Text Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia. Metsän monimuotoisuutta voi ylläpitää säästöpuilla ja suojatiheiköillä. Kuva: © Teemu Huikuri.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

Monimuotoisuuden rakennepiirre

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos. 

Jatkuvan kasvatuksen metsä on moni-ilmeinen Puuston kokojakauma on vaihteleva ja pieniä puita on yleensä paljon enemmän kuin isoja. Suuria puita on kuitenkin aina se verran, että alueen isokokoisista puista syntyvä puustoisuuden vaikutelma säilyy. Eri kokoluokkien puuston määrä voi vaihdella puuston kasvatuksen eri vaiheissa. Tyypillistä on myös puiden ryhmittäisyys. Taimikonhoitoa tehdään tarvittaessa. Monimuotoisuutta edistävät toimet kuten säästöpuiden jättäminen, lahopuuston säilyttäminen ja sekapuuston ylläpito kuuluvat sekä jaksolliseen että jatkuvaan kasvatukseen. Näitä luonnonhoidon ratkaisuja ei ole esitetty selkeyden vuoksi seuraavissa piirroskuvissa. Puustorakenne jatkuvassa kasvatuksessa: 1) jatkuva kasvatus, kuusivaltainen metsä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Puustorakenne jatkuvassa kasvatuksessa: 2) männikön ylispuukasvatus kivennäismailla. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Metsänuudistuminen jatkuvassa kasvatuksessa  Jatkuvassa kasvatuksessa metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Isojen puiden vähentämisen jälkeen pienemmät puut lisäävät kasvuaan vapautuneen kasvutilan ansiosta. Toisaalta syntyy tilaa uusien taimien syntymiselle. Olemassa oleva hyväkuntoinen ja runsas alikasvos lisää eri-ikäiskasvatuksen onnistumisen todennäköisyyttä. Tarvittavalle taimimäärälle ja taimettuneen alueen pinta-alaosuudelle ei ole kuitenkaan mahdollista asettaa tavoitteita nykytiedon pohjalta. Männyn ylispuukasvatuksessa taimia syntyy siementävän ylispuuston ansiosta. Alue pysyy puustoisena, kun ylispuustoa harvennetaan vähitellen ja suurempaa puustoa jätetään aina jäljelle. Hyvien siemenvuosien toistuminen vaikuttaa luontaisen uudistumisen nopeuteen ja onnistumiseen. Lisäksi taimettumiselle on oltava suotuisat olosuhteet. Syntyvien luonnontaimien määrä vaihtelee merkittävästi vuosittain. Kuusella hyviä siemenvuosia on Etelä-Suomessa kerran tai kaksi kymmenessä vuodessa ja pohjoisessa harvemmin. Männyllä hyvät siemenvuodet toistuvat noin kolme kertaa vuosikymmenessä Etelä-Suomessa ja tyypillisesti yli 10 vuoden välein Pohjos-Suomessa. Kivennäismailla poimintahakkuut soveltuvat kuusikoille, kun taas männiköt uudistuvat paremmin pienaukoissa ja kaistaleissa tai ylispuukasvatuksessa.Ojitetut korvet uudistuvat hyvin pienaukkohakkuun jälkeen alikasvoksesta ja hakkuun jälkeen syntyvistä taimista.Pienaukoilla, kaistalehakkuualoilla ja ylispuukasvatuksessa maanmuokkaus yleensä edistää tasaista taimettumista, mutta ojitettujen turvemaiden kuusikoiden pienaukoilla muokkauksesta on jopa haittaaRouta, J. &amp;amp; Huuskonen, S. (toim.). 2022. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 132 s. Hakkuiden väli jatkuvassa kasvatuksessa Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toistumiseen vaikuttavat korjattavissa oleva puumäärä ja tarve pitää alikasvos mahdollisimman hyväkuntoisena ja metsä uudistumiskykyisenä. Jos hehtaarikohtainen poistuma jää pieneksi, on hakkuun tuottavuus alhainen ja yksikkökustannus korkea. Jos hakkuiden väli on pitkä, metsä voi kasvaa liian tiheäksi, jolloin uudistuminen ja alikasvoksen kehitys kärsivät. Poimintahakkuut toistuvat Etelä-Suomessa tavallisimmin 10–20 vuoden välein riippuen kasvupaikasta ja hakkuun voimakkuudesta. Pohjois-Suomessa puusto kasvaa hitaammin, jolloin hakkuiden väli on myös pitempi eli tyypillisesti vähintään 20 vuotta. Jatkuva kasvatus ojitettujen suometsien erityispiirteiden näkökulmasta Useimmat turvemaat taimettuvat hyvin luontaisesti. Suometsille tyypillinen puuston vaihteleva koko helpottaa olennaisesti jatkuvan kasvatuksen toteuttamista. Alikasvosta on usein jo valmiina. Jatkuvan kasvatuksen hyötyjä ojitetuilla turvemailla Jatkuva kasvatus ei onnistuessaan vaadi suuria investointeja metsänuudistamiseen. Jatkuva kasvatus voi olla kannattavaa osalla kohteista, joita ei kannata jaksollisessa kasvatuksessa uudistaa.Ojien kunnostus voidaan monissa tapauksissa välttää, jos alueen haihduttavan puuston määrä pysyy riittävänä. Tämä pienentää puuntuotannon kustannuksia ja vähentää metsätalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta, hyödyttää metsäkanalintupoikueita ja voi vähentää maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.Turvemaiden nuoret kuusentaimikot ovat alttiita hallavaurioille. Jatkuvassa kasvatuksessa hallavauriolle alttiita aukkoja ei juuri synny, pienaukkoja lukuun ottamatta. Lisäksi suurempaa puustoa voidaan jättää taimien suojaksi esimerkiksi notkelmiin, joissa hallan riski on suurin.Jatkuvan kasvatuksen riskejä ojitetuilla turvemailla Hieskoivu valtaa helposti taimikonhoitoa vaille jääneet alat, joilla havupuiden kasvatus olisi nykyisen arvion mukaan kannattavampaa. Riski on kuitenkin pienempi kuin jaksollisen kasvatuksen uudistusaloilla.Varpu- ja puolukkaturvekankaat taimettuvat huonosti ilman maanpinnan rikkomista, jos ojituksen jälkeen kehittynyt raakahumuskerros on paksu. Taimettumista heikentävät tällaisilla kohteilla myös vahva seinäsammalkerros ja runsas rämevarvikko.&nbsp;Ravinnetalous on yhtä keskeistä jatkuvassa kasvatuksessa kuin jaksollisessa kasvatuksessa. Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä on syytä varmistaa, että vesitalouden lisäksi puuston ravinnetila on riittävän hyvä. Juurikääpäriski on merkittävä myös turvemailla sekä kuusikoissa että männiköissä. Tämä koskee myös paksuturpeisia kohteita. Turvemailla on varmistettava, ettei kasvupaikalla esiinny juurikääpää. Jatkuva kasvatus metsien tuhonkestävyyden näkökulmasta Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Puuston koon ja lajiston suuri vaihtelu vähentävät laajan metsätuhon riskiä. Varsinkin tilatasolla yksipuolinen puulajirakenne lisää riskiä esimerkiksi puulajikohtaisten tuhohyönteisten ja kasvitautien leviämiselle. Metsätuhojen riskien on arvioitu olevan jatkuvassa kasvatuksessa pienempiä kuin jaksollisessa kasvatuksessaNevalainen S. 2017. Comparison of damage risks in even- and uneven-aged forestry in Finland. Silva Fennica vol. 51 no. 3 article id 1741. 28 p.. Jatkuvan kasvatuksen metsät, joissa on monipuolinen puulajikoostumus, kestävät yleisesti ottaen hyönteistuhoja parhaiten. Tämä vähentää myös taloudellista riskiäBjörkman, C., Bylund, H., Nilsson, U., Nordlander, G. &amp;amp; Schroeder, M. 2015. Effects of new forest management on insect damage risk in a changing climate.. Kirjanpainajatuhoja on eniten lämpimissä, paahteisissa oloissa, joissa on vastustuskyvyltään heikentyneitä puita, kuten tuulenkaatoja. Puuston hirvi-, myyrä- ja tuulituhoriskit vaihtelevat puuston käsittelystä ja paikallisista oloista riippuen. Jatkuva kasvatus vähentää useimmissa tapauksissa näiden riskiä verrattuna jaksolliseen kasvatukseen.Nevalainen S. 2017. Comparison of damage risks in even- and uneven-aged forestry in Finland. Silva Fennica vol. 51 no. 3 article id 1741. 28 p. Tuulituhoriskit on todettu pienimmiksi, kun käsittelytapana on poimintahakkuu eri-ikäismetsiköissäPukkala, T., Laiho, O. &amp;amp; Lähde, E. 2016. Continuous cover management reduces wind damage. Forest Ecology and Management.Vol. 372, p. 120–127.. Pienaukkohakkuun jälkeinen tuulituhoriski on myös yleensä vähäinenKivistö, P. Tuulenkaadot pienaukkohakkuussa. Pro gradu –tutkielma, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos. 61 s.. Kaikissa hakkuissa on kuitenkin otettava huomioon puuston tila ja paikalliset tuuliolot. Voimakkaat poiminta- ja harvennushakkuut lisäävät tuhojen riskiä erityisesti riukuuntuneessa puustossa ja tuulelle avoimissa maaston kohdissa. Juurikääpä on merkittävä riski myös jatkuvan kasvatuksen toteutukselle. Jos metsikössä on jo paljon juurikääpää, monet alikasvospuut ovat saaneet tartunnan juuriyhteyksien kautta. Kuusikoissa jatkuva kasvatus edistää kuusen juurikäävän sekundääristä&nbsp;leviämistä eri kokoluokan puiden välilläPiri, T. &amp;amp; Valkonen, S. 2013. Incidence and spread of Heterobasidion root rot in uneven-aged Norway spruce stands. Canadian Journal of Forest Research 43(9): 872-877. Tukkimiehentäi on merkittävin havupuiden pienten taimien kasvua uhkaava tekijä. Tukkimiehentäi vioittaa usein taimia avohakkuualojen taimikoissa, mutta vain harvoin eri-ikäismetsissä. Mänty uudistuu hyvin luontaisesti, kun kasvupaikka on sopiva ja kasvutilaa on riittävästi. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä ja metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen, jonka ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita.

Pienaukkohakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa. Siinä tehdään pienialaisia, enintään 0,3 hehtaarin aukkoja, joiden on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista.

Jos juuristokilpailua pienaukkojen reuna-alueilla on tarpeen vähentää, pienaukkoja ympäröivää puustoa eli aukkojen välialuetta voidaan harventaa.
Pienaukkohakkuu sopii hyvin korpikuusikoihin, joissa jo pienet aukot ja kapeat kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin. Pienaukkoja kannattaa tehdä vain varttuneeseen puustoon. Pienaukot on suunniteltava ja sijoitettava siten, etteivät niiden välialueet jää kapeiksi ja tuulituhoille alttiiksi kaistoiksi.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvia puita kutsutaan valtapuiksi.

Metsän pisimmät ja vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvat puut muodostavat valtapuuston. Valtapuut hallitsevat maisemaa ja niiden kasvuolosuhteet ovat olleet paremmat muuhun puustoon nähden.

Jatkuva kasvatus on metsänkasvatustapa, jossa metsän puusto säilytetään yleensä peitteisenä eikä avohakkuita tehdä. Metsän uudistuminen perustuu olemassa olevaan alikasvostaimikkoon tai hakkuun jälkeen luontaisesti syntyviin taimiin ja niiden kasvattamiseen. Uudistamis- ja kasvatusvaiheet limittyvät, jolloin painopiste voi olla tilanteen mukaan metsän uudistumisen edellytysten parantamisessa tai kasvatuksessa.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Jatkuvan kasvatuksen metsä on moni-ilmeinen

Puuston kokojakauma on vaihteleva ja pieniä puita on yleensä paljon enemmän kuin isoja. Suuria puita on kuitenkin aina se verran, että alueen isokokoisista puista syntyvä puustoisuuden vaikutelma säilyy. Eri kokoluokkien puuston määrä voi vaihdella puuston kasvatuksen eri vaiheissa. Tyypillistä on myös puiden ryhmittäisyys. Taimikonhoitoa tehdään tarvittaessa.
Monimuotoisuutta edistävät toimet kuten säästöpuiden jättäminen, lahopuuston säilyttäminen ja sekapuuston ylläpito kuuluvat sekä jaksolliseen että jatkuvaan kasvatukseen. Näitä luonnonhoidon ratkaisuja ei ole esitetty selkeyden vuoksi seuraavissa piirroskuvissa.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Metsänuudistuminen jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvassa kasvatuksessa metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Isojen puiden vähentämisen jälkeen pienemmät puut lisäävät kasvuaan vapautuneen kasvutilan ansiosta. Toisaalta syntyy tilaa uusien taimien syntymiselle. Olemassa oleva hyväkuntoinen ja runsas alikasvos lisää eri-ikäiskasvatuksen onnistumisen todennäköisyyttä. Tarvittavalle taimimäärälle ja taimettuneen alueen pinta-alaosuudelle ei ole kuitenkaan mahdollista asettaa tavoitteita nykytiedon pohjalta.
Männyn ylispuukasvatuksessa taimia syntyy siementävän ylispuuston ansiosta. Alue pysyy puustoisena, kun ylispuustoa harvennetaan vähitellen ja suurempaa puustoa jätetään aina jäljelle.
Hyvien siemenvuosien toistuminen vaikuttaa luontaisen uudistumisen nopeuteen ja onnistumiseen. Lisäksi taimettumiselle on oltava suotuisat olosuhteet. Syntyvien luonnontaimien määrä vaihtelee merkittävästi vuosittain. Kuusella hyviä siemenvuosia on Etelä-Suomessa kerran tai kaksi kymmenessä vuodessa ja pohjoisessa harvemmin. Männyllä hyvät siemenvuodet toistuvat noin kolme kertaa vuosikymmenessä Etelä-Suomessa ja tyypillisesti yli 10 vuoden välein Pohjos-Suomessa.

- Kivennäismailla poimintahakkuut soveltuvat kuusikoille, kun taas männiköt uudistuvat paremmin pienaukoissa ja kaistaleissa tai ylispuukasvatuksessa.
- Ojitetut korvet uudistuvat hyvin pienaukkohakkuun jälkeen alikasvoksesta ja hakkuun jälkeen syntyvistä taimista.
- Pienaukoilla, kaistalehakkuualoilla ja ylispuukasvatuksessa maanmuokkaus yleensä edistää tasaista taimettumista, mutta ojitettujen turvemaiden kuusikoiden pienaukoilla muokkauksesta on jopa haittaa.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Hakkuiden väli jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toistumiseen vaikuttavat korjattavissa oleva puumäärä ja tarve pitää alikasvos mahdollisimman hyväkuntoisena ja metsä uudistumiskykyisenä. Jos hehtaarikohtainen poistuma jää pieneksi, on hakkuun tuottavuus alhainen ja yksikkökustannus korkea. Jos hakkuiden väli on pitkä, metsä voi kasvaa liian tiheäksi, jolloin uudistuminen ja alikasvoksen kehitys kärsivät.
Poimintahakkuut toistuvat Etelä-Suomessa tavallisimmin 10–20 vuoden välein riippuen kasvupaikasta ja hakkuun voimakkuudesta. Pohjois-Suomessa puusto kasvaa hitaammin, jolloin hakkuiden väli on myös pitempi eli tyypillisesti vähintään 20 vuotta.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Jatkuva kasvatus ojitettujen suometsien erityispiirteiden näkökulmasta

**Jatkuvan kasvatuksen hyötyjä ojitetuilla turvemailla**

Useimmat turvemaat taimettuvat hyvin luontaisesti. Suometsille tyypillinen puuston vaihteleva koko helpottaa olennaisesti jatkuvan kasvatuksen toteuttamista. Alikasvosta on usein jo valmiina.
- Jatkuva kasvatus ei onnistuessaan vaadi suuria investointeja metsänuudistamiseen. Jatkuva kasvatus voi olla kannattavaa osalla kohteista, joita ei kannata jaksollisessa kasvatuksessa uudistaa.
- Ojien kunnostus voidaan monissa tapauksissa välttää, jos alueen haihduttavan puuston määrä pysyy riittävänä. Tämä pienentää puuntuotannon kustannuksia ja vähentää metsätalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta, hyödyttää metsäkanalintupoikueita ja voi vähentää maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.
- Turvemaiden nuoret kuusentaimikot ovat alttiita hallavaurioille. Jatkuvassa kasvatuksessa hallavauriolle alttiita aukkoja ei juuri synny, pienaukkoja lukuun ottamatta. Lisäksi suurempaa puustoa voidaan jättää taimien suojaksi esimerkiksi notkelmiin, joissa hallan riski on suurin.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Jatkuva kasvatus ojitettujen suometsien erityispiirteiden näkökulmasta

**Jatkuvan kasvatuksen riskejä ojitetuilla turvemailla**

- Hieskoivu valtaa helposti taimikonhoitoa vaille jääneet alat, joilla havupuiden kasvatus olisi nykyisen arvion mukaan kannattavampaa. Riski on kuitenkin pienempi kuin jaksollisen kasvatuksen uudistusaloilla.
- Varpu- ja puolukkaturvekankaat taimettuvat huonosti ilman maanpinnan rikkomista, jos ojituksen jälkeen kehittynyt raakahumuskerros on paksu. Taimettumista heikentävät tällaisilla kohteilla myös vahva seinäsammalkerros ja runsas rämevarvikko.
Ravinnetalous on yhtä keskeistä jatkuvassa kasvatuksessa kuin jaksollisessa kasvatuksessa. Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä on syytä varmistaa, että vesitalouden lisäksi puuston ravinnetila on riittävän hyvä.
Juurikääpäriski on merkittävä myös turvemailla sekä kuusikoissa että männiköissä. Tämä koskee myös paksuturpeisia kohteita. Turvemailla on varmistettava, ettei kasvupaikalla esiinny juurikääpää.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Jatkuva kasvatus metsien tuhonkestävyyden näkökulmasta

Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Puuston koon ja lajiston suuri vaihtelu vähentävät laajan metsätuhon riskiä. Varsinkin tilatasolla yksipuolinen puulajirakenne lisää riskiä esimerkiksi puulajikohtaisten tuhohyönteisten ja kasvitautien leviämiselle. Metsätuhojen riskien on arvioitu olevan jatkuvassa kasvatuksessa pienempiä kuin jaksollisessa kasvatuksessa.
Jatkuvan kasvatuksen metsät, joissa on monipuolinen puulajikoostumus, kestävät yleisesti ottaen **hyönteistuhoja** parhaiten. Tämä vähentää myös taloudellista riskiä. **Kirjanpainajatuhoja** on eniten lämpimissä, paahteisissa oloissa, joissa on vastustuskyvyltään heikentyneitä puita, kuten tuulenkaatoja.
Puuston **hirvi**-, **myyrä**- ja **tuulituhoriskit** vaihtelevat puuston käsittelystä ja paikallisista oloista riippuen. Jatkuva kasvatus vähentää useimmissa tapauksissa näiden riskiä verrattuna jaksolliseen kasvatukseen.

Tuulituhoriskit on todettu pienimmiksi, kun käsittelytapana on poimintahakkuu eri-ikäismetsiköissä. Pienaukkohakkuun jälkeinen tuulituhoriski on myös yleensä vähäinen. Kaikissa hakkuissa on kuitenkin otettava huomioon puuston tila ja paikalliset tuuliolot. Voimakkaat poiminta- ja harvennushakkuut lisäävät tuhojen riskiä erityisesti riukuuntuneessa puustossa ja tuulelle avoimissa maaston kohdissa.
**Juurikääpä** on merkittävä riski myös jatkuvan kasvatuksen toteutukselle. Jos metsikössä on jo paljon juurikääpää, monet alikasvospuut ovat saaneet tartunnan juuriyhteyksien kautta. Kuusikoissa jatkuva kasvatus edistää kuusen juurikäävän sekundääristä leviämistä eri kokoluokan puiden välillä.
**Tukkimiehentäi** on merkittävin havupuiden pienten taimien kasvua uhkaava tekijä. Tukkimiehentäi vioittaa usein taimia avohakkuualojen taimikoissa, mutta vain harvoin eri-ikäismetsissä.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Monimuotoisuus

Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuutta.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Myönteisiä lajistovaikutuksia

Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta . Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja. Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä.
Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä.
Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille.

Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää.
Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää.
Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen

Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi. Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Vaikutukset vesiin

Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvetta. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonosti.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen

Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa.
Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta.
Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle

Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen.

Jatkuvan kasvatuksen on todettu tarjoavan etuja luonnon monimuotoisuudelle .

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Riittävällä hakkuukertymällä kannattavuutta

Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta.
Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena. Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10 metrisiä puita.
Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan jo tärkeimmän arvokynnyksen ylittäneitä eli tukin mitat saavuttaneita puita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi. Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti puut, jotka seuraavan hakkuukierron aikana ylittävät arvokynnyksen. Näin puustoon sitoutuneelle pääomalle saadaan korkea tuotto.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Puun laatu ja hinta voi poiketa totutusta

Puun laadulla on myös vaikutusta metsänomistajan puusta saamaan hintaan, vaikka varsinaista laatuhinnoittelua ei juuri käytetä. Jatkuvan kasvatuksen metsistä korjatun puun laadusta on erilaisia näkemyksiä. Yläharvennusten ja poimintahakkuiden on esitetty parantavan puuston laatua. Niissä jätettävien lisävaltapuiden oksat ovatkin yleensä ohuempia kuin hakattavien valtapuiden.
On myös ilmennyt, että puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena voi huonontaa puun laatua. Eri-ikäisrakenteisissa kuusikoissa taimien kasvu on tavallisesti hidasta, jolloin tyvitukin ydinsahatavaraan muodostuu laatua huonontavia oksatihentymiä. Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat enemmän kuin tasarakenteisessa puustossa. Männyn ylispuukasvatus antaa toisaalta mahdollisuuden kasvattaa hyvälaatuista, järeää tukkipuuta.
Tällä hetkellä poiminta- ja pienaukkohakkuin käsiteltävät metsät ovat useimmiten kehittyneet alun perin tasarakenteisina, joten niiden puuston laatu voi olla erilainen kuin jo alun perin eri-rakenteisena kasvatettujen metsien. Nykytiedon valossa voidaan olettaa, ettei männylle sopivilla kasvupaikoilla kasvatustapa juurikaan vaikuta puun laatuun.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutuneista puun hinnoista ei ole vielä koottuna tietoja samalla tavoin kuin tavanomaisista harvennus- ja päätehakkuista.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Energiapuun korjuuseen niukasti mahdollisuuksia

Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuualoilta voidaan korjata hakkuutähdettä ja kantoja energiapuuksi, mikä ei ole suositeltavaa jatkuvan kasvatuksen hakkuissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa voidaan korjata runkopuuta energiaksi, jos käyttö ainespuuna ei ole kannattavaa tai mahdollista.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Korjuuvauriot

Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä.
Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa .

Poiminta- ja pienaukkohakkuissa korjataan pääasiassa tukkipuukokoista puustoa. Puun hinnan voidaan arvioida olevan korkeampi kuin harvennushakkuussa mutta kuitenkin alempi kuin tavanomaisessa päätehakkuussa. Tämä arvio perustuu siihen, että korjuu erirakenteisessa metsässä on vaikeampaa kuin tasarakenteisessa, mutta toisaalta korjattavien runkojen järeys nostaa puun hintaa.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Maisemavaikutukset hallintaan hakkuutapoja vaihtelemalla

Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät saattavat toimia parhaiten, ja niistä on jo kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla.
Maisemanhoidossa voidaan tilanteen mukaan tavoitella esimerkiksi maiseman avaamista tai puuston pitämistä näkösuojana. Jatkuvassa kasvatuksessa maisemaan saadaan vaihtelevuutta säätämällä hakkuun voimakkuutta sekä jättämällä monipuolinen puulajisekoitus.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Hakkuu sopeutetaan maisemaan

Maisemanhoitoa painotettaessa kasvatetaan osa puista järeämmiksi kuin taloudellista tuottoa korostettaessa. Myös puusto voi olla tarkoituksenmukaista jättää hieman tiheämmäksi, mutta ei kuitenkaan niin tiheäksi, että uudistuminen ja alikasvoksen kehitys vaarantuvat. Säästöpuiden määrää voi myös monissa tapauksissa lisätä. Säästöpuiksi on hyvä valita maisemallisesti näyttäviä puuyksilöitä.
Pienaukoilla voidaan parantaa valoa vaativien puiden menestymistä, jolloin eri puulajit tuovat vaihtelua maisemaan. Niiden maisemavaikutukset riippuvat suuresti pienaukkojen sijoittelusta ja määrästä. Maisemaa rikkovan aukkoisuuden välttämiseksi pienaukkoja ei pidä sijoittaa liian lähekkäin. Ennen uusien hakkaamista tai aiempien laajentamista on syytä odottaa, että pienaukoilla kasvaa kookkaampaa puustoa. Käsittelyalue on rajattava maaston luonnollisten muotojen tai rajojen mukaisesti.
Kaistalehakkuu muuttaa maisemaa maltillisesti oikein suunniteltuna. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuuta enemmän. Maiseman puustoisuus säilyy, kun siemenpuita poistetaan asteittain. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on perusteltua jättää osa siemenpuista kokonaan korjaamatta.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Vaikutukset marja- ja sienisatoihin sekä riistan hyvinvointiin

Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Lisäksi metsikössä säilyvät vakaammat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille.
Metsän käsittely vaikuttaa marja- ja sienisatoihin . Vaikutukset riippuvat hakkuun voimakkuudesta. Jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuu ei aiheuta jyrkkää muutosta satoihin. Sen sijaan avohakkuu muuttaa kasvi- ja sienilajistoa merkittävästi. Mustikan ja puolukan esiintyminen vähenee jyrkästi avohakkuun vuoksi, mutta toisaalta puolukan esiintyminen voi lisääntyä jo taimikkovaiheessa. Vadelma on runsaimmillaan muutama vuosi avohakkuun jälkeen.
Jatkuvan kasvatuksen tarjoama peitteisyys antaa riistalle suojaa ja ylläpitää monipuolista lajistoa riistan ravinnoksi. Mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy peitteisenä säilyvällä alueella. Kasvinsyöjähyönteiset ovat taas tärkeä osa ravintoa muun muassa metsonpoikasille. Riista hyötyy puuston tiheyden vaihtelusta.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Vaikutukset porotalouteen

Etenkin tiheät viljelytaimikot tarjoavat niukasti ravinnonlähteitä poroille. Porojen elinolojen kannalta on tämän vuoksi eduksi, että käytetään jatkuvaa kasvatusta tai luontaista uudistamista.

Maisema-arvojen ylläpidossa jatkuva kasvatus sopii alueille, joiden maisema halutaan pitää pysyvästi puustoisena ja vaihtelevana . Jatkuva kasvatus on usein perusteltua myös metsän monikäytön kannalta.
On kuitenkin huomattava, että eri-ikäisrakenteinen puusto on kasvatettava varsin harvana silloin, kun puuston uudistuminen halutaan varmistaa. Myös männyn ylispuukasvatukseen tähtäävän siemenpuuhakkuun jälkeen kookkaita puita on varsin vähän.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa tuottaa järeää, hyvälaatuista puutavaraa pitkäikäisiin puutuotteisiin, mikä lisää hiilen pitkäaikaista varastoitumista. Kokonaisvaikutuksista on vielä niukasti tutkimustietoa.
Eri-ikäiskasvatuksena toteutetussa kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa puunkasvu jää kuutiomääräisesti 15–25 prosenttia alhaisemmaksi kuin jaksollisessa ja puuston keskimääräisen tilavuuden arvioidaan olevan pienempi. Näin arvioituna myös puustoon sitoutuneen hiilen määrä on keskimäärin pienempi. Pitkällä aikavälillä hakattavissa oleva puumäärä on kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa tämänhetkisen käsityksen mukaan 20–25 % pienempi kuin jaksollisessa. Jatkuvan kasvatuksen hiilikertymä on pitkälti luontaisen uudistumisen varassa. Erot kasvatustapojen taloudellisessa kannattavuudessa saattavat kuitenkin olla vähäiset.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Pitkillä tarkastelujaksoilla jatkuvan kasvatuksen on esitetty kasvattavan maaperän hiilivarastoa, koska karikesyöte maaperään pysyy jatkuvana eikä maanpinta altistu korkeille lämpötiloille tai maanmuokkauksen vaikutuksille päätehakkuun uudistushakkuun jälkeisen avoimen vaiheen puuttuessa. Siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voi kuitenkin myös pienentää maaperän hiilivarastoa, jos käsittely on voimakasta.
Jatkuvassa kasvatuksessa maanmuokkaus on harvinaisempaa kuin jaksollisessa kasvatuksessa, eivätkä etenkään poimintahakkuut vaikuta juuri humukseen ja hiilen vapautumiseen. Jatkuvassa kasvatuksessa maaperään voi olla tämän vuoksi sitoutuneena jonkin verran enemmän hiiltä kuin jaksollisessa kasvatuksessa.
Turvemailla jatkuvalla kasvatuksella voidaan mahdollisesti edistää ilmastonmuutoksen hillintää jos pohjaveden pinta pystytään haihduttavan puuston määrää säätelemällä pitämään tavanomaista korkeammalla. Turpeesta vapautuu hiilidioksidia sitä enemmän, mitä syvemmällä pohjaveden pinta on. Lisäksi avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä, joita avohakkuista luopuminen voi vähentää.

