Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta

Inte tillgänglig på svenska

Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta - Talous

Uudistusalan valmistelu on investointina perusteltua, jos sillä saavutetaan riittävät kustannussäästöt metsänuudistamisessa tai taimikonhoidossa. Vähäistä alikasvosta ei ole tarpeen raivata etenkään kuusen uudistusaloilta.

Uudistusalan raivaus - Luonto

Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle.

Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta - Virkistys

Maisemallisesti merkittävillä kohteilla uudistusalan raivaus voi parantaa näkymää ja kohteen maisema- ja virkistysarvoja. Silloin toimenpide voi olla perusteltua jo esteettisistä syistä.

Kaikkea ei syytä raivata

Nuoria kehityskelpoisia puuyksilöitä, kuten pihlajia ja tuomia, on suositeltavaa jättää raivaamatta maiseman kannalta merkittävillä paikoilla kuten tienvarsilla, metsän reunoissa ja vaihettumisvyöhykkeillä. Avoimessa tilassa kasvaessaan niistä kehittyy näyttäviä, maisemallisesti merkittäviä puuyksilöitä.

Uudistushakkuut - Ilmastonmuutoksen hillintä

Uudistushakkuussa uudistuskypsä puusto poistetaan lukuun ottamatta säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, riistatiheikköjä ja luontokohteita sekä mahdollisia siemenpuita. Tällöin pääosa puustossa olevasta hiilestä poistuu metsästä ja siirtyy puutuotteisiin tai vapautuu ilmakehään Myös maaperästä vapautuu enemmän hiiltä kuin ennen hakkuuta

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistushakkuissa pääosa puustosta korjataan pois hakkuualalta, jolloin metsän hiilensidonta vähenee voimakkaasti. Korjatun puun hiili säilyy puutuotteissa niiden elinkaaren ajan. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta on keskeistä, että mahdollisimman suuri osa puuaineksesta voidaan hyödyntää pitkäikäisissä tuotteissa. Lyhytikäiset tuotteet hillitsevät ilmastonmuutosta, mikäli ne auttavat vähentämään uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä.

Monimuotoisuuden vuoksi jätettävät säästöpuut ja lahopuut ovat pitkäaikainen hiilenvarasto. Myös hakkuussa korjaamaton puuaines eli hakkuutähteet ja kannot sitovat ja varastoivat hiiltä maaperään[Lähdeviite1].

Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde hakkuutähteiden hajoamisen ja karikesyötteen puuttumisen takia. Maanpinta altistuu korkeille lämpötiloille sekä maanmuokkauksen vaikutuksille, mikä
voi lisätä hiilihävikkiä kangasmailla.[Lähdeviite2][Lähdeviite3]

Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästöjä 15-20 vuoden ajan. Nykyisillä viljelymenetelmillä ja materiaaleilla sama puustomäärä voidaan saavuttaa nopeammin edelliseen puusukupolveen verrattuna.[Lähdeviite4]

Turvemailla pohjaveden pinta nousee uudistushakkuun seurauksena, kun haihduttava puusto poistetaan. Avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä[Lähdeviite5][Lähdeviite6][Lähdeviite7]. Turvemaametsän uudistushakkuun yhteydessä kuivatusojia on usein kunnostettava, jotta pohjaveden pinta olisi puuston kasvatukselle suotuisa. Toimenpide lisää kuormitusta vesistöihin.

Uudistusalan raivaus

Jos kasvatuskelvotonta ja uudistamista haittaavaa pienpuustoa on paljon, tehdään ennen maanmuokkausta uudistusalan raivaus. Ainoastaan taimettumista ja metsänviljelyä haittaava alikasvos raivataan. Raivauksen voi myös tehdä jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta. Ennakkoon tehtynä raivaus vähentää merkittävästi pienen lehtipuuston vesomista uudistusalalla ja helpottaa tulevien vuosien taimikonhoitoa.

Männyn uudistusaloilla yleensä tarpeen

Männyn uudistusaloilla raivaus on yleensä tarpeen. Jos uudistusalalle jää runsaasti etukasvuisia mäntyjä tai alikasvoskuusia, ne heikentävät tulevan taimikon laatua ja kasvuedellytyksiä. Kuusen viljelyaloja ei tavallisesti ole tarpeen raivata, varsinkaan jos uudistettava puusto on ollut sulkeutunutta. Raivattaessa voi säästää kehityskelpoisia, terveitä kuusen taimiryhmiä.

Haapavesakon ennakkotorjunta männikössä

Haapa toimii männynversoruosteen väli-isäntänä ja vesoo voimakkaasti kaatamisen jälkeen tai vaurion saatuaan. Männynversoruosteen vuoksi metsänomistajan on syytä harkita niiden poistamista männylle uudistettavista metsistä, mutta erityisen suuret haavat on aina syytä säästää.

Haavat pois ajoissa

Haapoja voidaan poistaa jo uudistushakkuuta edeltävissä harvennuksissa. Vaihtoehtoisesti ne voidaan torjua kemiallisesti tai kaulata huolellisesti jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta, jolloin haavat kuolevat sulkeutuneen metsän varjoisissa olosuhteissa. Tämä estää tehokkaasti juurivesojen syntyä.

Puuntuotantoa painottava metsänomistaja voi vähentää haapojen määrää myös kuusivaltaisissa metsissä, jos haapoja on runsaasti. Järeät haavat ovat säästöpuina arvokkaita, joten kuusikoissa suositeltavin vaihtoehto on niiden säästäminen.

Riistan huomioiminen uudistusalan raivauksessa

Raivauksen yhteydessä voidaan linnustoa ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma uudistushakkuissa

Uudistushakkuu on tavallisesti ainoa vaihtoehto, jos puustoa on kohdannut merkittävä metsätuho. Uudistushakkuu mahdollistaa kasvatettavan puulajin vaihtamisen esimerkiksi juurikääpäisessä metsikössä.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta sekametsien perustaminen on vähemmän riskialtista kuin yhden puulajin metsien, eteläisessä Suomessa varsinkin kuusikoiden.

Mahdollinen tuulituhoriski on otettava huomioon, jos alueelle on tarkoitus jättää siemenpuita.

Kirjallisuus

Ranius, T. ym. 2018. The effects of logging residue extraction for energy on ecosystem services and biodiversity: A synthesis. Journal of Environmental Management 209:409–425.
https://doi.org/10.1016/j.jenvman.2017.12.048(ulkoinen linkki)
Harmon, M. E. & Marks, B. 2002. Effects of silvicultural practices on carbon stores in Douglas-fir western hemlock forests in the Pacific Northwest, U.S.A.: results from a simulation model. Canadian Journal of Forest Research 32(5): 863–877.
https://doi.org/10.1139/x01-216(ulkoinen linkki)
Thornley, J. & Cannell, M. 2000. Managing forest for wood yield and carbon storage, Tree Physiology, 20: 477–484.
Peltoniemi, M. ym. 2004. Changes in soil carbon with stand age – an evaluation of a modelling method with empirical data. Global Change Biology 10: 2078–2091.
https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/j.1365-2486.2004.00881.x(ulkoinen linkki)
Korkiakoski M., Tuovinen J-P., Penttilä T, Sarkkola S., Ojanen P., Minkkinen K., Rainne J., Laurila J., and Lohila A., 2019. Greenhouse gas and energy fluxes in a boreal peatland forest after clear-cutting. Biogeosciences, 16, 3703–3723. https://doi.org/10.5194/bg-16-3703-2019
https://doi.org/10.5194/bg-16-3703-2019(ulkoinen linkki)
Ojanen P, Minkkinen K, Alm J & Penttilä T. 2010. Soil–atmosphere CO2, CH4 and N2O fluxes in boreal forestry-drained peatlands. Forest Ecology and Management 260: 411–421.
http://dx.doi.org/10.1016/j.foreco.2010.04.036(ulkoinen linkki)
Ojanen P. 2015. Metsäojituksen vaikutuksesta ilmastoon. Suo 66: 49-55.
http://www.suo.fi/pdf/article9898.pdf(ulkoinen linkki)