Lumituhojen esiintyminen, niiden vaikutukset metsätalouteen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa Lumituhot ovat pinta-alaltaan merkittävin abioottinen metsätuhojen aiheuttaja Suomessa. Merkittäviä lumituhoja on esiintynyt Suomessa noin 3–17 vuoden välein Solantie R. 1994. Effect of weather and climatological background on snow damage of forests in Southern Finland in November 1991. Silva Fennica 28: 203–211.. Suurimmat tuhoriskit ovat ylitiheissä nuorissa puustoissa, joissa raskas märkä lumi ja alijäähtynyt vesi taivuttaa ja katkoo puiden runkoja ja latvuksia. Suurimmassa vaarassa ovat ylitiheinä kasvaneet ja latvuksiltaan supistuneet männiköt ja koivikot, jotka on hiljattain harvennettu. Kuusi on kestävämpi, mutta latva voi katketa painavan lumikuorman takia. Lumituhoriski kasvaa lannoituksen jälkeen Valinger, E., Lundqvist, L. &amp; Brandel, G. 1994. Wind and snow damage in a thinning and fertilisation experiment in Pinus sylvestris. Scandinavian Journal of Forest Research 9: 129–134..&nbsp;Lumituhot altistavat puustoa myös muille tuhonaiheuttajille kuten kirjanpainajalle, ytimennävertäjille ja juurikäävälle. Lumituhoja esiintyy koko maassa, mutta ne ovat tavallisimpia erityisesti korkeilla tykkylumen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa, jotka ovat yli 180 metriä merenpinnasta. Lumituhojen on havaittu yleistyvän jo 100 m korkeudessa merenpinnasta Nykänen, M-L., ym. 1997. Factors affecting snow damage of trees with particular reference to European conditions. Silva Fennica 31, 193– 213.&nbsp;ja niitä voi esiintyä myös alemmilla maastonkohdilla. Maaston suhteellinen korkeus ympäröivään alueeseen vaikuttaa tuhoriskiin. Etenkin vedenjakaja-alueilla ja mäkisillä seuduilla lumituhot ovat tavallisia, kuten Etelä-Suomen Salpausselän ja Lohjanharjun ympäristöt sekä Nuuksion ylänköseutu. Etelärannikolla lumituhoja voi satunnaisesti esiintyä mereltä tulevan kosteuden vuoksi. Suurin riski lumen kertymiselle latvukseen on lämpötilan ollessa -3 °C - +1 °C Solantie R. 1994. Effect of weather and climatological background on snow damage of forests in Southern Finland in November 1991. Silva Fennica 28: 203–211., jolloin kostea lumi kiinnittyy parhaiten oksiin. Lumikuorman tyypillisiä seurauksia ovat rungon murtuma ja taipuminen sekä puiden kaatuminen, jos maa ei vielä ole routaantunut. Latvusmuodon ansiosta kuusi on mäntyä kestävämpi, mutta kuusen latva voi kuitenkin katketa raskaan lumikuorman alla Peltola, H., Kellomäki, S., Väisänen, H., Ikonen, V-P. 1999. A mechanistic model for assessing the risk of wind and snow damage to single trees and stands of Scots pine, Norway spruce and birch. Canadian Journal of Forest Research 29:647-661..&nbsp;Voimakas tuuli yhdessä oksiin kiinnittyneen, jäätyneen lumitaakan kanssa saattaa aiheuttaa rungon murtumia ja oksien katkeamista. Ilmastonmuutoksen seurauksena talvisateet runsastuvat, mikä aiheuttaa keskimäärin suurempia lumikuormia puiden oksille Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueilta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä Lehtonen, I., Venäläinen, A., &amp; Gregow, H. 2020. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa metsänhoidon näkökulmasta. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2020:5.. Syynä tähän on lisääntyvä huurteen kertyminen ja voimakkaiden, märkää lunta tuovien sateiden yleistyminen Lehtonen, I., Kämäräinen, M., Gregow, H., Venäläinen, A., Peltola, H. 2016. Heavy snow loads in Finnish forests respond regionally asymmetrically to projected climate change. Nat. Hazards Earth Syst. Sci., 16(10): 2259-2271.. Etelä- ja Länsi-Suomessa puiden raskaat lumikuormat vähenevät tulevina vuosikymmeninä. Etelä-Suomessa esiintyy jatkossa myös ajoittain suuria lumikuormia. Lumituhojen riski vuoteen 2040 ja 2070 mennessä. Voimakkaasti kasvaviin lumituhoihin kannattaa tulevina vuosikymmeninä varautua etenkin Suomen pohjoisosissa. Lumituhoriski kasvaa lykätessä ensiharvennusta niin pitkään, että puut alkavat riukuuntua. Kuva: © Sakari Pönniö.

Ensiharvennus on ensimmäinen kasvatushakkuu, ja se tuottaa myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta. Ensiharvennuksen tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata puuston järeytymistä.

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.
Ensiharvennus tehdään yleensä, kun puuston valtapituus on 12–15. metriä Ajankohta riippuu pääpuulajista, runkojen koosta, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta. Ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja -kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi.

Harvennus (myöhempi harvennus) on ensiharvennuksen jälkeen varttuneeseen kasvatusmetsikköön tehtävä harvennus, jolla voidaan edistää erilaisia metsänhoidollisia ja taloudellisia tavoitteita.

Keskeinen tavoite on saada puunmyyntituloja ja parantaa puustoon sitoutuneen pääoman tuottoa. Harvennukset tehdään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvien harvennusmallien mukaisesti. Harvennuksissa jätetään kasvamaan harvennustavasta riippumatta terveitä, latvukseltaan elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita harvennusmallien mukainen määrä.
Varttuneita kasvatusmetsiä ovat metsiköt, joissa puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm ja puuston rinnankorkeusikä on vähintään 25 vuotta. Metsikön ensiharvennus on jo yleensä tehty ja metsä on hyvässä kasvussa.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Lumituhojen torjunta

## Lumituhojen esiintyminen, niiden vaikutukset metsätalouteen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa

Lumituhot ovat pinta-alaltaan merkittävin abioottinen metsätuhojen aiheuttaja Suomessa. Merkittäviä lumituhoja on esiintynyt Suomessa noin 3–17 vuoden välein . Suurimmat tuhoriskit ovat ylitiheissä nuorissa puustoissa, joissa raskas märkä lumi ja alijäähtynyt vesi taivuttaa ja katkoo puiden runkoja ja latvuksia. Suurimmassa vaarassa ovat ylitiheinä kasvaneet ja latvuksiltaan supistuneet männiköt ja koivikot, jotka on hiljattain harvennettu. Kuusi on kestävämpi, mutta latva voi katketa painavan lumikuorman takia. Lumituhoriski kasvaa lannoituksen jälkeen . Lumituhot altistavat puustoa myös muille tuhonaiheuttajille kuten kirjanpainajalle, ytimennävertäjille ja juurikäävälle.
Lumituhoja esiintyy koko maassa, mutta ne ovat tavallisimpia erityisesti korkeilla tykkylumen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa, jotka ovat yli 180 metriä merenpinnasta. Lumituhojen on havaittu yleistyvän jo 100 m korkeudessa merenpinnasta ja niitä voi esiintyä myös alemmilla maastonkohdilla. Maaston suhteellinen korkeus ympäröivään alueeseen vaikuttaa tuhoriskiin. Etenkin vedenjakaja-alueilla ja mäkisillä seuduilla lumituhot ovat tavallisia, kuten Etelä-Suomen Salpausselän ja Lohjanharjun ympäristöt sekä Nuuksion ylänköseutu. Etelärannikolla lumituhoja voi satunnaisesti esiintyä mereltä tulevan kosteuden vuoksi.
Suurin riski lumen kertymiselle latvukseen on lämpötilan ollessa -3 °C - +1 °C , jolloin kostea lumi kiinnittyy parhaiten oksiin. Lumikuorman tyypillisiä seurauksia ovat rungon murtuma ja taipuminen sekä puiden kaatuminen, jos maa ei vielä ole routaantunut. Latvusmuodon ansiosta kuusi on mäntyä kestävämpi, mutta kuusen latva voi kuitenkin katketa raskaan lumikuorman alla . Voimakas tuuli yhdessä oksiin kiinnittyneen, jäätyneen lumitaakan kanssa saattaa aiheuttaa rungon murtumia ja oksien katkeamista.

Ilmastonmuutoksen seurauksena talvisateet runsastuvat, mikä aiheuttaa keskimäärin suurempia lumikuormia puiden oksille Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueilta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä . Syynä tähän on lisääntyvä huurteen kertyminen ja voimakkaiden, märkää lunta tuovien sateiden yleistyminen . Etelä- ja Länsi-Suomessa puiden raskaat lumikuormat vähenevät tulevina vuosikymmeninä. Etelä-Suomessa esiintyy jatkossa myös ajoittain suuria lumikuormia.

# Lumituhojen torjunta

## Lumituhojen ennaltaehkäisy ja tuhoalueen hoito

- Tehdään harvennukset ja taimikonhoidot ajallaan, jotta puusto ei pääse riukuuntumaan. Tämä on keinoista tärkein.
- Riskialueiden männiköt harvennetaan lievästi ja tavanomaista useammin .
- Valitaan puulajit huolella metsänuudistuksessa. Sekapuustoisuus auttaa pienentämään riskiä.
- Suuren lumituhoriskin alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa voidaan suosia kuusta, jatkuvaa kasvatusta, lehtipuun tuomaa sekapuustoisuutta.
Lumituhoihin voidaan varautua tarkastelemalla ennustemalleja korkean riskin kohteista. Riskin ennustamiseen käytetään säätekijöihin, ilmastoennusteisiin, metsikkötekijöihin ja topografiaan liittyviä parametrejä. Lumituhoille alttiiden tekijöiden tarkastelu auttaa metsänhoidollista sopeutumista korkean riskin alueilla. Luonnonvarakeskus ja Ilmatieteen laitos ovat tuottaneet [lumituhomalleja](https://metsainfo.luke.fi/fi/metsatuhoriskikartta), joiden avulla voi tarkastella haluttua kohdealuetta . Ilmatieteen laitoksen kehittämät lumituhomallit osoittavat puiden lumikuorman kasvavan Suomen koillis- ja pohjoisosissa .

Lumituhot ovat yleisimpiä nuorissa puustoissa. Suurimmassa vaarassa ovat ylitiheinä kasvaneet latvuksiltaan supistuneet männiköt ja koivikot, jotka on harvennettu äskettäin .

Lumituhopuiden korjuuseen talousmetsissä täytyy ryhtyä lain metsätuhojen torjunnasta (1087/2013) nojalla, jos kuusivaltaista tuhopuuta on yli 10 m² hehtaarilla. Mäntypuuston kohdalla raja-arvo on 20 m² hehtaarilla. Lumituhopuut tulee korjata pois metsästä metsätuholain säätämien aikarajojen mukaan, sillä lumenmurrot altistavat kohteen puut hyönteis- ja sienituhoille. Laki edellyttää tuhojen ehkäisemiseksi metsänomistajalta:
- 1.9.–31.5. kaadettu tai luonnontuhossa vahingoittunut kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään (kuva alla):
- alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7.
- alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7.
- alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8.
- 1.6.–31.8. kaadettu tai vahingoittunut kuusipuutavara tulee alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.
Lumituhoalueilla sovelletaan metsälakia normaalisti ja metsänkäyttöilmoitukset tulee tehdä sen mukaisesti. Katso lisäohjeita metsä- ja metsätuholain soveltaminen [tykkytuhoalueiden puunkorjuussa](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/tykkylumi-ohje-toimijoille_0.pdf).

Lumituhot ovat tavallisimpia Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta niitä esiintyy kaikkialla. Suurimmat tuhoriskit ovat ylitiheissä nuorissa puustoissa ja vaaranlakien metsissä. Ajallaan tehty taimikonhoito ja ensiharvennus vähentävät riskiä.

Lumituhojen torjunta

Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut. Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina METSO – petolintuhanke.. Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa. 10 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Tiheän siemenpuuasennon alle on syntynyt sekapuustoinen taimikko. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 40 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Taimikko on varttunut nuoreksi puustoksi. Sitä on käsitelty taimikonhoidolla. Osa siemenpuista on poistettu, osa säästetty. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. 80 vuotta mäntyvaltaisen metsän siemenpuuhakkuusta. Nuorempi sukupolvi on varttumassa hakkuukypsäksi. Muutamia vanhoja siemenpuita on vielä jäljellä säästöpuina. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Kun siemenpuita on jätetty tavallista enemmän, maisema säilyy metsäisenä. Kuva: © Johnny Sved.

# Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

## Ylispuukasvatuksessa siemenpuita poistetaan vähitellen

Siemenpuuhakkuussa on erityisen tärkeää varoa jäävän puuston vaurioittamista. Osa puustosta säilyy metsikössä hyvin pitkän ajan, joten vauriosta mahdollisesti lähtenyt laho voi silloin edetä kauan. Hyväkuntoisten taimien ryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään hakkuussa.
Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.
Siemenpuiden jättäminen jossain määrin ryhmittäin on usein eduksi maisemalle. Hakkuissa jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina . Säästöpuuryhmät on suositeltavaa merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille   Rämeillä männikön ylispuukasvatus edellyttää joko ojien perkausta tai riittävän pieniä hakkuualoja, jotta pohjaveden pinnantaso säilyy käsittelyalueelle riittävän syvällä.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu 

Text Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.&nbsp;Trumbore, S., Brando, P., Hartmann, H. 2015. Forest health and global change. Science;349 (2015) 814

Metsänterveyttä voidaan tarkastella sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Terveen metsän talouskäyttöä eivät uhkaa puuston välittömät tuhot tai kasvuhäiriöt. Ekologisessa tarkastelussa huomioidaan ekologinen prosessi, metsien rakenne, monimuotoisuus ja tuottavuus.

Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.

Metsän terveys

Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana. Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta. Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

Lahopuun turvaaminen

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Suojatiheikköjen jättäminen

Säästöpuiden jättäminen

Tekopökkelöiden tekeminen

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

Kaksijaksoinen varttunut koivu-kuusisekametsä. Kuva: © Varpu Kuutti. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot. Kuva: © Juha Varhi. Ylispuut: yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.Päävaltapuut: metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.Lisävaltapuut: puiden&nbsp;latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.Välipuut: puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.Aluspuut: Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.Ylempi jakso: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).Vallitseva jakso: puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.Alempi jakso: vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn. Metsän kasvillisuuskerrokset Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia&nbsp;sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut. Metsän kasvillisuuskerrokset. Kuva: © Juha Varhi. Puustokerros: elävän puuston muodostama kerros.Pensaskerros: pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.Kenttäkerros: varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.Pohjakerros: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.Maaperäkerros: maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Määrittelyt perustuvat Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Puuston latvuskerrokset ja puujaksot

Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta.

- **Ylispuut:** yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.
- **Päävaltapuut:** metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.
- **Lisävaltapuut:** puiden latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Välipuut:** puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.
- **Aluspuut:** Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.
- **Ylempi jakso**: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).
- **Vallitseva jakso:** puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.
- **Alempi jakso:** vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Metsän kasvillisuuskerrokset

Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut.

- **Puustokerros:** elävän puuston muodostama kerros.
- **Pensaskerros:** pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.
- **Kenttäkerros:** varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.
- **Pohjakerros**: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.
- **Maaperäkerros:** maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## \[H2\]

Määrittelyt perustuvat [Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön](https://www.metsakeskus.fi/fi/avoin-metsa-ja-luontotieto/sanastot-ja-standardit/metsasanasto/metsien-rakenne-ja-kehitys-sanasto).
**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Varttuneen metsän vaihe pitenee Kiertoajan pidentämisen ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena. Myös mahdollisuudet virkistyskäyttöön, kuten marjastukseen, sienestykseen ja retkeilyyn, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää käsitellään harvemmin.

# Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

## Varttuneen metsän vaihe pitenee

Kiertoajan pidentämisen ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena. Myös mahdollisuudet virkistyskäyttöön, kuten marjastukseen, sienestykseen ja retkeilyyn, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää käsitellään harvemmin.

Metsän harvemmin toistuva käsittely, erityisesti uudistushakkuut, on yleensä eduksi virkistyskäytölle.

Puuston kiertoajan pidentäminen

Metsän harvemmin toistuva käsittely, erityisesti uudistushakkuut, on yleensä eduksi virkistyskäytölle. 

Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

Korkeiden alueiden metsät Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan. Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa. Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan. Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista Hyppönen, M., Varmola, M., Juntunen, V., ym. 2003. Metsien uudistuminen suojametsäalueella. Metsätieteen aikakauskirja 1/2003: 31–45.Hyppönen ym. 2012: Metsien uudistuminen suojametsäalueella ja Pohjois-Suomen korkeilla mailla. Metsätieteen aikakauskirja 3/2021: 195-199.Franke et al. 2015: Quantifying changes of the coniferous forest line in Finnish Lapland during 1983-2009. Silva Fennica 49(4): article id 1408.. Lakimetsät Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä. Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus Valkonen, S. 1992. Metsien uudistaminen korkeilla alueilla Pohjois-Suomessa. Folia Forestalia, 791. 84. Metsäntutkimuslaitos.. Tuntureilla metsän rajavyöhyke hoidetaan varovaisesti. Kuva: © Anita Toivonen / Vastavalo. Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella. Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi. Kuusi sietää tykkylumen painoa mäntyä paremmin. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

Korkeusasema, eli kasvupaikan korkeus merenpinnasta, vaikeuttaa metsänkasvatusta Pohjois-Suomessa. Ongelmia aiheuttavat varsinkin tykkylumi, paksukunttaisuus ja siementen heikko tuleentuminen. Korkeilla alueilla uudistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota suojametsien tapaan.
Yksittäisillä vaaroilla on korkeiden metsäalueiden raja alempana kuin vaaraseuduilla. Pohjois-Pohjanmaalla metsänhoidolliset ongelmat alkavat jo alle 200 metrin korkeudella. Kainuussa raja on noin 250 metriä ja Lapissa 200–280 metriä. Metsänhoidon suunnittelussa on korkeusaseman lisäksi syytä kiinnittää huomiota rinteen ilmansuuntaan ja maaperätekijöihin sekä lumituhojen jälkiin puustossa.
Tykkylumen vuoksi uudistamisessa tulisi tykyn riskialueilla suosia kuusta siellä, missä se on kasvupaikan puolesta mahdollista. Ilmasto-olosuhteiden muuttuessa uudentyyppiset sääolosuhteet voivat lisätä tykkytuhojen määrää myös matalilla alueilla. Harvennusten viivästyminen lisää tykkytuhoriskiä, mistä syystä harvennukset tulee tehdä ajallaan.

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Korkeiden alueiden metsät

**Lakimetsät**

Pohjois-Suomen korkeilla alueilla sijaitsevat karut metsätyypit kehittyvät luontaisesti puhtaiksi männiköiksi ja niissä luontainen uudistaminen on perusteltua. Luontaiseen uudistamiseen liittyvä maltillinen maanmuokkaus varmistaa ja parantaa uudistamistulosta. Kohteissa, joissa luontaista taimettumista pidetään epätodennäköisenä tai sen katsotaan vievän kohtuuttoman pitkän ajan, voi luontaista uudistamista tarvittaessa varmistaa metsänviljelyllä. Siemenpuualat voidaan tarvittaessa kylvää ja vastaavasti viljelyaloille voidaan jättää siemen- tai säästöpuita varmistamaan uudistamisen onnistumista .
Lakimetsiksi katsotaan metsät, joissa alueen korkeusasema ylittää Kainuussa 300 metriä, Koillismaalla 320–360 metriä sekä Lapissa Saariselän eteläpuolella 280–330 metriä ja sen pohjoispuolella 250–300 metriä. Mainitut korkeudet ovat viitteellisiä, joten puuston kasvatuskelpoisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinaisten lakimetsien tunnuksia ovat erityisesti lumituhot ja iäkkään puuston lyhyys, valtapituus 100-vuotiaana alle 12 metriä.

Lakimetsissä metsänhoito muistuttaa monessa asiassa metsien käsittelyä suojametsävyöhykkeellä. Puuntuotantoa ei aina voida harjoittaa tavanomaisin metsätaloudellisin toimintaperiaattein, koska maisemallisilla tekijöillä on lakimetsien käsittelyssä tavanomaista suurempi merkitys. Maisemallisten tekijöiden lisäksi tulee huomioida myös uudistumisen epävarmuus .

# Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

## Suojametsäalue ja alle 700 d.d.:n alueet

Valtioneuvoston asetuksessa metsän kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) pohjoisin osa Lappia on määritetty suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Suojametsäalueen muodostavat Enontekiön ja Utsjoen kunnat kokonaisuudessaan sekä Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa sijaitsevat alueet, joiden rajat on merkitty maastoon maanmittaustoimituksessa. Suojametsäalueiden metsänkäsittelyperiaatteita noudatetaan varsinaisten suojametsäalueiden lisäksi koko Ylä-Lapin alueella.
Suojametsäalueella metsän viljelymenetelmistä ensisijainen on kylvö paikallista alkuperää olevalla siemenellä. Myös eri uudistamismenetelmien käyttäminen samanaikaisesti on suositeltavaa. Metsän uudistamisessa tulee huomioida uudistumisen epävarmuus. Kaikkien puulajien luontaisesti syntyneet taimet, taimiryhmät ja alikasvos käytetään hyväksi.

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.
Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Pohjoisin osa Lapista on kylmää ja vähätuottoista suojametsäaluetta, jossa metsiä on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Myös korkeat alueet, joita esiintyy Lapissa, Koillismaalla ja Kainuun vaarajaksolla, edellyttävät erityistoimia metsänhoidossa.

Pohjoiseen siirryttäessä puuston kasvu hidastuu, luontaisen uudistumisen edellytykset heikkenevät ja uudistaminen muuttuu epävarmemmaksi. Pohjoisessa hyvät männyn siemenvuodet toistuvat 5–15 vuoden välein ja kuusen 10–20 vuoden välein, metsänrajalla vain muutaman kerran vuosisadassa.

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Ensiharvennuksen toteutus Lievähkön taimikonharvennuksen jälkeen hieskoivikoissa riittää yleensä yksi harvennus 13–15 metrin valtapituudessa, koska kasvatuksessa keskitytään tukkipuun tuottamisen sijasta kuitu- ja energiapuun tuottamiseen. Tällöin kasvamaan jätetään 900–1 000 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Turvemaan koivutiheiköissä on taloudellisesti perusteltua tuottaa energiapuuta tai sen ohella myös kuitupuuta 40–50 vuoden kiertoajalla ilman taimikonhoitoa ja harvennuksia. Kaksi harvennusta tarvitaan, jos hieskoivikon sekapuuna kasvaa hyvälaatuisia havupuita tai hieskoivikon halutaan tuottavan myös tukkia. Tällöin kasvupaikan tulee Etelä- ja Väli-Suomessa olla vähintään tuore kangas tai vastaava turvemaa. Hieskoivu häviää tuotoksessa tosin tällöinkin männylle, kuuselle ja rauduskoivulle. Ensiharvennuksen tavoitetiheys on 900 – 1000 runkoa hehtaarilla. Harvennuksessa pyritään jättämään hyvät kasvuolosuhteet jäävälle sekapuulle.

# Ensiharvennus hoidetussa hieskoivuvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennuksen toteutus

Lievähkön taimikonharvennuksen jälkeen hieskoivikoissa riittää yleensä yksi harvennus 13–15 metrin valtapituudessa, koska kasvatuksessa keskitytään tukkipuun tuottamisen sijasta kuitu- ja energiapuun tuottamiseen. Tällöin kasvamaan jätetään 900–1 000 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Turvemaan koivutiheiköissä on taloudellisesti perusteltua tuottaa energiapuuta tai sen ohella myös kuitupuuta 40–50 vuoden kiertoajalla ilman taimikonhoitoa ja harvennuksia.
Kaksi harvennusta tarvitaan, jos hieskoivikon sekapuuna kasvaa hyvälaatuisia havupuita tai hieskoivikon halutaan tuottavan myös tukkia. Tällöin kasvupaikan tulee Etelä- ja Väli-Suomessa olla vähintään tuore kangas tai vastaava turvemaa. Hieskoivu häviää tuotoksessa tosin tällöinkin männylle, kuuselle ja rauduskoivulle. Ensiharvennuksen tavoitetiheys on 900 – 1000 runkoa hehtaarilla. Harvennuksessa pyritään jättämään hyvät kasvuolosuhteet jäävälle sekapuulle.

Luontaisesti syntyneissä hieskoivikoissa taloudellisesti kannattavin kasvatusohjelma riippuu kasvupaikan viljavuudesta. Usein pelkkä ensiharvennus riittää.