Jatkuva kasvatus ylläpitää pysyvää puustoisuutta ja melko tasaista puuston hiilensidontaa. Menetelmällä voidaan vähentää hiilen vapautumista maaperästä ilmakehään erityisesti turvemailla. Puuston luontainen uudistuminen on paikoin hidasta, jolloin keskimääräinen kasvu ja sen aikaansaama hiilensidonta eivät ole mahdollisesti yhtä suuria kuin metsänviljelyyn perustuvassa kasvatuksessa. Jatkuvan kasvatuksen vaikutuksia hiilensidontaan ei toistaiseksi tunneta kovin hyvin.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Tiheiden taimiryhmien harventaminen voi olla tarpeen

Jatkuvan kasvatuksen kuusikoissa taimikonhoidolle on tarvetta tiheissä taimiryhmissä. Niiden harvennus nopeuttaa jäljelle jäävien taimien kasvua ja parantaa tuhonkestävyyttä. Korpimetsien pienaukkoihin syntyy yleensä erittäin runsaasti taimia, jolloin taimikonhoito on tarpeen noin kymmenen vuoden kuluttua hakkuusta.
Useilla kasvupaikoilla on vaarana kuusettuminen, mikäli lehtipuiden ja männyn kasvu- ja uudistumismahdollisuuksista ei huolehdita. Siksi on syytä tehdä myös pienaukkoja poimintahakkuiden yhteydessä.
Rehevillä kasvupaikoilla on uhkana heinittyminen hakkuun jälkeen. Heinittymisen ehkäisemiseksi voi lehtomaisella kankaalla olla tarkoituksenmukaista säilyttää hieman korkeampi puuston tiheys kuin tuoreilla kankailla. Lehtomaisilla kankailla tehdään pieniä, 30–40 metrin läpimittaisia pienaukkoja.

Jatkuvassa kasvatuksessa nojaudutaan pääosin taimikon luontaisesta kilpailusta johtuvaan harvenemiseen, mutta pienaukkohakkuun ja männikön siemenpuuhakkuun jälkeen tarvitaan monesti taimikonhoitoa. Erityisesti viljavilla kasvupaikoilla on riski pintakasvillisuuden ja vesakon voimakkaaseen runsastumiseen. Varsinkin pienaukoissa voi olla tarpeen tehdä taimiryhmien varhaisperkausta.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Jatkuva kasvatus ojitetuissa suometsissä pääpuulajien näkökulmasta

- **Kuusen** jatkuvalle kasvatukselle otollisimpia kohteita ovat mustikka- ja ruohoturvekankaat. Niissä kuusen taimettumisedellytykset ovat erityisen hyvät, ja puusto on usein luonnostaan erirakenteista II-tyypin kohteilla.
Lisätietoa: [Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen, kuusivaltaisen metsän jatkuva kasvatus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/jatkuvaan-kasvatukseen-tahtaaminen/toteutus#section-441)
- **Männyn** jatkuvan kasvatuksen aloittaminen varpu- ja puolukkaturvekankaalla edellyttää yleensä pitkää vaihetta siemenpuu-, pienaukko- tai kaistalehakkuun (tai näiden yhdistelmän) jälkeen. I-tyypin varputurvekankaat ovat lähtökohdiltaan hankalimpia. Ne ovat puustoltaan tasarakenteisia ja niiden paksu raakahumuskerros yhdessä runsaan varpukasvillisuuden kanssa heikentävät merkittävästi luontaista uudistumista.

Lisätietoa: [Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen, mäntyvaltaisen metsän jatkuva kasvatus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/jatkuvaan-kasvatukseen-tahtaaminen/toteutus#section-442)
- **Hieskoivu** uudistuu turvemailla hyvin ja muodostaa tiheitä kasvustoja karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta. Puhdas hieskoivikko ei yleensä ole kasvatuksen tavoite, mutta hieskoivikon alle syntyy usein luontaisesti kasvatuskelpoinen kuusialikasvos esimerkiksi kaistalehakkuun jälkeen. Tällainen kaksijaksoinen metsä voidaan kehittää joko eri- tai tasaikäisrakenteiseksi.
Jatkuva kasvatus on perusteltua myös suometsiin, joissa halutaan esimerkiksi maisema- tai riistanhoidollisista syistä välttää uudistushakkuita sekä hillitä puuntuotannon aiheuttamaa vesistökuormitusta.

Rahkasammalpinnat ovat hyviä taimettumisalustoja. Ojitettu suo muuttuu vähitellen turvekankaaksi, jolloin rahkasammal häviää ja tilalle tulee seinä, kynsi- ja kerrossammalpintoja, jotka eivät ole yhtä hyviä taimettumiselle. Hyvin kuivuneilla ojitusalueilla esiintyy yleisesti varsinaisen turvekerroksen päällä vaihtelevan paksuinen raakahumuskerros, joka kuivuu helposti ja siinä on niukasti ravinteita taimien käyttöön. Tämä heikentää siementen itämistä ja taimien kasvua.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Puustoisuudella vaikutetaan vesitalouteen ja taimettumisen edellytyksiin

Riittävä haihdutus ja hyvä taimettuminen voidaan saavuttaa kuusivaltaisilla ojitusalueilla usealla menetelmällä. Hakkuussa voidaan käyttää poiminta-, pienaukko- ja suojuspuuhakkuuta sekä niiden yhdistelmiä.
Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Puustoisuudella vaikutetaan vesitalouteen ja taimettumisen edellytyksiin

### Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30-40 cm).

##  [Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla](/fi/node/1264)

Table
|   | Etelä- ja Väli-Suomi | Pohjois-Suomi |
| --- | --- | --- |
| Mäntyvaltaiset metsiköt | 70 m3/ha | 100 m3/ha |
| Kuusi- tai koivuvaltaiset metsiköt1 | 60 m3/ha | 80 m3/ha |
Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät, ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi.
1 Kuusi ja koivu käyttävät enemmän vettä kuin mänty, mutta tutkimusnäyttö riittävästä puustosta on vähäisempää kuin männiköissä.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Vedenpinnan säätelyllä haettava tasapainoa

Turvemailta vapautuu hiilidioksidia sitä enemmän, mitä syvemmällä pohjaveden pinta on. Vedenpinta ei kuitenkaan saa nousta liikaa. Jos kuiva kerros jää alle 30 cm:n lisääntyy fosforin ja liuenneen orgaanisen aineksen huuhtoutumisriski. Myös puuston kasvu heikkenee olennaisesti.

Puuston merkitys vesitaloudelle on erityisen suuri turvemailla. Puuston kuivatusvaikutus, ts. haihdunta, on riippuvainen puuston kokonaistilavuudesta, puulajista ja puuston kunnosta.Varsinkin puuston ollessa harvaa, on käsittelyalueen ojaston toimivuus syytä varmistaa. Jos ojituksen kunnostustarvetta halutaan vähentää, ei puustoa tulisi hakata liian voimakkaasti.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Ravinnetilan korjaaminen

Ravinne-epätasapainon esiintyminen ojitetuissa suometsissä tarkoittaa käytännössä fosforin heikkoa saatavuutta sekä puutetta kaliumista ja boorista, joka on merkittävin kasvua säätelevä hivenravinne. Näiden ravinteiden niukkuus on yleisintä paksuturpeisilla II-tyypin puolukka- ja mustikkaturvekankailla, jotka ovat ojituksen jälkeen kehittyneet märistä avosoista tai vähäpuustoisista sekatyypin soista. Myös paksuturpeisilla ruohoturvekankailla ilmiö on varsin tavallinen.
Tuhkalannoituksella saadaan turvemailla pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Puutuhka korjaa fosforin, kaliumin ja hivenravinteiden puutoksia. Lannoituksen jälkeen neulasten fosforipitoisuus säilyy lähes muuttumattomana 30 vuoden ajan levityksen jälkeen ja uusintalannoitus on ajankohtainen aikaisintaan noin 50 vuoden kuluttua. Kaliumin ja boorin pitoisuudet alenevat nopeammin ja uusintalannoitus voi olla tarpeen jo 15–20 vuoden kuluttua.
Lisätietoa: [turvemaiden lannoitukset](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus/toteutus#section-515)

Metsänkasvatuksessa on syytä varmistaa, että vesitalouden lisäksi puuston ravinnetila on riittävän hyvä. Tällöin selvitetään ravinne-epätasapainon korjaavan lannoituksen tarpeellisuus. Turvemailla yleisimmät ravinnepuutosoireet voi tunnistaa jo puiden ulkoasun perusteella.
Lisätietoa: [ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus/toteutus#section-516)

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä

Jatkuvan kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy peitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä ,,.

# Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

## Tiheiköt tarjoavat eläimille suojaa ja pesäpaikkoja

Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa.

Eri-ikäisrakenteisen metsän vaihtelevuus on eduksi riistalle. Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa kohdentaa jatkuvan kasvatuksen käyttöä erityisesti kuusivaltaisille turvemaille. Niihin tavallisesti muodostuva kuusialikasvos tarjoaa hyviä poikueympäristöjä. Vesistöjen suojakaistoilla sekä soiden ja kankaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä on erityistä merkitystä riistan hyvinvoinnille ja usein näissä kohteissa on hyvät mahdollisuudet jatkuvaan kasvatukseen.

**Kasvatushakkuut**• Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.• Suojatiheikköjä ei ennakkoraivata tai harvenneta hakkuussa. • Suojatiheiköissä kasvanut korjuukelpoinen puusto voidaan hyödyntää myöhemmissä hakkuissa normaaliin tapaan. • Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.• Suojatiheikön voi halutessaan jättää kehittymään tulevaisuuden säästöpuuryhmäksi.

Tuulituhoriskien arvioidaan olevan jatkuvan kasvatuksen maltillisten poiminta- ja pienaukkohakkuiden jälkeen pienemmät kuin jaksollisen kasvatuksen harvennushakkuiden jälkeen. Tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen on alkuvaiheessa kuitenkin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään parhaiten tuulta kestäviä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää puustoa ei pidä hakata kerralla harvaksi.
Juurikäävän oletetaan yleistyvän ilmaston lämmetessä. ​Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen ja korjuuvaurioiden välttämiseen.Juurikääpäriski on otettava huomioon hakkuun toteutuksessa ja alikasvoksen hyödyntämisessä, koska puut saavat juurikääpätartunnan myös juuriyhteyksien kautta.
Tuhoriskien pienentämiseksi suositaan myös jatkuvassa kasvatuksessa sekapuustoisuutta. Kuusivaltaisissa metsissä pienaukot lisäävät lehtipuiden menestymistä. ​

Jatkuvan kasvatuksen menetelmässä metsän uudistuminen perustuu olemassa oleviin alikasvostaimiin ja hakkuiden seurauksena syntyviin taimiin. Jatkuvaan kasvatukseen siirtymisen aikana pääpaino on erirakenteisuuden luomisessa, jonka jälkeen panostetaan puiden kasvattamiseen tukkipuun kokoon. Luontaista uudistamista voidaan täydentää kylvöllä tai täydennysistutuksella.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvan kasvatuksen menetelmässä metsän uudistuminen perustuu olemassa oleviin alikasvostaimiin ja hakkuiden seurauksena syntyviin taimiin. Jatkuvaan kasvatukseen siirtymisen aikana pääpaino on erirakenteisuuden luomisessa, jonka jälkeen panostetaan puiden kasvattamiseen tukkipuun kokoon. Luontaista uudistamista voidaan täydentää kylvöllä tai täydennysistutuksella. 

Ainespuuta ei juuri kerry Hoitamattoman metsän ensiharvennuksesta kertyy ainespuuta normaaliin verrattuna niukasti tai ei ollenkaan. Sen sijaan kohteelta voi kertyä merkittävä määrä energiapuuta. Toimenpide lisää seuraavien hakkuiden tuloja niin, että toimenpide on metsänomistajalle taloudellisesti kannattava. Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 elinvoimaista havupuuta tai koivua hehtaarilla, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohitse eli käytännössä 40–50-vuotiaana. Hoitamattomissa kohteissa puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti. Näillä kohteilla ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus. Lisätietoa: Energiapuuharvennus Viljavalla maalla taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena metsikkö kehittyy läpipääsemättömäksi ryteiköksi. Kuva: © Mikko Riikilä.

# Ensiharvennus hoitamattomassa metsässä

## Ainespuuta ei juuri kerry

Hoitamattoman metsän ensiharvennuksesta kertyy ainespuuta normaaliin verrattuna niukasti tai ei ollenkaan. Sen sijaan kohteelta voi kertyä merkittävä määrä energiapuuta. Toimenpide lisää seuraavien hakkuiden tuloja niin, että toimenpide on metsänomistajalle taloudellisesti kannattava. Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 elinvoimaista havupuuta tai koivua hehtaarilla, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohitse eli käytännössä 40–50-vuotiaana.
Hoitamattomissa kohteissa puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti. Näillä kohteilla ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus. Lisätietoa: [Energiapuuharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/energiapuuharvennus)

Hoitamattomissa nuorissa metsissä puusto on tiheämpää sekä määrältään ja laadultaan vaihtelevampaa kuin hoidetuissa metsissä. Parhaiden puiden kasvun turvaamiseksi ensiharvennus on syytä tehdä normaalia aikaisemmin.

Ensiharvennus

Ensiharvennus hoitamattomassa metsässä

Text Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.&nbsp;Trumbore, S., Brando, P., Hartmann, H. 2015. Forest health and global change. Science;349 (2015) 814

Metsänterveyttä voidaan tarkastella sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Terveen metsän talouskäyttöä eivät uhkaa puuston välittömät tuhot tai kasvuhäiriöt. Ekologisessa tarkastelussa huomioidaan ekologinen prosessi, metsien rakenne, monimuotoisuus ja tuottavuus.

Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.

Metsän terveys

Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut. Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina METSO – petolintuhanke.. Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa. 10 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Tiheän siemenpuuasennon alle on syntynyt sekapuustoinen taimikko. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 40 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Taimikko on varttunut nuoreksi puustoksi. Sitä on käsitelty taimikonhoidolla. Osa siemenpuista on poistettu, osa säästetty. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 80 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Nuorempi sukupolvi on varttumassa hakkuukypsäksi. Muutamia vanhoja siemenpuita on vielä jäljellä säästöpuina. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Kun siemenpuita on jätetty tavallista enemmän, maisema säilyy metsäisenä. Kuva: © Johnny Sved.

# Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

## Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen

Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa.
Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.
Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina . Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille   Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana. Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta. Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

Lahopuun turvaaminen

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Suojatiheikköjen jättäminen

Säästöpuiden jättäminen

Tekopökkelöiden tekeminen

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

Lumituhojen esiintyminen, niiden vaikutukset metsätalouteen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa Lumituhot ovat pinta-alaltaan merkittävin abioottinen metsätuhojen aiheuttaja Suomessa. Merkittäviä lumituhoja on esiintynyt Suomessa noin 3–17 vuoden välein Solantie R. 1994. Effect of weather and climatological background on snow damage of forests in Southern Finland in November 1991. Silva Fennica 28: 203–211.. Suurimmat tuhoriskit ovat ylitiheissä nuorissa puustoissa, joissa raskas märkä lumi ja alijäähtynyt vesi taivuttaa ja katkoo puiden runkoja ja latvuksia. Suurimmassa vaarassa ovat ylitiheinä kasvaneet ja latvuksiltaan supistuneet männiköt ja koivikot, jotka on hiljattain harvennettu. Kuusi on kestävämpi, mutta latva voi katketa painavan lumikuorman takia. Lumituhoriski kasvaa lannoituksen jälkeen Valinger, E., Lundqvist, L. &amp; Brandel, G. 1994. Wind and snow damage in a thinning and fertilisation experiment in Pinus sylvestris. Scandinavian Journal of Forest Research 9: 129–134..&nbsp;Lumituhot altistavat puustoa myös muille tuhonaiheuttajille kuten kirjanpainajalle, ytimennävertäjille ja juurikäävälle. Lumituhoja esiintyy koko maassa, mutta ne ovat tavallisimpia erityisesti korkeilla tykkylumen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa, jotka ovat yli 180 metriä merenpinnasta. Lumituhojen on havaittu yleistyvän jo 100 m korkeudessa merenpinnasta Nykänen, M-L., ym. 1997. Factors affecting snow damage of trees with particular reference to European conditions. Silva Fennica 31, 193– 213.&nbsp;ja niitä voi esiintyä myös alemmilla maastonkohdilla. Maaston suhteellinen korkeus ympäröivään alueeseen vaikuttaa tuhoriskiin. Etenkin vedenjakaja-alueilla ja mäkisillä seuduilla lumituhot ovat tavallisia, kuten Etelä-Suomen Salpausselän ja Lohjanharjun ympäristöt sekä Nuuksion ylänköseutu. Etelärannikolla lumituhoja voi satunnaisesti esiintyä mereltä tulevan kosteuden vuoksi. Suurin riski lumen kertymiselle latvukseen on lämpötilan ollessa -3 °C - +1 °C Solantie R. 1994. Effect of weather and climatological background on snow damage of forests in Southern Finland in November 1991. Silva Fennica 28: 203–211., jolloin kostea lumi kiinnittyy parhaiten oksiin. Lumikuorman tyypillisiä seurauksia ovat rungon murtuma ja taipuminen sekä puiden kaatuminen, jos maa ei vielä ole routaantunut. Latvusmuodon ansiosta kuusi on mäntyä kestävämpi, mutta kuusen latva voi kuitenkin katketa raskaan lumikuorman alla Peltola, H., Kellomäki, S., Väisänen, H., Ikonen, V-P. 1999. A mechanistic model for assessing the risk of wind and snow damage to single trees and stands of Scots pine, Norway spruce and birch. Canadian Journal of Forest Research 29:647-661..&nbsp;Voimakas tuuli yhdessä oksiin kiinnittyneen, jäätyneen lumitaakan kanssa saattaa aiheuttaa rungon murtumia ja oksien katkeamista. Ilmastonmuutoksen seurauksena talvisateet runsastuvat, mikä aiheuttaa keskimäärin suurempia lumikuormia puiden oksille Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueilta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä Lehtonen, I., Venäläinen, A., &amp; Gregow, H. 2020. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa metsänhoidon näkökulmasta. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2020:5.. Syynä tähän on lisääntyvä huurteen kertyminen ja voimakkaiden, märkää lunta tuovien sateiden yleistyminen Lehtonen, I., Kämäräinen, M., Gregow, H., Venäläinen, A., Peltola, H. 2016. Heavy snow loads in Finnish forests respond regionally asymmetrically to projected climate change. Nat. Hazards Earth Syst. Sci., 16(10): 2259-2271.. Etelä- ja Länsi-Suomessa puiden raskaat lumikuormat vähenevät tulevina vuosikymmeninä. Etelä-Suomessa esiintyy jatkossa myös ajoittain suuria lumikuormia. Lumituhojen riski vuoteen 2040 ja 2070 mennessä. Voimakkaasti kasvaviin lumituhoihin kannattaa tulevina vuosikymmeninä varautua etenkin Suomen pohjoisosissa. Lumituhoriski kasvaa lykätessä ensiharvennusta niin pitkään, että puut alkavat riukuuntua. Kuva: © Sakari Pönniö.

Ensiharvennus on ensimmäinen kasvatushakkuu, ja se tuottaa myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta. Ensiharvennuksen tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata puuston järeytymistä.

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.
Ensiharvennus tehdään yleensä, kun puuston valtapituus on 12–15. metriä Ajankohta riippuu pääpuulajista, runkojen koosta, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta. Ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja -kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi.

Harvennus (myöhempi harvennus) on ensiharvennuksen jälkeen varttuneeseen kasvatusmetsikköön tehtävä harvennus, jolla voidaan edistää erilaisia metsänhoidollisia ja taloudellisia tavoitteita.

Keskeinen tavoite on saada puunmyyntituloja ja parantaa puustoon sitoutuneen pääoman tuottoa. Harvennukset tehdään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvien harvennusmallien mukaisesti. Harvennuksissa jätetään kasvamaan harvennustavasta riippumatta terveitä, latvukseltaan elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita harvennusmallien mukainen määrä.
Varttuneita kasvatusmetsiä ovat metsiköt, joissa puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm ja puuston rinnankorkeusikä on vähintään 25 vuotta. Metsikön ensiharvennus on jo yleensä tehty ja metsä on hyvässä kasvussa.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Lumituhojen torjunta

## Lumituhojen esiintyminen, niiden vaikutukset metsätalouteen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa

Lumituhot ovat pinta-alaltaan merkittävin abioottinen metsätuhojen aiheuttaja Suomessa. Merkittäviä lumituhoja on esiintynyt Suomessa noin 3–17 vuoden välein . Suurimmat tuhoriskit ovat ylitiheissä nuorissa puustoissa, joissa raskas märkä lumi ja alijäähtynyt vesi taivuttaa ja katkoo puiden runkoja ja latvuksia. Suurimmassa vaarassa ovat ylitiheinä kasvaneet ja latvuksiltaan supistuneet männiköt ja koivikot, jotka on hiljattain harvennettu. Kuusi on kestävämpi, mutta latva voi katketa painavan lumikuorman takia. Lumituhoriski kasvaa lannoituksen jälkeen . Lumituhot altistavat puustoa myös muille tuhonaiheuttajille kuten kirjanpainajalle, ytimennävertäjille ja juurikäävälle.
Lumituhoja esiintyy koko maassa, mutta ne ovat tavallisimpia erityisesti korkeilla tykkylumen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa, jotka ovat yli 180 metriä merenpinnasta. Lumituhojen on havaittu yleistyvän jo 100 m korkeudessa merenpinnasta ja niitä voi esiintyä myös alemmilla maastonkohdilla. Maaston suhteellinen korkeus ympäröivään alueeseen vaikuttaa tuhoriskiin. Etenkin vedenjakaja-alueilla ja mäkisillä seuduilla lumituhot ovat tavallisia, kuten Etelä-Suomen Salpausselän ja Lohjanharjun ympäristöt sekä Nuuksion ylänköseutu. Etelärannikolla lumituhoja voi satunnaisesti esiintyä mereltä tulevan kosteuden vuoksi.
Suurin riski lumen kertymiselle latvukseen on lämpötilan ollessa -3 °C - +1 °C , jolloin kostea lumi kiinnittyy parhaiten oksiin. Lumikuorman tyypillisiä seurauksia ovat rungon murtuma ja taipuminen sekä puiden kaatuminen, jos maa ei vielä ole routaantunut. Latvusmuodon ansiosta kuusi on mäntyä kestävämpi, mutta kuusen latva voi kuitenkin katketa raskaan lumikuorman alla . Voimakas tuuli yhdessä oksiin kiinnittyneen, jäätyneen lumitaakan kanssa saattaa aiheuttaa rungon murtumia ja oksien katkeamista.

Ilmastonmuutoksen seurauksena talvisateet runsastuvat, mikä aiheuttaa keskimäärin suurempia lumikuormia puiden oksille Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueilta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä . Syynä tähän on lisääntyvä huurteen kertyminen ja voimakkaiden, märkää lunta tuovien sateiden yleistyminen . Etelä- ja Länsi-Suomessa puiden raskaat lumikuormat vähenevät tulevina vuosikymmeninä. Etelä-Suomessa esiintyy jatkossa myös ajoittain suuria lumikuormia.

# Lumituhojen torjunta

## Lumituhojen ennaltaehkäisy ja tuhoalueen hoito

- Tehdään harvennukset ja taimikonhoidot ajallaan, jotta puusto ei pääse riukuuntumaan. Tämä on keinoista tärkein.
- Riskialueiden männiköt harvennetaan lievästi ja tavanomaista useammin .
- Valitaan puulajit huolella metsänuudistuksessa. Sekapuustoisuus auttaa pienentämään riskiä.
- Suuren lumituhoriskin alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa voidaan suosia kuusta, jatkuvaa kasvatusta, lehtipuun tuomaa sekapuustoisuutta.
Lumituhoihin voidaan varautua tarkastelemalla ennustemalleja korkean riskin kohteista. Riskin ennustamiseen käytetään säätekijöihin, ilmastoennusteisiin, metsikkötekijöihin ja topografiaan liittyviä parametrejä. Lumituhoille alttiiden tekijöiden tarkastelu auttaa metsänhoidollista sopeutumista korkean riskin alueilla. Luonnonvarakeskus ja Ilmatieteen laitos ovat tuottaneet lumituhomalleja, joiden avulla voi tarkastella haluttua kohdealuetta . Ilmatieteen laitoksen kehittämät lumituhomallit osoittavat puiden lumikuorman kasvavan Suomen koillis- ja pohjoisosissa .

Lumituhot ovat yleisimpiä nuorissa puustoissa. Tehokkain tapa välttää lumituhoja on metsän harventaminen suositusten mukaisesti. Suurimmassa vaarassa ovat ylitiheinä kasvaneet latvuksiltaan supistuneet männiköt ja koivikot, jotka on harvennettu äskettäin.

Lumituhopuiden korjuuseen talousmetsissä täytyy ryhtyä lain metsätuhojen torjunnasta (1087/2013) nojalla, jos kuusivaltaista tuhopuuta on yli 10 m² hehtaarilla. Mäntypuuston kohdalla raja-arvo on 20 m² hehtaarilla. Lumituhopuut tulee korjata pois metsästä metsätuholain säätämien aikarajojen mukaan, sillä lumenmurrot altistavat kohteen puut hyönteis- ja sienituhoille. Laki edellyttää tuhojen ehkäisemiseksi metsänomistajalta:
- 1.9.–31.5. kaadettu tai luonnontuhossa vahingoittunut kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään (kuva alla):
- alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7.
- alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7.
- alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8.
- 1.6.–31.8. kaadettu tai vahingoittunut kuusipuutavara tulee alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.
Lumituhoalueilla sovelletaan metsälakia normaalisti ja metsänkäyttöilmoitukset tulee tehdä sen mukaisesti. Katso lisäohjeita metsä- ja metsätuholain soveltaminen [tykkytuhoalueiden puunkorjuussa](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/tykkylumi-ohje-toimijoille_0.pdf).

Lumituhot ovat tavallisimpia Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta niitä esiintyy kaikkialla. Suurimmat tuhoriskit ovat ylitiheissä nuorissa puustoissa ja vaaranlakien metsissä. Ajallaan tehty taimikonhoito ja ensiharvennus vähentävät riskiä.

Lumituhojen torjunta

Varttuneen metsän vaihe pitenee Kiertoajan pidentämisen ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena. Myös mahdollisuudet virkistyskäyttöön, kuten marjastukseen, sienestykseen ja retkeilyyn, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää käsitellään harvemmin.

# Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

## Varttuneen metsän vaihe pitenee

Kiertoajan pidentämisen ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena. Myös mahdollisuudet virkistyskäyttöön, kuten marjastukseen, sienestykseen ja retkeilyyn, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää käsitellään harvemmin.

Metsän harvemmin toistuva käsittely, erityisesti uudistushakkuut, on yleensä eduksi virkistyskäytölle.

Puuston kiertoajan pidentäminen

Metsän harvemmin toistuva käsittely, erityisesti uudistushakkuut, on yleensä eduksi virkistyskäytölle. 

Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

Kaksijaksoinen varttunut koivu-kuusisekametsä. Kuva: © Varpu Kuutti. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot. Kuva: © Juha Varhi. Ylispuut: yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.Päävaltapuut: metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.Lisävaltapuut: puiden&nbsp;latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.Välipuut: puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.Aluspuut: Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.Ylempi jakso: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).Vallitseva jakso: puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.Alempi jakso: vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn. Metsän kasvillisuuskerrokset Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia&nbsp;sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut. Metsän kasvillisuuskerrokset. Kuva: © Juha Varhi. Puustokerros: elävän puuston muodostama kerros.Pensaskerros: pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.Kenttäkerros: varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.Pohjakerros: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.Maaperäkerros: maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Määrittelyt perustuvat Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Puuston latvuskerrokset ja puujaksot

Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta.

- **Ylispuut:** yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.
- **Päävaltapuut:** metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.
- **Lisävaltapuut:** puiden latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Välipuut:** puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.
- **Aluspuut:** Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.
- **Ylempi jakso**: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).
- **Vallitseva jakso:** puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.
- **Alempi jakso:** vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Metsän kasvillisuuskerrokset

Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut.

- **Puustokerros:** elävän puuston muodostama kerros.
- **Pensaskerros:** pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.
- **Kenttäkerros:** varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.
- **Pohjakerros**: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.
- **Maaperäkerros:** maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## \[H2\]

Määrittelyt perustuvat [Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön](https://www.metsakeskus.fi/fi/avoin-metsa-ja-luontotieto/sanastot-ja-standardit/metsasanasto/metsien-rakenne-ja-kehitys-sanasto).
**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Text Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla. Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla.
Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Metsälain 5b §:n mukainen hakkuu. Metsänkäyttöilmoituksella esiintyvä hakkuutapa.

Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla.
Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla. Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Monimuotoisuuden rakennepiirre

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Ensiharvennus hoitamattomassa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän terveys

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lumituhojen torjunta

Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Erityishakkuu

Haku ja valikko