Suojavyöhykkeet ja rantametsät

Suojavyöhykkeellä säilytetään pensaskerros ja varjostavaa puustoa. Suojavyöhykkeen leveyteen ja käsittelyyn vaikuttavat se vesistö tai pienvesi, johon metsikkö rajoittuu, metsänkäsittelymenetelmä, metsänomistajan tavoitteet, kohteella käytössä oleva metsäsertifiointijärjestelmä sekä metsälaki ja vesilaki.

Suojavyöhykkeen suunnittelussa arvioidaan metsänkäsittelyn vaikutusta vesistön tilaan. Erityisesti pienvesien varsilla, eroosioherkillä alueilla ja voimakkaasti viettävillä kohteilla suositellaan leveämpiä suojavyöhykkeitä.

Kaiken levyisillä suojavyöhykkeillä taloudellisia menetyksiä voi vähentää keskittämällä säästöpuut suojavyöhykkeelle ja sen lähistölle sekä suojavyöhykkeiden poimintahakkuilla. Suojavyöhykkeen puustoa voidaan kehittää hakkuilla kohti lehtipuuvaltaista, eri-ikäisrakenteista ja lahopuuta sisältävää sekametsää.

• Tavoitteiden tasapainoa haettaessa metsänomistaja voi jättää keskimäärin vähintään 15 metriä leveän puustoisen suojavyöhykkeen. Mitä leveämpi vyöhyke on, sitä paremmin se ehkäisee vesistöhaittoja ja hyödyttää enemmän vesi- ja metsäluonnon monimuotoisuutta.
• Luonnonhoitoa painottaessa metsänomistaja turvaa vesistöjä ja rantaluontoa jättämällä kohteen ominaispiirteiden mukaan vaihtelevan levyisen, mutta vähimmäisvaatimusta selvästi leveämmän, keskimäärin 30 metriä leveän puustoisen suojavyöhykkeen. Luonnonhoitoa painottaessa on perusteltua pidättäytyä poimintahakkuista suojavyöhykkeellä, sillä ne voivat heikentää kohteen monimuotoisuusarvoja, kuten pienilmaston ylläpitoa.
• Taloutta painottaessa metsänomistaja voi jättää vähintään minimivaatimusten mukaisen suojavyöhykkeen. Myös taloutta painottavan metsänomistajan kannattaa jättää tavanomaista leveämmät suojavyöhykkeet eroosioherkille ja voimakkaasti viettäville kohteille.

PEFC™-sertifiointi  

Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. Puroja ovat myös pienet uomat, jossa on vettä ympäri vuoden ja kalan kulku on mahdollista. Suojavyöhykkeen leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojavyöhykkeellä tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Avosoiden ja ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään vähintään 10 metriä leveä suojavyöhyke, jotka tulee jättää raivaamatta ja joilla sallitaan vain poimintahakkuutyyppiset käsittelyt.

PEFC:n mukaisella suojavyöhykkeellä ei tehdä:

• maanmuokkausta
• lannoitusta
• kantojen korjuuta
• pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta
• kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla

FSC®-sertifiointi  

• Suojavyöhykkeen leveys on kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä.  
• Suojavyöhykkeen leveys on puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä.  
• Suojavyöhykkeen leveys on fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä. 
• Ojien reunaan jätetään vähintään metrin levyinen ehjä piennar. 
• Leveämmät suojavyöhykkeet ovat tarpeen hienojakoisilla ja viettävillä mailla, joilla maaperän syöpymisvaara on suuri, ja silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja.   
• Tulva-aluetta ei lasketa mukaan suojavyöhykkeen leveyteen, joten vesistöjen tavanomainen tulviminen on huomioitava suojavyöhykkeen sijaintia määriteltäessä.  
• Suojavyöhykkeet jätetään metsän käsittelyn ulkopuolelle. Vain selkeästi ennallistavat tai luonnonhoidolliset hakkuut ovat sallittuja.
• Lannoitetun alueen ja vesistöjen väliin jätetään leveydeltään vähintään seuraavanlaiset lannoittamattomat suojavyöhykkeet:
  •  vesistöt (meri, järvi, joki tai lampi): lentolevitys 50 m; maakonelevitys 30 m
  • purot: 20 m
  • ojat: 5 m.

Toimenpiteissä on säilytettävä elinympäristölle erityinen vesitalous, puuston rakenne, vanhat ylispuut, kuolleet ja lahot puut sekä otettava huomioon kasvillisuus, maaston vaihtelevaisuus ja maaperä. Suomen Metsäkeskus on antanut ohjeet(ulkoinen linkki) lain tulkintaan.

Vesilailla (587/2011) säännellään kattavasti eri vesienkäyttömuotoja ja sen tavoitteena on parantaa vesiympäristöjen tilaa (1 §). Vesilaki kieltää luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan, kluuvijärven tai lähteen taikka muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron tai enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan vaarantamisen (11 §).

Vesilaissa purolla tarkoitetaan  jokea pienempää virtaavan veden vesistöä, jonka valuma-alue on alle 100 km2. Purossa on vettä ympäri vuoden, mikä erottaa sen norosta. Purotkin voivat kuitenkin esimerkiksi pitkinä hellejaksoina olla poikkeuksellisesti kuivillaan. Purot voivat olla myös ojamaisia, pohjaltaan tasaisia ja perattuja. Norolla tarkoitetaan sellaista puroa pienempää vesiuomaa, jonka valuma-alue on vähemmän kuin 10 km2 ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista. 

Lisätietoa lainsäädännöstä: Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen.

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) säätelee ympäristön pilaantumista ja siihen liittyviä velvoitteita sekä määräyksiä. Laki edellyttää, että toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (6 §). Laki asettaa toiminnanharjoittajalle velvollisuuden ehkäistä ennakolta ja rajoittaa ympäristön pilaantumista (7 §).

Lainsäädännössä ei oteta kantaa suojavyöhykkeen leveyden metrimäärään, mutta vesistöjen ja pienvesien tai niiden välittömän luonnontilaisen lähiympäristön tilaa ei saa heikentää.

Lisätietoa pienvesien tunnistamisesta ja pienvesiin liittyvästä lainsäädännöstä löytyy Suomen Ympäristökeskuksen Pienvesioppaasta(ulkoinen linkki).

Kasvatushakkuissa noudatetaan samoja suosituksia kuin muussakin puunkorjuussa. Suojavyöhykkeen muoto kannattaa suunnitella mahdollisimman aikaisessa metsänhoidon vaiheessa, jolloin sitä voidaan noudattaa myös kasvatushakkuissa. Mikäli hakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava vähintään kyseisen sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia.

Energiapuun korjuuta suunniteltaessa on otettava huomioon korjattava energiapuujae. Kannonnosto on maanpintaa laajasti rikkova toimenpide, jolloin myös suojavyöhykkeen tulee olla leveämpi kuin muiden energiapuujakeiden korjuussa. Muuten energiapuun korjuussa noudatetaan samoja periaatteita kuin muussa puunkorjuussa.

Energiapuun korjuussa tulee huomioida, että suojavyöhykkeen maanpinnan tulee pysyä rikkoutumattomana. Kannonnostossa on huomioitava, että nostovaiheessa maanpinta yleensä rikkoutuu useamman metrin säteellä kannon ympäriltä, joten kantoja ei ole suositeltavaa nostaa suojavyöhykkeen välittömästä läheisyydestä. Korjattua energiapuuta ei myöskään suositella säilytettävän suojavyöhykkeellä ei tule myöskään säilyttää suojavyöhykkeellä edes väliaikaisesti. Mikäli hakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava metsä- ja vesilain lisäksi vähintään kyseisen sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia.

Jatkuvassa kasvatuksessa ei muodostu vastaavaa puuston poistumasta ja maanmuokkauksesta aiheutuvaa vesistökuormitusta tai vesielinympäristön luontoarvojen heikkenemistä kuin jaksollisen kasvatuksen uudistushakkuissa, jolloin suojavyöhykkeen merkitys vesiensuojelun toimenpiteenä pienenee. Kuitenkin myös jatkuvassa kasvatuksessa tulee olla rikkomatta maanpintaa lähellä vesistöjä sekä pitää huolta siitä, että metsälain mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet eivät muutu. Tämä tulee huomioida esimerkiksi ajolinjoja suunniteltaessa. Jatkuvassa kasvatuksessa voidaan myös jättää suojavyöhyke kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Lisäksi myös jatkuvassa kasvatuksessa voidaan painottaa luonnonhoitoa jättämällä vähimmäisvaatimuksia selvästi leveämpi suojavyöhyke.

Metsäsertifioiduilla alueilla tulee huomioida vähintään metsäsertifioinnin vaatimukset, jotka pätevät myös jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä voi rajoittaa pienaukko- tai poimintahakkuita vesistöjen läheisyydessä.

Jos suojavyöhykkeellä halutaan toteuttaa poimintahakkuu, tulee seuraavat seikat ottaa huomioon:

• Mahdollinen voimassa oleva metsäsertifikaatti ja sen vaatimukset. Esim. FSC-sertifikaatti sallii vain selvästi luonnonhoidollisten tai ennallistavien hakkuiden toteuttamisen suojavyöhykkeellä.
• Hakkuut pyritään tekemään suojavyöhykkeen ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta.
• Jos suojavyöhykkeen leveys on niin suuri, että hakkuu ulkopuolelta ei ole mahdollista, hakkuu suositellaan tekemään mahdollisimman kantavaan aikaan.
• Ajoreitit kannattaa suunnitella huolella ja suunnata aina rannan suuntaisesti, ei kohti vesistöä.
• Metsäkoneella suositellaan ajettavan mahdollisimman kaukana vesistöstä tai pienvedestä.
• Kostealla maaperällä ajamista ja kaikkien uomien, purojen, norojen ja ojien ylityksiä vältetään.
• Jos kiertäminen ei ole mahdollista, valitaan maaperältään mahdollisimman kantava ylityspaikka ja tarvittaessa suojataan se hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla.
• Ylityspaikan suoja uomasta poistetaan hakkuun päätyttyä.
• Suojavyöhykkeelle suositellaan jätettävän erityisesti lehtipuita ja muita arvokkaita säästöpuita, kuten vanhoja puuyksilöitä sekä kolo- ja lahopuita.
• Hakkuutähteitä ei jätetä suojavyöhykkeelle.

Ennen muokkausta toimenpiteen toteuttajalle annetaan tiedoksi suojavyöhykkeen rajaus(ulkoinen linkki) laaditun suunnitelman mukaisesti. Tarvittaessa suojavyöhykkeen rajaus merkitään maastoon. Maanmuokkauksessa suojavyöhykkeen suositeltuun leveyteen vaikuttavat maalaji sekä maan kaltevuus. Esimerkiksi hienojakoisilla ja viettävillä mailla, sekä silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja, on suositeltavaa käyttää kosteusindeksikarttoja ja eroosiomalleja tarvittavan suojavyöhykkeen leveyden määrittämiseen. 

Maanmuokkausalueella ojien reunaan suositellaan jätettäväksi noin metrin levyinen muokkaamaton piennar. Purojen ja norojen tarpeetonta ylitystä vältetään ja ylityspaikat valitaan siten, että niihin ei synny maastovaurioita..

Vesien johtamisella ei saa vaikuttaa heikentävästi metsälaissa määriteltyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteisiin. Tämän vuoksi tällaisiin kohteisiin ei saa johtaa vesiä suoraan ilman vesiensuojelurakenteita eikä niitä saa kuivattaa. Suositeltavaa on, että myös muiden luontokohteiden vesitalous säilytetään ennallaan. Pohjavesialueille suositellaan vain kevennettyä maanmuokkausta. E-luokan pohjavesialueilla tulee erityisen tarkasti huolehtia, ettei pohjavedestä riippuvaista elinympäristöä tuhota tai heikennetä. 

Mikäli muokkaushakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava vähintään kyseisen sertifioinnin vaatimuksia(ulkoinen linkki).

Vesistön välitön rantavyöhyke suositellaan jätettävän taimikonhoidon ulkopuolelle. Mahdollisessa taimikonhoidossa suojavyöhykkeellä säästetään lehtipuustoa ja muuta monimuotoisuudelle arvokasta puustoa tavanomaista runsaammin. Metsäsertifioiduilla alueilla tulee huomioida vähintään metsäsertifioinnin vaatimukset.

Suojavyöhykkeet tulee jättää lannoituksen ulkopuolelle. Lannoituksissa tulee huomioida myös ojat ehkäisemällä lannoitteiden pääsy niihin.

Mikäli lannoitusalue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava vähintään kyseisen sertifioinnin vaatimuksia lannoittamattomien suojavyöhykkeiden leveydestä.

Vesistövaikutuksien vähentämiseksi vesistöjen ja pienvesien varteen suositellaan jätettäväksi vähintään kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jota ei raivata, muokata eikä kuloteta. Suojavyöhykkeellä ehkäistään poltossa vapautuneiden ja veteen liuenneiden ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, pääsyä vesistöön.

Ojituksen kunnostuksessa suositellaan jättämään vesistöön johtavat vanhat ojat perkaamatta mahdollisimman pitkältä, vähintään muutaman kymmenen metrin matkalta ennen vesistöä. Näin muodostetaan kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä puuston ja kasvillisuuden myötä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke. Suojavyöhykkeellä olevat vanhat ojat suositellaan padottavaksi oikovirtausten estämiseksi. Vesi voidaan ohjata suojavyöhykkeelle kääntämällä ojia vanhan uoman ulkopuolelle. Ojat tulisi sijoittaa niin kauas vesistöstä, että niiden pohja jää keskivedenkorkeuden yläpuolelle. Tällöin vesi ei pääse nousemaan niihin vesistön vedenpinnan korkeuden vaihdellessa.