Ennakkoraivaus

Ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten.
Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimi-konharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana.
Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta.

• Raivaa alikasvos noin metrin säteeltä ainespuurunkojen tyvien ympäriltä. 
• Lisäksi raivaa korjuussa näkyvyyttä haittaava yli kahden metrin pituinen kuusialikasvos koko alalta. 
• Kaada ainespuurunkojen lähellä olevat alikasvospuut lyhyeen kantoon ja poispäin ainespuurunkojen tyviltä. 
• Mikäli kuusialikasvos on elinvoimaista ja sitä on tarkoitus jatkokasvattaa, raivaa ainoastaan poistettavien puiden lähiympäristö. 

Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Suurin tarve ennakkoraivaukselle onkin nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoito on jäänyt puutteelliseksi.  

Ennakkoraivauksen tarve arvioidaan kohteen ja korjuumenetelmän mukaan. Karsittua rankaa korjattaessa ennakkoraivaus on tarpeellinen. Kokopuun korjuun kohteita taas ei yleensä ennakkoraivata. Ennakkoraivauksen tarpeellisuudesta sekä toteutuksesta on hyvä sopia toteuttavan tahon kanssa etukäteen.

Näkemäraivauksena toteutettu ennakkoraivaus helpottaa merkittävästi koneellista korjuuta, vähentää puustovaurioita sekä lisää kohteen houkuttelevuutta puunostajan silmissä. Ennakkoraivaus voi olla onnistuneen korjuun ja jopa puukaupan edellytys. Ennen ennakkoraivauksen toteuttamista tulee selvittää, onko metsänomistajan tavoitteiden mukaista säästää alikasvosta jatkokasvatukseen tai maiseman-, luonnon- tai riistanhoidollisista syistä.  

Ennakkoraivaus tulee tehdä hyvissä ajoin, mieluiten vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Raivausta ei kuitenkaan kannata tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Raivattu alikasvos saattaa parantaa maapohjan kantavuutta erityisesti turvemailla ja muilla heikosti kantavilla mailla varsinkin kokopuunkorjuussa, sillä siinä hakkukone ei jätä oksia ja latvoja ajouralle.  

Ennakkoon raivattu leimikko on puun ostajan ja korjaajan kannalta kiinnostavampi kuin raivaamaton. Metsänomistajalle se näkyy tavallisesti korkeampana kantohintana. Hyvä näkyvyys hakkuukoneesta (nyrkkisääntönä keskimäärin 30 metriä) auttaa koneenkuljettajaa tekemään oikeita ratkaisuja poistettavien puiden valinnassa sekä parantaa korjuujälkeä ja työturvallisuutta. Toisaalta hyvälaatuisella, kasvatuskelpoisella alikasvoksella on taloudellista arvoa kasvatettavana puustona kaksijakoisen metsän kasvatuksessa.

Viitteellisenä raivaustarpeen osoittajana voidaan käyttää seuraavaa sääntöä: 

Raivaus tehdään, jos 2 metriä ylittävää

• kuusialikasvosta on yli 2 000 runkoa/ha, 
• sekapuualikasvosta on yli 3 000 runkoa/ha tai 
• lehtipuualikasvosta on yli 4 000 runkoa/ha. 

Raivaus tehdään vain niissä leimikon osissa, joissa sille on tarvetta.  

Näkemäraivauksessa kaadetaan aines- tai energiapuuksi kelpaamattomia puita ja erityisesti alikasvos, joka haittaa näkyvyyttä sekä hakkuulaitteen vientiä poistettavien puiden tyville. Korjuuta haittaamatonta alikasvosta ei suositella raivattavaksi, koska se lisää raivauksen kustannuksia sekä heikentää monimuotoisuutta ja riistan elinolosuhteita. Lisäksi eläimille ja muulle eliöstölle suojaa tarjoavia tiheiköitä suositellaan jätettäväksi 4–5 kpl hehtaarille. 

• Raivaa aines- ja energiapuurunkojen lähiympäristöstä. 
• Raivaa lisäksi korjuussa näkyvyyttä haittaava, yli kahden metrin pituinen kuusialikasvos.  
• Kaada ainespuurunkojen lähellä olevat alikasvospuut lyhyeen kantoon ja poispäin ainespuurunkojen tyviltä. 
• Mikäli kuusialikasvos on elinvoimaista ja sitä on tarkoitus kasvattaa jatkossa, raivaa ainoastaan poistettavien puiden lähiympäristö. 
• Alikasvosta voidaan paikoin jättää myös tiheiköiksi. 

Raivaus on suositeltavaa jättää tekemättä taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa.  

Lehtipuupensaat, pihlajat, katajat ja pajut ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle. Haavat, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut, pähkinäpensas ja muut lehtopensaat ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä suositellaan säästettävän raivauksessa. 

Riistan suosimiseksi pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan jättää ennakkoraivauksessa käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Ennakkoraivaus voidaan jättää tekemättä myös taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta. 

Elinvoimainen puusto on kestävä tuhonaiheuttajia vastaan. Yleensä riski luonnontuhoille kasvaa kuitenkin hetkellisesti harvennuksen jälkeen. Tämä koskee eritoten tuulituhoja. Pidemmällä aikavälillä harvennushakkuut parantavat metsikön tuhonkestävyyttä.

Harvennushakkuissa sekapuustoisuuden ylläpitäminen parantaa puuston kykyä vastata ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin[Lähdeviite10]. Viivästyneet ja/tai voimakkaat harvennukset sekä samanaikainen puuston lannoittaminen lisäävät tuulituhoriskiä. Samoin varttuneissa metsissä kannattaa välttää tarpeettomia harvennuksia kasvavan tuulituhoriskin vuoksi. Harvennuksilla on positiivinen vaikutus jäävän puuston kuivuudensietokykyyn[Lähdeviite11]. 

Lykkäämällä harvennusta voidaan tavoitella suurempia yhdellä kertaa saatavia puunmyyntituloja, mutta samalla kasvaa tuhoriski. Tuhoriski kasvaa sitä enemmän mitä tiheämmäksi metsikkö on kasvanut ennen harvennusta ja mitä voimakkaampana harvennus tehdään. Nuorissa kasvatusmetsiköissä kasvaa etenkin lumituhojen riski ja varttuneissa metsiköissä tuulituhojen riski.
Juurikääpätuhoriskin vuoksi tarpeettomien harvennuskertojen välttäminen kuusikoissa on perusteltua.