Ensiharvennus

Ensiharvennus hoidetussa hieskoivuvaltaisessa metsässä

Metsien monikäyttömuodoista tärkeitä ovat muun muassa metsästys, marjojen ja sienien keruu, terveysvaikutusten ammentaminen ja muu luonnossa liikkuminen. Kuva: © Erkki Oksanen. Metsän eri käyttötapojen yhteensovittaminen Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta. Metsiä voidaan hyödyntää kestävästi monenlaisista lähtökohdista, ja erilaisia tavoitteita painottaen. Metsien monikäyttö edellyttää puuntuotannolle rinnakkaisten tavoitteiden yhteensovittamista. Metsien monikäyttömuodot Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta. Esimerkiksi maisemaa voidaan hyödyntää kaupallisesti vuokraamalla sitä virkistysarvokaupan tapaan.&nbsp;Matila, A. &amp; Lindén, M. 2012. Talousmetsät sulautuvat maisemaan. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokamiehenoikeuksilla. Jopa 58 % suomalaisista marjastaa ja 40 % sienestää.&nbsp;Ulkoilutilastot 2010. Luonnonvarakeskuksen MetINFO -Metsätietopalvelut.&nbsp;Myös arki- ja kuntourheilu sijoittuvat usein metsiin. Suomalaiset ulkoilevat luonnossa keskimäärin 170 kertaa vuodessa. Metsästys on myös tärkeä osa metsien monikäyttöä. Suomessa on 212 000 aktiivista metsästäjää.&nbsp;Metsästystilastot 2013. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastoja. Kansallispuistot toimivat luontomatkailun perusinfrana, mutta myös yksityismetsien matkailumerkitys on korostumassa.&nbsp;Myös esimerkiksi julkisen sektorin kuntoutuspalveluissa voidaan hyödyntää metsäympäristöä.&nbsp;Metsien monikäytön merkitys osana metsistä saatavaa ansaintaa tulee etenemään metsien ekosysteemipalvelujen&nbsp;tuotteistamisen myötä. Metsien uudet tuotteet,&nbsp;kuten niin sanotut kompensaatiometsät ja hiljaisuus- tai elämysmatkailu,&nbsp;tarvitsevat tuekseen&nbsp;niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Metsän virkistys- ja hyvinvointikäyttö vaikuttaa ihmisen fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Kuva © Airi Matila. Jokaisenoikeudet Suomalaiset ovat tottuneet liikkumaan metsissä ja toimimaan jokaisenoikeuksiin perustuvilla tavoilla. Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen Suomessa asuvan tai oleskelevan oikeuksia käyttää luontoa riippumatta alueen omistajasta. Jokaisenoikeutta käyttävä vastaa itse siitä, ettei toiminnallaan vahingoita toisen omaisuutta tai haittaa maanomistajan maankäyttöä. Luonnon käyttämiseen jokaisenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa korvausta. Jokaisenoikeuksia voidaan rajoittaa lakeihin nojautuvin perustein. Virkistyskäyttö Metsien virkistyskäyttö tarkoittaa kaikenlaista oleskelua ja liikkumista metsissä vapaa-aikana. Metsänomistaja voi hoitaa metsiään omaa ja halutessaan myös muiden ihmisten virkistystä painottaen. Omatoiminen metsätyö merkitsee monelle metsänomistajalle ennen kaikkea virkistäytymistä ja vaihtelua arkeen ja työelämän paineisiin. Työn tuottavuuden sijasta tärkeämpää metsänomistajalle voi olla mahdollisuus saada liikuntaa ja ylläpitää terveyttä sekä nauttia luonnossa olemisesta. Ulkoilukäyttöön soveliaat metsät ovat monipuolisia, turvallisia, elämyksellisiä ja helposti saavutettavissa. Näitä piirteitä voidaan toteuttaa metsänkäsittelyssä esimerkiksi avaamalla maisemaa, suosimalla metsänkasvatuksessa eri puulajeja ja käyttämällä erilaisia metsänkasvatustapoja. Metsän vaihteleva rakenne lisää sen elämyksellisyyttä. Kysyntä metsien virkistyskäytölle voi tuoda metsänomistajalle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Metsänomistaja voisi tuottaa liiketoimintaperiaatteella ja erillisen sopimuksen mukaisesti metsässään virkistys- ja hyvinvointipalveluja. Tällöin luontoyrittäjä tai muu alueen käyttöä haluava taho sopii metsänomistajan kanssa kirjallisesti alueen määräaikaisesta hoidosta ja käytöstä, kuten rakennelmien pystytyksestä ja jätehuollosta sekä metsänkäsittelyn toteutuksesta. Metsät hyvinvoinnin lähteenä voivat tuoda metsänomistajalle liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi lomamökkivuokrauksen yhteydessä. Kuva: © Airi Matila. Marjat, sienet ja muut keruutuotteet Luonnonmarjojen, ruokasienten, jäkälien ja muiden luonnontuotteiden keruu on tärkeä osa metsien monikäyttöä. Puustoltaan ja rakenteeltaan monipuoliset metsät ylläpitävät hyviä keruumahdollisuuksia. Metsän keräilytuotteista saatavat tulot voivat olla yksityistaloudellisesti ja paikallisesti merkittäviä. Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään metsänhoidolla keruutuotteiden kehittymiseen ja satoisuuteen. Eri lajien kasvupaikkavaatimukset ovat erilaisia, jollekin lajille myönteinen metsänkäsittely voi olla toiselle epäedullista. Luonnonmarjoista kerätään eniten puolukkaa ja mustikkaa, jotka molemmat hyötyvät valoisuudesta sekä lämmöstä, joita voidaan edistää harvennushakkuilla. Uudistushakkuut parantavat hetkellisesti puolukan kasvuoloja, kun valoisuus ja lämpö lisääntyvät. Mustikka kestää yleensä huonosti uudistushakkuita, koska ne lisäävät liiaksi paisteisuutta ja kuivuutta. Uudistaminen ja maanmuokkaus sekä uudistamisen takia vahvistuneet heinät ja ruohot vähentävät mustikan ja puolukan määrää. Vadelma hyötyy uudistushakkuista. Rehevillä kasvupaikoilla sen määrä lisääntyy runsaasti valoisuuden ja typen määrän lisääntyessä. Vadelma säilyy aukoilla ja nuorissa taimikoissa, mutta sen määrä vähenee nopeasti, kun taimikko varttuu. Suomuurain voi sietää jossakin määrin soiden ojitusta ja marjoa vielä ojikko- ja muuttumavaiheen soilla. Sen sijaan puustoisten soiden hakkuut heikentävät muuraimen satoisuutta, sillä puiden poisto lisää sääolojen äärevyyttä, jolloin halla, rankkasateet ja tuulet vahingoittavat kukintoja helpommin. Karpalo ei kestä soiden ojitusta, vaan katoaa ojitetuilta soilta hyvin nopeasti, kun pohjaveden pinta laskee. Satoisimmat karpalosuot ovat usein puuttomia nevoja, jotka ovat jääneet ojituksen ulkopuolelle. Puuntuotannollisesti heikkotuottoisen suon ennallistaminen&nbsp;voi olla perusteltua myös marjasadon lisäämiseksi. Suomessa kasvaa monia syötäväksi kelpaavia sienilajeja. Ruokasienien soveliaat kasvupaikat ovat vaihtelevia ja metsän käsittelyn vaikutukset ovat siten sienilajikohtaisia. Taimikoissa ruokasieniä on vähän, mutta ensimmäisen harvennuksen aikoihin metsissä voi löytää poimittavaa. Kantarellille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat ajouran pohjat tai polut. Kauppasienistä erityisesti herkkutatti on noussut taloudellisesti merkittäväksi metsien tuotteeksi. Syötävien luonnonvaraisten kasvien markkinoiminen luonnonmukaisesti tuotettuna edellyttää sekä keruualueen että keruuta harjoittavan yrittäjän kuulumista luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään. Metsissä käytettäviä, luomualueella kiellettyjä aineita ovat mm. kemialliset lannoitteet, heinäntorjunnassa käytetyt torjunta-aineet, hirvien karkottamisessa käytetyt aineet ja urea juurikäävän torjunnassa. Sallittuja ovat muun muassa puutuhka maanparannusaineena, monisärmiövirus mäntypistiäisten torjunnassa ja harmaaorvakkasieni juurikäävän torjunnassa.