Tavoitteena kuusi- tai mäntyvaltaisen metsän eri-ikäiskasvatuksessa on puuston laaja ikä- ja kokojakauma, joka saadaan aikaan luontaista uudistumista ja alikasvosta hyödyntämällä. [Lähdeviite1]Männikön ylispuukasvatuksen toteutus on yleensä varsin helppoa ja varmaa. Männikkö on tarpeen hakata harvaksi ja valoisaksi, jotta käsittelyalueelle syntyy riittävästi alikasvosmäntyjä.
Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen
Kohteen soveltuvuutta eri kasvatustapoihin voidaan aluksi arvioida oheisen taulukon mukaisesti, jossa asiaa tarkastellaan uudistumisen kannalta. Biologiset tekijät määrittävät, kuinka hyvin eri kasvatustavat soveltuvat eri kasvupaikoille. Perusedellytykset on aina syytä tarkistaa ennen muiden valintaan liittyvien tekijöiden selvittämistä.
Metsikön vaihtoehtoiset kasvatustavat. Kasvatustapa ei ole pysyvä valinta. Puuston kehitystä ohjataan metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti metsänhoidolla ja hakkuilla.
Eri-ikäiskasvatus
Parhaiten lähtökohdaksi sopii elinvoimainen terve puusto, jossa on jo valmiiksi vaihtelevan kokoista puustoa. Turvemaat ovat usein kivennäismaita otollisempia kohteita jatkuvaan kasvatukseen. Kaksijaksoinen metsä voi toimia sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana. Eri-ikäiskasvatusta ei suositella metsikköön, jossa esiintyy juurikääpää. Suositeltavaa on tällöin puulajin vaihto viljelyllä havupuusta lehtipuuksi.
Hoitamaton metsä, jossa pienemmät puut ovat huonokuntoisia ylitiheyden vuoksi, on jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana vaikea. Vaativa lähtökohta on myös hoidettu, tasaiseksi käsitelty yksijaksoinen metsä, jossa ei ole eri-ikäismetsän rakennepiirteitä. Rakennepiirteet kehittyvät, kun puustoa käsitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävin menetelmin.
Kun eri-ikäiskasvatuksen lähtökohtana on rakenteeltaan tasainen yksijaksoinen metsä, puuston tulisi olla niin vanhaa, että se siementää, eli käytännössä varttunutta kasvatusmetsää. Tätä nuoremman puuston käsittely harvaksi ja epätasaisuutta suosien vähentää puuntuotosta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Puiden elinvoimaisuuteen ja etenkin latvusten kuntoon on kiinnitettävä huomiota myös siementuotannon varmistamiseksi.
Paksu kunttakerros maan pinnalla estää taimettumista, mikä on otettava huomioon kohdevalinnassa. Pohjois-Suomessa hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin, jolloin taimettuminen voi viedä paljon aikaa.
Luontaisen uudistumisen ja alikasvoksen kehittymisen edistämiseksi tehdään poiminta- ja pienaukkohakkuuta. Syntyneen alikasvoksen kasvuoloja saadaan parannettua harventamalla lähiympäristön puustoa voimakkaasti. Eri ajankohtina alkunsa saaneesta, kehittyvästä alikasvoksesta voidaan aikaansaada uusi kasvatettava puusto.
Metsät joissa alikasvosjakso
Metsä, jossa on valmis alikasvos, on yleensä helppo lähtökohta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen, etenkin jos siinä on jo luonnostaan suuri kokovaihtelu. Rakenteen kehittämiseen vaikuttavat esimerkiksi puulajien ominaisuudet ja kasvunopeus.
Ylispuustoa harvennetaan useassa vaiheessa, jolloin metsän rakenne säilyy vaihtelevampana ja pienemmän puuston kehitys nopeutuu. Alikasvoksen kehitys on sitä hitaampaa mitä tiheämpänä ylispuusto pidetään. Kuusen taimet kasvavat varsin hyvin varjostavan lehtipuuston alla. Sen sijaan männyn ja koivun taimet sietävät huonosti varjostusta.
