Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueellaWistbacka, R. 2023. Monitoring and conservation of endangered Siberian flying squirrel (Pteromys volans) populations : implications for sustainable forest management. Acta Univ. Oul. A 781.. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminenyksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminenpesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminenyksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.&nbsp;Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi.&nbsp;Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen. Liito-oravan elinympäristön rajaaminen Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.&nbsp;Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.&nbsp;Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.&nbsp;Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa. Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen ELY-keskukselle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan alueellisen ELY-keskuksen kirjaamoon. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan. Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.&nbsp;Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille. Metsäsertifiointien vaatimukset PEFCPEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista. FSCFSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi

Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueella. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on
- lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen
- yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen
- pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen
- yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.
Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Liito-oravan elinympäristön rajaaminen

- Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.
- Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.
- Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.
- Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.
- Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön

- Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.
- Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen ELY-keskukselle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.
- Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan alueellisen ELY-keskuksen kirjaamoon. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
- Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä

- Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.
- Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.
- Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.
- Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.
- Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**PEFC**PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista.
**FSC**FSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen [Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-liito-orava-talousmetsassa.pdf)

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.

Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

Metsittämisellä voidaan tavoitella erilaisia hyötyjä kuten puuntuotoksen ja hiilensidonnan kasvua. Metsityksellä on vaikutuksia myös alueen virkistyskäyttöön, maisemaan ja monimuotoisuuteen. Joutoalueiden metsitykseen on saatavissa tietyin edellytyksin valtion tukea. Tietoja tuesta saa Suomen metsäkeskuksesta. Metsitys sisältää metsänuudistamisen koko ketjun Metsitykseen kuuluvat kaikki metsänuudistamisen vaiheet sisältäen taimikon varhaishoidon. Yleensä kohteilla on kiinnitettävä erityistä huomiota pintakasvillisuuden torjuntaan, joka varmistaa taimien alkukehitystä. Monilla metsitysaloilla tarvitaan myös lannoitusta ravinnetasapainon palauttamiseksi. Maanmuokkaus ja istutus tehdään pääosin kuten tavanomaisessa metsänviljelyssä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen metsityksessä Metsitettäessä voidaan seuraavin keinoin vahvistaa metsien elinvoimaisuutta ja puuston tuhonkestävyyttä muuttuvassa ilmastossa. Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan. Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja siemen- ja taimialkuperiä. Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi. Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta. Myyrät viihtyvät heinittyvillä metsitysalueilla. Taimisuojat vähentävät myyrätuhoja lehtipuiden istutusaloilla. Kuva: © Pertti Harstela / Vastavalo.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.

Heinäntorjunnalla estetään heinien ja ruohojen aiheuttama taimien kehittymiselle haitallinen kilpailu. Heinäntorjunta tehdään tarvittaessa 1-2 vuotta uudistamisesta mekaanisesti tai kemiallisesti.

Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Jos pintakasvillisuuden kilpailu on kovaa, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu. Pintakasvillisuutta voi olla tarpeen poistaa taimen ympäriltä käsin tai kemiallisesti.
Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.

Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.

Metsänviljelyn onnistumisen edellytyksenä on käyttää kasvupaikalle sopivaa puulajia sekä alueelle sopivaa puu- ja taimimateriaalia. Lisäksi istutustiheys, istutuspaikan valinta ja taimien oikein tehty varastointi ovat onnistuneen istutuksen perusta.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan, mistä se on otettu. Pohjalle jää yksinkertainen humuskerros. Maata ei saisi liioin vyöryä muokkauspisteen ulkopuolelle. Kivennäismailla maata voi myös ottaa humuskerroksen alta ja pudottaa sen samaan kohtaan humuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.

Kääntömätästys sopii keskikarkeille kivennäismaille ja turvemaille. Se tuottaa laakeita ja hieman kuopan reunan yläpuolelle yltäviä kivennäismaa- tai turvepintoja. Vesitalouden on oltava kunnossa kohteilla, joissa käytetään kääntömätästystä.

Mätäs tehdään laikusta saatavasta maasta kääntämällä pintamaata niin, että mättään alle jää kaksinkertainen humuskerros ja sen päälle tulee 5–10 cm paksu kivennäismaakerros. Turvemailla mätäs tehdään vastaavasti kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm. Istutuksessa taimipaakun tulee ylettyä humukseen.

Laikkumätästys sopii keskikarkeille ja hienojakoisille kivennäismaille sekä ojitetuille turvemaille, joilla kuivatus on kunnossa. Jatkuvatoimisessa laikkumätästyksessä uudistusalan maanmuokkaus tapahtuu automaattisesti muokkauskoneen liikkuessa. Jatkuvatoiminen laikkumätästys on moninkertaisesti tuottavampaa verrattuna kaivinkoneella tehtyyn mätästykseen.

Laikutus on maanpintaa paljastava maanmuokkausmenetelmä. Kylvöä tai luontaista uudistamista varten tehdyssä laikutuksessa muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Istutusta varten tehdyssä ei pintaan saisi jäädä humusta.

Kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla kivennäismaa paljastetaan laikuittain poistamalla pääosa humuskerroksesta maan pinnalta. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Laikkuja tulee tehdä 4 000–5 000 kappaletta hehtaarille riittävän taimitiheyden saavuttamiseksi.
Istutuskohteilla laikutus sopii maanmuokkausmenetelmänä samoille kohteille kuin äestys. Kaivinkoneella tehtävä laikutus sopii äestystä paremmin kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville kohteille. Menetelmä ei sovi turvemaille muokattaessa istutusta varten.
Istutusta varten tehtävässä laikutuksessa humus poistetaan kivennäismaan pintaa myöten, niin että puhdas humuksesta vapaa kivennäismaa paljastuu. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Istutuskohta on keskellä laikkua. Laikkuja tehdään vähintään istutustiheyttä vastaava määrä.

Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Metsänlannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuntuotosta ja metsätalouden kannattavuutta.

Maanmuokkaus tehdään maanpintaa paljastavilla tai kohoumia muodostavilla menetelmillä. Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa uudistamisen laatua.
Maanmuokkaus vaikuttaa metsikön kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen ja sillä voidaan vaikuttaa koko uudistamisketjun kustannustehokkuuteen. Onnistuneen uudistamisen edellytyksenä on kasvupaikan ja uudistustavan perusteella valittu maanmuokkausmenetelmä. Maanmuokkaus parantaa taimien kilpailuasemaa muuhun kasvillisuuteen nähden ja suojaa niitä muun muassa tukkimiehentäituhoilta.

Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.

Mätästys on maanmuokkaustoimenpide. Mätästys voidaan toteuttaa kääntömätästyksenä, naveromätästyksenä, laikkumätästyksenä tai ojitusmätästyksenä.

Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.

Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Viljely on metsän uudistamista joko kylvämällä tai istuttamalla.

**Istutus** on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi.
**Kylvö** on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön.

Äestyksessä paljastetaan kevyesti kivennäismaata. Menetelmä sopii karkeille ja keskikarkeille maille eli vettä läpäiseville maille. Äestys ei sovi turvemaille.

Äestyksessä kylvöä tai luontaista uudistamista varten kivennäismaa paljastetaan, mutta muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Äesjälkeä tarvitaan 4 000–5 000 metriä hehtaarille, jotta syntyy riittävästi hyviä itämiskohtia.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

Metsittämisellä voidaan tavoitella erilaisia hyötyjä kuten puuntuotoksen ja hiilensidonnan kasvua. Metsityksellä on vaikutuksia myös alueen virkistyskäyttöön, maisemaan ja monimuotoisuuteen. Joutoalueiden metsitykseen on saatavissa tietyin edellytyksin valtion tukea. Tietoja tuesta saa [Suomen metsäkeskuksesta](https://www.metsakeskus.fi/fi/metsatalouden-tuet/metsitystuki).

# Metsitys

## Metsitys sisältää metsänuudistamisen koko ketjun

Metsitykseen kuuluvat kaikki metsänuudistamisen vaiheet sisältäen taimikon varhaishoidon. Yleensä kohteilla on kiinnitettävä erityistä huomiota pintakasvillisuuden torjuntaan, joka varmistaa taimien alkukehitystä. Monilla metsitysaloilla tarvitaan myös lannoitusta ravinnetasapainon palauttamiseksi. Maanmuokkaus ja istutus tehdään pääosin kuten tavanomaisessa metsänviljelyssä.

# Metsitys

## Ilmastonmuutokseen sopeutuminen metsityksessä

Metsitettäessä voidaan seuraavin keinoin vahvistaa metsien elinvoimaisuutta ja puuston tuhonkestävyyttä muuttuvassa ilmastossa.
- Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan.
- Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja siemen- ja taimialkuperiä.
- Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.
- Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.

# Metsitys

## Hyvä suunnittelu parantaa kannattavuutta

Entisen pellon metsitys on aina haastavaa. Helpointa se on tehdä heti peltoviljelyn loputtua. Haastavimpia metsityskohteita ovat pitkään viljelemättä olleet entiset pellot heinittymisen ja vesoittumisen vuoksi. Turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat taas useimmiten otollisia metsitykseen.
Metsittäminen ei ole ainespuunkasvatuksen näkökulmasta kovin kannattavaa yksityistaloudellisesti. Kuitenkin esimerkiksi lyhytkiertoinen hieskoivun kasvatus tai männyn viljely suonpohjilla on todettu kannattavaksi. Suonpohjien metsityksen taloustarkasteluja on tehty vain vähän.
Huolellinen kohdevalinta ja metsitysketjun suunnittelu vähentävät epäonnistumisen riskiä.

# Metsitys

## Ulkopuolisesta rahoituksesta apua

Metsitys on yleensä huomattavasti kalliimpaa kuin tavanomainen metsänuudistaminen. Puunmyyntituloja metsitetty alue tuottaa vasta vuosikymmenten kuluttua. Metsänomistajan kannalta metsityksen kannattavuus investointina on tämän vuoksi alhainen, jos metsitys toteutetaan kokonaan omalla rahoituksella.
Kannattavuutta parantavat mahdollinen valtion metsitystuki ja esimerkiksi kompensaatiopalveluihin liittyvät mahdolliset rahoitusmallit. Pitkällä tähtäimellä joutoalueiden hyötykäyttö metsätaloudessa saa aikaan myönteisiä talousvaikutuksia.

Joutoalueiden metsitykseen on mahdollista saada valtion tukea tietyin edellytyksin. Tarkemmat tukiehdot ilmenevät [Suomen metsäkeskuksen verkkosivulta](https://www.metsakeskus.fi/tuki-joutoalueiden-metsitykseen).

# Metsitys

## Tukea myös metsityksen vaihtoehdoille

Laidunnukseen perustuva perinnebiotooppien hoito voi toimia vaihtoehtona metsitykselle. Perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten alkuraivaukseen ja aitaamiseen sekä vuotuiseen laidunnukseen on saatavissa taloudellista tukea EU:n maataloustukirahastosta, EU:n maaseuturahastosta tai kansallisista varoista (lisätietoja [Ruokaviraston verkkosivulta](https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/tuet-ja-rahoitus/)). Uusi mahdollisuus on kansallinen rahoitus Helmi-elinympäristöohjelman kautta (lisätietoja [ympäristöministeriön verkkosivulta](https://ym.fi/fi/helmi)).

Onnistunut kohdevalinta on keskeinen tekijä metsityksen kannattavuudelle. Metsitettäviksi kohteiksi on syytä valita sellaisia, joissa hyvä metsitystulos voidaan saavuttaa kohtuullisin työmäärin ja kustannuksin. Metsitys edellyttää metsänomistajalta yleensä vähintään 10 vuoden sitoutumista säännöllisiin hoitotöihin, jotta kohteelle saadaan täystiheä taimikko. Alueelle voi löytyä myös metsitystä kannattavampia käyttötarkoituksia.

# Metsitys

## Erityishuomiota perinneympäristöihin

Suunniteltu metsityskohde voi olla arvokas perinneympäristö eli perinnebiotooppi. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaita perinneympäristöjä, kuten hakamaita, ketoja ja niittyjä, ei tule metsittää vaan hoitaa avoimina luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tietoa perinneympäristöistä saa ELY-keskuksista.

# Metsitys

## Entiset pellot voivat olla monimuotoisia

Pitkään käytöstä pois olleelle pellolle on voinut kehittyä avoimuutta vaativaa monimuotoista kasvillisuutta. Kohteilla saattaa esiintyä harvinaista tai jopa uhanalaista lajistoa. Tällaiset lajiesiintymät tai niiden läheisyydessä sijaitsevat alat olisi hyvä hoitaa avoimina metsityksen sijaan. Tietoa luontoarvoiltaan merkittävistä maatalousalueista alueen saa ELY-keskuksista.

# Metsitys

## Ennallistaminen tai kosteikon perustaminen vaihtoehtona

Entisten turvetuotantoalueiden ennallistamisella tai kosteikon perustamisella voidaan saada osassa kohteita parempia ilmasto- ja monimuotoisuushyötyjä kuin metsityksellä ja sen vaatimalla kuivatuksella. Märkyys ja paksu turvekerros heikentävät tai jopa estävät metsityksen onnistumisen. Mahdollisuus palauttaa suoluontoa ennallistamalla on arvokasta erityisesti eteläisessä Suomessa, jossa varsinkin luonnontilaiset viljavat suot ovat nykyisin harvinaisia.

# Metsitys

## Monimuotoisuus- tai riistapelto osana metsityskohdetta

Metsityksen sijaan voidaan perustaa monimuotoisuus- tai riistapelto, joka sopii esimerkiksi vaikeasti viljeltävälle peltolohkolle, eläinten suosimalle alueelle sekä kosteikon ja perinneympäristön läheisyyteen. Peltoon kylvetään riista-, pölyttäjä-, maisema-, niitty- tai peltolintukasveja. Lisää tietoa monimuotoisuuspelloista voit lukea Ruokaviraston sivuilta.

# Metsitys

## Puulajisekoitus ja erityiskohteiden rajaus lisää luonnon monimuotoisuutta

Yhden puulajin metsitysalueet ovat luonnon ja maiseman kannalta yksipuolisia. Sekapuustoisuuden tavoittelu monipuolistaa metsän rakennetta. Puulajisekoitus vaikuttaa myönteisesti maisemaankin.
Alueella voi esiintyä kohteita, joiden säilyttäminen tai korostaminen tukee monimuotoisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi kosteat painanteet ja niittylaikut. Myös yksittäiset isot kivet tai kiviröykkiöt monipuolistavat maisemaa ja voivat tarjota elinympäristöjä esimerkiksi matelijoille.

Metsityksen hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella voidaan välttää metsityksen haitallisia luontovaikutuksia ja luoda edellytyksiä monimuotoisen metsän kehittymiselle. Ennen päätöstä metsittämisestä on syytä selvittää alueen vaihtoehtoisia maankäyttömuotoja monimuotoisuuden, vesistöjen ja ilmaston kannalta.

# Metsitys

## Maisema-arvot punnittava metsityksessä

Metsityksen vaikutukset maisemaan korostuvat asutuksen, teiden ja vesistöjen läheisyydessä. Metsityksessä maisemaan voidaan vaikuttaa metsitysalueen rajaamisella, puiden viljelytavalla ja puulajien valinnalla.
Avoimet alueet ovat usein osa kulttuurimaisemaa. Vaarana on, että metsityksellä muutetaan avointa kulttuuri- ja maaseutumaisemaa haitallisesti. Metsitysalueen maisemallisesti jyrkkää reunaa voidaan pehmentää istuttamalla reunavyöhykkeelle lehtipuuvaltainen puusto. Pensaiden säästäminen esimerkiksi metsitysalueiden reunavyöhykkeillä luo vaihtelua maisemaan ja on eduksi myös riistalajeille ja pellonreunojen lintulajeille.
Puiden sijoittelulla on merkitystä maisemalle ja luonnolle. Taimien istuttaminen suoriin riveihin helpottaa taimien havaitsemista mahdollisen heinäntorjunnan yhteydessä, mutta suorat puurivit eivät vastaa luonnollisen näköistä metsämaisemaa. Turvetuotannosta poistuneilla alueilla ei ole juurikaan maisemallisia arvoja. Tällöin metsitys parantaa alueen viihtyisyyttä. Käytöstä poistettujen turvetuotantoalueiden suunnittelussa on mahdollisuuksia huomioida maisema esimerkiksi erilaisia jatkokäyttömuotoja yhdistelemällä.

# Metsitys

## Virkistysarvojen lisääminen metsitysalueella

Turvetuotannosta poistetun alueen muuttaminen metsäksi lisää mahdollisuuksia marjastukseen, sienestykseen ja muihin jokaisen oikeuden nojalla tapahtuviin harrastuksiin. Entisillä suonpohjilla marja- ja sienisadot saattavat olla kuitenkin niukat.
Jos metsitysalueelle tavoitellaan virkistyskäyttöä, on metsityksen suunnittelussa syytä selvittää kulkureittien ja muiden rakenteiden tarvetta ja sijaintia.

Metsityksen aikaansaama puustoisuus muuttaa maisemaa. Vaikutukset kasvavat puuston varttuessa, kun puut peittävät aiemman avoimen maiseman. Maiseman muuttumista on hyvä ennakoida kauko- ja lähimaisemassa, jotta metsitysalue sulautuisi ympäröivään maisemaan. Metsitys voi parantaa alueen virkistyskäyttöarvoa.

# Metsitys

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Metsitys tuottaa ilmastohyötyjä, jotka liittyvät kasvihuonekaasupäästöjen hallintaan ja hiilensidontaan. Ilmastohyötyjä syntyy jo lyhyellä eli alle 25 vuoden aikavälillä, kun uusi puusto alkaa sitoa hiiltä ilmakehästä. Merkittävimmät hyödyt saadaan kuitenkin puuston varttuessa. Pitkällä aikavälillä hiiltä voidaan siirtää myös puutuotteisiin.

# Metsitys

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Metsittämättömät, turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat päästölähteitä, kun turpeennoston päätyttyä jäljelle jäänyt orgaaninen aines hajoaa. Erityisen suuria päästölähteitä ovat suopellot. Hylätyn pellon ruohojen, heinien ja varpujen muodostaman kasvillisuuden hiilensidonta on vähäinen verrattuna maaperästä tuleviin kasvihuonekaasupäästöihin.
Metsittäminen voi vähentää merkittävästi turvemaiden maaperän päästöjä, mutta erityisesti suopelloilla päästöt jäävät suuriksi tämän jälkeenkin. Vedenpinnan säätely on syytä suunnitella tarkasti. Jos vedenpinta on liian korkealla, maaperästä vapautuu metaania ja puuston kehitys vaarantuu liiallisen märkyyden vuoksi. Vedenpinta ei saa myöskään laskea liikaa, jottei turpeen hajoaminen kiihdy ja maaperän hiilidioksidipäästöt kasva.

Joutoalueiden metsitys tuottaa uutta metsäalaa, jolle aikaansaatu puusto sitoo hiiltä ja hillitsee näin ilmastonmuutosta. Hiiltä sitoutuu puuaineksen lisäksi myös aiempaa enemmän maaperään. Metsitys ei ole ensisijainen vaihtoehto kaikille joutoalueille, koska alueella voi olla merkittävämpi arvo kulttuurimaisemana tai luontokohteena kuten kosteikkona.
Ojitetut turvemaat, kuten viljelystä poistuneet turvemaapellot ja turvetuotannosta vapautuneet alueet, ovat puuttomina merkittäviä hiilidioksidin päästölähteitä. Näiden metsityksessä on huomioitava erityisesti vesitalous haitallisten ilmastovaikutusten minimoimiseksi.

# Metsitys

## Tavoitteena onnistunut metsitys

Metsitystä suunniteltaessa selvitetään ensimmäiseksi kohteen metsityskelpoisuus. Se kertoo alustavasti investoinnin kannattavuudesta. Metsitys onnistuu kivennäismailla yleensä varmemmin kuin turvemailla. Turvetuotannosta vapautuneet, ohutturpeiset suonpohjat ovat kuitenkin yleensä hyviä metsityskohteita.
Turvemaapelloilla on usein puutetta kaliumista, typpeä on liikaa tai ravinnetasapaino on muutoin huono puiden tarpeeseen nähden.
Ongelmallisia metsityskohteita voivat olla myös maalajiltaan hienojakoiset, maalajiltaan tiiviit ja kosteat sekä sijainniltaan alavat alueet. Haasteita on myös kohteilla, joilla pintakasvillisuus tai vesakko on päässyt valtaamaan alan.

# Metsitys

## Vesitalous usein ratkaisevaa

Etenkin turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien metsityksen perusedellytyksenä on riittävä kuivatus. Kohde ei ole metsityskelpoinen, jos se on ympäristöään alavammalla paikalla eikä sitä pysty kuivattamaan tavanomaisin metsäojin. Kohteen voi myös ennallistaa suoksi tai siitä voi kehittää esimerkiksi riistakosteikon tai lintujärven.

# Metsitys

## Vesitalous usein ratkaisevaa

### Alueen metsityskelpoisuuden arviointi.

##  [Bedömning av ett områdes beskogningsduglighet](/sv/node/808)

Table
| Beskogningsduglighet | Egenskaper som bedöms |
| --- | --- |
| 1. Biologisk | näringsämnen och näringsbalansen i marken, vattenhushållningentillräcklig värmesummarisken för skador |
| 2. Teknisk | vattenhushållningen, bl. a. dikenas skick och översvämningsriskenmarkens struktur (stenighet, jordart)tillgänglighet och areal |
| 3. Landskapsmässig | läge och synlighetbevarande av kulturlandskapet |
| 4. Naturens mångfald | eventuella vårdbiotoper och bevarandet av demförekomsten av naturobjekt på området och i dess närhet |

Metsitystä suunniteltaessa on tarpeen ensimmäiseksi selvittää alueen ominaisuudet metsityksen kannalta. Kaikki joutoalueet eivät ole metsityskelpoisia tai niillä voi olla kokonaiskestävyyden kannalta suurempi arvo muussa kuin metsänkasvatuksessa.

# Metsitys

## Toimia luonnon- ja maisemanhoidon edistämiseksi metsityskohteilla

- Säästetään olemassa olevaa lahopuustoa. Jos mahdollista niin lahopuustoa voidaan lisätä tekemällä tekopökkelöitä.
- Säästetään olemassa olevia puita ja pensaita siinä määrin, etteivät ne haittaa metsityksen onnistumista. Pajut ja kukkivat pensaat ovat tärkeitä varsinkin pölyttäjille.
- Tavoitellaan sekametsää. Tätä toteutetaan istuttamalla osalle aluetta muun kuin pääpuulajin havu- tai lehtipuuryhmiä maaperän kasvuominaisuudet huomioon ottaen. Samalla hyödynnetään luontaisesti syntyviä taimia. Erityisesti lehtipuiden suosiminen tukee monimuotoisuutta.
- Rajataan pienialaiset märät maastonkohdat metsityksen ulkopuolelle.
- Vesitalouden järjestelyissä käytetään tarveharkintaa.
Myöhemmissä metsänkasvatusvaiheissa toteutetaan luonnonhoidon toimenpiteitä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti.

Metsityskelpoisuuden määrittämisen jälkeen on tärkeää arvioida luonnon- ja maisemanhoidon toteutusta metsityksessä. Kohteella voi olla ympäristöstään erottuvia maastonkohtia, kuten kosteita painanteita, jotka voidaan hyödyntää vaihtelun lisäämiseksi metsämaisemassa.

Uudistamis- ja metsähoitotöiden tarve vaihtelee metsityskohteittain. Metsityksen suunnittelussa on tarkasteltava seuraavia asioita:
- ojituksen kunnostustarve ja muu vesitalouden järjestely sekä maanmuokkaus
- tarve lannoitukseen välittömästi ja myöhemmin
- uudistamistapa ja käytettävä viljelymateriaali
- vesakon raivaustarve ennen metsänviljelyä
- heinäntorjuntatarve välittömästi ja etenkin kasvatuksen alkuvaiheessa
- taimikonhoitotarpeen ennakointi.

# Metsitys

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

Metsityksen suunnittelussa on tärkeää tunnistaa kohteen maalaji, joka rajaa metsityksessä käytettävät menetelmät. Alueen maalaji on syytä käydä määrittämässä näytekaivun perusteella. Näytekuoppa kaivetaan eloperäisen humuskerroksen alla olevaan pohjamaahan asti, mutta kuitenkin enintään 40 cm:n syvyiseksi.
Turvemaiden metsityksen suunnittelussa on tarpeen määrittää turvekerroksen paksuus ja tarkastella sen alla olevan pohjamaan laatua. Metsänhoidon suosituksissa ohutturpeisiksi luokitellaan maat, joissa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Kun turvekerros on yli 30 cm, maa luokitellaan paksuturpeiseksi.
Turvealueilla pohjamaan laatua on helpointa tarkkailla ojien reunoista. Ohutturpeisilla kohteilla pohjamaan saa esiin kaivamalla lapiolla kuopan turpeeseen. Pohjamaan maalaji selvitetään aistinvaraisesti.

Hietaiset ja sitä hienommat kivennäismaat ovat pohjamaana hyviä metsityksen kannalta, ja erityisesti silloin, kun turvetta on vähemmän kuin 30 cm. Kun turvekerros on paksu, yli 30cm, tarvitaan metsityksen yhteydessä lannoitus kivennäisravinteilla, vaikka pohjamaa olisi hienolajitteinen. Paksuilla turvekerroksilla puiden juuret yltävät harvoin pohjamaahan.
Turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla turvekerroksen paksuus voi vaihdella paljon. Joihinkin osiin on voinut jäädä muita paksumpi tai ohuempi turvekerros tuotannon loppuessa. Tästä syystä turvekerroksen paksuus on syytä mitata koko alueelta. Yleiskuvan saa sijoittamalla koko alueen läpi kulkevia mittauslinjoja, joilta turpeen paksuus mitataan muutaman kymmenen metrin välein. Näiltä linjoilta mitataan turpeen paksuus vähintään entisten tuotantosarkojen keskeltä, mutta mielellään myös joistakin kohdista ojien vierestä.
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen on ensiarvoista vesiensuojelulle ja metsänviljelyn onnistumiselle. Sulfaattimailla maanmuokkauksessa ja mahdollisessa ojituksen kunnostamisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta, jotta rikkihappoa muodostava maakerros ei paljastu.

Turpeen paksuuden ja sen alla olevan kivennäismaan ominaisuuksien tunteminen on hyvin tärkeää, jos on välttämätöntä suunnitella ojitustoimenpiteitä pohjavesialueen vaikutuspiiriin. Vesille aiheutuvat ympäristövaikutukset on selvitettävä.
Metsitysketjujen rakennetta ja eri töiden ajoitusta on kuvattu seuraavissa taulukoissa.
Lue myös: [Maalajit ja niiden tunnistaminen | Metsänhoidon suositukset](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/maalajit-ja-niiden-tunnistaminen)

# Metsitys

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

### Metsitysketjut joutoalueille pois lukien turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat.

##  [Olika beskogningskedjor och hur de olika åtgärderna infaller tidsmässigt. ](/sv/node/801)

Table
|   | Plan över arbetsområdet | Plantbeställning, trädslag, plantstorlek 2 år | Röjning | Markberedning | Iståndsättning av diken | Bekämpning av markvegetation1 | Gödsling med bor | Plantering  ---Skydd av plantor (plantskydd1/kemisk2) | Granskning av området, ev. gräsbekämpning | Slyröjning | Gödsling med kalium + bor |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Tidspunkt | vår 0 | vår 0 | vår 0 | vår 0 - sommar 0 | vår 0 -sommar 0 | sensommar 1 (maskinell) eller efter plantering sommar 2 (manuell) | I samband med bekämpning av markvegetationen eller efter planteringen | vår 2 | sensommar 2, sommar 3, sommar 4, sommar 5 | år 6-7 | noin 5 vuoden kuluessa |
| Gamla sandgropar, övergivna tomter och liknande: Mineraljord, där jordartern består av grovmo eller sand | ja | tall | vid behov | flackhögläggning, steniga objekt: harvning | - | ja | - | ja | ja | vid behov | - |
| Tidigare odlingsmark: Mineraljord, där jordarten består av grovmo eller sand | ja | gran, vårtbjörk | vid behov | flackhögläggning | vid behov | ja | ja | ja | ja | vid behov | - |
| Tidigare odlingsmark: Mineraljord, där jordarten består av finmo, mjäla, lera eller mull | ja | gran, möjligen också lövträd | vid behov | flackhögläggning, finkornig och fuktig mark: dikningshögläggning | vid behov, finkorning och fuktig mar: ja | ja | ja | ja | ja | vid behov | - |
| Tidigare odlingsmark: Torvjord där torvens tjocklek är högst 30 cm | ja | gran, klibbal (glasbjörk eller tall med reservation) | vid behov | dikningshögläggning | vid behov | ja | - | ja | ja | vid behov | ja (3) |
| Tidigare odlingsmark: Torvjord där torvens tjocklek är över 30 cm | ja | gran, om frostrisken låg (tall eller glasbjörk med reservation) | vid behov | dikningshögläggning | ja | ja | - | ja | ja | vid behov | ja |

Metsitys

Vaihettumisvyöhykkeen käsittely Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta. Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.

# Riistaa suosiva käsittely pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä 

## Vaihettumisvyöhykkeen käsittely

Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.

Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.

Riistametsänhoidon erityisalueet

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen. 

Riistaa suosiva käsittely pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä 

Text Taimikonharvennusta tehdään varttuneissa taimikoissa, joissa on tarve säätää puuston tiheyttä ja puulajisuhteita. Taimikonhoidon tarpeeseen vaikuttavat kasvupaikan ominaisuudet sekä kohteen aikaisempi käsittely kuten metsän uudistamistapa ja mahdollisen varhaisperkauksen toteutus. Taimikonharvennus tehdään laadullisesti parhaiden ja hyväkasvuisten puiden hyväksi, riippumatta siitä, ovatko ne viljeltyjä tai luontaisesti syntyneitä. Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin. Taimikonharvennus tehdään laadullisesti parhaiden ja hyväkasvuisten puiden hyväksi. Kuva: © Pertti Harstela / Vastavalo.

# Taimikonharvennus (varttuneen taimikon hoito)

Taimikonharvennuksessa kasvatettavan puuston tiheys ja puulajisuhteet harvennetaan tavoitteen mukaiseksi. Taimikonharvennuksen tavoitteena on, että ensiharvennuksessa korjattavat puut ovat järeydeltään myyntiin kelpaavia. Pääsääntöisesti työ tehdään varttuneessa taimikossa.

Taimikonharvennusta tehdään varttuneissa taimikoissa, joissa on tarve säätää puuston tiheyttä ja puulajisuhteita. Taimikonhoidon tarpeeseen vaikuttavat kasvupaikan ominaisuudet sekä kohteen aikaisempi käsittely kuten metsän uudistamistapa ja mahdollisen varhaisperkauksen toteutus.
Taimikonharvennus tehdään laadullisesti parhaiden ja hyväkasvuisten puiden hyväksi, riippumatta siitä, ovatko ne viljeltyjä tai luontaisesti syntyneitä. Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin.

Taimikonharvennus (varttuneen taimikon hoito)

Yläharvennus mahdollisuutena Hoidetuissa männiköissä voidaan toinen ja kolmas harvennus toteuttaa yläharvennuksena, mikä johtaa hieman alaharvennusta parempaan taloudelliseen tulokseen. Yläharvennuksen seurauksena kiertoaika pitenee 5–20 vuodella, jos uudistushakkuu tehdään läpimitan perusteella. Yläharvennus edellyttää huolellisuutta, jotta puuston pohjapinta-ala ei laske harvennusmallin esittämän tason alapuolelle. Sekapuustoisuutta suosiessa huomioidaan harvennuksissa myös muut puulajit ja niiden kasvuedellytykset. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.Katso sekametsän harvennusmallit täältä: Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku - Mänty-lehtisekapuusto. Uudistuskypsää männikköä voidaan harventaa väljennyshakkuulla, jos tavoitteena on parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Tällöin valtapuuston latvukset tuuhentuvat ja kyky tuottaa siementä paranee. Uudistuskypsän männikön harvennus voi olla perusteltua myös silloin, kun tavoitteena on järeän huippulaatuisen tukin kasvattaminen tai metsikön kiertoajan jatkaminen. Puuston harvennustarvetta voi päätellä arvioimalla elävän latvuksen osuutta ja kuntoa. Männyllä latvusta pitäisi olla vähintään 40 % puun pituudesta. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Yläharvennus mahdollisuutena

Hoidetuissa männiköissä voidaan toinen ja kolmas harvennus toteuttaa yläharvennuksena, mikä johtaa hieman alaharvennusta parempaan taloudelliseen tulokseen. Yläharvennuksen seurauksena kiertoaika pitenee 5–20 vuodella, jos uudistushakkuu tehdään läpimitan perusteella. Yläharvennus edellyttää huolellisuutta, jotta puuston pohjapinta-ala ei laske harvennusmallin esittämän tason alapuolelle.
Sekapuustoisuutta suosiessa huomioidaan harvennuksissa myös muut puulajit ja niiden kasvuedellytykset. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.Katso sekametsän harvennusmallit täältä: [Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku - Mänty-lehtisekapuusto.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/harvennusmallihaku?mixedSpeciesModel=M%C3%A4nty-lehtisekapuusto)
Uudistuskypsää männikköä voidaan harventaa väljennyshakkuulla, jos tavoitteena on parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Tällöin valtapuuston latvukset tuuhentuvat ja kyky tuottaa siementä paranee. Uudistuskypsän männikön harvennus voi olla perusteltua myös silloin, kun tavoitteena on järeän huippulaatuisen tukin kasvattaminen tai metsikön kiertoajan jatkaminen.

Mäntyvaltaisissa metsissä harvennuksen lähtötilanne riippuu puuston laadusta. Heikkolaatuiset puustot on kannattavinta harventaa kahdesti ennen uudistushakkuuta. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on usein tarpeen, jotta arvokkaimpien tukkirunkojen järeytyminen saadaan turvattua.

Myöhempi harvennus

Mäntyvaltaisissa metsissä harvennuksen lähtötilanne riippuu puuston laadusta. Heikkolaatuiset puustot on kannattavinta harventaa kahdesti ennen uudistushakkuuta. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on usein tarpeen, jotta arvokkaimpien tukkirunkojen järeytyminen saadaan turvattua. 

Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

# Energiapuuharvennus hoidetuissa nuorissa metsissä

Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää energiapuuta korjaamalla. Korjattavat puut voivat päätyä markkinatilanteen mukaan joko energia- tai ainespuuksi.
Kasvatusmetsien energiapuuharvennuksessa voidaan korjata energiapuuksi karsittua rankapuuta tai karsimatonta kokopuuta. Rankapuun korjuussa puun oksat ja latvat jätetään metsään, eikä se juuri poikkea ainespuun korjuusta. Kokopuun korjuussa myös valtaosa puun oksista ja latvoista korjataan energiakäyttöön. Lisätietoa: [Energiapuuharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/energiapuuharvennus)

Ensiharvennus

Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää energiapuuta korjaamalla. Korjattavat puut voivat päätyä markkinatilanteen mukaan joko energia- tai ainespuuksi.Kasvatusmetsien energiapuuharvennuksessa voidaan korjata energiapuuksi karsittua rankapuuta tai karsimatonta kokopuuta. Rankapuun korjuussa puun oksat ja latvat jätetään metsään, eikä se juuri poikkea ainespuun korjuusta. Kokopuun korjuussa myös valtaosa puun oksista ja latvoista korjataan energiakäyttöön. Lisätietoa: Energiapuuharvennus

Energiapuuharvennus hoidetuissa nuorissa metsissä

Metsän eli puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän yhteen lasketun hiilivaraston muutos, jossa on huomioitu myös hakkuussa poistuva hiili. Metsien käytön hiilitaselaskelmiin huomioidaan useimmiten myös puuntuotanto- ja puutuoteketjun päästöt, puutuotteiden korvausvaikutukset sekä tuotteiden elinkaaret.
Positiivinen tase = varaston kasvu, negatiivinen tase = varaston pieneneminen.

Metsien hiilitase

Metsän eli puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän yhteen lasketun hiilivaraston muutos, jossa on huomioitu myös hakkuussa poistuva hiili.  Metsien käytön hiilitaselaskelmiin huomioidaan useimmiten myös puuntuotanto- ja puutuoteketjun päästöt, puutuotteiden korvausvaikutukset sekä tuotteiden elinkaaret. Positiivinen tase = varaston kasvu, negatiivinen tase = varaston pieneneminen.

Yksijaksoisen kuusi-rauduskoivusekametsän perustaminen Kuusen ja rauduskoivun kasvatus samassa jaksossa soveltuu lehtomaisille ja tuoreille kankaille, joiden maalaji on keskikarkeaa tai karkeaa. Pohjois-Suomessa rauduskoivua esiintyy vähemmän eikä se usein kasva tukkikokoiseksi asti. Uudistamisessa kuusi istutetaan ja rauduskoivun pyritään saamaan paikalle luontaisesti. Tämä edellyttää, että siementäviä rauduskoivuja tulisi olla uudistettavan kuvion läheisyydessä. Kuvassa on tuoreen kankaan kuusikko, jossa on jätetty maanmuokkauksen jälkeen viljelemättä istutuspisteitä. Näihin istutuspisteisiin on tullut luontaisesti koivua, joista jatkokasvatukseen on taimikonhoidossa valittu rauduskoivut. Kuva: © Markku Remes Metsän edellytyksen kehittyä yksijaksoiseksi kuusi-rauduskoivusekametsäksi ovat parhaimmillaan silloin, kun jalostettu kuusi istutetaan heti maanmuokkauksen jälkeen. Tällöin kuusi saa riittävästi etumatkaa siemensyntyiseen rauduskoivuun verrattuna. Jalostettua alkuperää olevan istutetun rauduskoivun alkukehitys on kuusta selvästi nopeampaa. Sen takia kuusen ja rauduskoivun sekaviljely johtaa kaksijaksoiseen metsikköön. Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen Sekametsän kasvatusta varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä. Kuusen istutustiheys kuusi-koivusekametsään tähdättäessä Kuusen istutustiheyden osalta käytetään suositusten alimpia istutustiheyksiä eli 1500 - 1800 kpl/ha. Kuusen istutustiheyttä pienentämällä turvataan lehtipuille riittävä kasvutila jo uudistamisvaiheessa. Jos kuusen taimikko istutetaan suureen tiheyteen, voi istutuskuusia joutua poistamaan taimikonhoitovaiheessa lehtipuiden tarvitseman kasvutilan lisäämiseksi. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tällöin tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan.Istutuksen voi toteuttaa jättämällä aina joka neljäs viljelypaikka istuttamatta. Vaihtoehtoisesti voidaan hyödyntää kuvion vaihtelua, jolloin rauduskoivulle parhaimmat kasvupaikat jätetään istuttamatta. Mänty-kuusi-koivusekametsän perustaminen Kolmen puulajin sekametsää tavoitellessa mänty ja kuusi istutetaan kohteelle ja koivun oletetaan tulevan luontaisesti. Sopivia kohteita ovat viljavat tuoreet kankaat. Puut voidaan istuttaa seuraavassa suhteessa: kuusta 1000 kpl/ha ja mäntyä 500 kpl/ha. Sopivimmasta istutustiheydestä on vielä vähän kokemusta. Kuusi-hieskoivusekametsän perustaminen Kuusi-hieskoivusekametsän kasvattaminen voi olla vaihtoehtoinen kasvatusketju turvemailla tai Pohjois-Suomessa, joissa rauduskoivu ei muodosta hyvälaatuista tukkia. Uudistamistoimenpiteet ovat samat kuin kuusi-rauduskoivusekametsän uudistamisessa. Mänty-hieskoivusekametsän perustaminen Mänty-hieskoivusekametsän perustaminen voi olla vaihtoehto turvemailla, jonne hieskoivu uudistuu hyvin luontaisesti. Tällöin mäntyä istutetaan 1800 – 2000 tainta hehtaarille.

# Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

## Yksijaksoisen kuusi-rauduskoivusekametsän perustaminen

Kuusen ja rauduskoivun kasvatus samassa jaksossa soveltuu lehtomaisille ja tuoreille kankaille, joiden maalaji on keskikarkeaa tai karkeaa. Pohjois-Suomessa rauduskoivua esiintyy vähemmän eikä se usein kasva tukkikokoiseksi asti.
Uudistamisessa kuusi istutetaan ja rauduskoivun pyritään saamaan paikalle luontaisesti. Tämä edellyttää, että siementäviä rauduskoivuja tulisi olla uudistettavan kuvion läheisyydessä.

Metsän edellytyksen kehittyä yksijaksoiseksi kuusi-rauduskoivusekametsäksi ovat parhaimmillaan silloin, kun jalostettu kuusi istutetaan heti maanmuokkauksen jälkeen. Tällöin kuusi saa riittävästi etumatkaa siemensyntyiseen rauduskoivuun verrattuna.
Jalostettua alkuperää olevan istutetun rauduskoivun alkukehitys on kuusta selvästi nopeampaa. Sen takia kuusen ja rauduskoivun sekaviljely johtaa kaksijaksoiseen metsikköön.

# Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

## Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen

Sekametsän kasvatusta varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä.

# Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

## Kuusen istutustiheys kuusi-koivusekametsään tähdättäessä

Kuusen istutustiheyden osalta käytetään suositusten alimpia istutustiheyksiä eli 1500 - 1800 kpl/ha. Kuusen istutustiheyttä pienentämällä turvataan lehtipuille riittävä kasvutila jo uudistamisvaiheessa. Jos kuusen taimikko istutetaan suureen tiheyteen, voi istutuskuusia joutua poistamaan taimikonhoitovaiheessa lehtipuiden tarvitseman kasvutilan lisäämiseksi. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tällöin tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan.Istutuksen voi toteuttaa jättämällä aina joka neljäs viljelypaikka istuttamatta. Vaihtoehtoisesti voidaan hyödyntää kuvion vaihtelua, jolloin rauduskoivulle parhaimmat kasvupaikat jätetään istuttamatta.

# Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

## Mänty-kuusi-koivusekametsän perustaminen

Kolmen puulajin sekametsää tavoitellessa mänty ja kuusi istutetaan kohteelle ja koivun oletetaan tulevan luontaisesti. Sopivia kohteita ovat viljavat tuoreet kankaat. Puut voidaan istuttaa seuraavassa suhteessa: kuusta 1000 kpl/ha ja mäntyä 500 kpl/ha. Sopivimmasta istutustiheydestä on vielä vähän kokemusta.

# Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

## Kuusi-hieskoivusekametsän perustaminen

Kuusi-hieskoivusekametsän kasvattaminen voi olla vaihtoehtoinen kasvatusketju turvemailla tai Pohjois-Suomessa, joissa rauduskoivu ei muodosta hyvälaatuista tukkia. Uudistamistoimenpiteet ovat samat kuin kuusi-rauduskoivusekametsän uudistamisessa.

# Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

## Mänty-hieskoivusekametsän perustaminen

Mänty-hieskoivusekametsän perustaminen voi olla vaihtoehto turvemailla, jonne hieskoivu uudistuu hyvin luontaisesti. Tällöin mäntyä istutetaan 1800 – 2000 tainta hehtaarille.

Kuusi-koivusekametsän perustamisessa on syytä huomioida kuusen, rauduskoivun ja hieskoivun erilainen kasvurytmi ja kehitys.

Sekametsän kasvatus

Kuusi-koivusekametsän perustamisessa on syytä huomioida kuusen, rauduskoivun ja hieskoivun erilainen kasvurytmi ja kehitys. 

Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

Suojavyöhykkeet hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä ilmakehästä puustoon, maaperään ja muuhun kasvillisuuteen Bradshaw, C.J.A. &amp;amp; Warkentin, I.G. 2015: Global estimates of boreal forest carbon stocks and flux. Global and Planetary Change 128: 24-30..&nbsp;Jättämällä suojavyöhykkeillä olevan puuston ja lahopuun metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän puuston ja lahopuun määrä ja laatu, sillä lahopuulla on tärkeä merkitys metsän hiilivaraston ylläpidossa.Lehtonen, A. et al. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.Gustafsson, L. ym. 2012. Retention forestry to maintain multifunctional forests: A world perspective. BioScience, 62: 633–645.

# Suojavyöhykkeet – Ilmastonmuutoksen hillintä

Suojavyöhykkeet hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä ilmakehästä puustoon, maaperään ja muuhun kasvillisuuteen . Jättämällä suojavyöhykkeillä olevan puuston ja lahopuun metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän puuston ja lahopuun määrä ja laatu, sillä lahopuulla on tärkeä merkitys metsän hiilivaraston ylläpidossa.

Suojavyöhykkeillä edesautetaan ilmastonmuutoksen hillintää.

Suojavyöhykkeet ja rantametsät

Suojavyöhykkeet – Ilmastonmuutoksen hillintä

Sekametsien kirjo on moninainen Sekametsän kasvatuksessa metsikköä kasvatetaan siten, että vähintään kahdelle eri puulajille turvataan hyvät kasvuolosuhteet. Varsinaisessa sekametsässä metsikön pääpuulajin osuus pohjapinta-alasta tai runkoluvusta on korkeintaan 75 prosenttia ja lievästi sekapuustoisessa 75-95 prosenttia. Sekametsä voi silloin koostua yhdestä pääpuulajista, jonka ehdoilla kasvatus pääasiassa tehdään, tai kasvatettavia puulajeja voidaan suosia yhtä paljon. Sekametsän kasvatuksessa turvataan myös pienemmän osuuden puulajien kasvumahdollisuudet pitkäaikaisesti. Kaikkien yleisimpien puulajien, männyn, kuusen ja raudus- sekä hieskoivun, kasvattaminen samassa metsikössä on mahdollista, mutta vaatii suunnittelua. Myös harvinaisempia puulajeja, kuten lehtikuusta tai tammea, voidaan sekametsissä kasvattaa, mutta tästä on vielä vähän tietoa ja kokemusta. Eri puulajien kasvurytmien ja kasvupaikkavaatimusten huomioon ottaminen vaatii usein tarkempaa suunnittelua ja metsänhoitotoimenpiteiden ja hakkuiden ajoitusta kuin yhden puulajin kasvatus. Sekametsän kasvatus edellyttää puulaji- ja maaperätuntemusta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi vaikuttavat niiden väliseen kilpailuun. Esimerkki puiden pituuskasvusta 1, 5 ja 10 vuotta istutuksesta tuoreella kankaalla Etelä-Suomessa: istutettu mänty, istutettu kuusi, luontaisesti syntynyt hieskoivu ja istutettu rauduskoivu. Kasvupaikka, puiden alkuperä sekä vuotuinen sään vaihtelu vaikuttavat pituuskasvuun huomattavasti. Kuva: © Juha Varhi. Tilatasolla sekametsäisyyttä ja puulajien kirjon lisäämistä voidaan toteuttaa kasvattamalla metsiköitä sekapuustoisina tai tavoitellen yhden puulajin metsiköitä, jotka laajemmalla alueella muodostavat sekametsämosaiikin. Tuhoriskien vähentämiseksi on kuitenkin syytä välttää laajoja yhden puulajin metsiköitä. Erityisesti kirjanpainajatuhojen välttämiseksi laajoja varttuneita kuusikoita tulisi välttää. Lisätietoa: Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa.Sekametsät mahdollistavat harvinaisempien puulajien kasvatuksen kokeiluaSekametsien kasvatuksessa voi kokeilla pienialaisesti myös vähemmän käytettyjen puulajien, kuten tammen, tervalepän ja lehtikuusen kasvatusta niille sopivilla kuvion osilla. Erottelemalla eri lajit pienkuvioihin voi varmistaa, että lajien välinen kilpailu ei tukahduta heikompaa lajia.Lue lisää muiden puulajien kasvupaikkavaatimuksista täältä: Puulajin ja uudistusmenetelmän valinta. Sekapuustoisuutta ohjataan metsänhoidolla ja hakkuilla Metsän uudistamisessa, taimikonhoidossa ja harvennuksissa tehtävät valinnat ratkaisevat, miten metsikön puulajikirjo kehittyy pitkällä aikavälillä. Karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta metsät kehittyvät uudistamisen jälkeen luontaisesti sekametsiköiksi, jos puulajisuhteita ei ohjata taimikonhoidolla. Sekametsän tavoittelu on helpompaa jaksollisessa kuin jatkuvassa kasvatuksessa Tutkimustulosten mukaan sekametsän kasvatuksen mahdollisuudet ovat paremmat jaksollisessa kuin jatkuvassa kasvatuksessa. Mänty ja koivu valopuina uudistuvat kivennäismailla parhaiten pienaukoissa tai tarpeeksi harvoissa ylispuumetsiköissäRouta, J. &amp;amp; Huuskonen, S. (toim.). 2022. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 132 s. Tyypillinen yksijaksoinen sekametsä Yksijaksoisen sekametsän muodostaa samassa puujaksossa kasvava, useasta puulajista koostuva puusto. Suomessa jakso koostuu useimmiten kuusi-koivu-, mänty-kuusi- ja kuusi-koivu-mäntysekoituksesta. Koivu voi kasvupaikasta ja kohteen käsittelyhistoriasta riippuen tarkoittaa joko raudus- tai hieskoivua tai molempia. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi näissä metsissä kannattaa tietoisesti vaalia myös vähälukuisampia ja taloudellisesti vähäarvoisempia lehtipuita kuten haapaa, leppää, raitaa, tuomea ja pihlajaa. Tyypillisessä yksijaksoisessa sekametsässä kasvaa kahta tai kolmea puulajia. Kuva: © Ari Kotiharju. Männyn ja kuusen muodostama sekametsä, jossa puulajit kasvavat samassa latvuskerroksessa. Kuva: © Markku Remes Tyypillinen kaksijaksoinen sekametsä Kaksijaksoisen sekametsän muodostavat eri puulajit kasvaessaan kahdessa erillisessä pituusjaksossa. Näitä puujaksoja kasvatetaan samanaikaisesti, mutta toimenpiteissä otetaan huomioon kummankin puujakson menestymisedellytykset. Ylempi jakso koostuu yleensä valopuista, joita ovat mänty ja useimmat lehtipuut. Alempi jakso muodostuu varjoa sietävästä kuusestaRouta, J. &amp;amp; Huuskonen, S. (toim.). 2022. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 132 s. Tällainen metsä voi muodostua, kun kasvatettavan puujakson alle muodostuu luontainen kuusialikasvos tai viljelty kuusen taimikko. Suomessa jaksot koostuvat useimmiten koivu-kuusi- ja mänty-kuusisekoituksesta. Tyypillinen kaksijaksoinen varttunut koivu-kuusisekametsä, jossa kuusikko on syntynyt koivikon alle. Kuva: © Varpu Kuutti. Tyypillinen jatkuvan kasvatuksen sekametsä Sekapuustoisuuden ylläpito jatkuvan kasvatuksen metsissä on vaikeampaa kuin jaksollisessa kasvatuksessaRouta, J. &amp;amp; Huuskonen, S. (toim.). 2022. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 132 s.&nbsp;Huomioitavaa on, että kuuset voivat kehittyä hyvin koivujen tai mäntyjen alla, mutta mänty ja koivu eivät valopuina menesty kuusen aluspuustona. Harvahkoissa mänty- ja lehtipuumetsissä sekapuustoisuuden ylläpito on helpompaa. Sekapuustoisuutta ylläpidetään jatkuvassa kasvatuksessa erityisesti pienaukkojen avulla, jolloin lehtipuiden ja männyn uudistumis- ja kasvuedellytykset paranevat. Tutkimustieto sekametsärakenteen ylläpitämisestä jatkuvassa kasvatuksessa on vielä puutteellista.Huuskonen, S et al. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479. Sekametsän kasvatuksen hyötyjä ja riskejä Sekametsän kasvatuksen hyötyjä yleisesti: Sekapuustoisuus lisää metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuutta ja maisemallista arvoa. Sekapuustoisuus parantaa useiden riistalajien ja eri puulajeihin erikoistuneiden hyönteisten ja sienten elinolosuhteita.Sekapuustoisuus vahvistaa metsän elinvoimaisuutta ja vähentää tuhoaltiutta yhden puulajin metsiköihin verrattuna. Täten sen voi olettaa samalla turvaavan välillisesti myös puuston hiilensidontaa.Täsmämetsänhoidossa sekaviljelyn avulla pystytään optimoimaan kasvupaikan puuntuotoskyky, kun kullakin kuvion osalla kasvatetaan siinä parhaiten kasvavaa puulajia.Sekametsäkuviot voidaan nähdä vähemmän alttiina talouden ja ympäristön muutoksille niiden monipuolisemman lajikirjon vuoksiGriess, V.C ja Knoke, T. 2011. Growth performance, windthrow, and insects: Metaanalyses of parameters influencing performance of mixed species stands in boreal and northern temperate biomes. Canadian Journal of Forest Research, Volume 41, 1141–1159.. Markkinariski vähenee, kun samasta metsiköstä voidaan korjata monenlaista puutavaraa. Markkinariskiä vähentää myös vaihteleva, monipuolinen puulajivalikoima metsätilan eri metsikkökuvioilla.Sekapuustoiset kohteet voivat olla korjuuteknisesti haastavampia kuin yhdestä puulajista koostuvat kohteet. Sekapuustoisuus säilyy, kun hakkuussa jätetään monipuolisesti eri puulajeja. Kuva: © Pentti Väisänen.

Ensiharvennus on ensimmäinen kasvatushakkuu, ja se tuottaa myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta. Ensiharvennuksen tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata puuston järeytymistä.

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.
Ensiharvennus tehdään yleensä, kun puuston valtapituus on 12–15. metriä Ajankohta riippuu pääpuulajista, runkojen koosta, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta. Ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja -kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi.

Harvennus (myöhempi harvennus) on ensiharvennuksen jälkeen varttuneeseen kasvatusmetsikköön tehtävä harvennus, jolla voidaan edistää erilaisia metsänhoidollisia ja taloudellisia tavoitteita.

Keskeinen tavoite on saada puunmyyntituloja ja parantaa puustoon sitoutuneen pääoman tuottoa. Harvennukset tehdään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvien harvennusmallien mukaisesti. Harvennuksissa jätetään kasvamaan harvennustavasta riippumatta terveitä, latvukseltaan elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita harvennusmallien mukainen määrä.
Varttuneita kasvatusmetsiä ovat metsiköt, joissa puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm ja puuston rinnankorkeusikä on vähintään 25 vuotta. Metsikön ensiharvennus on jo yleensä tehty ja metsä on hyvässä kasvussa.

Merkittävimmät ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O). Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry (H2O), otsoni (O3) sekä freonit. Kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä haittaamalla maan pinnalta lähtevän lämpösäteilyn siirtymistä avaruuteen.

Sekametsän perustaminen kuusi-koivu-, mänty-kuusi- ja kuusi-koivu-mäntysekoituksesta. Sekametsässä kasvaa kahta tai useampaa puulajia. Puusto voi koostua pelkästään havu- tai lehtipuustosta tai niiden sekoituksesta. Sekametsässä metsikön pääpuulajin osuus on korkeintaan 75 prosenttia.

Harvennushakkuilla ohjataan puuston kehittymistä haluttuun suuntaan poistamalla osa puustosta ja tekemällä tilaa kasvatettaville puille. Harvennuksia voidaan tehdä joustavasti monin eri tavoin metsänomistajan tavoitteista ja metsän ominaisuuksista riippuen.
Harvennuksella edistetään kasvatettavan puuston järeytymistä ja elinvoimaisuutta. Harvennusten avulla metsänomistaja voi myös saada puunmyyntituloja.

Uudistushakkuu on tasaikäisenä kasvatettavan metsikön viimeinen toimenpide, jossa valtaosa puustosta hakataan ja tilalle perustetaan uusi puusukupolvi. Uudistushakkuu voidaan tehdä uudistuskypsälle metsikölle, jonka jatkokasvattaminen ei ole metsänomistajalle enää perusteltua.
Uudistushakkuun toteutukseen on erilaisia vaihtoehtoja. Uudistushakkuussa poistetaan alalta lähes kaikki puusto, mutta samalla huolehditaan myös maiseman- ja luonnonhoidon toteutuksesta.

# Sekametsän kasvatus

## Sekametsien kirjo on moninainen

Sekametsän kasvatuksessa metsikköä kasvatetaan siten, että vähintään kahdelle eri puulajille turvataan hyvät kasvuolosuhteet. Varsinaisessa sekametsässä metsikön pääpuulajin osuus pohjapinta-alasta tai runkoluvusta on korkeintaan 75 prosenttia ja lievästi sekapuustoisessa 75-95 prosenttia.
Sekametsä voi silloin koostua yhdestä pääpuulajista, jonka ehdoilla kasvatus pääasiassa tehdään, tai kasvatettavia puulajeja voidaan suosia yhtä paljon. Sekametsän kasvatuksessa turvataan myös pienemmän osuuden puulajien kasvumahdollisuudet pitkäaikaisesti.
Kaikkien yleisimpien puulajien, männyn, kuusen ja raudus- sekä hieskoivun, kasvattaminen samassa metsikössä on mahdollista, mutta vaatii suunnittelua. Myös harvinaisempia puulajeja, kuten lehtikuusta tai tammea, voidaan sekametsissä kasvattaa, mutta tästä on vielä vähän tietoa ja kokemusta.

Eri puulajien kasvurytmien ja kasvupaikkavaatimusten huomioon ottaminen vaatii usein tarkempaa suunnittelua ja metsänhoitotoimenpiteiden ja hakkuiden ajoitusta kuin yhden puulajin kasvatus. Sekametsän kasvatus edellyttää puulaji- ja maaperätuntemusta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi vaikuttavat niiden väliseen kilpailuun.

Tilatasolla sekametsäisyyttä ja puulajien kirjon lisäämistä voidaan toteuttaa kasvattamalla metsiköitä sekapuustoisina tai tavoitellen yhden puulajin metsiköitä, jotka laajemmalla alueella muodostavat sekametsämosaiikin. Tuhoriskien vähentämiseksi on kuitenkin syytä välttää laajoja yhden puulajin metsiköitä. Erityisesti kirjanpainajatuhojen välttämiseksi laajoja varttuneita kuusikoita tulisi välttää.
Lisätietoa:
- [Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/puulajijakauma-ja-lehtipuuosuus-metsatilan-hoidossa).

**Sekametsät mahdollistavat harvinaisempien puulajien kasvatuksen kokeilua**Sekametsien kasvatuksessa voi kokeilla pienialaisesti myös vähemmän käytettyjen puulajien, kuten tammen, tervalepän ja lehtikuusen kasvatusta niille sopivilla kuvion osilla. Erottelemalla eri lajit pienkuvioihin voi varmistaa, että lajien välinen kilpailu ei tukahduta heikompaa lajia.Lue lisää muiden puulajien kasvupaikkavaatimuksista täältä:
- [Puulajin ja uudistusmenetelmän valinta.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta)

# Sekametsän kasvatus

## Sekapuustoisuutta ohjataan metsänhoidolla ja hakkuilla

Metsän uudistamisessa, taimikonhoidossa ja harvennuksissa tehtävät valinnat ratkaisevat, miten metsikön puulajikirjo kehittyy pitkällä aikavälillä. Karuimpia kasvupaikkoja lukuun ottamatta metsät kehittyvät uudistamisen jälkeen luontaisesti sekametsiköiksi, jos puulajisuhteita ei ohjata taimikonhoidolla.

# Sekametsän kasvatus

## Sekapuustoisuutta ohjataan metsänhoidolla ja hakkuilla

##  [Sekapuustoisuuden ohjaaminen jaksollisessa kasvatuksessa. ](/fi/node/3245)

Table
| Metsikön kasvatusvaihe | Sekapuustoisuuden tavoittelussa oleellista |
| --- | --- |
| Uudistamisvaihe | •    Metsän uudistamistavan valinta: istutus, kylvö, luontainen uudistaminen tai sekaviljely•    Viljeltävien puulajien ja viljelytiheyden valinta•    Kohteelle sopivan maanmuokkauksen valinta. Tällä on merkittävä vaikutus luontaisten siemensyntyisten taimien syntymiseen ja tehdyn viljelyn onnistumiseen.    |
| Taimikkovaihe | •    Kasvatettavan puuston kokonaistiheyden ja tavoitellun puulajisuhteen valinta. Puulajien määrä ja osuus ennen taimikonhoitoa riippuu metsänuudistamisen toteutuksesta. Jos varhaisperkauksessa ja taimikonharvennuksessa ei varmisteta sekapuustoisuutta, tuloksena on puhdas yhden puulajin metsikkö koko kiertoajan ajan. |
| Nuoren- ja varttuneen metsän vaihe | •    Kasvatettavan puuston valinta ja eri puulajien ylläpito. Nuoren ja varttuneen metsän vaiheissa voidaan jatkaa puulajisuhteiden ohjaamista taimikkovaiheen luomien puitteiden pohjalta.•    Harvennushakkuissa voidaan suosia sekapuustoisuutta, jättämällä kasvatettaviksi puiksi suhteessa suurempi osuus sekapuustoa |

# Sekametsän kasvatus

## Sekapuustoisuutta ohjataan metsänhoidolla ja hakkuilla

##  [Sekapuustoisuuden ohjaaminen jaksollisessa kasvatuksessa. ](/fi/node/3245)

**Sekametsän tavoittelu on helpompaa jaksollisessa kuin jatkuvassa kasvatuksessa**

Tutkimustulosten mukaan sekametsän kasvatuksen mahdollisuudet ovat paremmat jaksollisessa kuin jatkuvassa kasvatuksessa. Mänty ja koivu valopuina uudistuvat kivennäismailla parhaiten pienaukoissa tai tarpeeksi harvoissa ylispuumetsiköissä.

# Sekametsän kasvatus

## Tyypillinen yksijaksoinen sekametsä

Yksijaksoisen sekametsän muodostaa samassa puujaksossa kasvava, useasta puulajista koostuva puusto. Suomessa jakso koostuu useimmiten kuusi-koivu-, mänty-kuusi- ja kuusi-koivu-mäntysekoituksesta. Koivu voi kasvupaikasta ja kohteen käsittelyhistoriasta riippuen tarkoittaa joko raudus- tai hieskoivua tai molempia.
Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi näissä metsissä kannattaa tietoisesti vaalia myös vähälukuisampia ja taloudellisesti vähäarvoisempia lehtipuita kuten haapaa, leppää, raitaa, tuomea ja pihlajaa.

# Sekametsän kasvatus

## Tyypillinen kaksijaksoinen sekametsä

Kaksijaksoisen sekametsän muodostavat eri puulajit kasvaessaan kahdessa erillisessä pituusjaksossa. Näitä puujaksoja kasvatetaan samanaikaisesti, mutta toimenpiteissä otetaan huomioon kummankin puujakson menestymisedellytykset. Ylempi jakso koostuu yleensä valopuista, joita ovat mänty ja useimmat lehtipuut. Alempi jakso muodostuu varjoa sietävästä kuusesta.
Tällainen metsä voi muodostua, kun kasvatettavan puujakson alle muodostuu luontainen kuusialikasvos tai viljelty kuusen taimikko. Suomessa jaksot koostuvat useimmiten koivu-kuusi- ja mänty-kuusisekoituksesta.

# Sekametsän kasvatus

## Tyypillinen jatkuvan kasvatuksen sekametsä

Sekapuustoisuuden ylläpito jatkuvan kasvatuksen metsissä on vaikeampaa kuin jaksollisessa kasvatuksessa. Huomioitavaa on, että kuuset voivat kehittyä hyvin koivujen tai mäntyjen alla, mutta mänty ja koivu eivät valopuina menesty kuusen aluspuustona. Harvahkoissa mänty- ja lehtipuumetsissä sekapuustoisuuden ylläpito on helpompaa.
Sekapuustoisuutta ylläpidetään jatkuvassa kasvatuksessa erityisesti pienaukkojen avulla, jolloin lehtipuiden ja männyn uudistumis- ja kasvuedellytykset paranevat. Tutkimustieto sekametsärakenteen ylläpitämisestä jatkuvassa kasvatuksessa on vielä puutteellista.

# Sekametsän kasvatus

## Sekametsän kasvatuksen hyötyjä ja riskejä

**Sekametsän kasvatuksen hyötyjä yleisesti:**

- Sekapuustoisuus lisää metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuutta ja maisemallista arvoa. Sekapuustoisuus parantaa useiden riistalajien ja eri puulajeihin erikoistuneiden hyönteisten ja sienten elinolosuhteita.
- Sekapuustoisuus vahvistaa metsän elinvoimaisuutta ja vähentää tuhoaltiutta yhden puulajin metsiköihin verrattuna. Täten sen voi olettaa samalla turvaavan välillisesti myös puuston hiilensidontaa.
- Täsmämetsänhoidossa sekaviljelyn avulla pystytään optimoimaan kasvupaikan puuntuotoskyky, kun kullakin kuvion osalla kasvatetaan siinä parhaiten kasvavaa puulajia.
- Sekametsäkuviot voidaan nähdä vähemmän alttiina talouden ja ympäristön muutoksille niiden monipuolisemman lajikirjon vuoksi. Markkinariski vähenee, kun samasta metsiköstä voidaan korjata monenlaista puutavaraa. Markkinariskiä vähentää myös vaihteleva, monipuolinen puulajivalikoima metsätilan eri metsikkökuvioilla.
- Sekapuustoiset kohteet voivat olla korjuuteknisesti haastavampia kuin yhdestä puulajista koostuvat kohteet.

# Sekametsän kasvatus

## Sekametsän kasvatuksen hyötyjä ja riskejä

### Sekapuustoisuuden hyötyjä ja riskejä erilaisissa sekametsissä.

##  [Sekapuustoisuuden edut ja haasteet](/fi/node/862)

Table
|   | Hyötyjä | Riskejä |
| --- | --- | --- |
| Kuusten kasvattaminen männikössä | Tuottaa arvokasta puutavaraa.Vähentää hirvituhoriskiä. | Kuusen kasvatukseen liittyy tuotostappio- ja kuivuustuhoriski karummilla tai kuivuusherkillä kasvupaikoilla. |
| Mäntyjen kasvattaminen kuusikossa | Mänty tuottaa kuusikon sekapuuna hyvälaatuista tukkia, jos puu kasvaa samassa latvuskerroksessa kuusen kanssa.Luontainen mänty nousee viljelykuusien kanssa usein samaan latvuskerrokseen kasvupaikan ollessa korkeintaan keskimääräisen viljava tuore kangas. | Hyväkasvuisissa kuusen taimikoissa erityisesti luontainen mänty voi jäädä kasvussa jälkeen. |
| Lehtipuiden kasvatus havupuumetsiköissä | Tarjoavat elinympäristön ja ravintoa monille eliöille linnuista hyönteisiin. Lehtipuiden karike vähentää maan happamuutta, mikä parantaa ravinteiden vapautumista karikkeesta.Erityisesti lepät lisäävät typen määrää maaperässä.Lisää valoisuutta metsämaahan, mikä parantaa aluskasvillisuuden, kuten mustikan, kasvuedellytyksiä.Rauduskoivu tuottaa sekapuuna hyvälaatuista vanerikoivua.Voi vähentää useiden metsätuhojen riskiä verrattuna puhtaaseen havupuumetsikköön, kun lehtipuiden osuus metsikössä on riittävän suuri. | Lehtipuut kasvavat havupuita nopeammin taimikko vaiheessa ja tarvitsevat enemmän valoa. Niiden kasvun turvaaminen voi edellyttää lisätyötä.  Jos taimikonhoidossa jätetään kasvamaan havupuiden viereen etukasvuisia lehtipuita, lehtipuiden latvukset piiskaavat havupuiden latvuksia aiheuttaen niihin vaurioita.Haapavesakko voi toimia väli-isäntänä männynversoruosteelle ja siten lisätä myös mäntyihin kohdistuvaa tuhoa.Taimikoiden hirvieläintuhoriski kasvaa. |
Sekapuustoisuuden etuja ja haasteita.

# Sekametsän kasvatus

## Sekametsien lisäämisen vaikutus metsäluonnon monimuotoisuuteen

Sekapuustoisessa metsikössä puusto ja aluskasvillisuus kehittyvät lajistoltaan runsaammaksi ja monipuolisemmaksi kuin yhden puulajin metsiköissä. Erilaisten elinympäristöjen lisääntyessä myös lajimäärien on mahdollista kasvaa. Erityisesti lehtipuiden lajimäärän sekä vanhojen ja kuolleiden lehtipuiden lisääminen on monimuotoisuuden kannalta hyödyllistä, sillä useat uhanalaiset lajit tarvitsevat näitä. Lisäksi useiden eliöryhmien lajimäärät ovat lehti- tai sekametsissä suurempia kuin puhtaissa havupuumetsissä. Näin voidaan parantaa metsän linnuston ja hyönteisten sekä riista-, kasvi-, sieni- ja kääpälajiston elinmahdollisuuksia .
Lehtipuuosuutta lisäämällä voidaan myös kasvattaa monimuotoisuusarvoiltaan tärkeiden puiden kuten haavan, raidan ja eteläisimmässä Suomessa myös jalojen lehtipuiden osuutta. Metsikön monimuotoisuuden näkökulmasta jo muutamien vanhojen haapojen ja raitojen jättämisellä saadaan aikaan merkittäviä hyötyä . Mahdollistamalla myös nuorien haapojen ja raitojen kasvua turvataan elinympäristön jatkumo. Ne on suositeltavaa säästää jo taimikonharvennuksessa.
Sekapuustoisuudella varmistetaan monipuolisen lahopuuston syntymistä. Eri puulajeista muodostuva lahopuusto soveltuu monien lahopuusta riippuvaisten uhanalaisten lajien elinympäristöksi. Lahopuujatkumon turvaaminen ja uhanalaisten lajien elinolosuhteiden huomioiminen vaativat sekapuustoisissa metsissä vastaavaa huomioon ottamista kuin yhden puulajin metsissä.