&nbsp;Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet 5. Keruutuotanto. 2009. Eviran ohje 18221/1 Palleroporonjäkälä on taloudellisesti merkittävin Suomen metsistä saatava koristemateriaali. Sitä kerätään erityisesti Oulujokilaaksossa, Kainuussa ja Perämeren rannikolla. Palleroporonjäkälä kasvaa hiekkaisissa ja puustoissa metsissä. Palleroporonjäkälää poimitaan käsin ja valikoidaan kauneimmat yksilöt koristejäkäläksi. Samalle alueelle voidaan tulla poimimaan uudelleen noin seitsemän vuoden kuluttua. Poiminnasta, hinnasta ja määrästä tulee sopia maanomistajan kanssa. Metsissä ja soilla viihtyviä villiyrttejä ovat muun muassa ahomansikka, maitohorsma, vadelma, mesi- angervo ja käenkaali. Käytettäviä kasvinosia voivat olla lehdet, neulaset, kukat, siemenet, marjat, juuret tai koko kasvi. Niitä voidaan käyttää ravinnoksi, mausteeksi, juoman aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa. Koivunmahlaa on Suomessa totuttu käyttämään juomana, mutta sitä käytetään maailmalla myös hiushoito- ja kosmetiikkatuotteissa. Mahla on lehtipuiden johtosolukoissa kasvukauden alussa virtaavaa nestettä, jossa on sokereita, valkuaisaineita, aminohappoja, entsyymejä ja kivennäis- ja hivenaineita. Kevään mahla-aika on hyvin lyhyt. Kun koivun silmut puhkeavat, mahlan virtaus tyrehtyy ja mahlakausi päättyy. Pihka on havupuusta saatava eteeristen öljyjen ja hartsien seos, joka suojaa puuta bakteereilta ja tuholaisilta. Pihkalla on todettu olevan lääkeaineena myönteisiä vaikutuksia haavaumien, palovammojen ja tulehduksen hoitoon. Pihkaa voi käyttää myös suunhoitoa edistävänä purukumina. Pakurikääpä on varsin yleinen lehtipuiden ja erityisesti koivujen lahottajasieni koko maassa. Pakurikääpä muodostaa elävissä puissa mustan epämääräisen muotoisen lohkeilevan pahkan eli pakurin. Pakurikäävän käyttö kotitalouksissa ja kaupallisena tuotteena on kasvanut sen oletettujen terveysvaikutusten vuoksi. Keräämiseen tarvitaan erillinen lupa maanomistajalta. Keruutuotteet käytetään usein itse tai lähipiirissä, mutta poimijoilta myös ostetaan luonnonmarjoja ja ­sieniä. Esimerkiksi vuonna 2014 poimintatulo oli yhteensä 16,2 miljoonaa euroa, josta mustikan osuus oli 10 miljoonaa euroa ja puolukan osuus 2,8 miljoonaa euroa. Loppu jakaantuu muille marjoille ja sienille. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke. Monikäytön huomioiminen: ulkoilureitit Ulkoilureitit, polut sekä retkeilyrakenteet, kuten opasteet ja taukopaikat, lisäävät metsän virkistysarvoja. Niistä tehdyt sopimukset on otettava huomioon uudistushakkuussa, maanmuokkauksessa tai muussa metsänkäsittelyssä. Muutoinkin on suositeltavaa, ettei polkuja vaurioiteta eikä heikennetä niiden kulkukelpoisuutta. Riistanhoito metsänkäsittelyssä Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä. Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | Riistanhoito metsänkäsittelyssä Metsämaiseman hoito Maiseman suunnitteluun on suositeltavaa paneutua niissä kohteissa, jotka näkyvät lähi- tai kaukomaisemassa. Näkyviä kohteita ovat mäet, vaarat, harjut, kallioalueet, rantametsät, saaret ja teiden varret sekä viljelysmaiden reunametsät. Lähimaisemaa voidaan kaunistaa esimerkiksi korostamalla yksittäisiä järeitä puita, suuria kivenjärkäleitä, kallioita ja kulttuuriperintökohteita. Yksittäiset säästöpuina jätettävät maisemapuut erottuvat näyttävästi ja antavat katsojalle kiintopisteen maisemaan. Onnistuneet maisemanhoidolliset ratkaisut hyödyttävät myös monimuotoisuutta ja vesiensuojelua. Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | Metsämaiseman hoito Metsien käsittely poronhoitoalueella Poronhoito on Suomen pohjoisosissa merkittävä elinkeino sekä aluetaloudellisesti että alueen elinvoimaisuuden ja kulttuurin kannalta. Vaikka poronhoidon ja metsätalouden maankäytölle asettamat vaatimukset poikkeavat osin toisistaan, voidaan niitä harjoittaa samoilla alueilla. Oleellista on, että metsien käyttömuodoissa tunnistetaan eri elinkeinojen tarpeet. Poronhoidon huomioiminen metsänhoidossa Suositeltavaa on, että poronhoidon kannalta tärkeiden alueiden käsittelystä keskustellaan paikallisen paliskunnan kanssa ja poronhoidon edellytykset otetaan huomioon metsätalouden toimenpiteissä. Poronhoitolaissa (848/1990, 53§) säädetään, että valtion viranomaisilla on valtion mailla neuvotteluvelvollisuus poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavissa toimenpiteissä. Valtion maita koskien on poronhoidon ja Metsähallituksen toiminnan yhteen sovittamisesta ollut sopimus vuodesta 2002 lähtien. Lähes kaikilla metsätalouden toimenpiteillä on vaikutusta poronhoitoon, poroihin ja erityisesti niiden ravinnonsaantiin. Esimerkiksi hakkuut heikentävät poroille tärkeän ravinnonlähteen eli lupon saantia. Tästä syystä luppoa sisältävien kuusikoiden hakkuut suositellaan tehtäväksi kevättalvella, jolloin oksissa oleva luppo jää porojen ravinnoksi juuri ravinnon saannin kannalta tärkeimpään aikaan. Metsänkäsittelymenetelmien merkitys porotalouden kannalta korostuu erityisesti seuraavilla alueilla: talvilaitumet, joita ovat erityisesti jäkälänkaivualueet ja luppolaitumet vasomisalueet, joita ovat aikaisin keväällä sulavat rauhalliset tunturi-, harju- ja vaararinteet sekä suot porojen kuljetusreitit sekä laidunalueiden välillä että erotusaitoihin poroaitojen ja erotuspaikkojen ympäristöt. Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm.&nbsp;ulkoilureittien&nbsp;kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia&nbsp;sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia. FSC®-sertifiointi Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat: Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti: Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha.PEFC™-sertifiointi PEFC-kriteerien mukaan&nbsp;jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan. Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa. Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä. Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta. PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsien kestävä hoito ja käyttö Metsät tarjoavat metsänomistajille monia mahdollisuuksia. Puunmyyntitulojen ohella metsänomistajan on hyvä tunnistaa myös muut hyödyt, joita metsät tuottavat. Sopivilla kohteilla voi olla hyvä ratkaisu tinkiä puuntuotannosta ja suunnata metsänhoitoa virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämiseen.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

