Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot
Talousmetsien luonnonhoidon vaatimuksien tausta
Talousmetsien luonnonhoidon vaatimukset ja ohjeistukset perustuvat velvoittavaan lainsäädäntöön (mm. metsälaki, luonnonsuojelulaki, vesilaki), toimintaa ohjaaviin ohjelmiin (esim. Kansallinen metsästrategia 2035, alueelliset metsäohjelmat, alueelliset vesienhoidon toimenpideohjelmat) sekä maanomistajalle vapaaehtoisten sertifiointijärjestelmien (FSC ja PEFC) asettamiin vaatimuksiin. Lisäksi maanomistaja voi asettaa omien tavoitteidensa ja arvojensa pohjalta toimintaohjeita.
Ohjeistuksen rooli
Metsänhoidon suositusten rooli on kuvata parhaita käytäntöjä, joista metsänomistaja voi valita tavoitteidensa mukaisen tavan hoitaa metsiään. Suosituksissa tuodaan myös esiin hyviä toimintatapoja tilanteisiin, joissa metsänomistaja haluaa puuntuotannon rinnalla erityisesti painottaa luonnonarvojen lisäämistä tai esimerkiksi maisemaan, riistaan tai virkistyskäyttöön liittyviä hyötyjä.
Metsätalouden toimenpiteissä työn suunnittelijalla ja toteuttajalla on vastuu ohjeistuksen noudattamisesta. Lainsäädännön noudattaminen tulisi olla itsestäänselvyys, mutta mikäli metsä on sertifioitu, on myös sertifioinnin vaatimukset hallittava. Näiden lisäksi metsänomistajalla voi olla toiveita, joista on paras keskustella jo työstä sovittaessa.
Lainsäädäntö asettaa metsätalouden luonnonhoidon vähimmäistason
Metsälainsäädäntö on vahvin ohjauskeino metsätalouden kestävyyden turvaamisessa. Se asettaa vähimmäistason talousmetsien luonnonhoidolle. Metsätalouden ympäristövaatimuksia ohjaavista laeista merkittävimmät ovat metsälaki, luonnonsuojelulaki ja vesilaki. Niiden keskeisenä tavoitteena on metsien monimuotoisuuden ja ympäristöarvojen turvaaminen sekä vesien säilyttäminen puhtaina.
Metsä- ja ympäristölainsäädäntö antaa metsänomistajalle vapautta ja vastuuta metsien käsittelyyn. Lainsäädännön asettamat ympäristövaatimukset liittyvät lähinnä monimuotoisuudelle erityisen arvokkaiden luontokohteiden turvaamiseen, suojeltujen lajien elinympäristöjen säilyttämiseen sekä metsien tuottokyvyn ja terveydentilan ylläpitämiseen.
Lainsäädäntö asettaa talousmetsissä toimimiseen vaatimuksia esimerkiksi seuraaviin kokonaisuuksiin:
- hakkuiden ilmoitusvelvollisuus - metsänkäyttöilmoitus
- uudistushakkuuseen liittyvä metsän uudistamisvelvoite
- kasvatushakkuuseen liittyvä kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä
- metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen ja luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien säilyminen
- luonnonsuojelun lain suojeltujen ja erityisesti suojeltujen luontotyyppien turvaaminen
- Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaaminen
- suurten petolintujen pesäpuiden turvaaminen
- kiinteiden muinaisjäännösten säilyminen
- metsätuhojen torjuminen
- vesilain määrittämien luonnontilaisten vesiluontotyyppien luonnontilan säilyminen
- pohjavesien hyvän tilan säilyminen.
Lisätietoa metsätaloutta ohjaavasta lainsäädännöstä löytyy esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön(ulkoinen linkki) sivuilta ja Finlex-lainsäädäntökokoelmasta(ulkoinen linkki).
Metsäsertifiointi lisää talousmetsien luonnonhoitoa
Suomessa on käytössä kaksi metsänomistajille ja metsäalan toimijoille vapaaehtoista kansainvälistä metsäsertifiointijärjestelmää: PEFC ja FSC. Ne pitävät sisällään luonnonhoitoa koskevia, lain minimivaatimustason ylittäviä kriteereitä, joiden toteutumisesta metsäsertifioinnissa mukana olevat metsänomistajat ovat sitoutuneet huolehtimaan. Tällaisia ovat esimerkiksi säästöpuiden jättämistä, lahopuiden säästämistä ja vesien suojavyöhykkeitä koskevat vaatimukset.
Metsäsertifiointi on järjestelmä, joka pyrkii takaamaan, että metsiä hoidetaan ja käytetään vastuullisesti ja kestävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että metsätalouden harjoittamisen tulee täyttää sertifiointijärjestelmän asettamat vaatimukset ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävälle metsänhoidolle.
Metsäsertifioinnin tarkoituksena on edistää kestävästi tuotettujen puuperäisten tuotteiden markkinoita ja viestiä kuluttajille puun alkuperästä ja toiminnan vastuullisuudesta. Metsäsertifiointi on myös metsänomistajalle keino osoittaa oman toimintansa vastuullisuus.
Metsäsertifikaatin myöntäminen edellyttää riippumattoman kolmannen osapuolen, eli auditoijan, tarkastuksen ja varmistuksen siitä, että metsien hoito ja puutavaran alkuperän seuranta noudattavat sertifioinnin asettamia kansainvälisiä vaatimuksia.
Metsänomistaja voi sertifioida metsänsä hankkimalla metsilleen oman sertifikaatin tai liittämällä metsänsä ryhmäsertifiointiin. Oma sertifikaatti soveltuu kustannustensa takia lähinnä suurmetsänomistajille.
Lisätietoa PEFC- ja FSC-sertifioinnista ja niihin liittymisestä:
Metsänomistajan asettamat täydentävät toimet ja rajoitteet
Metsänomistaja voi painottaa luonnonhoitotoimia myös myös yli lainsäädännön ja metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimusten. Omatoimiselle metsänomistajalle löytyy tähän keinoja esimerkiksi näistä metsänhoidon suosituksista. Luonnonhoidon toimenpiteiden hallitseminen auttaa metsänomistajaa esittämään toiveensa myös tilanteissa, joissa töiden toteutuksesta sovitaan palveluntarjoajan kanssa.
Metsänhoitotöistä ja puukaupasta sovittaessa on suositeltavaa sopia kirjallisesti metsänkäsittelyyn liittyvistä metsänomistajan erityistoiveista. Toimijan tulee huolehtia, että erikseen sovitut asiat välittyvät myös työn tekijälle esimerkiksi työmaakarttaan lisättynä lisätietona. Tärkeää on myös varmistaa, että työvuoron vaihtuessa metsänomistajan toiveet ovat uuden tekijän tiedossa.
Hyvä keino metsänomistajan toiveiden läpikäymiseen on luonnonhoidon muistilista(ulkoinen linkki) ja sen täyttöohje(ulkoinen linkki). Muistilista on tehty metsänomistajan avuksi esimerkiksi hakkuu- ja hoitotöiden suunnitteluun ja keskusteluun toimijoiden kanssa. Metsänhoidon suosituksissa kuvattujen luonnonhoitotoimenpiteiden toteutustapa ja määrä vaihtelee metsänomistajan tavoitteiden ja luonnonhoidon mahdollisuuksien mukaisesti.
