poikittaisia pistoja vaihettumisvyöhykkeelle. Pyri välttämään suoran reuna-alueen muodostamista hakkuualueen ja vaihettumisvyöhykkeen väliin, koska rakenteeltaan vaihteleva reuna-alue tarjoaa riistalle enemmän suojaa.

Vaihettumisvyöhykkeiden ja reuna-alueiden oikealla metsänkäsittelyllä voidaan saavuttaa riistalle suuret hyödyt. Siksi nämä alueet tulisi ottaa huomioon kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa aina taimikonhoidosta uudistushakkuuseen ja maanmuokkaukseen, myös eri-ikäisrakenteisina kasvatettavissa metsissä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korpien käsittelysuosituksia

Korven uudistaminen voidaan toteuttaa tasaikäisrakenteisessa metsässä suojuspuuhakkuulla tai kaksijaksoista metsänkasvatusta noudattaen. Tällöin alikasvos vapautetaan vaiheittain suojus- tai verhopuuston alta. Hakkuut suositellaan tehtäväksi, kun maa on roudassa. Korpien luontaisen uudistamisen edellytykset ovat hyvät, sillä taimettuminen on yleensä runsasta kosteilla rahkasammalpinnoilla. Kun puuston tilavuus hakkuiden jälkeen on Etelä-Suomessa yli 125 m³/ha, puiden haihdutus ylläpitää puuston kasvun kannalta riittävää kuivatusta.
Runsaan lehtipuusekoituksen säilyttäminen hakkuissa lisää puuston haihdutusta ja parantaa luontaisen taimettumisen ja alikasvoksen elinvoimaisena säilymisen edellytyksiä.
Avohakkuita ei tulisi tehdä korpien uudistamisessa. Avohakkuu muuttaa voimakkaasti korven pienilmastoa sekä aiheuttaa korven voimakkaan vettymisen ja siitä aiheutuvan kuivatustarpeen uudistamisen yhteydessä. Korvissa ei suositella käytettäväksi ojitusta eikä ojitusmätästystä, koska ne voivat aiheuttaa korven pysyvän kuivumisen.

Korpien hoidossa riistaa ja monimuotoisuutta painottavassa metsänhoidossa kohteita suositellaan käsiteltävän metsänkäsittelytavoilla, jotka säilyttävät kohteille ominaisen vesitalouden ja pienilmaston. Tällaisia ovat puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena poimintahakkuin sekä vähittäinen luontainen uudistuminen pienaukkohakkuiden avulla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vähätuottoiset turvemaat

Vähätuottoisiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle yhden kuutiometrin vuodessa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mutta mahdollisessa hakkuussa niille on jätettävä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Avoimet ja harvapuustoiset suot

Alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistan huomioiminen ennallistamisen toteutuksessa

Turvemaiden ennallistamisessa riistaa ja monimuotoisuutta edistetään poistamalla ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolle säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta.
Vesitalouden palauttamiseksi on ojien tukkiminen yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja. Ennallistettavalle suolle voi kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa sen arvoa vesilintujen elinympäristönä.

Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan. Luonnontilaan palauttamisesta hyötyvät riistan lisäksi monet muut lajit.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Käytännön toteutus

Kosteikot vaativat hoitoa. Aloita kosteikon reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa, jotta kosteikon arvokas lajisto ei vaarannu. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesilinnut välttävät vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
Ota mallia ja jäljittele mahdollisuuksien mukaan majavan toimia ja anna majavan padota sopivalla paikalla. Uusia kosteikkoja voi perustaa ja puustoa poistaa niin, että syntyy runsaasti mosaiikkimaista rantaviivaa, jossa pensaskerros tihenee ja avoimet alueet lisääntyvät, tarjoten ruokaa ja suojaa runsaalle lajijoukolle.

Riistan kannalta tärkeitä vesiensuojelurakenteita ovat metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi myös pintavalutuskentät ja luontaisesti kosteat painanteet, jotka jätetään metsätaloudessa esimerkiksi ajourien ulkopuolelle. Kosteikkojen rakentamisessa suositellaan yhteistyötä maatalouden ja metsästysjärjestöjen kanssa. Kosteikon suunnittelussa, mitoituksessa ja rakentamisessa kannattaa noudattaa asiantuntijoiden antamia ohjeita ja neuvoja.

Eräitä riistalle tärkeitä alueita kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkastella omina kokonaisuuksinaan. Nämä alueet ovat usein yksittäistä metsänkäsittelyalaa laajempia. Ilman kokonaisuuden tarkastelua alueen merkitys riistalle saattaa heikentyä tai hävitä, vaikka siihen sisältyvien metsiköiden hakkuu- ja hoitotöissä riistan elinvaatimukset otettaisiin huomioon.

Riistametsänhoidon erityisalueet

Korkeiden alueiden metsät Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan. Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa. Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan. Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista Hyppönen, M., Varmola, M., Juntunen, V., ym. 2003. Metsien uudistuminen suojametsäalueella. Metsätieteen aikakauskirja 1/2003: 31–45.Hyppönen ym. 2012: Metsien uudistuminen suojametsäalueella ja Pohjois-Suomen korkeilla mailla. Metsätieteen aikakauskirja 3/2021: 195-199.Franke et al. 2015: Quantifying changes of the coniferous forest line in Finnish Lapland during 1983-2009. Silva Fennica 49(4): article id 1408.. Lakimetsät Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä. Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus Valkonen, S. 1992. Metsien uudistaminen korkeilla alueilla Pohjois-Suomessa. Folia Forestalia, 791. 84. Metsäntutkimuslaitos.. Tuntureilla metsän rajavyöhyke hoidetaan varovaisesti. Kuva: © Anita Toivonen / Vastavalo. Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella. Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi. Kuusi sietää tykkylumen painoa mäntyä paremmin. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan.
Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa.
Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

**Lakimetsät**

Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista .
Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä.

Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus .

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet

Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella.
Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi.

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.
Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.

Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution energiapuukertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta. Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava puulaji. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla. Kantoja saadaan keskimäärin noin 55–65 kiintokuutiota hehtaarilta. Ravinteita poistuu energiapuun korjuussa Metsän ravinnemäärät vaikuttavat uuden puusukupolven kasvuun etenkin kuusikoissa. Tuoretta hakkuutähdettä korjattaessa kasvupaikalta poistuu enemmän ravinteita kuin pelkässä ainespuun korjuussa. Kasvutappioita voidaan välttää kuivattamalla hakkuutähde palstakasoilla ennen tienvarsivarastointia. Palstakasoissa hakkuutähde kuivuu ja neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Palstakuivatus soveltuu hyvin kuusen neulasten varistamiseen. Männyn neulaset eivät varise yhtä helposti. Toistuvan hakkuutähteiden korjuun vaikutuksesta ravinnetalouteen ei juurikaan ole tutkimusta. Kantojen korjuun vaikutukset ravinteisuuteen ovat melko pienet, sillä kantojen ravinnesisältö ei ole kovin suuri. Vaikutukset metsänuudistamiseen Kantojen ja hakkuutähteiden korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia. Kannonnosto lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Haittana on, että runsas luonnontaimien määrä voi lisätä taimikon hoitotarvetta ja perkauskustannuksia. Kannonnostoaloilla metsänuudistaminen voi viivästyä puolesta vuodesta vuoteen kantojen noston ja palstakuivatuksen takia. Energiapuun korjuun ja metsänuudistamisen kokonaisuus suositellaan suunniteltavan huolella, jotta metsän uudistaminen ei viivästy.

# Uudistusalan energiapuun korjuu - Talous

## Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää

Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution energiapuukertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta.
- Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava puulaji. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla.
- Kantoja saadaan keskimäärin noin 55–65 kiintokuutiota hehtaarilta.

