Metsätalouden ohjauskeinot
Metsätalouden ympäristöohjeistus perustuu lainsäädäntöön ja toimintaa ohjaaviin ohjelmiin (esim. Kansallinen metsästrategia 2025, alueelliset metsäohjelmat, alueelliset vesienhoidon toimenpideohjelmat) sekä maanomistajalle vapaaehtoisten sertifiointijärjestelmien (PEFC ja FSC) asettamiin kriteereihin. Lisäksi maanomistaja asettaa omien tavoitteittensa pohjalta toimintaohjeita.
Metsätalouden ympäristöohjeistuksen tausta
Useimmiten jo tavanomaisessa metsänhoidossa tehdään luonnonhoidon toimenpiteitä yli lainsäädännön vähimmäistason, esimerkiksi jättämällä säästöpuita. Suomalaisista talousmetsistä valtaosa on sertifioinnin piirissä, mikä osaltaan on vahvistanut luonnonhoidon huomioon ottamista. Ympäristöarvoja painottava metsänomistaja voi halutessaan toteuttaa luonnonhoitoa vielä lakia ja sertifiointiakin laajemmin.
Metsänhoidon suositusten rooli on kuvata parhaita käytäntöjä, joista metsänomistaja voi valita tavoitteidensa mukaisen tavan hoitaa metsiään. Suosituksissa tuodaan myös esiin hyviä toimintatapoja tilanteisiin, joissa metsänomistaja haluaa puuntuotannon rinnalla erityisesti painottaa luonnonarvojen lisäämistä tai esimerkiksi maisemaan, riistaan tai virkistyskäyttöön liittyviä hyötyjä.
Metsätalouden toimenpiteissä työn suunnittelijalla ja toteuttajalla on vastuu ympäristöohjeistuksen noudattamisesta. Lainsäädännön noudattaminen on itsestäänselvyys, mutta mikäli metsä on sertifioitu, on myös sertifioinnin vaatimukset hallittava kunkin työlajin osalta. Näiden lisäksi metsänomistajalla voi olla toiveita, joista on paras keskustella jo työstä sovittaessa.
Lainsäädäntö asettaa metsätalouden luonnonhoidon vähimmäistason
Metsälainsäädäntö on vahvin poliittinen ohjauskeino metsätalouden kestävyyden turvaamisessa. Se asettaa vähimmäistason talousmetsien luonnonhoidolle. Metsätalouden ympäristövaatimuksia ohjaavista laeista merkittävimmät ovat metsälaki, luonnonsuojelulaki ja vesilaki. Niiden keskeisenä tavoitteena on metsien monimuotoisuuden ja ympäristöarvojen turvaaminen sekä vesien säilyttäminen puhtaina.
Metsä- ja ympäristölainsäädäntö antaa metsänomistajalle vapautta ja vastuuta metsien käsittelyyn. Lainsäädännön asettamat ympäristövaatimukset liittyvät lähinnä monimuotoisuudelle erityisen arvokkaiden luontokohteiden turvaamiseen, suojeltujen lajien elinympäristöjen säilyttämiseen sekä metsien tuottokyvyn ja terveydentilan ylläpitämiseen.
Lainsäädäntö asettaa talousmetsissä toimimiseen vaatimuksia esimerkiksi seuraaviin kokonaisuuksiin:
- hakkuiden ilmoitusvelvollisuus - metsänkäyttöilmoitus
- uudistushakkuuseen liittyvä metsän uudistamisvelvoite
- kasvatushakkuuseen liittyvä kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä
- metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen ja luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien säilyminen
- Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaaminen
- kiinteiden muinaisjäännösten säilyminen
- metsätuhojen torjuminen
- vesilain määrittämien luonnontilaisten vesiluontotyyppien luonnontilan säilyminen
- pohjavesien hyvän tilan säilyminen.
Lisätietoa metsätaloutta ohjaavasta lainsäädännöstä löytyy esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön(ulkoinen linkki) sivuilta ja Finlex-lainsäädäntökokoelmasta(ulkoinen linkki).
Metsäsertifiointi lisää talousmetsien luonnonhoitoa
Suomessa on käytössä kaksi metsänomistajille ja metsäalan toimijoille vapaaehtoista kansainvälistä metsäsertifiointijärjestelmää: PEFC ja FSC. Ne pitävät sisällään luonnonhoitoa koskevia, lain minimivaatimustason ylittäviä kriteereitä, joiden toteutumisesta metsäsertifioinnissa mukana olevat metsänomistajat ovat sitoutuneet huolehtimaan. Tällaisia ovat esimerkiksi säästöpuiden jättämistä ja lahopuiden säästämistä koskevat kriteerit.
Metsäsertifioinnin yleistavoitteena on osoittaa, että sertifioidulla alueella metsiä hoidetaan kestävästi ja ennalta asetettujen vaatimusten (kriteerien) mukaisesti. Sertifioitu puu lisää puutuotteiden kilpailukykyä metsäteollisuuden markkinoilla, mikä näkyy Suomessa puun kysynnässä.
Metsäsertifikaatin myöntäminen edellyttää riippumattoman kolmannen osapuolen, eli auditoijan, tarkastuksen ja varmistuksen siitä, että metsien hoito ja puutavaran alkuperän seuranta noudattavat sertifioinnin asettamia kansainvälisiä vaatimuksia.
Metsänomistaja voi sertifioida metsänsä hankkimalla metsilleen oman sertifikaatin tai liittämällä metsänsä ryhmäsertifiointiin. Oma sertifikaatti soveltuu kustannustensa takia lähinnä suurmetsänomistajille.
Lisätietoa PEFC- ja FSC-sertifioinnista ja niihin liittymisestä:
Metsänomistajan asettamat täydentävät toimet ja rajoitteet
Metsänomistaja voi painottaa luonnonhoitotoimia myös puuntuotannon kustannuksella. Omatoimiselle metsänomistajalle löytyy tähän keinoja esimerkiksi näistä metsänhoidon suosituksista. Luonnonhoidon toimenpiteiden hallitseminen auttaa metsänomistajaa esittämään toiveensa myös tilanteissa, joissa töiden toteutuksesta sovitaan palveluntarjoajan kanssa.
Metsänhoitotöistä ja puukaupasta sovittaessa on suositeltavaa sopia kirjallisesti metsänkäsittelyyn liittyvistä metsänomistajan erityistoiveista. Toimijan tulee huolehtia, että erikseen sovitut asiat välittyvät myös työn tekijälle esimerkiksi työmaakarttaan lisättynä lisätietona. Tärkeää on myös varmistaa, että työvuoron vaihtuessa metsänomistajan toiveet ovat uuden tekijän tiedossa.
Tehtävä työlaji | Säästöpuiden määrästä huolehtiminen ja sijoittelu | Lahopuuston säästäminen ja lisääminen keinotekoisesti | Puulajisuhteiden monipuolistaminen ja lehtipuusekoituksen ylläpito | Oikeanlevyisten suojakaistojen jättäminen ja käsittely | Riistatiheikköjen jättäminen | Vesiensuojelumenetelmien käyttäminen | Maanmuokkaustavan valinta | Erityisen maastonkohdan tai muun kohteen huomioonottaminen |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Taimikonhoito | X | X | X | X | ||||
Ennakkoraivaus | X | |||||||
Kasvatushakkuut | X | X | X | X | X | X | ||
Uudistushakkuut | X | X | X | X | X | |||
Metsänuudistaminen | X | (ojien kaivussa) | X | X | ||||
Kunnostusojitus | X | X | ||||||
Lannoitus | X | X |