FSC®-sertifiointi Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat: Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.&nbsp;Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti: Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.&nbsp;Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha. PEFC™-sertifiointi PEFC-kriteerien mukaan&nbsp;jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan. Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä. Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta. PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

## FSC®-sertifiointi

Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi.
Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi.
Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat:

- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.
Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti:
- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

## PEFC™-sertifiointi

PEFC-kriteerien mukaan jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan.
Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa.
Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä.

Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta.
PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta.

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm. ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia.

Metsien monikäyttö

Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm. ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia.

Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

Text Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla. Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla.
Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Metsälain 5b §:n mukainen hakkuu. Metsänkäyttöilmoituksella esiintyvä hakkuutapa.

Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla.
Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla. Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Erityishakkuu

Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.

Metsän terveys

Ensiharvennuksen aikaistaminen Parhaiden puiden kasvun turvaamiseksi ensiharvennus on hoitamattomissa kohteissa syytä tehdä keskimääräistä aikaisemmin. Puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti, mutta ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus. Hoitamattoman metsän kunnostus on metsänomistajalle useimmissa tapauksissa taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin puuston kasvattaminen ilman harvennusta.&nbsp;Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on hehtaaria kohti jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 sellaista elinvoimaista havupuuta tai koivua, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Pohjois-Suomessa määrä voi olla hieman alhaisempi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohi,&nbsp;eli käytännössä&nbsp;puuston ollessa&nbsp;40–50-vuotiasta. Hoitamattomissa kohteissa puusto on pieniläpimittaista, joten ainespuukertymä jää usein pieneksi. Kuva: © Kalle Kärhä.

# Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

## Ensiharvennuksen aikaistaminen

Parhaiden puiden kasvun turvaamiseksi ensiharvennus on hoitamattomissa kohteissa syytä tehdä keskimääräistä aikaisemmin. Puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti, mutta ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus.
Hoitamattoman metsän kunnostus on metsänomistajalle useimmissa tapauksissa taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin puuston kasvattaminen ilman harvennusta. Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on hehtaaria kohti jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 sellaista elinvoimaista havupuuta tai koivua, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Pohjois-Suomessa määrä voi olla hieman alhaisempi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohi, eli käytännössä puuston ollessa 40–50-vuotiasta.

# Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

## Ensiharvennuksen aikaistaminen

### Hoitamattomien nuorien puustojen tyypillisimmät lähtötilanteet sekä hoidon suunnittelu ja toteutus.

##  [Hoitamattoman nuoren kasvatusmetsän käsittelyvaihtoehdot taulukkona](/fi/node/1447)

Table
| Lähtötilanne | Havupuille uudistetut, hieskoivujen tai muiden lehtipuiden valtaamat alat-Kuuselle uudistetut alat, joissa lehtipuusto on valtapuuna kuusten jäätyä kasvussa jälkeen.-Männylle uudistetut alat, joissa männyt ovat jääneet kasvussa jälkeen tai lähes hävinneet.-Sekametsiksi kehittyneet alat, joissa taloudellisesti vähäarvoisten lehtipuiden osuus on suuri ja puusto on suositusta tiheämpi. | Ylitiheät, riukuuntuneet tai lähes riukuuntuneet metsät-Ylitiheänä kasvaneet kuusikot. -Männiköt ja rauduskoivikot, joissa puuston latvukset ovat supistuneet voimakkaasti.-Ylitiheät, hieskoivulle luontaisesti uudistuneet metsiköt. |
| Hoidon suunnittelu | -Metsänomistaja päättää, mihin tavoitteisiin kohteella pyritään.-Arvioidaan, onko kohteella riittävästi tukkipuiden kasvatukseen soveltuvia puita tasaisesti jakautuneena (vähintään 400-500 kpl/ha) tai onko valtapuuston alla kehityskelpoinen kuusialikasvos.-Kasvupaikasta riippuen hakkuussa suositaan kuusta ja rauduskoivua.-Hyödynnetään kehityskelpoinen kuusialikasvos. | -Metsänomistaja päättää, mihin tavoitteisiin kohteella pyritään.-Jätetään kasvamaan laadultaan parhaat puut, jotka ovat latvukseltaan elinvoimaisia.-Jos puusto on riukuuntunut, harvennus tehdään tuuli- ja lumituhoriskin takia lievänä ja mieluiten kahdessa eri vaiheessa.-Kasvatetaan tiheä hieskoivikko ilman harvennuksia lyhyellä kiertoajalla tai harvennetaan se verhopuustoksi kuusen taimikolle. Hyödynnetään koivikon alle mahdollisesti syntynyt kuusialikasvos, jota tarvittaessa täydennetään istuttamalla kuusta. |
| Vaihtoehtoiset toimenpideketjut | Jos puuston valtapituus on yli 12 metriä tai se on pahoin riukuuntunut,-korjuun mahdollistava ennakkoraivaus tehdään heti ja lievä harvennus 1-5 vuoden kuluttua raivauksesta. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.Jos puuston valtapituus on alle 12 metriä,-korjattaviksi kelpaamattomat puut raivataan ja lievä harvennus tehdään joko metsurityönä tai koneellisesti. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.-vaihtoehtoisesti raivataan puusto suositeltavaan kasvatustiheyteen ja ensiharvennus tehdään normaalisti suosituksen mukaisessa valtapituudessa.Jos puusto on lehtipuuvaltainen ja tukkipuuksi kasvatuskelpoisia puita on hehtaarilla alle 400-500 tai kohteella ei ole kehityskelpoista kuusialikasvosta,-harkitaan puuston kasvattamista ilman harvennuksia uudistushakkuuseen asti. Vaihtoehtoisesti vajaatuottoinen metsä voidaan myös uudistaa.  | Jos puuston valtapituus on yli 12 metriä tai se on pahoin riukuuntunut,-korjuun mahdollistava ennakkoraivaus tehdään heti ja lievä harvennus 1-5 vuoden kuluttua raivauksesta. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.Jos puuston valtapituus on alle 12 metriä,-korjattaviksi kelpaamattomat puut raivataan ja lievä harvennus tehdään joko metsurityönä tai koneellisesti. Toinen harvennus tehdään harvennusmallin mukaisesti.-vaihtoehtoisesti raivataan puusto suositeltavaan kasvatustiheyteen ja ensiharvennus tehdään normaalisti suosituksen mukaisessa valtapituudessa.Jos puusto on lehtipuuvaltainen ja tukkipuuksi kasvatuskelpoisia puita on hehtaarilla alle 400-500 tai kohteella ei ole kehityskelpoista kuusialikasvosta,-harkitaan puuston kasvattamista ilman harvennuksia uudistushakkuuseen asti. Vaihtoehtoisesti vajaatuottoinen metsä voidaan myös uudistaa.  |

Hoitamattomista nuorista metsistä ainespuuta kertyy hoidettuun metsään verrattuna niukasti tai ei ollenkaan. Sen sijaan kohteelta voi kertyä merkittävä määrä energiapuuta. Korjuun kustannus voi kuitenkin hankalimmissa kohteissa olla jopa suurempi kuin korjuusta saatava hakkuutulo.

Ensiharvennus

Hoitamattomista nuorista metsistä  ainespuuta kertyy hoidettuun metsään verrattuna niukasti tai ei ollenkaan. Sen sijaan kohteelta voi kertyä merkittävä määrä energiapuuta. Korjuun kustannus voi kuitenkin hankalimmissa kohteissa olla jopa suurempi kuin korjuusta saatava hakkuutulo.  

 

Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on: kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta. turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa. Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Metsän hakkaajalla tarkoitetaan metsälain mukaan maanomistajaa tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä. Kaikki läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot on säädösten mukaan käsiteltävä. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta. Säädösten mukaan torjuntaa ei tarvitse tehdä, jos jokin seuraavista toteutuu: terminen kasvukausi ei ole alkanut hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0°C maassa on yhtenäinen lumipeite hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 °C. Kuusenjuurikääpää suositellaan torjuttavaksi kuusen koko esiintymisalueella. Männynjuurikääpää suositellaan torjuttavaksi Lapin maakunnan eteläpuolella.

# Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on:
1 . kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta
2 . turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta.
3 . turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä yli 50 % metsikön puuston tilavuudesta eteläisessä Suomessa.
Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Metsän hakkaajalla tarkoitetaan metsälain mukaan maanomistajaa tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa.
Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Kaikki läpimitaltaan yli 10 cm olevat havupuiden kannot on säädösten mukaan käsiteltävä. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 % kunkin käsiteltävän kannon pinnasta.
Säädösten mukaan torjuntaa ei tarvitse tehdä, jos jokin seuraavista toteutuu:
- terminen kasvukausi ei ole alkanut
- hakkuuvuorokauden alin lämpötila hakkuukohteella on alle 0°C
- maassa on yhtenäinen lumipeite
- hakkuun kohteena olevan metsän sijaintikunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 °C.

Metsätuholaki velvoittaa monissa tapauksissa juurikäävän torjuntaan. Juurikäävän torjunta on kuitenkin suositeltavaa maantieteellisesti laajemmalla alueella kuin mihin metsätuholaki velvoittaa.
Metsätuholain velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Nämä alueet ovat keskinen ja eteläinen Suomi (ks. kartta alla). Torjuntavelvoite koskee myös ei-metsänhoidollisia havupuuvaltaisia hakkuita, kuten sähkölinjojen sekä teiden ja rautateiden varsien käsittelyä.

Juurikääpätuhojen torjunta

Metsätuholaki  velvoittaa monissa tapauksissa juurikäävän torjuntaan. Juurikäävän torjunta on kuitenkin suositeltavaa maantieteellisesti laajemmalla alueella kuin mihin metsätuholaki velvoittaa.

Metsätuholain velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Nämä alueet ovat keskinen ja eteläinen Suomi (ks. kartta alla). Torjuntavelvoite koskee myös ei-metsänhoidollisia havupuuvaltaisia hakkuita, kuten sähkölinjojen sekä teiden ja rautateiden varsien käsittelyä.

Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Hirvieläimet Nisäkkäistä hirvi on saalisarvoltaan tärkein riistaeläimemme. Riistaeläimistä hirvet, valkohäntäpeurat ja metsäkauriit aiheuttavat myös metsätaloudelle suurimmat vahingot. Hirvieläinkantojen pitäminen tavoitetiheyksien mukaisina on tehokkain keino pitää niiden aiheuttamia vahinkoja taimikoille aisoissa ja vähentää ihmisille aiheuttamaa vaaraa tieliikenteessä. Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut, pihlajat ja haavat, ovat hirvelle mieluisinta ravintoa. Hirvi pitää myös koivikoista, erityisesti rauduskoivusta. Mäntyä hirvi suosii talvisaikaan. Taimikonhoidossa vältetään mieluisan ja monipuolisen lehtipuuston ja pensaston tarpeetonta poistamista varsinkin aukkopaikoissa. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua, jos sille mieluisaa ravintoa on tasaisesti saatavissa. Havupuutaimikossa hirven laidunnus voi joissain tapauksissa olla jopa hyödyllistä, koska se pitää lehtipuuvesakon kurissa. Haapa on hirvieläinten suosituimpia ravintokasveja. Siksi haapaistutukset kannattaa perustaa asutuksen läheisyyteen. Hirvet syövät mielellään myös ensiharvennuksessa syys- ja keskitalvella maahan jätettäviä männyn latvuksia. Jos on mahdollista ajoittaa tällainen hakkuu vaaravyöhykkeessä olevan taimikon lähistölle, se osaltaan vähentää taimikkoon kohdistuvaa syöntiä. Erilaiset joutomaat, kuten sähkölinjojen aluset ja metsäteiden varret kannattaa hyödyntää hirvieläinten ravintokohteina suosimalla niillä hirvieläimille mieluisia ravintokasveja. Mänty on hirven tärkein talviajan ravinto. Kuva: © Vastavalo / Jani Seppänen. Metsäjänis Metsäjäniksen elinalue kattaa koko maan, mutta jäniskanta on runsain Pohjois-Savossa. Voimakkaat kannanvaihtelut ovat metsäjänikselle tyypillisiä. Kannat voivat säilyä runsaina useita vuosia, kunnes taudit harventavat jäniskantoja tuntuvasti. Petopaine, kuten suuri ilveskanta, verottaa metsäjäniskantaa, mutta samalla se ylläpitää kannan elinvoimaisuutta. Metsäjäniskanta on pienentynyt 2000-luvun taitteessa voimakkaasti suuressa osassa Suomea. Jäniskannan alamäen syitä on todennäköisesti useita. Ilmastonmuutos, erityisesti talvien lämpeneminen voi aiheuttaa vaikeuksia ankariin talviin sopeutuneelle metsäjänikselle. Lumettomassa maassa metsäjäniksen valkoinen turkki ei enää tarjoakaan suojaa petoja vastaan. Petojen liikkuminen ja saalistus voi onnistua paremmin ohuemmassa lumessa. Kilpailu ja mahdollinen risteytyminen yleistymässä olevan rusakon kanssa voi myös vaikuttaa metsäjäniskantaan. Jäniksen ravinto koostuu kesäisin ruohoista ja heinistä sekä syksyisin varvuista. Talvisin jänikset syövät lähinnä haavan ja pajun kuorta, urpuja ja versoja. Metsäjäniksen elinpaikkavaatimukset ovat melko väljät. Parhaiten se viihtyy nuorissa lehti- ja sekametsissä, joista löytyy runsaasti sekä ravintoa että suojaa. Metsänuudistusalueille kehittyvät lehtipuuvesakot ovat metsänjänikselle suotuisia, toisaalta vesakoiden poisto vastaavasti vähentää jänisten tarvitsemaa suojaa ja ravintoa. Lumettomassa maassa metsäjäniksen valkoinen turkki altistaa petojen saalistukselle. Kuva: © Vastavalo / Kari Kemppainen. Metso Suomessa metsoa tavataan lähes koko maassa. Metsoa ei esiinny Tunturi-Lapissa männyn metsärajan pohjoispuolella. Riistakolmiolaskentojen perusteella metson pesimäkanta väheni noin 70 % 1960-luvulta 1990-luvulle. Metson taantuman pääsyynä pidetään yhtenäisten metsäalueiden pirstoutumista tämän aikakauden tehostuneen metsätalouden myötä. Voimakas metsästys on voinut osaltaan myös pienentää kantaa. 1990-luvun jälkeisenä aikana metson kanta on pysynyt vakaana. Tämän päivän metsätaloudessa uudistusojitukset ovat loppuneet ja suuntana on aktiivisen vesitalousjärjestelyn piirissä olevan talousmetsäpinta-alan pieneneminen. Yhdessä ennallistamisen ja riistan elinympäristöjen hoidon kanssa metsien tila metson kannalta on kehittymässä myönteiseen suuntaan 1900-luvun metsätalouteen verrattuna. Metsojen elinpiirit ovat laajoja, jopa satoja hehtaareja. Samalle soitimelle kokoontuvat metsot voivat käyttää vuoden mittaan tuhansien hehtaarien suuruisia aloja. Maisematasolla metsolle tulisi olla tarjolla riittävästi erityyppisiä elinympäristöjä vuodenkierron eri vaiheisiin. Lisäksi soveliaiden metsiköiden täytyy kytkeytyä toisiinsa siten, että ne muodostavat metsoille sopivia kokonaisuuksia. Soidinpaikan koko on yleensä useita kymmeniä hehtaareja koko soidinalueen koon ollessa noin 300 hehtaaria. Soidinpaikka koostuu kukkojen 1–3 hehtaarin soidinreviireistä. Maisematasolla metson elinympäristöjen tarpeet liittyvät soidinten metsäisyyteen – mitä enemmän varttunutta metsää soidinpaikan ympäristössä on, sitä elinvoimaisempia ja suurempia ovat soitimet. Metsokukot oleskelevat usein tiheikön reunaosassa, jonka vieressä on pakenemiseen soveltuvaa avoimempaa maastoa. Metso syö talvella etupäässä männynneulasia ja mänty on sille puulajeista selvästi tärkein. Kuusi on metsolle tärkeä suojapuu ja mänty ravintopuu. Metson ruokailuun käyttämät hakomismännyt ovat yleensä metsätaloudellisesti vähäarvoisia, ja hakomisen eli neulasten syömisen aiheuttama haitta on vähäinen. Metso asuttaa 30–40-vuotiaita sekä tätä varttuneempia metsiä. Metso karttaa puustoltaan tiheimpiä paikkoja, mutta Pohjois-Suomen karuissa ja harvahkoissa metsissä metso suosii tarjolla olevista elinympäristöistä juuri tiheäpuustoisimpia. Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi metso on hyvä indikaattorilaji, jonka tarpeista huolehtiminen metsätaloudessa varmistaa usein myös muiden riistalajien menestymisen. Tiheysvaihtelu tiedetään metsolle tärkeäksi metsän rakennetekijäksi. Kuva: © Vastavalo / Tuomo Tuomikoski. Teeri Suomen tihein teerikanta on Pohjanmaalla ja Oulujärven ympäristössä, jossa soita on jopa yli puolet maapinta-alasta. Pohjoisessa levinneisyys ulottuu suunnilleen Metsä- ja Tunturi-Lapin rajoille, missä kanta on kuitenkin harva. Soitimet sijaitsevat useimmiten avosoilla, ja niiden puuttuessa teeret soivat muussa avomaastossa, kuten järvien jäällä. Aiemmin teeriä asusti säännöllisesti peltojen tuntumassa ja peltosoitimet olivat yleisiä, mutta kantojen huvetessa monet peltosoitimet ovat hiljentyneet. Teeren vuotuisen elinpiirin koko on keskimäärin useita kymmeniä hehtaareja. Suurimmillaan elinpiirit ovat alkukeväästä, kukoilla jopa yli 200 hehtaaria. Yksilöiden väliset erot elinpiirin koossa ovat huomattavan suuria. Kanojen laaja kevätelinpiiri voi osittain liittyä ravinnonhankintaan ja hyvän munintakunnon tavoitteluun. Teeret liikkuvat talvella lähes poikkeuksetta parvissa. Teeriparvet tarvitsevat ruokailupaikaltaan hyvän näkyvyyden joka suuntaan välttääkseen kanahaukan saalistusyritykset. Myös siitä syystä ne suosivat metsänreunan koivuryhmiä tai metsikön sisällä muuta latvustasoa korkeampien koivujen ryhmiä. Vähälumisissa oloissa teeret kuitenkin korvaavat osan koivuravinnosta mustikanversoilla. Talvella teerien pääravintoa ovat koivujen urvut ja versot, joiden lisäksi ne syövät etenkin männynneulasia. Teeret suosivat ruokailupaikkoja, joissa on yli 8-metrisiä koivuja yli 200 runkoa hehtaarilla, sekä keskimääräistä korkeampia koivuja, joissa on kookas latvus ja runsaasti urpuja. Tupasvillan kukinnot, joita esiintyy runsaasti ojittamattomilla soilla, ovat teerelle tärkeä kevätvihanta. Suot sulavat keväällä ensimmäisinä, jolloin soiden pälvipaikoille ilmestyy tupasvillan kukintoja. Mustikanvarvuston runsaus vaikuttaa positiivisesti teeripoikueiden säilyvyyteen. Suomessa teerien on havaittu kesäaikaan suosivan rämeitä, kangaskorpia ja korpien reunoja, mutta marjojen kypsyttyä ne viihtyvät keskimäärin kuivemmissa maastoissa. Sopiva puuston valtakorkeus teerelle on keskimäärin 11–15 metriä ja latvuspeittävyys 40–60 %. Teerellä on väljät elinympäristövaatimukset. Teerikanat pesivät miltei kaikissa tarjolla olevissa ympäristöissä ja suosivat rämeitä tai nuoria taimikoita. Poikueet välttävät hakkuuaukeita ja suosivat metsien reuna- vyöhykkeitä ja harvahkoja metsiä, joissa on alikasvoksena kuusta ja runsas mustikanvarvusto. Aikuiset teeret suosivat taimikoita sekä nuoria metsiä ja niiden puoliavoimia reunavyöhykkeitä. Teeri tulee metsäkanalinnuista parhaiten toimeen talousmetsissä ja pystyy hyvän leviämiskykynsä ansiosta asuttamaan nopeasti uusia sopivia elinympäristöjä. VIITE 6 Kuva: © Vastavalo / Matti A. Nieminen. Pyy Pyy on runsain Järvi-Suomessa, missä on runsaasti rantalepikoita. Pyy suosii havumetsien nuoria ja varttuneempia metsiä. Pyyt hakeutuvat erityisesti 20–50 vuoden ikäisiin kuusimetsiin sekä vanhoihin, erirakenteisiin kuusimetsiin, joissa molemmissa on runsas lehtipuusto. Pyyn suosimissa metsissä valtapuuston latvuspeittävyys on 60–80 % ja keskikorkeus 11–15 m. Pyy pysyttelee samalla, suhteellisen suppealla alueella ympäri vuoden, ja pyyn reviirit eri vuodenaikoina ovat keskimäärin puoleksi päällekkäisiä. Reviirin keskikoko on noin 15–25 hehtaaria, koirailla pienempi kuin naarailla ja kesällä suurempi kuin talvella. Pyylle tärkeitä ovat suoja, talvi- ja kevätravinto sekä pienet aukot metsän sisällä. Tärkeitä puulajeja ovat kuusi, lepät ja koivut. Talvella pyyt harvoin ruokailevat yli kymmenen metrin päässä kuusikosta. Lapissa pyyn esiintyminen noudattelee kuusen levinneisyysrajaa. Mänty voi osaksi korvata kuusen suojapuuna. Lepän urvut ovat pyyn tärkeintä talviravintoa maan etelä- ja keskiosissa ja koivujen urvut pohjoisessa. Naaraiden varhaisvihannan saantia keväällä pidetään pyyn poikastuoton kannalta erityisen tärkeänä. Enintään 30–40 metriä leveät aukot metsän sisällä tarjoavat monipuolista ravintoa keväästä syksyyn, ja metsän suoja on riittävän lähellä. Pyyn suosimat metsät ovat keskimääräistä hyvätuottoisempia kankaita, joissa on yleensä runsas mustikanvarvusto. Huonoina pyyvuosina lintuja on vain parhaissa elinympäristöissä, hyvinä vuosina jopa kuivilla kankailla ja rämeillä. Etelä-Suomessa parhaita ympäristöjä ovat korvet ja tuoreet kankaat, kun taas pohjoisempana suurimmat pyytiheydet on havaittu varttuneissa taimikoissa ja lehtometsissä. Oulun seudun talousmetsissä metsitetyt, koivuvaltaiset pellot ja ojitetut rämeet ovat osoittautuneet suosituimmiksi elinympäristöiksi. Metsänhoidollisesti pyyn suosimat metsät ovat ylitiheitä ja niissä on liikaa lehtipuuta. Päinvastoin kuin teerelle, pyylle elinympäristön pirstoutuminen voi aiheuttaa ongelmia, koska se ei mielellään ylitä suuria aukeita. Maatalousmaan pirstomassa metsämaisemassa pyitä on harvoin sellaisissa metsäsaarekkeissa, jotka ovat yli 100 metrin etäisyydellä yhtenäisestä metsästä. Suomessa metsien uudistusalat ovat suhteellisen pieniä, joten pirstoutuminen ei liene pyylle suuri ongelma. Kuusi on pyylle ehdottoman tärkeä suojapuu. Kuva: © Vastavalo / Hannu Huovila. Riekko Riekkoja elää Suomessa sekä Lapin tunturialueella että havumetsävyöhykkeen avo- ja vähäpuustoisilla soilla ja niiden reunametsissä. Riekon levinneisyys käsitti vielä 1950-luvulla lähes koko maan, mutta nykyään riekko on sen elinympäristöjen muutosten vuoksi vetäytymässä kohti pohjoista. Etelä-Suomen riekkokanta on erittäin harva ja pirstoutunut muutamille suovaltaisille alueille. Riekkokoiraat viettävät talven naaraiden kanssa sekaparvissa. Huhtikuussa koiraat irtautuvat parvista ja valtaavat itselleen reviirin, jota ne puolustavat ja jonne ne houkuttelevat puolisoa äänekkäästi&nbsp;väkättäen. Riekkopoikueen elinpiirin koko on yleensä alle 20 hehtaaria ja koostuu pääasiassa avoimista tai puoliavoimista turvemaista. Erityisesti avosuot ja niiden vähäpuustoiset reunavyöhykkeet ovat nuorten poikueiden käytössä. Lisäksi riekkopoikueet käyttävät rämeitä, rämemuuttumia ja luhtaisia alueita, kuten rantaniittyjä. Vartuttuaan poikueet siirtyvät kuivempiin maastoihin soita reunustaville kankaille. Riekon ravinto koostuu talvella pääasiassa koivujen ja pajujen versoista ja norkoista. Sulan maan aikana aikuisen riekon ravintoon kuuluu myös varpujen marjoja, lehtiä ja erityisesti mustikan versoja sekä keväällä tupasvillan kukintoja. Pienet poikaset syövät sekä eläinravintoa kuten sahapistiäisten ja perhosten toukkia, että helposti sulavia kasvinosia kuten karhunsammalten itiöpesäkkeitä, mustikan ja puolukan kukkia ja variksenmarjoja. Riekko kelpuuttaa reviirikseen alueen, jossa avosoita ja rämeitä on vähintään noin puolet maisemasta. Talousmetsissä aikuiset riekot käyttävät avosoiden reunojen rämemuuttumia, joissa on usein runsas puusto ja kenttäkerros, sekä jonkin verran myös turvemaiden reunoilla olevia tiheitä ja nuoria mäntyvaltaisia taimikoita, jotka rakenteeltaan muistuttavat tunturien pensasmaisia koivu- ja pajukasvustoja. Riekolle sopivaa elinympäristöä havumetsävyöhykkeessä luonnehtii siis avointen tai vähäpuustoisten soiden, rämeiden, kangasmetsien ja näiden vaihettumisvyöhykkeiden mosaiikki. Metsävyöhykkeessä elävän riekkoparin elinpiiri kattaa yleensä kymmenien hehtaarien alueen ja elinpiirin ytimenä on avosuon ja metsän reuna vaihettumisvyöhykkeineen. Kuva: © Timo Eskola ja Vastavalo / Pentti Sormunen. Metsävyöhykkeessä elävän riekkoparin elinpiiri kattaa yleensä kymmenien hehtaarien alueen ja elinpiirin ytimenä on avosuon ja metsän reuna vaihettumisvyöhykkeineen. Kuva: © Timo Eskola ja Vastavalo / Pentti Sormunen.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Hirvieläimet

Nisäkkäistä hirvi on saalisarvoltaan tärkein riistaeläimemme. Riistaeläimistä hirvet, valkohäntäpeurat ja metsäkauriit aiheuttavat myös metsätaloudelle suurimmat vahingot. Hirvieläinkantojen pitäminen tavoitetiheyksien mukaisina on tehokkain keino pitää niiden aiheuttamia vahinkoja taimikoille aisoissa ja vähentää ihmisille aiheuttamaa vaaraa tieliikenteessä.
Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut, pihlajat ja haavat, ovat hirvelle mieluisinta ravintoa. Hirvi pitää myös koivikoista, erityisesti rauduskoivusta. Mäntyä hirvi suosii talvisaikaan. Taimikonhoidossa vältetään mieluisan ja monipuolisen lehtipuuston ja pensaston tarpeetonta poistamista varsinkin aukkopaikoissa. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua, jos sille mieluisaa ravintoa on tasaisesti saatavissa. Havupuutaimikossa hirven laidunnus voi joissain tapauksissa olla jopa hyödyllistä, koska se pitää lehtipuuvesakon kurissa.
Haapa on hirvieläinten suosituimpia ravintokasveja. Siksi haapaistutukset kannattaa perustaa asutuksen läheisyyteen. Hirvet syövät mielellään myös ensiharvennuksessa syys- ja keskitalvella maahan jätettäviä männyn latvuksia. Jos on mahdollista ajoittaa tällainen hakkuu vaaravyöhykkeessä olevan taimikon lähistölle, se osaltaan vähentää taimikkoon kohdistuvaa syöntiä. Erilaiset joutomaat, kuten sähkölinjojen aluset ja metsäteiden varret kannattaa hyödyntää hirvieläinten ravintokohteina suosimalla niillä hirvieläimille mieluisia ravintokasveja.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Metsäjänis

Metsäjäniksen elinalue kattaa koko maan, mutta jäniskanta on runsain Pohjois-Savossa. Voimakkaat kannanvaihtelut ovat metsäjänikselle tyypillisiä. Kannat voivat säilyä runsaina useita vuosia, kunnes taudit harventavat jäniskantoja tuntuvasti. Petopaine, kuten suuri ilveskanta, verottaa metsäjäniskantaa, mutta samalla se ylläpitää kannan elinvoimaisuutta. Metsäjäniskanta on pienentynyt 2000-luvun taitteessa voimakkaasti suuressa osassa Suomea. Jäniskannan alamäen syitä on todennäköisesti useita. Ilmastonmuutos, erityisesti talvien lämpeneminen voi aiheuttaa vaikeuksia ankariin talviin sopeutuneelle metsäjänikselle. Lumettomassa maassa metsäjäniksen valkoinen turkki ei enää tarjoakaan suojaa petoja vastaan. Petojen liikkuminen ja saalistus voi onnistua paremmin ohuemmassa lumessa. Kilpailu ja mahdollinen risteytyminen yleistymässä olevan rusakon kanssa voi myös vaikuttaa metsäjäniskantaan.
Jäniksen ravinto koostuu kesäisin ruohoista ja heinistä sekä syksyisin varvuista. Talvisin jänikset syövät lähinnä haavan ja pajun kuorta, urpuja ja versoja. Metsäjäniksen elinpaikkavaatimukset ovat melko väljät. Parhaiten se viihtyy nuorissa lehti- ja sekametsissä, joista löytyy runsaasti sekä ravintoa että suojaa. Metsänuudistusalueille kehittyvät lehtipuuvesakot ovat metsänjänikselle suotuisia, toisaalta vesakoiden poisto vastaavasti vähentää jänisten tarvitsemaa suojaa ja ravintoa.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Metso

Suomessa metsoa tavataan lähes koko maassa. Metsoa ei esiinny Tunturi-Lapissa männyn metsärajan pohjoispuolella. Riistakolmiolaskentojen perusteella metson pesimäkanta väheni noin 70 % 1960-luvulta 1990-luvulle. Metson taantuman pääsyynä pidetään yhtenäisten metsäalueiden pirstoutumista tämän aikakauden tehostuneen metsätalouden myötä. Voimakas metsästys on voinut osaltaan myös pienentää kantaa. 1990-luvun jälkeisenä aikana metson kanta on pysynyt vakaana.
Tämän päivän metsätaloudessa uudistusojitukset ovat loppuneet ja suuntana on aktiivisen vesitalousjärjestelyn piirissä olevan talousmetsäpinta-alan pieneneminen. Yhdessä ennallistamisen ja riistan elinympäristöjen hoidon kanssa metsien tila metson kannalta on kehittymässä myönteiseen suuntaan 1900-luvun metsätalouteen verrattuna.
Metsojen elinpiirit ovat laajoja, jopa satoja hehtaareja. Samalle soitimelle kokoontuvat metsot voivat käyttää vuoden mittaan tuhansien hehtaarien suuruisia aloja. Maisematasolla metsolle tulisi olla tarjolla riittävästi erityyppisiä elinympäristöjä vuodenkierron eri vaiheisiin. Lisäksi soveliaiden metsiköiden täytyy kytkeytyä toisiinsa siten, että ne muodostavat metsoille sopivia kokonaisuuksia. Soidinpaikan koko on yleensä useita kymmeniä hehtaareja koko soidinalueen koon ollessa noin 300 hehtaaria. Soidinpaikka koostuu kukkojen 1–3 hehtaarin soidinreviireistä. Maisematasolla metson elinympäristöjen tarpeet liittyvät soidinten metsäisyyteen – mitä enemmän varttunutta metsää soidinpaikan ympäristössä on, sitä elinvoimaisempia ja suurempia ovat soitimet.

Metsokukot oleskelevat usein tiheikön reunaosassa, jonka vieressä on pakenemiseen soveltuvaa avoimempaa maastoa. Metso syö talvella etupäässä männynneulasia ja mänty on sille puulajeista selvästi tärkein. Kuusi on metsolle tärkeä suojapuu ja mänty ravintopuu. Metson ruokailuun käyttämät hakomismännyt ovat yleensä metsätaloudellisesti vähäarvoisia, ja hakomisen eli neulasten syömisen aiheuttama haitta on vähäinen. Metso asuttaa 30–40-vuotiaita sekä tätä varttuneempia metsiä. Metso karttaa puustoltaan tiheimpiä paikkoja, mutta Pohjois-Suomen karuissa ja harvahkoissa metsissä metso suosii tarjolla olevista elinympäristöistä juuri tiheäpuustoisimpia. Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi metso on hyvä indikaattorilaji, jonka tarpeista huolehtiminen metsätaloudessa varmistaa usein myös muiden riistalajien menestymisen.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Teeri

Suomen tihein teerikanta on Pohjanmaalla ja Oulujärven ympäristössä, jossa soita on jopa yli puolet maapinta-alasta. Pohjoisessa levinneisyys ulottuu suunnilleen Metsä- ja Tunturi-Lapin rajoille, missä kanta on kuitenkin harva. Soitimet sijaitsevat useimmiten avosoilla, ja niiden puuttuessa teeret soivat muussa avomaastossa, kuten järvien jäällä. Aiemmin teeriä asusti säännöllisesti peltojen tuntumassa ja peltosoitimet olivat yleisiä, mutta kantojen huvetessa monet peltosoitimet ovat hiljentyneet. Teeren vuotuisen elinpiirin koko on keskimäärin useita kymmeniä hehtaareja. Suurimmillaan elinpiirit ovat alkukeväästä, kukoilla jopa yli 200 hehtaaria. Yksilöiden väliset erot elinpiirin koossa ovat huomattavan suuria. Kanojen laaja kevätelinpiiri voi osittain liittyä ravinnonhankintaan ja hyvän munintakunnon tavoitteluun.
Teeret liikkuvat talvella lähes poikkeuksetta parvissa. Teeriparvet tarvitsevat ruokailupaikaltaan hyvän näkyvyyden joka suuntaan välttääkseen kanahaukan saalistusyritykset. Myös siitä syystä ne suosivat metsänreunan koivuryhmiä tai metsikön sisällä muuta latvustasoa korkeampien koivujen ryhmiä. Vähälumisissa oloissa teeret kuitenkin korvaavat osan koivuravinnosta mustikanversoilla. Talvella teerien pääravintoa ovat koivujen urvut ja versot, joiden lisäksi ne syövät etenkin männynneulasia. Teeret suosivat ruokailupaikkoja, joissa on yli 8-metrisiä koivuja yli 200 runkoa hehtaarilla, sekä keskimääräistä korkeampia koivuja, joissa on kookas latvus ja runsaasti urpuja. Tupasvillan kukinnot, joita esiintyy runsaasti ojittamattomilla soilla, ovat teerelle tärkeä kevätvihanta. Suot sulavat keväällä ensimmäisinä, jolloin soiden pälvipaikoille ilmestyy tupasvillan kukintoja.
Mustikanvarvuston runsaus vaikuttaa positiivisesti teeripoikueiden säilyvyyteen. Suomessa teerien on havaittu kesäaikaan suosivan rämeitä, kangaskorpia ja korpien reunoja, mutta marjojen kypsyttyä ne viihtyvät keskimäärin kuivemmissa maastoissa. Sopiva puuston valtakorkeus teerelle on keskimäärin 11–15 metriä ja latvuspeittävyys 40–60 %.

Teerellä on väljät elinympäristövaatimukset. Teerikanat pesivät miltei kaikissa tarjolla olevissa ympäristöissä ja suosivat rämeitä tai nuoria taimikoita. Poikueet välttävät hakkuuaukeita ja suosivat metsien reuna- vyöhykkeitä ja harvahkoja metsiä, joissa on alikasvoksena kuusta ja runsas mustikanvarvusto. Aikuiset teeret suosivat taimikoita sekä nuoria metsiä ja niiden puoliavoimia reunavyöhykkeitä.

Pyy on runsain Järvi-Suomessa, missä on runsaasti rantalepikoita. Pyy suosii havumetsien nuoria ja varttuneempia metsiä. Pyyt hakeutuvat erityisesti 20–50 vuoden ikäisiin kuusimetsiin sekä vanhoihin, erirakenteisiin kuusimetsiin, joissa molemmissa on runsas lehtipuusto. Pyyn suosimissa metsissä valtapuuston latvuspeittävyys on 60–80 % ja keskikorkeus 11–15 m. Pyy pysyttelee samalla, suhteellisen suppealla alueella ympäri vuoden, ja pyyn reviirit eri vuodenaikoina ovat keskimäärin puoleksi päällekkäisiä. Reviirin keskikoko on noin 15–25 hehtaaria, koirailla pienempi kuin naarailla ja kesällä suurempi kuin talvella.
Pyylle tärkeitä ovat suoja, talvi- ja kevätravinto sekä pienet aukot metsän sisällä. Tärkeitä puulajeja ovat kuusi, lepät ja koivut.
Talvella pyyt harvoin ruokailevat yli kymmenen metrin päässä kuusikosta. Lapissa pyyn esiintyminen noudattelee kuusen levinneisyysrajaa. Mänty voi osaksi korvata kuusen suojapuuna. Lepän urvut ovat pyyn tärkeintä talviravintoa maan etelä- ja keskiosissa ja koivujen urvut pohjoisessa. Naaraiden varhaisvihannan saantia keväällä pidetään pyyn poikastuoton kannalta erityisen tärkeänä. Enintään 30–40 metriä leveät aukot metsän sisällä tarjoavat monipuolista ravintoa keväästä syksyyn, ja metsän suoja on riittävän lähellä.

Pyyn suosimat metsät ovat keskimääräistä hyvätuottoisempia kankaita, joissa on yleensä runsas mustikanvarvusto. Huonoina pyyvuosina lintuja on vain parhaissa elinympäristöissä, hyvinä vuosina jopa kuivilla kankailla ja rämeillä. Etelä-Suomessa parhaita ympäristöjä ovat korvet ja tuoreet kankaat, kun taas pohjoisempana suurimmat pyytiheydet on havaittu varttuneissa taimikoissa ja lehtometsissä. Oulun seudun talousmetsissä metsitetyt, koivuvaltaiset pellot ja ojitetut rämeet ovat osoittautuneet suosituimmiksi elinympäristöiksi.
Metsänhoidollisesti pyyn suosimat metsät ovat ylitiheitä ja niissä on liikaa lehtipuuta. Päinvastoin kuin teerelle, pyylle elinympäristön pirstoutuminen voi aiheuttaa ongelmia, koska se ei mielellään ylitä suuria aukeita. Maatalousmaan pirstomassa metsämaisemassa pyitä on harvoin sellaisissa metsäsaarekkeissa, jotka ovat yli 100 metrin etäisyydellä yhtenäisestä metsästä. Suomessa metsien uudistusalat ovat suhteellisen pieniä, joten pirstoutuminen ei liene pyylle suuri ongelma.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Riekko

Riekkoja elää Suomessa sekä Lapin tunturialueella että havumetsävyöhykkeen avo- ja vähäpuustoisilla soilla ja niiden reunametsissä. Riekon levinneisyys käsitti vielä 1950-luvulla lähes koko maan, mutta nykyään riekko on sen elinympäristöjen muutosten vuoksi vetäytymässä kohti pohjoista. Etelä-Suomen riekkokanta on erittäin harva ja pirstoutunut muutamille suovaltaisille alueille.
Riekkokoiraat viettävät talven naaraiden kanssa sekaparvissa. Huhtikuussa koiraat irtautuvat parvista ja valtaavat itselleen reviirin, jota ne puolustavat ja jonne ne houkuttelevat puolisoa äänekkäästi väkättäen.
Riekkopoikueen elinpiirin koko on yleensä alle 20 hehtaaria ja koostuu pääasiassa avoimista tai puoliavoimista turvemaista. Erityisesti avosuot ja niiden vähäpuustoiset reunavyöhykkeet ovat nuorten poikueiden käytössä.

Lisäksi riekkopoikueet käyttävät rämeitä, rämemuuttumia ja luhtaisia alueita, kuten rantaniittyjä. Vartuttuaan poikueet siirtyvät kuivempiin maastoihin soita reunustaville kankaille. Riekon ravinto koostuu talvella pääasiassa koivujen ja pajujen versoista ja norkoista. Sulan maan aikana aikuisen riekon ravintoon kuuluu myös varpujen marjoja, lehtiä ja erityisesti mustikan versoja sekä keväällä tupasvillan kukintoja. Pienet poikaset syövät sekä eläinravintoa kuten sahapistiäisten ja perhosten toukkia, että helposti sulavia kasvinosia kuten karhunsammalten itiöpesäkkeitä, mustikan ja puolukan kukkia ja variksenmarjoja.
Riekko kelpuuttaa reviirikseen alueen, jossa avosoita ja rämeitä on vähintään noin puolet maisemasta. Talousmetsissä aikuiset riekot käyttävät avosoiden reunojen rämemuuttumia, joissa on usein runsas puusto ja kenttäkerros, sekä jonkin verran myös turvemaiden reunoilla olevia tiheitä ja nuoria mäntyvaltaisia taimikoita, jotka rakenteeltaan muistuttavat tunturien pensasmaisia koivu- ja pajukasvustoja. Riekolle sopivaa elinympäristöä havumetsävyöhykkeessä luonnehtii siis avointen tai vähäpuustoisten soiden, rämeiden, kangasmetsien ja näiden vaihettumisvyöhykkeiden mosaiikki.

Suomessa on 34 riistanisäkäs- ja 26 riistalintulajia, jotka luetellaan metsästyslain 5 §:ssä. Kaikki muut eläimet ovat joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Riistaeläimet voidaan jakaa seuraavaan seitsemään ryhmään: hirvieläimet, jäniseläimet, jyrsijät, suurpedot, pienpedot, hylkeet ja muut riistanisäkkäät. Riistalinturyhmiä ovat: hanhet, puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, metsäkanalinnut, peltokanalinnut ja muut riistalinnut. Metsätalouden valinnoilla voidaan vaikuttaa riistaeläimistä erityisesti metsäkanalintujen, jänisten ja hirvieläinten elinympäristöihin.

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Suomessa on 34 riistanisäkäs- ja 26 riistalintulajia, jotka luetellaan metsästyslain 5 §:ssä. Kaikki muut eläimet ovat joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Riistaeläimet voidaan jakaa seuraavaan seitsemään ryhmään: hirvieläimet, jäniseläimet, jyrsijät, suurpedot, pienpedot, hylkeet ja muut riistanisäkkäät. Riistalinturyhmiä ovat: hanhet, puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, metsäkanalinnut, peltokanalinnut ja muut riistalinnut. Metsätalouden valinnoilla voidaan vaikuttaa riistaeläimistä erityisesti metsäkanalintujen, jänisten ja hirvieläinten elinympäristöihin.

Riistaeläinten yleiskuvaukset

Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut. Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina METSO – petolintuhanke.. Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa. 10 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Tiheän siemenpuuasennon alle on syntynyt sekapuustoinen taimikko. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 40 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Taimikko on varttunut nuoreksi puustoksi. Sitä on käsitelty taimikonhoidolla. Osa siemenpuista on poistettu, osa säästetty. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 80 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Nuorempi sukupolvi on varttumassa hakkuukypsäksi. Muutamia vanhoja siemenpuita on vielä jäljellä säästöpuina. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Kun siemenpuita on jätetty tavallista enemmän, maisema säilyy metsäisenä. Kuva: © Johnny Sved.

# Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

## Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen

Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa.
Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.
Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina . Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille   Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

Puustoisuus tukee virkistyskäyttöä Suojelun ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena, mikä voi olla merkityksellistä metsämaiseman hoidon, kulttuuriperintökohteiden turvaamisen tai monikäyttömahdollisuuksien edistämisen kannalta. Virkistyskäyttömahdollisuudet, kuten marjastus, sienestys ja retkeily, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää ei käsitellä.

# Metsän suojelu - Virkistys

## Puustoisuus tukee virkistyskäyttöä

Suojelun ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena, mikä voi olla merkityksellistä metsämaiseman hoidon, kulttuuriperintökohteiden turvaamisen tai monikäyttömahdollisuuksien edistämisen kannalta.
Virkistyskäyttömahdollisuudet, kuten marjastus, sienestys ja retkeily, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää ei käsitellä.

Vanhat metsät ja luonnontilaiset metsät voivat olla arvokkaita metsien virkistysarvon ja metsien tarjoamien terveyshyötyjen vuoksi.

Metsän suojelu

Metsän suojelu - Virkistys

Riista Metsäriistan ja erityisesti metsäkanalintujen kannalta oleellista on riittävän suojaa antavan alikasvoksen säästäminen. Metsänomistaja voi edistää riistan elinolosuhteita jättämällä harvennusleimikolle suojapaikoiksi tiheikköjä. Riistatiheikköjen koko voi vaihdella muutaman alikasvoskuusen ryhmästä muutaman aarin kokoisiin laikkuihin. Pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan ennakkoraivauksessa jättää käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta. Suojakaistat Pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan ennakkoraivauksessa jättää käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

Metsäriistan ja erityisesti metsäkanalintujen kannalta oleellista on riittävän suojaa antavan alikasvoksen säästäminen. Metsänomistaja voi edistää riistan elinolosuhteita jättämällä harvennusleimikolle suojapaikoiksi tiheikköjä. Riistatiheikköjen koko voi vaihdella muutaman alikasvoskuusen ryhmästä muutaman aarin kokoisiin laikkuihin.
Pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan ennakkoraivauksessa jättää käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

# Ennakkoraivaus - Luonto

## Suojakaistat

Pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan ennakkoraivauksessa jättää käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

Lehtipensaat, pihlajat, katajat ja pajut ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle. Haavat, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut, pähkinäpensas ja muut lehtopensaat ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä suositellaan säästettävän raivauksessa.

Ennakkoraivaus 

Ennakkoraivaus - Luonto

Keskeiset uudistukset Artikkeliin on päivitetty hoidetun metsän harvennusvoimakkuuksia ohjaavat suositustaulukot. Taulukoissa kuvataan hoidetun nuoren tasaikäisen kasvatusmetsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen eteläisessä, keskisessä ja pohjoisessa Suomessa. Taulukoihin lisättiin tarkennukset runkolukujen tulkintaan metsälain asetuksen mukaisesti. Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä Ensiharvennusten runkolukujen päivitys oli osa laajempaa harvennusmallien uudistamista, joka valmistui 2024. Harvennusmallien ja runkolukutaulukoiden uudistamisen taustalla olivat ennen kaikkea mallien päivittäminen vastaamaan uusimpia metsien kasvumalleja. Uudistuneet mallit ottavat paremmin huomioon ilmastokestävyyden näkökulmat; hiilensidonnan ja metsien tuhonkestävyyden. Uudet ensiharvennuksen runkolukutaulukot ohjaavat jättämään metsät hakkuussa aikaisempaa tiheämmäksi, noin 100 runko/ha. Poikkeuksena on rauduskoivikot, joissa runkolukusuositusta ei ole muutettu. Hoidettujen metsien ensiharvennusten runkolukutaulukoilla ohjataan ensiharvennusten työjälkeä. Ensiharvennuksia tehtiin 2020–23 Suomessa keskimäärin 140 000 ha vuodessa. Työtä tukeneet tutkijat  Aakkosjärjestyksessä: Saija Huuskonen, Jari Hynynen Lisätietoa Tapion projektipäällikkö: Varpu Kuutti  Metsänomistajille laadittu koulutusaineisto Metsän harventaminen ja harvennusmallien käyttö (pdf): Tutustutaan perusteisiin: metsän harventamisen tarkoitus ja käsitteet sekä menetelmien vaihtoehdot​Harvennusmallin valinta metsänomistajan tavoitteiden perusteella​Harvennusmallien käyttö, www.metsanhoidonsuositukset.fi​.Koulutusaineisto metsäammattilaisille, sisältää metsänomistajien aineiston lisäksi mm. harvennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia asioita Neuvonta-aineisto harvennusmallien siirrosta rajapinnan kautta omaan tietojärjestelmään (pdf) Tapion tiedote 14.11.2024: Metsien kasvu on muuttunut - puusto suositellaan jättämään harvennuksissa nykyistä tiheämmiksi

Päivitetty artikkeli: [Ensiharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus#section-p377)
Artikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteet
Viimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 30.10.2024

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Keskeiset uudistukset

Artikkeliin on päivitetty [hoidetun metsän harvennusvoimakkuuksia ohjaavat suositustaulukot](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus/toteutus#section-387).
Taulukoissa kuvataan hoidetun nuoren tasaikäisen kasvatusmetsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen eteläisessä, keskisessä ja pohjoisessa Suomessa. Taulukoihin lisättiin tarkennukset runkolukujen tulkintaan metsälain asetuksen mukaisesti.

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä

Ensiharvennusten runkolukujen päivitys oli osa laajempaa harvennusmallien uudistamista, joka valmistui 2024.
Harvennusmallien ja runkolukutaulukoiden uudistamisen taustalla olivat ennen kaikkea mallien päivittäminen vastaamaan uusimpia metsien kasvumalleja. Uudistuneet mallit ottavat paremmin huomioon ilmastokestävyyden näkökulmat; hiilensidonnan ja metsien tuhonkestävyyden.
Uudet ensiharvennuksen runkolukutaulukot ohjaavat jättämään metsät hakkuussa aikaisempaa tiheämmäksi, noin 100 runko/ha. Poikkeuksena on rauduskoivikot, joissa runkolukusuositusta ei ole muutettu.

Hoidettujen metsien ensiharvennusten runkolukutaulukoilla ohjataan ensiharvennusten työjälkeä. Ensiharvennuksia tehtiin 2020–23 Suomessa keskimäärin 140 000 ha vuodessa.

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Työtä tukeneet tutkijat

Aakkosjärjestyksessä: Saija Huuskonen, Jari Hynynen

# Ensiharvennus-suosituksen uudistus

## Lisätietoa

Tapion projektipäällikkö: Varpu Kuutti
[Metsänomistajille laadittu koulutusaineisto **Metsän harventaminen ja harvennusmallien käyttö (pdf)**](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2024/11/Harvennusmallit_koulutusaineisto_metsanomistajille_lokakuu24.pdf)**:**
- Tutustutaan perusteisiin: metsän harventamisen tarkoitus ja käsitteet sekä menetelmien vaihtoehdot​
- Harvennusmallin valinta metsänomistajan tavoitteiden perusteella​
- Harvennusmallien käyttö, [www.metsanhoidonsuositukset.fi](http://www.metsanhoidonsuositukset.fi)​.

[Koulutusaineisto metsäammattilaisille](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2024/11/Harvennusmallit_koulutusaineisto_ammattilaisille_lokakuu24.pdf), sisältää metsänomistajien aineiston lisäksi mm. harvennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia asioita
[Neuvonta-aineisto harvennusmallien siirrosta rajapinnan kautta omaan tietojärjestelmään](https://www.tapio.fi/wp-content/uploads/2024/10/Harvennusmallit_neuvonta-aineisto_jarjestelmakehittajat.pdf) (pdf)
Tapion tiedote 14.11.2024: [Metsien kasvu on muuttunut - puusto suositellaan jättämään harvennuksissa nykyistä tiheämmiksi](<https://Metsien kasvu on muuttunut – puusto suositellaan jättämään harvennuksissa nykyistä tiheämmiksi>)

Ensiharvennus-suosituksen uudistus

Päivitetty artikkeli: Ensiharvennus Artikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteet Viimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 30.10.2024  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Erityishakkuu

Metsän terveys

Energiapuun korjuu hoitamattomissa nuorissa metsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Laki metsätuhojen torjunnasta: juurikäävän torjunta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistaeläinten yleiskuvaukset

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän suojelu - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ennakkoraivaus - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus-suosituksen uudistus

Haku ja valikko