Lehdot

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen. 

Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan. 

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet: 

• Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta? 
• Millaisia ominaispiirteitä kohteella on? 
• Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?

Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.  

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:  

• puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä  
• maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa  
• kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi  
• maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.  

Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua. 

Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa

• Kohteen rajaaminen perustuu lehdon ominaispiirteisiin.
• Tärkein rajaamiseen vaikuttava ominaispiirre on lehtokasvillisuuden esiintyminen. 

Lehtojen käsittelyssä sovelletaan kohteen mukaan yllä mainittuja yleisiä ohjeita, mutta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tunnistetaan kunkin lehdon erityispiirteet ja käsittelyjä täsmennetään kohteen mukaisesti. Kohdekohtainen vaihtelu tuo lehtojen käsittelyyn haastavuutta, joten kohteen perusteelliseen tutustumiseen ja suunnitteluun on tarpeen käyttää aikaa tavanomaista enemmän.

Lehtojen hoidossa metsänomistaja voi valita tavoitteekseen jotain tehokkaan puuntuotannon ja metsän luontaisen kehityksen väliltä. Erilaisten hoitovaihtoehtojen tarjoaminen sekä niillä luonnossa ja maisemassa aikaansaatavien muutoksien kuvaaminen auttavat metsänomistajaa tekemään valintoja vaihtoehtojen välillä. Tämä edellyttää metsäammattilaiselta ammattitaitoa, näkemystä ja kokemusta lehtojen hoidosta.

Suositukset lehtojen huomioimiselle ja käsittelylle:

• Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin erityisesti lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja sen ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.
• Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.
• Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia.  
• Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti.  
• Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maanmuokkaus on välttämätöntä, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta.   
• Taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonhoidossa säästä lehtopensaita: lehtokuusama, taikinamarja, punaherukka, mustaherukka, karjalanruusu, metsäruusu, koiranheisi ja näsiä. 
• Taimikonhoidossa ohjaa puuston kehittymistä lehtipuuvaltaisempaan suuntaan ja edistä sekapuustoisuutta. Suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.
• Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulisi olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta. 
• Älä tavoittele tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytä puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua. Tee lehtipuille kasvutilaa ja huolehdi ettei lehto kuusetu.
• Poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.
• Puunkorjuun ajankohta on tuoreiden ja kosteiden lehtojen hakkuissa pääasiassa talvella. Kantavimmilla mailla, esimerkiksi kuivissa lehdoissa, voidaan hakata myös kesäaikaan, kunhan arvokkaimpia lehtokasvillisuusalueita varotaan.
• Vältä uudistushakkuita lintujen pesimäaikana Etelä-Suomessa 15.4.–15.7. ja Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7. ja liito-oravan esiintymisalueilla sen pesimäaikana 1.3. –30.9.

Elinympäristön puuston rakenne rehevillä lehtolaikuilla on säilytettävä siten, että hoito- ja käyttötoimenpiteiden yhteydessä voidaan tehdä vain varovaisia, poimintaluonteisia hakkuita. Talousmetsissä metsälain 10 §:n mukaisten lehtoelinympäristöjen käsittelyyn ei pääsääntöisesti ole luonnonhoidollisia perusteita. 

Luonnonsuojelulain 64 §:n(ulkoinen linkki) mukaisia puustoisia luontotyyppejä ovat jalopuumetsiköt, pähkinäpensaikot ja tervaleppämetsät. Näihin luontotyyppeihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Muuttamiskielto tulee voimaan, kun ELY-keskus on päätöksellään määritellyt alueen rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Päätöstä valmisteltaessa kuullaan maanomistajia ja muita asianosaisia.

Luonnonsuojelulain nojalla rajattujen lehtojen hoito esimerkiksi varjostavaa kuusta poistamalla saattaa joskus olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tarpeen. Ennen hoitotoimiin ryhtymistä ja niiden suunnittelua tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen. 
 

PEFC asettaa vaatimuksia lehtipuuvaltaisten lehtojen käsittelylle. PEFC-kriteerien mukaisella lehtipuuvaltaisella lehdolla tarkoitetaan taimikkovaihetta vanhempaa lehtoa, jossa lehtipuiden osuus puuston tilavuudesta on yli 50 %. Elinympäristöjen tulee olla tärkeimmiltä ominaispiirteiltään luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, selvästi maastossa havaittavia ja tunnistettavissa olevia. Metsälain 10 §:n mukaisiin lehtolaikkuihin verrattuna kohteet voivat olla nuorempia, usein luontaisesti syntyneitä hoitamattomia kohteita.

Toimenpiteissä säilytetään kohdetta luonnehtivat tärkeimmät ominaispiirteet valtaosalla kohteesta. Lehtojen tärkein säilytettävä ominaispiirre on useasta puulajista koostunut lehtipuuvaltainen puusto. Kasvatushakkuissa toimitaan siten, että lehtipuuvaltaisuus säilyy. Lehtipuuvaltaisilla lehtokohteilla saa toteuttaa uudistushakkuita, mikäli huolehditaan lehtipuuvaltaisuuden säilyminen uudistamisen jälkeen.

FSC edellyttää kaikkien metsälain 10 §:n kriteerit täyttävien kohteiden rajaamista metsätaloustoimien ulkopuolelle niiden koosta ja alueellisesta yleisyydestä riippumatta. Luonnonsuojelulain 64 §:n mukaisista puustoisista luontotyypeistä FSC-standardin mukainen säästämisvelvoite koskee myös niitä luontotyyppi- ja lajiesiintymiä, joista ympäristöviranomainen ei ole tehnyt rajausta.

Lisäksi FSC-sertifioidussa metsässä rajataan metsätalouden ulkopuolelle: 

• Erikseen määritellyt runsaslahopuustoiset metsät, joihin kuuluu valtapuustoltaan vähintään varttuneet lehtipuuvaltaiset (lehtipuuosuus yli 50 %) lehdot, joissa lehtipuiden lahopuuta on yli 5 m3/ha, kuusivaltaiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 15 m3/ha sekä sekapuustoiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 10 m3/ha.
• Vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset kosteat lehdot. 
• Metsät, joissa on kookkaita tai lahovikaisia vanhoja jalopuita. 
• Pähkinäpensaiden kasvupaikat muualla kuin lehdoissa, silloin kun vanhoja pähkinäpensaita on yhtenäisesti rajattavissa olevalla alueella vähintään 20 kappaletta.

Hakkuut eivät ole sallittuja lintujen pesimäaikaan 1.5.–30.6. Etelä-Suomen ja 15.5. –15.7. Pohjois-Suomen lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus > 50 %) rehevissä metsissä mm. lehdoissa.
 

• Lehdot, joiden puusto on yli 70 vuotta vanhaa.
• Myös nuoremmat lehdot, joissa on lahoja pystypuita ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.
• Lehdot, joissa kasvaa jaloja lehtipuita (tammi, metsälehmus, vaahtera, saarni, jalavat ja pähkinäpensas).
• Muut puustoltaan monipuoliset lehdot, joissa on lehdoille ominaista lajistoa.
• Puronvarsilla, vesistöjen rannoilla, kalkkialueilla, harjuilla ja maankohoamisrannikolla sijaitsevat lehdot.

• Kuusettuneet tai ihmisen toimenpiteistä muuttuneet lehdot.

Nykyiset suojellut lehdot ja metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin kuuluvat rehevät lehtolaikut voivat toimia aluekeskuksina, joiden lähituntumassa sijaitsevissa METSO-lehdoissa voidaan tehdä luonnonhoitoa.