Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään. Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen Säästöpuista metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa. Lahopuiden taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna. Tekopökkelöistä aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi. Suojatiheikköjen jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta. Lehtipuuosuuden ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa. Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi. Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset. Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä. Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Talous

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Talous

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Talous

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

Lahopuun turvaaminen

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Suojatiheikköjen jättäminen

Säästöpuiden jättäminen

Tekopökkelöiden tekeminen

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä. Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys. Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Talous

Ensiharvennus tehtävä ajoissa Koivikkoa ei pidä päästää riukuuntumaan ennen ensiharvennusta, koska tällöin järeytyminen hidastuu ja lumituhojen riski kasvaa. Ensiharvennukseen mennessä tyvitukkiosan oksat ovat kuolleet ja osa niistä on karsiutunut pois. Ensiharvennuksen toteutus Rauduskoivikoissa ensiharvennus tehdään 13–15 metrin valtapituudessa ja kasvamaan jätetään voimakkaan harvennuksen jälkeen 700–800 puuta hehtaarille. Rauduskoivu-kuusisekametsissä, joissa rauduskoivun osuus on korkea, suositaan tavoitetiheyden alarajaa. Taimikkovaiheessa suositeltua tiheämpänä kasvaneen koivikon ensiharvennus on tehtävä selvästi edellä mainittua aikaisemmin, vaikka harvennuspoistuma olisikin vähäinen. Viljellyssä tai muuten tasapituisessa rauduskoivikossa ensiharvennuksen ajoitus on tärkeä, koska koivikko riukuuntuu jo muutamassa vuodessa harvennuksen viivästymisen seurauksena. Rauduskoivikon ensiharvennus on tärkeää ajoittaa oikein, yleensä 13–15metrin valtapituusvaiheeseen. Silloin oksat ovat tyvitukin osalta jo karsiutuneet ja latvus on vielä elinvoimainen. Jos rauduksen latvus pääsee ylitiheyden vuoksi supistumaan selvästi alle puoleen rungon pituudesta, puun paksuuskasvu ei enää kunnolla elvy harvennuksen jälkeen. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Ensiharvennus hoidetussa rauduskoivuvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennus tehtävä ajoissa

Koivikkoa ei pidä päästää riukuuntumaan ennen ensiharvennusta, koska tällöin järeytyminen hidastuu ja lumituhojen riski kasvaa. Ensiharvennukseen mennessä tyvitukkiosan oksat ovat kuolleet ja osa niistä on karsiutunut pois.

# Ensiharvennus hoidetussa rauduskoivuvaltaisessa metsässä

## Ensiharvennuksen toteutus

Rauduskoivikoissa ensiharvennus tehdään 13–15 metrin valtapituudessa ja kasvamaan jätetään voimakkaan harvennuksen jälkeen 700–800 puuta hehtaarille. Rauduskoivu-kuusisekametsissä, joissa rauduskoivun osuus on korkea, suositaan tavoitetiheyden alarajaa. Taimikkovaiheessa suositeltua tiheämpänä kasvaneen koivikon ensiharvennus on tehtävä selvästi edellä mainittua aikaisemmin, vaikka harvennuspoistuma olisikin vähäinen. Viljellyssä tai muuten tasapituisessa rauduskoivikossa ensiharvennuksen ajoitus on tärkeä, koska koivikko riukuuntuu jo muutamassa vuodessa harvennuksen viivästymisen seurauksena.

Rauduskoivikoissa kahden voimakkaan harvennuksen ohjelma on kannattavin. Koivikon kasvatus edellyttää, että elävän latvuksen osuus on vähintään 50 prosenttia puun pituudesta.

Ensiharvennus

Ensiharvennus hoidetussa rauduskoivuvaltaisessa metsässä

Harvennuksen toteutus Toisessa harvennuksessa pyritään jo hakkaamaan jonkin verran vaneritukkia etenkin, jos sen avulla kasvatettavan puuston laatu ja taloudellinen tulos paranee. Harvennuksessa jätetään kasvamaan noin 400 puuta hehtaarille. Paras koivu sekametsästä Korkealaatuisen koivutukin kasvattaminen onnistuu parhaiten kuusikon sekapuuna samassa jaksossa kuusen kanssa. Kuusi-koivusekametsässä koivut eivät ole yhtä oksaisia kuin puhtaassa koivikossa. Myös koivun teknisen laadun takia kasvatus sekapuuna on hyödyllistä, sillä ruskotäpläkärpäsen aiheuttamat vioitukset ovat kuusikoivusekametsissä yleensä vähäisempiä kuin puhtaissa koivikoissa. Vaneriksi käytettävissä laatutyvissä ei sallita ruskotäpläkärpäsen aiheuttamia värivikoja tukin viilutettavassa osuudessa. Hoidettu koivikko järeytyy nopeasti. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Myöhempi harvennus koivuvaltaisessa metsässä

## Harvennuksen toteutus

Toisessa harvennuksessa pyritään jo hakkaamaan jonkin verran vaneritukkia etenkin, jos sen avulla kasvatettavan puuston laatu ja taloudellinen tulos paranee. Harvennuksessa jätetään kasvamaan noin 400 puuta hehtaarille.

# Myöhempi harvennus koivuvaltaisessa metsässä

## Paras koivu sekametsästä

Korkealaatuisen koivutukin kasvattaminen onnistuu parhaiten kuusikon sekapuuna samassa jaksossa kuusen kanssa. Kuusi-koivusekametsässä koivut eivät ole yhtä oksaisia kuin puhtaassa koivikossa. Myös koivun teknisen laadun takia kasvatus sekapuuna on hyödyllistä, sillä ruskotäpläkärpäsen aiheuttamat vioitukset ovat kuusikoivusekametsissä yleensä vähäisempiä kuin puhtaissa koivikoissa. Vaneriksi käytettävissä laatutyvissä ei sallita ruskotäpläkärpäsen aiheuttamia värivikoja tukin viilutettavassa osuudessa.

Rauduskoivikoissa tavoitellaan puuston nopeaa järeytymistä voimakkaan ensiharvennuksen jälkeen. Kasvatuksen tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuun tuottaminen.

Myöhempi harvennus

Rauduskoivikoissa tavoitellaan puuston nopeaa järeytymistä voimakkaan ensiharvennuksen jälkeen. Kasvatuksen tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuun tuottaminen. 

Myöhempi harvennus koivuvaltaisessa metsässä

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

Säästöpuut ovat hakkuissa talousmetsään pysyvästi jätettäviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuiden jättäminen talousmetsiin lisää vanhojen ja kookkaiden elävien puiden ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puulajien määrää. Säästöpuista tulee ajan saatossa lahopuuta, jota ei korjata pois metsästä.

# Säästöpuiden jättäminen

**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
- Monipuolistavat metsikön rakennetta
- Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
- Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
- Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
- Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
- Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
- Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
- Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
- Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättäminen on osa metsänkäsittelyä

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämisen hyödyt monimuotoisuudelle

Säästöpuut tuottavat monia erilaisia hyötyjä. Säästöpuista muodostuvat vanhat elävät puut, kolopuut ja lahopuut tarjoavat elinympäristön monille eläimille, kasveille ja sienille. Pysyvästi jätettävät säästöpuut muodostavat kuollessaan järeää runkolahopuuta ja säästöpuuryhmistä muodostuu ajan myötä lahopuukeskittymiä. Tästä syystä niiden jättäminen on tehokas luonnonhoidon keino ylläpitää monimuotoisuutta talousmetsissä.
**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**,,• Monipuolistavat metsikön rakennetta• Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta• Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta• Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä• Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana• Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille• Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja• Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle• Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden valinta

Järeät ja erityisesti vanhat puut ovat arvokkaita monille vaateliaille lajeille,, jotka ovat uhanalaistuneet vanhojen metsien ja vanhojen puiden vähenemisen myötä. Esimerkiksi metsätiaiset löytävät vanhojen puiden kaarnankoloista hyönteisiä talviravinnoksi. Vanhoja puita ei ehdi kehittyä talousmetsiin tavanomaisen 60-80 vuoden kiertoajan puitteissa, minkä vuoksi selvästi yli-ikäisiä puita on tärkeää jättää säästöpuiksi. Nuorempien säästöpuiden jättäminen turvaa vanhojen puiden jatkuvuutta. Järeistä säästöpuista muodostuu vähitellen kuollessaan järeää lahopuuta, joka hyödyttää satoja siitä riippuvaisia kääpä- ja hyönteislajeja.
Huomattava osa säästöpuista kaatuu tai kuolee pystyyn melko pian uudistushakkuun jälkeen, sillä ne altistuvat tuulelle ja muille häiriöille. Suosimalla säästöpuina lehtipuita, pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä sekä jättämällä säästöpuut ryhmiin voidaan parantaa säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia. Ottamalla huomioon maaston muodot ja vallitseva tuulensuunta voidaan säästöpuut sijoittaa tuulensuojaiseen sijaintiin. Myös kaatuneilla ja kuolleilla säästöpuilla on merkitystä monimuotoisuuden kannalta, minkä vuoksi ne jätetään metsään lahoamaan.
Taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut sekä vanhat järeät puut ovat lajiston kannalta erinomaisia säästöpuita, ja niitä kannattaa jättää kaikissa metsänhoidon vaiheissa pysyvästi. Erityisen tärkeitä monimuotoisuuden avainpuulajeja ovat haapa, raita, terva- ja harmaalepät sekä jalot lehtipuut, joiden varassa elää monipuolinen eliöstö. Myös talousmetsissä harvinaiset puut, kuten esimerkiksi koloja, koroja, halkeamia, paksun uurtuneen kaarnan, kuolleita rungon osia tai paksuja kuolleita oksia omaavat puut tai palon vaurioittamat puut ovat luonnon kannalta tärkeitä. Säästöpuiksi voidaan valita myös yksittäisen lajin kannalta merkittäviä puita, kuten liito-oravan kannalta merkittävä haavikko, petolinnun pesäpuu tai helmipöllölle soveltuva kolopuu.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden sopiva määrä

Metsälainsäädäntö ei edellytä jättämään hakkuissa säästöpuita. Metsäsertifioinnissa mukana olevat metsänomistajat ovat sitoutuneet sertifiointikriteerien asettamiin vähimmäisvaatimuksiin säästöpuiden määrässä.
Sopivan säästöpuumäärän valintaan vaikuttavat sekä jätettävien säästöpuiden taloudellinen arvo että niiden määrän merkitys monimuotoisuudelle. Taloudellisia tavoitteita painottava metsänomistaja voi jättää säästöpuita vähemmän, kun taas luontoa painottava metsänomistaja voi jättää säästöpuita runsaammin. Samoin säästöpuita voi jättää enemmän luontoarvoiltaan merkittäviin kohtiin, kun taas tavanomaisessa talousmetsässä vähempi määrä voi riittää.
Mitä suurempi on säästöpuiden määrä ja tilavuus, sitä enemmän ne turvaavat sekä eläviin että kuolleisiin puihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta. Tavanomaiset säästöpuiden määrät, 1-5 % puuston tilavuudesta ennen hakkuuta, ovat liian alhaisia niille asetettujen monimuotoisuustavoitteiden saavuttamisen kannalta,,. Pienissä säästöpuuryhmissä myös puiden kuolleisuus on korkeampaa kuin suurissa.

Vaikka säästöpuilla on selviä hyötyjä monimuotoisuuden turvaamisen kannalta, tarkan jätettävän säästöpuumäärän suosittelun pohjaksi ei ole riittävästi tutkimusta.
Yhtenä tutkimussuosituksena säästöpuuston määräksi on esitetty 5-10 % puuston tilavuudesta. Esimerkiksi keskimääräisessä Etelä-Suomen uudistuskypsässä metsikössä tämä tarkoittaisi 12,5-30 m³/ha tai 20-50 puuta/ha. Mikäli säästöpuiden jättäminen olisi ainoa tapa tuottaa kuollutta puuta, esimerkiksi 10 m³/ha lahopuujatkumo vaatisi 30 m³/ha eläviä säästöpuita joka päätehakkuussa. Samalla tavalla 20 m³/ha lahopuujatkumo vaatisi 60 m³/ha eläviä säästöpuita. Kuollutta puuta syntyy toki myös esimerkiksi tekemällä tekopökkelöitä, tuulenkaatojen myötä sekä luontaisen kuolleisuuden kautta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden keskittäminen ryhmiin

Säästöpuut kannattaa jättää keskitetysti ryhmiin kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu. Ryhmiin keskitetyt säästöpuut helpottavat puunkorjuuta ja maanmuokkausta sekä sietävät paremmin tuulta ja säilyvät todennäköisemmin elossa pidempään,,. Ryhmänä puut muodostavat selkeän alueen, jota on helppo välttää tulevissa metsänkäsittelyissä ja jossa kaatuneet puut voivat lahota häiriöttä, mykorritsat säilyvät paremmin sekä aluskasvillisuus pysyy käsittelemättömänä riistaa hyödyntäen. Jättämällä säästöpuuryhmän reunoille myös pienempää puustoa voidaan lisätä varjostusta ja vähentää tuulenkaatoriskiä.
Säästöpuuryhmien elävät ja kuolleet puut voivat auttaa lajeja selviämään avoimen uudistamisvaiheen yli, joskin niiden pitkäaikaista lajistohyötyä voi heikentää tavanomaisten säästöpuuryhmien pienuus,. Tavanomaiset 10–20 säästöpuun ryhmät uudistusalalla eivät säilytä sulkeutuneen metsän pienilmasto-oloja,. Säästöpuuryhmää ympäröivän uudistetun metsän puuston varttuessa pienilmasto ja varjostus muuttuvat säästöpuuryhmien sisällä jälleen edullisiksi sulkeutuneen metsän oloja vaativille lajeille.
Säästöpuuryhmissä olevien puiden määrän moninkertaistaminen, esimerkiksi kaksin- tai kolmenkertaiseksi, hyödyttää yleisesti sulkeutuneen metsän lajistoa,,,,,,. Yli puolen hehtaarin säästöpuuryhmä tai säästöpuumetsikkö voi säilyttää ydinosan lajistoa lähes muuttumattomana ainakin lyhyellä aikavälillä, mikä on havaittu esimerkiksi sammalilla ja jäkälillä,, sekä maakiitäjäisillä ja hämähäkeillä,. Keskittämällä useamman uudistushehtaarin säästöpuut isommiksi säästöpuuryhmiksi voidaan siten saavuttaa merkittäviä lajistohyötyjä.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden sijoittaminen käsittelyalueelle

Monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta ei ole tarkoituksenmukaista jättää säästöpuita tasaisesti ja samankaltaisella tavalla kaikilla käsittelyalueilla, vaan säästöpuuston määrä ja laatu voivat vaihdella maisematasolla. Tällöin niiden jättämisen tavoitteellisuutta ja ekologista vaikuttavuutta voidaan parantaa. Säästöpuiden keskittäminen on suositeltavaa sekä monimuotoisuuden että taloudellisuuden näkökulmasta. Samanaikaisesti hakattavien alueiden säästöpuusto on monesti perusteltua keskittää sellaisille alueille, joissa monimuotoisuusarvot ovat ympäröivää metsää korkeampia.
Säästöpuiden ekologinen vaikuttavuus on suurin, jos niitä keskitetään olemassa olevien luonnonsuojelualueiden, arvokkaiden luontokohteiden, vesistöjen ja pienvesien, tavallista runsaammin lahopuuta sisältävien alueiden, uhanalaisen tai harvinaisen lajin esiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen. Myös puunkorjuun ja uudistamisen kannalta haastavat paikat, kuten jyrkät rinteet, kallionlaet ja kivikot ovat hyviä paikkoja säästöpuiden keskittämiseen. Keskittämisen lisäksi yksittäisten haapojen, terva- ja harmaaleppien, jalojen lehtipuiden ja raitojen sekä aiemman puusukupolven vanhojen ja kookkaiden puuyksilöiden jättäminen on perusteltua monimuotoisuuden kannalta.
Säästöpuiden sijoittamisessa voi asettaa kohdekohtaiset tavoitteet sille, mitä säästöpuiden jättämisellä tavoitellaan kyseisellä kohteella. Varttuneiden metsän lajeja hyödyttääkseen säästöpuuryhmien tulee olla suuria ja sijaita mielellään hakkuualan varjoisalla pohjoiseen avautuvalla reunalla. Puuston rakenteen monipuolistamiseksi vanhoilla ja järeillä puilla säästöpuiksi jätetään sellaisia puita, joilla on parhaat edellytykset säilyä pitkään hengissä. Paisteisten lahopuuympäristöjen tuottamiseksi säästöpuut kannattaa jättää pieniin ryhmiin ja mahdollisuuksien mukaan kulottaa hakkuualue. Vesiensuojelullisia hyötyjä tavoitellessa säästöpuut keskitetään eroosioherkkiin ja vettä virtaaviin maastonkohtiin. Tiettyjä lajeja hyödyttääkseen säästöpuiden valinnassa ja sijoittelussa tulee ottaa huomioon kyseisten lajien elinympäristövaatimukset ja käyttäytyminen. Maisemaa parantavaa vaikutusta voidaan toteuttaa jättämällä säästöpuita hajalleen tai jättämällä säästöpuuryhmiä maiseman kannalta tärkeisiin kohtiin.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Säästöpuiden pysyvyys**

Säästöpuiden jättämisessä on tärkeää ottaa huomioon seuraavat näkökulmat mahdollisten haittojen ehkäisemiseksi.
Säästöpuut jätetään metsään pysyvästi, eikä niitä korjata pois myöhemmissäkään metsän käsittelyn vaiheissa. Säästöpuita ei korjata myöskään pois, vaikka ne kaatuisivat. Eläessään säästöpuut ikääntyvät ja järeytyvät tarjoten elinpaikkoja monenlaisille lajeille sekä aikanaan kuollessaan niistä muodostuu järeää lahopuuta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Maisema**

Säästöpuiden avulla voidaan jossain määrin pehmentää uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muuttumista. Hajalleen jätettyinä sama määrä säästöpuita tuottaa suuremman maisemaa parantavan vaikutuksen kuin ryhmiin jätettyinä. Maisemaa voidaan parantaa myös säästöpuuryhmien avulla jättämällä suuria säästöpuuryhmiä muihin maiseman kannalta tärkeisiin kohtiin. Maiseman kannalta myös tekopökkelöt kannattaa sijoittaa säästöpuuryhmän yhteyteen tai metsänreunaa vasten sekä jättää säästöpuuryhmien aluskasvillisuus raivaamatta. Taajamametsien hoidossa säästöpuiden maisemavaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Hyönteis- ja sienituhot**

Säästö- ja lahopuiden jättämisessä tulee huomioida myös mahdollinen hyönteis- ja sienituhoriski. Tämä koskee kuusen ja männyn osalta erityisesti juurikääpää, tervasrosoa sekä kirjanpainaja-kaarnakuoriaista. Haapa voi aiheuttaa männyntaimikoissa versoruostesienen riskin. Juurikääpä aiheuttaa kuusella tyvilahoa ja männyllä tyvitervastautia.
Juurikääpä tarttuu yleensä sulan maan aikana tehtyjen hakkuiden yhteydessä kannolle laskeutuneista itiöistä. Kannon juurista rihmasto leviää pystyssä olevien puiden juuristoon ja edelleen ylös runkoon. Samalla juurikääpä leviää tartunnan saaneen puun juuristosta ympäröiviin saman tai seuraavan puusukupolven puihin muodostaen tautipesäkkeen. Juurikäävän lahottamien kuusikoiden päätehakkuussa eläviksi säästöpuiksi sopivat parhaiten lehtipuut tai mänty.
Tervasrososta esiintyy kaksi eri muotoa, joista toinen leviää väli-isäntäkasvien välityksellä ja toinen suoraan männystä mäntyyn. Tervasroson leviämisen ehkäisemiseksi riittää, kun tervasrosoiset männyt poistetaan kasvatushakkuissa.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Sähkö- ja puhelinlinjat sekä liikenneväylät**

Haavan vesakko voi olla männyn uudistusalalla haitallinen. Haapa toimii väli-isäntänä männynversoruosteelle, joka on männyn taimien sienitauti. Tärkeintä on estää haapavesakon synty männyntaimikkoon. Vesakkoa syntyy vähemmän, mikäli haavat jätetään uudistushakkuussa eläviksi säästöpuiksi. Mikäli vesominen halutaan puuntuotannollisista syistä estää, tulisi haavat käsitellä esimerkiksi kaulaamalla useita vuosia ennen päätehakkuuta.
Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen. Tielle kaatuneet puut haittaavat kulkua ja aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Metsässä liikkujan turvallisuus**

Sähköhäiriöiden yleisin syy on sähköjohdon päälle kaatunut tai siihen nojaava puu tai sen oksa. Mikäli linjan läheisyydessä on monimuotoisuudelle arvokas puuyksilö tai kuollut pystypuu, se katkaistaan tekopökkelöksi tai kaadetaan maahan. Poikkeuksena ovat tuuleen tottuneet järeät puuyksilöt, joiden voidaan olettaa säilyvän vuosikymmenten ajan elinvoimaisina.
Pystyssä olevat kuolleet puut voivat olla turvallisuusriski hakkuutyömaalla. Mikäli tällaisia puita on hakkuualueella kymmenittäin, lisääntyy riski puun kaatumisesta metsäkoneen, työntekijän tai metsässä liikkujan päälle. Riskin ehkäisemiseksi pystylahopuita voi katkaista tekopökkelöiksi siten, että latvus jää pökkelön viereen maahan lahoamaan.

# Säästöpuiden jättäminen

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

# Säästöpuiden jättäminen

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

# Säästöpuiden jättäminen

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Säästöpuiden jättäminen

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Säästöpuiden jättäminen

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Säästöpuiden jättäminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

- Säästöpuiksi kannattaa valita erityisesti järeitä ja vanhoja puuyksilöitä.
- Säästöpuiksi kannattaa valita myös kookkaita haapoja sekä, jaloja lehtipuita, raitoja, tervaleppiä, tuomia, pihlajia, kolopuita ja muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä.
- Luontaisesti syntyneet kynä- ja vuorijalavat sekä metsäomenapuu ovat puuyksilöinä aina luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Säästöpuustoon on hyvä sisällyttää kaikkia hakkuualueella esiintyviä puulajeja.
- Säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia voidaan parantaa valitsemalla säästöpuiksi lehtipuita ja pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä säästöpuita ei korjata pois myöhemmissä hakkuissa.
- Säästöpuiden valintaan on hyvä kiinnittää huomiota jo taimikonhoidosta ja harvennushakkuista lähtien, jolloin kasvatettavien puuyksilöiden valintoja tehdään kaikkein eniten ja hyviä säästöpuiksi kehityskelpoisia puuyksilöitä voidaan suosia.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden määrä ja järeys

- Mitä suurempi säästöpuiden määrä ja tilavuus on, sitä suurempi on niiden hyöty monimuotoisuudelle.
- Sopiva säästöpuumäärä voi vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, hakkuualueen pinta-alan, alueella sijaitsevan tai siihen rajautuvan luontokohteiden tai kohteella esiintyvien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun määrän tai lehtipuuosuuden mukaan.
- Jätettävien säästöpuiden minimiläpimitta rinnankorkeudella voi vaihdella kohteen puuston mukaan, mutta jätettävien säästöpuiden olisi hyvä olla mahdollisimman järeitä.
- Metsäsertifioinnissa (PEFC ja/tai FSC) mukana olevan metsänomistajan tulee noudattaa sertifiointikriteerien asettamia vähimmäisvaatimuksia säästöpuiden määrälle ja järeydelle.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden sijoittaminen

- Säästöpuut on suositeltavaa jättää keskitetysti yhteen tai kahteen ryhmään kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu.
- Säästöpuuryhmiä voi olla useampia, jos hakkuuala on useamman hehtaarin laajuinen, sillä sijaitsee monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luontokohteita tai alueella tavoitellaan suurempaa peitteisyyttä maiseman tai riistanhoidon vuoksi.
- Säästöpuuryhmälle sopivia paikkoja ovat myös puunkorjuun ja metsänuudistamisen kannalta hankalat maastonkohdat.
- Säästöpuuryhmät jätetään raivaamatta ja niiden reunoilla säästetään pienempää puustoa suojatiheikköjen säästämiseksi sekä tuulenkaatoriskin vähentämiseksi.
- Yksittäiset haavat, raidat ja jalot lehtipuut, alueella harvinaiset kotimaiset puulajit, tavallisten puulajien erikoismuodot sekä aiemman puusukupolven vanhat ja kookkaat on puut on suositeltavaa säästää myös ryhmien ulkopuolella.
- Useamman samanaikaisesti hakattavan alueen säästöpuut on suositeltavaa keskittää isommiksi säästöpuuryhmiksi monimuotoisuuden kannalta merkittäviin kohtiin, kuten luontokohteen, vesistön suojavyöhykkeen, lahopuukeskittymän, uhanalaisen lajiesiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen.
- Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen.

Elävien säästöpuiden jättäminen kaikissa metsänhoidon vaiheissa on suositeltava luonnonhoidon toimenpide riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut on tarkoitettu pysyviksi ja niiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuut on hyvä keskittää säästöpuuryhmiin, minkä lisäksi on tärkeää säästää yksittäisiä monimuotoisuudelle arvokkaita puita.
Jätettävien säästöpuiden määrä, laatu ja sijoittelu voivat vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, säästöpuilla tavoiteltavien hyötyjen sekä alueen monimuotoisuusarvojen mukaan.

# Säästöpuiden jättäminen

## Metsän uudistaminen

- Eläviin säästöpuihin jätetään vähintään kahden metrin varoetäisyys maanmuokkauksessa, ettei niiden juuret vaurioidu.
- Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

# Säästöpuiden jättäminen

## Taimikonhoito

- Taimikonhoidossa on hyvä säilyttää mahdollisuuksien mukaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja, kuten haapoja, raitoja, pihlajia, leppiä ja jaloja lehtipuita siten, että niistä voisi aikanaan kehittyä arvokkaita säästöpuita.
- Taimikon harvennuksessa voi jättää aukkopaikkoihin myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjen säästöpuuryhmien aluskasvillisuus jätetään raivaamatta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Kasvatushakkuut ja uudistushakkuut

- Kasvatushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.
- Uudistushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Mitä enemmän, monipuolisempaa ja järeämpää säästetty puusto on, sitä suurempi on sen hyöty monimuotoisuudelle.
- Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.
- Säästöpuiksi voi valita myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
- Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.
- Tavanomaista runsaampi säästöpuusto on suositeltavaa jättää, jos metsikössä on haapoja, raitoja, jaloja lehtipuita, lahopuukeskittymä, luontokohde, rantametsää tai se rajautuu luonnonsuojelualueeseen.
- Säästöpuuryhmän alusta jätetään käsittelemättä ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.
- Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun kannalta vaikeaan kohtaan.
- Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

# Säästöpuiden jättäminen

## Jatkuva kasvatus

- Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.
- Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.
- Säästöpuiksi voi jättää myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
- Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.
- Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.
- Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun ja uudistamisen kannalta vaikeaan kohtaan.
- Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

# Säästöpuiden jättäminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Indikaattorit**

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

# Säästöpuiden jättäminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Määritelmät**

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita
- metson havaittuja hakomispuita.
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.
Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

# Säästöpuiden jättäminen

## FSC®-sertifiointi (2023)

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.
- Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
- Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.
- Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
- Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.
Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm.

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm.
Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:
- rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)
- yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:
- mänty, kuusi ja koivu: 60 cm
- muut kotimaiset puulajit: 40 cm.
- puumaiset ja pylväsmäiset katajat
- haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän
- kolopuut
- petolintujen tiedossa olevat pesäpuut
- palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:
- tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
- hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
- muualla Suomessa vähintään 10 cm.
- sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.
Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.
Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.
Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC**™** ja FSC**®**) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Säästöpuut ovat talousmetsään pysyvästi jätettäviä eläviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Jättämällä säästöpuita talousmetsiin saadaan vanhoja ja kookkaita eläviä puita, monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja sekä ajan myötä lahopuuta.

Sekametsät tarjoavat hyvät mahdollisuudet monitavoitteiseen metsien käyttöön ja hoitoon. Ne ovat elinvoimaisempia ja tuhonkestävämpiä sekä maisemaltaan vaihtelevampia kuin yhden puulajin metsiköt. Kuva: © Tiina Törmänen. Metsäomaisuuden hoidon ja käytön suunnittelussa on tärkeää arvioida kasvatettavien puulajien valintaan liittyviä kysymyksiä kuten Millaisia omat metsät ovat, ja mitä mahdollisuuksia ne antavat?Millaiset metsiköt pärjäävät todennäköisesti parhaiten tulevaisuudessa? Kasvatettavat puulajit Suomalaisissa metsissä kasvaa luonnonvaraisena neljä havupuulajia ja vajaa 30 lehtipuulajia ja puuvartista pensasta. Yleisimpiä Suomessa kasvatettavia puulajeja ovat mänty, kuusi sekä raudus- ja hieskoivu. Ne kasvavat yleisinä koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia ja korkeimpia tunturialueita.Harvinaisempia kasvatettavia puulajeja ovat siperianlehtikuusi, tervaleppä, tammi, muut jalot lehtipuut ja hybridihaapa.Muita yleisiä kotimaisia lehtipuita ovat haapa, harmaaleppä, raita, tuomi, pihlaja, lehmus ja vaahtera.Tunturialueilla tavataan yleisesti hieskoivun alalajia tunturikoivua.Metsätilan puulajivalikoimaa voidaan laajentaa myös muilla kuin tavanomaisilla kasvatettavilla puilla. Esimerkiksi eteläisen Suomen viljavimmilla kasvupaikoilla voidaan harkita myös jalojen lehtipuiden kasvatusta.Ruotsalainen, S. ym. 2022. Puulajivalikoiman monipuolistaminen metsänviljelyssä: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 24/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 135 s. Kasvupaikan maalaji ja ravinteisuus määrittävät, mitä puulajeja sillä voi kasvattaa. Viljavimmilla kasvupaikoilla, kuten lehtomaisella kankaalla, vaihtoehtoja on monia. Karummilla kasvupaikoilla, kuten kuivalla kankaalla, taas vaihtoehtona on vain mänty. Lisätietoa: Puulajien soveltuvuus kasvatettavaksi puulajiksiKotimaiset puulajitMiksi metsätilalla kannattaa kasvattaa eri puulajeja? Puulajiston monipuolisuus vahvistaa metsäluonnon sopeutumiskykyä muuttuvaan ilmastoon sekä ylläpitää monimuotoisuutta. Eri puulajien kasvattaminen, sekä sekapuustoisuuden ja sekametsien suosiminen soveltuvilla kasvupaikoilla on siksi merkityksellistä. Syitä kasvattaa eri puulajeja: Puulajien määrän lisääminen metsikkö- ja metsätilatasolla lisää luonnon monimuotoisuutta, koska jokaisella puulla on oma siihen erikoistunut lajistonsa.Ilmastonmuutos ja siitä johtuva tuhojen yleistyminen vaikuttavat puulajeihin eri tavalla. Eri puulajien kasvattaminen hajauttaa riskiä, että kaikki metsiköt kärsisivät tulevaisuudessa tuhoista.Eri puulajien kasvattaminen vähentää markkinariskiä, kun metsistä on saatavana useampaa eri puutavaralajia. Sekapuustoisuuden tavoittelun lähestymistavat metsätaloudessa Puulajiston monipuolistamiseen metsätilan hoidossa on kaksi erilaista sovellettavaa mallia metsäomaisuuden hoidossa: Tavoitellaan sekapuustoisuutta yksittäisillä metsikkökuvioilla.Tavoitellaan metsätilatasolla puulajivaihtelua niin, että tilalla on useamman eri pääpuulajin metsiköitä. Näin eri pääpuulajin metsikkökuviot muodostavat metsätilatasolla puulajien mosaiikin. Vältetään laajoja useamman hehtaarin laajuisia yhden puulajin metsiköitä metsätuhoriskien hillitsemiseksi.Säästettävät kohteet, kuten luontokohteet, säästöpuuryhmät, suojatiheiköt ja rantametsät, monipuolistavat osaltaan metsän rakennetta. Lisätietoa: Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta.Sekametsän kasvatus. Sekametsien luokittelu perustuu puulajien osuuksiin Metsiä luokitellaan vallitsevan pääpuulajin ja täydentävien puiden määrän mukaan yhden puulajin metsiksi tai sekametsiksi. Puulajien osuudet määritellään puuston pohjapinta-alan tai runkoluvun perusteella. Lehtipuuosuus havupuuvaltaisten metsien kasvatuksessa Havupuuvaltaisissa metsissä voidaan lehtipuuosuudella lisätä ja ylläpitää erityisesti metsikön monimuotoisarvoja sekä parantaa vesistöjen ja pienvesien tilaa. Lehtipuuosuuteen kiinnitetään huomiota myös metsäsertifioinnissa. Metsäomaisuuden hoidossa voidaan tavoitella tiettyä lehtipuuosuutta havupuumetsiköissä. Lehtipuuosuus voi koostua eri lehtipuulajeista, mutta taloudellisesti kannattavinta on hyödyntää rauduskoivua. Lehtipuuston osuudelle havupuustoissa ei ole todettu kynnysarvoaKoivula, M., Louhi, P., Miettinen, J., ym. 2022. Talousmetsien luonnonhoidon ekologisten vaikutusten synteesi. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 60/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 83 s, jolla lehtipuustoisuuden tuomat hyödyt esimerkiksi metsän tuhonkestävyydelle ja monimuotoisuudelle nousisivat selkeästi esille. Sopiva lehtipuuston määrä on tapauskohtaista ja siihen vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet sekä kohteen ominaisuudet.&nbsp;Käytännön metsätaloudessa monet toimijat ovat käyttäneet metsien lehtipuuosuuden vähimmäistavoitteena 10 prosenttia. Lievä lehtipuusekoitus johtaa todennäköisesti myös taloudellisesti hyvään tulokseen.&nbsp;Mikäli havupuuvaltaisissa metsissä halutaan painottaa metsämaan hoitoa, luonnon monimuotoisuutta, ilmastonmuutokseen sopeutumista tai lehtipuuvaltaisempaa maisemaa, on lehtipuuosuuden tavoite oltava edellä mainittua korkeampi kuten 20-30 prosenttia. Nämä hyödyt korostuvat todennäköisesti kuusivaltaisissa metsissä ja rantametsissäFelton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.. Sekapuustoisuuden tavoittelun periaatteita metsänkasvatuksen eri vaiheissa Seuraavilla tilatason periaatteilla metsänomistaja voi parantaa metsiensä sopeutumiskykyä muuttuvaan ilmastoon, hajauttaa metsiinsä ja metsätalouteen kohdistuvia riskejä sekä tukea metsien monimuotoisuutta. Metsänuudistamisen periaatteitaUudistamisvaihe on tärkein metsän puulajisuhteeseen vaikuttava vaihe metsänkasvatuksessa. Sekapuustoisuutta voidaan tavoitella seuraavien vaihtoehtoisten periaatteiden mukaisesti&nbsp;Uudistusala pyritään saamaan sekametsäksi viljelemällä yhtä puulajia, ja hyödyntämällä lisänä luontaisesti syntyviä taimia. Uudistusala viljellään sekametsäksi viljelemällä samanaikaisesti eri puulajeja.Uudistusalan eri osat viljellään eri tavoin kasvupaikan vaihtelua hyödyntäen. Esimerkiksi kosteat painanteet viljellään kuuselle ja mäen harjanteet männylle. Tällöin kyse on täsmämetsänhoidosta.&nbsp;Taimikonhoidon ja kasvatushakkuiden periaatteita Varmistetaan, että taimikonhoidon ja kasvatushakkuiden jälkeen käsittelyalueella on jäljellä yhtä monta puulajia kuin ennen toimenpiteitä.Tavoitellaan vähintään 10 prosentin lehtipuuosuutta kaikilla sellaisilla metsätilan metsikkökuvioilla, joissa siihen on luontaiset edellytykset.&nbsp;Tavoitellaan metsätilatasolla eri mahdollisimman suurta puulajien kirjoa. Tätä voi edistää esimerkiksi harvinaisempien puulajien jalopuiden viljelyllä niille sopivilla kasvupaikoilla. Hoidettua kuusi-rauduskoivusekametsää. Koivua tulee luontaisesti tuoreen kankaan kuusikkoon. Jos maanmuokkaus on ollut kattava ja kuusta on viljelty suosituksen alarajan mukaisesti, jää koivulle kasvutilaa. Tuottoa parantaa, jos koivut ovat raudusta. Kuva: © Markku Remes. Varhaisperkauksessa määritetään kasvatettavat puulajit. Tässä mäntyvaltaisessa taimikossa perataan kylvötuppaat ja otetaan etukasvuiset lehtipuut pois. Männyn kasvua ja kehitystä haittaamattomat puut jätetään varmistamaan lehtipuuosuutta. Kuva: © Markku Remes. Sekapuustoisuuden merkitys metsämaisemassa, esimerkkejä Seuraavat piirrokset ja valokuvat havainnollistavat erilaisia sekametsiä ja niiden vaikutusta maisemaan. Esimerkki noin 40-vuotiaasta mäntyvaltaisesta metsiköstä, joka on lievästi sekapuustoinen. Sekapuuna kasvaa rauduskoivuja ja yksittäisiä haapoja, jotka tuovat vaihtelua metsämaisemaan. Taimikonhoitovaiheessa on poistettu etukasvuiset puut. Kuva: © Juha Varhi. Esimerkki noin 40-vuotiaasta kuusivaltaisesta metsiköstä, joka on lievästi sekapuustoinen. Sekapuuna kasvaa rauduskoivuja ja yksittäisiä haapoja, jotka tuovat vaihtelua metsämaisemaan. Mäntyvaltaiseen metsään verrattuna maisema on kuusista johtuen varjoisempi. Kuva: © Juha Varhi. Esimerkki noin 40-vuotiaasta rauduskoivuvaltaisesta metsiköstä, joka on yksittäisistä sekapuista huolimatta lähes puhdasta lehtimetsää. Lehdettömään aikaan maisema muuttuu huomattavasti avoimemmaksi. Kuva: © Juha Varhi. Esimerkki noin 40-vuotiaasta havupuuvaltaisesta varsinaisesta sekametsästä, jossa mäntyjä, kuusia ja rauduskoivuja. Seuraavassa harvennuksessa päätetään, jätetäänkö eri puulajeja kasvamaan tasaisesti vai suositaanko tiettyjä puulajeja harvennuksessa. Kuva: © Juha Varhi. Esimerkki karun kasvupaikan männiköstä, jossa lehtipuustoa on vain yksittäisiä runkoja. Karuimmilla kasvupaikoilla menestyvät vain männyt muiden puulajien jäädessä pienikoisiksi. Kuva: © Tiina Törmänen. Esimerkki kuusivaltaisesta varsinaisesta sekametsästä, jossa lehtipuuston osuus on noin viidennes ja seassa on myös yksittäisiä mäntyjä. Kuva: © Tiina Törmänen. Esimerkki hieskoivuvaltaisesta lievästi sekapuustoisesta sekametsästä, jossa lehtipuuston osuus on noin 80 prosenttia. Kuva: © Tiina Törmänen. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsäsuunnittelu Metsänomistaja voi valinnoillaan ohjata metsätilansa puulajikirjoa&nbsp;ja sen kehittymistä pitkäjänteisesti.&nbsp;Puulajien kasvupaikkavaatimukset sekä metsänomistajan tavoitteet ohjaavat puulajien valintaa metsätilan eri osissa.

Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa 

Metsänomistaja voi valinnoillaan ohjata metsätilansa puulajikirjoa ja sen kehittymistä pitkäjänteisesti. Puulajien kasvupaikkavaatimukset sekä metsänomistajan tavoitteet ohjaavat puulajien valintaa metsätilan eri osissa. 

PEFC™-sertifiointi Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. Puroja ovat myös pienet uomat, jossa on vettä ympäri vuoden ja kalan kulku on mahdollista. Suojavyöhykkeen leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojavyöhykkeellä tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Avosoiden ja ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään vähintään 10 metriä leveä suojavyöhyke, jotka tulee jättää raivaamatta ja joilla sallitaan vain poimintahakkuutyyppiset käsittelyt. PEFC:n mukaisella suojavyöhykkeellä ei tehdä: maanmuokkausta lannoitusta kantojen korjuuta pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla FSC®-sertifiointi Suojavyöhykkeen leveys on kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä. Suojavyöhykkeen leveys on puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä. Suojavyöhykkeen leveys on fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä. Ojien reunaan jätetään vähintään metrin levyinen ehjä piennar. Leveämmät suojavyöhykkeet ovat tarpeen hienojakoisilla ja viettävillä mailla, joilla maaperän syöpymisvaara on suuri, ja silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja. Tulva-aluetta ei lasketa mukaan suojavyöhykkeen leveyteen, joten vesistöjen tavanomainen tulviminen on huomioitava suojavyöhykkeen sijaintia määriteltäessä. Suojavyöhykkeet jätetään metsän käsittelyn ulkopuolelle. Vain selkeästi ennallistavat tai luonnonhoidolliset hakkuut ovat sallittuja. Lannoitetun alueen ja vesistöjen väliin jätetään leveydeltään vähintään seuraavanlaiset lannoittamattomat suojavyöhykkeet: vesistöt (meri, järvi, joki tai lampi): lentolevitys 50 m; maakonelevitys 30 m purot: 20 m ojat: 5 m.

# Suojavyöhykkeen vaatimukset metsäsertifioinnissa

PEFC™-sertifiointi
Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. Puroja ovat myös pienet uomat, jossa on vettä ympäri vuoden ja kalan kulku on mahdollista. Suojavyöhykkeen leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojavyöhykkeellä tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Avosoiden ja ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään vähintään 10 metriä leveä suojavyöhyke, jotka tulee jättää raivaamatta ja joilla sallitaan vain poimintahakkuutyyppiset käsittelyt.
PEFC:n mukaisella suojavyöhykkeellä ei tehdä:

- maanmuokkausta
- lannoitusta
- kantojen korjuuta
- pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta
- kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla
FSC®-sertifiointi
- Suojavyöhykkeen leveys on kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä.
- Ojien reunaan jätetään vähintään metrin levyinen ehjä piennar.
- Leveämmät suojavyöhykkeet ovat tarpeen hienojakoisilla ja viettävillä mailla, joilla maaperän syöpymisvaara on suuri, ja silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja.
- Tulva-aluetta ei lasketa mukaan suojavyöhykkeen leveyteen, joten vesistöjen tavanomainen tulviminen on huomioitava suojavyöhykkeen sijaintia määriteltäessä.
- Suojavyöhykkeet jätetään metsän käsittelyn ulkopuolelle. Vain selkeästi ennallistavat tai luonnonhoidolliset hakkuut ovat sallittuja.
- Lannoitetun alueen ja vesistöjen väliin jätetään leveydeltään vähintään seuraavanlaiset lannoittamattomat suojavyöhykkeet:
- vesistöt (meri, järvi, joki tai lampi): lentolevitys 50 m; maakonelevitys 30 m
- purot: 20 m
- ojat: 5 m.

Metsäsertifioinnin piirissä olevilla hakkuualueilla tulee noudattaa vähintään metsäsertifikaattien ohjeistusta suojavyöhykkeistä.
Metsänomistaja voi halutessaan jättää myös leveämmät suojavyöhykkeet, jolloin positiiviset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja veden tilaan ovat suuremmat.

Suojavyöhykkeet ja rantametsät

Metsäsertifioinnin piirissä olevilla hakkuualueilla tulee noudattaa vähintään metsäsertifikaattien ohjeistusta suojavyöhykkeistä.

Metsänomistaja voi halutessaan jättää myös leveämmät suojavyöhykkeet, jolloin positiiviset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja veden tilaan ovat suuremmat.

Suojavyöhykkeen vaatimukset metsäsertifioinnissa

Useimmiten muuta kuin talousmetsää Metsälaki turvaa tietyt luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset suoelinympäristöt. Lisäksi vapaaehtoiset PEFC™ ja FSC® -metsäsertifiointijärjestelmät kieltävät luonnontilaisten soiden ojittamisen ja rajoittavat myös muita metsätaloustoimia ojittamattomilla soilla. Metsälain turvaamissa suoelinympäristöissä on mahdollista tehdä varovaisia hoito- ja käyttötoimenpiteitä, joilla elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan. Suositeltavaa kuitenkin on, että tällaiset kohteet rajataan yleensä käsittelyn ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti. Hakkuita ja hoitotöitä on käytännössä vaikea toteuttaa ilman, että ne samalla heikentävät kohteen luonnonarvoja. FSC®-sertifiointi kieltää kokonaan metsälakikohteiden käsittelyn. Metsätalouden harjoittaminen ojittamattomilla soilla edellyttää puustoisuuden säilyttämistä, jotta pohjaveden pinta pysyisi riittävän alhaalla. Pienialaiset ojittamattomat suonotkelmat ovat erinomaisia paikkoja säästöpuuryhmälle sekä riistatiheikölle. Erityisen tärkeitä ojittamattomat suolaikut ovat kanalintujen poikueille. Toimintajärjestys ojittamattoman suon käsittelymahdollisuuksien selvittämisessä  Metsänomistaja päättää kohteen käsittelystä ottaen huomioon sen käyttömahdollisuudet ja rajoitteet sekä toimenpiteiden kannattavuuden. Varmista ensimmäiseksi, että kohde on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen. Tärkein tekijä on suon vesitalouden luonnonmukaisuus. Jos kohde on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen, selvitä: mikä suoelinympäristötyyppi on kyseessä onko suoelinympäristötyyppi luokiteltu uhanalaiseksi onko kohde metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö metsän sertifiointistatus ja sertifioinnin asettamat rajoitukset kohteen käsittelyyn. Huomaa, että PEFC™:n ja FSC®:n vaatimukset suoelinympäristöjen ominaisuuksien säilyttämiseen eroavat toisistaan mahdollisuudet vapaaehtoisen suojelun METSO-rahoitukseen kohteen metsänkasvatuskelpoisuus sekä hakkuu- ja hoitomahdollisuudet lain- ja sertifioinnin asettamat rajoitteet huomioon ottaen. Ojittamattomat suot ovat yleensä muuta kuin talousmetsää ja niillä on suuri arvo luonnon monimuotoisuudelle. Kuva: ©  Kalle Vanhatalo

# Ojittamattomien soiden hyödyntäminen

## Useimmiten muuta kuin talousmetsää

Metsälaki turvaa tietyt luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset suoelinympäristöt. Lisäksi vapaaehtoiset PEFC™ ja FSC® -metsäsertifiointijärjestelmät kieltävät luonnontilaisten soiden ojittamisen ja rajoittavat myös muita metsätaloustoimia ojittamattomilla soilla.
Metsälain turvaamissa suoelinympäristöissä on mahdollista tehdä varovaisia hoito- ja käyttötoimenpiteitä, joilla elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan. Suositeltavaa kuitenkin on, että tällaiset kohteet rajataan yleensä käsittelyn ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti. Hakkuita ja hoitotöitä on käytännössä vaikea toteuttaa ilman, että ne samalla heikentävät kohteen luonnonarvoja. FSC®-sertifiointi kieltää kokonaan metsälakikohteiden käsittelyn.
Metsätalouden harjoittaminen ojittamattomilla soilla edellyttää puustoisuuden säilyttämistä, jotta pohjaveden pinta pysyisi riittävän alhaalla. Pienialaiset ojittamattomat suonotkelmat ovat erinomaisia paikkoja säästöpuuryhmälle sekä riistatiheikölle. Erityisen tärkeitä ojittamattomat suolaikut ovat kanalintujen poikueille.

# Ojittamattomien soiden hyödyntäminen

## Toimintajärjestys ojittamattoman suon käsittelymahdollisuuksien selvittämisessä

Metsänomistaja päättää kohteen käsittelystä ottaen huomioon sen käyttömahdollisuudet ja rajoitteet sekä toimenpiteiden kannattavuuden.
Varmista ensimmäiseksi, että kohde on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen. Tärkein tekijä on suon vesitalouden luonnonmukaisuus.
Jos kohde on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen, selvitä:

- mikä suoelinympäristötyyppi on kyseessä
- onko suoelinympäristötyyppi luokiteltu uhanalaiseksi
- onko kohde metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö
- metsän sertifiointistatus ja sertifioinnin asettamat rajoitukset kohteen käsittelyyn. Huomaa, että PEFC™:n ja FSC®:n vaatimukset suoelinympäristöjen ominaisuuksien säilyttämiseen eroavat toisistaan
- mahdollisuudet vapaaehtoisen suojelun METSO-rahoitukseen
- kohteen metsänkasvatuskelpoisuus sekä hakkuu- ja hoitomahdollisuudet lain- ja sertifioinnin asettamat rajoitteet huomioon ottaen.

Ojittamattomia metsänkasvatuskelpoisia soita esiintyy varsinkin Suomen eteläosissa vähän ja valtaosa niistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Tyypillisimpiä ovat pienialaiset puustoiset suonotkot, jotka ovat aikoinaan jääneet ojitusteknisistä tai muista syistä ojittamatta. Uudisojituksia ojittamattomilla soilla ei suositella.

Turvemaiden metsänkasvatus

Ojittamattomia metsänkasvatuskelpoisia soita esiintyy varsinkin Suomen eteläosissa vähän ja valtaosa niistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Tyypillisimpiä ovat pienialaiset puustoiset suonotkot, jotka ovat aikoinaan jääneet ojitusteknisistä tai muista syistä ojittamatta. Uudisojituksia ojittamattomilla soilla ei suositella.

 

Ojittamattomien soiden hyödyntäminen

Peratussa taimikossa kuuset kasvavat latvat vapaina hyvin ja pärjäävät kilpailussa siemensyntyisille koivuntaimille ja muulla kilpailevalle kasvustolle. Kuva: © Johnny Sved.

Taimikon varhaisperkauksessa nuoresta taimikosta poistetaan kasvatettavien taimien kehittymistä haittaavaa puustoa ja vesakkoa joko reikä- tai täysperkauksena. Varhaisperkaus tehdään, kun männyntaimikon keskipituus on alle 1 metriä ja kuusentaimikon keskipituus alle 1,5 metriä.

Taimikon varhaisperkaus

Kuivuustuhojen ennaltaehkäisy Metsänkasvatuksessa tulee kiinnittää huomiota puuston tuleviin kasvuolosuhteisiin metsän pitkän kiertoajan takia. Vallitsevien ennusteiden mukaan tällä hetkellä istutetut kuuset tulevat kohtaamaan aiempaa voimakkaampia ja toistuvampia kuivuusjaksoja ennen uudistuskypsyyttä.&nbsp;Ruosteenoja, K., Markkanen, T., Venäläinen, A., Räisänen, P., and Peltola, H. 2017: Seasonal soil moisture and drought occurrence in Europe in CMIP5 projections for the 21st century. Climate Dyn., 50, 1177-1192. Metsänuudistamisessa suositaan kullakin kasvupaikalla parhaiten menestyviä puulajeja Ruosteenoja, K., Markkanen, T., Venäläinen, A., Räisänen, P., and Peltola, H. 2017: Seasonal soil moisture and drought occurrence in Europe in CMIP5 projections for the 21st century. Climate Dyn., 50, 1177-1192. ottaen huomioon ilmaston ennakoidun lämpenemisen aiheuttamat muutokset kasvupaikan kosteudessa. Etelä-Suomessa viljellään kuusta harkiten vain sille sopiville kasvupaikoille. Kuivuudesta kärsiville kohteille, kuten kumpareille, mäkimaille ja karkeajakoisille maapohjille, suositellaan uudistushakkuun jälkeen kuivuutta paremmin kestävien puulajien ja sekapuuston suosimista. Lisätään sekapuustoisuutta ja lehtipuusekoitusta, suosimalla kuusenuudistamisessa kuusi-lehtipuu tai kuusi-mäntyseosta. Sekapuusto kestää paremmin kuivuutta ja bioottisia tuhoja. Metsänuudistamisen yhteydessä puulajivalinnoilla, siementen alkuperällä ja jalostuksella on suuri merkitys muutoksiin sopeutuvan taimikon aikaansaamiselle Tuomenvirta H., Haavisto R., Hildén M., Lanki T., Luhtala S., Meriläinen P., Mäkinen K., Parjanne A., Peltonen-Sainio P., Pilli-Sihvola K., Pöyry J., Sorvali J., Veijalainen N. 2018. Sää- ja ilmastoriskit Suomessa - Kansallinen arvio. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 43/2018. 107 s. . Voimakasta kasvatusharvennusta tulee välttää kuivuuden aikana.

# Kuivuustuhojen ehkäisy

## Kuivuustuhojen ennaltaehkäisy

- Metsänkasvatuksessa tulee kiinnittää huomiota puuston tuleviin kasvuolosuhteisiin metsän pitkän kiertoajan takia. Vallitsevien ennusteiden mukaan tällä hetkellä istutetut kuuset tulevat kohtaamaan aiempaa voimakkaampia ja toistuvampia kuivuusjaksoja ennen uudistuskypsyyttä.
- Metsänuudistamisessa suositaan kullakin kasvupaikalla parhaiten menestyviä puulajeja ottaen huomioon ilmaston ennakoidun lämpenemisen aiheuttamat muutokset kasvupaikan kosteudessa.
- Etelä-Suomessa viljellään kuusta harkiten vain sille sopiville kasvupaikoille.
- Kuivuudesta kärsiville kohteille, kuten kumpareille, mäkimaille ja karkeajakoisille maapohjille, suositellaan uudistushakkuun jälkeen kuivuutta paremmin kestävien puulajien ja sekapuuston suosimista.
- Lisätään sekapuustoisuutta ja lehtipuusekoitusta, suosimalla kuusenuudistamisessa kuusi-lehtipuu tai kuusi**-**mäntyseosta. Sekapuusto kestää paremmin kuivuutta ja bioottisia tuhoja.
- Metsänuudistamisen yhteydessä puulajivalinnoilla, siementen alkuperällä ja jalostuksella on suuri merkitys muutoksiin sopeutuvan taimikon aikaansaamiselle .
- Voimakasta kasvatusharvennusta tulee välttää kuivuuden aikana.

Ennusteiden mukaan kuivuusjaksot tulevat voimistumaan ja yleistymään . Riskienhallinnan perusedellytyksenä on kasvupaikalle sopiva, terve ja hyväkuntoinen puusto.

Kuivuustuhojen torjunta

Kuivuustuhojen ehkäisy

Taimikonharvennusta tehdään varttuneissa taimikoissa. Kuva: © Pertti Harstela / Vastavalo. Metsien kehitysluokat Metsien kehitysluokatA0 – aukea: Puuttomat tai avohakkuun jälkeen lähes puuttomat uudistusalat, joissa voi olla verhopuustoa, kehityskelvotonta pienpuustoa ja/tai säästöpuita. Aukealla voi esiintyä myös muutaman aarin luontaisia kasvatuskelpoisia taimituppaita. Verho- tai pienpuustoa on korkeintaan 5 m2/ha.S0 – siemenpuumetsikkö: Männyn tai koivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävällä hakkuulla käsitellyt metsiköt, joissa siemenpuuston pääpuulajeina ovat mänty tai koivu. Taimiaines ei vielä täytä metsälain uudistamisvelvoitetta. Siemenpuiden runkoluku on männyllä yleensä 50–100 kpl/ha ja koivulla 10–20 kpl/ha.T1 – pieni taimikko: Taimikko, jonka kasvatettavien puiden keskipituus on 1,3 metriä tai alle.T2 – varttunut taimikko: Taimikko, jonka kasvatettavien puiden keskipituus on yli 1,3 metriä. Varttuneen taimikon keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Puuston rinnankorkeusikä on Etelässä enintään 50 vuotta ja Pohjois- Suomessa 120 v.Y1 – ylispuustoinen taimikko: Kaksijaksoinen metsikkö, jossa on kasvatuskelpoinen metsälain uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko sekä siemen-, suojus- tai verhopuustoa, ja jonka seuraava metsänhoitotoimi on ylispuiden poisto. Taimikon keskiläpimitta on alle 8 cm tai valtapituus männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Ylis- tai verhopuuston keskipituus on yleensä vähintään kaksi kertaa taimikon pituus.02 – nuori kasvatusmetsikkö: Metsikkö, jonka keskiläpimitta rinnankorkeudelta on 8–16 cm. Havupuuvaltaisissa metsiköissä valtapituus on yli 7 metriä ja koivikossa yli 9 metriä. Rinnankorkeusikä on vähintään 11 vuotta, enintään 120 vuotta Etelä-Suomessa sekä 200 vuotta Pohjois-Suomessa.03 – varttunut kasvatusmetsikkö: Metsikkö, jonka keskiläpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm, mutta jota ei vielä luokitella uudistuskypsäksi. Metsiköillä, joilla esimerkiksi puulajin tai kasvupaikan karuuden vuoksi puusto ei voi kehittyä koskaan tukkipuukokoon, kehitysluokka määritetään iän perusteella. Puuston rinnankorkeusikä on vähintään 25 vuotta.04 – uudistuskypsä metsikkö: Metsikkö on uudistuskypsä, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin sen edelleen kasvattamisesta. Uudistuskypsyyttä voidaan arvioida esimerkiksi metsänhoidon suositusten taulukoiden (uudistamiskeskiläpimitat ja -keski-iät, taulukot 6–8) avulla.05 – suojuspuumetsikkö: Kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävällä hakkuulla käsitelty metsikkö, jossa jo olemassa olevaa sekä taimettumisen kautta syntyvää taimiainesta suojataan suojuspuustolla. Myös lehtipuuverhopuusto kuuluu suojuspuumetsiköihin. Taimiaines ei vielä täytä uudistamisvelvoitetta. Suojuspuut voivat olla kuusen lisäksi mäntyä tai koivua. Suojuspuuston runkoluku on yleensä 100–300 kpl/ha.ER – eri-ikäisrakenteinen metsä (jatkuva kasvatus): Metsikkö, joka on eri-ikäisrakenteinen tai jota ollaan metsänhoitotoimenpiteillä kehittämässä eri-ikäisrakenteiseksi. Puusto on eri-ikäisrakenteinen, jos latvusto ei jakaannu selviin jaksoihin, vaan muodostuu eri jaksojen eri-ikäisistä ja erikokoisista puista. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Kehitysluokka kuvaa puuston metsänhoidollista ja puuntuotannollista kehitysvaihetta tietyllä hetkellä monimuotoisuudesta tai muista arvoista riippumatta. Kehitysluokka määräytyy puuston iän, rakenteen ja aiemman metsänkäsittelyn perusteella. Säästöpuita ei oteta huomioon määritettäessä kehitysluokkien perustana olevia puustotunnuksia.

Kehitysluokka kuvaa puuston metsänhoidollista ja puuntuotannollista kehitysvaihetta tietyllä hetkellä monimuotoisuudesta tai muista arvoista riippumatta. Kehitysluokka määräytyy puuston iän, rakenteen ja aiemman metsänkäsittelyn perusteella. Säästöpuita ei oteta huomioon määritettäessä kehitysluokkien perustana olevia puustotunnuksia.

# Metsien kehitysluokat

## Metsien kehitysluokat

Metsien kehitysluokat**A0 – aukea:** Puuttomat tai avohakkuun jälkeen lähes puuttomat uudistusalat, joissa voi olla verhopuustoa, kehityskelvotonta pienpuustoa ja/tai säästöpuita. Aukealla voi esiintyä myös muutaman aarin luontaisia kasvatuskelpoisia taimituppaita. Verho- tai pienpuustoa on korkeintaan 5 m2/ha.**S0 – siemenpuumetsikkö:** Männyn tai koivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävällä hakkuulla käsitellyt metsiköt, joissa siemenpuuston pääpuulajeina ovat mänty tai koivu. Taimiaines ei vielä täytä metsälain uudistamisvelvoitetta. Siemenpuiden runkoluku on männyllä yleensä 50–100 kpl/ha ja koivulla 10–20 kpl/ha.**T1 – pieni taimikko:** Taimikko, jonka kasvatettavien puiden keskipituus on 1,3 metriä tai alle.**T2 – varttunut taimikko:** Taimikko, jonka kasvatettavien puiden keskipituus on yli 1,3 metriä. Varttuneen taimikon keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Puuston rinnankorkeusikä on Etelässä enintään 50 vuotta ja Pohjois- Suomessa 120 v.**Y1 – ylispuustoinen taimikko:** Kaksijaksoinen metsikkö, jossa on kasvatuskelpoinen metsälain uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko sekä siemen-, suojus- tai verhopuustoa, ja jonka seuraava metsänhoitotoimi on ylispuiden poisto. Taimikon keskiläpimitta on alle 8 cm tai valtapituus männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Ylis- tai verhopuuston keskipituus on yleensä vähintään kaksi kertaa taimikon pituus.**02 – nuori kasvatusmetsikkö:** Metsikkö, jonka keskiläpimitta rinnankorkeudelta on 8–16 cm. Havupuuvaltaisissa metsiköissä valtapituus on yli 7 metriä ja koivikossa yli 9 metriä. Rinnankorkeusikä on vähintään 11 vuotta, enintään 120 vuotta Etelä-Suomessa sekä 200 vuotta Pohjois-Suomessa.**03 – varttunut kasvatusmetsikkö:** Metsikkö, jonka keskiläpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm, mutta jota ei vielä luokitella uudistuskypsäksi. Metsiköillä, joilla esimerkiksi puulajin tai kasvupaikan karuuden vuoksi puusto ei voi kehittyä koskaan tukkipuukokoon, kehitysluokka määritetään iän perusteella. Puuston rinnankorkeusikä on vähintään 25 vuotta.**04 – uudistuskypsä metsikkö:** Metsikkö on uudistuskypsä, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin sen edelleen kasvattamisesta. Uudistuskypsyyttä voidaan arvioida esimerkiksi metsänhoidon suositusten taulukoiden (uudistamiskeskiläpimitat ja -keski-iät, taulukot 6–8) avulla.**05 – suojuspuumetsikkö:** Kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävällä hakkuulla käsitelty metsikkö, jossa jo olemassa olevaa sekä taimettumisen kautta syntyvää taimiainesta suojataan suojuspuustolla. Myös lehtipuuverhopuusto kuuluu suojuspuumetsiköihin. Taimiaines ei vielä täytä uudistamisvelvoitetta. Suojuspuut voivat olla kuusen lisäksi mäntyä tai koivua. Suojuspuuston runkoluku on yleensä 100–300 kpl/ha.**ER – eri-ikäisrakenteinen metsä (jatkuva kasvatus):** Metsikkö, joka on eri-ikäisrakenteinen tai jota ollaan metsänhoitotoimenpiteillä kehittämässä eri-ikäisrakenteiseksi. Puusto on eri-ikäisrakenteinen, jos latvusto ei jakaannu selviin jaksoihin, vaan muodostuu eri jaksojen eri-ikäisistä ja erikokoisista puista.

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus hoidetussa rauduskoivuvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Myöhempi harvennus koivuvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Säästöpuiden jättäminen

Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa

Suojavyöhykkeen vaatimukset metsäsertifioinnissa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ojittamattomien soiden hyödyntäminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Taimikon varhaisperkaus

Kuivuustuhojen ehkäisy

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien kehitysluokat

Haku ja valikko