# Uudistusalan energiapuun korjuu - Talous

## Ravinteita poistuu energiapuun korjuussa

Metsän ravinnemäärät vaikuttavat uuden puusukupolven kasvuun etenkin kuusikoissa.
Tuoretta hakkuutähdettä korjattaessa kasvupaikalta poistuu enemmän ravinteita kuin pelkässä ainespuun korjuussa. Kasvutappioita voidaan välttää kuivattamalla hakkuutähde palstakasoilla ennen tienvarsivarastointia. Palstakasoissa hakkuutähde kuivuu ja neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Palstakuivatus soveltuu hyvin kuusen neulasten varistamiseen. Männyn neulaset eivät varise yhtä helposti.
Toistuvan hakkuutähteiden korjuun vaikutuksesta ravinnetalouteen ei juurikaan ole tutkimusta. Kantojen korjuun vaikutukset ravinteisuuteen ovat melko pienet, sillä kantojen ravinnesisältö ei ole kovin suuri.

# Uudistusalan energiapuun korjuu - Talous

## Vaikutukset metsänuudistamiseen

Kantojen ja hakkuutähteiden korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia.
Kannonnosto lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Haittana on, että runsas luonnontaimien määrä voi lisätä taimikon hoitotarvetta ja perkauskustannuksia.
Kannonnostoaloilla metsänuudistaminen voi viivästyä puolesta vuodesta vuoteen kantojen noston ja palstakuivatuksen takia. Energiapuun korjuun ja metsänuudistamisen kokonaisuus suositellaan suunniteltavan huolella, jotta metsän uudistaminen ei viivästy.

Hakkuutähteen ja kantojen korjuu uudistusaloilta tuo lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, energiapuukertymästä ja markkinatilanteesta. Hakkuutähteet voidaan korjata myös ilman kantojen nostoa.

Hakkuutähteen korjuu uudistushakkuualoilta

Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Uudistusalan energiapuun korjuu - Talous

Ensiharvennuksen aikaistaminen Parhaiden puiden kasvun turvaamiseksi ensiharvennus on hoitamattomissa kohteissa syytä tehdä keskimääräistä aikaisemmin. Puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti, mutta ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus. Hoitamattoman metsän kunnostus on metsänomistajalle useimmissa tapauksissa taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin puuston kasvattaminen ilman harvennusta.&nbsp;Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on hehtaaria kohti jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 sellaista elinvoimaista havupuuta tai koivua, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Pohjois-Suomessa määrä voi olla hieman alhaisempi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohi,&nbsp;eli käytännössä&nbsp;puuston ollessa&nbsp;40–50-vuotiasta. Hoitamattomissa kohteissa puusto on pieniläpimittaista, joten ainespuukertymä jää usein pieneksi. Kuva: © Kalle Kärhä.

# Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

## Ensiharvennuksen aikaistaminen

Parhaiden puiden kasvun turvaamiseksi ensiharvennus on hoitamattomissa kohteissa syytä tehdä keskimääräistä aikaisemmin. Puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti, mutta ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus.
Hoitamattoman metsän kunnostus on metsänomistajalle useimmissa tapauksissa taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin puuston kasvattaminen ilman harvennusta. Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on hehtaaria kohti jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 sellaista elinvoimaista havupuuta tai koivua, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Pohjois-Suomessa määrä voi olla hieman alhaisempi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohi, eli käytännössä puuston ollessa 40–50-vuotiasta.

# Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

## Ensiharvennuksen aikaistaminen

### Hoitamattomien nuorien puustojen tyypillisimmät lähtötilanteet sekä hoidon suunnittelu ja toteutus.

##  [Hoitamattoman nuoren kasvatusmetsän käsittelyvaihtoehdot taulukkona](/fi/node/1447)

Table
| Lähtötilanne | Havupuille uudistetut, hieskoivujen tai muiden lehtipuiden valtaamat alat-Kuuselle uudistetut alat, joissa lehtipuusto on valtapuuna kuusten jäätyä kasvussa jälkeen.-Männylle uudistetut alat, joissa männyt ovat jääneet kasvussa jälkeen tai lähes hävinneet.-Sekametsiksi kehittyneet alat, joissa taloudellisesti vähäarvoisten lehtipuiden osuus on suuri ja puusto on suositusta tiheämpi. | Ylitiheät, riukuuntuneet tai lähes riukuuntuneet metsät-Ylitiheänä kasvaneet kuusikot. -Männiköt ja rauduskoivikot, joissa puuston latvukset ovat supistuneet voimakkaasti.-Ylitiheät, hieskoivulle luontaisesti uudistuneet metsiköt. |
| Hoidon suunnittelu | -Metsänomistaja päättää, mihin tavoitteisiin kohteella pyritään.-Arvioidaan, onko kohteella riittävästi tukkipuiden kasvatukseen soveltuvia puita tasaisesti jakautuneena (vähintään 400-500 kpl/ha) tai onko valtapuuston alla kehityskelpoinen kuusialikasvos.-Kasvupaikasta riippuen hakkuussa suositaan kuusta ja rauduskoivua.-Hyödynnetään kehityskelpoinen kuusialikasvos. | -Metsänomistaja päättää, mihin tavoitteisiin kohteella pyritään.-Jätetään kasvamaan laadultaan parhaat puut, jotka ovat latvukseltaan elinvoimaisia.-Jos puusto on riukuuntunut, harvennus tehdään tuuli- ja lumituhoriskin takia lievänä ja mieluiten kahdessa eri vaiheessa.-Kasvatetaan tiheä hieskoivikko ilman harvennuksia lyhyellä kiertoajalla tai harvennetaan se verhopuustoksi kuusen taimikolle. Hyödynnetään koivikon alle mahdollisesti syntynyt kuusialikasvos, jota tarvittaessa täydennetään istuttamalla kuusta. |
| Vaihtoehtoiset toimenpideketjut | Jos puuston valtapituus on yli 12 metriä tai se on pahoin riukuuntunut,-korjuun mahdollistava ennakkoraivaus tehdään heti ja lievä harvennus 1-5 vuoden kuluttua raivauksesta. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.Jos puuston valtapituus on alle 12 metriä,-korjattaviksi kelpaamattomat puut raivataan ja lievä harvennus tehdään joko metsurityönä tai koneellisesti. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.-vaihtoehtoisesti raivataan puusto suositeltavaan kasvatustiheyteen ja ensiharvennus tehdään normaalisti suosituksen mukaisessa valtapituudessa.Jos puusto on lehtipuuvaltainen ja tukkipuuksi kasvatuskelpoisia puita on hehtaarilla alle 400-500 tai kohteella ei ole kehityskelpoista kuusialikasvosta,-harkitaan puuston kasvattamista ilman harvennuksia uudistushakkuuseen asti. Vaihtoehtoisesti vajaatuottoinen metsä voidaan myös uudistaa.  | Jos puuston valtapituus on yli 12 metriä tai se on pahoin riukuuntunut,-korjuun mahdollistava ennakkoraivaus tehdään heti ja lievä harvennus 1-5 vuoden kuluttua raivauksesta. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.Jos puuston valtapituus on alle 12 metriä,-korjattaviksi kelpaamattomat puut raivataan ja lievä harvennus tehdään joko metsurityönä tai koneellisesti. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.-vaihtoehtoisesti raivataan puusto suositeltavaan kasvatustiheyteen ja ensiharvennus tehdään normaalisti suosituksen mukaisessa valtapituudessa.Jos puusto on lehtipuuvaltainen ja tukkipuuksi kasvatuskelpoisia puita on hehtaarilla alle 400-500 tai kohteella ei ole kehityskelpoista kuusialikasvosta,-harkitaan puuston kasvattamista ilman harvennuksia uudistushakkuuseen asti. Vaihtoehtoisesti vajaatuottoinen metsä voidaan myös uudistaa.  |

Hoitamattomista nuorista metsistä ainespuuta kertyy hoidettuun metsään verrattuna niukasti tai ei ollenkaan. Sen sijaan kohteelta voi kertyä merkittävä määrä energiapuuta. Korjuun kustannus voi kuitenkin hankalimmissa kohteissa olla jopa suurempi kuin korjuusta saatava hakkuutulo.

