Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut
Väljennyshakkuu
Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen varsinaista luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta. Sen tavoitteena on lisätä latvusten elinvoimaa sekä parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä ja puiden siementuotantoa. Se edistää myös kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuun käyttökohteet
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.
Uudistusalan rajaus ja merkintä maastoon
Uudistusalan rajauksella luodaan käsittelyalue useiksi kymmeniksi vuosiksi. Uudistettavat kuviot onkin syytä rajata pinta-alaltaan riittävän isoiksi, mikä varmistaa tulevien hoito- ja hakkuutöiden kustannustehokkuutta. Varsinaisen uudistusalan viereltä voi olla tarkoituksenmukaista liittää mukaan pienialaisia varttuneen kasvatusmetsän kuvioita. Isomman uudistusalan sisällä uudistamismenetelmää voi olla tarpeen vaihdella kasvupaikan ominaisuuksien mukaan.
Rajauksessa huomioitavaa
Uudistettava alue on suositeltavaa rajata kasvupaikkojen ja maaston muotojen mukaan. Luontaisia metsiköiden rajoja ovat etenkin purot, notkot, suot, louhikot ja kalliot sekä uudistettaviin metsiköihin rajautuvat taimikot ja nuoret kasvatusmetsät. Jos uudistushakkuualan rajat ovat epäselvät tai alueella on turvattavia erityiskohteita, niiden merkintä maastoon siihen tarkoitetuilla värikkäillä nauhoilla on erityisen tärkeää.
Turvemaiden laitamilla sekä metsän ja aukeiden reunoilla on hyvä toteuttaa hakkuut niin, että vaihettumisvyöhykkeiden arvo riistalle, metsän monimuotoisuudelle ja maisemalle säilyy. Vaihettumisvyöhykkeet elävöittävät maisemaa ja ovat tärkeitä elinympäristöjä monelle riistalajille.
Mikäli on mahdollista, rinnemailla sijaitseva uudistushakkuuala rajataan rinteeseen nähden poikittain, jotta yhtenäinen puustoinen horisontti säilyisi. Jyrkkien tilanrajojen maisemaa heikentävää vaikutusta voi lieventää esimerkiksi jättämällä rajan pintaan säästöpuuryhmiä.
Metsänuudistaminen maanmuokkauksineen voi aiheuttaa vesistöjen kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Siksi vesistöjen ja pienvesien rannoille on syytä jättää ravinteita ja kiintoaineita sitova riittävän leveä suojakaista. Suojakaistan maaperää ei rikota hakkuissa eikä muussakaan metsänkäsittelyssä. Suojakaistalle on suositeltavaa jättää kasvamaan monimuotoisuudelle arvokkaita puita ja pensaita. Monimuotoisuuden kannalta suositeltavin vaihtoehto on jättää suojakaistat käsittelemättä.
Uudistushakkuuala on suositeltavaa rajata niin, että reunametsät eivät uudistushakkuun jälkeen altistuisi tuulituhoille. Siemen- ja suojuspuuhakkuut eivät sovellu tuulituhoille alttiisiin paikkoihin. Uudistushakkuualaa rajattaessa on syytä huolehtia siitä, ettei sähkö- tai puhelinlinjojen ja liikenneväylien varteen jätetä siemen- tai suojuspuita, kapeita puustokaistaleita tai säästöpuita, jotka kaatuessaan aiheuttaisivat vahinkoa.
Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus
Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.
Siemenpuuhakkuu
Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille.
Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely.
Kaistalehakkuu
Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.
Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.
Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä.
Suojuspuuhakkuu
Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.
Ylispuiden poisto
Ylispuuhakkuu on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen alalta tai verhopuuston poistoa kaksijaksoisesta metsiköstä.
Ylispuuhakkuun toteutus
Siemen- ja suojuspuut tai itsestään taimettuneen metsikön ylispuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut. Ylispuiden poistossa tuhoutuu lähes aina taimia. Vauriot ovat sitä suuremmat, mitä pidempään hakkuuta viivytetään. Taloudellisesti on kannattavinta poistaa ylispuut taimikon päältä yhdellä kerralla.
Kaksijaksoisissa metsissä, joissa kuusi on alikasvoksena, ylispuut poistetaan kasvatustavoitteen mukaan yhdellä tai kahdella kertaa.
Vesien laadun turvaaminen harvennus- ja uudistushakkuissa
Puunkorjuun onnistunut ajoitus vähentää haitallista maanpinnan rikkoutumista, puun juurien vaurioitumista ja syöpymiselle alttiiden ajourapainaumien muodostumista. Kantavaan aikaan ja kohteelle soveltuvalla korjuukalustolla tehty korjuu on osa puunkorjuun vesiensuojelutoimenpiteitä. Tämä korostuu erityisesti turvemailla.
Suojakaistat puunkorjuussa
Vesistöjen (järvi, lampi, joki, puro) ja pienvesien (noro ja lähde) varsille suositellaan jätettäväksi yhtenäinen vähintään 5 metriä leveä suojakaista, jolla maanpinta säilytetään rikkoutumattomana. Suojakaista rajataan vaihtelevan levyiseksi hyödyntäen maaston, puuston ja muun kasvillisuuden luonnollisia vaihettumiskohtia. Suojakaistan leveys voi vaihdella rannan pintavalunnan mukaan. Hakkuutähteitä ei tule karsia suojakaistalle.
Suojakaistoille jätetään kasvamaan taloudellisesti vähäarvoisia puita ja pensaita, sillä suojakaistat ovat erinomaisia kohteita säästöpuiden keskittämiseen. Suojakaistalta on mahdollista korjata puita, mikäli hakkuu voidaan tehdä suojakaistan ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta. Mikäli suojakaistan leveys on niin suuri, että sen ulkopuolelta ei voida puita korjata, niin suojakaistalla tapahtuva hakkuu suositellaan tehtäväksi mahdollisimman kantavaan aikaan maanpintaa rikkomatta. Puita ei tule kaataa vesistöön.
Hakkuiden vaikutus ravinne- ja kiintoaineshuuhtoumiin
Uudistushakkuut lisäävät kiintoaineen, typen ja fosforin huuhtoutumista vesistöihin. Kiintoainehuuhtouma aiheutuu pääosin maanpinnan rikkomisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista. Huuhtoumien määrän kasvu ajoittuu muutamaan ensimmäiseen uudistushakkuun jälkeiseen vuoteen, jolloin hakkuualueella on hajoavaa hakkuutähdettä eikä ravinteita sitovaa pintakasvillisuutta ole vielä kehittynyt. Hakkuutähteiden korjuu energiapuuksi vähentää lahoavasta puuaineksesta vapautuvia ravinteita ja niiden huuhtoutumista vesistöön.
Turvemaiden uudistushakkuut lisäävät valumaveden happamuutta sekä humuksen ja kaliumin huuhtoutumista. Vesiliukoista fosforia huuhtoutuu karujen rahkaturvevaltaisten suometsien hakkuutähteistä. Runsasravinteisilta soilta huuhtoutuu ammonium- ja nitraattityppeä. Sulan maan aikainen hakkuu puolestaan lisää kiintoaineen huuhtoutumista.
Kivennäis- ja turvemaiden harvennushakkuut vaikuttavat kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumiin melko vähän.
Vesiuomien ylitykset
Puunkorjuussa tulee välttää purojen, norojen ja isojen ojien ylityksiä. Ellei kiertäminen ole mahdollista, tulee ylityspaikan olla maaperältään mahdollisimman kantava. Ylityspaikka suojataan tarvittaessa hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla. Ylityspaikan suoja poistetaan uomasta hakkuun päätyttyä.
Puunkorjuussa arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävä leimikon rajaus on yleensä riittävä myös vesiensuojelullisesti. Erityisesti kosteiden ja maapohjaltaan upottavien elinympäristöjen välittömässä läheisyydessä liikkumista koneilla tulee välttää, jotta elinympäristön vesitalous säilyy muuttumattomana.
Juurikäävän torjunta
Suomessa voidaan käyttää ainoastaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:n hyväksymiä kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden ammattikäytössä on työntekijällä ja yrittäjällä oltava aina kasvinsuojelututkinto (Laki kasvinsuojeluaineista 1563/2011). Tämä koskee myös juurikäävän torjuntaa urealla tai harmaaorvakkasienellä.
Kasvinsuojeluaineiden käytössä on noudatettava käyttöohjeen mukaista suojaetäisyyttä vesistöihin, joka esimerkiksi urealla on kymmenen metriä. Lisäksi on huomioitava metsäsertifioinnin vaatimus, että vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilla ei saa käyttää kasvinsuojeluaineita.
Riistan huomioiminen siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuussa
Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuussa voidaan ylläpitää riistan elinmahdollisuuksia mm. jättämällä riistatiheikköjä.
Siemenpuuhakkuu
Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Hakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Mahdollisuuksien mukaan uudistusalalle voidaan jättää muutamia pieniä tiheikköjä raivaamatta. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.
Kaistalehakkuu
Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen uudistusalan raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan tekemättä. Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.
Suojuspuuhakkuu
Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Luonnon- ja riistanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi suojuspuustosta erottuvina ryhminä. Monet riistalajit viihtyvät sekapuustoisessa suojuspuustossa, johon on kehittynyt tiheähkö kuusialikasvos. Mustikkavarvusto säästyy yleensä suojuspuuhakkuussa, mikä hyödyttää erityisesti metsäkanalintuja.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma uudistushakkuissa
Uudistushakkuu on tavallisesti ainoa vaihtoehto, jos puustoa on kohdannut merkittävä metsätuho. Uudistushakkuu mahdollistaa kasvatettavan puulajin vaihtamisen esimerkiksi juurikääpäisessä metsikössä.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta sekametsien perustaminen on vähemmän riskialtista kuin yhden puulajin metsien, eteläisessä Suomessa varsinkin kuusikoiden.
Mahdollinen tuulituhoriski on otettava huomioon, jos alueelle on tarkoitus jättää siemenpuita.