Suojavyöhykkeet ja rantametsät
Vesistöjen suojavyöhykkeet ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle. Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Metsänhoidon suosituksissa käytetään vesilain mukaista jaottelua vesistöihin ja pienvesiin. Vesistöjä ovat mm. järvet, joet, lammet ja purot. Pienvesiä ovat mm. lähteet ja norot.
Suojavyöhykkeen keskeiset hyödyt luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle
Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden sekä maiseman kannalta. Rantametsien olosuhteet ja lajisto poikkeavat yleensä selvästi ympäröivästä metsästä, jolloin suojavyöhykkeellä säilytetään näitä erityispiirteitä. [Lähdeviite1][Lähdeviite2][Lähdeviite3]
Suojavyöhykkeen kasvillisuus toimii ravintolähteenä vesieliöstölle. Leveät suojavyöhykkeet edistävät luonnon monimuotoisuutta turvaamalla vesi- ja rantalajiston elinympäristön säilymisen. Puustoisen suojavyöhykkeen hyöty on suurimmillaan, kun maanpintaa ei rikota, pensaskerros ja varjostavaa puustoa säästetään ja kasvinsuojeluaineita ei käytetä.
Puustoinen suojavyöhyke on tärkeä veden lämpötilan säätelyssä [Lähdeviite4][Lähdeviite5] sekä lehti- ja neulaskarikkeen ja lahopuun tuotannossa vesistön eliöille, [Lähdeviite6], kuten pohjaeläimille ja kalastolle. Myös uomaan luonnollisesti kaatunut ja sinne jätettävä puu lisää luonnon monimuotoisuutta. Suojavyöhykkeen varjostava vaikutus laskee veden lämpötilaa ja antaa siten elinmahdollisuuksia viileissä vesissä viihtyville kalalajeille, kuten taimenelle ja harjukselle ja muille lohikaloille. Suojavyöhyke toimii myös ekologisena käytävänä, joita pitkin lajit pystyvät liikkumaan eri alueille[Lähdeviite6] [Lähdeviite7].
Suojavyöhykkeen leveyttä vaihtelemalla ja maaston muotoja seuraamalla voidaan pehmentää metsänkäsittelyalueen vaikutuksia vesistön maisemaan.
Suojavyöhykkeen rajaus valitaan kohteen mukaan
Vesiensuojelun edellyttämän suojavyöhykkeen leveys riippuu vesistön tai pienveden tyypistä ja luonnontilaisuudesta, pintaveden liikkumisesta ja määrästä, maanpinnan kaltevuudesta ja maalajista.
Veteen päin voimakkaasti kaltevilla metsän uudistusaloilla ja hienojakoisilla maalajeilla (hiekka, hieta, hiesu, savi ja vastaavat moreenit) tarvitaan tasaisia ja karkeajakoisia maita leveämpi suojavyöhyke erityisesti pintavesien purkautumiskohdissa. Vesistön tulviminen tulee ottaa huomioon suojavyöhykkeen leveyttä mitoitettaessa, jotta kiintoaine ja ravinteet eivät huuhtoutuisi vesistöön tulvan sattuessa. Säännöllisesti tulvivaa alaa ei lasketa mukaan suojavyöhykkeeseen.
Vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeillä liikutaan metsätyökoneilla vain, kun se on välttämätöntä. Periaatteena voidaan pitää, että koneella liikutaan aina mahdollisimman kaukana uomista ja vesistöistä. Koneiden suojavyöhykkeelle aiheuttamat ajourapainanteet voivat aiheuttaa kemikaalipäästöjä vesistöön, toimia virtausuomina ja heikentää oleellisesti suojavyöhykkeen tehokkuutta.
Suojavyöhykkeen leveyden vaikutukset ympäristöön ja talouteen
Suojavyöhykkeen leveys ja käsittely vaikuttavat oleellisesti sen kykyyn tuottaa ekosysteemipalveluita, kuten kykyä ylläpitää vesistön hyvää tilaa ja veden hyvää laatua. Leveys vaikuttaa myös suojavyöhykkeen monimuotoisuus- ja virkistysarvoihin.
Vähintään 30 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät pitkälti ylläpitämään hakkuita edeltäviä vesistön ympäristön olosuhteita:
-
pienvesistön mikroilmasto ei juuri muutu [Lähdeviite8]
-
pienvesistö ei juuri lämpene [Lähdeviite9][Lähdeviite8]
-
vesistöön ja pienvesistöön päätyvän karikkeen ja lahopuun määrä säilyy riittävänä vesistöjen eliöstölle [Lähdeviite10][Lähdeviite11][Lähdeviite9]
-
sammal-, sieni-, ja lintulajistot säilyvät [Lähdeviite12][Lähdeviite5][Lähdeviite7]
-
tuulenkaatojen riski on vähäisempi kuin kapealla suojavyöhykkeellä [Lähdeviite13]
-
rannan maisema säilyy
-
rannan ja rantavyöhykkeen rakenteelliset ominaisuudet säilyvät
-
kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumat hakkuulta pysyvät alhaisina [Lähdeviite14][Lähdeviite15][Lähdeviite16]
-
vesieliöstö säilyy muuttumattomana [Lähdeviite9]
Vähintään 30 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöjen hyvän tilan ylläpitämiselle. Suojavyöhykkeellä voidaan tehdä myös poimintahakkuita ilman, että merkittävästi vähennetään myönteisiä vaikutuksia vesiensuojelulle[Lähdeviite17][Lähdeviite18]. Poimintahakkuilla voi kuitenkin olla haitallisia vaikutuksia suojavyöhykkeen lajistolle[Lähdeviite8][Lähdeviite9]. Poikkeuksena ovat kuusivaltaiset suojavyöhykkeet, joissa poimintahakkuilla voidaan edesauttaa vesistöjen tilan kannalta tärkeää lehtipuuston uudistumista[Lähdeviite19][Lähdeviite10][Lähdeviite11]. Poimintahakkuun suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota ajourapainumien estämiseen suojavyöhykkeellä. Metsätyökoneella ajetaan suojavyöhykkeellä vain välttämättömissä tilanteissa.
Keskimäärin 15 metriä leveät, koskemattomat suojavyöhykkeet pystyvät pääsääntöisesti estämään kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumien päätymisen hakkuualueelta vesistöön[Lähdeviite20][Lähdeviite7]. Lisäksi ne pystyvät ylläpitämään joitakin vaateliaampien lajien elinympäristöjä ja rannan alueen virkistysarvoja sekä tuottamaan lehtikariketta sekä lahopuuta vesistöjen eliöille[Lähdeviite9][Lähdeviite21]. Kapeamman suojavyöhykkeen puusto on kuitenkin altis tuulen aiheuttamille puiden kaatumiselle.
Keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä leveät suojavyöhykkeet ovat PEFC-metsäsertifioinnin (2022) vähimmäisvaatimus suojavyöhykkeille. Tämän levyisten suojavyöhykkeiden kyky pidättää kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia päätymästä vesistöön riippuu maalajista, maaperän ravinteikkuudesta, maan kaltevuudesta sekä tulvahuippujen virtauksen voimakkuudesta[Lähdeviite22][Lähdeviite23][Lähdeviite24]. Esimerkiksi turvemailla 10-metrinen suojavyöhyke voi olla riittämätön pidättämään huuhtoumia [Lähdeviite20][Lähdeviite7][Lähdeviite25]. Tämän levyinen suojavyöhyke voi ylläpitää yleisten lajien elinympäristöjä, mutta on pääsääntöisesti liian kapea ylläpitämään vaateliaampien lajien elinympäristöjä[Lähdeviite8] [Lähdeviite9]. Kapea suojavyöhyke on myös kaikkein alttein tuulituhoille[Lähdeviite26] [Lähdeviite13].