Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä Jatkuvan kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy peitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä Fraixedas, S., Linden, A. &amp; Lehikoinen, A. 2015. Population trends of common breeding forest birds in southern Finland are consistent with trends in forest management and climate change. Ornis Fennica vol. 92, pp 187-203.,Virkkala, R. 2016. Long-term decline of southern boreal forest birds: consequence of habitat alteration or climate change?. Biodiversity and Conservation. Vol.1, pp 151–167.,Helle, P. &amp; Mönkkönen, M. 1985. Measuring Turnover Rates in Secondary Succession in European Forest Bird Communities. Ornis Scandinavica (Scandinavian Journal of Ornithology) Vol. 16, No. 3, pp. 173-180.. Tiheiköt tarjoavat eläimille suojaa ja pesäpaikkoja Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa. Eri-ikäisrakenteisen metsän kuusialikasvosta. Kuva: © Lauri Saaristo.

# Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

## Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä

Jatkuvan kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy peitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä ,,.

# Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

## Tiheiköt tarjoavat eläimille suojaa ja pesäpaikkoja

Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa.

Eri-ikäisrakenteisen metsän vaihtelevuus on eduksi riistalle. Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa kohdentaa jatkuvan kasvatuksen käyttöä erityisesti kuusivaltaisille turvemaille. Niihin tavallisesti muodostuva kuusialikasvos tarjoaa hyviä poikueympäristöjä. Vesistöjen suojakaistoilla sekä soiden ja kankaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä on erityistä merkitystä riistan hyvinvoinnille ja usein näissä kohteissa on hyvät mahdollisuudet jatkuvaan kasvatukseen.

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

Sovittavat asiat ja toteutustapa Energiapuukaupan yhteydessä on hyvä sopia seuraavista: miten ja milloin energiapuu korjataan ja mitataanenergiapuun varastopaikat ja varastoinnin kestomilloin puuerä vaihtaa omistajaa.Omistaja vastaa esimerkiksi puutavaran varastointiin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista, kuten hyönteistuhojen välttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä. Esimerkiksi nuoren metsän hoidosta kertyy puuta, joka voidaan hyödyntää energiana. Kuva: © Christer Backlund.

# Energiapuuharvennuksesta sopiminen

## Sovittavat asiat ja toteutustapa

Energiapuukaupan yhteydessä on hyvä sopia seuraavista:
- miten ja milloin energiapuu korjataan ja mitataan
- energiapuun varastopaikat ja varastoinnin kesto
- milloin puuerä vaihtaa omistajaa.
Omistaja vastaa esimerkiksi puutavaran varastointiin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista, kuten hyönteistuhojen välttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä.

Metsänomistajan näkökulmasta energiapuukauppa voi poiketa perinteisestä ainespuukaupasta. Eri toimijat voivat käyttää erilaisia mittaustapoja ja -menetelmiä sekä maksukäytäntöjä energiapuun ostossa, mikä on syytä ottaa huomioon puukaupan teossa. Karsitun rangan ja kokopuun korjuussa maksuperusteena metsänomistajalle käytetään tavallisesti kiintokuutiometrejä. Energiapuun hinta voi perustua myös energiasisältöön (megawattitunti MWh).
Mittaus voi tapahtua hakkuun, metsäkuljetuksen, haketuksen tai murskauksen yhteydessä. Se voidaan myös tehdä tienvarsi- tai terminaalivarastossa, kaukokuljetuksen yhteydessä sekä käyttöpaikalla.

Energiapuuharvennus

Metsänomistajan näkökulmasta energiapuukauppa voi poiketa perinteisestä ainespuukaupasta. Eri toimijat voivat käyttää erilaisia mittaustapoja ja -menetelmiä sekä maksukäytäntöjä energiapuun ostossa, mikä on syytä ottaa huomioon puukaupan teossa. Karsitun rangan ja kokopuun korjuussa maksuperusteena metsänomistajalle käytetään tavallisesti kiintokuutiometrejä. Energiapuun hinta voi perustua myös energiasisältöön (megawattitunti MWh). Mittaus voi tapahtua hakkuun, metsäkuljetuksen, haketuksen tai murskauksen yhteydessä. Se voidaan myös tehdä tienvarsi- tai terminaalivarastossa, kaukokuljetuksen yhteydessä sekä käyttöpaikalla.  

Energiapuuharvennuksesta sopiminen

Text Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan. Säästöpuiden erilaisia hyötyjä Monipuolistavat metsikön rakennettaMuodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuutaLieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutostaKasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissäToimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikanaVanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeilleKukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkolojaToimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselleMykorritsasienet säilyvät hakkuualalla Haapa on monimuotoisuuden kannalta arvokas puulaji, jota on hyvä suosia säästöpuuna. Kuva: © Sakari Pönniö.

Säästöpuut ovat hakkuissa talousmetsään pysyvästi jätettäviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuiden jättäminen talousmetsiin lisää vanhojen ja kookkaiden elävien puiden ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puulajien määrää. Säästöpuista tulee ajan saatossa lahopuuta, jota ei korjata pois metsästä.

# Säästöpuut

**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
- Monipuolistavat metsikön rakennetta
- Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
- Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
- Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
- Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
- Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
- Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
- Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
- Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

Säästöpuut

Säästöpuut ovat hakkuissa talousmetsään pysyvästi jätettäviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuiden jättäminen talousmetsiin lisää vanhojen ja kookkaiden elävien puiden ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puulajien määrää. Säästöpuista tulee ajan saatossa lahopuuta, jota ei korjata pois metsästä. 

Monimuotoisuus Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuuttaRämö J. 2017. On the economics of continuous cover forestry. Väitöskirja. Dissertationes Forestales. . Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa. Myönteisiä lajistovaikutuksia Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta Sorvari, J. 2015. Menetelmien lajistovaikutukset: Muurahaiset. Uutta tietoa metsän erirakenteiskasvatuksesta – häiriödynamiikkahankkeen tuloksia. Tulosseminaari 21.4.2015. Joelsson, K., Hjältén, J., Work, T., Gibb, H., Roberge J-M. &amp; Löfroth, T. 2017. Uneven-aged silviculture can reduce negative effects of forest management on beetles Forest Ecology and Management, Volume 391: 436-445.Kvasnes, M. A. J. &amp; Storaas, T. 2007. Effects of harvest regime on food availability and cover from predators in capercaillie (Tetrao urogallus) habitats. Scandinavian Journal of Forest Research 22: 241-247. . Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja.&nbsp;Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä. Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä. Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille. Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää. Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää. Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin. Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi2021 Suo 72(1): 1–27 — Tutkimusartikkelit Erirakenteishakkuiden vaikutus aluskasvillisuuden rakenteeseen metsäojitetuissa korvissa Short-term effects of selection harvesting on the structure of understorey vegetation in drained Picea abies mires Joni Haapakoski, Juha-Pekka Hotanen, Jari Miina, Leila Korpela &amp;amp; Raisa Mäkipää..&nbsp;Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin. Vaikutukset vesiin Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvettaNieminen, M. ym. 2018. Could continuous cover forestry be an economically and environmentally feasible management option on drained boreal peatlands? Forest Ecology and Management 424: 78-84. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonostiRouta, J. &amp;amp; Huuskonen, S. (toim.). 2022. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 132 s. Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa. Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta. Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä. Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen. Poimintahakkuu. Kuva: © Lauri Saaristo.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Monimuotoisuus

Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuutta.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Myönteisiä lajistovaikutuksia

Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta . Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja. Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä.
Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä.
Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille.

Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää.
Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää.
Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen

Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi. Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Vaikutukset vesiin

Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvetta. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonosti.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen

Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa.
Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta.
Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.

# Jatkuva kasvatus - Luonto

## Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle

Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen.

Jatkuvan kasvatuksen on todettu tarjoavan etuja luonnon monimuotoisuudelle .