Metsät tarjoavat metsänomistajille monia mahdollisuuksia. Puunmyyntitulojen ohella metsänomistajan on hyvä tunnistaa myös muut hyödyt, joita metsät tuottavat. Sopivilla kohteilla voi olla hyvä ratkaisu tinkiä puuntuotannosta ja suunnata metsänhoitoa virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämiseen.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsän eri käyttötapojen yhteensovittaminen

Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta. Metsiä voidaan hyödyntää kestävästi monenlaisista lähtökohdista, ja erilaisia tavoitteita painottaen. Metsien monikäyttö edellyttää puuntuotannolle rinnakkaisten tavoitteiden yhteensovittamista.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsien monikäyttömuodot

Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta. Esimerkiksi maisemaa voidaan hyödyntää kaupallisesti vuokraamalla sitä virkistysarvokaupan tapaan.
Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokamiehenoikeuksilla. Jopa 58 % suomalaisista marjastaa ja 40 % sienestää. Myös arki- ja kuntourheilu sijoittuvat usein metsiin. Suomalaiset ulkoilevat luonnossa keskimäärin 170 kertaa vuodessa. Metsästys on myös tärkeä osa metsien monikäyttöä. Suomessa on 212 000 aktiivista metsästäjää.
Kansallispuistot toimivat luontomatkailun perusinfrana, mutta myös yksityismetsien matkailumerkitys on korostumassa. Myös esimerkiksi julkisen sektorin kuntoutuspalveluissa voidaan hyödyntää metsäympäristöä. Metsien monikäytön merkitys osana metsistä saatavaa ansaintaa tulee etenemään metsien ekosysteemipalvelujen tuotteistamisen myötä. Metsien uudet tuotteet, kuten niin sanotut kompensaatiometsät ja hiljaisuus- tai elämysmatkailu, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Jokaisenoikeudet

Suomalaiset ovat tottuneet liikkumaan metsissä ja toimimaan jokaisenoikeuksiin perustuvilla tavoilla. Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen Suomessa asuvan tai oleskelevan oikeuksia käyttää luontoa riippumatta alueen omistajasta. Jokaisenoikeutta käyttävä vastaa itse siitä, ettei toiminnallaan vahingoita toisen omaisuutta tai haittaa maanomistajan maankäyttöä. Luonnon käyttämiseen jokaisenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa korvausta. Jokaisenoikeuksia voidaan rajoittaa lakeihin nojautuvin perustein.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Virkistyskäyttö

Metsien virkistyskäyttö tarkoittaa kaikenlaista oleskelua ja liikkumista metsissä vapaa-aikana. Metsänomistaja voi hoitaa metsiään omaa ja halutessaan myös muiden ihmisten virkistystä painottaen.
Omatoiminen metsätyö merkitsee monelle metsänomistajalle ennen kaikkea virkistäytymistä ja vaihtelua arkeen ja työelämän paineisiin. Työn tuottavuuden sijasta tärkeämpää metsänomistajalle voi olla mahdollisuus saada liikuntaa ja ylläpitää terveyttä sekä nauttia luonnossa olemisesta.
Ulkoilukäyttöön soveliaat metsät ovat monipuolisia, turvallisia, elämyksellisiä ja helposti saavutettavissa. Näitä piirteitä voidaan toteuttaa metsänkäsittelyssä esimerkiksi avaamalla maisemaa, suosimalla metsänkasvatuksessa eri puulajeja ja käyttämällä erilaisia metsänkasvatustapoja. Metsän vaihteleva rakenne lisää sen elämyksellisyyttä.

Kysyntä metsien virkistyskäytölle voi tuoda metsänomistajalle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Metsänomistaja voisi tuottaa liiketoimintaperiaatteella ja erillisen sopimuksen mukaisesti metsässään virkistys- ja hyvinvointipalveluja. Tällöin luontoyrittäjä tai muu alueen käyttöä haluava taho sopii metsänomistajan kanssa kirjallisesti alueen määräaikaisesta hoidosta ja käytöstä, kuten rakennelmien pystytyksestä ja jätehuollosta sekä metsänkäsittelyn toteutuksesta.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Marjat, sienet ja muut keruutuotteet

Luonnonmarjojen, ruokasienten, jäkälien ja muiden luonnontuotteiden keruu on tärkeä osa metsien monikäyttöä. Puustoltaan ja rakenteeltaan monipuoliset metsät ylläpitävät hyviä keruumahdollisuuksia. Metsän keräilytuotteista saatavat tulot voivat olla yksityistaloudellisesti ja paikallisesti merkittäviä.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään metsänhoidolla keruutuotteiden kehittymiseen ja satoisuuteen. Eri lajien kasvupaikkavaatimukset ovat erilaisia, jollekin lajille myönteinen metsänkäsittely voi olla toiselle epäedullista.
Luonnonmarjoista kerätään eniten puolukkaa ja mustikkaa, jotka molemmat hyötyvät valoisuudesta sekä lämmöstä, joita voidaan edistää harvennushakkuilla. Uudistushakkuut parantavat hetkellisesti puolukan kasvuoloja, kun valoisuus ja lämpö lisääntyvät. Mustikka kestää yleensä huonosti uudistushakkuita, koska ne lisäävät liiaksi paisteisuutta ja kuivuutta. Uudistaminen ja maanmuokkaus sekä uudistamisen takia vahvistuneet heinät ja ruohot vähentävät mustikan ja puolukan määrää.

Vadelma hyötyy uudistushakkuista. Rehevillä kasvupaikoilla sen määrä lisääntyy runsaasti valoisuuden ja typen määrän lisääntyessä. Vadelma säilyy aukoilla ja nuorissa taimikoissa, mutta sen määrä vähenee nopeasti, kun taimikko varttuu.
Suomuurain voi sietää jossakin määrin soiden ojitusta ja marjoa vielä ojikko- ja muuttumavaiheen soilla. Sen sijaan puustoisten soiden hakkuut heikentävät muuraimen satoisuutta, sillä puiden poisto lisää sääolojen äärevyyttä, jolloin halla, rankkasateet ja tuulet vahingoittavat kukintoja helpommin. Karpalo ei kestä soiden ojitusta, vaan katoaa ojitetuilta soilta hyvin nopeasti, kun pohjaveden pinta laskee. Satoisimmat karpalosuot ovat usein puuttomia nevoja, jotka ovat jääneet ojituksen ulkopuolelle. Puuntuotannollisesti heikkotuottoisen suon ennallistaminen voi olla perusteltua myös marjasadon lisäämiseksi.
Suomessa kasvaa monia syötäväksi kelpaavia sienilajeja. Ruokasienien soveliaat kasvupaikat ovat vaihtelevia ja metsän käsittelyn vaikutukset ovat siten sienilajikohtaisia. Taimikoissa ruokasieniä on vähän, mutta ensimmäisen harvennuksen aikoihin metsissä voi löytää poimittavaa. Kantarellille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat ajouran pohjat tai polut. Kauppasienistä erityisesti herkkutatti on noussut taloudellisesti merkittäväksi metsien tuotteeksi.

Syötävien luonnonvaraisten kasvien markkinoiminen luonnonmukaisesti tuotettuna edellyttää sekä keruualueen että keruuta harjoittavan yrittäjän kuulumista luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään. Metsissä käytettäviä, luomualueella kiellettyjä aineita ovat mm. kemialliset lannoitteet, heinäntorjunnassa käytetyt torjunta-aineet, hirvien karkottamisessa käytetyt aineet ja urea juurikäävän torjunnassa. Sallittuja ovat muun muassa puutuhka maanparannusaineena, monisärmiövirus mäntypistiäisten torjunnassa ja harmaaorvakkasieni juurikäävän torjunnassa.
Palleroporonjäkälä on taloudellisesti merkittävin Suomen metsistä saatava koristemateriaali. Sitä kerätään erityisesti Oulujokilaaksossa, Kainuussa ja Perämeren rannikolla. Palleroporonjäkälä kasvaa hiekkaisissa ja puustoissa metsissä. Palleroporonjäkälää poimitaan käsin ja valikoidaan kauneimmat yksilöt koristejäkäläksi. Samalle alueelle voidaan tulla poimimaan uudelleen noin seitsemän vuoden kuluttua. Poiminnasta, hinnasta ja määrästä tulee sopia maanomistajan kanssa.
Metsissä ja soilla viihtyviä villiyrttejä ovat muun muassa ahomansikka, maitohorsma, vadelma, mesi- angervo ja käenkaali. Käytettäviä kasvinosia voivat olla lehdet, neulaset, kukat, siemenet, marjat, juuret tai koko kasvi. Niitä voidaan käyttää ravinnoksi, mausteeksi, juoman aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa.

Koivunmahlaa on Suomessa totuttu käyttämään juomana, mutta sitä käytetään maailmalla myös hiushoito- ja kosmetiikkatuotteissa. Mahla on lehtipuiden johtosolukoissa kasvukauden alussa virtaavaa nestettä, jossa on sokereita, valkuaisaineita, aminohappoja, entsyymejä ja kivennäis- ja hivenaineita. Kevään mahla-aika on hyvin lyhyt. Kun koivun silmut puhkeavat, mahlan virtaus tyrehtyy ja mahlakausi päättyy.
Pihka on havupuusta saatava eteeristen öljyjen ja hartsien seos, joka suojaa puuta bakteereilta ja tuholaisilta. Pihkalla on todettu olevan lääkeaineena myönteisiä vaikutuksia haavaumien, palovammojen ja tulehduksen hoitoon. Pihkaa voi käyttää myös suunhoitoa edistävänä purukumina.
Pakurikääpä on varsin yleinen lehtipuiden ja erityisesti koivujen lahottajasieni koko maassa. Pakurikääpä muodostaa elävissä puissa mustan epämääräisen muotoisen lohkeilevan pahkan eli pakurin. Pakurikäävän käyttö kotitalouksissa ja kaupallisena tuotteena on kasvanut sen oletettujen terveysvaikutusten vuoksi. Keräämiseen tarvitaan erillinen lupa maanomistajalta.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Monikäytön huomioiminen: ulkoilureitit

Ulkoilureitit, polut sekä retkeilyrakenteet, kuten opasteet ja taukopaikat, lisäävät metsän virkistysarvoja. Niistä tehdyt sopimukset on otettava huomioon uudistushakkuussa, maanmuokkauksessa tai muussa metsänkäsittelyssä. Muutoinkin on suositeltavaa, ettei polkuja vaurioiteta eikä heikennetä niiden kulkukelpoisuutta.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Riistanhoito metsänkäsittelyssä

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.
Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | [Riistanhoito metsänkäsittelyssä](/fi/kategoriat/riistanhoito-metsankasittelyssa)

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsämaiseman hoito

Maiseman suunnitteluun on suositeltavaa paneutua niissä kohteissa, jotka näkyvät lähi- tai kaukomaisemassa. Näkyviä kohteita ovat mäet, vaarat, harjut, kallioalueet, rantametsät, saaret ja teiden varret sekä viljelysmaiden reunametsät. Lähimaisemaa voidaan kaunistaa esimerkiksi korostamalla yksittäisiä järeitä puita, suuria kivenjärkäleitä, kallioita ja kulttuuriperintökohteita. Yksittäiset säästöpuina jätettävät maisemapuut erottuvat näyttävästi ja antavat katsojalle kiintopisteen maisemaan. Onnistuneet maisemanhoidolliset ratkaisut hyödyttävät myös monimuotoisuutta ja vesiensuojelua.
Lue lisää: Metsänhoidon toimenpiteet | [Metsämaiseman hoito](/fi/toimenpiteet/metsamaiseman-hoito)

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsien käsittely poronhoitoalueella

**Poronhoidon huomioiminen metsänhoidossa**

Poronhoito on Suomen pohjoisosissa merkittävä elinkeino sekä aluetaloudellisesti että alueen elinvoimaisuuden ja kulttuurin kannalta. Vaikka poronhoidon ja metsätalouden maankäytölle asettamat vaatimukset poikkeavat osin toisistaan, voidaan niitä harjoittaa samoilla alueilla. Oleellista on, että metsien käyttömuodoissa tunnistetaan eri elinkeinojen tarpeet.
Suositeltavaa on, että poronhoidon kannalta tärkeiden alueiden käsittelystä keskustellaan paikallisen paliskunnan kanssa ja poronhoidon edellytykset otetaan huomioon metsätalouden toimenpiteissä. Poronhoitolaissa (848/1990, 53§) säädetään, että valtion viranomaisilla on valtion mailla neuvotteluvelvollisuus poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavissa toimenpiteissä. Valtion maita koskien on poronhoidon ja Metsähallituksen toiminnan yhteen sovittamisesta ollut sopimus vuodesta 2002 lähtien.

Lähes kaikilla metsätalouden toimenpiteillä on vaikutusta poronhoitoon, poroihin ja erityisesti niiden ravinnonsaantiin. Esimerkiksi hakkuut heikentävät poroille tärkeän ravinnonlähteen eli lupon saantia. Tästä syystä luppoa sisältävien kuusikoiden hakkuut suositellaan tehtäväksi kevättalvella, jolloin oksissa oleva luppo jää porojen ravinnoksi juuri ravinnon saannin kannalta tärkeimpään aikaan.
Metsänkäsittelymenetelmien merkitys porotalouden kannalta korostuu erityisesti seuraavilla alueilla:
1 . talvilaitumet, joita ovat erityisesti jäkälänkaivualueet ja luppolaitumet
2 . vasomisalueet, joita ovat aikaisin keväällä sulavat rauhalliset tunturi-, harju- ja vaararinteet sekä suot
3 . porojen kuljetusreitit sekä laidunalueiden välillä että erotusaitoihin
4 . poroaitojen ja erotuspaikkojen ympäristöt.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

**FSC®-sertifiointi**

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm. ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia.
Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi.

Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi.
Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat:
- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## Metsäsertifioinnin vaatimukset monikäytölle

**PEFC™-sertifiointi**

Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti:
- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha.

PEFC-kriteerien mukaan jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan.
Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa.
Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä.

Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta.
PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta.

# Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsien kestävä hoito ja käyttö**](/fi/kategoriat/metsien-kestava-hoito-ja-kaytto)

Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

Text Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla. Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla.
Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Metsälain 5b §:n mukainen hakkuu. Metsänkäyttöilmoituksella esiintyvä hakkuutapa.

Jos hakkuun kohteella on metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla.
Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla. Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Lumituhojen torjunta

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän terveys

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Kiertoajan pidentäminen - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus hoidetussa hieskoivuvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien monikäyttö ja virkistyskäyttömahdollisuuksien lisääminen

Erityishakkuu

Haku ja valikko