# Sekametsän kasvatus

## Sekametsien lisäämisen vaikutus vesiluontoon

Lehtipuuosuuden lisääminen vesistöjen ja erityisesti pienvesien läheisyydessä on hyödyllistä vesieliöstön ja vesielinympäristön monimuotoisuuden sekä vedenlaadun kannalta . Tämän vuoksi erityisesti rantametsissä ja vesistöjen suojavyöhykkeillä on perusteltua suosia lehtipuita.
Lehtipuuosuuden lisääminen vesistöjen valuma-alueella voi vähentää vesistöjen tummumista, mutta tutkimusta asiasta tarvitaan vielä lisää .
Lue lisää rantametsistä ja suojavyöhykkeistä täältä: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)

Sekapuustoisuuden ja sekametsien lisäämisellä edistetään metsäluonnon monimuotoisuutta ja vesistöjen sekä pienvesien hyvää tilaa.

Suomen olosuhteissa sekametsien ei ole todettu juurikaan lisäävän puuntuotosta, mutta sekametsistä saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita . Sekametsien oletetaan muuttuvassa ilmastossa olevan tuhonkestävämpiä verrattuna yhden puulajin metsiköihin . Maltillisella sekapuustoisuudella ei ole suurta vaikutusta puuntuotokseen.
Metsänomistajan taloudellinen tulos riippuu sekametsässä kasvatettavista puulajeista, puutavaralajien hinnoista sekä sekametsäkasvatuksen mahdollisista lisäkustannuksista, kuten mahdollisesti lisääntyneistä uudistamis-, hoito- ja korjuukustannuksista. Sekapuuston osuuden lisääminen pienentää markkinariskiä, sillä uudistamispäätöstä tehtäessä ei tiedetä eri puulajien kysynnästä eikä puumarkkinoiden muusta kehityksestä kiertoajan kuluessa.
Puulajiyhdistelmät vaikuttavat eri tavoin sekametsän puuntuotokseen. Sekapuustoisuuden maltillisella lisäämisellä ei arvioida olevan suurta vaikutusta puuntuotokseen.Männyn ja kuusen sekakasvatus ei juuri vaikuta metsikön puuntuotokseen . Rauduskoivun ja havupuiden sekakasvatuksessa tutkimustuloksissa on enemmän eroja. Joidenkin tutkimustulosten mukaan kohtalaisella (20–30 %) koivuosuudella voidaan saavuttaa muutaman prosentin tuotoshyöty kiertoajan kokonaistuotoksesta yhden puulajin metsiin nähden. Myös kaksijaksoisissa rauduskoivu-kuusimetsissä puuntuotos voi olla korkeampi kuin puhtaissa kuusikoissa. Tulokset eroavat kasvupaikkojen viljavuuden ja maantieteellisen sijainnin mukaan.

Rauduskoivusekoituksen määrän noustessa yli 20 prosentin, kuusenkasvatuksen tulojen on havaittu vähenevän ja kustannusten nousevan. Koivun laatu paranee sekapuustona kasvatettuna johtuen pienemmästä oksikkuudestasekä vähäisemmistä hyönteisten aiheuttamista värivioista. Männikössä koivun sekapuustovaikutus puuntuotokseen on hyvin lievä.

Sekametsien kasvatuksella saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita enemmän kuin puutuotoksen kehittämistä.

Sekametsät tarjoavat puhtaita havumetsiä suuremman sieni- ja marjavalikoiman, vaikkakin puhtaat havumetsät tuottavat suuremmat sienisadot. Sekapuustoisuuden ja erityisesti lehtipuuosuuden lisäämisen on koettu lisäävän maiseman arvoa.

Sekapuustoiset metsät tarjoavat hyvät mahdollisuudet metsien virkistyskäytön lisäämiseen.

Vaikka sekapuustoisuus ei merkittävästi lisää puuntuotosta eikä metsikön hiilensidontaa, selvästi sekapuustoiset metsät ovat elinvoimaisempia ja tuhonkestävämpiä muuttuvassa ilmastossa. Lehtipuusekoitus kasvattaa albedoa eli maanpinnalle saapuvan auringonsäteilyn heijastuvuutta takaisin ilmakehään ja avaruuteen, mikä osaltaan hillitsee ilmastonmuutosta.

# Sekametsän kasvatus

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Sekapuustoisten metsien parempi elinvoimaisuus ja tuhonkestävyys turvaavat puuntuotosta, mutta ne eivät suoranaisesti lisää sitä. Sekametsät voivat lisätä metsän maanpäällistä hiilivarastoa, mutta niiden vaikutuksesta hiilinieluihin ei ole suoraa tutkimusta Suomen oloissa. Tasainen hiilivarasto pitää hiilen poissa ilmakehästä. Kokonaisuudessaan puuston hiilinielun ja -varaston on mahdollista vahvistua sekapuustoisuuden ansiosta, jos se vähentää metsätuhoja.

# Sekametsän kasvatus

## Vaikutukset maaperän hiilen määrän kehitykseen

Tieto sekapuustoisuuden lisäämisen vaikutuksista maaperän hiilen määrään on puutteellista.
Sekametsissä syntyvän karikkeen määrä ja laatu eroavat yhden puulajin metsiköiden karikesyötteestä. Kuusikoissa lehtipuuosuuden lisääminen parantaa maan viljavuutta ja voi lisätä maan syvempiin osiin varastoituneen, pysyvämmän hiilen määrää. Erityisesti lepän lehtikarike on erittäin typpipitoista, mikä parantaa metsän ravinnetilaa. Lisäksi lehtipuiden karike alentaa maaperän happamuutta, minkä seurauksena ravinteet vapautuvat nopeammin kasvavan puuston käyttöön. Ravinnetilan paraneminen lisää puuston kasvua ja siten välillisesti myös hiilensidontaa.
Sekametsän maaperässä puuston ja moninaisen aluskasvillisuuden juuristo jakaantuu eri syvyyksille. Juuristokariketta syntyy yhtä paljon kuin lehtikariketta ja myös sen laatu on erilaista eri puulajeilla samoin kuin juurisienten sienirihmastoista syntyvä karike. Juurimassaa ja sen sisältämää hiiltä kertyy myös maan syvempiin osiin, joissa hiilen varasto kiertää pintamaata hitaammin.

# Sekametsän kasvatus

## Vaikutukset muihin kasvihuonekaasupäästöihin

Tieto sekapuustoisuuden lisäämisen vaikutuksista kivennäismaiden muiden kasvihuonekaasujen (CH4, N2O) muodostumiseen on puutteellista. Todennäköisesti vaikutukset ovat pieniä.

Sekapuustoisuuden suosiminen vahvistaa metsien ilmastokestävyyttä.

# Sekametsän kasvatus

## Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa

**Sekametsät syntyvät luonnontaimia hyödyntämällä ja sekaviljelyn keinoin**

Sekametsän kasvatuksella tavoiteltavat hyödyt ja metsikön ominaisuudet määrittävät, millaista sekametsää kannattaa tavoitella. Tärkeimmät päätökset tehdään metsän uudistamis- ja taimikonhoitovaiheessa. Myös harvennuksissa vaikutetaan metsän puulajisuhteisiin.
Taloudellisesta näkökulmasta on perusteltua suosia hyvälaatuista mäntyä, kuusta ja rauduskoivua, joilla on edellytykset kehittyä tukkipuiksi. Luontoarvoja painottaessa suositaan sekapuuna monimuotoisuudelle tärkeitä puita kuten haapoja ja raitoja.

# Sekametsän kasvatus

## Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa

##  [Päävaihtoehdot sekametsän perustamiseen metsänuudistamisessa ](/fi/node/3256)

Table
| Yhden puulajin viljely ja luonnontaimien hyödyntäminen  | •    laadukas maanmuokkaus auttaa viljelyn onnistumisessa ja edistää luontaista taimettumista•    joko valitun puulajin riittävän harva istutustiheys tai pienalojen istuttamatta jättäminen jättää tilaa luonnontaimille•    luontaista uudistamista hyödynnetään erityisesti niissä kohdin, joissa viljely on hankalaa tai jotka muutoin taimettuvat herkästi |
| Sekaviljely ja luonnontaimien hyödyntäminen | •    laadukas maanmuokkaus auttaa viljelyn onnistumisessa ja edistää luontaista taimettumista•    varmistetaan metsikön puulajisuhteita sekä eri puulajien sijoittumista uudistusalan sisällä•    istutetaan ja/tai kylvetään valittuja puulajeja samanaikaisesti. Sekaviljelyn voi tehdä tasaisena koko kuviolle tai kasvupaikan ominaisuuksien vaihtelun mukaan ryhmittäisenä, jolloin kuviolle muodostuu eri puulajien ryhmiä |
| Pelkkä luontainen uudistaminen | •    laadukas maanmuokkaus edistää luontaista taimettumista•    puulajit sekä taimien määrä määräytyy ympäröivän puuston ja niiden siemensatojen runsauksien mukaan |

Sekametsän kasvatuksessa metsikössä kasvatetaan kahta tai useampaa puulajia. Puusto voi koostua pelkästään havu- tai lehtipuustosta tai niiden sekoituksesta.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsitys

Riistaa suosiva käsittely pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Taimikonharvennus (varttuneen taimikon hoito)

Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuuharvennus hoidetuissa nuorissa metsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien hiilitase

Havu-lehtipuusekametsän perustaminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suojavyöhykkeet – Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän kasvatus

Haku ja valikko