Alikasvospuuston mahdollisessa harvennuksessa vältetään puiden kokoerojen tasoittamista. Käsittelyissä sallitaan puuston pituusvaihtelua ja aukkoisuutta. Myös nuorta puustoa harvennettaessa poistetaan erikokoisia puita, ei pelkästään pieniä. Myöhemmissä käsittelyissä käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita kasvatustavoitteen, puuston ja kasvupaikan mukaan.
Kaikissa käsittelyissä suositaan hyväkuntoisia, kasvultaan hyviä puita. Lisäksi luonnon monimuotoisuuden vuoksi jätetään muun muassa säästöpuita.
Varttuneet ja uudistuskypsät metsät ilman alikasvosta
Suositellun uudistamisajankohdan saavuttanut tasaikäisrakenteinen, latvustoltaan sulkeutunut kuusikko on eri-ikäiskasvatuksen kehittämisen kannalta hankala. Kunnollisen alikasvoksen saaminen sinne voi viedä vuosikymmeniä.
Varttunutta tasaikäistä metsää voidaan lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsäksi luontaisesti uudistushakkuun tai poiminta- ja pienaukkohakkuiden kautta. Tiheässä metsässä voidaan tehdä ensin väljennyshakkuu tämän tueksi. Männiköissä muutos voidaan toteuttaa ylispuukasvatuksen siemenpuuhakkuilla. Kuusikoissa muutos voidaan toteuttaa suojuspuuhakkuuna, jonka jälkeen suojuspuustoa harvennetaan poimintahakkuin.
Alkuvaiheessa on hyvin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään metsikön tuulenkestävimpiä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää metsää ei pidä hakata kerralla harvaksi.
Jatkuvasta kasvatuksesta voidaan nopeasti vaihtaa jaksolliseen kasvatukseen uudistushakkuun kautta. Sen sijaan metsän kehittäminen erirakenteiseksi vaatii enemmän aikaa. Mikäli lähtötilanteena on ennakkoraivattu ja alaharvennettu kasvatusmetsä, vie erirakenteisuuden syntyminen vuosikymmeniä, koska jatkuvalle kasvatukselle tärkeä alikasvos ja pienet puut puuttuvat.
Alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen vaikeuttaa puunkorjuuta, mikä lisää korjuukustannuksia. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska niiden tuhoutumisesta seuraisi merkittävä vahinko jatkuvan kasvatuksen toteutukselle ja kannattavuudelle.
Talous jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä
Taloudellista kannattavuutta ei voi arvioida pelkän puuntuotoksen perusteella. Merkittävimmin kannattavuuteen vaikuttavat puuntuotantoon tarvittujen investointien määrä suhteessa puunmyyntituloihin ja niiden ajoittumiseen sekä puustopääoman arvon muutos.
Suuri puuntuotos ei takaa kannattavuutta
Jos kuusikon eri-ikäiskasvatus onnistuu hyvin, se voi mahdollisesta pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta olla viljelymetsätaloutta kannattavampaa [Lähdeviite2]. Jatkuvaan kasvatukseen on kannattavampaa tähdätä silloin, kun jaksollisen kasvatuksen metsikkö ei ole vielä saavuttanut uudistuskypsyyttä ja alikasvos on jo syntynyt tai alikasvoksella on edellytykset syntyä kohtuullisessa ajassa [Lähdeviite3].
Jatkuvan kasvatuksen kilpailukyky paranee verrattuna jaksolliseen kasvatuksen, jos metsänhoidon kustannukset nousevat, puun hintataso laskee, tukkipuun hinta kohoaa suhteessa kuitupuuhun, korkovaatimus nousee ja kun siirrytään viljavuudeltaan ja ilmastoltaan huonommille kasvupaikoille [Lähdeviite4].
Kasvu- ja tuotosmalleissa kehitettävää
Laskentamenetelmät ja tiedot jatkuvan kasvatuksen onnistumisesta ja puuntuotoksesta eri olosuhteissa ovat yleisen näkemyksen mukaan epävarmemmalla pohjalla kuin jaksollista kasvatusta tarkasteltaessa.[Lähdeviite5]
Puuston kehityksen, hakkuukertymän ja taloudellisen tuloksen arvioinnissa voi hyödyntää laskentaohjelmia. On kehitetty muun muassa adaptiivisia laskentatapoja [Lähdeviite6] .Tällä hetkellä vapaasti käytettävissä olevia laskentaohjelmistoja on kuitenkin niukasti tarjolla. Metsänkasvatukseen liittyy useita epävarmuustekijöitä, joiden tasapuolinen huomioiminen kannattavuustarkasteluissa on vaikeaa.
Jatkuvan kasvatuksen metsän kehitystä ei pystytä ennustamaan nykyisten kasvu- ja tuotosmallien pohjalta yhtä hyvin kuin tasaikäisrakenteisen metsän. Myös jatkuvan kasvatuksen metsänuudistumiseen ja tuhojen esiintymiseen liittyvät riskit ja toisaalta kasvatustavan tuottamat hyödyt tunnetaan jossain määrin jaksollista kasvatusta puutteellisemmin [Lähdeviite7]. Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille.
Investointien vähäisyys pienentää talousriskiä
Jatkuvan kasvatuksen hakkuut tähtäävät siihen, että ne edistävät taimettumista ja olemassa olevan alikasvoksen kehitystä [Lähdeviite8]. Investoinnit uuden metsän aikaansaamiseksi ovat vähäiset toisin kuin jaksollisessa kasvatuksessa, joka edellyttää investointeja metsän uudistamiseen erityisesti, jos alue uudistetaan viljellen.
Jaksollisessa kasvatuksessa on riskinä, ettei metsänhoidon investoinneille synny metsänomistajan tavoittelemaa korkotuottoa. Sen sijaan jatkuvassa kasvatuksessa ei vastaavaa riskiä juuri ole. Myös jaksollisessa kasvatuksessa kustannuksia voidaan pienentää hyödyntämällä luontaista uudistumista, mutta samalla menetetään viljelystä saatavia hyötyjä.
Puustoon sitoutunut pääoma
Jatkuvassa kasvatuksessa metsää on kasvatettava melko harvana, jotta taimia syntyisi ja niillä olisi edellytykset kasvuun. Puusto voi olla tiheämpi, kun varjostusta kestävän kuusialikasvoksen ylispuustona kasvaa mänty-, koivu- tai sekametsää.
Jatkuvassa kasvatuksessa tavoitteena on korjata hakkuissa pääasiassa tukkipuun koon saavuttaneita puita. Tulovirta on jatkuvassa kasvatuksessa melko tasainen hakkuusta toiseen [Lähdeviite9]. Pitkän aikavälin hakkuumahdollisuudet riippuvat kuitenkin uudistumisen ja kasvatuksen onnistumisesta.
Jaksollisessa kasvatuksessa yhdestä metsiköstä saatavat tulot painottuvat voimakkaasti uudistushakkuuseen ja metsänhoitoon sijoitettujen investointien tuotot kertyvät vasta vuosikymmenten kuluessa. Ensiharvennuksessa saadaan tuloja lähinnä energia- tai kuitupuusta ja myöhemmissäkin harvennuksissa kuitupuun osuus tuloista on merkittävä. Tukkipuun osuutta on mahdollista kasvattaa suosimalla yläharvennuksia. Puustopääoma on kiertoajan lopussa melko korkea harvennustavasta riippumatta. Uudistushakkuiden vaihtuessa eri-ikäiskasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuiksi hakkuumahdollisuudet voivat tilapäisesti pienentyä.
Luontaisessa uudistumisessa ei jalostushyötyä
Jalostushyöty — parantunut puun kasvu ja laatu — jää saamatta, jos uudistuminen perustuu luontaisesti syntyneeseen taimiainekseen kuten jaksollisessa kasvatuksessa käytettäessä luontaisesta uudistamisesta tai jatkuvassa kasvatuksessa. Toisaalta luontaisen uudistumisen onnistuessa saadaan yleensä paljon taimia ja suuri tiheys parantaa puuston laatua. Parhaat taimet valikoituvat tai valitaan taimikonhoidossa jatkamaan kasvuaan.
Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Jalostettua viljelymateriaalia käyttämällä saadaan tasaikäiskasvatuksella kuusikoissa suurempi puuntuotos kuin eri-ikäiskasvatuksella [Lähdeviite10]. Jalostetulla siemen- tai taimimateriaalilla on laskettu saatavan 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin [Lähdeviite11]. Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän. Jalostettua siementä ei ole vielä käytettävissä kaikkialle.
Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä
Jatkuvan kasvatuksen on todettu tarjoavan etuja luonnon monimuotoisuudelle [Lähdeviite12]. Monen lajin kannalta puuston yhtenäinen peittävyys on ensiarvoista. Peitteisen metsätalouden on todettu kokonaisuudessaan tuottavan eniten ekosysteemipalveluita [Lähdeviite13].
Myönteisiä lajistovaikutuksia
Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta [Lähdeviite14][Lähdeviite15][Lähdeviite16]. Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja.
Monimuotoisuuteen aktiivista huomiota
Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuutta [Lähdeviite17].
Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin.
Maiseman ja monikäytön huomioiminen jatkuvaan kasvatukseen tähtäämisessä
Maisema-arvojen ylläpidossa jatkuva kasvatus sopii alueille, joiden maisema halutaan pitää pysyvästi puustoisena ja vaihtelevana [Lähdeviite18]. Jatkuva kasvatus on usein perusteltua myös metsän monikäytön kannalta.
Maisemavaikutukset
Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät toimivat parhaiten puuustoisuuden ylläpitämisessä, ja niistä on kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla. On kuitenkin huomattava, että eri-ikäisrakenteinen puusto on kasvatettava varsin harvana silloin, kun puuston uudistuminen halutaan varmistaa. Myös männyn ylispuukasvatukseen tähtäävän siemenpuuhakkuun jälkeen kookkaita puita on varsin vähän.
Vaikutukset marja- ja sienisatoihin sekä riistan hyvinvointiin
Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Lisäksi metsikössä säilyvät vakaammat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille.
Metsän käsittely vaikuttaa marja- ja sienisatoihin [Lähdeviite19]. Vaikutukset riippuvat hakkuun voimakkuudesta. Jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuu ei aiheuta jyrkkää muutosta satoihin. Sen sijaan avohakkuu muuttaa kasvi- ja sienilajistoa merkittävästi. Mustikan ja puolukan esiintyminen vähenee jyrkästi avohakkuun vuoksi, mutta toisaalta puolukan esiintyminen voi lisääntyä jo taimikkovaiheessa. Vadelma on runsaimmillaan muutama vuosi avohakkuun jälkeen.
Jatkuvan kasvatuksen tarjoama peitteisyys antaa riistalle suojaa ja ylläpitää monipuolista lajistoa riistan ravinnoksi. Mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy peitteisenä säilyvällä alueella. [Lähdeviite16] Kasvinsyöjähyönteiset ovat taas tärkeä osa ravintoa muun muassa metsonpoikasille. Riista hyötyy puuston tiheyden vaihtelusta. [Lähdeviite20]
Vaikutukset porotalouteen
Etenkin tiheät viljelytaimikot tarjoavat niukasti ravinnonlähteitä poroille. Porojen elinolojen kannalta on tämän vuoksi eduksi, että käytetään jatkuvaa kasvatusta tai luontaista uudistamista. [Lähdeviite21]
Riskien huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa
Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille. Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota korjuuvaurioiden välttämiseen ja juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen.
Korjuuvauriot
Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä. Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa [Lähdeviite22].
Puuston koon ja lajiston suuri vaihtelu vähentävät laajan metsätuhon riskiä. Yksipuolinen puulajirakenne lisää esimerkiksi riskiä puulajikohtaisten tuhohyönteisten ja kasvitautien leviämiselle. Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Metsätuhojen riskien on arvioitu olevan jatkuvassa kasvatuksessa pienempiä kuin jaksollisessa kasvatuksessa[Lähdeviite23].
Metsätuhot
Juurikääpäriski on otettava huomioon hakkuun toteutuksessa ja alikasvoksen hyödyntämisessä. Jos metsikössä on jo paljon juurikääpää, monet alikasvospuut ovat saaneet tartunnan juuriyhteyksien kautta. Kuusikoissa jatkuva kasvatus edistää kuusen juurikäävän sekundääristä leviämistä eri kokoluokan puiden välillä [Lähdeviite24].
Tukkimiehentäi on merkittävin havupuiden pienten taimien kasvua uhkaava tekijä. Tukkimiehentäi syö puiden nilaa, mikä vioittaa ja jopa tappaa taimia. Tuoreiden kantojen pihkantuoksu houkuttelee niitä hakkuualueelle, jossa ne käyttävät kantoja lisääntymisalustana. Taimiin kohdistuva syönti on vähäisempää, kun ympärillä on järeiden puiden latvuksia ravinnoksi. Tukkimiehentäi vioittaa usein taimia avohakkuualojen taimikoissa, mutta vain harvoin eri-ikäismetsissä.
Jatkuvan kasvatuksen metsät, joissa on monipuolinen puulajikoostumus, kestävät yleisesti ottaen hyönteistuhoja parhaiten. Tämä vähentää myös taloudellista riskiä [Lähdeviite25]. Kirjanpainajatuhoja on eniten lämpimissä, paahteisissa oloissa, joissa on vastustuskyvyltään heikentyneitä puita, kuten tuulenkaatoja. Kirjanpainaja iskeytyy vain suuriin kuusiin ja säästää pienet, joten eri-ikäismetsä ei koskaan tuhoudu täysin, vaikka tuhoja esiintyisikin.
Puuston hirvi-, myyrä- ja tuulituhoriskit vaihtelevat puuston käsittelystä ja paikallisista oloista riippuen. Jatkuva kasvatus vähentää useimmissa tapauksissa näiden riskiä verrattuna jaksolliseen kasvatukseen. [Lähdeviite23]
Tuulituhoriskit on todettu pienimmiksi, kun käsittelytapana on poimintahakkuu eri-ikäismetsiköissä [Lähdeviite26] . Pienaukkohakkuun jälkeinen tuulituhoriski on myös yleensä vähäinen [Lähdeviite27]. Kaikissa hakkuissa on kuitenkin otettava huomioon puuston tila ja paikalliset tuuliolot. Voimakkaat poiminta- ja harvennushakkuut lisäävät tuhojen riskiä erityisesti riukuuntuneessa puustossa ja tuulelle avoimissa maaston kohdissa.
Hiilensidonta on keskeistä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Jatkuva kasvatus ylläpitää puustoisuutta ja voi vähentää joissakin tapauksissa hiilen vapautumista ilmakehään.
Puustoisuus merkittävä tekijä
Kasvatustavan vaikutuksia hiilensidontaan ei toistaiseksi tunneta kovin hyvin. Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuu ja metsänuudistamisessa tehtävä maanmuokkaus lisäävät humuksen hajoamista ja hiilen vapautumista ilmakehään.[Lähdeviite28] Jatkuvassa kasvatuksessa maanmuokkaus ei ole perusteltua lukuun ottamatta paksukunttaisten maiden kevyttä muokkausta eivätkä etenkään poimintahakkuut vaikuta juuri humukseen ja hiilen vapautumiseen. Jatkuvassa kasvatuksessa maaperään on tämän vuoksi sitoutuneena jonkin verran enemmän hiiltä kuin jaksollisessa kasvatuksessa [Lähdeviite29].
Jatkuva kasvatus säilyttää puustoisuutta, jolla voidaan säädellä turvemaiden vesitaloutta ja hiilensidontaa [Lähdeviite30]. Turvemailla syntyy metaanipäästöjä pohjavedenpinnan ollessa korkealla. Kuivuessaan turve hajoaa, jolloin hiili vapautuu siitä hiilidioksidina. Kasvava puusto sitoo enemmän hiiltä kuin turpeesta vapautuu.
Kuusikon eri-ikäiskasvatuksessa puunkasvu jää kuutiomääräisesti 15–25 prosenttia alhaisemmaksi [Lähdeviite31]kuin jaksollisessa ja puuston keskimääräisen tilavuuden arvioidaan olevan pienempi. Näin arvioituna myös puustoon sitoutuneen hiilen määrä olisi keskimäärin hieman pienempi. Jaksollisesti kasvatettavassa metsässä sitoutuneen hiilen määrä vaihtelee kuitenkin voimakkaasti puuston kehitysvaiheen mukaan. Taimikkovaiheessa määrä on pieni, mutta se on yleensä suuri ennen uudistushakkuuta.
Kuusivaltaisen metsän jatkuva kasvatus
Jatkuvassa kasvatuksessa kuusikkoa kasvatetaan harvana. Näin varmistetaan uudistuminen ja alikasvoksen kehittyminen. Kuusi sietää pääpuulajeistamme parhaiten varjoa ja menestyy alikasvoksena [Lähdeviite32]varsinkin, jos metsässä on sekapuustona lehtipuita tai mäntyjä.
Taimet tarvitsevat kasvutilaa
Hyväkuntoiset kuuset lähtevät yleensä hyvin kasvuun kasvutilan lisäännyttyä harvennuksen jälkeen. Tiheän kuusikon alikasvoksena kasvavien kuusten elpymiskyky huononee ajan myötä [Lähdeviite33].
Sekapuustoisuus hyödyllistä
Sekapuusto edistää kuusivaltaisen metsän taimettumista sekä alikasvoskuusien kasvua ja säilymistä elpymiskykyisinä. Sekapuustoisuus hyödyttää myös metsäluonnon monimuotoisuutta ja pienentää tuhoriskejä. Sekapuina suositaan erityisesti rauduskoivua ja tuoreilla kankailla myös mäntyä. Monimuotoisuutta ylläpidetään kasvattamalla myös muita puulajeja.
Kuusialikasvoksen muodostamat tiheiköt edistävät metsälintujen ja riistan hyvinvointia. Monipuolinen lajisto lisää alueen viihtyisyyttä luonnossa liikkujalle.
Eri kasvupaikkojen taimettuminen
Etelä-Suomessa tavalliset kuusen kivennäismaan kasvupaikat, tuoreet ja lehtomaiset kankaat, taimettuvat yleensä varsin hyvin eri-ikäiskasvatuksessa. Lehtomaisilla kankailla heinittyminen on kuitenkin voimakasta, mikä heikentää uudistumistulosta, jos metsään tehdään liian suuria pienaukkoja. Eri-ikäiskasvatuksessa ei pidä poistaa kaikkia suuria puita hakkuissa, sillä suuret, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 25 cm:n puut tuottavat merkittävimmän osan taimettumisen tarvitsemista siemenistä. [Lähdeviite34]
Kasvupaikan kosteus ja lievä soistuneisuus edistävät kuusen taimettumista kivennäismailla. Myös monet turvemaiden kasvupaikat taimettuvat herkästi. Pohjois-Suomen korpikuusikoiden pienaukkoihin kuusi taimettuu hyvin.
Kuusen taimettumisedellytykset ovat erityisen hyvät ojitetuissa korvissa (ruoho- ja mustikkaturvekankaat) sekä soistuneilla kivennäismailla, joissa hyvä taimettuminen on nähtävissä esimerkiksi pienissä aukkokohdissa tai mäntyjen ja koivujen alla. Pohjoissuomalaisiin kuusikoihin syntyy pienaukkoihin luontaisesti monissa tapauksissa varsin hyvä taimikko.[Lähdeviite35]
Paksukunttaiset kasvupaikat ovat hankalia jatkuvan kasvatuksen kannalta. Kuntta on raakahumusta, joka koostuu enimmäkseen sammalista ja maatumattomista neulasista. Kunttakerros on kuiva sekä kylmä ja siinä on niukasti taimille käyttökelpoisessa muodossa olevia ravinteita. Erityisesti Pohjois-Suomen kuusikoissa maanpinnan peittävä paksu kunttakerros heikentää merkittävästi luontaisen taimettumisen onnistumista.
Kasvupaikka vaikuttaa menestymiseen
Mäntyvaltaisiin metsiin syntyy monesti kuusialikasvoksia. Jos kasvupaikka on tuore tai sitä viljavampi kangas, alikasvoksesta voi lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsää. Kuusialikasvoksen hyödyntämiseen sopivat myös mäntyvaltaiset mustikkaturvekankaat ts. viljavista rämeistä kehittyneet II-tyypin turvekankaat.
Myös kuivahkolle kankaalle ja puolukkaturvekankaalle syntyy usein kuusialikasvosta, mutta kuusen kasvu järeäksi tukkipuuksi on niillä selvästi hitaampaa kuin viljavammilla kasvupaikoilla. Kuusta voidaan kuitenkin kasvattaa pääpuulajina näillä kasvupaikoilla, jos ensisijaisena tavoitteena on esimerkiksi maiseman pitäminen puustoisena. Kuusen menestyminen puolukkaturvekankaalla edellyttää tasapainoista ravinnetilannetta.
Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen puulajin (kuusi) mukaan.
Mäntyvaltaisen metsän jatkuva kasvatus
Mänty tarvitsee menestyäkseen ja taimettuakseen valoa ja kasvutilaa. Ylispuukasvatus ja sen toteuttamiseksi tehtävät siemenpuu- ja poimintahakkuut luovat edellytykset taimiaineksen synnylle ja taimien kasvulle valtaosalla männyn kasvupaikoista. [Lähdeviite1]
Kasvatustapa kasvupaikan mukaan
Ylispuukasvatus sopii useimmille männyn kasvupaikoille lukuunottamatta karuimpia kohteita.
Männiköissä voidaan käyttää myös pienaukkohakkuuta, mutta se on suunnittelun ja toteutuksen kannalta monimutkaisempaa kuin ylispuukasvatus. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi suositaan sekapuustoisuutta, kun siihen on luontaiset edellytykset.Karuilla kasvupaikoilla männikkö on usein rakenteeltaan jo valmiiksi eri-ikäistä, ryhmittäistä ja harvaa, mikä mahdollistaa eri-ikäiskasvatuksen poimintahakkuin. Poimintahakkuussa jätetään siemenpuiden lisäksi hyvälaatuisia ja elpymiskykyisiä pienempiä puita kasvatettavaksi tukkipuiksi. Näin syntyy vaihtelevarakenteinen puusto, jonka ylispuuston tiheyttä voidaan säädellä.
Jatkuva kasvatus on erityisen varteenotettava vaihtoehto silloin, kun kasvupaikan puuntuotoskyky on vaatimaton ja uudistamisen ja hoidon kustannukset ovat korkeat suhteessa odotettavaan puuntuotokseen. Poimintahakkuin toteutettava jatkuva kasvatus soveltuu erityisesti pohjoissuomalaisten mäntyvaltaisten kankaiden ja turvemaiden kasvatusmenetelmäksi. [Lähdeviite36]
Viljavilla kasvupaikoilla männyn taimettuminen on yleensä heikkoa poimintahakkuun jälkeen. Jos alikasvokseksi on syntynyt kuusta, poimintahakkuulla voidaan edistää sen kehitystä. Lopputuloksena on tällöin kuusivaltainen metsä.
Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen pääpuulajin (mänty) mukaan.
Koivuvaltaisen metsän jatkuva kasvatus
Koivuvaltaiset metsät kuusettuvat yleensä luonnostaan. Jatkuvassa kasvatuksessa voidaan koivua suosia osana sekametsän kasvatusta.
Rauduskoivu
Rauduskoivu taimettuu luontaisesti viljavilla kivennäismailla, mutta varjostus vähentää taimettumista ja heikentää taimien kasvua. Rauduskoivuvaltaiset metsät muuttuvat luontaisesti vähitellen kuusivaltaisiksi.
Hieskoivu
Hieskoivu uudistuu hyvin turvemailla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja muodostaa tiheitä kasvustoja. Myös hieskoivikon alle syntyy usein kuusialikasvosta. Tällainen kaksijaksoinen metsä voidaan kasvattaa jatkossa tähdäten tasa- tai eri-ikäisrakenteisuuteen. Koivu-kuusisekametsässä eri-ikäiskasvatukselle on edellytyksiä.
Kirjallisuus
Valkonen, S. 2017. Metsän jatkuvasta kasvatuksesta. Metsäkustannus Oy ja Luonnonvarakeskus. 125 s.
Hynynen J., Ojansuu R., Eerikäinen K. 2013. Metsänkäsittelyvaihtoehdot – mihin nykyiset kasvu- ja tuotosmallit riittävät? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli id 6037. https://doi.org/10.14214/ma.6037(ulkoinen linkki)
Tahvonen, O. & Rämö, J. 2016. Optimality of continuous cover vs. clear-cut regimes in managing forest resources. Canadian Journal of Forest Research, 2016, 46(7): 891-901. https://doi.org/10.1139/cjfr-2015-0474(ulkoinen linkki)
Peura, M., Burgas, D., Eyvindson, K., Repo, A. & Mönkkönen, M. 2018. Continuous cover forestry is a cost-efficient tool to increase multifunctionality of boreal production forests in Fennoscandia. Biological Conservation Biological Conservation. Volume 217, p. 104–112. https://doi.org/10.1016/j.biocon.2017.10.018(ulkoinen linkki)
Sorvari, J. 2015. Menetelmien lajistovaikutukset: Muurahaiset. Uutta tietoa metsän erirakenteiskasvatuksesta – häiriödynamiikkahankkeen tuloksia. Tulosseminaari 21.4.2015.
Kvasnes, M. A. J. & Storaas, T. 2007. Effects of harvest regime on food availability and cover from predators in capercaillie (Tetrao urogallus) habitats. Scandinavian Journal of Forest Research 22: 241-247.
Valkonen, S. Löfström, I., Siitonen J. & Karjalainen, E. 2012. Taajamametsien hoito. Teoksessa Hamberg L. & all (toim.) Taajamametsät – suunnittelu ja hoito. Metla ja Metsäkustannus.
Miina, J., Turtiainen, M.; Salo, K., Hotanen, J-P &, Pukkala, T. 2015. Mustikka- ja puolukkasatojen mallitus ja huomioiminen metsien käsittelyssä. Julkaisussa: Metsä : monikäyttö ja ekosysteemipalvelut (toim. Salo, K.). Luonnonvarakeskus. http://jukuri.luke.fi/handle/10024/520558(ulkoinen linkki)
Helle, P., Helle, T. & Lindén, H. 1994. Capercaillie (Tetrao urogallus) lekking sites in fragmented Finnish forest landscapes. Scandinavian Journal of Forest Research 9: 386–396.
Piri, T. & Valkonen, S. 2013. Incidence and spread of Heterobasidion root rot in uneven-aged Norway spruce stands. Canadian Journal of Forest Research 43(9): 872-877. https://doi.org/10.1139/cjfr-2013-0052(ulkoinen linkki)
Nieminen, M., Hökkä, H., Laiho, R., Juutinen, A., Ahtikoski, A., Pearson, M., Kojola, S., Sarkkola, S., Launiainen, S., Valkonen, S., Penttilä, T., Lohila, A., Saarinen, M., Haahti, K., Mäkipää, R., https://doi.org/10.1016/j.foreco.2018.04.046(ulkoinen linkki)
Saksa, T. 2013. Kuusen uudistuminen erirakenteisessa kuusivaltaisessa metsässä. Teoksessa: Pukkala, T. & Lähde, E. (toim.) Alikasvoksesta ylispuuksi. Joen Forest Program Consulting.
Valkonen, S., Lappalainen, S., Lähde, E., Laiho, O. & Saksa, T. 2017. Tree and stand recovery after heavy diameter-limit cutting in Norway spruce stands. Forest Ecology and Management 389. p. 68–75. http://dx.doi.org/10.1016/j.foreco.2016.12.016(ulkoinen linkki)
Nygren, M., Rissanen, K., Eerikäinen, K., Saksa, T. & Valkonen, S. 2017. Norway spruce cone crops in uneven-aged stands in southern Finland: A case study. Forest Ecology and Management 390. p. 68–72. http://dx.doi.org/10.1016/j.foreco.2017.01.016(ulkoinen linkki)
Norokorpi, Y. & Lähde, E. 2013. Jatkuvaa kasvatusta pohjoisen männiköihin. Teoksessa: Lähde, E. & Pukkala, T. (toim.) Alikasvoksesta ylispuuksi. Joen Forest Program Consulting.