Ensiharvennus

Hoitamattomista nuorista metsistä  ainespuuta kertyy hoidettuun metsään verrattuna niukasti tai ei ollenkaan. Sen sijaan kohteelta voi kertyä merkittävä määrä energiapuuta. Korjuun kustannus voi kuitenkin hankalimmissa kohteissa olla jopa suurempi kuin korjuusta saatava hakkuutulo.  

 

Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

Metsänomistajan tavoitteiden tunnistaminen on perusta metsän hoidon ja käytön valinnoille.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Metsänomistajan tavoitetilan tunnistaminen

**Metsänomistajan tavoitteita avaavia kysymyksiä**

Metsänomistaja määrittää, mitä tavoitteita hän asettaa metsiensä käytölle. Metsäammattilaisten tehtävänä on tarjota metsänomistajalle hänen tavoitteitaan edistäviä vaihtoehtoja metsien käsittelyyn. Tällöin on tärkeää arvioida tasapuolisesti menetelmien oletetut hyödyt ja haitat sekä mahdollisuudet ja riskit.
Metsänomistajan tavoitteiden tunnistaminen on edellytys sille, että metsän käytön vaihtoehtoja voidaan järjestää niiden sopivuuden mukaan kyseiseen tilanteeseen. Tehtävät päätökset voivat koskea koko metsäomaisuutta, metsätilaa, metsikköä tai yksittäistä metsän kohtaa. Metsänomistajan painottamat tavoitteet talouteen, luontoon, virkistykseen ja ilmastonmuutoksen hillintään voivat myös vaihdella näissä merkittävästi.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Metsänomistajan tavoitetilan tunnistaminen

**Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa**

Metsänomistaja voi arvioida seuraavien kysymysten avulla metsänomistuksen ja eri tavoitteiden merkitystä.
**Yleiset päämäärät ja arvostukset** Miksi haluan olla metsänomistaja? Mitä tämä metsä minulle merkitsee?Millaisia hyötyjä odotan metsäni minulle tuottavan? Minkälaisen metsän haluan jättää seuraavalle omistajalle? Millaiseksi toivon metsäni kehittyvän? Näenkö ristiriitoja omien tavoitteideni asettelussa? **Taloudelliset arvot** Miten tärkeitä metsätulot ovat minulle nyt ja tulevaisuudessa? Mitä odotuksia minulla on metsätilan arvonnousulle? Mitä metsänomistukseen ja metsänhoitoon liittyviä töitä haluan tehdä itse ja mitä ostaa palveluna? **Luontoarvot** Miten tärkeää minulle on vaalia luonnon monimuotoisuutta talouskäytössä olevissa metsissäni?Kuinka paljon olen valmis tekemään luonnonhoidon toimenpiteitä, esimerkiksi säästämään järeitä lahopuita?Millaisen osuuden metsistäni haluan suojella? Kuinka laajoja toimenpiteitä olen valmis tekemään vesien ja ympäristön hyvän tilan turvaamiseksi metsien käsittelyn yhteydessä? **Virkistysarvot** Kuinka tärkeää minulle on, että metsäni sopivat hyvin virkistyskäyttöön? Millaista metsämaisemaa arvostan? Entä millaista en arvosta? **Ilmastonmuutoksen hillintä** Kuinka tärkeää minulle on hillitä ilmastonmuutosta omien metsieni avulla?

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsätalouden kannattavuus

Riistametsänhoidon erityisalueet

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan energiapuun korjuu - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

Metsän suojelu - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metson soidinalueen käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko