Kallioelinympäristöt

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen. 

Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan. 

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet: 

• Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta? 
• Millaisia ominaispiirteitä kohteella on? 
• Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?

Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.  

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:  

• puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä  
• maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa  
• kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi  
• maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.  

Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua. 

Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa

Paikkatietoikkunassa on lisäksi saatavilla seuraavat aineistot:

• Arvokkaat kallioalueet
• Arvokkaat kivikot
• Serpentiinikalliot

Metsäkeskuksen jyrkänneaineiston(ulkoinen linkki) avulla voidaan huomioida hakkuissa ja metsänhoidossa metsälain turvaamat sekä muut monimuotoisuudeltaan arvokkaat jyrkänteet ja niiden alusmetsät. 

Kalkkikallioista ja vanhoista käytöstä poistetuista kalkkilouhoksista on koottu Suomen ympäristökeskuksessa esiintymätietoa 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Parhaillaan on meneillään myös niihin kohdistuva maastoinventointihanke. Kalkkikallioista ja vanhoista kalkkilouhoksista sekä serpentiinikallioista on olemassa osittaista paikkatietoaineistoa, jota voidaan jakaa metsätoimijoiden käyttöön. Tietoaineisto on edelleen puutteellinen.
 

Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät useimmiten jyrkänteen tyveltä. Jyrkänteiden ja niiden alusmetsien ominaispiirteisiin kuuluu jyrkänteen rapautumistuotteiden, jyrkänteeltä valuvan veden ja varjostuksen vaikutus maaperän ominaisuuksiin, kasvillisuuteen ja puustoon. 

• Kohteen rajaus sisältää varsinaisen jyrkänteen ja sen alusmetsän, joka erottuu ympäröivästä metsäluonnosta jyrkänteen rapautumistuotteiden, rehevämmän kasvillisuuden, pienilmaston tai jonkin muun jyrkänteeseen liittyvän piirteen perusteella.

Jyrkänteet ja niiden alusmetsät vaativat huomiointia eri tavoin niiden ominaisuuksista riippuen. Jyrkänteiden monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät on suositeltavaa rajata metsänkäsittelyn ulkopuolelle, jottei alueen pienilmastoa tai varjostusta muuteta liian voimakkailla hakkuilla. 

Suositukset jyrkänteiden ja niiden alusmetsien huomioimiseen ja käsittelyyn:

• Metsänhoidon toimenpiteissä huomioidaan jyrkänteet, joilla on rikkonaisia ja ylikaltevia pintoja, halkeamia ja onkaloita. Tällaisten jyrkänteiden ympärille jätetään riittävä suojavyöhyke, jonka leveys määräytyy tapauskohtaisesti.
• Pohjoissuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän pienilmasto-olot turvataan karkeasti n. 30–50 m levyisellä suojavyöhykkeellä. Eteläsuuntaisilla jyrkänteillä alusmetsän riittävä suojavyöhyke on karkeasti n. 60–100 m.
• Kohteilla, joilla esiintyy uhanalaisia sammalia ja jäkäliä, kasvupaikkojen ympäristö tulee turvata suojaavan puuston ja siten suotuisan pienilmaston säilyttämisellä.
• Osa jyrkänteistä voi olla metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteiden muuttaminen on kiellettyä.
• Jyrkänteen alapuolelle kehittyneen lehdon pienilmastoa tai varjostusta ei tule muuttaa liian voimakkailla hakkuilla. Alusmetsän lehtomaisuutta voidaan ylläpitää varovaisilla poimintahakkuilla, joissa poistetaan yksittäisiä, lehdon luontoarvojen säilymistä uhkaavia kuusia ja kuusen hakkuutähteitä.
• Luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alusmetsät rajataan metsänkäsittelyn ulkopuolelle. 
• Mikäli jyrkänne jää päätehakkuuleimikon sisälle, suositellaan jyrkänteen ja sen alusmetsän rajaamista pois leimikosta.
• Selvitetään vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet.
• Avohakkuulla jo käsitellyn jyrkänteen alusmetsän osalta on suositeltavaa, että alusmetsä saa kehittyä uudelleen luonnontilaiseksi, jolloin sen erityispiirteet tukevat tulevaisuudessa jyrkänne-elinympäristön monimuotoisuutta.
• Maanmuokkauksen yhteydessä suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jonka maanpintaa ei rikota lainkaan.
• Taimikon perustamisvaiheessa suositellaan jyrkänteen välittömään läheisyyteen jätettäväksi kohteen monimuotoisuustekijöihin perustuen vaihtelevan levyinen vyöhyke, jolle puuston annetaan syntyä täysin luontaisesti. Kuusen istuttamista jyrkänneseinämän läheisyyteen tulisi välttää sen vaateliaille lajeille haitallisen happaman karikkeen vuoksi. 
• Taimikonhoidossa alusmetsävyöhyke suositellaan jätettäväksi toimenpiteiden ulkopuolelle, jolloin metsästä muodostuu luonnostaan sekapuustoinen, ja sen pensaskerros säilyy. Taimikonhoitovaiheessa jätettävät suojatiheiköt voidaan keskittää jyrkänteen läheisyyteen.
• Kasvatushakkuissa jyrkänteen välitön alusmetsä suositellaan rajattavaksi pääsääntöisesti käsittelyiden ulkopuolelle. Harvennusvaiheessa yksittäisiä puita, lähinnä kuusia voidaan poistaa poimintahakkuin.

Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat tavallisesti muusta metsäluonnosta erottuvia, luonnontilaisia tai sen kaltaisia sekä puuntuotoskyvyltään heikkoja. Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat ilmeeltään vaihtelevia elinympäristöjä, joissa maaperän pinnanmuodot ja pienelinympäristöjen vaihtelu luovat mosaiikkimaisuutta.

• Kohteen rajaus sisältää ominaispiirteet täyttävät vähätuottoisen tai metsäisen kallion.

Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot ovat kohteita, joissa puuston heikon kasvun seurauksena metsätalous ei ole kannattavaa. Harvapuustoisten kalliometsien puunkorjuu on haastavaa ja hakkuista saatavan ainespuun määrä on alhainen. Kaikenlaisten vähäpuustoisten kalliometsien rajaaminen kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle on suositeltavaa. 

Suositukset vähätuottoisten ja metsäisten kallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:

• Vähätuottoiset ja metsäiset kalliot, joissa puunkorjuu on haastavaa eikä taloudellisesti kannattavaa, on suositeltavaa jättää kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle.
• Karumman ravinteisuustason metsäisille kallioille ei suositella voimakkaita uudistamisen toimenpiteitä, vaan siellä tulisi hyödyntää luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia.
• Metsätalouden toimenpiteissä metsäisten kalliokohteiden vanhat, lahot ja kuolleet puut sekä lehtipuustoa säästetään.
• Säästöpuustoa on suositeltavaa kohdentaa kallioalueille. Vanhapuustoiset kallioiset alueet on suositeltavaa jättää metsätalouskäytön ulkopuolelle.
• Mikäli kallioisten osien välisissä notkelmissa esiintyy korpisuutta tai sinne on muodostunut korpi, on sellainen monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tarkoituksenmukaista jättää hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellä korkeintaan poimintahakkuilla.
• Kohteisiin rajautuvien metsikkökuvioiden säästöpuuryhmiä voi sijoittaa rajautumaan karuihin ja harvapuustoisiin kalliometsiin.

Kalkkikallioiden tunnistaminen on haastavaa ja vaatii asiantuntijan erityisosaamista. Kalkkikalliolla kasvillisuuden muodostavat suurelta osin kalkkia suosivat ja vaativat jäkälät, sammalet ja putkilokasvit.

• Kohteen rajaus perustuu kallion kalkkivaikutteisen osan rajaamiseen.

Kalkkikallioille ei voida antaa kaavamaisia ohjeita metsänkäsittelyjen toteuttamiseksi kalkkikallioesiintymien ja niiden tilojen monimuotoisuuden vuoksi. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kokonaan vältettäviä toimenpiteitä millä tahansa kalkkikalliolla ovat avohakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen.

Suositukset kalkkikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:

• Kalkkikallioilla suositellaan vältettäväksi avohakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista.
• Osa kalkkikallioista tarvitsee luonnonhoitoa, jonka toteuttamiseen tulee käyttää asiantuntija-apua. Hoitotoimenpiteitä voivat olla harvennus- tai poimintahakkuut, kalkkikalliolajistoa uhkaavan muun kasvillisuuden hallittu poisto sekä laidunnuksen järjestäminen kalkkikallioalueelle.
• Luonnonsuojelulain mukaiset suojellut kalkkikalliot ohjataan suojeluun.

Serpentiinikallio muodostuu serpentiinimineraalia sisältävästä kivilajista. Sillä tavataan niin sanottua serpentiinikasvillisuutta. 

• Kohteen rajaus perustuu kallion serpentiinivaikutteisen osan rajaamiseen.

Serpentiinikallioilla ja niiden reunoilla vältettäviä toimenpiteitä ovat kaikenlaiset hakkuut sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustaminen. Syynä tähän ovat voimakkaiden pienilmastomuutosten sekä umpeenkasvun välttäminen.

Suositukset serpentiinikallioiden huomioimiseen ja käsittelyyn:

• Serpentiinikallioiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulailla.
• Serpentiinikallioiden reunoilla suositellaan vältettäväksi kaikkia hakkuita sekä tiheiden taimikoiden, etenkin kuusitaimikoiden perustamista. Tarkempaa ohjeistusta voi kysyä alueelliselta ELY-keskukselta.

Kivikot ja louhikot koostuvat erilaisista kivistä ja lohkareista. Ne voivat olla laajoja ja paljaita tai pienempiä ja peitteisempiä. Kivikot ja louhikot erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta tavallisesti myös harvemman puustonsa vuoksi.

• Kohde rajataan kivien ja lohkareiden perusteella ympäröivästä alueesta.

Suositukset kivikoiden ja louhikoiden huomioimiseen ja käsittelyyn:

• Kivikot ja louhikot on suositeltavaa jättää pääsääntöisesti metsänkäsittelyjen ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti.
• Avoimia kivikkoja ympäröivä puusto tai ainakin niiden metsäsaarekkeiden puusto suositellaan jätettäväksi metsätalouden ulkopuolelle niiden heikkotuottoisuuden vuoksi. 
• Hakkuita on suositeltavaa välttää uhanalaisten lajien kasvupaikkojen lisäksi etenkin kosteiden purolouhikoiden sekä jyrkänteiden aluslohkareikkojen lähiympäristössä, jotta näiden elinympäristöjen pienilmasto pysyisi vakaana.
• Metsänkäsittelyn yhteydessä on suositeltavaa välttää kivikoiden yli ajamista tilanteissa, joissa ajamisesta aiheutuu urapainaumia.

Rotkot ja kurut voivat halkoa korkokuvaltaan tasaista kallioaluetta jyrkkärinteisinä uurtumina kallioperässä tai kivennäismaassa. Rotko on jyrkkäpiirteinen, kapeahko kallioperän ruhjemuodostuma. Kuru on rotkoa loivapiirteisempi kallioperään tai kivennäismaahan uurtunut jyrkkärinteinen laakso.

• Rotkot ja kurut rajataan ympäröivistä alueista maaston taittumiskohdan perusteella.

Rotkot ja kurut jätetään yleensä hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista. Rotkot ja kurut ovat puuntuotannollisesti vähäarvoisia alueita ja korjuukohteina hankalia, joten niiden jättäminen käsittelyn ulkopuolelle on perusteltua, vaikka kohde ei täyttäisi metsälain vaatimuksia. Piirteidensä vuoksi ne toimivat hyvin luonnonhoidon toimenpiteiden keskittämispaikkana.

Suositukset rotkojen ja kurujen huomioimiseen ja käsittelyyn:

• Rotkot ja kurut suositellaan jätettäväksi hakkuiden ulkopuolelle, lukuun ottamatta yksittäisten puiden kaatamista.
• Kohteita voidaan hyödyntää luonnonhoidon toimenpiteiden, kuten säästö- ja lahopuuston, keskittämispaikkana.

Metsälakijyrkänteiden alusmetsän puustossa tulee olla vähintään kaksi eri latvuskerrosta sekä pensaskerrokseksi luokiteltavaa alikasvosta. Puuston kerroksellisuutta ei aina ilmene, jolloin kerroksellisuuden puutetta voi korvata runsas eri-ikäisen lahopuun määrä tai kasvatusmetsää korkeampi puuston runkoluku. 

Metsälain suojaamilla jyrkännekohteilla ja niiden välittömissä alusmetsissä ei saa toteuttaa puunkorjuuta. Mahdollinen alusmetsän lehdon hoito tulee tehdä metsälakiohjeistuksen mukaisesti ja suunnitella metsälakia valvovan viranomaisen kanssa.

Metsälain 10§ turvaa karukkokangasta puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kalliot, kivikot ja louhikot. Laki suojaa kitu- tai joutomaaksi luokiteltavat kohteet, joiden ominaispiirteenä on harvahko puusto ja joiden puuntuotantokyky on karukkokankaita alhaisempi, eli alle 1 m3/ha/v. Kohteet rajautuvat niitä ympäröivään kivennäismaahan tai suohon ilman vaihettumisvyöhykettä. Metsälain turvaamien kallioiden pinta-ala voi olla maksimissaan 5 hehtaaria eli suurempi kuin metsälain suojaamissa runsaspuustoisissa kohteissa yleensä voi olla.

Metsälain 10 §:n mukaiset rotkot ja kurut ovat jyrkkärinteisiä ja pääosiltaan vähintään kymmenen metriä syviä. Rotkon tai kurun pituudesta yli puolet on oltava syvyydeltään vähintään kymmenen metriä. Rotko tai kuru voi alkaa ja loppua alle kymmenen metriä syvään osuuteen ja myös välissä voi olla alle kymmenen metriä syviä osia.

Luonnonsuojelulain 64 §:n(ulkoinen linkki) mukaisiin suojeltuihin luontotyyppeihin kuuluvat kalkkikalliot. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun suojelupäätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisiin tiukasti suojeltuihin luontotyyppeihin kuuluvat serpentiinikalliot, -kivikot ja -soraikot. Tiukasti suojeltuja luontotyyppejä ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto on voimassa ilman suojelupäätöstäkin.
 

PEFC edellyttää, että metsälain 10 §:n mukaisten luonnontilaisten tai luonnontilaisten kaltaisten sekä ympäristöstään selvästi erottuvien erityisen tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tai vahvistavalla tavalla.

FSC vaatii kaikkien metsälain 10 §:n mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet täyttävien kohteiden säästämistä niiden koosta ja alueellisesta yleisyydestä riippumatta. Jyrkänteiden ja rotkojen osalta ei vaadita 10 metrin vähimmäiskorkeutta vaan tarkastellaan kohteen luonnontilaisuutta.

Lisäksi FSC:n mukaan tietyt määritellyt arvokkaat elinympäristöt ja eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tulee jättää käsittelyn ulkopuolelle. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. Näihin kohteisiin kuuluu mm.:

• Metsämaan louhikkometsät, joiden pohjalla seisoo tai virtaa säännöllisesti vettä ja joiden valtapuusto on yli 100- vuotiasta. 
• Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset kitu- ja joutomaat.
   

• Kalliometsät ja louhikot, joiden puusto on vanhaa (yli 120 vuotta), ja joissa on lahoja maapuita, keloja ja/tai kilpikaarnamäntyjä.
• Puustoltaan iäkkäät jyrkkien kalliorinteiden luonnontilaisen kaltaiset metsät ja kalliojyrkänteet alusmetsineen.
• Kallio-, jyrkänne- ja louhikkometsät, joissa on kuolleita pystypuita tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.
• Pinta-alaltaan laajat ja pinnanmuodoiltaan vaihtelevat, useita METSOn elinympäristöjä sisältävät kalliometsä-, jyrkänne- ja louhikkoalueet.

Kohteilla, joissa on niukasti lahopuuta, voidaan kuollutta puuta lisätä luonnonhoitotoimin ja kulottamalla.