Siirry pääsisältöön
  • Suomeksi
  • På svenska
Aakkosellinen hakemistoMetsänhoidon toimenpiteetMetsätilan hoito
Selaa

Turvemaiden metsänkasvatus

  • På svenska
Kuvaus
Toteutus
Yleistietoa

Hoidetuille ojitetuille suometsille on laadittu suositeltavat peruskasvatusketjut, joissa kuvataan toimenpiteet ja niiden ajoittuminen kasvatusajalle. Kussakin kasvatusketjussa esitetyt hakkuut ja investoinnit on aina syytä suunnitella tapauskohtaisesti metsänomistajan tavoitteet huomioon ottaen.

Ojassa kunnostustarve
Ensiharvennuksen yhteydessä myös ojien kunnostus on tarpeen. Kuva: ©  Tommi Tenhola.

Tuottovaatimus vaikuttaa ketjun toteutukseen

Tuottovaatimuksen kasvaessa harvennukset on suositeltavaa tehdä voimakkaina ja suosia yläharvennusta eritoten toisessa harvennuksessa. Voimakkaat hakkuut ja yläharvennus kuitenkin lisäävät lumi- ja tuulituhojen riskiä. 

Mäntyvaltaiset kohteet 

Hoidetuissa männiköissä puustopääoma on kannattavaa kasvattaa mahdollisimman suureksi ennen ensiharvennusta eli harvennusmallien leimausrajan ylärajalle. Taloudellista tuottoa parantaa varsin voimakkaat harvennukset. Harvennuksessa poistetaan ensisijaisesti alle jääneet ja huonolaatuiset puut sekä mutkaiset ja oksikkaat valtapuut.  

Hoitamattomissa männiköissä, joissa puusto on epätasaista tai hieskoivun osuus suuri, harvennus voi olla kannattavaa tehdä normaalia aikaisemmin puuston arvokasvun edistämiseksi. Ylitiheissä metsissä harvennuksen on oltava tavallista varovaisempi.  

Ojitetuilla rämeillä tehdään Etelä-Suomessa yleensä kaksi harvennusta, mutta Väli- ja Pohjois-Suomessa riittää yksi harvennus.   

Pohjois-Suomen mäntyvaltaisilla, II-tyypin mustikka- ja puolukkaturvekankailla voidaan tehdä voimakas ensiharvennus myöhennettynä, jolloin kiertoaikana ei tehdä muita harvennuksia. Lisäksi tehdään kunnostusojitus, mutta se voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta.  

Kohteet, jotka sijaitsevat alle 900 d.d. -lämpösumma-alueella, harvennetaan vain kerran kasvatusaikana. Harvennus voidaan tehdä voimakkaana hyväpuustoisissa kohteissa, vastaavasti huonopuustoisissa kohteissa voidaan harvennusta myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi. Kunnostusojitus voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta.

Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.

Mäntyvaltaisten ojitettujen suometsien kasvatusketjut, Etelä- ja Väli-Suomi
KasvupaikkaNuoren metsän vaihe Varttuneen metsän vaiheUudistamisvaihe
ensiharvennuskunnostusojituslannoitusharvennusuudistamisjäreys1
Mtkg IInormaali tai voimakastarvittaessatarvittaessanormaali

E-S, 26-32 cm

V-S, 24-28 cm

Ptkg Iei yleensä

E-S, 25-30 cm

V-S, 23-27 cm

Ptkg IItarvittaessa
Vatkg Iei yleensäei yleensä

E-S, 22-26 cm

V-S, 22-25 cm

Vatkg II

normaali= harvennus harvennusmallin jäävän puuston keskivaiheille

voimakas= harvennus harvennusmallin jäävän puuston alarajalle

1Puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta.

Kuusivaltaiset kohteet 

Etelä-Suomessa kuusikoiden ensiharvennus suositellaan tehtäväksi voimakkaana, sillä kuusikot ovat joustavia harvennusvoimakkuuden suhteen. Samalla tehdään tarvittaessa kunnostusojitus. Jäävän puuston vaurioriskin vuoksi turvemaiden kuusikoihin suositellaan enintään kahta harvennusta. Ruohoturvekankailla harvennuksia voidaan tehdä jopa kolme kertaa. 

Pohjois-Suomessa turvemaiden kuusikoihin suositellaan voimakkuudeltaan normaaleja tai lieviä harvennuksia, sillä voimakas harvennus alentaa pohjoisessa kuusikon kasvua. Karuhkojen kasvupaikkojen kuusikoita voidaan kasvattaa myös ilman harvennuksia. 

Pohjois-Suomessa ruohoturvekankaiden kuusivaltaisiin kohteisiin voidaan ensiharvennus tehdä myöhennettynä, ellei koivusta ole haittaa havupuuston kehitykselle. Hyväpuustoisilla kohteilla voi toinen harvennus olla tarpeen. Mustikkaturvekankailla ensiharvennus tehdään lievänä, jolloin puuston pohjapinta-ala jätetään harvennusmallin jäävän puuston ylärajalle. Ajankohtaa voi olla tarpeen myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi.  

Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.

Kuusivaltaisten ojitettujen suometsien kasvatusketjut, Etelä- ja Väli-Suomi
KasvupaikkaNuoren metsän vaiheVarttuneen metsän vaiheUudistamisvaihe
ensiharvennuskunnostusojituslannoitusharvennusuudistamisjäreys1
Rhtkg Inormaali tai voimakastarvittaessaei yleensävoimakas

E-S, 28-32 cm

V-S, 26-30 cm

Rhtkg IItarvittaessa
Mtkg Iei yleensänormaali

E-S, 26-30 cm

V-S, 25-28 cm

Mtkg IItarvittaessa

normaali= harvennus harvennusmallin jäävän puuston keskivaiheille

voimakas= harvennus harvennusmallin jäävän puuston alarajalle

1Puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta

Luontaista kokovaihtelua sisältävän korpikuusikon harvennushakkuu on usein mahdollista tehdä yläharvennuksena. Edellytyksenä on, että lisävaltapuiden latvukset ovat elinvoimaiset. Tällä kohteella ensiharvennus on jo myöhässä ja alaharvennus siksi riskittömin vaihtoehto. Kuva: © Pentti Väisänen.

Hieskoivuvaltaiset kohteet 

Hieskoivu viihtyy puolukkaturvekankailla ja sitä rehevimmillä turvemaapohjilla ja on yleinen erityisesti II-tyypin turvekankailla. Hieskoivikot, joissa taimikonharvennus on tehty, voidaan harventaa kerran kiertoajan aikana. Jos tavoitteena on energia- ja kuitupuun kasvatus lyhyellä kiertoajalla, ei harvennuksesta ole hyötyä.  

Hoidetun hieskoivikon harvennus suositellaan tehtäväksi 13–15 metrin valtapituudessa, jolloin jätetään 900–1 200 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Erityisen hyvälaatuisissa ja kasvuisissa hieskoivikoissa voidaan Etelä- ja Väli-Suomessa tuottaa tukkipuuta, jolloin tehdään toinen harvennus, ja kasvatusaika on pitempi. Jos tavoitteena on edistää hieskoivikossa olevan kuusialikasvoksen kehittymistä, tehdään ensiharvennus voimakkaampana. Jos alikasvos on vielä pientä, koivikon harvennusta lykätään hallatuhoriskin vuoksi tai se tehdään kahdessa vaiheessa.  

Pohjois-Suomessa hieskoivikon harvennus on tarpeen vain, jos halutaan edistää kuusialikasvoksen kehitystä. Muussa tapauksessa harvennus ei kannata ja syntyy kasvutappioita.

Hieskoivikko voidaan kasvattaa myös ilman taimikonhoitoa tai harvennuksia. Kuva: © Pentti Niemistö.

Kaksijaksoiset metsiköt 

Hieskoivu-kuusisekametsä kehittyy kaksijaksoiseksi ojitetuilla turvemailla yleensä luontaisesti, mutta myös verhopuustoa ja sen alle viljeltyä kuusikkoa voidaan kasvattaa kaksijaksoisena metsikkönä. Ylemmän jakson käsittely riippuu kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta. Harventamaton tiheä hieskoivikko alkaa hidastaa kuusten kasvua ja heikentää niiden elpymiskykyä kuusten ollessa noin parin metrin pituisia. Hallanaroilla paikoilla koivuja ei tällöin kannata vielä kokonaan poistaa. Hoidetun hieskoivikon alla kuusen taimikko voidaan kasvattaa pitemmäksi ja vapauttaa yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla ennen kuin latvat kärsivät koivujen piiskauksesta.  

Kaksijaksoista hieskoivu-kuusisekametsää voidaan viljavilla turvemailla harventaa myös uudelleen ja kasvattaa 300–400 paraslaatuista hieskoivua tukkipuuksi. Kaksijaksoinen kasvatus edellyttää ajoissa tehtyä ylispuuston harvennusta, etteivät koivujen latvukset pääse vaurioittamaan kuusia. Hieskoivut pitää poistaa riittävän ajoissa eli ennen kuin niiden kasvukunto heikkenee. Puunkorjuu edellyttää huolellisuutta ja hyvää ammattitaitoa. 

Turvemaiden mäntyvaltaisiin metsikköihin voi muodostua luontainen kuusialikasvos. Mustikkaturvekangas II-tyypin kasvupaikoilla kuusialikasvoksen hyödyntäminen on taloudellisesti perusteltua metsän uudistamisessa. Kasvatettavan kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja riittävän tasaisesti alueelle jakautunutta. Alikasvos vaikeuttaa männikön harventamista ja vaurioituu herkästi etenkin pakkaskauden hakkuissa. 

Ratkaisu mäntyvaltaisen metsikön kuusialikasvoksen hyödyntämisestä on yleensä tehtävä männikön ensiharvennusvaiheessa. Tällöin suuret kuuset poistetaan, hieskoivuja ja mäntyjä harvennetaan niin, että paraslaatuiset puut jätetään kasvamaan. Seuraavassa harvennuksessa poistetaan koivut ja harvennetaan mäntyjä. Loput männyt saavat kasvaa seuraavaan harvennukseen saakka.    

Kaksijaksoinen hieskoivu-kuusimetsikkö. Ylispuukoivut kannattaa poistaa paksun lumen aikana, kun kuusen taimikko on kasvanut riittävästi pituutta ja hallatuhojen riski oleellisesti vähentynyt. Kuvan hieskoivut ovat niin hyväkasvuisia, että parhaat niistä voidaan jättää järeytymään tukkipuun mittoihin ja poistaa kuusikon ensiharvennuksessa. Kuva: © Pentti Niemistö.

Turvekangastyypin tunnistaminen

Ojitettujen soiden kasvupaikkaluokittelu perustuu kivennäismaiden metsätyyppiluokitukseen rinnastettaviin turvekangastyyppeihin. Kasvupaikkaluokittelussa käytetään termiä turvekangas suon kuivatusvaiheesta riippumatta. 

Turvekangastyyppien luokittelu

Ojitusalueiden turvekankaat luokitellaan eri turvekangastyypeiksi, jotka voidaan rinnastaa ravinteisuustasoltaan vastaaviin kivennäismaiden metsätyyppeihin. Ojitettu suo luokitellaan tavallisesti jo ennen turvekangasvaihetta siihen turvekangastyyppiin, joksi se todennäköisesti kehittyy.  

Turvekangastyypit jaetaan kahteen alaryhmään sen perusteella, millaisesta suotyypistä ne ovat kehittyneet. I-tyypin kohteet ovat syntyneet aidoista puustoisista soista ja II-tyypin kohteet avo- ja sekatyypin soista.    

Alkuperäisen suon piirteet selittävät turvekankaan ominaisuuksia, etenkin ojituksen jälkeisen ensimmäisen puusukupolven rakennetta ja maan ravinnetilaa. Ne vaikuttavat muun muassa metsän kasvatustavan valintoihin ja lannoituksen kannattavuuteen. Siksi suometsien hoidossa on tärkeää tunnistaa esimerkiksi I- ja II-tyypin turvekankaat, jotta niillä voidaan tehdä puuntuotannollisesti oikeita ja taloudellisia ratkaisuja.  

Tarkemmat kuvaukset soiden kasvupaikkatyypeistä on esitetty seuraavassa taulukossa.

Ruohoturvekangas I (Rhtkg I). Puustossa valtapuuna yleensä hyväkasvuinen kuusi, sekapuuna yleisesti hieskoivuja ja muita lehtipuita. Etelä-Suomen ravinteikkaammilla kasvupaikoilla jopa jaloja lehtipuita. Pintakasvillisuudessa useita saniaislajeja ja Etelä-Suomessa käenkaalia. Kuva: © Hannu Nousiainen.
Ruohoturvekangas II (Rhtkg II). Puustossa yleensä valtapuuna mättäillä kasvava hieskoivu tai kuusi, sekapuina mäntyjä ja eri lehtipuita. Puusto yleensä harvassa kasvavaa tai aukkoista sekä ryhmittäistä. Pintakasvillisuus kuten Rhtkg I:llä, mutta kasvupaikan valoisuudesta johtuen ruoho- ja heinäkasvillisuus on voimakkaampaa. Kuva: © Hannu Nousiainen.
Mustikkaturvekangas I (Mtkg I). Puusto kuusivaltainen, hieskoivu sekapuuna, kuusi vallitsevassa latvuskerroksessa, yksittäisiä mäntyjä. Pintakasvillisuudessa mustikan ja puolukan lisäksi metsätähti, metsäalvejuuri ja usein nuokkutalvikki ja vanamo. Tunnusomaisia ruohot, joita ei esiinny laajasti puolukkaturvekankailla. Kuva: © Markku Saarinen.
Mustikkaturvekangas II (Mtkg II). Puusto mänty-hieskoivu-kuusisekametsää, kuusi tyypillisesti alikasvoslähtöinen, hieskoivu voi olla myös valtapuuna. Pintakasvillisuudessa samat tunnuslajit kuin Mtkg I:llä, pohjakerros aukkoinen. Kuva: © Markku Saarinen.
Puolukkaturvekangas I (Ptkg I). Puusto useimmiten mäntyvaltainen, kuusi merkittävä sekapuu ja yltää vallitsevaan latvuskerrokseen. Pintakasvillisuus puolukan ja mustikan vallitsema, rämevarpuja laikuittain etenkin aukkopaikoissa, ei Mtkg-ruohoja. Kuva: © Hannu Nousiainen.
Puolukkaturvekangas II (Ptkg II). Puustossa männyn ohessa runsaastikin hieskoivua, joka voi olla myös valtapuuna. Nuoremmilla ojituksilla rämevarvut (vaivaiskoivu, suopursu) vallitsevat, vanhemmiten mustikka ja puolukka, ei Mtkg-ruohoja. Kuva: © Markku Saarinen.
Varputurvekangas I (Vatkg I). Puusto on lähes yksinomaan mäntyä, hieskoivua heikkokasvuista, kuusi kasvaa yksittäisinä kitukasvuisina riukuina. Pintakasvillisuus rämevarpujen (suopursu, juolukka) vallitsemaa, ”nevamaisista” soista kehittyneillä kohteilla voi olla runsaastikin tupasvillaa. Kuva: © Markku Saarinen.
Varputurvekangas II (Vatkg II). Puusto mäntyvaltaista, huonosti kasvavia hieskoivuja enemmän kuin Vatkg I:llä. Pintakasvillisuus kuten Vatkg I:llä, mutta tyypillistä mosaiikkimaisuus, missä rämevarpujen, tupasvillan, sammalien ja jäkälien osakasvustot vuorottelevat. Kuva: © Markku Saarinen.
Jäkäläturvekangas I ja II (Jätkg I ja II). Puusto harvaa kituvaa mäntyä. Sammalkerroksessa ruskorahkasammal ja poronjäkälät muodostavat valtalajiston, tupasvillaa ja pienikokoisia rämevarpuja (kanerva, variksenmarja) kenttäkerroksessa. Kuva: © Markku Saarinen.

Turvekangastyyppien alaryhmät

  • I-tyypin turvekankaat ovat muodostuneet aidoista puustoisista soista ja II-tyypin turvekankaat avosoista ja sekatyypin soista. Sekatyypillä tarkoitetaan avosoiden ja puustoisten soiden yhdistelmiä.
  • II-tyypin kohteilla on usein näkyvissä vielä alkuperäiselle suotyypille tunnusomainen pintatopografia: puut ovat syntyneet mätäspinnoille ja välissä erottuu mättäitä matalampana entinen tasainen nevapinta. Hieskoivun osuus on yleensä II-tyypin kohteilla selvästi suurempi kuin I-tyypin kohteilla.

Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.

Ojitettujen soiden kasvupaikkatyypit.
Kasvupaikkatyyppi2Turvekangas1Alkuperäinen suotyyppiTurvekankaan tyypilliset piirteet
Lehtomainen kangas

Rhtkg I


ruohoturvekangas I

LhK lehtokorpi


RhK ruohokorpi


RhSK ruohoinen sarakorpi

Puusto: Valtapuuna yleensä hyväkasvuinen kuusi, sekapuuna yleisesti hieskoivuja ja muita lehtipuita. Etelä-Suomen ravinteikkaammilla kasvupaikoilla jopa jaloja lehtipuita.

Pintakasvillisuus: pensaita (vadelma, paatsama), suursaniaisia (hiirenporras, isoalvejuuri, kotkansiipi, metsäalvejuuri, korpi-imarre), lehtomaisen kankaan ruohoja (mesiangervo, talvikkeja, E-Suomessa käenkaali), pohjakerros aukkoinen (lehväsammalet).

Rhtkg II


ruohoturvekangas II (esiintyminen painottuu aapasuoalueelle)

VLK varsinainen lettokorpi


KoLK koivulettokorpi


RhSK ruohoinen sarakorpi

Puusto: valtapuuna mättäillä kasvava hieskoivu tai kuusi, sekapuina mäntyjä ja eri lehtipuita. Puusto yleensä harvassa kasvavaa tai aukkoista sekä ryhmittäistä.

Pintakasvillisuus: Kuten Rhtkg I:llä, mutta kasvupaikan valoisuudesta johtuen ruoho- ja heinäkasvillisuus on voimakkaampaa.

Tuore kangas

Mtkg I


mustikkaturvekangas I

MK mustikkakorpi


MkK metsäkortekorpi


KgK kangaskorpi

Puusto: kuusivaltainen, hieskoivu sekapuuna, kuusi vallitsevassa latvuskerroksessa, yksittäisiä mäntyjä. 

Pintakasvillisuus: mustikka- ja puolukkavarvustoa lähes kattavasti, tuoreen kankaan ruohot (metsätähti, oravanmarja, nuokkutalvikki, vanamo sekä metsäkorte ja metsäalvejuuri), lähes yhtenäinen pohjakerros vaihettuu rahkasammalista (mm. korpirahkasammal) metsäsammaliin (kerrossammal).

Mtkg II 


mustikkaturvekangas II

RhSr ruohoinen sararäme


VSK varsinainen sarakorpi


RhSN ruohoinen saraneva


VLR varsinainen lettoräme


VL varsinainen letto

Puusto: mänty-hieskoivu-kuusi-sekametsä, kuusi tyypillisesti alikasvoslähtöinen, hieskoivu voi olla myös valtapuuna.

Pintakasvillisuus: Nuorilla ojitusalueilla rämevarpuja (vaivaiskoivu, suopursu, juolukka), myöhemmin mustikan ja puolukan osuus lisääntyy, samat tunnuslajit kuin Mtkg I:llä (metsätähti, oravanmarja, nuokkutalvikki, vanamo sekä metsäkorte ja metsäalvejuuri) pohjakerros aukkoinen (mm. korpikarhunsammal, kerrossammal). 

Kuivahko kangas

Ptkg I


puolukkaturvekangas I

PK puolukkakorpi


KR korpiräme


KgR kangasräme


PsR pallosararäme


PsK pallosarakorpi

Puusto: mäntyvaltainen, kuusi merkittävä sekapuu ja yltää vallitsevaan latvuskerrokseen, hieskoivu sekapuuna.

Pintakasvillisuus: puolukan ja mustikan vallitsema, rämevarpuja (suopursu, juolukka) etenkin aukkopaikoissa, ei Mtkg-ruohoja, pohjakerros lähes aukoton (seinäsammal ja kynsisammal).

Ptkg II


puolukkaturvekangas II

VSR varsinainen sararäme


TSR tupasvillaräme


VSN varsinainen saraneva

Puusto: mänty-hieskoivu sekametsä, hieskoivu voi olla myös valtapuuna. 

Pintakasvillisuus: nuorilla ojitusalueilla rämevarvut (vaivaiskoivu, suopursu, juolukka) vallitsevat, myöhemmin vaivaiskoivu häviää, mustikka ja puolukkavarvustossa laikuittain muita rämevarpuja, ei Mtkg-ruohoja.

Kuiva kangas

Vatkg I


varputurvekangas I

IR isovarpuräme


ITR isovarputupasvillaräme

Puusto: lähes puhdas männikkö, hieskoivu heikkokasvuista, kuusi kasvaa yksittäisinä kitukasvuisina riukuina. 

Pintakasvillisuus: rämevarpujen vallitsemaa (suopursu, juolukka), nevamaisista soista kehittyneillä kohteilla varvusto aukkoinen, usein runsaasti tupasvillaa, pohjakerroksessa seinä- ja kynsisammal.

Vatkg II 


varputurvekangas II

TR tupasvillaräme


LkR lyhytkorsiräme


LkKaN lyhytkorsikalvakkaneva

Puusto: mäntyvaltaista, huonosti kasvavia hieskoivuja enemmän kuin Vatkg:llä.

Pintakasvillisuus: kuten Vatkg:llä, mutta tyypillistä mosaiikkimaisuus, missä rämevarpujen, tupasvillan, sammalien ja jäkälien osakasvustot vuorottelevat.

Karukkokangas

Jätkg I ja II


Jäkäläturvekangas

RaR rahkaräme


RaN rahkaneva


LkN lyhytkorsineva


KeR keidasräme

Puusto: kituvaa männikköä.

Pintakasvillisuus: pienikasvuisia rämevarpuja (kanerva, variksenmarja), tupasvilla, pohjakerroksen valtalajeina ruskorahkasammal ja poronjäkälät. 

1 I-tyypin turvekankaat: lähtökohtana aidot, puustoiset suotyypit, II-tyypin turvekankaat: lähtökohtana avo- ja sekatyypin suot.

2Kivennäismaiden viljavuudeltaan vastaavat kasvupaikkatyypit.

Turvemaiden metsitys

Turvemaiden metsitys sisältää entisten maatalous- ja turvetuotantomaiden metsitystä. Entiset turvetuotantoalueet voivat olla jopa kymmenien hehtaarien laajuisia. Sen sijaan metsitettävät suopellot voivat olla hyvinkin pienialaisia.

Entinen turvetuotantoalue voi metsittyä hyvin myös luontaisesti. Kuva: © Pentti Väisänen.

Suopellot useimmiten metsityskelpoisia

Suopelloista suuri osa on metsityskelpoisia. Muita vaihtoehtoja maatalouskäytöstä poistuneelle suopellolle ovat sen kehittäminen riistapelloksi tai kosteikoksi taikka uudelleen soistaminen.

Suopeltojen metsityksessä haasteena ovat todennäköinen ravinne-epätasapaino, pintakasvillisuuden kilpailu ja hallanarkuus. Ravinne-epätasapaino voidaan korjata lannoituksella, johon esimerkiksi puutuhka on hyvä vaihtoehto. Lannoitus on helpointa toteuttaa ennen metsitystä ja tarvittaessa yhdessä mahdollisen pintakasvillisuuden kemiallisen torjunnan kanssa.

Suopellon metsityksessä istutus on varmin tapa. Metsitys kylvämällä onnistuu harvoin, koska pienet kylvötaimet tukahtuvat helposti pintakasvillisuuteen. Toisaalta pellon luontainen metsittyminen saattaa onnistua, kun siementävä reunametsä on lähellä ja tehdään maanmuokkaus. Hyvän Taimikon aikaansaaminen luontaisesti on epävarmempaa ja hitaampaa kuin istuttaen. Pintakasvillisuuden pitäminen kurissa on kuitenkin jokaisella kohteella tärkeää.

Pellon muokkaus kohoumia tuottavalla maanmuokkausmenetelmällä parantaa taimien kasvuedellytyksiä ja helpottaa viljelytyötä. Lisäksi laskuojien avaaminen on yleensä tarpeen vesitalouden kuntoon saamiseksi.

Puulajin valinta turvemaiden metsityksessä

Viljaville suopelloille soveltuu parhaiten kuusi. Hallanaroilla kohteilla kuusen taimien kehitystä turvaa suojaava verhopuusto. Vaikka verhopuustoa ei olisi, kuusi voi olla käyttökelpoisin puulaji alueen muiden ominaisuuksien vuoksi. Tavallisesti valtaosa kuusentaimista selviää hallavioituksista, mutta nämä hidastavat taimien kehitystä. 

Viljavilla turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla rauduskoivu on kuusen vaihtoehtona. Jos alue on märkä, parhaiten menestyy hieskoivu. Mänty soveltuu hiekkaisille suonpohjille.

Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.

Puulajin valinta turvemaiden metsityksessä.
Viljeltävä puulajiSoveltuu hyvinSoveltuu huonostiViljelytiheys1
Kuusi

viljavat turvemaapellot

hienojakoiset pohjamaat

hallanarat paikat varauksin, ellei ole suojaavaa lehtipuuvesakkoa

2 000 kpl/ha

Mäntyhiekkaiset suonpohjatviljavat turvemaat2 400 kpl/ha

Rauduskoivu

Hieskoivu, kun alueella märkyyttä

viljavat suonpohjatturvemaapellot1 600 kpl/ha

1Perustuvat arvioihin, joissa on huomioitu taimien elossa säilyminen ja metsityksen kustannustehokkuus, kun tavoitellaan täystiheän taimikon syntymistä. 

Entiset turvetuotantoalueet

Turvetuotantoalueilla turvetuottaja vastaa alueen jälkihoidosta ja maanomistaja uudesta maankäyttömuodosta. Turvetuottajan vastuu tuotantoalueesta päättyy, kun vuokrasopimuksen ja ympäristölupamääräysten mukaiset toimet on tehty. 
Turvetuotantoalueista lähes 60 prosenttia soveltuu hyvin metsänkasvatukseen[Lähdeviite1] . Metsätalous onkin pääasiallinen jälkikäyttötapa turvetuotannosta poistuneilla alueilla. Jopa aikaisemmin kitu- tai joutomaaksi luokitellut alueet voivat turvetuotantovaiheen jälkeen olla metsätalouskäyttöön soveltuvia.

Turvetuotannosta vapautuneen suonpohjan kannattavan metsätalouskäytön mahdollisuuksiin vaikuttaa:  

  • maantieteellinen sijainti 
  • pohjamaan ominaisuudet 
  • suonpohjan kosteusolot, kuivatus- ja vesiensuojelumahdollisuudet 
  • jäljelle jääneen turvekerroksen paksuus sekä turpeen maatuneisuus, happamuus ja ravinteisuus. 

Metsitettäville suonpohjille on tyypillistä alhainen pH sekä epätasapainoinen ravinnetalous. Typpeä on jäljelle jääneessä turvekerroksessa runsaasti puiden kasvuun, mutta kivennäisravinteista voi olla puutetta. Tästä syystä lannoitus ja maanmuokkaus ovat vesitalouden järjestelyn lisäksi tärkeä osa metsitysvaihetta. Lannoitus on tarpeen varsinkin, jos metsitys joudutaan tekemään paljaalle turvepinnalle. Jatkolannoituksen tarve riippuu turvekerroksen paksuudesta ja siitä, saavatko puut kivennäisravinteita pohjamaasta. 

Laaja-alaisten suonpohjien metsittämiseen parhaiten soveltuvat puulajit ovat hallariskin vuoksi mänty sekä hies- ja rauduskoivu. Mänty sopii hiekkamailla kasvatettavaksi. Rauduskoivu voi kasvaa hyvin ohutturpeisilla suonpohjilla, joiden pohjamaa on ravinteikas ja kuivatustila hyvä. Toisin kuin rauduskoivu hieskoivu kasvaa luontaisesti soilla. Hieskoivikko syntyy suonpohjille herkästi puutuhkalannoituksen jälkeen, jolloin muodostuu erittäin tiheitä kasvustoja. Vaihtoehtona on kasvattaa näitä ilman taimikonhoitoa- ja harvennuksia ja korjata puusto kerralla.

Kuusen taimikko syntyy usein myöhemmin luontaisesti koivuverhopuuston alle toisena puusukupolvena. Suonpohjien metsityksessä istuttamalla on syytä käyttää pieniä taimia, jotka sopeutuvat suuria paremmin alueen olosuhteisiin. Pienten taimien käyttö on mahdollista, koska pintakasvillisuuden kilpailu on vähäistä etenkin, jos alue metsitetään pian turpeennoston lopettamisen jälkeen.

Turvetuotantoalueen eri jälkikäytön mahdollisuudet

Jälkikäyttömuoto harkitaan aina kohdekohtaisesti, sillä yksi käyttömuoto soveltuu harvoin koko alueelle. Valintojen ympäristövaikutukset on syytä selvittää huolellisesti.
Jälkikäytön vaihtoehtoja: 

  • metsänkasvatus 
  • uudelleen soistaminen 
  • vesittäminen: lintuvedet, kosteikot, luonnonravintolammikot 
  • peltoviljely: energiakasvit, nurmi, vilja, vihannekset, yrtit, marjat 
  • muut käyttömuodot kuten varastointi- ja virkistyskäyttöalueet.

Esimerkkikuva mukaillen lähdettä[Lähdeviite2]

Esimerkki entisen turvetuotantoalueen vaiheittaisesta siirtämisestä eri jälkikäyttötapoihin.

Harvennusten ajoitus turvemailla

Suometsän kannattavin harvennusajankohta arvioidaan ensisijaisesti puuston tiheyden, rakenteen ja kasvukunnon perusteella. Oikein ajoitettu harvennushakkuu lisää kasvatuksen kannattavuutta ja käyttöpuun tuotosta. Tämän edellytyksenä kuitenkin on, että hakkuun jälkeen maaperän ravinne- ja vesitalous ovat puiden kasvun kannalta sopivia.

Hoidetuissa suometsissä harvennus ei yleensä ole kannattavaa ennen harvennusmallin leimausrajan täyttymistä. Harvennuksella saatavan puutavaran hakkuukertymän on suositeltavaa olla vähintään 40 m³/ha. Hoitamattomilla, puustoltaan epätasaisilla tai runsaasti hieskoivua sisältävillä kohteilla voidaan tästä joutua tinkimään.   

Epätasaisissa turvemaiden puustoissa voi olla selvää harvennustarvetta vain ojien reuna-alueilla. Tämä on tyypillistä varsinkin kohteilla, joissa sarkaleveys on 50 metriä tai suurempi. Vaihtoehdot etuineen ja haittoineen ovat tällöin [Lähdeviite3]:  

Viivästyttää koko kuvion harvennusta seuraavaan hoitohankkeeseen 

  • + isompi hakkuukertymä ja parempi taloustulos yksittäisenä metsikkökuviona tarkasteltuna 
  • + harvennuskertojen lukumäärä vähenee 
  • − suuri viivästyminen heikentää puuston jatkokehitystä.

Tehdä harvennus koko kuviolla ja avata tarvittaessa ojalinjat  

  • + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa 
  • + tarve seuraavalle käsittelykerralle siirtyy eteenpäin  
  • − turhaa ajoa vähäpuustoisella alalla, mikä lisää maastovaurioriskiä ja korjuukustannuksia.  

Harventaa ainoastaan ojien reunoilla kasvava puusto ja avata tarvittaessa ojalinjat 

  • + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa  
  • + seuraava käsittelykerta siirtyy eteenpäin 
  • +/− vältetään turhaa ajoa saroilla, toisaalta siellä mahdollisesti olevat puustoiset kohdat voivat jäädä käsittelemättä. 

Harvennus osana suometsän hoitohanketta 

Metsikön harvennusta kannattaa harkita osana hoitohanketta, vaikka puuston pohjapinta-ala ei kuviolla ole saavuttanut harvennusmallien mukaista leimausrajaa, jos:

  • puuston ryhmittäisyys tai erirakenteisuus selvästi haittaa hyvälaatuisten puiden järeytymistä tukkipuuksi, esimerkiksi ojavarsien puusto kärsii ylitiheydestä, vaikka keskisarka on harvapuustoista 
  • metsikössä on ennen ojitusta syntyneitä paksuoksaisia järeitä puita, jotka haittaavat pienempien parempilaatuisten puiden kasvua 
  • hakkuun viivästyttäminen seuraavaan käsittelykertaan heikentäisi arvokkainta puustoa, esimerkiksi hieskoivu ehtisi syrjäyttää tukkipuuksi kasvatettavan männyn tai haittaisi liikaa kuusten kehitystä.

   

Esimerkki tyypillisestä ensiharvennuskohteesta II-tyypin puolukkaturvekankaalla 

Puuston kasvun kannalta suositeltavin ajankohta harvennukselle on 2–10 vuoden kuluttua, kun puusto saavuttaa harvennusmallin leimausrajan (pohjapinta-ala silloin 22–26 m²). Kasvatettavien mäntyjen asema ylispuihin ja hieskoivuihin nähden vaikuttaa osaltaan harvennusajankohtaan. Pohjapinta-alan lisäksi on syytä tarkkailla myös latvusten kuntoa, varsinkin pituudeltaan epätasaisissa puustoissa. Jos harvennusta on mahdollista viivyttää, puutavaran hakkuukertymä ja puunmyyntitulot kasvavat ja puuntuotostappioiden riski vähenee.  

Hoitohankkeen osana metsikkö on tarkoituksenmukaista harventaa heti.

Lähtöpuuston kokonaisrunkoluku on 1900 r/ha, pohjapinta-ala 21 m²/ha ja valtapuuston pituus 14 m ylispuiden ollessa hieman pidempiä (kuva).  

Harvennus toteutetaan valta- ja lisävaltapuina kasvavien mäntyjen hyväksi. Harvennus tehdään harvennusmallin osoittamalle alarajalle (14–18 m²/ha). Ainespuun hakkuukertymä on n. 40 m³/ha ja siitä valtaosa koivua.  

Harvennusmallia voimakkaampana hakkuu johtaa puuntuotostappioihin. Näin tapahtuu helposti, jos ylispuiden lisäksi poistetaan kaikki hieskoivut.

Esimerkki tyypillisen II-tyypin puolukkaturvekankaan puuston rakenteesta ennen ja jälkeen ensiharvennuksen.

Ojittamattomien soiden hyödyntäminen

Ojittamattomia metsänkasvatuskelpoisia soita esiintyy varsinkin Suomen eteläosissa vähän ja valtaosa niistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Tyypillisimpiä ovat pienialaiset puustoiset suonotkot, jotka ovat aikoinaan jääneet ojitusteknisistä tai muista syistä ojittamatta. Uudisojituksia ojittamattomilla soilla ei suositella.

 

Ojittamattomat suot ovat yleensä muuta kuin talousmetsää ja niillä on suuri arvo luonnon monimuotoisuudelle. Kuva: ©  Kalle Vanhatalo

Useimmiten muuta kuin talousmetsää

Metsälaki turvaa tietyt luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset suoelinympäristöt.  Lisäksi vapaaehtoiset PEFC™ ja FSC® -metsäsertifiointijärjestelmät kieltävät luonnontilaisten soiden ojittamisen ja rajoittavat myös muita metsätaloustoimia ojittamattomilla soilla.  

Metsälain turvaamissa suoelinympäristöissä on mahdollista tehdä varovaisia hoito- ja käyttötoimenpiteitä, joilla elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan. Suositeltavaa kuitenkin on, että tällaiset kohteet rajataan yleensä käsittelyn ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti. Hakkuita ja hoitotöitä on käytännössä vaikea toteuttaa ilman, että ne samalla heikentävät kohteen luonnonarvoja. FSC®-sertifiointi kieltää kokonaan metsälakikohteiden käsittelyn. 

Metsätalouden harjoittaminen ojittamattomilla soilla edellyttää puustoisuuden säilyttämistä, jotta pohjaveden pinta pysyisi riittävän alhaalla. Pienialaiset ojittamattomat suonotkelmat ovat erinomaisia paikkoja säästöpuuryhmälle sekä riistatiheikölle. Erityisen tärkeitä ojittamattomat suolaikut ovat kanalintujen poikueille.

Toimintajärjestys ojittamattoman suon käsittelymahdollisuuksien selvittämisessä 

Metsänomistaja päättää kohteen käsittelystä ottaen huomioon sen käyttömahdollisuudet ja rajoitteet sekä toimenpiteiden kannattavuuden.  

Varmista ensimmäiseksi, että kohde on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen. Tärkein tekijä on suon vesitalouden luonnonmukaisuus.  

Jos kohde on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen, selvitä: 

  • mikä suoelinympäristötyyppi on kyseessä 
  • onko suoelinympäristötyyppi luokiteltu uhanalaiseksi 
  • onko kohde metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö 
  • metsän sertifiointistatus ja sertifioinnin asettamat rajoitukset kohteen käsittelyyn. Huomaa, että PEFC™:n ja FSC®:n vaatimukset suoelinympäristöjen ominaisuuksien säilyttämiseen eroavat toisistaan 
  • mahdollisuudet vapaaehtoisen suojelun METSO-rahoitukseen   
  • kohteen metsänkasvatuskelpoisuus sekä hakkuu- ja hoitomahdollisuudet lain- ja sertifioinnin asettamat rajoitteet huomioon ottaen.  

Kirjallisuus

  1. Picken, P. 2007. Geological factors affecting on after-use of Finnish cut-over peatlands: with implications on the carbon accumulation. Publications of the Department of Geology D 10. Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos. Julkaisuja D10, 2007, 40 pp.
  2. Salo, H. & Savolainen, V. (toim.). 2008. Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö. Opas alan toimijoille. Julkaisija: Turveteollisuus ry.
  3. Kojola, S., Haavisto, M., Uusitalo, J. & Penttilä, T. 2013. Vähäpuustoisten ojitusaluemetsiköiden harvennuspuunkorjuun ja jäävän puuston kasvatuksen kannattavuus kolmessa esimerkkileimikossa. Metsätieteen aikakauskirja 1/2013: 19–31.

Haku ja valikko

  • Suomeksi
  • På svenska

Aakkosellinen hakemisto

Metsänhoidon toimenpiteet

Metsätilan hoito

  • Tietoa metsänhoidon suosituksista
  • Saavutettavuusseloste
  • Käyttöehdot
  • Evästeilmoitus
  • Tietosuojaseloste
  • Kehittäjille