Pölyttäjien suosiminen metsänhoidossa

Keskeiset toimet uudistusaloilla

• Säästä hakkuissa pystylahopuut, maalahopuut ja tuoreet tuulenkaadot. Jos lahopuuta on vähän, voit lisätä määrää tekopökkelöillä.
• Valitse säästöpuuryhmiin ja yksittäisiksi säästöpuiksi lehtipuita kuten raitoja, pihlajia, haapoja, jalopuita. Jätä säästöpuiden alla oleva pienempi puusto ja pensaskerros käsittelemättä.

Keskeiset toimet taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonharvennuksessa:

• Säästä taimikonhoidossa useaa eri lehtipuulajia. Hyvä tavoite on, että käsittelyalan puu- ja pensaslajien määrä ei vähene töiden seurauksena.
• Vältä turhaa raivausta kuten pensaikkojen poistoa. Pölyttäjät hyötyvät lintujen ja nisäkkäiden suojaksi jätettävistä tiheiköistä.
• Säästä kukkivia lehtipensaita (pajuja, paatsamaa, kuusamaa), joista ei ole haittaa taimikon kehitykselle tai haitta on vähäinen.

Kasvatusmetsissä pölyttäjien kannalta tärkeintä on sekapuustoisuuden suosiminen ja lehtipuusekoituksen säilyttäminen. Myös lahopuusto ja mahdolliset pienaukot ovat pölyttäjille hyödyllisiä. Ennakkoraivaus ja harvennukset lisäävät kenttäkerrokseen valoa ja sitä kautta parantavat pölyttäjille tärkeiden kasvien elinolosuhteita.

Keskeiset toimet kasvatusmetsissä:

• Ennakkoraivauksen ja hakkuiden yhteydessä säästetään kukkivia lehtipuita (raitaa, pajuja, pihlajaa, tuomea).
• Säästetään lahopuita. Esimerkiksi kuorensa menettäneet pystykuuset ovat tärkeitä pölyttäjien pesäpaikkoja.
• Lahopuuta lisätään tekopökkelöillä. Pökkelöiden sijainniksi kannattaa valita paisteisia metsänreunoja tai vastaavia maastonkohtia.
• Vesistöjen reunoille jätetään suojavyöhykkeet, joilla säilytetään pensaskerros ja puustoa. Rantavyöhykkeillä kasvaa monesti runsaasti pajuja ja muita lehtipensaita, jotka ovat tärkeitä pölyttäjien ravinnonlähteitä.

Paahdeympäristöjen tärkeimpiä hoitotoimenpiteitä ovat puuston ja pensaiden raivaus sekä maanpinnan rikkominen. Hoitotoimet on tarpeen suunnitella tapauskohtaisesti kohteelle määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti.

Havupuuston poistaminen lisää valon ja lämmön määrää sekä vähentää kertyvän karikkeen määrää. Paljastettu kivennäismaa edistää kasvien siementen itämistä ja tarjoaa monille mesipistiäisille ja muille hyönteisille pesäpaikkoja.

Paahdeympäristöjen lajistoa voi auttaa myös luonnonhoidollisilla kulotuksilla.

Lehtometsissä kaikkein tarpeellisin toimenpide on lisätä lehdossa puuston väljyyttä vähentämällä etenkin kuusten määrää. Raivauksissa suositaan lehtipuustoa ja etenkin jaloja lehtipuita sekä säästetään kaikki lahopuusto.

Valtaosa pölyttäjistä on lämpöhakuisia hyönteisiä. Reunavyöhykkeiden puuston harventaminen ja sen tuoma valoisuus hyödyttää pölyttäjiä etenkin paisteisilla, aurinkoisilla reunavyöhykkeillä, jotka rajautuvat metsäteihin tai peltoalueisiin. Lisääntyneen väljyyden ansiosta alueelle voi kehittyä lisää monipuolista mesikasvillisuutta ja pienilmasto muuttuu pölyttäjien lisääntymisen kannalta suotuisammaksi.

Metsän ja pellon reunavyöhykkeille, sekä vanhoille puutavaravarastopaikoille ja kääntöpaikoille uudistuu tyypillisesti raitaa ja muita pajuja. Pajukon säilyttäminen niin pitkään kuin mahdollista hyödyttää pölyttäjien ravinnonsaantia.

Metsäteiden reunamilla esiintyy usein paljon monipuolista ja kukkivaa ruohovartista kasvillisuutta. Tämän sekä lämpimän pienilmaston ansiosta tienvarret ovatkin metsäalueilla pölyttäjille mieluisia pienympäristöjä.

Tienvarsien vesakoituminen ja heinittyminen on haitallista pölyttäjien kannalta. Tienvarret kannattaakin niittää säännöllisesti – mutta vasta syyskesällä, kun mesikasvien kukinta ja pölyttäjien lisääntyminen ovat ohi.