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Jatkuva kasvatus - Luonto

Text Arvokasvu ilmaistaan prosenttiosuutena puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Puuston tilavuuden kasvaessa arvokasvu voi olla esimerkiksi 4 %, kun taas metsätuhon seurauksena se voi olla esimerkiksi –3 %. Metsänomistaja voi verrata metsälle asettamaansa tuottovaatimusta (esimerkiksi 3 %) puuston arvokasvuun. Puuntuotannon taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta uudistushakkuun tarvetta voi arvioida sen perusteella, onko arvokasvu suurempaa kuin metsänomistajan tuottovaatimus. Kun arvokasvu laskee alle tuottovaatimuksen, metsikköä voi pitää tässä mielessä uudistuskypsänä. Myös eri metsikkökuvioiden keskinäisestä uudistamisjärjestyksestä päättäessä voi ottaa huomioon kuvioiden arvokasvuprosentin. Metsänomistajalla voi olla myös muita kuin taloudellisia arvoja, joten puunmyyntitulojen lisäksi voidaan huomioida muut metsän tarjoamat hyödyt osana päätöksentekoa. Näiden hyötyjen arvottaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Suhteellisen arvokasvun laskennassa voidaan käyttää apuna erilaisia ohjelmistoja, kuten Luonnonvarakeskuksen Motti-ohjelmaa. Puuston arvokasvu on suurimmillaan siirtymässä kuitupuusta tukkipuuksi. Arvokasvu hidastuu puuston vanhetessa. Kuva: © Pentti Väisänen.

Puuston arvokasvu on puuston arvon muutos valittuna ajanjaksona. Arvokasvu ilmaistaan usein suhteellisena lukemana eli puuston arvon prosentuaalisena kasvuna suhteessa metsään sitoutuneeseen pääomaan vuositasolla.

Arvokasvu ilmaistaan prosenttiosuutena puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Puuston tilavuuden kasvaessa arvokasvu voi olla esimerkiksi 4 %, kun taas metsätuhon seurauksena se voi olla esimerkiksi –3 %. Metsänomistaja voi verrata metsälle asettamaansa tuottovaatimusta (esimerkiksi 3 %) puuston arvokasvuun. Puuntuotannon taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta uudistushakkuun tarvetta voi arvioida sen perusteella, onko arvokasvu suurempaa kuin metsänomistajan tuottovaatimus. Kun arvokasvu laskee alle tuottovaatimuksen, metsikköä voi pitää tässä mielessä uudistuskypsänä. Myös eri metsikkökuvioiden keskinäisestä uudistamisjärjestyksestä päättäessä voi ottaa huomioon kuvioiden arvokasvuprosentin.
Metsänomistajalla voi olla myös muita kuin taloudellisia arvoja, joten puunmyyntitulojen lisäksi voidaan huomioida muut metsän tarjoamat hyödyt osana päätöksentekoa. Näiden hyötyjen arvottaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä.
Suhteellisen arvokasvun laskennassa voidaan käyttää apuna erilaisia ohjelmistoja, kuten Luonnonvarakeskuksen Motti-ohjelmaa.

Arvokasvu

Muinaisjäännöksen kohdalla maanpinta säilytetään ehjänä. Kuvan kaltaiset tervahaudat ovat yleisiä Pohjanmaan, Perä-Pohjolan ja Kainuun kangasmetsissä. Kuva: © Olli Äijälä. Kulttuuriperintökohteet Kulttuuriperintökohteet yleisiä Kulttuuri on kaikkea sitä, missä ihminen on tai on ollut toiminnallaan mukana. Jo vuosituhansien ajan Suomen metsissä on liikuttu ja metsän antimia, kuten riistaa, marjoja ja sieniä on hyödynnetty ruokana, rakennustarvikkeina, kauppatavarana ja ajanvietteenä. Tämä näkyy ihmisen toiminnan merkkeinä kulttuurissamme ja metsissämme. Metsissä on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, metsästysmaina, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä. Tervahauta on yleinen kulttuuriperintökohde. Hylättyjen talojen, torppien ja muiden rakennusten jäänteitä on metsissä myös paljon. Kaskitalouden ja peltojen raivaamisen jäänteinä metsistä löytyy runsaasti kiviröykkiöitä. Muita kulttuuriperintökohteita ovat esimerkiksi käytöstä pois jääneet kulku-urat, tiet, sillat, savenottopaikat, uittolaitteet, louhokset, muistomerkit, kaivot, kellarit, kiviaidat ja kaiverrukset.&nbsp;Pohjois-Suomessa porotalouteen liittyvät kulttuuriperintökohteet, kuten poroaidat, ovat tavallisia. Vanhat ja erikoiset puut ovat saattaneet toimia uhripuina. Tervanpoltto oli metsiemme tärkeimpiä käyttömuotoja 1600-luvulta aina 1900-luvun alkuun asti. Tänäkin päivänä tervahaudat näkyvät vielä selvästi maastossa. Maassamme tehdään vuosittain uudistushakkuita usealla sadalla hakkuualalla, johon liittyy tervahauta. Tervahaudat säilyvät tervanpolton muistomerkkeinä tulevillekin sukupolville, kun ne tunnistetaan ajoissa ja kierretään esimerkiksi maanmuokkauksessa. Kuva: © Oulun maakuntamuseon arkistot. Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden vaalimisen kannalta tärkeää on niiden löytäminen ja paikantaminen kartoille. Näin tieto niistä välittyy metsätalouden eri toimijoille, ja kulttuurikohteet säilyvät turmeltumatta tuleville sukupolville. Metsähistoria on osa meitä ja identiteettiämme. Kulttuuriperintökohteet voidaan jakaa kahteen eri luokkaan: muinaismuistolain turvaamiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin sekä vapaaehtoisesti turvattaviin muihin huomionarvoisiin kulttuuriperintökohteisiin. Lisätietoa löytyy Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön&nbsp;palveluikkunasta. Valtion metsissä jo 10 000 suojeltua kulttuuriperintökohdetta Valtion talouskäytössä olevista monikäyttömetsistä on kartoitettu yli 10 000 kohdetta, joiden aikahaarukka on liki 10 000 vuotta. Metsähallitus käynnisti keväällä 2010 laajan hankkeen, jonka tavoitteena on inventoida valtion talouskäytössä olevien metsien kulttuuriperintö. Lähes kaikkialta Suomen metsistä löytyy merkkejä ihmisen toiminnasta. Osa merkeistä on ikivanhoja, osa nuorempia. Merkit liittyvät muun muassa asumiseen, työntekoon, elinkeinoihin, kulkemiseen, sotiin, uskomuksiin ja jopa harrastuksiin. Metsähallituksen suunnittelijoita ja metsureita sekä urakoitsijoita on koulutettu tunnistamaan kohteet maastossa ja toimimaan niiden suhteen oikealla tavalla kaikissa metsien käsittelyn vaiheissa. Metsähallitus suojelee kulttuuriperinnön laajemmin kuin laki edellyttää. Kulttuuriperintökohteiden huomioiminen: muinaisjäännökset Merkittävät kulttuuriperintökohteet suojellaan muinaismuistolain (295/1963) perusteella ja tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Muinaismuistolain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä. Metsissämme on runsaasti kiinteitä muinaisjäännöksiä, kuten asuinpaikkoja, hautoja, tervahautoja ja maailmansotien aikaisia linnoitusrakenteita. Esihistoriallisia muinaisjäännöksiä on tällä hetkellä tiedossa yli 20 000. Ne kertovat ihmisen toiminnasta ajalta, jolta ei ole kirjallisia arkisto­lähteitä. Historialliselta ajalta jäänteitä on säilynyt enemmän, mutta niiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Osa kiinteistä muinaisjäännöksistä on selvästi nähtävillä, mutta usein ne ovat näky­mättömissä kasvillisuuden alla. Tiedossa olevien muinaisjäännösten säilymistä voidaan talous­metsissä edistää poistamalla jäännösten päällä kasvava puusto ja pensasto. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke. Muinaisjäännösrekisteri Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä voidaan tarkistaa, onko työmaa-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tiedossa olevia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kohteilla, joilla on muinaisjäännösrekisterin kohde, työstä vastaavan henkilön tulisi ottaa riittävän ajoissa ennen töiden aloittamista yhteys Museovirastoon tai maakuntamuseoon muinaisjäännöksen rajauksen selvittämiseksi. Laajoille muinaisjäännösalueille suunnitellaan ratkaisut erikseen. Jos kulttuuriperintökohde ei täytä muinaismuistolain vaatimuksia, metsänomistaja voi omalla päätöksellään säilyttää sen metsätöiden yhteydessä. Lisätietoa löytyy Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön&nbsp;palveluikkunasta. Toimintaohje työmaille, joissa sijaitsee kiinteä muinaisjäännös Kun työmaallasi on pienialainen kiinteä muinaisjäännös (muinaismuistolain mukainen kohde), toimi alla kuvatuilla tavoilla. Sama ohjeistus toimii hyvin myös sellaisten kulttuuriperintökohteiden säilyttämisessä, jotka eivät ole lain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Tällöin kohteiden turvaaminen ja ohjeiden toteuttaminen perustuu maanomistajan omaan päätökseen. Metsäsuunnittelussa vastaan tulevat kohteet merkitään metsäsuunnitelmaan.Varmista, että kaikki muutkin työmaalla työskentelevät ja maanomistaja tietävät asiasta.Merkitse muinaisjäännös näkyvästi esimerkiksi kuitunauhalla ennen töiden aloittamista. Muuta rajausta tarvittaessa työn edetessä.Poista hakkuissa, raivauksessa ja taimikonhoidossa varovasti kaikki elävät puut ja pensaat muinaisjäännöksen päältä. Puiden juuret vahingoittavat muinaisjäännöstä.Jos mahdollista, jätä hakkuissa muinaisjäännöksen ympärille tekopökkelöitä. Pökkelöt toimivat vuosikymmenten ajan muinaisjäännöksen merkkeinä.Rajaa muinaisjäännös ja suoja-alue maanmuokkauksen ja kannonnoston ulkopuolelle.Jos työmaahasi liittyy epäselvyyksiä muinaisjäännösten suhteen, ota yhteys museovirastoon.Älä jätä säästöpuita muinaisjäännösalueelle. Kasvaessaan ja kaatuessaan säästöpuiden juuret rikkovat muinaisjäännöstä. Älä istuta tai kylvä uutta puustoa muinaisjäännösalueen päälle.Älä kaada puita muinaisjäännöksen päälle.Älä koskaan aja metsäkoneella muinaisjäännöksen yli.Älä kasaa hakkuutähteitä tai puutavaraa muinaisjäännöksen päälle. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen Hautaröykkiö.&nbsp;Hautaröykkiöt ovat vaihtelevan kokoisia kivisiä kumpuja. Röykkiöiden koot vaihtelevat parin metrin läpimittaisista pienistä kivirakennelmista jopa 30 metriä pitkiin ja useita metrejä korkeisiin rakennelmiin. Röykkiöt voivat sijaita yksinään tai jopa kymmenien hautojen ryhmänä. Hautaröykkiö. Kuva: © Martti Kuusinen. Viljelyröykkiö.&nbsp;Kaski- ja peltoröykkiöt ovat syntyneet, kun kiviä on koottu metsää raivattaessa röykkiöiksi. Viljelykseen liittyviä kiviröykkiöitä on usein vaikea erottaa hautaröykkiöistä. Kaskiröykkiöitä esiintyy erityisesti Itä-Suomessa, jossa kaskeamisen historia ilmenee edelleen monin paikoin myös koivuvaltaisena puustona sekä boorinpuutosoireina nuoressa puustossa. Viljelyröykkiö. Kuva: © Martti Kuusinen. Pyyntikuoppa.&nbsp;Hirven- ja peuranpyyntikuoppia kaivettiin tavallisesti useamman kuopan rivistöiksi järvien rannoille ja soiden reunoille, niiden välisille kannaksille sekä harjuille. Kuopat naamioitiin oksilla ja pohjille laitettiin usein teräviä seipäitä. Koko maassa kaivettiin hyvin yleisesti myös sudenkuoppia, tavallisesti kyliin johtavien teiden varsille. Pyyntikuoppia käytettiin esihistorialliselta ajalta aina 1800-luvulle asti. Satojen vuosien kuluessa kuoppien reunat ovat sortuneet ja nykyään kuopat erottuvat maastossa laakeina, matalina painanteina. Pyyntikuoppa. Kuva: © Museovirasto. Tervahauta.&nbsp;Tervahauta muodostuu suppilomaisesta hautapainanteesta, reunavallista sekä usein reunavallin puhkaisevasta tervanjuoksutuskanavasta. Tervahaudan halkaisija on useimmiten 10–15 metriä, suurimmat haudat ovat halkaisijaltaan jopa 30-metrisiä. Tervahautoja esiintyy koko Suomessa, mutta eniten niitä on Kainuussa ja Pohjanmaalla. Tervahaudoissa kasvaa usein harmaaleppää silmiinpistävän sankkana pusikkona, toisinaan hyvinkin karuilla mäntykankailla. Tervahauta. Kuva: © Museovirasto. Hiilimiilu.&nbsp;Puuhiilen eli sysien poltto oli yleinen talonpoikien sivuelinkeino 1600-luvulta aina 1900-luvulle. Hiilimiilut rakennettiin yleensä kuiviin kangasmetsiin ja niiden sammutukseen tarvittiin runsaasti vettä, joten miilun lähistöllä on yleensä vesistö tai kosteikko. Tervahautojen tapaan hiilimiiluja esiintyy joillakin alueilla hyvin runsaasti, lähes vieri vieressä. Hiilimiilut voidaan tunnistaa maastossa parhaiten hyvin runsaasta hiilen määrästä kuntan alla. Hiilimiiluja oli kahta tyyppiä: lamamiilu, joka ladottiin kuoppaan, ja pystymiilu, joka ladottiin tasamaalle. Lamamiilut erottuvat tänä päivänä maastossa pyöreänä tai suorakaiteenomaisena kuoppana, jonka halkaisija on noin 1,5–3 metriä. Pystymiilujen pohjat erottuvat maastossa matalana, noin puolen metrin korkuisena laakeana kumpuna, jota kiertää ilmanottoa varten kaivettu yhtenäinen tai katkonainen kaivanto. Pystymiilut olivat tavallisesti halkaisijaltaan 5–20 metriä, suurimmat jopa 30 metriä. Hiilimiilu. Kuva: © Timo Jussila. Muinainen asuinpaikka.&nbsp;Esihistoriallisia asuinpaikkoja on todettu eri puolilta Suomea. Löydökset keskittyvät muinaisrantojen lähettyville. Asuinpaikkoja on usein hyvin vaikea tunnistaa maastossa. Tavallisesti asuinpaikkana on toiminut painanne, jossa kota-asumuksen seinät on osaksi tehty maasta. Se saattaa edelleen erottua matalana painanteena maastossa. Muinaiset asuinpaikat havaitaan useimmiten irtainten muinaisjäännösten avulla. Löytömateriaali on pääasiassa keramiikkaa, teräväsärmäisiä kvartsi- ja pii-iskoksia, kiviesineitä, palaneita kiviä ja nokea maan sisällä. Maa voi myös olla ympäristöstä poiketen punertavaa. Muinainen asuinpaikka. Kuva: © Museovirasto. Linnoitusrakennelma.&nbsp;Tavallisimpia linnoitusrakennelmia metsissä ovat juoksu- ja yhdyshaudat. Nykyasussaan ne muistuttavat ojaa. Puolustuslinjat on kuitenkin yleensä perustettu harjanteille ja vastaaviin ympäristöään ylempänä oleviin kuiviin maastonkohtiin. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia löytyy laajasti eri puolilta Etelä- ja Keski-Suomea. Muinaismuistolakia sovelletaan osittain myös toisen maailmansodan aikaisiin linnoitusrakennelmiin. Varmista tarvittaessa lain kohdekohtainen tulkinta Museovirastosta. Linnoitusrakennelma. Kuva: © Timo Jussila. Kiviaita.&nbsp;Kiviaitojen tarkoituksena oli usein pitää metsässä vapaasti laiduntaneet eläimet poissa viljelysmailta. Lisäksi niitä rakennettiin kiinteistöjen rajoille ja kulku-urien varsille. Niihin on tavallisesti kuulunut puinen yläosa, joka on ajan myötä lahonnut jäljettömiin. Useimmat kiviaidat on rakennettu 1800-luvulla. Kiviaita. Kuva: © Museovirasto. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsien kestävä hoito ja käyttö Metsissämme on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa kohteista on helposti nähtävissä, mutta useimmiten ne ovat näkymättömissä sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä.

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

Metsissämme on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa kohteista on helposti nähtävissä, mutta useimmiten ne ovat näkymättömissä sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä.

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteet

**Kulttuuriperintökohteet yleisiä**

Kulttuuri on kaikkea sitä, missä ihminen on tai on ollut toiminnallaan mukana. Jo vuosituhansien ajan Suomen metsissä on liikuttu ja metsän antimia, kuten riistaa, marjoja ja sieniä on hyödynnetty ruokana, rakennustarvikkeina, kauppatavarana ja ajanvietteenä. Tämä näkyy ihmisen toiminnan merkkeinä kulttuurissamme ja metsissämme.
Metsissä on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, metsästysmaina, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä.
Tervahauta on yleinen kulttuuriperintökohde. Hylättyjen talojen, torppien ja muiden rakennusten jäänteitä on metsissä myös paljon. Kaskitalouden ja peltojen raivaamisen jäänteinä metsistä löytyy runsaasti kiviröykkiöitä. Muita kulttuuriperintökohteita ovat esimerkiksi käytöstä pois jääneet kulku-urat, tiet, sillat, savenottopaikat, uittolaitteet, louhokset, muistomerkit, kaivot, kellarit, kiviaidat ja kaiverrukset. Pohjois-Suomessa porotalouteen liittyvät kulttuuriperintökohteet, kuten poroaidat, ovat tavallisia. Vanhat ja erikoiset puut ovat saattaneet toimia uhripuina.

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteet

**Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen**

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden vaalimisen kannalta tärkeää on niiden löytäminen ja paikantaminen kartoille. Näin tieto niistä välittyy metsätalouden eri toimijoille, ja kulttuurikohteet säilyvät turmeltumatta tuleville sukupolville. Metsähistoria on osa meitä ja identiteettiämme.
Kulttuuriperintökohteet voidaan jakaa kahteen eri luokkaan: muinaismuistolain turvaamiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin sekä vapaaehtoisesti turvattaviin muihin huomionarvoisiin kulttuuriperintökohteisiin.
Lisätietoa löytyy Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön [palveluikkunasta](https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx).

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteet

**Valtion metsissä jo 10 000 suojeltua kulttuuriperintökohdetta**

Valtion talouskäytössä olevista monikäyttömetsistä on kartoitettu yli 10 000 kohdetta, joiden aikahaarukka on liki 10 000 vuotta. Metsähallitus käynnisti keväällä 2010 laajan hankkeen, jonka tavoitteena on inventoida valtion talouskäytössä olevien metsien kulttuuriperintö.
Lähes kaikkialta Suomen metsistä löytyy merkkejä ihmisen toiminnasta. Osa merkeistä on ikivanhoja, osa nuorempia. Merkit liittyvät muun muassa asumiseen, työntekoon, elinkeinoihin, kulkemiseen, sotiin, uskomuksiin ja jopa harrastuksiin.
Metsähallituksen suunnittelijoita ja metsureita sekä urakoitsijoita on koulutettu tunnistamaan kohteet maastossa ja toimimaan niiden suhteen oikealla tavalla kaikissa metsien käsittelyn vaiheissa. Metsähallitus suojelee kulttuuriperinnön laajemmin kuin laki edellyttää.

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteiden huomioiminen: muinaisjäännökset

Merkittävät kulttuuriperintökohteet suojellaan muinaismuistolain (295/1963) perusteella ja tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Muinaismuistolain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä.

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Muinaisjäännösrekisteri

Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä voidaan tarkistaa, onko työmaa-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tiedossa olevia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kohteilla, joilla on muinaisjäännösrekisterin kohde, työstä vastaavan henkilön tulisi ottaa riittävän ajoissa ennen töiden aloittamista yhteys Museovirastoon tai maakuntamuseoon muinaisjäännöksen rajauksen selvittämiseksi. Laajoille muinaisjäännösalueille suunnitellaan ratkaisut erikseen. Jos kulttuuriperintökohde ei täytä muinaismuistolain vaatimuksia, metsänomistaja voi omalla päätöksellään säilyttää sen metsätöiden yhteydessä.
Lisätietoa löytyy Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön [palveluikkunasta](https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx).

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Toimintaohje työmaille, joissa sijaitsee kiinteä muinaisjäännös

Kun työmaallasi on pienialainen kiinteä muinaisjäännös (muinaismuistolain mukainen kohde), toimi alla kuvatuilla tavoilla. Sama ohjeistus toimii hyvin myös sellaisten kulttuuriperintökohteiden säilyttämisessä, jotka eivät ole lain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Tällöin kohteiden turvaaminen ja ohjeiden toteuttaminen perustuu maanomistajan omaan päätökseen.
- Metsäsuunnittelussa vastaan tulevat kohteet merkitään metsäsuunnitelmaan.
- Varmista, että kaikki muutkin työmaalla työskentelevät ja maanomistaja tietävät asiasta.
- Merkitse muinaisjäännös näkyvästi esimerkiksi kuitunauhalla ennen töiden aloittamista. Muuta rajausta tarvittaessa työn edetessä.
- Poista hakkuissa, raivauksessa ja taimikonhoidossa varovasti kaikki elävät puut ja pensaat muinaisjäännöksen päältä. Puiden juuret vahingoittavat muinaisjäännöstä.
- Jos mahdollista, jätä hakkuissa muinaisjäännöksen ympärille tekopökkelöitä. Pökkelöt toimivat vuosikymmenten ajan muinaisjäännöksen merkkeinä.
- Rajaa muinaisjäännös ja suoja-alue maanmuokkauksen ja kannonnoston ulkopuolelle.
- Jos työmaahasi liittyy epäselvyyksiä muinaisjäännösten suhteen, ota yhteys museovirastoon.
- Älä jätä säästöpuita muinaisjäännösalueelle. Kasvaessaan ja kaatuessaan säästöpuiden juuret rikkovat muinaisjäännöstä.
- Älä istuta tai kylvä uutta puustoa muinaisjäännösalueen päälle.
- Älä kaada puita muinaisjäännöksen päälle.
- Älä koskaan aja metsäkoneella muinaisjäännöksen yli.
- Älä kasaa hakkuutähteitä tai puutavaraa muinaisjäännöksen päälle.

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen

**Hautaröykkiö.** Hautaröykkiöt ovat vaihtelevan kokoisia kivisiä kumpuja. Röykkiöiden koot vaihtelevat parin metrin läpimittaisista pienistä kivirakennelmista jopa 30 metriä pitkiin ja useita metrejä korkeisiin rakennelmiin. Röykkiöt voivat sijaita yksinään tai jopa kymmenien hautojen ryhmänä.

**Viljelyröykkiö.** Kaski- ja peltoröykkiöt ovat syntyneet, kun kiviä on koottu metsää raivattaessa röykkiöiksi. Viljelykseen liittyviä kiviröykkiöitä on usein vaikea erottaa hautaröykkiöistä. Kaskiröykkiöitä esiintyy erityisesti Itä-Suomessa, jossa kaskeamisen historia ilmenee edelleen monin paikoin myös koivuvaltaisena puustona sekä boorinpuutosoireina nuoressa puustossa.

**Pyyntikuoppa.** Hirven- ja peuranpyyntikuoppia kaivettiin tavallisesti useamman kuopan rivistöiksi järvien rannoille ja soiden reunoille, niiden välisille kannaksille sekä harjuille. Kuopat naamioitiin oksilla ja pohjille laitettiin usein teräviä seipäitä. Koko maassa kaivettiin hyvin yleisesti myös sudenkuoppia, tavallisesti kyliin johtavien teiden varsille. Pyyntikuoppia käytettiin esihistorialliselta ajalta aina 1800-luvulle asti. Satojen vuosien kuluessa kuoppien reunat ovat sortuneet ja nykyään kuopat erottuvat maastossa laakeina, matalina painanteina.

**Tervahauta.** Tervahauta muodostuu suppilomaisesta hautapainanteesta, reunavallista sekä usein reunavallin puhkaisevasta tervanjuoksutuskanavasta. Tervahaudan halkaisija on useimmiten 10–15 metriä, suurimmat haudat ovat halkaisijaltaan jopa 30-metrisiä. Tervahautoja esiintyy koko Suomessa, mutta eniten niitä on Kainuussa ja Pohjanmaalla. Tervahaudoissa kasvaa usein harmaaleppää silmiinpistävän sankkana pusikkona, toisinaan hyvinkin karuilla mäntykankailla.

**Hiilimiilu.** Puuhiilen eli sysien poltto oli yleinen talonpoikien sivuelinkeino 1600-luvulta aina 1900-luvulle. Hiilimiilut rakennettiin yleensä kuiviin kangasmetsiin ja niiden sammutukseen tarvittiin runsaasti vettä, joten miilun lähistöllä on yleensä vesistö tai kosteikko. Tervahautojen tapaan hiilimiiluja esiintyy joillakin alueilla hyvin runsaasti, lähes vieri vieressä. Hiilimiilut voidaan tunnistaa maastossa parhaiten hyvin runsaasta hiilen määrästä kuntan alla. Hiilimiiluja oli kahta tyyppiä: lamamiilu, joka ladottiin kuoppaan, ja pystymiilu, joka ladottiin tasamaalle. Lamamiilut erottuvat tänä päivänä maastossa pyöreänä tai suorakaiteenomaisena kuoppana, jonka halkaisija on noin 1,5–3 metriä. Pystymiilujen pohjat erottuvat maastossa matalana, noin puolen metrin korkuisena laakeana kumpuna, jota kiertää ilmanottoa varten kaivettu yhtenäinen tai katkonainen kaivanto. Pystymiilut olivat tavallisesti halkaisijaltaan 5–20 metriä, suurimmat jopa 30 metriä.

**Muinainen asuinpaikka.** Esihistoriallisia asuinpaikkoja on todettu eri puolilta Suomea. Löydökset keskittyvät muinaisrantojen lähettyville. Asuinpaikkoja on usein hyvin vaikea tunnistaa maastossa. Tavallisesti asuinpaikkana on toiminut painanne, jossa kota-asumuksen seinät on osaksi tehty maasta. Se saattaa edelleen erottua matalana painanteena maastossa. Muinaiset asuinpaikat havaitaan useimmiten irtainten muinaisjäännösten avulla. Löytömateriaali on pääasiassa keramiikkaa, teräväsärmäisiä kvartsi- ja pii-iskoksia, kiviesineitä, palaneita kiviä ja nokea maan sisällä. Maa voi myös olla ympäristöstä poiketen punertavaa.

**Linnoitusrakennelma.** Tavallisimpia linnoitusrakennelmia metsissä ovat juoksu- ja yhdyshaudat. Nykyasussaan ne muistuttavat ojaa. Puolustuslinjat on kuitenkin yleensä perustettu harjanteille ja vastaaviin ympäristöään ylempänä oleviin kuiviin maastonkohtiin. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia löytyy laajasti eri puolilta Etelä- ja Keski-Suomea. Muinaismuistolakia sovelletaan osittain myös toisen maailmansodan aikaisiin linnoitusrakennelmiin. Varmista tarvittaessa lain kohdekohtainen tulkinta Museovirastosta.

**Kiviaita.** Kiviaitojen tarkoituksena oli usein pitää metsässä vapaasti laiduntaneet eläimet poissa viljelysmailta. Lisäksi niitä rakennettiin kiinteistöjen rajoille ja kulku-urien varsille. Niihin on tavallisesti kuulunut puinen yläosa, joka on ajan myötä lahonnut jäljettömiin. Useimmat kiviaidat on rakennettu 1800-luvulla.

# Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsien kestävä hoito ja käyttö**](/fi/kategoriat/metsien-kestava-hoito-ja-kaytto)

Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

Text Avohakkuu ja metsänviljely on nopea ja varma tapa uudistaa metsä. Etuna on, että metsänviljelyssä voidaan käyttää jalostettuja siemeniä ja taimia. Korjuukustannuksiltaan avohakkuu on uudistushakkuutavoista selvästi edullisin ja nopein toteuttaa. Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille. Katso myös artikkeli: Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut | Metsän hakkuutavat Hakkuualan rajauksessa on maisema huomioitu säilyttämällä näkymä järvelle puustoisena. Kuva: © Airi Matila.

Metsänviljelyyn, eli kylvöön tai istutukseen, tähtäävä uudistushakkuu toteutetaan avohakkuuna. Siinä poistetaan lähes kaikki uudistusalan puusto säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, suojatiheikköjä ja säästettäviä luontokohteita lukuun ottamatta.

Avohakkuu ja metsänviljely on nopea ja varma tapa uudistaa metsä. Etuna on, että metsänviljelyssä voidaan käyttää jalostettuja siemeniä ja taimia. Korjuukustannuksiltaan avohakkuu on uudistushakkuutavoista selvästi edullisin ja nopein toteuttaa.
Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille.
Katso myös artikkeli: Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut | [Metsän hakkuutavat ](/fi/metsan-hakkuutavat)

Avohakkuu

Vettymisen vaikutuksia Vedenpinnan nousu heikentää vettyvällä alueella olevan puuston kasvuoloja, mikä vähentää puuston hiilensidontaa. Pitkällä aikavälillä veden palauttamisesta seuraava vedenpinnan nousu hillitsee ilmastonmuutosta, koska se vähentää turpeen hajoamista, turvaa turpeen hiilivaraston säilymistä ja mahdollistaa turpeen muodostumista. Suo, jolle vettä palautetaan, voi rajautua heikkotuottoiseen metsäojitusalueeseen, jolloin metsänomistaja voi toimenpiteen yhteydessä päättää ennallistaa kyseisen metsän tai jättää sen ennallistumaan. Tämä lisää ilmastohyötyjä pitkällä aikavälillä, sillä metsäojitettujen soiden turpeen hiilivarasto on keskimäärin noin kymmenkertainen niiden puuston hiilivarastoon verrattuna. Lisätietoa: Ennallistaminen

# Vedenpalautus suolle - Ilmastonmuutoksen hillintä

## Vettymisen vaikutuksia

Vedenpinnan nousu heikentää vettyvällä alueella olevan puuston kasvuoloja, mikä vähentää puuston hiilensidontaa. Pitkällä aikavälillä veden palauttamisesta seuraava vedenpinnan nousu hillitsee ilmastonmuutosta, koska se vähentää turpeen hajoamista, turvaa turpeen hiilivaraston säilymistä ja mahdollistaa turpeen muodostumista.
Suo, jolle vettä palautetaan, voi rajautua heikkotuottoiseen metsäojitusalueeseen, jolloin metsänomistaja voi toimenpiteen yhteydessä päättää ennallistaa kyseisen metsän tai jättää sen ennallistumaan. Tämä lisää ilmastohyötyjä pitkällä aikavälillä, sillä metsäojitettujen soiden turpeen hiilivarasto on keskimäärin noin kymmenkertainen niiden puuston hiilivarastoon verrattuna.
Lisätietoa: [Ennallistaminen](/fi/toimenpiteet/soiden-ennallistaminen)

Vedenpalautuksen avulla voidaan pitkällä aikavälillä hillitä ilmastonmuutosta. Lyhyellä aikavälillä menettelyllä voi olla ilmastonmuutosta kiihdyttävä vaikutus, sillä vedenpinnan nousu voi lisätä metaanipäästöjä.

Vedenpalautus suolle

Vedenpalautus suolle - Ilmastonmuutoksen hillintä

Huomio suhteelliseen arvokasvuun Metsän muiden hyötyjen — esimerkiksi marjojen, sienten, virkistyksen tai maiseman — arvo metsänomistajalle riippuu hänen tavoitteistaan ja mieltymyksistään Metsän muiden hyötyjen taloudellista arvoa on vaikea määrittää, mutta ne tulisi kuitenkin huomioida päätöksenteossa. Kun metsikön suhteellinen arvokasvu (näyttäjäprosentti) laskee alle asetetun tuottovaatimuksen, metsänomistaja alkaa menettää pääomatuottoa, jonka hän voisi saada vapauttamalla puustoon sitoutuneen pääoman ja sijoittamalla sen muualle. Eri kuvioiden uudistamisjärjestyksen päättämisessä voidaan hyödyntää näyttäjäprosenttia. Puuston arvo voi myös laskea Puuston arvo voi myös ajan myötä alentua. Esimerkiksi juurikääpä lahottaa puun arvokkaimman tukkiosan. Tästä syystä juurikääpätartunnan saaneen puuston arvo laskee nopeasti, kun arvotukki muuttuu kuitupuuksi tai pahimmassa tapauksessa energiapuuksi. Tällaisen puuston edelleen kasvattaminen saattaa aiheuttaa metsänomistajalle merkittäviä taloudellisia tappioita. Hyönteistuho voi romahduttaa puuston arvon lyhyessä ajassa. Jos tuhoriski on ilmeinen, voi puunmyyntitulojen menetyksiä merkittävästi vähentää tekemällä välittömästi uudistushakkuun. Metsiköiden uudistamisjärjestys: vahingoittuneet metsiköt, joissa puuston arvo alenee nopeasti juurikäävän tartuttamat metsiköt, joissa puuston arvo vähenee arvokkaiden tyvitukkien lahotessa huonolaatuiset metsiköt, joiden suhteellinen arvokasvu on alle tuottovaatimuksen viljavat metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen karut metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen. Uudistusalaan rajoittuvat pienialaiset kasvatusmetsiköt on usein taloudellisesti perusteltua liittää käsittelyalueeseen. Pienten metsikkökuvioiden erillinen käsittely on kallista, mikä heikentää niiden kasvatuksen kannattavuutta. Esimerkki uudistuskypsyyden määrittämisestä Lehtomaiselle kankaalle istutettu männikkö, esimerkki Mustasaaresta (1 145 d.d.). Puusto on 50-vuotias ja erittäin tiheä. Sen kasvu on edelleen hyvä, 8,6 m³/ha/v, mutta puusto on huonolaatuista. Koska kasvupaikka on liian rehevä männylle, puut ovat järeäoksaisia. Istutusvirheiden takia puut ovat suurilta osin myös lenkoja. Laatua ei saada harventamalla juuri parannettua. Lisäksi puiden latvat ovat supistuneet ylitiheyden seurauksena ja harvennuksen jälkeinen tuulituhoriski on ilmeinen. Arvokasvu on enää 2,7 % puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Kuusen viljelyyn perustuva kasvatusketju tuottaa kasvupaikalla paljaan maan arvoksi noin 1 700 euroa/ha kolmen prosentin laskentakorolla. Harventamalla metsikkö voidaan näyttäjäprosentti nostaa vain hetkellisesti yli kolmen. Jos metsänomistajan tuottovaatimus on yli kolme prosenttia, hänen kannattaa uudistaa metsikkö välittömästi suuresta kasvusta huolimatta.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Huomio suhteelliseen arvokasvuun

Metsän muiden hyötyjen — esimerkiksi marjojen, sienten, virkistyksen tai maiseman — arvo metsänomistajalle riippuu hänen tavoitteistaan ja mieltymyksistään Metsän muiden hyötyjen taloudellista arvoa on vaikea määrittää, mutta ne tulisi kuitenkin huomioida päätöksenteossa.
Kun metsikön suhteellinen arvokasvu (näyttäjäprosentti) laskee alle asetetun tuottovaatimuksen, metsänomistaja alkaa menettää pääomatuottoa, jonka hän voisi saada vapauttamalla puustoon sitoutuneen pääoman ja sijoittamalla sen muualle. Eri kuvioiden uudistamisjärjestyksen päättämisessä voidaan hyödyntää näyttäjäprosenttia.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Puuston arvo voi myös laskea

Puuston arvo voi myös ajan myötä alentua. Esimerkiksi juurikääpä lahottaa puun arvokkaimman tukkiosan. Tästä syystä juurikääpätartunnan saaneen puuston arvo laskee nopeasti, kun arvotukki muuttuu kuitupuuksi tai pahimmassa tapauksessa energiapuuksi. Tällaisen puuston edelleen kasvattaminen saattaa aiheuttaa metsänomistajalle merkittäviä taloudellisia tappioita. Hyönteistuho voi romahduttaa puuston arvon lyhyessä ajassa. Jos tuhoriski on ilmeinen, voi puunmyyntitulojen menetyksiä merkittävästi vähentää tekemällä välittömästi uudistushakkuun.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Metsiköiden uudistamisjärjestys:

1 . vahingoittuneet metsiköt, joissa puuston arvo alenee nopeasti
2 . juurikäävän tartuttamat metsiköt, joissa puuston arvo vähenee arvokkaiden tyvitukkien lahotessa
3 . huonolaatuiset metsiköt, joiden suhteellinen arvokasvu on alle tuottovaatimuksen
4 . viljavat metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen
5 . karut metsiköt, joiden arvokasvu on alle tuottovaatimuksen.
Uudistusalaan rajoittuvat pienialaiset kasvatusmetsiköt on usein taloudellisesti perusteltua liittää käsittelyalueeseen. Pienten metsikkökuvioiden erillinen käsittely on kallista, mikä heikentää niiden kasvatuksen kannattavuutta.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Esimerkki uudistuskypsyyden määrittämisestä

Lehtomaiselle kankaalle istutettu männikkö, esimerkki Mustasaaresta (1 145 d.d.).
Puusto on 50-vuotias ja erittäin tiheä. Sen kasvu on edelleen hyvä, 8,6 m³/ha/v, mutta puusto on huonolaatuista. Koska kasvupaikka on liian rehevä männylle, puut ovat järeäoksaisia. Istutusvirheiden takia puut ovat suurilta osin myös lenkoja. Laatua ei saada harventamalla juuri parannettua. Lisäksi puiden latvat ovat supistuneet ylitiheyden seurauksena ja harvennuksen jälkeinen tuulituhoriski on ilmeinen.
Arvokasvu on enää 2,7 % puustoon ja maahan sitoutuneesta pääomasta. Kuusen viljelyyn perustuva kasvatusketju tuottaa kasvupaikalla paljaan maan arvoksi noin 1 700 euroa/ha kolmen prosentin laskentakorolla. Harventamalla metsikkö voidaan näyttäjäprosentti nostaa vain hetkellisesti yli kolmen. Jos metsänomistajan tuottovaatimus on yli kolme prosenttia, hänen kannattaa uudistaa metsikkö välittömästi suuresta kasvusta huolimatta.

# Uudistuskypsyyden määrittäminen

## Esimerkki uudistuskypsyyden määrittämisestä

### Esimerkki: Uudistuskypsyyden määrittely.

##  [Fastställande av förnyelsetidpunkt](/sv/node/819)

Table
| Utvecklingen av virkeskapitalets värde utan avverkningar | Utvecklingen av virkeskapitalets värde utan avverkningar | Utvecklingen av virkeskapitalets värde utan avverkningar | Utvecklingen av virkeskapitalets värde utan avverkningar |
| Beståndets ålder, år | Kapital, €/ha | Värdetillväxt, €/ha | Visar-% |
| --- | --- | --- | --- |
| 50 | 14 350 | 395 | 2,7 |
| 55 | 16 320 | 285 | 1,7 |
| 60 | 17 740 |   |   |
| Utvecklingen av virkeskapitalets värde efter låggallring (grundytan 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) | Utvecklingen av virkeskapitalets värde efter låggallring (grundytan 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) | Utvecklingen av virkeskapitalets värde efter låggallring (grundytan 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) | Utvecklingen av virkeskapitalets värde efter låggallring (grundytan 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha) |
| Beståndets ålder, år | Kapital, €/ha | Värdetillväxt, €/ha | Visar-% |
| 50 | 10 115 | 340 | 3,3 |
| 55 | 11 855 | 311 | 2,6 |
| 60 | 13 420 | 320 |   |
Esimerkki: Uudistuskypsyyden määrittely.
Otsikko kolmelle ensimmäiselle riville: Puuston arvon kehitys ilman hakkuita

Otsikko kolmelle viimeiselle riville: Puuston arvon kehitys alaharvennuksen jälkeen (pohjapinta-ala 41 m²/ha ➝ 26 m²/ha)

Puhtaasta puuntuotannon kannattavuusnäkökulmasta uudistushakkuu on ajankohtainen silloin, kun metsikön kasvun arvo on laskenut samalle tasolle kuin sen sitoman pääoman (puuston ja maan yhteenlaskettu arvo) vaihtoehtoiskustannus.

Uudistushakkuun ajoitus

Puhtaasta puuntuotannon kannattavuusnäkökulmasta uudistushakkuu on ajankohtainen silloin, kun metsikön kasvun arvo on laskenut samalle tasolle kuin sen sitoman pääoman  (puuston ja maan yhteenlaskettu arvo) vaihtoehtoiskustannus. 

Uudistuskypsyyden määrittäminen

Ylispuukasvatus sopii useimmille männyn kasvupaikoille lukuun ottamatta karuimpia kohteita.&nbsp;Ojitetuille mäntyvaltaisille puolukka- ja varputurvekankaille ylispuukasvatusta ei suositella ilman ojien kunnostusta. Mäntyvaltaisilla turvemailla jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä ylispuukasvatus voidaan toteuttaa myös yhdistämällä siemenpuuhakkuu pienaukko- tai kaistalehakkuun kanssa, jotta puuston haihdutuksen korkea taso ja peitteisyys säilyvät. Puolukkaturvekankailla, joissa ei ole kuusialikasvosta ja puusto on suhteellisen tasarakenteinen männikkö tai hieskoivu–mäntysekapuusto, siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voidaan tehdä kaistale- tai pienaukkohakkuuna kahdessa tai useammassa vaiheessa.Saarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372 Turvemaalla taimettuminen voi olla epätasaista raakahumuksen, metsäsammalpintojen ja varvikon vuoksi. Raakahumuksen ja sammalpintojen kevyt rikkominen maanmuokkauksella voi edistää taimettumista.Routa, J. &amp;amp; Huuskonen, S. (toim.). 2022. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 132 s Männiköissä voidaan käyttää myös pienaukkohakkuuta. Se on kuitenkin suunnittelun ja toteutuksen kannalta monimutkaisempaa kuin ylispuukasvatus, koska taimille otollisten valo-olosuhteiden luominen on vaikeampaa. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi suositaan sekapuustoisuutta, kun siihen on luontaiset edellytykset. Karuilla kasvupaikoilla männikkö on usein rakenteeltaan jo valmiiksi eri-ikäistä, ryhmittäistä ja harvaa, mikä mahdollistaa eri-ikäiskasvatuksen poimintahakkuin. Poimintahakkuussa jätetään siemenpuiden lisäksi hyvälaatuisia ja elpymiskykyisiä pienempiä puita kasvatettavaksi tukkipuiksi. Näin syntyy vaihtelevarakenteinen puusto, jonka ylispuuston tiheyttä voidaan säädellä. Jatkuva kasvatus on erityisen varteenotettava vaihtoehto silloin, kun kasvupaikan puuntuotoskyky on vaatimaton ja uudistamisen ja hoidon kustannukset ovat korkeat suhteessa odotettavaan puuntuotokseen. Poimintahakkuin toteutettava jatkuva kasvatus soveltuu erityisesti pohjoissuomalaisten mäntyvaltaisten kankaiden ja turvemaiden kasvatusmenetelmäksi. Norokorpi, Y. &amp; Lähde, E. 2013. Jatkuvaa kasvatusta pohjoisen männiköihin. Teoksessa: Lähde, E. &amp; Pukkala, T. (toim.) Alikasvoksesta ylispuuksi. Joen Forest Program Consulting. Vastaavien turvemaa kohteiden soveltuvuus on arvioitava tarkemmin, eli huomioiden jäljelle jäävän puuston haihdutuspotentiaali ja mahdollinen ojien kunnostustarve, taimettuneisuus ja vesakoituminen. Viljavilla kasvupaikoilla männyn taimettuminen on yleensä heikkoa poimintahakkuun jälkeen. Jos alikasvokseksi on syntynyt kuusta, poimintahakkuulla voidaan edistää sen kehitystä. Lopputuloksena on tällöin kuusivaltainen metsä. Ylispuustoinen männikkö. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Mäntyvaltaisen metsän jatkuva kasvatus

Ylispuukasvatus sopii useimmille männyn kasvupaikoille lukuun ottamatta karuimpia kohteita. Ojitetuille mäntyvaltaisille puolukka- ja varputurvekankaille ylispuukasvatusta ei suositella ilman ojien kunnostusta.
Mäntyvaltaisilla turvemailla jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä ylispuukasvatus voidaan toteuttaa myös yhdistämällä siemenpuuhakkuu pienaukko- tai kaistalehakkuun kanssa, jotta puuston haihdutuksen korkea taso ja peitteisyys säilyvät. Puolukkaturvekankailla, joissa ei ole kuusialikasvosta ja puusto on suhteellisen tasarakenteinen männikkö tai hieskoivu–mäntysekapuusto, siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voidaan tehdä kaistale- tai pienaukkohakkuuna kahdessa tai useammassa vaiheessa.
Turvemaalla taimettuminen voi olla epätasaista raakahumuksen, metsäsammalpintojen ja varvikon vuoksi. Raakahumuksen ja sammalpintojen kevyt rikkominen maanmuokkauksella voi edistää taimettumista.

Männiköissä voidaan käyttää myös pienaukkohakkuuta. Se on kuitenkin suunnittelun ja toteutuksen kannalta monimutkaisempaa kuin ylispuukasvatus, koska taimille otollisten valo-olosuhteiden luominen on vaikeampaa. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi suositaan sekapuustoisuutta, kun siihen on luontaiset edellytykset. Karuilla kasvupaikoilla männikkö on usein rakenteeltaan jo valmiiksi eri-ikäistä, ryhmittäistä ja harvaa, mikä mahdollistaa eri-ikäiskasvatuksen poimintahakkuin. Poimintahakkuussa jätetään siemenpuiden lisäksi hyvälaatuisia ja elpymiskykyisiä pienempiä puita kasvatettavaksi tukkipuiksi. Näin syntyy vaihtelevarakenteinen puusto, jonka ylispuuston tiheyttä voidaan säädellä.
Jatkuva kasvatus on erityisen varteenotettava vaihtoehto silloin, kun kasvupaikan puuntuotoskyky on vaatimaton ja uudistamisen ja hoidon kustannukset ovat korkeat suhteessa odotettavaan puuntuotokseen. Poimintahakkuin toteutettava jatkuva kasvatus soveltuu erityisesti pohjoissuomalaisten mäntyvaltaisten kankaiden ja turvemaiden kasvatusmenetelmäksi. Vastaavien turvemaa kohteiden soveltuvuus on arvioitava tarkemmin, eli huomioiden jäljelle jäävän puuston haihdutuspotentiaali ja mahdollinen ojien kunnostustarve, taimettuneisuus ja vesakoituminen.
Viljavilla kasvupaikoilla männyn taimettuminen on yleensä heikkoa poimintahakkuun jälkeen. Jos alikasvokseksi on syntynyt kuusta, poimintahakkuulla voidaan edistää sen kehitystä. Lopputuloksena on tällöin kuusivaltainen metsä.

# Mäntyvaltaisen metsän jatkuva kasvatus

### Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen pääpuulajin (mänty) mukaan.

##  [Kontinuerlig beståndsvård på olika ståndorter](/sv/node/853)

Table
| Ståndort | Behandlingsmetod | Förklaring |
| --- | --- | --- |
| Frisk mo | Stegvis avveckling av överståndare | Vid avverkning i fröträdsställning kvarlämnas 50-150 träd/ha. Markberedning skapar bättre förutsättningar för plantsättning. Granunderväxt utnyttjas till fullo. På bördigare ståndorter blir tidigare talldominerade bestånd med tiden naturligt grandominerade.  ---Större träd avlägsnas inte på en gång, utan de gallras i flera omgångar. En del fröträd sparas ända till omloppstidens slut då man gör en avverkning i fröträdsställning eller i skärmställning.   ---Alternativ:  ---1) Man kan behandla beståndet med plantskogsvård och gallringar på samma sätt som vid beståndsvård trädskiktsvis, så att det unga beståndet får en jämn struktur. Gallra efterhand ut överståndarna, men spara en del av dem för att hålla marken trädbeklädd och för att producera grovt kvalitetsvirke.   ---2) Som föregående, men med sikte på en ojämn struktur med tanke på landskapsbilden eller biologisk mångfald. Spara ett större antal överståndare. Plantorna kommer då att bli av olika storlek och att stå mer i grupper. Bevara den ojämna strukturen när du röjer plantskogen. När man uppnått en ojämn struktur kan man börja göra avverkningar med karaktär av plockhuggning. |
| Torr mo | Stegvis avveckling av överståndare (plockhuggning) | Stegvis avveckling av överståndare kan tillämpas på samma sätt som beskrivs för frisk mo.  ---I norra Finland har tallbestånd på karga ståndorter av naturen en ojämn struktur och plockhuggning ären lämplig behandlingsmetod.  ---Brist på vatten och näring begränsar granens möjligheter att växa till stockträd. Man kan från fall till fall överväga att utveckla också grandominerade bestånd till exempel av landskapsskäl. |
| Karg mo | Stegvis avveckling av överståndare (plockhuggning) | Stegvis avveckling av överståndare kan tillämpas på samma sätt som beskrivs för frisk mo.  ---I norra Finland har tallbestånd på karga ståndorter av naturen en ojämn struktur och plockhuggning är en lämplig behandlingsmetod. |
| Blåbärstorvmo  ---Odikade kärr** | Plockhuggning och luckhuggning | Tallbestånd på blåbärstorvmo utvecklas ofta naturligt till grandominerade bestånd.  ---Granunderväxten kan utvecklas så att man får en varierande åldersstruktur genom att i början lämna kvar en del av tallarna i huvudskiktet. Skapa sedan plats för granunderväxten genom att plockhugga och luckhugga.  ---Rikligt gräsuppslag blir vanligen inte ett problem om luckornas diameter är mindre än 30 m. Man  får räkna med ett uppslag av glasbjörksly förutom i de allra minsta luckorna.  ---Askgödsling kan vara motiverad. För mer detaljer, se: Rekommendationer för skogsvård: Gödsling av torvmark https://metsanhoidonsuositukset.fi/sv/atgarder/godsling |
| Lingontorvmo | Beroende på beståndet:   ---Plockhuggning och luckhuggning  ---Stegvis avveckling av överståndare | 1) Där det redan finns gran med varierande åldersstruktur i beståndet: Friställ granunderväxten med plockhuggning och luckhuggning. Lämna kvar så mycket som möjligt av de mest produktiva tallöverståndarna, med andra ord medhärskande träd och behärskade träd.  ---2) Där det finns ett plantuppslag av tall: Använd dig av stegvis avveckling av överståndare på samma sätt som på friska moar. Vattenhushållningen kan då behöva regleras genom iståndsättningsdikning eller så att avverkningen utförs som teg- eller luckhuggning.  ---3) Där det finns inslag av glasbjörk och granunderväxt som kommit efter dikningen: Skapa plats för granunderväxten att utvecklas genom att plockhugga och luckhugga. Lämna kvar en del överståndare och utveckla beståndet så det får en varierande åldersstruktur.  ---4) Ett tätt bestånd av ung glasbjörk kan förhindra naturlig förnyelse av tall och kan därför kräva två slyröjningar för att etableringen av tallbeståndet ska lyckas. Röjningen skapar luckor som gör att plantsättningen kan fortgå en längre tid.  ---Askgödsling kan vara motiverad.  ---https://metsanhoidonsuositukset.fi/sv/atgarder/godsling |
| Ristorvmo | Stegvis avveckling av överståndare  ---Plock- och luckhuggning | Om virkesutfallet är så stort att drivningen blir lönsam går det att kombinera teg- och luckhuggning eller en kombination av dem med stegvis avveckling av överståndare.  ---Det är då bra att begränsa bredden på tegarna och diametern på luckorna så att vattennivån på de öppna ytorna inte stiger för högt (tegarna mindre än 20 m breda).  ---Om det finns rikligt med markväxtlighet och ett tjockt lager mår kan det vara motiverat med en lätt markberedning för att den naturliga förnyelsen ska lyckas. |
Kontinuerlig beståndsvård enligt ståndort och objektets nuvarande trädslag (tall).

Mänty tarvitsee menestyäkseen ja taimettuakseen valoa ja kasvutilaa. Männyn ylispuukasvatus ja sen toteuttamiseksi tehtävät siemenpuu-, kaistale- ja poimintahakkuut luovat edellytykset taimiaineksen synnylle ja taimien kasvulle valtaosalla männyn kasvupaikoista.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Riistan huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuuharvennuksesta sopiminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Säästöpuut

Jatkuva kasvatus - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Arvokasvu

Metsien kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

Avohakkuu

Vedenpalautus suolle - Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistuskypsyyden määrittäminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Mäntyvaltaisen metsän jatkuva kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko