Monipuolinen puusto avainasemassa Aiemmissa hakkuissa jätetyt säästöpuut, ylispuut sekä kolopuut ja lahopuut säästetään harvennushakkuussa. Kuolevia havupuita ja tuulenkaatoja voidaan jättää metsään siinä määrin, ettei niistä aiheudu vaaraa ympäröivän metsän terveydelle. Kuolleiden pystypuiden kaatamista ja maapuiden yli ajamista tulee välttää. Harvennuksessa pyritään sekametsärakenteen säilyttämiseen tai kehittämiseen. Riistan kannalta tärkeän vähemmistöpuulajin osuus tulisi olla 20–30 prosenttia. Myös havupuut ovat riistalle tärkeitä, joten kuusi on tärkeä männikössä ja mänty kuusikossa. Harvennuksessa lisätään kasvutilaa erityisesti riistan ja luonnonhoidon kannalta arvokkaille puille, kuten jaloille lehtipuille, haavoille, raidoille ja muille pajuille, koivuille, leppäryhmille, metson hakomismännyille ja alikasvoskuusille. Erityisesti vaihettumisvyöhykkeet erilaisilla reuna-alueilla ja notkelmat ovat oivallisia paikkoja lehtipuuston säästämiseen. On suositeltavaa tehdä lisää kasvutilaa luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puuyksilöille kuten jalopuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille.&nbsp;Vaihettumisvyöhykkeet erilaisilla reuna-alueilla ja notkelmat ovat lehtipuuston säästämiseen oivallisia paikkoja. Lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa on suositeltavaa välttää harvennuksia lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, korvissa ja rantametsissä. Purojen ja norojen ylitykset on suositeltavaa minimoida ja tehdä mahdollisimman kantavista kohdista. Pienvesien ja vesistöjen suojavyöhykkeiden sekä vaihettumisvyöhykkeiden puustoa on suositeltavaa käsitellä normaalia kevyemmin. Riittävistä vesistön suojavyöhykkeistä tulee huolehtia myös harvennushakkuissa. Seuraavat harvennukset voidaan toteuttaa samoilla periaatteilla ja tehdä uudistushakkuu normaalisti puuston saavutettua uudistamiskypsyyden. Menettely voi myös toimia siirtymävaiheena kohti eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatusta.

# Myöhempi harvennus - Luonto

## Monipuolinen puusto avainasemassa

Aiemmissa hakkuissa jätetyt säästöpuut, ylispuut sekä kolopuut ja lahopuut säästetään harvennushakkuussa. Kuolevia havupuita ja tuulenkaatoja voidaan jättää metsään siinä määrin, ettei niistä aiheudu vaaraa ympäröivän metsän terveydelle. Kuolleiden pystypuiden kaatamista ja maapuiden yli ajamista tulee välttää.
Harvennuksessa pyritään sekametsärakenteen säilyttämiseen tai kehittämiseen. Riistan kannalta tärkeän vähemmistöpuulajin osuus tulisi olla 20–30 prosenttia. Myös havupuut ovat riistalle tärkeitä, joten kuusi on tärkeä männikössä ja mänty kuusikossa. Harvennuksessa lisätään kasvutilaa erityisesti riistan ja luonnonhoidon kannalta arvokkaille puille, kuten jaloille lehtipuille, haavoille, raidoille ja muille pajuille, koivuille, leppäryhmille, metson hakomismännyille ja alikasvoskuusille. Erityisesti vaihettumisvyöhykkeet erilaisilla reuna-alueilla ja notkelmat ovat oivallisia paikkoja lehtipuuston säästämiseen.
On suositeltavaa tehdä lisää kasvutilaa luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puuyksilöille kuten jalopuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille. Vaihettumisvyöhykkeet erilaisilla reuna-alueilla ja notkelmat ovat lehtipuuston säästämiseen oivallisia paikkoja.

Lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa on suositeltavaa välttää harvennuksia lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, korvissa ja rantametsissä.
Purojen ja norojen ylitykset on suositeltavaa minimoida ja tehdä mahdollisimman kantavista kohdista. Pienvesien ja vesistöjen suojavyöhykkeiden sekä vaihettumisvyöhykkeiden puustoa on suositeltavaa käsitellä normaalia kevyemmin. Riittävistä vesistön suojavyöhykkeistä tulee huolehtia myös harvennushakkuissa.
Seuraavat harvennukset voidaan toteuttaa samoilla periaatteilla ja tehdä uudistushakkuu normaalisti puuston saavutettua uudistamiskypsyyden. Menettely voi myös toimia siirtymävaiheena kohti eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatusta.

Luonnon- ja riistanhoitoa voi edistää harvennuksissa jättämällä säästöpuiden lisäksi riistatiheikköjä, tuottamalla lahopuuta tekopökkelöillä, huolehtimalla varvustosta sekä ylläpitämällä normaalia suurempaa lehtipuuosuutta.
Harvennushakkuut edistävät kanalintujen viihtyvyyttä ja menestymistä, kun hakkuiden seurauksena puiden latvukset ja varvusto elpyvät, muu aluskasvillisuus runsastuu ja marjasadot paranevat. Ajallaan tehdyt kasvatushakkuut luovat metsään metson vaatimaa puuston väljyyttä ja metsäkanalinnuille avoimia lentolinjoja.

Myöhempi harvennus

Luonnon- ja riistanhoitoa voi edistää harvennuksissa jättämällä säästöpuiden lisäksi riistatiheikköjä, tuottamalla lahopuuta tekopökkelöillä, huolehtimalla varvustosta sekä ylläpitämällä normaalia suurempaa lehtipuuosuutta.Harvennushakkuut edistävät kanalintujen viihtyvyyttä ja menestymistä, kun hakkuiden seurauksena puiden latvukset ja varvusto elpyvät, muu aluskasvillisuus runsastuu ja marjasadot paranevat. Ajallaan tehdyt kasvatushakkuut luovat metsään metson vaatimaa puuston väljyyttä ja metsäkanalinnuille avoimia lentolinjoja. 

Myöhempi harvennus - Luonto

Harvennuksella vaihtelevuutta maisemaan Maiseman avaamista edellyttävä harvennus voidaan tehdä normaalia voimakkaampana kuitenkin ottaen huomioon tuuli- ja lumituhoriskit. Harvennus lisää näkyvyyttä etenkin nuorissa ja tiheissä metsissä. Hakkuutähteitä korjaamalla voidaan parantaa metsän kulkukelpoisuutta. Harvennuksen seurauksena lisääntyvä valon määrä parantaa kenttäkerroksen kasvillisuuden kasvuedellytyksiä. Metsikköön voidaan luoda vaihtelua harvennusvoimakkuutta säätelemällä sekä jättämällä pieniä alueita käsittelemättä. Maisemanhoidollisia tavoitteita voidaan edistää myös suosimalla sekametsärakennetta ja säästämällä hallitusti alikasvosta. Maisemallisesti merkittäviä puuyksilöitä, etenkin kulkureittien varsilla ja avoimien alojen reunoilla, voidaan tuoda esille harventamalla puustoa niiden ympäriltä. Taajamien virkistysmetsissä on usein perusteltua pyrkiä säilyttämään mahdollisimman tiheitä näkymäsuojia esimerkiksi liikenneväylien, asutuksen ja ulkoilureittien välissä.

# Myöhempi harvennus - Virkistys

## Harvennuksella vaihtelevuutta maisemaan

Maiseman avaamista edellyttävä harvennus voidaan tehdä normaalia voimakkaampana kuitenkin ottaen huomioon tuuli- ja lumituhoriskit. Harvennus lisää näkyvyyttä etenkin nuorissa ja tiheissä metsissä. Hakkuutähteitä korjaamalla voidaan parantaa metsän kulkukelpoisuutta. Harvennuksen seurauksena lisääntyvä valon määrä parantaa kenttäkerroksen kasvillisuuden kasvuedellytyksiä.
Metsikköön voidaan luoda vaihtelua harvennusvoimakkuutta säätelemällä sekä jättämällä pieniä alueita käsittelemättä. Maisemanhoidollisia tavoitteita voidaan edistää myös suosimalla sekametsärakennetta ja säästämällä hallitusti alikasvosta. Maisemallisesti merkittäviä puuyksilöitä, etenkin kulkureittien varsilla ja avoimien alojen reunoilla, voidaan tuoda esille harventamalla puustoa niiden ympäriltä. Taajamien virkistysmetsissä on usein perusteltua pyrkiä säilyttämään mahdollisimman tiheitä näkymäsuojia esimerkiksi liikenneväylien, asutuksen ja ulkoilureittien välissä.

Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa. Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin.

Metsämaiseman hoito

Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa. Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin. 

Myöhempi harvennus - Virkistys

Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa Sekametsän kasvatuksella tavoiteltavat hyödyt ja metsikön ominaisuudet määrittävät, millaista sekametsää kannattaa tavoitella. Tärkeimmät päätökset tehdään metsän uudistamis- ja taimikonhoitovaiheessa. Myös harvennuksissa vaikutetaan metsän puulajisuhteisiin. Taloudellisesta näkökulmasta on perusteltua suosia hyvälaatuista mäntyä, kuusta ja rauduskoivua, joilla on edellytykset kehittyä tukkipuiksi. Luontoarvoja painottaessa suositaan sekapuuna monimuotoisuudelle tärkeitä puita kuten haapoja ja raitoja. Sekametsät syntyvät luonnontaimia hyödyntämällä ja sekaviljelyn keinoin Sekametsän perustamiseen on kolme vaihtoehtoista ketjua. Haluttujen puulajien luontaista syntymistä voidaan edistää:- varmistamalla, että näitä puulajeja on ympäröivissä reunametsissä tuottamassa siementä- ajoittamalla uudistamistoimet ennustettuihin hyviin siemenvuosiin&nbsp;- laadukkaalla maanmuokkauksellaHaluttujen puulajien luontaista syntymistä ja kehitystä heikentää:- uudistusalan heinittyminen- vesovien hieskoivujen, haapojen tai leppien aiheuttama kilpailu- huonot siemenvuodet- riittämätön maanmuokkaus- siementen itämistä haittaavat kuivuusjaksot- hienojakoisilla mailla siemenet itäminen on heikkoa Pohjois-Suomen erityispiirteiden huomioiminen sekametsien kasvatuksessa Pohjois-Suomessa sekametsien kasvatusta rajoittavat kasvuolot, jotka ovat esimerkiksi jaloille lehtipuille liian karuja, sekä jalostetun taimiaineksen heikko saatavuus erityisesti rauduskoivun osalta. Pohjoisessa mahdollisia sekametsien kasvatusketjuja ovat mänty-kuusi sekä mänty-hieskoivu tai kuusi-hieskoivu.

# Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

## Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa

**Sekametsät syntyvät luonnontaimia hyödyntämällä ja sekaviljelyn keinoin**

Sekametsän kasvatuksella tavoiteltavat hyödyt ja metsikön ominaisuudet määrittävät, millaista sekametsää kannattaa tavoitella. Tärkeimmät päätökset tehdään metsän uudistamis- ja taimikonhoitovaiheessa. Myös harvennuksissa vaikutetaan metsän puulajisuhteisiin.
Taloudellisesta näkökulmasta on perusteltua suosia hyvälaatuista mäntyä, kuusta ja rauduskoivua, joilla on edellytykset kehittyä tukkipuiksi. Luontoarvoja painottaessa suositaan sekapuuna monimuotoisuudelle tärkeitä puita kuten haapoja ja raitoja.

# Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

## Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa

##  [Päävaihtoehdot sekametsän perustamiseen metsänuudistamisessa ](/fi/node/3256)

Table
| Yhden puulajin viljely ja luonnontaimien hyödyntäminen  | •    laadukas maanmuokkaus auttaa viljelyn onnistumisessa ja edistää luontaista taimettumista•    joko valitun puulajin riittävän harva istutustiheys tai pienalojen istuttamatta jättäminen jättää tilaa luonnontaimille•    luontaista uudistamista hyödynnetään erityisesti niissä kohdin, joissa viljely on hankalaa tai jotka muutoin taimettuvat herkästi |
| Sekaviljely ja luonnontaimien hyödyntäminen | •    laadukas maanmuokkaus auttaa viljelyn onnistumisessa ja edistää luontaista taimettumista•    varmistetaan metsikön puulajisuhteita sekä eri puulajien sijoittumista uudistusalan sisällä•    istutetaan ja/tai kylvetään valittuja puulajeja samanaikaisesti. Sekaviljelyn voi tehdä tasaisena koko kuviolle tai kasvupaikan ominaisuuksien vaihtelun mukaan ryhmittäisenä, jolloin kuviolle muodostuu eri puulajien ryhmiä |
| Pelkkä luontainen uudistaminen | •    laadukas maanmuokkaus edistää luontaista taimettumista•    puulajit sekä taimien määrä määräytyy ympäröivän puuston ja niiden siemensatojen runsauksien mukaan |

**Haluttujen puulajien luontaista syntymistä voidaan edistää:**- varmistamalla, että näitä puulajeja on ympäröivissä reunametsissä tuottamassa siementä- ajoittamalla uudistamistoimet ennustettuihin hyviin siemenvuosiin - laadukkaalla maanmuokkauksella**Haluttujen puulajien luontaista syntymistä ja kehitystä heikentää:**- uudistusalan heinittyminen- vesovien hieskoivujen, haapojen tai leppien aiheuttama kilpailu- huonot siemenvuodet- riittämätön maanmuokkaus- siementen itämistä haittaavat kuivuusjaksot- hienojakoisilla mailla siemenet itäminen on heikkoa

# Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

## Pohjois-Suomen erityispiirteiden huomioiminen sekametsien kasvatuksessa

Pohjois-Suomessa sekametsien kasvatusta rajoittavat kasvuolot, jotka ovat esimerkiksi jaloille lehtipuille liian karuja, sekä jalostetun taimiaineksen heikko saatavuus erityisesti rauduskoivun osalta. Pohjoisessa mahdollisia sekametsien kasvatusketjuja ovat mänty-kuusi sekä mänty-hieskoivu tai kuusi-hieskoivu.

Sekametsien tavoitteelliseen perustamiseen ja kasvatukseen on eri vaihtoehtoja. Oleellista on määrittää, mitä sekapuustoisuudella tavoitellaan.

Sekametsän kasvatus

Sekametsien tavoitteelliseen perustamiseen ja kasvatukseen on eri vaihtoehtoja. Oleellista on määrittää, mitä sekapuustoisuudella tavoitellaan. 

Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

Luonnonhoidolliset hakkuut Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua. Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa

# Luonnonhoidollisten hakkuiden toteutus luontokohteilla

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Kallioelinympäristöt

Lehdot

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

Paahdeympäristöt

Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt

Puustoiset perinneympäristöt

Suoelinympäristöt

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja. Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia. 

Luonnonhoidollisten hakkuiden toteutus luontokohteilla

Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen. Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön. Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan. Hakamaat Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä. Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja. Hakamaat ovat tavallisesti vähäpuustoisia, lehtipuuvaltaisia ja melko avoimia ympäristöjä. Ne vaihettuvat usein toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Kuva: © Sara Turunen. Metsälaitumet Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta. Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa. Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia alueita, joilla karjan laidunnuksen jäljet erottuvat kasvillisuudessa. Puusto on kooltaan, iältään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää vaihtelevampaa. Kuva: © Airi Matila. Lehdesniityt Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes. Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin. Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Marko Svensberg. Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille. Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko. Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua. Puustoinen perinneympäristö. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten.

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

Luontotyyppi on rajattavissa oleva maa- tai vesialue, jolla on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Ympäristötekijöitä ovat maaperä, ilmasto-olosuhteet sekä pinnanmuodot ja vesitalous. Eliöstön ominaisuuksia ovat eliöyhteisön lajikoostumus ja rakenne. Metsäisiä luontotyyppejä ovat esimerkiksi erilaiset lehdot tai kangasmetsät.

Luonnon monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Luontotyyppien suojelulla turvataan parhaiten luonnon alueellista vaihtelua, luontokohteiden kytkeytymistä toisiinsa ja luonnon kestävyyttä muuttuvissa oloissa.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen

Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen.
Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.
Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Hakamaat

Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä.
Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Metsälaitumet

Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta.
Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Lehdesniityt

Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes.
Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin.
Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke

Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle

Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille.
Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko.
Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.Kiinnitä maastossa liikkuessasi huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.

Suositukset **puustoisten perinneympäristöjen** huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Puustoisia perinneympäristöjä on jäljellä niin vähän, että kaikilla kohteilla tulisi pyrkiä säilyttämään niiden monimuotoisuudelle merkittävät ominaispiirteet, kuten vanhat järeät puut, järeä lahopuu ja niittylaikut.
- Hoidon tavoitteena on vaalia monipuolista lajistoa sekä karjan luomaa maisemaa. Lisäksi tavoitteena on palauttaa ja säilyttää pala perinteikästä maaseutua.
- Puustoisen perinneympäristön kunnostus ja hoito kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen. Umpeenkasvaneen kohteen kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa sekä poistetaan puita.
- Kaikki puuston käsittely suositellaan tehtäväksi pienimuotoisin poimintahakkuin ja vältetään tasavälein harventamista.
- Hoidossa pyritään rakenteeltaan vaihtelevaan metsään, jossa on useita puulajeja. Lehtipuiden suosiminen on suositeltavaa etenkin hakamailla. Kuusia vähennetään sekä hakamailta että lehdesniityiltä.
- Kohteilla säästetään monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet, etenkin vanhat elävät puut sekä lahovikaiset ja kuolleet lehti- ja havupuut.
- Kaikki hakkuutähteet kuljetetaan pois tai kerätään ja hävitetään polttamalla lähiympäristössä.
- Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan voidaan hoitaa niittämällä.
- Hakamaita voi hoitaa jatkuvilla raivauksilla, vaikka laidunnus alueella ei olisikaan mahdollista.
**Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen** käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:

- Korosta vaihettumisvyöhykkeen hoidossa puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
- Suosi pellon reunalla matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeää on suosia marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta.
- Harvenna pellon reunapuustoa voimakkaasti ja poista peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita.
- Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.
- Ylläpidä riistan suojapaikkoja säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta.
- Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.

Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

Hakamaita ja metsälaitumia on mahdollista kunnostaa luonnonsuojelulain tuella. Tuki myönnetään peruskunnostuksiin, esimerkiksi laitumen aitaamiseen, puuston raivauksiin, tai vaikkapa kedon tai ruovikon niittoon. Tuen tavoitteena on palauttaa hoitoon arvokkaat perinneympäristöt ja laajentaa niiden pinta-alaa.
Puustoiset perinneympäristöt eivät sisälly [metsälain 10 §](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863) mukaisiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin.

[Luonnonsuojelulain 64 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907) suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt, jotka ovat harvapuustoisia niittyjä, joilta on korjattu heinän lisäksi lehtikerppuja, ja joille ominaisia ovat iäkkäät lehdestetyt tai vesotut puut, joita on vähintään viisi puuta hehtaarilla. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun ympäristöviranomaisen tekemä suojelupäätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt

## PEFC™-sertifiointi

PEFC:n kriteerit edellyttävät, että valtakunnallisessa perinnebiotooppien inventoinnissa tunnistettuja valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja, joista tieto on annettu maanomistajalle, ei metsitetä eikä niille perusteta puuviljelmiä.

# Puustoiset perinneympäristöt

## FSC®-sertifiointi

FSC edellyttää rajaamaan erityiskohteita, joilla on erityistä merkitystä metsäekosysteemin monimuotoisuuden tai metsien rakenteen monipuolistamisen kannalta tilanteissa, joissa suojellun metsämaan pinta-ala on alle 10 %. Erityiskohteiksi voidaan rajata metsäniityt, hakamaat ja muut metsäiset perinneympäristöt, joilla on elinympäristön ominaispiirteiden säilyttämiseen tähtäävä hoitotavoite.

# Puustoiset perinneympäristöt

## METSO-kohteiksi sopivat puustoiset perinneympäristöt

- METSO-kohteeksi soveltuvat kaikki puustoiset perinneympäristöt.
- Erityisesti esimerkiksi lajistoltaan monipuoliset hakamaat ja metsälaitumet sekä erilaisten perinneympäristöjen muodostamat aluekokonaisuudet.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat puustoiset perinneympäristöt

- Puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan umpeenkasvaneet ja muuttuneet entiset perinneympäristöt.

Mahdollisimman laajat, lajistoltaan monipuoliset kohteet ovat puustoisissa perinnebiotoopeissa arvokkaimpia, mutta myös pienialaiset kohteet voivat olla lajistoltaan monimuotoisia. Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuusarvojen turvaaminen edellyttää suunnitelmallista ja pitkäjänteistä luonnonhoitoa, johon kuuluu oleellisesti kohteiden laidunnus tai niitto. METSO-ohjelmassa voidaan edistää myös sellaisten puustoisten perinneympäristöjen kunnostusta ja hoitoa, jotka eivät ole maatalouden tukijärjestelmien piirissä.

Puustoisia perinneympäristöjä ovat hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt. Kohteiden väheneminen on heikentänyt niistä riippuvaisten uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää niiden tunnistamista ja rajaamista sekä niille luonteenomaisten piirteiden huomioon ottamista metsänkäsittelyssä.

Haavat pois ajoissa Haapoja voidaan poistaa jo uudistushakkuuta edeltävissä harvennuksissa. Vaihtoehtoisesti ne voidaan torjua kemiallisesti tai kaulata huolellisesti jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta, jolloin haavat kuolevat sulkeutuneen metsän varjoisissa olosuhteissa. Tämä estää tehokkaasti juurivesojen syntyä. Puuntuotantoa painottava metsänomistaja voi vähentää haapojen määrää myös kuusivaltaisissa metsissä, jos haapoja on runsaasti. Järeät haavat ovat säästöpuina arvokkaita, joten kuusikoissa suositeltavin vaihtoehto on niiden säästäminen. Haapojen kaulaus. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Haapavesakon ennakkotorjunta männikössä

## Haavat pois ajoissa

Haapoja voidaan poistaa jo uudistushakkuuta edeltävissä harvennuksissa. Vaihtoehtoisesti ne voidaan torjua kemiallisesti tai kaulata huolellisesti jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta, jolloin haavat kuolevat sulkeutuneen metsän varjoisissa olosuhteissa. Tämä estää tehokkaasti juurivesojen syntyä.
Puuntuotantoa painottava metsänomistaja voi vähentää haapojen määrää myös kuusivaltaisissa metsissä, jos haapoja on runsaasti. Järeät haavat ovat säästöpuina arvokkaita, joten kuusikoissa suositeltavin vaihtoehto on niiden säästäminen.

Haapa toimii männynversoruosteen väli-isäntänä ja vesoo voimakkaasti kaatamisen jälkeen tai vaurion saatuaan. Männynversoruosteen vuoksi metsänomistajan on syytä harkita niiden poistamista männylle uudistettavista metsistä, mutta erityisen suuret haavat on aina syytä säästää.

Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta

Haapavesakon ennakkotorjunta männikössä

Text Metsän pisimmät ja vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvat puut muodostavat valtapuuston. Valtapuut hallitsevat maisemaa ja niiden kasvuolosuhteet ovat olleet paremmat muuhun puustoon nähden. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot. Kuva: © Juha Varhi.

Vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvia puita kutsutaan valtapuiksi.

Metsän pisimmät ja vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvat puut muodostavat valtapuuston. Valtapuut hallitsevat maisemaa ja niiden kasvuolosuhteet ovat olleet paremmat muuhun puustoon nähden.

Valtapuut

Ojien suositussyvyydet Taulukot artikkelissa: Ojien kunnostus, Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa Haihduttavan puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus Taulukot artikkeleissa: Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa, Vesitalouden huomiointi ojitettujen suometsien jatkuvassa kasvatuksessa

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

Keskeiset vesitalouteen ja ojien kunnostukseen liittyvät taulukot metsänhoidon suosituksissa:
- Ojien suositussyvyydet
- Puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Ojien suositussyvyydet

Taulukot artikkelissa:
- Ojien kunnostus, [Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-640)

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Ojien suositussyvyydet

### Ojien kunnostuksessa suositellaan käyttämään taulukon mukaisia kaivusyvyyksiä. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä poistamalla puusto 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä.

##  [Ojien suositussyvyydet ojien kunnostuksessa.](/fi/node/1284)

Table
| Turvekerroksen paksuus (cm) | Suositeltava ojasyvyys (cm) |
| --- | --- |
| Alle 30 | 50-60 |
| 30-80 | 60-80 |
| Yli 80 | 80-90 |

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Haihduttavan puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

Taulukot artikkeleissa:
- Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa, [Vesitalouden huomiointi ojitettujen suometsien jatkuvassa kasvatuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/metsan-uudistuminen-ja-kasvatus-jatkuvassa-kasvatuksessa/toteutus#section-1325)

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Haihduttavan puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

### Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30-40 cm).

##  [Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla](/fi/node/1264)

Table
|   | Etelä- ja Väli-Suomi | Pohjois-Suomi |
| --- | --- | --- |
| Mäntyvaltaiset metsiköt | 70 m3/ha | 100 m3/ha |
| Kuusi- tai koivuvaltaiset metsiköt1 | 60 m3/ha | 80 m3/ha |
Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät, ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi.
1 Kuusi ja koivu käyttävät enemmän vettä kuin mänty, mutta tutkimusnäyttö riittävästä puustosta on vähäisempää kuin männiköissä.

Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

Keskeiset vesitalouteen ja ojien kunnostukseen liittyvät taulukot metsänhoidon suosituksissa:Ojien suositussyvyydet Puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

Sekametsien jatkuvassa kasvatuksessa on tärkeää huomioida metsän valo-olosuhteet ja toteuttaa hakkuut siten, että myös lehtipuut saavat mahdollisuuden uudistua. Lehtipuut tarvitsevat paljon valoa, jolloin tiheämmässä metsässä voidaan tehdä pienaukkoja. Pienaukot voivat vaatia taimikonhoitoa, jos niille syntyy tiheikköjä. Kaksijaksoisessa koivu-kuusisekametsässä on mahdollisuus siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Ensimmäisessä harvennuksessa keskitytään suurimpien koivujen poistoon, jotta havupuille saadaan tilaa kehittyä. Seuraavissa yläharvennuksissa poistetaan myös havupuita varmistaen, ettei lehtipuuosuus laske alle tavoitellun kolmanneksen. Tavoiteltava lehtipuuosuus on noin kolmannes puuston pohjapinta-alasta. Viljavilla kasvupaikoilla kehittynyt koivikko antaa hyvän lähtökohdan lehtipuusekoituksen säilyttämiselle. Hakkuissa on syytä poistaa juurikääpäiset kuuset ja männyt sekä niiden naapuripuut, jotta lehtipuusto voi uudistua luontaisesti. Siementämiskelpoiset koivut kannattaa säästää hakkuissa ja rajoittaa niitä reunametsään.

Sekametsien jatkuvassa kasvatuksessa on tärkeää huomioida metsän valo-olosuhteet ja toteuttaa hakkuut siten, että myös lehtipuut saavat mahdollisuuden uudistua. Lehtipuut tarvitsevat paljon valoa, jolloin tiheämmässä metsässä voidaan tehdä pienaukkoja. Pienaukot voivat vaatia taimikonhoitoa, jos niille syntyy tiheikköjä.
Kaksijaksoisessa koivu-kuusisekametsässä on mahdollisuus siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Ensimmäisessä harvennuksessa keskitytään suurimpien koivujen poistoon, jotta havupuille saadaan tilaa kehittyä. Seuraavissa yläharvennuksissa poistetaan myös havupuita varmistaen, ettei lehtipuuosuus laske alle tavoitellun kolmanneksen.
Tavoiteltava lehtipuuosuus on noin kolmannes puuston pohjapinta-alasta. Viljavilla kasvupaikoilla kehittynyt koivikko antaa hyvän lähtökohdan lehtipuusekoituksen säilyttämiselle. Hakkuissa on syytä poistaa juurikääpäiset kuuset ja männyt sekä niiden naapuripuut, jotta lehtipuusto voi uudistua luontaisesti. Siementämiskelpoiset koivut kannattaa säästää hakkuissa ja rajoittaa niitä reunametsään.

Tutkimustietoa sekametsien jatkuvasta kasvatuksesta ei vielä ole. Tässä esitetyt ohjeet perustuvat asiantuntijoiden kokemuksiin.

Sekametsän jatkuva kasvatus

Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää Kantojen korjuu voidaan toteuttaa yhdessä hakkuutähteiden korjuun kanssa, joten korjuuta voidaan kutsua energiapuun korjuuksi. Kantojen korjuun edellytyksenä on yleensä ensin tehtävä hakkuutähteen korjuu. Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution energiapuukertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta. Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava puulaji. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla. Kantoja saadaan keskimäärin noin 55–65 kiintokuutiota hehtaarilta. Vaikutukset metsänuudistamiseen Kantojen korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia. Kannonnosto lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Haittana on, että runsas luonnontaimien määrä voi lisätä taimikon hoitotarvetta ja perkauskustannuksia. Kannonnostoaloilla metsänuudistaminen voi viivästyä puolesta vuodesta vuoteen kantojen noston ja palstakuivatuksen takia. Energiapuun korjuun ja metsänuudistamisen kokonaisuus suositellaan suunniteltavan huolella, jotta metsän uudistaminen ei viivästy.

# Uudistusalan kantojen korjuu - Talous

## Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää

Kantojen korjuu voidaan toteuttaa yhdessä hakkuutähteiden korjuun kanssa, joten korjuuta voidaan kutsua energiapuun korjuuksi. Kantojen korjuun edellytyksenä on yleensä ensin tehtävä hakkuutähteen korjuu.
Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution energiapuukertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta.
- Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava puulaji. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla.
- Kantoja saadaan keskimäärin noin 55–65 kiintokuutiota hehtaarilta.

# Uudistusalan kantojen korjuu - Talous

## Vaikutukset metsänuudistamiseen

Kantojen korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia.
Kannonnosto lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Haittana on, että runsas luonnontaimien määrä voi lisätä taimikon hoitotarvetta ja perkauskustannuksia.
Kannonnostoaloilla metsänuudistaminen voi viivästyä puolesta vuodesta vuoteen kantojen noston ja palstakuivatuksen takia. Energiapuun korjuun ja metsänuudistamisen kokonaisuus suositellaan suunniteltavan huolella, jotta metsän uudistaminen ei viivästy.

Kantojen korjuu uudistusaloilta tuo lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, energiapuukertymästä ja markkinatilanteesta.

Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Kantojen korjuu uudistusaloilta tuo lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, energiapuukertymästä ja markkinatilanteesta. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Myöhempi harvennus - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Myöhempi harvennus - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän kasvatuksen suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Luonnonhoidollisten hakkuiden toteutus luontokohteilla

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Puustoiset perinneympäristöt

Haapavesakon ennakkotorjunta männikössä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Valtapuut

Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

Sekametsän jatkuva kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan kantojen korjuu - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko