Text Kuusen tyvilahon eli maannouseman pääasiallinen aiheuttaja on kuusenjuurikääpä. Pahimmat tuhoalueet ovat keskittyneet eteläisimpään Suomeen rannikon tuntumaan. Tauti on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa ja sitä esiintyy harvakseltaan myös Pohjois-Suomessa. Tyvilaho vaivaa erityisesti hyväkasvuisia kivennäismaiden kuusikoita, mutta sitä esiintyy vähäisemmässä määrin myös turvemailla. Männiköissä tyvitervastaudin aiheuttaa männynjuurikääpä. Tauti on levinnyt laajalti Etelä- ja Keski-Suomeen. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Saimaan ympäristöön. Erityisen alttiita juurikäävälle ovat vanhoille peltomaille istutetut männiköt. Metsätuholain nojalla juurikäävän torjunta on monissa tapauksissa pakollista. Velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla. Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä. Juurikäävän havaitseminen katkontapinnoista hakkuun jälkeen on oleellinen osa juurikäävän torjuntaa. Kuva: © Erkki Oksanen

Juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho ja männyn tyvitervastauti ovat havupuiden sienitaudeista haitallisimmat. Juurikäävän torjunnan tarkoituksena on estää sienen leviäminen terveisiin metsiin sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa. Metsätuholaki velvoittaa huolehtimaan torjunnasta.

Kuusen tyvilahon eli maannouseman pääasiallinen aiheuttaja on kuusenjuurikääpä. Pahimmat tuhoalueet ovat keskittyneet eteläisimpään Suomeen rannikon tuntumaan. Tauti on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa ja sitä esiintyy harvakseltaan myös Pohjois-Suomessa. Tyvilaho vaivaa erityisesti hyväkasvuisia kivennäismaiden kuusikoita, mutta sitä esiintyy vähäisemmässä määrin myös turvemailla.
Männiköissä tyvitervastaudin aiheuttaa männynjuurikääpä. Tauti on levinnyt laajalti Etelä- ja Keski-Suomeen. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Saimaan ympäristöön. Erityisen alttiita juurikäävälle ovat vanhoille peltomaille istutetut männiköt.
Metsätuholain nojalla juurikäävän torjunta on monissa tapauksissa pakollista. Velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla.

Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Juurikäävän torjunta

Juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho ja männyn tyvitervastauti ovat havupuiden sienitaudeista haitallisimmat.  Juurikäävän torjunnan tarkoituksena on estää sienen leviäminen terveisiin metsiin sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa. Metsätuholaki velvoittaa huolehtimaan torjunnasta.

Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa. Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja. Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen. Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Virkistys

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Virkistys

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

Lahopuun turvaaminen

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Suojatiheikköjen jättäminen

Säästöpuiden jättäminen

Tekopökkelöiden tekeminen

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Virkistys

Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueellaWistbacka, R. 2023. Monitoring and conservation of endangered Siberian flying squirrel (Pteromys volans) populations : implications for sustainable forest management. Acta Univ. Oul. A 781.. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminenyksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminenpesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminenyksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.&nbsp;Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi.&nbsp;Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen. Liito-oravan elinympäristön rajaaminen Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.&nbsp;Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.&nbsp;Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.&nbsp;Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa. Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen Lupa- ja valvontavirastolle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan Lupa- ja valvontavirastolle. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan. Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.&nbsp;Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille. Metsäsertifiointien vaatimukset PEFCPEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista. FSCFSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi

Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueella. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on
- lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen
- yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen
- pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen
- yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.
Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Liito-oravan elinympäristön rajaaminen

- Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.
- Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.
- Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.
- Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.
- Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön

- Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.
- Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen Lupa- ja valvontavirastolle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.
- Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan Lupa- ja valvontavirastolle. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
- Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä

- Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.
- Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.
- Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.
- Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.
- Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille.

# Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**PEFC**PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista.
**FSC**FSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen [Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-liito-orava-talousmetsassa.pdf)

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.

Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä 

Yläharvennus mahdollisuutena Hoidetuissa männiköissä voidaan toinen ja kolmas harvennus toteuttaa yläharvennuksena, mikä johtaa hieman alaharvennusta parempaan taloudelliseen tulokseen. Yläharvennuksen seurauksena kiertoaika pitenee 5–20 vuodella, jos uudistushakkuu tehdään läpimitan perusteella. Yläharvennus edellyttää huolellisuutta, jotta puuston pohjapinta-ala ei laske harvennusmallin esittämän tason alapuolelle. Sekapuustoisuutta suosiessa huomioidaan harvennuksissa myös muut puulajit ja niiden kasvuedellytykset. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.Katso sekametsän harvennusmallit täältä: Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku - Mänty-lehtisekapuusto. Uudistuskypsää männikköä voidaan harventaa väljennyshakkuulla, jos tavoitteena on parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Tällöin valtapuuston latvukset tuuhentuvat ja kyky tuottaa siementä paranee. Uudistuskypsän männikön harvennus voi olla perusteltua myös silloin, kun tavoitteena on järeän huippulaatuisen tukin kasvattaminen tai metsikön kiertoajan jatkaminen. Puuston harvennustarvetta voi päätellä arvioimalla elävän latvuksen osuutta ja kuntoa. Männyllä latvusta pitäisi olla vähintään 40 % puun pituudesta. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Yläharvennus mahdollisuutena

Hoidetuissa männiköissä voidaan toinen ja kolmas harvennus toteuttaa yläharvennuksena, mikä johtaa hieman alaharvennusta parempaan taloudelliseen tulokseen. Yläharvennuksen seurauksena kiertoaika pitenee 5–20 vuodella, jos uudistushakkuu tehdään läpimitan perusteella. Yläharvennus edellyttää huolellisuutta, jotta puuston pohjapinta-ala ei laske harvennusmallin esittämän tason alapuolelle.
Sekapuustoisuutta suosiessa huomioidaan harvennuksissa myös muut puulajit ja niiden kasvuedellytykset. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.Katso sekametsän harvennusmallit täältä: [Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku - Mänty-lehtisekapuusto.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/harvennusmallihaku?mixedSpeciesModel=M%C3%A4nty-lehtisekapuusto)
Uudistuskypsää männikköä voidaan harventaa väljennyshakkuulla, jos tavoitteena on parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Tällöin valtapuuston latvukset tuuhentuvat ja kyky tuottaa siementä paranee. Uudistuskypsän männikön harvennus voi olla perusteltua myös silloin, kun tavoitteena on järeän huippulaatuisen tukin kasvattaminen tai metsikön kiertoajan jatkaminen.

Mäntyvaltaisissa metsissä harvennuksen lähtötilanne riippuu puuston laadusta. Heikkolaatuiset puustot on kannattavinta harventaa kahdesti ennen uudistushakkuuta. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on usein tarpeen, jotta arvokkaimpien tukkirunkojen järeytyminen saadaan turvattua.

Myöhempi harvennus

Mäntyvaltaisissa metsissä harvennuksen lähtötilanne riippuu puuston laadusta. Heikkolaatuiset puustot on kannattavinta harventaa kahdesti ennen uudistushakkuuta. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on usein tarpeen, jotta arvokkaimpien tukkirunkojen järeytyminen saadaan turvattua. 

Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

# Energiapuuharvennus hoidetuissa nuorissa metsissä

Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää energiapuuta korjaamalla. Korjattavat puut voivat päätyä markkinatilanteen mukaan joko energia- tai ainespuuksi.
Kasvatusmetsien energiapuuharvennuksessa voidaan korjata energiapuuksi karsittua rankapuuta tai karsimatonta kokopuuta. Rankapuun korjuussa puun oksat ja latvat jätetään metsään, eikä se juuri poikkea ainespuun korjuusta. Kokopuun korjuussa myös valtaosa puun oksista ja latvoista korjataan energiakäyttöön. Lisätietoa: [Energiapuuharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/energiapuuharvennus)

Ensiharvennus

Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää energiapuuta korjaamalla. Korjattavat puut voivat päätyä markkinatilanteen mukaan joko energia- tai ainespuuksi.Kasvatusmetsien energiapuuharvennuksessa voidaan korjata energiapuuksi karsittua rankapuuta tai karsimatonta kokopuuta. Rankapuun korjuussa puun oksat ja latvat jätetään metsään, eikä se juuri poikkea ainespuun korjuusta. Kokopuun korjuussa myös valtaosa puun oksista ja latvoista korjataan energiakäyttöön. Lisätietoa: Energiapuuharvennus

Energiapuuharvennus hoidetuissa nuorissa metsissä

Metsän eli puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän yhteen lasketun hiilivaraston muutos, jossa on huomioitu myös hakkuussa poistuva hiili. Metsien käytön hiilitaselaskelmiin huomioidaan useimmiten myös puuntuotanto- ja puutuoteketjun päästöt, puutuotteiden korvausvaikutukset sekä tuotteiden elinkaaret.
Positiivinen tase = varaston kasvu, negatiivinen tase = varaston pieneneminen.

Metsien hiilitase

Metsän eli puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän yhteen lasketun hiilivaraston muutos, jossa on huomioitu myös hakkuussa poistuva hiili.  Metsien käytön hiilitaselaskelmiin huomioidaan useimmiten myös puuntuotanto- ja puutuoteketjun päästöt, puutuotteiden korvausvaikutukset sekä tuotteiden elinkaaret. Positiivinen tase = varaston kasvu, negatiivinen tase = varaston pieneneminen.

Riistapainotteisen metsäsuunnitelman pääkohdat Riistapainotteisen metsäsuunnitelman lähtökohdaksi tarvitaan tietoa tärkeimpien riistalajien esiintymisestä sekä metsätilalla että tilarajoja laajemmalla alueella. Metsätilan alueella tehdyt riistaeläinhavainnot ovat avuksi. Lisäksi suunnitelman laadinnassa kannattaa hyödyntää käytettävissä olevaa tietoa metson soidinalueiden, riekkosoiden tai hirvien talvilaitumien sijoittumisesta maisemassa sekä alueen riistaeläinkannoista. Toisena tärkeänä kokonaisuutena riistametsänhoitosuunnitelmassa tulisi tarkastella erityisalueiden sijaintia ja selvittää metsänomistajan tavoitteet alueiden kehittämisestä. Jos riistanhoidon erityisalueita löytyy metsätilalta, on suositeltavaa merkitä ne suunnitelmaan. Tällöin alueeseen kuuluvien ja alueen viereisten metsiköiden hakkuusuunnitteet ja toimenpide-ehdotukset voidaan merkitä erityisalueelle asetetun tavoitteen mukaisesti. Pienemmät erityisalueet kuten korpijuotit ovat suunnitelmassa tavallisesti omina toimenpidekuvioinaan. Laajempi kokonaisuus, esimerkiksi riekkosuo reunametsineen, sisältää todennäköisesti useampia metsiköitä, joissa riekon elinvaatimukset ovat toimenpide-ehdotuksen lähtökohtana. Metson soidinalueella on tärkeää hallita metsänpeitteisyyden riittävä säilyminen maisemassa sekä puustoiset yhteydet kukkojen päiväreviireiltä soidinkeskukseen. Näistä lähtökohdista johdetut soidinalueen metsiköiden toimenpide-ehdotukset ovat todennäköisesti varsin erilaiset verrattuna siihen, että toimenpiteet johdettaisiin normaaliin tapaan kussakin metsikössä vallitsevasta puustotilanteesta. Jos metsätilalla ei ole riistametsänhoidon erityisalueita, tilan metsiä voi kehittää paremmiksi riistametsiksi huolehtimalla metsänhoitotöissä riistaeläinten suojasta, ravinnosta ja lisääntymisedellytyksistä. Tällöin tilatason metsäsuunnitelma auttaa arvioimaan eri metsiköiden mahdollisuuksia ja vahvuuksia, kun vastataan eri lajien tarpeisiin. Pyytä lukuun ottamatta kaikilla tärkeimmillä riistaeläimillä on väistämättä yksittäistä metsikköä laajempi elinpiiri. Tällöin esimerkiksi pyylle mieluisan alueen kehittäminen kannattaa kohdentaa metsätilalla niihin metsiköihin, joissa lepän ja kuusen kasvatusedellytykset toteutuvat parhaiten. Riistan kannalta merkitykselliset pienialaiset luontokohteet&nbsp;ovat hyvä lähtökohta riistan ja muun luonnon eteen tehtävien panostusten kohdentamiseen. Kun riistapainotteinen metsäsuunnitelma on valmis, metsänomistajan kannattaa varmistaa, että suunnitelman voimassaoloaikana metsätilalla tehtävissä hakkuu- ja hoitotöiden suunnittelussa otetaan huomioon riistaa koskevat toimenpide-ehdotukset, ja töiden toteutus ohjeistetaan riittävän selkeästi. Täydentävät näkökulmat riistametsäsuunnitteluun Riistapainotteista metsäsuunnitelmaa voi täydentää muilla riistaan liittyvillä näkökulmilla. Näitä voivat olla metsästys- ja riistamatkailua edistävät keinot, vapaaehtoisen suojelun kohteiden selvittäminen sekä riistaan liittyvän kulttuuriperinnön huomioon ottaminen. METSO-ohjelma tukee metsänomistajan suojelu- ja luonnonhoitoaloitteita  Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmasta (METSO 2008–2025) myönnetään taloudellista tukea metsän- omistajille, jotka haluavat vapaaehtoisesti suojella omia metsiään pysyvästi tai määräaikaisesti tai tehdä talousmetsien monimuotoisuutta lisääviä luonnonhoitotoimia omissa metsissään. METSO-ohjelmassa turvataan riistalle tärkeistä elinympäristöistä esimerkiksi pienvesien lähimetsiä, puustoisia soita, metsäluhtia ja tulvametsiä sekä puustoisia perinneympäristöjä. Lisäksi ohjelmassa turvattavat jyrkänteet ja louhikot voivat tarjota riistalle tärkeitä pesäpaikkoja. Metsänomistaja voi ottaa yhteyttä Elinvoimakeskukseen tai Suomen metsäkeskuksen alueelliseen METSO-vastaavaan ja pyytää arviota oman metsänsä sopivuudesta METSO-ohjelmaan. Riistakulttuurikohteet kertovat menneiden aikojen metsästäjien tarinaa Suomen metsissä liikuttiin paljon tuhansia vuosia kestäneen erätalouden aikana. Metsän riistaa hyödynnettiin ruokana, vuotina ja muinaisuskonnoissa. Nykyään metsästys ja riistanhoito ovat merkittävä osa suomalaisuutta. Riista ennen ja nyt näkyy suomalaisuudessa ja metsissämme. Riistaan ja metsästykseen liittyvät kulttuuriperintökohteet ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa niistä on helposti nähtävissä, mutta usein ne ovat näkymättömissä sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kulttuuriperintökohteita ovat pyyntikuopat, sudenkuopat, ketunkuopat, susitarhat, ampumasuojat sekä eränkäyntiin rakennettujen tilapäisasumusten pohjat, kiukaat ja kiviuunit. Eränkäynnillä ja viikkojen pituisilla pyyntimatkoilla tarvittiin pyyntilaitteita, joista on voinut jäädä maastoon jäännöksiä. Hirven- ja peuran- pyyntikuopat kaivettiin tavallisesti pitkin järvien ja soiden rantoja tai niiden välisille kannaksille eläinten kulkureiteille. Joka kylään tehdyt sudenkuopat tai -tarhat olivat hyvin yleisiä 1700–1800-luvuilla. Kuopat rakennettiin useimmiten kylään johtavan tien varteen. Kulttuuriperintökohde on valtakunnallisesti, paikallisesti tai metsänomistajakohtaisesti arvokas. Sen tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, miten metsiämme on hyödynnetty erän- käynnissä ja metsästyksessä sekä muinaisuskoissa. Merkittävät kulttuuriperintökohteet suojellaan muinais- muistolain (295/1963) perusteella ja tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Muinaismuistolain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä. Muut kulttuuriperintökohteet metsänomistaja voi halutessaan säilyttää omalla päätöksellään. Tiedossa olevat kohteet kannattaa merkitä metsäsuunnitelmaan. Pyyntikuopat ovat osa metsästyshistoriaa. Kuva: © Airi Matila. Metsästys- ja riistamatkailu Maanomistaja voi saada metsistään taloudellista hyötyä myös metsästysoikeuden vuokraamisesta tai metsästys- ja matkailupalveluista. Metsästys- ja riistamatkailu on kehittyvä palvelukokonaisuus, joka tuo hyötyä sekä palveluiden tuottajalle että metsänomistajalle. Matkailupalvelun ideana on tarjota asiakkaille saaliin lisäksi laadukkaita eräpalveluja ja elämyksellisyyttä. Jo pelkkä eläimen havaitseminen tai jälkien löytäminen voi tehdä matkailupalvelusta elämyksen. Hyvällä riistanhoidolla voidaan halutulle alueelle kehittää riistallisesti rikas metsästysalue ilman, että siitä aiheutuu vaaraa liikenteelle tai vahinkoja muille elinkeinoille. Kun riistaeläimet ovat metsästysmatkailun käytössä ja riittävän laajalla alueella, voidaan varmistaa se, että eläinsuojelulliset, elämykselliset ja metsästyksen käytännön toteutukseen liittyvät näkökohdat tulevat huomioon otetuiksi. Parhaimmillaan kosteikko on osa metsätalouden vesiensuojeluratkaisua ja toimii samalla riistan, metsästyksen ja virkistyskäytön hyväksi. Kuva: © Santtu Rothsten. Esimerkkisuunnitelma riistalle tärkeän metsän ja pellon välisen vaihettumisvyöhykkeen hoidosta. Kuva: Forest KIT-sovellus.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu

## Riistapainotteisen metsäsuunnitelman pääkohdat

Riistapainotteisen metsäsuunnitelman lähtökohdaksi tarvitaan tietoa tärkeimpien riistalajien esiintymisestä sekä metsätilalla että tilarajoja laajemmalla alueella. Metsätilan alueella tehdyt riistaeläinhavainnot ovat avuksi. Lisäksi suunnitelman laadinnassa kannattaa hyödyntää käytettävissä olevaa tietoa metson soidinalueiden, riekkosoiden tai hirvien talvilaitumien sijoittumisesta maisemassa sekä alueen riistaeläinkannoista. Toisena tärkeänä kokonaisuutena riistametsänhoitosuunnitelmassa tulisi tarkastella erityisalueiden sijaintia ja selvittää metsänomistajan tavoitteet alueiden kehittämisestä. Jos riistanhoidon erityisalueita löytyy metsätilalta, on suositeltavaa merkitä ne suunnitelmaan. Tällöin alueeseen kuuluvien ja alueen viereisten metsiköiden hakkuusuunnitteet ja toimenpide-ehdotukset voidaan merkitä erityisalueelle asetetun tavoitteen mukaisesti.
Pienemmät erityisalueet kuten korpijuotit ovat suunnitelmassa tavallisesti omina toimenpidekuvioinaan. Laajempi kokonaisuus, esimerkiksi riekkosuo reunametsineen, sisältää todennäköisesti useampia metsiköitä, joissa riekon elinvaatimukset ovat toimenpide-ehdotuksen lähtökohtana.
Metson soidinalueella on tärkeää hallita metsänpeitteisyyden riittävä säilyminen maisemassa sekä puustoiset yhteydet kukkojen päiväreviireiltä soidinkeskukseen. Näistä lähtökohdista johdetut soidinalueen metsiköiden toimenpide-ehdotukset ovat todennäköisesti varsin erilaiset verrattuna siihen, että toimenpiteet johdettaisiin normaaliin tapaan kussakin metsikössä vallitsevasta puustotilanteesta.

Jos metsätilalla ei ole riistametsänhoidon erityisalueita, tilan metsiä voi kehittää paremmiksi riistametsiksi huolehtimalla metsänhoitotöissä riistaeläinten suojasta, ravinnosta ja lisääntymisedellytyksistä. Tällöin tilatason metsäsuunnitelma auttaa arvioimaan eri metsiköiden mahdollisuuksia ja vahvuuksia, kun vastataan eri lajien tarpeisiin. Pyytä lukuun ottamatta kaikilla tärkeimmillä riistaeläimillä on väistämättä yksittäistä metsikköä laajempi elinpiiri. Tällöin esimerkiksi pyylle mieluisan alueen kehittäminen kannattaa kohdentaa metsätilalla niihin metsiköihin, joissa lepän ja kuusen kasvatusedellytykset toteutuvat parhaiten. Riistan kannalta merkitykselliset pienialaiset luontokohteet ovat hyvä lähtökohta riistan ja muun luonnon eteen tehtävien panostusten kohdentamiseen.
Kun riistapainotteinen metsäsuunnitelma on valmis, metsänomistajan kannattaa varmistaa, että suunnitelman voimassaoloaikana metsätilalla tehtävissä hakkuu- ja hoitotöiden suunnittelussa otetaan huomioon riistaa koskevat toimenpide-ehdotukset, ja töiden toteutus ohjeistetaan riittävän selkeästi.

# Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu

## Täydentävät näkökulmat riistametsäsuunnitteluun

Riistapainotteista metsäsuunnitelmaa voi täydentää muilla riistaan liittyvillä näkökulmilla. Näitä voivat olla metsästys- ja riistamatkailua edistävät keinot, vapaaehtoisen suojelun kohteiden selvittäminen sekä riistaan liittyvän kulttuuriperinnön huomioon ottaminen.

# Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu

## METSO-ohjelma tukee metsänomistajan suojelu- ja luonnonhoitoaloitteita

Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmasta (METSO 2008–2025) myönnetään taloudellista tukea metsän- omistajille, jotka haluavat vapaaehtoisesti suojella omia metsiään pysyvästi tai määräaikaisesti tai tehdä talousmetsien monimuotoisuutta lisääviä luonnonhoitotoimia omissa metsissään. METSO-ohjelmassa turvataan riistalle tärkeistä elinympäristöistä esimerkiksi pienvesien lähimetsiä, puustoisia soita, metsäluhtia ja tulvametsiä sekä puustoisia perinneympäristöjä. Lisäksi ohjelmassa turvattavat jyrkänteet ja louhikot voivat tarjota riistalle tärkeitä pesäpaikkoja. Metsänomistaja voi ottaa yhteyttä Elinvoimakeskukseen tai Suomen metsäkeskuksen alueelliseen METSO-vastaavaan ja pyytää arviota oman metsänsä sopivuudesta METSO-ohjelmaan.

# Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu

## Riistakulttuurikohteet kertovat menneiden aikojen metsästäjien tarinaa

Suomen metsissä liikuttiin paljon tuhansia vuosia kestäneen erätalouden aikana. Metsän riistaa hyödynnettiin ruokana, vuotina ja muinaisuskonnoissa. Nykyään metsästys ja riistanhoito ovat merkittävä osa suomalaisuutta. Riista ennen ja nyt näkyy suomalaisuudessa ja metsissämme. Riistaan ja metsästykseen liittyvät kulttuuriperintökohteet ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa niistä on helposti nähtävissä, mutta usein ne ovat näkymättömissä sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kulttuuriperintökohteita ovat pyyntikuopat, sudenkuopat, ketunkuopat, susitarhat, ampumasuojat sekä eränkäyntiin rakennettujen tilapäisasumusten pohjat, kiukaat ja kiviuunit. Eränkäynnillä ja viikkojen pituisilla pyyntimatkoilla tarvittiin pyyntilaitteita, joista on voinut jäädä maastoon jäännöksiä. Hirven- ja peuran- pyyntikuopat kaivettiin tavallisesti pitkin järvien ja soiden rantoja tai niiden välisille kannaksille eläinten kulkureiteille. Joka kylään tehdyt sudenkuopat tai -tarhat olivat hyvin yleisiä 1700–1800-luvuilla. Kuopat rakennettiin useimmiten kylään johtavan tien varteen.
Kulttuuriperintökohde on valtakunnallisesti, paikallisesti tai metsänomistajakohtaisesti arvokas. Sen tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, miten metsiämme on hyödynnetty erän- käynnissä ja metsästyksessä sekä muinaisuskoissa. Merkittävät kulttuuriperintökohteet suojellaan muinais- muistolain (295/1963) perusteella ja tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Muinaismuistolain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä. Muut kulttuuriperintökohteet metsänomistaja voi halutessaan säilyttää omalla päätöksellään. Tiedossa olevat kohteet kannattaa merkitä metsäsuunnitelmaan.

# Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu

## Metsästys- ja riistamatkailu

Maanomistaja voi saada metsistään taloudellista hyötyä myös metsästysoikeuden vuokraamisesta tai metsästys- ja matkailupalveluista. Metsästys- ja riistamatkailu on kehittyvä palvelukokonaisuus, joka tuo hyötyä sekä palveluiden tuottajalle että metsänomistajalle. Matkailupalvelun ideana on tarjota asiakkaille saaliin lisäksi laadukkaita eräpalveluja ja elämyksellisyyttä. Jo pelkkä eläimen havaitseminen tai jälkien löytäminen voi tehdä matkailupalvelusta elämyksen.
Hyvällä riistanhoidolla voidaan halutulle alueelle kehittää riistallisesti rikas metsästysalue ilman, että siitä aiheutuu vaaraa liikenteelle tai vahinkoja muille elinkeinoille. Kun riistaeläimet ovat metsästysmatkailun käytössä ja riittävän laajalla alueella, voidaan varmistaa se, että eläinsuojelulliset, elämykselliset ja metsästyksen käytännön toteutukseen liittyvät näkökohdat tulevat huomioon otetuiksi.

Metsänomistaja päättää riistanhoidon painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Koko metsätilaa koskevan riistapainotteisen metsäsuunnitelman laatiminen on suositeltavaa, sillä se tarjoaa parhaan lähtökohdan riistaelinympäristöjen hoidolle ja kehittämiselle. Tilasuunnitelma lisää riistan hyväksi tehtävien toimenpiteiden vaikuttavuutta ja parantaa edellytyksiä metsätalouden kannattavuuden ja riistan elinympäristöjen hoidon yhteensovittamiselle.

Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu

Metsänomistaja päättää riistanhoidon painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Koko metsätilaa koskevan riistapainotteisen metsäsuunnitelman laatiminen on suositeltavaa, sillä se tarjoaa parhaan lähtökohdan riistaelinympäristöjen hoidolle ja kehittämiselle. Tilasuunnitelma lisää riistan hyväksi tehtävien toimenpiteiden vaikuttavuutta ja parantaa edellytyksiä metsätalouden kannattavuuden ja riistan elinympäristöjen hoidon yhteensovittamiselle. 

Vaihettumisvyöhykkeen käsittely Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta. Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.

# Riistaa suosiva käsittely pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä 

## Vaihettumisvyöhykkeen käsittely

Vaihettumisvyöhykkeen hoidossa korostetaan puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa. Riistan suojapaikkoja ylläpidetään säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta. Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.
Metsänhoidon yhteydessä pellon reunapuustoa harvennetaan voimakkaasti ja poistetaan peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita. Pellon reunalla suositaan matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisesti suositaan marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinä- pensasta. Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.

Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen.

Riistan suosiminen eri metsissä ja vaihettumisvyöhykkeillä

Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee yleensä 5 ja 30 metrin välillä. Niiden hoidon tavoitteeksi voidaan asettaa rakenteeltaan monimuotoisen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitseman vyöhykkeen ylläpitäminen. 

Riistaa suosiva käsittely pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä 

Metsänomistaja voi seuraavaa listausta hyödyntäen arvioida metsänsä potentiaalisia suojelukohteita ja tavoitella onnistunutta metsien suojelun toteutusta. Selvitetään, onko metsätilan kuvioilla suojelullisesti arvokkaita piirteitä ja kohdennetaan suojelutoimia niihin. Suojelullisesti arvokkaita piirteitä ovat esimerkiksi:Luonnontilaisuus tai sen kaltaisuusluontaisesti syntynyt puustovaihteleva puuston puulaji- ja kokorakenne sekä eri-ikäisyyssuuri pysty- ja maalahopuiden määrälatvuston aukkoisuusYksittäiset puuston tai maaperän erityispiirteetjäreät haavat, raidat, lepät sekä jalot lehtipuutvanhat puut, kolopuutojittamaton märkä ja rehevä metsänpohjakaru, kivikkoinen tai kallioinen metsänpohjaVesielinympäristötpurot ja norotlähteet, lähteiköt ja tihkupinnatjokien, järvien ja lampien rantametsätKohteen otollinen sijaintiolemassa olevan suojelualueen läheisyys ja kytkeytyneisyystärkeäksi tunnistettu virkistyskäyttöalue.Määritetään metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle jätettävät maastonkohdat ja alueet, joissa metsätalous ei ole kannattavaa. Toteutetaan tarvittaessa luonnonhoitohankkeita kohteiden luontoarvojen parantamiseksi.Harkitaan suojeltavaksi METSO-ohjelman kohteeksi soveltuvat elinympäristöt.Kotiaho, J. S. ym.2021. Metsäluonnon turvaava suojelun kohdentaminen. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 4/2021.Erilaisten julkisten paikkatietoaineistojen perusteella on analysoitu mahdollisia METSO-ohjelmaan soveltuvia kohteita ja niitä on esitetty esimerkiksi Metsään.fi-palvelussa. Tällaisia on esimerkiksi Zonation-paikkatietotarkastelu. Analyysi ei kuitenkaan kerro kaikkia potentiaalisia kohteita.

# Metsän suojelun  suunnittelu metsätilan hoidossa

Metsänomistaja voi seuraavaa listausta hyödyntäen arvioida metsänsä potentiaalisia suojelukohteita ja tavoitella onnistunutta metsien suojelun toteutusta.
1 . Selvitetään, onko metsätilan kuvioilla suojelullisesti arvokkaita piirteitä ja kohdennetaan suojelutoimia niihin. Suojelullisesti arvokkaita piirteitä ovat esimerkiksi:
- Luonnontilaisuus tai sen kaltaisuus
- luontaisesti syntynyt puusto
- vaihteleva puuston puulaji- ja kokorakenne sekä eri-ikäisyys
- suuri pysty- ja maalahopuiden määrä
- latvuston aukkoisuus
- Yksittäiset puuston tai maaperän erityispiirteet
- järeät haavat, raidat, lepät sekä jalot lehtipuut
- vanhat puut, kolopuut
- ojittamaton märkä ja rehevä metsänpohja
- karu, kivikkoinen tai kallioinen metsänpohja
- Vesielinympäristöt
- purot ja norot
- lähteet, lähteiköt ja tihkupinnat
- jokien, järvien ja lampien rantametsät
- Kohteen otollinen sijainti
- olemassa olevan suojelualueen läheisyys ja kytkeytyneisyys
- tärkeäksi tunnistettu virkistyskäyttöalue.
2 . Määritetään metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle jätettävät maastonkohdat ja alueet, joissa metsätalous ei ole kannattavaa. Toteutetaan tarvittaessa luonnonhoitohankkeita kohteiden luontoarvojen parantamiseksi.
3 . Harkitaan suojeltavaksi METSO-ohjelman kohteeksi soveltuvat elinympäristöt.
Erilaisten julkisten paikkatietoaineistojen perusteella on analysoitu mahdollisia METSO-ohjelmaan soveltuvia kohteita ja niitä on esitetty esimerkiksi Metsään.fi-palvelussa. Tällaisia on esimerkiksi Zonation-paikkatietotarkastelu. Analyysi ei kuitenkaan kerro kaikkia potentiaalisia kohteita.

Metsän suojelu

Metsän suojelun  suunnittelu metsätilan hoidossa

Riskit huomioitava Uudistuskypsän kuusikon harvennus tulee tehdä harkiten, sillä hakkuu lisää tuulituho-, kirjanpainaja- ja juurikääpäriskiä. Puuston reagointikyky lisääntyneeseen kasvutilaan heikkenee puuston vanhetessa. Lisääntyneiden riskien vuoksi uudistuskypsän kuusikon harventaminen ei ole taloudellisesti perusteltua ainakaan riskialueilla. Jos alue on tarkoitus uudistaa luontaisesti suojuspuumenetelmällä, voidaan kuusikon viimeinen harvennus tehdä väljennyshakkuuna, jolla voidaan edistää luontaista taimettumista. Suojuspuuhakkuu on suositeltavaa erityisesti korpimaisilla turvemailla, joilla avohakkuuta halutaan välttää. Lue lisää: Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut - Toteutus. Varttuneissa kuusikoissa voidaan harvennuksissa poistaa myös päävaltapuita. Tällöin on kyse yläharvennuksesta. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Myöhempi harvennus kuusivaltaisessa metsässä

## Riskit huomioitava

Uudistuskypsän kuusikon harvennus tulee tehdä harkiten, sillä hakkuu lisää tuulituho-, kirjanpainaja- ja juurikääpäriskiä. Puuston reagointikyky lisääntyneeseen kasvutilaan heikkenee puuston vanhetessa. Lisääntyneiden riskien vuoksi uudistuskypsän kuusikon harventaminen ei ole taloudellisesti perusteltua ainakaan riskialueilla.
Jos alue on tarkoitus uudistaa luontaisesti suojuspuumenetelmällä, voidaan kuusikon viimeinen harvennus tehdä väljennyshakkuuna, jolla voidaan edistää luontaista taimettumista. Suojuspuuhakkuu on suositeltavaa erityisesti korpimaisilla turvemailla, joilla avohakkuuta halutaan välttää.
Lue lisää: [Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut - Toteutus.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/luontaiseen-uudistumiseen-tahtaavat-jaksollisen-kasvatuksen-hakkuut/toteutus#section-75)

Kuusivaltaisissa metsissä kannattavimpaan kasvatusohjelmaan kuuluu kaksi harvennusta ennen uudistushakkuuta. Jos kiertoaikaa halutaan jatkaa, yläharvennuksena tehtävä kolmas harvennus voi vielä olla taloudellisesti perusteltua. Yläharvennus lisää kuusikoissa hieman kasvua ja tukkipuun saantoa alaharvennukseen verrattuna. Sekapuustoisuutta suosiessa varmistetaan harvennuksilla riittävästi valoa ja kasvutilaa myös männylle ja lehtipuille. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Juurikäävän torjunta

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Liito-oravan turvaaminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuuharvennus hoidetuissa nuorissa metsissä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien hiilitase

Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu

Riistaa suosiva käsittely pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän suojelun suunnittelu metsätilan hoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Myöhempi harvennus kuusivaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko