Text Istutus on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi. Kylvö on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön. Koneellista istutustyötä. Kuva: © Pentti Väisänen.

Viljely on metsän uudistamista joko kylvämällä tai istuttamalla.

**Istutus** on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi.
**Kylvö** on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön.

Viljely

Kasvatettavat puulajit Metsät uudistetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvilla puulajeilla niin, että kasvupaikalle saadaan kohtuullisessa ajassa tuottava, terve ja täystiheä metsä. Mänty, kuusi ja kivennäismailla rauduskoivu ovat taloudellisesti kasvatuskelpoisimmat puulajimme. Muita puulajeja voidaan kasvattaa sekapuustona silloin, kun pääpuulajien muodostama puusto muutoin jäisi aukkoiseksi. Havumetsiin suositellaan aivan karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta ympäristö- ja maisemasyistä lehtipuusekoitusta. Mäntyvaltaisissa metsissä kuusi on riistan- ja luonnonhoidon kannalta tärkeä sekapuu. Uudistettavaksi puulajiksi valitaan niitä puulajeja, jotka parhaiten vastaavat metsänomistajan omaa tavoitetta metsän kasvatuksessa. Myös haavan ja hybridihaavan, lehtikuusen, tervalepän, visakoivun ja jalojen lehtipuiden kasvatus niille sopivilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Niiden kasvatus voi kuitenkin edellyttää metsänomistajalta osaamista ja suurempia investointeja metsän uudistamiseen ja hoitoon kuin havupuiden ja koivujen kasvatus. Puulajin valinta Metsänkasvatuksessa suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti kuusta, mäntyä, raudus- ja hieskoivua. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kasvatettavia puulajeja ovat siperianlehtikuusi, haapa, hybridihaapa, tervaleppä sekä jalot lehtipuut eli tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera. Puulajeja kasvatetaan kunkin puulajin luontaisilla kasvupaikoilla. Metsän voi uudistaa myös muulla puulajilla, mutta silloin on metsälain mukaan esitettävä uudistushakkuuta edeltävässä metsänkäyttöilmoituksessa selvitys puulajin kasvatuskelpoisuudesta ja alkuperän soveltuvuudesta uudistettavan alueen olosuhteisiin. Eri puulajien kasvattaminen tai säästäminen sekapuustona on perusteltua ja monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeää myös epätyypillisillä kasvupaikoilla. Samasta syystä eri puulajien monipuolinen käyttö metsänuudistamisessa ja sekapuustoisuuden suosiminen on tärkeää. Jalojen lehtipuiden menestyminen edellyttää sekä ilmastolta että maaperältä erityisen suotuisia olosuhteita. Niitä voi kasvattaa yksittäisinä maisemapuina myös levinneisyysalueensa ulkopuolella. Jalot lehtipuut edellyttävät usein intensiivistä hoitoa ja suojausta tuhoja vastaan erityisesti nuoruusvaiheessaan. Ulkomaisia puulajeja ei tule viljellä kuin erikoistapauksissa, kuten tutkimustoiminnassa tai kasvatuksessa erityiskäyttöön ja silloinkin pienialaisesti ja varovaisuutta noudattaen, etteivät vieraat puulajit pääse leviämään luontoon. Metsäsertifiointi rajoittaa vierasperäisten puulajien käyttöä PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsänuudistamisessa käytetään Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvia puulajeja erityistapauksia lukuun ottamatta. Siperianlehtikuusi rinnastetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluviin puulajeihin. Erityistapauksia ovat muun muassa puisto- ja taajamametsiköiden perustaminen, joulukuusten kasvatus ja havujen tuotanto, maiseman hoidon tai kulttuuriympäristön säilymisen vuoksi istutetut metsiköt ja puut sekä hybridihaavan viljely.FSC-sertifiointi rajoittaa myös vierasperäisten puulajien käyttöä ja edellyttää metsänomistajalta muun muassa käytön dokumentointia. Vaihtoehtona viljely tai luontainen uudistaminen Jaksollisessa metsänkasvatuksessa voi metsikön uudistaa joko viljellen tai luontaisesti. Kummallakin menetelmällä voidaan saavuttaa hyvä tulos, mikäli valittu menetelmä sopii kohteelle. Luontainen uudistaminen on halvin tapa uudistaa metsikkö. Viljelytyö sekä siihen tarvittavat siemenet ja taimet lisäävät uudistamisen kustannuksia, mutta viljelyyn investoimalla uudistamisen nopeus ja varmuus paranevat. Jalostettuja siemeniä tai taimia käyttämällä puiden kasvua ja laatuominaisuuksia voidaan parantaa. Viljely Metsää voidaan viljellä joko kylvämällä tai istuttamalla. Istutus on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi. Kylvö on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön. Taimikkovaiheessa tiheänä kasvaneiden männyntaimien oksat jäävät ohuiksi, ja alaoksien kuivuminen alkaa varhaisessa vaiheessa. Kun kylvöön käytetään jalostettua tai valikoitua siementä, saadaan aikaan laadultaan ja kasvultaan parempi puusto luontaiseen uudistamiseen verrattuna. Alkuvuosinaan tiheässä kasvava kylvötaimikko kestää hirvituhoja istutustaimikkoa paremmin. Kylvö ei onnistu viljavilla mailla, joilla pintakasvillisuuden&nbsp;kilpailu on voimakasta. Kylvö ei myöskään onnistu hienojakoisilla mailla, joilla rouste voi nostaa sirkkataimia maasta. Korkea päätehakkuupuuston määrä ennustaa heikkoa kylvötulostaMännyn konekylvön osalta on saatu viitteitä, että kylvöalalle syntyvien taimien määrä laskee päätehakkuutilavuuden kasvaessa. Havaintona on, että kylvötulos heikkenee huomattavasti päätehakkuutilavuuden ylittäessä 260 m³/ha. Tällaisilla kohteilla istutus on kylvöä varmempi uudistamiskeino. Luontainen uudistaminen Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö. Viljelymateriaalin alkuperä Metsänviljelyaineiston mukana tulee olla etiketti, josta löytyy kantatodistuksen koodi ja tietoa taimien laadusta ja alkuperästä. Ostajan on syytä varmistaa myyjältä, että hän saa tarvittavat tiedot, ja että siemenet tai taimet ovat alkuperältään juuri hänen uudistusalallensa soveltuvia ja laadukkaita. Näistä asioista huolehtivat myös vastuullinen taimien ja siementen tuottaja ja niiden myyjä. Lisätietoja:&nbsp;Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa Taimietiketti kertoo taimierälle soveltuvan käyttöalueen ja taimien jalostusasteen. Metsänomistajan on suositeltavaa säilyttää etikettien tiedot. Niille on tarvetta erityisesti silloin, jos taimierässä ilmenee myöhemmin ongelmia. Metsän uudistaminen turvemailla Soilla ojituksen jälkeen syntynyt&nbsp;ensimmäinen&nbsp;puusukupolvi&nbsp;ja metsän uudistamisen&nbsp;jälkeinen&nbsp;toinen&nbsp;puusukupolvi&nbsp;ovat metsänkasvatuksen kannalta erilaisia.&nbsp;Ensimmäisen puusukupolven&nbsp;suopuustot ovat rakenteeltaan vaihtelevia, mikä vaikuttaa niiden&nbsp;käsittelyyn.&nbsp;Ajan myötä myös&nbsp;suon&nbsp;vesi- ja ravinnetalous muuttuvat mahdollisten kunnostusojitusten ja turpeen tiivistymisen vuoksi. Istutettu kuusentaimi mättäässä. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.

Metsänviljelyn onnistumisen edellytyksenä on käyttää kasvupaikalle sopivaa puulajia sekä alueelle sopivaa puu- ja taimimateriaalia. Lisäksi istutustiheys, istutuspaikan valinta ja taimien oikein tehty varastointi ovat onnistuneen istutuksen perusta.

Kaistalehakkuu on uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Menetelmä sopii luontaisesti hyvin taimettuville kohteille, joilla reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.

Metsänviljelyn toimenpide. Kylvöä käytetään männyn ja rauduskoivun viljelyssä.

Kylvön onnistumisen edellytyksenä on uudistamista haittaavan puuston raivaaminen, hyvä maanmuokkaus ja maaperän riittävä kosteus. Kylvö on kustannustehokkainta tehdä maanmuokkauksen yhteydessä, jolloin siemenet leviävät tuoreeseen muokkausjälkeen. Kylvö tehdään yleensä koneellisesti metsä-äkeeseen liitetyn kylvölaitteen avulla.

Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan, mistä se on otettu. Pohjalle jää yksinkertainen humuskerros. Maata ei saisi liioin vyöryä muokkauspisteen ulkopuolelle. Kivennäismailla maata voi myös ottaa humuskerroksen alta ja pudottaa sen samaan kohtaan humuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.

Kääntömätästys sopii keskikarkeille kivennäismaille ja turvemaille. Se tuottaa laakeita ja hieman kuopan reunan yläpuolelle yltäviä kivennäismaa- tai turvepintoja. Vesitalouden on oltava kunnossa kohteilla, joissa käytetään kääntömätästystä.

Mätäs tehdään laikusta saatavasta maasta kääntämällä pintamaata niin, että mättään alle jää kaksinkertainen humuskerros ja sen päälle tulee 5–10 cm paksu kivennäismaakerros. Turvemailla mätäs tehdään vastaavasti kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm. Istutuksessa taimipaakun tulee ylettyä humukseen.

Laikkumätästys sopii keskikarkeille ja hienojakoisille kivennäismaille sekä ojitetuille turvemaille, joilla kuivatus on kunnossa. Jatkuvatoimisessa laikkumätästyksessä uudistusalan maanmuokkaus tapahtuu automaattisesti muokkauskoneen liikkuessa. Jatkuvatoiminen laikkumätästys on moninkertaisesti tuottavampaa verrattuna kaivinkoneella tehtyyn mätästykseen.

Laikutus on maanpintaa paljastava maanmuokkausmenetelmä. Kylvöä tai luontaista uudistamista varten tehdyssä laikutuksessa muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Istutusta varten tehdyssä ei pintaan saisi jäädä humusta.

Kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla kivennäismaa paljastetaan laikuittain poistamalla pääosa humuskerroksesta maan pinnalta. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Laikkuja tulee tehdä 4 000–5 000 kappaletta hehtaarille riittävän taimitiheyden saavuttamiseksi.
Istutuskohteilla laikutus sopii maanmuokkausmenetelmänä samoille kohteille kuin äestys. Kaivinkoneella tehtävä laikutus sopii äestystä paremmin kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville kohteille. Menetelmä ei sovi turvemaille muokattaessa istutusta varten.
Istutusta varten tehtävässä laikutuksessa humus poistetaan kivennäismaan pintaa myöten, niin että puhdas humuksesta vapaa kivennäismaa paljastuu. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Istutuskohta on keskellä laikkua. Laikkuja tehdään vähintään istutustiheyttä vastaava määrä.

Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan metsän uudistamista käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää.

Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö.

Mätästys on maanmuokkaustoimenpide. Mätästys voidaan toteuttaa kääntömätästyksenä, naveromätästyksenä, laikkumätästyksenä tai ojitusmätästyksenä.

Naveromätästys on sopiva muokkausmenetelmä hienojakoisilla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja viljavilla turvemailla, joilla turve on puu- ja saraturvetta. Naveromätästyksen käytön edellytys on, että turvemailla peruskuivatus on kunnossa ja kivennäismailla on vain lievää kuivatustarvetta. Mätäs tehdään matalasta 30–50 cm syvästä naverosta saatavasta maasta. Mättäät tehdään laakeiksi, 10–20 cm korkeiksi ja 60–80 cm leveiksi.

Naveroiden tehtävänä on ohjata pintavesiä sekä tarjota maa-ainesta mättäiden tekemiseen. Tarkoituksena ei ole kuivattaa aluetta eikä laskea pohjaveden pintaa. Menetelmää käytetään usein täydentävänä maanmuokkausmenetelmänä esimerkiksi uudistusaloilla, joissa vain osa alueesta on veden vaivaamaa tai joissa tehdään samalla kunnostusojitus. Menetelmä sopii hyvin myös kivisille viljaville kivennäismaille, joilla laikkumätästys ei onnistu.

Pystykarsinta on kuolleiden ja elävien oksien karsintaa kasvatettavista puista. Tavoitteena on lisätä arvokkaiden oksattomien tyvitukkien määrää hyvälaatuisissa metsiköissä ja parantaa metsikön taloudellista tuottoa.

Karsinnassa poistetaan oksat tyvitukin alueelta, jolloin oksakohtien umpeenkasvun jälkeen puuhun alkaa muodostua oksatonta puuainesta. Pystykarsintaa tehdään pääasiallisesti männiköissä ja rauduskoivikoissa. Parhaat lähtökohdat karsinnalle ovat Etelä- ja Väli-Suomen hyväkasvuisissa männiköissä, joissa hyvälaatuisia tyvitukkeja voidaan tuottaa karsinnalla ja harvennuksilla suhteellisen lyhyellä kiertoajalla.

Sekametsän perustaminen kuusi-koivu-, mänty-kuusi- ja kuusi-koivu-mäntysekoituksesta. Sekametsässä kasvaa kahta tai useampaa puulajia. Puusto voi koostua pelkästään havu- tai lehtipuustosta tai niiden sekoituksesta. Sekametsässä metsikön pääpuulajin osuus on korkeintaan 75 prosenttia.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuu. Männikössä siemenpuiksi jätetään 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivikon uudistamisessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuu tehdään ennen hyvää siemensatoa. Siemenpuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

**Männyn siemenpuuhakkuu (jatkuvan kasvatuksen hakkuu)**

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaisen uudistamisen hakkuu. Se tehdään kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa suojuspuita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille, mahdollisuuksien mukaan myös mäntyjä ja koivuja.

Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään kuusen luontaista taimettumista ja vahvistetaan varttuneen puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Suojuspuiden poisto on ylispuiden poistoa, ja siinä suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.

Säästöpuut ovat hakkuissa talousmetsään pysyvästi jätettäviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuiden jättäminen talousmetsiin lisää vanhojen ja kookkaiden elävien puiden ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puulajien määrää. Säästöpuista tulee ajan saatossa lahopuuta, jota ei korjata pois metsästä.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
- Monipuolistavat metsikön rakennetta
- Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
- Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
- Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
- Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
- Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
- Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
- Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
- Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

Uudistushakkuissa korjataan nykyisen puusukupolven tuottamaan puuta ja valmistellaan uuden puusukupolven syntyä uudistamalla metsä joko luontaisesti tai viljellen. Uudistushakkuulla tarkoitetaan puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan avoimeksi uuden puuston aikaansaamiseksi. Uudistusalalle voidaan jättää tarvittaessa säästö-, siemen- tai suojuspuita.

Verhopuuhakkuu on hallanaroille kasvupaikoille tarkoitettu uudistushakkuu, jossa tähdätään kuusen luontaiseen uudistamiseen. Metsikköön jäävän mänty- tai lehtiverhopuuston on tarkoitus suojella kuusentaimia hallalta.

Jos luontaisesti syntynyttä taimiainesta ei ole riittävästi, taimikkoa täydennetään kuusen istutuksella. Tavallisesti verhopuustoa harvennetaan, kun kuusen taimet ovat 1–2 metrin pituisia. Loppu verhopuusto poistetaan, kun taimikko on 3–4-metristä.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Ylispuiden poisto (ylispuuhakkuu) on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen alalta. Myös verhopuuston poisto kaksijaksoisesta metsiköstä on ylispuiden poistoa.

Siemen- ja suojuspuut tai itsestään taimettuneen metsikön ylispuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Ylispuiden poistossa tuhoutuu lähes aina taimia. Vauriot ovat sitä suuremmat, mitä pidempään hakkuuta viivytetään. Taloudellisesti on kannattavinta poistaa ylispuut taimikon päältä yhdellä kerralla.

Äestyksessä paljastetaan kevyesti kivennäismaata. Menetelmä sopii karkeille ja keskikarkeille maille eli vettä läpäiseville maille. Äestys ei sovi turvemaille.

Äestyksessä kylvöä tai luontaista uudistamista varten kivennäismaa paljastetaan, mutta muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Äesjälkeä tarvitaan 4 000–5 000 metriä hehtaarille, jotta syntyy riittävästi hyviä itämiskohtia.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

Uudistushakkuu on tasaikäisenä kasvatettavan metsikön viimeinen toimenpide, jossa valtaosa puustosta hakataan ja tilalle perustetaan uusi puusukupolvi. Uudistushakkuu voidaan tehdä uudistuskypsälle metsikölle, jonka jatkokasvattaminen ei ole metsänomistajalle enää perusteltua.
Uudistushakkuun toteutukseen on erilaisia vaihtoehtoja. Uudistushakkuussa poistetaan alalta lähes kaikki puusto, mutta samalla huolehditaan myös maiseman- ja luonnonhoidon toteutuksesta.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kasvatettavat puulajit

Metsät uudistetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvilla puulajeilla niin, että kasvupaikalle saadaan kohtuullisessa ajassa tuottava, terve ja täystiheä metsä.
Mänty, kuusi ja kivennäismailla rauduskoivu ovat taloudellisesti kasvatuskelpoisimmat puulajimme. Muita puulajeja voidaan kasvattaa sekapuustona silloin, kun pääpuulajien muodostama puusto muutoin jäisi aukkoiseksi. Havumetsiin suositellaan aivan karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta ympäristö- ja maisemasyistä lehtipuusekoitusta. Mäntyvaltaisissa metsissä kuusi on riistan- ja luonnonhoidon kannalta tärkeä sekapuu. Uudistettavaksi puulajiksi valitaan niitä puulajeja, jotka parhaiten vastaavat metsänomistajan omaa tavoitetta metsän kasvatuksessa.
Myös haavan ja hybridihaavan, lehtikuusen, tervalepän, visakoivun ja jalojen lehtipuiden kasvatus niille sopivilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Niiden kasvatus voi kuitenkin edellyttää metsänomistajalta osaamista ja suurempia investointeja metsän uudistamiseen ja hoitoon kuin havupuiden ja koivujen kasvatus.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Puulajin valinta

Metsänkasvatuksessa suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti kuusta, mäntyä, raudus- ja hieskoivua. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kasvatettavia puulajeja ovat siperianlehtikuusi, haapa, hybridihaapa, tervaleppä sekä jalot lehtipuut eli tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera. Puulajeja kasvatetaan kunkin puulajin luontaisilla kasvupaikoilla.
Metsän voi uudistaa myös muulla puulajilla, mutta silloin on metsälain mukaan esitettävä uudistushakkuuta edeltävässä metsänkäyttöilmoituksessa selvitys puulajin kasvatuskelpoisuudesta ja alkuperän soveltuvuudesta uudistettavan alueen olosuhteisiin.
Eri puulajien kasvattaminen tai säästäminen sekapuustona on perusteltua ja monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeää myös epätyypillisillä kasvupaikoilla. Samasta syystä eri puulajien monipuolinen käyttö metsänuudistamisessa ja sekapuustoisuuden suosiminen on tärkeää.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Puulajin valinta

**Metsäsertifiointi rajoittaa vierasperäisten puulajien käyttöä**

**Jalojen lehtipuiden** menestyminen edellyttää sekä ilmastolta että maaperältä erityisen suotuisia olosuhteita. Niitä voi kasvattaa yksittäisinä maisemapuina myös levinneisyysalueensa ulkopuolella. Jalot lehtipuut edellyttävät usein intensiivistä hoitoa ja suojausta tuhoja vastaan erityisesti nuoruusvaiheessaan.
**Ulkomaisia puulajeja** ei tule viljellä kuin erikoistapauksissa, kuten tutkimustoiminnassa tai kasvatuksessa erityiskäyttöön ja silloinkin pienialaisesti ja varovaisuutta noudattaen, etteivät vieraat puulajit pääse leviämään luontoon.

- **PEFC**-sertifiointi edellyttää, että metsänuudistamisessa käytetään Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvia puulajeja erityistapauksia lukuun ottamatta. Siperianlehtikuusi rinnastetaan Suomen luontaiseen lajistoon kuuluviin puulajeihin. Erityistapauksia ovat muun muassa puisto- ja taajamametsiköiden perustaminen, joulukuusten kasvatus ja havujen tuotanto, maiseman hoidon tai kulttuuriympäristön säilymisen vuoksi istutetut metsiköt ja puut sekä hybridihaavan viljely.
- **FSC**-sertifiointi rajoittaa myös vierasperäisten puulajien käyttöä ja edellyttää metsänomistajalta muun muassa käytön dokumentointia.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Vaihtoehtona viljely tai luontainen uudistaminen

Jaksollisessa metsänkasvatuksessa voi metsikön uudistaa joko viljellen tai luontaisesti. Kummallakin menetelmällä voidaan saavuttaa hyvä tulos, mikäli valittu menetelmä sopii kohteelle.
Luontainen uudistaminen on halvin tapa uudistaa metsikkö. Viljelytyö sekä siihen tarvittavat siemenet ja taimet lisäävät uudistamisen kustannuksia, mutta viljelyyn investoimalla uudistamisen nopeus ja varmuus paranevat. Jalostettuja siemeniä tai taimia käyttämällä puiden kasvua ja laatuominaisuuksia voidaan parantaa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Viljely

Metsää voidaan viljellä joko kylvämällä tai istuttamalla. Istutus on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi.
Kylvö on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön. Taimikkovaiheessa tiheänä kasvaneiden männyntaimien oksat jäävät ohuiksi, ja alaoksien kuivuminen alkaa varhaisessa vaiheessa. Kun kylvöön käytetään jalostettua tai valikoitua siementä, saadaan aikaan laadultaan ja kasvultaan parempi puusto luontaiseen uudistamiseen verrattuna. Alkuvuosinaan tiheässä kasvava kylvötaimikko kestää hirvituhoja istutustaimikkoa paremmin. Kylvö ei onnistu viljavilla mailla, joilla pintakasvillisuuden kilpailu on voimakasta. Kylvö ei myöskään onnistu hienojakoisilla mailla, joilla rouste voi nostaa sirkkataimia maasta.
**Korkea päätehakkuupuuston määrä ennustaa heikkoa kylvötulosta**Männyn konekylvön osalta on saatu viitteitä, että kylvöalalle syntyvien taimien määrä laskee päätehakkuutilavuuden kasvaessa. Havaintona on, että kylvötulos heikkenee huomattavasti päätehakkuutilavuuden ylittäessä 260 m³/ha. Tällaisilla kohteilla istutus on kylvöä varmempi uudistamiskeino.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Luontainen uudistaminen

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Viljelymateriaalin alkuperä

Metsänviljelyaineiston mukana tulee olla etiketti, josta löytyy kantatodistuksen koodi ja tietoa taimien laadusta ja alkuperästä. Ostajan on syytä varmistaa myyjältä, että hän saa tarvittavat tiedot, ja että siemenet tai taimet ovat alkuperältään juuri hänen uudistusalallensa soveltuvia ja laadukkaita. Näistä asioista huolehtivat myös vastuullinen taimien ja siementen tuottaja ja niiden myyjä.
Lisätietoja: [Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p2607)

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Metsän uudistaminen turvemailla

Soilla ojituksen jälkeen syntynyt ensimmäinen puusukupolvi ja metsän uudistamisen jälkeinen toinen puusukupolvi ovat metsänkasvatuksen kannalta erilaisia. Ensimmäisen puusukupolven suopuustot ovat rakenteeltaan vaihtelevia, mikä vaikuttaa niiden käsittelyyn. Ajan myötä myös suon vesi- ja ravinnetalous muuttuvat mahdollisten kunnostusojitusten ja turpeen tiivistymisen vuoksi.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Ennakointi hyödyllistä

Uudistamista on syytä ennakoida jo hyvissä ajoin ennen päätehakkuuta, koska valittu uudistamistapa vaikuttaa päätehakkuun toteutukseen. Uudistamisketjua valittaessa on syytä ottaa huomioon koko kasvatusketju. Metsänhoitosuositusten mukaiset menetelmät ovat yleensä myös kannattavuudeltaan parhaita.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Menetelmä kasvupaikan mukaan

Karuilla kohteilla puuston kehitys on hidasta. Koska hakkuista saatavat tulot ajoittuvat kauaksi uudistamishetkestä, kalliiden menetelmien, kuten istutuksen, käyttö ei ole kannattavaa. Tavallisesti karut kasvupaikat uudistuvat luontaisesti hyvin.
Metsänviljely on osoittautunut varmaksi metsänuudistamistavaksi, joka tuottaa nopeasti uuden puuston. Viljavilla kohteilla viljely lisää puun tuotosta ja lyhentää uudistamisvaiheen kestoa niin paljon, että suurempi investointi on perusteltua. Viljelyssä kannattaa käyttää jalostettua siementä, kun sitä on saatavilla. Esimerkiksi jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna yli 25 prosenttia korkeamman nettotulojen nykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö.
Halpa mutta sopimaton menetelmä lisää kustannuksia. Esimerkiksi rehevämmillä kohteilla äestys aiheuttaa kokonaisuudessaan mätästystä suuremmat kustannukset, koska se lisää merkittävästi taimikonhoitotarvetta. Menetelmän sopivuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös siihen liittyvät epäonnistumisriskit kyseisellä kasvupaikalla.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Metsänuudistamisen kannattavuutta varmistavia keinoja

- Valitse kohteelle parhaiten sopiva metsänuudistamismenetelmä metsänhoidon suositusten mukaisesti.
- Hyödynnä olemassa oleva alikasvos, kun se on hyvälaatuista ja sitä on riittävästi.
- Pyri uudistamaan heti päätehakkuun jälkeen, jotta uusi kasvuisa metsä syntyy nopeasti eikä pintakasvillisuus ehdi vallata alaa.
- Seuraa uuden taimikon kehitystä ja huolehdi taimikon varhaishoidosta.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuivahkon kankaan eri uudistamistapojen kannattavuus, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.)

Kuivahkon kankaan männikkö suositellaan uudistettavaksi kylväen tai luontaisesti, jolloin taimikko muodostuu tiheäksi ja mäntyjen oksat jäävät ohuiksi. Istutustaimikko jää yleensä heikkolaatuisemmaksi ja harvemmaksi luontaisesta taimitäydennyksestä huolimatta. Alla olevassa esimerkkilaskelmassa ei ole otettu huomioon puustojen välisiä laatueroja.
Luontaisessa uudistamisessa siemenpuut jäävät kasvamaan muutamaksi vuodeksi uudistusalalle. Siemenpuihin sitoutuu pääomaa, mutta toisaalta ne tuottavat myös arvokasta tukkipuuta. Esimerkkilaskelmassa on oletettu, että tuuli kaataa 20 % siemenpuista ja että ne jäävät korjaamatta. Kasvatusketjun tuottama nettotulojen nykyarvo on laskettu toistamalla toimenpideketjua, joka alkaa uudistusalan raivauksesta ja päättyy siemenpuuhakkuuna tehtävään päätehakkuuseen. Esimerkissä tarkastellaan kuivahkon kankaan männikköä Saarijärvellä, jonka metsänomistaja on päättänyt uudistaa. Pystypuuston arvo on 13 000 euroa/ha, joka saadaan välittömänä puunmyyntitulona, jos alue avohakataan. Siemenpuuhakkuussa välittömät puunmyyntitulot jäävät avohakkuuta pienemmiksi. Jätettävien siemenpuiden arvoksi on arvioitu 1 380 euroa/ha, joten tuloksi jää 11 620 euroa/ha.
Päätöshetkellä arvioidaan kaikki päätöksen jälkeen syntyvät tulot ja menot, myös päätehakkuusta saatavat tulot, ja etsitään ratkaisu, joka tuottaa mahdollisimman korkean nettotulojen nykyarvon. Välittömät puunmyyntitulot ovat luontaisessa uudistamisessa pienemmät ja siksi metsänviljelystä muodostuu kannattavampi vaihtoehto vaikkakin siemenpuuhakkuu tuottaa korkeamman paljaan maan arvon kolmen ja neljän prosentin tuottovaatimuksella.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuivahkon kankaan eri uudistamistapojen kannattavuus, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.)

### Esimerkki Saarijärveltä

##  [Uudistamistapojen kannattavuusvertailu taulukkona](/fi/node/1446)

Table
| Laskentakorko |   | 2 % | 2 % | 2 % | 3 % | 3 % | 3 % | 4 % | 4 % | 4 % |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
|   |   | Istutus | Kylvö | Luont. | Istutus | Kylvö | Luont. | Istutus | Kylvö | Luont. |
| Paljaan maan arvo, €/ha |   | 1998 | 2168 | 1573 | 204 | 449 | 714 | -645 | -320 | 381 |
| Välitön puunmyyntitulo |   | 13000 | 13000 | 11620 | 13000 | 13000 | 11620 | 13000 | 13000 | 11620 |
| Summa |   | 14998 | 15168 | 13193 | 13204 | 13449 | 12334 | 12355 | 12680 | 12001 |
| Kiertoaika, vuotta |   | 78 | 94 | 115 | 73 | 84 | 100 | 68 | 79 | 95 |
| Toimenpide | Vuosi | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta |
| Hallintokulut, €/ha |   | -11/v |   |   | -11/v |   |   | -11/v |   |   |
| Uudistustyöt, €/ha |  | -1112 | -567 | -369 | -1112 | -567 | -369 | -1112 | -567 | -369 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 4 | -319 |   |   | -319 |   |   | -319 |   |   |
|   | 5 |   | -319 | -319 |   | -319 | -319 |   | -319 | -319 |
| Ylispuiden poisto | 5 |   |   | 1379 |   |   | 1379 |   |   | 1379 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 14 | -465 |   |   | -465 |   |   | -465 |   |   |
|   | 15 |   | -465 |   |   | -465 |   |   | -465 |   |
|   | 20 |   |   | -465 |   |   | -465 |   |   | -465 |
| Ensiharvennus, €/ha | 33 | 555 |   |   | 555 |   |   | 555 |   |   |
|   | 39 |   | 785 |   |   | 785 |   |   | 785 |   |
|   | 50 |   |   | 745 |   |   | 745 |   |   | 745 |
| Toinen harvennus, €/ha | 48 | 2445 |   |   | 2445 |   |   | 2445 |   |   |
|   | 54 |   | 2470 |   |   | 2470 |   |   | 2470 |   |
|   | 80 |   |   | 3040 |   |   | 3040 |   |   | 3040 |
| Kolmas harvennus, €/ha | 69 |   | 2830 |   |   | 2830 |   |   | 2830 |   |
| Päätehakkuu, €/ha | kiertoaikana | 14345 | 12790 | 9225 | 12680 | 10700 | 6520 | 10850 | 8575 | 5440 |

Metsänuudistaminen on yleensä koko kiertoajan kallein investointi jaksollisessa kasvatuksessa. Sillä on myös pitkäaikaiset vaikutukset puuston koko kiertoajan kehitykseen ja metsästä saataviin tuloihin. Uudistamisella pyritään saamaan aikaan taimikko, josta kehittyy hyvälaatuinen, kasvupaikan kasvuedellytykset hyödyntävä puusto. Uudistamisen jälkeen ensimmäiset tulot saadaan vasta 25–50 vuoden kuluttua.

Metsänuudistamisessa käytetään kotimaisia puulajeja niiden luontaisilla kasvupaikoilla. Kun kasvupaikka antaa edellytykset useiden puulajien kasvulle, riistapainotteisessa metsänkäsittelyssä on suositeltavaa pyrkiä siihen, että kussakin metsikössä on vähintään kolmea puulajia jokaisen metsänhoitotoimenpiteen jälkeen. Tällä menettelyllä turvataan yhtä aikaa usealle eri riistalajille ravintoa vuoden eri aikoina. Vähemmistöpuulajeja tulisi olla yhteensä vähintään 25 % kokonaispuustosta, jotta ravintoa ja suojaa riittäisi eri vuodenaikojen tarpeisiin.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Mänty

Metso syö talvella etupäässä männynneulasia, ja mänty on sille puulajeista selvästi tärkein. Mäntyä, josta metso on syönyt neulasia, kutsutaan hakomispuuksi. Se on usein vanha, kitukasvuinen tai jollain tavoin vahingoittunut puu. Hakomispuun tunnistaa harsuuntuneesta latvustosta ja puun juurella olevista jätöksistä.
Hakomismäntyjä löytyy alueilla, joilla metsot talvehtivat. Talvella metsot syövät tavallisesti männyissä, jotka ovat muista puista erillään ja joista on hyvät mahdollisuudet tähystää. Täysikasvuisissa männyissä, joissa metsot ruokailevat talvella, neulasmäärän väheneminen on harvoin enemmän kuin 35 %. Puu toipuu neulasmäärän vähenemisestä.
Mänty on hirven kannalta varsinkin talvisaikaan tärkeää ravintoa. Lehtipuiden varjostamat männyntaimet maistuvat hirvelle erinomaisesti, koska niiden haitta-ainepitoisuudet ovat alhaisempia ja oksat hennompia.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusi

Kuusen merkitys riistakannoille korostuu sen toimiessa tärkeimpänä alikasvoksena metsäkanalintujen ja muun riistan suojana. Kuusikon uudistamisvaiheessa metsänomistaja voi jättää alikasvosryhmiä eli eri-ikäisten kuusen taimien ryhmiä uudistusalalle. Terhakka alikasvosryhmä syntyy tyypillisesti kosteaan painanteeseen, jolloin ryhmässä saattaa kasvaa koivujen lisäksi myös esimerkiksi paatsamaa.
Riistaa painottavan metsänomistajan kannattaa huolehtia, että kuusikoissa on riittävästi valoa lehtipuustolle ja että sekapuustoisuutta suositaan metsänhoitotoimenpiteissä metsänkäsittelyn eri vaiheissa.
Isommat kuuset tarjoavat oksistossa piiloutumispaikkoja monille riistalintulajeille ja maan pintaa myötäilevät leveäoksaiset kuuset puolestaan tarjoavat suojapaikkoja myös riistanisäkkäille.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Hieskoivu ja rauduskoivu

Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa harkita koivukuvioiden kasvattamista esimerkiksi runsasravinteisilla mailla, turvemailla tai peltoja metsittämällä. Lisäksi metsänomistajan kannattaa kasvattaa hies- ja rauduskoivua täydentävinä puulajeina havupuuvaltaisissa metsiköissä. Koivuryhmiä suositellaan riistan vuoksi kasvatettavaksi uudistusalojen ja taimikoiden sekä luontaisten aukeiden, kuten peltojen ja vesistöjen reunoilla. Riistan lisäksi lehtipuukarikkeesta hyötyy myös metsämaan ravinnetalous.
Hies- ja rauduskoivujen urvut eli hedenorkot ja silmut ovat teeren tärkein talviravinto. Muutaman aarin tai jopa hehtaarin kokoiset koivikot tarjoavat teerelle lajin kaipaamaa näköalapaikkaa. Koivuryhmät, joista on avoimia näkymiä, palvelevat tehokkaasti teeriparvien ruokailua talvella. Teeriparvet tarvitsevat elinalueellaan useita sopivia kohteita, joissa ruokailla lyhyiden talvipäivien aikana. Sopivia paikkoja koivuryhmille ovat kumpareet tai rinteet sekä kuvioiden reunat, joilta ruokailevien teerien on helppo havaita mahdolliset saalistajat. Puunkorjuun ja -kasvatuksen kannattavuuden näkökulmasta ruokailupuuryhmät sopivat erityisen hyvin paikkoihin, joissa olosuhteet eivät tue laadukkaan havutukin tuottamista, esimerkiksi Pohjois-Suomen metsiköissä pysyvästi avointen alueiden reunoille.
Pyy viihtyy suojaa tarjoavissa koivutiheiköissä, esimerkiksi kannoista syntyneessä vesaikossa ja lepikoissa, joista se saa ravinnoksi lepän ja koivujen urpuja ja silmuja. Monien muidenkin riistalajien kannalta koivu on erittäin tärkeä puulaji. Esimerkiksi hirvieläimille ja metsäjänikselle koivikot tarjoavat ruokaa ja suojaa.

Pohjois-Suomessa rauduskoivu on harvalukuisempi, mutta erityisen arvokas riistalle. Teeri ja jopa pyyparikin jää talvehtimaan pienen rauduskoivuesiintymän turvin alueelle. Isot rauduskoivut ovat Pohjois-Suomessa riistaa suosiva valinta uudistusalan säästöpuina.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Harmaaleppä ja tervaleppä

Riistalajeista pyy viihtyy talvisin ravinnon saannin vuoksi metsissä, joissa on nuorta leppää tai koivua vähintään satoja runkoja. Lepän urvut ovat pyyn keskeistä talviravintoa. Pyy on paikkauskollinen, ja siksi pienimittakaavaisilla metsänhoitotoimenpiteillä voidaan suoraan suosia sen elinympäristöjä. Pyy on kiitollinen jo pienestä leppäalasta, joten riistaa painottavan metsänomistajan on helppo luoda pyylle mieluisia metsiköitä. Pyy on selvästi tiheikköjen asukki ja vaatii elinympäristöltään suojaa. Sen eloonjäämisstrategia - toisin kuin esimerkiksi teeren - on piiloutuminen. Pyyn elinympäristön hoitoon kannattaa keskittyä sellaisilla maapohjilla, joilla leppä kasvaa vähintään kohtuullisesti.
Tervalepälle suotuisia kasvupaikkoja ovat varsinkin rantametsät. Tervaleppä menestyy kosteilla runsasravinteisilla tulvamailla ja viljavilla turvemailla sekä kosteilla multavilla lehtomailla. Puronvarsien ja erilaisten vaihettumisvyöhykkeiden lepät olisi hyvä osittain säästää hakkuun yhteydessä, esimerkiksi keskittämällä säästöpuuryhmä vaihettumisvyöhykkeelle. Parhaiten lepät palvelevat pyytä nuorissa kuusikoissa, mutta myös sopivan sulkeutuneissa männyn taimikoissa ja nuorissa männiköissä.
Kuusikoissa kasvavat tiheät leppäryhmät tulisi säästää pyylle. Aukkoisuudella luodaan lisävaloa, jolloin lepikon kasvu saa vauhtia. Myös puronreunat ja reunapuuna kasvava leppä sopii pyylle.

Leppä on riistalle tärkeä myös sekametsissä ja säästöpuuna. Järeällä lepällä (sekä harmaa- että tervalepällä) on pyyn elinympäristöä parantavan vaikutuksen lisäksi myös muuta arvoa, kuten monimuotoisuuden edistäjänä ja maata rehevöittävä vaikutus. Suorat järeät leppärungot ovat myös oiva ainespuu huonekalu- ja sisustusmateriaaliksi. Järeän puun tuottamista kannattaa harkita alueilla, joista korjuu on helppoa, esimerkiksi metsäautoteiden varsilla.
Hyvin muokatuille alueille leppää ilmaantuu joskus runsaastikin. Jo taimikonhoitovaiheessa on hyvä valita alalta kehitettäväksi jätettävät leppäryhmät. Valoisuuden kannalta otollisia paikkoja leppäryhmille löytyy metsiköiden reunoilta, esimerkiksi purojen, vesistöjen, metsäautotien tai pellon reunasta. Ryhmät harvennetaan siten, että latvukset saavat tilaa kehittyä. Muutama leppä ryhmässään ja muutamakin ryhmä hehtaaria kohden on pyyn kannalta riittävä. Pyy tarvitsee vierekkäin sekä suojan että ravintopaikan, joten leppäryhmän laatua parantaa sen yhteyteen säästetty, harventamaton kuusitiheikkö.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Haapa

Haapa on erityisesti metsolle ja yleisesti monimuotoisuuden kannalta tärkeä puulaji. Haapa houkuttelee myös metsäjänistä ja hirvieläimiä. Metso käyttää haavan lehtiä ravintonaan ja myös hirvelle ja metsäjänikselle haapa on erityisen mieluisaa ravintoa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Lehtikuusi

Siperianlehtikuusikossa metso käy mielellään syömässä neulasia syksyisin. Vähäisen esiintyvyyden takia lehtikuusella on vain paikallisesti merkitystä riistalle. Riistaa suosivassa metsätaloudessa pienet lehtikuusimetsiköt ovat suotavia. Lehtikuusi maistuu hyvin myös hirvelle.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Muut lehtipuut

Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut ja pihlajat, ovat hirvieläimille ja metsäjänikselle ja pajut riekolle mieluista ravintoa. Taimikonhoidossa vältetään monipuolisen lehtipuuston ja pensaston tarpeetonta poistamista. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua, jos niiden suosimaa ravintoa on tasaisesti saatavissa. Lehtipuuvaltaiset metsänpohjat lämpenevät keväällä nopeammin kuin havupuumetsät ja alkavat keväällä nopeammin kasvaa heinää ja ruohoja talven rasituksista toipuville riistaeläimille.
Järeäksi kasvatetun pihlajan arvo on suuri sekä taloudellisesti, maisemallisesti että monimuotoisuuden kannalta. Pihlajan kasvattaminen useissa pienehköissä ryhmissä on kannattavaa varsinkin metsäautoteiden varsilla. Nuoret pihlajat ovat hyvää ravintoa sorkkaeläimille ja jänikselle.
Uudistusaloille tulisi jättää puumaiset raidat, sillä ne ovat riekoille ja teerille mieluisia. Metsän monimuotoisuuden kannalta tärkeä raita on arvokas myös metsäjänikselle talviravintona.

Jaloja lehtipuita, tammea, lehmusta, jalavaa, pyökkiä ja pähkinäpensasta kannattaa suosia, sillä ne luovat kasvaessaan rehevän ja monipuolisen pohjakasvillisuuden, josta on hyötyä monille riistalajeille. Vanhojen suurten tammien ympärillä kasvava kilpaileva puusto suositellaan raivattavaksi vähintään 5 metriä laajemmalta alueelta, kuin minkä puun latvus peittää. Tämä aikaansaa puuyksilössä suuren tammenterhojen tuotannon. Tammen ja pyökin terhot kelpaavat ruoaksi valkohäntäpeuralle, metsäkauriille, heinäsorsille ja rusakolle.

Puulajin tai puulajien valinnassa otetaan huomioon kasvupaikan vaatimukset, riistan tarpeet ja luonnonhoidolliset tekijät. Esimerkiksi arvokkaiden luontokohteiden lähiympäristössä voidaan käyttää metsän uudistamisessa samoja puulajeja, joita kasvaa luontokohteessa. Lehdoissa voidaan suosia lehtipuustoa ja erityisesti jaloja lehtipuita havupuuston sijasta.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Luontainen uudistaminen on hitaampaa ja epävarmempaa kuin viljellen uudistaminen. Viljavammilla alueilla uudistaminen viljellen tuottaa nopeasti ja tehokkaasti runsaskasvuisen puuston. Luontainen uudistaminen sopii erityisesti karuimmille paikoille, joilla puuston kasvu on hidasta. Kokonaisuutena tarkasteltuna uudistaminen viljelemällä kasvattaa puuston hiilivarastoa nopeammin kuin luontainen uudistaminen.
Uudistamisessa tehtävä maanmuokkaus parantaa istutustaimien, kylvösiementen ja luontaisesti syntyneiden taimien kasvuoloja ja elossa säilymistä. Maanmuokkaus voi jopa kaksinkertaistaa puuston kasvunopeuden. Karuilla kohteilla puuston kehitys on kuitenkin hidasta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa.
Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 10–35 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Maanmuokkaus voi hetkellisesti vähentää maaperän hiilivarastoa. Pitemmällä aikajaksolla mahdolliset hiilihäviöt maaperästä korvautuvat muokkauksen aikaansaamalla puuston hiilivaraston kasvulla.
Turvemailla vesitalouden huomiointi metsänuudistamisessa on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeää. Toimenpide aiheuttaa vesistöhaittoja ja voimakas kuivuminen lisää turpeen hajoamisesta syntyviä hiilipäästöjä. Ojien kunnostuksessa kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden kunnostaminen on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat kuitenkin mahdollisimman matalina. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.
Turpeen hajoaminen ja siitä johtuvat ilmastoa lämmittävät hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu. Tämän takia kuivatusta on syytä parantaa vain silloin, kun se kohentaa selvästi puuston kasvuoloja. Tällöin puuston lisääntyneen kasvun aikaansaama hiilinielu voi lyhyellä aikajänteellä kompensoida turpeen hajotuksen lisääntymisen aiheuttamia päästöjä.

Etenkin rehevillä, ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla toistuvat kunnostusojitukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä.

Metsänuudistaminen tapahtuu joko luontaisesti tai viljellen. Uuden, hiiltä sitovan puuston aikaansaaminen mahdollisimman nopeasti auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Käyttämällä jalostettua viljelymateriaalia saadaan nopeakasvuisia ja tuhoa kestäviä puustoja. Maanmuokkaus tehostaa monissa tapauksissa uudistumista, mutta sillä voi olla myös haitallisia ilmastovaikutuksia. Turvemailla uudistamisessa on huomioitava myös vesitalous ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

Puulajien valintaan vaikuttaa maaperän ominaisuudet ja kasvupaikkatyyppi muiden vaikuttavien tekijöiden lisäksi. Muuttuvan ilmaston takia uudistamiseen valittavia puulajeja voi tarkastella alla olevien taulukoiden avulla.
Puulajin valinnassa otetaan myös mahdollisuus uudistaminen sekapuustoiseksi.
Lue lisää: [Sekametsän kasvatus - Toteutus | Metsänhoidon suositukset](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/sekametsan-kasvatus/toteutus#section-3255)

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kasvatuksesta

Mänty on valopuu ja kasvaa laadukkaaksi tukkipuuksi kuivahkoilla ja sitä karummilla kankailla sekä turvemaiden rämeillä ja karuissa korvissa. Näillä kasvupaikoilla suositellaan metsikön pääpuulajiksi mäntyä. Mänty sopii pääpuulajiksi myös tuoreille kankaille sekä kasvatettavaksi yhdessä kuusen ja koivun kanssa sekametsikköinä. Ojitetuilla turvemailla ensimmäisen puusukupolven männiköiden laatu vaihtelee, joten kasvatus pitää niissä ratkaista metsikkökohtaisesti.
Mäntytukin laatu riippuu pitkälti puun oksikkuudesta ja oksien paksuudesta sekä lustojen leveydestä. Kasvaessaan harvassa tai liian viljavalla maalla, mänty kehittyy paksuoksaiseksi. Hyvälaatuisen männyn kasvattaminen edellyttääkin, että puusto kasvaa nuoruusvaiheessaan riittävän tiheänä ja hitaasti. Laadukkaan männikön kasvatuksessa puuston riittävällä taimivaiheen tiheydellä pyritään rajoittamaan oksien paksuuskasvua. Toisaalta on otettava huomioon, että mänty ei valopuulajina menesty muiden puiden varjostuksessa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kasvatuksesta

### Männikön uudistamistavat, eteläinen ja keskinen Suomi

##  [Männikön uudistamistavat Eteläinen ja Keskinen Suomi](/fi/node/912)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus | Kylvö | Siemenpuu |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Keskikarkea | P/K |   |   |
| Tuore kangas | Karkea | P |   |   |
| Kuivahko kangas | Hieno | K |   |   |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea |   | P | P |
| Kuivahko kangas | Karkea |   | P | P |
| Kuiva kangas | Keskikarkea |   | P | P/0 |
| Kuiva kangas | Karkea |   |   |  |
| Mustikka-tkg I |   | K |   |   |
| Puolukka-tkg I |   | K | P/K | P/K |
| Puolukka-tkg II |   | K | P/K | P/K |
| Varpu-tkg I ja II |   |   | P/K | 01/P |
Selite: vihreä=suositellaan, keltainen= suositellaan varauksin, 0=muokkaamaton, P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus, K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Vain kohteilla, joissa runsaasti rahkasammalpintoja.

Vihreä=suositellaan
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Vain kohteilla, joissa runsaasti rahkasammalpintoja.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kasvatuksesta

### Männikön uudistamistavat, pohjoinen Suomi

##  [Männikön uudistamistavat Pohjoinen Suomi](/fi/node/913)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus | Kylvö | Siemenpuu |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Keskikarkea | P/K | P2 |   |
| Tuore kangas | Karkea | P | P | P |
| Kuivahko kangas | Hieno | K |   |   |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea |   | P | P |
| Kuivahko kangas | Karkea |   | P | P |
| Kuiva kangas | Keskikarkea |   | P |  |
| Kuiva kangas | Karkea |   |   |  |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | P/K |   |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | P2/K2 |   |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K1 | P1/K1 | P/K |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K | P/K | P/K |
| Varpu-tkg I ja II | Varpu-tkg I ja II |   | P1/K1 |  |
| Varpu-tkg I ja II | Varpu-tkg I ja II |   | P1/K1 | P1 |
Vihreä=suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Sijoituksen tuotto jää alhaiseksi.
2 Heinittymisen riski.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn kylvö

Viljeltäessä mänty uudistetaan yleisimmin kylväen. Näin taimikkoon saadaan edullisesti korkealaatuisen tukkipuun kasvatuksen edellyttämät 4 000–5 000 tainta hehtaarille. Kylvö sopii kuivahkoille ja kuiville kivennäismaille sekä puolukka- ja varputurvekankaille. Jos uudistettavassa puustossa on merkittävästi koivua tai haapaa, joka hakkuun jälkeen vesoittuu voimakkaasti, suositellaan istutusta.
Männyn jalostettua siementä on saatavissa sekä taimitarhoille että metsäkylvöihin Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Korkeammasta hinnastaan huolimatta sitä suositellaan käytettäväksi aina, kun se on mahdollista. Jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna kiertoajan kuluessa yli 25 % korkeamman nettonykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö.
Pohjois-Suomessa uudistusalojen heinittyminen on hitaampaa, joten siellä voidaan kylvää myös maalajiltaan karkeita ja keskikarkeita tuoreita kankaita. Todennäköisesti syntyy myös runsaasti siemensyntyistä lehtipuuta. Taimikon varhaishoito on tällaisella kohteella välttämätöntä tehdä riittävän varhain, yleensä jo viiden vuoden kuluessa kylvöstä. Hienojakoisille maille kylvö ei sovi, koska siellä toistuva pintarousteen muodostuminen nostaa sirkkataimia maasta.

Kylvetty siemen itää muokkaamattomassa maassa huonosti, lukuun ottamatta turvemaiden märkiä rahkasammalpintoja. Sen vuoksi kylvöala on yleensä syytä muokata. Maanmuokkauksella parannetaan olennaisesti siemenen itämisen ja sirkkataimien juurtumisen edellytyksiä. Kylvöä edeltävä muokkaus paljastaa kevyesti kivennäismaata tai pintaturvetta. Kivennäismaiden muokkausmenetelmäksi sopivat parhaiten äestys ja laikutus, turvemaille soveltuvimpia ovat kääntömätästys, laikutus tai pintaturpeen jyrsintä. Kylvö tehdään useimmiten koneellisesti maanmuokkauksen yhteydessä.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn istutus

Männyn istutusta suositellaan viljelymenetelmäksi hienojakoisille kuivahkoille kangasmaille sekä keskikarkeille ja karkeille tuoreille kankaille erityisesti vaihdettaessa puulajia. Samoin mäntyä voidaan viljellä istuttamalla puolukkaturvekankaille ja ohutturpeisille mustikkaturvekankaille. Istutustiheydeksi suositellaan 2 200 tainta hehtaarille, mutta se voi olla 200 tainta suurempi tai pienempi. Viljavuudeltaan heikommilla ja kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Hyvää laatua ja suurta puuntuotosta tavoiteltaessa voi istutustiheytenä käyttää 2 400 tainta hehtaarilla. Istutusmännikön laatu kehittyy paremmaksi, jos puusto on taimikkovaiheessa tiheä. Tiheyttä voidaan lisätä luontaisesti syntyneiden männyn tai muiden puulajien taimien avulla.
Hienojakoiset kivennäismaat ja turvekankaat suositellaan mätästettäväksi. Hyvin vettä läpäisevillä mailla kevyempi, maata paljastava muokkaus sopii paremmin. Äestyksessä ja laikutuksessa muokkausjäljen pitää olla puhdas humuksesta ja vähintään puolen metrin levyinen, jotta saadaan riittävä suoja tukkimiehentäitä vastaan.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn luontainen uudistaminen

Luontainen uudistaminen sopii karkearakeisille kuivahkoille ja sitä karummille kankaille. Edellytykset onnistua ovat parhaat maan ollessa lajittunutta ja kunttakerroksen ollessa ohut. Männyn luontainen uudistaminen soveltuu myös varpu- ja puolukkaturvekankaille silloin, kun ne ovat ojaston heikon kuivatustehon vuoksi märkiä ja huomattavalta osin rahkasammalpeitteisiä ja kun koivun osuus uudistettavasta puustosta on vähäinen. Viljavilla kasvupaikoilla kilpaileva pintakasvillisuus ja lehtipuusto kehittyvät nopeasti tukahduttaen syntynyttä männyntaimikkoa, ja riski epäonnistua on sen vuoksi suuri. Luontainen uudistaminen edellyttää, että alueella on riittävästi hyvälaatuisia ja siemennyskykyisiä mäntyjä.
Erityisesti pohjoisessa Suomessa, mutta myös eteläisen Suomen lajittuneilla hieta- ja hiekkamailla, kasvaa yleisesti männiköitä, joiden alle syntyy tiheä mäntyalikasvos. Alikasvokset ovat useimmiten kasvatuskelpoisia eivätkä juuri poikkea systemaattisen uudistamisen tuloksena syntyneistä taimikoista. Näiden taimikoiden vapauttaminen ylispuustosta joko suoraan ylispuuhakkuulla tai siemenpuuhakkuun kautta on erittäin kustannustehokasta metsänuudistamista. Metsänomistaja voi halutessaan kehittää tällaista kohdetta eri-ikäisrakenteiseksi.
Siemenpuuhakkuussa valitaan hehtaarille 50–100 tervettä, hyvälaatuista ja hyvälatvuksista valtapuuta siemenpuiksi. Siemenpuut jätetään uudistettavalle alalle mielellään ryhmissä. Jo ennen siemenpuuhakkuuta tai viimeistään sen yhteydessä on hyvä suunnitella tulevat säästöpuuryhmät, jotta ne osataan jättää käsittelemättä uudistusalan raivauksessa ja maanmuokkauksessa.

Hakkuun jälkeen siemenpuut sopeutuvat uuteen kasvutilaan. Niiden kukinta runsastuu, mutta kasvanut siemensato tulee vasta 3–5 vuotta siemenpuuhakkuusta. Männyllä hyvät siemenvuodet toistuvat Etelä- Suomessa 6–7 vuoden välein, Pohjois-Suomessa harvemmin. Yleensä välivuosinakin saadaan tyydyttävä sato 2–3 vuoden välein. Männyllä siemenen kehittyminen vie kaksi vuotta ja alustavia siemensatoennusteita pystytään tekemään kahden vuoden päähän.
Muokkaus parantaa luontaisen uudistamisen aloilla siementen itämistä ja sirkkataimien juurtumista. Sopiva muokkaus on kevyt, kivennäismaata tai pintaturvetta paljastava. Kangasmaille sopivat äestys ja laikutus, turvemaille laikutus tai kääntömätästys.
Maanmuokkaus tulee ajoittaa niin, että hyvä siemensato varisee mahdollisimman tuoreeseen jälkeen. Suurin osa männyn siemenistä varisee touko- ja kesäkuussa. Tuoreessa muokkausjäljessä siemenet itävät parhaiten. Jo yhden kasvukauden jälkeen muokkausjälki on kovettunut sirkkataimien juurtumista haittaavasti. Sammalet ja kilpaileva pintakasvillisuus valloittavat pikkuhiljaa muokkausjäljen. Sen taimettumiskyky on huono jo neljän kasvukauden jälkeen.

Uudistamistulosta voidaan parantaa yhdistämällä männyn luontainen uudistaminen ja kylvö. Näin toimien voidaan hyödyntää jalostetun kylvösiemenen tuottama puuston parempi kasvu ja laatu sekä useampana vuonna tapahtuvan luonnonsiemennyksen tuottama taimettumisvarmuus. Yhdistettyä menetelmää käytettäessä siementä voi kylvää noin kolmasosan tavanomaista suositusmäärää vähemmän.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Männyn uudistaminen ankarassa ilmastossa (<700 d.d.)

Männyn luontaisesti syntyneitä taimia pyritään saamaan väljennyshakkuilla jo edellisen mäntysukupolven alle. Siemenpuualat äestetään karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta, ja ne voidaan samalla kylvää uudistamisen varmistamiseksi. Siemenpuut poistetaan heti, kun taimia on syntynyt riittävästi. Jos luontainen uudistaminen ei näytä onnistuvan kohtuullisessa ajassa, metsä uudistetaan viljellen. Luontaisen taimiaineksen varmistamiseksi viljelyaloille jätetään pienehköjä mäntyryhmiä ja yksittäisiä siemenpuita.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Hirvieläintuhojen huomiointi männyn uudistamisessa

Hirvituhojen riskialueilla on männylle uudistettaessa suositeltavaa käyttää kylvöä tai luontaista uudistamista. Alkuvuosinaan tiheänä kasvava kylvötaimikko kestää hirvivahinkoja istutustaimikkoa paremmin. Istutetut taimet yleensä myös maistuvat hirville luonnontaimia paremmin. Riskialueilla voi estokeinoina voi käyttää syönninestoainetta.

Mänty kasvaa laadukkaaksi tukkipuuksi kuivahkoilla ja sitä karummilla kankailla sekä rämeillä ja karuissa korvissa. Mäntyä uudistetaan viljellen joko kylvämällä tai istuttamalla tai luontaisesti joko siemenpuiden tai reunametsän siemennystä hyödyntämällä.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen kasvatuksesta

Kuusi on puolivarjopuu, joka menestyy sekä valtapuuna että alikasvoksena. Kuusen kasvun kannalta sopivimpia maita ovat keskikarkeat ja hienojakoiset tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat ja lehdot. Turvemailla kuusi menestyy ruoho- ja mustikkaturvekankailla sekä nevalähtöisillä puolukkaturvekankailla, kun ravinnetasapainosta huolehditaan. Karummilla hyvin vettä läpäisevillä ja vähäravinteisilla kasvupaikoilla kuusen kasvu on selkeästi mäntyä heikompaa ja siten se soveltuu näillä kohteilla taloudellisesti kasvatettavaksi vain sekapuuna.
Kuusi on luontaisesti tasalaatuisempi kuin mänty. Kuusen oksikkuudella ei ole yhtä suurta merkitystä sahapuun laadulle kuin männyn oksikkuudella. Kuusi reagoi herkästi harvennukseen, jolloin yksittäisen hyväkuntoisen puun järeys kasvaa nopeasti harvennuksen jälkeen. Kuusi sietää koivua ja mäntyä paremmin ylitiheyttä, joten se on varsin joustava erilaisille harvennusvoimakkuuksille. Ylitiheän kuusikon liian voimakas harvennus voi kuitenkin altistaa puuston lumi- ja tuulituhoille.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen kasvatuksesta

### Kuusen uudistamistavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa

##  [Kuusen uudistamistavat taulukko, Etelä- ja Väli-Suomi](/fi/node/1445)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Luontainen | Luontainen |
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Kaistale1 | Suojuspuu1 |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Hieno | K |  | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Karkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Hieno | K |  | 03 |
| Tuore kangas | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Karkea | P |   |   |
| Kuivahko kangas | Hieno | K2 |  | 02,3 |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea | K/P2 | P/02 | 02,3 |
| Ruoho-tkg I ja II | Ruoho-tkg I ja II | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | 03 | 03 |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K4 | 05 | 05 |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K4 | 05 | 05 |
Vihreä= suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Kuuselle uudistamista tulisi välttää kuivumiselle alttiilla paikoilla (karkea maapohja, ohut maakerros, ylärinteissä ja lakialueilla) sekä juurikäävän tartuttamilla alueilla.
2 Vain alueet, joilla on erittäin suuri hirvituhojen riski.
3 Taimettumisen merkit on oltava selvästi nähtävissä.
4 Pitkäaikaiset kenttäkokeet puuttuvat kuusen ja männyn kasvun ja tuotoksen vertailemiseksi puolukkaturvekankailla. Viljavimmilla puolukkaturvekankailla on yleensä riittävästi typpeä kuusen kasvattamiseksi. Ravinnetasapainosta on huolehdittava tarvittaessa lannoittamalla. Etenkin paksuturpeisilla kohteilla kaliumista voi olla puute.
5 Kehityskelpoisen taimikon vapauttaminen.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen kasvatuksesta

### Kuusen uudistamistavat pohjoisessa Suomessa

##  [Kuusen uudistamistavat Pohjois-Suomessa](/fi/node/911)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Luontainen | Luontainen |
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Kaistale1 | Suojuspuu1 |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Hieno | K |  | 02 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Keskikarkea | K | P/0 | 02 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Karkea | K | P/0 | 02 |
| Tuore kangas | Hieno | K |  | 02 |
| Tuore kangas | Keskikarkea | K | P/0 | 02 |
| Ruoho-tkg I ja II | Ruoho-tkg I ja II | K | 02 | 02 |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | 04 | 04 |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | 02 | 02 |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K3,5 | 04 | 04 |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K3 | 04 | 04 |
Vihreä= suositellaan, keltainen= suositellaan varauksin, 0=muokkaamaton, P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus, K= kohoumia muodostava maanmuokkaus.
Vihreä=suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K= kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Kuuselle uudistamista tulisi välttää kuivumiselle alttiilla paikoilla (karkea maapohja, ohut maakerros, ylärinteissä ja lakialueilla) sekä juurikäävän tartuttamilla alueilla.
2 Taimettumisen merkit on oltava selvästi nähtävissä.
3 Pitkäaikaiset kenttäkokeet puuttuvat kuusen ja männyn kasvun ja tuotoksen vertailemiseksi puolukkaturvekankailla. Viljavimmilla ptkg:lla on yleensä riittävästi typpeä kuusen kasvattamiseksi. Ravinnetasapainosta on huolehdittava tarvittaessa lannoittamalla. Etenkin paksuturpeisilla kohteilla kaliumista voi olla puute.
4 Kehityskelpoisen taimikon vapauttaminen.
5 Sijoituksen tuotto jää alhaiseksi.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Juurikääpä huomioitava

Juurikäävän tartunnan saaneita kuusikoita ei ole tarkoituksenmukaista uudistaa uudelleen kuuselle, vaan puulajia on syytä vaihtaa. Lehtomaisella kankaalla tartunnan saanut metsä uudistetaan rauduskoivulle tai haavalle. Tuoreilla kankailla puulaji vaihdetaan koivuksi, ja tyvitervastaudin riskialueen ulkopuolella vaihtoehtona on myös mänty.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen istutus

Istutus on kuusella nopea ja varma uudistamismenetelmä. Kuusen alkukehitys on muita puulajeja hitaampi. Sen kilpailuasema pintakasvillisuuteen ja ympärille syntyvään lehtipuustoon nähden turvataan metsänhoidollisin keinoin, joista mätästys on osoittautunut parhaaksi. Viljelyketjussa on tärkeä huolehtia taimikon varhaishoidolla siitä, että kuusentaimet eivät jää kilpailevan kasvillisuuden varjostamiksi. Kuusi sietää hyvin varjostusta, mutta varjossa sen kasvu hidastuu. Varjoon jääneen kuusen neulasten sopeutuminen uudelleen valoisiin olosuhteisiin ja tyrehtyneen kasvun palautuminen vievät useita vuosia.
Kasvupaikalle sopivan maanmuokkaustavan valinta ja hyvä muokkausjälki ovat avaimet onnistuneelle kuusen istutukselle. Kuusen kasvupaikat ovat viljavia, ja hakkuun jälkeen ne heinittyvät usein voimakkaasti. Tuoreilla ja kosteilla kasvupaikoilla maa on etenkin kevätaikaan kylmä ja veden kyllästämä. Taimien juuret saattavat sen vuoksi ajoittain kärsiä myös hapen puutteesta. Hyvin tehty muokkaus poistaa tehokkaasti näitä haittoja.
Kuusen istutukselle suositellaan kohoumia muodostavia muokkausmenetelmiä, mätästystä ja Pohjois-Suomessa myös säätöaurausta. Mättäässä taimi pärjää hyvin kilpailussa muuta kasvillisuutta vastaan: se lähtee kasvuun viivytyksittä, ja muokkausjälki antaa hyvän suojan myös tukkimiehentäitä vastaan.

Muokkaustapa valitaan maalajin ja maan vesitalouden mukaan. Tiiviillä ja kosteilla kivennäismailla sekä turvemailla voi olla tarpeen parantaa kasvupohjan ilmavuutta ja vesitaloutta navero- tai ojitusmätästyksellä. Keskikarkeilla mailla ja ojituksen hyvin kuivattamilla turvemailla laikkumätästys tai kääntömätästys on yleensä riittävä.
Paljas maanpinta on otollinen itämispaikka kilpaleville lehtipuille ja pensaille. Mitä vähemmän maanpintaa paljastetaan, sitä vähemmän perattavaa kasvillisuutta syntyy. Mätästys avaa maata vähemmän kuin jatkuvan muokkausjäljen tuottavat menetelmät, jolloin perkaustarve pysyy kohtuullisena. Mättään alla oleva humuskerros estää veden kapillaarista nousua mättääseen ja sen pintakosteus on sadeveden varassa. Kuiva pinta vähentää osaltaan kilpailevan kasvillisuuden itämistä.
Hienojakoiset maat routivat voimakkaasti, ja pintarousteen muodostuessa jääneulaset nostavat taimia ja rikkovat juuria. Kuusentaimet selviävät yleensä pienistä vaurioista, mutta niiden kunto ja kasvu heikkenevät ja toipumiseen menee aikaa. Hienojakoisilla mailla rouste nostaa syksyllä istutetut taimet, minkä vuoksi niillä ei suositella syysistutusta.

Muokkaus nostaa maan lämpötilaa, mikä nopeuttaa mättään alla olevan humuksen hajotusta sekä juurten kasvua. Taimet istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juuripaakku yltää mättään pohjaan jääneeseen humukseen. Taimen juuret levittäytyvät nopeasti ja laajalti mättään alla muutamassa vuodessa hajoavaan humuskerrokseen. Roustevaurioiden riski pienenee merkittävästi, jos taimi istutetaan riittävän syvälle. Mättään alla maa ei toistuvasti jäädy ja sula, ja juuriston nopean levittäytymisen ansiosta taimi on hyvin ankkuroitu maahan jo yhden kesän jälkeen.
Kuuselle sopiva istutustiheys on noin 1 500─1 800 tainta hehtaarilla. Viljavuudeltaan huonommilla tai erityisen kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Lehtomaisilla kasvupaikoilla ja tavoiteltaessa korkeampaa puuntuotosta voi istutustiheytenä käyttää 1 800 tainta hehtaarilla. Jos tavoitellaan puuston nopeaa järeytymistä voimakkailla harvennuksilla ja puustoa harvana kasvattaen, istutustiheydeksi riittää 1 500 tainta hehtaarilla.
Elpymiskykyistä alikasvosta voidaan jossakin määrin hyödyntää sen kasvatukseen sopivilla kohteilla. Jotta alikasvoskuusia olisi järkevää kasvattaa, niiden täytyy muodostaa taimikon osia, jotka ovat selvästi rajautuvia, täystiheitä ja vähintään muutaman aarin kokoisia. Alikasvoskuuset ovat todennäköisesti elpymiskykyisiä, jos niiden viimeisimmät vuosikasvaimet ovat pituudeltaan vähintään 10 cm.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Verhopuusto suojaa hallalta

Halla on yleinen turvemailla ja se voi vaurioittaa kuusentaimia. Kuusen suojaksi voidaan antaa kasvaa verhopuustoa, jolla olisi hyvä olla vähintään 2–3 metrin pituusero kuusen taimiin. Verhopuusto poistetaan tai väljennetään voimakkaasti, kun kuusentaimien latvat ovat ylittäneet hallarajan. Verhopuuston kasvattaminen istutuskuusikossa tuo ylimääräisiä kustannuksia. Lisäksi kuusenlatvat piiskaantuvat, jos verhopuustoa ei poisteta tai harvenneta riittävän ajoissa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen luontainen uudistaminen

Kuusen luontainen uudistaminen onnistuu todennäköisimmin, jos maaperä on taimettumisherkkä. Kasvatusmetsän alle syntyneet kuusen pikkutaimet ovat osoitus maan taimettumiskyvystä. Kosteissa ja koivua sekapuuna kasvavissa korpijuotteissa sekä soistuneissa kangasmaan painanteissa lähtökohdat luontaiselle uudistamiselle ovat otollisimmillaan.
Kuusen siementuotanto vaihtelee voimakkaasti, ja hyviä siemenvuosia on harvoin. Erityisen hyviä siemenvuosia kuusella on noin 10– 12 vuoden välein. Siemensato pienenee voimakkaasti, ja siementen itävyys heikkenee pohjoiseen päin mentäessä hyvinäkin siemenvuosina. Kaistalehakkuut ja mahdolliset valmistelevat väljennyshakkuut olisi kyettävä sen vuoksi ajoittamaan hyvään siemenvuoteen. Luonnonvarakeskus ennustaa vuosittain metsäpuiden siemensatoa, mikä merkittävästi auttaa ajoittamaan hakkuut oikein ja lisää onnistumisen todennäköisyyttä.
Kuusen luontaisen uudistamisen vaihtoehdot voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1 . olemassa olevan kuusialikasvoksen vapauttaminen
2 . kuusikon uudistaminen hieskoivuvaiheen kautta
3 . kuusikon uudistaminen kaistale- tai suojuspuuhakkuulla.

Luontaista uudistumista voi kasvatusvaiheen loppupuolella edistää väljennyshakkuulla. Sen jälkeen metsässä on 300–500 puuta hehtaarilla, ja puuston pohjapinta-ala on harvennusmallin alarajalla. Väljennettävässä puustossa tulee olla sekapuina merkittävästi koivuja ja mäntyjä. Luontaisen uudistusalan kuuset ovat terveitä, lahottomia, tuuhealatvaisia ja siemennyskykyisiä. Sekapuustona kasvavat lehtipuut ja männyt päästävät maanpintaan valoa, lisäksi lehtipuut antavat siihen emäksisempää kariketta, mikä parantaa maan taimettumiskykyä. Puhtaat kuusikot, etenkin vanhoina ja sammalpohjaisina, ovat hyvin varjoisia. Maaperä on viileä ja happaman kangashumuksen peitossa. Niissä oloissa tasainen taimettuminen on liki mahdotonta.
**Kaistalehakkuussa** kuusen uudistaminen perustuu reunametsän siemennykseen. Kaistalehakkuu soveltuu parhaiten pienille uudistusaloille ja korpinotkoihin.
Uudistettava alue voi ulottua enintään 25 metrin päähän siementävästä reunametsästä. Uudistusalalla on soistuneita kankaita ja turvemaita lukuun ottamatta hyvä tehdä maata paljastava maanmuokkaus taimettumisen edistämiseksi, ellei alueella ole jo riittävästi hakkuussa säilyneitä taimia.

Kaistale tulee mieluiten avata itä-länsisuuntaisesti, ja aloittaa uudistaminen pohjoisesta. Näin reunametsä varjostaa uudistusalaa, mikä vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunaa voi väljentää.
**Suojuspuuhakkuuseen** varaudutaan jo viimeisessä harvennuksessa, joka tehdään väljennyshakkuuna. Kun taimettumisen merkit ovat selvästi nähtävissä, puusto hakataan suojuspuuasentoon. Suojuspuustoon jätetään 100–300 elinvoimaista puuta hehtaarille. Onnistuneen suojuspuuhakkuun jäljiltä merkittävä osa puustosta on koivuja tai mäntyjä. Mänty ja koivu kestävät tuulta kuusta paremmin ja aiheuttavat taimille vähemmän vaurioita, kun suojuspuusto aikanaan poistetaan.
Suojuspuualoja ei muokata, jottei vaurioiteta kuusen pinnallista juuristoa. Taimien annetaan varttua suojuspuuston alla, kunnes ne eivät ole enää vaarassa tukehtua rehevöityvään pintakasvillisuuteen. Kun taimet ovat 0,5–2 metrin pituisia, on aika poistaa ylispuut. Jos riittävää taimiainesta ei ole syntynyt jo väljennyshakkuun jälkeen, on perusteltua vaihtaa uudistusmenetelmäksi avohakkuu ja istutus.

Suojuspuusto estää varjostuksellaan runsaan heinittymisen ja vesoittumisen. Suojuspuusto tasaa lämpötilavaihtelua ja suojaa kuusentaimet sekä auringon paahteelta että hallalta. Kuusi on altis tuulituhoille. Tämä tulee ottaa huomioon väljennys- ja suojuspuuhakkuita suunniteltaessa.

# Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

## Kuusen uudistaminen ankarassa ilmastossa (<700 d.d.)

Kuusi on suositeltavinta uudistaa istuttamalla. Kuusen luontainen uudistaminen on harvoin toistuvien hyvien siemenvuosien vuoksi epävarmaa ja hidasta, ja sitä vaikeuttaa paksu kangashumus. Maa muokataan kohoumia tuottavilla menetelmillä, joko mätästyksellä tai säätöaurauksella.
Olemassa olevat taimet ja taimiryhmät, kuten kuusialikasvos koivun tai männyn alla, käytetään hyväksi metsän uudistamisessa. Ilmaston kosteus ja kylmyys edellyttävät sekä männyn että kuusen viljelyssä maanmuokkausta, joka parantaa maan lämpö- ja kosteusoloja. Maanmuokkauksessa on kuitenkin vältettävä tarpeettoman voimakkaita menetelmiä. Uudistamistuloksessa voidaan tyytyä jonkin verran pienempään taimimäärään ja suurempaan sekapuiden osuuteen kuin lämpöoloiltaan suotuisammilla seuduilla.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Metsänuudistamisen tavoitteena on saada aikaan kasvupaikalle sopivia puulajeja kasvava uusi metsikkö mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti. Kasvupaikan ominaisuudet ja ilmasto rajoittavat metsänuudistamiseen sopivia puulajeja ja menetelmiä. Metsänomistajan metsänhoidolle asettamat tavoitteet ohjaavat puulajin ja uudistamistavan valintaa.

Siemenpuuhakkuu Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely. Kaistalehakkuu Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen. Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle. Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä. Suojuspuuhakkuu Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle. Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille. Esimerkki tuoreen kankaan kuusikosta, jossa on tehty suojuspuu- ja avohakkuuta. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Esimerkki kuivahkon kankaan männiköstä, jossa on tehty siemenpuu- ja avohakkuuta. Osa rantametsästä on hakattu, koska sillä on haluttu avata järvimaisemaa tiellä kulkeville. Hakkuualan säästöpuut on keskitetty kallioharjanteen juurelle sekä rantakaistalle. Seuraava toimenpide on maanmuokkaus ja hakkuualan viljely kylvämällä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille.
Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Kaistalehakkuu

Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.
Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.
Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Suojuspuuhakkuu

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.

Luontaisen uudistamisen uudistushakkuut

Siemenpuu-,  kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

Siemenpuuhakkuu Siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin. Maisemahyöty jää tosin lyhytaikaiseksi, jos siemenpuut poistetaan heti taimettumisen jälkeen. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi voi olla perusteltua viivyttää siemenpuiden poistoa ja jättää osa siemenpuista korjaamatta. Esimerkki kuivahkon kankaan männiköstä, jossa on tehty siemenpuu- ja avohakkuuta. Hakkuualan säästöpuut on keskitetty kallioharjanteen juurelle sekä rantakaistalle. Seuraava toimenpide on maanmuokkaus siemenpuu- ja avohakkuualalla sekä avohakkuualan viljely kylvämällä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Kaistalehakkuu Kaistalehakkuu sopivilla kasvupaikoilla ja maastoon oikein suunniteltuna muuttaa maisemaa maltillisesti. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa. Suojuspuuhakkuu Suojuspuuhakkuun aiheuttama välitön maisemanmuutos on lievä. Maisema muuttuu edelleen suojuspuiden poiston yhteydessä. Suojuspuualoilla ylispuustoinen vaihe kestää pitempään kuin siemenpuualoilla. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi voi olla perusteltua jättää osa suojuspuista korjaamatta. Esimerkki tuoreen kankaan kuusikosta, jossa on tehty avohakkuuta ja suojuspuuhakkuuta. Suojuspuuhakkuualue on rajattu turvemaalle sekä leventämään järven rantaan jätettyä puustoista suojakaistaa. Hakkuualan säästöpuut on keskitetty kallioharjanteen juurelle sekä vesistön rantaan. Lisäksi on säästetty yksittäiset isot haavat. Seuraava toimenpide on maanmuokkaus ja avohakkuualan viljely istuttamalla sekä myöhemmin suojuspuuston poisto. Kuva: Juha Varhi, © Tapio.

# Siemenpuu-, kaistale-  ja suojuspuuhakkuu - Virkistys

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin. Maisemahyöty jää tosin lyhytaikaiseksi, jos siemenpuut poistetaan heti taimettumisen jälkeen. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi voi olla perusteltua viivyttää siemenpuiden poistoa ja jättää osa siemenpuista korjaamatta.

# Siemenpuu-, kaistale-  ja suojuspuuhakkuu - Virkistys

## Kaistalehakkuu

Kaistalehakkuu sopivilla kasvupaikoilla ja maastoon oikein suunniteltuna muuttaa maisemaa maltillisesti. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.

# Siemenpuu-, kaistale-  ja suojuspuuhakkuu - Virkistys

## Suojuspuuhakkuu

Suojuspuuhakkuun aiheuttama välitön maisemanmuutos on lievä. Maisema muuttuu edelleen suojuspuiden poiston yhteydessä. Suojuspuualoilla ylispuustoinen vaihe kestää pitempään kuin siemenpuualoilla. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi voi olla perusteltua jättää osa suojuspuista korjaamatta.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu säilyttävät jossain määrin peitteisyyttä. Näin muutokset maisemassa ovat pienempiä kuin avohakkuun jälkeen. Puusto maisemassa lisää alueen viihtyisyyttä, millä on merkitystä erityisesti virkistyskäytölle.

Metsämaiseman hoito

Siemenpuu-, kaistale-  ja suojuspuuhakkuu - Virkistys

Ennakointi hyödyllistä Uudistamista on syytä ennakoida jo hyvissä ajoin ennen päätehakkuuta, koska valittu uudistamistapa vaikuttaa päätehakkuun toteutukseen. Uudistamisketjua valittaessa on syytä ottaa huomioon koko kasvatusketju. Metsänhoitosuositusten mukaiset menetelmät ovat yleensä myös kannattavuudeltaan parhaita. Uuden metsän perustaminen istuttamalla on kallista, mutta istuttaen saadaan nopeasti kasvuun uusi puusto. Kuva: © Sami Karppinen.  Menetelmä kasvupaikan mukaan Karuilla kohteilla puuston kehitys on hidasta. Koska hakkuista saatavat tulot ajoittuvat kauaksi uudistamishetkestä, kalliiden menetelmien, kuten istutuksen, käyttö ei ole kannattavaa. Tavallisesti karut kasvupaikat uudistuvat luontaisesti hyvin. Metsänviljely on osoittautunut varmaksi metsänuudistamistavaksi, joka tuottaa nopeasti uuden puuston. Viljavilla kohteilla viljely lisää puun tuotosta ja lyhentää uudistamisvaiheen kestoa niin paljon, että suurempi investointi on perusteltua. Viljelyssä kannattaa käyttää jalostettua siementä, kun sitä on saatavilla. Esimerkiksi jalostetulla siemenellä perustettu kylvömännikkö tuottaa nopeamman kasvunsa ja paremman laatunsa ansiosta kolmen prosentin korkokannalla tarkasteltuna yli 25 prosenttia korkeamman nettotulojen nykyarvon kuin luonnonsiemenellä perustettu kylvömännikkö. Halpa mutta sopimaton menetelmä lisää kustannuksia. Esimerkiksi rehevämmillä kohteilla äestys aiheuttaa kokonaisuudessaan mätästystä suuremmat kustannukset, koska se lisää merkittävästi taimikonhoitotarvetta. Menetelmän sopivuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös siihen liittyvät epäonnistumisriskit kyseisellä kasvupaikalla. Metsänuudistamisen kannattavuutta varmistavia keinoja Valitse kohteelle parhaiten sopiva metsänuudistamismenetelmä metsänhoidon suositusten mukaisesti. Hyödynnä olemassa oleva alikasvos, kun se on hyvälaatuista ja sitä on riittävästi. Pyri uudistamaan heti päätehakkuun jälkeen, jotta uusi kasvuisa metsä syntyy nopeasti eikä pintakasvillisuus ehdi vallata alaa. Seuraa uuden taimikon kehitystä ja huolehdi taimikon varhaishoidosta. Kuivahkon kankaan eri uudistamistapojen kannattavuus, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.) Kuivahkon kankaan männikkö suositellaan uudistettavaksi kylväen tai luontaisesti, jolloin taimikko muodostuu tiheäksi ja mäntyjen oksat jäävät ohuiksi. Istutustaimikko jää yleensä heikkolaatuisemmaksi ja harvemmaksi luontaisesta taimitäydennyksestä huolimatta. Alla olevassa esimerkkilaskelmassa ei ole otettu huomioon puustojen välisiä laatueroja. Luontaisessa uudistamisessa siemenpuut jäävät kasvamaan muutamaksi vuodeksi uudistusalalle. Siemenpuihin sitoutuu pääomaa, mutta toisaalta ne tuottavat myös arvokasta tukkipuuta. Esimerkkilaskelmassa on oletettu, että tuuli kaataa 20 % siemenpuista ja että ne jäävät korjaamatta. Kasvatusketjun tuottama nettotulojen nykyarvo on laskettu toistamalla toimenpideketjua, joka alkaa uudistusalan raivauksesta ja päättyy siemenpuuhakkuuna tehtävään päätehakkuuseen.
Esimerkissä tarkastellaan kuivahkon kankaan männikköä Saarijärvellä, jonka metsänomistaja on päättänyt uudistaa. Pystypuuston arvo on 13 000 euroa/ha, joka saadaan välittömänä puunmyyntitulona, jos alue avohakataan. Siemenpuuhakkuussa välittömät puunmyyntitulot jäävät avohakkuuta pienemmiksi. Jätettävien siemenpuiden arvoksi on arvioitu 1 380 euroa/ha, joten tuloksi jää 11 620 euroa/ha. Päätöshetkellä arvioidaan kaikki päätöksen jälkeen syntyvät tulot ja menot, myös päätehakkuusta saatavat tulot, ja etsitään ratkaisu, joka tuottaa mahdollisimman korkean nettotulojen nykyarvon. Välittömät puunmyyntitulot ovat luontaisessa uudistamisessa pienemmät ja siksi metsänviljelystä muodostuu kannattavampi vaihtoehto vaikkakin siemenpuuhakkuu tuottaa korkeamman paljaan maan arvon kolmen ja neljän prosentin tuottovaatimuksella.

# Metsänuudistamistavan valinta - Talous 

## Ennakointi hyödyllistä

# Metsänuudistamistavan valinta - Talous 

## Menetelmä kasvupaikan mukaan

# Metsänuudistamistavan valinta - Talous 

## Metsänuudistamisen kannattavuutta varmistavia keinoja

# Metsänuudistamistavan valinta - Talous 

## Kuivahkon kankaan eri uudistamistapojen kannattavuus, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.)

# Metsänuudistamistavan valinta - Talous 

## Kuivahkon kankaan eri uudistamistapojen kannattavuus, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.)

### Esimerkki Saarijärveltä

##  [Uudistamistapojen kannattavuusvertailu taulukkona](/fi/node/1446)

Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

Metsänuudistaminen on yleensä koko kiertoajan kallein investointi jaksollisessa kasvatuksessa. Sillä on myös pitkäaikaiset vaikutukset puuston koko kiertoajan kehitykseen ja metsästä saataviin tuloihin. Uudistamisella pyritään saamaan aikaan taimikko, josta kehittyy hyvälaatuinen, kasvupaikan kasvuedellytykset hyödyntävä puusto. Uudistamisen jälkeen ensimmäiset tulot saadaan vasta 25–50 vuoden kuluttua. 

Metsänuudistamistavan valinta - Talous 

Lehtojen käsittelyssä sovelletaan kohteen mukaan yllä mainittuja yleisiä ohjeita, mutta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tunnistetaan kunkin lehdon erityispiirteet ja käsittelyjä täsmennetään kohteen mukaisesti. Kohdekohtainen vaihtelu tuo lehtojen käsittelyyn haastavuutta, joten kohteen perusteelliseen tutustumiseen ja suunnitteluun on tarpeen käyttää aikaa tavanomaista enemmän. Lehtojen hoidossa metsänomistaja voi valita tavoitteekseen jotain tehokkaan puuntuotannon ja metsän luontaisen kehityksen väliltä. Erilaisten hoitovaihtoehtojen tarjoaminen sekä niillä luonnossa ja maisemassa aikaansaatavien muutoksien kuvaaminen auttavat metsänomistajaa tekemään valintoja vaihtoehtojen välillä. Tämä edellyttää metsäammattilaiselta ammattitaitoa, näkemystä ja kokemusta lehtojen hoidosta. Suositukset lehtojen huomioimiselle ja käsittelylle: Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin erityisesti lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja sen ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia. Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti. Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maanmuokkaus on välttämätöntä, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta. Taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonhoidossa säästä lehtopensaita: lehtokuusama, taikinamarja, punaherukka, mustaherukka, karjalanruusu, metsäruusu, koiranheisi ja näsiä.&nbsp;Taimikonhoidossa ohjaa puuston kehittymistä lehtipuuvaltaisempaan suuntaan ja edistä sekapuustoisuutta. Suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulisi olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta.&nbsp;Älä tavoittele tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytä puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua. Tee lehtipuille kasvutilaa ja huolehdi ettei lehto kuusetu.Poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.Puunkorjuun ajankohta on tuoreiden ja kosteiden lehtojen hakkuissa pääasiassa talvella. Kantavimmilla mailla, esimerkiksi kuivissa lehdoissa, voidaan hakata myös kesäaikaan, kunhan arvokkaimpia lehtokasvillisuusalueita varotaan.Vältä uudistushakkuita lintujen pesimäaikana Etelä-Suomessa 15.4.–15.7. ja Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7. ja liito-oravan esiintymisalueilla sen pesimäaikana 1.3. –30.9. Kuvan kuusivaltaisessa lehdossa puusto on hakattu järeitä lehmuksia suosien. Lehtipuiden ympärillä puusto on hakattu harvaksi, mutta jätetty muualla tiheämmäksi. Kohteella kuusen hakkuutähteet on lisäksi poltettu. Kuva: © Jukka Ruutiainen.

# Lehtojen huomioiminen ja käsittely

### Lehtojen käsittelyn yleisiä tavoitteita kuivissa, tuoreissa ja kosteissa lehdoissa.

##  [Lehtojen käsittelyn yleisiä tavoitteita kuivissa, tuoreissa ja kosteissa lehdoissa.](/fi/node/2131)

Table
| Lehdon kosteustaso | Käsittelyn yleisiä tavoitteita |
| Kuivat lehdot | •    Kuivien lehtojen lajeille on tärkeää puuston avoimuus ja sen tuoma lämpö. •    Kuivien lehtojen puusto pidetään koko kiertoajan harvana ja hakkuissa suositaan mäntyä ja lehtipuustoa. Kuusen osuus pidetään mahdollisimman vähäisenä.  |
| Tuoreet lehdot | •    Tuoreissa lehdoissa tavoitellaan lehtipuuston elinvoimaisuuden lisäämistä. Erityisesti turvataan jalojen lehtipuiden kasvuolosuhteita. •    Tuoreissa lehdoissa edistetään puu- ja pensaskerroksen kerroksellisuutta.  |
| Kosteat lehdot | •    Kosteiden lehtojen lajisto on sopeutunut varjoisaan pienilmastoon ja vakaisiin kosteusolosuhteisiin. •    Hakkuissa pyritään varovaisuuteen tai niitä ei tehdä lainkaan. Uudistushakkuiden sijaan suositaan mahdollisuuksien mukaan poiminta- ja pienaukkohakkuita. •    Kosteissa lehdoissa vesitaloutta ei tule muuttaa kuivattamalla. |

Lehtojen käsittelyssä sovelletaan kohteen mukaan yllä mainittuja yleisiä ohjeita, mutta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tunnistetaan kunkin lehdon erityispiirteet ja käsittelyjä täsmennetään kohteen mukaisesti. Kohdekohtainen vaihtelu tuo lehtojen käsittelyyn haastavuutta, joten kohteen perusteelliseen tutustumiseen ja suunnitteluun on tarpeen käyttää aikaa tavanomaista enemmän.
Lehtojen hoidossa metsänomistaja voi valita tavoitteekseen jotain tehokkaan puuntuotannon ja metsän luontaisen kehityksen väliltä. Erilaisten hoitovaihtoehtojen tarjoaminen sekä niillä luonnossa ja maisemassa aikaansaatavien muutoksien kuvaaminen auttavat metsänomistajaa tekemään valintoja vaihtoehtojen välillä. Tämä edellyttää metsäammattilaiselta ammattitaitoa, näkemystä ja kokemusta lehtojen hoidosta.
Suositukset lehtojen huomioimiselle ja käsittelylle:

- Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin erityisesti lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja sen ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.
- Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.
- Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia.
- Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti.
- Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maanmuokkaus on välttämätöntä, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta.
- Taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonhoidossa säästä lehtopensaita: lehtokuusama, taikinamarja, punaherukka, mustaherukka, karjalanruusu, metsäruusu, koiranheisi ja näsiä.
- Taimikonhoidossa ohjaa puuston kehittymistä lehtipuuvaltaisempaan suuntaan ja edistä sekapuustoisuutta. Suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.
- Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulisi olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta.
- Älä tavoittele tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytä puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua. Tee lehtipuille kasvutilaa ja huolehdi ettei lehto kuusetu.
- Poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.
- Puunkorjuun ajankohta on tuoreiden ja kosteiden lehtojen hakkuissa pääasiassa talvella. Kantavimmilla mailla, esimerkiksi kuivissa lehdoissa, voidaan hakata myös kesäaikaan, kunhan arvokkaimpia lehtokasvillisuusalueita varotaan.
- Vältä uudistushakkuita lintujen pesimäaikana Etelä-Suomessa 15.4.–15.7. ja Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7. ja liito-oravan esiintymisalueilla sen pesimäaikana 1.3. –30.9.

Valtaosa, noin 90 prosenttia lehtojen pinta-alasta on metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää. Talousmetsälehdoissa toimintatavat ja toimenpiteiden voimakkuus ratkaistaan maanomistajan luonnonhoidollisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin perustuen, kuitenkin huomioiden mahdolliset lain turvaamat kohteet.
Luonnonhoidollisten hakkuiden tavoitteena on luoda talousmetsälehtoja, joissa esiintyy monimuotoinen ja lehdoille luontainen lajisto. Käsittelemällä talousmetsälehtoja luonto- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla voidaan vaikuttaa hyvin myönteisesti metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen.

Lehdot

Valtaosa, noin 90 prosenttia lehtojen pinta-alasta on metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää. Talousmetsälehdoissa toimintatavat ja toimenpiteiden voimakkuus ratkaistaan maanomistajan luonnonhoidollisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin perustuen, kuitenkin huomioiden mahdolliset lain turvaamat kohteet.Luonnonhoidollisten hakkuiden tavoitteena on luoda talousmetsälehtoja, joissa esiintyy monimuotoinen ja lehdoille luontainen lajisto. Käsittelemällä talousmetsälehtoja luonto- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla voidaan vaikuttaa hyvin myönteisesti metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen. 

Lehtojen huomioiminen ja käsittely

Tervasroso on yleisimpiä männyn sienitauteja Suomessa. Tauti tekee pihkaisia koroja mäntyjen runkoon ja oksistoon alentaen tukkipuun määrää ja laatua ja jopa tappaen puita. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen. Alttius taudille on periytyvää, joten uudistamiseen ei pidä käyttää taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet taimet on perusteltua poistaa taimikonhoidon yhteydessä. Sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen, joten ne ovat suositeltavaa poistaa harvennushakkuissa. Harvennusten viivästyminen lisää taudin leviämisriskiä. Männyn viljely reheville, tuoreille kasvupaikoille lisää tervasroson aiheuttamaa tuhoriskiä, etenkin jos pintakasvillisuudessa on runsaasti väli-isäntänä toimivaa metsämaitikkaa. Tervasrososta esiintyy Suomessa kaksi eri muotoa, joista suurimmassa osassa maata yleisemmän elinkierto tapahtuu kokonaan männyllä. Rannikolla ja Pohjois-Suomessa sen lisäksi esiintyvä toinen tervasrosomuoto tarttuu männystä eräisiin ruohokasveihin, joista se siirtyy elinkierron myöhemmässä vaiheessa jälleen mäntyyn. Kuva: ©Jarkko Hantula, Luke.

Tervasroso on yleisimpiä männyn sienitauteja Suomessa. Tauti tekee pihkaisia koroja mäntyjen runkoon ja oksistoon alentaen tukkipuun määrää ja laatua ja jopa tappaen puita. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen.
Alttius taudille on periytyvää, joten uudistamiseen ei pidä käyttää taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet taimet on perusteltua poistaa taimikonhoidon yhteydessä. Sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen, joten ne ovat suositeltavaa poistaa harvennushakkuissa. Harvennusten viivästyminen lisää taudin leviämisriskiä. Männyn viljely reheville, tuoreille kasvupaikoille lisää tervasroson aiheuttamaa tuhoriskiä, etenkin jos pintakasvillisuudessa on runsaasti väli-isäntänä toimivaa metsämaitikkaa.

Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Tervasrosotuhojen torjunta

Laatua ja kasvunopeutta Käyttämällä männyn jalostettua siemenviljelysiementä saavutetaan tilavuuskasvussa 10–15 %:n lisäys ensimmäisen sukupolven siemenviljelmiltä ja 25–30 %:n lisäys 1,5 sukupolven viljelmiltä.Jansson, G., Hansen J. K , Haapanen, M., Kvaalen, H. &amp; Steffenrem, A. 2016.The genetic and economic gains from forest tree breeding programmes in Scandinavia and Finland. Scandinavian Journal of Forest Research Volume 32, 2017 - Issue 4. Lisäksi puun laatu on parempi ohuempien oksien ansiosta. Nopea kasvu lyhentää puuston kiertoaikaa useilla vuosilla.Haapanen, M., Hynynen, J., Ruotsalainen, S., Siipilehto, J., Kilpeläinen, M-L., 2016. Realised and projected gains in growth, quality and simulated yield of genetically improved Scots pine in southern Finland. Eur. J. For. Res. 135, 997. Rauduskoivulla on koeolosuhteissa mitattu 20–26 %:n luokkaa olevia lisäyksiä rungon tilavuuskasvussa&nbsp;Hagqvist R, Hahl J. 1998. Rauduskoivun siemenviljelysten jalostushyöty Etelä- ja Keski-Suomessa. [Summary: Genetic gain provided by seed orchards of Silver birch in Southern and Central Finland.] Reports from the Foundationfor Forest Tree Breeding 13:1–32. ja merkittävä laadun paraneminen käytettäessä jalostettua siementä. Kuusen siemenviljelysten jalostushyödyistä ei ole yhtä paljon tuloksia kuin männyllä ja koivulla. Kuitenkin siemenviljelyssiemenestä kasvatetun kuusikon pituuskasvun on todettu olevan Pohjois-Suomessa 10 % parempi kuin metsikkösiemenestä kasvatetun.&nbsp;Ruotsalainen S, Nikkanen T. 1998. Kuusen siemenviljelysaineiston menestyminen Pohjois-Suomessa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 709.&nbsp;Luonnonvarakeskus (Metinfo, jalostus) Koko uudistamisketju vaikuttaa onnistumiseen Jotta viljely onnistuisi, on valittava kohteelle sopiva uudistamistapa ja sen mukainen hoitoketju. Sopimaton muokkaus voi lisätä erittäin paljon heinäämisen ja taimikonperkauksen tarvetta. Etenkin tällöin varhaishoidon laiminlyöminen pilaa koko uudistamistuloksen.

# Metsänviljely - Talous

## Laatua ja kasvunopeutta

Käyttämällä männyn jalostettua siemenviljelysiementä saavutetaan tilavuuskasvussa 10–15 %:n lisäys ensimmäisen sukupolven siemenviljelmiltä ja 25–30 %:n lisäys 1,5 sukupolven viljelmiltä. Lisäksi puun laatu on parempi ohuempien oksien ansiosta. Nopea kasvu lyhentää puuston kiertoaikaa useilla vuosilla.
Rauduskoivulla on koeolosuhteissa mitattu 20–26 %:n luokkaa olevia lisäyksiä rungon tilavuuskasvussa ja merkittävä laadun paraneminen käytettäessä jalostettua siementä. Kuusen siemenviljelysten jalostushyödyistä ei ole yhtä paljon tuloksia kuin männyllä ja koivulla. Kuitenkin siemenviljelyssiemenestä kasvatetun kuusikon pituuskasvun on todettu olevan Pohjois-Suomessa 10 % parempi kuin metsikkösiemenestä kasvatetun.

# Metsänviljely - Talous

## Koko uudistamisketju vaikuttaa onnistumiseen

Jotta viljely onnistuisi, on valittava kohteelle sopiva uudistamistapa ja sen mukainen hoitoketju. Sopimaton muokkaus voi lisätä erittäin paljon heinäämisen ja taimikonperkauksen tarvetta. Etenkin tällöin varhaishoidon laiminlyöminen pilaa koko uudistamistuloksen.

Kun kohde uudistetaan viljellen, kannattaa käyttää jalostettuja siemeniä tai taimia. Jalostetun viljelymateriaalin käytöllä saadaan nopeakasvuinen ja hyvälaatuinen puusto, mikä kattaa hieman korkeammat uudistuskustannukset. Metsänviljelyn onnistumiseksi uudistusalan muokkaus ja taimikonvarhaishoito on tehtävä asianmukaisesti.

Metsänviljely istuttamalla

Metsänviljely kylvämällä

Kun kohde uudistetaan viljellen, kannattaa käyttää jalostettuja siemeniä tai taimia. Jalostetun viljelymateriaalin käytöllä saadaan nopeakasvuinen ja hyvälaatuinen puusto, mikä kattaa hieman korkeammat uudistuskustannukset. Metsänviljelyn onnistumiseksi uudistusalan muokkaus ja taimikonvarhaishoito on tehtävä asianmukaisesti.

 

Metsänviljely - Talous

Metsän suojelu perustuu metsänomistajan päätökseen tai lainsäädäntöön Metsäalueen tai yksittäisen kohteen suojelu voi perustua metsälakiin tai luonnonsuojelulakiin. Suojelu voi myös perustua vapaaehtoiseen metsäsertifiointiin tai metsänomistajan omaan päätökseen. Metsänomistaja voi toteuttaa suojelua pysyvällä suojelupäätöksellä tai määräaikaisella suojelulla. Lakisääteinen suojelu asettaa suojelun perustason. Metsäsertifioinnin standardit määrittelevät lisäksi joukon tärkeitä, suojeltavia elinympäristötyyppejä. Vapaaehtoiset täydentävät suojelukeinot ovat tärkeitä lisäkeinoja monimuotoisuuden turvaamiseen sekä metsätalouden ja luonnonsuojelun yleisen hyväksyttävyyden kannalta. Lakiin perustuvien luontokohteiden säilyminen on turvattava metsiä käsiteltäessä. Tällaiset kohteet tulee huomioida metsänkäyttöä suunniteltaessa ja rajattava osittain tai kokonaan hakkuiden ulkopuolelle. Vastuu lakisääteisten luontokohteiden huomioimisesta on metsänomistajalla, hakkuun suunnittelijalla sekä hakkuun toteuttajalla. Metsänomistajalla voi olla metsätilallaan myös omalla päätöksellään suojeltuja kohteita, jotka eivät näy julkisissa tilastoissa. Lisätietoa: Luontokohteet ja lajien turvaaminen Metsän suojelun hyötyjä ja riskejä Metsän suojelulla turvataan ensisijaisesti monimuotoisuuden säilymistä. Hyvä ennakkosuunnittelu auttaa suojelun kustannustehokkaassa toteutuksessa ja riskienhallinnassa. Metsän suojelun keskeisiä hyötyjä: Turvaa uhanalaisten luontotyyppien ja lajien säilymistä. Turvaa sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, jotka vaativat mahdollisimman luonnontilaista elinympäristöä. Metsäluonto voi kehittyä kyseisessä metsikössä pitempään ilman metsätalouden aiheuttamia muutoksia. Luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä lisääntyy.Martikanen, P., Siitonen, J., Punttila, P., Kaila, L., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland. Biological Conservation, 94, 199-209.Siitonen, J., Martikainen, P., Punttila, P., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Coarse woody debris and stand characteristics in mature managed and old-growth boreal mesic forests in southern Finland. Forest Ecology and Management, 128, 211-225. Voidaan kasvattaa ja ylläpitää suojeltavan metsikön puuston ja maaperän hiilivarastoaParadis, L., Thiffault, E. &amp;amp; Achim, A. 2019. Comparison of carbon balance and climate change mitigation potential of forest management strategies in the boreal forest of Quebec (Canada). Forestry, 92, 264-277.Roberge, JM., Laudon, H., Björkman, C. ym. 2016. Socio-ecological implications of modifying rotation lengths in forestry. Ambio 45, 109–123.Lehtonen ym. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 121 s.ALRahahleh et al. 2016. Effects of forest conservation and management on volume growth, harvested amount of timber, carbon stock, and amount of deadwood in Finnish boreal forests under changing climate. Can. J. vol 47, 215-225.Kun ym. 2020. Recognizing the importance of unmanaged forests to mitigate climate change. GCB Bioenergy, 12, 1034–1035.Kellomäki, S. ym. 2019. Effects of even-aged and uneven-aged management on carbon dynamics and timber yield in boreal Norway spruce stands: a forest. Forestry 2019; 92, 635. Puuston kasvukyky ja hiilensidonta heikkenee ajan myötä puuston vanhetessa. Metsämaisema säilyy puustoisena. Voi edistää metsien monikäyttö- ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Suojelusta voi saada korvausta, jonka määrä riippuu kohteen ominaisuuksista sekä siitä, onko kyseessä pysyvä- vai määräaikainen suojelusopimus. Pysyvän suojelun korvaus on yksityishenkilöille verotonta, kun alueelle perustetaan yksityinen pysyvä suojelualue, jossa maapohja jää maanomistajan omistukseen tai jos maanomistaja myy alueen maapohjineen valtiolle suojelutarkoituksiin. Pysyvässä suojelussa kyse on kertakorvauksesta. Metsän suojelun keskeisiä riskejä: Puuston ikääntyessä erilaisten tuhonaiheuttajien riski kohteen puustolle kasvaa. Esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhojen todennäköisyys kasvaa puuston ikääntyessäSubramanian, N. ym. 2016. Adaptation of Forest Management Regimes in Southern Sweden to Increased Risks Associated with Climate Change.&nbsp;Forests&nbsp;2016,&nbsp;7, 8.&nbsp;. Metsää kohtaavat normaalit häiriöt ovat kuitenkin osa metsän luontaista kehitystä. Laajamittainen tuho voi aiheuttaa hiilivaraston osittaisen purkautumisen ja muuttaa metsän hiilen lähteeksi. Merkittävin hiiltä vapauttava tuho on metsäpalo. Yksittäisiltä kuusivaltaiselta suojelualueelta leviävät kirjanpainajatuhot ovat mahdollinen, mutta vaikeasti ennustettava riski niin leviämisen ja kuin sen merkittävyyden kannalta. Mikäli luonnonsuojelulailla suojellulta alueelta leviää hyönteistuho, korvausvastuu on valtiolla. Suojelulla voi olla myös vaikutuksia siihen, miten sitä ympäröivillä alueilla toimitaan metsätaloudessa. Riskiä pienentää suojelualueen tarkoituksenmukainen rajaus. Suojelualueen perustamisen jälkeen metsä ennallistuu luontaisten häiriöiden kautta kohti luonnontilaa. Esimerkiksi myrskyt lisäävät lahopuun määrää ja elävän puuston rakenteellista vaihtelua. Kuva: Lauri Saaristo

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

# Metsän suojelu

## Metsän suojelu perustuu metsänomistajan päätökseen tai lainsäädäntöön

Metsäalueen tai yksittäisen kohteen suojelu voi perustua metsälakiin tai luonnonsuojelulakiin. Suojelu voi myös perustua vapaaehtoiseen metsäsertifiointiin tai metsänomistajan omaan päätökseen. Metsänomistaja voi toteuttaa suojelua pysyvällä suojelupäätöksellä tai määräaikaisella suojelulla.
Lakisääteinen suojelu asettaa suojelun perustason. Metsäsertifioinnin standardit määrittelevät lisäksi joukon tärkeitä, suojeltavia elinympäristötyyppejä. Vapaaehtoiset täydentävät suojelukeinot ovat tärkeitä lisäkeinoja monimuotoisuuden turvaamiseen sekä metsätalouden ja luonnonsuojelun yleisen hyväksyttävyyden kannalta.
Lakiin perustuvien luontokohteiden säilyminen on turvattava metsiä käsiteltäessä. Tällaiset kohteet tulee huomioida metsänkäyttöä suunniteltaessa ja rajattava osittain tai kokonaan hakkuiden ulkopuolelle. Vastuu lakisääteisten luontokohteiden huomioimisesta on metsänomistajalla, hakkuun suunnittelijalla sekä hakkuun toteuttajalla.

Metsän suojelulla tarkoitetaan metsätilan, rajatun alueen, yksittäisen metsikön tai tietyn maastonkohdan jättämisestä metsätalouskäytön ulkopuolelle pysyvästi tai määräaikaisesti. Suojelu voi perustua metsänomistajan omaan päätökseen tai lainsäädäntöön. Metsän suojelu on yksi ekologisen kestävyyden turvaamisen keinoista. Sen päätavoitteena on edistää metsälajiston ja metsän muun elollisen ja elottoman monimuotoisuuden säilymistä. Suojelusta voi saada taloudellista korvausta.  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Viljely

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsänuudistamistavan valinta - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lehtojen huomioiminen ja käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Tervasrosotuhojen torjunta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsänviljely - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän suojelu

Uudistaminen rauduskoivulle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko