Säästöpuiden jättäminen
Säästöpuut ovat talousmetsään pysyvästi jätettäviä eläviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Jättämällä säästöpuita talousmetsiin saadaan vanhoja ja kookkaita eläviä puita, monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja sekä ajan myötä lahopuuta.
Säästöpuiden jättäminen on osa metsänkäsittelyä
Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
Säästöpuiden jättämisen hyödyt monimuotoisuudelle
Säästöpuut tuottavat monia erilaisia hyötyjä. Säästöpuista muodostuvat vanhat elävät puut, kolopuut ja lahopuut tarjoavat elinympäristön monille eläimille, kasveille ja sienille. Pysyvästi jätettävät säästöpuut muodostavat kuollessaan järeää runkolahopuuta ja säästöpuuryhmistä muodostuu ajan myötä lahopuukeskittymiä. Tästä syystä niiden jättäminen on tehokas luonnonhoidon keino ylläpitää monimuotoisuutta talousmetsissä.
• Monipuolistavat metsikön rakennetta
• Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
• Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
• Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
• Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
• Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
• Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
• Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
• Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla
Säästöpuiden valinta
Järeät ja erityisesti vanhat puut ovat arvokkaita monille vaateliaille lajeille[Lähdeviite4],[Lähdeviite5], jotka ovat uhanalaistuneet vanhojen metsien ja vanhojen puiden vähenemisen myötä. Esimerkiksi metsätiaiset löytävät vanhojen puiden kaarnankoloista hyönteisiä talviravinnoksi. Vanhoja puita ei ehdi kehittyä talousmetsiin tavanomaisen 60-80 vuoden kiertoajan puitteissa, minkä vuoksi selvästi yli-ikäisiä puita on tärkeää jättää säästöpuiksi. Nuorempien säästöpuiden jättäminen turvaa vanhojen puiden jatkuvuutta. Järeistä säästöpuista muodostuu vähitellen kuollessaan järeää lahopuuta, joka hyödyttää satoja siitä riippuvaisia kääpä- ja hyönteislajeja[Lähdeviite6].
Huomattava osa säästöpuista kaatuu tai kuolee pystyyn melko pian uudistushakkuun jälkeen, sillä ne altistuvat tuulelle ja muille häiriöille[Lähdeviite7]. Suosimalla säästöpuina lehtipuita, pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä sekä jättämällä säästöpuut ryhmiin voidaan parantaa säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia[Lähdeviite8]. Ottamalla huomioon maaston muodot ja vallitseva tuulensuunta voidaan säästöpuut sijoittaa tuulensuojaiseen sijaintiin. Myös kaatuneilla ja kuolleilla säästöpuilla on merkitystä monimuotoisuuden kannalta, minkä vuoksi ne jätetään metsään lahoamaan.
Taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut sekä vanhat järeät puut ovat lajiston kannalta erinomaisia säästöpuita, ja niitä kannattaa jättää kaikissa metsänhoidon vaiheissa pysyvästi. Erityisen tärkeitä monimuotoisuuden avainpuulajeja ovat haapa, raita, terva- ja harmaalepät sekä jalot lehtipuut, joiden varassa elää monipuolinen eliöstö. Myös talousmetsissä harvinaiset puut, kuten esimerkiksi koloja, koroja, halkeamia, paksun uurtuneen kaarnan, kuolleita rungon osia tai paksuja kuolleita oksia omaavat puut tai palon vaurioittamat puut ovat luonnon kannalta tärkeitä. Säästöpuiksi voidaan valita myös yksittäisen lajin kannalta merkittäviä puita, kuten liito-oravan kannalta merkittävä haavikko, petolinnun pesäpuu tai helmipöllölle soveltuva kolopuu.
Säästöpuiden sopiva määrä
Metsälainsäädäntö ei edellytä jättämään hakkuissa säästöpuita. Metsäsertifioinnissa mukana olevat metsänomistajat ovat sitoutuneet sertifiointikriteerien asettamiin vähimmäisvaatimuksiin säästöpuiden määrässä.
Sopivan säästöpuumäärän valintaan vaikuttavat sekä jätettävien säästöpuiden taloudellinen arvo että niiden määrän merkitys monimuotoisuudelle. Taloudellisia tavoitteita painottava metsänomistaja voi jättää säästöpuita vähemmän, kun taas luontoa painottava metsänomistaja voi jättää säästöpuita runsaammin. Samoin säästöpuita voi jättää enemmän luontoarvoiltaan merkittäviin kohtiin, kun taas tavanomaisessa talousmetsässä vähempi määrä voi riittää.
Mitä suurempi on säästöpuiden määrä ja tilavuus, sitä enemmän ne turvaavat sekä eläviin että kuolleisiin puihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta[Lähdeviite9]. Tavanomaiset säästöpuiden määrät, 1-5 % puuston tilavuudesta ennen hakkuuta, ovat liian alhaisia niille asetettujen monimuotoisuustavoitteiden saavuttamisen kannalta[Lähdeviite10],[Lähdeviite11],[Lähdeviite12]. Pienissä säästöpuuryhmissä myös puiden kuolleisuus on korkeampaa kuin suurissa[Lähdeviite2].
Vaikka säästöpuilla on selviä hyötyjä monimuotoisuuden turvaamisen kannalta, tarkan jätettävän säästöpuumäärän suosittelun pohjaksi ei ole riittävästi tutkimusta.
Yhtenä tutkimussuosituksena säästöpuuston määräksi on esitetty 5-10 % puuston tilavuudesta[Lähdeviite11]. Esimerkiksi keskimääräisessä Etelä-Suomen uudistuskypsässä metsikössä tämä tarkoittaisi 12,5-30 m³/ha tai 20-50 puuta/ha. Mikäli säästöpuiden jättäminen olisi ainoa tapa tuottaa kuollutta puuta, esimerkiksi 10 m³/ha lahopuujatkumo vaatisi 30 m³/ha eläviä säästöpuita joka päätehakkuussa. Samalla tavalla 20 m³/ha lahopuujatkumo vaatisi 60 m³/ha eläviä säästöpuita[Lähdeviite3]. Kuollutta puuta syntyy toki myös esimerkiksi tekemällä tekopökkelöitä, tuulenkaatojen myötä sekä luontaisen kuolleisuuden kautta.
Säästöpuiden keskittäminen ryhmiin
Säästöpuut kannattaa jättää keskitetysti ryhmiin kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu. Ryhmiin keskitetyt säästöpuut helpottavat puunkorjuuta ja maanmuokkausta sekä sietävät paremmin tuulta ja säilyvät todennäköisemmin elossa pidempään[Lähdeviite13],[Lähdeviite9],[Lähdeviite14]. Ryhmänä puut muodostavat selkeän alueen, jota on helppo välttää tulevissa metsänkäsittelyissä ja jossa kaatuneet puut voivat lahota häiriöttä, mykorritsat säilyvät paremmin sekä aluskasvillisuus pysyy käsittelemättömänä riistaa hyödyntäen. Jättämällä säästöpuuryhmän reunoille myös pienempää puustoa voidaan lisätä varjostusta ja vähentää tuulenkaatoriskiä[Lähdeviite3].
Säästöpuuryhmien elävät ja kuolleet puut voivat auttaa lajeja selviämään avoimen uudistamisvaiheen yli, joskin niiden pitkäaikaista lajistohyötyä voi heikentää tavanomaisten säästöpuuryhmien pienuus[Lähdeviite15],[Lähdeviite3]. Tavanomaiset 10–20 säästöpuun ryhmät uudistusalalla eivät säilytä sulkeutuneen metsän pienilmasto-oloja[Lähdeviite2],[Lähdeviite16]. Säästöpuuryhmää ympäröivän uudistetun metsän puuston varttuessa pienilmasto ja varjostus muuttuvat säästöpuuryhmien sisällä jälleen edullisiksi sulkeutuneen metsän oloja vaativille lajeille.
Säästöpuuryhmissä olevien puiden määrän moninkertaistaminen, esimerkiksi kaksin- tai kolmenkertaiseksi, hyödyttää yleisesti sulkeutuneen metsän lajistoa[Lähdeviite17],[Lähdeviite4],[Lähdeviite18],[Lähdeviite19],[Lähdeviite20],[Lähdeviite21],[Lähdeviite22]. Yli puolen hehtaarin säästöpuuryhmä tai säästöpuumetsikkö voi säilyttää ydinosan lajistoa lähes muuttumattomana ainakin lyhyellä aikavälillä, mikä on havaittu esimerkiksi sammalilla ja jäkälillä[Lähdeviite23],[Lähdeviite24],[Lähdeviite25] sekä maakiitäjäisillä ja hämähäkeillä[Lähdeviite26],[Lähdeviite27]. Keskittämällä useamman uudistushehtaarin säästöpuut isommiksi säästöpuuryhmiksi voidaan siten saavuttaa merkittäviä lajistohyötyjä.
Säästöpuiden sijoittaminen käsittelyalueelle
Monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta ei ole tarkoituksenmukaista jättää säästöpuita tasaisesti ja samankaltaisella tavalla kaikilla käsittelyalueilla, vaan säästöpuuston määrä ja laatu voivat vaihdella maisematasolla. Tällöin niiden jättämisen tavoitteellisuutta ja ekologista vaikuttavuutta voidaan parantaa. Säästöpuiden keskittäminen on suositeltavaa sekä monimuotoisuuden että taloudellisuuden näkökulmasta. Samanaikaisesti hakattavien alueiden säästöpuusto on monesti perusteltua keskittää sellaisille alueille, joissa monimuotoisuusarvot ovat ympäröivää metsää korkeampia[Lähdeviite28].
Säästöpuiden ekologinen vaikuttavuus on suurin, jos niitä keskitetään olemassa olevien luonnonsuojelualueiden, arvokkaiden luontokohteiden, vesistöjen ja pienvesien, tavallista runsaammin lahopuuta sisältävien alueiden, uhanalaisen tai harvinaisen lajin esiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen. Myös puunkorjuun ja uudistamisen kannalta haastavat paikat, kuten jyrkät rinteet, kallionlaet ja kivikot ovat hyviä paikkoja säästöpuiden keskittämiseen. Keskittämisen lisäksi yksittäisten haapojen, terva- ja harmaaleppien, jalojen lehtipuiden ja raitojen sekä aiemman puusukupolven vanhojen ja kookkaiden puuyksilöiden jättäminen on perusteltua monimuotoisuuden kannalta.
Säästöpuiden sijoittamisessa voi asettaa kohdekohtaiset tavoitteet sille, mitä säästöpuiden jättämisellä tavoitellaan kyseisellä kohteella. Varttuneiden metsän lajeja hyödyttääkseen säästöpuuryhmien tulee olla suuria ja sijaita mielellään hakkuualan varjoisalla pohjoiseen avautuvalla reunalla. Puuston rakenteen monipuolistamiseksi vanhoilla ja järeillä puilla säästöpuiksi jätetään sellaisia puita, joilla on parhaat edellytykset säilyä pitkään hengissä. Paisteisten lahopuuympäristöjen tuottamiseksi säästöpuut kannattaa jättää pieniin ryhmiin ja mahdollisuuksien mukaan kulottaa hakkuualue. Vesiensuojelullisia hyötyjä tavoitellessa säästöpuut keskitetään eroosioherkkiin ja vettä virtaaviin maastonkohtiin. Tiettyjä lajeja hyödyttääkseen säästöpuiden valinnassa ja sijoittelussa tulee ottaa huomioon kyseisten lajien elinympäristövaatimukset ja käyttäytyminen. Maisemaa parantavaa vaikutusta voidaan toteuttaa jättämällä säästöpuita hajalleen tai jättämällä säästöpuuryhmiä maiseman kannalta tärkeisiin kohtiin[Lähdeviite3].
Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot
Säästöpuiden jättämisessä on tärkeää ottaa huomioon seuraavat näkökulmat mahdollisten haittojen ehkäisemiseksi.
Säästöpuiden pysyvyys
Säästöpuut jätetään metsään pysyvästi, eikä niitä korjata pois myöhemmissäkään metsän käsittelyn vaiheissa. Säästöpuita ei korjata myöskään pois, vaikka ne kaatuisivat. Eläessään säästöpuut ikääntyvät ja järeytyvät tarjoten elinpaikkoja monenlaisille lajeille sekä aikanaan kuollessaan niistä muodostuu järeää lahopuuta.
Maisema
Säästöpuiden avulla voidaan jossain määrin pehmentää uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muuttumista. Hajalleen jätettyinä sama määrä säästöpuita tuottaa suuremman maisemaa parantavan vaikutuksen kuin ryhmiin jätettyinä[Lähdeviite3]. Maisemaa voidaan parantaa myös säästöpuuryhmien avulla jättämällä suuria säästöpuuryhmiä muihin maiseman kannalta tärkeisiin kohtiin. Maiseman kannalta myös tekopökkelöt kannattaa sijoittaa säästöpuuryhmän yhteyteen tai metsänreunaa vasten sekä jättää säästöpuuryhmien aluskasvillisuus raivaamatta. Taajamametsien hoidossa säästöpuiden maisemavaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Hyönteis- ja sienituhot
Säästö- ja lahopuiden jättämisessä tulee huomioida myös mahdollinen hyönteis- ja sienituhoriski. Tämä koskee kuusen ja männyn osalta erityisesti juurikääpää, tervasrosoa sekä kirjanpainaja-kaarnakuoriaista. Haapa voi aiheuttaa männyntaimikoissa versoruostesienen riskin. Juurikääpä aiheuttaa kuusella tyvilahoa ja männyllä tyvitervastautia.
Juurikääpä tarttuu yleensä sulan maan aikana tehtyjen hakkuiden yhteydessä kannolle laskeutuneista itiöistä. Kannon juurista rihmasto leviää pystyssä olevien puiden juuristoon ja edelleen ylös runkoon. Samalla juurikääpä leviää tartunnan saaneen puun juuristosta ympäröiviin saman tai seuraavan puusukupolven puihin muodostaen tautipesäkkeen. Juurikäävän lahottamien kuusikoiden päätehakkuussa eläviksi säästöpuiksi sopivat parhaiten lehtipuut tai mänty.
Tervasrososta esiintyy kaksi eri muotoa, joista toinen leviää väli-isäntäkasvien välityksellä ja toinen suoraan männystä mäntyyn[Lähdeviite29]. Tervasroson leviämisen ehkäisemiseksi riittää, kun tervasrosoiset männyt poistetaan kasvatushakkuissa.
Haavan vesakko voi olla männyn uudistusalalla haitallinen. Haapa toimii väli-isäntänä männynversoruosteelle, joka on männyn taimien sienitauti. Tärkeintä on estää haapavesakon synty männyntaimikkoon. Vesakkoa syntyy vähemmän, mikäli haavat jätetään uudistushakkuussa eläviksi säästöpuiksi. Mikäli vesominen halutaan puuntuotannollisista syistä estää, tulisi haavat käsitellä esimerkiksi kaulaamalla useita vuosia ennen päätehakkuuta.
Sähkö- ja puhelinlinjat sekä liikenneväylät
Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen. Tielle kaatuneet puut haittaavat kulkua ja aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä.
Sähköhäiriöiden yleisin syy on sähköjohdon päälle kaatunut tai siihen nojaava puu tai sen oksa. Mikäli linjan läheisyydessä on monimuotoisuudelle arvokas puuyksilö tai kuollut pystypuu, se katkaistaan tekopökkelöksi tai kaadetaan maahan. Poikkeuksena ovat tuuleen tottuneet järeät puuyksilöt, joiden voidaan olettaa säilyvän vuosikymmenten ajan elinvoimaisina.
Metsässä liikkujan turvallisuus
Pystyssä olevat kuolleet puut voivat olla turvallisuusriski hakkuutyömaalla. Mikäli tällaisia puita on hakkuualueella kymmenittäin, lisääntyy riski puun kaatumisesta metsäkoneen, työntekijän tai metsässä liikkujan päälle. Riskin ehkäisemiseksi pystylahopuita voi katkaista tekopökkelöiksi siten, että latvus jää pökkelön viereen maahan lahoamaan.
